sunnuntaina, toukokuuta 19, 2019

Syntymäpäivä 19.5.

Koska historia on kivaa (ainakin minun mielestäni), ajattelin tehdä tällaisen pienen läpileikkauksen siitä, millaisia varsoja Ionicissa on syntynyt 19.5. kunakin tallin toimintavuonna. Listaahan riittää, kun ensimmäiset varsat syntyivät 15 vuotta sitten. Koska otanta on käytännössä aivan satunnainen, ei tätä miksikään Ionicin kasvatustoiminnan kattavaksi läpileikkaukseksi voi sanoa, ovatpahan vain yksittäisiä hevosia.

19.5.2019: vielä nimetön xx-varsa, i. Pink Hungaroring, e. Calanthia Ion
Tästä kaverista ei tiedetä vielä paljoakaan, ei edes sukupuolta. Sen kuitenkin tiedän, että sen nimi tulee liittymään jollain tavoin formula ykkösiin, kuten sen isän ja isänemänemän nimi.

19.5.2018: wC-t. Rhagfarn Ion, i. Rhaglaw Ifanc Ion, e. Susikallion Finessa
Tämäkin on vielä sivuton, mutta perustiedot sentään ovat jo olemassa. Kuitenkin hieman harvinaisempi näky tämä C-sektio meillä, pohdin pari vuotta sitten sitäkin, että rotu saattaa olla lähtölistalla, mutta eipä nyt hätäillä. Rhagfarnilla itsellään on pitkä ja hieno suku, jossa on aika paljon C-sektiota

19.5.2017: isl-t. Aleiga frá Jón, i. Brestir frá Jón, e. Náttdísi frá Jón
Tältä uupuu myös sivut vielä ja issikastakin voi sanoa, ettei se mikään yleinen otus ole meillä, parikymmentä hevosta tällä hetkellä. Tällä varsalla on kuitenkin mielenkiintoinen suku: isä on meidän kasvatti mutta täysin teigaholtilaisesta suvusta. Emänemä on Syndurin hieno tamma (Mikä aivopieru se on, että Náttfreyja ei koskaan varsonut kuin yhden varsan?! Onneksi nyt edes sen, mutta että silti? Mitä minun päässä on liikkunut kun olen tämän lopettanut?) ja emänisä meidän alkuperäisen issikkakasvatuksen tuloksia, jo vuonna 2008 syntynyt Vakri-Skjóni frá Jón.

19.5.2016: pf-t. Eulalia Ion
Liki neljäpolvinen suku, sitä on pidettävä paso finoilla jo pitkänä sukuna. Suku on täynnä sellaisia nimiä, joita voisi sanoa historiallisiksi nimiksi, ainakin meillä Ionicissa. Todennäköisesti se tulee olemaan jonkinlainen ongelma jalostuskäytössä, vaikea löytää sille aikanaan oria, mutta koska olen taannoin keksinyt uusia sukulinjoja tähän(kin) rotuun, en usko että ongelma on ylitsepääsemätön. Tulee olemaan mielenkiintoista yhdistellä sitä aivan uusiin linjoihin.

19.5.2015: FWB-o. Millenium Star Ion
Nimisuosikkejani! Eikä oriissa muutenkaan ole vikaa, oikein mallikelpoinen Ionicin jalostusori, vaikkei olekaan vielä jättänyt kuin yhden varsan Hukkapuroon. Emä on täysiverinen, isä FWB, vähän vähemmän käytetystä suvusta polveutuva.

19.5.2014: tersk-t. Solistka Ion
Jopas osuu yhdelle päivälle hienoja sukuja. Tai ehkä Ionicissa ei kasvatetakaan muita kuin hienoja sukuja. Tai sitten olen täysin sokea omalle kasvatustoiminnalle... No, itse asiassa olin saada halvauksen jo kun tuota sukua katselin läpi: Solistkan isälinja tulee Slathanista, eräästä terskinhevosten vanhimmista kantaoreista, josta tiedän jo asiaa tarkistamattakin, että se on harvinainen, vain muutaman oriin varassa meillä. Ja sitten Solistkan isä Sheraga ei ole jättänyt muita varsoja kuin Solistkan, tamman! No, onneksi Sheragan isä Shaquil on jättänyt toisenkin oriin ja sillä taas on parikin orivarsaa, joten orilinja ei ole kadonnut. Huh huh!
Isän puolelta suvusta löytyy muitakin vanhempia nimiä: Zeslanka, Cereloza, Uranium 84 ja isänemä on suorastaan legendaarisen Cendarlen kasvatti, jos tosin meidän tammasta. Emän puoli suvusta on sitten vähän uudempaa linjaa, hyvin tyypillinen tapaus siis tersk-suvuksi.

