Olen toiminut taas taukoilujen jälkeen YLAn tuomarina luokkia vaihdellen. Kuluneen vuoden aikana olen arvostellut täysiverisiä, puoliverisiä ja lämminverisiä eli rotuvalikoimaa ja hevosia on riittänyt, vaikka viimeisimmän tilaisuuden täysiveriluokissa oli peräti kolme hevosta. Luonnekuvauksia on tullut luettua läpi sen verran, että voin väittää tietäväni aiheesta jotakin.
Yksi asia on alkanut erityisesti pistää silmään: kiltteys. Hevoset ovat kautta linjan kilttejä tai ainakin suht hyvätapaisia. Juuri niin, sellaisia soveliaita kilpahevosia, eivät mitään ihan aloittelijoiden ratsastettavissa olevia lussuja, mutta kokeneemman alla kuuliaisia, tottelevaisia, sopivan säpäköitä ja loistavia omassa lajissaan. Puhumattakaan nyt siitä, että ovat kovin rauhallisia kisapaikoilla ja kuljetuksissa. Ei stressiä, ei syömättömyyttä, ei nirsoilua, sellainen kun käy mahan ja kisakunnon päälle.
Tälle on luonnollisesti selitys: kilpaileminen. YLAan tuodaan mielellään sellaisia hevosia, jotka on kilpailtu jalattomiksi jo hyvissä ajoin ennen nelivuotissyntymäpäivää (minun henkilökohtainen mielipide, ei YLA-tuomari-Virginian mielipide), joten vaatiihan se tietysti hevoselta jossain määrin nöyrää luonnetta ja hyvää ratsastettavuutta sekä muuta soveliaisuutta kilpailemiseen.
YLAssa ei saa rokottaa kisakalenterin epärealistisuudesta eikä hevosen liiallisesta kiltteydestä edes niiden täysiveriorien kohdalla. Toisaalta realistisuus- ja koulutustasopisteisiin vaikuttaa alentavasti se, että hevosen koulutustaso on epärealistisen korkea, jos se on hankala tai suorastaan mahdoton ratsastettava tai että huolimatta ankarasta kisa- ja kuljetusstressistä, hevosella on 68 sijoitusta ja 1347 kisaa.
Kisaamisen ihannointi vaikuttaa siis luonnekuvauksiin yksipuolistavasti. Ja YLA-tuomariin se vaikuttaa unettavasti. Kun huomaa ajattelevansa uuden hevosen kohdalla jotakuinkin näin: "Jos tää kaakki on nyt taas kiva ratsastettava ja ihan huippu jossain lajissa ja kaikki muut kliseet samassa kasassa, niin mä en kyllä ala...", on syytä miettiä, onko vika vain tyhmässä puusilmä-tuomarissa vai siinä, että hevosten luonteet ovat lautta linjan toistensa kopioita, on vain sanottu sama asia eri sanoilla.
Mihin ovat kadonneet ne kipenöivän kiukkuiset nelijalkaiset tappajat, joita ei saa edes tallista ulos ilman henkilövahinkoja, saati sitten kisakentille? Missä ovat ne rauhalliset, alati luotettavat mussukat, jotka eivät loista kisakentillä, mutta kylläkin alkeiskurssien rakastetuimpina luottoratsuina? Ja ne kaikki muut siltä väliltä, ne jotka eivät ole huippukisaratsuja?
Niin, siellähän ne ovat toki, virtuaalisten ratsastuskoulujen harvalukuisessa joukossa. Niillä ei ehkä kilpailla eikä rakennekuva ole välttämätön, suvusta ei ole tietoakaan, saati sitten varsoista, mutta niissä on jotain persoonallista. Ei niillä YLAssa ole mitään saumaa, kun siellä loistavat ne kiltit kisatykit. Huoh.
Olen kamala spämmikommentoija, tiedän. Mutta miuakin harmittaa paljon se ettei tuntsareita parane viedä YLAan -en kisaa edes Vecnon "hienoilla" hevosilla kunnolla, jos on jo yli 6 sijoitusta plakkarissa niin se on superpaljon multa. Niin miettii sitten noita Latun Tallin pikselituntsareita, joiden hoitajien juttuja on mukava lukea, joille rakastan piirtää kuvia ja tehdä erilaisia elämäntarinoita... YLAssa jäisivät pisteittä kun ovat niin "laaduttomia". :C
VastaaPoistaKommentointi on aina erittäin suotavaa, senkus spämmäät vain :) (ei täällä viime aikoina turhan suurta kommenttiryöppyä ole ollutkaan)
VastaaPoistaItseasiassa, virtuaaliset ratsastuskoulut eivät ole välttämättä mikään harvinainen näky. Kun katselee ilmaispalvelimia, niin sieltähän niitä löytyy. Ratsastuskoulujen pitäjät ovat usein niitä, jotka käyvät itse ratsastuskoululla, haaveilevat omasta hevosesta, ihailevat ratsastuksenopettajaansa ja kiljuvat riemusta kun saavat tunnille lempiponinsa; siis suhteellisen nuoria harrastajia. Mutta sitten kun siirrytään yläasteelle, tiedetään kaikki kilpailemisesta ja haaveillaan kisahevosesta, niin kas vain: maailmaan tupsahtelee huippukilpureita. Ne ovat näitä laskelmoituja. Sitten kun ohitetaan teini-ikä, niin huomataan että tämähän onkin aivan naurettavaa. Sitten perustetaan viimeinkin näitä upeita talleja kuten Pink, Gin ja Ionic ;) Itse taidan lukeutua vieläkin tuohon ratsastuskouluporukkaan, vaikka oma tallini Ruskalahti ei ratsastuskoulu olekaan? Olenkohan hieman myöhässä kehityksestä, kun nyt pitäisi jo pikku hiljaa alkaa olla tuollainen huippuhevosentekijä?!
VastaaPoistaSanokaa mitä sanotte, mutta minusta on tuhat kertaa mahtavampaa pitää (keskeneräistä) pientallia, jossa hevosilla ei ole sukutauluja, jälkeläisiä tai kisakalentereita yms kuin jotain kasvatustallia jossa on vain laskelmointihevosia ;)
P.S. Käykää Ruskalahdessa, jos kerta tykkäätte näistä pienistä ja hiljaisista talleista ;D
P.P.S. Tulipas pitkä viesti! :O
Jemina, taisit määritellä virtuaalihevostelijan kehityskaaren aika kattavasti :) Luulen että se oikeasti taitaa mennä hyvin pitkälti noin, tosin kaikki eivät taida "kasvaa" siitä kisavaiheesta ohitse vaikka ikää tulisikin. Minulla vain on sellainen näppituntuma, että nuo nuorimpien virtuaalihevostelijoiden ratsastuskoulut ovat usein aika lyhytikäisiä. Ei sillä että vanhempienkaan harrastajien tallit aina niin kovin pitkäikäisiä olisivat...
VastaaPoistaMutta joka tapauksessa noita Ruskalahdenkaan hevosia ei näy YLAssa ja jos näkyisi, ne eivät pärjäisi, koska niillä ei ole rakennekuvia, kisatuloksia tai sukua vaikka luonnekuvaukset ovatkin mahtavia. Tämän takia lähdinkin tämän vuoden puolella YLA-tuomarin hommasta, luullakseni lopullisesti. Mitä sitä suotta hampaitaan kiristelemään tylsien vastuutehtävien kanssa?
- Gin