keskiviikkona, toukokuuta 03, 2017

Tuoreita hankintoja, osa 2

Tässä on tuoreiden, tai ainakin melko tuoreiden, ostohevosten esittelylle jatkoa.

mecklenburg-t. Where the Truth Lies
Pitäisin hyvin todennäköisenä, että tämä on ensimmäinen mecklenburginhevonen Ionicissa ikinä, siinä mielessä jo maininnan arvoinen yksilö. Tämä on myös yksi äärimmäisen harvoista valjakkopainotteisista puoliverisistä ja tullee todennäköisesti olemaan hyvin tärkeä suunnittelemani valjakko-FWB-linjan jalostuksessa, suorastaan sen kantatamma. Tälle on kaavailtu jo muutama astutus, yksi varsoista tulee olemaan puhdas mecklenburg, ensimmäinen laatuaan sekin meillä.

missourinfoxtrotterit o. Midwest Sunrise, o. Ozark's Knight Rider, t. Midwest Platinum Blonde ja t. Saint Clair's Angie D.
Foxtrottereista olen valittanut vuosien mittaan harvakseltaan mutta silti säännöllisesti. Niitä ei vain ole, paitsi tietenkin meillä, kun meille on eksynyt muutama pitkä- ja vanhasukuinen yksilö, joiden suvuista löytyy muinaisia Kerpan, Vista Ridgen, Marinean, ja Pony Islandin hevosia. Näin vanhojen ja harvinaisten linjojen tuhoaminen ei ole vaihtoehto, mutta kun kaikki ovat sukua keskenään. Ajattelin nyt sitten lopettaa valittamisen ja tehdä jotain asialle. Ensimmäinen temppu on tietenkin se, että luopuu tasaisten sukujen tavoittelusta, toinen on luonnollisesti uusien hevosien keksiminen ja kasvattaminen. Neljällä suvuttomalla hevosella ei vielä kovin kauas pääse, mutta putki on avattu ja lisää pitäisi saada keksittyä tässä joskus.

nonius-tammat Miraszi GA ja Szegfű GA sukuineen ja Apátizalók Freila GA
Törmäsin taannoin erään vanhan nonius-oriin kohdalla siihen, että sille ei löytynytkään enää tammaa, joka sopisi suvultaan. Ei siis auttanut muu kuin keksiä pari sellaista tammaa sukuineen ja käyttää niitä jalostuksessa sitten. Tässä tulokset, kunpa vain noiden unkarilaisten tai edes siltä kuulostavien nimien keksiminen ei olisi niin satumaisen vaikeata. Noniusten kuvista en edes aloita, en halua ajatella minkärotuisia hevosia nykyisissäkin kuvissa on...

paint-o. Smoke 'N Guns DLHS
Delmenhorstistakin tuli tässä taannoin ostettua muutama hevonen (faija tapasi aina sanoa: "Entisen miehen muutamassa oli 99" ja siihen pyritään), tässä yksi niistä.

perche-t. Arielle 5594
Suvullinen perche-tamma? Kyllä kiitos!

qh-o. Nevada Sky Hazard
Hazardista löytynyt pitkäsukuinen quarter, suvusta löytyy mm. vanha Virginian ja Marinkan kasvatti Marinean Doctor No ja tässä siis puhumme ajasta ennen vuotta 2004.

sf-t. Haleine DLHS
Näitä delmenhorstilaisia tämäkin, yksipolvinen suku ja harvinaisempi rotu FWB-jalostuksessa, mutta aion teettää tästä tammasta myös ainakin yhden puhtaan sf-varsankin, kun meillä noita sopivia oreja on kyllä.

RBSH-t. Roraima Yemn
Yemenestä mukaan tarttunut kaksipolvinen don-xx-risteytys. Meiltä tulee löytymään tälle suunnilleen miljoona sopivaa oria.

SWB-t. Susikallion Lucia
Ykkösosassa mainitsin jo ostaneeni jonkinlaisen lauman Susikallion kasvatteja, tässä yksi niistä, kaksipolvinen SWB-tamma. Kuten muutkin puoliveriset, tämä tulee jättämään jälkensä meidän FWB-sukuihin, mutta eiköhän tälle SWB-orikin löydy.

saddlebredit o. Takedown DLHS ja t. Metal Rainbow DLHS
Nelipolvinen ori ja kolmipolvinen tamma, nimet suvuissa ovat kaikkea muuta kuin ionicilaisia, vaikka jotkin niistä saattavat esiintyä meidän hevosten suvuissa, meillä on käytetty jonkin verran Hawan, Calan ja Tijuanan hevosia, mutta joka tapauksessa odotan näiden tuovan onnea ja iloa sdb-jalostukseen, mahdollisesti myös NSH-puolelle. Molemmilla on myös muutama sijoitus saddleseatista, Takedownin kanssa tullaan kisauraa jatkamaan, kunhan saan otettua itseäni niskasta kiinni, tamma sen sijaan siirtyy jalostuskäyttöön.

FWB:t o. Claridge Idioma ja t. Claridge Priscilla
Myös Claridgesta ostin vähän aikaa sitten muutaman hevosen. Idioman kohdalla minua ilahduttaa erityisesti se, että suvussa on jonkin verran ISH:ta, joka on perinteisesti ollut varsin harvinainen näky FWB-suvuissa.

