Tarinaturinat: kisatuotosten kirjoittaminen

En todellakaan väitä olevani mikään ekspertti erilaisten kisatuotosten tekemisessä, koska aika vähän olen tarinakisoihin osallistunut. Tässä on vähän sekalaista pohdintaa tekstimuotoisista kisatuotoksista ja siitä, mitä havaintoja olen itse tehnyt tuotoskisoista.

Päälimmäinen murhe kisatuotosten kanssa on niiden toisteisuus, erityisesti silloin, jos tuotokselle ei ole annettu mitään selkeästi rajattua aihetta tai muita vaatimuksia, on vain se perinteinen sanamäärävaatimus ja että tuotoksen tulee liittyä jollain tavoin niihin kisoihin. Okei, tämä on tietenkin siinä mielessä helppo, että kirjoittaja voi suoltaa miltei mitä vain, mikä nyt niihin kisoihin liittyy. Mutta liittyykö se niihin nimenomaisiin kisoihin? Kun tarpeeksi monta kisatuotosta kirjoittaa, tulee varmaan muillekin mieleen, että eipä se tämäkään teksti juuri eroa tuosta edellisestä, kilpailun järjestäjän nimen jos vaihtaa, niin menisi kyllä toisaallakin.

Toinen harmi tuotoksissa on se, että niitä ei oikein voi kirjoittaa itse kisasuorituksesta, koska sen sujumista ei vielä tiedetä kirjoitushetkellä. Minä ainakin kirjoitan tuotoksista päiväkirjamaisia ja usein lisään ne hevosten päiväkirjaan. Jos siis kirjoitan kisasuorituksesta, että menipä ihan kauheasti ja hevonen pukitti ja meidät hylättiin, ja sitten tuloksena on ykkössija, niin eipä se tuotos ja tulos ole oikein linjassa keskenään. Kisatuotosten pitääkin kertoa tapahtumista ennen sitä hetkeä, kun ratsastaa kentälle oikeasti kisaamaan. Onhan tässä monia mahdollisuuksia: valmentautumista kotona, valmistautumista reissuun lähtöön, matkan päältä, kisapaikalla ja niin edelleen, mutta... silti.

Itseäni auttaa tuotosten kirjoittamisessa se, että kisapaikka on kuvattu hyvin ja siellä on jotakin persoonallista tai jotain, mihin voi helposti tarttua. Viimeisin nyt oli hollantilaistalli Zilverkroonin Friends Cup -osakilpailu, jonka tuotoksissa mehustelin tulppaaneilla, koska kevät + Alankomaat = tulppaanit. Muutama vuosi sitten kirjoitin kai kymmenkunta tekstiä Pariisin liepeillä pidettävistä kisoista, vaikkei tuotoksilla saanut lisäarpoja lainkaan. Mutta kun jokin juttu siinä vain inspiroi niin kovin! Tosin on myönnettävä, että läheskään kaikki tekstit eivät liittyneet millään tavoin hevosiin tai kisoihin.

Kisojen järjestäjä voi jossain määrin auttaa näissä antamalla tehtävänannoksi tiettyjä aihepiirejä tai ainakin heittelemällä vinkkejä erilaisista aiheista, joista voisi kirjoittaa. Kirjoitin joskus hevosurheilulehden toimittajan haastattelemaan Sonjaa Italiassa. Se oli mainio teksti-idea, ei nyt uniikki, mutta harvemmin sellainen on itselle tullut mieleen. Tietenkin huonosti osuessaan tarkasti rajatut tehtävänannot tekevät elämästä vaikeata, jos niiden aiheet eivät osu itselle yhtään.

Siitä olen aina kiitollinen, jos ja useimmiten kun kisajärjestäjät eivät ole erityisen tiukkoja tekstien suhteen. Olen joitain kertoja joutunut kirjoittamaan tuotoksen yhteyteen kootut selitykset eli sen, että tiedostan itsekin tekstin liittyvän melko hailusti kisoihin ja ymmärrän hyvin, jos tästä ei lisäarpoja heru. Lähes poikkeuksetta nämä ovat menneet kuitenkin läpi järjestäjän seulasta. Olen tosi iloinen näistä aina, koska inspiraatio on siitä kelju otus, että se ei aina mene lainkaan siihen suuntaan kuin sen halusi menevän.

Olisi muuten tosi mielenkiintoista kuulla piirtäjiltä heidän mietteitään kisatuotosten teosta. Minä tunnetusti en osaa piirtää, joten osallistun aina teksteillä ja piirrosmaailma on muutenkin minulle tuikituntematon. Onko piirtäjillä samanlaisia haasteita?

Tarinaturinat: kun hahmosi ei yhtäkkiä tottelekaan

Tänään on luvassa maailmankaikkeuden ehkä huonoimpiin kuuluva blogipostaus, jossa rikon useampaa kuin yhtä (blogi)kirjoittamisen kultaista sääntöä. 

1. Nyt on metaa. Kirjoitan kirjoittamisesta. 
2. Nyt on myös cliffhangereita. En kerro kaikkea, vaan vihjailen vain silleen ärsyttävästi. Vetoan tosin siihen, että vielä ei ole kauheasti edes kertomista, asioita ei ole kirjoitettu, ehkä niitä ei ikinä kirjoitetakaan. Suunnitelmatkin ovat ilmassa leijuvia ajatusrepaleita ja koska asiat koskevat myös toisen kirjoittajan hahmoa, en voi tehdä päätöksiä kokonaan itse. 
3. Mutta punaista lankaa tässä ei pahemmin ole ja syy on ihan sen hahmon: sen elämä on paljon kiinnostavampaa tällä hetkellä kuin mikään muu, joten ajatteluaikaa esimerkiksi tuon angloarabijalostus-sarjan jatkamiseen ei ole löytynyt. 

Kyseessä on tietenkin Sonja. Kirjoitin hänestä ja hänen uusista kuvioistaan maaliskuussa (Uusia tuulia tarinapuolella). Vähänpä tiesin tuolloin, että miten uusia ne kuviot tulevatkaan ehkä ja mahdollisesti olemaan! Törmäsin (Sonja törmäsi) mielenkiintoiseen hahmoon, jonka kirjoittajan kanssa tässä nyt on palloteltu kaikenlaisia seikkoja hahmoistamme. Totesimme, että pintapuolisen erilaisuuden takana on yllättävän paljon samaa ja että tästä voisi löytää paljonkin mielenkiintoista kirjoitettavaa. 

Olen monta kertaa törmännyt ylläolevan kaltaisiin meemeihin. Olen hymyillyt niille vähän vinosti: hehe, ihan hauska juttu, juu, mutta kyllä minulla hahmot pysyvät ruodussa ja kiltisti menevät juuri sinne, minne haluankin niiden menevän. No, eivät mene eivätkä pysy, ruojat! Ne kaikki meemit ovat ihan totta. Yhtäkkiä tajuat kuvittelevasi hahmoa tilanteisiin, jotka eivät yhtään sovi siihen, mitä olit suunnitellut.

Ensimmäistä kertaa ikinä mukana on myös toisen hahmon kirjoittaja. Olen minä tietysti aiemminkin kysellyt muilta kirjoittajilta, että sopiiko tämmöinen ja tuommoinen kuvio, johon liittyy sinun hahmojasi, mutta ne ovat olleet lähinnä vähäisiä yksityiskohtia verrattuna tähän. Mitään tarkkoja suunnitelmia ei vielä ole pitkälle jatkoon, mutta toistaiseksi mistään mainitsemastani ajatusrepaleesta ei ole tullut kieltoa. Se on vähän pelottavaa, koska puheissa mainitut teemat ovat välillä aikas...  mielenkiintoisia, sanotaan nyt vaikka niin. Voi olla, että tämä toinen kirjoittaja miettii ihan samaa minusta.

Tämä koko juttu on ollut yksi yllätysjuonenkäänne jo itsessään. Kun Sonja lähti Hopiavuoresta, Harrista tuli päähahmo siellä ja yhtäkkiä Harri olikin se melkein jopa mielenkiintoisempi hahmo. Myönnän, että Harri on aina ollut sellainen Sonjan side-kick, ei sen ollut tarkoitus Hopiavuoreen tai hevosen selkään päätyä. Ei sekään hahmo näemmä ole aina omassa lokerossaan pysynyt. Joka tapauksessa ajattelin jättää Sonjaa kenties vähän vähemmälle, kun oli olevinaan jonkinlaista inspiraatiopulaa sen kanssa, ja että kirjoittaisin Harria enemmän. Sonja taisi kuulla tämän, koskapa ei suostu nyt tulemaan yhtään vähemmälle jätetyksi! Mokoma!

Ehkä suurin ongelma tässä on se, että nämä aivoissa pyörivät suunnitelmat Sonjan varalle liittyvät hyvin hatarasti tai eivät lainkaan hevosiin. Toki virtuaalitalleilla on spin-off -päiväkirjoja, Norlingissakin, mutta missä menee se raja, jolloin mennään hevosharrastamisesta liikaa sinne spinnareihin? Ja missä menee muu hyvän maun raja? Mietin tuossa jo yhtä tekstiä kirjoittaessani, että pitäisiköhän pyytää etukäteen hyväksyntä tallinpitäjältä. Hopiavuoressa vastaavan olisi ehkä uskaltanut julkaista, koska tunnen sen yhteisön paremmin. Norlingia en tunne vielä niin hyvin ja se on toisenlainen. On minulla onneksi varasuunnitelma olemassa, jos tekstit eivät sovellu enää muiden pitämille talleille.

 

Ja tästähän ei sitten tiedä, miten kauan tätä hulluttelua kestää. Viikko, kuukausi, vuosikymmen? Ken elää, se näkee. Tämä blogi on varmasti ensimmäinen sijaiskärsijä, kuten tästäkin huomaa. Enkä aio edes pyytää anteeksi etukäteen yhtään mitään.

Uusia tuulia tarinapuolella

Tämä blogi käsittelee pääasiassa Ionicia ja Gin Ahaltekiä, silloin kun siitä on jotakin kirjoitettavaa, mutta olen aina satunnaisesti täälläkin maininnut näihin (melkein) mitenkään liittymättömän tarinahahmoni, Sonja Tähdistön. Nyt tarinapuolelle kuuluu uusia tuulia, mutta aloitan kuitenkin pienellä historiakatsauksella.

Sonjan hahmo näki päivänvalon loppukesästä 2019, kun hän ilmestyi hevosensa Salierin kanssa Hopiavuoren pihalle. Tuolloin Sonja oli siipeensä saanut kouluratsastukseen suuntautuva harrastelija. Tänä päivänä Sonja on ihan tavoitteellisesti ratsastava ja kilpaileva kouluratsastaja eikä enää yhtään niin siipeensä saanut. Salieri on mukana kuvioissa edelleen, mutta sen omistaa nykyään Sonjan miesystävä Harri Aittosalo.

Tähän lähes seitsemään vuoteen mahtuu paljon kaikenlaista: Sonja hankki toisen hevosenkin, Mortin, jonka kanssa hän lähti Sveitsiin kokeilemaan siipiään. Se loppui kuitenkin tapaturmaan ja lopulta Mortin lopetukseen. Vähän sen jälkeen hän sai ylläpitohevoseksi Aaveen eli ahaltek-ori Gin Armjaninin (tämän takia sanoin, että Sonja melkein ei liity muihin talleihini, mutta Aaveen kautta liittyy kuitenkin vähän).

Tuosta Sonjan Sveitsin-retkestä pitää kirjoittaa sananen. Hän nimittäin lähti hevosensa kanssa Royal Gardeniin asustelemaan ja valmentautumaan kesällä 2022. Minä olin niin vannonut, että Hopiavuoresta en lähde mihinkään, mutta kuitenkin mieli teki välillä lähteä vähän haistelemaan uusia tuulia. No, tämä haihattelu ei montaa kuukautta kestänyt, kun palasin takaisin Hopiavuoreen. Siitä lähtien silti on aina välillä houkuttanut heittää hahmonsa jonnekin uudelle tallille, uusiin kuvioihin, mutta kun Hopiavuorta ei raaski jättää.

Nyt keksin jonkinlaisen viisastenkiven tähän ongelmaan ja pelastajaksi tuli Harri. Harrin hahmosta ei alunperin pitänyt tulla mitään muuta kuin sivuhahmo Sonjan tarinaan, mutta aika nopeasti siitä tuli oma hahmonsa. Jossain vaiheessa olin potkaisemassa Harria ja Salieria kokonaan pois kuvioista ja vähän aikaa ne olivatkin, mutta suotta sitä hyvää hahmoa hukkaamaan. Nyt Sonja ja Harri ovat taas yhdessä, mutta Sonja lähti nimekkään valmentajan perässä etelä-Suomeen Norlingiin ja Harri hevosineen jäi Pohjanmaalle, Hopiavuoreen. Olen siis samanaikaisesti sekä Hopiavuoressa että jossain muualla!

Miksikö Hopiavuorta ei raaski jättää? Tietysti sen tallin ja monen hahmon kanssa on jo pitkä historia, mutta Hopiavuoren yhteisö on myös superkiva. Erityisesti muiden tekstien kommentointi on sellainen asia, josta pidän ja jota vaistomaisesti vähän kaipailen muualla. Hopiavuoressa kommentointi ei ole mikään pakko eivätkä kaikki tekstit koskaan saa mitään kommentteja. Tallinomistaja kyllä on uhonnut kommentoivansa kaikkea, mutta minä taidan olla silloin tällöin niin tuottelias, että joitain tekstejä pakostakin jää välistä. 

Kommentointi myös ruokkii kommentointia, uskon ainakin näin. Eiväthän ne kommentit yleensä ole mitään syvällisiä analyysejä teksteistä, mutta minusta niiden ei tarvitsekaan olla. On vain kiva tietää, että joku on lukenut tekstin ja mitä ajatuksia siitä heräsi. Eikä ole kerta tai kaksi, kun kommenteista on saanut idean kokonaan uuteen tekstiin. Itse olen myös sillä tavalla kieroonkasvanut, että pidän kovasti niistä (ehkä valitettavan) harvoista kerroista, kun Hopiavuoren "Eetu" on antanut ihan oikeata kielioppipalautetta.

Miksi nyt sitten valitsin nimenomaan Norlingin? No jaa, en varsinaisesti tiedä, mutta talli vaikutti tosi kivalta ja sellaiselta, että oli ihan realistista heittää Sonja sinne.Tarinan logiikka ei kärsinyt siitä. Kaikkein realistisinta olisi toki ollut lähteä keski-Eurooppaan, lähemmäs kisakenttiä. Sitä Sonjakin haikaili. Minulla oli haarukassa yksi etelä-Ruotsissa sijaitseva talli, mutta jostain syystä se nyt jäi vain ajatuksen asteelle. Ehkä vielä joskus sinnekin.

Norlingiin oli myös helppo tuoda hahmonsa, sillä tallista on kattavat esittelyt pohjapiirroksineen kaikkineen. Esittelyteksteihin on panostettu ja ne löytyvät kaikki helposti. Nämä auttavat itseäni kovasti, samoin hahmokuvaukset.

Erityisplussan Norling saa siitä, että kaikki hahmot eivät ole niitä just karvan päälle parinkympin pintaan olevia, nelikymppinen (minä, ei Sonja) sanoisi, että teinejä. Itse asiassa hahmoista tosi harva on niin nuori, lähinnä vain pari hoitajaa! Minä en tiedä, onko tarinatalleilla nykyään muotia hädin tuskin täysi-ikäiset hahmot tai onko koskaan ollutkaan, mutta jotenkin minulla on tällainen mielikuva ainakin ollut. Itse taas en viitsi edes yrittää kovin nuorta hahmoa luoda enkä tiedä, toimisiko homma mitenkään, jos olisi se tallin ainoa 30+-hahmo.

Kuten tavallista, mitään tarkempia suunnitelmia Norlingin suhteen ei vielä ole. Olen siellä tasan just niin kauan kuin huvittaa. Se voi olla muutama kuukausi, se voi olla viisi vuotta, seitsemän vuotta, kymmenen vuotta, kuka tietää. Hopiavuoren omistaja on sanonut ainakin pari kertaa, että kirjoittamisessa täytyy mennä inspiraatio edellä ja on aivan varmasti oikeassa siinä. 

