Vuoden viimeistä päivää mennään, joten lienee syytä listata kohta loppuvan vuoden parhaat palat blogista. Listahan on siis toki törkeän subjektiivinen ja omia suosikkitekstejään saa listata kommenteissa aivan vapaasti.
1. Väriteoria-sarja
Itse asiassa tämä väriteoria-sarjan uudelleenkirjoitus on leimannut koko vuoden blogitekstejä ja se alkaakin olla jotakuinkin valmis vähitellen. Itse olen tyytyväinen tuohon, vanha väriteoria-sarja oli kirjoitettu vähän miten sattuu ja suunnittelematta, tämä uusi on nyt huomattavasti kattavampi ja toivottavasti siitä on muillekin paljon iloa. Tiedostan kyllä että siellä on aika paljon tekstiä, mutta muistutan kuitenkin että lähes jokaisen värin kohdalta löytyy myös linkkejä valokuviin, joko virtuaalihevosten sivuille, Sukupostiin tai Bob Langrishin galleriaan.
2. Bullet journal virtuaalihevostelun apuna ja Uusi työskentelytapa Ionicin kanssa
Nämä eivät ehkä blogiteksteinä ole niin kummallisia, varsinkaan muille, mutta itselleni nämä kaksi asiaa ovat kyllä tuoneet varsin paljon iloa. Ionicin ylläpito on ollut viimeiset 12 vuotta melkoisen kaoottista härväämistä, olikin jo korkea aika saada siihen edes vähän jotain rotia.
3. YLA-palkittu poni, Mietiskelyä laatuarvosteluista ja Pärjäisikö rahalla laatuarvosteluissa?
Laatuarvosteluasiatkin mietityttivät taas vaihteeksi, kun kävin hakemassa YLAsta palkinnon yhdelle ponille. Ja taas tuli todettua, että nuo lajikohtaiset laatuarvostelut eivät ole meidän hevosia varten ja että vieläkin olen kokolailla sitä mieltä, että laatuarvosteluista on enemmän haittaa kuin hyötyä koko virtuaalimaailmalle. Mutta se ei ole mikään uusi asia. Lisäksi näistä laatuarvosteluasioista saatiin ihan keskusteluakin aikaiseksi!
4. Sleesianhevonen ja British Spotted Pony
Rotuesittelyt ovat aina paikallaan, sanoisin. Ne ovat itsellekin mielenkiintoisia varsinkin silloin, kun kaivaa tietoa jostain itselleen tuntemattomammasta rodusta, kuten varsinkin BSP oli. Niin että vaikka jossain postauksessa mainitsinkin näiden olevan jonkinlaista täytemateriaalia, niin eivät mielestäni lainkaan hassumpaa sellaista.
5. Venäjänratsuhevosen jalostus, osa 2
Päivitetty versio vrh:n jalostuksesta reaalimaailmassa.
6. Virtuaalimaailman byrokratia
Virginian kirjoittama teksti siitä, miksi virtuaalimaailmassa on byrokratiaa ja miksi se on ehkä hyväkin asia tai ainakin välttämätön.
7. Wienin Espanjalainen Ratsastuskoulu ja Wienin Espanjalaisen Ratsastuskoulun lyhyt historia
Näillä nyt sinänsä ei ole mitään tekemistä virtuaalihevosten kanssa, mutta onhan tuo Wienin Espanjalainen Ratsastuskoulu nyt ilmiö! Jos joku väittää että minä olisin vähän hassahtanut siihen ja noihin lipizzoihin, häntä ei pidä kuunneltaman! (Vaikka saattaisi tuossa totuuden siemen piilläkin...)
Lopuksi toivotan kaikille lukijoille hyvää uutta vuotta!
–S
Gin Ahaltekin ja Ionicin yhteinen blogi. Asiaa virtuaalihevosten kasvatuksesta, omistamisesta, kilpailuttamisesta, kilpailemattomuudesta, kuvista ja ylipäänsä kaikenlaisista virtuaalimaailman ilmiöistä. Kommentoida saa.
sunnuntaina, joulukuuta 31, 2017
sunnuntaina, joulukuuta 24, 2017
keskiviikkona, joulukuuta 20, 2017
Uudenvuodenlupaukset
Olemme tehneet täällä blogissa uudenvuodenlupauksia monena vuonna. Myönnän kyllä, että lupauslista on ollut aina lähes samannäköinen: ei suuria muutoksia toimintaan, bloggaaminen jatkuu, uusia rotuja, vanhoja hevosia jalostuskäyttöön ja sitten kuoppaan ja niin edelleen. Lupausten pitäminen on ollut välillä vähän sitä sun tätä, mutta koska lupaukset ovat olleet pääpiirteissään helponlaisia, olen yleensä voinut sanoa pitäneeni lupauksista ainakin enimmän osan, olen siis hyvä ihminen.
Ihan niinkuin vanhoissa raameissa pysyminen olisi jotenkin suurikin saavutus!
Niinpä ajattelin haastaa itseni vuonna 2018 keksimään ja tekemään jotain ihan uutta. Tietenkin aion pitää tallit ja blogin pystyssä entiseen tapaan, se on selvä eikä sitä tarvitse erikseen luvata. Kerron kyllä, jos aion lipsua. Ja sanon jo näin etukäteen että kesä tulee taas todennäköisesti olemaan haastavahkoa aikaa virtuaaliheppailun suhteen, tällä kertaa ehkä jo heti kesäkuun alusta lähtien.
Mutta ne lupaukset sitten ovat tässä:
Kuvitusta blogiin
Tämä on paha, paha! Mutta järkkyisikö maailma, jos tässä blogissa olisi kuvia vähän tiheämmin? Harva blogiteksti vaatii suoraan kuvitusta ja tietenkin on otettava tekijänoikeudet huomioon, mutta voisihan sitä jotain vähän aiheeseen liippaavaa yrittää kehitellä useimpiin postauksiin. Vaikkei sillä nyt suoraan mitään varsinaista informaatioarvoa olisikaan? Voisiko pieni silmäkarkki olla paha asia? Mitä olette mieltä, kivaa vai täysin turhaa? Mielikuvitukseni joutuu kyllä koville tämän kanssa, myönnän sen jo heti alkuunsa.
Jotain uutta blogiin
Olisi kiva keksiä jotain aivan ennennäkemätöntä tänne. En vain vielä tiedä, mitä. Jos sitä vuoden mittaan kokeilisi erilaisia ideoita, joita päähän putkahtaa. Enkä tokikaan panisi lainkaan pahakseni, jos lukijoilta tulisi vinkkejä.
Yksi mitä olen jo kauan pyöritellyt mielessä ovat henkilöhaastattelut muista virtuaaliharrastajista, täällä on noita mielenkiintoisia talleja esitelty vuosien mittaan useita, mutta mielenkiintoiset henkilöt ovat jääneet ihan unohduksiin. Ja ei, en todellakaan ole niin itserakas että kuvittelisin itseni olevan mitenkään erityisen mielenkiintoinen persoona. Mitä sanoisit, jos sinulle sattuisi tupsahtamaan haastattelukutsu minulta?
Kisojen järjestäminen
Koska kilpailen (ainakin joskus ja silloin tällöin) varsinkin ARJ:ssä ja SPC:ssä, voisin itse kokeilla kisojen järjestämistä näissä lajeissa. Jos siis varovaiseksi tavoitteeksi ottaisi järjestää ja hoitaa kunnialla loppuun vähintään yhdet kisat kummassakin ja katsoa sitten, jos sitä enemmänkin innostuisi. Mutta ainakin kokeilla pitää.
Plus että pitää kirjoittaa blogiin ylistysteksti SPC:stä. Se on sen ansainnut.
Kuvalahjoitus Alegreen
Alegreen on pyydetty kuvalahjoituksia ja koska Alegre nyt vain on kannatettava juttu, tähän pitää tarttua. Ja itse asiassa homma on aloitettu jo, mutta koska lopulta minulla onkin enemmän hevoskuvia (kun siitä laadusta ei ollut niin väliksi...) kuin muistinkaan, niiden kuvien muokkaamiseen on mennyt oma aikansa. Ja menee vielä, joten ensi vuoteen menee. Haastan samalla muut lukijat lahjoittamaan kuviaan myös!
Ilmoita hevosia ktk-tilaisuuksiin
En tiedä miksi olen unohtanut kantakirjat kokonaan. Ehkä siksi että ne haisevat liikaa laatuarvosteluilta ja kauhean tavoiteltavalta ja arvokkaana pidetyltä asialta. Virallisena vastarannankiiskenä yritän tietenkin pysytellä erossa tällaisista. Ja siis että meillä yhtään ktk-kelpoista hevosta olisi tallissa, buahhah. Vaan kuten tiedämme, luulo ei ole tiedon väärti, ennakkoluulo varsinkaan.
Sain taannoin ihan henkilökohtaisen kutsun poni-ktk-tilaisuuteen, siellä oli tarjolla osallistumismahdollisuus myös sellaisille hevosille, joilla ei ole varsinaiseen tilaisuuteen osallistumiseen vaadittavia meriittejä hankittuna. Sitten kun aloin kaivella tarkemmin, mitä varsinaisesti vaaditaan kantakirjaamiseen, niin ainakin ponipuolella riittää RCH VSN-näyttelyistä. Jaaha, voisin ilmoittaa tältä seisomalta puolet rakennekuvallisista poneista kantakirjaan heti kun vain saisin näyttelytulokset kirjattua niiden sivuille. Sitten kun piti etsiä poneja, joilla ei olisi ktk-meriitit kerättynä, homma meni vaikeaksi, kun ei niitä poneja ole. Ja siis tämän takia en ole ostanut hevosia tai astuttanut tammoja oreilla, joista sanotaan että on kantakirjattu tai ktk-kelpoinen tai tilaisuuteen menossa. Tämä minun laatis-allergiani alkaa saada vähän jo naurettavia piirteitä, joten tästä pääsemmekin kätevästi seuraavaan kohtaan...
