maanantaina, maaliskuuta 27, 2023

Sukutuonti

Tuontihevonen on terminä vanha ja useimmille myös tuttu. Se tarkoittaa virtuaalihevosta, joka on keksitty ja sillä ei ole virtuaalimaailmassa olemassa sukua eikä kasvattajaa. Se on myös erisukuinen kaikille muille, sitä vanhemmille virtuaalihevosille ja myös kaikille muille suvuttomille hevosille. Voimme puhua myös kantahevosesta, varsinkin jos kyseessä on jalostuksessa käytettävä hevonen (kuten yleensä on), mutta minä ainakin saatan käyttää myös termiä keksitty hevonen, vaikka periaatteessa kaikki virtuaalihevoset ovat keksittyjä hevosia.

© Hans Benn / Pixabay

Mutta sitten on olemassa tuontihevosia, joilla on sukua. Toisin sanoen on keksitty hevonen ja sille suku. Tätä menetelmää olen käyttänyt Ionicissa aika paljonkin vuosien mittaan. Näin saan heti käyttööni 2-3 -polvisen hevosen, joka ei ole sukua yhdellekään olemassaolevalle virtuaalihevoselle. Tämän hevosen lisäksi saan käyttööni myös sen vanhemmat ja isomman lauman EVM-hevosia. Aion vastedes kutsua tätä termillä sukutuonti.

Yksi tuoreimmista esimerkeistä on kolmipolvinen arabiori Umaira Barkhad sekä sen täysisisar Umaira Bahriye. Kuten sivuilta näkyy, näillä on siis täysi kolmen polven sukutaulu ja kaikki vanhemmat, isovanhemmat ja kolmannen polven vanhemmat ovat olemassa. Silti ne kaikki, kuten Barkhad ja Bahriyekin ovat tuontihevosia, eivät Ionicin kasvattamia. 

Ionicissa tätä on tosiaan tehty jo vuosikausia, koska se on nopea ja näppärä keino tuoda uutta verta. Lisäksi se helpottaa kovasti jalostustoimintaa. Joku voisi pitää moista toimintaa jonkinlaisena fuskauksena, koska en "rehellisesti" kasvata näitä hevosia vaan keksin suoraan suvullisia hevosia sukuineen. Täydellisessä maailmassa toki tällaista sukutuontia ei tarvittaisi, vaan keksisin jatkuvasti kantahevosia ja käyttäisin niitä ja niiden varsoja jalostuksessa niin nopeassa tahdissa, että suvuissa olisi riittävästi hajontaa olemassa jo valmiiksi. Mutta se täydellinen maailma on vain kaukainen haave.

Sain taannoin varovaisen kyselyn, että voisiko eräs toinenkin harrastaja käyttää samanlaista metodia. Lupaa hän kysyi siksi, että tämmöinen metodi on ilmeisesti kovin tiiviisti profiloitunut nimenomaan Ioniciin enkä varsinaisesti tiedä, käyttävätkö muut harrastajat nykyään tätä. En ollut koskaan tajunnut ajatella asiaa näin päin.

Annoin toki luvan, sillä en ole lainkaan varma siitä, onko koko idea alunperin ollut edes minun tai Virginian keksintö. Samanlaista tai samankaltaista hevosten tuomista on harrastettu virtuaalimaailmassa aiemminkin, ei toki tässä mittakaavassa kuin Ionicissa vaan yleensä kyse on ollut siitä, että virtuaalihevoselle on keksitty toinen vanhempi joskus myöhemmin. Sittemmin asia on vaipunut unholaan, ehkä pääasiassa siksi että nykymuotoinen, järjestelmällisempi kasvatus on lyönyt itseään enemmän läpi. Mutta kyseessä ei missään tapauksessa ole meidän idea vaikka ehkä olemmekin jalostaneet sen tälle tasolle. Ja vaikka olisikin, niin hyviä ideoita saavat käyttää kaikki.

maanantaina, maaliskuuta 20, 2023

Arabien säkäkorkeudet 2023

Arabiteema jatkuu, tällä kertaa tarkastelussa ovat arabien säkäkorkeudet.