Joulukalenteri 21: hevosen hankinta feat. Sonja

Minä tuosta tarinahahmostani olen kirjoittanut aiemmin jo, mutta pyrin pääsääntöisesti pitämään sen erilläni Ionicista ja GA:sta, koska se elää aivan eri maailmassa. Paitsi että välillä täytyy vähän sortua! Joka tapauksessa Sonjan tarina on siinä pisteessä, että hänen kilparatsunsa on lopetettu ja uutta olisi hakusessa. Tämä sama teksti on julkaistu viikko sitten Hopiavuoressa.

Niin minä sitten lähetin Simolle viestiä, että jos tulee jotakin kiinnostavaa hevosta kiikariin, niin ilmoittelee. Että olisi tällä kertaa ihan tieten tahtoen verkot vesillä. Eka kerta se minulle oli, kun olin ihan tosissani hevosta ostamassa. Salierin hankinta aikoinaan oli vähän niinkuin pakko ja Mortti oli sataprosenttinen vahinko. Mutta nyt siis: hevosen ostoon.

Simo ei aikaillut vaan soitti ja ilmoitti minun olevan enemmän kuin tervetullut tallille käymään. Kaikki on tarvittaessa myynnissä, vaikka paita päältä, jos sen haluan jostain syystä. Tarjolla olisi useampi ihan varteenotettava kouluratsuntekele, joita voisi vakavissaan kokeillakin. Niin minä pakkasin ratsastuskamat autonperään, Axan vöihin ja lähdin kohti Tamperetta kun kerran ei tarvinnut edes järjestää hoitajaa kellekään.

Simon tallilla tunsin katseita selässäni, kun tietysti sana oli jo levinnyt että tälle ja tuolle hevoselle on tulossa koeratsastaja. Ei sen sinänsä pitänyt kellekään mikään yllätys olla, sillä Simo oli ennen kaikkea hevoskauppias, mutta tietysti jokainen Simon hevosella ratsastava pelkäsi juuri sen oman ratsunsa puolesta. Ja niin yksi jos toinenkin mulkaisi minua vihamielisesti, tai ainakin kuvittelin niin.

Ensimmäinen puoliveritamma oli vähän äksy hoidettava eikä se ratsunakaan tuntunut kovin yhteistyöhaluiselta. Simo sitä kommentoikin, että sen kanssa kestäisi jonkin aikaa päästä sinuiksi, vaikka kapasiteetikas hevonen se oli. Siitä ei mikään miellyttävä kuva jäänyt noin pintapuolisesti, mutta panin sen kohdalle mieleeni kysymysmerkin. Mistä sen tietää vaikka kyseessä olisi varsin kivakin tamma, kunhan tutustuttaisiin.

Toinen oli se Salierin tarhakaveri, Eki. Se oli edelleen niin komea että aivot heitti volttia pelkästä näkemisestä, mutta selästä käsin se ei vakuuttanut. Hyväluonteinen kyllä ja miellyttämisenhaluinenkin, mutta vaikutti hieman raskassoutuiselta. Eteenpäinpyrkimystä puuttui eikä sellainen ollut minun hevoseni.

Kolmas oli taas tamma, jolla sitä eteenpäinpyrkimystä oli vähän liiankin kanssa. Se reagoi isosti kaikkeen, oli se sitten huolimaton apu tai jokin ulkopuolinen häiriötekijä. Silmänvalkuaiset vain vilkkuivat kun taas mentiin. Simo huomautti sen olevan vartti-täysiverinen ja huomasin ennakkoluulojeni täysiverisiä kohtaan heräilevän, vaikka Mortti olikin ollut niin hieno ja hyvä ja täysiverinen. Silti tammasta jäi tietynlainen hyvä fiilis. Haastavaltahan se tuntui eikä minulla ollut juurikaan kokemusta tammoista, mutta ehkä sen kanssa selviäisi. Varovainen plussa tälle ja nimi mieleen, se on Manta.

