tiistaina, lokakuuta 15, 2013

Noki-kuvio

Toistaiseksi väriaiheita on toivottu edelleen tuossa sivupalkin kyselyssä, joten annetaanpa tulla sitten sitä lajia. Tällä kertaa aiheena on kuvio, joka tunnetaan englanninkielisissä maissa nimellä sooty (nokinen) tai smutty (likainen) ja josta näkee Suomessa yleisimmin käytettävän nimeä noki-geeni, nokikuvio tai nokisuus, joita käytän myös tässä tekstissä.

Hevosten noki-kuvion aiheuttavasta geenistä tai geeneistä ei tällä hetkellä vielä tiedetä oikein mitään. Yksinkertaisuuden vuoksi sen on oletettu olevan yksi geeni, mahdollisesti dominoiva, mutta ainakin hiirillä nokisen värityksen aiheuttava geeni on ilmeisesti polygeeninen eli sen aiheuttaa useamman kuin yhden geenin kombinaatio. Koirissa vastaavan näköiset värit ovat mahdollisesti resessiivisiä. Myös hevosilla on tehty vähän tutkimusta nokigeenin periytymistä ja se vaikuttaisi olevan enemmän resessiivisen kaltainen, mutta kuten sanottu, siitä tiedetään vielä varsin vähän ja niinpä käytän toistaiseksi tässä tekstissä ihan vain yksikkömuotoa nokigeeni.

Nokikuvio lisää tummaa/mustaa väriä hevosen karvaan, yleensä rungon yläosiin, kuten säkän kohdalle, kaulaan, selkälinjalle, osin päähän. Vatsapuoli ja jalat jäävät yleensä vaaleammiksi, perusvärin sävyisiksi. Kuvion koko voi vaihdella, se voi olla tumma laikku säkän kohdalla tai hevonen voi olla pääosin tumma ja vaaleampaa väriä on vain jaloissa ja ehkä päässä. Se voi aiheuttaa myös papurikkokuviointia. Joidenkin lähteiden mukaan se voisi myös aiheuttaa tasaisen tumman värin ja näin ollen esimerkiksi tummanrautiaat voisivat olla nokikuvioisia, mutta tästä ei ole vielä varmuutta. Joskus harvoin nokikuvio saattaa aiheuttaa brindlen kaltaista kuviointia (pystyraitoja) tai tummempia laikkuja. Luonnollisestikaan nokikuvio ei näy mustassa värissä ja rautiaassakaan sitä ei näe ainakaan samanlaisena ruunikossa ja ruunivoikossa. Voikossa nokikuvio voi näkyä toisinaan hyvinkin voimakkaasti ja tehdä voikosta jopa tunnistamattoman. Gin on sivunnut tätä aihetta ainakin yhdessä blogikirjoituksessa: Kysy oikein hevosen väriä!

Nokikuvio ei ole aina erityisen selkeä, mutta toisaalta "perinteistä" nokikuviota ei helposti sekoita mihinkään muuhun. Kannattaa kuitenkin huomata, että mustanruunikko väritys ei ole nokigeenin aiheuttama, vaan sen geenitausta on selvitetty ja se aiheutuu A-geenin variaatioista. Hallakkoväreillä on toisinaan muuta ruumista tummempi pää ja ainakin vuonohevosilla on joskus sään kohdalla tumma laikku (ns. grep), joka muistuttaa hieman aasinristiä, mutta ei ole selkeä juova vaan laikku, mutta on epäselvää, onko näillä yhtään mitään tekemistä nokikuvion kanssa vai ovatko ne hallakkogeenin aiheuttamia kuvioita. Joskus harvoin nokikuvion voinee sekoittaa hopeanruunikkoon, koska nokigeeni aiheuttaa hopeaväreille tuttua papurikkokuviointia ja toisinaan se saattaa lisätä tummaa väriä myös hevosen polviin ja kintereisiin.

Sitten kuviin. Ensin muutamia esimerkkejä minun mielestäni selkeistä nokikuvioista:

  • tekke-tamma Gin Zyta on selkeä esimerkki nokikuvioidusta ruunikosta. Erityisesti säkän kohdalla oleva musta laikku tuntuu olevan hyvin tyypillinen, mutta tällä näkyy tummaa väriä muuallakin, tosin minulle on epäselvää, onko tuo koiven ja kyynärpään yli nouseva musta väri nokikuvion aiheuttamaa vai onko kyseessä ihan vain "pitkäsukkainen" ruunikko. Epäilen kyllä nokikuviota.
  • tekke-tamma Gin Wieslava on vähemmän selkeästi nokikuvioinen, mutta ainakin minusta tämäkin vielä on aika selvä nokikuvio. Jos tarkkaan katsoo, voisi hevosen selässä kuvitella menevän tumman siiman, joka sekin voi olla nokigeenin aiheuttama.
  • tekke-tamma Gin Tenerezzan rungossa näkyy sitä papurikkokuviointia.
  • tekke-tamma Gin Milizan "viitta" on hyvin tyypillinen, oikea oppikirjaesimerkki nokikuviosta ruunikolla.
  • tekke-tamma Gin Felinan kuviointia pitäisin myös hyvin tyypillisenä, vaikka selän kohdalla tummaa väriä on hyvin vähän.
  • cleveland-ori Heron Ionilla näkyy myös varsin selkeä nokikuvio ja se on varsin yleinen clevelandinruunikoilla.
  • tekke-ori Gin Feofililla on hyvin selkeä ja suht laaja nokikuvio.
  • tekke-ori Gin Bratumil on merkitty mustanruunikoksi, mutta mielestäni se kuitenkin on enemmän erittäin laajasti nokikuvioinen ruunikko.
  • tekke-tamma Quiero's Poladia on oikea malliesimerkki laajsti nokikuvioidusta ruunivoikosta.
  • tersk-tamma Marfa Ion on myös hyvä esimerkki suht tummasta, papurikkokuvioisesta nokikuviosta.


Tässä kuvia hevosista, joiden nokikuvio ei ole niin selkeä ja tyypillinen, mutta joiden epäilen olevan nokikuvioisia myös:

  • tekke-tamma Gin Salomen kuvio on varsin erikoinen, mutta tuokin saattaisi olla nokikuvio.
  • tekke-ori Gin Stiva, nokikuvio vai ei? Hyvä kysymys, mutta veikkaisin nokikuviota kyllä, vaikkakin se on hyvin haalea.
  • tekke-tamma Gin Roxellen kuvio on myös vähän eksoottinen. Säkän laikku on ihan normaali, mutta tuo tummempi pää ei ole hirveän tyypillinen. Jos kyseessä ei olisi ahaltek, epäilisin hallakkoväriä.
  • tersk-ori Miervaldis Ionin (kuvassa arabiristeytys) väritys on kovin outo ollakseen nokikuvio, mutta toisaalta nokikuvio voi joidenkin lähteiden mukaan aiheuttaa toisinaan hallakkoa matkivia seepraraitoja jalkoihin, kuten tällä. Selässä tai muutenkaan ylälinjalla tälläkään ei ole tummaa väriä, joten on hieman kysymysmerkki, onko tämä nokikuvio vai ei. Itse veikkaisin, että voisi vaikka ollakin huolimatta siitä, että tumma väri on vähän väärissä paikoissa.
  • exmoor-ori Donnchad Ion: sooty vai sittenkin pangaré? Vai ehkä molemmat? Totta kyllä, pangaré aiheuttaa usein kyllä vaaleamman värityksen jopa ruunikoilla (rautiaallahan pangaré parhaimmillaan vaalentaa jalat ja mahanalusen kokonaan valkoisiksi) kuin mitä tällä on, mutta toisaalta pangaré on hyvin tyypillinen exmooreilla, nokikuviosta taas ei ole niin varmuutta, mutta nähdäkseni nokikuvio ei ole erityisesti rotuun sidottu vaan sitä esiintyy näemmä vähän kaikilla.

Ja tässä sekalaisia kuvia epäselvistä tai oudoista tapauksista tai tiettävästi ei-nokikuvioisista, mutta jotka saattavat näyttää vähän joltain sinne päin olevalta:

  • tekke-ori Gin Pravda: voisiko nokikuvio näkyä kimossa? En tiedä, mutta epäilen että ei. Kimoutumisvaiheessa on suht normaalia, että hevosen karvassa näkyy papurikkokuviointia ja että osa hevosesta on tummempaa väriä kuin muut osat. Vaikka eihän sitä tietysti tiedä, jos nokikuvio yhdistettynä kimoon aiheuttaa nämä, mutta nykytutkimus ei ole tällaisesta tietoinen.
  • FWB-ori Suprant Dustilla on paljon tummaa papurikkokuviota ja jaloissa muutenkin tummaa sävyä, mutta koska tuo yläselkä on oikeastaan vaaleita aluetta, niin mielestäni tämä on nokikuvioksi hieman outo: se on väärin päin.
  • FWB-tamma Macanei on merkitty tummanruunikoksi, mutta onko kyseessä tumma ruunikko (mahdollisella nokikuviolla) vai mustanruunikko, sitä on erittäin vaikea sanoa valokuvasta tai muutenkaan.
  • nf-ori Alexander Fleming Ion: tämän värisiä hevosia jotkin lähteet väittävät nokikuvioisiksi rautiaiksi vedoten siihen, että nokikuvio voi aiheuttaa myös tasaista tummaa väriä, mutta asia ei ole lainkaan varma.
  • RBSH-ori Trojan Ion: voisiko tässä olla nokikuvioinen raudikko? Ehkä, mutta kuten sanottu, on toistaiseksi epävarmaa miten nokikuvio näkyy rautiaassa.
  • tersk-ori Cheka GA on kokolailla samannäköinen kuin Trojan.
  • issikka-ori Brellir frá Teigaholti on tummahko ruunihallakko, jolla on sään kohdalla tummempi laikku, kokonaisuudessaan tumma pää ja näiden lisäksi tummempaa sävyä myös takaosassa. Ovatko nämä kaikki vain hallakkogeenin aikaansaannoksia vai yhtyykö tässä hallakkoon myös nokikuvio? Maatiaisjärjellä ajatellen sen ei pitäisi olla mahdotonta, mutta tässä on nyt kysymysmerkkinä se hallakko.
  • saddlebred-ori Supergiant Ion on yksi niitä harvoja hevosia, joissa en näe yhtään mitään merkkejä nokikuviosta. Nimittäin kun tarpeeksi noita hevosten kuvia selailee, alkaa nähdä tummempaa sävyä lähes jokaisella. Mutta tässä siis ilmeisen "nokivapaa" voikko.

Kuten listasta näkyy, nokikuvio tai jokin sen näköinen tummempi kuvio on varsin yleinen hevosilla ja sitä esiintyy jotakuinkin kaikilla roduilla, yllälistattujen lisäksi myös esimerkiksi arabeilla, kaspianponeilla, suomenhevosilla ja islanninhevosilla. Sen voi siis olettaa olevat hyvinkin vanhaa perua.

Lähteet

–S

Ei kommentteja: