sunnuntaina, toukokuuta 16, 2010

Laukkojen palkintorahojen maksu: paluu vanhaan

Pinkin laukoissa on ollut nyt puolisen vuotta käytössä systeemi, jossa lähdön viimeinen jätetään aina ilman rahaa, vaikka olisi periaatteessa siihen oikeutettu, ts. neljän parhaan joukossa. Luovumme nyt siitä käytännöstä ja palaamme vanhaan eli kaikki mahdolliset rahat jaetaan aina.

Syy tähän on se, että meidän tapaa on alettu kopioida. Eihän siinä muuten mitään vikaa olisi, mutta koska muut kisajärjestäjät eivät ole tulosten ja palkintorahojen merkitsemisessä niin pikkutarkkoja kuin me, niin tällä hetkellä joistain laukoista ei todellakaan tiedä, kuka on saanut rahaa ja kuka ei. Suurin osa laukkajärjestäjistä ei merkitse tuloslistalle hevosten kohdalle niiden saamia palkintorahoja kuten me teemme. Tämä olisi kuitenkin vähimmäisedellytys sille, jos aletaan tehdä jotain poikkeavia järjestelyjä palkintorahojen kanssa.
Osa kisajärjestäjistä merkitsee tummennetulla lähdössä sijoittuneet, toiset puolestaan boldaavat ne, jotka saavat palkintorahoja. Joskus on kisakutsussa erikseen ilmoitettu, että vain boldatut hevoset saavat rahaa, mutta sekaannuksen vaara on suuri.

Jotkut järjestäjät ovat alkaneet tiputella pois enemmänkin palkintorahoja, kuten esimerkiksi tehtiin Huolettomassa 4.2., katsokaa esimerkiksi lähtö 3, jossa on 4 osallistujaa, mutta vain sijat 1. ja 2. saavat rahaa. Tai lähtö 7, jossa on niinikään 4 hevosta, mutta vain voittaja saa rahat. Onni onnettomuudessa on se, että tuloslistoihin on merkitty selkeästi rahojen saajat ja ne jotka jäävät ilman.
Tässä ei kuitenkaan ole mitään logiikkaa suhteessa siihen, että LJ sanoo voittorahoista vain sen, että neljälle parhaalle niitä on jaettava. Tämä meidän käytäntö on ollut alusta asti vähän ristiriidassa tuon säännön kanssa, mutta koska meillä on ollut hyvät perustelut eikä LJ:stä kukaan ole älähtänyt asiasta, olemme niin toimineet. Mutta nyt kun muut alkavat noudattaa samaa sääntöä ja keksiä itse omia lisäjuttujaan, niin se ei ole hyvä asia enää.

Niin että kaikki te laukkajärjestäjät, luopukaa tekin käytännöstä jättää lähdön viimeinen ilman rahaa. Me kiitämme.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Mie olen huomannut ihan samanlaisia ihme säädöksiä muissakin kisoissa kuin mitä tuossa Huolettoman kisoissa on. Ja myös sen, ettei aina voi olla varma saiko hevonen sitä rahaa vai ei.

Epäselvissä tapauksissa mie olen karusti ottanut hevoselleni sen saaman rahasumman, jos kyseessä olisi esimerkiksi tuon Huolettoman kisan lähtö 4. Mikään kun ei estä edes sitä viidettä saamasta rahaansa, vaikka vain kolme ensimmäistä hevosta onkin boldattu.

Teidän esimerkin mukaan tähän hommaan ryhdyin, joten tottahan toki siitä myös luovun, kun se teidän mielestä on parempi niin.

Em. kirjoitti...

Driftawayssa ollaankin jaettu rahaa aina viidelle ensimmäiselle, vaikka viides olisikin viimeinen. Toivon mukaan meidän laukoissa ei epäselvyyksiä synny.

Itsekin ihmettelin tuota Huolettoman laukoissa ollutta erikoista palkintorahojenjako tyyliä. Itseasiassa puhuin järjestäjän kanssa sähköpostitse ja hän sanoi ettei laukkoihin ole hirveästi perehtynyt, mutta järjestää niitä koska haluaa että talli on toiminnaltaan monipuolinen.

Enpä ole sitä pahemmin miettinyt, tuntuu vain oudolta jos lähdön kaikki hevoset sijoittuvat/voittavat jotain, varsinkin kun harvinaisten rotujen lähdöissä on yleensä vain muutama osallistujia. Palkitsen yleensä ~30% osallitujista, eli jos lähdössä on 5 hevosta 1,5 eli pyöristettynä 2 ensimmäistä sijoittuvat. En harrasta hevosillani laukkoja, joten en tiedä miten no palkintorahat on tapana jakaa, mutta Kisakeskus Huoleton pyrkii mahdollisimman monipuoliseen toimintaan, eli täytyy pitää sellaisiakin kisoja joita ei harrasta ja itse tunne niin hyvin. :-)

(toivottavasti lainaus ei haittaa kys. henkilöä)