FWB-o. Susikallion Admiral
Tuo suku! Pitkä ja vanha. Rivulet's, Luna, Greymask's, WW, Classic, Keinukallio, KWB. Artofselfdestruction, Suhina's Garanco, Livingstone, LNA Garfield, Enedfala's Elegante. Virginia aikoo kuulemma lähettää kasvattajalle laskun kivusta ja särystä, koska putosi tuolilta ja satutti häntäluunsa.

suomenhevoset o. Claridgen Palokärki, o. Runon Jalmari ja t. Viisikon Ukkoslintu
Niin siis Ionicista ei pitänyt tulla suomenhevoskasvattajaa, mutta kun myynnissä on jatkuvasti kivasukuisia ja kivannimisiä suokkeja ja kuviakin löytyy, niin jotenkin se nyt vain on lipsahtanut... Tikkanen ja sen luonnekuvaus onkin mainittu jo kertaalleen blogissa, Viisikon Ukkoslintu on sen varsa. Runon Jalmari oli heräteostos, joka oli pakko ostaa nimen takia. Olen keksinyt jo ainakin viisisataa nimeä meidän tuleville suomenhevosvarsoille, enää ne varsat puuttuu.

tersk-o. Wenden Yemn
Pitääkö nyt edes erikseen sanoa, että vierassukuinen terskinhevonen on harvinainen, mutta tervetullut näky?

trakehner-o. Susikallion Abellinio
Jälleen näitä susikalliolaisia, pitkähkösukuinen (4p) trakehner-ori, joka myös on ns. puhdas trakehner eli ei ole täysiveristä seassa. Nimittäin meillä on niin paljon noita pääasiassa xx-sukuisia trakehnereita, että välillä tekee ihan hyvää ostaa tällainenkin jalostukseen.

vrh-t. Susikallion Dominka
Tämän löytyminen ostotarjouksesta oli todellinen yllätys: yksipolvinen venäjänratsuhevostamma, ihan vieraat vanhemmat. Vielä yleishevonen, sopii siis sekä este- että kouluhevosille.

vladimir-t. Gardenija GA
Joskus kauan sitten jossain tilapäisessä mielenhäiriössä keksin meille suvuttoman vladimir-oriin. Se asusteli poikamiehenä moniaita vuosia, mutta ilmoitti taannoin, että nyt pitäisi tamma löytää jostain. Keksin sitten Gardenijan ja Iocin ensimmäinen vladimir-varsa syntyi helmikuussa. Se on vielä sivuton.

Crialltin cobit
Criallt laittoi lapun luukulle ja myi viimeisiä varsojaan pois. Niitä oli määrissä, pitkäsukuisia ja totesin aluksi, etten pysty valitsemaan niistä mitenkään muutamaa varsaa. Sitten kun muut olivat ostaneet haluamansa pois, jäljellä oli noin 15 cobia ja totesin, että minä otan nuo loput, en jaksa kahlata sukuja läpi ja valikoida valikoimasta päästyänikin. Viidelletoista cobille nyt vielä tekeekin sivut suhteellisen helposti, koska suvut olivat suurimmalti osalti crialltilaisia eli tallessa eli niitä ei tarvinnut metsästää Googlesta kun ne löytyivät suoraan sukutauluista. Olen vieläkin vähän pyörälläni tästä ponien määrästä kyllä.

welsh C-t. Susikallion Finessa
Pitkäsukuinen pikkucobi, arvostan suvussa myös sitä, että siinä on varsin paljon C-sektiota.

welsh C-o. A.D. Prima Base
Alegren kautta kulkenut Adinan kasvatti, jolla on melkein jo huikean epätasainen suku. Emä on suvuton, isän puolella suku menee 4. polveen asti. Mutta hyvinhän se istuu pitkäsukuisille tammoille, joita tämä on pari kappaletta jo astunutkin.

welsh A-o. Cedion Cardeiriol
Pitkähkö suku on tervetullutta meidän mountain-tammoille, pitkäsukuisia nekin kaikki taitavat olla. Tämän suku on myös vanha, emän puolelta löytyy vanhan Blue Angelin hevosia. Virginia esitti vastalauseensa ieei. Gleaming Powerista, joka kuulemma oli alunperin nimeltään Säkenöi Voimaa. Olettaen että kyseessä on sama poni, minä en tiedä.

welsh B-t. AD Julian Jenny
Kun niistä epätasaisista suvuista oli puhe, niin tässä taas sellainen. Tällä on 75% mountainia suvussa, joten aion risteyttää tätä pitkäsukuisiin, mahdollisimman puhtaisiin B-sektion oreihin. Aion myös käyttää tätä cobien jalostuksessa, B-sektiohan on hyväksytty, muttei erityisen suositeltu lähinnä C-sektion jalostuksessa. B-sektio on yleensä varsin kevyt ja cobeista ei taas haluta liian kevyitä. Tämän kohdalla kuitenkin teen poikkeuksen juuri sen takia, että se on niin mountti-sukuinen ja se varmasti tulee näkymään myös ponin ulkonäössä, jos ikinä löydän sille sopivaa kuvaa.

westfalenit o. Downfrost Glendon ja t. Downfrost Waterfall
Kaksi mukavasukuista westfalenia, jotka muuten sopivat myös toisilleen (ainakin heti kun korjaan Glendonin suvun, joka ei ole sama kuin Waterfallilla... hups). Nämä ovat myös toistaiseksi ainoat koulupainotteiset westfalenit, muut ovat olleet meillä estehevosia.

dobermann-u. Mumblescape Reign of Terror
Koska miksi tyytyä vain hevosiin? Tulin ostaneeksi tuliterästä virtuaalikoirien tuontipalvelu Klondikesta itselleni dobermanniuroksen, kun meillä tuo yksi narttu jo onkin. Ai miten niin pentusuunnitelmia?

–S

Ei kommentteja: