Koska historia on kivaa (ainakin minun mielestäni), ajattelin tehdä tällaisen pienen läpileikkauksen siitä, millaisia varsoja Ionicissa on syntynyt 19.5. kunakin tallin toimintavuonna. Listaahan riittää, kun ensimmäiset varsat syntyivät 15 vuotta sitten. Koska otanta on käytännössä aivan satunnainen, ei tätä miksikään Ionicin kasvatustoiminnan kattavaksi läpileikkaukseksi voi sanoa, ovatpahan vain yksittäisiä hevosia.
19.5.2019: vielä nimetön xx-varsa, i. Pink Hungaroring, e. Calanthia Ion
Tästä kaverista ei tiedetä vielä paljoakaan, ei edes sukupuolta. Sen kuitenkin tiedän, että sen nimi tulee liittymään jollain tavoin formula ykkösiin, kuten sen isän ja isänemänemän nimi.
19.5.2018: wC-t. Rhagfarn Ion, i. Rhaglaw Ifanc Ion, e. Susikallion Finessa
Tämäkin on vielä sivuton, mutta perustiedot sentään ovat jo olemassa. Kuitenkin hieman harvinaisempi näky tämä C-sektio meillä, pohdin pari vuotta sitten sitäkin, että rotu saattaa olla lähtölistalla, mutta eipä nyt hätäillä. Rhagfarnilla itsellään on pitkä ja hieno suku, jossa on aika paljon C-sektiota
19.5.2017: isl-t. Aleiga frá Jón, i. Brestir frá Jón, e. Náttdísi frá Jón
Tältä uupuu myös sivut vielä ja issikastakin voi sanoa, ettei se mikään yleinen otus ole meillä, parikymmentä hevosta tällä hetkellä. Tällä varsalla on kuitenkin mielenkiintoinen suku: isä on meidän kasvatti mutta täysin teigaholtilaisesta suvusta. Emänemä on Syndurin hieno tamma (Mikä aivopieru se on, että Náttfreyja ei koskaan varsonut kuin yhden varsan?! Onneksi nyt edes sen, mutta että silti? Mitä minun päässä on liikkunut kun olen tämän lopettanut?) ja emänisä meidän alkuperäisen issikkakasvatuksen tuloksia, jo vuonna 2008 syntynyt Vakri-Skjóni frá Jón.
19.5.2016: pf-t. Eulalia Ion
Liki neljäpolvinen suku, sitä on pidettävä paso finoilla jo pitkänä sukuna. Suku on täynnä sellaisia nimiä, joita voisi sanoa historiallisiksi nimiksi, ainakin meillä Ionicissa. Todennäköisesti se tulee olemaan jonkinlainen ongelma jalostuskäytössä, vaikea löytää sille aikanaan oria, mutta koska olen taannoin keksinyt uusia sukulinjoja tähän(kin) rotuun, en usko että ongelma on ylitsepääsemätön. Tulee olemaan mielenkiintoista yhdistellä sitä aivan uusiin linjoihin.
19.5.2015: FWB-o. Millenium Star Ion
Nimisuosikkejani! Eikä oriissa muutenkaan ole vikaa, oikein mallikelpoinen Ionicin jalostusori, vaikkei olekaan vielä jättänyt kuin yhden varsan Hukkapuroon. Emä on täysiverinen, isä FWB, vähän vähemmän käytetystä suvusta polveutuva.
19.5.2014: tersk-t. Solistka Ion
Jopas osuu yhdelle päivälle hienoja sukuja. Tai ehkä Ionicissa ei kasvatetakaan muita kuin hienoja sukuja. Tai sitten olen täysin sokea omalle kasvatustoiminnalle... No, itse asiassa olin saada halvauksen jo kun tuota sukua katselin läpi: Solistkan isälinja tulee Slathanista, eräästä terskinhevosten vanhimmista kantaoreista, josta tiedän jo asiaa tarkistamattakin, että se on harvinainen, vain muutaman oriin varassa meillä. Ja sitten Solistkan isä Sheraga ei ole jättänyt muita varsoja kuin Solistkan, tamman! No, onneksi Sheragan isä Shaquil on jättänyt toisenkin oriin ja sillä taas on parikin orivarsaa, joten orilinja ei ole kadonnut. Huh huh!
Isän puolelta suvusta löytyy muitakin vanhempia nimiä: Zeslanka, Cereloza, Uranium 84 ja isänemä on suorastaan legendaarisen Cendarlen kasvatti, jos tosin meidän tammasta. Emän puoli suvusta on sitten vähän uudempaa linjaa, hyvin tyypillinen tapaus siis tersk-suvuksi.
19.5.2013: trak-o. Rüdiger Ion
Legendaariseksi kutsuisin myös Rudin sukua, mutta se taitaa olla sitä lähinnä meidän Ionicin omistajien näkökulmasta. Isän takaa löytyy kyllä Classicin kasvatti ja kun sen sukua selaa tarpeeksi kauas, päästään Laakson-hevosiin. Muuten suku on kyllä vanhaa, muttei ihan niin vanhaa kuin kaikkein vanhimmat pv-suvut, Altét ja kumppanit. Lisäksi suvusta puuttuvat ne tunnetut nimet, Zeroboik, Hibernion ja Petronija ovat meidän kantahevosia alunperin, mutta muut harrastajat eivät niitä välttämättä niin tunne.
Emän suku on tuoreempaa ja vähän tunnettua, tai ainakin minä uskoisin niin.
19.5.2012: twh-t. Goldie O'Gilt Ion ja RBSH-t. Tshudesnaja Ion, i. Tested Best GA xx, e. Severnaja GA
Goldie oli hieman vaatimattoman näköinen tamma, mutta väriltään harvinaisempi: samppanjanmustanpäistärikkö. Se on myös emänsä, tuontitamma Sunshine Goldie GA:n tammalinjan ainoa jatkaja Ionicissa, ja onkin jättänyt melkoisen monta varsaa. Varsoista miltei kaikki ovat perineet samppanja-geenin ja pari päistärikköäkin löytyy seasta. Kuten olen sanonut: suosin törkeästi erikoisvärejä enkä edes häpeä sitä. Goldiesta on myös lähtöisin Ankka-nimiperhe, Goldie O'Gilt on suomeksi Kultu Kimallus, Roope-sedän Klondiken-aikainen "heila". Yksi ihan suosikkihahmojani muuten, varsinkin sarjassa Takaisin Klondikeen (Barks).
RBSH-tamma Tshudesnaja Ion myytiin pois, Alyna R:lle ja se on sittemmin kadonnut ilmeisen jäljettömiin. Muutamia kisatuloksia löysin, mutten muuta. Se oli ensimmäisen polven risteytys, emä budjonny, isä täysiverinen, hyvin tyypillinen RBSH-yhdistelmä meillä vaikka viime aikoina olen yrittänyt käyttää enenevässä määrin muitakin venäläisrotuja RBSH:n jalostukseen kuin vain aina sitä budjonnya.
20.5.2011: lipizza-o. Maestoso Framba I
Taukovuonna 2011 ei syntynyt juuri 19.5. yhtään varsaa, mutta seuraavana päivänä kuitenkin. Ja sattuikin olemaan meidän erittäin harvoja lipizzakasvatteja kautta aikojen! Ori on vielä hengissäkin, se on muutama vuosi sitten astunut yhden tamma, mutta kun tekisi mieli käyttää sitä jalostuksessa vähän enemmänkin, niin en ole raaskinut lopettaa sitä.
17.5.2010: rmh-o. Rich Bay Ion
19.5.10 ei silloinkaan syntynyt ketään, tässä taas tämä lähin varsa. Lyhytsukuinen ori meidän omista tuontihevosista, varsin tyypillinen tuon ajan kalliovuortenhevonen meillä. On kuitenkin sanottava, että nykyään nuo suvun nimet alkavat yleisyytensä takia olemaan melkoinen mieliharmi jalostuksessa, kun niitä löytyy joka hevosen suvusta. Se ei sinänsä tätä hienoa oria pahenna mihinkään. Ja huomatkaa väri: ruunivoikonhallakko. Poikkeuksellisesti ei ole hopeavärinen ja yhdistyy kaksi eri diluutioväriä.
18.5.2009: ox-t. Roshnara Ghadir
Voisin sanoa että ulkopuoliselle harrastajalle tämän(kin) tamman suku on aika merkittävä, koska siinä on 5 täyttä sukupolvea ja noita nimiä ei ihan hirveästi ole maailmalle levinnyt Ionicista. Meillä Ionicissa tuota sukua kyllä sanottaisiin ehkä jopa massasuvuksi, nuo suvun nimet ovat niin kovin yleisiä ja paljonkäytettyjä meidän arabijalostuksessa. Itse kyllä näen sen hienona asiana: tämä on meidän kasvatti, lähestulkoon alusta asti itse kasvatettu. Ja emälinjakin on sieltä vanhimmasta päästä: Jasmine tyttärensä Celedith's Roshnaran kautta.
22.5.2008: ox-t. Kabala Aqiba
Taas arabitamma, kertonee siitä että arabi on ollut viime vuosiin asti suurin rotu meillä, laskettiin sitten hevosten tai kasvattien määrää. Aqiba oli kaksipolvinen, ikävän kuvattomana kuollut tamma, joka varsoi neljä varsaa. Tuollaisiin kasvattimääriin ei nykyään enää arabien kohdalla mennä, paitsi poikkeustapauksissa ja vierassukuisten hevosten kohdalla. Suku on kokonaisuudessaan meidän tuontihevosista koostuva.
19.5.2007: ox-t. Aziza Quiana
Arabeilla jatketaan! Kolmipolvinen tamma, isän puoli on ihan Ionicin omia tuonteja, emän puolelta löytyy vanhempaa kalustoa ja yksi tuon ajan muotiorikin (Starline Enzo). MVS Billy The Kid on Marinean kasvatti ja Aziza al-Shamakin on ymmärtääkseni Marineasta lähtöisin.
19.5.2006: ox-t. Zirkonium Ion
Ja taas arabi, suvut vain lyhenevät. Tämä on sitten jo meidän omista tuontihevosista syntynyt kasvatti, yksipolvinen siis. Zirkonium oli aikoinaan varsinkin Virginian lempihevosia ja se jätti ihan merkittävän jäljen meidän arabilaumaan. Sillä on itsellään 4 varsaa ja niillä taas kaikilla on useita varsoja myös. Nykyään Zirkonium näkyy suvuissa suhteellisen kaukana jo.
19.5.2005: fred-t. Tigrisia Ion, pintabian-t. Jazzy Ion ja falabella-t.Savannah Ion
Nyt aletaankin päästä vähän eksoottisempiin otuksiin arabien jälkeen! Myös tuo vanha leiska näyttää suorastaan viehättävän vanhanaikaiselta (joku käyttäisi sanaa korni ja saattaisi olla ihan oikeassa). Nämä kaikki on myös myyty tallista pois aikoinaan. Ne ovat sen verran vanhoja jo, että Googlekaan ei löydä niistä mitään, Jazzy on VRL:n rekisterissä mutta siihen nekin tiedot päättyvät.
Mielenkiintoisin on ehkä tuo falabella-tamma Savannah Ion. Nykyään puhuttaisiin miniatyyrihevosesta, mutta tuolloin se oli vielä suhteellisen tuntematon rotunimike ja hevoskirjat ja -sivut tunsivat ainoastaan falabellan. Ionicissa kasvatettiin näitä jonkin verran muutaman ensimmäisen vuoden aikana, mutta sitten niistä luovuttiin. Tässä on nyt yksi rotu, joka ei ole tehnyt comebackia meille. Savannahin kaksipolvinen suku on muuten lähes täysin ionicilaista.
19.5.2004: mustangi-t. Squamish Ion ja Debbie Ion
Niin, mustangejakin meillä on aikoinaan syntynyt ihan määrissä. Jos oikein muistan, alunperin Ionicin mailla eleli ehkä tusinan verran tammoja puolivillinä, vähän kuin oikeast mustangit. Laumassa oli aina vaihtuva ori, jonka varsoja kunakin VHKR-vuonna syntyneet varsat olivat. Näillä oli isänä lainaori Mustang's Pretending, Mustang-tallin kasvatti, jonka isä KaZan oli lähtöisin Marineasta! Ja Mustang on edelleen pystyssä, joten sitä voidaan hyvällä syyllä nimittää virtuaalitallien ikänestoriksi!
sunnuntai, toukokuuta 19, 2019
keskiviikkona, toukokuuta 15, 2019
Ionicin englannintäysiveriset
Fell- ja exmoorinponien jälkeen vuorossa on englannintäysiverinen.
© Bob Langrish
Täysiverinen on vanha rotu Ionicissa, ollut mukana menossa alusta lähtien ja hevosmäärä on ollut yleensä vähintään kohtalainen. Yllättävää kyllä, rotu ei ole koskaan kuitenkaan ollut kovin suuri lukumäärältään, alle 100 hevosta on tälläkin hetkellä. Jossain vaiheessa rodun jalostusta ajettiin vähän alaspäin, mutta koska se on niin tarpeellinen puoliverijalostuksessa, ei siitä koskaan olla aktiivisesti eroon haluttu.
No, toistakymmentä vuotta jalostusta takana tarkoittaa sitä, että pitkiä sukuja on! Vanhimmat menevät aikaan ennen Ionicia, tamma Wizzerria on se, joka aina pitää mainita, sillä se oli Virginian lempihevonen. Se oli suvuton tamma, alunperin lähtöisin Liinun virtuaalitalli myyntiosastolta keväällä 2001, josta Virginia osti sen. Sittemmin hän myi sen Hopeafarmille "lopettaessaan" virtuaalihevostelun, jatkoi tätä kuitenkin ja osti tamman uudestaan takaisin. Lopetti jälleen, myi tamman, tällä kertaa ilmeisesti Stiinulle ja sitten kun palasi taas virtuaalimaailmaan, hankki sen Marinean omistuksiin, jossa Wiz lopulta kuoli. Wizzerria oli aina selkeästi kouluratsu, sillä on joitain kisatuloksiakin olemassa
Wizzerrian ainoa puhdas xx-varsa oli ori MVS Lord Fenton, joka teki merkittävän työn Quierossa jalostusoriina. Meille merkittävin sen varsoista on ori SK Grand Duke, jonka ostimme kasvattajalta ja joka puolestaan oli paljon käytetty jalostusori meillä. Sekin kuitenkin astui lopulta melko harvona xx-tammoja ja se, samoin kuin Wizzerria, olivatkin vaarassa jopa kadota puhtaista täysiverisistä, vaikka suku jatkuukin sekä RBSH:issa että FWB:issä. Näin ei kuitenkaan käynyt, onneksi ja nyt myöhemmin olemme saaneet haalittua muutamia vanhasukuisia ostohevosia, joiden suvussa Wizzerria löytyy poikiensa kanssa. Mielenkiintoisin on oma kasvatti tamma Royal Court Ion, jonka isä on Elenin omistama vanha Kerpan kasvatti Quiero's Courtyard ja sen isä puolestaan on Fenton.
Muita meille tiensä löytäneitä Fentonin varsoja olivat oriit La Sirène Wicked ja Quiero's Masterpiece. Jälkimmäinen ei jättänyt jatkunutta xx-linjaa, mutta ajattelin käyttää näitä(kin) oreja takautuvasti nykyisille tammoille.
Vuosien saatossa on meille keksitty pariinkin otteeseen ns. tuontisukuisia hevosia, kuten tamma Oregoness GA ja sen veli Not Tested GA sukuineen sekä Impulse Ionin koko suku. Tuoreempia, lyhytsukuisia tulokkaita ovat sitten Pinkin suvuttomat tuontihevoset ja suvulliset kasvatit, joista olen muutamia siirtänyt Ioniciin ratsujalostuksen tueksi. Periaatteessa jalostuksen tilanne on siis hyvä, hevosia on paljon ja erilaisista suvuista. Ikävä kyllä pidemmissä suvuissa on muutamia aivan liian usein toistuvia nimiä:
– Isengard Ion
– Lady Jacqui Ion
– Ninanajna Ion
– No Bless GA
– Original Best GA
Koska minulla on käsissä kohtuullinen lauma pitkäsukuisia tammoja, joille ei omasta tallista löydy yhtäkään oria, lähdin taannoin kyselemään pitkäsukuisten xx-orien perään. Lisätoiveena oli ratsusuku ja koulupainotteisuus ja jouduin pettymään. Ratsusukuja kyllä löytyi, ainakin jos ei ollut ihan kauhean tarkka siitä, että jos sieltä jostain nyt löytyy vähän laukkahevosia. Likimain kaikki oriit kuitenkin olivat joko kenttä- tai estehevosia. Se on toki realistista, ei täysiverinen pääsääntöisesti ole mikään kouluratojen tähtirotu, mutta nyppii se silti. Ja muutenkin tuntuu siltä, että Special Ringin lopettaminen jätti vähän liian suuren aukon täysiverimaailmaan, sinne ratsupuolelle. Tällä hetkellä kukaan ei taida varsinaisesti kasvattaa ratsutäysiverisiä pääasianaan, ne ovat enemmänkin puoliverijalostuksen sivujuonne. Niin meilläkin vaikka yritän kyllä pitää sitä täysiveripuolta hengissä kaikin voimin.
Joka tapauksessa toimenpiteet täysiveristen ovat selvät: osta aina kun näet, pidä muutenkin silmät auki, keksi lisää, varsinkin koulupainotteisia. Kyllä se siitä.
– S
© Bob Langrish
Täysiverinen on vanha rotu Ionicissa, ollut mukana menossa alusta lähtien ja hevosmäärä on ollut yleensä vähintään kohtalainen. Yllättävää kyllä, rotu ei ole koskaan kuitenkaan ollut kovin suuri lukumäärältään, alle 100 hevosta on tälläkin hetkellä. Jossain vaiheessa rodun jalostusta ajettiin vähän alaspäin, mutta koska se on niin tarpeellinen puoliverijalostuksessa, ei siitä koskaan olla aktiivisesti eroon haluttu.
No, toistakymmentä vuotta jalostusta takana tarkoittaa sitä, että pitkiä sukuja on! Vanhimmat menevät aikaan ennen Ionicia, tamma Wizzerria on se, joka aina pitää mainita, sillä se oli Virginian lempihevonen. Se oli suvuton tamma, alunperin lähtöisin Liinun virtuaalitalli myyntiosastolta keväällä 2001, josta Virginia osti sen. Sittemmin hän myi sen Hopeafarmille "lopettaessaan" virtuaalihevostelun, jatkoi tätä kuitenkin ja osti tamman uudestaan takaisin. Lopetti jälleen, myi tamman, tällä kertaa ilmeisesti Stiinulle ja sitten kun palasi taas virtuaalimaailmaan, hankki sen Marinean omistuksiin, jossa Wiz lopulta kuoli. Wizzerria oli aina selkeästi kouluratsu, sillä on joitain kisatuloksiakin olemassa
Wizzerrian ainoa puhdas xx-varsa oli ori MVS Lord Fenton, joka teki merkittävän työn Quierossa jalostusoriina. Meille merkittävin sen varsoista on ori SK Grand Duke, jonka ostimme kasvattajalta ja joka puolestaan oli paljon käytetty jalostusori meillä. Sekin kuitenkin astui lopulta melko harvona xx-tammoja ja se, samoin kuin Wizzerria, olivatkin vaarassa jopa kadota puhtaista täysiverisistä, vaikka suku jatkuukin sekä RBSH:issa että FWB:issä. Näin ei kuitenkaan käynyt, onneksi ja nyt myöhemmin olemme saaneet haalittua muutamia vanhasukuisia ostohevosia, joiden suvussa Wizzerria löytyy poikiensa kanssa. Mielenkiintoisin on oma kasvatti tamma Royal Court Ion, jonka isä on Elenin omistama vanha Kerpan kasvatti Quiero's Courtyard ja sen isä puolestaan on Fenton.
Muita meille tiensä löytäneitä Fentonin varsoja olivat oriit La Sirène Wicked ja Quiero's Masterpiece. Jälkimmäinen ei jättänyt jatkunutta xx-linjaa, mutta ajattelin käyttää näitä(kin) oreja takautuvasti nykyisille tammoille.
Vuosien saatossa on meille keksitty pariinkin otteeseen ns. tuontisukuisia hevosia, kuten tamma Oregoness GA ja sen veli Not Tested GA sukuineen sekä Impulse Ionin koko suku. Tuoreempia, lyhytsukuisia tulokkaita ovat sitten Pinkin suvuttomat tuontihevoset ja suvulliset kasvatit, joista olen muutamia siirtänyt Ioniciin ratsujalostuksen tueksi. Periaatteessa jalostuksen tilanne on siis hyvä, hevosia on paljon ja erilaisista suvuista. Ikävä kyllä pidemmissä suvuissa on muutamia aivan liian usein toistuvia nimiä:
– Isengard Ion
– Lady Jacqui Ion
– Ninanajna Ion
– No Bless GA
– Original Best GA
Koska minulla on käsissä kohtuullinen lauma pitkäsukuisia tammoja, joille ei omasta tallista löydy yhtäkään oria, lähdin taannoin kyselemään pitkäsukuisten xx-orien perään. Lisätoiveena oli ratsusuku ja koulupainotteisuus ja jouduin pettymään. Ratsusukuja kyllä löytyi, ainakin jos ei ollut ihan kauhean tarkka siitä, että jos sieltä jostain nyt löytyy vähän laukkahevosia. Likimain kaikki oriit kuitenkin olivat joko kenttä- tai estehevosia. Se on toki realistista, ei täysiverinen pääsääntöisesti ole mikään kouluratojen tähtirotu, mutta nyppii se silti. Ja muutenkin tuntuu siltä, että Special Ringin lopettaminen jätti vähän liian suuren aukon täysiverimaailmaan, sinne ratsupuolelle. Tällä hetkellä kukaan ei taida varsinaisesti kasvattaa ratsutäysiverisiä pääasianaan, ne ovat enemmänkin puoliverijalostuksen sivujuonne. Niin meilläkin vaikka yritän kyllä pitää sitä täysiveripuolta hengissä kaikin voimin.
Joka tapauksessa toimenpiteet täysiveristen ovat selvät: osta aina kun näet, pidä muutenkin silmät auki, keksi lisää, varsinkin koulupainotteisia. Kyllä se siitä.
– S
sunnuntai, toukokuuta 12, 2019
Uusia tulokkaita
Kuten vuodenvaihteessa lupasin, tänä vuonna on ollut ostohousut jalassa ja olen hankkinut melkoisen paljon uusia hevosia ostamalla, toki myös keksimällä itse ja kasvattamalla. On ollut pakko, kun olen noita rotuja käynyt läpi ja todennut että vanhat hevoset ovat kaikki sukua keskenään tai muuten vain sopimattomia toisilleen. Tässä on muutamia uusia tulokkaita, jotka haluan erityisesti esitellä.
wD-o. Llygedyn Ffagl Yr Arth
Tilausvarsa Elenin omistamasta cob-tammasta ja meidän muinoin kuolleen cob-oriin pakastespermasta. Emän puoli on osin uutta ja osin vanhaa, mutta suhteellisen tuntematonta (tai ainakaan minä en tunnista nimiä). Isäoriin, Ceridwyn Emyrin suku on ikivanhaa, kuten voi jo päätellä Ceridwynin kasvattajanimestä. Eläköön takautuva pakastespermamahdollisuus!
wD-t. Moorgate Silverleaf
Sitten vastapainoksi hyvin toisennäköinen cobisuku: yksipolvinen ja aivan uusi. En tiedä mitä teen yksipolvisella cobitammalla, kun kaikki muut ovat pitkäsukuisia. Minulla ei ole tälle yhden yhtä oria tarjolla. Luotan kuitenkin siihen, että muilta löytyy ja, toisaalta, olisihan se kiva saada virtuaalimaailmaan Ionicin omia sukulinjoja. Niitä nimittäin ei ole, nykyinen welsh-jalostus aloitettiin ostoponeilla. Ja sitten tuo väri tietenkin, isä on harvinainen cremello, emä raudikko, joten tällä on tasan yksi värivaihtoehto: voikko.
nvh-t. CHR Járnsaxa
Myönnän. Minulle on helppo tyrkyttää vuonohevosia, koska en tajua niiden suvuista yhtään mitään, ostan varsat sen perusteella miltä vanhemmat näyttävät. Ja koska kaikki vuonikset ovat jo oletusarvoisesti nättejä, niin arvaatte miten käy. Toki tämä tamma sopii suvultaan kivasti meidän pikkuiseen vuonislaumaan. Vielä kun jostain löytäisi kuvan maailman kauneimmasta harmaahallakosta vuonotammasta!
trak-o. Lvcics Vegas
Vegas ei ole täydellisen kuollut vaan Troya ainakin piipahti Keskustassa taannoin ja tarjosi muutamia valmiiksi mietittyjä kasvatteja ostettavaksi. Puoliverisukuintoilijat olivat tietenkin haljeta kahteen osaan innostuksesta, minä muiden joukossa ja olisin hamstrannut kaikki, jos olisin ehtinyt jaolle ensimmäisenä ja jos olisin kehdannut. Lvcivs tarttui sentään matkaan ja... no, katsokaa nyt tuota sukua. On tunnettuja nimiä ja tuntemattomampia nimiä, mutta kaikki vanhoja. Olenko muistanut viime aikoina kertoa, miten paljon rakastan Vegasia ja senkaltaisia talleja?
anglotrak-t. Roselité
Ja seuraava vanhasukuinen trakehner heti perään. Isä tosin on meidän oma ori, suhteellisen vanhasukuinen anglo-trakehner, mutta suku ei ole mitenkään erityisen tunnettua, vaan harvinaista. Emän suku sen sijaan on noiden vanhojen trakehner- ja täysiverinimien ilotulitusta: on Alté pariinkin kertaan, Liinun kasvatteja, Skyé, Diabolica, Waterfall's-hevosia, täysiverisistä OG Charmian ja Maline Rose STB, sen takaa löytyy mm. Laakson Haunting. Ihan sattumaa sen sijaan on se, että emälinja on sama kuin Lvcivsilla, Alatté.
ph-o. CHR Nic' It Time
Járnsaxa ei ole ainoa chinetiläinen, jonka olen ostanut, sieltä tarttui mukaan myös tämä paint-ori. Sukua kaksi polvea ja isä on kimo quarter-ori. Mietin tässä sitä kimoa väriä yhdistettynä kirjavuuteen: uhka vai mahdollisuus?
exm-t. PP's Rocky Road ja Supernatural Zinia
Taannoin juttelin exmooreista ja totesin, että vaikka rotu onkin olevinaan niin kovin harvinainen, niin kyllä niitä silti löytyy. Tässä todisteet! No, Rocky on meidän omasta oriista, mutta Zinian suku on aivan vierasta meillä. Tulevat olemaan superarvokkaita siitostammoja.
xx-t. Queen Of The Dragons Ion
Taannoin kävin läpi täysiverisiä ja totesin, että siellä on pitkissä suvuissa muutamia turhan yleisiä nimiä. Ei siis auttanut muu kuin lähteä kyselemään jalostusapuja muualta. Pitkäsukuisia, koulupainotteisia täysiverisiä löytyy näemmä tosi huonosti. Ei meilläkään niitä paljon ole. Onneksi kuitenkin löytyy sitten muita lajipainotuksia ja pidempiäkin ratsusukuja, kuten Queenin isä. Meillä on useampikin varsa, joiden isät ovat muualta ja lisääkin on tulossa kun saan sivuja tehtyä. Tämä valikoitui esiteltäväksi nimensä takia, sillä jos isän nimi on Angren King in the North, niin kyllä varsallekin pitää saada Game of Thrones -teemainen nimi (vaikkei ihan sanatarkasti olekaan, pitäisi olla Mother of Dragons, mutta tarpeeksi lähellä). Ja kas, taas on syntynyt yksi uusi nimiperhe! Eikä asiaa pahenna se, että isäoriilla on tosi hieno suku.
dartm-t. Rushock Dragonfruitpie
Eka dartmoor ikinä Ionicissa! Tai ainakin uskon niin, ei ole täysin poissuljettua etteikö joskus yli 10 vuotta sitten olisi voinut olla joku hajayksilö, mutta minulla ei ole sellaisesta muistikuvia. Joka tapauksessa Dragonfruitpie tulee varsomaan Ionicin ensimmäisen dartmoor-kasvatin jossain vaiheessa, kunhan löydän tälle jostain oriin. Saa tarjota, suvun mitalla ei niin väliä! Ja sitten kun tuon molemmat vanhemmat ovat maailman näteimpiä poneja, niin tarvitsisin tälle vähintään yhtä hienon kuvan. Niin että jos sinulta löytyy dartmoor-kuva varastosta, nyt olisi se hetki kun siitä voisi saada rahaa.
fri-t. Gerarda
Totesin, että meidän friisiläislauma koostuu kahdesta pitkäsukuisesta hevosesta, jotka ovat liäheistä sukua keskenään. Vaihtoehdot ovat siis niiden myyminen pois tai lopettaminen, tai epätoivoinen kasvatuksen jatkaminen vierailla hevosilla. Voitte ihan arvata kumman valitsin... Gerardan isä on meidän Koenraad ja emä Pierren omistama khimairalainen, kolmipolvinen ja superhieno tamma. Tälle tarvittaisiin myös maailman upeimman friisitamman kuva, saa tarjota ja voit sanella hintasi.
cb-t. Witterthorne Iceberg ja cb-o. Witterthorne Bay Pilgrim
Clevelandinruunikoiden tilanne oli surkea: monta pitkäsukuista hevosta, kaikki jotakin sukua toisilleen. Ja cleveland on sellainen rotu, että sitä ei muualta löydy kuin aivan satunnaisesti ja nekin suvuttomia tai hyvin lyhytsukuisia. Piti sitten keksiä vähän uusia verilinjoja, kun vanhoista oreistakaan ei löytynyt kaikille pelastusta.
conn-t. Four Leaf Red Velvet
Nimi huijaa, ei ole punainen tämä poni vaan maidonvalkoinen! Siis smoky cream connemaratamma, kuvasta kiitos kuuluu kasvattajalle. On ensimmäinen tuplavoikko connemara meillä! Reaalimaailman rotujärjestöt ovat päästäneet tuplavoikot pannasta ja poistaneet niitä koskeneet rajoitukset, joten Red Velvetin väri ei ole enää jalostuksellinen ongelma. Se on vain kuvallinen ongelma, koska minulla on kovin vähän connemarakuvia ja voikkovärisistä poneista vielä vähemmän. Jep. Connemarakuviakin saa tarjota ostettavaksi...
–S
wD-o. Llygedyn Ffagl Yr Arth
Tilausvarsa Elenin omistamasta cob-tammasta ja meidän muinoin kuolleen cob-oriin pakastespermasta. Emän puoli on osin uutta ja osin vanhaa, mutta suhteellisen tuntematonta (tai ainakaan minä en tunnista nimiä). Isäoriin, Ceridwyn Emyrin suku on ikivanhaa, kuten voi jo päätellä Ceridwynin kasvattajanimestä. Eläköön takautuva pakastespermamahdollisuus!
wD-t. Moorgate Silverleaf
Sitten vastapainoksi hyvin toisennäköinen cobisuku: yksipolvinen ja aivan uusi. En tiedä mitä teen yksipolvisella cobitammalla, kun kaikki muut ovat pitkäsukuisia. Minulla ei ole tälle yhden yhtä oria tarjolla. Luotan kuitenkin siihen, että muilta löytyy ja, toisaalta, olisihan se kiva saada virtuaalimaailmaan Ionicin omia sukulinjoja. Niitä nimittäin ei ole, nykyinen welsh-jalostus aloitettiin ostoponeilla. Ja sitten tuo väri tietenkin, isä on harvinainen cremello, emä raudikko, joten tällä on tasan yksi värivaihtoehto: voikko.
nvh-t. CHR Járnsaxa
Myönnän. Minulle on helppo tyrkyttää vuonohevosia, koska en tajua niiden suvuista yhtään mitään, ostan varsat sen perusteella miltä vanhemmat näyttävät. Ja koska kaikki vuonikset ovat jo oletusarvoisesti nättejä, niin arvaatte miten käy. Toki tämä tamma sopii suvultaan kivasti meidän pikkuiseen vuonislaumaan. Vielä kun jostain löytäisi kuvan maailman kauneimmasta harmaahallakosta vuonotammasta!
trak-o. Lvcics Vegas
Vegas ei ole täydellisen kuollut vaan Troya ainakin piipahti Keskustassa taannoin ja tarjosi muutamia valmiiksi mietittyjä kasvatteja ostettavaksi. Puoliverisukuintoilijat olivat tietenkin haljeta kahteen osaan innostuksesta, minä muiden joukossa ja olisin hamstrannut kaikki, jos olisin ehtinyt jaolle ensimmäisenä ja jos olisin kehdannut. Lvcivs tarttui sentään matkaan ja... no, katsokaa nyt tuota sukua. On tunnettuja nimiä ja tuntemattomampia nimiä, mutta kaikki vanhoja. Olenko muistanut viime aikoina kertoa, miten paljon rakastan Vegasia ja senkaltaisia talleja?
anglotrak-t. Roselité
Ja seuraava vanhasukuinen trakehner heti perään. Isä tosin on meidän oma ori, suhteellisen vanhasukuinen anglo-trakehner, mutta suku ei ole mitenkään erityisen tunnettua, vaan harvinaista. Emän suku sen sijaan on noiden vanhojen trakehner- ja täysiverinimien ilotulitusta: on Alté pariinkin kertaan, Liinun kasvatteja, Skyé, Diabolica, Waterfall's-hevosia, täysiverisistä OG Charmian ja Maline Rose STB, sen takaa löytyy mm. Laakson Haunting. Ihan sattumaa sen sijaan on se, että emälinja on sama kuin Lvcivsilla, Alatté.
ph-o. CHR Nic' It Time
Járnsaxa ei ole ainoa chinetiläinen, jonka olen ostanut, sieltä tarttui mukaan myös tämä paint-ori. Sukua kaksi polvea ja isä on kimo quarter-ori. Mietin tässä sitä kimoa väriä yhdistettynä kirjavuuteen: uhka vai mahdollisuus?
exm-t. PP's Rocky Road ja Supernatural Zinia
Taannoin juttelin exmooreista ja totesin, että vaikka rotu onkin olevinaan niin kovin harvinainen, niin kyllä niitä silti löytyy. Tässä todisteet! No, Rocky on meidän omasta oriista, mutta Zinian suku on aivan vierasta meillä. Tulevat olemaan superarvokkaita siitostammoja.
xx-t. Queen Of The Dragons Ion
Taannoin kävin läpi täysiverisiä ja totesin, että siellä on pitkissä suvuissa muutamia turhan yleisiä nimiä. Ei siis auttanut muu kuin lähteä kyselemään jalostusapuja muualta. Pitkäsukuisia, koulupainotteisia täysiverisiä löytyy näemmä tosi huonosti. Ei meilläkään niitä paljon ole. Onneksi kuitenkin löytyy sitten muita lajipainotuksia ja pidempiäkin ratsusukuja, kuten Queenin isä. Meillä on useampikin varsa, joiden isät ovat muualta ja lisääkin on tulossa kun saan sivuja tehtyä. Tämä valikoitui esiteltäväksi nimensä takia, sillä jos isän nimi on Angren King in the North, niin kyllä varsallekin pitää saada Game of Thrones -teemainen nimi (vaikkei ihan sanatarkasti olekaan, pitäisi olla Mother of Dragons, mutta tarpeeksi lähellä). Ja kas, taas on syntynyt yksi uusi nimiperhe! Eikä asiaa pahenna se, että isäoriilla on tosi hieno suku.
dartm-t. Rushock Dragonfruitpie
Eka dartmoor ikinä Ionicissa! Tai ainakin uskon niin, ei ole täysin poissuljettua etteikö joskus yli 10 vuotta sitten olisi voinut olla joku hajayksilö, mutta minulla ei ole sellaisesta muistikuvia. Joka tapauksessa Dragonfruitpie tulee varsomaan Ionicin ensimmäisen dartmoor-kasvatin jossain vaiheessa, kunhan löydän tälle jostain oriin. Saa tarjota, suvun mitalla ei niin väliä! Ja sitten kun tuon molemmat vanhemmat ovat maailman näteimpiä poneja, niin tarvitsisin tälle vähintään yhtä hienon kuvan. Niin että jos sinulta löytyy dartmoor-kuva varastosta, nyt olisi se hetki kun siitä voisi saada rahaa.
fri-t. Gerarda
Totesin, että meidän friisiläislauma koostuu kahdesta pitkäsukuisesta hevosesta, jotka ovat liäheistä sukua keskenään. Vaihtoehdot ovat siis niiden myyminen pois tai lopettaminen, tai epätoivoinen kasvatuksen jatkaminen vierailla hevosilla. Voitte ihan arvata kumman valitsin... Gerardan isä on meidän Koenraad ja emä Pierren omistama khimairalainen, kolmipolvinen ja superhieno tamma. Tälle tarvittaisiin myös maailman upeimman friisitamman kuva, saa tarjota ja voit sanella hintasi.
cb-t. Witterthorne Iceberg ja cb-o. Witterthorne Bay Pilgrim
Clevelandinruunikoiden tilanne oli surkea: monta pitkäsukuista hevosta, kaikki jotakin sukua toisilleen. Ja cleveland on sellainen rotu, että sitä ei muualta löydy kuin aivan satunnaisesti ja nekin suvuttomia tai hyvin lyhytsukuisia. Piti sitten keksiä vähän uusia verilinjoja, kun vanhoista oreistakaan ei löytynyt kaikille pelastusta.
conn-t. Four Leaf Red Velvet
Nimi huijaa, ei ole punainen tämä poni vaan maidonvalkoinen! Siis smoky cream connemaratamma, kuvasta kiitos kuuluu kasvattajalle. On ensimmäinen tuplavoikko connemara meillä! Reaalimaailman rotujärjestöt ovat päästäneet tuplavoikot pannasta ja poistaneet niitä koskeneet rajoitukset, joten Red Velvetin väri ei ole enää jalostuksellinen ongelma. Se on vain kuvallinen ongelma, koska minulla on kovin vähän connemarakuvia ja voikkovärisistä poneista vielä vähemmän. Jep. Connemarakuviakin saa tarjota ostettavaksi...
–S
keskiviikkona, toukokuuta 08, 2019
Hallakkoväritys exmoorinponeilla
Exmoorinponin väritys on tarkkaan määritelty rotumääritelmässä: ruunikko, tummanruunikko/mustanruunikko ja hallakko. Mustat jalat ja jouhet, jauhoturpa ja vaaleata väriä myös kupeilla ja silmien ympärillä, siis tyypilliset pangare-merkit. Kavioista sanotaan vielä erikseen että kavioaines on tummaa. Valkoisia merkkejä sen sijaan ei saa olla.
Minua on aina mietityttänyt tuo hallakko, koska en muista koskaan nähneeni kuvaa exmoorinponista, joka olisi selkeästi hallakko. Suurin osa poneista on tummia tai keskiruskeita ruunikoita. Pangare-kuvio toki voi vaalentaa yleiskuvaa ponin väristä, varsinkin jos se on levinnyt koko rungon alaosaan ja jalkojen yläosaan, mitä se toisinaan tekee (esimerkki). Se saattaa myös aiheuttaa kellertävää sävyä näille alueille, joka voi olla helposti sekoitettavissa hallakkoon.
Mitä muihin hallakkovärien tunnusmerkkeihin tulee, niin siimoja exmooreilla näkyy kyllä jonkin verran mutta se ei ole muutenkaan mitenkään harvinainen ruunikoilla. Melko usein myös ponin päässä saattaa olla tummempaa väriä, mutta osittain tämä saattaa olla optinen harha joka johtuu vaaleasta turvasta ja vaaleista silmänympäryksistä: muu väri näyttää niiden vierellä tummemmalta. Osa tummista päistä selittyy selkeällä nokikuviolla, joka sekään ei mielestäni ole mitenkään harvinainen näky exmoorinponeilla.
En sen paremmin ole törmännyt exmoor-kuviin, joissa ponilla olisi selkeästi kaksivärinen harja ja häntä hallakon tapaan. Toisinaan näkyy vaaleampaa sävyä varsinkin harjassa, mutta se voi olla ihan vain auringon aiheuttamaa haalistumista. Toki kaikilla hallakoilla ei jouhien kaksivärisyys ole mitenkään selvää. Sen sijaan exmoorinponien jaloissa en ole nähnyt koskaan mitään merkkiä raidallisuudesta, joka on selkeästi hallakkovärin ominaisuus. Ja puhun tässä nyt sellaisista ponikuvista, jotka edes jonkinlaisella varmuudella voidaan olettaa puhtaiksi exmooreiksi. Sen sijaan kaikki ne exmoorit, joita on väitetty hallakoiksi, ovat olleet minun silmiini melko selkeitä ruunikoita tai että ainakin se hallakkous on ihan vain hyvän uskon varassa.
Ei se ole mitenkään tavatonta, että vaaleahkot ruunikot merkitään rekisteriin hallakoina, varsinkin ennen vanhaan kun tietämys väreistä oli mitä oli. Joissain lähteissä väitetään exmooreissa olleen ruunivoikkoakin, mitä sentään en suostu nielemään, mutta eipä olisi ensimmäinen kerta jos vaaleanruunikko, hallakko ja ruunivoikko menevät suloisesti sekaisin. Ja mistä sen tietää, onhan toki muinoin voinut ollakin ruunivoikkoja. Vanhoista sukutiedoista löytyy merkintöjä myös kimoista exmooreista, vaikka se nykyään ei ole sallittu väri.
Toisaalta ei hallakkogeenin esiintyminen exmoorinponilla olisi mitenkään mahdotonta noin teoriassa. Sehän on vanha alkuperäisrotu, hyvinkin vanha, ehkä Brittein saarten vanhin. Ja Brittein saarten roduilta löytyy hallakkoväritystä, nykyään ainakin ylämaanponeilta ja shetlanninponeilta, mahdollisesti myös kerry bog -poneilta Irlannista. Toki ylämaanponi ja shettis ovat kotoisin aivan toisesta päästä Iso-Britanniaa, Skotlannin pohjoisosista kun taas exmoorinponin kotiseutu on lounaisosassa saarta. En kuitenkaan pitäisi mitenkään mahdottomana, että vuosisatoja sitten erilaisia hallakkovärisiä hevos- ja ponityyppejä olisi ollut laajemminkin levinneenä Iso-Britanniassa.
Muutamasta nettilähteestä kuitenkin putkahti silmille asia, joka saattaisi selittää sen miksi hallakkoa on saattanut exmoorinponeissa esiintyä, mutta nykyään ei ehkä enää: Ancient Exmoor pony colouring in danger, The Exmoor Pony Society votes to discriminate against ponies - bad call. Näiden tekstien sisältö lyhyesti on se, että vaaleasävyisten ponien on ollut vaikea päästä rekisteriin. Jutun taustalla on nähtävästi valkoisten merkkien kielto. Laaja pangare-väritys voi aiheuttaa sen että ponien jaloissa on paljon vaaleata väriä, jota on ehkä vaikea erottaa valkoisesta, vaikka kyseessä ei siis ole varsinainen sukka. Jos tähän lisätään vielä hallakkogeeni, voivat jalat olla tosi vaaleat, kuten tiedämme vaikka vuonohevosista (esimerkki ruunihallakosta). Jospa siis onkin käynyt niin, että vaaleajalkaiset hallakot exmoorit on rajattu pois rekisteristä, koska niitä on pidetty värivirheellisinä (ja sanoohan rotumääritelmäkin "black points"). Tämä on kuitenkin vain ihan omaa arvailuani.
Virtuaalimaailmassa näkee toisinaan hallakoiksi merkittyjä exmoorinponeja, mutta myös näillä kuvassa on melko selkeä ruunikko, ehkä vaaleahko laajalla pangare-kuviolla. Omista poneistani ei hallakoita löydy eikä tule löytymäänkään ennen kuin löydän jotain kouriintuntuvampia todisteita siitä, että reaalimaailman exmooreilla esiintyy hallakkoa. Silti ei minulla ole minkäänlaista aihetta mussuttaa kanssaharrastajille vääränvärisistä poneista, koska hallakko on täysin sallittu väri exmoorilla. Siitä toki voisi sanoa jotakin, että onko värit tunnistettu kuvista oikein, mutta toisaalta sitten taas olen monta kertaa sanonut eri asiayhteyksissä että kaikki hevoset eivät aina ole niitä malliesimerkkejä väristään.
– S
Minua on aina mietityttänyt tuo hallakko, koska en muista koskaan nähneeni kuvaa exmoorinponista, joka olisi selkeästi hallakko. Suurin osa poneista on tummia tai keskiruskeita ruunikoita. Pangare-kuvio toki voi vaalentaa yleiskuvaa ponin väristä, varsinkin jos se on levinnyt koko rungon alaosaan ja jalkojen yläosaan, mitä se toisinaan tekee (esimerkki). Se saattaa myös aiheuttaa kellertävää sävyä näille alueille, joka voi olla helposti sekoitettavissa hallakkoon.
Mitä muihin hallakkovärien tunnusmerkkeihin tulee, niin siimoja exmooreilla näkyy kyllä jonkin verran mutta se ei ole muutenkaan mitenkään harvinainen ruunikoilla. Melko usein myös ponin päässä saattaa olla tummempaa väriä, mutta osittain tämä saattaa olla optinen harha joka johtuu vaaleasta turvasta ja vaaleista silmänympäryksistä: muu väri näyttää niiden vierellä tummemmalta. Osa tummista päistä selittyy selkeällä nokikuviolla, joka sekään ei mielestäni ole mitenkään harvinainen näky exmoorinponeilla.
En sen paremmin ole törmännyt exmoor-kuviin, joissa ponilla olisi selkeästi kaksivärinen harja ja häntä hallakon tapaan. Toisinaan näkyy vaaleampaa sävyä varsinkin harjassa, mutta se voi olla ihan vain auringon aiheuttamaa haalistumista. Toki kaikilla hallakoilla ei jouhien kaksivärisyys ole mitenkään selvää. Sen sijaan exmoorinponien jaloissa en ole nähnyt koskaan mitään merkkiä raidallisuudesta, joka on selkeästi hallakkovärin ominaisuus. Ja puhun tässä nyt sellaisista ponikuvista, jotka edes jonkinlaisella varmuudella voidaan olettaa puhtaiksi exmooreiksi. Sen sijaan kaikki ne exmoorit, joita on väitetty hallakoiksi, ovat olleet minun silmiini melko selkeitä ruunikoita tai että ainakin se hallakkous on ihan vain hyvän uskon varassa.
Ei se ole mitenkään tavatonta, että vaaleahkot ruunikot merkitään rekisteriin hallakoina, varsinkin ennen vanhaan kun tietämys väreistä oli mitä oli. Joissain lähteissä väitetään exmooreissa olleen ruunivoikkoakin, mitä sentään en suostu nielemään, mutta eipä olisi ensimmäinen kerta jos vaaleanruunikko, hallakko ja ruunivoikko menevät suloisesti sekaisin. Ja mistä sen tietää, onhan toki muinoin voinut ollakin ruunivoikkoja. Vanhoista sukutiedoista löytyy merkintöjä myös kimoista exmooreista, vaikka se nykyään ei ole sallittu väri.
Toisaalta ei hallakkogeenin esiintyminen exmoorinponilla olisi mitenkään mahdotonta noin teoriassa. Sehän on vanha alkuperäisrotu, hyvinkin vanha, ehkä Brittein saarten vanhin. Ja Brittein saarten roduilta löytyy hallakkoväritystä, nykyään ainakin ylämaanponeilta ja shetlanninponeilta, mahdollisesti myös kerry bog -poneilta Irlannista. Toki ylämaanponi ja shettis ovat kotoisin aivan toisesta päästä Iso-Britanniaa, Skotlannin pohjoisosista kun taas exmoorinponin kotiseutu on lounaisosassa saarta. En kuitenkaan pitäisi mitenkään mahdottomana, että vuosisatoja sitten erilaisia hallakkovärisiä hevos- ja ponityyppejä olisi ollut laajemminkin levinneenä Iso-Britanniassa.
Muutamasta nettilähteestä kuitenkin putkahti silmille asia, joka saattaisi selittää sen miksi hallakkoa on saattanut exmoorinponeissa esiintyä, mutta nykyään ei ehkä enää: Ancient Exmoor pony colouring in danger, The Exmoor Pony Society votes to discriminate against ponies - bad call. Näiden tekstien sisältö lyhyesti on se, että vaaleasävyisten ponien on ollut vaikea päästä rekisteriin. Jutun taustalla on nähtävästi valkoisten merkkien kielto. Laaja pangare-väritys voi aiheuttaa sen että ponien jaloissa on paljon vaaleata väriä, jota on ehkä vaikea erottaa valkoisesta, vaikka kyseessä ei siis ole varsinainen sukka. Jos tähän lisätään vielä hallakkogeeni, voivat jalat olla tosi vaaleat, kuten tiedämme vaikka vuonohevosista (esimerkki ruunihallakosta). Jospa siis onkin käynyt niin, että vaaleajalkaiset hallakot exmoorit on rajattu pois rekisteristä, koska niitä on pidetty värivirheellisinä (ja sanoohan rotumääritelmäkin "black points"). Tämä on kuitenkin vain ihan omaa arvailuani.
Virtuaalimaailmassa näkee toisinaan hallakoiksi merkittyjä exmoorinponeja, mutta myös näillä kuvassa on melko selkeä ruunikko, ehkä vaaleahko laajalla pangare-kuviolla. Omista poneistani ei hallakoita löydy eikä tule löytymäänkään ennen kuin löydän jotain kouriintuntuvampia todisteita siitä, että reaalimaailman exmooreilla esiintyy hallakkoa. Silti ei minulla ole minkäänlaista aihetta mussuttaa kanssaharrastajille vääränvärisistä poneista, koska hallakko on täysin sallittu väri exmoorilla. Siitä toki voisi sanoa jotakin, että onko värit tunnistettu kuvista oikein, mutta toisaalta sitten taas olen monta kertaa sanonut eri asiayhteyksissä että kaikki hevoset eivät aina ole niitä malliesimerkkejä väristään.
– S
sunnuntai, toukokuuta 05, 2019
Ionicin exmoorinponit
Kävin taannoin läpi Ionicin exmoorinponeja ja tässä niiden kuulumiset.
© Bob Langrish
Exmoor on varsin pieni rotu, ainakin näin Ionicin mittakaavassa, vajaa 20 ponia. Ensimmäiset (tietääkseni) ponit tulivat vuonna 2009, ne olivat Päivieltä ostetut tuontiponit Diamond Rio ja Applejax. Ne taisivat olla tulosta jostain "myy mulle jotain" -topikista tai sitten jompikumpi meistä tarttui myyntiponeihin muuten vain. Ja eikä siinä, exmoor on kiva rotu. Applejaxin kohtalo noin jalostuksellisesti on vähän heikonlainen, nimittäin kaikki sen varsat myytiin muualle. Diamond sen sijaan jäi elämään ionicilaisiin sukuihin poikansa Donnchad Ionin kautta.
Donnchadin emä on oma tuontiponi, Hayleigh GA, joka onkin meidän kantatamma. Se on jättänyt 5 varsaa eri oreista ja osalla varsoista on jo omia jälkeläisiä. Varsinainen jalostuksen kivijalka siis, mutta ei niin hyvää ettei jotain pahaakin: arvata saattaa että pienessä laumassa Hayleighin nimi on jo vähän turhankin yleinen!
Toinen poni, jonka voisi sanoa olevan jonkinasteinen harminkappale sukutauluissa on nykyään Sîr Angrenin omistama suvuton ori Vivid Appetite. Siitä nimittäin ostettiin meille kaksi varsaa, ori Apetalous of Picar ja tamma Camden of Picar. Molemmat ovat paljon käytettyjä jalostusponeja, jotka sopivat meidän ponien sukuihin oikein hyvin ja niinpä Vivid Appetitea näkee tätä nykyä monien ponien suvuissa. Varsin usein nämä kaksi, Hayleigh GA ja Vivid Appetite, vielä yhdistyvät ja niistä on nyt koitunut kovasti päänvaivaa.
Onneksi olen saanut vuosien mittaan ostettua muitakin exmoorinponeja, vaikka rotu kieltämättä on varsin harvinainen näky virtuaalimaailmassa. Itse sen sijaan en ole kovinkaan paljon tuonut poneja, Hayleighin lisäksi ainoastaan pari oria. Nyt kun seuraavan kerran alan puljata exmoorien kanssa, on pakko keksiä uusia nimiä ja mieluummin enemmän kuin vähemmän. Sitä ennen kannattaa muiden tarjota omia exmoorejaan ostettavaksi tai jalostukseen.
– S
© Bob Langrish
Exmoor on varsin pieni rotu, ainakin näin Ionicin mittakaavassa, vajaa 20 ponia. Ensimmäiset (tietääkseni) ponit tulivat vuonna 2009, ne olivat Päivieltä ostetut tuontiponit Diamond Rio ja Applejax. Ne taisivat olla tulosta jostain "myy mulle jotain" -topikista tai sitten jompikumpi meistä tarttui myyntiponeihin muuten vain. Ja eikä siinä, exmoor on kiva rotu. Applejaxin kohtalo noin jalostuksellisesti on vähän heikonlainen, nimittäin kaikki sen varsat myytiin muualle. Diamond sen sijaan jäi elämään ionicilaisiin sukuihin poikansa Donnchad Ionin kautta.
Donnchadin emä on oma tuontiponi, Hayleigh GA, joka onkin meidän kantatamma. Se on jättänyt 5 varsaa eri oreista ja osalla varsoista on jo omia jälkeläisiä. Varsinainen jalostuksen kivijalka siis, mutta ei niin hyvää ettei jotain pahaakin: arvata saattaa että pienessä laumassa Hayleighin nimi on jo vähän turhankin yleinen!
Toinen poni, jonka voisi sanoa olevan jonkinasteinen harminkappale sukutauluissa on nykyään Sîr Angrenin omistama suvuton ori Vivid Appetite. Siitä nimittäin ostettiin meille kaksi varsaa, ori Apetalous of Picar ja tamma Camden of Picar. Molemmat ovat paljon käytettyjä jalostusponeja, jotka sopivat meidän ponien sukuihin oikein hyvin ja niinpä Vivid Appetitea näkee tätä nykyä monien ponien suvuissa. Varsin usein nämä kaksi, Hayleigh GA ja Vivid Appetite, vielä yhdistyvät ja niistä on nyt koitunut kovasti päänvaivaa.
Onneksi olen saanut vuosien mittaan ostettua muitakin exmoorinponeja, vaikka rotu kieltämättä on varsin harvinainen näky virtuaalimaailmassa. Itse sen sijaan en ole kovinkaan paljon tuonut poneja, Hayleighin lisäksi ainoastaan pari oria. Nyt kun seuraavan kerran alan puljata exmoorien kanssa, on pakko keksiä uusia nimiä ja mieluummin enemmän kuin vähemmän. Sitä ennen kannattaa muiden tarjota omia exmoorejaan ostettavaksi tai jalostukseen.
– S
keskiviikkona, toukokuuta 01, 2019
Tuomarikommentit 5.5. VSN-näyttelyiden connemara-luokasta
Jatkan edelleen omien VSN-näyttelyiden tuomarikommenteilla, nyt vuorossa connemaranponit, joiden luokka myös tuli nopeasti täyteen.
Ensimmäiseksi muistutan mieliin connemaranponin rotumääritelmän. Oma näkemykseni virtuaalisesta connemaranponista on ratsutyyppinen, ei liian hento poni.
Voittaja onkin juuri tällainen, ainoa missä varsinaisesti on sanomista on kaula eikä siinäkään paljon. Rotumääritelmä sanoo ettei kaula saa olla liian paksu, muttei mainitse mitään oreista. Tämä ei ole ainoa näkemäni connemaraori, jolla on suhteellisen muhkea orikaula ja jos se nyt ei sataprosenttisen toivottavaa olekaan, niin minä en oikein halua siitä rangaista merkittävästi. Varsinkin tällä oriilla kaula on muuten erinomainen, pitkä, kaareva, päänliittymäkin hyvä, lapojen liittymää on vaikea arvostella noiden palkintonauhojen takia. Tämä sai 4,5 pistettä myös rungosta ja takaosasta, jotka ovat mielestäni jo hyvinkin lähellä ideaalia.
Kakkoseksi kiri sitten tamma, joka on selkeästi vaatimattomamman näköinen. Varsinkin pää saisi mielestäni olla ns. nätimpi. Muuta varsinaista vikaa päässä ei ole. Tämä on saanut myös hyvät pisteet rungosta ja takaosasta, runko on vähän pitkänlainen, mutta rotumääritelmän mukaan se ei vähäisissä määrin haittaa jos runko on muuten vahva ja mielestäni tämä nyt näyttää ainakin siltä. Ja tamma kun on kyseessä, niin olen vähän hövelimpi rungon suhteen.
Kolmossijalle tuli tamma, jonka arvostelin keskimmäisestä kuvasta. Vasemmanpuolimmaisessa kuvassa sen runko näyttää hirmuisen pitkältä, keskimmäisessä huomattavasti paljon lyhyemmältä ja tiiviimmältä ja itse asiassa niin hyvältä että 4,5 pistettä on ihan ansaittu tulos. Tällä myös vähän tuohon päähän kaipailisin sitä "nätteyttä" ja kaulakin on hieman lyhyensorttinen.
Neljäs sija ja viimeinen RCH meni myös tammalle, joka on vähän kevyempi kuin nämä muut. Se voisi olla myös hieman lihaksikkaampi, nyt siitä saa aivan aavistuksen varsamaisen tai ainakin nuoren vaikutelman, mutta muutenhan tuo on aivan korrekti rakenteeltaan. Pokkasi myös neloset sekä etu- että takajaloista.
Kaikkinensa luokka oli tasainen ja kiva arvostella. Jos omaa suosikkia pitäisi valita, niin voittajan lisäksi mainitsisin 8. sijoittuneen Brunnby Brightglow'n, se on aika kevyt rakenteeltaan mutta muuten tosi kivan ja persoonallisen näköinen poni, joka kiinnitti huomiota kyllä. Mietinkin tässä, että tuontyyppinen poni on kyllä varmasti erinomainen lasten ratsu, ehkä jopa enemmän kuin nuo massiivisemmat yksilöt. Mahdoinkohan siis rokottaa vähän liikaa rungon keveydestä...
– S
Ensimmäiseksi muistutan mieliin connemaranponin rotumääritelmän. Oma näkemykseni virtuaalisesta connemaranponista on ratsutyyppinen, ei liian hento poni.
Voittaja onkin juuri tällainen, ainoa missä varsinaisesti on sanomista on kaula eikä siinäkään paljon. Rotumääritelmä sanoo ettei kaula saa olla liian paksu, muttei mainitse mitään oreista. Tämä ei ole ainoa näkemäni connemaraori, jolla on suhteellisen muhkea orikaula ja jos se nyt ei sataprosenttisen toivottavaa olekaan, niin minä en oikein halua siitä rangaista merkittävästi. Varsinkin tällä oriilla kaula on muuten erinomainen, pitkä, kaareva, päänliittymäkin hyvä, lapojen liittymää on vaikea arvostella noiden palkintonauhojen takia. Tämä sai 4,5 pistettä myös rungosta ja takaosasta, jotka ovat mielestäni jo hyvinkin lähellä ideaalia.
Kakkoseksi kiri sitten tamma, joka on selkeästi vaatimattomamman näköinen. Varsinkin pää saisi mielestäni olla ns. nätimpi. Muuta varsinaista vikaa päässä ei ole. Tämä on saanut myös hyvät pisteet rungosta ja takaosasta, runko on vähän pitkänlainen, mutta rotumääritelmän mukaan se ei vähäisissä määrin haittaa jos runko on muuten vahva ja mielestäni tämä nyt näyttää ainakin siltä. Ja tamma kun on kyseessä, niin olen vähän hövelimpi rungon suhteen.
Kolmossijalle tuli tamma, jonka arvostelin keskimmäisestä kuvasta. Vasemmanpuolimmaisessa kuvassa sen runko näyttää hirmuisen pitkältä, keskimmäisessä huomattavasti paljon lyhyemmältä ja tiiviimmältä ja itse asiassa niin hyvältä että 4,5 pistettä on ihan ansaittu tulos. Tällä myös vähän tuohon päähän kaipailisin sitä "nätteyttä" ja kaulakin on hieman lyhyensorttinen.
Neljäs sija ja viimeinen RCH meni myös tammalle, joka on vähän kevyempi kuin nämä muut. Se voisi olla myös hieman lihaksikkaampi, nyt siitä saa aivan aavistuksen varsamaisen tai ainakin nuoren vaikutelman, mutta muutenhan tuo on aivan korrekti rakenteeltaan. Pokkasi myös neloset sekä etu- että takajaloista.
Kaikkinensa luokka oli tasainen ja kiva arvostella. Jos omaa suosikkia pitäisi valita, niin voittajan lisäksi mainitsisin 8. sijoittuneen Brunnby Brightglow'n, se on aika kevyt rakenteeltaan mutta muuten tosi kivan ja persoonallisen näköinen poni, joka kiinnitti huomiota kyllä. Mietinkin tässä, että tuontyyppinen poni on kyllä varmasti erinomainen lasten ratsu, ehkä jopa enemmän kuin nuo massiivisemmat yksilöt. Mahdoinkohan siis rokottaa vähän liikaa rungon keveydestä...
– S
sunnuntai, huhtikuuta 28, 2019
Hopiavuori
Myönnän: en ole koskaan kovin syvällisesti tutustunut tarinapainotteisiin talleihin. Kyllä minä tiedän millaisia ne ovat ja mitä niissä tehdään, mutta jotenkin varsinaisten tarinoiden lukeminen on aina jäänyt tekemättä. Ehkä osin siksi, että joillain talleilla, toteutustavasta riippuen, tarinoita ei välttämättä jaeta julkisesti edes. Tai ainakin olen kuvitellut niin tai joskus oli niin tai tai tai... Miten vain, ei vain ole osunut silmiin tai en ole jaksanut lukea niitä sen ihmeemmin.
Sitten tuli vastaan Hopiavuori.
Sehän ei ole ollut pystyssä kuin vasta ehkä kuukauden, itse eksyin tallin sivuille ensin blogin kautta (tallinomistajan blogi löytyy tuosta meidän blogin sivupalkista ja kun se on yksi niitä valitettavan harvoja edes suhteellisen aktiivisesti päivittyviä blogeja, se keikkuu listan kärkipäässä) ja sitten Keskustankin kautta. Melkoista altistusta. Ihastuin talliin melko lailla välittömästi, tallin miljöö, hevoset ja ihmiset on kuvattu hyvin ja tarinat ovat kivoja. Lisäksi se on realistinen ja omaa fossiili-ikäistä mieltä lämmittää se, että ihan kaikki hahmot eivät ole niitä parikymppisiä, vastikään teini-iän ylittäneitä.
Tarinoita olen lukenut ahkerasti, kas kun ne ovat siellä foorumilla kaikkien luettavina. Joskus menee vähän ihmiset sekaisin, pitää aina tarkistaa että kuka oli kuka ja teki mitä. Foorumilla on jo tosi paljon tekstejä, esittelyitä, hevosten päiväkirjoja, tallin tapahtumia ja ehkä mielenkiintoisimpana hahmojen spin-off-päiväkirjat. Enpä ole koskaan tullut ajatelleeksi, että tarinatallin hahmoilla "voi" ja "saa" olla elämä siellä tallin ulkopuolellakin ja että se kiinnostaisi jotakuta.
No, meikäläisen ei koskaan niin kauhean sikeästi nukkuva mielikuvitus starttasi ja noin viidessä minuutissa loin mielessäni jo hahmon Hopiavuoreen, mutta muutaman päivän mietittyäni olen päättänyt toistaiseksi olla sotkeutumatta tuohon.
Syy nro 1: aika. Sitä ei ole varsinkaan Ionicin jälkeen ja tässä olisi vähän muutakin, relevantimpaa kirjoitusprojektia mitä pitäisi saada edistettyä.
Syy nro 2: inspiraatio. Olen melko varma että vaikka nyt onkin ajatuksia ja ideoita hahmon suhteen, niin ensihuuman laannuttua inspiraatiokin saattaisi osoittautua heikoksi.
Syy nro 3: hahmo. Ei se hahmo ehkä kantaisi lopultakaan kovin pitkälle. Realismista uupuu myös.
Syy nro 4: spin-offit. Hah! En muuta tekisikään kuin kirjoittaisi sille spin-off-tarinoita. Yhteydet hevosiin olisivat hatarat.
Syy nro 5: yhteisöllisyys ja Hopiavuoren sanelemat puitteet. Tuntuu vaikealta asettaa se hahmo lopulta puitteisiin, joista ei ole ihan kauhean varma. Ja sitten kun ei kokemustakaan ole tarinatoiminnasta niin rimakauhua pukkaa.
Mutta never say never, ehkä sitä joskus.
– S
(ps. Mietin kyllä sitäkin, että tekisin omaan blogiini jatkokertomuksen tästä hahmosta, mutta eihän se liittyisi Ioniciin millään tavoin ja hevosiinkin aika vähän, hahmon tarina lähti elämään toiseen suuntaan. Niin että se siitä.)
Sitten tuli vastaan Hopiavuori.
Sehän ei ole ollut pystyssä kuin vasta ehkä kuukauden, itse eksyin tallin sivuille ensin blogin kautta (tallinomistajan blogi löytyy tuosta meidän blogin sivupalkista ja kun se on yksi niitä valitettavan harvoja edes suhteellisen aktiivisesti päivittyviä blogeja, se keikkuu listan kärkipäässä) ja sitten Keskustankin kautta. Melkoista altistusta. Ihastuin talliin melko lailla välittömästi, tallin miljöö, hevoset ja ihmiset on kuvattu hyvin ja tarinat ovat kivoja. Lisäksi se on realistinen ja omaa fossiili-ikäistä mieltä lämmittää se, että ihan kaikki hahmot eivät ole niitä parikymppisiä, vastikään teini-iän ylittäneitä.
Tarinoita olen lukenut ahkerasti, kas kun ne ovat siellä foorumilla kaikkien luettavina. Joskus menee vähän ihmiset sekaisin, pitää aina tarkistaa että kuka oli kuka ja teki mitä. Foorumilla on jo tosi paljon tekstejä, esittelyitä, hevosten päiväkirjoja, tallin tapahtumia ja ehkä mielenkiintoisimpana hahmojen spin-off-päiväkirjat. Enpä ole koskaan tullut ajatelleeksi, että tarinatallin hahmoilla "voi" ja "saa" olla elämä siellä tallin ulkopuolellakin ja että se kiinnostaisi jotakuta.