Laatuarvostelu enkä puhu YLAsta
Toivottavasti kukaan ei pudonnut tuolilta ja satuttanut itseään ainakaan kovin pahasti. Mutta kun tallissa alkaa olla noita ARJ:ssä sijoituksia haalineita hevosia jo useampia, varsinkin saddlebredeissä, niin jos tästä jossain vaiheessa ensi vuotta saisi teetettyä varsan, jonka molemmilla vanhemmilla olisi kisatuloksia. Sitten tietenkin varsalle itselleen pitäisi niitä hankkia, kuva ja luonnekuvaus ja muut tarvittavat sitten vielä lisäksi, niin voisihan sitä käydä koittamassa onneaan, jos ARJ:n laatuarvostelu on toiminnassa. Tämä on kyllä lupauksista se, josta aion lipsua ensimmäisenä.
Mitäs te lukijat olette mieltä listasta? Puuttuuko jotakin?
Entä teidän omat listanne, mitä lupaatte ensi vuodeksi virtuaalimaailman suhteen? Vai onko liian aikaista kysyä, palaanko asiaan kun joulusta on selvitty?
– S
Ihan niinkuin vanhoissa raameissa pysyminen olisi jotenkin suurikin saavutus!
Niinpä ajattelin haastaa itseni vuonna 2018 keksimään ja tekemään jotain ihan uutta. Tietenkin aion pitää tallit ja blogin pystyssä entiseen tapaan, se on selvä eikä sitä tarvitse erikseen luvata. Kerron kyllä, jos aion lipsua. Ja sanon jo näin etukäteen että kesä tulee taas todennäköisesti olemaan haastavahkoa aikaa virtuaaliheppailun suhteen, tällä kertaa ehkä jo heti kesäkuun alusta lähtien.
Mutta ne lupaukset sitten ovat tässä:
Kuvitusta blogiin
Tämä on paha, paha! Mutta järkkyisikö maailma, jos tässä blogissa olisi kuvia vähän tiheämmin? Harva blogiteksti vaatii suoraan kuvitusta ja tietenkin on otettava tekijänoikeudet huomioon, mutta voisihan sitä jotain vähän aiheeseen liippaavaa yrittää kehitellä useimpiin postauksiin. Vaikkei sillä nyt suoraan mitään varsinaista informaatioarvoa olisikaan? Voisiko pieni silmäkarkki olla paha asia? Mitä olette mieltä, kivaa vai täysin turhaa? Mielikuvitukseni joutuu kyllä koville tämän kanssa, myönnän sen jo heti alkuunsa.
Jotain uutta blogiin
Olisi kiva keksiä jotain aivan ennennäkemätöntä tänne. En vain vielä tiedä, mitä. Jos sitä vuoden mittaan kokeilisi erilaisia ideoita, joita päähän putkahtaa. Enkä tokikaan panisi lainkaan pahakseni, jos lukijoilta tulisi vinkkejä.
Yksi mitä olen jo kauan pyöritellyt mielessä ovat henkilöhaastattelut muista virtuaaliharrastajista, täällä on noita mielenkiintoisia talleja esitelty vuosien mittaan useita, mutta mielenkiintoiset henkilöt ovat jääneet ihan unohduksiin. Ja ei, en todellakaan ole niin itserakas että kuvittelisin itseni olevan mitenkään erityisen mielenkiintoinen persoona. Mitä sanoisit, jos sinulle sattuisi tupsahtamaan haastattelukutsu minulta?
Kisojen järjestäminen
Koska kilpailen (ainakin joskus ja silloin tällöin) varsinkin ARJ:ssä ja SPC:ssä, voisin itse kokeilla kisojen järjestämistä näissä lajeissa. Jos siis varovaiseksi tavoitteeksi ottaisi järjestää ja hoitaa kunnialla loppuun vähintään yhdet kisat kummassakin ja katsoa sitten, jos sitä enemmänkin innostuisi. Mutta ainakin kokeilla pitää.
Plus että pitää kirjoittaa blogiin ylistysteksti SPC:stä. Se on sen ansainnut.
Kuvalahjoitus Alegreen
Alegreen on pyydetty kuvalahjoituksia ja koska Alegre nyt vain on kannatettava juttu, tähän pitää tarttua. Ja itse asiassa homma on aloitettu jo, mutta koska lopulta minulla onkin enemmän hevoskuvia (kun siitä laadusta ei ollut niin väliksi...) kuin muistinkaan, niiden kuvien muokkaamiseen on mennyt oma aikansa. Ja menee vielä, joten ensi vuoteen menee. Haastan samalla muut lukijat lahjoittamaan kuviaan myös!
Ilmoita hevosia ktk-tilaisuuksiin
En tiedä miksi olen unohtanut kantakirjat kokonaan. Ehkä siksi että ne haisevat liikaa laatuarvosteluilta ja kauhean tavoiteltavalta ja arvokkaana pidetyltä asialta. Virallisena vastarannankiiskenä yritän tietenkin pysytellä erossa tällaisista. Ja siis että meillä yhtään ktk-kelpoista hevosta olisi tallissa, buahhah. Vaan kuten tiedämme, luulo ei ole tiedon väärti, ennakkoluulo varsinkaan.
Sain taannoin ihan henkilökohtaisen kutsun poni-ktk-tilaisuuteen, siellä oli tarjolla osallistumismahdollisuus myös sellaisille hevosille, joilla ei ole varsinaiseen tilaisuuteen osallistumiseen vaadittavia meriittejä hankittuna. Sitten kun aloin kaivella tarkemmin, mitä varsinaisesti vaaditaan kantakirjaamiseen, niin ainakin ponipuolella riittää RCH VSN-näyttelyistä. Jaaha, voisin ilmoittaa tältä seisomalta puolet rakennekuvallisista poneista kantakirjaan heti kun vain saisin näyttelytulokset kirjattua niiden sivuille. Sitten kun piti etsiä poneja, joilla ei olisi ktk-meriitit kerättynä, homma meni vaikeaksi, kun ei niitä poneja ole. Ja siis tämän takia en ole ostanut hevosia tai astuttanut tammoja oreilla, joista sanotaan että on kantakirjattu tai ktk-kelpoinen tai tilaisuuteen menossa. Tämä minun laatis-allergiani alkaa saada vähän jo naurettavia piirteitä, joten tästä pääsemmekin kätevästi seuraavaan kohtaan...
Laatuarvostelu enkä puhu YLAsta
Toivottavasti kukaan ei pudonnut tuolilta ja satuttanut itseään ainakaan kovin pahasti. Mutta kun tallissa alkaa olla noita ARJ:ssä sijoituksia haalineita hevosia jo useampia, varsinkin saddlebredeissä, niin jos tästä jossain vaiheessa ensi vuotta saisi teetettyä varsan, jonka molemmilla vanhemmilla olisi kisatuloksia. Sitten tietenkin varsalle itselleen pitäisi niitä hankkia, kuva ja luonnekuvaus ja muut tarvittavat sitten vielä lisäksi, niin voisihan sitä käydä koittamassa onneaan, jos ARJ:n laatuarvostelu on toiminnassa. Tämä on kyllä lupauksista se, josta aion lipsua ensimmäisenä.
Mitäs te lukijat olette mieltä listasta? Puuttuuko jotakin?
Entä teidän omat listanne, mitä lupaatte ensi vuodeksi virtuaalimaailman suhteen? Vai onko liian aikaista kysyä, palaanko asiaan kun joulusta on selvitty?
– S
sunnuntaina, joulukuuta 17, 2017
Jacarandan joululahjatoiveet
Tapasimme knabstrup-tamma Jacarandan jo reilu vuosi sitten kouluratsastusohjelman yhteydessä. Noista tuomarikommenteista voi päätellä jotakin tamman luonteenpiirteistä, nyt Jacaranda sai kynän kauniisiin kavioihinsa ja pääsi kirjoittamaan lahjatoivelistaa joulupukille.
Rakas Joulupukki,
Kuten tontut varmasti tietävät, olen ollut oikein-oikein kiltti tänä vuonna. Ne parikymmentä kertaa kun ratsastaja on pudonnut selästä, no, niitä ei oikeasti ole tapahtunut. Ja lisäksi se oli joka tapauksessa ihan ratsastajan oma vika. Muuten kaikki nk. välikohtaukset ovat olleet ihan vain henkilökunnan kouluttamiseksi eivätkä niinollen kurittomuutta, pahantekoa, tottelemattomuutta tai muuta ikävää, josta joutuu mustalle listalle. Katson siis olevani oikeutettu vähintään seuraaviin lahjoihin:
Hevosnameja
Suunnilleen kaikki mitä löytyy. Maailmasta. Pitäisi riittää kevääseen asti.
Parempi eläinlääkäri
Tämä nykyinen on selkeästi ammattitaidoton. Se sohottaa neulalla kohti ja samalla vaatii, että minun pitäisi seistä rauhassa paikoillaan. Kuka tahansa koulunsa käynyt eläinlääkäri ymmärtäisi tuon jo oletusarvoisesti mahdottomaksi, tämän on pakko olla joku valelääkäri.
Uusi takki
Löytyy kuvastosta nimellä "loimi". Haluaisin vaaleanpunaisen, sellaisen nätin ja edustavan. Merkillä ei ole väliä, kunhan on luksusmerkki. Sitä vanhaa, rumanruskeaa takkia en todellakaan aio käyttää enää! Yritin kadottaa sen laitumelle, mutta ikävä kyllä henkilökunta löysi sen. Uusi takki auttaisi heitäkin varmasti ymmärtämään, millaista tyyliä sivistyneen, jaloverisen neidin sopii kantaa. Kaulakappaletta ei tarvitse, haluan että kaikki näkevät siron kaulani.
Uudet pintelit
Tarvitsisin sitten tietysti takin väriin sopivat pintelit. Mahdollisesti myös riimun, toki nykyinen musta sopii yhteen minkä tahansa värin kanssa (paitsi sen ruskean takin kanssa).
Lisää henkilökuntaa
Mieluiten sellaisia, joilla on takintaskut täynnä hevosnameja ja palveluasenne kohdillaan. Saisi olla pitkät kynnet, että voivat mukavasti rapsuttaa. Valmentajia sen sijaan ei tarvita enää lisää, itse asiassa voisin palauttaa tuon nykyisenkin. Teettää töitä ja tulee hiki, ei sellaista voi hyväksyä.
Se yksi ärsyttävä tamma puremaetäisyydelle
Tontut tietävät kyllä kenestä puhun, näkivät edellisen välikohtauksen, johon olen toki syytön. Se aloitti. Henkilökunta ikävästi vain pitää meitä kovin erillään enkä pääse opettamaan mokomalle kruununanastajalle tapoja.
Uusi satula
Tuo entinen vähän kiristää tuosta mahan kohdalta. Kiellän että hevosnameilla olisi mitään tekemistä asian kanssa. Satulan pitäisi olla tummanruskea (koska katu-uskottavaa vaaleanpunaista satulaa tuskin löytyy) ja olisi kiva jos se olisi koristeltu Swarowskin kristalleilla.
Uusi kengittäjä
Vanha väittää, ettei löydy jalometallista tehtyjä kenkiä. Uskon etten ole ainoa jalosukuinen hevoskuningatar maailmassa vaikka tällä tallilla ehdottomasti olenkin, joten millä ne muut kuningattaret kengitetään, kysyn vain? Rahvaanomaisella raudalla?
Hevosnameja
Mainitsinhan jo hevosnamit?
Uudet kuolaimet
Sellainen kumilla pehmustettu, omenanmakuinen nivelkuolain puuttuu. Pitäisi lisäksi olla kullanvärinen ja, jos suinkin vain löytyy, koristeltu Swarowskin kristalleilla. Sopisi hyvin yhteen uuden satulan kanssa sitten.
Yours truly,
Jacaranda
Rakas Joulupukki,
Kuten tontut varmasti tietävät, olen ollut oikein-oikein kiltti tänä vuonna. Ne pari
Hevosnameja
Suunnilleen kaikki mitä löytyy. Maailmasta. Pitäisi riittää kevääseen asti.
Parempi eläinlääkäri
Tämä nykyinen on selkeästi ammattitaidoton. Se sohottaa neulalla kohti ja samalla vaatii, että minun pitäisi seistä rauhassa paikoillaan. Kuka tahansa koulunsa käynyt eläinlääkäri ymmärtäisi tuon jo oletusarvoisesti mahdottomaksi, tämän on pakko olla joku valelääkäri.
Uusi takki
Löytyy kuvastosta nimellä "loimi". Haluaisin vaaleanpunaisen, sellaisen nätin ja edustavan. Merkillä ei ole väliä, kunhan on luksusmerkki. Sitä vanhaa, rumanruskeaa takkia en todellakaan aio käyttää enää! Yritin kadottaa sen laitumelle, mutta ikävä kyllä henkilökunta löysi sen. Uusi takki auttaisi heitäkin varmasti ymmärtämään, millaista tyyliä sivistyneen, jaloverisen neidin sopii kantaa. Kaulakappaletta ei tarvitse, haluan että kaikki näkevät siron kaulani.
Uudet pintelit
Tarvitsisin sitten tietysti takin väriin sopivat pintelit. Mahdollisesti myös riimun, toki nykyinen musta sopii yhteen minkä tahansa värin kanssa (paitsi sen ruskean takin kanssa).
Lisää henkilökuntaa
Mieluiten sellaisia, joilla on takintaskut täynnä hevosnameja ja palveluasenne kohdillaan. Saisi olla pitkät kynnet, että voivat mukavasti rapsuttaa. Valmentajia sen sijaan ei tarvita enää lisää, itse asiassa voisin palauttaa tuon nykyisenkin. Teettää töitä ja tulee hiki, ei sellaista voi hyväksyä.
Se yksi ärsyttävä tamma puremaetäisyydelle
Tontut tietävät kyllä kenestä puhun, näkivät edellisen välikohtauksen, johon olen toki syytön. Se aloitti. Henkilökunta ikävästi vain pitää meitä kovin erillään enkä pääse opettamaan mokomalle kruununanastajalle tapoja.
Uusi satula
Tuo entinen vähän kiristää tuosta mahan kohdalta. Kiellän että hevosnameilla olisi mitään tekemistä asian kanssa. Satulan pitäisi olla tummanruskea (koska katu-uskottavaa vaaleanpunaista satulaa tuskin löytyy) ja olisi kiva jos se olisi koristeltu Swarowskin kristalleilla.
Uusi kengittäjä
Vanha väittää, ettei löydy jalometallista tehtyjä kenkiä. Uskon etten ole ainoa jalosukuinen hevoskuningatar maailmassa vaikka tällä tallilla ehdottomasti olenkin, joten millä ne muut kuningattaret kengitetään, kysyn vain? Rahvaanomaisella raudalla?
Hevosnameja
Mainitsinhan jo hevosnamit?
Uudet kuolaimet
Sellainen kumilla pehmustettu, omenanmakuinen nivelkuolain puuttuu. Pitäisi lisäksi olla kullanvärinen ja, jos suinkin vain löytyy, koristeltu Swarowskin kristalleilla. Sopisi hyvin yhteen uuden satulan kanssa sitten.
Yours truly,
Jacaranda
keskiviikkona, joulukuuta 13, 2017
Swildie Highlanders (ja vähän ylämaanponien historiaa)
Swildie Highlanders kasvattaa ylämaanponeja, kuten nimestäkin voi jo päätellä. Tallilla on takanaan kymmenen vuoden taival jo tämän hienon mutta valitettavan harvinaisen skottirodun kanssa. Itse tässä taannoin kyselin Swildiestä tilausvarsoja ja astutuksia omille tammoilleni, ja nyt kun olen näille varsoille tehnyt sivuja, olen tehnyt kohtuullisen sukelluksen Swildien sukuihin. Ja sanonpa vain, että hattua täytyy nostaa!
Swildien kasvatustoiminta ei ole ollut minään vuonna mitenkään erikoisen laajaa, parhaina vuosina kasvatteja on syntynyt vähän toistakymmentä. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että kymmenen vuoden aikana Swildieen on saatu omasta kasvatuksesta vasta jotakuinkin kolmipolvisia sukutauluja, ei sen pidempiä. Toki tallissa joitain pitkäsukuisempiakin poneja on, mutta niillä on sitten yleensä taustalla muiden kasvatteja. Enpä ollutkaan tiennyt, että ylämaanponeja oli aikoinaan mm. Djoehemissa (vaikka mitä siellä ei olisi ollut) ja Bayou d'Armensissa. Kerpan RDN:n ja sen seuraajan Pijnboompitin sukulinjoja Swildiestä löytyy myös, samoin kuin vähäisissä määrin myös ionicilaisia, näitä tuoreempia nimittäin.
Yllätys ja myös ilo oli suurta, kun löysin joidenkin Swildien ponien suvuista vanhoja ionicilaisia, sieltä aivan tallin alkuvuosilta, kun rotu kuului meidän valikoimaan. Luulimme Virginian kanssa, että ne olisivat kadonneet tyystin vuosien mittaan. Ja nyt sitten saimme näitä nimiä omien ponien sukuihin! Neach-Seilge Ionilta, Pòsadh Ròs Ionilta ja Kinlochruel of Swildieltä löytyy suvusta tamma Muirne of Cornwall, joka oli Kerpan omistuksissa, mutta jonka vanhemmat ovat Gawin of Eamigh (joskus myös Gavin of Eamigh) ja Moira of Innes. Tuo Muirne of Cornwall on vähän mysteeri, sillä se ei ole Marinkan eikä Virginian kasvatti, eikä tietenkään Ionicin, koska se on syntynyt vuonna 2003, ennen Ionicin perustamista. Vanhemmat ovat kuitenkin Marinean tuontiponeja, jotka sitten siirrettiin Marinean raunioilta Ioniciin. Astutus ja syntyvä varsa oli merkitty Marinean listoille, mutta se ei koskaan saanut sivuja Marineassa, koska talli lopetti juuri varsan syntymän aikoihin. Olisikohan ollut vaikka niin että ne liisattiin jollekulle tai varsa myytiin ilman kasvattajatunnusta (Kerpan sivuilla sille on kyllä merkitty ihan joku vieras kasvattajaksi). Mene ja tiedä.
Sitten on pitkäsukuinen orivarsa Craignethan of Swildie, jonka emän suvusta löytyy tamma Ramette d'Armens. Ramette on kadonnut itse, mutta onneksi sen vanhemmat löytyivät vielä Web Archivesta. Kyllä tätäkin voi kohtuullisena yllätyksenä pitää, että sen takaa löytyi lisää vanhoja Ionicin kasvatteja ja meillä joskus asustaneita hevosia. Isä Ramiro RC:n vanhemmat ovat Murdoch Ion ja Gavina Ion, Murdochin vanhemmat ovat suvullinen ori Villiruusun Histamiini ja jostain muualta Ioniciin ostettu suvuton tamma Fell's Primrose. Gavinan isä on tuo yllämainittu Gawin of Eamigh, emä puolestaan on Ioniciin vuokrattu (ja sinne mitä ilmeisimmin myös jäänyt) tamma Sadd Gerda. Rametten emä Sicrid RC:n isä on Mystery Moller, joka ostettiin Highland Studista Ioniciin ja myytiin sieltä eteenpäin ennen kuin se ehti jättää yhtään varsaa. Sama tarina on myös emä Hould Rosella. Itse en näistä alkuaikojen poneista edes tiennyt ja Virginiakin oli unohtanut!
Mutta eihän Swildie mikään museo ole, ei suinkaan! Mikäli minä en ihan pahasti erehdy, talliin on keksitty tässä vuosien mittaan useampiakin tuontiponeja ja niitä on käytetty suhteellisen ahkerasti jalostuksessa. Niinpä Swildie voi todellakin ylpeillä ihan omilla ylämaanponi-linjoillaan. Minä puolestani olen iloinen tällaisesta tallista, sillä omat ylämaanponilinjani ovat melkoisen suppeat tällä hetkellä, mutta kaikille ongelmaponeille löytyi Swildiestä suvultaan sopiva ori tai tamma. Olisipa tällaisia talleja enemmänkin!
Sukujen lisäksi Swildiessä on parasta ponien kuvat, ne ovat aivan ihania. No tietenkin, ylämaanponihan on kertakaikkiaan suloinen rotu ja rodunomaisten ylämaanponien kuvia katselee mielellään. Väriasiatkin ovat jotakuinkin kunnossa, erikoisvärien (tässä tapauksessa kimojen ja hallakkovärien) periytymisessä ei ole mitään epämääräisyyksiä ja kuvista on väritkin tunnistettu oikein. En tiedä, voiko tallilta enää muuta toivoa?
– S
Swildien kasvatustoiminta ei ole ollut minään vuonna mitenkään erikoisen laajaa, parhaina vuosina kasvatteja on syntynyt vähän toistakymmentä. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että kymmenen vuoden aikana Swildieen on saatu omasta kasvatuksesta vasta jotakuinkin kolmipolvisia sukutauluja, ei sen pidempiä. Toki tallissa joitain pitkäsukuisempiakin poneja on, mutta niillä on sitten yleensä taustalla muiden kasvatteja. Enpä ollutkaan tiennyt, että ylämaanponeja oli aikoinaan mm. Djoehemissa (vaikka mitä siellä ei olisi ollut) ja Bayou d'Armensissa. Kerpan RDN:n ja sen seuraajan Pijnboompitin sukulinjoja Swildiestä löytyy myös, samoin kuin vähäisissä määrin myös ionicilaisia, näitä tuoreempia nimittäin.
Yllätys ja myös ilo oli suurta, kun löysin joidenkin Swildien ponien suvuista vanhoja ionicilaisia, sieltä aivan tallin alkuvuosilta, kun rotu kuului meidän valikoimaan. Luulimme Virginian kanssa, että ne olisivat kadonneet tyystin vuosien mittaan. Ja nyt sitten saimme näitä nimiä omien ponien sukuihin! Neach-Seilge Ionilta, Pòsadh Ròs Ionilta ja Kinlochruel of Swildieltä löytyy suvusta tamma Muirne of Cornwall, joka oli Kerpan omistuksissa, mutta jonka vanhemmat ovat Gawin of Eamigh (joskus myös Gavin of Eamigh) ja Moira of Innes. Tuo Muirne of Cornwall on vähän mysteeri, sillä se ei ole Marinkan eikä Virginian kasvatti, eikä tietenkään Ionicin, koska se on syntynyt vuonna 2003, ennen Ionicin perustamista. Vanhemmat ovat kuitenkin Marinean tuontiponeja, jotka sitten siirrettiin Marinean raunioilta Ioniciin. Astutus ja syntyvä varsa oli merkitty Marinean listoille, mutta se ei koskaan saanut sivuja Marineassa, koska talli lopetti juuri varsan syntymän aikoihin. Olisikohan ollut vaikka niin että ne liisattiin jollekulle tai varsa myytiin ilman kasvattajatunnusta (Kerpan sivuilla sille on kyllä merkitty ihan joku vieras kasvattajaksi). Mene ja tiedä.
Sitten on pitkäsukuinen orivarsa Craignethan of Swildie, jonka emän suvusta löytyy tamma Ramette d'Armens. Ramette on kadonnut itse, mutta onneksi sen vanhemmat löytyivät vielä Web Archivesta. Kyllä tätäkin voi kohtuullisena yllätyksenä pitää, että sen takaa löytyi lisää vanhoja Ionicin kasvatteja ja meillä joskus asustaneita hevosia. Isä Ramiro RC:n vanhemmat ovat Murdoch Ion ja Gavina Ion, Murdochin vanhemmat ovat suvullinen ori Villiruusun Histamiini ja jostain muualta Ioniciin ostettu suvuton tamma Fell's Primrose. Gavinan isä on tuo yllämainittu Gawin of Eamigh, emä puolestaan on Ioniciin vuokrattu (ja sinne mitä ilmeisimmin myös jäänyt) tamma Sadd Gerda. Rametten emä Sicrid RC:n isä on Mystery Moller, joka ostettiin Highland Studista Ioniciin ja myytiin sieltä eteenpäin ennen kuin se ehti jättää yhtään varsaa. Sama tarina on myös emä Hould Rosella. Itse en näistä alkuaikojen poneista edes tiennyt ja Virginiakin oli unohtanut!
Mutta eihän Swildie mikään museo ole, ei suinkaan! Mikäli minä en ihan pahasti erehdy, talliin on keksitty tässä vuosien mittaan useampiakin tuontiponeja ja niitä on käytetty suhteellisen ahkerasti jalostuksessa. Niinpä Swildie voi todellakin ylpeillä ihan omilla ylämaanponi-linjoillaan. Minä puolestani olen iloinen tällaisesta tallista, sillä omat ylämaanponilinjani ovat melkoisen suppeat tällä hetkellä, mutta kaikille ongelmaponeille löytyi Swildiestä suvultaan sopiva ori tai tamma. Olisipa tällaisia talleja enemmänkin!
Sukujen lisäksi Swildiessä on parasta ponien kuvat, ne ovat aivan ihania. No tietenkin, ylämaanponihan on kertakaikkiaan suloinen rotu ja rodunomaisten ylämaanponien kuvia katselee mielellään. Väriasiatkin ovat jotakuinkin kunnossa, erikoisvärien (tässä tapauksessa kimojen ja hallakkovärien) periytymisessä ei ole mitään epämääräisyyksiä ja kuvista on väritkin tunnistettu oikein. En tiedä, voiko tallilta enää muuta toivoa?
– S
Tunnisteet:
historia,
mielenkiintoiset virtuaalitallit,
ponit
sunnuntaina, joulukuuta 10, 2017
Ionicin kuulumiset
Keksin kesällä uuden otteen tähän virtuaalihevosteluun, kerroin siitä elokuussa täällä blogissa otsikolla Uusi työskentelytapa Ionicin kanssa. Lyhyesti sanoen: keskityn vain yhteen rotuun viikossa, teen kasvattien sivuja, lopetan vanhoja hevosia, mietin astutuksia, etsin kuvia ja niin edelleen. Uusi viikko tarkoittaa uutta rotua. Tätä on tässä nyt muutama kuukausi kokeiltu, tulokset ovat rohkaisevia mutta eihän tuo mikään täydellinen tapa ole. Tai ehkä olisi, jos en olisi näin laiska ja leväperäinen virtuaaliharrastuksen suhteen.
Kun lähden puuhaamaan uuden rodun kanssa, listalla ovat seuraavat asiat suunnilleen tässä järjestyksessä:
1. Sivujen tekeminen jo suunnitelluille kasvateille
2. Vanhojen hevosten lopettaminen, jos niitä on jo käytetty riittävästi jalostuksessa
3. Varsojen suunnittelu vanhoille hevosille
4. Varsojen suunnittelu nuoremmille hevosille
5. Tarvittaessa uusien hevosten ostaminen ja/tai keksiminen
6. Kuvien etsintä kuvattomille hevosille
7. Luonnekuvausten kirjoittaminen
Eivät nämä nyt ihan aina tässä tärkeysjärjestyksessä mene, mutta sinne päin kuitenkin. Ja on tietenkin tärkeää tehdä ensin niille kasvattilistalla roikkuville varsoille sivut, jotta niitä voi sitten tarvittaessa yhdistellä vanhojen hevosten kanssa kohdassa 3. Luonnekuvauksia saa tästä huolimatta odottaa hamaan tulevaisuuteen, harvan rodun kohdalla pääsee siihen tilanteeseen, ettei oikeasti olisi loppuviikosta mitään muuta tekemistä kuin kirjoittaa luonteita. Kuvien etsiminen sen sijaan voi hypätä listalla ylemmäs ainakin toviksi, kun tuo "paperityö" pitkästyttää.
Mutta eihän siitä mihinkään pääse, että viikko on aika lyhyt aika, jos käsittelyssä on jokin iso rotu, kuten vaikka tersk tai FWB. Suunniteltuja ja jo syntyneitä FWB-varsoja roikkuu kasvattilistalla toistasataa, näistä suurin osa kaipaisi edelleen sivuja itselleen, sehän ei viikossa eikä vielä kahdessakaan onnistu. Ei varsinkaan FWB:n kohdalla, joilla on usein hyvin pitkiä sukuja ja sen sukutaulun pakertaminen vie aikaa, kun tykkään tehdä suhteellisen täydellistä työtä eli kaivaa sinne kadonneet hevoset ja niiden sivut myös. Pitkäsukuisten hevosten sivuja ehtii ja viitsii yhdessä illassa tehdä ehkä pari, kolme, sen jälkeen tulee stoppi. Vanhojen sukujen perkaaminen on kyllä ihan mielenkiintoista puuhaa, mutta siihen kuluu rutkasti aikaa eikä sitä määräänsä enempää jaksa tehdä.
Sitten jos on ns. rikkonainen viikko, se näkyy heti virtuaaliharrastuksessakin. Matkat, iltamenot, kaikki tämmöinen tietenkin vähentää sitä virtuaalihevosteluun käytettyä aikaa. Jotenkin tuntui vielä että nuo mainitut kaksi isoa rotua, terskit ja FWB:t, saivat tästä enemmän kuin oman osansa. Molempien kanssa puuhasin viikon sijasta kaksi, mutta sattui niin paljon kaikenlaista menoa näille viikoille, että lopullinen aikaansaannos jäi aika vaatimattomaksi. Siellä on edelleen niitä sivuttomia FWB-varsoja kasvattilistalla ja terskivarsoja en kovin montaa ehtinyt ja viitsinyt suunnitella. Tietenkin isojen rotujen kanssa inspiraatiota tekemiseen saattaa syödä myös epätoivo: kun pitäisi oikeasti tehdä sadalle kasvatille sivut viikossa tai suunnitella 2-3 varsaa jokaiselle 150:stä tersk-tammasta, niin onhan siinä vähän elefantin syömisen meininki. Päätin etten aio ottaa tällaisesta stressiä, mutta kyllä se vaikuttaa intoon kun tietää jo lähtöönsä, ettei tästä valmista saada. Onneksi virtuaalihevoset eivät kärsi, harmi että omistajasta ei aina voi sanoa samaa!
Tämä nyt loppuva viikko on ollut sellainen "sillisalaatti-viikko", en ole käsitellyt mitään rotua vaan tein kaikenlaista muuta, kuten esimerkiksi tein vieraiden orien varsoille sivuja, kalastelin kisatuloksia vanhoista ARJ-kisoista, tein muitakin sellaisia asioita, jotka ovat roikkuneet mailissa tai muualla vähän turhan kauan, keksin syntyneille kasvateille nimiä. Siis kaikenlaista pikkusälää, joka helposti jää jalkoihin muuten. Oikeastaan näin kävi ihan vahingossa, tällä viikolla olisi ollut SGSH:n vuoro, mutta koska en todellakaan tiedä mitä teen SGSH:n kanssa, ei oikein napannut vääntää kauhealla vaivalla niitä varsojen sivuja, kun jos ne vaikka menisivät kaupaksi tai jotain. Niinpä aloin tehdä kaikenlaista muuta hyödyllistä SGSH-sivujen sijaan tehtäväksi. Käyhän se näinkin ja voi olla, että joskus myöhemmin pidän ihan tarkoituksella näitä sillisalaatti-viikkoja.
Mutta ensi viikolla vuorossa ovat saddlebredit. Maltan tuskin odottaa!
– S
Kun lähden puuhaamaan uuden rodun kanssa, listalla ovat seuraavat asiat suunnilleen tässä järjestyksessä:
1. Sivujen tekeminen jo suunnitelluille kasvateille
2. Vanhojen hevosten lopettaminen, jos niitä on jo käytetty riittävästi jalostuksessa
3. Varsojen suunnittelu vanhoille hevosille
4. Varsojen suunnittelu nuoremmille hevosille
5. Tarvittaessa uusien hevosten ostaminen ja/tai keksiminen
6. Kuvien etsintä kuvattomille hevosille
7. Luonnekuvausten kirjoittaminen
Eivät nämä nyt ihan aina tässä tärkeysjärjestyksessä mene, mutta sinne päin kuitenkin. Ja on tietenkin tärkeää tehdä ensin niille kasvattilistalla roikkuville varsoille sivut, jotta niitä voi sitten tarvittaessa yhdistellä vanhojen hevosten kanssa kohdassa 3. Luonnekuvauksia saa tästä huolimatta odottaa hamaan tulevaisuuteen, harvan rodun kohdalla pääsee siihen tilanteeseen, ettei oikeasti olisi loppuviikosta mitään muuta tekemistä kuin kirjoittaa luonteita. Kuvien etsiminen sen sijaan voi hypätä listalla ylemmäs ainakin toviksi, kun tuo "paperityö" pitkästyttää.
Mutta eihän siitä mihinkään pääse, että viikko on aika lyhyt aika, jos käsittelyssä on jokin iso rotu, kuten vaikka tersk tai FWB. Suunniteltuja ja jo syntyneitä FWB-varsoja roikkuu kasvattilistalla toistasataa, näistä suurin osa kaipaisi edelleen sivuja itselleen, sehän ei viikossa eikä vielä kahdessakaan onnistu. Ei varsinkaan FWB:n kohdalla, joilla on usein hyvin pitkiä sukuja ja sen sukutaulun pakertaminen vie aikaa, kun tykkään tehdä suhteellisen täydellistä työtä eli kaivaa sinne kadonneet hevoset ja niiden sivut myös. Pitkäsukuisten hevosten sivuja ehtii ja viitsii yhdessä illassa tehdä ehkä pari, kolme, sen jälkeen tulee stoppi. Vanhojen sukujen perkaaminen on kyllä ihan mielenkiintoista puuhaa, mutta siihen kuluu rutkasti aikaa eikä sitä määräänsä enempää jaksa tehdä.
Sitten jos on ns. rikkonainen viikko, se näkyy heti virtuaaliharrastuksessakin. Matkat, iltamenot, kaikki tämmöinen tietenkin vähentää sitä virtuaalihevosteluun käytettyä aikaa. Jotenkin tuntui vielä että nuo mainitut kaksi isoa rotua, terskit ja FWB:t, saivat tästä enemmän kuin oman osansa. Molempien kanssa puuhasin viikon sijasta kaksi, mutta sattui niin paljon kaikenlaista menoa näille viikoille, että lopullinen aikaansaannos jäi aika vaatimattomaksi. Siellä on edelleen niitä sivuttomia FWB-varsoja kasvattilistalla ja terskivarsoja en kovin montaa ehtinyt ja viitsinyt suunnitella. Tietenkin isojen rotujen kanssa inspiraatiota tekemiseen saattaa syödä myös epätoivo: kun pitäisi oikeasti tehdä sadalle kasvatille sivut viikossa tai suunnitella 2-3 varsaa jokaiselle 150:stä tersk-tammasta, niin onhan siinä vähän elefantin syömisen meininki. Päätin etten aio ottaa tällaisesta stressiä, mutta kyllä se vaikuttaa intoon kun tietää jo lähtöönsä, ettei tästä valmista saada. Onneksi virtuaalihevoset eivät kärsi, harmi että omistajasta ei aina voi sanoa samaa!
Tämä nyt loppuva viikko on ollut sellainen "sillisalaatti-viikko", en ole käsitellyt mitään rotua vaan tein kaikenlaista muuta, kuten esimerkiksi tein vieraiden orien varsoille sivuja, kalastelin kisatuloksia vanhoista ARJ-kisoista, tein muitakin sellaisia asioita, jotka ovat roikkuneet mailissa tai muualla vähän turhan kauan, keksin syntyneille kasvateille nimiä. Siis kaikenlaista pikkusälää, joka helposti jää jalkoihin muuten. Oikeastaan näin kävi ihan vahingossa, tällä viikolla olisi ollut SGSH:n vuoro, mutta koska en todellakaan tiedä mitä teen SGSH:n kanssa, ei oikein napannut vääntää kauhealla vaivalla niitä varsojen sivuja, kun jos ne vaikka menisivät kaupaksi tai jotain. Niinpä aloin tehdä kaikenlaista muuta hyödyllistä SGSH-sivujen sijaan tehtäväksi. Käyhän se näinkin ja voi olla, että joskus myöhemmin pidän ihan tarkoituksella näitä sillisalaatti-viikkoja.
Mutta ensi viikolla vuorossa ovat saddlebredit. Maltan tuskin odottaa!
– S
keskiviikkona, joulukuuta 06, 2017
Bloggaajan kurimus
Jos joku odottaa itsenäisyyspäivänä Suomi- tai edes suomenhevosaiheista postausta, joutuu pettymään. Tyydyn toteamaan, että onnea vain 100-vuotias Suomi, kiva et oot itsenäinen.
Päivän varsinainen epistola koskee taas tätä bloggaamista. Projectmama eli Katja Lahti kirjoitti taannoin omassa blogissaan julkaisemattomien postausten anatomiasta. Mitä pidemmälle tekstiä luin, sitä enemmän tuntui siltä, että nyt joku on käynyt minun pääni sisällä ja vakoillut siellä asioita. Tunnistan noista viidestä tekstityypistä aivan jokaisen. Minulla ei ehkä ole massiivista keskeneräisten tekstien läjää odottamassa aikoja parempia, mutta BuJosta löytyy pitkä idealista aiheista ja päässä niitä on lisää. Myönnän, että ne pitäisi sieltä päästä saada jonnekin talteen, olen toisinaan hieman hajamielinen. Ja kun sanon "hieman hajamielinen", tarkoitan sitä että pahimpina päivinä unohtaisin päänikin kotiin ellei se olisi harteilla kiinni.
Blogiaihe-listalta löytyvät ideat voi pääsääntöisesti sijoittaa yhteen tai pahimmillaan useampaan Projectmaman esittelemistä kategorioista, mutta löytyy sieltä vielä yksi omakin kategoria: "Vaatii ensin hitonmoista tiedonhankintaa". Tästä olen puhunut aiemminkin ja todennut prosessiin menevän vähintään kolme iltaa: ekana iltana kaivetaan tietoa, toisena iltana kirjoitetaan, kolmantena iltana editoidaan. Tähän kategoriaan kuuluu muun muassa kiharakarvaisuuden genetiikka, Hairless Foal Syndrome, PMU ja PMSG sekä vuosi sitten tapetilla ollut stackien ja ketjujen kielto USAn saddleseat-luokissa (viitaten soringiin), joka kuitenkaan ei nyt sitten laiksi asti ole edennyt, en tiedä miten paljon tästä on syyttäminen Trumpia. Yhdysvaltain lainsäädäntö ei ole ihan sitä alaa, josta kaikkein eniten tiedän, joten tämä aihe nyt ainakin toistaiseksi jää käsittelemättä. Harmi kyllä. Värien maailmasta olen tainnut kahlata läpi kaikki yksinkertaiset asiat, kyllähän niistä vielä löytyisi kirjoitettavaa, mutta kovin, kovin hankalista aiheista.
Yritän tällä sanoa sitä, että tässä viime aikoina on hyvät ideat olleet vähän vähissä ja vähän liian monen postauksen riviväleistä paistaa se viime hetken paniikki ainakin itselle, toivottavasti ei lukijoille ainakaan ihan häiritsevän kirkkaasti. Onneksi on olemassa noita suhteellisen helposti tehtävissä olevia pelastus-aiheita, joiden kirjoittamiseen ei tarvita maailmankaikkeuden briljanteimpia ideoita. Koska niitä nyt vain ei aina ole! Nyt kun nuo väriteoria-jutut on kokolailla paketissa, rotuesittelyt ja rakennearvostelut ovat selkeästi sellaista täytemateriaalia. Köh. Kuvittelisin (ja vähän myös toivoisin), että lukijoita ei hirveästi harmita nämä tällaiset postaukset, lienevät kuitenkin melko kiinnostavia. Korjatkaa jos olen väärässä.
Joku voisi nyt ihan oikeutetusti kysyä, että onko pakko sitten suoltaa kaksi blogitekstiä viikossa, jos ei ole ideoita. Hyvä kysymys, mutta vastaus on että kyllä, on pakko. Kirjoittamisesta tulee rutiini vain kirjoittamalla ja toisaalta pakko on ihan hyvä motivaattori. Lisäksi väitän, että välillä pakko on ihan paras inspiraation lähde. Aivan varmasti moni hyödyllinen keksintö on pälkähtänyt päähän silloin kun on ollut tilanne päällä ja on ollut pakko keksiä luovia ratkaisuja. Lisäksi jos odottaa vain sitä täydellistä ideaa ja inspiraatiota sekä täydellisiä olosuhteita, ei ikinä saa aikaiseksi yhtään mitään. Ja jos ei tee mitään, ei saa aikaan niitä helmiäkään. Toki pelkona on myös se, että jos annan itselleni siimaa tässä, muistan blogin seuraavan kerran vasta ensi toukokuussa...
Vaikka aina silloin tällöin iskee pieni kateus kun lukee muita blogeja, joiden aihepiiri ei ole niin rajattu kuin tämän. Miten helppoa olisi kirjoittaa vaikka... säästä? Tai siitä, miten tuo hemmetin ratikkatyömaa on vaarallinen jalankulkijoille. Ja että mikä siinä onkin kun sunnuntain ja maanantain välisenä yönä ei vain saa unta. Tai uusimmasta, ihanasta ja aivan liian kalliista käsilaukusta. Siitähän saisi jopa kuvia! Joo, olen taas lukenut liikaa suosikkiblogejani. Mutta ei, minulla oli vuosikaudet henkilökohtainen blogi, mutta sen pitämiseen katosi into jokunen vuosi sitten. Ei oikein kiinnosta sitä viritellä tulille uudestaan ja toisaalta tämä on ollut aina vain ja ainoastaan virtuaalihevosiin liittyvä blogi. Virtuaalihevosiin tai ylipäänsä hevosiin liittymättömät postaukset on laskettavissa yhden käden sormilla ja mielestäni se saakin olla niin.
Mutta siihen kyllä haluaisin vastauksen, että miksi tämä bloggausinspiraatio iskee aina töissä...
–S
Päivän varsinainen epistola koskee taas tätä bloggaamista. Projectmama eli Katja Lahti kirjoitti taannoin omassa blogissaan julkaisemattomien postausten anatomiasta. Mitä pidemmälle tekstiä luin, sitä enemmän tuntui siltä, että nyt joku on käynyt minun pääni sisällä ja vakoillut siellä asioita. Tunnistan noista viidestä tekstityypistä aivan jokaisen. Minulla ei ehkä ole massiivista keskeneräisten tekstien läjää odottamassa aikoja parempia, mutta BuJosta löytyy pitkä idealista aiheista ja päässä niitä on lisää. Myönnän, että ne pitäisi sieltä päästä saada jonnekin talteen, olen toisinaan hieman hajamielinen. Ja kun sanon "hieman hajamielinen", tarkoitan sitä että pahimpina päivinä unohtaisin päänikin kotiin ellei se olisi harteilla kiinni.
Blogiaihe-listalta löytyvät ideat voi pääsääntöisesti sijoittaa yhteen tai pahimmillaan useampaan Projectmaman esittelemistä kategorioista, mutta löytyy sieltä vielä yksi omakin kategoria: "Vaatii ensin hitonmoista tiedonhankintaa". Tästä olen puhunut aiemminkin ja todennut prosessiin menevän vähintään kolme iltaa: ekana iltana kaivetaan tietoa, toisena iltana kirjoitetaan, kolmantena iltana editoidaan. Tähän kategoriaan kuuluu muun muassa kiharakarvaisuuden genetiikka, Hairless Foal Syndrome, PMU ja PMSG sekä vuosi sitten tapetilla ollut stackien ja ketjujen kielto USAn saddleseat-luokissa (viitaten soringiin), joka kuitenkaan ei nyt sitten laiksi asti ole edennyt, en tiedä miten paljon tästä on syyttäminen Trumpia. Yhdysvaltain lainsäädäntö ei ole ihan sitä alaa, josta kaikkein eniten tiedän, joten tämä aihe nyt ainakin toistaiseksi jää käsittelemättä. Harmi kyllä. Värien maailmasta olen tainnut kahlata läpi kaikki yksinkertaiset asiat, kyllähän niistä vielä löytyisi kirjoitettavaa, mutta kovin, kovin hankalista aiheista.
Yritän tällä sanoa sitä, että tässä viime aikoina on hyvät ideat olleet vähän vähissä ja vähän liian monen postauksen riviväleistä paistaa se viime hetken paniikki ainakin itselle, toivottavasti ei lukijoille ainakaan ihan häiritsevän kirkkaasti. Onneksi on olemassa noita suhteellisen helposti tehtävissä olevia pelastus-aiheita, joiden kirjoittamiseen ei tarvita maailmankaikkeuden briljanteimpia ideoita. Koska niitä nyt vain ei aina ole! Nyt kun nuo väriteoria-jutut on kokolailla paketissa, rotuesittelyt ja rakennearvostelut ovat selkeästi sellaista täytemateriaalia. Köh. Kuvittelisin (ja vähän myös toivoisin), että lukijoita ei hirveästi harmita nämä tällaiset postaukset, lienevät kuitenkin melko kiinnostavia. Korjatkaa jos olen väärässä.
Joku voisi nyt ihan oikeutetusti kysyä, että onko pakko sitten suoltaa kaksi blogitekstiä viikossa, jos ei ole ideoita. Hyvä kysymys, mutta vastaus on että kyllä, on pakko. Kirjoittamisesta tulee rutiini vain kirjoittamalla ja toisaalta pakko on ihan hyvä motivaattori. Lisäksi väitän, että välillä pakko on ihan paras inspiraation lähde. Aivan varmasti moni hyödyllinen keksintö on pälkähtänyt päähän silloin kun on ollut tilanne päällä ja on ollut pakko keksiä luovia ratkaisuja. Lisäksi jos odottaa vain sitä täydellistä ideaa ja inspiraatiota sekä täydellisiä olosuhteita, ei ikinä saa aikaiseksi yhtään mitään. Ja jos ei tee mitään, ei saa aikaan niitä helmiäkään. Toki pelkona on myös se, että jos annan itselleni siimaa tässä, muistan blogin seuraavan kerran vasta ensi toukokuussa...
