tiistaina, helmikuuta 02, 2010

Pink täyttää vuoden!

Tai no oikeastaan Pinkin yksivuotisjuhlia olisi pitänyt juhlia ehkä 30.12.09 (päivämäärä, jolloin pääsivu on väkästelty kasaan) tai joskus tammikuun puolivälissä (jolloin on tehty vähän muitakin sivuja jo ja esitelty suurelle yleisölle), mutta tänään, 2.2.2010 on kulunut tasan vuosi ensimmäisistä Pinkin laukoista!

Mutta katsokaa millaiset määrät osallistujia on tuolloin pidetyissä nelosryhmän laukoissa. Ei enää nykyisin vain enää, tyytyväinen saa olla, jos puolikin tusinaa hevosta riittää joka lähtöön. Laukkamaailma kituu tällä hetkellä, Agaven lopettaminen oli paha isku, mutta taantumus on alkanut jo aiemmin, ehkä jo viime kesänä? Syksyllä viimeistään. Tosin paljon uusiakin nimiä on tullut toki mukaan ja toivottavasti näistä uusista kehittyy ajanmittaan pitkäaikaisia laukkaurheilun tukijalkoja.

5 kommenttia:

Ireth kirjoitti...

Onnea yksivuotiaalle Pinkille! Oma laukkatallini täyttää vuoden vasta toukokuussa...

Itselläni on ainakin ollut laukkahevosten suhteen puhti ihan poissa vähän aikaa, varsinkin sen jälkeen kun sivut katosivat marras-joulukuun vaihteessa. Nyt vasta olen aktivoitunut ja alkanut pakertaa sivuja uudelleen.

Täytyykin taas osallistua teidän laukkoihin kun saan aikaiseksi :)

Latu kirjoitti...

Onneksi olkoon! ^^ Odotan innolla juuri Vecnon yksivuotispäivää. Se on tärkeä etappi, sen jälkeen on yleensä helpottavaa jatkaa. "Jes, vuos jo menty!" Nuuhkunkaan nelivuotissynttärit eivät enää tuntuneet niin kummoisilta verrattuna ykkösjuhliin.

Onnea ja menestystä teille!

Welby kirjoitti...

Odottakaapas kun Carter ja kylkiäiset palaavat ensikesänä tauolta niin pitäisi heposia löytyä joka lähtöön :D

Tietenkin oletteen, ettei opiskelu vie liikaa aikaa...

Onnittelut Pinkille!

Creimeide kirjoitti...

Pulinassa (hevoset.com) heittelin ideaa laukkamaailmaan hevosten "harjoituslaukoista" ja teillä kuulema on ollut joskus sellaista ideaa. Oletteko toteuttamassa? (:

Java kirjoitti...

Onneksi olkoon ja hyvää synttäriä! Olette inspiroineet ja saanut meikäläisen laiskiaisen tutustumaan ja kiinnostumaan virtuaalisista laukkahevosista! Kiitokset siitä!