19.5.2013: trak-o. Rüdiger Ion
Legendaariseksi kutsuisin myös Rudin sukua, mutta se taitaa olla sitä lähinnä meidän Ionicin omistajien näkökulmasta. Isän takaa löytyy kyllä Classicin kasvatti ja kun sen sukua selaa tarpeeksi kauas, päästään Laakson-hevosiin. Muuten suku on kyllä vanhaa, muttei ihan niin vanhaa kuin kaikkein vanhimmat pv-suvut, Altét ja kumppanit. Lisäksi suvusta puuttuvat ne tunnetut nimet, Zeroboik, Hibernion ja Petronija ovat meidän kantahevosia alunperin, mutta muut harrastajat eivät niitä välttämättä niin tunne.
Emän suku on tuoreempaa ja vähän tunnettua, tai ainakin minä uskoisin niin.

19.5.2012: twh-t. Goldie O'Gilt Ion ja RBSH-t. Tshudesnaja Ion, i. Tested Best GA xx, e. Severnaja GA
Goldie oli hieman vaatimattoman näköinen tamma, mutta väriltään harvinaisempi: samppanjanmustanpäistärikkö. Se on myös emänsä, tuontitamma Sunshine Goldie GA:n tammalinjan ainoa jatkaja Ionicissa, ja onkin jättänyt melkoisen monta varsaa. Varsoista miltei kaikki ovat perineet samppanja-geenin ja pari päistärikköäkin löytyy seasta. Kuten olen sanonut: suosin törkeästi erikoisvärejä enkä edes häpeä sitä. Goldiesta on myös lähtöisin Ankka-nimiperhe, Goldie O'Gilt on suomeksi Kultu Kimallus, Roope-sedän Klondiken-aikainen "heila". Yksi ihan suosikkihahmojani muuten, varsinkin sarjassa Takaisin Klondikeen (Barks).

RBSH-tamma Tshudesnaja Ion myytiin pois, Alyna R:lle ja se on sittemmin kadonnut ilmeisen jäljettömiin. Muutamia kisatuloksia löysin, mutten muuta. Se oli ensimmäisen polven risteytys, emä budjonny, isä täysiverinen, hyvin tyypillinen RBSH-yhdistelmä meillä vaikka viime aikoina olen yrittänyt käyttää enenevässä määrin muitakin venäläisrotuja RBSH:n jalostukseen kuin vain aina sitä budjonnya.

20.5.2011: lipizza-o. Maestoso Framba I
Taukovuonna 2011 ei syntynyt juuri 19.5. yhtään varsaa, mutta seuraavana päivänä kuitenkin. Ja sattuikin olemaan meidän erittäin harvoja lipizzakasvatteja kautta aikojen! Ori on vielä hengissäkin, se on muutama vuosi sitten astunut yhden tamma, mutta kun tekisi mieli käyttää sitä jalostuksessa vähän enemmänkin, niin en ole raaskinut lopettaa sitä.

17.5.2010: rmh-o. Rich Bay Ion
19.5.10 ei silloinkaan syntynyt ketään, tässä taas tämä lähin varsa. Lyhytsukuinen ori meidän omista tuontihevosista, varsin tyypillinen tuon ajan kalliovuortenhevonen meillä. On kuitenkin sanottava, että nykyään nuo suvun nimet alkavat yleisyytensä takia olemaan melkoinen mieliharmi jalostuksessa, kun niitä löytyy joka hevosen suvusta. Se ei sinänsä tätä hienoa oria pahenna mihinkään. Ja huomatkaa väri: ruunivoikonhallakko. Poikkeuksellisesti ei ole hopeavärinen ja yhdistyy kaksi eri diluutioväriä.

