maanantaina, helmikuuta 28, 2022

Rotuesittelyssä Kentucky Mountain Saddle Horse

Olen toisinaan eri yhteyksissä maininnut kalliovuortenhevosen yhteydessä lisäyksen "ja muut lähisukuiset rekisterit". Appalakkien alueelta itäisistä Yhdysvalloista on tosiaan kotoisin muitakin hyvin samankaltaisia rotuja kuin kalliovuortenhevonen: Kentucky Mountain Saddle Horse, Spotted Saddle Horse ja Mountain Pleasure Horse, ainakin. Näiden kohdalla voisi jopa sanan "rotu" panna lainausmerkkeihin, sillä osa hevosista voi olla rekisteröity kahteen tai jopa kolmeenkin eri rekisteriin. Näiden rekisterien hevoset ovat siis koko lailla samasta kannasta lähtöisin, mutta eri rekistereillä on vain tiettyjä painotuseroja. 

Ja tähän väliin huomautus: nimestään huolimatta kalliovuortenhevonen ei ole kotoisin Kalliovuorilta vaan Appalakeilta, Kentuckysta. Nimen rotu sai siitä, että tiettävästi jokin sen kantahevosista oli tuotu Kentuckyyn läntisistä osavaltioista.

Keskityn tässä esittelyssä Kentucky Mountain Saddle Horseen (KMSH), mutta tuon esille myös sen eroja ja yhtäläisyyksiä muihin nähden.

Historia

Kuten sanottu ja nimikin kertoo, KMSH on kotoisin itäisen Kentuckyn vuoristoseuduilta. Näiden hevosten kaltainen tyyppi on vanhaa perua, lähteet puhuvat 200 vuodesta. Vuoriston asukkaat olivat pääasiassa köyhänsorttisia pientilallisia, joilla ei ollut varaa pitää monia hevosia, mutta he tarvitsivat hevosta paljon ja moneen tarkoitukseen. Hevosista kehittyi suhteellisen pienikokoisia, mutta voimakkaita, hyväluonteisia, varmajalkaisia, kestäviä ja arvostetuimpia ominaisuuksia oli tasainen erikoisaskellaji.

Hevosten alkuperä oli todennäköisesti kirjava. Alueelle kulkeutui hevosia koillisista osavaltioista ja kaakosta, Floridan suunnasta. Ensinmainitut saattoivat hyvinkin olla narragansettinpeitsareita tai ainakin sen sukuisia hevosia. Narragansettinpeitsari on kadonnut hevostyyppi, mutta se ehti jättää erikoisaskellajiaan useille USA:n itäosien askellajiroduille. Kaakosta tulleet hevoset taas saattoivat olla espanjalaisperäisiä, tulleet Floridaan esimerkiksi Kuubasta ja muilta Karibianmeren saarilta. Näilläkin saattoi olla matkassaan taipumus erikoisaskellajeihin.

Vaikka rotutyyppi on vanha, rekistereitä näille alettiin perustaa vasta 1900-luvun loppupuolella. KMSH:n "luojana" pidetään kentuckyläistä Robert Robinsonia, joka perusti Kentucky Mountain Horse Associationin (KMSHA) vuonna 1989. Rekisteri oli aluksi avoin, mutta on sittemmin suljettu. Tietyin ehdoin ainakin tammoja saa vielä rekisteröidä ns. appendix-luokkaan, vaikka ne eivät polveutuisi rekisteröidyistä vanhemmista. 

Rakenne

Tämä rotumääritelmä on vapaa ja siten epävirallinen suomennos.

  • Yleiskuva on kaunispiirteinen, voimakas, lihaksikas ja tiivis ratsuhevonen.
  • Pää on viehättävä, keskikokoinen, eikä liian pitkä tai leveä.
  • Leukapielet ovat selkeät.
  • Profiili suora tai hieman kovera tai kyömy. Koveruus tai kyömyys ei kuitenkaan saa olla liioiteltua.
  • Kaula on keskimittainen, kaareva ja lihaksikas. Se ei saa olla liian paksu.
  • Kaulan ylälinja on alalinjaa pidempi.
  • Päänliittymän tulee olla avoin ja sallia niskan taipuminen.
  • Kaula ei saa liittyä lapoihin liian alhaalta.
  • Säkä on matala.
  • Lapa on loiva.
  • Rintakehä on syvä.
  • Etuosan, rungon ja takaosa ovat tasapainoiset keskenään, mikään näistä ei saa olla liian pitkä tai lyhyt.
  • Ylälinja on voimakas ja lanne lyhyt.
  • Takaosa on pyöreämuotoinen. Hännänkiinnitys on luonnollinen.
  • Jalat ovat hyväasentoiset.
  • Etujalat eivät saa olla sijoittuneet liian taakse.
  • Jouhet ovat runsaat.
  • Säkäkorkeuden minimi on 112 senttiä. Rotu jaetaan korkeuden perusteella kahteen luokkaan: Class A yli 147-senttisille, Class B 112-147-senttisille. Korkeus ylittää harvoin 160 senttiä. Mountain Pleasure Horse Association ei hyväksy alle 147-senttisiä hevosia

Värit

KMSHA sallii ainakin teoriassa kaikki yksiväriset värit. Valkoiset merkit ovat sallittuja, mutta rajoitetusti. Valkopää (engl. bald face) on kielletty, ts. valkoinen väri ei saa ylittää silmiä. Jaloissa saa olla hieman valkoista etupolven tai kintereen yläpuolella, muttei liikaa. Vatsassa saa olla korkeintaan noin kämmenen kokoinen (36 neliötuumaa, 6*6 tuumaa) valkoinen laikku. Leuan allakaan ei ilmeisesti saa olla valkoisia laikkuja.

Hopeavärit ovat tavoiteltuja ja ilmeisesti myös yleisiä KMSH:lla, samoin kuin kalliovuortenhevosella. Muitakin värejä esiintyy

Spotted Mountain Horse (SMH) on KMSHA:n alarekisteri, joka rekisteröi kirjavat yksilöt. 

Askellajit ja käyttö

KMSH:n rotumääritelmään kuuluu olennaisena osana rodun erikoisaskellaji, nelitahtinen single-foot tai amble. Se on ratsastajalle mukava askellaji istua ja hevoselle ilmeisen energiatehokas, jota se voi kulkea pitkiä matkoja väsymättä.

KMSH on alkuperältään yleishevonen, joka kelpasi kaikkeen käyttöön ja koko perheen hevoseksi. Tämä pitää edelleen paikkaansa. Ne tunnetaan edelleen erityisesti vaellusratsuina.

Virtuaalimaailmassa rotu ei ole VRL:n listalla (edit 7.3.22: nyt rotu löytyy myös VRL:stä), mutta todennäköisesti sen sinne helposti saisi. ARJ listaa rodun ykkösryhmän erikoisaskellajirotuna.

Lähteet

maanantaina, helmikuuta 21, 2022

Yleiset nimet Ionicin pitkäsukuisten arabien suvuissa

Lupasin uutena vuotena puuhailla tänä vuonna arabien kanssa ja olen tässä vähitellen alkanut sitä lupausta lunastaa. Olen siis vähitellen tehnyt sivuja vanhoille kasvateille ja miettinyt uusia varsoja, varsinkin sellaisia, joiden vanhemmat ovat niitä vuonna 2010-12 syntyneitä ikänestoreita. Kovin montaa pitkäsukuista hevosta ei tarvinnut perata läpi, kun totesin, että löytyy joitain nimiä, jotka ovat kovin, kovin yleisiä meidän arabisuvuissa. Tässä on jonkinlainen katsaus niihin.

t. Abia Ion (Rikky Rikkardo – Amab Sharion)
Vuonna 2005 syntyneen Abian suosiota ei tarvitse sinänsä arvuutella: sen isä on Rikky Rikkardo, meille vieras ori, joka oli törkeän komea ja Virginian suosikki. Abia itse tosin jätti vain kolme puhdasta arabivarsaa Ioniciin, mutta niistä kaikki ovat olleet todella käytettyjä. Näistä ainoa ori oli Ashraf Ion, jonka suosioon vaikutti oriin hieno kuva ja sen isä, Equivalent Ion (Starline Enzo – Zaby Ashqar), joka oli yksi suosikki aikanaan myös. 
Joka tapauksessa kun Abian jälkeläisten varsamääriä katsoo, ymmärtää kyllä hyvin, miksi tamma on vieläkin melkoisen yleinen näky suvuissa. Se alkaa kuitenkin vähitellen jäädä armeliaasti sinne 5. sukupolveen ja sen taakse.

