sunnuntaina, toukokuuta 30, 2010

Ionicin bannerit

Ionicin bannerit ovat ihastuttaneet ja vihastuttaneet kävijöitä jo nelisen vuotta. Sitä en muista, kumman idea ne olivat, minun vai S:n, mutta ei sillä ole väliä. Kumpi tahansa sen ensin keksi, oli toinen heti täysillä mukana. Viime aikoina ei ole kuitenkaan banneri-inspiraatio ollut kohdillaan eikä uusia ideoita ole syntynyt kuin satunnaisesti. Tosin mitäpä väliä sillä on, kun meillä on jo varsin kattava ja paljon sanova bannerikokoelma.

Tässä minun suosikit.

Tämä pottuilee ihan suoraan näille "Toimintaa jo vuodesta 2010"-mainoslauseille, jotka ovat oikeastaan aika säälittäviä. Ionichan ei ole toiminut kuin vasta kuutisen vuotta.



Näitä voisi sanoa jo poliittiseksi kommentoinniksi. Haastaa ajattelemaan kilpailemisen mielekkyyttä, toivon ainakin niin. Tai jos ei ajatteluun ole fyysisiä tai henkisiä edellytyksiä, toivottavasti tämä edes heittää herneen syvälle nenään.


Oikeastaan harmi että luovuimme tuosta ahaltekin kuvasta alkuvuodesta, kun se oli niin monta vuotta keikkunut meidän "tunnuksena". Vuosien mittaan on tullut niin monta kommenttia siitä, että Ionic on ihan arsesta ja rumakin vielä kaiken päätteeksi, että tämä banneri oli ihan pakko tehdä. Ja se onkin niitä ensimmäisiä, mitä tehtiin koskaan.


Mitä sitä suotta olemaan turhan vaatimaton? Ionichan on kaikkia noita! Lisäksi tämä irvii jo vuosia etuajassa eräälle yleiselle B2B-/B2C-mainosten kliseelle (B2B = business to business, B2C = business to customer)


Poliittista kommentointia tämäkin. Todelliset mestarit porskuttavat vuodesta toiseen antamatta muoti-ilmiöiden hetkauttaa itseään.



Meidän ei-niin-hienovarainen kommenttimme siihen, että tallin elämä alkaa ulkoasusta, jatkuu ulkoasun vaihtelemisella ja päättyy siihen kun ei löydykään enää hienoa ulkoasua. Ja tietysti myös siihen, että ulkoasun tärkeimpänä määritelmänä pidetään sitä, että se näyttää hienolta eikä suinkaan sitä, että se olisi helppo ja fiksu käyttää.


Voi olla, että Ionic ei ehkä olekaan maailmankaikkeuden paras virtuaalitalli, mutta eipä kukaan ole koskaan viitsinyt kumota tätä väitettä ja esitellä sitä maailmankaikkeuden oikeasti parasta virtuaalitallia.


Tämä on eräs ensimmäisistä bannereista ja ehkä suurin suosikkini. Muistaakseni tämän idea saatiin kuitenkin jostain foorumilta, joku sanoi jotain viitaten Ionicissa asuviin eksoottisiin ja omituisiin rotuihin. Ja kaikkihan tietävät Röllin "Omituisten otusten kerho"-laulun, se sopii meille kuin cowboy satulaan.


Voin ihan rehellisesti sanoa, että tämä jopa pilkkaa muita harrastajia, niitä jotka juoksevat valtavirran mukana joka asiassa.


Näitä ihania tikkuhevosia ei voi olla rakastamatta! Ja tottahan on, että Ionicissa tuskin yksikään hevonen saa minkäänlaista yksilöllistä kohtelua, kaikki ovat vain tietoja ja sukuja, tarkoitettu jalostukseen. Ei ole hauskaa virtuaalihevosen elämää se.


Meidän motto.


Yksinkertainen ja tyylikäs, kertoo kaiken oleellisen. Vai väitättekö ettei Ionic ala olla jo jonkinasteinen legenda?


Edelleen liian hienojen (lue: huonojen) ulkoasujen kommentointia.


Idea on varastettu Elina Eläimen bannerista.


Pysykää vain pois alta, siitä on leikki kaukana kun Ionicin hevosten voimin lähdetään liikkeelle. Pisteet sille, joka tietää mistä lainaus on peräisin (tosin hieman muutettuna). Teidän pitäisi se tietää, rakkaat suomalaiset.


S ei kuulemma anna ikinä anteeksi sitä, ettei löytänyt tähän kuvaan pystyssä sojottavaa pikkurilliä. Diivalla mennään nyt kuitenkin. Viittaa ylenmääräiseen kilpailemiseen.


Nämä sanaristikot ovat kivoja ideoita. Tämäkin kertoo jotain varsin olennaista Ionicista.


Tämä alkaa olla jo hyvän maun rajoilla, mutta menköön nyt tämän kerran.


Taitaa olla suosikkini noista antibannereista. Oikeastaan käsinkirjoitetun tekstin pitäisi olla "Heppaki kuali". Onhan Ionic toki niin nolo talli että virtuaalihevosetkin kuolevat häpeästä.

1 kommentti:

Tj kirjoitti...

Antibannerit on parhaita, varsinkin tuo "Heppaki kuali!" :D