torstaina, maaliskuuta 20, 2014

Ionicissa muutoksen tuulia

Viime viikkoinen pohdinta hevosten jaottelusta ja Ionicin (täysin oikeutettu) haukkumiseni johti siihen, että panin hösseliksi. Jo aikaisemmin olin kehitellyt uutta CSS-tiedostoa ja sen pohjalta uutta sivupohjaa, jossa ei olisi niitä kaikkia koodityperyyksiä, mitä vanhassa pohjassa on. Nyt uuden sivupohjan lisäksi luvassa on myös aivan uusi hevosten jaottelu.

Pähkäilin sitä jaottelua mielessäni kauan ja tulin siihen tulokseen, että puhtaasti rotukohtainen jaottelu olisi ehkä se vähiten huono Ionicin tapauksessa. Ei sekään täydellinen tapa ole, sillä Ionicista löytyy rotuja niin paljon, että rotulistasta tulee todella pitkä ja toisaalta kaikkia rotuja ei ole enempää kuin se yksi hevonen. Sitten kun olin vähän aikaa turannut sen rotulistan kanssa, tuli selväksi, että pelkästään se ei riitä. Kaipaan ja tarvitsen edelleen jotain paikkaa, missä ovat kaikki puoliveriset listattuna, kaikki ponit, kaikki kylmäveriset, kaikki venäläiset. Pelkän rotulistan lisäksi rodut jaotellaan myös rotutyypeittäin (pv-ratsut, täysiveriset, askellajihevoset, muut lämminveriset, ponit, kylmäveriset) ja alueittain (pohjoismaiset, länsieurooppalaiset, itäeurooppalaiset, venäläiset jne). Aika näyttää mikä on hyvä ja tuleeko joku näistä poistumaan. Minä voisin jossain vaiheessa sitten rekrytoida muutaman ihmisen testailemaan sitä uutta sivustoa ja kertomaan oman näkemyksensä jaottelun käytettävyydestä tai sen puutteesta.

Yhden erinomaisen hienon asian olen tässä jo havainnut, kun olen sitä uutta rotulistaa pyöritellyt kasaan: nyt on helpompi hahmottaa ja ajatella kutakin rotua erikseen. Näen selkeästi mikä on vaikkapa NSH:iden tilanne kun ne ovat kaikki omalla sivullaan eivätkä ripoteltuna sinne tänne kaikkien muiden askellajihevosten sekaan. Eikä liene yllätys, että monen rodun kohdalla on mieleen putkahtanut ajatus, että noita pitääkin hankkia lisää. Furiosoja pari jo tulikin, mutta eihän se siihen voi jäädä. Monen rodun tilanne on oikeasti aika hälyttävän huono, se vain on aiemmin piiloutunut sinne yleiseen massaan.

Uusi jaottelu ja uudet listasivut saattaisivat kaivata myös uusia tekstejä. Meillähän oli silloin joskus muinoin idea ja aikomus kirjoittaa kaikille roduille jotain tietoa jalostuksesta ja alueesta, millä kyseistä rotua kasvatetaan meillä, tai edes jotain lyhyttä rodusta ja sen jalostuksesta meillä. Projekti ei ole viime vuosina hirveästi edennyt, muttei sitä ihan täysin unohdettukaan ole ja nyt tämä uudistus rotukohtaisine sivuineen toisi loistavan mahdollisuuden jatkaa tuosta. Sormet syyhyävät jo päästä näppäimistölle fiilistelemään noita tallikuvauksia.

Ja kun mainitsin siitä uudesta sivupohjasta, niin ei kannata odottaa rankkoja ulkonäöllisiä uudistuksia. Juuri mikään ei tule muuttumaan ulkoisesti, suurimmat muutokset koskevat todellakin sitä html-toteutusta. Ionic tulee olemaan jatkossakin mustavalkoinen (no lisäsin minä joihinkin elementteihin vähän harmaata!) ja yksinkertainen. Minkäs teet, minulla ei ole minkäänlaista graafista silmää tai edes koulutusta siihen lajiin, niin vaihtoehdoksi jää tehdä simppeliä, se ei ainakaan särje kenenkään silmiä.

- S

Ei kommentteja: