Rotuesittelyssä sportaloosa

Sportaloosa on ainakin minulle ollut jonkin sortin kummajainen, joka on roikkunut VRL:n rotulistalla eikä minulla ole ollut mitään käryä, mistä mahtaa olla kyse. Nimestä toki pystyi päättelemään sen verran, että varmaankin urheiluhevostyyppinen (sport) ja tiikerinkirjava (appaloosa), mutta siinäpä se on ollutkin.

SGSH:n rotumääritelmäkeskustelussa tuli vastaan linkki reaalimaailman Sportaloosa International -rekisterin sivuille. Saitti itse on kadonnut, mutta tallentunut onneksi Web Archiveen. Samalla tuli vastaan myös termi Sportaloosa Pony, tämän rekisterin poniosasto. Tässä onkin sen pohjalta kirjoitettu suomenkielinen esittely sportaloosasta.

Rakenne ja tyyppi

Sportaloosa on tosiaan tiikerinkirjava urheiluhevonen. Sen rakennetta ei ole näemmä haluttu kovin tarkasti rajoittaa ja se onkin tietysti sinänsä järkevää, koska kantarodut ovat varsin erityyppisiä keskenään. Tyyppi vaihteleekin isokokoisesta, puoliverityyppisestä ratsusta pienempiin karjahevos-tyyppisiin. Tärkeätä on myös hyvä luonne, sillä sen tulisi olla soveltuva koko perheen hevoseksi.

Seuraavia seikkoja rakenteesta on kuitenkin mainittu:

• Yleisesti lihaksikas, tasapainoinen, ylämäkeen suuntautuva (uphill) rakenne
• Hyvämuotoinen, jalo pää
• Keskipitkä tai pitkä kaula
• Erottuva säkä
• Lyhyt tai keskipitkä selkä
• Voimakas takaosa
• Voimakas luusto jaloissa
• Hyvät, kovat kaviot
• Säkäkorkeus yli 142 senttiä (14 hh)

Väri

Sportaloosan tulee tosiaan olla tiikerinkirjava väriltään. Rotuyhdistys listaa kolme värityyppiä, leopardin blanketin ja varnish roanin. En tiedä, pitäisikö tämä tulkita siten, että muut tyypit, snowflake, frost ja few-spotted leopard (osa näistä voi kyllä mennä varnish roanin kategoriaan) eivät olisi sallittuja tai ainakaan erityisen tavoiteltavia. Toinen vaihtoehto on se, että kaikki tiikerinkirjavat käyvät, mutta jostain syystä nämä nyt on vain listattu.

Risteytykset kimoihin, päistärikköihin tai lehmänkirjaviin eivät ole sallittuja eikä niitä todennäköisesti sallita sportaloosilla muutenkaan. 

Polveutuminen ja jalostus

Sportaloosan väritys tulee joko appaloosilta tai knabstrupinhevosilta, jotka ovat ainoat sallitut tiikerinkirjavat rodut. Virtuaalimaailmassa joskus nähty risteytys Colorado Rangeriin on siis vähän kyseenalainen, mutta toisaalta ymmärtääkseni osa rangereista on rekisterikelpoisia appaloosiksi.

Näitä tiikerinkirjavia hevosia voi risteyttää seuraaviin rotuihin:

• Puoliveriset (ei tarkemmin määritellä mitkä kantakirjat, mutta hevosen tulee olla rekisteröity)
• Englantilainen täysiverinen
• Arabianhevonen
• Andalusianhevonen
• Lusitano
• Friisiläinen
• Quarter-hevonen
• "Stock Horse"

Muut risteytykset eivät ole sallittuja, jos tosin on sanottava, etten varsinaisesti tiedä, mitä tuo "Stock Horse" pitää sisällään, jos ei quartereita, jotka oli mainittu erikseen. (Myöhempi edit: paljon mahdollista, että sillä tarkoitettaisiin australianhevosta, joka tunnetaan myös nimellä australiankarjahevonen, Australian Stock Horse.) Kaikkien risteytyksessä käytettävien yksilöiden tulee täyttää värivaatimukset eli eivät saa olla kimoja, päistärikköjä tai lehmänkirjavia.

Sportaloosa-rekisteri on jaettu kolmeen osaan:

• Studbook One: hevosen suvun kolmessa ensimmäisessä polvessa tulee olla todistettavasti vähintään 75 % tiikerinkirjavia rotuja (knn tai app). Jos hevonen ei ole tiikerinkirjava, sen sukutausta tulee todistaa DNA-testillä.
• Studbook Two: hevosen tulee olla tiikerinkirjava, sen suvussa on vähemmän kuin ykkösosaan vaadittu 75 % tiikerinkirjavia rotuja.
• Solid Studbook: yksivärinen hevonen, joka olisi sukunsa ja muiden ominaisuuksiensa perusteella rekisterikelpoinen kakkososaan. Näitä hevosia tulee risteyttää tiikerinkirjaviin sportaloosiin, jotta varsa olisi hyväksytty joko ykkös- tai kakkososaan.

Näiden lisäksi on vielä ns. avoin rekisteri tammoille ja ruunille, jotka ovat tiikerinkirjavia, mutta joiden suku on tuntematon tai sitä ei pystytä varmistamaan. Tähän rekisteriin voidaan hyväksyä orejakin, jos niiden rakenne ja kilpailusuoritukset ovat erinomaiset. 

Sportaloosa Pony

Sportaloosa Pony on periaatteessa samanlainen sekä ominaisuuksiltaan että polveutumiseltaan kuin sportaloosakin, mutta sen säkäkorkeus on alle 142 senttiä ja sen jalostuksessa voi tiikerinkirjavana rotuna käyttää myös Palouse Ponya ja miniatyyri-appaloosaa.

Lähteet

Sportaloosa International: Sportaloosa pony registery

Sportaloosa International: Sportaloosa registry

Sportaloosa International: The horse for all the family

Rotuesittelyssä bulgarialaiset: itäbulgarianhevonen, plevnanhevonen ja tonavanhevonen

Lähteiden kääntämisessä on käytetty tekoälyä.

Tekstin editoinnissa on käytetty tekoälyä.

Bulgarian hevosrodut yleisesti ottaen ovat varsin tuntemattomia. Yksikään näistä ei ole edes VRL:n rotulistalla ja liekö niitä ollut ikinä virtuaalimaailmassa muutenkaan. Toki ne ovat harvinaisia reaalimaailmassakin.

Hendricks, FAO ja Wikipedia listaavat kukin hieman erilaisen listan bulgarialaisia rotuja (rodunnimien käännökset pääosin omiani):

• Bulgariankylmäverinen (Bulgarian Heavy Draft)
• Bulgarianmaatiaishevonen (Bulgarian Native), saattaa olla sama asia kuin bulgarianvuoristoponi, mahdollisesti kuollut sukupuuttoon
• Bulgarianpuoliverinen (Bulgarian Sport Horse)
• Bulgarianvuoristoponi (Bulgarian Mountain)
• Deli-Orman (bulgarianmaatiaisen muunnos, mahdollisesti kuollut sukupuuttoon)
• Dolny Iskar (bulgarianmaatiaisen muunnos, mahdollisesti kuollut sukupuuttoon)
• Itäbulgarianhevonen
• Kamtshijanhevonen (bulgarianmaatiaisen muunnos, mahdollisesti kuollut sukupuuttoon)
• Plevnanhevonen
• Rilanhevonen, engl. Rila Mountain (bulgarianmaatiaisen muunnos, mahdollisesti kuollut sukupuuttoon)
• Rodupi
• Sarakatsaninhevonen, engl. Karakachan
• Stara Planina (bulgarianmaatiaisen muunnos, mahdollisesti kuollut sukupuuttoon)
• Tonavanhevonen

Tämä kirjoitus esittelee nuo ehkä tunnetuimmat tai ne, jotka minä tunnen eli puoliverityyppiset itäbulgarianhevosen, plevnanhevosen ja tonavanhevosen. Bulgarianpuoliverinen jää esiteltäväksi myöhemmin.

Itäbulgarianhevonen

Itäbulgarianhevosen kehitys aloitettiin 1800-luvun lopulla. Se polveutuu pääosin arabeista, angloarabeista, englantilaisista täysiverisistä ja erilaisista täysiveriristeytyksistä. Todennäköisesti mukana on ollut myös paikallisia hevosia ja niiden ja täysiveristen risteytyksiä. Tarkoituksena oli luoda sovelias hevonen armeijan ratsuksi ja kevyisiin maatöihin. Tärkeimmät siittolat olivat Kabiuk ja Bojurishte. Rotu virallistettiin 1951 tai 1959.

Aiemmin itäbulgarianhevonen oli paljolti käytetty laukka- ja risuestehevosena ja myös jalostusvalinta perustui menestykseen laukkaradoilla. Rodun yksilöt ovat menestyneet esimerkiksi Velká Pardubickássa. Viime vuosikymmeninä jalostustavoitteet ovat siirtyneet kohti olympialajeja ja rotua on parannettu harkituilla puoliveriristeytyksillä. Bulgariankielinen Wikipedia listaa itäbulgarianhevosesta löytyneen kolmea eri tyyppiä sen virallistamisen aikoihin:

• Kevyt: laukka- ja risuestelaukkahevonen
• Keskiraskas: olympialajeihin soveltuva ratsuhevonen, nykyinen itäbulgarianhevonen muistuttanee eniten tätä
• Raskas: työkäyttöön soveltuva hevonen, mahdollisesti jo kadonnut

Itäbulgarianhevonen on harvinainen ja vaarassa kadota. Vuonna 2024 niitä oli FAO:n tilaston mukaan vain 158 jalostusyksilöä, 39 oria ja 119 tammaa. Ilmeisesti lukumäärä on kuitenkin jonkinlaisessa nousussa tänä vuonna.

Modernin itäbulgarianhevosen tulisi olla jalo, tasapainoinen ja hyvä ratsuhevonen:

• Kevyt, kuiva ja jalo pää, suora profiili, hyvin asettuneet korvat, suuret eloisat silmät
• Hyvämuotoinen, suora ja keskipitkä tai pitkä kaula
• Erottuva säkä
• Viisto ja lihaksikas lapa
• Syvä ja leveä rintakehä
• Pitkähkö ja suora selkä
• Pitkä, voimakas ja hieman laskeva lautanen
• Vahvat, suhteessa sirot jalat, selväpiirteiset nivelet
• Hyvämuotoiset kaviot, kavioaines kovaa
• Sulavat liikkeet
• Säkäkorkeus 162-170 cm.
• Yleisimmät värit ruunikko, rautias ja musta; kimot ovat harvinaisia, mutta ilmeisesti niitä kuitenkin esiintyy. FAO mainitsee myös kirjavuuden (todennäköisesti lehmänkirjava, "skewbald")

Tonavanhevonen

Tonavanhevosen kehitys alkoi vuonna 1924 G. Dimitrovin (aiemmin Klementina) siittolassa lähellä Pleveniä. Rotu virallistettiin 1951 tai 1959. Jalostuksessa käytettiin noniuksia, joita risteytettiin angloarabeihin ja muihin täysiveriristeytyksiin (halfbred), mahdollisesti myös muihin paikallisiin hevosiin. Ranskankielinen Wikipedia listaa myös gidranit ja donit kantaroduiksi. Tarkoituksena oli luoda alueen oloihin soveltuva työhevonen, massiivinen, mutta kompakti, hyväluonteinen ja taloudellinen pitää. 

Rotu on yleisin Tonavan laakson alueella, mutta se on harvinainen ja vaarassa kadota. Vuonna 2024 niitä on ollut nelisensataa siitosyksilöä, satakunta oria ja 300 tammaa.

Huolimatta siitä, että tonavanhevonen on luotu työhevoseksi, se ei ole kylmäverinen. Nuo kantarodutkin se paljastavat, että kyseessä on tukeva lämminverihevonen. Nyt myöhemmin on haluttu ilmeisesti luoda parempaa ratsuhevosta ja rotuun on risteytetty täysiverisiä. Mahdollisesti tästä johtuu saksankielisen Wikipedian maininta siitä, että rodussa olisi kahta tyyppiä, kevyempi ratsu ja raskaampi vetohevostyyppi. 

Mielenkiinnon vuoksi: ruotsinkielinen Wikipedia tuntee kaksi rotua, donauhästin (joka ilmeisesti tarkoittaa tätä rotua) ja danubierin (jota on parannettu täysiveri- ja plevnanhevos-risteytyksillä). Tosin donauhästin kuvaus ei ole ihan linjassa muiden lähteiden kanssa.

Yleisesti ottaen tonavanhevonen on tasapainoinen, sopusuhtainen ja voimakasrakenteinen:

• Keskikokoinen pää, suora profiili
• Keskipitkä, leveä ja lihaksikas kaula, oreilla voi olla massiivisempi orikaula
• Leveä ja syvä rintakehä
• Melko suora selkä
• Leveä ja vahva lanne
• Voimakas ja hieman laskeva lautanen
• Vahvat jalat, selväpiirteiset jänteet, lyhyet sääriluut
• Liikkeet energiset ja kevyet
• Säkäkorkeus noin 162 senttiä, vaihteluväli 150-163 cm, mahdollisesti korkeampikin
• Luonne sopiva työkäyttöön
• Yleisimmät värit ruunikko ja musta, rautias  harvinaisempi.

Tässä on Sukupostista löytyvä, tonavanhevoseksi ilmoitettu ori Kongo. Varsin järeä tapaus, muttei kuitenkaan kylmäverimäinen.

Plevnanhevonen

Plevnanhevonen on kotoisin samasta G. Dimitrovin siittolasta kuin tonavanhevonenkin, mutta plevnanhevosen jalostus aloitettiin aikaisemmin, 1898 tai 1895. Sekin virallistettiin vuonna 1951 (1959?). Rotua kutsutaan joskus bulgarialaiseksi angloarabiksi, koska se polveutuu paljolti arabeista, täysiverisistä ja näiden risteytyksistä. Jalostukseen käytettiin myös unkarilaista gidrania, joka sekin on enimmäkseen arabi- ja täysiveritaustainen. FAO ja Kabiuk listaavat kantaroduiksi myös paikalliset hevoset ja streletsinhevosen.

Jos FAOn tilastotietoihin on luottaminen, plevnanhevonen on erittäin harvinainen ja akuutissa vaarassa kadota. Vuonna 2024 siitosyksilöitä oli 34, mikä on hälyttävän vähän. En tiedä, mitä on tapahtunut, koska edellisenä vuonna niitä oli vielä parisataa. Mahdollisesti plevnanhevostenkin ominaisuuksia on viime vuosikymmeninä parannettu täysiverisellä.

Plevnanhevosta on käytetty kevyisiin maatöihin ja vaunuhevoseksi, ja se palveli aikoinaan myös Bulgarian armeijan ratsuna. Se on kauttaaltaan enemmän ratsutyyppinen kuin tonavanhevonen. Hendricks luonnehtii rotua erinomaiseksi este- ja kouluratsuksi. 

Rotu on nykyisellään varsin yhtenäinen, ja ulkonäössä on paljon samaa kuin gidranissa:

• Yleisesti voimakas ja hyvä ratsuhevonen
• Pää sopusuhtainen ja ilmeikäs; suora profiili, suuret sieraimet, avara kaulanliittymä
• Kaula suora, keskipitkä, lihaksikas; liittyy hyvin lapoihin
• Säkä melko erottuva ja pitkä
• Rintakehä syvä ja leveä
• Selkä suora, lyhyt ja leveä
• Lanne suora ja leveä
• Takaosa vahva ja lihaksikas, hyvät kulmaukset, lautanen pitkä ja hieman laskeva
• Jalat kuivat ja vahvat, nivelet ja jänteet selväpiirteiset
• Liikkeet kevyet ja laadukkaat
• Säkäkorkeus: tammat 159-162 cm, oriit 163-166 cm
• Luonne eloisa, joskus jopa kuuma
• Väri: useiden lähteiden mukaan yleisin tai jopa ainoa väri on rautias

Lähteet

European Agrobiodiversity Network: Rare Breeds and Varieties of the Balkan, Atlas 2009.

FAO: DAD-IS datasheet

Hendricks, B.: International Encyclopedia of Horse Breeds.

Kabiuk: East Bulgarian - Detail info

Kabiuk: Породи коне

Popova, M. et al: Study on growth and development of horses from East Bulgarian breed.

Wikipedia: Danubien (cheval)

Wikipedia: Danubier

Wikipedia: Danubier

Wikipedia: Donauhäst

Wikipedia: Pleven (cheval)

Wikipedia: Дунавски кон

Wikipedia: Източнобългарски кон

Wikipedia: Плевенски кон

Zooferma: Дунавски (Danube(Danubian))

Zooferma: Източнобългарски кон (East Bulgarian)

Асоциация "Източнобългарски кон": Genealogical structure

Асоциация "Източнобългарски кон": Екстериорно-конституционален тип

Muut määrittelemättömät lähteet

Rotuesittelyssä eteläamerikkalaiset pasot

Joskus minulle esitettiin toive, että kirjoittaisin rotuesittelyn paso creolesta. Kyseessä oli itsellenikin tuntematon rotunimike, mutta se kuulosti kiinnostavalta juuri siksi. Enpähän tiennyt, mihin kaninkoloon pääni tungin! Asiat näyttävät olevan kaikkea muuta paitsi yksinkertaisia tuolla etelä- ja keski-Amerikassa, kun puhutaan paso-roduista. Niitä nimittäin riittää. Tässä jotakin katsausta siihen, mitä kaikkea onnistuin kaivamaan ja ymmärtämään. Tämä tuskin kuitenkaan on mikään kaikenkattava esitys asiasta, ei välttämättä kaikilta osin edes paikkaansapitävä.

Paso fino

Paso fino on roduista tunnetuin ja virtuaalimaailmassakin yleisin, mutta edes tämän suhteen ei ole yksimielisyyttä kaikista asioista. Useimmiten paso fino -nimellä kulkeva rotu ymmärretään Puerto Ricosta kotoisin olevaksi roduksi, mutta toiset lähteet mainitsevat sen kotimaaksi sekä Puerto Ricon että Kolumbian, mahdollisesti myös Dominikaanisen Tasavallan ja Costa Rican. 

Niin tai näin, nämä hevoset ovat tyypiltään ja perimältään iberialaisperäisiä ja Iberian niemimaalta, niinsanotuilta jenneteiltä (Spanish Jennet) on kotoisin myös niiden askellaji, jota nimitetään pasoksi. Paso on lateraalinen, nelitahtinen ja tasatahtinen askellaji, jossa ei ole liitovaihetta. Se on ratsastajalle miellyttävä ja tasainen, ja ymmärtääkseni myös hevoselle taloudellinen, koska jalkojen liike ei ole korkeaa. Se on ollut siis erinomainen askellaji työkäyttöön tarkoitetulle hevoselle.

Perunpaso 

Muita nimityksiä: (Caballo) Paso Peruano, Peruvian Horse, Peruvian Stepping Horse, Costeño de paso

Perunpaso on ehkä se toiseksi parhaiten tunnettu paso-roduista, mutta virtuaalimaailmassa kovin harvinainen. En tiedä, onko se nimestään huolimatta mitenkään läheinen sukulainen paso finolle, ei välttämättä. Se on kuitenkin yhtä lailla iberialaisperäinen rotu, mutta niinhän oikeastaan kaikki rodut etelä- ja keski-Amerikassa ovat.

Perunpasolla on ilmeisesti varsin samanlainen askellaji kuin paso finolla, mutta sitä kutsutaan paso llanoksi. Siitä on olemassa myös muunnos, sobreandando, joka on muuten pason kaltaista, mutta se ei ole ihan tasatahtinen, vaan tahti menee 1-2, 3-4. Ilmeisesti ainakin jotkin perunpasoyksilöt saattavat osata myös ravin, ainakin vapaana. Siitä minulla ei ole tietoa, ovatko paso llano ja sobreandando toisensa poissulkevia sillä tavoin, että hevonen osaa vain jompaakumpaa, ei molempia. 

Kumpaankin askellajiin, paso llanoon ja sobreandandoon liittyy perunpasoilla ns. termino, etujalkojen ulospäin melova liike. 

Hendricksin mukaan Perusta on kotoisin myös Costeño-niminen rotu, jolla on myös espanjalaisilta esivanhemmilta peritty erikoisaskellaji. FAO:n mukaan perunpasosta käytettäisiin myös nimityksiä "Peruvian Criollo" tai "Andean", mutta ainakin tuo jälkimmäinen on kai vissiin eri asia. Hendricks puolestaan listaa Peruvian Criollon vaihtoehtoiseksi nimitykseksi Andean-rodulle. Miten lieneekin, niin minulla ei ole tietoa siitä, onko näillä erikoisaskellajeja.

Kuubanpaso

Muita nimityksiä: Cubano de Paso

Kuten nimestä voi päätellä, tämä on kotoisin Kuubasta. Sinänsä kuubanpaso on käsittääkseni hyvin samankaltainen rotu paso finon kanssa. Iberialainen leima on selvä, kyseessä on samalla tavalla jalo, tiivis ja suhteellisen pienikokoinen hevonen. Kuubanpason erikoisaskellajia kutsutaan nimellä marcha fina y gualdrapeada, marcha tai andaduras. Hendricksin mukaan sekin on lateraalinen ja nelitahtinen askellaji.

Costa Rican paso

Muita nimityksiä: Caballo Costarricense de Paso, Costa Rican Saddle Horse

Siltä varalta, ettei paso fino ole costaricalainen rotu, niin siellä kuitenkin on oma pasokantansa, jota nimitetään Costa Rican pasoksi. Ilmeisesti kyseessä on hyvin samankaltainen rotu kuin paso fino.

Kolumbialaiset paso-rodut

Sitten on tämä Kolumbia. Sieltä on kotoisin peräti neljä paso-rotua tai oikeastaan kyse on hyvin samantyyppisistä hevosista. Ne polveutuvat alunperin kolumbianpasosta, mutta näillä muilla tyypeillä on eri askellajit, joiden mukaan ne on nimettykin. Joitain ilmeisen vähäisiä rakenne-eroja on tai voi olla. Vail Andersonin mukaan Kolumbiassa on pääsääntöisesti kaksi erillistä hevoskantaa, kolumbianpaso tyyppeineen ja Colombian Creole Cattle Horse. Jälkimmäisestä en tiedä sen enempää, mutta sillä ei välttämättä ole erikoisaskellajeja lainkaan.

Tuo paso-kanta jakautuu tosiaan neljään: 

• Kolumbianpaso
• Trote y galope
• Trocha y galope
• Trocha

Kolumbianpaso (Columbian Paso Fino)

Epäilen, että kolumbianpasolla on sama askellaji kuin puertoricolaisella paso finolla ja voi hyvinkin olla, että tämä on hyvin lähisukuinen puertoricolaisen paso finon kanssa. Epäilen myös, että Pohjois-Amerikassa ja Euroopassa puertoricolaista ja kolumbialaista kantaa saatetaan risteyttää keskenään ja puhua jälkeläisistä yhtä kaikki paso finoina.

Trote y galope

Trote y galopen nimi tulee sen erikoisaskellajeista, jotka kyllä kääntyvät espanjasta raviksi ja laukaksi, mutta eivät varsinaisesti ole niitä. Trote on kaksitahtinen, diagonaalinen askellaji, jonka askeljärjestys on sama kuin ravissa, mutta siinä ei ole liitovaihetta lainkaan tai se on hyvin lyhyt. Galopessa askeljärjestys on sama kuin laukassa ja se on kolmitahtinen, mutta ilmeisesti siitäkin puuttuu liitovaihe (lähes) kokonaan.

Minun on tunnustettava, etten ole nähnyt näistä hevosista videota vapaana, vain ratsastettuna. En siis tiedä, millaisia nämä askellajit olisivat vapaana. Ratsastusvideoissa ne näyttävät kovin kootuilta, koska se on ideaali näytöksissä, mutta ATTA:n mukaan niitä voidaan ratsastaa myös pidemmässä muodossa. Vail Anderson myös mainitsee, että jotkin yksilöt hallitsevat myös trochan, mahdollisesti ravinkin.

Trote y galopet ovat isokokoisempia kuin kolumbianpaso ja trocha.

Trocha (Trocha Pura Colombiana, Trocha Colombiana)

Trocha on nelitahtinen ja epätasatahtinen askellaji, jossa askeljärjestys on sama kuin käynnissä: vtj (1) - vej (2) - otj (3) - oej (4). Tahdit 2 ja 3 ovat hyvin lähekkäin, siitä syntyy askellajin hieman epätasainen tahti. Trochat osaavat ilmeisesti myös tavanomaisen ravin, samoin kuin käynnin, laukan ja kiitolaukan.

Vail Andersonin mukaan trochat ovat matalampia kuin trote y galopet ja trocha y galopet.