Vaikka aina silloin tällöin iskee pieni kateus kun lukee muita blogeja, joiden aihepiiri ei ole niin rajattu kuin tämän. Miten helppoa olisi kirjoittaa vaikka... säästä? Tai siitä, miten tuo hemmetin ratikkatyömaa on vaarallinen jalankulkijoille. Ja että mikä siinä onkin kun sunnuntain ja maanantain välisenä yönä ei vain saa unta. Tai uusimmasta, ihanasta ja aivan liian kalliista käsilaukusta. Siitähän saisi jopa kuvia! Joo, olen taas lukenut liikaa suosikkiblogejani. Mutta ei, minulla oli vuosikaudet henkilökohtainen blogi, mutta sen pitämiseen katosi into jokunen vuosi sitten. Ei oikein kiinnosta sitä viritellä tulille uudestaan ja toisaalta tämä on ollut aina vain ja ainoastaan virtuaalihevosiin liittyvä blogi. Virtuaalihevosiin tai ylipäänsä hevosiin liittymättömät postaukset on laskettavissa yhden käden sormilla ja mielestäni se saakin olla niin.
Mutta siihen kyllä haluaisin vastauksen, että miksi tämä bloggausinspiraatio iskee aina töissä...
–S
sunnuntaina, joulukuuta 03, 2017
Rodut, joista haluaisin luopua – ehkä
Kuten varmasti tätä blogia (tai Ionicin meininkiä ylipäänsä) vähänkään pidempään seuranneet tietävät, tämä meidän rotuvalinta on melkoista rimpuilua. Rotuja on tullut ja mennyt. Ja niin tapahtuu edelleen.
Yleensä uusi rotu kotiutuu meille jommallakummalla seuraavista tavoista:
– Joku toinen harrastaja myy jonkin eksoottisen rodun edustajaa enkä pysty pakenemaan.
– Saan itse päähänpiston (hevoskirjat ovat vaarallista luettavaa) ja keksin hevosen tai pari jostain harvinaisesta rodusta.
Kummin vain, näistä alkaa useimmiten jalostustoiminta, keksin ja/tai ostan lisää saman rodun hevosia, kun ihan vain "pari varsaa" haluan kasvattaa. Jotenkin hevosen lopettaminen ilman jälkeläisiä sattuu sieluun. Kasvattaja mikä kasvattaja. Sitten niitä varsoja syntyy yksi, kaksi, muutama lisää. Pitää keksiä/ostaa muutama lisähevonen, kun tuo yksi tuossa on ilman sopivaa oria/tammaa. Joskus homma jää armeliaasti siihen yhteen varsaan, joskus taas ei, mutta aika harva tällainen uusi, eksoottinen rotu jää meille varsinaisesti valikoimaan. Se jalostus loppuu jossain kohtaa kun kaikki alkavat olla sukua keskenään, muilta ei samaa rotua löydy ja pitäisi keksiä kamalasti uusia hevosia jos haluaisi tuontihevosilla pelastaa tilanteen. Monissa tapauksissa tämä johtaa siihen, että oma kiinnostus laskee ja totean lopulta, että olisihan tuo ihan kiva rotu, mutta kun... Asioita ei helpota monen harvinaisemman rodun kohdalla kuvapula. Ja sitten itketään virtuaalikyyneliä, kun pitäisi luopua niistä viimeisistä hevosista, harvalle löytyy ostajaa, varsinkaan jos hevosia on useampia.
Listoilta kadonneiden rotujen määrä on suuri, meillä on vuosien mittaan kasvatettu yhtä ja toista. Amerikanponit kuuluivat ihan alkuperäisiin kasvatusrotuihin, mutta sittemmin ne myytiin. Ylämaanponeille kävi samoin, mutta ne tekivät taannoin paluun. Ariegenponi, bardianponi, pottok, haflinger, huzul. Don, orlov, kabardiini, altai. Azteca, perunpaso, criollo. Murge, mustangi, marwari. Se sleesianhevonen. Ja niin montaa eri risteytysrotuakin on kokeiltu, että sekoaa laskuissaan: Georgian Grande, moriesian, morab, quarab, Spotted Draft, Spanish Norman, warlander. Näiden kohdalla kuvapula on yleensä vähintäänkin massiivinen.
Tämmöistä tämä on ja mitään en ole oppinut. Ionicista löytyy tälläkin hetkellä monta sellaista rotua, joista oikeastaan tekisi mieli luopua tai luopumispäätös on tehty, mutta kun ei vaan raaskisi niitä hevosia lopettaa tai myydä. Tässä niitä, ostakaa pois vaikka tai jotain.
Doninhevoset
No, joukkotuhoa on tehty niin, että siellä on yksi ori enää jäljellä, syntynyt vuonna 2010. Sekin on astunut muutaman tamman ja jättänyt RBSH-varsoja jälkeensä, mutta jotenkin sitä ei vain saa lopetettua. No, tämä menee kyllä kuoppaan kunhan ehtii. Vaikka kyllä minä tuossa mietin, että jos muutaman doninhevosen vielä keksisi, ei voisi olla paha juttu...
Friisiläiset
Näitä on kaksi omaa kasvattia, melko pitkäsukuisia molemmat, suvut menevät sinne 4. polveen asti. Koenraadilla on joitain sijoituksia saddleseatista ja Heleentjelläkin saattaa olla. Heleentje sentään varsoi yhden tilausvarsan tässä taannoin, mutta muuten olisivat kyllä kaupan, jos jotakuta kiinnostaa. Sukufriikkien ei kuitenkaan kannata vielä pissiä innostuksesta alleen, sillä näiden suvut eivät ole meidän luomuksia vaan suvuissa on pääasiassa muuallakin käytettyjä linjoja Durenista ja Djinnistä.
Georgian Grandet
Jep, ostin vielä viime vuonna yhden vierassukuisen kasvatinkin optimismipäissäni, mutta kyllä se nyt vaan tarvitsee myöntää, että tästä rodusta ei nyt oikein riitä hupia sitten kuitenkaan. Niin että tamma HZ American Pillarista saa tilausvarsoja, muut ovat vaikka myynnissä. Ja kannattaa huomioida sellainen seikka, että näillä on ihan oikeita sijoituksia! Saddleseat-luokista! Siis muodollisesti päteviä jalostushevosia!
Lipizzanhevoset
Lipizzat olisivat kyllä muuten niin kauhean kivoja, kauniita ja kaikkea, ja viimekeväinen Wienin-reissu pahensi tilannetta vielä entisestään, mutta neljällä hevosella ei oikein tee kauheasti mitään. Myynnissä olisivat nämäkin, paitsi osto-ori Dubravo Zahra I, mutta tilausvarsojakin saa. Tarvittaessa voidaan neuvotella ratsastuskuvista (kts. Wien-postauksen alin kuva) hevosen/varsan mukaan.
Lämminveriratsut
Tässä on kaikki ne puoliveriset, joiden suvusta löytyy jotakin mikä ei ole ihan varsinaisesti FWB:n nykyisten jalostussääntöjen mukaista, yleensä RBSH:ta tai kinskyä. Osa hevosista on sellaisia, jotka kyllä menisivät FWB:istä, se RBSH suvussa on jossain 5. polven takana (eikä se poikkea reaalimaailman pv-suvuista millään tavalla) ja siellä on ihan mielenkiintoisia, vanhoja puoliverisukuja tarjolla, kuten esimerkiksi Shocker Ionin suvusta näkee. Wizzerriat ja kaikki. En nyt oikein osaa päättää että pitäisikö nämä siirtää kylmän viileästi tuonne FWB-puolelle.
Sitten on noita, joiden suvuissa on sitä kinskynhevosta, osalla vähän, osalla puolet kun ostimme aikoja sitten yhden kinsky-oriin. Kinsky tarkoittaa käytännössä sitä, että voikkoväreissä löytyy, mutta rotu itse on kokolailla sulautunut tsekinpuoliveriseen, joka taas ei ole hyväksytty ainakaan suoraan FWB-jalostuksessa. Toisaalta meillä on kyllä FWB:ssä jo voikkoja, että mitähän näillä nyt tekisi...
Mangalargat
Tsihi. Kuusi oria ja yksi tamma. Kaikki todennäköisesti sukua keskenään. Kai ne vain pitäisi lopettaa kun eivät näytä kaupaksikaan menevän vaikka olen vuosien mittaan yrittänyt tyrkyttää niitä yhdelle ja toiselle.
Moriesianit
Tasan yksi tamma, joka on onneksi jättänyt jo yhden varsan, joka puolestaan meni kaupaksi. Tämän voisi ihan vaikka lopettaa.
Quarabit
Niin siis. Minulla tuo yksi ori on ja siitäkin piti luopua, joten arvaatteko mitä menin tekemään? No totta kai astuttamaan peräti kolme arabitammaa tuolla oriilla! Että nyt on kuulkaa taas vähän lisää quarabeja tarjolla! Miten tässä aina käy näin...
Ratsuponit, welsh part-bredit, virtuaaliset ratsuponit
Nämä olisivat periaatteessa kauhean kivoja, nättejä ja kantarotuja löytyy pilvin pimein niin että jalostus ei tulisi ihan heti jumiutumaan.
Mutta jotenkin nyt sitten ei kuitenkaan innosta...
Tai ehkä sittenkin!
Tai no.
Kyllä-kyllä, jatkaa-jatkaa!
Nää...
Mutkun!
Mutkun.
En osaa päättää, mutta jos jokin noista kiinnostaisi jotakuta ostohaluista, en kieltäytyisi myymästä. Oma suosikkini on 1. polven VRP-tamma Koyaanisqatsi Ion, nf-shagya-risteytys, jossa osuu kaikki kohdalleen: suku, ulkonäkö, nimi.
