keskiviikkona, maaliskuuta 28, 2018

"Arska lämmittää tai pannu syttyi palamaan" aka kevättauko

Kesätauko on perinne, mutta lanseeraan nyt kevättauon.


On pakko tunnustaa, että vaikka aiheita olisi ja joskus aikaakin, niin tällä hetkellä aivokapasiteetti ei riitä kirjoittamiseen, ei edes niiden nopeasti syntyvien täytepostausten muodossa (let's face the facts: eivät nekään ihan tuosta noin vain lonkalta synny). Tässä on nyt vähän kaikenlaista, kuten esimerkiksi:
– Työkiireitä (maailma pitäisi olla valmis parin viikon päästä)
– Työhaastattelu (saa pitää peukkuja huomenna)
– Oikutteleva öljypoltin (siihen viittaa otsikkokin kun raportoin siskolle kakkosasunnon lämpötilakäyrän käyttäytymistä)

Tauko ei koske Ionicia, koska kaipaan kuitenkin jotain no-brains-needed-puuhaa, mutta tämä blogi jää nyt vähäksi aikaa telakalle. Luulisin palaavani takaisin päiväjärjestykseen toukokuun alussa viimeistään. Toki silloin voi jäädä jo sitten kesätauolle, jos tilanne on kovin kiireinen.

Muuta kuin hyvää pääsiäistä nyt ensimmäiseksi kaikille ja älkää hätäilkö, ei tämä blogi lopeta. I'll be back.

–S

sunnuntaina, maaliskuuta 25, 2018

Rotuesittelyssä färsaartenhevonen

Färsaartenhevonen (tai färsaartenponi) on eittämättä yksi vähiten tunnettuja hevosrotuja eikä ihme: puhtaita färsaartenhevosia on noin 80, ne kaikki elävät Färsaarilla eikä niitä saa viedä pois saarilta. Virtuaalimaailmassa ei färsaartenhevosia ole ikinä näkynyt, mikä sinänsä ei varmaan yllätä ketään. Hyvä jos edes tiedetään mitään Färsaarista. Vaikea rodusta on hankkia tietoakaan, varsinkaan kun ei oikein tuo fäärin kieli luonnistu...


Historia reaalimaailmassa
Färsaartenhevosen historia on jotakuinkin hämärän peitossa. Ihminen on ensimmäiset hevoset sinne tuonut, se on selvä ja tämä lienee tapahtunut viimeistään 800-900-lukujen taitteessa kun viikingit saapuivat saarille. Jo aiemmin, 300-luvulta lähtien saarella oli asunut ihmisiä ainakin ajoittain, mahdollisesti irlantilaisia munkkeja. Mutta kuka on tuonut ensimmäiset hevoset sinne ja milloin vai tulivatko ne viikinkien matkassa, sitä voidaan vain arvella. Se sentään voidaan päätellä, että mistä ensimmäiset hevoset on tuotu: DNA-analyysin mukaan färsaartenhevonen on läheisintä sukua islanninhevoselle ja toiseksi läheisintä shetlanninponille, niin että hevosia lienee tuotu Skandinaviasta ja Brittein saarilta.

Hevosia käytettiin vuosisatojen ajan kuorma-juhtina, mahdollisesti myös lampaiden paimennukseen ja maatöihin, muuten ne saivat elää puuttomilla saarilla miten parhaiten taisivat. Ei siis ihme, että rotu on sitkeä ja sopeutunut Färsaarten kosteaan, tuuliseen ja kylmänsorttiseen ilmastoon. Koska saarten pinta-ala on pieni ja lampaat veivät osan laidunalasta, ei ponien määrä todennäköisesti ole koskaan ollut mitenkään suuri. 1800-luvulla hevosia oli noin 800. 1850-luvulta lähtien poneja alettiin myydä Englannin hiilikaivoksiin, pieni koko ja kestävyys tekivät niistä hyviä kaivosponeja ja koska niistä maksettiin hyvin, monet omistajat myivät hevosensa mielellään.

Ilmeisesti Färsaarille tuotiin jonkin verran vieraita hevosia 1900-luvun kuluessa, näin väittää tanskankielinen Wikipedia. Färsaarilla ei ole koskaan ollut samanlaista hevosten tuontikieltoa kuin Islannissa. Niinpä kun färsaarelaiset alkoivat käyttää enemmän hevosia maataloustöissä ja kiinnostua myös ratsastusesta harrastuksena ja urheiluna, tuotiin muualta isompia ja voimakkaampia hevosia. Ne saivat laiduntaa puolivilleitä färsaartenhevosten kanssa ja nämä tietenkin risteytyivät keskenään. Niinpä monet uskoivat puhdasrotuisten färsaartenhevosten kadonneen tyystin.

Lähellä se olikin. Kun 60-luvulla yksityiset ihmiset alkoivat kiinnostua alkuperäisrodun kohtalosta, saarilta löytyi 5 puhdasrotuista hevosta, yksi ori ja neljä tammaa. Joidenkin lähteiden mukaan niitä saattoi olla 6, mutta erittäin vähän joka tapauksessa. Tästä pienestä laumasta lähdettiin rotua elvyttämään ja siinä onkin onnistuttu niin että vuonna 2016 färsaartenhevosia on noin 80. DNA-tutkimukset ovat paljastaneet että hevoset ovat todellakin puhdasrotuisia. Nykyäänkin kaikista rekisteröitävistä hevosista otetaan veritestit rotupuhtauden varmistamiseksi.

Se on kuitenkin sanottava, etten tiedä mihin perustuu usein nähty väite siitä, että färsaartenhevonen on tuhat vuotta vanha, puhdas rotu, jos saarille kerran on saanut tuoda hevosia (toisin kuin Islantiin). On tietenkin oletettavaa, että Färsaaret ovat olleet varsin eristyksissä ja saarten merkitys kaupan, sodankäynnin tai muiden vastaavien asioiden suhteen on ollut pieni, niin ehkä sitä laivaliikennettä saarille ei ole juuri ollut. Eikä sitten ehkä ole hevosiakaan nähty järkeväksi tuoda, kun saarella kerran niitä jo on. Nykyään Färsaarilla on nelisensataa hevosta, suurin rotu on islanninhevonen, färsaarenhevosia on vajaa sata ja sitten on jonkin verran myös vuonohevosia.

Rakenne ja ominaisuudet
Färsaartenhevonen on selkeästi ponikokoinen, mutta kuten issikkaakin, sitä kutsutaan mieluummin hevoseksi. Monet lähteet kertovat säkäkorkeuden vaihtelevan välillä 114-124 cm, mutta suurimmat yksilöt ovat nähtävästi jopa 130-senttisiä. Yleisesti färsaartenhevoset muistuttavat olemukseltaan varsin paljon islanninhevosta ja loogistahan se onkin näiden kahden rodun melko yhteneväisen historian valossa.

Tässä listaa färsaartenhevosten rakennepiirteistä:
– Yleisesti pieni, sopusuhtainen ja melko tukeva
– Hyvämuotoinen, kuiva ja ilmeikäs pää
– Kaula hyvinasettunut ja lyhyehkö
– Säkä ilmeisesti jonkin verran erottuva
– Voimakas, hyvämuotoinen ylälinja
– Lyhyt risti
– Lihaksikkaat reidet ja koivet
– Jalat kuivat
– Kaviot hyvämuotoiset, kavioaines kovaa
– Kesäkarva lyhyt ja kiiltävä, talvikarva paksu ja tuuhea

Tyypillisen alkuperäisrodun tavoin färsaartenhevonen on voimakas, sitkeä ja kestävä, sopeutunut paikalliseen ilmastoon ja ympäristöön. Lisäksi se on luonteeltaan yleensä tasainen ja järkevä sekä erittäin varmajalkainen. Jotkin lähteet väittävät ainakin joidenkin yksilöiden osaavan tölttiä normaalien askellajien lisäksi.

Färsaartenhevosilla esiintyy perusvärejä ja tobiano-kirjavuutta. Jotkin lähteet mainitsevat myös voikot ja hallakot, ja Hendriks painottaa että kirjavia (skewbald) ei esiinny lainkaan. Kuitenkin nähdäkseni kaikki färsaartenevoset on listattu Føroyska rossið -sivustolla kuvien ja tietojen kera, ja sieltä löytyy vain perusvärejä sekä jonkin verran tobianoa. Monella hevosella on merkittynä myös genotyyppi, en tiedä onko ne vain päätelty suvun ja ulkonäön perusteella vai ihan oikeasti testattu. Joka tapauksessa kannattaa käydä selailemassa tuota listaa, vain aniharvalla hevosella ei ole kuvaa, monilla on useitakin kuvia. Sivut ovat fäärinkieliset, mutta jonkin verran pystyy ruotsin pohjalta päättelemään. Harmi että viime vuoden varsoja ei ole vielä listalla.

Lähteet
Felagið Føroysk Ross
Føroyska rossið
Hendricks, B: International Encyclopedia of Horse Breeds
Oklahoma State University: Faeroes Pony
The Faroe Islands: Horse riding
Wikipedia: Faroe Pony
Wikipedia: Færøsk hest
Wikipedia: History of the Faroe Islands

–S

keskiviikkona, maaliskuuta 21, 2018

Ionicin Paint Horset

Tällä kertaa esittelyvuoron saa meidän Paint Horse -lauma, joka koostuu tällä hetkellä vajaasta paristakymmenestä laikkuhepasta (valitettavan iso osa hevosista on kyllä kuvattomia, silmänruokaa ei siis ole juurikaan tarjolla).


© Bob Langrish

Paint on siitä jännä rotu, että siitä ei pitänyt koskaan tulla oikeastaan kasvatusrotua Ioniciin. Kuitenkin siitä tuli älkääkä vain kysykö, että miten näin pääsi käymään. Tai no tietäähän sen: hommasin jostain hevosen tai pari, ehkä siksi kun oli myynnissä. Luulisin, että tuo pahan alku ja juuri oli ori West Ambient, suvullinen West Life Farmin kasvatti, ostettu Ioniciin loppukeväästä 2006. Saman rodun tammoja se ei koskaan astunut, mutta pari quarter-tammaa kuitenkin ja varsoista tuli painteja. Nämä varsat starttasivat laukoissakin ja varsoivat aikanaan sitten lisää Ion-painteja. Sitten oli samoihin aikoihin keksitty tamma Red Avalanche, joka jätti pari kappaletta xx-risteytyksiä (painteiksi luettavissa nekin), mutta sen linja on valitettavasti kadonnut meiltä Ionicista. Ravenwoodista saattaisi löytyä, sinne se Angelita Ionin (ie. Red Avalanche) ainoa varsa. En tiedä, mikä aivopieru on päässyt käymään meillä...

Sitten keksin lisää suvuttomia ja suvullisia painteja, käytin vieraita oreja tammoille, käytin quartereita jalostuksessa ja osa hevosista päätyi Pinkkiin laukkahevosiksi ja toki aina joku meni kaupaksikin. Niin ja Pinkkiinhän keksittiin laumottain suvuttomia painteja, toki myös quartereita ja osa siirrettiin Pinkin toiminnan hiivuttua Ioniciin jalostushevosiksi. Lisäksi olen ostanutkin painteja, jos vain olen bongaillut kivoja myynnissä. Niinpä tällä hetkellä meillä on aika monipuolinen paint-lauma. Suurin osa on melko lyhytsukuisia, yli kolmen polven suku on vain muutamalla hevosella. Käytin taannoin muutamia Ravenwoodin paint-oreja meidän tammoille ja vaikka nämä varsat eivät ole vielä päässeetkään vaikuttamaan jalostuksessa, voin luvata että ne tulevat olemaan arvokkaita uusine sukulinjoineen. Ja toki tallista löytyy tälläkin hetkellä pari ostohevosta, yksi Riverrockista ja toinen Delmenhorstista.

Kirjoitin alkuvuodesta quarterin esittelypostaukseen, että vaikka se onkin olevinaan varsin harvinainen rotu, niitä kuitenkin löytyy. Voisin sanoa samaa paintista, toki paint on quarteria harvinaisempi, mutta ei todellakaan mikään tavaton näky varsinkaan western-talleilla. Parastahan on se, että nämä tallit ovat sen verran kasvattaneetkin, että olen onnistunut löytämään jopa kolmipolvisen paintin, jonka suvussa ei ole ainoatakaan Ionicin tai Pinkin hevosta! Se on aina tosi kiva asia, ettei tarvitse ihan yksikseen harrastaa, minä sentään jotakin tiedän siitä hommasta.

