Uusi vuosihan on lupausten ja uuden elämän aloittamisen aikaa. Myös virtuaalimaailmassa.
Ensi vuonna lupaamme...
... järjestää edelleen aktiivisesti laukkoja
... kasvattaa ja keksiä paljon uusia hevosia monista eri roduista
... ottaa entistäkin rennommin
... kommentoida muiden blogeja useammin
... olla unohtamatta omaa blogiamme
... yrittää olla aktiivisempia suhteissa muihin talleihin
... jatkaa edelleen ahaltek-kasvatusta
... yrittää saada vihdoin ne VRER-ravit järjestettyä
... tehdä tästä harrastuksesta vieläkin hauskempaa
... piirtää tai maalata edes yksi hevoskuva ja käyttää sitä jollain hevosistamme
... olla muuttamatta radikaalisti tallien toimintaa tai ulkoasua
Mitä muuta me voisimme luvata? Mitä arvoisat lukijat aikovat luvata uutena vuotena?
Gin Ahaltekin ja Ionicin yhteinen blogi. Asiaa virtuaalihevosten kasvatuksesta, omistamisesta, kilpailuttamisesta, kilpailemattomuudesta, kuvista ja ylipäänsä kaikenlaisista virtuaalimaailman ilmiöistä. Kommentoida saa.
torstaina, joulukuuta 31, 2009
keskiviikkona, joulukuuta 30, 2009
Joulutauko takanapäin
Kuten ainakin Pinkin laukkojen tulleista tuloksista ja muiden blogien kommentoinnista voi päätellä, on ainakin suurin osa meidän joulutauosta takana päin. Jopa ihan vain muutaman päivän tauko ilman tietokonetta ja nettiä (kännykkää ei lasketa) tekee terää ja nyt ainakin minä olen jaksanut ihan uudella innolla taas päkistää virtuaaliasioita.
Tuossa jo lauantai-iltana keksin joutessani muutamalle kymmenelle kasvatille nimet ja tänään olen pykännyt peräti kolme LJ-kutsua sekä anonut ne. Laukkakisoihinkin on osallistuttu ja vanhojen tuloksia tsekkailtu. Pinkistä muutama vanhempi laukkuri jäi eläkkeellekin tässä.
Muutama uusi, aktiivisen oloinen virtuaaliblogikin on bongattu ja tallennettu tuohon oikealle puolelle. Uusia ovat nämä: "Bittiponit kuvissa", "Chigeon Ponies", "Immortelle Park" (oikeastaan uusvanha blogi) ja "Virtuaalinarina" (uusvanha tämäkin). Menkää ihmeessä tutustumaan!
Muistakin aktiivisista virtuaaliblogeista kuulisimme mieluusti.

tiistaina, joulukuuta 29, 2009
Ionicin kasvattitilasto vuodelta 2009
Sain tässä aikaiseksi tehdä kasvattitilastot tältä vuodelta. Vuosi on jo niin lopuillaan, ettei tälle vuodelle voida enää yhtään varsaa suunnitella, vaan ne menevät ensi vuodelle kaikki.
Joka tapauksessa tänä vuonna syntyi eniten varsoja vuotta kohti, mitä koskaan aikaisemmin. Yhteensä Ionicissa syntyi 453 varsaa. Se on ihan huomattavasti enemmän kuin viime vuoden ennätys, 392 varsaa.
Eniten syntyi arabivarsoja, kaikkiaan 108 kappaletta. Gin Ahaltekin tekkevarsoja ei lasketa näihin tilastoihin, niitä todennäköisesti on enemmän.
Sitten tulevat järjestyksessä seuraavat rodut:
knabstrup, 66 varsaa
terskinhevonen, 43 varsaa
kalliovuortenponi, 32 varsaa
kladrub, 30 varsaa
tennesseenwalker, 19 varsaa
RBSH, 17 varsaa
doninhevonen, 14 varsaa
puoliverinen, 13 varsaa
paint, 11 varsaa
Muut rodut jäivät alle 10 varsan.
Tänä vuonna syntyivät ensimmäiset kasvatit seuraavista roduista:
nonius
- friisiläinen
- murgenhevonen
- bardianponi
- haflinger
- exmoorinponi
Yhteensä varsoja syntyi tänä vuonna 44 eri rodusta.

sunnuntaina, joulukuuta 20, 2009
Tallien joulu
Joulu tulla jolkottaa ja se tarkoittaa sitä, että yksi jos toinen reissailee sukulaisten luo. Niin myös me molemmat Ginin kanssa. Siksipä kaikki tallit ovat jossain määrin telakalla ainakin joulunpyhät.
Huomisten laukkojen tulokset tulevat joko tänä iltana tai viimeistään huomenna, mutta 23.12. laukkojen tulokset tulevat vasta aikaisintaan lauantai-iltana 26.12. Niinpä laukkojen osallistumisaikaakin on jatkettu 25.12. klo 21 asti. 28.12. ja 30.12. laukkatulosten pitäisi tulla suunnilleen aikataulussa, samoin siitä eteenpäin.
Sähköposteihin ei vastailla ainakaan pyhien aikaan.
Tilastoja esimerkiksi viime vuoden aikana syntyneistä kasvateista tulee joskus myöhemmin, välipäivinä tai ensi vuoden puolella. Minulla on kutina, että tänä vuonna Ionicin kasvattiennätys vuotta kohti (392 varsaa vuonna 2008) voi mennä rikki...
Me toivotamme kaikille lukijoille oikein hyvää joulua!

torstaina, joulukuuta 17, 2009
Hard-hardcore-esimerkki Coat Color Calculatorille
Reilu vuosi sitten Gin esitteli hardcore-esimerkin Coat Color Calculatorille. Siihen oli otettu mukaan kaikki diluutiovärit sekä mahdollisuus tuplavoikkoon, mutta pois oli jätetty kimo- ja päistärikkögeenit sekä eri lehmänkirjavuuden muodot. Gin totesikin tämän tekstissään ja kommentoi sen sanoen, että näiden kaikkien lisääminen keitokseen aiheuttaisi todennäköisesti katastrofin.
Ei se katastrofia aiheuttanut, mutta CCC antoi kyllä virheilmoituksen siitä, että kaikki data ei mahdu tuloskenttään ja että lasketut tulokset voivat olla väärin.
Syötin nimittäin isän ja emän värikenttiin seuraavat värit:
isä dunalino roan + tobiano (rautias + hallakko + voikko + päistärikkö + tobiano, voikonhallakonpäistärikkö tobiano)
emä classic cream champagne + frame/sabino/splash + gray (musta + voikko + samppanja + frame + sabino + splash + kimo)
Genotyyppien kohtiin annoin seuraavat arvot.
Isä:
Agouti (Bay/Black): Heterozygous (Aa)
Silver Dilution: Heterozygous (nZ)
Dun Dilution: Heterozygous Dun (Dd)
Roan: Heterozygous Roan (Rr)
Tobiano: Heterozygous (nT)
Emä:
Red Factor (Extension): Red Carrier (Ee)
Gray: Heterozygous (Gg)
Champagne Dilution: Heterozygous Champagne (nCh)
Sabino: Heterozygous (nSb)
Splash: Heterozygous (nSpl)
Jostain syystä framen homo- tai heterotsygoottisuutta ei kysytty lainkaan, mutta toisaalta noiden kaikkien overomuotojen periytyminen ei tiettävästi ole vielä selvitetty, ne eivät periydy ilmeisestikään normaalin dominoivina, kuten tobiano vaan periytyminen on mutkikkaampaa. CCC kuitenkin käsittelee ne normaaleita dominoivina, yhden geenin aiheuttamina väreinä, ilmeisesti yksinkertaisuuden takia. (edit. frame on homotsygoottina letaali, siksi se ei risteytysesimerkissä voi olla homotsygootti)
Kun tällaiset tiedot syöttää CCC:n kenttiin, se ainakin minulla raksutti puoli minuuttia ja antoi sitten vasta pitkänpitkän listan värejä sekä sen huomautuksen, että kaikki eivät mahtuneet ja tulos voi olla virheellinen. Kaikkien värien todennäköisyysprosentti oli alle 1%, useimpien alle 0,5%, joten vaihtoehtoja on satoja.
Lisäksi CCC ei antanut tarkkaan eri yhdistelmiä ns. toveroväreille eli missä sekoittuu tobiano ja yksi tai useampi noista overoväreistä (sabino, splash, frame). Kaikki nämä on merkitty vain toveroiksi ilman mainintaa siitä, mikä tai mitkä overot tobianon kanssa yhdistyvät.
Tässä kuitenkin saamani värilista. En ole selittänyt värejä auki, koska siinä olisi elämää suurempi työ (työ on kuitenkin aloitettu 15.4.12):
Palomino Tovero (rt+1vkko+tob+overo)
Palomino Roan Tovero (rt+1vkko+päis+tob+overo)
Dunalino Tovero (rt+1vkko+hkko+tob+overo)
Gray (Palomino) Tovero (rt+1vkko+km+tob+overo)
Gold Cream Champagne Tovero (rt+1vkko+ch+tob+overo)
Chestnut Tovero (rt+tob+overo)
Chestnut Roan Tovero (rt+päis+tob+overo)
Gray (Chestnut) Tovero (rt+km+tob+overo)
Cremello Tovero (rt+2vkko+tob+overo)
Red Dun Tovero (rt+hkko+tob+overo)
Gold Champagne Tovero (rt+ch+tob+overo)
Gray (Dunalino) Tovero (rt+1vkko+hkko+km+tob+overo)
Dunalino Roan Tovero (rt+1vkko+hkko+päis+tob+overo)
Gray (Palomino Roan) Tovero (rt+1vkko+km+päis+tob+overo)
Gray (Chestnut Roan) Tovero (rt+päis+km+tob+overo)
Gray (Red Dun) Tovero (rt+hkko+km+tob+overo)
Red Dun Roan Tovero (rt+hkko+päis+tob+overo)
Gold Champagne Dun Tovero (rt+ch+hkko+tob+overo)
Gold Champagne Roan Tovero (rt+ch+päis+tob+overo)
Gray (Gold Champagne) Tovero (rt+ch+km+tob+overo)
Cremello Roan Tovero (rt+2vkko+päis+tob+overo)
Gray (Cremello) Tovero (rt+2vkko+km+tob+over)
Cremello Dun Tovero (rt+2vkko+hkko+tob+overo)
Gold Cream Champagne Roan Tovero (rt+1vkko+ch+päis+tob+overo)
Gray (Gold Cream Champagne) Tovero (rt+1vkko+ch+km+tob+overo)
Gold Cream Champagne Dun Tovero (rt+1vkko+ch+hkko+tob+overo)
Cremello Champagne Tovero (rt+2vkko+ch+tob+overo)
Gray (Red Dun Roan) Tovero (rt+hkko+päis+km+tob+overo)
Smoky Black Tovero (m+1vkko+tob+overo)
Buckskin Tovero (rn+1vkko+tob+overo)
Amber Cream Champagne Tovero (rn+1vkko+ch+tob+overo)
Gold Champagne Dun Roan Tovero (rt+1vkko+ch+hkko+päis+tob+overo)
Classic Cream Champagne Tovero (m+1vkko+ch+tob+overo)
Gray (Gold Champagne Dun) Tovero (rt+ch+hkko+km+tob+overo)
Buckskin Roan Tovero (rn+1vkko+päis+tob+overo)
Silver Buckskin Tovero (rn+1vkko+hp+tob+overo)
Gray (Smoky Black) Tovero (m+1vkko+km+tob+overo)
Dunskin Tovero (rn+1vkko+hkko+tob+overo)
Gray (Gold Champagne Roan) Tovero (rt+ch+päis+km+tob+overo)
Gray (Buckskin) Tovero (rn+1vkko+km+tob+overo)
Silver Smoky Black Tovero (m+1vkko+hp+tob+overo)
Smoky Blue Roan Tovero (m+1vkko+päis+tob+overo)
Smoky Grullo Tovero (m+1vkko+hkko+tob+overo)
Palomino Roan Frame/Splash (rt+1vkko+päis+frame+splash)
Gray (Gold Cream Champagne Roan) Overo (rt+1vkko+ch+päis+km+overo)
Gray (Smoky Blue Roan) Tovero (m+1vkko+päis+km+tob+overo)
Dunalino Roan Sabino (rt+1vkko+hkko+päis+sabino)
Palomino Roan Frame/Sabino (rt+1vkko+päis+frame+sabino)
Palomino Splash (rt+1vkko+splash)
Gray (Buckskin Roan) Tovero
Palomino Roan
Silver Smoky Grullo Tovero
Palomino Roan Overo
Gray (Gold Cream Champagne Roan)
Gray (Gold Cream Champagne Dun) Tobiano
Palomino Tobiano
Palomino Roan Sabino
Palomino Roan Sabino/Splash
Palomino Sabino/Splash
Palomino Sabino
Palomino Roan Splash
Palomino Roan Tobiano
Gray (Palomino Roan) Frame/Sabino
Gray (Gold Cream Cham. Dun Roan)
Gray (Gold Cream Champagne Dun) Overo
Dunalino Tobiano
Dunalino Splash
Gray (Smoky Grullo) Tovero
Gray (Gold Cream Champagne Dun)
Dunalino Sabino/Splash
Dunalino Sabino
Gold Cream Champagne Roan Sabino
Dunalino Frame/Sabino
Gray (Palomino) Sabino/Splash
Dunalino Roan Tobiano
Dunalino Frame/Splash
Dunalino Overo
Dunalino Roan
Dunalino Roan Frame/Sabino
Dunalino Roan Splash
Dunalino Roan Overo
Dunalino
Dunskin Roan Tovero
Palomino Frame/Splash
Palomino Frame/Sabino/Splash
Palomino Frame/Sabino
Palomino
Gray (Palomino Roan) Overo
Gray (Gold Cream Champagne Roan) Tobiano
Gray (Palomino Roan) Sabino
Gray (Palomino) Tobiano
Gray (Palomino Roan) Tobiano
Gray (Palomino) Splash
Gray (Palomino)
Silver Smoky Blue Roan Tovero
Gray (Palomino) Frame/Sabino
Gray (Palomino) Frame/Splash
Cremello Dun Roan Tovero
Gray (Palomino) Overo
Gray (Palomino) Sabino
Palomino Overo
Gray (Palomino Roan) Splash
Gold Cream Champagne
Gray (Gold Cream Champagne) Tobiano
Gray (Dunalino Roan) Tobiano
Gold Cream Champagne Overo
Gray (Dunalino Roan) Sabino
Gold Cream Champagne Sabino
Gold Cream Champagne Frame/Splash
Gold Cream Cham. Dun Roan
Gold Cream Cham. Dun Roan Overo
Gold Cream Champagne Tobiano
Gold Cream Cham. Dun Roan Tobiano
Gray (Gold Cream Champagne) Splash
Gold Cream Champagne Roan Tobiano
Gray (Dunalino Roan) Overo
Gold Cream Champagne Frame/Sabino
Gold Cream Champagne Dun Tobiano
Gold Cream Champagne Dun
Gold Cream Champagne Sabino/Splash
Gold Cream Champagne Dun Splash
Silver Dunskin Tovero
Gray (Cremello Roan) Tovero
Gold Cream Champagne Dun Overo
Gray (Silver Buckskin) Tovero
Gold Cream Champagne Dun Sabino
Gold Cream Champagne Splash
Gray (Gold Cream Champagne)
Gold Cream Champagne Roan Overo
Smoky Grullo Roan Tovero
Gray (Dunskin) Tovero
Gray (Dunalino) Tobiano
Gray (Dunalino) Splash
Gray (Dunalino Roan)
Gold Cream Champagne Roan Splash
Gray (Silver Smoky Black) Tovero
Gray (Dunalino) Sabino
Gray (Dunalino) Overo
Gold Cream Champagne Roan
Silver Buckskin Roan Tovero
Gray (Dunalino) Frame/Sabino
Gray (Dunalino)
Gray (Cremello Dun) Tovero
Gray (Gold Cream Champagne) Overo
Gray (Gold Cream Champagne) Sabino
Gray (Palomino Roan)
Gray (Dunalino Roan) Tovero
Amber Champagne Tovero
Gray (Black) Tovero
Grullo Tovero
Classic Champagne Tovero
Blue Roan Tovero
Gray (Bay) Tovero
Smoky Cream Tovero
Silver Bay Tovero
Bay Tovero
Bay Roan Tovero
Perlino Tovero
Bay Dun Tovero
Silver Black Tovero
Black Tovero
Amber Champagne Dun Tovero
Amber Champagne Roan Tovero
Gray (Perlino) Tovero
Silver Classic Champagne Tovero
Silver Bay Dun Tovero
Perlino Dun Tovero
Amber Cream Champagne Roan Tovero
Silver Bay Roan Tovero
Amber Cream Champagne Dun Tovero
Gray (Blue Roan) Tovero
Silver Perlino Tovero
Smoky Cream Roan Tovero
Smoky Cream Dun Tovero
Silver Amber Champagne Tovero
Gray (Cremello Champagne) Tovero
Gray (Silver Bay) Tovero
Gray (Classic Champagne) Tovero
Classic Champagne Roan Tovero
Classic Champagne Dun Tovero
Gray (Smoky Cream) Tovero
Classic Cream Champagne Dun Tovero
Silver Smoky Cream Tovero
Silver Classic Cream Champagne Tovero
Gray (Grullo) Tovero
Bay Dun Roan Tovero
Gray (Amber Champagne) Tovero
Gray (Classic Cream Champagne) Tovero
Gray (Silver Black) Tovero
Silver Grullo Tovero
Silver Black Roan Tovero
Gray (Amber Cream Champagne) Tovero
Cremello Champagne Dun Tovero
Perlino Roan Tovero
Silver Amber Cream Champagne Tovero
Classic Cream Champagne Roan Tovero
Grullo Roan Tovero
Gray (Bay Roan) Tovero
Gray (Bay Dun) Tovero
Cremello Champagne Roan Tovero
Gray (Silver Bay Dun) Tovero
Perlino Champagne Tovero
Smoky Cream Champagne Tovero
Gray (Grullo Roan) Tovero
Gray (Silver Grullo) Tovero
Silver Grullo Roan Tovero
Gray (Bay Dun Roan) Tovero
Gray (Silver Black Roan) Tovero
Gray (Silver Bay Roan) Tovero
Silver Bay Dun Roan Tovero
Gold Cream Champagne Roan Sabino/Splash
Gray (Gold Cream Champagne Roan) Sabino
Gray (Gold Cream Champagne Roan) Splash
Gray (Gold Cream Champagne Roan) Tovero
Gray (Gold Cream Champagne) Frame/Sabino
Gray (Gold Cream Champagne) Frame/Splash
Gray (Gold Cream Champagne) Sabino/Splash
Gray (Gold Cream Champagne Dun) Splash
Gray (Gold Cream Champagne Dun) Sabino
Silver Classic Champagne Dun Tovero
Gray (Amber Champagne Roan) Tovero
Gray (Amber Champagne Dun) Tovero
Gray (Gold Cream Champagne Dun) Tovero
Red Dun Tobiano
Gray (Gold Champagne Dun) Overo
Red Dun Roan Frame/Sabino
Gray (Cremello Roan)
Red Dun Roan Frame/Splash
Red Dun Roan Overo
Red Dun Roan Sabino
Red Dun Roan Sabino/Splash
Red Dun Roan Splash
Red Dun Roan Tobiano
Red Dun Sabino
Red Dun Overo
Red Dun Splash
Red Dun Frame/Splash
Gray (Cremello Dun) Tobiano
Gray (Cremello Dun) Splash
Gray (Gold Champagne Dun Roan) Tobiano
Gray (Cremello Dun) Sabino
Gray (Cremello Dun) Overo
Gray (Gold Champagne Dun Roan) Tovero
Gray (Gold Champagne Dun)
Gray (Cremello Dun)
Gray (Gold Champagne Dun) Frame/Sabino
Gray (Gold Champagne Roan) Splash
Red Dun Sabino/Splash
Gray (Cremello) Frame/Sabino
Gray (Dunskin Roan) Tovero
Gray (Gold Champagne Dun Roan)
Gray (Dunalino) Sabino/Splash
Gray (Dunalino) Frame/Splash
Gray (Dunalino Roan) Splash
Gray (Dunalino Roan) Frame/Sabino
Gray (Cremello) Tobiano
Gray (Cremello) Splash
Gray (Cremello) Sabino/Splash
Gray (Cremello) Sabino
Red Dun Roan
Gray (Cremello) Frame/Splash
Gray (Cremello Dun Roan) Overo
Gray (Cremello)
Gray (Cremello Roan) Tobiano
Gray (Cremello Roan) Splash
Gray (Gold Champagne Dun Roan) Overo
Gray (Cremello Roan) Sabino
Gray (Cremello Roan) Overo
Gray (Gold Champagne Dun Roan) Sabino
Red Dun
Red Dun Frame/Sabino
Red Dun Frame/Sabino/Splash
Gray (Cremello) Overo
Gray (Chestnut Roan)
Gray (Cremello Dun Roan) Tobiano
Gray (Chestnut) Frame/Splash
Gray (Chestnut) Frame/Sabino/Splash
Gray (Chestnut) Frame/Sabino
Gray (Chestnut)
Gray (Chestnut Roan) Tobiano
Gray (Chestnut Roan) Splash
Gray (Chestnut Roan) Sabino/Splash
Gray (Chestnut Roan) Sabino
Gray (Chestnut Roan) Overo
Gray (Chestnut) Sabino
Gray (Chestnut Roan) Frame/Sabino
Gray (Chestnut) Sabino/Splash
Gray (Gold Champagne)
Gray (Gold Champagne) Frame/Sabino
Gray (Gold Champagne) Frame/Splash
Gray (Gold Champagne) Overo
Gray (Gold Champagne) Sabino
Gray (Gold Champagne) Sabino/Splash
Gray (Gold Champagne) Splash
Gray (Gold Champagne) Tobiano
Gray (Gold Cream Cham. Dun Roan) Overo
Gray (Gold Cream Cham. Dun Roan) Tobiano
Gray (Chestnut Roan) Frame/Splash
Gray (Gold Champagne Dun) Splash
Gray (Cremello Dun Roan)
Silver Amber Champagne Dun Tovero
Gray (Cremello Champagne) Tobiano
Gray (Cremello Champagne) Splash
Gray (Cremello Champagne) Sabino
Gray (Cremello Champagne) Overo
Gray (Gold Champagne Dun) Sabino
Gray (Cremello Champagne)
Gray (Cremello Champagne Roan)
Silver Amber Champagne Roan Tovero
Gray (Chestnut) Overo
Palomino Roan Frame/Sabino/Splash
Gray (Smoky Grullo Roan) Tovero
Gray (Gold Champagne Dun) Tobiano
Gray (Gold Champagne Roan)
Gray (Gold Champagne Roan) Frame/Sabino
Gray (Gold Champagne Roan) Overo
Gray (Gold Champagne Roan) Sabino
Gray (Classic Champagne Roan) Tovero
Gray (Classic Champagne Dun) Tovero
Gray (Gold Champagne Roan) Tobiano
Gray (Chestnut) Tobiano
Gray (Chestnut) Splash
Gray (Cremello Champagne Dun)
Cremello Champagne Dun Tobiano
Cremello Champagne Roan Sabino
Cremello Champagne Roan Overo
Gray (Red Dun Roan) Overo
Gray (Red Dun Roan) Sabino
Cremello Champagne Roan
Cremello Champagne Overo
Cremello Champagne Dun
Cremello Champagne Frame/Sabino
Cremello Champagne Sabino
Cremello Champagne Dun Splash
Cremello Champagne Dun Sabino
Gray (Red Dun Roan) Splash
Gold Cream Champagne Roan Frame/Splash
Cremello Champagne Dun Roan
Gold Champagne Dun Tobiano
Cremello Dun Splash
Cremello Champagne Frame/Splash
Cremello Dun Frame/Splash
Cremello Dun Sabino/Splash
Cremello Dun Sabino
Cremello Dun Roan Tobiano
Cremello Dun Roan Splash
Cremello Dun Roan Sabino
Cremello Dun Roan Overo
Gray (Red Dun Roan)
Cremello Champagne Roan Splash
Cremello Dun Overo
Cremello Champagne Roan Tobiano
Gray (Red Dun Roan) Frame/Sabino
Cremello Dun Frame/Sabino
Cremello Dun
Cremello Champagne Tobiano
Cremello Champagne Splash
Gray (Red Dun Roan) Frame/Splash
Cremello Champagne
Cremello Dun Roan
Chestnut Frame/Sabino/Splash
Chestnut Roan Sabino
Chestnut Roan Overo
Chestnut Roan Frame/Splash
Chestnut Roan Frame/Sabino/Splash
Chestnut Roan Frame/Sabino
Chestnut Roan
Gray (Red Dun)
Chestnut Frame/Splash
Chestnut Roan Tobiano
Chestnut Frame/Sabino
Chestnut
Gray (Silver Buckskin Roan) Tovero
Gray (Silver Classic Champagne) Tovero
Gray (Silver Smoky Blue Roan) Tovero
Gray (Silver Dunskin) Tovero
Amber Champagne Dun Roan Tovero
Chestnut Overo
Gray (Silver Smoky Grullo) Tovero
Cremello
Gray (Red Dun) Frame/Sabino
Gray (Red Dun) Frame/Splash
Gray (Red Dun) Overo
Gray (Red Dun) Sabino
Gray (Red Dun) Sabino/Splash
Gray (Red Dun) Splash
Chestnut Roan Sabino/Splash
Gray (Silver Amber Champagne) Tovero
Chestnut Roan Splash
Silver Smoky Grullo Roan Tovero
Classic Champagne Dun Roan Tovero
Chestnut Tobiano
Chestnut Splash
Chestnut Sabino/Splash
Chestnut Sabino
Gray (Red Dun Roan) Tobiano
Gray (Red Dun) Tobiano
Gold Champagne Dun Sabino
Gold Champagne Roan Frame/Sabino
Cremello Dun Tobiano
Gold Champagne Overo
Gold Champagne Frame/Splash
Gold Champagne Frame/Sabino/Splash
Gold Champagne Frame/Sabino
Silver Dunskin Roan Tovero
Gold Champagne Dun Overo
Gold Champagne Dun Sabino/Splash
Gold Champagne Roan Overo
Gold Champagne Dun Roan Tobiano
Gold Champagne Dun Roan Splash
Gold Champagne Dun Roan Sabino
Gold Champagne Dun Roan Overo
Gray (Palomino Roan) Frame/Splash
Gold Champagne Dun Roan Frame/Sabino
Gold Champagne Dun Roan
Gold Champagne Dun Splash
Gold Champagne Tobiano
Gold Cream Champagne Roan Frame/Sabino
Gold Cream Champagne Frame/Sabino/Splash
Silver Classic Champagne Roan Tovero
Gold Cream Champagne Dun Sabino/Splash
Gold Cream Champagne Dun Frame/Splash
Gold Cream Champagne Dun Frame/Sabino
Gold Cream Cham. Dun Roan Tovero
Cremello Champagne Dun Overo
Gold Cream Cham. Dun Roan Sabino
Gold Champagne Roan Frame/Splash
Gold Champagne Splash
Gold Champagne Sabino/Splash
Gold Champagne Sabino
Gold Champagne Roan Tobiano
Gold Champagne Roan Splash
Gold Champagne Roan Sabino/Splash
Gold Champagne Roan Sabino
Gold Champagne Roan
Gold Cream Cham. Dun Roan Splash
Cremello Roan Sabino/Splash
Dunalino Roan Sabino/Splash
Dunalino Roan Frame/Splash
Dunalino Frame/Sabino/Splash
Cremello Splash
Cremello Overo
Cremello Sabino/Splash
Cremello Sabino
Cremello Frame/Sabino/Splash
Cremello Roan Splash
Cremello Tobiano
Cremello Roan Sabino
Cremello Roan Overo
Cremello Roan Frame/Splash
Cremello Roan Frame/Sabino
Cremello Roan
Gold Champagne Dun Frame/Splash
Cremello Frame/Splash
Cremello Roan Tobiano
Cremello Frame/Sabino
Gold Champagne Dun Frame/Sabino
Gold Champagne Dun
Gold Champagne
Gray (Palomino Roan) Sabino/Splash
Gray (Palomino) Frame/Sabino/Splash
Smoky Cream Champagne Dun Tovero
Perlino Champagne Roan Tovero
Perlino Champagne Dun Tovero
Gray (Silver Grullo Roan) Tovero
Silver Perlino Dun Tovero
Gray (Silver Perlino) Tovero
Gray (Smoky Cream Champagne) Tovero
Silver Perlino Roan Tovero
Gray (Smoky Cream Dun) Tovero
Silver Smoky Cream Dun Tovero
Gray (Smoky Cream Roan) Tovero
Perlino Dun Roan Tovero
Smoky Cream Champagne Roan Tovero
Gray (Perlino Roan) Tovero
Smoky Cream Dun Roan Tovero
Gray (Perlino Dun) Tovero
Gray (Silver Smoky Cream) Tovero
Gray (Perlino Champagne) Tovero
Gray (Silver Bay Dun Roan) Tovero
Silver Smoky Cream Champagne Tovero
Silver Smoky Cream Roan Tovero
Silver Perlino Champagne Tovero
Gray (Silver Dunskin) Overo
Gray (Silver Classic Cream Champagne) Overo
Gray (Silver Classic Cream Champagne)
Gray (Dunskin) Tobiano
Gray (Silver Classic Cream Cham. Roan) Tobiano
Gray (Silver Classic Cream Cham. Dun) Tobiano
Gray (Silver Classic Cream Cham. Roan)
Gray (Gold Champagne Dun Roan) Frame/Sabino
Gray (Silver Dunskin Roan) Tobiano
Gray (Silver Classic Cream Cham. Dun) Overo
Gray (Silver Classic Cream Cham. Dun)
Gray (Silver Dunskin) Sabino
Gray (Silver Classic Cream Cham. Dun Roan)
Gray (Silver Classic Cream Cham. Roan) Overo
Gray (Silver Classic Cream Champagne) Sabino
Gray (Silver Dunskin) Frame/Sabino
Gray (Silver Classic Cream Champagne) Tovero
Gray (Silver Classic Cream Champagne) Splash
Gray (Silver Classic Cream Champagne) Tobiano
Gray (Silver Dunskin Roan) Sabino
Gray (Dunskin) Sabino
Gray (Silver Dunskin Roan) Overo
Gray (Silver Dunskin) Tobiano
Gray (Dunskin) Splash
Gray (Silver Dunskin Roan)
Gray (Silver Dunskin) Splash
Gray (Silver Buckskin Roan)
Gray (Dunskin) Sabino/Splash
Gray (Silver Dunskin)
Gray (Silver Amber Cream Cham. Dun Roan)
Gray (Silver Amber Cream Champagne) Splash
Gray (Silver Amber Cream Champagne) Sabino
Gray (Silver Amber Cream Champagne)
Gray (Silver Amber Cream Cham. Roan) Overo
Gray (Silver Amber Cream Cham. Roan)
Gray (Silver Amber Cream Cham. Dun) Tobiano
Gray (Silver Buckskin Roan) Overo
Gray (Silver Amber Cream Cham. Dun)
Gray (Gold Champagne Dun) Frame/Splash
Gray (Gold Champagne Roan) Frame/Splash
Gray (Silver Amber Champagne Roan) Tovero
Gray (Silver Amber Champagne Dun) Tovero
Gray (Dunskin) Overo
Gray (Red Dun) Frame/Sabino/Splash
Gray (Gold Champagne Dun) Sabino/Splash
Gray (Red Dun Roan) Sabino/Splash
Gray (Silver Amber Cream Cham. Dun) Overo
Gray (Silver Buckskin)
Gray (Silver Classic Champagne Dun) Tovero
Gray (Silver Buckskin) Tobiano
Gray (Silver Buckskin) Splash
Gray (Silver Buckskin) Sabino/Splash
Gray (Silver Buckskin) Sabino
Gray (Silver Buckskin) Overo
Gray (Silver Buckskin) Frame/Splash
Gray (Silver Amber Cream Champagne) Tobiano
Gray (Silver Buckskin) Frame/Sabino
Gray (Silver Amber Cream Champagne) Tovero
Gray (Silver Buckskin Roan) Tobiano
Gray (Silver Buckskin Roan) Splash
Gray (Silver Buckskin Roan) Sabino
Gray (Silver Buckskin Roan) Frame/Sabino
Gray (Gold Champagne) Frame/Sabino/Splash
Gray (Gold Champagne Roan) Sabino/Splash
Gray (Silver Classic Champagne Roan) Tovero
Gray (Gold Champagne Dun Roan) Splash
Classic Cream Champagne Frame/Sabino
Classic Cream Champagne Sabino
Classic Cream Champagne Roan Tobiano
Classic Cream Champagne Roan Splash
Classic Cream Champagne Roan Sabino/Splash
Classic Cream Champagne Roan Sabino
Classic Cream Champagne Roan Overo
Classic Cream Champagne Roan Frame/Splash
Classic Cream Champagne Roan Frame/Sabino
Classic Cream Champagne Roan
Classic Cream Champagne Overo
Classic Cream Cham. Dun Roan Splash
Classic Cream Champagne Frame/Sabino/Splash
Classic Cream Champagne Tobiano
Classic Cream Champagne Dun Tobiano
Classic Cream Champagne Dun Splash
Classic Cream Champagne Dun Sabino/Splash
Classic Cream Champagne Dun Sabino
Classic Cream Champagne Dun Overo
Classic Cream Champagne Dun Frame/Splash
Classic Cream Champagne Dun Frame/Sabino
Classic Cream Champagne Dun
Classic Cream Champagne
Classic Cream Cham. Dun Roan Tovero
Dunskin Roan Sabino/Splash
Classic Cream Champagne Frame/Splash
Cremello Dun Roan Frame/Sabino
Gray (Buckskin) Frame/Sabino
Dunskin Roan Overo
Dunskin Roan Frame/Splash
Dunskin Roan Frame/Sabino
Dunskin Roan
Dunskin Overo
Dunskin Frame/Splash
Dunskin Frame/Sabino/Splash
Dunskin Frame/Sabino
Dunskin
Cremello Roan Frame/Sabino/Splash
Classic Cream Champagne Sabino/Splash
Cremello Dun Roan Frame/Splash
Classic Cream Champagne Splash
Cremello Dun Frame/Sabino/Splash
Cremello Champagne Sabino/Splash
Cremello Champagne Roan Frame/Splash
Cremello Champagne Roan Frame/Sabino
Cremello Champagne Dun Roan Tobiano
Cremello Champagne Dun Roan Splash
Cremello Champagne Dun Roan Sabino
Cremello Champagne Dun Roan Overo
Cremello Champagne Dun Frame/Splash
Cremello Champagne Dun Frame/Sabino
Classic Cream Cham. Dun Roan Sabino
Cremello Dun Roan Sabino/Splash
Amber Cream Champagne Dun Sabino
Amber Cream Champagne Roan Sabino
Amber Cream Champagne Roan Overo
Amber Cream Champagne Roan Frame/Splash
Amber Cream Champagne Roan Frame/Sabino
Amber Cream Champagne Roan
Amber Cream Champagne Overo
Amber Cream Champagne Frame/Splash
Amber Cream Champagne Frame/Sabino/Splash
Amber Cream Champagne Frame/Sabino
Amber Cream Champagne Dun Tobiano
Classic Cream Cham. Dun Roan Tobiano
Amber Cream Champagne Dun Sabino/Splash
Amber Cream Champagne Roan Tobiano
Amber Cream Champagne Dun Overo
Amber Cream Champagne Dun Frame/Splash
Amber Cream Champagne Dun Frame/Sabino
Amber Cream Champagne Dun
Amber Cream Champagne
Amber Cream Cham. Dun Roan Tovero
Amber Cream Cham. Dun Roan Tobiano
Amber Cream Cham. Dun Roan Splash
Amber Cream Cham. Dun Roan Sabino
Amber Cream Cham. Dun Roan Overo
Amber Cream Cham. Dun Roan
Amber Cream Champagne Dun Splash
Buckskin Roan Frame/Sabino
Classic Cream Cham. Dun Roan Overo
Classic Cream Cham. Dun Roan
Buckskin Tobiano
Buckskin Splash
Buckskin Sabino/Splash
Buckskin Sabino
Buckskin Roan Tobiano
Buckskin Roan Splash
Buckskin Roan Sabino/Splash
Buckskin Roan Sabino
Buckskin Roan Overo
Amber Cream Champagne Roan Sabino/Splash
Buckskin Roan Frame/Sabino/Splash
Amber Cream Champagne Roan Splash
Buckskin Roan
Buckskin Overo
Buckskin Frame/Splash
Buckskin Frame/Sabino/Splash
Buckskin Frame/Sabino
Buckskin
Amber Cream Champagne Tobiano
Amber Cream Champagne Splash
Amber Cream Champagne Sabino/Splash
Amber Cream Champagne Sabino
Dunskin Roan Splash
Buckskin Roan Frame/Splash
Gray (Classic Cream Champagne Roan) Splash
Gray (Cremello Champagne Dun) Overo
Gray (Cremello Champagne Dun Roan)
Gray (Classic Cream Champagne) Tobiano
Gray (Classic Cream Champagne) Splash
Gray (Classic Cream Champagne) Sabino/Splash
Gray (Classic Cream Champagne) Sabino
Gray (Classic Cream Champagne) Overo
Gray (Classic Cream Champagne) Frame/Splash
Gray (Classic Cream Champagne) Frame/Sabino
Gray (Classic Cream Champagne)
Gray (Classic Cream Cham. Dun Roan)
Gray (Classic Cream Champagne Roan) Tobiano
Gray (Cremello Champagne Dun) Tobiano
Gray (Classic Cream Champagne Roan) Sabino
Gray (Classic Cream Champagne Roan) Overo
Gray (Classic Cream Champagne Roan)
Gray (Classic Cream Champagne Dun) Tovero
Gray (Classic Cream Champagne Dun) Tobiano
Gray (Classic Cream Champagne Dun) Splash
Gray (Classic Cream Champagne Dun) Sabino
Gray (Classic Cream Champagne Dun) Overo
Gray (Classic Cream Champagne Dun)
Gray (Classic Cream Cham. Dun Roan) Tobiano
Dunskin Roan Sabino
Gray (Classic Cream Champagne Roan) Tovero
Gray (Cremello Dun) Frame/Splash
Gray (Dunskin) Frame/Sabino
Gray (Dunskin)
Gray (Dunskin Roan) Tobiano
Gray (Dunskin Roan) Splash
Gray (Dunskin Roan) Sabino
Gray (Dunskin Roan) Overo
Gray (Dunskin Roan) Frame/Sabino
Gray (Dunskin Roan)
Gray (Cremello) Frame/Sabino/Splash
Gray (Cremello Roan) Sabino/Splash
Gray (Cremello Roan) Frame/Splash
Gray (Cremello Champagne Dun) Sabino
Gray (Cremello Dun) Sabino/Splash
Gray (Cremello Champagne Dun) Splash
Gray (Cremello Dun) Frame/Sabino
Gray (Cremello Dun Roan) Tovero
Gray (Cremello Dun Roan) Splash
Gray (Cremello Dun Roan) Sabino
Gray (Cremello Champagne) Frame/Splash
Gray (Cremello Champagne) Frame/Sabino
Gray (Cremello Champagne Roan) Tobiano
Gray (Cremello Champagne Roan) Splash
Gray (Cremello Champagne Roan) Sabino
Gray (Cremello Champagne Roan) Overo
Gray (Classic Champagne Dun Roan) Tovero
Gray (Cremello Roan) Frame/Sabino
Gray (Amber Cream Cham. Dun Roan) Overo
Gray (Amber Cream Champagne Roan) Tobiano
Gray (Amber Cream Champagne Roan) Splash
Gray (Amber Cream Champagne Roan) Sabino
Gray (Amber Cream Champagne Roan) Overo
Gray (Amber Cream Champagne Roan)
Gray (Amber Cream Champagne Dun) Tovero
Gray (Amber Cream Champagne Dun) Tobiano
Gray (Amber Cream Champagne Dun) Splash
Gray (Amber Cream Champagne Dun) Sabino
Gray (Amber Cream Champagne Dun) Overo
Gray (Classic Cream Cham. Dun Roan) Overo
Gray (Amber Cream Cham. Dun Roan) Tobiano
Gray (Amber Cream Champagne) Frame/Sabino
Gray (Amber Cream Cham. Dun Roan)
Gray (Amber Champagne Dun Roan) Tovero
Gold Champagne Roan Frame/Sabino/Splash
Gold Champagne Dun Roan Sabino/Splash
Gold Champagne Dun Roan Frame/Splash
Gold Champagne Dun Frame/Sabino/Splash
Dunskin Tobiano
Dunskin Splash
Dunskin Sabino/Splash
Dunskin Sabino
Dunskin Roan Tobiano
Gray (Amber Cream Champagne Dun)
Gray (Buckskin Roan) Sabino
Gray (Chestnut Roan) Frame/Sabino/Splash
Gray (Buckskin) Tobiano
Gray (Buckskin) Splash
Gray (Buckskin) Sabino/Splash
Gray (Buckskin) Sabino
Gray (Buckskin) Overo
Gray (Buckskin) Frame/Splash
Gray (Buckskin) Frame/Sabino/Splash
Gray (Buckskin)
Gray (Silver Amber Cream Champagne) Overo
Gray (Buckskin Roan) Tobiano
Gray (Amber Cream Champagne Roan) Tovero
Gray (Buckskin Roan) Sabino/Splash
Gray (Amber Cream Champagne)
Gray (Buckskin Roan) Overo
Gray (Buckskin Roan) Frame/Splash
Gray (Buckskin Roan) Frame/Sabino
Gray (Buckskin Roan)
Gray (Amber Cream Champagne) Tobiano
Gray (Amber Cream Champagne) Splash
Gray (Amber Cream Champagne) Sabino/Splash
Gray (Amber Cream Champagne) Sabino
Gray (Amber Cream Champagne) Overo
Gray (Amber Cream Champagne) Frame/Splash
Gray (Dunskin) Frame/Splash
Gray (Buckskin Roan) Splash
Silver Classic Cream Cham. Roan Tobiano
Silver Classic Cream Cham. Dun Splash
Silver Classic Cream Champagne Sabino
Silver Classic Cream Champagne Overo
Silver Classic Cream Champagne Frame/Splash
Gray (Smoky Black) Sabino/Splash
Silver Classic Cream Champagne Frame/Sabino
Silver Classic Cream Champagne Splash
Silver Classic Cream Cham. Roan Tovero
Smoky Blue Roan Tobiano
Silver Classic Cream Cham. Roan Splash
Silver Classic Cream Cham. Roan Sabino
Gray (Smoky Black) Sabino
Silver Classic Cream Cham. Roan Overo
Silver Classic Cream Cham. Roan
Silver Classic Cream Cham. Dun Tovero
Silver Dunskin Frame/Sabino
Silver Classic Cream Champagne
Gray (Smoky Blue Roan) Frame/Sabino
Silver Amber Cream Champagne Sabino/Splash
Silver Classic Cream Champagne Tobiano
Gray (Smoky Blue Roan) Tobiano
Gray (Smoky Blue Roan) Splash
Gray (Smoky Blue Roan) Sabino/Splash
Gray (Smoky Blue Roan) Sabino
Silver Classic Cream Champagne Sabino/Splash
Gray (Smoky Blue Roan) Frame/Splash
Silver Classic Cream Cham. Dun Sabino
Gray (Smoky Blue Roan)
Gray (Smoky Black) Tobiano
Gray (Smoky Black) Splash
Smoky Blue Roan Overo
Smoky Blue Roan Sabino
Smoky Blue Roan Sabino/Splash
Smoky Blue Roan Splash
Gray (Smoky Blue Roan) Overo
Silver Amber Cream Cham. Roan Tobiano
Silver Classic Cream Cham. Dun Tobiano
Silver Amber Cream Cham. Dun Tobiano
Silver Amber Cream Cham. Dun Tovero
Silver Amber Cream Cham. Roan
Gray (Silver Smoky Grullo Roan) Overo
Silver Amber Cream Cham. Roan Overo
Silver Amber Cream Cham. Dun Sabino
Silver Amber Cream Cham. Roan Splash
Silver Amber Cream Cham. Dun Roan Tobiano
Silver Amber Cream Cham. Roan Tovero
Silver Amber Cream Champagne
Silver Amber Cream Champagne Frame/Sabino
Silver Amber Cream Champagne Frame/Splash
Gray (Silver Smoky Grullo Roan)
Silver Amber Cream Champagne Overo
Silver Amber Cream Champagne Sabino
Silver Amber Cream Cham. Roan Sabino
Silver Amber Cream Cham. Dun Roan
Silver Amber Cream Cham. Dun
Silver Smoky Black Frame/Sabino
Gray (Smoky Black) Overo
Gray (Smoky Black) Frame/Sabino/Splash
Gray (Smoky Black) Frame/Sabino
Gray (Smoky Black)
Silver Amber Cream Cham. Dun Splash
Gray (Silver Smoky Grullo) Splash
Silver Amber Champagne Dun Roan Tovero
Gray (Silver Smoky Grullo) Sabino
Gray (Silver Smoky Grullo) Overo
Gray (Silver Smoky Grullo) Frame/Sabino
Gray (Silver Smoky Grullo)
Gray (Silver Smoky Grullo Roan) Tobiano
Gray (Silver Smoky Grullo Roan) Sabino
Silver Amber Cream Cham. Dun Roan Overo
Gray (Silver Smoky Grullo) Tobiano
Silver Smoky Blue Roan Sabino/Splash
Silver Smoky Grullo Roan
Gray (Smoky Grullo Roan) Tobiano
Gray (Smoky Grullo Roan) Splash
Gray (Smoky Grullo Roan) Sabino
Gray (Smoky Grullo Roan) Overo
Gray (Smoky Grullo Roan) Frame/Sabino
Gray (Smoky Grullo) Frame/Sabino
Silver Smoky Blue Roan Sabino
Gray (Smoky Grullo) Frame/Splash
Silver Smoky Blue Roan Splash
Silver Smoky Blue Roan Tobiano
Silver Smoky Black
Silver Smoky Grullo
Silver Smoky Grullo Frame/Sabino
Silver Smoky Grullo Frame/Splash
Silver Dunskin
Gray (Smoky Grullo Roan)
Silver Smoky Blue Roan Frame/Sabino
Silver Smoky Black Frame/Sabino/Splash
Silver Smoky Black Frame/Splash
Silver Smoky Black Overo
Silver Smoky Black Sabino
Silver Smoky Black Sabino/Splash
Silver Smoky Black Splash
Gray (Smoky Grullo)
Silver Smoky Blue Roan
Silver Smoky Grullo Roan Frame/Sabino
Silver Smoky Blue Roan Frame/Splash
Silver Smoky Blue Roan Overo
Gray (Smoky Grullo) Tobiano
Gray (Smoky Grullo) Splash
Gray (Smoky Grullo) Sabino/Splash
Gray (Smoky Grullo) Sabino
Gray (Smoky Grullo) Overo
Silver Smoky Black Tobiano
Silver Dunskin Roan Tobiano
Silver Smoky Grullo Overo
Smoky Blue Roan Frame/Sabino/Splash
Silver Dunskin Tobiano
Red Dun Roan Frame/Sabino/Splash
Silver Dunskin Splash
Smoky Blue Roan Frame/Splash
Smoky Blue Roan
Silver Dunskin Sabino
Smoky Black Tobiano
Silver Dunskin Roan Splash
Silver Dunskin Roan Sabino
Silver Dunskin Roan Overo
Silver Dunskin Roan Frame/Sabino
Silver Dunskin Roan
Silver Dunskin Overo
Silver Dunskin Frame/Splash
Silver Dunskin Sabino/Splash
Smoky Black
Silver Smoky Grullo Roan Overo
Silver Smoky Grullo Roan Sabino
Silver Smoky Grullo Roan Splash
Silver Smoky Grullo Roan Tobiano
Silver Smoky Grullo Sabino
Silver Smoky Grullo Sabino/Splash
Smoky Blue Roan Frame/Sabino
Silver Smoky Grullo Tobiano
Gray (Smoky Black) Frame/Splash
Smoky Black Frame/Sabino
Smoky Black Frame/Sabino/Splash
Smoky Black Frame/Splash
Smoky Black Overo
Smoky Black Sabino
Smoky Black Sabino/Splash
Smoky Black Splash
Silver Smoky Grullo Splash
Smoky Grullo Overo
Gray (Silver Smoky Blue Roan) Frame/Sabino
Silver Buckskin Overo
Silver Amber Cream Cham. Dun Overo
Silver Buckskin
Silver Buckskin Frame/Sabino
Silver Buckskin Frame/Splash
Silver Buckskin Sabino/Splash
Silver Amber Cream Champagne Splash
Gray (Silver Smoky Blue Roan) Overo
Gray (Silver Smoky Blue Roan) Sabino
Gray (Silver Smoky Blue Roan) Splash
Gray (Silver Smoky Blue Roan) Tobiano
Gray (Silver Smoky Blue Roan)
Smoky Grullo Roan
Silver Buckskin Frame/Sabino/Splash
Smoky Grullo Frame/Splash
Smoky Grullo Frame/Sabino/Splash
Smoky Grullo Frame/Sabino
Smoky Grullo
Silver Buckskin Roan Sabino/Splash
Silver Buckskin Roan
Silver Buckskin Roan Splash
Silver Buckskin Roan Tobiano
Gray (Silver Amber Cream Cham. Roan) Tobiano
Silver Buckskin Sabino
Silver Buckskin Tobiano
Silver Buckskin Splash
Smoky Grullo Roan Frame/Sabino
Silver Classic Cream Cham. Dun Roan
Smoky Grullo Roan Sabino
Smoky Grullo Roan Overo
Smoky Grullo Roan Splash
Smoky Grullo Roan Frame/Splash
Smoky Grullo Roan Tobiano
Smoky Grullo Sabino
Silver Buckskin Roan Sabino
Gray (Silver Smoky Black) Tobiano
Silver Buckskin Roan Overo
Silver Buckskin Roan Frame/Splash
Silver Buckskin Roan Frame/Sabino
Smoky Grullo Sabino/Splash
Smoky Grullo Roan Sabino/Splash
Silver Classic Cream Cham. Dun Overo
Silver Classic Cream Cham. Dun Roan Overo
Silver Classic Cream Cham. Dun Roan Tobiano
Gray (Silver Smoky Black)
Smoky Grullo Tobiano
Gray (Silver Smoky Black) Frame/Sabino
Gray (Silver Smoky Black) Frame/Splash
Silver Amber Cream Champagne Tobiano
Gray (Silver Smoky Black) Overo
Gray (Silver Smoky Black) Sabino
Smoky Grullo Splash
Gray (Silver Smoky Black) Sabino/Splash
Silver Classic Champagne Dun Roan Tovero
Gray (Silver Smoky Black) Splash
Silver Classic Cream Cham. Dun
Silver Perlino Champagne Roan
Silver Perlino Champagne Roan Tobiano
Silver Perlino Champagne Roan Splash
Silver Perlino Champagne
Silver Perlino Champagne Roan Overo
Silver Perlino Champagne Overo
Silver Perlino Champagne Frame/Splash
Silver Perlino Champagne Frame/Sabino
Silver Perlino Champagne Dun Tobiano
Silver Perlino Champagne Dun Splash
Silver Perlino Champagne Dun Sabino
Silver Perlino Champagne Dun Roan
Silver Perlino Champagne Dun Overo
Silver Perlino Champagne Dun
Silver Perlino Dun Overo
Silver Perlino Champagne Roan Sabino
Gray (Bay Dun) Frame/Sabino
Silver Perlino Splash
Silver Perlino Tobiano
Silver Black Tobiano
Gray (Bay Dun Roan)
Gray (Bay Dun Roan) Frame/Sabino
Gray (Bay Dun Roan) Frame/Splash
Gray (Bay Dun Roan) Overo
Gray (Bay Dun Roan) Sabino
Gray (Bay Dun Roan) Sabino/Splash
Gray (Bay Dun Roan) Splash
Gray (Bay Dun Roan) Tobiano
Silver Perlino Dun Frame/Sabino
Gray (Bay Dun)
Silver Perlino Roan Tobiano
Gray (Bay Dun) Frame/Sabino/Splash
Gray (Bay Dun) Frame/Splash
Gray (Bay Dun) Overo
Gray (Bay Dun) Sabino
Gray (Bay Dun) Sabino/Splash
Gray (Bay Dun) Splash
Gray (Bay Dun) Tobiano
Silver Black Sabino/Splash
Gray (Bay Roan)
Gray (Bay Roan) Frame/Sabino
Gray (Bay Roan) Frame/Sabino/Splash
Gray (Bay Roan) Frame/Splash
Silver Black Splash
Silver Perlino Dun Tobiano
Silver Perlino Champagne Splash
Silver Perlino Champagne Tobiano
Silver Perlino Dun
Silver Perlino Dun Frame/Splash
Silver Grullo Sabino/Splash
Silver Perlino Dun Roan
Silver Perlino Dun Roan Overo
Silver Perlino Dun Roan Sabino
Silver Perlino Dun Roan Splash
Silver Perlino Dun Roan Tobiano
Silver Perlino Dun Roan Tovero
Silver Perlino Dun Sabino
Silver Perlino Sabino/Splash
Silver Perlino Dun Splash
Silver Perlino Sabino
Silver Perlino Frame/Sabino
Silver Perlino Frame/Sabino/Splash
Silver Perlino Frame/Splash
Silver Perlino Overo
Silver Perlino Roan
Silver Perlino Roan Frame/Sabino
Silver Perlino Roan Frame/Splash
Silver Perlino Roan Overo
Silver Perlino Roan Sabino
Silver Perlino Roan Sabino/Splash
Silver Perlino Roan Splash
Silver Perlino Champagne Sabino
Silver Perlino Dun Sabino/Splash
Gray (Amber Champagne Dun)
Gray (Amber Champagne Roan)
Gray (Amber Champagne Dun Roan)
Gray (Amber Champagne Dun Roan) Frame/Sabino
Gray (Amber Champagne Dun Roan) Overo
Silver Smoky Cream Dun Sabino/Splash
Gray (Amber Champagne Dun Roan) Sabino
Gray (Amber Champagne Dun Roan) Splash
Silver Classic Champagne Dun Sabino
Silver Classic Champagne Dun Roan Splash
Silver Classic Champagne Dun Sabino/Splash
Gray (Amber Champagne Dun) Frame/Sabino
Gray (Amber Champagne Dun) Frame/Splash
Gray (Amber Champagne Dun) Overo
Gray (Amber Champagne Dun) Sabino
Gray (Amber Champagne Dun) Sabino/Splash
Gray (Amber Champagne Dun) Splash
Gray (Amber Champagne Dun) Tobiano
Silver Grullo Tobiano
Gray (Amber Champagne Dun Roan) Tobiano
Silver Classic Champagne Roan Frame/Splash
Silver Classic Champagne Tobiano
Silver Classic Champagne Splash
Silver Classic Champagne Sabino/Splash
Silver Classic Champagne Sabino
Silver Classic Champagne Roan Tobiano
Silver Classic Champagne Roan Splash
Silver Classic Champagne Roan Sabino/Splash
Silver Classic Champagne Dun Roan Tobiano
Silver Classic Champagne Roan Overo
Gray (Amber Champagne Roan) Frame/Sabino
Silver Classic Champagne Roan Frame/Sabino
Silver Classic Champagne Roan
Silver Classic Champagne Overo
Silver Classic Champagne Frame/Splash
Silver Classic Champagne Frame/Sabino/Splash
Silver Classic Champagne Frame/Sabino
Silver Classic Champagne Dun Tobiano
Silver Classic Champagne Dun Splash
Silver Classic Champagne Roan Sabino
Silver Grullo Roan Frame/Sabino
Silver Classic Champagne Dun Roan Sabino
Silver Classic Champagne Dun
Silver Classic Champagne
Silver Grullo
Silver Grullo Frame/Sabino
Silver Grullo Frame/Sabino/Splash
Silver Grullo Frame/Splash
Silver Classic Champagne Dun Frame/Splash
Silver Grullo Roan
Silver Classic Champagne Dun Overo
Silver Grullo Roan Frame/Splash
Silver Grullo Roan Overo
Silver Grullo Roan Sabino
Silver Grullo Roan Sabino/Splash
Silver Grullo Roan Splash
Silver Grullo Roan Tobiano
Silver Grullo Sabino
Silver Grullo Splash
Silver Grullo Overo
Gray (Amber Champagne) Frame/Sabino/Splash
Gray (Amber Champagne Roan) Frame/Splash
Gray (Amber Champagne Roan) Overo
Gray (Amber Champagne Roan) Sabino
Gray (Amber Champagne Roan) Sabino/Splash
Gray (Amber Champagne Roan) Splash
Gray (Amber Champagne Roan) Tobiano
Silver Classic Champagne Dun Roan Overo
Silver Classic Champagne Dun Frame/Sabino
Gray (Amber Champagne) Frame/Sabino
Silver Perlino
Gray (Amber Champagne) Frame/Splash
Gray (Amber Champagne) Overo
Gray (Amber Champagne) Sabino
Gray (Amber Champagne) Sabino/Splash
Gray (Amber Champagne) Splash
Gray (Amber Champagne) Tobiano
Silver Classic Champagne Dun Roan Frame/Sabino
Silver Classic Champagne Dun Roan
Gray (Amber Champagne)
Bay Dun Sabino
Silver Smoky Cream Dun Roan Tovero
Bay Roan Overo
Bay Roan Frame/Splash
Bay Roan Frame/Sabino/Splash
Bay Roan Frame/Sabino
Bay Roan
Bay Overo
Bay Frame/Splash
Bay Frame/Sabino/Splash
Bay Frame/Sabino
Smoky Cream Dun Roan Splash
Bay Dun Tobiano
Bay Roan Sabino/Splash
Bay Dun Sabino/Splash
Bay Roan Splash
Smoky Cream Dun Roan Tobiano
Bay Dun Roan Tobiano
Bay Dun Roan Splash
Bay Dun Roan Sabino/Splash
Bay Dun Roan Sabino
Bay Dun Roan Overo
Bay Dun Roan Frame/Splash
Bay Dun Roan Frame/Sabino/Splash
Bay Dun Roan Frame/Sabino
Bay Dun Roan
Bay Dun Overo
Bay Dun Frame/Splash
Bay Dun Splash
Black Sabino
Smoky Cream Dun Roan Frame/Splash
Blue Roan Tobiano
Blue Roan Splash
Blue Roan Sabino/Splash
Blue Roan Sabino
Blue Roan Overo
Blue Roan Frame/Splash
Blue Roan Frame/Sabino/Splash
Blue Roan Frame/Sabino
Blue Roan
Smoky Cream Dun Roan Overo
Black Tobiano
Bay Roan Sabino
Black Sabino/Splash
Bay Dun
Black Overo
Black Frame/Splash
Black Frame/Sabino/Splash
Black Frame/Sabino
Black
Smoky Cream Dun Roan Sabino
Bay Tobiano
Bay Splash
Bay Sabino/Splash
Bay Sabino
Smoky Cream Dun Roan Sabino/Splash
Bay Roan Tobiano
Black Splash
Amber Champagne Dun Roan Tobiano
Amber Champagne Roan Sabino
Amber Champagne Roan Overo
Amber Champagne Roan Frame/Splash
Amber Champagne Roan Frame/Sabino/Splash
Amber Champagne Roan Frame/Sabino
Amber Champagne Roan
Amber Champagne Overo
Amber Champagne Frame/Splash
Amber Champagne Frame/Sabino/Splash
Amber Champagne Frame/Sabino
Amber Champagne Dun Tobiano
Amber Champagne Dun Splash
Bay Dun Frame/Sabino/Splash
Amber Champagne Dun Sabino
Amber Champagne Roan Tobiano
Amber Champagne Dun Roan Splash
Amber Champagne Dun Roan Sabino/Splash
Amber Champagne Dun Roan Sabino
Amber Champagne Dun Roan Overo
Amber Champagne Dun Roan Frame/Splash
Amber Champagne Dun Roan Frame/Sabino
Amber Champagne Dun Roan
Amber Champagne Dun Overo
Amber Champagne Dun Frame/Splash
Amber Champagne Dun Frame/Sabino/Splash
Amber Champagne Dun Frame/Sabino
Amber Champagne Dun
Amber Champagne Dun Sabino/Splash
Smoky Cream Roan Overo
Smoky Cream Dun Overo
Bay
Smoky Cream Dun Sabino
Smoky Cream Dun Sabino/Splash
Smoky Cream Dun Splash
Smoky Cream Dun Tobiano
Smoky Cream Frame/Sabino
Smoky Cream Frame/Sabino/Splash
Smoky Cream Frame/Splash
Smoky Cream Overo
Smoky Cream Roan
Smoky Cream Roan Frame/Sabino
Amber Champagne Roan Sabino/Splash
Smoky Cream Roan Frame/Splash
Amber Champagne Roan Splash
Smoky Cream Roan Sabino
Smoky Cream Roan Sabino/Splash
Smoky Cream Roan Splash
Smoky Cream Roan Tobiano
Smoky Cream Sabino
Smoky Cream Sabino/Splash
Smoky Cream Splash
Smoky Cream Tobiano
Amber Champagne Tobiano
Amber Champagne Splash
Amber Champagne Sabino/Splash
Amber Champagne Sabino
Bay Dun Frame/Sabino
Smoky Cream Roan Frame/Sabino/Splash
Silver Smoky Cream Sabino
Silver Smoky Cream Dun Splash
Silver Smoky Cream Dun Tobiano
Silver Smoky Cream Frame/Sabino
Silver Smoky Cream Frame/Sabino/Splash
Silver Smoky Cream Frame/Splash
Silver Smoky Cream Overo
Silver Smoky Cream Roan
Silver Smoky Cream Roan Frame/Sabino
Silver Smoky Cream Roan Frame/Splash
Silver Smoky Cream Roan Overo
Silver Smoky Cream Roan Sabino
Silver Smoky Cream Roan Sabino/Splash
Classic Champagne Roan Frame/Splash
Silver Smoky Cream Roan Tobiano
Gray (Bay Roan) Overo
Silver Smoky Cream Sabino/Splash
Silver Smoky Cream Splash
Silver Smoky Cream Tobiano
Classic Champagne Tobiano
Classic Champagne Splash
Classic Champagne Sabino/Splash
Classic Champagne Sabino
Classic Champagne Roan Tobiano
Classic Champagne Roan Splash
Classic Champagne Roan Sabino/Splash
Classic Champagne Roan Sabino
Smoky Cream Dun Roan Frame/Sabino
Silver Smoky Cream Roan Splash
Silver Smoky Cream Champagne Overo
Silver Smoky Cream Cham. Dun
Silver Smoky Cream Cham. Dun Overo
Silver Smoky Cream Cham. Dun Roan
Silver Smoky Cream Cham. Dun Sabino
Silver Smoky Cream Cham. Dun Splash
Silver Smoky Cream Cham. Dun Tobiano
Silver Smoky Cream Cham. Roan
Silver Smoky Cream Cham. Roan Overo
Silver Smoky Cream Cham. Roan Sabino
Silver Smoky Cream Cham. Roan Splash
Silver Smoky Cream Cham. Roan Tobiano
Silver Smoky Cream Champagne
Silver Black Overo
Silver Smoky Cream Champagne Frame/Splash
Silver Smoky Cream Dun Sabino
Silver Smoky Cream Champagne Sabino
Silver Smoky Cream Champagne Splash
Silver Smoky Cream Champagne Tobiano
Silver Smoky Cream Dun
Silver Smoky Cream Dun Frame/Sabino
Silver Smoky Cream Dun Frame/Splash
Silver Smoky Cream Dun Overo
Silver Smoky Cream Dun Roan
Silver Smoky Cream Dun Roan Overo
Silver Smoky Cream Dun Roan Sabino
Silver Smoky Cream Dun Roan Splash
Silver Smoky Cream Dun Roan Tobiano
Classic Champagne Roan Frame/Sabino/Splash
Silver Smoky Cream Champagne Frame/Sabino
Smoky Cream Champagne Roan Overo
Smoky Cream Champagne Dun Roan
Smoky Cream Champagne Dun Roan Overo
Smoky Cream Champagne Dun Roan Sabino
Smoky Cream Champagne Dun Roan Splash
Smoky Cream Champagne Dun Roan Tobiano
Smoky Cream Champagne Dun Sabino
Smoky Cream Champagne Dun Splash
Smoky Cream Champagne Dun Tobiano
Smoky Cream Champagne Frame/Sabino
Smoky Cream Champagne Frame/Splash
Smoky Cream Champagne Overo
Smoky Cream Champagne Roan
Classic Champagne Roan Overo
Smoky Cream Champagne Roan Frame/Splash
Smoky Cream Champagne Dun Frame/Sabino
Smoky Cream Champagne Roan Sabino
Smoky Cream Champagne Roan Splash
Smoky Cream Champagne Roan Tobiano
Smoky Cream Champagne Sabino
Smoky Cream Champagne Sabino/Splash
Smoky Cream Champagne Splash
Smoky Cream Champagne Tobiano
Smoky Cream Dun
Smoky Cream Dun Frame/Sabino
Smoky Cream Dun Frame/Sabino/Splash
Smoky Cream Dun Frame/Splash
Silver Smoky Cream
Smoky Cream Champagne Roan Frame/Sabino
Classic Champagne Dun Roan Overo
Classic Champagne Roan Frame/Sabino
Classic Champagne Roan
Classic Champagne Overo
Classic Champagne Frame/Splash
Classic Champagne Frame/Sabino/Splash
Classic Champagne Frame/Sabino
Classic Champagne Dun Tobiano
Classic Champagne Dun Splash
Classic Champagne Dun Sabino/Splash
Classic Champagne Dun Sabino
Classic Champagne Dun Roan Tobiano
Classic Champagne Dun Roan Splash
Smoky Cream Champagne Dun Overo
Classic Champagne Dun Roan Sabino
Smoky Cream Champagne Dun Frame/Splash
Classic Champagne Dun Roan Frame/Splash
Classic Champagne Dun Roan Frame/Sabino
Classic Champagne Dun Roan
Classic Champagne Dun Overo
Classic Champagne Dun Frame/Splash
Classic Champagne Dun Frame/Sabino/Splash
Classic Champagne Dun Frame/Sabino
Classic Champagne Dun
Classic Champagne
Smoky Cream
Smoky Cream Champagne
Smoky Cream Champagne Dun
Smoky Cream Dun Roan
Classic Champagne Dun Roan Sabino/Splash
Gray (Smoky Cream Champagne Dun) Sabino
Gray (Silver Amber Champagne Roan) Frame/Sabino
Gray (Silver Amber Champagne Roan)
Gray (Silver Amber Champagne Dun) Tobiano
Gray (Silver Amber Champagne Dun) Splash
Gray (Silver Amber Champagne Dun) Sabino
Gray (Silver Amber Champagne Dun) Overo
Gray (Silver Amber Champagne Dun) Frame/Sabino
Gray (Silver Amber Champagne Dun)
Gray (Silver Amber Champagne Dun Roan) Tobiano
Gray (Silver Amber Champagne Dun Roan) Sabino
Gray (Silver Amber Champagne Dun Roan) Overo
Gray (Silver Amber Champagne Dun Roan)
Gray (Smoky Cream Champagne Dun Roan)
Gray (Smoky Cream Roan)
Gray (Smoky Cream Champagne Roan) Splash
Gray (Perlino) Frame/Sabino/Splash
Gray (Perlino) Frame/Splash
Gray (Perlino) Overo
Gray (Perlino) Sabino
Gray (Perlino) Sabino/Splash
Gray (Smoky Cream Champagne Dun)
Gray (Perlino) Tobiano
Gray (Smoky Cream Champagne Dun) Overo
Gray (Smoky Cream Champagne Roan) Sabino
Gray (Smoky Cream Champagne Roan) Overo
Gray (Smoky Cream Champagne Roan)
Gray (Smoky Cream Champagne Dun) Tobiano
Gray (Smoky Cream Champagne Dun) Splash
Gray (Silver Amber Champagne Roan) Splash
Gray (Perlino) Splash
Gray (Silver Bay Dun) Sabino/Splash
Gray (Silver Amber Champagne Roan) Overo
Gray (Silver Bay Dun Roan) Tobiano
Gray (Silver Bay Dun)
Gray (Silver Bay Dun) Frame/Sabino
Gray (Silver Bay Dun) Frame/Splash
Gray (Silver Bay Dun Roan) Sabino
Gray (Silver Bay Dun) Sabino
Gray (Silver Bay Dun Roan) Overo
Gray (Silver Bay Dun) Splash
Gray (Silver Bay Dun) Tobiano
Gray (Silver Bay Roan)
Gray (Silver Bay Roan) Frame/Sabino
Gray (Silver Bay Roan) Frame/Splash
Gray (Silver Bay Roan) Overo
Gray (Silver Bay Dun) Overo
Gray (Silver Amber Champagne) Sabino/Splash
Gray (Smoky Cream Champagne Roan) Tobiano
Gray (Silver Amber Champagne Roan) Tobiano
Gray (Silver Amber Champagne)
Gray (Silver Amber Champagne) Frame/Sabino
Gray (Silver Amber Champagne) Frame/Splash
Gray (Silver Bay Dun Roan) Splash
Gray (Silver Amber Champagne) Sabino
Gray (Silver Amber Champagne Roan) Sabino
Gray (Silver Amber Champagne) Splash
Gray (Silver Amber Champagne) Tobiano
Amber Champagne
Gray (Silver Bay Dun Roan)
Gray (Silver Bay Dun Roan) Frame/Sabino
Gray (Silver Bay Dun Roan) Frame/Splash
Gray (Silver Amber Champagne) Overo
Gray (Perlino Champagne Dun) Splash
Gray (Perlino Champagne)
Gray (Smoky Cream Champagne) Overo
Gray (Smoky Cream Champagne) Frame/Splash
Gray (Perlino Champagne Dun Roan)
Gray (Perlino Champagne Dun)
Gray (Smoky Cream Champagne) Splash
Gray (Perlino Champagne Dun) Sabino
Gray (Smoky Cream Champagne) Tobiano
Gray (Perlino Champagne Dun) Tobiano
Gray (Perlino Champagne Roan)
Gray (Perlino Champagne Roan) Overo
Gray (Perlino Champagne Roan) Sabino
Gray (Perlino Champagne Roan) Splash
Gray (Perlino) Frame/Sabino
Gray (Perlino Champagne Dun) Overo
Gray (Smoky Cream Dun)
Silver Black Roan Frame/Sabino
Gray (Smoky Cream Dun) Splash
Gray (Smoky Cream Dun) Sabino/Splash
Gray (Smoky Cream Dun) Sabino
Gray (Smoky Cream Dun) Overo
Gray (Smoky Cream Champagne) Sabino
Gray (Smoky Cream Dun) Frame/Sabino
Gray (Perlino Champagne) Frame/Sabino
Gray (Smoky Cream Dun Roan) Tovero
Gray (Smoky Cream Dun Roan) Tobiano
Gray (Smoky Cream Dun Roan) Splash
Gray (Smoky Cream Dun Roan) Sabino
Gray (Smoky Cream Dun Roan) Overo
Gray (Smoky Cream Dun Roan)
Gray (Smoky Cream Dun) Frame/Splash
Gray (Perlino Roan) Frame/Splash
Gray (Perlino Champagne Roan) Tobiano
Gray (Perlino Dun) Sabino/Splash
Gray (Perlino Dun) Splash
Gray (Perlino Dun) Tobiano
Gray (Smoky Cream Champagne)
Gray (Perlino Dun) Overo
Gray (Perlino Roan) Frame/Sabino
Gray (Perlino Dun) Frame/Splash
Gray (Perlino Roan) Overo
Gray (Perlino Roan) Sabino
Gray (Perlino Roan) Sabino/Splash
Gray (Perlino Roan) Splash
Gray (Perlino Roan) Tobiano
Gray (Silver Bay Roan) Splash
Gray (Perlino Roan)
Gray (Perlino Dun Roan) Overo
Gray (Perlino Champagne) Frame/Splash
Gray (Perlino Champagne) Overo
Gray (Perlino Champagne) Sabino
Gray (Perlino Champagne) Splash
Gray (Perlino Champagne) Tobiano
Gray (Perlino Dun) Sabino
Gray (Perlino Dun Roan)
Gray (Perlino)
Gray (Perlino Dun Roan) Sabino
Gray (Perlino Dun Roan) Splash
Gray (Perlino Dun Roan) Tobiano
Gray (Perlino Dun Roan) Tovero
Gray (Perlino Dun)
Gray (Perlino Dun) Frame/Sabino
Gray (Smoky Cream Champagne) Frame/Sabino
Gray (Silver Grullo Roan) Frame/Splash
Gray (Silver Grullo) Frame/Sabino
Gray (Silver Smoky Cream Cham. Dun)
Gray (Silver Perlino) Tobiano
Gray (Silver Perlino) Splash
Gray (Silver Perlino) Sabino/Splash
Gray (Silver Smoky Cream Champagne)
Gray (Silver Grullo Roan) Frame/Sabino
Gray (Silver Smoky Cream Champagne) Overo
Gray (Silver Grullo Roan) Overo
Gray (Silver Grullo Roan) Sabino
Gray (Silver Grullo Roan) Splash
Gray (Silver Grullo Roan) Tobiano
Gray (Silver Perlino) Sabino
Gray (Silver Classic Champagne Roan) Splash
Gray (Silver Grullo Roan)
Gray (Silver Classic Champagne) Sabino/Splash
Gray (Silver Bay Roan) Sabino
Gray (Silver Smoky Cream Dun Roan) Overo
Gray (Silver Classic Champagne)
Gray (Silver Classic Champagne) Frame/Sabino
Gray (Silver Classic Champagne) Frame/Splash
Gray (Silver Smoky Cream Cham. Roan)
Gray (Silver Classic Champagne) Sabino
Gray (Silver Grullo) Frame/Splash
Gray (Silver Classic Champagne) Splash
Gray (Silver Classic Champagne) Tobiano
Gray (Silver Smoky Cream Dun Roan)
Gray (Silver Smoky Cream Champagne) Tobiano
Gray (Silver Smoky Cream Champagne) Splash
Gray (Silver Smoky Cream Champagne) Sabino
Gray (Silver Classic Champagne) Overo
Gray (Silver Perlino Roan) Overo
Gray (Silver Grullo)
Gray (Silver Perlino Dun) Overo
Gray (Silver Perlino Dun) Sabino
Gray (Silver Perlino Dun) Splash
Gray (Silver Perlino Dun) Tobiano
Gray (Silver Perlino Dun Roan) Tobiano
Gray (Silver Perlino Roan)
Gray (Silver Perlino Dun Roan) Overo
Gray (Silver Perlino Roan) Sabino
Gray (Silver Perlino Roan) Splash
Gray (Silver Perlino Roan) Tobiano
Gray (Silver Perlino Roan) Tovero
Gray (Silver Perlino)
Gray (Silver Perlino) Frame/Sabino
Gray (Silver Perlino Dun) Tovero
Gray (Silver Perlino Champagne Roan)
Gray (Silver Grullo) Overo
Gray (Silver Grullo) Sabino
Gray (Silver Grullo) Sabino/Splash
Gray (Silver Grullo) Splash
Gray (Silver Grullo) Tobiano
Gray (Silver Perlino Dun)
Gray (Silver Perlino Champagne Dun)
Gray (Silver Classic Champagne Roan) Sabino
Gray (Silver Perlino Champagne)
Gray (Silver Perlino Champagne) Overo
Gray (Silver Perlino Champagne) Sabino
Gray (Silver Perlino Champagne) Splash
Gray (Silver Perlino Champagne) Tobiano
Gray (Silver Perlino Dun Roan)
Gray (Silver Perlino) Overo
Gray (Silver Black) Frame/Sabino
Gray (Silver Black) Tobiano
Gray (Silver Black Roan) Sabino
Gray (Silver Black Roan) Sabino/Splash
Gray (Silver Black Roan) Splash
Gray (Silver Black Roan) Tobiano
Gray (Silver Black Roan) Frame/Splash
Gray (Silver Black)
Gray (Silver Black Roan) Frame/Sabino
Gray (Silver Black) Frame/Sabino/Splash
Gray (Silver Black) Frame/Splash
Gray (Silver Black) Overo
Gray (Silver Black) Sabino
Gray (Silver Black) Sabino/Splash
Gray (Silver Classic Champagne Roan) Tobiano
Gray (Silver Smoky Cream) Sabino/Splash
Gray (Silver Bay) Overo
Gray (Grullo) Tobiano
Gray (Silver Bay Roan) Tobiano
Gray (Silver Smoky Cream) Tobiano
Gray (Silver Bay)
Gray (Silver Bay) Frame/Sabino
Gray (Silver Black Roan) Overo
Gray (Silver Bay) Frame/Splash
Gray (Silver Smoky Cream) Sabino
Gray (Silver Bay) Sabino
Gray (Silver Bay) Sabino/Splash
Gray (Silver Bay) Splash
Gray (Silver Bay) Tobiano
Gray (Silver Smoky Cream) Splash
Gray (Silver Black Roan)
Gray (Silver Bay) Frame/Sabino/Splash
Gray (Silver Classic Champagne Dun) Sabino
Gray (Silver Black) Splash
Gray (Silver Classic Champagne Dun Roan) Overo
Gray (Silver Classic Champagne Dun Roan) Sabino
Gray (Silver Classic Champagne Dun Roan) Tobiano
Gray (Silver Classic Champagne Dun)
Gray (Silver Smoky Cream Dun)
Gray (Silver Classic Champagne Dun) Overo
Gray (Silver Smoky Cream Dun) Overo
Gray (Silver Classic Champagne Dun) Splash
Gray (Silver Classic Champagne Dun) Tobiano
Gray (Silver Smoky Cream Dun Roan) Tobiano
Gray (Silver Classic Champagne Roan)
Gray (Silver Classic Champagne Roan) Frame/Sabino
Gray (Silver Classic Champagne Roan) Overo
Gray (Silver Classic Champagne Dun) Frame/Sabino
Gray (Silver Smoky Cream Roan) Sabino
Gray (Silver Smoky Cream) Overo
Gray (Silver Smoky Cream) Frame/Splash
Gray (Silver Smoky Cream) Frame/Sabino
Gray (Silver Smoky Cream)
Gray (Silver Smoky Cream Roan) Tovero
Gray (Silver Classic Champagne Dun Roan)
Gray (Silver Smoky Cream Roan) Splash
Gray (Silver Bay Roan) Sabino/Splash
Gray (Silver Smoky Cream Roan) Overo
Gray (Silver Smoky Cream Roan)
Gray (Silver Smoky Cream Dun) Tovero
Gray (Silver Smoky Cream Dun) Tobiano
Gray (Silver Smoky Cream Dun) Splash
Gray (Silver Smoky Cream Dun) Sabino
Gray (Silver Smoky Cream Roan) Tobiano
Gray (Classic Champagne Dun Roan) Tobiano
Gray (Classic Champagne Roan) Sabino
Gray (Classic Champagne Roan) Overo
Gray (Classic Champagne Roan) Frame/Splash
Gray (Classic Champagne Roan) Frame/Sabino
Gray (Classic Champagne Roan)
Silver Bay Dun Overo
Gray (Classic Champagne Dun) Tobiano
Gray (Classic Champagne Dun) Splash
Gray (Classic Champagne Dun) Sabino/Splash
Gray (Classic Champagne Dun) Sabino
Gray (Classic Champagne Dun) Overo
Gray (Classic Champagne Dun) Frame/Splash
Gray (Classic Champagne Dun) Frame/Sabino
Gray (Smoky Cream Dun) Tobiano
Silver Bay Dun Roan Frame/Sabino
Silver Bay Dun Sabino
Silver Bay Dun Roan Tobiano
Silver Bay Dun Roan Splash
Silver Bay Dun Roan Sabino/Splash
Silver Bay Dun Roan Sabino
Gray (Classic Champagne Dun)
Silver Bay Dun Roan Frame/Splash
Silver Bay Dun Roan
Gray (Classic Champagne Dun Roan)
Gray (Classic Champagne Dun Roan) Frame/Sabino
Gray (Classic Champagne Dun Roan) Overo
Gray (Classic Champagne Dun Roan) Sabino
Gray (Classic Champagne Dun Roan) Splash
Gray (Classic Champagne Roan) Tobiano
Silver Bay Dun Roan Overo
Silver Amber Champagne Roan Overo
Gray (Classic Champagne Roan) Sabino/Splash
Silver Amber Champagne Sabino/Splash
Silver Amber Champagne Sabino
Silver Amber Champagne Roan Tobiano
Silver Amber Champagne Roan Splash
Silver Amber Champagne Tobiano
Silver Amber Champagne Roan Sabino
Silver Bay
Silver Amber Champagne Roan Frame/Splash
Silver Amber Champagne Roan Frame/Sabino
Silver Amber Champagne Roan
Silver Amber Champagne Overo
Silver Amber Champagne Frame/Splash
Silver Amber Champagne Frame/Sabino/Splash
Silver Amber Champagne Roan Sabino/Splash
Gray (Classic Champagne) Sabino
Silver Bay Dun Tobiano
Silver Bay Dun Frame/Splash
Gray (Classic Champagne)
Gray (Classic Champagne) Frame/Sabino
Gray (Classic Champagne) Frame/Sabino/Splash
Silver Amber Champagne Splash
Gray (Classic Champagne) Overo
Gray (Classic Champagne Roan) Splash
Gray (Classic Champagne) Sabino/Splash
Gray (Classic Champagne) Splash
Gray (Classic Champagne) Tobiano
Silver Bay Dun Frame/Sabino/Splash
Silver Bay Dun Frame/Sabino
Silver Bay Dun
Gray (Classic Champagne) Frame/Splash
Silver Black Roan Splash
Gray (Blue Roan) Sabino/Splash
Gray (Black) Frame/Splash
Gray (Black) Overo
Gray (Black) Sabino
Gray (Black) Sabino/Splash
Gray (Black) Frame/Sabino
Gray (Black) Tobiano
Gray (Black)
Gray (Blue Roan)
Gray (Blue Roan) Frame/Sabino
Gray (Blue Roan) Frame/Sabino/Splash
Gray (Blue Roan) Frame/Splash
Gray (Blue Roan) Overo
Silver Bay Dun Sabino/Splash
Gray (Black) Splash
Gray (Bay) Frame/Splash
Gray (Bay Roan) Sabino/Splash
Gray (Bay Roan) Splash
Gray (Bay Roan) Tobiano
Silver Black Sabino
Gray (Bay)
Gray (Black) Frame/Sabino/Splash
Gray (Bay) Frame/Sabino/Splash
Gray (Blue Roan) Splash
Gray (Bay) Overo
Gray (Bay) Sabino
Gray (Bay) Sabino/Splash
Gray (Bay) Splash
Gray (Bay) Tobiano
Silver Black Roan Tobiano
Gray (Bay) Frame/Sabino
Silver Bay Roan Frame/Sabino
Gray (Blue Roan) Sabino
Silver Bay Roan Splash
Silver Bay Roan Sabino/Splash
Silver Bay Roan Sabino
Silver Bay Roan Overo
Silver Bay Sabino
Silver Bay Roan Frame/Sabino/Splash
Silver Bay Sabino/Splash
Silver Bay Roan
Silver Bay Overo
Silver Bay Frame/Splash
Silver Bay Frame/Sabino/Splash
Silver Bay Frame/Sabino
Silver Amber Champagne Dun Splash
Silver Bay Roan Frame/Splash
Gray (Silver Perlino) Frame/Splash
Gray (Blue Roan) Tobiano
Silver Black Roan Sabino/Splash
Silver Black Roan Sabino
Silver Black Roan Overo
Silver Black Roan Frame/Splash
Silver Bay Roan Tobiano
Silver Black Roan
Silver Bay Dun Splash
Silver Black Frame/Splash
Silver Black Frame/Sabino/Splash
Silver Black Frame/Sabino
Silver Black
Silver Bay Tobiano
Silver Bay Splash
Silver Black Roan Frame/Sabino/Splash
Grullo Roan Frame/Sabino
Gray (Smoky Cream) Tobiano
Grullo Roan Splash
Grullo Roan Sabino/Splash
Grullo Roan Sabino
Grullo Roan Overo
Grullo Sabino
Grullo Roan Frame/Sabino/Splash
Grullo Sabino/Splash
Grullo Roan
Grullo Overo
Grullo Frame/Splash
Grullo Frame/Sabino/Splash
Grullo Frame/Sabino
Perlino Champagne Dun Splash
Grullo Roan Frame/Splash
Perlino Champagne Dun Frame/Splash
Silver Amber Champagne Frame/Sabino
Perlino Champagne Dun Roan Tobiano
Perlino Champagne Dun Roan Splash
Perlino Champagne Dun Roan Sabino
Perlino Champagne Dun Roan Overo
Grullo Roan Tobiano
Perlino Champagne Dun Overo
Gray (Smoky Cream) Splash
Perlino Champagne Dun Frame/Sabino
Perlino Champagne Dun
Perlino Champagne
Perlino
Grullo Tobiano
Grullo Splash
Perlino Champagne Dun Roan
Gray (Grullo) Frame/Sabino
Grullo
Gray (Grullo Roan) Sabino
Gray (Grullo Roan) Sabino/Splash
Gray (Grullo Roan) Splash
Gray (Grullo Roan) Tobiano
Gray (Grullo Roan) Frame/Splash
Gray (Grullo)
Gray (Grullo Roan) Frame/Sabino
Gray (Grullo) Frame/Sabino/Splash
Gray (Grullo) Frame/Splash
Gray (Grullo) Overo
Gray (Grullo) Sabino
Gray (Grullo) Sabino/Splash
Gray (Grullo) Splash
Gray (Smoky Cream Roan) Frame/Sabino
Gray (Smoky Cream Roan) Tobiano
Gray (Smoky Cream) Sabino/Splash
Gray (Smoky Cream) Sabino
Gray (Smoky Cream) Overo
Gray (Smoky Cream) Frame/Splash
Gray (Smoky Cream) Frame/Sabino/Splash
Gray (Grullo Roan) Overo
Gray (Smoky Cream)
Perlino Champagne Dun Tobiano
Gray (Smoky Cream Roan) Splash
Gray (Smoky Cream Roan) Sabino/Splash
Gray (Smoky Cream Roan) Sabino
Gray (Smoky Cream Roan) Overo
Gray (Smoky Cream Roan) Frame/Splash
Gray (Grullo Roan)
Gray (Smoky Cream) Frame/Sabino
Perlino Roan Frame/Splash
Perlino Frame/Sabino
Perlino Sabino
Perlino Roan Tobiano
Perlino Roan Splash
Perlino Roan Sabino/Splash
Perlino Splash
Perlino Roan Overo
Perlino Tobiano
Perlino Roan Frame/Sabino/Splash
Perlino Roan Frame/Sabino
Perlino Roan
Perlino Overo
Perlino Frame/Splash
Perlino Champagne Dun Sabino
Perlino Roan Sabino
Silver Amber Champagne Dun Roan Frame/Sabino
Gray (Bay Roan) Sabino
Silver Amber Champagne Dun Sabino/Splash
Silver Amber Champagne Dun Sabino
Silver Amber Champagne Dun Roan Tobiano
Silver Amber Champagne Dun Roan Splash
Perlino Sabino/Splash
Silver Amber Champagne Dun Roan Overo
Perlino Dun Tobiano
Silver Amber Champagne Dun Roan
Silver Amber Champagne Dun Overo
Silver Amber Champagne Dun Frame/Splash
Silver Amber Champagne Dun Frame/Sabino
Silver Amber Champagne Dun
Silver Amber Champagne
Silver Amber Champagne Dun Roan Sabino
Perlino Champagne Roan Overo
Perlino Frame/Sabino/Splash
Perlino Champagne Splash
Perlino Champagne Sabino/Splash
Perlino Champagne Sabino
Perlino Champagne Roan Tobiano
Perlino Dun
Perlino Champagne Roan Sabino
Perlino Dun Frame/Sabino
Perlino Champagne Roan Frame/Splash
Perlino Champagne Roan Frame/Sabino
Perlino Champagne Roan
Perlino Champagne Overo
Perlino Champagne Frame/Splash
Perlino Champagne Frame/Sabino
Perlino Champagne Roan Splash
Perlino Dun Roan Overo
Perlino Dun Splash
Perlino Dun Sabino/Splash
Perlino Dun Sabino
Perlino Dun Roan Tobiano
Perlino Dun Roan Splash
Perlino Champagne Tobiano
Perlino Dun Roan Sabino
Silver Amber Champagne Dun Tobiano
Perlino Dun Roan Frame/Splash
Perlino Dun Roan Frame/Sabino
Perlino Dun Roan
Perlino Dun Overo
Perlino Dun Frame/Splash
Perlino Dun Frame/Sabino/Splash
Perlino Dun Roan Sabino/Splash

tiistaina, joulukuuta 15, 2009
Värien periytymisestä
Luin joltain nettisivulta erittäin osuvan sanonnan, jonka sanatarkkaa muotoa en muista enkä löydä nettisivuakaan enää. Ideana oli kuitenkin se, että meidän silmät kertovat hevosen väristä miltä se näyttää, hevosen sukutaulu kertoo mikä sen pitäisi olla, mutta vasta varsoista voi päätellä minkä värinen hevonen oikeasti on. Tässä on syvä totuus muutamassa lauseessa.
Kuten todettua, me näemme hevosesta, joko elävästä tai kuvasta miltä se näyttää. Usein tästä voi jo tehdä hyvin oikeansuuntaisia päätelmiä siitä, minkä värinen hevonen on. Yleensä tämä riittääkin meille. Joskus kuitenkin on tilanteita, ettei väriä voida varmuudella sanoa pelkän ulkonäön perusteella tai väri voi "huijata", se näyttää joltain, mutta onkin oikeasti jotain muuta.
Tästä on olemassa paljon esimerkkejä. Mustanruunikon ja mustan erottaminen toisistaan voi olla vaikeata, jopa mahdotonta ainakin pelkkien valokuvien perusteella. Musta hevonen voi kulottua, "kellastua" ja näyttää tummanrautiaalta tai ruunikon tapaiselta. Mustanvoikkoa on vaikeata tunnistaa, koska se näyttää usein mustalta tai tummanruunikolta tai -rautiaalta. Mustanvoikolla on tiettyjä tuntomerkkejä, mutta ne eivät välttämättä näy kaikilla hevosilla ja valokuvista niiden huomaaminen voi olla hankalaa.
Hallakon ja ruunivoikon erottaminen voi varsinkin harjaantumattomalle olla vaikeata ja joskus tulee eteen valokuvia, joista ei kertakaikkiaan pysty varmuudella sanomaan, kumpi on kyseessä.
Erityisen monimutkaiseksi värin tunnistaminen menee siinä tapauksessa, että perusväriä on muokkaamassa useita eri tekijöitä. Suosikkiesimerkkini tällaisesta tilanteesta on Ionicin kalliovuortenponiori Monty Ion, joka on pohjimmiltaan ruunikko, mutta ruunikkoa vaalentaa sekä hopeageeni että yksinkertainen voikkogeeni. Väri näyttääkin varmasti hieman eksoottiselta, mutta toisaalta kun tarkalleen miettii, on se suhteellisen helppo: ruunivoikolta on periytynyt vaalea peitinkarva, jota hopea vielä vaalentaa hieman. Hopeageeni puolestaan on vaalentanut jouhet likimain valkoisiksi, ruunivoikollahan ne olisivat mustat. Hopeageeni vaalentaa myös jalat mustista ruskeiksi.
Muokkaavista tekijöistä voimakkain on kaksinkertainen voikkogeeni, joka vaalentaa hyvin radikaalisti kaikkia värejä. Tuplavoikko näyttää aina tuplavoikolta, vaikka hevosen väriin olisi vaikuttamassa muitakin tekijöitä kuin vain kaksinkertainen voikkogeeni. Esimerkiksi kimo peittyy tyystin tuplavoikon alle. Meillä on Gin Ahaltekissa yksi perlinonkimo ori. Sille tulee voikkogeeni molemmilta vanhemmilta ja sen lisäksi kimogeeni emältä. Kuitenkin se näyttää ihan tavalliselta perlinolta, vaikka geneettisesti se onkin merkitty perlinonkimoksi.
Edellä esitelty perlinonkimo ori onkin malliesimerkki siitä, että sukutaulu kertoo minkä värinen hevonen voi olla ja minkä värinen puolestaan ei. Jos tuon oriin emä ei olisi kimo, ei ori itsekään ei voisi kimo olla, kimo dominoivata geeninä ei kulje piilossa (vaikka se nyt näyttääkin piiloutuneen tuplavoikon alle).
Toinen esimerkki on mustanvoikko tekkeori, jonka voisi kuvan perusteella sanoa olevan vaikkapa tumma ruunikko tai ehkä tumma rautias tai ainakin kulomusta. Potjomkin ei kuitenkaan voi olla näistä mikään, jos katsotaan sukua. Sen isä on tuplavoikko, mustapohjainen smoky cream. Myös emä on mustapohjainen mustanvoikko tamma. Näin ollen Potjomkin ei missään tapauksessa voi olla ruunikko ja koska genotyypit tiedetään, ei rautiaskaan ole mahdollinen. Mutta isältä tulee joka tapauksessa vähintään yksinkertainen voikkogeeni ja niinpä Potjomkinin on pakko olla voikkovärinen. Voikko se selkeästi ei ole, ruunivoikko se ei voi olla, joten mustanvoikko on ainoa vaihtoehto suvun perusteella.
Useimmissa tapauksissa riittää, että katsoo vain hevosen vanhempien värit. Suurin osa varsinkaan erikoisväreistä ei hypi sukupolvien ylitse näkymättömissä vaan periytyy eteenpäin aina näkyvänä. Hopeageeni on kuitenkin poikkeus, koska se ei näy rautiaassa värissä mitenkään. Hopeaa kantava rautias näyttää siis ihan tavalliselta rautiaalta, mutta voi periyttää mustille tai ruunikoille varsoilleen hopeageenin. Tällöin näyttää helposti siltä, että hopeageeni putkahtaa jostain ihan satunnaisesti.
Yleensä selitys löytyy sukutaulusta joidenkin sukupolvien päästä. Varsinkin reaalimaailman suomenhevosten hopeasukuja on selvitelty aika tarkasti ja netistä löytyy listoja hevosista joiden tiedetään tai ainakin vahvasti epäillään olevan hopeavärin kantajia.
Loppukaneetti oli kuitenkin se, että vasta varsat kertovat, mikä hevosen väri oikeasti on. Tämä pätee aivan erityisesti reaalimaailmassa, jossa hevosten värien tunnistusvirheet ovat mahdollisia ja tiettyjen värien kohdalla jopa yleisiäkin. Itse skeptikkona kyllä sanon, etteivät välttämättä ne varsatkaan aika koko totuutta kerro, varsinkaan silloin jos varsoja on vähän.
Kuitenkin varsoilla voi ilmetä sellaisia värejä, jotka kertovat jotain paljastavaa hevosen omasta väristä ja ehkä myös genotyypistä.
Virtuaalimaailma on siitä kiva paikka, että teoriassa täällä ei tunnisteta värejä väärin vaan että ne ovat aina oikein. Tietysti joskus tulee vastaan hevosia, joilla on tietyn värin kuvat, mutta tiedoissa sen väitetään olevan jotain ihan muuta. Tai hevosia, joilla on rodulle sopimaton väri, kuten hiirakko tai voikko arabi.
Vaan ei se ole niin yksiselitteistä sekään. Meillä Ionicissa on yksi ihan tiedetty ja sikseen jätetty tunnistusvirhe: kalliovuortenponiori Samba Di Janeiro on merkitty mustankimoksi, kuvaa ei ole enää kuitenkaan näkyvillä. Se on kuitenkin jättänyt päistärikköjä varsoja eikä yhtään kimoa. Itse asiassa Sambasta lähtevä päistärikkö sukulinja elää vielä tänäkin päivänä ja varmasti kaikki varsat ovat selviä päistärikköjä, joita on suorastaan mahdotonta sekoittaa kimoon, jos vähänkään on perehtynyt väreihin. Katkeamaton linja näkyy esimerkiksi Deejay Ionin sukutaulussa, Deejay itse on mustanpäistärikkö ja päistärikköä löytyy isältä, isänemältä, isänemänisältä ja sen isä onkin jo sitten Samba.
Miksi ihmeessä me olemme jättäneet tällaisen "möhläyksen" näkymään nettiin? Miksemme ole hiljaa korjanneet Samban väriä päistäriköksi, koska ilman muuta se päistärikkö on varsojensa perusteella?
No se on sitä meidän realismia se.

maanantaina, joulukuuta 14, 2009
Arabipohdintaa
Meillä on liikaa arabianhevosia. Viimeisen laskelman mukaan niitä oli 220 kappaletta. Melkoinen lauma siis! Eihän siinä muuten mitään ongelmaa ole, mutta kun kasvatteja syntyy niin paljon ettei kasvattilistalle kohta "mahdu" enää muita kuin arabeja.
Ionicissa on ollut tapana jo pidemmän aikaa, että päivää kohti syntyy vain kaksi kasvattia, joskus harvoin kolme, muttei missään tapauksessa siis kymmeniä varsoja per päivä. Ja tavoitteena on myös se, että yhtenä päivänä syntyy vain yksi varsa tietystä rodusta. Näin säilyy sivujen tekemisessä jonkinlainen mielenkiinto, tänään voi syntyä arabi ja RBSH, huomenna arabi ja gidran, ylihuomenna arabi ja kalliovuortenponi.
Tuossa se ongelma näkyykin: arabi, arabi ja arabi. Ensi keväänä on syntymässä arabivarsoja joka päivä kolme kuukautta putkeen eikä loppua näy, koska niin iso lauma täysikasvuisia arabeja on vanhenemassa ja täytyyhän tietysti jokaisesta varsa tai pari saada, mieluummin kumpaakin sukupuolta. Siksipä meidän olisikin pakko rajoittaa muiden rotujen kasvatusta, koska emme edelleenkään halua päivässä syntyvän kovin montaa varsaa.
Oma arabitalli olisi hieno juttu, mutta tällä hetkellä ei riitä inspiraatio semmoisen värkkäämiseen. Toisaalta voisimmehan erottaa arabiosaston enemmän omaksi jutukseen, aivan kuten ahaltekit olivat aikoinaan Ionicin alla. Niillä oli aina mm. oma kasvattilistansa, ahaltek-varsoja ei merkitty koskaan muiden varsojen joukkoon.
Eihän kasvattien siirto toiselle listalle tietenkään muuta mihinkään sitä seikkaa, että meillä luultavasti tulee syntymään jatkossa kolme varsaa per päivä ja sitten vielä Gin Ahaltekissa yksi lisää. Kuitenkin tällainen jako eri "osioihin" tekee hommasta jotenkin inhimillisempää, kun ei ole kilometrin pituista kasvattilistaa yhdessä paikassa. Täytyy miettiä asiaa.

perjantaina, joulukuuta 11, 2009
Virtuaalitalli - persoonallinen taideteos vai vain nettisivu?
Aina ajoittain putkahtaa mieleen kysymys, mikä on varsinaisesti virtuaalitallin tai virtuaalihevosen funktio, tarkoitus. Onko se informaatiota, joskin keksittyä sellaista jakava nettisivu vai onko se omistajansa ja/tai tekijänsä persoonaa kuvastava sivu netissä? Pitäisikö tekstien olla "lyhyestä virsi kaunis"-tyyppisiä tiivistettyjä, vain tärkeimmät asiat kertovia asiatekstejä vai voivatko ne olla persoonallisempia, suorastaan kaunokirjallisia teoksia? Ja entä ulkoasu, voiko se olla kekseliäs ja taiteellinen vai pitäisikö sen kanssa noudattaa niukkaa, asiallista linjaa?
Tuohon tekstiasiaan on selkeä vastaus: ei Harry Potteriakaan kirjoitettu nettiin. Ihmisellä ja tekniikalla on tiettyjä rajoitteita, jotka tulisi aina muistaa, kun kirjoittaa jotain tekstiä, jota tietokoneen näytöltä luetaan.
Tärkein rajoite on monitori. Parhaatkaan monitorit eivät vielä nykypäivänäkään pärjää kontrastiltaan ja lukuominaisuuksiltaan vanhanaikaiselle paperille ja painomusteelle. Näytöltä lukeminen on pidemmän päälle rasitus silmille. Tässä on tärkein syy siihen, miksi ylimääräinen ja tarpeeton teksti tulisi karsia pois ja jättää luettavaksi se, joka on ehdottoman tärkeätä.
