keskiviikkona, syyskuuta 21, 2016

Kuvitteelliset tuomarikommentit kouluratsastusluokasta

Kouluratsastus on ratsastuksen lajeista lempilapseni (vaikka aika usein kyllä kenttäratsastus haastaa kovasti, samoin kuin valjakkoajo. Ja reining) ja olen joskus miettinyt, että jos joskus oikein viitsisi, järjestäisi villejä koulu-tarinakilpailuita Ionicissa. Olen nähnyt kaikenlaisia ideoita muilla kisajärjestäjillä, joten sitä voisi itsekin vähän irrotella. Eräs suosikki-ideani on antaa osallistujille tehtäväksi suunnitella kür-ohjelma, vaaditut liikkeet ovat tietenkin kyseisen luokkatason mukaisia. Ja teemaan sopiva musiikki YouTubesta vaikka. Hieno ajatus, mutta funtsikaapa tällaisen luokan tuomarointia: 3 kuukautta ei riittäisi, jos oli enemmän kuin 1 luokka tai enemmän kuin 5 osallistujaa! Toinen idea, kuluneempi, on kirjoittaa kouluratsastusluokasta, jossa kaikki meni pieleen, nurinkurisesti pahiten feilannut ratsukko voittaisi. Tai ainakin se, joka hauskimmin osaisi kertoa mokistaan. Kolmas vaihtoehto olisi antaa osallistujille kouluratsastusohjelma ja osallistujat saisivat kirjoittaa tuomarikommentit. Koska tässä tapauksessa ei parhaat pisteet saanut voisi voittaa (konstikos se on antaa itselleen joka kohdasta pelkkiä kymppejä), hauskimmat kommentit sisältävä tuomarointikaavake voittaisi.

Ideoita pitää testata, joten tässä oma yritelmäni asiasta. Luokkana toimii SRL:n aikuisten kouluratsastusohjelma ja ratsuna on kaunis ja taitava knn-tamma Jacaranda Ion, jolla kuitenkin on omia mielipiteitään sekä työnteosta, ratsastajasta että kilpailemisesta.

AIKUISOHJELMA 2002
Ratsastaja: Sirpa T. Päivämäärä: 21.9.2016
Hevonen: Jacaranda Ion Päivämäärä & tuomari: 21.9.2016, Kristi Kriittinen
LIIKE PTS KOMMENTTI
L Pituushalkaisijalle harjoitusravissa
I Pysähdys – tervehdys – käyntiä
3 Harjoitusravi hyvä, aktiivinen, mutta kiemurtelee. Pysähdys ei tasainen, hevonen ei pysy paikoillaan. Käynti hätäinen, epätahtinen.
G Harjoitusraviin
C oikealle
6 Olisi parempi jos hevonen ei pelkäisi tuomarikatosta. Pohkeenväistö ei kuulu ohjelmaan.
G Harjoitusraviin
C oikealle
5 Aktiivinen ravi (pukittaa). Voisi mennä paremmin kulmaan.
CSL 3-kaarinen kiemuraura harj.ravissa 6 Aktiivinen ravi (ei pukita paljoa), hyvät kaarrokset. Ratsastaja voi hengittääkin.
EM Lävistäjällä temponlisäys kevyessä ravissa 2 Mmmikä... tuo oli?
C Pysähdys – liikkumatta – harjoitusravia 4 Levade ei kuulu ohjelmaan, muuten ok. Ratsastajalla hyvä pokerinaama.
HB Lävistäjällä temponlisäys kevyessä ravissa 6 Aktiivinen ravi (pukittaa).
L Siirtyminen käyntiin
LS Käyntiä uraa pitkin
4 Hätäinen käynti, ratsastajalla kovat ohjasotteet. Rauhoittuu kuitenkin.
SC Harjoitusravia 5 Raviin siirtyminen räjähdysmäinen.
C Oikea harjoituslaukka
R Oikealle
4 Pukittaa laukannostossa. Ratsastajan kiinnitettävä huomiota kielenkäyttöönsä.
ICI Pääty-ympyrä harjoituslaukassa 4 Muistuttaa enemmän kolmiota kuin ympyrää. Hevonen sinkoilee.
I Harjoitusraviin
S Vasemmalle
2 Siirtyminen raviin huonosti valmisteltu, tapahtui 5 metriä myöhässä, kovat ohjasavut. Ravi aktiivista (pukittaa).
L Vasen harjoituslaukka
R Vasemmalle
6 Laukannosto saisi olla rennompi, tämä ei ole kiihdytyskisa.
ILI Pääty-ympyrä harjoituslaukassa 7 Hieno ympyrä! Takaosa edelleen levoton. Pokeri pitää.
I Harjoitusraviin
S Vasemmalle
5 Voi ratsastaa syvemmälle kulmaan, jos uskaltaa koskea pohkeella hevoseen tai antaa ohjasapuja.
L Pituushalkaisijalle
G Pysähdys – tervehdys
Radalta vapaassa käynnissä
2 Aktiivinen ravi (ei kuitenkaan pukita). Pysähdys hätäinen, epätasainen, huonosti valmisteltu.
Ratsastajan istunta, asento ja apujenkäyttö: 6, vakaa istunta haastavalla hevosella. Paikoin liian voimakkaat avut. Kiroilua kouluradalla tulee välttää.
Ratsastajan vaikutus hevoseen, hevosen kuuliaisuus: 3, hevosen kuuliaisuudessa hieman toivomisen varaa, aktiivinen takaosa, energinen. Luulee olevansa rodeossa.
Oikeiden teiden seuraaminen : 4, ei toivotonta

(Tokikaan tällä ei ole mitään tekemistä reaalimaailman arvosteluiden tai pisteytysten kanssa, yrittäkää kestää.)

–S

sunnuntaina, syyskuuta 18, 2016

Meiltä saa kysyä asioita!

Olemme yrittäneet markkinoida itseämme täällä blogissa ja välillä foorumeillakin sellaisina tyyppeitä, joilta voi kysyä erinnäisiä virtuaalihevosiin liittyviä asioita. Blogissakin on pari vanhaa tekstiä aiheesta (Meille saa kertoa asioita, Virtuaalijelppi?), mutta vaikka ne onkin kirjoitettu useita vuosia sitten, ovat ne edelleen ajankohtaisia.

Vuosien mittaan meiltä on kyselty eniten varmaan väriasioita: "Tässä on kuva, minkä värinen tuo hevonen on tai voisi olla?" tai "Minkävärinen varsa tämmöisistä vanhemmista voisi syntyä?" Joskus harvoin kysymykset ovat koskeneet ihan oikeita hevosia, ei vain virtuaalihevosia.
Jonkin verran on kysytty myös eri roduista ja niiden jalostuksesta. Viimeisin rotukysymys antoi aiheen ihan blogitekstiinkin (Rotuesittelyssä Dutch Harness Horse) ja taannoin kyseltiin myös apua ja neuvoa suvun veriprosenttien laskemiseen.

Ehkä eniten mieleen ovat jääneet ne pari kysymystä, joissa kysyjät ovat olleet tekemässä koulunsa lopputyötä, aiheena hevosten värit, ja ovat ottaneet meihin yhteyttä asian tiimoilta. Ensimmäinen tapaus oli toisen asteen opinnäytetyö, johon meiltä kysyttin vinkkejä hyvistä lähdeteoksista. Tästä tapauksesta hyödyin pitkäksi venyneestä viestittelystä: lopputyön valmistuttua ostin kysyjältä hänen hankkimansa lähdeteoksen, Sponenbergin Equine Color Genetics.
Toinen kysyjä oli tekemässä kandia huomattavasti erikoistuneemmasta aiheesta ja hän halusi tietää meidän mielipiteemme värien nimitysasioihin sekä varmistuksen muutamalle termille, huolimatta siitä että meillä kummallakaan ei ole minkäänlaista yliopistotaustaa hevosista, väreistä saati sitten genetiikasta. Pelkkiä harrastelijoitahan me vain olemme! Enkä nyt tiedä oliko minusta juuri apua, mutta tuskin ainakaan haittaa... Joka tapauksessa olen hyvin otettu ja iloinen molemmista tapauksista, on ollut kiva olla avuksi ihan oikeassakin maailmassa!

Mitäkö me (tai ainakin minä) sitten saamme siitä, että meiltä kysytään erilaisia juttuja? No, useimmat kysymykset eivät ole olleet mitään ihan läpihuutojuttuja, joihin voi vastata lonkalta nopeasti. Useimmiten joudun siis vaivaamaan vähän Googlea tai kirjakokoelmaani. Niihin menee siis oma aikansa, mutta toisaalta on mielenkiintoista selvittää juttuja, kun niistä pääsääntöisesti on itsekin kiinnostunut.

Joten ei muuta kuin kysymyksiä tulemaan!

–S

keskiviikkona, syyskuuta 14, 2016

Ahaltekien säkäkorkeudet

Aiemmin blogissa on esitelty tilastoja terskinhevosten ja arabien säkäkorkeuksista (Terskinhevosten säkäkorkeudet, Arabien säkäkorkeudet) sekä puhuttu yleisesti säkäkorkeuden periytymisestä, tai enimmäkseen kai siitä, miten ei kannata merkitä varsalle aina sitä vanhempien korkeuksien keskiarvoa (Säkäkorkeuden määräytyminen). Nyt on vuorossa sitten ahaltekien korkeustilasto, ja aloitetaan kuvalla:


Ahaltekeillä on myös vähän havaittavissa piikkiä kuvaajissa, ei ehkä niin terävä kuitenkaan kuin varsinkin arabeilla Molemmilla sukupuolilla suurin osa hevosista osuu välille 158-160 cm. Oreista löytyy pari pienikokoista tapausta, 151- ja 153-senttiset, mutta toisaalta orien joukossa on prosentuaalisesti enemmän 160 sentin ylittäjiä, noin 31% on 161-senttisiä tai korkeampia, tammoista taas vähän alle 20%.

Keskisäkäkorkeus on tammoilla noin 159,10 cm, oreilla 159,66 cm (159,88 cm, jos ne kaksi pienikokoista tilastopoikkeamaa jätetään huomiotta). Ero ei siis ole suurensuuri ja voisi olla enemmänkin orien hyväksi. Noin muuten säkäkorkeudet näyttävät suhteellisen realistisilta, ehkä taas virtuaaliahaltekit ovat hieman reaalimaailman vastineitaan korkeampia, mutta mitään ylilyöntejä (tai alilyöntejä) ei säkäkorkeuksissa ole. Sukupostista löytyy yhteensä noin sadan ahalteken korkeudet merkittyinä, en lähtenyt niiden keskiarvoja nyt laskemaan, laiska kun olen, mutta yleisesti ottaen korkeudet liikkuvat hyvin samoilla nurkilla.

Teimme pitkään ahaltekien kanssa sitä, että pitkäsukuisisten varsojen suvusta laskettiin kolmannen polven esivanhempien säkäkorkeuksien keskiarvo ja tulos pyöristettiin ylöspäin, oreilla tähän saatettiin joskus lisätä vielä ylimääräinen sentti. Se kävi ajan mittaan vähän tylsäksi ja nykyään säkäkorkeudet ravistetaan kokolailla hihasta. Yritän vähän katsella orien kohdalla isälinjaa ja jos siellä on joitain erityisen korkeita hevosia, niin orivarsakin voi saada vanhempiinsa nähden muutamia ylimääräisiä senttejä. Tammoilla sama juttu emälinjan kanssa, mutta sieltä katselen enemmän myös pienikokoisia hevosia.

–S

sunnuntaina, syyskuuta 11, 2016

Ahaltekit risteytysjalostuksessa

Ahaltekien käyttö risteytysjalostuksessa ei ole suurta reaali- tai virtuaalimaailmassa. Yksi syy siihen on rodun harvinaisuus erityisesti reaalimaailmassa, toinen syy rakenne ja tyyppi, jotka poikkeavat useimmista muista roduista eivätkä aina noudata varsinkaan urheiluhevosen ihannetta. Tässä lyhyt katsaus siihen, missä ja miten ahaltekiä käytetään.

RBSH
RBSH lienee se risteytysrotu, joka ensimmäisenä tulee mieleen ahaltekeistä ja ahaltekejä onkin RBSH:n jalostuksessa käytetty ihan rodun alkuvuosista lähtien. Tosin se ei koskaan ole ollut ehkä se suosituin risteytysrotu, veikkaisin itse yleisimmäksi budjonnya ja nykyään ehkä myös terskiä ja venäjänratsuhevosta, ainakin meillä Ionicissa. Mutta koska tekke on melko yleinen virtuaalimaaimassa, on tekkesukuisia RBSH:ita ollut jonkin verran aina. Yleisimmin ahaltekiä risteytetään englantilaisiin täysiverisiin (tai angloarabeihin), kuten muitakin venäläisrotuja. Harvemmin sitä näkee risteytettävän muihin venäläisiin, mutta kyllä niitäkin on jonkin verran ollut RBSH:n historian aikana.

Vanhin tekkesukuinen RBSH, jonka onnistuin löytämään, on tamma BDJ Modaz, sen isä on tunnettu ahaltek-ori Moderato K ja emä Greymask's Arkansas x. BDJ Modaz esiintyy vielä joitenkin vanhasukuisten RBSH:iden sukutauluissa.

Reaalimaailmassa RBSH:ta tietenkään ei ole olemassa, mutta ahaltekejä silti risteytetään toisinaan erityisesti täysiverisiin, puhutaan ns. anglo-tekestä (ven. anglo-tekinskaja). Näin teoriassa ajatellen anglo-tekke ei välttämättä ole rakenteeltaan se ihanteellisin ratsu olympialajeihin, mutta suorituskykyä ja kestävyyttä siltä ei luulisi puuttuvan. Suurin osa anglo-tekeistä, joiden kuvien olen nähnyt, ovat tyypiltään kevyitä ja kuivia, usein melko kivannäköisiä ratsuhevosia.

Nez Perce Horse
Nez Perce Horse taitaa olla virtuaalimaailmassa likimain täysin tuntematon rotu tai risteytys. Lyhyesti sanoen se on ahaltekin ja appaloosan risteytys, väriltään tiikerinkirjava eikä kumpaakaan rotua saa olla suvussa enempää kuin 87,5%. Rodun on kehittänyt ja sitä ymmärtääkseni myös rekisteröi yksinomaan Nez Perce-intiaaniheimo, se sama jonka hevosista kehitettiin appaloosa. Kuitenkin moderni appaloosa on erityyppinen kuin alkuperäinen tiikerinkirjava hevonen, joilla intiaanit ratsastivat. Moderni appaloosahan on hyvin paljon karjahevostyyppinen ja alkuperäinen Nez Perce-hevonen oli kevyempi. Sitä tyyppiä lähdettiin hakemaan risteyttämällä vanhalinjaisia appaloosia ahaltekien kanssa.

Reaalimaailmassakin Nez Perce Horse on varsin harvinainen, joissain lähteissä mainitaan että intiaaniheimolla olisi omistuksissa vain noin 40 hevosta. Miten paljon näitä hevosia sitten on muilla omistajilla, sitä en tiedä.

SGSH
Vuonna 2012 Aavistus kehitti SGSH:n rotu- ja polveutumismääritelmän (lisää Sim Game Sport Horse), mutta rotu ei ole koskaan oikein lähtenyt lentoon. Meillä löytyy muutamia, mutta en tiedä onko niitä enää kellään muulla.

Ahaltek on yksi hyväksytyistä ei-puoliveriroduista ja niitä voitaisiin siis risteyttää puoliverisiin siten, että puoliveristä on suvussa vähintään 12,5%, mieluummin 25% tai yli. Toistaiseksi en ole törmännyt missään kuitenkaan SGSH:een, jolla olisi ahaltekiä suvussaan, edes meiltä ei sellaista löydy ainakaan vielä. Tietyllä tapaa ahaltekin yhdistäminen puoliveriseen kyllä kiinnostaisi, eri asia sitten on, että mistä löydän kuvan moiselle otukselle (ihan kuin se olisi ennenkään haitannut...).

SSW ja SSP
Sim Sport Warmbloodin jalostukseen hyväksytään ahaltek siinä missä muutkin lämminverirodut, niitä risteytetään puoliveristen ja/tai täysiveristen kanssa. Sim Sport Ponyn jalostukseenkin ahaltekit käyvät, jos niitä risteytetään ratsuponien kanssa. Tarkemmin tietoa löytyy Sim Sport Warmblood ja Sim Sport Pony.

Venäjänratsuhevonen
Ahaltek on sallittu rotu venäjänratsuhevosen jalostuksessa reaalimaailmassa, mutta virtuaalimaailmassa ei venäjänratsuhevoseen ole toistaiseksi risteytetty muita rotuja. Oma mielipiteeni on se, että hyvä niin, siitä enemmän vanhassa blogipostauksessa Venäjänratsuhevosen jalostus.

keskiviikkona, syyskuuta 07, 2016

Ahaltekien värit

Tällä hetkellä kun ahaltekien lukumäärä on kohtuullisen pieni, on varsin isolla prosentilla hevosista kuva eli myös siis väri on määritelty. Laskeskelin huvikseni värien määriä ja prosentteja. Viimeisin tällainen postaushan on miltei viiden vuoden takaa (Joulukalenterin luukku 6: ahaltekien värit ), tuolloin voikkovärit olivat kovasti suosiossa. Värijakauma näyttää nyt tältä:

ORIIT (56 kuvallista oria)
– ruunikkoja 22 kpl ~ 38,6%
– mustia 3 kpl ~ 5,4%
– rautiaita 3 kpl ~ 5,4%
– ruunivoikkoja 9 kpl ~ 16,1%
– mustanvoikkoja 4 kpl ~ 7,1%
– voikkoja 2 kpl ~ 3,6%
– perlinoja 4 kpl ~ 7,1%
– smoky creameja 0 kpl
– cremelloja 1 kpl ~ 1,7%
– kimoja 8 kpl ~ 14,3%

TAMMAT (57 kuvallista tammaa)
– ruunikkoja 20 kpl ~ 35,1%
– mustia 4 kpl ~ 7,0%
– rautiaita 3 kpl ~ 5,3%
– ruunivoikkoja 12 kpl ~ 21,1%
– mustanvoikkoja 3 kpl ~ 5,3%
– voikkoja 5 kpl ~ 8,8%
– perlinoja 3 kpl ~ 5,3%
– smoky creameja 0 kpl
– cremelloja 2 kpl ~ 3,5%
– kimoja 5 kpl ~ 8,8%

VÄRIRYHMITTÄIN
– perusvärisiä (rn, m, rt): oriit 50% / tammat 47,4%
– yksinkertaisia voikkovärisiä (rnvkko, mvkko, vkko): oriit 26,8% / tammat 35,1%
– tuplavoikkoja (cre, perl, sc): oriit 8,9% / 8,8%

KIMOJEN POHJAVÄRIT
– rn: oriit 2 / tammat 2
– m: oriit 1 / tammat 1
– rnvkko: oriit 1 tammat 1
– mvkko: oriit 3 / tammat 0
– vkko: oriit 1 / tammat 0
– cre: oriit 0 / tammat 1

No, ihan hirveästi prosenttiosuudet eivät ole viidessä vuodessa muuttuneet, muutamissa luvuissa on heittoa, mutta pääpiirteissään mennään samoilla nurkilla. Perusväristen orien suhteellinen määrä on noussut toistakymmentä prosenttiyksikköä, tuplavoikkojen määrä on laskenut molemmilla sukupuolilla. Yksinkertaisten voikkovärien määrä on oreilla laskenut vähän, tammoilla puolestaan noussut vähän.

Voikkoja on edelleen siis melkoisen paljon, mutta koska kyseessä on meidän suosikkiväri ja toisaalta kimon lisäksi ainoa ahaltekeillä esiintyvä erikoisväri, niin en näkisi asiassa valittamista. Ja kun kuviakin löytyy, niin mikäs hätä tässä.

–S

sunnuntaina, syyskuuta 04, 2016

Esittelyssä kuukauden valinnat

Tekkesyksy on julistettu ja kuukauden valinnatkin ovat siihen suuntaan kallellaan, vaikka yleensä esitellyt hevoset ovatkin olleet Ionicin hevosia. Vaihtelu virkistää, eikö vain?

– ori Arkadiy Daff
– tamma Gin Vselennaja
– talli Daff Akhal-Tekes


Arkadiy on aivan meidän uusimpia hankintoja, se vastikään tuli Daffista meille. Sillä on neljä polvea sukua ja koko suku on ihan tuntematonta meillä tai ainakin hyvin harva noista suvun nimistä löytyy meidän muiden hevosten suvuista. Tosin hankimme samalla myös Jeremy Daffin, jonka emä on sama kuin Arkadiyn emänemä, ei sinänsä mikään maailman fiksuin veto, mutta kyllä molemmille varmasti tammoja löytyy. Molemmilla onkin ekat astutukset jo mietittynä marraskuulle.

Arkadiyn emälinja koostuu Branwenin hevosista, mutta muuten suvun kasvattajat ovat yhtä sillisalaattia: pari Herring-tekkeä, vecnolaisia, ja Tinúvelin hevosia jonkin verran. Suvusta löytyy vanha suosikkini, Vecnon ruunivoikko sabino-ori Bulam-Bujar. Kaiken kaikkiaan sen suku on täynnä hienoja hevosia!


Gin Vselennaja on taas ihan ikiomaa kasvatusta ja täynnä niitä meidän hartaudella säilyttämiä vanhoja sukulinjoja. Isän puolelta suku menee pidemmälle kuin mitä sivuille on merkitty, jostain kohtaa jopa 10. polveen. Ja siellä isän puolella on todellakin kaikki vanhat nimet, tunnetut ja vähemmän tunnetut (suluissa merkitty miten monta kertaa hevonen esiintyy Vselennajan suvussa):
– Master (2)
– Haldi (7)
– Chimancee Floytoy (4)
– Yjila (4)
– Wind From Hills (2)
– Nice-n-Easy Cross Your Brains (7)
– Felix (5)
– Ayrel ID (2)
– Khalejik (5)
– My Memory (2)
– Laakson Salomon (3)
– Mrs Jones (2)
– Polak (3)
– Grannuke (7)
– Celenka (3)
– Qataran (3)
– Gentle Geno (1)
– Nobjalewia (1)
– Slowak (2)
– Kilimanjaro (2)

On tosin myönnettävä, että Vselennajan suvussa on pari sellaista hevosta, jotka aiheuttavat nykyään harmaita hiuksia meille jalostuksessa, koska ne ovat niin yleisiä hevosten suvuissa. Nämä ovat tammat Wiktorina sukuineen (Suwulgan - Witrina) ja Gin Moladz. Jossain määrin myös Gin Natasa ja Gin Primos ovat vähän harmillisia samasta syystä.


Daff on mainittu blogissa jo aiemminkin ja onhan se myös Arkadiy Daffin kasvattaja. Se on uusi talli, aloittanut vasta tässä loppukesästä varsinaisesti Daff Akhal-Tekesin nimellä. Miten kauan emotalli Daffodilissa on tekkejä ollut, en tiedä, mutta en ole itse koskaan varsinaisesti noteerannut sitä ahaltek-tallina (se ei tietenkään tarkoita mitään). Huolimatta lyhytikäisyydestään, Daff on saanut jo paljon aikaiseksi tekkepuolella: se on kaivanut koloistaan meitä vanhoja tekkeihmisiä foorumille juttelemaan, se on ostanut, kasvattanut ja myynyt hevosia, ja NJ-näyttelytkin on parhaillaan menossa, ahaltekeille tietysti.

Parasta tietysti Daffissa meidän kannalta on se, että vaikka omistaja itse kilpaileekin hevosilla ahkerasti, ei hän epäröi lainkaan käyttää meidän kisaamattomia tekkejä jalostuksessa. Daffiin on Alegresta päätynyt muutama Gin-tekke ja useampi meidän oreista on astunut Daffin tammoja. Ja se on loistavaa! Meillähän tuota hevosvalikoimaa riittää, varsinkin pitkäsukuisia ja jos yhtään arvostaa vanhoja linjoja (siis todellakin 15 vuotta sitten olemassaolleita virtuaalihevosia), meidän hevoset ovat must. Koska meillekin on tosiaan pari daffilaista päätynyt, vaihto on molemminpuolista ja toivottavasti se tulee sellaisena säilymäänkin.

Kaiken kaikkiaan toivotankin Daffille pitkää ikää virtuaaliahaltekien parissa. Voin luvata, ettet ole yksin.

–S