t. Zabhais GA (Ibn Ibhais GA – Zarifa GA) ja o. Wajaz GA (Walew GA – Jazmina GA)
Nämä kuuluvat vuonna 2008 keksittyyn tuontiryppääseen, samoin kuin vanhempansa ja yhteiset varsansa t. Zabaglione GA ja o. Zabjaz GA. Nämä tulivat silloin varmasti todella tarpeeseen, mutta näin jälkiviisauden hehkussa on todettava, että niitä tuli käytettyä silloin ihan liikaa. Lisäksi edelleen on elossa muutama hevonen, joka on isä on Wajaz GA. Voi kauhea.

t. Abrikonis GA (Etrusk GA – Abrikonia GA) ja o. Pariz GA (Prinzip GA – Corunda GA)
Näiden tarina on samanlainen kuin Zabhaisin ja Wajazin: ovat ns. suvullisia tuonteja, vuotta aiemmin keksitty kuin nuo kaksi aiemmin mainittua. Nähtävästi tarpeeseen nekin ovat tulleet, koska ovat edelleen niin harmillisen yleisiä nimiä sekä yhdessä että erikseen. Ja ovatpa nuo molempien vanhemmatkin jonkinasteisia mieliharmeja tätä nykyä, varsinkin Abrikonisin isä Etrusk yleisesti ja koko Abriko-tammalinja.

t. Alizza Ion (Gajrat – Saint Elizabeth)
Alizza on yksin vastuussa siitä, että emänsä Saint Elizabethin ja sen emän Cleopatran sukulinja yleensä Ionicissa jatkuu. Se onkin vanha linja, sillä Saint Elizabeth oli varmaan yksi ihan ensimmäisiä Ioniciin tulleita hevosia, sivujen tekopäivä on 24.1.2004. Saint-linja on edelleen tosi elinvoimainen siinä mielessä että hevosia on paljon, mutta se tekee Alizzan nimen jopa harmittavan yleiseksi. Alizzan isä on myös yksi vanha suosikki, EVM-sukuinen Gajrat.

t. Darca GA (Galaktika GA – Diana GA) ja o. Orientika GA (Okapi GA – Titanika GA)
Myös nämä ovat tällaisia suvullisia tuonteja, joita on nähtävästi käytetty sitten hieman liian innokkaasti. Erityisesti pitää mainita näiden yhteinen varsa, ori Doryn Origo, jonka varsalistaa katsoessa tulee väistämättä ajatelleeksi, että eikö tuolloin nyt voinut käyttää joitain muitakin kuin vain omia hevosia jalostuksessa...

Todennäköisesti, vaikkakaan ei toivottavasti sukuja peratessa löytyy muitakin nimiä, jotka löytyvät kovin monelta. Joitain vanhempia, "massasukuisia" hevosia panin jo myyntiin. (Mainos-mainos! Keskustassa on Ionicin ikioma myyntitopikki! Menkää ja ostakaa.) Lisäksi jos jollain sattuu olemaan myynnissä pitkäsukuisia arabeja, niin kannattaa tulla tarjoilemaan. Olen nyt suht helppo nakki.

–S

maanantaina, helmikuuta 14, 2022

Virtuaaliset risteytysrodut, osa 2

Viime viikolla esittelin virtuaalimaailmaan luotuja risteytysrotuja, mutta aiheen tarkempi analysointi jäi sikseen. Siihen palaan nyt tässä tekstissä.

Ensimmäiseksi mennään noihin määritelmäasioihin. Minä tuossa viime viikon tekstissä määrittelin virtuaalisen risteytysrodun sellaiseksi, joka syntyy risteyttämällä olemassaolevia rotuja, mutta jolla on kuitenkin oma nimensä, sellainen joka ei reaalimaailmassa ole. Tästä poikkeuksena ovat seepraponi (joka ei varsinaisesti ole risteytys) ja ehkä myös Spotted Draft Horse, jolle löytyy kyllä reaalimaailman rekisteri.

Tämä määritelmä rajaa pois sellaiset risteytykset, joiden jalostusmääritelmää on muutettu ja muokattu virtuaalimaailmaan, mutta joilla on on kuitenkin reaalimaailman rodun nimi ja sen rotumääritelmä on yhteneväinen reaalimaailman rotumääritelmän kanssa. Tiukasti tulkiten luultavasti yksikään risteytysrotu virtuaalimaailmassa ei toimi tismalleen samojen sääntöjen mukaan kuin miten sitä reaalimaailmassa jalostetaan. Useimmilla rekistereillä on jonkinlainen hyväksytysprosessi jalostukseen käytetyille hevosille tai muita vaatimuksia, ja monesti nämä eivät sovellu virtuaalimaailmaan.