Toki paintien kanta ei niin iso ole, etteikö satunnainen quartereiden käyttö tekisi hyvää. Pyrin kuitenkin pitämään quarter-prosentin kohtuullisena, mielellään alle 50. Mainitsin tuossa aiemmin, että olen käyttänyt myös täysiveristä paint-jalostuksessa, mutta nykyään en sitä tee. Pidän enemmän karjatyyppisistä painteista, täysiverinen puolestaan ei ole karjatyyppiä nähnytkään, joten siinä mielessä en näe mieltä sen käyttämisessä. Jos olisi edelleen laukka-painteja, asia olisi kokonaan toinen (vaikken kyllä Pinkissäkään koskaan tullut sekoittaneeksi näitä rotuja keskenään).

Yksi syy quartereiden varsin rajoitettuun käyttöön ovat niiden suuri erikoisvärien määrä. Ei minulla ole juurikaan kuvia painteille, joilla olisi pohjavärinä jokin erikoisväri! Kirosin taannoin itseäni, kun olin mennyt ilmeisen vahingossa ja ajattelematta astuttamaan paint-oriilla cremellon quarter-tamman ja kun isäoriinkin pohjaväri oli vielä rautias, niin varsan piti olla voikonkirjava sitten. Onneksi Bob Langrish pelastaa! Oma vikahan se tietysti on, sitäkös olen suosinut quartereilla niin törkeästi noita erikoisvärejä...

Lopuksi sitten vielä kysymys varsinkin vanhan linjan harrastajille: kertokaa virtuaali-paintien historiasta! Tällä kertaa jopa oma tietopankkini (tunnetaan myös nimellä Virginia) on hyödytön, koska hän ei ole painteja harrastanut ennen Ionicia. Kasvattiko kukaan painteja vuosina 2000-05? Itse olen onnistunut kaivamaan Virtuaaliwikistä seuraavat faktat:
– Kalmoniemessä syntyi Meepun aikana yksi paint-varsa.
– Em. varsan isä oli Laakson Galileo, on epävarmaa onko se ollut Laakson kasvatti vai tuonti.
– Whitewoodissa syntyi muutama paint-varsa vuonna 2003.
– Kolmen Whitewoodin paint-varsan emä oli Mangolia of Maple.
– Edellilsestä päättelen, että Vaahterassa olisi ollut painteja.
– Talvirinteessä (kn. Winterhill's) on syntynyt ainakin yksi varsa, o. Winterhill's Just Lies (VIR MVA Ch Just Me – Sweet Lies).
– Tuota Sweet Liesin sivua tutkiessa tuli vastaan Moon Shadow Paints (myös nimillä Suddenly Stud tai Faller Sky). Siellä näemmä kasvatettiin painteja ainakin kasvattajatunnuksella Suddenly.

Siinäpä se sitten oikeastaan olikin eikä tosiaan Virginiasta tai vanhoista arkistoistamme irtoa tuon enempää. Nuo mainitut tallit ovat joko uppo-outoja tai tunnetaan ihan muista asioista (Winterhillsistä tuli meille aikoinaan pari tekkeä) ja hevostenkaan nimet eivät sano mitään. Mutta onko lukijoilla enemmän muistitietoa tai mitä muuta tahansa?

– S

sunnuntaina, maaliskuuta 18, 2018

Ionicin paso finot

Tervetuloa tutustumaan Ionicin paso finoihin!


Niin monen rodun esittelyssä olen jo kirjoittanut, että tätä kasvatettiin Ionicissa ihan silloin alkuvuosina 2004-05, sitten siitä luovuttiin mutta se palasi takaisin. Tai ei ehkä kokonaan koskaan kadonnutkaan tallilta. No, paso finon kohdalla näin ei ole, se ei kuulunut alkuperäisiin kasvatusrotuihin lainkaan ja ensimmäiset yksilöt keksittiin "vasta" vuonna 2008. Pasot ovat aina olleet enemmän minun projekti, Virginia ei ole niihin ihan niin ihastunut kuin minä. Nämä ensimmäiset yksilöt olivat tamma Primavera GA ja oriit Generoso de Lago Blanco ja Remigio de Lago Blanco. Myöhemmin Ioniciin on ostettu ainakin Améliesta, Djoehemista, Tijuanasta ja Douglasvillestä.

Vuosien mittaan olemme ostaneet ainakin seuraavat suvulliset hevoset:
– t. Aralina V: Raven ratsutilan kasvattama yksipolvinen tamma tuli meille Tijuanasta varsansa kanssa.
– o. Calixto AML: Amélien kasvatti, kaksipolvinen suku. Koko suku on kyllä alunperin lähtöisin Branwenista, meille sen sijaan olivat suht vieraita nimiä ja Calixto oli arvokas siitosori.
– t. Daniela AML: Toinen Amélien kasvatti, tällä oli kuitenkin ionicilainen emä. Kaksipolvinen suku. Aika paljon tätäkin käytettiin jalostuksessa.
– t. Enamorada DV: Douglasvillen kaksipolvinen kasvatti, tämänkin suku oli meille tuntematonta, joten tälle oli totisesti paljon sopivia oreja. Ja jättikin monta varsaa.
– t. Enriqueta DJH: Mitäpä ei Djoehemista olisi löytynyt... Omista tuontivanhemmista syntynyt yksipolvinen kasvatti, vanhemmat ovat sittemmin kadonneet netistä, epäilen että eivät ole jättäneet muita varsoja, jotka olisivat lähteneet pois Djoehemista.
– t. Tijuana's Elpita: Elpita tuli meille emänsä Aralina V:n kanssa, molemmat ovat olleen suhteellisen paljon käytettyjä siitostammoja.

Sitten on ollut tuontihevosia, totta kai. Noiden ensimmäisten yksilöiden lisäksi me olemme keksineet ainakin seuraavat hevoset:
– t. Canonera GA
– o. Gitano GA
– o. Paragon GA
– t. Replica GA

Nyt kun tuota paso finojen tilannetta selvittelin, oli ihan selvää että hevosia tarvitaan lisää. Osto-topikkini Keskustassa ei ollut varsinainen menestys, pasoja ei tunnu kellään enää olevan, joten piti turvautua sitten omiin tuonteihin. Tein taas tavanomaisen tempun: keksin hevosen ja sille sukua, tällä kertaa kolme kokonaista polvea. Tuontihevoset ovat ori Escandalo de la Desada ja sen täysisisko Esclava de la Desada. Kuten näkyy, molemmille on kaavailtu tälle vuodelle jo kohtuullinen määrä astutuksia ja lisää tulee (myös suvun hevosille), kunhan tässä taas saadaan aikaiseksi.

Jossain vaiheessa kasvatimme myös gaited baroqueita, jotka ovat käytännössä barokkihevosten ja espanjalaisperäisten askellajirotujen risteytyksiä. Risteytimme paso finojamme andalusianhevosiin ja kladrubeihin pääasiassa, mutta jotenkin se gaited baroque -jalostus ei koskaan lähtenyt oikein lentoon. Kuvista sinänsä ei pitäisi olla pulaa, ihanne on barokkityylinen hevonen ja sellaistan kuvia kyllä löytyy, viimeistään vähän soveltamalla. Mutta jotenkin se ei silti vain jaksanut innostaa.

Niin ja kun kuvat tuli mainittua, niin tottahan ulkonäkö on yksi paso finojen parhaita puolia. Parhaimmillaan ne ovat ihan törkeän hienonnäköisiä hevosia! Toisaalta vaihtelua riittää, osa paso finoista on suhteellisen geneerisen näköisiä otuksia, sellaisia joista eivät ne barokkipiirteet loista majakan lailla. Kuitenkin ne ovat vähän omannäköisiäänkin, eivät mitään andalusianhevosen kopioita.

– S

keskiviikkona, maaliskuuta 14, 2018

Uudet virtuaalibloggaajat: yksi pyyntö ja pari ohjetta

Kuten tunnettua, aktiivisia virtuaaliblogeja ei ole mitenkään järisyttäviä määriä. Olen tuohon blogin oikeanpuoleiseen sarakkeeseen keräillyt tietämiäni virtuaaliblogeja (on seassa yksi erittäin kiinnostava englanninkielinen värigenetiikka-blogikin) ja listalla näkyy aina kunkin blogin tuorein teksti. Näin en missaa yhtäkään blogitekstiä! Ja vaikken läheskään joka kerta kommentoi mitään postauksiin, luen ne kyllä aina.

Uusimmat lisäykset listallani ovat Tiusan Virtuaalisesti miettien ja Nintsun pikselipulinat, joka on ilmaantunut linjoille jo viime vuoden lopulla, mutta bongasin sen itse vasta aivan äskettäin. Tervetuloa vain blogimaailmaan minunkin puolestani, toivotan pitkää ikää ja kirjoitusintoa!

Ja kuten otsikko sanoo: olisi minulla toivomuskin. Sallikaa kommentointi!
Blogi ilman kommentointimahdollisuutta on kuin... en minä tiedä... keskustelu mykän kanssa. Välillä tätä "mykkää" harmittaa, kun joskus olisi vähän jotain asiantapaista sanottavana johonkin blogipostaukseen ja sitten ei voi. Mielestäni kommentointia ei pitäisi pelätä, vaikka nykyään julkinen keskustelu muualla koostuu pahimmassa tapauksessa kunnianloukkauksista, valehtelusta, maalittamisesta ja muusta idiotismista. Virtuaalimaailmassa tilanne on kovin erilainen. Bloggerin spämmiesto toimii nykyään varsin hyvin ja voihan kommentit kierrättää aina hyväksynnän kautta, jos ei halua päästää niitä suoraan näkyville. Ja voin vannoa että ainakaan omassa blogissa ei ole ollut vuosiin minkäänlaista anonyymiä perseilyä vaan kyllä kaikki meille tulleet kommentit ovat olleet asiaa ja asiallisesti esitettyjä.

Koska Nintsun blogin vanhoissa teksteissä kommentointi ei näemmä ole mahdollista, mutta löysin sieltä erinomaisen kiinnostavan tekstin, aion kommentoida sitä nyt tässä omassa blogissani sitten. Kiintoisa teksti on Bloggaamisen punainen lanka joulukuun alusta. Ja kyllä: siinä mainitaan meidän blogi! (Se tosin ei ole varsinainen syy kommentointiin, vaikka olen toki ylpeä Nintsun mainitessa meidän blogin suosikki-virtuaaliblogikseen. Kiitos siitä.)

Haluan sanoa sen, että Nintsulla on erinomainen suhtautuminen bloggaamiseen ja muiden bloggaajien tai sellaista suunnittelevien kannattaa poimia siitä itselleen ohjeita. Nimittäin se, että ei tästä kannata ottaa stressiä itselleen. Totta kyllä: olen kertonut noiden tietopostausten vievän helposti paljon aikaa ja olevan vaativia, mihin Nintsukin oli kiinnittänyt huomionsa. Mutta jos sinä et sellaisten kirjoittamiseen pysty, halua tai ehdi, niin ei se ketään haittaa! Herran jestas, eiväthän meidänkään kaikki bloggaukset ole sellaisia, ei lähellekään. Suurin osa postauksista on suhteellisen nopeita rykäisyjä eikä todellakaan mitään blogimaailman hienoimpia tuotoksia. Ei tämä ole tietokirja, ei edes Wikipedia. Yleisesti ottaen virtuaaliblogien aihepiiriä ei kannata rajata mitenkään erikoisen tarkasti vaan kirjoittaa niitä omia ajatuksiaan, harmejaan, ilojaan, jotain mikä nyt juuri on tapetilla, jotain mihin on itse törmännyt netissä, jos se liittyy edes jotenkin hevosiin tai tietokoneisiin. Blogin sisällön päättää blogin pitäjä ja jos ei osaa olla linjassa itsensä kanssa, niin sitten ei ole.

Tiedän, että itse kirjoitan tätä blogia melkoisella hartaudella. Tarkoitus ei ole todellakaan ollut asettaa muiden virtuaalibloggaajien rimaa (liian) ylös. Me ja varsinkin minä teemme tätä bloggaamista aika erilaisista lähtökohdista kuin moni muu. Ensinnäkin meillä on takana vuosikymmen tätä virtuaalibloggaamista. Me olemme sanoneet jo paljon ja jotta blogi ei alkaisi toistaa itseään, on ollut vähän pakko miettiä asioita uusiksi. Paljonhan nämä aiheet pyörivät samaa ympyrää kuin kymmenenkin vuotta sitten, mutta yleinen laatu on muuttunut, minun nähdäkseni parantunut ainakin jonkin verran. En sano, että kaikki vanhat postaukset olisivat olleet huonoja, mutta nykyään kirjoittaisin ne ehkä hieman eri tavalla. Tästä huomaa sen, että ei tämä ole ihan turhaa ollut, jotain on tullut opittua vuosien mittaan!

Toki tämän oppimisen takana mitä todennäköisimmin on kuitenkin ammatinvalintani (se mikään valinta ollut, satuin vain pääsemään ekaan kirjoitustyöpaikkaan jotenkin) teknisenä kirjoittajana. Tämä duuni on opettanut katsomaan tekstejä, rakennetta ja muuta sen sellaista ihan uudella tavalla ja sen huomaa kyllä, vaikka nämä blogitekstit ovatkin aika kaukana varsinaisesta teknisestä kirjoittamisesta. Ja sitten on tämä nykyinen työpaikkani, jossa silloin tällöin tulee ainakin editoitavaksi jotain ihan muuta kuin teknisiä dokumentteja. On pitänyt vähän opiskella näitä kirjoittamisasioita, jossain määrin myös bloggaamista. Tämä blogi on toiminut jopa jonkinlaisena harjoituskenttänä ja "tyhjän paperin kammon" poistajana. En nyt osaa arvioida onko tästä blogista ollut työn kannalta mitenkään suunnatonta hyötyä, mutta tuskin nyt haittaakaan. Kirjoittamaan oppii vain kirjoittamalla, lahjakkuus on yliarvostettua.

Tämä on hyvin eri lähtökohta kuin useimmilla muilla virtuaalimaailman bloggaajilla, joten on väärin ja vahingollista vertailla omaa tai muiden blogeja meidän blogiin. Ei meidän blogi ole mikään virtuaaliblogien johtotähti, parempi kuin muut! Eikä tämä meidän tapa blogata ole mikään ainoa ja oikea, koska ei mitään ainoaa ja oikeaa ole edes olemassa. Niin että älkää nyt vain ottako meidän blogista mallia (eli paineita). Jos meidän blogissa julkaistaan hienoja tietopostauksia pitkien lähdeluetteloiden kera, ei se ole haaste muille tehdä samoin. Lukekaa ja olkaa tyytyväisiä! Ja aina saa myös kirjoittaa omaan blogiinsa siitä, mitä jokin meidän kirjoittama asia vaikuttaa teidän harrastukseenne tai mitä ideoita se herätti. Ideoiden ja ajatusten kopiointi ei ole väärin, toki toivon linkkiä meidän blogiin ja suurta asian mainostusta täällä.

– S

sunnuntaina, maaliskuuta 11, 2018

Hevosten myyntiehdot

Katselin tuossa taannoin huvikseni läpi eri kasvattajien myyntiehtoja, jotka ostajien pitäisi täyttää. Ajattelin ehkä jossain kohdassa kirjoittaa blogiin tästä aiheesta (lukisin mielelläni ajatuksianne myyntiehdoista!), mutta tutkimukset ovat vielä kesken. Ajattelin kuitenkin tehdä tänne blogiin listan Ionicin ja muiden talliemme myyntiehdoista. Kyllä! Meilläkin on myyntiehdot, vaikka markkinoimme itseämme lepsuina harrastajina, kasvattajina ja myyjinä. Ei kannata kuitenkaan vielä säikähtää...


IONICIN MYYNTIEHDOT

Ostajan ehdottoman välttämättömät velvollisuudet
– Tee hevoselle sivut.
– Ilmoita osoite meille.

Älä muuta seuraavia perustietoja ilman lupaa
– Nimi
– Syntymäaika
– Sukupuoli (oriit saa ruunata ilman lupaa)
– Suku

Lämpimästi suositellut asiat
– Rekisteröi hevonen VRL:oon.
– Tallenna sen sivu Internet Archiveen.
– Hevosen kuoltua jätä sille muistosivut nettiin.
– Jos myyt hevosen tai vaihdat sen osoitetta, jätä vanha sivu nettiin ja linkitä sieltä uuteen osoitteeseen.
– Käytä hevosta jalostuksessa.

"Tee jos huvittaa" -osasto
– Noudata oston yhteydessä annettuja värivaihtoehtoja.
– Myydessäsi tarjoa hevosta ensin meille.
– Kilpaile/tarinoi.

Ostajan oikeudet
– Voit huomauttaa, jos jonkin suvun hevosen sivut hevosmaailma.netissä eivät toimi.
– Voit kysyä meiltä apua hevosta koskevissa asioissa.
– Voit pyytää meitä kirjoittamaan hevosen vanhemmille ja mahdollisesti muullekin suvulle lyhyitä luonne- ja sukukuvauksia.
– Voit kertoa meille hevosen kuulumisista.

VRL:n rekisteriä varten
– Ionicin kasvattajatunnukset: Ion, Ionin, Jonens, frá Jon, Iostream (mahdollisesti myös ilman tunnusta)
– Ionicin tallitunnus: IONI0011
– Gin Ahaltekin kasvattajatunnus: Gin
– Gin Ahaltekin tallitunnus: GINA2111
– Pinkin kasvattajatunnus: Pink
– Pinkin tallitunnus: PINK6165
– Syntymämaa: ei tarvitse merkitä, voi valita itse sopivan jos haluaa



Luulisin tämän listauksen olevan selkeä, mutta todettakoon kuitenkin se, että sivut pitää tehdä ja ilmoittaa, muuten kauppa ei toteudu. En merkitse kovinkaan usein ylös hevosten varaustietoja, joten jos en jotain kautta saa tietooni hevosen uutta osoitetta, ei se tule meidän listoilta poistumaan.