Trocha y galope (Trocha y Galope Reunido Colombiano)

Trocha y galope on loogisesti se tyyppi, joka osaa trochan ja galopen, muttei ilmeisesti siis trotea. Ilmeisesti näiltä löytyy myös ravi.

Paso Iberoamericano

Tämä on costaricalainen risteytysrotu, jossa etelä-amerikkalaisia askellajihevosia (perunpaso, paso fino, mangalarga, mahdollisesti myös campolino, kuubanpaso, kolumbialaiset pasot, ehkä jonkinlainen paso creole) risteytetään iberialaisten hevosten kanssa, erityisesti andalusianhevosten ja lusitanojen. Ilmeisesti iberialaiseksi roduksi kelpaavat myös hispano-arabi, sorraianponi, mallorcanhevonen ja menorcanhevonen, sekä andalusia- ja lusitano-risteytykset (Cruzado Portugues, Cruzado Espanõl). 

Paso creole

Tämä onkin sitten se murheenkryyni, että mikä varsinaisesti on paso creole. Se ei ihan valjennut! 

Sana creole tai criollo vilahtelee moneen kertaan eri lähteissä näiden rotujen yhteydessä. Toisaalta criollo on argentiinalainen rotu, jolla tiettävästi ei erikoisaskellajeja ole, mutta oikeastaan koko latinalaisessa Amerikassa on criolloiksi nimitettyjä hevosia (Brasiliassa crioulo), jotka eivät välttämättä edusta mitään rotua. Creole (alunperin ransk. créole, esp. criollo, port. crioulo) terminä viittaa sekoittuneeseen alkuperään (vrt. kreolikansat eli etniset ryhmät, jotka syntyivät eurooppalaisten ja ei-eurooppalaisten kansojen sekoittuessa).

Paso creole -termiä ei juuri kuitenkaan tunneta. Löysin pari lähdettä, UAHA:n ja Narrawin Studin, jotka ovat jollain tasolla määritelleet, mikä on paso creole. 

Narrawin Stud on mahdollisesti vain yksittäinen kasvattaja, joka risteyttää paso finoja, perunpasoja ja Costa Rican pasoja keskenään ja muihin rotuihin, ja nimittää näitä paso creoleiksi. Sinänsä jalostusohje on yksinkertainen: paso creolessa tulee olla jotain mainituista paso-roduista ja mahdollisesti muita rotuja. Paso-rotujen osuus pitäisi olla vähintään 50 %.

UAHA määrittelee paso creolen myös paso-risteytykseksi. Sallitut paso-rodut ovat paso fino (ei mainita tarkemmin, minkämaalainen paso fino) ja perunpaso. Sinänsä sallittuja risteytysrotuja ei mainita, mutta UAHA listaan suosituimmat rodut:

• Andalusianhevonen
• Amerikanravuri
• Saddlebred
• Muut paso-rodut

Tässäkin tapauksessa paso-verta tulee olla vähintään 50 %.

Molemmissa lähteissä mainitaan, että hevosen ulkonäössä tulee näkyä se paso-perimä selkeänä espanjalaisena tyyppinä ja erikoisaskellajeina. Ideaalisti sen tulisi olla tasatahtinen paso, mutta muitakin erikoisaskellajeja hyväksytään (trocha, sobreandando, pasitrote, amble). Narrawin mainitsee, että myös ravi on mahdollinen, mutta ei toivottu. Termino hyväksytään.

Lähteet

American Trote & Trocha Association (ATTA): Breed Information

American Trote & Trocha Association (ATTA): The Trote y Galope Horse

FAO: DAD-IS datasheet

Hendricks, B.: International Encyclopedia of Horse Breeds

Internationale Gangpferde Vereinigung: Der Töltiberer

Narrawin Stud: Paso Creole Horses

United Australian Horses of Americas (UAHA): Paso Creole

United Australian Horses of Americas (UAHA): Registries

Vail Anderson, R: Colombian Creole Horse Breeds

Wikipedia: Costa Rican Saddle Horse

Wikipedia: Cuban Paso

Wikipedia: Paso Fino

Wikipedia: Paso Iberoamericano

Wikipedia: Peruvian Paso

Wikipedia: Trocha Pura Colombiana

Wikipedia: Trote y galope

Zamy Horse Farms: The Trote y Galope Horse

Muut määrittelemättömät lähteet

Rotuesittelyssä posavinanhevonen

Tekstissä käytettyjen lähteiden käännöksissä on käytetty tekoälyä.

Tällä kertaa valitsin rotuesittelyyn hyvin tuntemattoman kylmäverirodun, nimittäin kroatialaisen posavinanhevosen. Se tunnetaan myös nimillä Posavje Horse tai hrvatski posavac. Englanninkielisessä Wikipediassa se esitellään nimellä Posavac ja muinaisessa Hevosmaailma.netissä käytin siitä suomeksi käännettyä nimeä posavjenhevonen. Myös VRL:ssä se on nimellä posavjenhevonen (tieto korjattu 21.5.2025). Tulin nyt tarkemmin kaivellen siihen tulokseen, että posavinanhevonen olisi ehkä se oikeellisin termi. Jos haksahdan käyttämään nimitystä posavjenhevonen, se johtuu tästä historiasta.

© Posavec horse Sentrupert dec 26 2009 by Ines Zgonc

Shared under CC BY-SA 2.5 SI

Rodun historia

Posavinanhevonen katsotaan kroatialaiseksi roduksi, vaikka se taitaa kyllä olla kotoisin vähän nyky-Kroatiaa laajemmalta alueelta. Sitä pidetään kotoperäisenä rotuna myös Sloveniassa. Rodun kotialuetta on Sava-joen laakso, joka kattaa alueita Sloveniasta, Kroatiasta, Bosnia-Hertsegovinasta ja Serbiasta. Posavinanhevonenkin on levinnyt näille alueille.

Rodun historia yltää kauas, sillä se oletettavasti polveutuu illyrialaisten ja kelttiläisten heimojen hevosista. Näihin hevosiin risteytyi eteläslaavilaisten kroaattien mukanaan tuomia hevosia. Myöhemmin alueella on liikkunut paljon muitakin heimoja, gootteja, avaareja, mahdollisesti myös mongoleja. Myös ottomaanien arabialaissukuiset hevoset todennäköisesti vaikuttivat paikallisiin hevosiin. Tätä paikallista hevoskantaa nimitettiin nimellä bušak ja nimi vilahtelee vieläkin siellä täällä käytössä.

Muuten posavinanhevosen historian voi olettaa olleen hyvin tyypillinen kylmäveriselle. Se on ollut alueen olosuhteisiin sopeutunut työhevonen, vahva ja työteliäs, mutta myös taloudellinen pitää. Jalostus on ollut pääasiassa sattumanvaraista, mutta tähtäsi toki siihen, että syntyvät varsat olisivat yhtä käyttökelpoisia kuin vanhempansa, kenties parempiakin.

1960-luvulla rotua yritettiin parantaa risteyttämällä siihen suurempia ja raskaampia kylmäverisiä, kuten ardennereita. Tulkitsen lähteitä siten, että kenties juuri nämä risteytykset tekivät alkuperäisestä posavinanhevosesta harvinaisen eikä kokeilu ollut välttämättä kovin onnistunut. Myös koneellistuminen vähensi hevosten lukumäärää erityisesti maatalouskäytössä.

Tavoitteellinen puhdasrotuisten posavinanhevosten kasvatus ja ylipäänsä rodun säilymisen huomiointi alkoi ehkä vasta muutama vuosikymmen sitten. Rekisteri niille on avattu ilmeisesti 1993.

Rakenne

Posavinanhevonen on yleisesti ottaen melko tyypillinen kevyehkö kylmäverinen. Se on myös mielestäni huomattavan pienikokoinen, sillä hevosten keskikorkeus ei ole kuin 142 senttiä.

Tämä lista rodun rakennepiirteistä on oma käännökseni ja tulkintani eikä mikään virallinen rotumääritelmä.

• Yleiskuva on keskiraskas ja voimakas kylmäverinen. Jonkinasteista jaloutta toivotaan.
• Ihanteellinen säkäkorkeus oreille on 140-150 senttiä (145-152 cm?) ja tammoille 135-140 senttiä (135-148 cm?).
• Sukupuolileimat ovat selkeät sekä tammoilla että oreilla.
• Pää on pienehkö ja kuiva.
• Otsa on leveä, profiili suora, korvat pienet, silmät ja sieraimet ovat suuret ja ulkonevat.
• Kaula on keskipitkä, lihaksikas ja kaareva. Se liittyy lapoihin hyvin (ilmeisesti siis melko ylös).
• Lavat ovat pitkät ja melko loivassa kulmassa.
• Rintakehä on leveä ja syvä, kylkiluut ovat hyvin kaareutuneet.
• Selkä on lyhyt tai keskipitkä ja leveä.
• Takaosa on leveä, lautanen melko laskeva ja lihaksikas.
• Yleisesti ottaen runko on kompakti ja tiivis.
• Jalat ovat kuivat ja vahvat, nivelet hyvin erottuvat. Jalka-asennot ovat hyvät.
• Sääret ovat lyhyet.
• Kaviot ovat melko suuret.
• Liikkeet ovat rytmikkäät ja säännölliset.
• Jouhet ovat usein kihartuvat, mutta maltillisen pituiset. Vuohisissa on jonkin verran pidempää karvoitusta.
• Ruunikko on väreistä yleisin (84 % slovenialaisessa tutkimuksessa), rautias on seuraavaksi yleisin (11 %), mustia ja kimoja on vähän (2-3 % kumpiakin). Muiden värien esiintymisestä ei ole varmuutta, vaikka kroatialainen rotujärjestö listaa kyllä voikkovärit ja lehmänkirjavat. Lehmänkirjavuus on ilmeisesti epätoivottua.

Käyttö ja muut ominaisuudet

Posavinanhevonen on tosiaan ollut työhevonen ja tunnettu vetokyvystään, vaikka onkin kooltaan melko pieni. Se on sopeutunut kotiseutunsa olosuhteisiin ja on lisäksi varhain kehittyvä ja hyvä rehunkäyttäjä. Luonteeltaan niiden tulisi olla rauhallisia, tasaisia ja ahkeria. 

Nykyään työkäyttö on vähäistä, mutta posavinanhevosia käytetään edelleen jonkin verran metsätöissä. Sen lisäksi sitä käytetään harrasteratsuna ja valjakkohevosena. Niitä kasvatetaan jonkin verran myös lihantuotantoon ja se saattaa olla tällä hetkellä tärkein käyttö. Ainakin Sloveniassa ja Kroatiassa yritetään laajentaa posavinanhevosten käyttöä eri tarkoituksiin, kuten laidunnukseen, terapiakäyttöön ja matkailukäyttöön.

Posavinanhevonen on harvinainen. Kroatiassa niitä on raportoitu olevan noin 7500-9000 yksilöä (2023) ja Sloveniassa 2162 yksilöä (2024). Serbia ja Bosnia-Hertsegovina eivät ole raportoineet FAO:lle mahdollisista posavinanhevosista ja niiden tilanteesta. Kannan pienuudesta johtuen rodun geneettinen pohja ei ole suuri ja sisäsiitoksen aiheuttamia ongelmia yritetään välttää.

Lähteet

• FAO: Breed data sheet.
• Hrvatski Posavac: Hrvatski posavac - budućnost.
• Hrvatski Posavac: Hrvatski posavac - naslijeđe.
• Hrvatski Posavac: Hrvatski posavac - sadašnjost.
• Hrvatski Posavac: Karakteristike konja Hrvatski posavac.
• Hrvatski Posavac: Uzgojni standardi Hrvatskog posavca.
• Javna služba nalog genske banke v živinoreji: Posavje Horse.
• Luštrek, B., et al: A decade of implementing the preservation program in Slovenian indigenous breed Posavje horse – an overview.
• Simčič, M., et al: Analysis of conformation traits of the posavje horse in Slovenia.
• Wikipedia: Posavac.
• Muut määrittelemättömät lähteet.

Rotuesittelyssä kabardinhevonen

Tällä kertaa esittelyvuorossa on kabardinhevonen.

© Bob Langrish

Historia

Kabardinhevonen on kotoisin itä-Tserkessiasta, joka nykyisin on Kabardi-Balkarian tasavalta Venäjän federaatiossa. Se sijaitsee Kaukasus-vuoriston pohjoisrinteillä ja Kabardian tasangolla. Kabardinhevonen on kehittynyt ennen kaikkea vuoristoalueilla. Paikalliset heimot (ilmeisesti agydelaiset kansat, aiempi nimitys tšerkessi) ovat kasvattaneet hevosia, jotka sopeutuivat alueen olosuhteisiin. Hevosia laidunnettiin laumoissa, jotka talveksi siirrettiin tasangoille ja kesäksi vuoristolaitumille. Pohjois-Kaukasuksen alueella on elänyt muitakin rotuja, joista ainakin karachai on melko läheinen kabardiinille.

Kabardinhevosen alkuperä on sekoitus vähän kaikenlaista paikallista hevosta: arojen hevosia, karabahinhevosta, arabianhevosta, persialaisia hevosia ja turkmeenia, kenties ahaltekiäkin. 

Rotu tunnettiin ilmeisesti 1500-luvulla, jolloin Hendricks mainitsee sen olleen yleinen ja laajalle levinnyt. Todennäköisesti rotu on tätäkin vanhempi. Hevoset ovat olleet tärkeitä alueen asukkaille. Niitä on käytetty erityisesti sotaratsuina, mutta myös muuhun ratsastukseen, oletettavasti myös kuormahevosina ja työhevosina.

Kabardinhevosia kasvatettiin 1800-luvun loppupuolella tsaarin armeijan tarpeisiin ja myöhemmin puna-armeijalle. Rotu kuitenkin kärsi ensimmäisestä maailmansodasta ja sisällissodasta pahoin. Rodun elvytys alkoi 1920-luvulla ja kantakirja avattiin ilmeisesti 1935, mutta toinen maailmansota iski rodun kotialueelle, kun syksyllä 1942 natsi-Saksan armeija valtasi pohjois-Kaukasuksen aluetta.

Nykyäänkin kabardinhevonen on harvinainen ja vaarassa kadota. Osan harvinaistumisesta voi selittää anglo-kabardinhevonen, joka on ilmeisesti nykyään oma rotunsa, mutta joka luotiin risteyttämällä kabardinhevosia ja täysiverisiä. Kabardiineja on jonkin verran viety keski-Eurooppaan.

Rakenne

Kabardinhevonen ei kaikilta osin vastaa eurooppalaista ratsuhevosen ihannetta. Sukupostista löytyy jonkin verran kuvia vanhoista kabardinhevosista, jotka ovat melko yhteneväisiä tyypiltään, mutta nykyhevoset vaikuttavat olevan rakenteeltaan parempia ja kevyempiä. Erityisesti runko ja selkä ovat lyhyemmät kuin aiemmin. Kenties jalostuksessa on käytetty täysiveristä tai muita rotuja. Rotumääritelmä ei ole virallinen ja seassa on omia huomioitani.

• Pää on kuiva, toisinaan hieman karkeatekoinen.
• Profiili on suora tai kyömyhkö. Varsinkin aikaisemmin kyömy pää vaikutti olevan kenties jopa yleinen.
• Kaula on lihaksikas ja keskipituinen. Usein se on melko matala eikä alakaulaisuus tai joutsenkaulaisuus ole ainakaan aiemmin ollut mitenkään tavatonta. 
• Säkä on jossain määrin erottuva ja pitkä.
• Hendricks väittää lavan olevan pitkä ja loiva, mutta vanhoissa kuvissa lapa on usein melko pysty.
• Rintakehä on syvä ja leveä.
• Runko on vahva ja tukeva.
• Selkä on vahva, usein suorahko ja nykyhevosilla ilmeisesti lyhyempi kuin aiemmin.
• Lanne on lihaksikas.
• Lautanen on ainakin jonkin verran laskeva ja takaosa voimakas.
• Jalat ovat sijoittuneet hyvin rungon alle.
• Takajalat ovat usein käyrät. 
• Jalkojen nivelet ovat hyvät ja kuivat.
• Kaviot ovat kovat.
• Askellajit ovat hyvät: käynti on tahdikasta, ravi ja laukka kevyitä ja tasaisia. Askellus on melko korkeaa. Osa hevosista hallitsee jonkinlaisen passikäynnin.
• Peitinkarva ei ole erityisen pitkää, mutta jouhet ovat tuuheat ja toisinaan vuohisissa esiintyy pidempää karvoitusta.
• Yleisin väri lienee tumma ruunikko tai mustanruunikko, mustiakin on. Vanhoista kuvista löytyi myös kimo, mutta on kyseenalaista, esiintyykö niitä enää. Jos valkoisia merkkejä on, ne tapaavat olla pieniä.
• Säkäkorkeudesta eri lähteet ovat erimielisiä: jotkin sanovat orien keskikorkeuden olevan 155 senttiä ja tammojen 152 senttiä. Toisten mukaan säkäkorkeus vaihtelisi välillä 145-155 senttiä.

Englanninkielisen Wikipedian mukaan rodussa oli kolme tyyppiä:

• Perustyyppi: tyypillinen vuoristoalueiden ratsuhevonen, hoikka, mutta silti lihaksikas
• Itämainen tyyppi: arabianhevosen vaikutusta näkyvissä, pienempi pää, kuivat jalat, ohuempi iho ja luonteeltaan kuumempi
• Massiivinen tyyppi: massiivisempi kuin muut, muistuttaa vaunuhevosta

Käyttö ja ominaisuudet

Kabardinhevonen on selkeästi vuoristorotu. Se on tunnettu kestävyydestään ja varmajalkaisuudestaan. Osin tähän varmajalkaisuuteen ja vuoristoseutuun liittyy myös tuo lyhyehkö, korkea askellus, joka on hyödyksi kivisillä seuduilla. Rodulla on kuulemma myös erinomainen suuntavaisto. Luonteeltaan niiden sanotaan olevan eloisia ja energisiä, mutta silti tottelevaisia ja taipuisia. Se on myös pitkäikäinen rotu.

Kuten sanottu, kabardinhevonen on ennen kaikkea ratsuhevonen, mutta ei se vetohevosenakaan huono ole. Olympialajeissa se ei kuitenkaan erityisesti loista pienen kokonsa ja lyhyen askelluksensa vuoksi. Matkaratsuna se sen sijaan pärjää.

Kabardinhevonen virtuaalimaailmassa

Kabardinhevonen on tosi harvinaisuus virtuaalimaailmassa. Niitä ei ole rekisteröity kymmeneen vuoteen yhtään kappaletta ja kaikkiaan VRL:n rekisterissä on vain 39 kabardiinia (VRL tuntee rodun nimellä kabardiini).

Siittola Cipofüzo kasvatti joitain kabardinhevosia joskus ennen vuotta 2010, ilmeisesti RBSH-jalostusta varten. Rotu nimittäin on sallittu RBSH-jalostuksessa. Ionicissakin niitä oli ja kymmenkunta kasvattia syntyi. Sen enempää kabardikasvatuksesta ei tullut, mutta osa noista hevosista näkyy edelleen Ionicin RBSH:issa.

Lähteet

• FAO: Breed data sheet
• Hendricks, B.: International Encyclopedia of Horse Breeds
• Oklahoma State University: Kabarda Horses
• Wikipedia: Kabarda horse
• Wikipedia: Кабардинская лошадь
• Muut määrittelemättömät lähteet

Rotuesittelyssä doninhevonen

Jatkan näitä rotuesittelyitä toisella venäläisellä rodulla, iomudia paremmin tunnetulla doninhevosella.

© Bob Langrish

Historia

Doninhevonen tunnetaan kasakoiden ratsuna ja sitä se toki on ollutkin. Sen kestävyys ja soveltuvuus ratsuväen hevoseksi tuli tunnetuksi Napoleonin hyökätessä Venäjälle 1812. Ranskalaiset joutuivat perääntymään poltetusta Moskovasta talven tullessa. Ranskan armeijan hevosia kuoli tuhatmäärin ruuan puutteeseen ja kylmyyteen samalla kun kasakat sitkeine hevosineen iskivät perääntyvän armeijan kimppuun. Osa kasakoista seurasi ranskalaisia ilmeisesti lähestulkoon läpi Euroopan – ja palasivat sitten takaisin Venäjälle hevosineen.

Alkuperäinen doninhevonen, josta käytetään nimitystä "old Don" (vanha doninhevonen), oli nykyistä doninhevosta pienempi ja tukevampi. Se polveutui Don-joen alueen puolivilleistä arohevosista. Siihen vaikuttivat myös itäiset hevoset, kuten karabahinhevonen, turkmeeni ja jossain määrin myös arabianhevonen. Jo ennen Napoleonin sotia rotu oli tunnettu kestävyydestään. Siihen toki vaikutti tapa, jolla hevosia kasvatettiin Donin alueella: hevoset saivat laiduntaa laumoissa aroilla vuoden ympäriinsä, jolloin vain sitkeimmät pärjäsivät.

Hendricksin mukaan tavoitteellinen doninhevosten kasvatus alkoi vasta 1800-luvulla, Napoleonin sotien jälkeen. Viimeistään tällöin rotuun risteytettiin suurikokoisempia rotuja kuten täysiveristä, orlov-ravuria ja vanhaa Orlov-Rostoptshiniä, mahdollisesti myös karabahinhevosta, arabia (erityisesti persianarabia), turkmeenia ja ahaltekiä, ehkä myös iomudia. Tämä teki doninhevosesta isomman ja siromman, paljolti samantyyppisen kuin se nykyään on.

Doninhevonen oli 1800-luvulla laadukkaana pidetty ratsuväen hevonen ja sen takia sitä käytettiin monen muun rodun parantamiseen. Se sopeutui hyvin vuoristoalueille, kuten Kazakstaniin ja Kirgisiaan, missä se vaikutti novokirgiisin ja kushumin syntyyn. Se on myös budjonnyn kantarotu. Doninhevosten lukumäärä oli suurimmillaan 1900-luvun alussa.

Sitten tuli ensimmäinen maailmansota ja Venäjän sisällissota. Ne tuhosivat doninhevoset miltei kokonaan. Rotu onnistuttiin kuitenkin elvyttämään ja nykyään sen lukumäärä lienee turvallisella tasolla.

Rakenne

Hendricks kertoo doninhevosessa olevan kolme eri tyyppiä: itäinen tyyppi, raskas tyyppi ja ratsutyyppi. Muut lähteet eivät mainitse mitään tällaisista erillisistä tyypeistä nykyisessä doninhevosessa. Olisi tietenkin loogista, että 1800-luvulla ja ehkä vielä 1900-luvun alkupuolellakin erityyppisiä doninhevosia tosiaan oli, riippuen siitä, miten paljon kunkin yksilön suvusta löytyi vanhaa doninhevosta ja miten paljon ja mitä risteytysrotuja.

Voisin hyvinkin kuvitella raskaan tyypin doninhevosen olevan tai olleen eniten vanhan donin kaltainen, tukevampi ja kenties matalampi kuin muut tyypit. Itäisessä tyypissä näkyisi enemmän sitten näiden itäisten risteytysrotujen vaikutus, arabin, turkmeenin, ahaltekin, ehkä karabahinhevosenkin. Ratsutyyppisen doninhevosen suvusta puolestaan löytyisi enemmän täysiveristä, Orlov-Rostoptshiniä ja orlov-ravuria. Mutta tämä on vain omaa spekulointiani.

Joka tapauksessa doninhevosen rakennetta kuvataan näin, seassa on omia huomautuksiani:

• Yleiskuvaltaan doninhevoset ovat suhteellisen tukevia, matalajalkaisia ja hieman vaatimattoman näköisiä hevosia.
• Pää on keskikokoinen, otsa leveä.
• Profiili on useimmiten suora, mutta eri lähteiden mukaan se voi olla myös aavistuksen kyömy tai kovera. Itse olen nähnyt harvakseltaan aavistuksen koveria profiileja, varsinaista kyömyä en ehkä koskaan.
• Kaula on keskimittainen, päänliittymä ei ole erityisen avoin. Varsinkin oreilla voi olla raskas kaula. Mielestäni lyhytkaulaisuus tai alakaulaisuus ei ole mitenkään tavatonta, mutta vaihtelua on paljon.
• Säkä on korkea tai melko korkea. Jos minulta kysytään, tässäkin on vaihtelua.
• Lapa on toisinaan pystyhkö.
• Runko on yleisesti ottaen leveä ja rintakehä muutenkin hyvin kehittynyt.
• Selkä on suorahko, pitkänlainen ja leveä. Myös lanne on melko suora.
• Lautanen on usein laskeva, mutta toisinaan suorahko. Se on jossain määrin pitkä.
• Jaloissa on esiintynyt asentovirheitä, mutta Hendricksin mukaan ne on saatu pääosin poistettua huolellisella jalostuksella. Itse kyllä olen toisinaan nähnyt vakaviakin asentovirheitä, kuten koukku- ja sapelijalkoja tai lyhyitä vuohisia.
• Jalat ovat lihaksikkaat ja vahvat.
• Säkäkorkeudesta eri lähteet ovat vähän erimielisiä, mutta se liikkunee suunnilleen jossain 154 ja 165 sentin välissä.
• Väreistä rautias on yleisin, mutta myös ruunikkoa, mustaa ja kimoa tiettävästi esiintyy. Hallakkoväreistä on vahvahko epäily. Kenties osa tummajouhisista raudikoista saattaisi olla punahallakoita, mutta tämä on vain omaa mutu-arvelua. Ainakin toisinaan erityisesti rautiaassa näkyy selkeä metallinkiilto.

Käyttö ja ominaisuudet

Doninhevonen on edelleen erittäin kestävä, terve ja vähällä toimeentuleva rotu. Kuten sanottua, se on tunnetuin ratsuväen hevosena, mutta perinteisesti sitä on käytetty myös valjakossa. Erityisesti mainitaan venäläinen nelivaljakko, tatshanka, jossa hevoset on valjastettu kaikki neljä rinnakkain.

Nykyään doninhevonen on pääasiassa harrasteratsu. Sen koko ja liikkeet eivät oikein riitä olympialajeissa korkeisiin luokkiin, mutta matkaratsuna se pärjää erinomaisesti. Virtuaalimaailmassa se voi kilpailla laukkakisoissa ryhmässä 4 eli pitkillä matkoilla. Reaalimaailman don ei ole tunnettu nopeudestaan, mutta kylläkin siitä kestävyydestään, niin että valinta on hyvä. Don on sallittu rotu myös RBSH:n jalostuksessa, vaikka don-risteytyksiä näkeekin nykyään melko harvakseltaan.

Doninhevoset virtuaalimaailmassa

Don ei ole niin ääriharvinainen kuin esimerkiksi taannoin esitelty iomud tai deliboz, mutta ei sitä yleiseksi tai tunnetuksikaan voi juuri sanoa. Kirjoitushetkellä VRL:n rekisterissä on 267 doninhevosta ja sitä on rekisteröity joka vuosi vähintään yksi kappale. 

Tällä hetkellä näyttäisi siltä, että doninhevosia on jonkinlaisia määriä Namyshillissä ja Yemenessä, ja joitain yksilöitä myös Lavender Fieldsissä. Koska nämä kaikki ovat suurtalleja, hevosiakin on melko paljon. Tänä vuonna on rekisteröity jo 51 doninhevosta! Laukkatalleista ainakin Karmalla on joitain yksilöitä kilpailemassa. Jos joku tietää jotakin doninhevosista muilla talleilla, olisin todella kiinnostunut kuulemaan.

Doninhevonen onkin aina ollut juuri tällainen: kukaan ei ole sitä tainnut päärotunaan kasvattaa, yhtäkään don-siittolaa en tiedä olleen. Suurtalleilta sitä on yleensä sitten löytynyt ja satunnaisesti joitain yksittäisiä hevosia muilta omistajilta. Puhdasjalostus on ollut pienimuotoista, mutta RBSH-jalostuksessa sitä on näkynyt jonkin verran. Ionicissakin niitä kasvatettiin reilu kymmenen vuotta sitten, mutta sittemmin rodusta on luovuttu kokonaan. Mietin toisinaan, että pitäisiköhän sekin virhe korjata ja tuoda donit takaisin...

Lähteet

• Hendricks, B.: International Encyclopedia of Horse Breeds
• Kidd, J.: Maailman hevoset – rodut ja kasvatus
• Wikipedia: Donskaja loshad
• Wikipedia: Russian Don
• Muut määrittelemättömät lähteet

Rotuesittelyssä iomud

Tällä kertaa valikoin esiteltäväksi harvinaisen keskiaasialaisen rodun, iomudin.

Historiaa

Iomud on saanut nimensä samannimiseltä turkmeeniheimolta, joka niitä on kasvattanut. Tosin heimon ja myös hevosrodun nimen kirjoitusasu vaihtelee: Iomud, Jomud, Yomud, Yamud, Yomut, Yomood. FAO tuntee rodun jälkimmäisellä nimellä Yomood. VRL:ssä ja myös tässä postauksessa käytetään nimeä iomud. Venäjäksi nimi on iomudskaja.

Iomudin ja myös sen kasvattajaheimon kotiseutua on Turkmenistanin ja pohjoisen Iranin alue Kaspianmeren itäpuolella. Alue on pääasiassa aavikkoa tai puoliaavikkoa.

Iomud on vanha rotu, joka polveutuu paikallisista turkmeenisukuisista hevosista samoin kuin ahaltek. Jotkin lähteet mainitsevat myös arabianhevosen mahdollisena esivanhempana tai että vuosisatoja sitten arabianhevosia olisi risteytynyt paikallisiin hevosiin. Oletettavasti myös arohevoset, kuten kazakstaninhevonen ja mongolianhevonen, ovat vaikuttaneet iomudiin.

Nykyään iomudeja kasvatetaan erityisesti pohjois-Turkmenistanissa Daşoguzin alueella ja myös Uzbekistanissa. Niitä on Iranissakin, mutta siellä se tunnetaan nimellä yamud ja se laskettaneen turkmeeninhevosen tyypiksi. Tämän tekstin kuvat ovat nimenomaan iranilaisista hevosista. Rodun lukumäärä on ollut vähentymään päin ja sitä pidetään uhanalaisena rotuna.

© Bob Langrish

Rakenne

Iomud muistuttaa rakenteeltaan ahaltekiä, mutta on tätä pienempi ja tukevampi. Yleisesti sen rakennepiirteistä kerrotaan seuraavaa:

• Yleisvaikutelma on kevyt, melko siro, mutta silti kompakti. Se ei ole niin korkeajalkainen kuin ahaltek.
• Pää on kuiva ja ja melko leveä. Silmät ovat suuret.
• Profiili on suora tai kyömy, mutta joidenkin lähteiden mukaan se voi olla myös kovera.
• Kaula on keskimittainen tai pitkä, melko tukeva. Kaula ei ole yhtä pysty kuin ahaltekeillä.
• Kaulanliittymä on toisinaan avoin samaan tapaan kuin arabianhevosilla. 
• Säkä on korkeahko.
• Lavat ovat melko loivat.
• Runkoa eri lähteet kuvaavat joko syväksi tai ei kovin syväksi.
• Selkä on pitkähkö ja melko suora.
• Lautanen on jonkin verran laskeva.
• Jalat ovat sirot ja lihaksikkaat. Asentovirheitä voi olla, mutta näistä huolimatta jalat ovat vahvat.
• Nivelet ovat erottuvat.
• Kavioaines on kovaa. Kaviot ovat suurehkot.
• Liikkeet mainitaan pehmeiksi ja joustaviksi. Erityisesti käynti on nopeaa.
• Iho on ohutta.
• Karvapeite on kesäisin ohut ja lyhyt, talvella pidempi ja paksumpi. Jouhet ovat niukat.
• Säkäkorkeus oreilla on keskimäärin 152 senttiä ja tammoilla 149 senttiä. Vaihteluväli on noin 144-155 senttiä.
• Yleisimmiksi väreiksi mainitaan kimo ja rautias, mutta myös musta. Rodulla voi esiintyä myös metallinhohtoista väritystä.

Hendricksin mukaan rodun sisällä on kolme tyyppiä:

• Ahaltek-tyyppi: isokokoisempi kuin muut, muistuttaa paljon ahaltekiä. Mahdollisesti myös muista tyyppejä sirompi.
• Itäinen tyyppi: muistuttaa rakenteeltaan itämaistyyppistä hevosta, jota on parannettu täysiverisellä. Tyypeistä yleisin.
• Arotyyppi: pienikokoisempi, lyhytjalkaisempi ja tukevampi kuin muut. Rakenteessa on piirteitä kazakstanin- ja mongolianhevosista. Tyypeistä harvinaisin.

Käyttö ja ominaisuudet

Iomud on sopeutunut kotialueensa karuun ilmastoon, kuumiin, kuiviin kesiin ja kylmiin, kuiviin talviin. Se on kestävä pitkillä matkoilla, kantamassa painavia kuormia ja niitä on käytetty myös laukkaratsuina, vaikka rotu ei olekaan yhtä nopea kuin ahaltek. Se mainitaan myös hyväksy hyppääjäksi. Yleisesti ne ovat terveitä ja pitkäikäisiä.

© Bob Langrish

Iomud virtuaalimaailmassa

VRL:n rekisterissä iomudeja on yhteensä kymmenkunta ja niistäkin suurin osa on rekisteröity yli 10 vuotta sitten. Ionicin hevosia niistä on puolet, meillä oli muutamia iomudeja vuosina 2009-12 ja pari varsaakin syntyi. Ionicissa iomudeja käytettiin pienimuotoisesti RBSH-jalostukseen ja tallista löytyy edelleen parikin RBSH:ta, joiden suvuissa on iomudeja. 

Lähteet

• FAO: Breed Data Sheet
• Hendricks, B.: International Encyclopedia of Horse Breeds
• Oklahoma State University: Iomud Horse
• Wikipedia: Iomud
• Wikipedia: Jomud
• Muut määrittelemättömät lähteet

Rotuesittelyssä murgenhevonen

Vuoden ensimmäinen rotuesittely ja vuoron saa italialainen murgenhevonen.

Historiaa

Murgenhevonen on kotoisin Apuliasta eli Pugliasta, etelä-Italiasta, sieltä "saappaan korosta". Ilmeisesti se polveutuu vuosisatojen takaa. Lähteissä mainitaan keisari Fredrik II, joka hallitsi aluetta 1100-1200 -lukujen taitteessa. Hän ilmeisesti tuotti alueelle siitoshevosia ja kasvatti sotaratsuja. 

Alue joutui myöhemmin espanjalaisten hallintaan. Tuona aikana sinne tiettävästi tuotiin hevosia Iberian niemimaalta. Alueen paikalliset hevoset saattoivat olla ainakin osittain arabi- ja berberi-sukuisia. Espanjalaisvaikutus näkyy rodussa yhä ja rotu luetaankin ns. barokkirotuihin. Rotuyhdistys perustettiin 1926.

Rakenne

Kuten sanottu, espanjalaisleima on edelleen melko selkeä murgenhevosessa, vaikkei se olekaan yhtä jalo kuin andalusianhevonen. Rotumääritelmä on oma suomennokseni ja tulkintani eikä siten virallinen.

• Pää on sopusuhtaisen kokoinen, se ei saa olla liian raskas eikä epäjalo.
• Profiili on suora tai kyömy.
• Otsa on leveä.
• Sieraimet ovat suuret.
• Silmät ovat suuret, ilmeikkäät ja ilme rauhallinen.
• Kaula on melko leveä alhaalta, mutta seon hyvin kannettu ja lihaksikas.
• Runko vankka ja lihaksikas.
• Rintakehä on syvä ja leveä.
• Lapa on yleensä hyvässä kulmassa ratsulle.
• Säkä on hyvämuotoinen ja liittyy hyvin kaulaan.
• Selkä on melko tasainen, ylälinja hyvä.
• Lanne on lyhyt ja lihaksikas.
• Lautaset ovat sopusuhtaiset ja lihaksikkaat, yleensä takaosa on melko pyöreämuotoinen, mutta lyhyt tai jyrkkä lautanen lienee virhe.
• Häntä kiinnittynyt kohtuullisen korkealle.
• Jalat ovat hyväasentoiset ja suorat. 
• Olkavarsi ja reisi ovat lihaksikkaat. 
• Sääret ovat lyhyet ja tukevat, etusäären ympärys on usein vähintään 22 senttiä.
• Jalkojen nivelet ovat leveät ja voimakkaat.
• Kavioaines on kovaa.
• Liikkeet ovat rytmikkäät.
• Orien säkäkorkeus on yleensä 155-170 cm, tammojen 150-164 cm.
• Jouhet ovat runsaat, mutta jaloissa ei ole pitkää vuohiskarvaa.
• Yleisin väritys on musta, mutta tummanruunikoita ja mustanpäistärikköjä on harvakseltaan. Valkoisia merkkejä ei yleensä ole ja ne voivat olla kiellettyjäkin.

Ilmeisesti aikaisempina vuosisatoina rodussa on ollut kahta tyyppiä, suurempi ja raskaampi maatilojen käyttöön ja pienempi, jota käytettiin työhevosena enemmän vuoristoalueilla. Pienempi tyyppi ilmeisesti katosi ja nykyinen murgenhevonen polveutuu tästä suuremmasta tyypistä, jos tosin on kevyempi kuin esivanhempansa.

Käyttö

Murgenhevonen on ollut alunperin sotahevonen, mutta sitä on käytetty myös maatöissä. Se on ollut hyvin sopeutunut karulle kotialueelleen, jossa kesät ovat kuumia ja kuivia. Sen sanotaan olevan hyvä rehunkäyttäjä.

1900-luvulta lähtien jalostusvalinta on siirtynyt enemmän kevyempiin ja parempiin ratsuhevosiin, vaikka monet lähteet mainitsevat työkäytön edelleen. Murgenhevonen onkin nykyään enemmän ratsuhevonen, jota käytetään monipuolisesti eri tarkoituksiin: hevosterapiaan, vaellusratsuina, yleisratsuina ja niin edelleen. Luonteeltaan sen tulisi olla eloisa, mutta rauhallinen.

Murgenhevonen virtuaalimaailmassa

Rotu on hyvin harvinainen virtuaalimaailmassa. Ionicissa niitä oli muutamia yksilöitä joskus 2010-luvun taitteessa ja jokunen varsakin syntyi, mutta ei siitä sitten mitään tullut. VRL:n rekisterissä niitä on tällä hetkellä 25 kappaletta. Muutamana viime vuonna niitä on rekisteröity joitain yksilöitä, mutta välissä on paljon vuosia, jolloin niitä ei rekisteröity lainkaan. Murge on kuitenkin hieno rotu ja vähäsen harmittaa, ettei se koskaan lähtenyt sen enempää lentoon. Kuvista on toki suuri pula.

Lähteet

• Allevamento San Paulo: Attitudini e morfologia
• Allevamento San Paulo: Norme tecniche
• Allevamento San Paulo: Origini e caratteristiche
• Hendricks, B.: International Encyclopedia of Horse Breeds
• Ministero dell'agricoltura, della sovranità alimentare e delle foreste: Cavallo Murgese
• Wikipedia: Murgese
• Muut määrittelemättömät lähteet

Rotuesittelyssä North American Spotted Draft Horse

Jatkan kylmäverirodulla näitä rotuesittelyitäni ja vuorossa on North American Spotted Draft Horse (NASDH). On syytä huomata, että VRL:oon rekisteröitävä Spotted Draft Horse (SDH) on todennäköisesti hieman eri asia tai on ainakin ollut. Minulla on nimittäin hatara käsitys, että kyseessä olisi virtuaalinen rotu, joka kylläkin olisi luotu aika pitkälti NASDH:n tai vastaavan pohjalta. Tavoitteena oli sama asia (kirjava kylmäverinen) ja käytössä samat keinot (risteyttää vakiintuneita kylmäverirotuja kevyempien lehmänkirjavien rotujen kanssa). Muistelen, että SDH:lle olisi ollut olemassa jonkinlainen jalostusmääritelmä ja rotumääritelmäkin, mutta ne ovat kadonneet jälkiä jättämättä. 

Tässä kuitenkin käyn läpi NASDH:n rotumääritelmää. Yhdysvalloissa on ainakin yksi toinenkin vastaava rekisteri, Spotted Draft Horse Registry, mutta sen säännöt näyttävät olevan erilaiset.

Historia
Varsinaisesti NASDH:n historia ei liene pitkä, North American Spotted Draft Horse Association (NASDHA) perustettiin 1995. Sinänsä hevostyyppi, lehmänkirjava kylmäverinen, on kyllä hyvinkin vanhaa perua.

Jalostus

NASDHA hyväksyy jalostukseen 6 puhdasta kylmäverirotua:

• American Cream Draft
• Belgiantyöhevonen (brabant)
• Clydesdalenhevonen
• Perchenhevonen
• Shirenhevonen
• Suffolkinhevonen

Näiden lisäksi Drum Horse -yksilöitä voidaan käyttää jalostuksessa, jos NASDHA on myöntänyt sille jonkinlaisen tunnistusasiakirjan (certification of identification). Yhdistyksen säännöistä ei suoraan selviä, mitä tämä varsinaisesti tarkoittaa ja mitä sen saamiseksi vaaditaan.

Kylmäveristen lisäksi on sallittua käyttää lämminverirotuja, joilta yleensä tulee se lehmänkirjava väritys. Näiden käyttöön on seuraavia rajoituksia:

• Hevosen tulee olla korkeudeltaan vähintään 152 cm (15 hh).
• Suvussa ei saa olla appaloosaa (mahdollisesti ei muitakaan tiikerinkirjavia hevosia).
• Suvussa ei saa olla aasia tai muulia.
• Suvussa ei saa olla erikoisaskellajirotuja eikä saddlebrediä.
• Suvussa ei ilmeisesti saa olla ponirotuja.
• Suvussa ei ilmeisesti saa olla Gypsy Vanneria tai Irish Tinkeriä (irlannincob).

Paintit ja pintot lienevät värinsä takia yleisimpiä risteytysrotuja. Dutsonin mukaan percheron on suosituin kylmäverirotu. Tässä kohdin on syytä muistaa, että suurin osa Yhdysvaltojen percheroneista on mustia ja kimot ovat varsin harvinaisia, toisin kuin rodun kotimaassa Ranskassa.

NASDHA rekisteröi hevosia kolmessa luokassa:

• Premium Class: lehmänkirjava hevonen, jonka suvussa on vähintään 87,5 % (7/8) sallittua kylmäveristä.
• Regular Class: lehmänkirjava hevonen, jonka suvussa on 50-87,5 % sallittua kylmäveristä. Tähän luokkaan voidaan rekisteröidä myös ruunat, joiden suku on tuntematon, mutta jotka täyttävät muuten rodun ulkonäkövaatimukset.
• Breeding Stock: yksivärinen hevonen, joka sukunsa puolesta olisi kelvollinen joko Premium Classiin tai Regular Classiin ja jonka toinen vanhempi vähintään on väriltään lehmänkirjava. Tämä on avoin vain tammoille ja oreille.

Näiden lisäksi on ollut myös ns. Indexing Registry, johon on rekisteröity hevoset, jotka eivät ole täyttäneet sukuvaatimuksia, mutta jotka muuten on katsottu soveltuviksi NASDHA:n rekisteriin ja jalostuskäyttöön. Tämä rekisteri on ilmeisesti suljettu vuonna 2003.

Rakenne

NASDHA ei tarjoa kovinkaan kummoista rakennemääritelmää. Toisaalta kun katsoo jo noita jalostuksessa sallittuja kylmäverirotuja, ne ovat rakenteeltaan melko erityyppisiä keskenään. On siis mahdollista, että NASDH:ssa on olemassa erilaisia linjoja, belgialaistyyppinen linja, perche-linja jne. Usein NASDH on hieman kevyempi kuin sen kylmäveriset kantavanhemmat, koska seassa on kevyempää rotua jonkin verran.

Tavoitteena on kuitenkin selkeän kylmäverityyppinen hevonen. Rakennemääritelmä on oma käännökseni ja tulkintani eikä virallinen.

• Pää on hyvämuotoinen.
• Kaula on kaareva, päänliittymä suhteellisen avoin.
• Lavat ovat usein pystyt.
• Runko on syvä ja leveä.
• Selkä on lyhyt, leveä ja vahva.
• Takaosa on leveä ja takaosan tulisi olla jossain määrin tasainen. Usein se kyllä ei omien havaintojeni perusteella ole, vaan selkeästi laskeva lautanen tuntuu olevan kenties jopa tyypillinen.
• Jalat ovat vahvat ja tukevat ja sijoittuneet hyvin rungon alle.
• Kyynärvarsi etujaloissa ja reisi ja koipi takajaloissa ovat lihaksikkaat.
• Jaloissa ei aina ole pitkää vuohiskarvaa, mutta oletan että joillain yksilöillä voi olla, erityisesti jos suvussa on shireä tai clydesdalea.
• Säkäkorkeuden tulee olla yli 152 cm (15 hh). Yleensä se on välillä 162-172 cm (16-17 hh), mutta voi olla korkeampikin.
• Hevosen rakenteessa tai ulkomuodossa yleisesti ei saa näkyä merkkejä aasi- tai muuli-perimästä tai ponista.
• Hevonen ei saa osoittaa taipumusta erikoisaskellajeihin.

Väri

Väri tuli jo mainittua: NASDH:n tulee olla lehmänkirjava. Tobiano on kirjavuuskuvioista yleisin, mutta myös overo (frame, mahdollisesti myös sabino ja splashed white) sekä tovero hyväksytään. Kuviosta riippumatta hevosella tulee kuitenkin olla vähimmillään määrätynkokoinen valkoinen laikku jalkojen ja pään ulkopuolella. Jos hevonen on kokovalkoinen, sillä tulee olla vastaavan kokoinen tumma laikku.

Pohjaväriä ei ole rajoitettu, mutta perusvärit ovat yleisimpiä. Kimosta pohjaväristä ei ole mainintaa, joten olettaisin ettei se ole ongelma, muttei välttämättä kovin toivottukaan. Siniset silmät ovat ok. Tiikerinkirjavuuden tuntomerkkejä ei saa olla.

Käyttö

Muiden keskiraskaiden kylmäveristen tavoin NASDH on ennen kaikkea työhevonen, mutta soveltuu moneen muuhunkin käyttöön, kuten valjakkohevoseksi ja harrasteratsuksi. Luonteeltaan niiden tulisi olla rauhallisia, sitkeitä ja miellyttämisenhaluisia.

Mites virtuaalimaailma?

Virtuaalimaailmassa ei taida olla ikinä ollut varsinaista NASDH:ta, tällä rotunimikkeellä siis. Niitä SDH:eja on ollut jonkin verran, mutta kuten kirjoitin yllä, se ei välttämättä ollut ihan prikulleen sama asia kuin tämä NASDH vaan luotu virtuaalimaailman tarpeisiin. Koska jäljetkin SDH:n mahdollisista rotu- ja jalostusmääritelmistä ovat kadonneet, minusta voisimme käyttää jatkossa SDH:n määritelmänä tätä.

Lähteet

Dutson, J: 96 Horse Breeds of North America.

Lynghaug, F: The Official Horse Breeds Standards Guide.

NASDHA: Breed Description.

NASDHA: Rules and Regulations.

Rotuesittelyssä deliboz

Tällä kertaa rotuesittelyyn pääsee deliboz.

Historia

Deliboz on kotoisin Azerbaidžanin luoteiskulmasta Ağstafasta, Qazaxista ja Tovuzista, ja sentyyppisiä hevosia löytyy myös lähivaltioista Armeniasta ja Georgiasta. Rodun historia on vähän hämärä lähteiden epämääräisyyden vuoksi. Se polveutuu azerbaidžaninhevosesta tai on mahdollisesti yksi azerbaidžaninhevosen alalinjoista. Muut alatyypit olisivat Quba, Shirvan ja (Lesser) Caucasian, en tiedä tälle suomenkielistä käännöstä. 

Azerbaidžanista on kotoisin myös karabahinhevonen, joka joskus ilmeisesti luetaan azerbaidžaninhevosen tyypiksi samaan tapaan kuin deliboz, mutta toiset lähteet väittävät, että se eroaisi näistä muista ainakin siinä, että sitä olisi jalostettu puhtaana, kun taas azerbaidžaninhevoseen ja sen alatyyppeihin olisi alettu 1800-luvulla risteyttää muita rotuja, mm. juuri karabahinheosta.

Nämä kaikki rodut, tyypit, linjat tai mitä ne ikinä nyt ovatkaan, ovat ainakin alunperin olleet suhteellisen samankaltaisia hevosia: itämaistyyppisiä (ei kuitenkaan arabialaistyyppisiä) ratsu- ja kuormahevosia. Kaukasuksen alueella lienee ollut oma paikallinen hevoskantansa kenties jo vuosituhansia ja niihin on sekoittunut jonkin verran lähialueiden hevosia (iranilaiset hevoset, turkmeeni).

Deliboz-tyyppi syntyi 1800-luvun lopulla, ilmeisesti karabah-risteytyksistä. Myöhemmin, 1930-40-luvuilla paikallisista hevosista etsittiin deliboz-tyyppiset ja niitä parannettiin arabianhevosilla ja ratsutyyppisillä karabahinhevosilla. Myöhemmin on käytetty edelleen arabianhevosia ja myös terskinhevosia kannan parantamiseen. 

Rakenne

Delibozista on vaikea sanoa yleisesti mitään, sillä se ei ole mitenkään erityisen erottuva rotu. Toki olen nähnyt siitä kuvia hyvin vähän. Tämän verran lähteet siitä kuitenkin kertovat:

• Pää on lyhyt ja kuiva.
• Otsa on leveä mutta pää kapenee turpaa kohden.
• Kaula on kompakti, raskaahko, voi olla myös lyhyt.
• Runko on massiivinen, ylälinja hyvä.
• Selkä on pitkähkö ja tasainen.
• Lautanen on melko tasainen.
• Jalat ovat kuivat ja niissä on erittäin vankka luusto.
• Korkeajalkaisuus saattaa olla jossain määrin yleistä.
• Säkäkorkeus on 137-152 cm.
• Väriltään se on yleensä ruunikko tai kimo, muut värit (rautias, musta) ovat harvinaisia, sikäli jos niitä esiintyy lainkaan.
• Ainakin joillain yksilöillä on periytyvä taipumus jonkinlaiseen passikäyntiin.

Käyttö

Delibozit ovat olleet vuoristoisen kotialueensa ratsuja ja kantojuhtia. Ilmeisesti ne ovat myös vetäneet vaunuja, milloin mahdollista ja niitä on käytetty myös kevyisiin maatöihin. Yleisesti ottaen ne ovat käyttökelpoisia, vahvoja ja varmajalkaisia hevosia. Niitä on käytetty myös laukkakilpailuissa ja saatetaan käyttää edelleen. 

Rotu virtuaalimaailmassa

Deliboz on eittämättä sieltä harvinaisimmasta päästä rotuja. VRL:n rekisterissä niitä on kolmisenkymmentä, joista melkein puolet on rekisteröity ennen vuotta 2011. Sen jälkeen niitä on rekisteröity lähinnä vain yksittäisiä hevosia vuodessa. Kasvattajia ei ole juurikaan ollut, Aavistuksen Immortelle Parkissa syntyi aikoinaan joitain varsoja ja sitten bongasin VRL:stä Rasselas-nimisen tallin, joka mainitsi itsensä deliboz-siittolaksi, mutten tiedä pääsikö talli ja toiminta koskaan jaloilleen. 

Deliboz on sallittu rotu RBSH:n jalostuksessa, mutta hyvin harvoin, jos koskaan, sitä näkee siinä käytetyn.

Lähteet

Alakbarli, F: Horses of Azerbaijan - A Historical Survey.

Hendricks, B: International Encyclopedia of Horse Breeds.

Oklahoma State University: Deliboz Horses.

Wikipedia: Azerbaijan Horse.

Wikipedia: Deliboz.

Wikipedia: Dilbaz atı.

Muut määrittelemättömät lähteet.

Rotuesittelyssä schwarzwaldinrautias

Tällä kertaa rotuesittelyssä on kylmäverirotu, saksalainen schwarzwaldinrautias. Katsotaan sitten, jos jatkan koko loppuvuoden rotuesittelyillä, sillä onhan maailmassa kymmenittäin kiinnostavia rotuja.

© Bob Langrish

Historia

Schwarzwaldinrautias on nimensä mukaisesti kotoisin Schwarzwaldista, metsäiseltä vuoristoalueelta lounais-Saksasta. Se on läheistä sukua eteläsaksankylmäveriselle ja joskus schwarzwaldinrautiasta on pidetty eteläsaksankylmäverisen kevyempänä tyyppinä. Niin tai näin, molemmat polveutuvat norikerista tai sen tyyppisestä kannasta ja ovat hyvinkin vanhoja rotuja, oletettavasti peräisin jo keskiajalta. 

Schwarzwaldinrautiasta on kasvatettu St. Märgenin luostarissa, mistä juontaa rodun vanha nimi St. Märgener (Fuchs). Luostari perustettiin jo 1100-luvulla. Myös muut alueen luostarit ovat ilmeisesti kasvattaneet näitä. Toisaalta paikalliset maanviljelijät tarvitsivat hevosia maa- ja metsätöihin, kuljetuksiin ja muuhun sellaiseen. Koska kaikki maanviljelijät eivät suinkaan olleet varakkaita, he tarvitsivat monikäyttöisen hevosen, joka oli sopeutunut alueen oloihin ja taloudellinen pitää.

Rotuyhdistys perustettiin 1896 ja kantakirja avattiin samana vuonna. Ilmeisesti tässä vaiheessa yritettiin rotua parantaa ja sen kokoa kasvattaa käyttämällä belgialaisia kylmäverioreja, mutta nämä eivät olleet kovin soveltuvia käyttöön. Sinänsä vieraiden hevosten, erityisesti orien, käyttö schwarzwaldinrautiaan jalostuksessa ei ollut mikään uusi asia, sitä lienee tehty aiemminkin.  Vierasta verta on käytetty myös sittemmin rodun parantamiseen, mutta paremmin tuloksin. Hevosten määrä väheni 1970-luvulle tultaessa radikaalisti ja jos tulkitsin oikein, tässä vaiheessa on rotuun tuotu harkitusti muutamia vieraita rotuja, kuten norikeria, freiberginhevosta ja schleswig-holsteininhevosta, ehkä myös tanskalaista jyllanninhevosta. Nykyään rotua kasvatetaan Marbachin siittolassa.

Rakenne

Schwarzwaldinrautias on kylmäverinen, mutta sieltä kevyemmästä päästä. Minun tekisi vähän mieli lukea se samankaltaiseksi yleishevoseksi kuin suomenhevonen on, toki schwarzwaldinrautias on suokkia raskaampi. 

Tämä rakennepiirteiden listaus on oma käännökseni ja tulkintani, joten se ei ole virallinen.

• Yleiskuva on tiivis, voimakas ja kompakti hevonen, joka ei kuitenkaan ole liian raskas.
• Pää on lyhyt, viehättävä ja hienostunut.
• Otsa on leveä, mutta pää kapenee turpaa kohti.
• Silmät ovat suuret ja ilmeikkäät.
• Korvat ovat pienet.
• Kaula on lyhyt ja lihaksikas, päänliittymä on kuitenkin avoin.
• Kaula on kiinnittynyt hyvin lapoihin.
• Säkä ei ole kovin korkea ja erottuva.
• Lapa on viisto, voimakas ja lihaksikas.
• Runko on leveä ja syvä.
• Selkä on lyhyt.
• Lautanen on laskeva ja hännänkiinnitys matala.
• Jalat ovat vahvat.
• Pitkää vuohiskarvoitusta ei juurikaan ole, sen sijaan jouhet ovat yleensä runsaat, kihartuvat ja pitkät.
• Tammojen säkäkorkeus 148-156 cm, orien säkäkorkeus menee 160 cm:iin asti, yleensä välillä 150-160 cm.
• Luonteeltaan ne ovat työteliäitä, vilkkaita ja hyväluontoisia.

Väri

Kuten nimikin kertoo, schwarzwaldinrautias on tavallisimmin rautias. Tyypillinen ja ehkä tavoitelluinkin väri on tumma rautias vaalein jouhin. Väri on toisinaan hyvin tumma, mustaa lähentelevä, kuten tämän kirjoituksen kuvituskuvassa. Päämerkit ovat yleisiä, erityisesti piirrot ja läsit. Jaloissa sen sijaan ei ole sukkia ihan niin usein, vaikkeivät ne mitään tavattomia ole. Jalostusvalinta erityisesti tähän tummaan liinakkoväritykseen aloitettiin ilmeisesti jo 1800-luvulla ennen kantakirjan avaamista.

Rodussa on satunnaisia ruunikoita yksilöitä ja kimoista ja mustistakin puhutaan, vaikka niistä en ole nähnyt kuvia kyllä missään ainakaan toistaiseksi. Marbachista löytyy pari kappaletta ruunikoita schwarzwald-oreja. Ne ovat harvinaisia värejä, väittäisin ehkä että jopa erittäin harvinaisia.

Schwarzwaldinrautiaalta on löydetty harvinaisena myös hopeageeni. Koska suurin osa hevosista on raudikoita, hopeageeni ei tietenkään näy, mutta teknisesti ottaen olisi mahdollista syntyä hopeanruunikko tai hopeanmusta schwarzwaldinrautias. Rodun tyypillinen tumma liinakkoväritys muistuttaa kyllä hopeanmustaa, mutta kyseessä on kuitenkin raudikko.

Käyttö

Kuten historia-osiossa kerroin, schwarzwaldinrautias on alunperin ollut työhevonen, niin kuin kylmäveriset yleensäkin. Nykyisin työkäyttö on toki vähäistä tai peräti olematonta. Schwarzwaldinrautias kevyehkönä, enemmänkin ehkä yleishevosen tyyppisenä rotuna soveltuu hyvin valjakkohevoseksi ja myös harrasteratsuksi.

Rodun nimet

Schwarzwaldinrautias tunnetaan kotimaassaan nimillä Schwarzwälder Kaltblutpferd (schwarzwaldinkylmäverinen) tai lyhyemmin Schwarzwälder Kaltblut tai sitten Schwarzwälder Fuchs (schwarzwaldinrautias). Tuossa yllä tuli jo mainittua myös vanhempi nimitys St. Märgener tai St. Märgener Fuchs. Näiden lisäksi Oklahoma State University listaa myös Wälderpferdin. Englanniksi rotu tunnetaan useimmiten nimellä Black Forest Horse, mutta joskus näkee käytettävän myös termejä Black Forest Coldblood tai Black Forest Chestnut.

Rotu virtuaalimaailmassa

Nyt on nostettava kädet pystyyn ja sanottava, ettei ole kyllä hajuakaan schwarzwaldinrautiaan historiasta virtuaalimaailmassa. Ennen vuotta 2011 niitä on rekisteröity VRL:oon reilu 30 kappaletta. Kerpalla oli näistä muutamia ja jokunen RDN-kasvattikin syntyi. Minulla on hämärä muistikuva, että jokin yksittäinen hevonen olisi ostettu Ioniciinkin, mutta ensinnäkään ei ole mahdotonta ettenkö sekoittaisi sitä johonkin toiseen ja eipä se ole ainakaan varsaa täällä tehnyt. Ensimmäiset Ionicin schwarzwald-varsat syntyivät 2021.

Vuoden 2010 jälkeen schwarzwaldinrautiaita on rekisteröity vain muutamia vuotta kohti ja välivuosiakin on ollut, jolloin ei ole yhtään rekisteröintiä. Nyt tänä vuonna käyrä näyttää ylöspäin, koska Ioniciin syntyi kymmenkunta kasvattia ja sen lisäksi toin kymmenen suvutonta hevostakin. Lisäksi Lavender Fieldsissä näyttäisi olevan yksi tamma.

Lähteet

Haupt- und Landgestüt Marbach: Das Schwarzwälder Kaltblut.

Hendricks, B: International Encyclopedia of Horse Breeds.

Lehner, Schrimpf, Dierks, Distl: Incidence of Mutation for Silver Coat Color in Black Forest Horses.

Oklahoma State University: Schwarzwälder Fuchs Horses.

Schwarzwälder Pferdezuchtgenossenschaft e.V.: Das Schwarzwälder Kaltblutpferd (St. Märgener Fuchs).

Wikipedia: Black Forest Horse.

Muut määrittelemättömät lähteet.

Rotuesittelyssä australianponi

Tällä kertaa esittelyvuorossa on australianponi, toiselta puolelta maapalloa kotoisin oleva ratsuponirotu.

Historia

Australiassa ei hevosia ollut ennen kuin eurooppalaiset siirtolaiset niitä sinne toivat. Ensimmäiset hevoset tulivat sinne vuonna 1786 ns. ensimmäisen laivaston mukana. Australianponin historian voidaan katsoa alkaneen vasta 1803, jolloin Australiaan tuotiin Indonesiasta timorinponeja. Näitä pidetään alkuperäisen ponikannan kantavanhempina. Myöhempinä vuosina Australiaan tuotiin poneja ja myös hevosia muualta, pääosin kait Isosta-Britanniasta. Tuontiponien joukossa oli paljon kaikenlaista: exmoorinponeja, hackneyponeja, shetlanninponeja, connemaroja ja niin edelleen. Tuontihevosista mainitaan erityisesti arabianhevoset ja englantilaiset täysiveriset.

Australianponi mitä oletettavammin syntyi samasta tarpeesta kuin muutkin ratsuponit: haluttiin saada urheilullinen, kevyt ja kaunispiirteinen ratsuponi lapsille. Reseptikin oli sama: risteytetään alkuperäisponeja kevyisiin hevosrotuihin, juurikin niihin arabialaisiin ja täysiverisiin. Jo 1920-luvulla alkoi australianponikanta olla jossain määrin vakiintunutta. Vuonna 1931 perustettiin ponikantakirja, joka kantakirjasi kolmea ponia: shetlanninponeja, hackneyponeja ja sitten kaikkia muita, jotka jäivät korkeudeltaan alle 142 sentin. Tämä kolmas kantakirja oli se, josta nykyiset australianponit polveutuvat.

Kantakirja ei ole ollut täysin suljettu koko tätä aikaa. Arabiristeytykset sallittiin jonkin aikaa 40-luvulla ja 60-luvulta lähtien australianponeiksi on voitu rekisteröidä myös welsh A/B-sektion ja rekisteröidyn australianponin jälkeläinen.

Rakenne

Australianponin tarkoitus on olla laadukas ratsuponi ja rotumääritelmä tähtää nimenomaan siihen. Tämä rakennekuvaus on oma käännökseni ja osittain myös oma tulkintani rotuyhdistyksen määritelmästä eikä siis varsinaisesti virallinen.

• Yleiskuvaltaan laadukas, näyttävä ja ponimainen. Welsh-leima on yleensä melko selvä.
• Korkeus ei saa ylittää 142 senttiä (14 hh).
• Pää on yleiskuvaltaan jalo ja laadukas.
• Silmät ovat suuret ja tummat.
• Sieraimet ovat suuret.
• Korvat ovat pienet ja pystyt.
• Kaulanliittymä on hyvämuotoinen ja avoin.
• Kaula on lievästi kaareva ja pitkä, se ei saa olla raskas.
• Lavat ovat pitkät ja loivat, eivät saa olla raskaat.
• Rintakehä ei saa olla liian leveä, muttei myöskään liian kapea.
• Säkä on erottuva.
• Runko on syvä.
• Selkä ja risti ovat vahvat, liittyvät hyvin toisiinsa.
• Takaosa on pyöreämuotoinen, sopusuhtainen ja vahva.
• Häntä on kiinnittynyt korkealle.
• Jalat ovat vahvat mutteivät karkeatekoiset.
• Nivelet ovat hyvämuotoiset.
• Sääriluut ovat lyhyet ja suorat.
• Vuohiset ovat kohtuullisessa kulmassa ja sopivan pituiset.
• Kaviot ovat vahvat ja hyvämuotoiset.
• Nivelet taipuvat liikkeissä hyvin, mutta ilman liioittelua. Korkea askellus ei ole toivottua. Askellus on pitkää ja matkaavoittavaa.

Värit

Rotuyhdistys hyväksyy kaikki värit. Käytännössä yleisimmät värit ovat perusvärit ja kimo, joka on ymmärtääkseni varsin yleinen. Yksinkertaisia voikkovärejä (voikko, ruunivoikko, mustanvoikko) esiintyy myös, mutta niiden yleisyydestä en osaa sanoa mitään. Sen sijaan tuplavoikkojen status on vähän kyseenalainen, koska toisaalla rotumääritelmässä mainitaan tummat silmät ja tuplavoikoillahan silmät ovat siniset...

Welsh-risteytyksiltä on mahdollista tulla päistärikköä ja teoriassa myös hopea- ja hallakkovärejä, mutta nämä kaksi viimeistä ovat kovin harvinaisia welsheilläkin. Welsheillä olisi tarjolla myös sabino (SB1), suomenkirjavuus (SW1) ja W20. Näistä tuo suomenkirjavuus on myös vähän kyseenalainen, koska se voi aiheuttaa herasilmiä. Muiden kirjavuuskuvioiden esiintymisestä en tiedä, en muista itse koskaan törmänneeni esimerkiksi tobianokirjavaan australianponiin, mutta sehän ei tarkoita sinänsä mitään. En minä ole kaikkia maailman australianponeja nähnyt. 

Jalostus

Kuten mainitsin historia-osiossa, APSB (Australian Pony Stud Book Society) hyväksyy australianponirekisteriin sellaiset ponit, joiden toinen vanhempi on welsh A tai B ja toinen rekisteröity australianponi. Australianponi-vanhempi ei saa olla ainakaan ensimmäisen polven welsh-risteytys.

Joissain lähteissä vilahtelee kuitenkin myös termi "Traditional Australian Pony", joka luokitellaan harvinaiseksi ja jopa katoamisvaarassa olevaksi. Tässä Traditional Australian Ponyssa saa olla vierasta verta (ts. welshiä) alle 20 % eli käytännössä 3. sukupolvessa saa olla yksi puhdas welsh. Mieluiten vierasta verta ei saisi olla yhtään.

Tässä kohdin ei passaa antaa erilaisten rotunimikkeiden sekoittaa itseään, sillä Australiasta löytyy rekisterit myös sellaisille nimikkeille kuin Australian Riding Pony, APSB Riding Pony, Australian Saddle Pony, Australian Sports Pony, Waler Pony ja tiedä vielä mitä kaikkea muita. Osa näistä on ymmärtääkseni eurooppalaistyyppisiä ratsuponirekistereitä, jotkin rekisteröivät ehkä kaikkea mikä on alle ponimitan. Australianponi on kuitenkin oma rotunsa, huolimatta sallituista welsh-risteytyksistä.

Australianponit virtuaalimaailmassa

Australianponi on harvinainen näky virtuaalimaailmassa ja ollut sitä aina. Kasvattajia on ollut aina vähänlaisesti enkä tiedä valehtelenko kovin pahasti, jos sanon että ehkä ainoa vähänkään vakavammin otettava kasvattaja oli Christa W:n Jindabyne. Se kasvatti parisenkymmentä australianponivarsaa vuosikymmen sitten. Ja voi tietysti sanoa, että Ionic on toinen merkittävä kasvattaja reilulla 30 kasvatilla toistaiseksi.

Muitakin kasvattajia on kyllä ollut, mutta osaan nimetä ainoastaan pienen Rivendellin ja senkin vain siksi, että sen raunioilta meille ostettiin pari kasvattia. Knoxdalestakin on yksi kasvatti tullut ja sitten olen nähnyt australianponeja satunnaisesti vähän siellä ja täällä. Ja onneksi ovat nämä tuoreemmat suurtallit, kuten Namyshill, Halluharja, Lavender Fields, Kaukovalta ja Anarchie, joista aussiponeja löytyy.

Minun tietääkseni virtuaalimaailman jalostustavoissa ei olla toistaiseksi lähdetty lainkaan risteytyslinjalle, vaan australianponeja on jalostettu ts. traditional-mallilla: vain puhdasrotuisia poneja yhdistellään.

Lähteet

• Australian Pony Stod Book Society Inc: PART 2: Regulations of the Australian Pony Stud Book Society
• Australian Pony Stod Book Society Inc: Pure bred Australian Pony
• Rare breeds trust of Australia: Traditional Australian Pony
• Wikipedia: Australian Pony

Rotuesittelyssä hensoninhevonen

Hensoninhevonen on yksi varmasti vähiten tunnetuista roduista virtuaalimaailmassa ja väittäisin, että myös reaalimaailmassa, paitsi ehkä kotiseuduillaan pohjois-Ranskassa. Kirjalähteet eivät sitä juurikaan tunne ja kaikki tähänkin tekstiin koottu tieto on peräisin internet-lähteistä.

Hensoninhevosen historia

Hensoninhevonen sai alkunsa 1970-luvulla koillis-Ranskassa Picardiessa, tarkemmin sanoen Somme-joen suistoalueella. Sen luojina pidetään Bernard Bizet'ä ja Lionel ja Marc Berquinia. Bizet hankki itselleen muutamia vuonohevosia vuonna 1972. Hän oli tutustunut rotuun aiemmin Tanskassa ja piti sitä hyvänä valintana harrastehevoseksi erityisesti nuorille ja kestävänä alkuperäisrotuna se selvisi myös ulkona elämisestä vuoden ympäri, varsinkin Ranskassa. Ratsastusharrastus oli tuolloin kasvattanut suosiotaan Ranskassakin, erityisesti yhdistettynä luontomatkailuun. Tähän tarkoitukseen piti saada hevosia.

Bizet ei kuitenkaan astuttanut vuonotammojaan saman rodun oriilla vaan käytti niille angloarabeja. Tuloksena syntyneistä varsoista kiinnostuttiin ilmeisesti laajemmaltikin niiden käyttöominaisuuksien takia ja niitä teetettiin lisää. Angloarabien lisäksi käytettiin muitakin rotuja, mm. ravureita ja ranskanpuoliverisiä, mutta angloarabi-risteytykset todettiin parhaiksi. Risteytyksissä yhdistyi vuonohevosten hallakkoväritys, rauhallinen luonne ja kestävyys angloarabien eloisuuteen, suurempaan kokoon, keveyteen ja urheilullisuuteen.

Vuonna 1982 perustettiin Association des Cavaliers de la Baie de Somme. Sen tarkoituksena oli luoda vuonohevosristeytyksistä oma rotunsa. Nimi Henson oli keksitty jo aiemmin, mutta sen alkuperää eivät lähteet tiedä tai kerro. Vuonohevosristeytyksistä koottiin mahdollisimman laaja ja laadukas ns. ensimmäinen sukupolvi. Kantakirja suljettiin vuonna 1995 ja siihen pääsevät nykyään vain ne yksilöt, joiden molemmat vanhemmat ovat rekisteröityjä hensoninhevosia. Vuonohevosen osuus suvussa tulisi olla 25-50 %. Alkuperäisiä vuonohevosristeytyksiä ei enää tehdä.

Rakenne

Yleiskuva hensoninhevosesta muistuttaa minusta ns. yleishevosta: keskikokoinen, rakenteeltaan kompakti, jonkinasteista jaloutta on havaittavissa, mutta kuitenkin enemmän tukevammanpuoleinen kuin puoliverimäinen ratsu.

• Säkäkorkeus on 150-160 cm.
• Hyvärakenteinen, ei liian raskas.
• Pää on hienostunut, ilmeikäs ja kevyt.
• Leukaperät ovat suhteellisen isot.
• Profiili on suora tai lievästi kovera.
• Korvat ovat lyhyet ja sirot.
• Silmissä on vireä, mutta rauhallinen ilme. Silmien ympäryksen iho on tummaa.
• Kaula on riittävän pitkä eikä saa olla liian raskas. Se on kiinnittynyt hyvin lapoihin.
• Rintakehä on leveä.
• Lavat ovat pitkät ja loivat.
• Runko on usein tuhti.
• Selkä on lyhyehkö tai keskimittainen, ja leveä.
• Takaosa on voimakas.
• Vuohiset ovat melko lyhyet.
• Jalat ovat yleisesti ottaen lihaksikkaat ja vahvat.
• Kavioaines on kovaa ja sen tulee olla mustaa.
• Hyvät, matkaavoittavat liikkeet, erityisesti takajalkojen työskentely on voimakasta.

Väritys

Tavoitelluin väri on ruunihallakko, mutta ruunikko hyväksytään myös Hevosilla tulee olla siima. Jouhet ovat joko mustat tai kaksiväriset. Valkoiset merkit eivät ole toivottuja ja niitä ei siitosoreilla sallita lainkaan. Koska kyseessä on kuitenkin varsin tuore risteytysrotu, voi valkoisia merkkejä esiintyä silloin tällöin. Myös muita värejä voi esiintyä (musta, rautias, hiirakko, punahallakko), mutta en tiedä hyväksytäänkö niitä.

Hallakkoväritys ei ole useimmissa tapauksissa niin vaalea kuin vuonohevosilla vaan tummempisävyinen. Tässä on kuitenkin vaihtelua.

Käyttö

Hensoninhevosen sanotaan olevan luonteeltaan rauhallinen ja ystävällinen, mikä luonnollisesti sopii sen tärkeimpään käyttötarkoitukseen, harrasteratsastukseen. Se on monipuolinen hevonen, joka sopii myös ajohevoseksi.

Hensoninhevosia pidetään varsinkin rodun kotialueella edelleen paljon ulkona vuoden ympäri. Ne selviytyvät hyvin karuhkossa luonnossa, joka koostuu hiekkaisesta ja paikoin soisesta maastosta. 

Hensoninhevoset virtuaalimaailmassa

Minulla ei ole varsinaisesti tietoa virtuaalisista hensoninhevosista. VRL:n rekisterissä niitä on kirjoitushetkellä 5 kappaletta (VRL:n tilasto). Jotkut hensoneista ovat ensimmäisen polven vuonohevosristeytyksiä.

Lähteet

• Association du Cheval Henson: L'Histoire du Henson
• Association du Cheval Henson: Le Standard du Henson
• Energie Cheval: Henson Horse
• Espaces Équestres Henson: The Henson Horses breed
• Wikipedia: Henson Horse