No, meikäläisen ei koskaan niin kauhean sikeästi nukkuva mielikuvitus starttasi ja noin viidessä minuutissa loin mielessäni jo hahmon Hopiavuoreen, mutta muutaman päivän mietittyäni olen päättänyt toistaiseksi olla sotkeutumatta tuohon.
Syy nro 1: aika. Sitä ei ole varsinkaan Ionicin jälkeen ja tässä olisi vähän muutakin, relevantimpaa kirjoitusprojektia mitä pitäisi saada edistettyä.
Syy nro 2: inspiraatio. Olen melko varma että vaikka nyt onkin ajatuksia ja ideoita hahmon suhteen, niin ensihuuman laannuttua inspiraatiokin saattaisi osoittautua heikoksi.
Syy nro 3: hahmo. Ei se hahmo ehkä kantaisi lopultakaan kovin pitkälle. Realismista uupuu myös.
Syy nro 4: spin-offit. Hah! En muuta tekisikään kuin kirjoittaisi sille spin-off-tarinoita. Yhteydet hevosiin olisivat hatarat.
Syy nro 5: yhteisöllisyys ja Hopiavuoren sanelemat puitteet. Tuntuu vaikealta asettaa se hahmo lopulta puitteisiin, joista ei ole ihan kauhean varma. Ja sitten kun ei kokemustakaan ole tarinatoiminnasta niin rimakauhua pukkaa.
Mutta never say never, ehkä sitä joskus.
– S
(ps. Mietin kyllä sitäkin, että tekisin omaan blogiini jatkokertomuksen tästä hahmosta, mutta eihän se liittyisi Ioniciin millään tavoin ja hevosiinkin aika vähän, hahmon tarina lähti elämään toiseen suuntaan. Niin että se siitä.)
keskiviikkona, huhtikuuta 24, 2019
Esimerkki nimien keksimisestä
Kirjoitin taannoin siitä, että tässä vaiheessa harrastusta nimien keksiminen alkaa käydä jotakuinkin työstä (Siitä nimien keksimisestä vielä), jossa inspiraatiolla on vain vähän tekemistä. No, se ei ihan täsmällisesti ottaen pidä paikkaansa, sillä on inspiraatiollakin sijansa. Pitää vain aina nähdä ne mahdollisuudet ja ideat mitä sinänsä ehkä aivan tavanomaiset asiat antavat!
Virtuaalihevosten nimet eivät ole ainoa asia, jossa tarvitaan nimiä. Olen nimittäin järjestänyt melko paljon SPC-kisoja ja nekin ovat aina vaatineet nimiä, vähän toisentyyppisiä toki kuin hevosten nimet. Nimissä on ollut aina ensimmäisenä sana Ionic, mutta jatko on sitten ainakin yrittänyt olla persoonallinen. Luovuin jo miltei heti "järjestäjäurani" alussa siitä, että kisojen nimien pitäisi liittyä mitenkään hevosiin, kilpailemiseen tai kilpailtaviin lajeihin. Ei niitä vain määräänsä enempää keksi ja toisaalta oli hauskaa ja hyödyllistäkin tehdä nimistä uniikkeja. Ionic Pony Show No. 256 ei eroa hirveästi Ionic Pony Show No. 257:sta.
Niinpä järjestämieni SPC-kisojen nimet ovat vaihdelleet kovasti, englanninkielisiä ovat kaikki olleet mutta siihen yhteneväisyydet jäävätkin. Jotkin ovat helppoja: Ionic New Year vuodenvaihteessa, Ionic Oktoberfest syksyllä, samoin kuin Ionic Trick Or Treat. Sitten on ollut kappaleiden nimiä, jouluna oli muutama setti joululauluja, elokuvia, säähän liittyviä. Voinette arvata millainen keli on ollut sinä päivänä kun olen lykännyt hyväksyntäjonoon kisan nimeltä Ionic Slush’n Sleet. Sitten on ollut henkilökohtaisempiakin nimiä: Ionic Aussie Guests, Ionic Hen Night, Ionic Daddy I Love You.
Sitten se esimerkki: millaisia nimiä saa irti yhdestä pikkupaikkakunnalle suuntautuvasta työmatkasta? Äkkiä voisi sanoa etteihän semmoisesta nyt mitään irtoa. Väärin!
Ionic Goes Business Trip ja Ionic Factory Visit ovat ilmiselviä, mutta sitten oli tietysti Ionic Small Village Show, kun varsinainen kohde oli semmoisessa suhteellisen pienessä kylässä. Ionic Remote Town Show tuli siitä, että hotelli oli lähikaupungissa, mutta kotoa katsottuna vähän "remote" paikkakunta.
Ionic Tempered Glass liittyi tuotteisiin, vaikka minä en ollut siellä varsinaisesti tuotteiden vaan käyttöönottoprojektin takia, siihen taas liittyy Ionic I Look.
Projektin toiseen henkilöön liittyvät läheisesti Ionic London Calling ja Ionic Gonna Miss Ya, vaikka kohtalon oikusta tuo Gonna Miss Ya -bundle jäikin viimeiseksi järjestämäkseni SPC-kisaksi, SPC:tä ollaan nimittäin ajamassa alas ja voin kyllä sanoa jääväni kaipaamaan sitä(kin). Ehkä samaan teemaan voisi sanoa littyvän myös Ionic A Bit Too Nice Guy, vaikkei se työkaveri mitenkään "too" nice ollut, mutta tosi kiva tyyppi kuitenkin.
Ja kyllä siitä reissusta tarttui mukaan yksi hevosennimikin. Se asiakkaan mukava käyttöönottoinsinööri sai kaimansa virtuaalimaailmaan ja viime vuoden puolella syntynyt knabstrup-ori on nimetty Ionin Janneksi!
– S
Virtuaalihevosten nimet eivät ole ainoa asia, jossa tarvitaan nimiä. Olen nimittäin järjestänyt melko paljon SPC-kisoja ja nekin ovat aina vaatineet nimiä, vähän toisentyyppisiä toki kuin hevosten nimet. Nimissä on ollut aina ensimmäisenä sana Ionic, mutta jatko on sitten ainakin yrittänyt olla persoonallinen. Luovuin jo miltei heti "järjestäjäurani" alussa siitä, että kisojen nimien pitäisi liittyä mitenkään hevosiin, kilpailemiseen tai kilpailtaviin lajeihin. Ei niitä vain määräänsä enempää keksi ja toisaalta oli hauskaa ja hyödyllistäkin tehdä nimistä uniikkeja. Ionic Pony Show No. 256 ei eroa hirveästi Ionic Pony Show No. 257:sta.
Niinpä järjestämieni SPC-kisojen nimet ovat vaihdelleet kovasti, englanninkielisiä ovat kaikki olleet mutta siihen yhteneväisyydet jäävätkin. Jotkin ovat helppoja: Ionic New Year vuodenvaihteessa, Ionic Oktoberfest syksyllä, samoin kuin Ionic Trick Or Treat. Sitten on ollut kappaleiden nimiä, jouluna oli muutama setti joululauluja, elokuvia, säähän liittyviä. Voinette arvata millainen keli on ollut sinä päivänä kun olen lykännyt hyväksyntäjonoon kisan nimeltä Ionic Slush’n Sleet. Sitten on ollut henkilökohtaisempiakin nimiä: Ionic Aussie Guests, Ionic Hen Night, Ionic Daddy I Love You.
Sitten se esimerkki: millaisia nimiä saa irti yhdestä pikkupaikkakunnalle suuntautuvasta työmatkasta? Äkkiä voisi sanoa etteihän semmoisesta nyt mitään irtoa. Väärin!
Ionic Goes Business Trip ja Ionic Factory Visit ovat ilmiselviä, mutta sitten oli tietysti Ionic Small Village Show, kun varsinainen kohde oli semmoisessa suhteellisen pienessä kylässä. Ionic Remote Town Show tuli siitä, että hotelli oli lähikaupungissa, mutta kotoa katsottuna vähän "remote" paikkakunta.
Ionic Tempered Glass liittyi tuotteisiin, vaikka minä en ollut siellä varsinaisesti tuotteiden vaan käyttöönottoprojektin takia, siihen taas liittyy Ionic I Look.
Projektin toiseen henkilöön liittyvät läheisesti Ionic London Calling ja Ionic Gonna Miss Ya, vaikka kohtalon oikusta tuo Gonna Miss Ya -bundle jäikin viimeiseksi järjestämäkseni SPC-kisaksi, SPC:tä ollaan nimittäin ajamassa alas ja voin kyllä sanoa jääväni kaipaamaan sitä(kin). Ehkä samaan teemaan voisi sanoa littyvän myös Ionic A Bit Too Nice Guy, vaikkei se työkaveri mitenkään "too" nice ollut, mutta tosi kiva tyyppi kuitenkin.
Ja kyllä siitä reissusta tarttui mukaan yksi hevosennimikin. Se asiakkaan mukava käyttöönottoinsinööri sai kaimansa virtuaalimaailmaan ja viime vuoden puolella syntynyt knabstrup-ori on nimetty Ionin Janneksi!
– S
sunnuntai, huhtikuuta 21, 2019
Tuomarikommentit 5.5. VSN-näyttelyiden welsh C/D-luokasta
Ionicissa järjestetään 5.5. VSN-näyttelyt brittiroduille, tosin joukosta on pudotettu pois irlannincob ja shetlanninponi. Isojen welshien luokka täyttyi jo hyvissä ajoin ja arvostelin sen heti pois alta. Tässä tuomarikommentit siitä.
Welsh C- ja D-sektiot ovat rakennearvostelun kannalta identtisiä, niitä erottaa vain säkäkorkeus. Itse odotan näkeväni näiltä tuhtia, tasapainoista rakennetta, vahvoja jalkoja ja erinomaista poni- ja welsh-leimaa. Jälkimmäinen näkyy erityisesti päästä, jonka pitää olla ns. nätti ja selkeästi tunnistettavissa welshiksi. Jonkin verran näillä näkee erittäin notkoa selkää ja takakorkeutta, ihan näyttelykuvissa. En tiedä mitä mieltä emämaan tuomarit ovat tällaisista, mutta itse ainakin rankaisen niistä. Periaatteessa rotumääritelmä ei sano asiasta suoraan mitään, "lihaksikkaat ja voimakkaat selkä ja lanne" ei ota kantaa sen tarkemmin rungon malliin. Minun tuomaroimissa luokissa notkoselällä ei kuitenkaan saa arvonimiä.
Ionicin näyttelyissä luokkavoittaja on erinomainen tamma minun silmiini, nelosta sai joka kohdasta paitsi jaloista (osin siksi ettei niitä näe vuohisista alaspäin). Erityisesti pidän tuon tamman rungosta, vaikka se ehkä onkin hieman pitkänsorttinen. Myös takaosa on hyvä eikä muissakaan rakennekohdissa oikeasti moittimista ole.
Kakkoseksi sijoittunut on juuri niin komea ja massiivinen ori kuin haluankin nähdä ja jouduin melkein antamaan itselleni luunappeja etten olisi vallan täysin hurmioitunut antamaan sille pelkkiä vitosia. Mieli teki. Tämän ehkä heikoin kohta on pää, joka vähän tuollainen tavanomaisen näköinen. Saisi olla jalompi, ehkä vähän pienempi ja ehdottomasti welshimäisempi. Tällä on vähän merkkiä tuosta mainitusta rungosta, selkä on lievästi notko, runko on lievästi pitkä, mutta kumpikaan ei ole vielä pahasti silmiinpistävä.