"Älä muuta"-kategorian asiat ovat ihan peruskauraa virtuaalimaailmassa, ajattelin ne nyt mainita ihan vain varmuuden vuoksi, vaikkei niiden kanssa ole tainnut koskaan olla ongelmia. Perustiedot on päätetty ja niitä harvemmin voi alkaa noin vain muutella, varsinkin jos kyseessä on vanhempi hevonen, mahdollisesti jalostuksessa käytettykin jo. Toki ostaja voi sivutonta varsaa ostaessaan kysyä mahdollisia muutoksia perustietoihin, näissä voi olla neuvotteluvaraa. Ja tilausvarsa on toki useimmiten vaihtoehto, silloin pyrimme aina räätälöimään varsan mahdollisimman hyvin ostajan toiveiden mukaiseksi. Vanhempien hevosten kohdalla tämä harvemmin onnistuu enää ja ne myydään sellaisina kuin ne ovat. On kuitenkin tunnustettava, että emme kyllä juurikaan valvo näitä asioita...

Nuo lämpimästi suositellut asiat ovat myös sellaisia, joiden noudattamista emme valvo erityisesti, mutta jotka ovat yleisesti virtuaalimaailman kannalta hyödyllisiä. Nuo kohdat vaikuttavat osittain siihen, että hevonen ns. "pysyy tallessa" paremmin ja sen sivujen löytäminen ei ole työn ja hakemisen takana. Ja jalostuskäyttö nyt on meidän mielestämme virtuaalihevosten järkevintä käyttöä emmekä pane pahaksi, jos muutkin harrastajat käyttävät meidän hevosia jalostuksessa.

Oman halunsa, intonsa ja jaksamisensa mukaan voi sitten tehdä noita muita asioita, mutta ne ovat meidän mielestä sellaisia asioita, jotka eivät kasvattajalle enää kuulu sen jälkeen kun virtualiset perävalot ovat kadonneet mutkasta näkymättömiin.

Ja sitten nuo ostajan oikeudet! Velvollisuuksia ostajalla on yleensä pitkä lista, oikeuksista sen sijaan kukaan myyjä ei puhu mitään. Mutta mepäs lupaamme meidän kasvattienostajille niitäkin!
Meitä kiinnostaa aina tietää omien kasvattien kuulumisia ja ennen kaikkea haluamme tietää, jos jokin hevosmaailma.netin palvelimella toimiva sivu ei toimi. Pyrin olemaan tuhoamatta mitään virtuaalihevosten sivuja, mutta joskus sattuu vahinkoja. Yritämme korjata näitä, jos vain suinkin tiedämme niistä. Eli jos törmäät toimimattomaan hevosmaailma.net-osoitteeseen, ilmoita ihmeessä! Toki tätä saa tehdä muutkin kuin kasvatinomistajat.
Noista tekstiasioista on puhuttu aiemminkin mutta kertauksena: sen sijaan että lähtisit itse keksimään tietoja, sukuselvityksiä ja luonteita hevosille, jotka eivät ole sinun omiasi, voit pyytää meitä kirjoittamaan meidän hevosille (kuolleillekin!) lyhyitä luonne- ja sukutekstejä, täydentämään EVM-hevosten tietoja ja keksimään enemmän EVM-sukua. Meidän harrastamisemme on todellakin velttoa ja perin juurin laiskaa, mutta ymmärrämme kyllä, että muut ihmiset harrastavat toisella tavalla ja haluavat kirjoittaa esimerkiksi pitkiä sukuselvityksiä ja sen sellaista. Joten rohkeasti pyytämään vain, jos lisätiedolle olisi mielestäsi tarvetta!
Niin ja sitten tuo kasvattajan tuki koko kasvatin loppuelämäksi, sekin on mainittu jo aiemmin. Vastaamme mielellämme kasvatteja koskeviin kysymyksiin, joten jos on mielen päällä jotakin vaikkapa sallituista väreistä tai säkäkorkeuksista, jalostuskäytöstä, sopivan oriin/tamman valinnasta, kuvasta, väreistä tai lajipainotuksista, niin postia vain tänne päin. Kaikkeen ei ole vastausta, mutta jotain arvauksia ja ehdotuksia nyt kuitenkin. Vaikka koskeehan tämä muitakin ihmisiä, meiltä voi tunnetusti kysyä varsinkin väriasioita, mutta myös muita juttuja.

Siitä sitten vain ostelemaan meidän hevosia!

–S

keskiviikkona, maaliskuuta 07, 2018

VSN-pohdintaa

Olen kuluvan vuoden puolella järjestänyt kahdet VSN-näyttelyt ja vaikka olen aiemminkin miettinyt blogissa luokkien valintaa VSN-näyttelyihin, jatkan sillä aiheella taas. Koska se on niin kamalan vaikeata valita mitä luokkia järjestäisi! Kun on tällainen rotuongelmainen!


© Bob Langrish

Yleensähän tykkään tuomaroida omat näyttelyt itse, pääsee kaikkein vähimmällä säädöllä, kun ei tarvitse mailailla muille tuomarointipyyntöjä. Ei sinänsä että se iso vaiva olisi ja ne harvat kerran kun näin olen tehnyt, olen saanut toiset tuomarit hyvinkin nopeasti. Mutta kun ihminen on perusluonteeltaan niin laiska... No, minun ongelmani rotujen kanssa on se, että en osaa tiettyjä rotuja tuomaroida. Näihin kuuluvat kaikki kylmäveriset, erityisesti suomenhevonen; shetlanninponi ja friisiläinen, lv-ravuritkin ovat vähän siinä ja tässä. En siis voi enkä halua tuomaroida luokkia, joihin on edes etäisesti mahdollista tulla näitä rotuja. Kylmäveriset eivät ole ongelma sinänsä, ovat suomenhevosta lukuunottamatta varsin harvinaisia ja muutenkin panostan itse enemmän näihin lämminveristen luokkiin. Shetlanninponikaan harvoin tuottaa murheita, harvinaisten ponien luokkaan niillä ei ole pääsyä.