18.5.2009: ox-t. Roshnara Ghadir
Voisin sanoa että ulkopuoliselle harrastajalle tämän(kin) tamman suku on aika merkittävä, koska siinä on 5 täyttä sukupolvea ja noita nimiä ei ihan hirveästi ole maailmalle levinnyt Ionicista. Meillä Ionicissa tuota sukua kyllä sanottaisiin ehkä jopa massasuvuksi, nuo suvun nimet ovat niin kovin yleisiä ja paljonkäytettyjä meidän arabijalostuksessa. Itse kyllä näen sen hienona asiana: tämä on meidän kasvatti, lähestulkoon alusta asti itse kasvatettu. Ja emälinjakin on sieltä vanhimmasta päästä: Jasmine tyttärensä Celedith's Roshnaran kautta.

22.5.2008: ox-t. Kabala Aqiba
Taas arabitamma, kertonee siitä että arabi on ollut viime vuosiin asti suurin rotu meillä, laskettiin sitten hevosten tai kasvattien määrää. Aqiba oli kaksipolvinen, ikävän kuvattomana kuollut tamma, joka varsoi neljä varsaa. Tuollaisiin kasvattimääriin ei nykyään enää arabien kohdalla mennä, paitsi poikkeustapauksissa ja vierassukuisten hevosten kohdalla. Suku on kokonaisuudessaan meidän tuontihevosista koostuva.

19.5.2007: ox-t. Aziza Quiana
Arabeilla jatketaan! Kolmipolvinen tamma, isän puoli on ihan Ionicin omia tuonteja, emän puolelta löytyy vanhempaa kalustoa ja yksi tuon ajan muotiorikin (Starline Enzo). MVS Billy The Kid on Marinean kasvatti ja Aziza al-Shamakin on ymmärtääkseni Marineasta lähtöisin.

19.5.2006: ox-t. Zirkonium Ion
Ja taas arabi, suvut vain lyhenevät. Tämä on sitten jo meidän omista tuontihevosista syntynyt kasvatti, yksipolvinen siis. Zirkonium oli aikoinaan varsinkin Virginian lempihevosia ja se jätti ihan merkittävän jäljen meidän arabilaumaan. Sillä on itsellään 4 varsaa ja niillä taas kaikilla on useita varsoja myös. Nykyään Zirkonium näkyy suvuissa suhteellisen kaukana jo.

19.5.2005: fred-t. Tigrisia Ion, pintabian-t. Jazzy Ion ja falabella-t.Savannah Ion
Nyt aletaankin päästä vähän eksoottisempiin otuksiin arabien jälkeen! Myös tuo vanha leiska näyttää suorastaan viehättävän vanhanaikaiselta (joku käyttäisi sanaa korni ja saattaisi olla ihan oikeassa). Nämä kaikki on myös myyty tallista pois aikoinaan. Ne ovat sen verran vanhoja jo, että Googlekaan ei löydä niistä mitään, Jazzy on VRL:n rekisterissä mutta siihen nekin tiedot päättyvät.
Mielenkiintoisin on ehkä tuo falabella-tamma Savannah Ion. Nykyään puhuttaisiin miniatyyrihevosesta, mutta tuolloin se oli vielä suhteellisen tuntematon rotunimike ja hevoskirjat ja -sivut tunsivat ainoastaan falabellan. Ionicissa kasvatettiin näitä jonkin verran muutaman ensimmäisen vuoden aikana, mutta sitten niistä luovuttiin. Tässä on nyt yksi rotu, joka ei ole tehnyt comebackia meille. Savannahin kaksipolvinen suku on muuten lähes täysin ionicilaista.

19.5.2004: mustangi-t. Squamish Ion ja Debbie Ion
Niin, mustangejakin meillä on aikoinaan syntynyt ihan määrissä. Jos oikein muistan, alunperin Ionicin mailla eleli ehkä tusinan verran tammoja puolivillinä, vähän kuin oikeast mustangit. Laumassa oli aina vaihtuva ori, jonka varsoja kunakin VHKR-vuonna syntyneet varsat olivat. Näillä oli isänä lainaori Mustang's Pretending, Mustang-tallin kasvatti, jonka isä KaZan oli lähtöisin Marineasta! Ja Mustang on edelleen pystyssä, joten sitä voidaan hyvällä syyllä nimittää virtuaalitallien ikänestoriksi!

Ei kommentteja: