tiistaina, helmikuuta 23, 2010

Kadonneita tennesseenwalkereita

Kuten tunnettua, Geocitiesin lopettaessa monta vanhaa tallia katosi sen siliän tien ja joukossa oli myös muutama iso tennesseenwalkerien omistaja. Sivujen ja sitä kautta hevosten katoaminen teki suuria aukkoja nykyhevosten sukuihin.

Onneksi, voi onneksi Amelien omistaja on kerännyt vanhoja sivuja talteen ennen niiden lopullista katoamista ja täältä voi yrittää etsiskellä linkkejä sukutauluihin. Sinne on onnistuttu kokoamaan ainakin osa Vista Ridgen, Belfalasin ja Bayou d'Armensin hevosista sekä myös muiden omistajien hevosia. Mikään täydellinen lista se ei ole, mutta ainakin itse löysin sieltä ilahduttavan paljon linkkejä kadonneiden tilalle. Kiitos!

keskiviikkona, helmikuuta 17, 2010

Ajattelemisen aihetta

Blogiin ilmestyi uusi aihepiiri tai tunniste, kuten sitä kutsutaan: ajattelemisen aihetta. Tämän tunnisteen alle olen kerännyt ja tulen jatkossakin keräämään kaikkia sellaisia tekstejä, jotka nimensä mukaisesti sisältävät ajattelemisen aihetta ainakin suurimmalle osalle virtuaalihevostelijoista. Siellä on kaikennäköisiä pohdintoja eri asioista, sellaisista yleisistä ja kaikkia tai ainakin aika monia koskevista asioista.

Muutenkin näitä blogin tunnisteita pitäisi jotenkin järkevöittää...

tiistaina, helmikuuta 16, 2010

Sabino ja sen periytyminen virtuaalimaailmassa

Sabinokuvioiduista suomenhevosista puhutaan ht.netissä ja minä "värifriikkinä" tietysti kiinnostuin asiasta. On hieno juttu, että väritietous leviää virtuaalimaailmassakin tai ainakin minusta se on hienoa.
Enemmän perustietoa sabinosta löytyy meidän väriteoriasarjan lehmänkirjavuus-osasta enkä lähde tässä nyt sen enempää kirjoittamaan siitä, mikä on sabino.

Virtuaalimaailmassa ja värien perinnöllisyyden kanssa sabino on kuitenkin yksi pahuksen murheenkryyni. Ensinnäkään edes reaalimaailmassa ei tiedetä, miten se oikein periytyy. Sabino ei ole selkeästi dominoiva tai resessiivinen geeni, tosin asiaa vaikeuttaa paljon se, että sabino ei välttämättä näytä mitenkään erikoiselta. Pienimerkkisimmillä sabinoilla ei välttämättä oli kuin "perusmerkit", jokunen matalahko sukka, joku päämerkki. Tai sitten ei näitäkään. On siis oletettavaa, että sabino ja sen esiintyminen hevosten ulkoasussa riippuu ehkä useammasta kuin yhdestä geenistä, vaikka joissain yhteyksissä (esim. Coat color calculator) sabino käsitellään yksinkertaisuuden vuoksi tavallisena, yhdestä geenistä riippuvana dominoivana kuviona.

Mieliesimerkkini on erittäin suurimerkkinen suomenhevosori Vekselin Ihme, jolla siis oli erittäin laajat sabinomerkit niin että koko hevonen oli käytännössä ihan valkoinen ja vain jossain korvien tienoilla oli vähän perusväriä näkyvillä. Tällaiset ovat erittäin harvinaisia, mutta aina joskus niitä syntyy eri rotuihin.

Vekselin Ihmeen isä oli Vekseli, joka on Sukupostissa merkitty sabinoksi, mutta kuten näkyy, se ei ole mitenkään erityisen isomerkkinen sabino vaan näyttää ihan "tavalliselta". Sen varsoissakaan ei ole mitenkään erityisen paljon isomerkkisiä varsoja, vaikka merkkejä kyllä yleisesti ottaen on ainakin jonkin verran.
Vekselin Ihmeen emä Haaveri ei sekään ole mitenkään erikoisen isomerkkinen, kuvassa ei tosin näy jalat kunnolla, takasissa näyttää olevan korkeahkot sukat ja päässä pitkä läsi. Ei siis mitään kovin ihmeellistä.

Miten kahdesta tällaisesta hevosesta voi syntyä Vekselin Ihmeen kaltainen äärimmäinen sabinokirjava? Jaa-a, hyvä kysymys, johon en ole löytänyt vielä vastausta kuin sen, että sabinon periytyminen on toistaiseksi mysteeri. Vekselin Ihmeellä on myös kaksi varsaa, joista kumpikaan ei ole mitenkään verrattavissa isäänsä, vaikka merkkejä onkin.

S on sabinoiden hankaluudesta kirjoittanutkin jo aiemmin. Kuitenkin sabino on sellainen asia vielä toistaiseksi, jonka harva tunnistaa ja kuten reaalimaailmassakin, kaikki sabinot eivät näytä sabinoilta. Siksi voidaan olettaa, että virtuaalihevosissa on sabinoita vaikkei niitä ole merkittykään sabinoiksi. Niinpä siis sabino-suomenhevosten omistaminen ei ole mitenkään ihmeellistä, onhan niitä ollut virtuaalimaailmassa lähestulkoon aina vaikkei niitä ole erityisesti merkittykään sabinoiksi.

Siksi mekin olemme päättäneet olla varsinkin ahaltek-puolella välittämättä siitä, että joskus suvuista putkahtaa sopivien kuvien löytyessä yllättäviä sabinoita. Tamma Gin Kaitlyn ja sen poika Gin Averki ovat esimerkkejä tällaisesta. Kaitlynin suvusta ei löydy mitään kirjoitettua merkintää sabinosta, mutta toisaalta mehän emme tiedä jos vaikka Kaitlynin isänisä Istrebitel on pienimerkkinen sabino. Toisaalta taas emänisä Gepard on aika varma sabino, vaikkei sitä nyt ole huomattu kirjoittaa sivuille. Myös emänemä Koroleva saattaa olla sabino, sen kaikilla varsoilla on aika tavalla valkoisia merkkejä, vaikka tammalla itsellään ei merkkejä värin takia näykään.

Kuitenkin aika harvat rodut ovat täysin vapaita sabinokirjavuudesta, vaikka monella rodulla (kuten suomenhevonen ja arabi) ei kirjavuutta periaatteessa hyväksytäkään. Lähinnä ne rodut, joilla on rajoitettu merkkien kokoa ja laajuutta eivät kanna sabinotekijöitä perimässään. Toisaalta myös jotkin hyvin alkukantaiset, eristyksissä olleet alkuperäisrodut lienevät vapaita sabinotekijöistä, koska niillä ei isoja merkkejä esiinny, vaikkei niitä olisi virallisesti ehkä rajoitettukaan. Tällaisia rotuja ovat ainakin exmoorinponi, friisiläinen, clevelandinruunikko, dartmoorinponi, kalliovuortenponi, ariegenponi, bardianponi ja jossain määrin myös newforestinponi.

maanantaina, helmikuuta 08, 2010

Yksilönvapaus vai yhteiset säännöt?

Ollaanko virtuaalimaailmassa kahleista vapaita yksilöitä vai yhteisiä sääntöjä noudattava yhteisö? Kas siinä kysymys, joka pulpahtaa esille usein juuri silloin kun kirjoittaa kärkevästi vaikkapa kilpailemisesta ja sen määrästä. Kun minä tai S kommentoimme kärkevästi sikakisausta, jostain kolosta säntää paikalle vapauden suurlähettiläs julistamaan, kuinka jokaisen pitäisi saada harrastaa virtuaalihevosia juuri niin kuin haluaa (lukekaa kommentit). Ja päinvastoin.

Virtuaalimaailmassa on iso määrä kirjoitettuja sääntöjä ja rajoituksia (näistä vastaa pääasiassa VRL), mutta yhtä lailla täältä löytyy joukoittain kirjoittamattomia sääntöjä ja yleisiä käytäntöjä, joita ei miksikään ehdottomiksi säännöiksi ole ehkä haluttukaan kirjata, mutta jotka eivät silti saisi olla vähäarvoisempia kuin kirjoitetut säännöt.
Itse asiassa minulla on kutina, että suurin osa noista kirjoitetuistakin säännöistä on alunperin ollut tällaisia kirjoittamattomia sääntöjä ja muita yleisiä tapoja toimia, jotka ajan myötä on otettu ihan varsinaisiksi säännöiksi. Varmasti usein on sääntöjen kirjoittamisen syynä ollut myös se, että kaikki eivät tunne tai eivät halua tuntea niitä vanhoja käytäntöjä vaan ovat toimineet vastoin yleisesti hyväksyttyä tapaa. Tämän estämiseksi on nähty tarpeelliseksi luoda selkeät säännöt.

On tietysti totta, että toisaalta virtuaalimaailmassa saa monessa asiassa toimia oman halunsa mukaan. Meillä esimerkiksi on toista tuhatta virtuaalihevosta, vaikka jotkut ovat vuosien varrella halunneetkin kovasti rajoittaa meidän hevosmäärää. Ratsumaailmassa on sallittua kilpailuttaa hevosta satoja ja tuhansia startteja useissa eri lajeissa ja kai varmaan shetlanninponia 150 sentin esteluokassa ja shirenhevosta kolmen tähden kenttäkisassa. Tätä jälkimmäistä seikkaa me tietysti paheksumme emmekä aina kovin hiljaisesti, mutta toisaalta emme tee avointa hyökkäystä sitä vastaan, koska epärealistinen kisaus on ratsupuolen yleinen, suuren massan hyväksymä ja noudattama käytäntö.
Tosin varmasti löytyy paljon ihmisiä, jotka paheksuvat sitä meidän tavoin, mutta useimmat kuitenkin antavat asian olla ja ehkä hyvä niin. Ei sille ilmiölle kuitenkaan mitään mahda. Ainoa, joka konkreettisesti voisi asiaan vaikuttaa olisi VRL, joka ottaisi käyttöön ankarat kisarajoitukset, mutta olisiko sekään sitten toisaalta ratkaisu... Siinä mielessä sikakisauksen kannattajat ovat siis oikeassa vedotessaan vapauteen harrastaa virtuaalihevosia haluamallaan tavalla, kunhan vain muistavat antaa saman vapauden muillekin.

Samalla tavoin realistinen ja reaalimaailman käytäntöihin nojaava kilpailuttaminen on kirjoittamaton sääntö laukkamaailmassa ja sitä tulisi kaikkien laukkamaailmaan hinkuavien kunnioittaa, vaikkei sitä erityisesti ole mihinkään säännöksi kirjoitettukaan. Kirjoittamattomien sääntöjen takia ravipuolellakin nousee ihan oikeutettu älämölö, jos hevoset saavat lähdöissä epärealistisia aikoja tai jos sitä mainostamaani arabianhevosta yritetään tuoda raviradoille.

Pointti tässä kieltämättä sekavansorttisessa kirjoituksessani on se, että virtuaalimaailma on yhteisö, joka tarvitsee sääntöjä, kirjoitettuja mutta myös niitä kirjoittamattomia, koska kaikkea ei voi koskaan kirjoittaa ylös ja toisaalta liika rajoittaminen on jo taas yletöntä holhousta. Täällä on vapaus, mutta vain tiettyyn rajaan asti. On silkkaa tyhmyyttä vedota joka asiassa siihen, että jokainen saa harrastaa tätä miten haluaa, koska asia ei ole ihan yksiselitteisesti niin. Käytännössä vastaan tulevat ne säännöt, kirjoitetut sekä muut, ja niiden rikkomisesta seuraava yhteisön paheksunta.
Tämän takia aloittelijat tarvitsevat opastusta, koska he eivät tunne varsinkaan näitä kirjoittamattomia sääntöjä. He oppivat niitä kyllä ajan kanssa, mutta parempi olisi, jos niitä yritettäisiin tuoda esille muutenkin. Meidän laukkaurheilu-perehdytyspakettimme kaltaisia yksinkertaistettuja tietoiskuja kaivattaisiin muiltakin alueilta ja muista asioista.

tiistaina, helmikuuta 02, 2010

Pink täyttää vuoden!

Tai no oikeastaan Pinkin yksivuotisjuhlia olisi pitänyt juhlia ehkä 30.12.09 (päivämäärä, jolloin pääsivu on väkästelty kasaan) tai joskus tammikuun puolivälissä (jolloin on tehty vähän muitakin sivuja jo ja esitelty suurelle yleisölle), mutta tänään, 2.2.2010 on kulunut tasan vuosi ensimmäisistä Pinkin laukoista!

Mutta katsokaa millaiset määrät osallistujia on tuolloin pidetyissä nelosryhmän laukoissa. Ei enää nykyisin vain enää, tyytyväinen saa olla, jos puolikin tusinaa hevosta riittää joka lähtöön. Laukkamaailma kituu tällä hetkellä, Agaven lopettaminen oli paha isku, mutta taantumus on alkanut jo aiemmin, ehkä jo viime kesänä? Syksyllä viimeistään. Tosin paljon uusiakin nimiä on tullut toki mukaan ja toivottavasti näistä uusista kehittyy ajanmittaan pitkäaikaisia laukkaurheilun tukijalkoja.