Mutta friisiläinen! VSN lukee sen lämminveriseksi ja harvinaiseksi, ihan ok sinänsä, mutta kun minä en voi ikinä järjestää yleistä harvinaisten lämminveristen luokkaa siinä pelossa, että sinne tulee niitä friisejä. Viimeisimmissä näyttelyissä ratkaisin asian järjestämällä friisiläisille oman luokkansa ja hankkimalla sille toisen tuomarin, itsehän hoidin sitten muiden harvinaisten lämminveristen luokat.

Varsinainen ongelma ei kuitenkaan ole se, että pitää hankkia toinen tuomari. Kuten sanoin, se ei ole paha nakki ja toisaalta luulen että pystyisin ehkä ystävystymään friisiläisten kanssa sen verran että pystyisin niitä arvostelemaan. Se ei ole minulle niin mahdoton rotu kuin suomenhevonen ja shetlanninponi, en ole vain saanut aikaiseksi. Mutta kun muistan vähän liian hyvin ajan, jolloin VSN:n kalenterista löytyi lähestulkoon pelkkiä friisiläis-näyttelyitä, jos jätettiin suomenhevosten ja puoliveristen näyttelyt pois laskuista. On jäänyt tietty vastenmielisyys friisiläisluokkia kohtaan, anteeksi kaikki friisiläisten omistajat. Ehkä minun jo pitäisi tunnustaa itselleni, että jos sattuu vilkaisemaan kalenteriin, niin ajat ovat todellakin muuttuneet ja voisin jo ihan hyvin luopua kivettyneestä asenteestani. Vielä ei kuitenkaan ole ihan tullut se päivä.

Tuomaroin itse noissa Ionicin näyttelyissä muiden harvinaisten lämminveristen ja kaikkien harvinaisten ponien luokat ja ei voi muuta sanoa kuin että olipa kivaa. Totta kyllä, joukkoon osui useita rotuja, joiden tuomarointia varten piti käydä lunttaamassa rotumääritelmää, kun niitä harvemmin näkee ja arvostelee. Tuomarointiin meni siis enemmän aikaa kuin vaikkapa jonkin puoliveriluokan arvosteluun, mutta olihan se nyt hitsin mielenkiintoista. Kun tuomaroi muutaman pv-luokan putkeen, tulee vähän sellainen fiilis, ettei haluaisi sen jälkeen hetkeen nähdäkään puoliveristä, mutta näissä monen rodun luokissa ei ole sitä ongelmaa kun rotuja on laidasta laitaan.

Niinpä olen tässä dilemman edessä: miten voisin järjestää harvinaisille roduille näyttelytoimintaa ilman että friiseille pitäisi järjestää omaa luokkaa ja hankkia sille toista tuomaria? Voisinkohan järjestää luokan nimeltä "Harvinaiset lämminverirodut paitsi friisiläinen"? Pitäisi varmaan kysyä VSN:n ylläpidosta. Tietenkin voisin järjestää harvinaisille roduille rotukohtaisia luokkia ja niin tulen toki tekemäänkin, mutta kun sitten minä tiedän tarkalleen mitä rotuja sinne tulee. Noissa kokoelmaluokissa on aina tietty jännitysmomenttinsa, kun sinne voi tulla jotain todella eksoottisiakin rotuja. Osaisinko järjestää luokan esimerkiksi australianhevosille? Tai clevelandinruunikoille, joista tiedän että sinne tulee todennäköisesti vain se yksi ori, joka tosin on superhieno? Toisaalta on tylsää järjestää luokkia, jotka joutuu sitten perumaan, kun ei tulekaan osallistujia.

Tietenkin harvinaisten rotujen rotukohtaisten luokkien plussapuoli on se, että sinne yleensä mahtuu hyvin, toisin kuin yleiseen harvinaisten rotujen luokkaan, joka tulee helposti täyteen ja usein varsin nopeastikin. Ja toisaalta jos joku omistaja omistaa useita harvinaisia rotuja, niin kivahan se on ilmoittaa kaksitoista hevosta rotukohtaisiin luokkiin kuin kaksi hevosta siihen yleiseen luokkaan. Ei mitenkään oma lehmä ojassa tässä tai mitään...

Mitä te tekisitte näillä reunaehdoilla? Entä mille harvinaiselle ponille tai lämminverirodulle haluaisitte edes kerran oman VSN-luokkansa?

– S

sunnuntaina, maaliskuuta 04, 2018

Off topic: Zooniverse – tiedeprojekteja jokaiselle

Onko tuttua: tekee mieli istua koneella (tai ei ainakaan tee mieli tehdä mitään muuta), mutta virtuaalihevostelu ei oikein just nyt huvita ja somestakin on kiinnostavat jutut loppu, niin että mitähän sitä tekisi? Kokeilepa jotain Zooniversen projekteista, joita riittää laidasta laitaan ja olet vielä avuksi tieteelle!


Zooniverse alkoi alunperin projekti Galaxy Zoosta vuonna 2007. Eri robottiteleskoopit olivat ottaneet lähes miljoona kuvaa galakseista ja kuvien galaksit piti ryhmitellä niiden muodon mukaan. Tällainen kuvamäärä on kauhistus, sen selvittäminen olisi kestänyt muutamalta tiedemieheltä ja -naiselta vuosia, puhumattakaan tehtävän pitkästyttävyydestä. Tiedeyhteisöillä ei ole varaa eikä varmasti haluakaan lähteä tällaista tekemään. Tietokoneet ja tekoäly eivät vielä pärjää ihmisille kuvioiden tunnistamisessa. Sitten saatiin idea vapaaehtoisten käyttämisestä ryhmittelyyn, tehtiin projektille webbisaitti ohjeineen ja lykättiin kuvat sinne vapaaehtoisten amatöörien luokiteltaviksi. Kun vapaaehtoisten määrä on suuri, satunnaisten ihmisten tekemät yksittäiset virheet eivät juurikaan erotu sieltä joukosta. Ymmärtääkseni projektien tuottaman datan tarkkuus on vähintäänkin hyvällä tasolla ja luulisin myös, että jos jonkin kuvan kohdalla on vastauksissa paljon hajontaa, se otetaan tarkempaan selvitykseen.

Ensimmäinen Galaxy Zoo -projekti oli menestys ja se sai erilaisia jatko-projekteja. Tälläkin hetkellä on avaruus-aiheisia projekteja menossa. Sitten huomattiin, että metodi sopii muihinkin asioihin ja tällä hetkellä Zooniversessä on jotakuinkin 80 erilaista joukkoprojektia eri aiheista: taidetta, ilmastoa, biologiaa, historiaa, fysiikkaa, tekstejä... Kerätyn datan perusteella on tehty jo satakunta julkaisuakin, varsinaisten tutkimusaiheiden lisäksi julkaisuja on tehty myös tästä vapaaehtoisten käyttämisestä itsestään. En ole tutustunut noihin itse sen tarkemmin, mutta sieltä varmasti löytyisi tarkempaa tietoa esimerkiksi siitä, miten tarkkaa dataa nämä projektit varsinaisesti antavat ja miten sitä analysoidaan.

Itse liityin mukaan jo tuolloin aivan alkuvaiheessa, olihan se nyt jännää päästä näkemään kuvia galakseista, joita kenties kukaan muu ei ollut koskaan aiemmin nähnyt. Ensimmäisen projektin jälkeen jäin pitkäksi aikaa sivuun, jatko-projektit eivät olleet mielestäni niin kiinnostavia. Sitten kuvaan tuli muiden aiheiden projekteja ja viime aikoina olen ollut taas varsin aktiivinen useamman kuin yhden projektin kimpussa. En toki ole kaikkia projekteja edes kokeillut, niitä on todella 81 kirjoittamishetkellä ja aiheet vaihtelevat laidasta laitaan.

Nykyisin ylivoimaisia suosikkejani ovat erilaiset riistakamera-tunnistukset. Eri puolilla maailmaa on tutkimusprojekteja joissa hyödynnetään riistakameroita ja vastaavia, jotka ottavat automaattisesti kuvia, kun liiketunnistin havaitsee liikettä. Voitte vain arvata, miten paljon näistä tulee kuvadataa, kun kameroita on tietyllä alueella useita ja liikettä piisaa, niin että eläinten tunnistus on annettu vapaaehtoisten tehtäväksi. Tällä hetkellä tällaisia projekteja on menossa ainakin pohjois- ja etelä-Amerikassa, Afrikassa ja Uudessa Seelannissa, Australiassakin on ollut mutta nyt juuri ei taida olla yhtään aktiivista projektia.

Yhdysvaltojen pohjoisten osavaltioiden ja Kanadan alueen (Calgary, Wisconsin, Montana, Chicago) eläintunnistukset ovat olleet mielestäni niitä helpoimpia, koska siellä eläimistö ei poikkea ihan hirveästi suomalaisesta. Eniten päänvaivaa tuottavat erilaiset jänikset ja kojootin erottaminen sudesta, oraviakin voi olla muutamaa eri lajia. Nämä kuitenkin ovat suhteellisen helppoja verrattuna vaikkapa Afrikan savannien eläinkuviin, joissa jo vaikka jollekin kauriin tai antiloopin kaltaiselle eläimelle saattaa olla kymmenkunta lajivaihtoehtoa. Arvopa niistä sitten, vaikka kuinka olisi ohjeita ja kuvia, mutta kun tunnistettavat kuvat eivät aina ole niitä parhaita kuvia lajin tunnistamiseen... Etelä-Amerikan sademetsä-projektin kanssa luovutin kokonaan, siellä on kaiken maailman tapiireja, capybaroja, pekareita, muurahaiskäpyjä ja piikkisikoja ihan liikaa, ei vain kykene!

Useimmissa projekteissa halutaan, että tunnistaja antaa jonkin vastauksen. Jos ei voi olla varma, sitten mennään parhaalla arvauksella. Ainoastaan jos kuva on ns. tyhjä eikä siinä ole mitään eläintä, saa vastata "Nothing here". Näitäkin kuvia on jonkin verran, liiketunnistimet reagoivat esimerkiksi tuulen heiluttamiin kasveihin ja oksiin. Jossain projektissa olen nähnyt myös vaihtoehdon sille, että kuvassa on eläin, mutta sitä ei pysty mitenkään tunnistamaan.

Näissä eläinprojekteissakin on vaihtelua sen suhteen, miten tarkkaa dataa halutaan. Esimerkiksi Identify New Zealand animals -projekti tyytyy hyvin yksinkertaisiin tunnistuksiin, siellä halutaan tietää vain onko kuvassa kenties lintu, siili, jokin näätäeläin, hiiri tai jokin kotieläin ja että miten varma tunnistaja on tunnistuksestaan. Tästä on helppo aloittaa, jos haluaa näitä kokeilla. Muissa projekteissa saatetaan listata lajeja tarkemmin, esimerkiksi Western Montana Wildlife haluaa tietää, onko kuvassa nuori valkopäämerikotka, aikuinen valkopäämerikotka, nuori maakotka, aikuinen maakotka (ei ole muuten ihan helpoimmasta päästä tämäkään) ja vielä lisäksi näkyykö sillä rengasta, siipimerkkiä tai lähetintä. Jos kuvassa on joitain muita eläimiä, niistä riittää ylimalkaisempi tieto. Joissain muissa projekteissa sitten halutaan tietää kuvassa näkyvien eläinten määrä, näkyykö nuoria yksilöitä, mitä eläin on kuvassa tekemässä, onko peuralla sarvia ja niin edelleen. Kuitenkin kaikissa projekteissa käyttöliittymä on samankaltainen ja eteenpäin ei pääse, jos ei ole merkinnyt kaikkia haluttuja kohtia, niin että on turha pelätä epätäydellisiä vastauksia.

Samankaltaisten projektien suuri määrä on ihan hyvä asia ainakin minusta. Välillä jokin projekti käy tylsäksi, jostain syystä tarjolla on pelkkiä tyhjiä kuvia, ehkä uudelleentarkistuksessa, välillä kuvissa on lähinnä valkohäntäpeuroja. Silloin on hyvä, jos voi vaihtaa johonkin toiseen projektiin, jossa on enemmän kiinnostavaa materiaalia. Mutta toisaalta nämä projektit ovat hyvin koukuttavia: aina on pakko katsoa se seuraava kuva, eihän sitä tiedä, jos siellä vaikka olisi se huippuhieno kuva jostain harvinaisemmasta eläimestä!

– S (tukevasti koukussa)