Luotaessa virtuaalista risteytysrotua jokainen kehittäjä on miettinyt, joko tietoisesti tai tiedostamatta, miten vapaamuotoista jalostus on. Tiukimmat jalostussäännöt löytyvät vanhalta HSH:lta ja tuoreimmalta tulokkaalta BESHiltä, joissa rodun kehittäjät ovat halunneet pitää ainakin osa jalostuksesta omissa käsissään. Kaikkia suvultaan sopivia hevosia ei voi näiden jalostuksessa käyttää tai edes nimittää kyseisen rodun edustajaksi, vaan HSH:n kohdalla ainakin orien tuli olla hyväksyttyjä jalostukseen ja BESHin kohdalla ensimmäisen polven risteytys-BESHejä voivat tällä hetkellä kasvattaa vain rodun kehittäjät.

Tätä kevyemmän "tason" rotuja ovat RBSH, AWB ja ehkä SDH. Näiden kohdalla kuka tahansa voi kasvattaa rotuja ilman minkäänlaisia hyväksytysprosesseja, mutta jalostuksessa käytettävät rodut ovat varsin rajatut ja rajattua on myös tiettyjen kantarotujen prosenttiosuudet.

Kevyintä jalostusbyrokratiaa pitävät SGSH ja erityisesti vielä sitäkin "lepsummat" SSP ja SSW. Niissä jalostukseen hyväksyttyjen rotujen valikoima on laaja. SGSH:lla on puoliveriprosentti-vaatimus, SSW:llä ja SSP:llä ei tällaisia ole. Kunhan sitä vaadittua rotua on edes vähän, tai voi olla paljonkin, kunhan ei 100 %.

Perinteisesti virtuaaliset rodut eivät ole olleet juurikaan suosittuja. Se on hyvin ymmärrettävää, koska moni harrastaja pitäytyy niissä oikeissa roduissa. Ainoa poikkeus lienee RBSH, joka sai heti julkistuksensa jälkeen huomiota ja useamman innostuneen kasvattajan. Lisäksi RBSH saattoi osua sopivaan saumaan: muinainen HSH ei ollut koskaan saanut sen suurempaa julkisuutta ja se oli päässyt monelta unohtumaankin jo siinä vaiheessa kun RBSH tuli julkisuuteen. Niinpä se oli varmasti monelle harrastajalle uusi ja ihmeellinen asia. Nykyäänhän RBSH taitaa olla melko harvinainen, mutta siitä on yhtäkaikki tullut kiinteä osa virtuaalimaailmaa enkä ainakaan itse suuremmin pelkää sen katoamisen puolesta. RBSH:n suosiota Virginia on pohtinut vuonna 2009 blogissa, joten minä en aloita siitä sen enempää. (Tuossa tekstissä muuten mainitaan sellainen kuin arabiponi. Mikähän se lienee ollut?)

Millainen on sitten aiemmassa postauksessa esiteltyjen muiden virtuaalirotujen tulevaisuus? Ennustamaan minä en ryhdy, mutta toivon että ne tulisivat pysymään mukana menossa ainakin jollain tavoin. Ovathan tuollaiset risteytyskokeilut ainakin minusta varsin mielenkiintoisia. Ionicista löytyy RBSH:iden lisäksi AWB:itä ja SGSH:ita, jonkin verran myös virtuaalisia ratsuponeja, mutta jälkimmäisten kohtalo on vähän vaakalaudalla.

Mitä mieltä lukijat ovat virtuaalisista risteytysroduista, niiden tarpeellisuudesta, tulevaisuudesta, jalostuksesta, yleensäkään mistään?

– S

maanantaina, helmikuuta 07, 2022

Virtuaaliset risteytysrodut

Vuosien tai oikeammin jo vuosikymmenien saatossa virtuaalimaailmaan on luotu joitakin ihan omia rotuja, jotka saadaan aikaiseksi risteyttämällä oikeita hevosrotuja. Kutsun näitä tässä virtuaalisiksi risteytysroduiksi erotuksena virtuaaliroduista. Virtuaaliroduiksi lasken sellaiset rodut, jotka ovat puhtaasti virtuaalisia, tänne luotu ilman minkäänlaista yhtymäkohtaa oikeisiin rotuihin tai hevosiin, ja joita ei saada risteyttämällä muita rotuja keskenään. Virtuaalirotuja ovat ainakin karpaaninhevonen ja anastafjahinhevonen.

Yhteinen piirre useimmille virtuaalisille risteytysroduille on se, että ne nojaavat ainakin jossain määrin sellaisiin risteytyksiin, joita tehdään reaalimaailmassakin. Niistä useimmat eivät ole siis ihan täysin omasta päästä repäistyjä sekoitelmia. Muutamat rodut ovat oikeastaan "laajennuksia" olemassa oleviin rotuihin. Tällainen on esimerkiksi virtuaalinen ratsuponi VRP, jonka tavoite ja rotumääritelmä on sama kuin suomalaisen ratsuponin, sillä vain on laajempi jalostuspohja.

Tässä on lyhyet esittelyt niistä virtuaalisista risteytysroduista, joita tiedän.

Arabian Warmblood (AWB)

AWB on yksinkertaisesti puoliverinen, jonka suvussa on vähintään 12,5 % arabianhevosta. Muuten sen tulisi täyttää tavallisen puoliverisen standardit rakenteen suhteen, toki arabiveri saa näkyä. AWB on oikeastaan ihan tavallinen puoliverinen eikä sitä ehkä tarvitsisi pitää edes omana rotunaan, sillä arabi on hyväksytty todella monessa pv-kantakirjassa. Reaalimaailmassa arabeja käytetään nykyään harvakseltaan puoliverijalostuksessa, koska kriteerit ovat niin tiukat eikä arabi vastaa kaikilta osin sitä, mitä jalostushevosilta haetaan. Virtuaalimaailmassa tilanne toki on eri, mutta melko harvinainen näky arabi täälläkin on puoliveristen suvuissa.

Baffner Estate Sport Horse (BESH)

BESH on tuore tulokas virtuaalimaailmassa, itse asiassa se on kehittymässä vasta ja rotu- tai jalostusmääritelmät ovat vielä keskeneräisiä. Se on sinänsä vähän erikoisempi, että rodun kehittäjät haluavat ainakin toistaiseksi pitää sen kehitystä osin omissa käsissään. Se on risteytysrotu, mutta BESHiksi saa nimittää ainoastaan sellaista risteytystä, joka on lähtöisin rodun kotitallilta, Baffner Estatesta. Ulkopuoliset voivat jalostaa BESHejä ainoastaan BESH-vanhemmista, eivät risteyttää rotuja keskenään. Rodun pääasiallinen idea onkin olla kehittäjiensä hieman eksoottisempi hyvän mielen projekti.

Finnish Heavier Sport Horse (HSH)

HSH on tiettävästi virtuaalimaailman ensimmäinen risteytysrotu, mutta se ei koskaan lähtenyt lentoon. Pääpiirteissään siinä yhdistettiin perchenhevosta täysi- tai puoliverisiin, tarkoituksena oli saavuttaa raskaampi valjakkohevostyyppi. Tällaisia perche-risteytyksiä teetetään maailmalla jonkin verran ja juurikin samankaltaisin tavoittein.

Tarkemmin historiasta ja rodusta löytyy tietoa VirtuaaliWikistä: Finnish Heavier Sport Horse.

Russian-based Sport Horse (RBSH)

RBSH lienee virtuaalisista risteytysroduista vakiintunein, tunnetuin ja sieltä vanhimmasta päästä. Virginia kehitti sen vuonna 2002 ja se sai heti alkuvuosina useampia innostuneita kasvattajia. Myöhemmin sen suosio on hiipunut, mutta missään tapauksessa se ei ole kadonnut.

RBSH:n jalostuspohja koostuu venäläisistä ratsuroduista, näitä risteytetään joko keskenään tai mieluummin englantilaiseen täysiveriseen tai angloarabiin. Venäläisrotujen ja täysiveristen risteytykset ovat olleet suosittuja kautta aikain ja esimerkiksi budjonny rotuna on tällaisista syntynytkin alunperin. 

RBSH:n jalostusmääritelmä ja rotumääritelmä kommentteineen löytyy VirtuaaliWikistä. Minulla on harkinnassa määritelmien päivitys Virginian luvalla. Ainakin värimääritelmä kaipaa päivitystä, koska tieto väreistä on karttunut melko hurjasti 20 vuodessa. Muitakin pikkuviilailuja voisi tehdä.