Neljäskin oli ihan ookoo, nuorehko FWB-ruuna, jonka kanssa en suoraan pääsisi vielä mihinkään vaativiin luokkiin, mutta aikanaan siitä kyllä sukeutuisi hyvän ratsastajan kanssa ihan varteenotettava kouluratsu, Simo oli varma siitä. Varmaahan toki ei hevosten kanssa ole olemassakaan, mutta lupaavalta se kuulosti ja tuntui. Fiksu ja järkevä tapaus muutenkin, ei ehkä ihan sitä mitä minä hain, silti sama varovainen plussa myös tälle.

Illalla kotona pyörittelin hevosten tietoja, kuvia ja videoita, joita Simo oli koeratsastuksista ottanut ja yritin muistella tarkkaan, miltä mikäkin hevonen tuntui. Huomenna menisin kokeilemaan vielä muutama hevosta lisää. Vielä näistä ei yksikään tarjonnut sitä samaa fiilistä kuin Mortti aikoinaan vaan en tiedä kannattiko tällaisessa asiassa mennä varsinaisesti fiilis edellä. Ihan kivoja hevosia nuokin pari vähintään olivat, mutten tiedä oikein mitä minun pitäisi hakea, sitä kokonaisfiilistä vai hyvää ratsastettavuutta vai järkevintä pakettia vai lupaavinta sukua vai jotain muuta. Tämä ei näyttänyt lainkaan yksinkertaiselta savotalta.

Tarinani tarinamaailmassa

Olen jo jonkin aikaa maininnut aina toisinaan sivulauseissa sen, että kyllähän minäkin olen tarinahevospuolen soppaan työntänyt lusikkani, silleen pienesti. Tällä kertaa en kuitenkaan jätä juttua pelkästään maininnan varaan vaan esittelen reilusti ainoan päähahmoni, Sonja Tähdistön!

Sonjan tarina alkoi elää syyskesällä 2019 Hopiavuoressa. Minähän jo keväällä sinä vuonna blogissa esittelin tallin (Hopiavuori), kun se oli osunut tutkaani ja olin jollain tavoin ihastunut siihen. Torppasin tuolloin kuitenkin koko idean tuoda lähteä mukaan. Ei ollut olevinaan aikaa eikä sitten oikein kunnollista ideaakaan sille hahmolle plus kaikki muut hyvät (teko)syyt. Kesän verran vatvoin asiaa edestakaisin, hermostuin itseeni ja päätin yrittää kuitenkin. Elokuun puolivälissä 2019 Sonja ja Salieri tupsahtivat Hopiavuoren pihamaalle.

Sonja ei varsinaisesti ole ihan noin vain kesän -19 aikana keksitty hahmo. Minulla on varmaan aina pyörinyt päässä kaikenmoisia juonenpoikasia ja tarinantynkiä, ja niissä on usein ollut jotakuinkin Sonjan kaltainen hahmo. Hahmon taustatarina olikin selvä melko lailla alusta lähtien, kaiken muun olen joutunut erikseen keksimään sitten. Ette usko miten monta nimi-ideaakin kävin läpi! Enkä edelleenkään esimerkiksi tiedä miltä Sonja näyttää varsinaisesti. Perusseikat ovat tietenkin tiedossa ja jonkinlainen kasvokuva löytyy myös, mutten ole siihen tyytyväinen oikein eikä se kerro kauheasti paljon muuta. 

Alunperin Sonja oli suhteellisen traaginen hahmo. Häneltä oli melko vastikään kuollut sekä aviomies että läheinen isä. Aikansa surtuaan ja saatuaan itsensä kerättyä jollain tavoin kasaan hän päätti panna elämänsä uusiksi ja muuttaa Seinäjoen peräkylille, vanhoille kotinurkilleen. Samalla sitten hänen hevosensa päätyi Hopiavuoreen. 

Paljon on tapahtunut sen jälkeen: löytyi uusi miesystävä, jonka kanssa muutettiin yhteenkin ja sitten se häipyi töihin ulkomaille pariksi vuodeksi. Tuli uusi hevonen, Mortalis ja sen kanssa lähdettiin kisakentille, vähän vahingossa mutta huomattiin sitten ettei se ole niin paha asia. Revin juonenkäänteitä melko huolettomasti ja katson mitä niistä saan aikaan. Minulla ei todellakaan ole mitään pitkälle menevää suunnitelmaa siitä, mitä Sonjan elämässä tulee tapahtumaan milläkin aikavälillä. Lähinnä siinä vaiheessa kun Sonjan elämä alkaa tuntua liian seesteiseltä, kehitän jostakin jotakin kriisiä, draamaa tai muutosta.