Kolmantena on musta ori, tyypiltään selkeästi kevyempi kuin tuo kakkonen, mutta aivan yhtä pätevä welsh silti. Ei se tukevuus mikään ehdoton vaatimus ole eikä tämäkään mikään varsinainen rimpula ole. Takaosa on erinomainen.
Neljänneksi sijoittuneella on mielestäni vähän ongelmia rotutyypin kanssa, tuo ei suoraan huuda kuvasta että hei, minä olen welsh. Hieman korkeajalkainen ja pää saisi olla jalompi. Kaula, etuosa, ja runko sen sijaan ovat hyvät ja takajalat suorastaan erinomaiset.
Viidentenä, juuri RCH-sijojen ulkopuolella on taas ori, jonka rivistössä on varsin laajalla skaalalla pisteitä. Etuosasta on peräti vitonen, se on erinomainen kaikin tavoin. Sen sijaan rungosta on 2,5 pistettä, se alkaa olla myös tuota "welsh-notkoa", vaikka selkä ei kovin pahasti notko olekaan. Mutta runko on pitkä ja syvyydessäkin olisi vähän toivomista, ei niinkään etuosassa mutta takapolven edessä.
Kuudennella on vähän sama juttu: etuosasta myös vitonen, mutta rungon arvioin vain 2 pisteen arvoiseksi. Tuolla rungossa on syvyyttä kyllä, mutta se on ihan liian pitkä ja notkokin.
Luokan hännillä on sitten se ori, joka sai rungosta sen ykkösen, koska se vain on niin notko että pahaa tekee katsoa. Osansa tuossa tekee tietenkin myös tuo näyttelyasento, liikekuvissa selkä ei näytä niin pahalta.
– S
Welsh C- ja D-sektiot ovat rakennearvostelun kannalta identtisiä, niitä erottaa vain säkäkorkeus. Itse odotan näkeväni näiltä tuhtia, tasapainoista rakennetta, vahvoja jalkoja ja erinomaista poni- ja welsh-leimaa. Jälkimmäinen näkyy erityisesti päästä, jonka pitää olla ns. nätti ja selkeästi tunnistettavissa welshiksi. Jonkin verran näillä näkee erittäin notkoa selkää ja takakorkeutta, ihan näyttelykuvissa. En tiedä mitä mieltä emämaan tuomarit ovat tällaisista, mutta itse ainakin rankaisen niistä. Periaatteessa rotumääritelmä ei sano asiasta suoraan mitään, "lihaksikkaat ja voimakkaat selkä ja lanne" ei ota kantaa sen tarkemmin rungon malliin. Minun tuomaroimissa luokissa notkoselällä ei kuitenkaan saa arvonimiä.
Ionicin näyttelyissä luokkavoittaja on erinomainen tamma minun silmiini, nelosta sai joka kohdasta paitsi jaloista (osin siksi ettei niitä näe vuohisista alaspäin). Erityisesti pidän tuon tamman rungosta, vaikka se ehkä onkin hieman pitkänsorttinen. Myös takaosa on hyvä eikä muissakaan rakennekohdissa oikeasti moittimista ole.
Kakkoseksi sijoittunut on juuri niin komea ja massiivinen ori kuin haluankin nähdä ja jouduin melkein antamaan itselleni luunappeja etten olisi vallan täysin hurmioitunut antamaan sille pelkkiä vitosia. Mieli teki. Tämän ehkä heikoin kohta on pää, joka vähän tuollainen tavanomaisen näköinen. Saisi olla jalompi, ehkä vähän pienempi ja ehdottomasti welshimäisempi. Tällä on vähän merkkiä tuosta mainitusta rungosta, selkä on lievästi notko, runko on lievästi pitkä, mutta kumpikaan ei ole vielä pahasti silmiinpistävä.
Kolmantena on musta ori, tyypiltään selkeästi kevyempi kuin tuo kakkonen, mutta aivan yhtä pätevä welsh silti. Ei se tukevuus mikään ehdoton vaatimus ole eikä tämäkään mikään varsinainen rimpula ole. Takaosa on erinomainen.
Neljänneksi sijoittuneella on mielestäni vähän ongelmia rotutyypin kanssa, tuo ei suoraan huuda kuvasta että hei, minä olen welsh. Hieman korkeajalkainen ja pää saisi olla jalompi. Kaula, etuosa, ja runko sen sijaan ovat hyvät ja takajalat suorastaan erinomaiset.
Viidentenä, juuri RCH-sijojen ulkopuolella on taas ori, jonka rivistössä on varsin laajalla skaalalla pisteitä. Etuosasta on peräti vitonen, se on erinomainen kaikin tavoin. Sen sijaan rungosta on 2,5 pistettä, se alkaa olla myös tuota "welsh-notkoa", vaikka selkä ei kovin pahasti notko olekaan. Mutta runko on pitkä ja syvyydessäkin olisi vähän toivomista, ei niinkään etuosassa mutta takapolven edessä.
Kuudennella on vähän sama juttu: etuosasta myös vitonen, mutta rungon arvioin vain 2 pisteen arvoiseksi. Tuolla rungossa on syvyyttä kyllä, mutta se on ihan liian pitkä ja notkokin.
Luokan hännillä on sitten se ori, joka sai rungosta sen ykkösen, koska se vain on niin notko että pahaa tekee katsoa. Osansa tuossa tekee tietenkin myös tuo näyttelyasento, liikekuvissa selkä ei näytä niin pahalta.
– S
keskiviikkona, huhtikuuta 17, 2019
Ionicin fellponit
Tässä tekstissä kerron Ionicin fellponien kuulumisia.
© Bob Langrish
Fell on pieni eikä kovin vanha rotu meillä. Nykyisten ponien vanhimmat kantaponit ovat ori Brackwaith Orrell ja tamma Ellwater Dawn Heather, kumpikin keksitty meille vuonna 2012. Samana vuonna syntyi ensimmäinen Ion-fellponikin, juuri näistä vanhemmista. Aivan ensimmäisiä fellponeja nämä kaksi kuitenkaan eivät olleet, vuonna 2006 meille hankittiin Radonista suvullinen ori Liam of Radon, mutta se kuoli vuonna 2009 astumatta yhtään tammaa. Aion käyttää Liamin pakastetta tammoille, kun eivät nuo nyky-fellien sukulinjat niin kovin laajat ole. Olen muuten viime syksynä kirjoittanut fellponien esittelyn blogiin ja siellä on mainittu varhaisimpina löytäminäni fell-niminä Liamin iee. Laakson Cathleen.
Mitä nykyponeihin tulee, niin ihan hirveästi en ole toistaiseksi keksinyt suvuttomia poneja itse, itse asiassa Orrellin ja Heatherin lisäksi olen keksinyt vain yhden oriin, Brackholme Norman II:n. Muuten olen käyttänyt muilta löytyviä fellponeja jalostuksessa ja ostanutkin milloin on eteen tullut. Fell ei ole yleinen rotu, ei lainkaan, mutta hajayksilöitä ja välillä vähän useampiakin löytyy kyllä ainakin satunnaisesti. Olenkin pystynyt hankkimaan kohtuullisen kivan fell-lauman, jossa tällä hetkellä ei ole aivan akuuttia riskiä liiallisesta samansukuisuudesta. Suurin osa on lyhytsukuisia, kuten ymmärrettävää onkin, suvuttomiakin on jokunen. Näiden lisäksi löytyy muutama yllättävän pitkäsukuinen yksilö, oma kasvattini ori Tenney Ion, jonka pitkästä (mutta epätasaisesta) suvusta vastaa sen isä, Elenin omistama Frostbay Flashy. Sitten on Tenneyn ja hieman lyhytsukuisemman tamman tilausvarsa, aivan tuore tulokas Kaukovallan Hannelore.
Haluaisin sanoa, että fellponi on tullut Ioniciin jäädäkseen, mutta saas nähdä miten kauan se pitää paikkansa. Näiden harvinaisten pikkurotujen kanssa on aina se vaara olemassa, että kohta lauma on pitkäsukuinen ja kaikki sukua keskenään, joten jalostus loppuu siihen kun muualtakaan ei tuoretta verta löydy. Toivon että olen vain inhoittava pessimisti ja väärässä tässä suhteessa. Ja itsehän voisin toki tässä vaiheessa tehdä asian eteen paljonkin, ainakin lykätäkseni tätä mahdollisimman pitkälle: keksiä uusia poneja!
– S
© Bob Langrish
Fell on pieni eikä kovin vanha rotu meillä. Nykyisten ponien vanhimmat kantaponit ovat ori Brackwaith Orrell ja tamma Ellwater Dawn Heather, kumpikin keksitty meille vuonna 2012. Samana vuonna syntyi ensimmäinen Ion-fellponikin, juuri näistä vanhemmista. Aivan ensimmäisiä fellponeja nämä kaksi kuitenkaan eivät olleet, vuonna 2006 meille hankittiin Radonista suvullinen ori Liam of Radon, mutta se kuoli vuonna 2009 astumatta yhtään tammaa. Aion käyttää Liamin pakastetta tammoille, kun eivät nuo nyky-fellien sukulinjat niin kovin laajat ole. Olen muuten viime syksynä kirjoittanut fellponien esittelyn blogiin ja siellä on mainittu varhaisimpina löytäminäni fell-niminä Liamin iee. Laakson Cathleen.
Mitä nykyponeihin tulee, niin ihan hirveästi en ole toistaiseksi keksinyt suvuttomia poneja itse, itse asiassa Orrellin ja Heatherin lisäksi olen keksinyt vain yhden oriin, Brackholme Norman II:n. Muuten olen käyttänyt muilta löytyviä fellponeja jalostuksessa ja ostanutkin milloin on eteen tullut. Fell ei ole yleinen rotu, ei lainkaan, mutta hajayksilöitä ja välillä vähän useampiakin löytyy kyllä ainakin satunnaisesti. Olenkin pystynyt hankkimaan kohtuullisen kivan fell-lauman, jossa tällä hetkellä ei ole aivan akuuttia riskiä liiallisesta samansukuisuudesta. Suurin osa on lyhytsukuisia, kuten ymmärrettävää onkin, suvuttomiakin on jokunen. Näiden lisäksi löytyy muutama yllättävän pitkäsukuinen yksilö, oma kasvattini ori Tenney Ion, jonka pitkästä (mutta epätasaisesta) suvusta vastaa sen isä, Elenin omistama Frostbay Flashy. Sitten on Tenneyn ja hieman lyhytsukuisemman tamman tilausvarsa, aivan tuore tulokas Kaukovallan Hannelore.
Haluaisin sanoa, että fellponi on tullut Ioniciin jäädäkseen, mutta saas nähdä miten kauan se pitää paikkansa. Näiden harvinaisten pikkurotujen kanssa on aina se vaara olemassa, että kohta lauma on pitkäsukuinen ja kaikki sukua keskenään, joten jalostus loppuu siihen kun muualtakaan ei tuoretta verta löydy. Toivon että olen vain inhoittava pessimisti ja väärässä tässä suhteessa. Ja itsehän voisin toki tässä vaiheessa tehdä asian eteen paljonkin, ainakin lykätäkseni tätä mahdollisimman pitkälle: keksiä uusia poneja!
– S
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)