Siltä varalta, ettette ole sattuneet huomaamaan, on TK perustanut foorumin virtuaaliarabien harrastajille ja kasvattajille: VIRTUAALINEN ARABIANHEVOSFOORUMI.
Allekirjoittanut on siellä jo avannut sanaista arkkuaan, odotan sitä muiltakin.
Noin muuten olen yrittänyt heti tässä alkuvuodesta keskittyä erityisesti arabeihin. Kuten viime vuoden kasvatusta käsittelevässä joulukalenteripostauksessa (Joulukalenteri 17: kasvatus vuonna 2014) totesin, noin suurella rodulla ei ole varaa pitää kahta lusmuvuotta peräkkäin. Mitäkö tapahtuu jos näin käy? Sama kuin Gin Ahaltekissä, hommat kasaantuvat niin pahasti, että tekee mieli lusmuilla muutama seuraavakin vuosi. Ja sitä seuraava. Ja ehkä vielä senkin jälkeen. Ja ja ja...
Meillä on aivan hirveästi vuonna 2010 syntyneitä arabeja, jotka tiukasti VHKR:n mukaan laskettuna kasvaisivat jo virtuaalihorsmaa, mutta kun ei tiinä lopettaakaan voi, kun niillä ei vielä ole varsoja. Jos mentäisiin ihan tarkalleen VHKR:n mukaan, minun pitäisi tänä nyt olla hoitamassa vuosina 2012-13 syntyneitä hevosia siitokseen ja sitten hautaan. Vuoden 2011 kasvattimäärä on onneksi pieni, kun se vuosi meni taukoilun merkeissä (kaikkien rotujen kohdalla), mutta kun arabien määrä on niin hirmuinen, niin niiden kanssa joutuu näkemään tuhottomasti vaivaa.
Olen miettinyt, että mitä minun pitäisi tehdä arabilaumalle. Fakta nyt vain on, että 500-päisen arabilauman pyörittäminen ei ole helppoa. Enkä ole lainkaan varma, että nykyisten sukulinjojen säilyttämiseen tarvittaisiin näitä kaikkia hevosia. Mitä jos valikoisi joitain kymmeniä hevosia, mahdollisimman monipuolisista suvuista ja sen jälkeen myisi pois tai lopettaisi kaikki muut, jotka eivät olisi suvuiltaan täysin uniikkeja niihin säästettäviin nähden? Ja kun asiaa ajattelee pidemmälle: nimenomaan minun ei ole pakko säilyttää kaikkia mahdollisia ori- ja tammalinjoja, mitä olen saanut Ioniciin haalittua. Niinpä ei ole välttämätöntä, että jokainen tamma jättäisi tammajälkeläisen ja ori orijälkeläisen. Eihän suoran ori- tai tammalinjan katkeaminen vielä tarkoita kyseisen hevosen täydellistä katoamista suvuista, asia on ollut vain helpompi hahmottaa säilyttämällä tamma- ja orilinjat.
En tiedä vielä mitä teen arabilaumalleni, mutta siitä olen varma, että jos olet arabia vailla, niin nyt kannattaa tulla kyselemään :) Ehkä pitäisi jaksaa raapustaa taas myyntitopikki.
- S
PS. Seuraava postaus ei tule tasan viikon päästä torstaina 29.1. vaan sunnuntaina 1.2. kun kuukausi vaihtuu silloin.
Gin Ahaltekin ja Ionicin yhteinen blogi. Asiaa virtuaalihevosten kasvatuksesta, omistamisesta, kilpailuttamisesta, kilpailemattomuudesta, kuvista ja ylipäänsä kaikenlaisista virtuaalimaailman ilmiöistä. Kommentoida saa.
torstaina, tammikuuta 22, 2015
torstaina, tammikuuta 15, 2015
Jalostuksen merkitys virtuaalimaailmassa
Edellisessä tekstissä todettiin hevoskaupan olevan merkittävin toimintamuoto virtuaalimaailmassa. Tästä on helppo tehdä päätelmä että myös jalostus on merkittävää, koska se on osin hevoskauppaa itse ja toisaalta se tuottaa materiaalia eli virtuaalihevosia mahdollista hevoskauppaa varten. Totta kai kauppaa voidaan käydä myös suvuttomista hevosista, jotka eivät ole varsinaisen virtuaalisen hevosjalostuksen tuotetta, mutta nykyään suvuttomien määrä on aika pieni verrattuna suvullisten hevosten määrään. Ja jos oikein tarkkaan mietitään, hevosen keksiminenkin voidaan nähdä jonkinlaisena "jalostamisena", sillä hevosella vain ei ole sukua ja tällaiset hevoset ovat erittäin arvokkaita jalostukselle, koska niitä voidaan yhdistää mihin tahansa toiseen hevoseen ilman pelkoa linjasiitoksen vaarasta.
Jalostus on tärkeätä myös siksi, että sen avulla hevoset ja siinä samalla myös kasvattajat jättävät jälkensä virtuaalimaailmaan. Vaikka hevosella olisi miljoona sijoitusta ja kaikki mahdolliset laatuarvostelupalkinnot, muttei yhtään varsaa, se unohtuu kuolemansa jälkeen. Se ei vaikuta mihinkään ja on aivan sama virtuaalimaailman kannalta onko hevosta koskaan ollut olemassakaan.
Tästä löytyy ihan esimerkkikin: vertaillaan kahta vanhaa tekketammaa, Haldia ja Boonong Editionia. Ne olivat tietääkseni miltei samanlaisia 2000-luvun alun tammoja molemmat: ei kisoja, ei laatuarvosteluita, ei näyttelymenestystä, tai jos olikin, ovat tulokset näistä kadonneet aikojen saatossa. Molemmat asuivat ainakin osan aikaa Kalmoniemessä, yhdessä tuon ajan tunnetuimmista tekkesiittoloista. Boonong Edition oli kuulemma Meepun (omisti Kalmoniemen tuolloin) lempihevonen, Haldin hän taas myi pois.
Haldin kuitenkin tunnistanevat kaikki, jotka ovat vähänkään perehtyneet vanhoihin tekkesukuihin. Se on merkittävä ja kuuluisa hevonen vielä tänäkin päivänä, vaikka tamma itse vaikutti noin 15 vuotta sitten. Boonong Editionista ei ole kuullut kukaan eikä kukaan tietäisi siitä mitään, ellei Virginia olisi aikanaan lisännyt sitäkin VATY:n kadonneiden hevosten listalle. Mutta niinpä Boonong Edition ei varsonut kertaakaan, kun sen sijaan Haldi jätti kymmenkunta varsaa, joista suurinta osaa käytettiin jalostuksessa myös. Haldi on edelleen yleinen näky pitkäsukuisten ahaltekien suvuissa, jos niitä kaivaa tarpeeksi kauas. Tietenkin asiaan vaikuttaa se, että Virginia aikanaan pelasti noita kadonneiden ahaltekien tietoja tuonne VATY:n listalle, joten yhä tänäkin päivänä ihmiset voivat siis linkittää Haldin nimen sukutauluissa ja löytää sille jonkinlaiset perustiedot. Sama tietenkin koskee Boonong Editionia, joka on tuolla listalla myös, mutta kukapa sitä voisi linkittää mihinkään?
Koska suku on oikeastaan ainoa jalostusperuste ja hevosten suvut yleensä ovat uniikkeja, ovat kaikki hevoset näinollen arvokkasta jalostusmateriaalia. Kääntäen tämä tarkoittaa sitä, että jokainen hevonen on tärkeä oman rotunsa kannalta. Jokaisen hevosen käyttäminen jalostuksessa laajentaa omalta pieneltä osaltaan rodun jalostuspohjaa, joka harvalla rodulla on edes riittävän laaja ja monipuolinen. Kannattaa myös muistaa se, että suku ei katoa. Suvun hevoset voivat kadota netistä (mikä on kovin paheksuttavaa ja ikävää kyllä), mutta suku pysyy näiden jälkeläisellä siitä huolimatta.
Edellä esitetyn perusteella väitän, että jalostuksessa määrä on laatua: suuri kasvattimäärä mahdollistaa enemmän kaupankäyntiä ja levittää käytettyjen hevosten sukuja laajemmalle kuin pieni nypellys muutaman hevosen ja kasvatin kanssa. Samalla vähenee riski siitä, että jokin sukulinja tulee katoamaan myöhemmin kokonaan. Hevosia katoaa virtuaalimaailmasta jatkuvasti, sille vain ei voi mitään, mutta sukujen, jalostuksen ja jatkuvuuden takia on parempi, että kymmenestä varsasta katoaa kaksi kuin että kahdesta varsasta katoavat molemmat. Lisäksi väitän myös, että kaikki, mikä estää tai rajoittaa jalostusta, on pahasta. Itse yritän rimpuilla irti tasasukuisten suosimisesta ja tiettyjen rotujen kohdalla myös lajipainotuksien kyttäämisestä.
- S
Jalostus on tärkeätä myös siksi, että sen avulla hevoset ja siinä samalla myös kasvattajat jättävät jälkensä virtuaalimaailmaan. Vaikka hevosella olisi miljoona sijoitusta ja kaikki mahdolliset laatuarvostelupalkinnot, muttei yhtään varsaa, se unohtuu kuolemansa jälkeen. Se ei vaikuta mihinkään ja on aivan sama virtuaalimaailman kannalta onko hevosta koskaan ollut olemassakaan.
Tästä löytyy ihan esimerkkikin: vertaillaan kahta vanhaa tekketammaa, Haldia ja Boonong Editionia. Ne olivat tietääkseni miltei samanlaisia 2000-luvun alun tammoja molemmat: ei kisoja, ei laatuarvosteluita, ei näyttelymenestystä, tai jos olikin, ovat tulokset näistä kadonneet aikojen saatossa. Molemmat asuivat ainakin osan aikaa Kalmoniemessä, yhdessä tuon ajan tunnetuimmista tekkesiittoloista. Boonong Edition oli kuulemma Meepun (omisti Kalmoniemen tuolloin) lempihevonen, Haldin hän taas myi pois.
Haldin kuitenkin tunnistanevat kaikki, jotka ovat vähänkään perehtyneet vanhoihin tekkesukuihin. Se on merkittävä ja kuuluisa hevonen vielä tänäkin päivänä, vaikka tamma itse vaikutti noin 15 vuotta sitten. Boonong Editionista ei ole kuullut kukaan eikä kukaan tietäisi siitä mitään, ellei Virginia olisi aikanaan lisännyt sitäkin VATY:n kadonneiden hevosten listalle. Mutta niinpä Boonong Edition ei varsonut kertaakaan, kun sen sijaan Haldi jätti kymmenkunta varsaa, joista suurinta osaa käytettiin jalostuksessa myös. Haldi on edelleen yleinen näky pitkäsukuisten ahaltekien suvuissa, jos niitä kaivaa tarpeeksi kauas. Tietenkin asiaan vaikuttaa se, että Virginia aikanaan pelasti noita kadonneiden ahaltekien tietoja tuonne VATY:n listalle, joten yhä tänäkin päivänä ihmiset voivat siis linkittää Haldin nimen sukutauluissa ja löytää sille jonkinlaiset perustiedot. Sama tietenkin koskee Boonong Editionia, joka on tuolla listalla myös, mutta kukapa sitä voisi linkittää mihinkään?
Koska suku on oikeastaan ainoa jalostusperuste ja hevosten suvut yleensä ovat uniikkeja, ovat kaikki hevoset näinollen arvokkasta jalostusmateriaalia. Kääntäen tämä tarkoittaa sitä, että jokainen hevonen on tärkeä oman rotunsa kannalta. Jokaisen hevosen käyttäminen jalostuksessa laajentaa omalta pieneltä osaltaan rodun jalostuspohjaa, joka harvalla rodulla on edes riittävän laaja ja monipuolinen. Kannattaa myös muistaa se, että suku ei katoa. Suvun hevoset voivat kadota netistä (mikä on kovin paheksuttavaa ja ikävää kyllä), mutta suku pysyy näiden jälkeläisellä siitä huolimatta.
Edellä esitetyn perusteella väitän, että jalostuksessa määrä on laatua: suuri kasvattimäärä mahdollistaa enemmän kaupankäyntiä ja levittää käytettyjen hevosten sukuja laajemmalle kuin pieni nypellys muutaman hevosen ja kasvatin kanssa. Samalla vähenee riski siitä, että jokin sukulinja tulee katoamaan myöhemmin kokonaan. Hevosia katoaa virtuaalimaailmasta jatkuvasti, sille vain ei voi mitään, mutta sukujen, jalostuksen ja jatkuvuuden takia on parempi, että kymmenestä varsasta katoaa kaksi kuin että kahdesta varsasta katoavat molemmat. Lisäksi väitän myös, että kaikki, mikä estää tai rajoittaa jalostusta, on pahasta. Itse yritän rimpuilla irti tasasukuisten suosimisesta ja tiettyjen rotujen kohdalla myös lajipainotuksien kyttäämisestä.
- S
torstaina, tammikuuta 08, 2015
Hevoskaupan merkitys virtuaalimaailmassa
Joulukalenteria varten mielessä pyöri eräs isompi kokonaisuus, mutta siitä ei sitten tullut mitään, koska se oli vähän liiankin iso kokonaisuus. Parempi siis pilkkoa pienemmiksi osiksi ja tässä ensimmäinen (en lupaa, että saan niitä muita koskaan valmiiksi, mutta yritystä on kyllä).
Aiheena on siis hevoskauppa. Väitän, että hevoskauppa on tärkein asia virtuaalimaailmassa, varsinkin jos laajentaa sen koskemaan myös vieraiden hevosten käyttöä jalostuksessa (sillä kaupankäyntiähän sekin on, jos "ostetaan" vieraan oriin sukusoluja käytettäväksi omalla tammalla tai vieras tamma väliaikaisesti omaan talliin). Kaupankäynti on merkittävin tapa, jolla virtuaaliharrastajat tekevät yhteistyötä. Voidaan jopa katsoa, että se on ainoa merkittävä tapa yhteistyöhön.
Mitä muuta virtuaalimaailmassa muka tehdään sellaista, jota voisi kutsua yhteistyöksi tai joka vaikuttaisi laajemmin virtuaalimaailmaan? No jalostus, mutta kuten yllä totesin, jos käytetään muita kuin omia hevosia jalostuksessa, se on jonkinlaista kaupankäyntiä sekin. Ja jalostus tuottaa materiaalia hevoskauppaa varten. Jalostus, jossa käytetään vain omia hevosia ja jonka tuotteita ei edes harkita myytäväksi eteenpäin millään tavoin ei ole yhteistyötä eikä oikeastaan edes kuuluisi virtuaalimaailmaan, koska sitä voisi tehdä ihan vain omalla kotikoneellaan. Kenenkään ei tarvitse nähdä vanhempia ja varsoja, jos ne kerran eivät ole kenellekään saatavilla. Juuri sen takia virtuaalitallit ovat netissä, ettei näin tarvitsisi toimia.
Kilpaileminen voidaan myös nähdä yhteistyönä, varsinkin jos järjestetään kisoja ja osallistutaan muiden järjestämiin kisoihin, kuten yleensä tilanne on. Tämä on kuitenkin hyvin kehno yhteistyön muoto. Kilpailija lähettää kisajärjestäjälle listan hevosten nimiä, kisajärjestäjä lisää ne osallistujalistaan ja arpoo osallistujalistan tulosjärjestykseen. Tuloslistasta kilpailija sitten etsii omien hevostensa tulokset, käytännössä yleensä kai sijoitukset ja lisää ne hevostensa sivuille. Minkäänlaista kanssakäymistä tämä ei varsinaisesti ole.
Lisäksi kisajärjestäjälle ei ole mitään väliä keitä kisoihin osallistuu, tärkeintä on että luokat täyttyvät. Sen paremmin kilpailijalle ole mitään väliä kuka kisan järjestää, toiveissa on yleensä vain sijoitus. Luullakseni moni myös järjestää kilpailuja eritoten siksi, että saa niihin varmasti omat hevosensa mukaan (en tiedä mikä nykyisin on tilanne, täyttyvätkö jaosten alaisten kilpailujen luokat kovin nopeasti), ja toisaalta kisoja voitaisiin järjestää, vaikkei niihin olisi tulossa yhtään ulkopuolista osallistujaa (ellei jaoksen säännöt sitä kiellä).
Näyttelyt ja laatuarvostelut ovat oikeastaan asia kuin "tavallinen" kilpaileminen, ei niitäkään varsinaisesti voi yhteistyönä pitää. Niissä tuomari vain antaa arvostelunsa osallistuneelle hevoselle sen sijaan että arpoisi tuloksen. Tuomari kyllä käy läpi hevosen sivut ja/tai kuvat tarkasti (tavallinen kisajärjestäjähän ei näitä edes näe), mutta ei ole yleensä missään kanssakäymisessä osallistujan kanssa ja toisaalta tuomarille on ihan sama kenen osallistujan hevosia hän tuomaroi. Enemmän kanssakäymistä ja varsinaista kommunikointia käydään kisajärjestäjän ja tuomarin välillä, olettaen että nämä ovat eri henkilöt.
Foorumikirjoittelu on kivaa ja se on ainakin kommunikointia toisten harrastajien kanssa, mutta toisaalta se on virtuaalihevosharrastuksen kannalta vain sivutuote, ei varsinaista harrastamista. Vaikka tietenkään virtuaalimaailmaa tuskin olisi edes syntynyt, jos harrastajilla ei olisi jotain paikkaa jutella keskenään ja foorumit auttavat monissa asioissa, kuten siinä hevoskaupassa. Monelle harrastajalle foorumeiden seuraaminen ja niille kirjoittaminen on tärkeä ja välttämätönkin osa virtuaalihevosharrastusta, mutta kuitenkaan se ei ole sitä varsinaista harrastamista itsessään.
Hoitaja- ja tuntitoiminta on hevoskaupan lisäksi ns. "kunnollista" yhteistyötä harrastajien välillä, mutta molemmat tuntuvat nykyään olevan melko harvinaisia. Toisaalta hoitaja- ja tuntitoiminta eivät leviä eteenpäin, ne ovat yhteistyötä ja kommunikointia kahden harrastajan välillä tai parhaassa tapauksessa hoitaja- tai tuntilaisryhmän jäsenten välillä, mutta niistä ei ole juuri hyötyä ryhmän ulkopuolisille.
Jäljelle jää siis hevoskauppa, missä varsinaisen harrastuksen tuotteita annetaan eteenpäin ja saadaan toisilta. Hevoskaupassa tulee mukana aina hevosen suku tai sen puute (jota ei pidä käsittää huonona asiana, suvuttomat hevoset ovat jalostuksellisesti tasan yhtä arvokkaita kuin suvullisetkin) ja suvusta minä taas olen sanonut, että se on tärkein ja ehkä jopa ainoa jalostusperuste virtuaalimaailmassa. Kun henkilö X myy suvullisen kasvattinsa henkilölle Y, kasvatin suvun mukana saattaa tulla henkilöiden Z, Å, Ä, ja Ö harrastuksen tuloksia eli heidän omistamiaan ja kasvattamiaan hevosia. Näin Y hyötyy paitsi X:n harrastuksesta, myös Z:n, Å:n, Ä:n, ja Ö:n harrastuksesta, vaikkei olisi näihin suorassa kontaktissa. Tämä siis kuitenkin pätee vain siinä tapauksessa, että hevoskauppaa käydään aktiivisesti.
Ionicissa ja osin myös GA:ssa tehdään monien rotujen jalostusta paljolti yksin. Joskus se on oma valinta (eli lähinnä pelkkää laiskuutta ostamiseen ja myymiseen), mutta joidenkin rotujen kohdalla se on pakko, koska muita omistajia on hyvin vähän tai ei lainkaan. Väitänkin siis, että meillä on ehkä keskivertoharrastajaa enemmän kokemusta siitä, mitä tapahtuu kun hevoskauppaa ei käydä riittävän aktiivisesti. Ongelmiahan siitä seuraa: hevosmäärää on pakko kasvattaa suureksi, jos haluaa jatkaa jalostusta, tai sitten pitää luopua jalostuksesta. Koska me ajattelemme asioita aina jalostuksen kautta, se kun on meidän tapamme harrastaa, jalostuksesta luopuminen tarkoittaa sitä, että kaikki rodun eteen nähty vaiva on hukkaanheitettyä. Eikä sekään ole kovin palkitsevaa eikä pitkällä tähtäimellä fiksua kerätä hirvittävän suurta hevoslaumaa itselleen.
Hevoskauppa on siis erittäin merkittävää virtuaalimaailman kannalta yhteistyömuotona ja se on tärkeätä itse harrastuksen kannalta. Virtuaalimaailma on verkosto, jonka muodostavat hevosten suvut ja joka leviää hevoskaupan myötä. Vaikka verkoston pystyy luomaan yksin, ei se palvele ketään ja tekijälleenkin se tuottaa lähinnä vain ongelmia. Niinpä kaikki asiat, jotka jollain tavoin rajoittavat hevoskauppaa, ovat yksiselitteisesti pahasta. Kukaan harrastaja ei voi hyvällä omallatunnolla väittää, että hän harrastaa vain itselleen eikä häntä kiinnosta hevoskauppa tai yhteistyö. Jos näin todella olisi, hän ei olisi virtuaaliharrastaja, vaan pyörittäisi mielikuvitustalliaan omalla tietokoneellaan tai vihossa.
- S
Aiheena on siis hevoskauppa. Väitän, että hevoskauppa on tärkein asia virtuaalimaailmassa, varsinkin jos laajentaa sen koskemaan myös vieraiden hevosten käyttöä jalostuksessa (sillä kaupankäyntiähän sekin on, jos "ostetaan" vieraan oriin sukusoluja käytettäväksi omalla tammalla tai vieras tamma väliaikaisesti omaan talliin). Kaupankäynti on merkittävin tapa, jolla virtuaaliharrastajat tekevät yhteistyötä. Voidaan jopa katsoa, että se on ainoa merkittävä tapa yhteistyöhön.
Mitä muuta virtuaalimaailmassa muka tehdään sellaista, jota voisi kutsua yhteistyöksi tai joka vaikuttaisi laajemmin virtuaalimaailmaan? No jalostus, mutta kuten yllä totesin, jos käytetään muita kuin omia hevosia jalostuksessa, se on jonkinlaista kaupankäyntiä sekin. Ja jalostus tuottaa materiaalia hevoskauppaa varten. Jalostus, jossa käytetään vain omia hevosia ja jonka tuotteita ei edes harkita myytäväksi eteenpäin millään tavoin ei ole yhteistyötä eikä oikeastaan edes kuuluisi virtuaalimaailmaan, koska sitä voisi tehdä ihan vain omalla kotikoneellaan. Kenenkään ei tarvitse nähdä vanhempia ja varsoja, jos ne kerran eivät ole kenellekään saatavilla. Juuri sen takia virtuaalitallit ovat netissä, ettei näin tarvitsisi toimia.
Kilpaileminen voidaan myös nähdä yhteistyönä, varsinkin jos järjestetään kisoja ja osallistutaan muiden järjestämiin kisoihin, kuten yleensä tilanne on. Tämä on kuitenkin hyvin kehno yhteistyön muoto. Kilpailija lähettää kisajärjestäjälle listan hevosten nimiä, kisajärjestäjä lisää ne osallistujalistaan ja arpoo osallistujalistan tulosjärjestykseen. Tuloslistasta kilpailija sitten etsii omien hevostensa tulokset, käytännössä yleensä kai sijoitukset ja lisää ne hevostensa sivuille. Minkäänlaista kanssakäymistä tämä ei varsinaisesti ole.
Lisäksi kisajärjestäjälle ei ole mitään väliä keitä kisoihin osallistuu, tärkeintä on että luokat täyttyvät. Sen paremmin kilpailijalle ole mitään väliä kuka kisan järjestää, toiveissa on yleensä vain sijoitus. Luullakseni moni myös järjestää kilpailuja eritoten siksi, että saa niihin varmasti omat hevosensa mukaan (en tiedä mikä nykyisin on tilanne, täyttyvätkö jaosten alaisten kilpailujen luokat kovin nopeasti), ja toisaalta kisoja voitaisiin järjestää, vaikkei niihin olisi tulossa yhtään ulkopuolista osallistujaa (ellei jaoksen säännöt sitä kiellä).
Näyttelyt ja laatuarvostelut ovat oikeastaan asia kuin "tavallinen" kilpaileminen, ei niitäkään varsinaisesti voi yhteistyönä pitää. Niissä tuomari vain antaa arvostelunsa osallistuneelle hevoselle sen sijaan että arpoisi tuloksen. Tuomari kyllä käy läpi hevosen sivut ja/tai kuvat tarkasti (tavallinen kisajärjestäjähän ei näitä edes näe), mutta ei ole yleensä missään kanssakäymisessä osallistujan kanssa ja toisaalta tuomarille on ihan sama kenen osallistujan hevosia hän tuomaroi. Enemmän kanssakäymistä ja varsinaista kommunikointia käydään kisajärjestäjän ja tuomarin välillä, olettaen että nämä ovat eri henkilöt.
Foorumikirjoittelu on kivaa ja se on ainakin kommunikointia toisten harrastajien kanssa, mutta toisaalta se on virtuaalihevosharrastuksen kannalta vain sivutuote, ei varsinaista harrastamista. Vaikka tietenkään virtuaalimaailmaa tuskin olisi edes syntynyt, jos harrastajilla ei olisi jotain paikkaa jutella keskenään ja foorumit auttavat monissa asioissa, kuten siinä hevoskaupassa. Monelle harrastajalle foorumeiden seuraaminen ja niille kirjoittaminen on tärkeä ja välttämätönkin osa virtuaalihevosharrastusta, mutta kuitenkaan se ei ole sitä varsinaista harrastamista itsessään.
Hoitaja- ja tuntitoiminta on hevoskaupan lisäksi ns. "kunnollista" yhteistyötä harrastajien välillä, mutta molemmat tuntuvat nykyään olevan melko harvinaisia. Toisaalta hoitaja- ja tuntitoiminta eivät leviä eteenpäin, ne ovat yhteistyötä ja kommunikointia kahden harrastajan välillä tai parhaassa tapauksessa hoitaja- tai tuntilaisryhmän jäsenten välillä, mutta niistä ei ole juuri hyötyä ryhmän ulkopuolisille.
Jäljelle jää siis hevoskauppa, missä varsinaisen harrastuksen tuotteita annetaan eteenpäin ja saadaan toisilta. Hevoskaupassa tulee mukana aina hevosen suku tai sen puute (jota ei pidä käsittää huonona asiana, suvuttomat hevoset ovat jalostuksellisesti tasan yhtä arvokkaita kuin suvullisetkin) ja suvusta minä taas olen sanonut, että se on tärkein ja ehkä jopa ainoa jalostusperuste virtuaalimaailmassa. Kun henkilö X myy suvullisen kasvattinsa henkilölle Y, kasvatin suvun mukana saattaa tulla henkilöiden Z, Å, Ä, ja Ö harrastuksen tuloksia eli heidän omistamiaan ja kasvattamiaan hevosia. Näin Y hyötyy paitsi X:n harrastuksesta, myös Z:n, Å:n, Ä:n, ja Ö:n harrastuksesta, vaikkei olisi näihin suorassa kontaktissa. Tämä siis kuitenkin pätee vain siinä tapauksessa, että hevoskauppaa käydään aktiivisesti.
Ionicissa ja osin myös GA:ssa tehdään monien rotujen jalostusta paljolti yksin. Joskus se on oma valinta (eli lähinnä pelkkää laiskuutta ostamiseen ja myymiseen), mutta joidenkin rotujen kohdalla se on pakko, koska muita omistajia on hyvin vähän tai ei lainkaan. Väitänkin siis, että meillä on ehkä keskivertoharrastajaa enemmän kokemusta siitä, mitä tapahtuu kun hevoskauppaa ei käydä riittävän aktiivisesti. Ongelmiahan siitä seuraa: hevosmäärää on pakko kasvattaa suureksi, jos haluaa jatkaa jalostusta, tai sitten pitää luopua jalostuksesta. Koska me ajattelemme asioita aina jalostuksen kautta, se kun on meidän tapamme harrastaa, jalostuksesta luopuminen tarkoittaa sitä, että kaikki rodun eteen nähty vaiva on hukkaanheitettyä. Eikä sekään ole kovin palkitsevaa eikä pitkällä tähtäimellä fiksua kerätä hirvittävän suurta hevoslaumaa itselleen.
Hevoskauppa on siis erittäin merkittävää virtuaalimaailman kannalta yhteistyömuotona ja se on tärkeätä itse harrastuksen kannalta. Virtuaalimaailma on verkosto, jonka muodostavat hevosten suvut ja joka leviää hevoskaupan myötä. Vaikka verkoston pystyy luomaan yksin, ei se palvele ketään ja tekijälleenkin se tuottaa lähinnä vain ongelmia. Niinpä kaikki asiat, jotka jollain tavoin rajoittavat hevoskauppaa, ovat yksiselitteisesti pahasta. Kukaan harrastaja ei voi hyvällä omallatunnolla väittää, että hän harrastaa vain itselleen eikä häntä kiinnosta hevoskauppa tai yhteistyö. Jos näin todella olisi, hän ei olisi virtuaaliharrastaja, vaan pyörittäisi mielikuvitustalliaan omalla tietokoneellaan tai vihossa.
- S
Tunnisteet:
ajattelemisen aihetta,
myyminen ja ostaminen
torstaina, tammikuuta 01, 2015
Esittelyssä kuukauden valinnat
Tammikuun teemaksi keksin Yhdysvallat: oriina esitellään morgan-ori Gemini Ion, tammana National Show Horse Too Snappy Ion ja tallina western-talli Firefoot Farm.
Gemini Ionin emä Arcadia Catania Candy oli yhdessä kuukauden oriin kanssa ensimmäinen blogissa esitelty kuukauden valinta syyskuussa 2012. Tuolloin tuli mainittua, että voikko tamma kantaa hopeaa ja pojasta sen nyt näkee: Gemini on hopeanmusta, ensimmäinen hopeavärinen morgan ikinä Ionicissa. Huomionarvoinen hevonen siis!
Muuta huomionarvoista on se, että vaikka onkin Ion-tunnukselle syntynyt, Geminin suku on kokonaan jotain muuta kuin ioniciläistä. Emä on siis Arcadian kasvatti ja isä Glamglare-hevonen Kerpalta. Mainittava on, että isänkin suvussa on tuota harvinaista hopeaa, mutta isä Glamglare Jeremy Rocket ei itse sitä väriä kanna, sehän näkyisi mustassa.
Syksyllä 2012 kirjoitin blogissa myös NSH:n jalostuksesta ja siitä, miten uuden arabiveriprosentti-säännön mukaan suurin osa meidän NSH:istä ei virallisesti NSH:ita ollutkaan, kun niissä oli liian vähän (alle 50%) arabia. Korjausliike on suoritettu, tällä hetkellä useimmilla elossa olevilla NSH:illamme arabiveriprosentti on kohdillaan. Snappy on yksi näistä uusimmista kasvateista, joiden toinen vanhempi on puhdas arabi ja toinen ei-kaikkien-taiteen-sääntöjen-mukainen NSH. Sen isä Too Explosive Ion astui neljä erisukuista arabitammaa ja näin kaikkien varsojen arabiveriprosentti nousee yli 50:n.
Ja tottakai Snappykin on erikoisvärinen... Pitihän se isänemänisältä, perlinolta Double O Seveniltä peritty voikkoväri saada jatkumaan vaikka kuvien kanssa onkin yhtä taistelua. Voin luvata kyllä sen, että meillä ei tule olemaan kovin runsaasti voikkovärisiä NSH:ita, sen verran nirkoisesti on kuvia tarjolla!
Firefoot Farm henkii nostalgiaa. Tästä tulee mieleen 2000-luvun alkupuoliskon tallit, ne vähän laadukkaammalla otteella toteutetut. Asiaa alleviivaa perinteinen hoitajatoiminta Freebokissa olevine hoitokirjoineen. Ja kun tallin roduiksi on valittu erityisesti quarter ja paint, ja seasta löytyy muitakin amerikkalaisia rotuja, niin eihän tästä voi olla tykkäämättä. Ja on tietenkin mainittava erikseen, että löytyy tallin hevosista ionicilaisiakin, Hot Chocolate Chipin isä on meidän kasvattama, sittemmin Pierrelle myyty B Crash Ion.
Ei Firefoot silti jää miksikään nostalgiapläjäykseksi. Useimmilta hevosilta löytyy laatuarvostelujen vaatimat sijoitukset jaosten kisoissa ja päiväkirja- ja valmennusmerkintöjäkin, joten ihan nykypäivän meiningillä siellä mennään vaikka puitteet ovat "vanhoilta hyviltä ajoilta".
Firefootin toistaiseksi ainoa miinuspuoli on tallin keskeneräisyys, joka näkyy viimeistelemättömyytenä erityisesti hevosten sivuilla, joista useilla on ilmeisesti kopiointimokia: teksti ei kerro lainkaan siitä hevosesta, jonka sivuilla teksti on. Muutenhan tallin hevosten luonnetekstit ovat oivallisia, lyhyitä, ytimekkäitä, mutta persoonallisia, kertovat kaiken sen, mikä on kertomisen arvoista. Sama pätee tallin muihinkin teksteihin. Nurinkurista kyllä, tekstit ovat mielestäni sen verran hyviä, että niitä lukisi mielellään enemmänkin...
Kaikenkaikkiaan Firefoot Farm sai minut haikailemaan hoitajastatuksen perään, mutta mahtaisiko oma mielikuvitus ja viitsiminen riittää sellaiseen.
- S
Gemini Ionin emä Arcadia Catania Candy oli yhdessä kuukauden oriin kanssa ensimmäinen blogissa esitelty kuukauden valinta syyskuussa 2012. Tuolloin tuli mainittua, että voikko tamma kantaa hopeaa ja pojasta sen nyt näkee: Gemini on hopeanmusta, ensimmäinen hopeavärinen morgan ikinä Ionicissa. Huomionarvoinen hevonen siis!
Muuta huomionarvoista on se, että vaikka onkin Ion-tunnukselle syntynyt, Geminin suku on kokonaan jotain muuta kuin ioniciläistä. Emä on siis Arcadian kasvatti ja isä Glamglare-hevonen Kerpalta. Mainittava on, että isänkin suvussa on tuota harvinaista hopeaa, mutta isä Glamglare Jeremy Rocket ei itse sitä väriä kanna, sehän näkyisi mustassa.
Syksyllä 2012 kirjoitin blogissa myös NSH:n jalostuksesta ja siitä, miten uuden arabiveriprosentti-säännön mukaan suurin osa meidän NSH:istä ei virallisesti NSH:ita ollutkaan, kun niissä oli liian vähän (alle 50%) arabia. Korjausliike on suoritettu, tällä hetkellä useimmilla elossa olevilla NSH:illamme arabiveriprosentti on kohdillaan. Snappy on yksi näistä uusimmista kasvateista, joiden toinen vanhempi on puhdas arabi ja toinen ei-kaikkien-taiteen-sääntöjen-mukainen NSH. Sen isä Too Explosive Ion astui neljä erisukuista arabitammaa ja näin kaikkien varsojen arabiveriprosentti nousee yli 50:n.
Ja tottakai Snappykin on erikoisvärinen... Pitihän se isänemänisältä, perlinolta Double O Seveniltä peritty voikkoväri saada jatkumaan vaikka kuvien kanssa onkin yhtä taistelua. Voin luvata kyllä sen, että meillä ei tule olemaan kovin runsaasti voikkovärisiä NSH:ita, sen verran nirkoisesti on kuvia tarjolla!
Firefoot Farm henkii nostalgiaa. Tästä tulee mieleen 2000-luvun alkupuoliskon tallit, ne vähän laadukkaammalla otteella toteutetut. Asiaa alleviivaa perinteinen hoitajatoiminta Freebokissa olevine hoitokirjoineen. Ja kun tallin roduiksi on valittu erityisesti quarter ja paint, ja seasta löytyy muitakin amerikkalaisia rotuja, niin eihän tästä voi olla tykkäämättä. Ja on tietenkin mainittava erikseen, että löytyy tallin hevosista ionicilaisiakin, Hot Chocolate Chipin isä on meidän kasvattama, sittemmin Pierrelle myyty B Crash Ion.
Ei Firefoot silti jää miksikään nostalgiapläjäykseksi. Useimmilta hevosilta löytyy laatuarvostelujen vaatimat sijoitukset jaosten kisoissa ja päiväkirja- ja valmennusmerkintöjäkin, joten ihan nykypäivän meiningillä siellä mennään vaikka puitteet ovat "vanhoilta hyviltä ajoilta".
Firefootin toistaiseksi ainoa miinuspuoli on tallin keskeneräisyys, joka näkyy viimeistelemättömyytenä erityisesti hevosten sivuilla, joista useilla on ilmeisesti kopiointimokia: teksti ei kerro lainkaan siitä hevosesta, jonka sivuilla teksti on. Muutenhan tallin hevosten luonnetekstit ovat oivallisia, lyhyitä, ytimekkäitä, mutta persoonallisia, kertovat kaiken sen, mikä on kertomisen arvoista. Sama pätee tallin muihinkin teksteihin. Nurinkurista kyllä, tekstit ovat mielestäni sen verran hyviä, että niitä lukisi mielellään enemmänkin...
Kaikenkaikkiaan Firefoot Farm sai minut haikailemaan hoitajastatuksen perään, mutta mahtaisiko oma mielikuvitus ja viitsiminen riittää sellaiseen.
- S
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)