Sonjan tarina on tietenkin poikinut kasan sivuhahmoja, joista hänen miesystävänsä Harri on uinut Hopiavuoreen asti. Muutkin toki vilahtelevat enemmän tai vähemmän merkittävissä rooleissa Hopiavuoren tarinoissa, mutta eivät sillä tavalla ole varsinaisia hahmoja siellä. Tärkeimmästä päästä ovat Sonjan ystävät Kimmo, Tuomo ja Helena (vaikka ovat viime aikoina olleet kyllä kovasti taka-alalla, ideoiden puutetta näet); Sonjan setä ja serkku perheineen naapurissa; Sonjan nyt jo edesmennyt mummo; Lakkaman Simo, valmentaja ja hevoskauppias; Anssi, joka tällä hetkellä ratsastaa Salieria sekä Vladimir, ikivanha lomaromanssi, joka vilahtelee taustalla aina silloin tällöin.

Tämä on ensimmäinen kerta varsinaisesti, kun tutustun ylipäänsä tällaiseen sosiaaliseen kirjoittamiseen eli tarinaan, jossa on mukana useampi kirjoittaja. Aluksi se suorastaan ahdisti, kun minä haluan aina tietää kaikki mahdolliset yksityiskohdat täsmälleen oikein. Samoin ahdisti Hopiavuoren ympäristö, josta ei tietenkään ikinä voi tietää kaikkea mahdollista vesiletkun väristä parkkipaikan sepelin raekokoon asti. Lisäksi oli tunnustettava myös omat rajoitteensa hevosten kanssa: koskapa oma hevosharrastukseni on aina ollut pelkkiä virtuaalihevosia, en tiedä sitä, tätä enkä tuota asiaa tallielämästä, hoitamisesta, ratsastamisesta tai ylipäänsä mistään.

Vähitellen olen oppinut löysäämään pipoani näiden suhteen. Ei kaikkea tarvitse aina kertoa ja kuvata viimeistä pikkupilkkua myöden! Joskus tai itse asiassa hyvin usein riittää se, että asiat ovat jotenkin sinne päin ja lukija saa kuvitella loput, jos näkee tarpeelliseksi. Olen oppinut skippaamaan kaikenlaisia epäolennaisuuksia ja joskus sitten vain keksiä omine lupineni jotakin. Niin ne muutkin varmaan tekevät. Ja joskus voi ihan hyvin pikkuisen venytellä sitä, mitä muut hahmot ovat tehneet, ei kaiken tarvitse ihan joka asiassa olla prikulleen samalla tavalla. Toki sama on sitten siedettävä itsekin, että toiset kirjoittajat muokkaavat yksityiskohtia välillä mieleisikseen.

Olen välillä pohtinut sitäkin, että Sonjan tekemisissä on välillä varmaan tosi paljon kaikenlaista epärealistista. Esimerkkinä voisi mainita ihan jo senkin että mitä ihmettä varten suhteellisen varakas ihminen pitää hevostaan Hopiavuoren kaltaisella pikkutallilla, kun olisi oikeasti varaa maksaa enemmänkin jonkin paremman tallin täysihoidosta. Tässäkin on auttanut se, että on antanut sille tiukalle realismin vaatimukselle pitkät piut ja ajattelee, että se nyt vain on näin. Emmehän me kirjoita tietokirjaa vaan fiktiota, vaikka tietenkin suhteellisen realistisessa ympäristössä.

Sonja on asustellut jo yli kaksi vuotta Hopiavuoren maisemissa ja matka eikun jatkuu vain. Hopiavuoresta on löytynyt alusta asti "leikkikavereita". Tällä hetkellä suurin uutinen on joulukuun alussa järjestettävä Paris SIM Dressage Week, johon sankarittaremme suuntaa Mortin ja parin tallilaisen kanssa kilpailemaan. Minulla on pää täynnä kaikenlaisia ideoita varsinkin siitä, että kun tuolla viikko ollaan ja vain kahtena päivänä omat luokat, niin pitäähän sitä päästä Pariisiin. Saa sitten nähdä että miten paljon niistä kaikista ideoista saa kirjoitetuksi.

