maanantaina, tammikuuta 26, 2009

Virtuaalimaailma 01/09

Me olemme eläneet kai jossain piilossa ja pussissa, koska emme ole kuulleet sanaakaan uudesta Virtuaalimaailma-lehdestä. Tai sitten siitä ei ole julkisuudessa toistaiseksi puhuttukaan ainakaan isoon ääneen. Jäin kuitenkin miettimään, että onko Virtuaalimaailma siis Feanaron oma projekti vai VRL:n virallinen lehti. Nämä kaksi eivät kuitenkaan liene täysin sama asia.

Ensimmäinen numero vaikuttaa aika kivalta, toteutuksessa tai ulkoasussa jokin vähän kaihertaa, mutten keksi mikä. Ehkä se on vain tottumattomuutta tuollaiseen "tekstiputkeen", jossa kaikki ovat peräkkäin. Niin ja väliotsikot olisivat aika kova sana erityisesti noissa pidemmissä teksteissä. Kirjoittajien nimiä kaipailisin myös, olettaen ettei Feanaro ole itse kirjoittanut kaikkea (paitsi sitä, minkä lopussa lukee Viivi L.). Kuitenkin aika vipposmainen kaikkinensa enkä sano tätä negatiivisessa mielessä. Sarjakuva piristi päivän.

Itse tosin aloin miettiä jo Vippoksen aikana, mikä on virtuaalihevoslehden funktio. Onko sillä sitä? VRL:n tiedotus hoituu kohtuullisen tehokkaasti VRL:n sivujen kautta, Uutisvuotoakin voisi kehittää, jos sitä enää tarvitaan tiedotusta tukemaan. Mielipiteitään voi jokainen esitellä foorumeissa (joissa ne kyllä hukkaantuvat kaiken muun sekaan), niin että mitä muuta niille virtuaalilehdille jäi?
No okei, onhan esimerkiksi Vippoksessa ollut vuosien varrella kymmenittäin erilaisia yleispäteviä artikkeleita eri asioista, itsekin niitä olen kirjoitellut aika paljon. Ehkä virtuaalinen lehti onkin parhaimmillaan tällaisten artikkelien "kokoontumispaikkana", josta niitä löytää kerralla kaikki eikä tarvitse juoksennella niiden perässä pitkin nettiä.

Minusta itsestäni ei ole kyllä enää kirjoittajaksi mihinkään. Kaikki kirjoittamiseen käytetty inspiraatio, aika, aiheet ja ideat kuluvat nykyisin tähän blogiin. Toisaalta lienee kai aika jo antaakin tilaa muille, johan Vippokseen tuli kirjoitettua suhteellisen aktiivisesti 4 vuotta ja tämä blogi on jonkinlaista jatkumoa sille. Että eiköhän minun mielipiteet tiedetä jo aika yleisesti, ketä ne nyt sitten jostain syystä kiinnostavat.

2 kommenttia:

suz kirjoitti...

Feanaro tosiaan kirjoittaa kaikki tekstit itse (jollei alla muuta lue, kuten juuri kolumnissa ja sarjakuvassa). Ymmärsin myös, että kolumniin yritetään aina saada jonkun muun kuin Feanaron kirjoittama teksti. Hallituksen kuulumisia-osiossa minullakin oli näppini pelissä parin kappaleen verran, mutta senhän jo varmaan otsikkokin paljasti (ei Feanaron kuulumisia, vaan hallituksen kuulumisia).

Mitä tulee VRL:n ja lehden suhteeseen, lehti on Feanaron oma projekti. :)

Anonyymi kirjoitti...

Ette te oo eläny sen enempää puskassa kuin kukaan muukaan. Mulla ei oo jatkossakaan mitään suuren suurta huutoa pitää. Ne joita kiinnostaa löytää sen kyllä.

Ja tosiaan. Kyseessä on tasan mun oma harrastukseni, VRL ei suoranaisesti liity asiaan mitenkään. Toki jonkin verran yhteistä on ja tulee olemaan, kun mun kokemukset ja mietteet kuitenkin on aika VRL keskeisiä.