IOnicissahan majailee alati kasvava lauma kladrubinhevosia. Gin on maininnut aikaisemmin, että kladrubien kanssa on menossa eräänlainen kokeilu: miten pitkälle jalostus kantaa suhteellisen pienellä hevosmäärällä aloitettuna.
Meidän kladrubien sukulinjathan ovat varsin suppeat, kaikki on lähtenyt kolmesta tuontioriista, yhdestä ostetusta oriista ja kolmesta tuontitammasta. Kaikki nämä ja nyt yhä enenevissä määrin myös näiden jälkeläiset ovat aika rankassa siitoskäytössä, kaikilla näillä on lähes järjestään yli 5 varsaa, yleensä varsamääräon lähempänä kymmentä. Osa varsoista on kyllä myyty, varsinkin viime kesänä kun kladrubit olivat jonkinlaisessa huudossa. Nyt noita ei ole kyselty juurikaan.
Mutta esittelen tässä nyt meidän nuo kantahevoset:
ori Lagun Simonia
Valjakkopainotteinen ori, ei kovin kummoinen rakenteeltaan, isopäinen ja kevyt. Tähän mennessä näyttää kuitenkin periyttäneen parempaa rakennetta kuin itsellään on. Vasta 16-vuotias, joten tämä tulee vaikuttamaan jalostuksessa vielä jonkin aikaa.
ori Romano Regalia
Ensimmäinen meidän kladrub-oreista, iältään lähentelee jo kolmeakymmentä eli ei ole enää siitoskäytössä kuin äärimmäisen satunnaisesti, ehkä. Koulupainotteinen ja varsin hyvä rakenteeltaan. On toistaiseksi näyttänyt periyttävän rakennettaan melko kivasti varsoilleen.
ori Xantos
Meidän musta (ainakin kulomusta) ori, ainoa keksitty tumma kladrub. Rakenteeltaan varsin kohtuullinen, komea ori eikä varsojenkaan rakenteissa ole tähän mennessä pahaa sanottavaa.
ori Tijuana's Chlapec
Tijuanasta varsana ostettu, suvullinen (mutta erisukuinen meidän kladrubeille) ori, joka on vasta tämän vuoden puolella aikuistunut siihen mittaan, että jalostuskäyttö on aloitettu. Vasta kaksi varsaa, joista ainakin ori Chlapec Narcisa I näyttöö ihan lupaavalta. Nuori ori vielä tämä Tijuana's Chlapec, joten tästä kuullaan vielä jalostuspuolella.
tamma Alba Regina
16-vuotias tamma, joka on varsonut jo 8 kertaa jättäen aika kivoja varsoja toistaiseksi. Joitain varsoja vielä teetän tällä, kun ikää ei ole tuon enempää.
tamma Alojzia
15-vuotias tamma, varsonut 7 varsaa ja varmasti tulee pari vielä varsomaankin. Itse ei ole erityisen hyvärakenteinen, ainakin etuosa on aika kamala jos suoraan sanotaan, mutta varsat näyttävät paremmilta.
tamma Narcisa II
Meidän ensimmäinen kladrub-tamma, on jo suhteellisen iäkäs, pitkälti päälle kahdenkymmenen eikä varso enää. Jättänyt 8 varsaa, joista pari on myyty.
tamma Senha
17-vuotias tamma, valjakkopainotteinen, mutta ei sen varsat huonoja kouluhevosiakaan ole. Rakenteeltaan aika korrekti, ehkä paras meidän tammoista. Varsatkin ovat toistaiseksi näyttäneet ihan kivoilta hevosilta. Periyttää tummaa väriä.
Sitten meillä on muutamia muitakin hevosia, joita täytyy esitellä.
Angelica, ensimmäinen varsa, jolla on täydet kaksi polvea sukua!
Romano Narcisa I, meidän ensimmäinen kladrub-kasvatti, hieno ori, joka on jo jättänyt omiakin varsoja
Xantos Senha I, ensimmäinen meille jäänyt tumma kladrub-varsa.
Kiva nähdä taas että Chlapecilla menee hyvin!
VastaaPoistaMähän Maaryan kanssa perustelin sitä rotuyhdistystä viime keväänä, josta rodun suosio lähti nousuun. Se laski sitten kuin lehmän häntä syksyyn mennessä ja päädyinkin tapattamaan alkuunsa kolme kasvattia joita kukaan ei ostanut enkä halunnut itse. Nyt Tijuana's -kladrubkasvatus on vähän kuollutta ehkä...
Kingiksen puolella taasen kladrubkasvatus on vasta kunnolla alkanut, tässä keväällä saadaan kolme varsaa (ja ovat ensimmäiset).
VastaaPoista