Marsupieni on viime aikoina pitänyt laatuarvostelu-teemaa pinnalla blogissaan (Laatisten vastuu, Laatispalkinnot, paha paha?) ja ht.netissä (Miksi laatikset?). Minäkään en siis ole päässyt unohtamaan asiaa.
Periaatteessa ihan jokainen saa laatuarvosteluissa hevoselleen ykköspalkinnon, jos niin haluaa. Laatisten säännöissä on määritelty, mitä hevosen sivuilta tulee löytyä. Kun panee nämä kaikki tarvittavat asiat hevosen sivuille, ykköspalkinto on melkoisen varma. Se on hyvin helppoa noin teoriassa. Jokainen osaa kirjoittaa luonnekuvauksen, päiväkirjamerkintöjä, valmennuksia, sukuselvityksiä. Jos ei osaa, voi mallia käydä katsomassa palkituilta hevosilta. Hienorakenteisten hevosten kuvia on netti pullollaan, ja jos ei osaa tai halua kysyä farmeilta lupia, voi aina etsiä Bob Langrishin galleriasta tai Flickristä. Sijoitusten kasaaminen vaatii vain hyviä istumalihaksia ja tuuria, mutta tuurin voi korvata kilpailemalla enemmän. Varsat, vanhemmat, suku? Hevosen voi tietenkin ostaa sellaisesta suvusta, joka on täynnä laatispalkittuja hevosia ja varsat voi pitää itse tai myydä kunnianhimoisille ostajille. Ja tadaa: ykköspalkittu hevonen on valmis. Joten koska se ykköspalkinto on kaikkien saavutettavissa, miksi kukaan tyytyisi vähempään?
No, mikä se palkittu hevonen nyt sitten on? Sen kanssa on panostettu niihin asioihin, jotka laatuarvostelun pisteytyksen laatija on katsonut panostamisen arvoiseksi. Se ei ole kuitenkaan millään tavoin ainutlaatuinen, kun palkinto on kaikkien saavutettavissa ja niitä palkittuja hevosia on virtuaalimaailma väärällään.
Eikä se ole välttämättä persoonallinenkaan, sen sivuilla on ne samat asiat kuin muidenkin palkittujen hevosten sivuilla, yleensä vielä luonnekuvauksetkin ovat kokolailla samasta muotista tulleita, kun hevosen luonteesta arvioitaneen myös sen realistinen soveltuvuus lajiin ja kilpahevoseksi. Joku voisikin sanoa, että laatispalkitut hevoset ovat nykyajan massahevosia ja hänellä olisi kyllä ihan hyvät perusteet väitteelleen.
Laatuarvostelupalkittu hevonen on kaukana myös realistisesta hevosesta. Jo pelkästään maksimipisteisiin vaadittujen sijoitusten kilpaileminen tekee hevosten kisamääristä täysin epärealistiset. Samoin se ykköspalkintojen tavoittelu, mielestäni ei ole missään määrin realistista, että kaikkien hevosten, sekä orien että tammojen, pitäisi olla "parhaita". Reaalimaailmassa tammoilta ylipäänsä vaaditaan vähemmän näyttöjä ja ainakin ravi-/peitsaripuolella moni hyväsukuinen ja arvokas siitostamma on kilpaillut vain hyvin vähän, jos lainkaan.
Onko se laatispalkittu hevonen hyvä virtuaalihevonen? Laatuarvostelujen kehittäjien ja laatisuskovaisten silmissä kyllä, onhan omistaja panostanut siihen vaadituilla tavoilla. Näiden harrastajien silmissä laatispalkinto lisää hevosen jalostusarvoa ja parantaa myyvyyttä. Muut harrastajat eivät kuitenkaan välttämättä usko tähän ja miksi uskoisivatkaan, eihän laatuarvostelupisteytys edusta muuta kuin yhtä näkökulmaa siitä, mikä on hyvä virtuaalihevonen.
Epäreilun tilanteesta tekee se, että nämä laatisuskovaiset harrastajat vaativat usein hevosia myydessään myös muita harrastajia tekemään samat asiat kuin hekin, uskoivat he siihen tai eivät. Kyllä, laatuarvostelut muistuttavat mielestäni jossain määrin uskontoa (ja tätä ei tule käsittää missään tapauksessa positiivisena asiana!). Tietenkään se ei ole laatuarvostelujen itsensä vika vaan näiden "uskovaisten", jotka tuputtavat omaa näkemystyään kaikille enemmän tai vähemmän pakolla. Laatis-ateistille ei välttämättä haluta myydä hevosta, jos hän ei suostu suorittamaan sen kanssa uskonnon vaatimia rituaalimenoja: kisausta, kirjoittamista, kasvatusta jne.
Ja lopuksi tietenkin muistan sanoa, että eiväthän kaikki harrastajat näin käyttäydy, vaikka itse tähtäisivätkin laatuarvosteluihin, mutta kyllä viime aikoinakin on ollut paljon myynti-ilmoituksia, joissa hevoset halutaan "aktiiviseen kotiin". Käytännössähän tämä tarkoittaa kilpailemista, harvempi arvostaa aktiivista jalostuskäyttöä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti