torstaina, kesäkuuta 11, 2020

Alkukesän tilannekatsaus

Jos blogista pitäisi päätellä, on meininki ollut viime aikoina melkoisen kuollutta. Se ei kuitenkaan ole lähellekään totuus! Blogin suhteen on ehkä iskenyt lorvikatarri mutta muuten olen ollut varsin aktiivinen Ionicin kanssa ja saanut paljon kaikenlaista aikaiseksi. Laiska töitään luettelee, joten tässä olisi jonkinlaista koontia siitä, mitä kaikkea olen puuhaillut. 

Askellajihevosten kilpailuasioita
Olen kauan kilpailuttanut askellaji- ja saddleseat-rotuja ARJ:n alaisissa kilpailuissa, monella hevosella on jopa sijoituksia näistä! Homma on kuitenkin ollut kohtuullisen kaoottista, koska harvoista kilpailuista olen muistanut/jaksanut/viitsinyt kirjata tuloksia hevosten sivuille. Tuttu ongelma muistakin lajeista.

Siitä on kuitenkin seurannut kahden sortin ongelmia: ensinnäkin ARJ Cupiin saa osallistua vain sellaiset hevoset, jotka ovat jo kisanneet muistaakseni vähintään kaksissa ARJ-kisoissa. Cupiin osallistuakseni on minun pitänyt kaivaa kovasti vanhoja kisailmoja sähköpostista, että keitä olen ilmoittanut ja kuka siis saa osallistua ARJ Cupiin.

Toinen ongelma koskee sitten saddleseat-luokkia, joissa sekakisausta ei katsota hyvällä. Yksi hevonen saa osallistua vain yhteen "lajiin" (tarkoitan yhden "lajin" ratsastus-, ajo- ja yhdistelmäluokkia) eikä suinkaan kilpailla kaikissa mihin sattuu mahtumaan mukaan. Mistäs minä sitten tiedän kisailmoa vääntäessäni, kuka on osallistunut mihin lajiin, jos edes sijoituksia ei lue sivuilla? Lajipainotuksen kohdalla lukee tietenkin vain saddleseat tai askellaji. Joskus maailmassa minulla oli jonkinlainen lista ja kirjanpito asiasta, mutta sekin sitten vähän niinkuin jäi ylläpitämättä.

Nyt olen lähtenyt parantamaan tätä kahdella tavalla:
  1. Olen kaivanut sähköpostista vanhoja kisailmoja ja sieltä tuloksia hevosten sivuille.
  2. Olen merkinnyt hevoslistauksiin tarkemmin missä kaikissa lajeissa kyseinen hevonen kilpailee.
Toistaiseksi en osaa sanoa miten paljon tämä helpottaa asioita, mutta mitä luultavimmin kyllä melkoisesti. Ja onhan se nyt ollut hienoa huomata, että hevosille on sijoituksiakin sadellut. Meiltähän saisi kohta muodollisesti päteviä askellajirotujen tilausvarsoja, nimittäin ihan laatuarvostelukäyttöönkin soveltuvia!

Kasvatteja
Iso kasa kasvatteja on saanut sivuja tässä viime aikoina ja uusia varsoja on suunnitelmissa runsaasti, kuten tuttua. Tässä puolentoista kuukauden aikana olen käsitellyt useamman rodun enemmän tai vähemmän huolellisesti ja tässä lyhyitä katsauksia niihin.

Näitä on jo lähes 30 kappaletta, joten ei voida puhua varsinaisesta pikkurodusta enää. Homma näyttää kaikin puolin ihan hyvältä taas hetken aikaa, suvuissa on kohtuullisesti vaihtelua ja jalostus ei ole toivotonta.

Tämä koostuu perinteiseen tapaan kaikista puoliverisistä, joiden polveutuminen ei ihan täysin osu FWB:n polveutumisvaatimuksiin. Tämä on ollut vähän sellainen kiusankappale roturyhmänään ja nyt sille tuli loppu. Yhtään puoliveriseksi merkittyä varsaa ei synny enää vaan näistä nykyisistä hevosista kaikki jättävät kavionjälkensä SGSH:n jalostukseen. Olen risteyttänyt noita kaiken mahdollisen kanssa. Niitä on yhdistetty puoliverisen kaltaisiin urheiluhevosrotuihin, kuten budjonnyyn, terskiin ja wielkopolskiin, mutta myös barokkeihin: friisiläisiin, kladrubeihin ja lipizzoihin. Ja sitten on pari tosi villiä korttia: morgan ja NSH!

Lusitanojenkin kohdalla päätin lopettaa rimpuilun rodun tulevaisuuden kanssa ja jatkaa reilusti sen kanssa ainakin nyt toistaiseksi. Kanta on pieni ja suppea, joten sille täytyy tehdä jotakin, ellei jostakin löydy isoa määrää valmiita lusitanoja, mutta sitten teen, ei se ole sen kummempi asia.

Samansuuntaisen päätöksen tein myös lipizzojen kohdalla: jatketaan. Valittamisen aihettahan siitä tulee, mutta sama sen väliä. Pari uutta, suvutonta oria tuli keksittyä myös.

Järjestelin näiden hevoslistauksen uuteen uskoon: oriit ja tammat omille sivuilleen ja jako suvun pituuden mukaan. Auttaa meinaan kummasti varsasuunnitelmien tekoa! Ja täällä on nyt sellainen onnellinen tilanne että kaikilla vuonna 2012 (tai sitä ennen) syntyneillä hevosilla on tällä hetkellä tulossa vähintään yksi varsa tämän vuoden aikana. Päätin että tämänkokoisella rodulla yksi varsa riittää, ettei se paisu ihan mahdottomaksi.

Myös kladrubien kanssa tein päätöksen, mutta toisenlaisen kuin lusitanojen ja lipizzojen kanssa: luovun rodusta kokonaan. Ei vain tule mitään. Minulla on niin monta hevosta, joille ei vain ole yhtään järkevää oria/tammaa tallissa. Hevoset ovat myynnissä Keskustassa ja yllättävän monta on varattu jo, ottaen huomioon rodun harvinaisuuden. Luulin etteivät ne kiinnostaisi ketään!

VSN-näyttelyt
VSN on ollut vähän vaisu tässä viime aikoina ja minullakin tuomarina on ollut varsin rauhallista. Onneksi nyt näyttää taas jo vähän paremmalta. Itsekin olen innostunut järjestämään parit näyttelyt, huhtikuun lopussa yhdysvaltalaisille ratsuroduille ja nyt juhannuksen nurkilla on barokkiroduille (poislukien friisiläiset). Varsinaista tungosta ei luokkiin ole ollut, mutta ei sitä kukaan ole kai odottanutkaan. Ja huomio kaikkien barokkien omistajat: vielä on muutama päivä aikaa osallistua! 

Uusi koira
Ionicin koiravalikoima (löytyy hevossivun alareunasta, ei kovin looginen paikka, tiedetään) sai juurikin tänään uuden vahvistuksen, ostin nimittäin tanskandoggi-narttu Goldane's E.T. Phone Homen eli Iitun. En ole sillä tavalla välttämättä rodun ylin ystävä edes reaalimaailmassa, vaikka komea ilmestys se on kyllä, mutta jos sillä on tuollainen nimi niin pakkohan se oli ostaa!

Vähän uutta blogin ulkoasuun
Tämä ei varsinaisesti ole minun valintani lainkaan, mutta Blogger uudisti editoriaan ja muutenkin hallintasivujaan tässä viime aikoina enkä ole ihan varma sopeudunko tähän. Jumalattomasti tämän kanssa saa säätää kirjoittaessa ja jotenkin on ikävä sitä HTML-koodia (jota sitäkin kyllä pystyy kirjoittamaan, mutta kokeilin nyt huvin vuoksi tätäkin). Onko mielipiteitä siitä että miltä tämä postaus näyttää verrattuna vanhaan malliin?

 S