Näytetään tekstit, joissa on tunniste ohjeet ja neuvot. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste ohjeet ja neuvot. Näytä kaikki tekstit

maanantaina, maaliskuuta 11, 2024

Viikon vinkit

Se on toki tunnettu tosiasia, että erilaiset vinkit ovat käytännöllisiä yleensä vain vinkin keksijälle itselleen. Muut tekevät asioita toisella tapaa ja heillä on sitten taas omat kikkansa, joista ei välttämättä ole avuksi muille. Siitä huolimatta ajattelin jakaa muutamia käyttämiäni konsteja siltä varalta, että jos niistä vaikka olisikin apua jollekulle.

Hakutoiminto Bob Langrishin galleriassa
Bob Langrishin galleriat ovat hyvin laajat. Itse silloin joskus aikojen alussa etsin kuvia lähinnä vain Breed-gallerian alta, jossa kyllä on paljon rotuja ja kuvia, muttei kuitenkaan kaikkia. Hakukenttä löytyy sivun yläosasta otsikon alapuolelta. Kun siihen kirjoittaa esimerkiksi rodun nimen, haku löytää kaikki kuvat, joiden tiedoista se sana löytyy. Tällöin saattaa löytää hyvinkin paljon kaikenlaista sellaista, jota ei pelkistä rotugallerioista löydy.

Nimien keksimisen tueksi DVV ja Kotus
Harvoin sitä tulee itse keksittyä nimiä hahmoilleen, kun ei minulla niitä tarinahahmoja kovin monta ole. Aina joskus kuitenkin täytyy kehitellä uusia henkilöitä, vaikka sitten vain sivuhahmoja tarinan tueksi. Nimien keksiminen näille on vähintään yhtä hankalaa kuin virtuaalihevosille!

Apuna käytän Digi- ja väestötietoviraston mainiota Nimipalvelua, josta voi etsiä käytössä olevia ja olleita sukunimiä. Sieltä voi hakea myös etunimiä ja tilastotietoja niistä. Toinen hyödyllinen linkkivinkki on Kotimaisten kielten keskuksen koostama lista uudissukunimistä.

Etunimien kanssa auttaa myös Ylen artikkeli Kuinka retro etunimesi on. Sinne on koostettu tilastoja etunimistä ja niiden suosiosta eri vuosina. Tämä on tosi käytännöllinen, jos tarvitsee miettiä uskottavanoloisia nimiä eri-ikäisille hahmoille. 

VRL:n hakutoiminnon täysimittainen hyödyntäminen
Olen törmännyt VRL:n hevosrekisterihaun kanssa toisinaan siihen, että haku ei löydä nimen perusteella hevosta, vaikka se rekisterissä onkin. Yleensä nykyään kyseessä ovat hyvin vanhat hevoset, jotka on rekisteröity ennen VRL:n uudistusta vuonna 2009-10. En tiedä, muuttuiko tuossa muutoksessa jotenkin merkistö tai niiden käsittely.

Tuorein esimerkki on mft-ori PI's Can't Handle. Jos kirjoitat tuon nimen VRL:n hakukenttään, tulokseksi ei tule mitään, vaikka nimi on takuulla oikein. Tässä ei ole kyse edes siitä, että nimessä olisi varsinaisen heittomerkin (') sijaan käytetty akuuttia (´). Tämä on muuten yksi juttu, joka saattaa sotkea hakuja, koska haku käsittää nämä tietenkin eri merkeiksi.

Tuo mainittu ori löytyy rekisteristä kyllä, jos haet määreellä PI's Can't* tai *Handle. En tiedä mikä ihme tuota välilyöntiä sanojen Can't ja Handle välissä mahtaa vaivata, kun se ei suostu löytymään. Vastaavia tapauksia on useampia, esimerkiksi Moderato K, Azjihimba Zeni ja Black River's Cassidy Rog, kaikki vanhoja nimiä.

Joskus VRL:n rekisteriä kaivaessa onkin fiksuinta hakea vain yhdellä sanalla tai sanan osalla. Tällöin kannattaa varmuuden vuoksi tietysti valita se hakutermi sellaiseksi, ettei siinä ole noita mahdollisesti vaikeita lainausmerkkejä tai muita erikoismerkkejä. Niin ja täysiveristen kanssa ei voi koskaan tietää, onko hevonen rekisteröity ox-/xx-/x-päätteellä vai ilman, joten pääte pois ja asteriski tilalle.

Kopioi apinana
Minä en koskaan halua kirjoittaa mitään, jos sen voi kopioida jostain. Olen välillä naureskellut itsekseni, että minun näppäimistöstäni varmasti pettää ensimmäisenä ctrl-painike ja toisena kirjaimet c ja v. Minulla on virtuaalihevostelua varten tekstitiedosto, johon olen koonnut kaikenlaisia hyödyllisiä koodeja ja muita tekstinpätkiä. Se on aina tekstieditorissa auki ja käyn sieltä kopioimassa tarvitsemiani asioita. Sieltä löytyy mm. valmis linkki VRL-profiiliin, johon tarvitsee vain kopioida hevosen oma VH-tunnus, varsataulukot oreille ja tammoille ja ikiaikainen hankaluus, voikkogeenin html-koodi C<sup>CR</sup>.

Gmailin labelit
Jos minun täytyy osallistua perinteisiin kilpailuihin, haluan tehdä sen ehdottomasti sähköpostitse. Kaikenlaiset valmiit lomakkeet ja foorumiosallistumiset ovat pahasta, sillä niistä ei jää minkäänlaista muistijälkeä. Sähköpostista ilmoittautumiset löytyvät kätevästi lähetetyistä viesteistä vielä vuosienkin päästä.

Gmailin nerokkuus piilee sen labeleissa. Minulla on oma label kisailmoille ja jos vain suinkin jaksan ja muistan, merkitsen ilmoittautumispostit heti Kisailmot-labelilla. Sitten joskus aikojen kuluttua käyn tarkistamassa tulokset ja kirjaan sijoitukset hevosten sivuille. Kun tämä on tehty, merkitsen sähköpostin labelilla Kisailmot - katsottu. Näen siis heti jo viestilistasta, että tämän ja tuon kisailmon olen käynyt katsomassa jo, ei tarvitse enää vaivata päätään sillä. Voisihan ne katsotut ilmoittautumispostit tietysti poistaakin...

VRL:n massarekisteröinti
Massarekisteröinnistä olen kirjoittanutkin blogissa vuonna 2022 (Joulukalenteri 16: massarekisteröinti), joten en puutu siihen sen enempää. Tyydyn vain toteamaan, että massarekisteröinti tekee elämästä ja kaikesta niin paljon ihanampaa. Jos olet eri mieltä, hanki ensin 3000 virtuaalihevosta ja hakkaa ne omin pikku kätösin yksi kerrallaan rekisteriin. Saatat muuttaa mielesi.

Jos sinulle on jokin hyväksi havaitsemasi kikka-kolmonen, niin kerro ihmeessä!

perjantaina, joulukuuta 16, 2022

Joulukalenteri 16: massarekisteröinti

Yksi VRL:n ehdottomasti parhaita toimintoja on mahdollisuus hevosten massarekisteröintiin. Se ei varsinaisesti ole uuden VRL:n toiminnallisuus vaan se löytyi vanhastakin, vaikka siellä se ei välttämättä ollut niin yleisessä jaossa ja tiedossa. Itselläni homma tökkäsi aikoinaan vaaditun CSV-muodon aikaansaamiseen, mutta nyt uuden VRL:n myötä olen opetellut jonkinlaisen metodin yksinkertaisilla työkaluilla.

Lyhyesti: massarekisteröinnissä on tarjolla yksi kenttä, johon syötetään kaikkien rekisteröitävien hevosten tiedot määrätyssä CSV-muodossa (CSV = comma-separated value) ja järjestelmä osaa koostaa niistä suoraan hevosten tiedot rekisteriin. Tietoja ei tarvitse siis syöttää yksi hevonen ja yksi kenttä kerrallaan rekisteröintilomakkeelle. Ohjeet CSV:n koostamiseen löytyvät massarekisteröinti-sivulta ja siellä on linkit myös numerokoodilistoihin. Numerokoodeilla annetaan hevosen rotu, väri, lajipainotus ja syntymämaa. Ylimpänä rivinä CSV-datassa tulee olla otsikkorivi, joka kertoo missä järjestyksessä tietoja syötetään. Rivinvaihto päättää rivin ja seuraavan hevosen tiedot alkavat.

Tässä on esimerkki VRL:n vaatimasta CSV-datasta, vaikka se näyttää aika kauhealta tässä blogin kapeassa tekstikentässä:

"nimi","sukupuoli","rotu","syntymaaika","url","kuollut","sakakorkeus","vari","painotus","syntymamaa","kotitalli","kasvattajanimi","kasvattaja_talli","kasvattaja_tunnus","i_nro","e_nro"
"Orlogskaptajn Ion","2","10","09.09.2020","http://hevosmaailma.net/Ionic/Knabstrupit/orlogskaptajn.html","0","167","","2","","IONI0011","Ion","IONI0011","VRL-00329","VH14-010-0014","VH15-010-0247"

Kuten arvata saattaa, tuollaista muotoa ei oikein viitsi käsin kirjoittaa vaan siihen tarvitaan muita työkaluja. Itse käytän varsinaisen CSV:n koostamiseen LibreOffice Calcia, ilmaisen LibreOfficen taulukkolaskenta-ohjelmaa. Minulla on tallennettuna CSV-tiedosto, jonka avaan Calcilla ja jossa on otsikkorivi valmiina. Jätän siihen aina myös rivin tai pari vanhaa dataa, josta kopioin uusille riveille sellaista dataa, joka on kaikilla hevosilla sama. Esimerkiksi kotitalli on kaikilla sama ja useimmiten myös syntymäpäivät. Kun kopioin nämä uusille riveille jo valmiiksi, ei niihin tarvitse välttämättä koskea uuden hevosen tietoja kirjoittaessa. Vähemmän työtä, näet.

Kun data on valmis Calcissa, joko kopioin kaiken datan Notepad++:aan tai avaan tiedoston sillä. Jos kopioin datan suoraan, arvojen välissä on tabulaattorilyönti, jos avaan tiedoston, välissä on pilkku. Kummassakin tapauksessa käytän Find and replace -toimintoaa siihen, että saan arvojen ympärille lainausmerkit. Suurin osa menee sillä, että korvaan joko tabulaattorilyönnin tai pilkun yhdistelmällä ",". Tällöin täytyy muistaa kuitenkin lisätä lainausmerkit rivien alkuihin ja loppuihin.

Yleensä tässä vaiheessa teen vielä tarkistuksen, ettei dataan ole jäänyt välilyöntejä ennen tai jälkeen datan, VRL:n järjestelmä ei nimittäin niele niitä. Find and replace palvelee tässäkin. Ja sitten ei muuta kuin data osoiteriveineen massarekisteröintikenttään ja valmista alkaa tulla. 

Calcissa, samoin kuin Excelissä ja ehkä muissakin vastaavissa, on pari ongelmaa. Ensinnäkin se haluaa yleensä kopioida kenttiin tekstien fontit ja fonttikoot. Sen pystyy kiertämään klikkaamalla solussa hiiren kakkospainiketta ja valitsemalla Paste Special - Unformatted Text. Asioiden helpottamiseksi tälle Paste Unformatted Text -toiminnolle kannattaa määrittää oma näppäinkomentonsa.

Toinen ongelma ovat päivämäärät. VRL haluaa päivämäärät muodossa pp.kk.vvvv, mutta Calc haluaa ihan väkisin muuttaa päivämäärät muotoon pp.kk.vv. Yritin aikani ränklätä kaikenmoisia data- ja muita asetuksia, mutta en onnistunut tätä muuttamaan. Ongelma väheni siedettäviin mittoihin kun avasin CSV-tiedoston tekstiohjelmalla, muokkasin sitä VRL:n vaatimaan muotoon, tallensin ja avasin uudestaan Calcissa. Tällöin päivämäärät näkyvät soluissa muodossa pp.kk.vvvv, niitä pystyy kopioimaan ja monistamaan ja ne pysyvät samassa muodossa, jos soluun kopioi päivämäärän Paste Unformatted Text -toiminnolla. Vaikeasti selitetty, olisi helpompi näyttää tämä. En tiedä mitä tapahtuu ja miksi, mutta riittää minulle että se toimii. Vihaan Exceliä ja sen serkkuja joka tapauksessa muutenkin.

