sunnuntaina, syyskuuta 21, 2008

Pikku-uutisia

Uutinen nro 1. kasvattitilastoja
Syyskuun kasvatit on päätetty jo lopullisesti, joten tein samalla myös tilastot kasvateista. Syyskuun jälkeen arabi on kasvattimäärältään suurin rotu, 148 kasvattia. Aikaisemmin ahaltek on ollut suurin, Ionicin alla ehti syntyä 142 ahaltek-varsaa kahden vuoden aikana, mutta sen jälkeenhän ahaltek on siirretty GA:han. Nyt arabivarsoja on syntynyt siis eniten, ahaltek tulee vielä perässä, sitten knabstrup 96 varsalla ja tersk 78 varsalla.
Ionic on siis ennen kaikkea arabisiittola. Olisitteko uskoneet?

Uutinen nro 2. issikkavarsa
Lokakuun loppupuolella syntyy Ionicin kolmas islanninhevoskasvatti. Meidän ihastuttava Snotra varsoo huomenna toisen varsansa (voin kulissien takaa kertoa, että on muuten komea ori nimeltä Vakri-Skjóni frá Jón).
Koska meillä ei edelleenkään ole issikkaoria itsellämme, tällä kertaa orivalinta päätyi Snotran kasvattajan Syndurin omistamaan Òðinn frá Álfröðulliin. Odinn on vielä melko nuori kaveri, sillä ei ole juuri kisattu, mutta viisikäyntihevonen se on joka tapauksessa ja olen varma, että sen varsasta tulee hieno issikka.
Odinnin värin kanssa olemme kyllä vähän pulassa. Oletettavasti se on hiirakko, mutta onko sen sen lisäksi myös tumma päistärikkö, omituinen kimo vai muuten vain päistärkarvainen, ei voi tietää.

Uutinen nro 3. laukkatulokset
Il'yan tulokset tämän päivän laukoista ovat tulleet. Oi että minä rakastan talleja ja ihmisiä, jotka vaivautuvat arpomaan ja päivittämään tulokset nopeasti sivuilleen!
P-triosta Plakat oli toinen, Pavlina neljäs ja Pola vasta kahdeksas. Tammojen allowancessa Annalena oli lähtönsä viimeinen, orien puolella Akim oli kolmas. G3-lähdössä Godiva oli toinen, minähän eilen kirjoitin juuri siitä, että Godiva tuo mukavasti rahaa vaikka voittoja ei niinkään. Nytkin tuli 45000v€. Ja Gin Jacek oli 4. G2:ssa.

Uutinen nro 4. laukkapaljastuksia
Suunnittelemme taas LJ-laukkoja lokakuulle, hakemukset ovat menossa jo. Voinen paljastaa etukäteen sen verran, että tällä kertaa laukkoja on tarjolla ryhmille 1 ja 4 ja erityisesti pidempiä matkoja. Houkutellaksemme osallistujia mukaan ovat voittosummat tapissa, ts. korkeimmat sallitut joka tasolla. Kyllästyin kertakaikkiaan siihen ettei niitä pitkän matkan kisoja tunnu täysiverisille löytyvän, joten parempi sitten järjestää itse. Toivottavasti tulisi edes muutama osallistuja...

Uutinen nro 5. harvinaisten rotujen oma foorumi
Siltä varalta, ettei joku kävijä ole vielä tietoinen asiasta: harvinaisten rotujen ystävien ikioma foorumi. Tervetuloa mukaan keskustelemaan! (Ei, minulla/meillä ei ole mitään tekemistä tuon foorumin ylläpidon kanssa, kunhan vain haluan kannustaa porukkaa keskustelemaan sinne)

Uutinen nro 6. kuolleita arabeja
Tein jonkinasteista joukkotuhoa arabipuolella tänään ja lopetin sieltä muutamia vanhimpia hevosia, jotka ovat tehneet jo oman osuutensa jalostuksen eteen. Hyvästi siis Aqil, Etrusk, Fadil, Ghanim, Ghazi, Midhat, Prinzip, Qadim, Sztorm, Abrikonia, Chayrizza ja Sabine.
Samanlaista apuharvennusta kaipaisivat kyllä muutkin rodut. Knabstrupien ja kalliovuortenponien puolella on elossa edelleen joitain tosi fossiileja.

Ei kommentteja: