Meillä on jo muutamana vuonna ollut blogissa joulukalenteri: joulukuun jokaisena päivänä ensimmäisestä jouluaattoon asti julkaistaan blogikirjoitus. Haaveissa olisi tänäkin vuonna sellainen pitää, ideoita on jo jokunen varastossa, enää pitäisi kirjoittaa ne... Onneksi olen saanut potkittua Virginiaakin hereille, joten en joudu itse vastaamaan koko kalenterista.
Ideoita olisin nyt vailla kuitenkin. Kuten mainitsin, jotakin on jo aivoissa hautumassa ja sitten on näitä perinteisiä "yleisaiheita":
- kuukauden esittelyt (tallia ei ole päätetty, joten tarjoapa omaasi tässä!)
- rakennearvostelut (rotutoiveita saa esittää, saatamme ottaa ne huomioon)
- rotuesittely (myös tässä kuuntelemme toiveita, emme tosin takaa niiden täyttämistä)
- satuilut
- ehkä väreistäkin saan jotakin aikaiseksi, jos keksin jotain muuta kuin mosaiikki/khimera/brindle/yms -suon, sitä pohtiessani olen nyrjäyttänyt jo aivoni
Noista ei vielä kovin montaa tule ja 24 tekstiä pitäisi saada aikaiseksi, niin että vaikka meille aina saa esittää ideoita, nyt niitä suorastaan vaaditaan. Ei tarvitse pelätä omien ideoidensa huonoutta, niitä voi esittää anonyyminäkin kommenteissa tai, jos oikein paljon hävettää, niin voi niitä lähettää sähköpostillakin, lupaamme täyden anonymiteetin. Me taas arvioimme ideoiden hyvyyden tai huonouden, ja huonostakin ideasta voi saada aikaan hyvän tekstin.
Tämän lisäksi voisimme vaihteeksi kääntää katseen pois omasta navastamme ja haastatella muita harrastajia. Mitään erityistä aihepiiriä haastattelulla ei ole (kas kun idea putkahti päähän noin 2s sitten), joten jos sinulla on jotain sanottavaa, jonka haluaisit tuoda julki tai muuten vain rupatella mukavia niin otapa yhteyttä. Sähköposti tavoittaa edelleen osoitteesta vtionic@gmail.com ja Virtuaalifooruminkin kautta voi laittaa viestiä (tai vaikka FB:n, jos satut olemaan siellä kaverina).
- S
Gin Ahaltekin ja Ionicin yhteinen blogi. Asiaa virtuaalihevosten kasvatuksesta, omistamisesta, kilpailuttamisesta, kilpailemattomuudesta, kuvista ja ylipäänsä kaikenlaisista virtuaalimaailman ilmiöistä. Kommentoida saa.
tiistaina, marraskuuta 18, 2014
tiistaina, marraskuuta 11, 2014
Näin pidät hevosen sivut tallessa
Me olemme Virginian kanssa jo kauan (minä varmaan siitä lähtien kun virtuaaliharrastuksen aloitin) marisseet alati katoavista nettisivuista ja niistä aukoista, joita sivujen katoaminen jättää olemassaolevien hevosten sukuihin. Tätä sattuu, aina sille ei voi mitään, mutta kyllä se yleensä harmittaa, koska iso osa täydellisistä katoamisista olisi voitu estää. Jokainen harrastaja voi tehdä tiettyjä asioita, jotka vähentävät täydellisen katoamisen riskiä. Ja jokaisen pitäisi näitä asioita tehdä!
1. Tallenna sivut Internet Archiveen
JOS ET MUUTA TEE, TEE EDES TÄMÄ!
Internet Archive on se paikka, joka yleensä pelastaa, jos mitään on pelastettavissa. Parasta siinä on se, että sinne voi itse tallentaa nettisivuja, jotka ovat olemassa:
1. Syötä Archiven pääsivun hakukenttään hevosen sivun osoite ja klikkaa "BROWSE HISTORY".
2. Jos sivu ei ole tallennettu Archiveen, saat tuloksena sivun, jossa tämä kerrotaan.
3. Tallentaaksesi sivun Archiveen, klikkaa "Save this url in the Wayback Machine". Sivu tallentuu Archiveen sillä päivämäärällä.
Archiveen voi tallentaa paitsi omien hevosten sivuja, myös muiden sivuja. Mitä enemmän sivuja tallennetaan, sen parempi.
Sitten kun sinulla on ylimääräistä rahaa, voi Archiven ylläpitoon myös lahjoittaa: Donate to the Internet Archive!. Se kuitenkin on ei-kaupallinen palvelu.
2. Rekisteröi VRL:ään
Joo, rekisteröintiprosessi on kankea, ja siinä on paljon työtä, ja muutenkin boikotoit VRL:ää. Siitä huolimatta ole niin kiltti edes muita harrastajia kohtaan ja rekisteröi hevosesi. Jos hevonen myöhemmin katoaa netistä täysin, siitä jää edes se rekisterisivu. Kkun muuta ei ole, se on parempi kuin ei mitään. VRL:n rekisterisivu varmistaa sen, että hevonen on todellakin ollut joskus olemassa. Onneksi tuon viimeisimmän blogikyselyn tulosten perusteella suurin osa lukijoista rekisteröi hevosiaan suhteellisen tunnollisesti. Kiitos teille siitä, olette fiksuja ja hyviä ihmisiä!
Ideaalitilanteessa VRL:n rekisterisivun pitäisi olla hyvin ylläpidetty ja ajan tasalla: linkki hevosen oikeaan osoitteeseen, säkäkorkeus ja väri määritelty, vanhemmat myös rekisterissä ja merkitty hevoselle, lajipainotus ja kotitalli merkitty, samoin kuin kasvattaja ja kasvattajanimi. Jälkeläislistakin pitäisi pitää ajan tasalla, ja tietenkin päivittää tieto hevosen kuolemasta tai uudesta omistajasta. Mutta ei sen väliä, jos näiden kanssa ei jaksa askarrella, tärkeintä on, että hevonen löytyy rekisteristä.
Ja sitten vain toivomme, että VRL palvelimineen toimii...
3. Mieti, ennakoi, varmista
Okei, tiedän että siinä vaiheessa kun into piukassa ollaan kyhäämässä tallia kasaan, se tuntuu juuri siltä tallilta, jonka kanssa jatkaa ikuisuuksiin. Niin pitääkin. Kokemus on kuitenkin osoittanut, että se lopetetaan tai unohdetaan kuitenkin jossain vaiheessa. Aloittamisvaiheessa pitäisi siis jo uhrata muutama ajatus sille, miten aiot hoitaa lopettamisen tyylikkäästi vaikkei se tunnukaan ajankohtaiselta. Myös tallin mahdollista siirtämistä toiseen paikkaan kannattaa miettiä (ja pyrkiä tietenkin välttämään sitä).
Eniten kannattaa ajatella sitä, minne tallisi majoitat.
Oma domain? Pysyy niin kauan (ja vain niin kauan) kuin jaksat maksaa sen vuosimaksua. Domainin hankintavaiheessa kannattaa miettiä ihan tosissaan sen nimeä, ettei tule myöhemmin kiusausta vaihtaa (lisää aiheesta). Kannattaa myös miettiä, mihin domainin alla sijoitat tallisi, suoraan juureen vai johonkin alakansioon. Itse suosin (ja useimmissa tapauksissa myös suosittelen) jälkimmäistä. Paitsi domainin, myös alakansion nimi kannattaa miettiä huolella, ettei sitä tarvitse vaihtaa myöhemmin.
Hostiin jonkun toisen domainille? Tämän kanssa pitää olla tarkka. Se kuulostaa yleensä hyvältä vaihtoehdolta, varsinkin jos hostipaikkaa tarjotaan ilmaiseksi, mutta vaaratekijöitä on paljon. Liikaa, jos minulta kysytään.
Miten kauan tallisi saa olla hostattuna?
Mitä jos domainin omistaja lopettaa itse virtuaaliharrastuksen? Jatkaako hän kuitenkin domainin ylläpitoa?
Saako domainin omistajaan yhteyden, jos domain ei jostain syystä toimi? Kysehän voi olla jostain ihan triviaalista, vaikka unohdetusta laskusta tai palveluntarjoajan konerikosta, mutta domainin omistaja on se, joka näitä ainoastaan voi selvittää. Vastaako domainin omistaja sähköpostiin? Jos sähköposti on domainin alla, mitä jos sekään ei toimi? Minusta ei ole liioiteltua hostitapauksissa vaihtaa jopa puhelinnumeroita tai ainakin olla FB:n tai muun vastaavan kautta yhteyksissä.
Ilmaispalvelin? Geocities, Expage, Sunpoint, Terrieri.net ja viimeisimpänä oikutteleva Webs ovat osoittaneet, etteivät nämäkään kovin luotettavia paikkoja ole pitkällä tähtäimellä. Kyllä ne harrastamiseen sopivat siinä kuin nuo yllä esitetyt vaihtoehdotkin, mutta ei ilmaispalvelinten käyttö tarkoita sitä, ettei tarvitsisi tehdä mitään muita toimenpiteitä sivujen säilyttämiseksi.
Varmuuskopio omasta tallista on myös tärkeä asia. Ilmaispalvelin voi hukkailla sivuja, hostidomain voidaan irtisanoa ilmoittamatta, oman domainin palveluntarjoajalla voi käydä konerikko (yleensä näillä on kyllä jonkinlainen varmuuskopiointi käytössä itsellään, mutta parempi varmuuskopioida kuin katua).
4. Linkitä uusille sivuille
Myitkö hevosen? Tai vaihtoiko se osoitetta muuten vain? Älä ihmeessä tuhoa vanhaa sivua vaan lisää sinne linkki uudelle sivulle! Iso osa hevosista on "kadonneita" juuri siksi, että ne ovat muuttaneet osoitetta ja vanha sivu on poistettu surutta. Ja todella, tarjoa linkki, älä vain uutta osoitetta, koska juuri esimerkiksi Internet Archiven robotit siirtyvät linkkejä pitkin eteenpäin etsimään ja tallentamaan seuraavia sivuja.
Minusta ei ole liioiteltua, että vanhoille sivuille jätetään myös hevosen tiedot näkyviin. Uusi sivu näet voi kadota, mutta silloin jäisi nettiin edes se vanha sivu, josta löytyy hevosen tietoja. Kun muutakaan ei ole, vanha sivu tietoineen on tyhjää parempi.
Bonus: osallistu kadonneiden etsintään
Ainakin Virtuaalifoorumilla pyörii topikki otsikolla Lista kadonneista hevosista, jonne voi listata hevosia, jotka ovat hukassa ja toisaalta etsiä ja tarjoilla linkkejä kadonneiksi ilmoitettujen hevosten sivuille. Se on ihana.

Tunnisteet:
ajattelemisen aihetta,
historia,
ohjeet ja neuvot,
suvut
lauantaina, marraskuuta 01, 2014
Esittelyssä kuukauden valinnat
Vaihteeksi taas kuukauden valintoja. Oriiksi valitsin hivenen eksoottisen anglo-trakehnerori Adlercreutz Ionin, tammana esittelen kuvankauniin paintin Shiny Dots Ionin ja tallina on Yemene.
Adlercreutz, tai ainakin sen isä, on tullut mainittua blogissa joskus aikaisemminkin, sillä isä KTZ Lucacs on shagya. Eikä mikä tahansa shagya, sen emälinjasta löytyy Virginian ehkä vanhimpia hevosia, Glorieta Khofo ja ori Bint Amouna. Virginia omisti nämä kaksi joskus 2000-luvun alkuvuosina, niiden varsa Gin Amora on syntynyt helmikuussa 2002. Ei se ihan ensimmäinen Gin-kasvatti ole, muttei paljon puutu, koska se ensimmäinen syntyi loppuvuodesta 2001.
Shagya on sallittu trakehnerin jalostuksessa siinä missä täysiverisetkin, mutta harvinaisuuden vuoksi sitä harvoin trakehner-suvuissa näkee reaalimaailmassakaan. Virtuaalimaailmassa Adlercreutz saattaa olla ensimmäinen trakehner ikinä, jolla on shagyaa suvussaan. Sukunsa puolesta Adlercreutz tulee olemaan erittäin mielenkiintoinen tapaus puoliverijalostuksessa. Se on yhden tamman astunutkin jo, brandenburgilaisen Brutalia O'Kalaszin. Varsalla ei ole vielä sivuja olemassa, mutta se on FWB-tamma Adlerstjerna Ion (voisi olla myynnissäkin, jos jotakuta kiinnostaa). Loppuvuodeksi on kaavailtu parin trakehner-tamman astumiset, molemmat tammat ovat vanhasukuisia.
Adlercreutz on käytettävissä myös ulkopuolisille tammoille siinä missä kaikki muutkin Ionicin oriit.
Shiny Dots Ion on meidän paint-jalostuksen harminaihe: pitkäsukuiselle tammalle ei löydy meiltä sulhasta! Se on laukkaratsuksi merkitty, mutta suvultaan se on muutamaa poikkeusta lukuunottamatta ihan western-taustainen ja ratsu-paintia sille olisikin etsinnässä. Kiire alkaa olla, Shiny on syntynyt 2010, mutta pitkä- ja erisukuista paint-oria ei niin vain pieraistakaan mistään. Kaikki vihjeet otetaan vastaan.
Joku tarkkasilmäinen huomaa, että Shinyn suvussa ei kirjavuuskuvioiden periytyminen mene ihan niinkuin pitäisi. Emän puolella tobiano hyppii sukupolvien ylitse tai oikeastaan ilmaantuu tyhjästä. Ja vaikka jokin hevonen on toveroksi merkittykin, ei se toverolta näytä. Meidän paint-kuvien valikoima on näet kaikkea muuta kuin rajaton ja useimmiten riittääkin, että pohjaväri tulee oikein, viis niistä kuvioista.
Mitä Yemeneen tulee, minua hieman hävettää, etten ole sitä valinnut esittelyyn aikaisemmin. Paljon aikaisemmin. yhtälailla hävettää myös se, ettei meillä ole tainnut koskaan olla Yemenen kasvatteja, niiden jälkeläisiä kyllä joitain. Kehno asiaintila täytyy korvata, joten Yemene valikoitui kuukauden talliksi ja täytynee lähteä ostosreissulle, siellä on myynnissä kaikenlaista kivaa ja jos vaikka tilausvarsankin saisi.
Yemene on profiloitunut nimenomaan harvinaisten rotujen kasvattajaksi, vaikka tallista löytyy muutamaa sorttia puoliverisiäkin. Tosin osa puoliverisistäkin edustaa harvinaisempia kantakirjoja: baijeri, brandenburg, westfalen. Harvinaisista roduista itseäni kiinnostavat eniten tietysti nuo itäeurooppalaiset: budjonny, wielkopolski, ja tersk, mutta tallista löytyy paljon kaikenlaista muutakin: hispanoja, anglo-argentinoja, doninhevosia, malopolskeja... Huolimatta suuresta rotumäärästä, hevosten määrä ei ole räjähtänyt käsiin ainakaan toistaiseksi.

amerikkalaiset rodut,
mielenkiintoiset virtuaalitallit,
puoliveriset
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)