Seepraponi

Esittelen seepraponin nyt tässä samassa tekstissä, vaikka se ei oikeastaan ole risteytysrotu siinä mielessä, että otettaisiin seepra ja poni ja risteytettäisiin ne keskenään. Ensinnäkin nämä tämmöiset risteytykset kyllä olisivat mahdollisia, mutta varsat ovat lajiristeytyksinä lisääntymiskyvyttömiä. Toiseksi virtuaalimaailman ensimmäiset seepraponit ovat olleet EVM-hevosia, siis valmiita seepraponeja ja vertautuvat sellaisina enemmän karpaanin- tai anastafjahinhevosiin. Seepraponille ei olekaan olemassa mitään jalostusohjetta.

Sim-Game Sport Horse (SGSH)

SGSH:n kehitti Aavistus alkuvuodesta 2012, mutta Virginia oli suuna päänä mukana keskustelussa. SGSH on lyhyesti sanoen puoliverisen ja jonkin toisen lämminverisen hevosrodun risteytys. Rotuyhdistyksellä oli kattavat sivut määritelmineen ja jalostusohjeineen, mutta ne ovat kadonneet netistä. Onneksi ne löytyvät täydellisinä Web Archivesta.

Olen miettinyt SGSH:n osalta sitä, että kun Aavistus on kerran lopettanut, niin voisinko ottaa SGSH:n ns. "itselleni". Rotumääritelmä voisi kaivata vähän selkeyttämistä ja kenties jalostusmääritelmäkin. Ainakin ne kaipaisivat sitä, että tiedot kirjoitettaisiin talteen, ettei tarvitsisi joka kerta hakea niitä Archivesta.

Sim Sport Pony (SSP) ja Sim Sport Warmblood (SSW)

SSP ja SSW ovat Sandin vuonna 2014 kehittämiä risteytysrotuja, joiden jalostusohjeet ovat hyvin löysät. SSP:ssä tulee olla aina jotain puoli- tai täysiverirotua sekä jotain ponirotua, muutama rotu on kokonaan kielletty (sh, isl, nvh, hafl ja kv- ja lv-ravihevosrodut), mutta muuten kenttä on auki. Jalostuspohjan laajuudesta johtuen SSP:llä ei ole varsinaista rotumääritelmää, koska tyyppi voi vaihdella paljon. Säkäkorkeuden tulee olla alle 149 cm.

SSW on samankaltainen jalostusmääritelmältään. Kielletyt rodut ovat samat eikä siinä saa olla ponia. Sen sijaan puoli- tai täysiveristä täytyy olla. Muuten kaikki kylmä- ja lämminverirodut ovat sallittuja, myös askellajirodut, jotka on SGSH:ssa kiellettyjä. Silläkään ei ole rotumääritelmää sen paremmin kuin että säkäkorkeuden tulee olla vähintään 149 cm.

Spotted Draft Horse (SDH)

SDH oli muistaakseni Tijuanan omistajan kehittelemä lehmänkirjava kylmäveriristeytys. Tiedot siitä ovat kadonneet melko tavalla kokonaan, sikäli jos niitä koskaan erityisesti olikaan missään. VRL:n rekisterissä on muutamia vuonna 2010 tai sitä aiemmin rekisteröityjä SDH:ita. Kaikki, joilla sukua on, ovat paint-kylmäveri -risteytyksiä, kylmäverisenä on käytetty perchenhevosta ja shirenhevosta.

 Virtuaalinen ratsuponi (VRP)

VRP on minun ja Virginian suhteellisen sivuun jäänyt projekti. Kuten mainitsin tekstin alussa, se on käytännössä ratsuponi, jolla on laajennettu jalostuspohja. Sen jalostukseen on valittu sellaisia rotuja, jotka ovat samankaltaisia rakenteeltaan, tyypiltään ja käyttötarkoitukseltaan kuin suomalaisen ratsuponin jalostuksessa käytetyt rodut. Mukana on poniroduista mm. kaspianponi ja australianponi, ja hevosroduista shagya, terskinhevonen, pintabian, ara-appaloosa ja muutamia itäeurooppalaisia puoliverimäisiä rotuja, kuten gidran ja malopolski. Lista voisi kaivata tarkistamista ja päivitystäkin, tosin en tiedä kuinka moni harrastaja on edes kiinnostunut tästä.

– S