Osin tähän liittyy myös se seikka, että nettisurffaaja keskittyy lukemaan tekstiä nettisivuilta vain silloin kun se on ehdottoman välttämätöntä, ei muulloin. Me enemmänkin silmäilemme tekstiä ja saamme siitä toivoakseni sillä tavoin jonkinlaisen kokonaiskuvan. On olemassa tiettyjä keinoja, joilla tekstin saa helposti silmäiltäväksi ja toisaalta myös houkuttelevaksi ja helpoksi lukea, jos siihen tekstiin oikeasti joku perehtyy ihan ajan kanssa:
- selkeät kappalejaot ja kohtuullisen lyhyet kappaleet
- kappaleen pääidea tulisi tuoda ilmi ensimmäisessä lauseessa. Silmä kiinnittyy usein siihen kappaleen ensimmäiseen lauseeseen ja aivot rekisteröivät sen
- väliotsikoiden käyttö on hyvä idea
- taulukot, listat ja muut tällaiset elementit ovat selkeämpiä kuin kirjoitettu teksti
- se, mikä on sivun yläosassa tulee helpommin huomatuksi kuin se minkä nähdäkseen täytyy skrollata sivua alaspäin
- fontti ns. sans serif-tyyppinen, esimerkiksi Arial tai Verdana, jotka lienevät yleisimpiä
- tekstin tulisi tietysti olla tarpeeksi suurta ja erottua taustasta kunnolla, että sitä pystyy lukemaan ilman vaikeuksia
Osa näistä nyt on ihan niin perusasiaa kuin vain olla ja voi. Esimerkiksi se, että sivun yläosan näkevät kaikki, mutta kaikki käyttäjät eivät koskaan skrollaile sivua alaspäin sen enempää. Tämän vuoksi itse kannatankin sitä, että se teksti, joka kertoo tallin tai hevosen virtuaalisuudesta, tulisi aina sijoittaa sivun yläosaan ja sen verran suurella fontilla, että se hyppää sieltä tyhmimmän ja kiireisimmänkin nettisurffailijan silmille eikä hänelle kertakaikkiaan edes anneta mahdollisuutta luulla hevosta/tallia oikeaksi.
Joku tietysti inisee, että jos esimerkiksi hevosen luonnekuvaus on lyhyt ja ytimekäs, ei siitä saa YLAssa kunnolla pisteitä. Puppua, sanon minä. Ainakin sen pitäisi olla puppua. Luonnekuvauksesta eniten pisteitä saa sen kattavuudesta ja lyhytkin teksti voi olla hyvin kattava kuvaus hevosesta. Persoonallisuuspisteet ovat vain noin viidesosa koko luonnekuvauksen pistemäärästä. Eikä kukaan ole sanonut, etteikö lyhyt teksti voisi olla persoonallinen. Pitkistä teksteistä tietysti ehkä helposti saa parempia pisteitä, tuomareiden on pakko antaa, koska ne ovat kattavia, mutta tekstin mitalla ei pitäisi olla väliä.
Virtuaalitallin ulkoasun kanssa voikin hieman käyttää jo omia taiteellisia lahjojaan, mutta tekijän pitäisi aina pitää huolta siitä, että tallia voi aina käyttää. Vaahtosin jo 2000-luvun alussa siitä, miten nettisivujen grafiikat tulisi pitää pieninä, koska tuolloin ei ollut laajakaistaa joka tönössä. Nyt mobiililiittymien, mokkuloiden ja kännykkäsurffauksen aikakaudella tämä on entistä tärkeämpää. Ihan millaisia nopeuksia tahansa operaattorit lupailevat mobiililaajakaistoilleen, nopeuksista toteutuu vain murto-osa. Langattomasti surffaileva on pääasiassa edelleen varsin hitaiden yhteyksien varassa ja Suomessa, harvaan asutussa maassa, jossa ei 3G-peittävyys ole haja-asutusalueilla mitenkään taattua, tämä on vielä suurempi ongelma kuin monissa tiheämmin asutuissa maissa. Tekniikka, kattavuus ja nopeudet ovat tietenkin parantuneet siitä, mitä mobiilisurffailu oli vielä 2000-luvun alussa, mutta silti langattomat nopeudet eivät edelleenkään pääse kiinteiden yhteyksien tasolle.
Samoin jaksoin silloin alkuaikoina muistuttaa myös siitä, ettei saisi tehdä leveydeltään kiinteitä, skaalautumattomia ulkoasuja, koska tuolloin ei vielä suinkaan kaikilla ollut sitä 19-tuumaista laajakuvamonitoria. Nyt tilanne on mobiililaitteiden kanssa vielä hassumpi, mites kuvittelette näkevänne 1000 pikseliä leveän kuvan 200 pikseliä leveällä näytöllä? Joopa, pala kerrallaan.
Luulin kiinteiden ulkoasujen kadonneen jo, mutta arvatkaa olinko saada sydänpysähdyksen, kun joku kyseli ht.netissä parasta tablen leveyttä. And welcome back to year 2001... Kirjoittelinkin tuonne jo, että sellaista ei ole, ellei käytä prosentteja. Kiinteästi määritellyt koot, oli kyse sitten fonteista tai elementtien leveyksistä eivät vain ole hyvä idea. Eivät olleet vuonna 2001 eivätkä tänä päivänä yhtään sen enempää! Yksinkertaistettuna: prosenttimäärät hyvä, pikselimäärät huono.
Vuosien varrella ovat vaatimukset kasvaneet, vielä 2000-luvun alussa riitti aika pitkälle se, että sivu toimii Internet Explorerilla ja ehkä Netscapella. Mozillasta tai Operasta olivat kuulleet vain kovaksikeitetyt nörtit. Nykyisin Firefox kamppailee IE:n kanssa selainherruudesta täysillä ja saatavilla on muitakin selaimia enemmän kuin vajaa vuosikymmen sitten: on Operaa, Chromea ynnä kaikkia sen versioita, mäccikäyttäjät selaavat Safarilla elleivät halua Firefoxia käyttää ja kännyköissä on joko Opera Mini tai kännykän oma selain, mikä sitten lieneekään.
Tällainen selainten ja muiden teknisten seikkojen kirjo jättää tietysti kaikki muut paitsi internet-ammattilaiset neuvottomiksi: mitä tehdä, että oma sivusto voisi toimia edes jotenkin järkevästi? Se itse asiassa ei ole niin vaikeata kuin äkkiseltään luulisi, avainsana on yksinkertaisuus. Mitä vähemmän nettisivuilla on erilaisia hienouksia, fläshiä, java scriptiä, mapattuja linkkejä, sen varmemmin se toimii eri selaimilla. Myös niillä vanhemmilla versioilla ja mobiiliselaimilla.
Tästä siis voitaneen tehdä johtopäätös, että virtuaalitallit pitäisi nähdä asiatekstinä ja asiasivustoina, ei taiteellisina teoksina. Netti ja virtuaalitallit nyt vain eivät ole se paras paikka esitellä taiteellisuuttaan ja persoonallisuuttaan näissä asioissa. Toisaalta lyhyet tekstit ja yksinkertainen ulkoasu eivät mitenkään sulje pois persoonallista otetta, mutta siihen vaaditaan jo lahjoja. Ja niitä taiteellisia lahjoja ei meillä kaikilla ole riittävästi.

Tunnisteet:
ajattelemisen aihetta,
tekniikka,
ulkoasut ja käytettävyys
torstaina, joulukuuta 03, 2009
RBSH:sta
Aavistus on saanut aikaiseksi RBSHK:n eli Virtuaaliset Russian-based Sport Horse-kasvattajat - yhdistyksen. Rodun kehittäjän sydän paisuu ylpeydestä nähdessään, että oikeasti muutkin ihmiset ovat kiinnostuneita rodusta ja omistautuneita sille. Sillä katsokaa noita sivuja: ne ovat jo nyt paljon muuta kuin pakollinen kasvattajalista ja rotumääritelmä (jota ei RBSH:n kohdalla voi edes hevosmaailma.netistä linkittää). Jo pelkästään tuo polveutumis-sivulla esitelty tärkeiden kantahevosten lista kertoo siitä, että Aavistus on oikeasti perehtynyt rotuun. Sillä kukapa olisi muuten tiennyt että 6.9.2002 syntynyt ja jo aikoja sitten unohdettu tamma BDJ Carinella on se ensimmäinen RBSH:na kasvatettu RBSH?!
Carinella ei muuten ole minun kasvattini lainkaan. BDJ viittaa kasvattajatunnuksena Marineaan, jonka tuolloin omisti yksinomaan Marinka! Minähän tulin Marinean kakkosomistajaksi vasta alkuvuodesta 2003. Tosin tunnustan, että toimin kyllä aika tavalla Marinkan takapiruna Marinean alusta lähtien.
Itse asiassa Carinella ei alunperin ollut ensimmäinen RBSH-kasvatti... Ihan ensimmäinen oli ori BDJ Pasaz, jonka emä oli jokin Marinean tammoista ja isä joltain Expage-tallilta löytynyt budjonnyori. Kuitenkin tämä budjonnyori teki aika nopeasti rotuvaihdoksen ja sitä väitettiinkin arabiksi. Marinka ei saanut koskaan vastausta kyselyynsä siitä, että mit-vit sille oriille tapahtui ja se tallikin taisi lopettaa hyvin nopeasti. Niinpä Pasaz kerta kaikkiaan tuhottiin ja hävitettiin kaikilta listoilta eikä sitä koskaan oikeasti ole ollut olemassakaan. BDJ Carinella on todellakin siis virtuaalimaailman ensimmäinen RBSH.
Kuitenkin vuodesta 2002 on jo 7 vuotta aikaa ja RBSH porskuttaa yhä edelleen. Se on mieletön saavutus ja olen todella ylpeä sen menestyksestä. Vuosien varrella on yritetty yhtä jos toista virtuaalista rotua, mutta ne ovat jääneet tähdenlennoiksi. Kukapa muistaa sellaiset RBSH:ta vanhemmat viritelmät kuin HSH ja arabiponi? Tai myöhemmin keksityn, aivan täysin virtuaalisen karpaaninhevosen? Niinpä. Karpaaninhevonen löytyy VRL:n rotulistoilta, mutta niitä on kaksi rekisteröity, että eipä sitä voi mitenkään suosituksi sanoa...
Olen usein miettinyt, miksi RBSH on selvinnyt näin kauan. Yhtä ainoata, selkeätä syytä en ole keksinyt. Ehkä sellaista ei olekaan, on vain joukko hyviä syitä. Tässä joitain mieleenjuolahtavia.
1. Kun RBSH keksittiin, jalostukseen sopivia kantarotuja löytyi useammaltakin tallilta. Tuolloin oli suurehkoja talleja, joilta löytyi sekä täysiverisiä että venäläisiä. Jalostusta varten oli siis heti hevosia olemassa.
2. Rotu sai melkeinpä heti useammankin kiinnostuneen kasvattajan: Marinean lisäksi Quiero/Zeni, Angelniemi ja likimain täysin RBSH:ihin erikoistuneen Rainy Daysin. Rotu kiinnosti heti monia, niin venäläisistä innostuneita kuin muitakin. Ehkä rodussa aluksi kiinnosti myös se, että se oli ihan keksitty rotu, jotain aivan uutta siis.
3. RBSH ei ole liian eksoottinen massapuoliverisiin keskittyneelle. Sehän on melkein kuin puoliverinen käyttötarkoitukseltaan ja usein myös rakenteeltaan, mutta silti se on kuitenkin erilainen jalostustaustaltaan. RBSH on siis helppo rotu perusharrastajille, mutta toisaalta se varmasti vetoaa myös venäläishevosista kiinnostuneisiin ihmisiin.
4. RBSH on järkevä rotu, se on tarpeeksi realistinen, sillä on omaa taustaansa reaalimaailmassa, sen voi helposti kuvitella pärjäävän urheiluhevosena. Lisäksi sillä on kattava ja selkeä rotumääritelmä, joka on loppuunasti mietitty.
5. Jalostuksessa ei ole mitään ihmeellisiä venkuroita. Ainoat säännöt ovat käytetyt rodut, käytetyn angloarabin arabiprosentti ja varsan riittävä venäläisprosentti. Kun nämä ovat kunnossa, on yhdistelyn mahdollisuudet suorastaan loputtomat. Jos omistat RBSH:n, voit astuttaa sen toisella RBSH:lla, täysiverisellä (jos varsan venäläisprosentti on väh. 25%) tai venäläisrotuisella hevosella.
Jokainen kiinnostunut voi myös valita, mistä kohtaa lähtee rotua jalostamaan. Lähteekö alusta asti risteyttämään itse venäläisiä ja täysiverisiä, silloinkin voi valita ostaako valmiiksi suvullisia kantarotujen yksilöitä vai keksiikö suvuttomia; vai ostaako valmiita RBSH-hevosia tai ehkä keksii suvuttomia RBSH:ita.
6. Rotu sai varsin aikaisessa vaiheessa myös suht aktiivisesti toimivan yhdistyksensä. Myöhemmin yhdistyksiä on tullut ja mennyt eikä mitään kovin pysyvää ole saatu aikaiseksi, mutta se ei näemmä ole tahtia haitannut.
7. Néttsin vaikutusta RBSH:n tunnetuksi tekemiseen ei voida korostaa liikaa. Se on todennäköisesti parasta mitä RBSH:lle on tapahtunut sen historian aikana. Nétts teki RBSH:sta ja varsinkin koulu-RBSH:sta salonkikelpoisen, täysin puoliverisille vertoja vetävän rodun.
8. RBSH on kiistämättä monipuolinen rotu. Se kelpaa korkeimpiin luokkiin niin koulussa, kentässä kuin esteilläkin. Tämän lisäksi se on myös laukkahevonen sekä sileillä että risuesteillä. En tiedä kenen idea oli alunperin ottaa RBSH LJ:n listoille mukaan sekä sileiden että risuesteiden rotuna, mutta haluaisin käydä kädestä pitäen kiittämässä tätä/näitä henkilöitä. Laukka-RBSH on jotain sellaista, mitä en osannut rotua luodessani mitenkään edes ajatella. Tai ehkä ajattelin, mutta täysin teoreettiselta kannalta, vuonna 2002 ei ollut käsittääkseni juuri minkäänlaista laukkatoimintaa. Laukka-RBSH:iden määrä varsinkin risuilla on tällä hetkellä varsin vähäinen, mutta asiaintila tulee toivottasti paranemaan pikkuhiljaa.
Toivottavasti RBSHK tulee olemaan aktiivinen ja pitkäikäinen yhdistys, vaikka enpä minä ole huolissani RBSH:n tulevaisuuden takia. Se näyttää ihan turvatulta.
Ja hei te RBSH-ihmiset, vanhat konkarit, uudet tulokkaat ja kaikki te, joilla muuten vain on mielipide asiasta: minkä te epäilette/luulette/tiedätte olevan syynä siihen, että tämä virtuaalinen rotu on pysynyt tapetilla jo 7 vuotta? Joku noista minun luettelemista syistä vai kenties jokin muu asia? Mikä on saanut juuri sinut kiinnostumaan RBSH:sta?

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)