SGSH:t
Tämän kanssa on myös yhtä rimpuilua, yhtenä viikkona olen tappamassa kaikkia, toisena viikkona suunnittelemassa lisää kasvatteja. Jalostusainesta piisaisi ja kuvistakaan ei ole varsinaista pulaa, kunhan käyttää vähän luovuutta. En tiedä mikä mättää.
Shirenhevoset
Tästä olikin jo puhetta joskus aiemmin syksyllä. Ei kahdella hevosella, emällä ja tyttärellä, paljon jalosteta. Magnolia Ion olisi myynnissä kuvineen, jos sattuisi kiinnostamaan.
– S
Yleensä uusi rotu kotiutuu meille jommallakummalla seuraavista tavoista:
– Joku toinen harrastaja myy jonkin eksoottisen rodun edustajaa enkä pysty pakenemaan.
– Saan itse päähänpiston (hevoskirjat ovat vaarallista luettavaa) ja keksin hevosen tai pari jostain harvinaisesta rodusta.
Kummin vain, näistä alkaa useimmiten jalostustoiminta, keksin ja/tai ostan lisää saman rodun hevosia, kun ihan vain "pari varsaa" haluan kasvattaa. Jotenkin hevosen lopettaminen ilman jälkeläisiä sattuu sieluun. Kasvattaja mikä kasvattaja. Sitten niitä varsoja syntyy yksi, kaksi, muutama lisää. Pitää keksiä/ostaa muutama lisähevonen, kun tuo yksi tuossa on ilman sopivaa oria/tammaa. Joskus homma jää armeliaasti siihen yhteen varsaan, joskus taas ei, mutta aika harva tällainen uusi, eksoottinen rotu jää meille varsinaisesti valikoimaan. Se jalostus loppuu jossain kohtaa kun kaikki alkavat olla sukua keskenään, muilta ei samaa rotua löydy ja pitäisi keksiä kamalasti uusia hevosia jos haluaisi tuontihevosilla pelastaa tilanteen. Monissa tapauksissa tämä johtaa siihen, että oma kiinnostus laskee ja totean lopulta, että olisihan tuo ihan kiva rotu, mutta kun... Asioita ei helpota monen harvinaisemman rodun kohdalla kuvapula. Ja sitten itketään virtuaalikyyneliä, kun pitäisi luopua niistä viimeisistä hevosista, harvalle löytyy ostajaa, varsinkaan jos hevosia on useampia.
Listoilta kadonneiden rotujen määrä on suuri, meillä on vuosien mittaan kasvatettu yhtä ja toista. Amerikanponit kuuluivat ihan alkuperäisiin kasvatusrotuihin, mutta sittemmin ne myytiin. Ylämaanponeille kävi samoin, mutta ne tekivät taannoin paluun. Ariegenponi, bardianponi, pottok, haflinger, huzul. Don, orlov, kabardiini, altai. Azteca, perunpaso, criollo. Murge, mustangi, marwari. Se sleesianhevonen. Ja niin montaa eri risteytysrotuakin on kokeiltu, että sekoaa laskuissaan: Georgian Grande, moriesian, morab, quarab, Spotted Draft, Spanish Norman, warlander. Näiden kohdalla kuvapula on yleensä vähintäänkin massiivinen.
Tämmöistä tämä on ja mitään en ole oppinut. Ionicista löytyy tälläkin hetkellä monta sellaista rotua, joista oikeastaan tekisi mieli luopua tai luopumispäätös on tehty, mutta kun ei vaan raaskisi niitä hevosia lopettaa tai myydä. Tässä niitä, ostakaa pois vaikka tai jotain.
Doninhevoset
No, joukkotuhoa on tehty niin, että siellä on yksi ori enää jäljellä, syntynyt vuonna 2010. Sekin on astunut muutaman tamman ja jättänyt RBSH-varsoja jälkeensä, mutta jotenkin sitä ei vain saa lopetettua. No, tämä menee kyllä kuoppaan kunhan ehtii. Vaikka kyllä minä tuossa mietin, että jos muutaman doninhevosen vielä keksisi, ei voisi olla paha juttu...
Friisiläiset
Näitä on kaksi omaa kasvattia, melko pitkäsukuisia molemmat, suvut menevät sinne 4. polveen asti. Koenraadilla on joitain sijoituksia saddleseatista ja Heleentjelläkin saattaa olla. Heleentje sentään varsoi yhden tilausvarsan tässä taannoin, mutta muuten olisivat kyllä kaupan, jos jotakuta kiinnostaa. Sukufriikkien ei kuitenkaan kannata vielä pissiä innostuksesta alleen, sillä näiden suvut eivät ole meidän luomuksia vaan suvuissa on pääasiassa muuallakin käytettyjä linjoja Durenista ja Djinnistä.
Georgian Grandet
Jep, ostin vielä viime vuonna yhden vierassukuisen kasvatinkin optimismipäissäni, mutta kyllä se nyt vaan tarvitsee myöntää, että tästä rodusta ei nyt oikein riitä hupia sitten kuitenkaan. Niin että tamma HZ American Pillarista saa tilausvarsoja, muut ovat vaikka myynnissä. Ja kannattaa huomioida sellainen seikka, että näillä on ihan oikeita sijoituksia! Saddleseat-luokista! Siis muodollisesti päteviä jalostushevosia!
Lipizzanhevoset
Lipizzat olisivat kyllä muuten niin kauhean kivoja, kauniita ja kaikkea, ja viimekeväinen Wienin-reissu pahensi tilannetta vielä entisestään, mutta neljällä hevosella ei oikein tee kauheasti mitään. Myynnissä olisivat nämäkin, paitsi osto-ori Dubravo Zahra I, mutta tilausvarsojakin saa. Tarvittaessa voidaan neuvotella ratsastuskuvista (kts. Wien-postauksen alin kuva) hevosen/varsan mukaan.
Lämminveriratsut
Tässä on kaikki ne puoliveriset, joiden suvusta löytyy jotakin mikä ei ole ihan varsinaisesti FWB:n nykyisten jalostussääntöjen mukaista, yleensä RBSH:ta tai kinskyä. Osa hevosista on sellaisia, jotka kyllä menisivät FWB:istä, se RBSH suvussa on jossain 5. polven takana (eikä se poikkea reaalimaailman pv-suvuista millään tavalla) ja siellä on ihan mielenkiintoisia, vanhoja puoliverisukuja tarjolla, kuten esimerkiksi Shocker Ionin suvusta näkee. Wizzerriat ja kaikki. En nyt oikein osaa päättää että pitäisikö nämä siirtää kylmän viileästi tuonne FWB-puolelle.
Sitten on noita, joiden suvuissa on sitä kinskynhevosta, osalla vähän, osalla puolet kun ostimme aikoja sitten yhden kinsky-oriin. Kinsky tarkoittaa käytännössä sitä, että voikkoväreissä löytyy, mutta rotu itse on kokolailla sulautunut tsekinpuoliveriseen, joka taas ei ole hyväksytty ainakaan suoraan FWB-jalostuksessa. Toisaalta meillä on kyllä FWB:ssä jo voikkoja, että mitähän näillä nyt tekisi...
Mangalargat
Tsihi. Kuusi oria ja yksi tamma. Kaikki todennäköisesti sukua keskenään. Kai ne vain pitäisi lopettaa kun eivät näytä kaupaksikaan menevän vaikka olen vuosien mittaan yrittänyt tyrkyttää niitä yhdelle ja toiselle.
Moriesianit
Tasan yksi tamma, joka on onneksi jättänyt jo yhden varsan, joka puolestaan meni kaupaksi. Tämän voisi ihan vaikka lopettaa.
Quarabit
Niin siis. Minulla tuo yksi ori on ja siitäkin piti luopua, joten arvaatteko mitä menin tekemään? No totta kai astuttamaan peräti kolme arabitammaa tuolla oriilla! Että nyt on kuulkaa taas vähän lisää quarabeja tarjolla! Miten tässä aina käy näin...
Ratsuponit, welsh part-bredit, virtuaaliset ratsuponit
Nämä olisivat periaatteessa kauhean kivoja, nättejä ja kantarotuja löytyy pilvin pimein niin että jalostus ei tulisi ihan heti jumiutumaan.
Mutta jotenkin nyt sitten ei kuitenkaan innosta...
Tai ehkä sittenkin!
Tai no.
Kyllä-kyllä, jatkaa-jatkaa!
Nää...
Mutkun!
Mutkun.
En osaa päättää, mutta jos jokin noista kiinnostaisi jotakuta ostohaluista, en kieltäytyisi myymästä. Oma suosikkini on 1. polven VRP-tamma Koyaanisqatsi Ion, nf-shagya-risteytys, jossa osuu kaikki kohdalleen: suku, ulkonäkö, nimi.
SGSH:t
Tämän kanssa on myös yhtä rimpuilua, yhtenä viikkona olen tappamassa kaikkia, toisena viikkona suunnittelemassa lisää kasvatteja. Jalostusainesta piisaisi ja kuvistakaan ei ole varsinaista pulaa, kunhan käyttää vähän luovuutta. En tiedä mikä mättää.
Shirenhevoset
Tästä olikin jo puhetta joskus aiemmin syksyllä. Ei kahdella hevosella, emällä ja tyttärellä, paljon jalosteta. Magnolia Ion olisi myynnissä kuvineen, jos sattuisi kiinnostamaan.
– S
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)