torstaina, tammikuuta 05, 2012

Pienimuotoinen paluu laukkamaailmaan

Me olemme tehneet pienimuotoinen paluun laukkamaailmaan. Äkää vielä innostuko, kyseessä on siis todella pienimuotoinen paluu ja vähän niinkuin pakonkin sanelema, melkein.
Ioniciin syntyi marraskuussa 2010 muutamia laukkasukuisia varsoja Pinkin hevosista ja pari niistä on nyt saanut sivut ja päässyt aloittelemaan uraansa, vaikka ikää on CASin mukaan jo 5 vuotta.

Ensimmäinen kisakin on takana, meidän ISH-oriimme Aodhagan Ion osallistui 3.1. Stormskyn laukkoihin ja nappasi sieltä toisen sijan. Hienoa!
Toinen on risuesteille suunniteltu RBSH-tamma Oh Dear Ion, jolla ei ole vielä sivuja netissä, mutta se on ilmoitettu Townsendin risulaukkoihin 31.1. Tosin sen jälkeen LJ:n kalenteriin on ilmestynyt parit muutkin sopivat risulaukat, joten ehkä ilmoittelen tammaa niihinkin.

Silloin kun me puuhasimme aktiivisemmin laukkureiden parissa, pohdiskelin ainakin kerran täällä blogissakin laukkamaailman sikakisausta ja sitä, että yhden tai kahden laukkahevosen omistajat ovat tässä vaarallisempia, kun tekee mieli ilmoittaa se oma ainokainen kaikkiin mahdollisiin lähtöihin, kun niitä kerran on tarjolla.
Nyt olemme siis itse tässä tilanteessa, mutta voin sanoa, että kummankaan hevosen kohdalla ei sikakisauttamisen vaaraa kyllä taida suuremmin olla. Vaikka hevosen ilmoittaisi kaikkiin mahdollisiin lähtöihin, ei niitä sopivia lähtöjä ole tarjolla näille ryhmille turhan paljon...

2 kommenttia:

Tuire kirjoitti...

Se on tosi harmi, ettei risulähtöjä tosiaan paljon ole. Pitäisi itsekin varmaan taas jossain vaiheessa niitäkin järkätä*.

Vielä suuremmin ihmettelen sitä, kun pitää jakaa nekin vähät lähdöt erikseen täykkäreille ja kolmosille. Osallistujia on jo muutenkin sen verran harvassa, niin pahennetaan tilannetta vielä sillä, ettei voida yhdistää niitä samaan lähtöön.

Vaikka onhan noissa tämän vuoden kisoissa kyllä kaikissa (paitsi tossa arvokisassa) sentään otettu ne kolmoset mukaan ja suurimmassa osassa myös yhteiset lähdöt.

* Minkälaisia lähtöjä juuri teidän hevoset kaipaa?

Se Ionicin Sirpa kirjoitti...

No itse asiassa tällä hetkellä tuntuu siltä, että kyllä risuilla saa hevostaan jotenkin kilpailutettua, mutta kolmosryhmän sileät lähdöt... Niitä ei ole!