Historiasta sanottakoon sen verran, että laskin ja esittelin ensimmäisen kerran arabien korkeuksia kymmenisen vuotta sitten (marraskuu 2013: Arabien säkäkorkeudet). Tuolloin olin laskenut Sukupostin tietojen perusteella myös reaalimaailman datasta keskiarvot oreille ja tammoille. Ionicin arabit olivat tähän nähden korkeampia ja tammojen ja orien keskiarvot olivat jotakuinkin samat.

Seuraavan kerran esittelin näitä kolme vuotta sitten, keväällä 2020 (Arabien säkäkorkeudet 2020), mutta totesin tuolloin, että Ionicissa on vielä tosi paljon vuonna 2013 tai sitä ennen syntyneitä arabeja, niin että suuria muutoksia en odottanut tilastoihin. Eikä data ollut muuttunut mitenkään suuresti. Orien luvut pysyivät kokolailla samoina, tammojen keskiarvo oli laskenut vajaan sentin.

Nyt mainitsin tehneeni harvennusta arabilaumassa ja lopettaneeni ison määrän vanhempia hevosia. Tällä hetkellä elossa olevien, vuonna 2013 tai sitä aiemmin syntyneiden hevosten määrä alkaakin olla jo aika pieni, vaikka on niitä vielä jonkin verran. Niinpä ajattelin laskeskella taas säkäkorkeuksia.

Tässä ensimmäiseksi on kuvaaja lukumääristä. Kuva suurenee klikkaamalla.


Oriit:
– Keskiarvo: 155,39 cm
– Moodi: 156 cm
– Mediaani: 156 cm

Tammat:
– Keskiarvo: 153,10 cm
– Moodi: 153 cm
– Mediaani: 153 cm

Orien keskiarvo on hieman noussut kolmen vuoden takaisesta. Myös moodi ja mediaani ovat molemmat tulleet sentin verran ylöspäin. Orien skaala on 149-163 senttiä, kun vuonna 2020 se oli 148-160 cm ja vuonna 2013 sama kuin 2020.

Tammojen keskiarvo jatkaa laskuaan, vuonna 2013 se oli tasan 155 cm ja 2020 154,31 cm. Moodi ja mediaani ovat laskeneet myös vuodesta 2020. Skaala on nyt 143-160 cm, kun vuonna 2020 se oli 145-160 cm ja vuonna 2013 146-162 cm.

Jos vertaillaan niihin reaalimaailman tilastoihin, niin isojahan Ionicin arabit edelleen ovat, mutta niin saavat minun puolestani ollakin. Orien ja tammojen keskiarvojen ero on nyt suunnilleen samoissa lukemissa Ionicissa kuin reaalimaailmassakin. 

maanantaina, maaliskuuta 13, 2023

Yleiset nimet pitkäsukuisten arabien suvuissa, v. 2023

Vuosi sitten listasin vajaa kymmenen sellaista vanhaa arabianhevosta, jotka alkoivat esiintyä ihan mieliharmiksi asti pitkäsukuisten arabien suvuissa (Yleiset nimet pitkäsukuisten arabien suvuissa). Olen tässä taas kohnannut läpi arabeja ja miettinyt vanhoille hevosille varsoja. Lopetinkin semmoisen parisataa hevosta tuossa myös, muttei mennä nyt siihen.

© Dorota Kudyba / Pixabay

Tuo vuosi sitten esitetty lista on edelleen ihan pätevä, erityisesti Pariz GA, Wajaz GA ja Zabhais GA ovat turhan yleisiä nimiä tänäkin päivänä. Toivon että asiat muuttuvat tästä vähitellen, kun ne alkavat jäädä sukutauluissa sinne viidenteen polveen ja sen taakse, jolloin niillä ei ole enää merkittävästi väliä minulle.

Mutta löysin minä lauman muitakin nimiä, jotka aika usein torppasivat varsasuunnitelmat ja ajattelin katsastaa niitä vähän tässä.

o. Ashraf Ion (Equivalent Ion - Abia Ion) ja sen isä Equivalent Ion (Starline Enzo - Zaby Ashqar)
No, Ashraf mainittiin jo vuosi sitten, koska sen emä on yksi tuolla vanhalla kiusalistalla. Abian varsoista tosi moni on paljon käytetty jalostuksessa, mutta Ashraf ehkä eniten. Tamma Amab Etelkalla (Etrusk GA - Abia Ion) on ehkä hieman enemmän varsoja, mutta Etelkan varsoilla sitten puolestaan on omia varsoja melko maltillisesti. Ashrafin varsoilla sen sijaan on hyvinkin se 4-6 varsaa per hevonen. Ei ihme jos on vähän turhan yleinen nimi...

Mitä Equivalent Ioniin tulee, niin sillä on Ashrafin lisäksi kaksi muutakin kohtuullisesti käytettyä jälkeläistä, joten ei ole sinänsä pelkoa, että sen nimi katoaisi suvuista.

o. Chaths al Nathifa (Nuuhku's Chinatown - Ghaada Layali)
Olen oikeastaan iloinen siitä, että tälle listalle on päässyt yksi ostohevonenkin! Yleensä tykkään käyttää niitä omia hevosiani ongelmaksi asti, mutta Chaths on tosiaan muualta tullut ja (lähes?) täysin vierasverinen meidän arabeihin nähden. Se oli nappiostos aikoinaan ja käytin sitä paljon jalostuksessa, kun se vähän kaikille sopi. Okei, se on nyt aika yleinen nimi hevosten suvuissa, toki jo paljolti siellä toisessa tai kolmannessa polvessa, mutta olen vain hyvilläni.

o. Ghanim Ion (Gajrat - Mikeno Sumnah)
Ghanim oli yksi alkuvuosien suosikkihevosia, sillä oli kiva kuva (JOO! Liikekuvafani jo vuodesta 2006) ja sen isä Gajrat oli myös yksi lempihevosistani. Emäkin oli kiva, niin että niitä lemppareista periytyvää lempparihevosta sitten tuli käytettyä. Ei Ghanimin varsamäärä silloin aikoinaan ollut merkittävän suuri, sillä meillä oli aika yleistä että hevosella on neljä puhdasta varsaa. Vaan sitten kun lasketaan, että jokaisella neljällä varsalla oli vähintään se neljä varsaa itselläänkin, niin tuleehan siitä lukumäärää.

o. Ibenka Damir Ion (Farr Dammar - Zirkonium Ion) ja sen emä Zirkonium Ion (Malakhit - Ibenka)
Kuten näkyy, Damirin isä on Farrin kasvattama ja omistama Farr Dammar (Dassais - Mojave Queen), joten siksi aikoinaan sitä on tosi mieluusti käytetty jalostuksessa. Damirin oma varsamäärä on kohtuullisen maltillinen kuitenkin, mutta sen nuorimmainen sattuu olemaan tamma Haday Damira (Ibenka Damir Ion - Dahabu Henryka), jonka emä on ostotamma meillä ja koska tätä vierasta verta on meillä suosittu, niin Damiralla on paljon varsoja. Siksi Damirinkin nimi on varsin yleinen näky, ei varsinainen ihme kyllä.

Damirin emällä Zirkonium Ionilla on neljä varsaa yhteensä ja niistä taas kaikki ovat varsin paljon käytettyjä, ei vain Damir, joten Zirkoniumin nimi on tosiaan melko yleinen eikä vain Damirin (ja Damiran) takia.

o. Solanka Ghalib Ion (El Gazlana - Sagira) ja sen emä Sagira (Omar Qarib - Sameerah)
Ghalibin suku on varmaan noita kaikkein aikaisimpia "sukutuonteja", kun olemme keksineet yksittäisten hevosten sijaan kokonaisen hevossuvun. Ghalib oli siis aikoinaan erisukuinen kaikkiin muihin arabeihin nähden, niin ettei ihme, jos sitä käytettiin varsin paljon. Sen varsoista muutama on kuitenkin myyty pois ja nyt kun katselin varsalistaa, niin kylläpä muuten närästää, että olen myynyt sen ja Amal's Taminan tammavarsan pois! Ioniciin nimittäin ei ole jäänyt Taminasta yhtään varsaa. Kylläpä on taas tullut mokattua... 
Niin tai näin, Ghalibista jäi kuitenkin neljä varsaa ja vaikka yhdelläkään niistä ei ole mitään hillittömän suurta varsamäärää, niin kyllä kaikki ovat jalostuksessa oman osuutensa tehneet. Ei siis pitäisi ihmetellä, jos Ghalibin nimi on aika yleinen.

Ghalibin emästä Sagirasta jäi lopulta vain kaksi varsaa, Ghalib ja tamma Solanka Ayesha (i. Ashraf Ion) ja Ayeshastakin jäi neljä varsaa Ioniciin, ettei Sagiran näkyminen suvuissa johdu pelkästään Ghalibista.

t. Abriko Perdita (Pariz GA - Abrikonis GA)
Perditan molemmat vanhemmat mainittiin jo tuolla aiemmalla listalla, mutta Perdita näiden kahden varsana on merkittävä syypää siihen, että Pariz ja Abrikonis ovat nykyään tosi yleisiä nimiä. Toki Perditalla on täysiveli Prizma GA, joka sekin on jättänyt paljon varsoja.
Perditan varsalista näyttää pitkältä, mutta siellä on pari risteytystä ja kolme sen varsoista on myyty ennen kuin ne ehtivät varsoa Ionicissa. Varsinaisesti Ioniciin jäi kolme sen arabivarsaa, joista yksikään ei ole jättänyt mitenkään suuria varsamääriä. Siitä huolimatta Perdita tuntuu kummittelevan suvuissa vähän turhankin usein, vaikkei toki niin usein kuin vanhempansa.

t. Solanka Fawziya (Fadil Ion - Sultana Ion)
Tämä on taas näitä, että kun katselee varsoja ja niiden varsalistoja, niin ei ole suunnaton ihme, jos Fawziyaa näkyy edelleen nykysuvuissa. Tamma itsehän jätti neljä varsaa ja niistä jokainen puolestaan vähintään sen neljä, että siinä on heti jo yli 16 hevosta, joilla on Fawziya toisessa polvessa. Lisäksi Solanka Faridan varsoista muutama on vielä elossakin kirjoitushetkellä, niin Fawziyaa näkyy suvuissa tosi lähelläkin vielä.

o. Ibenka Bahir Ion (Picazo - Ibenka)
Bahir on yksi näitä, joiden suvussa on vieraita hevosia, tässä tapauksessa isä Picazo, ja joita on sen vuoksi sitten käytetty jalostuksessa aika liberaalisti. Bahirilla itsellään on viisi varsaa, joista nähdäkseni kaikki ovat jättäneet jotakin kotiin jatkamaan sukua. Bashashalla, Breyynalla ja Baqirilla on ihan määrissäkin varsoja.

Semmoisia hevosia! Olisi näitä vielä muutama muukin, mutta jääköön toiseen kertaan tai ehkä odotan niin kauan, että ne katoavat vähitellen sinne viidenteen polveen ja sen taakse, jolloin en viitsi enää välittää tai valittaa asiasta.

maanantaina, maaliskuuta 06, 2023

Arabianhevosten kuulumisia

Olen viettänyt varsinaisia arabiviikkoja tässä alkuvuodesta tai oikeastaan jo viime vuoden puolelta ja ajattelin nyt kertoa vähän, että mitä Ionicin arabeille kuuluu.

© Dorota Kudyba / Pixabay

Ehdin jo aiemmin keulia, että sain kasvattilistan päivitettyä vuoteen 2022 viime syksynä. Viime vuonna on syntynyt hirveä määrä arabeja (139 kappaletta), joten en ole todellakaan vielä saanut kaikille sivuja tehtyä. Työn alla ovat kyllä, enää "vain" sadan varsan sivut puuttuvat...

Kasvattilista on saanut täytettä myös tälle vuodelle, sillä olen käynyt läpi miltei kaikki vanhemmat hevoset (2013 tai sitä ennen syntyneet) ja jalostuskäytön mukaan joko lopettanut ne tai suunnitellut niille varsoja tälle vuodelle. Satakunta kasvattia on tiedossa jo tällekin vuodelle eikä urakka ole vielä lähellekään ohitse. Historialliset tilastot kertovat, että vuonna 2010 Ionicissa syntyi 331 arabivarsaa. En pyri väkisin tätä ennätystä rikkomaan, mutta paas kattoen miten käy.

Kuten sanottua, lopetin myös hevosia: lähes parisataa arabia siirtyi jyrsimään vihreämpiä bittilaitumia. Sanotaan sitä nyt vaikka sukupolvenvaihdokseksi, vaikkei se semmoinen ehkä ollut. Kyllä sitä vanhaa kantaa jäi vielä eloon ihan liiankin kanssa. On nyt kuitenkin vähän lyhyemmät hevoslistat.

Se mikä kävi karvaasti ilmi, on kaksipolvisten orien puute. Ionicista löytyy ihan hirveästi kaksipolvisia, vanhoja tammoja, joilla ei ole varsoja ja tein vielä periaatepäätöksen, että kaksipolvisiin asti hevosilla pitäisi olla kaksi varsaa kun pidempisukuisilla riittää yksi, jos suvussa ei ole mitään erityistä. No, en haluaisi silti niitä kaksipolvisia orejakaan käyttää ihan holtittomasti, mutta kun tammoja on niin paljon! Ihan kauhean lohduton tilanne kuitenkaan ei ole, sillä:

  • Kaksipolvisissa oreissa on useita täysin vierassukuisia ostohevosia, joita käytän mielelläni jalostuksessa mieluusti vähän enemmän kuin "oman osansa". 
  • Ulkopuolisia oreja löytyy, muutamalle astutukset jo sovinkin.
  • Kasvattilistalla odottelee vielä sivuttomia kaksipolvisiakin oreja, kunhan vain saisin sivuja tehtyä niille.

Noin muutenkin olen ollut kokolailla ostokannalla aina kun on arabeja ollut kaupan. Talliin on tullut useampia vierassukuisia hevosia tässä vuoden, parin sisällä. Mainittakoon tuorein hankinta, tilausvarsa Crane Kasanje ox meidän omasta egyptiläisoriista ja Lissu T:n tammasta.

Vaan päädyin minä tuomaan ihan kokonaan uutta vertakin, pitkästä aikaa! Joulun alla sain sivut tehtyä tamma Umaira Bahriyelle ja sen täysiveljelle Umaira Barkhadille sekä niiden vanhemmille kolmanteen polveen asti. Olin tylsä, koko suku on ihan pelkkiä domesticeja, mutta ovatpahan kaikki kisanneet itsensä jo porrastetuissa valmiiksi. Voin luvata, että tuo kokonaan uusi suku tulee kyllä niin tarpeeseen... Ovat toki käytössä myös ulkopuolisille tammanomistajille ja tilausvarsojen kyselijöille, että arabi-ihmisten kannattaa tsekkailla, jos haluavat todella uutta verta omiin hevosiinsa.

Semmoista! Aion jatkaa arabianhevos-teemalla pari postausta vielä, kun niistä on lisääkin sanottavaa. Tässä kuitenkin nämä yleiskuulumiset.