– S

Hopiavuori

Myönnän: en ole koskaan kovin syvällisesti tutustunut tarinapainotteisiin talleihin. Kyllä minä tiedän millaisia ne ovat ja mitä niissä tehdään, mutta jotenkin varsinaisten tarinoiden lukeminen on aina jäänyt tekemättä. Ehkä osin siksi, että joillain talleilla, toteutustavasta riippuen, tarinoita ei välttämättä jaeta julkisesti edes. Tai ainakin olen kuvitellut niin tai joskus oli niin tai tai tai... Miten vain, ei vain ole osunut silmiin tai en ole jaksanut lukea niitä sen ihmeemmin.

Sitten tuli vastaan Hopiavuori.

Sehän ei ole ollut pystyssä kuin vasta ehkä kuukauden, itse eksyin tallin sivuille ensin blogin kautta (tallinomistajan blogi löytyy tuosta meidän blogin sivupalkista ja kun se on yksi niitä valitettavan harvoja edes suhteellisen aktiivisesti päivittyviä blogeja, se keikkuu listan kärkipäässä) ja sitten Keskustankin kautta. Melkoista altistusta. Ihastuin talliin melko lailla välittömästi, tallin miljöö, hevoset ja ihmiset on kuvattu hyvin ja tarinat ovat kivoja. Lisäksi se on realistinen ja omaa fossiili-ikäistä mieltä lämmittää se, että ihan kaikki hahmot eivät ole niitä parikymppisiä, vastikään teini-iän ylittäneitä.

Tarinoita olen lukenut ahkerasti, kas kun ne ovat siellä foorumilla kaikkien luettavina. Joskus menee vähän ihmiset sekaisin, pitää aina tarkistaa että kuka oli kuka ja teki mitä. Foorumilla on jo tosi paljon tekstejä, esittelyitä, hevosten päiväkirjoja, tallin tapahtumia ja ehkä mielenkiintoisimpana hahmojen spin-off-päiväkirjat. Enpä ole koskaan tullut ajatelleeksi, että tarinatallin hahmoilla "voi" ja "saa" olla elämä siellä tallin ulkopuolellakin ja että se kiinnostaisi jotakuta.

No, meikäläisen ei koskaan niin kauhean sikeästi nukkuva mielikuvitus starttasi ja noin viidessä minuutissa loin mielessäni jo hahmon Hopiavuoreen, mutta muutaman päivän mietittyäni olen päättänyt toistaiseksi olla sotkeutumatta tuohon.
Syy nro 1: aika. Sitä ei ole varsinkaan Ionicin jälkeen ja tässä olisi vähän muutakin, relevantimpaa kirjoitusprojektia mitä pitäisi saada edistettyä.
Syy nro 2: inspiraatio. Olen melko varma että vaikka nyt onkin ajatuksia ja ideoita hahmon suhteen, niin ensihuuman laannuttua inspiraatiokin saattaisi osoittautua heikoksi.
Syy nro 3: hahmo. Ei se hahmo ehkä kantaisi lopultakaan kovin pitkälle. Realismista uupuu myös.
Syy nro 4: spin-offit. Hah! En muuta tekisikään kuin kirjoittaisi sille spin-off-tarinoita. Yhteydet hevosiin olisivat hatarat.
Syy nro 5: yhteisöllisyys ja Hopiavuoren sanelemat puitteet. Tuntuu vaikealta asettaa se hahmo lopulta puitteisiin, joista ei ole ihan kauhean varma. Ja sitten kun ei kokemustakaan ole tarinatoiminnasta niin rimakauhua pukkaa.

Mutta never say never, ehkä sitä joskus.

– S

(ps. Mietin kyllä sitäkin, että tekisin omaan blogiini jatkokertomuksen tästä hahmosta, mutta eihän se liittyisi Ioniciin millään tavoin ja hevosiinkin aika vähän, hahmon tarina lähti elämään toiseen suuntaan. Niin että se siitä.)