Todennäköisesti tätä prosessia voisi viilata vielä sieltä ja täältä. Oletan, että jostain on pakko saada tuo päivämäärädata oikeaan muotoon heti alkuunsa ja ehkä jollain tavoin kikkailemalla saisi tavallisen paste-komennon kopioimaan kenttään suoraan muotoilemattoman datan. Varmaan jollain konstilla saisi myös Calcin tuottamaan suoraan ne lainausmerkitkin arvojen ympärille, niin jäisi tuo Notepadilla pulaaminenkin välistä. En ole kuitenkaan mikään taulukkolaskentaohjelmien suurin guru tai edes ystävä (kyllä, minulla on pahoja antipatioita), joten en ole jaksanut näitä selvittää sen kummemmin kun mitään helppoa ratkaisua en ole löytänyt.

Kenties on olemassa jopa suoraan parempia työkaluja CSV:n työstämiseen, en ole niihin tutustunut. Jos muilla lukijoilla on antaa vinkkejä, kuuntelen tosi mielelläni! Tai ylipäänsä kiinnostaa tietää, miten muut massarekisteröintidatan koostavat.

maanantaina, tammikuuta 24, 2022

Pikaopas porrastettuihin

Minä puhun täällä kovin innoissani porrastetuista kisoista enkä ole koskaan ottanut huomioon sitä, että porrastetut eivät ole kenties tuttuja kaikille. Eiväthän ne olleet minullekaan, mutta aika nopeasti niiden kanssa pääsi sinuiksi. Ja nyt ehkä vielä nopeammin, sillä tässä on pikaopas porrastettujen maailmaan.

Ensin muutama perusasia: 
  • Lajit ja luokat ovat samat kuin normaaleissakin VRL:n alaissten lajien kilpailuissa, paitsi TYH ei ole mukana porrastetuissa (vielä?).
  • Tutustu lajien sääntöihin ennen porrastetuissa kilpailemista! Esimerkiksi ARJ:n luokista suurin osa on roturajoitettuja, vaikka porrastetuissa hevosia ei rodun perusteella hylätä. Roturajoitteet ovat silti voimassa vaikkei sitä erityisesti luokan nimen yhteydessä mainitakaan.
  • Hevonen etenee porrastetusti tasolta eli vaikeustasolta (vt.) toiselle sen mukaan, miten se saa ominaisuuspisteitä. Myös ikä vaikuttaa etenemiseen, liian nuori ei voi kilpailla liian vaikeassa luokassa vaan odottaa ikääntymistä.
  • Mitä korkeampi luokan vt. on, sitä korkeamman tason luokka on kyseessä. Esim. KRJ:ssä GP-luokka on vt. 10. Tämä ei päde suoraan WRJ:n ja ARJ:n luokkiin, koska niissä ei ole sillä tavalla vaikeustasoja vaan eri lajeja.
  • ERJ:ssä ja KRJ:ssä tasot ovat 0-10, muissa lajeissa ei mennä ihan 10:een asti (ARJ:n, KERJ:n ja WRJ:n korkein taso on 8, VVJ:n 9).
  • Ominaisuuspisteitä saa kilpailemalla ja vanhemmilta, jos hevosen vanhemmat ovat kilpailleet porrastetuissa. Näistä enemmän porrastetut kilpailut -sivulta.
  • Hevosen taso ja ominaisuuspisteet näkyvät sen VRL-profiilissa.
  • Porrastettujen kilpailuiden tuloksia ei tarvitse merkitä hevosen sivuille, laatiksissakin riittää linkki VRL-profiiliin.
Näin kilpailet porrastetuissa:
  1. Rekisteröi hevosesti VRL:oon.
  2. Tarkista, että hevosen VRL-profiilissa ovat porrastettuihin tarvittavat tiedot oikein:
    • Syntymäaika
    • Ikä (joko 3-8-vuotissyntymäpäivät merkittynä tai ikääntyminen)
    • Säkäkorkeus
    • Kilpailee porrastetuissa -valintaruutu valittu
  3. Tarkista hevosen tasot eri lajeissa:
    • Oletusarvoisesti jokaisen lajin taso on 10.
    • Valitse -1 jos et halua kilpailla hevosellasi tietyssä lajissa lainkaan.
    • Tarkista eri luokkien tasot Luokat-sivulta ja muuta tasoja haluamasi mukaisesti.
    • Huomioi korkeampien tasojen minimisäkäkorkeudet (ei koske kaikkia lajeja).
    • Laatuarvosteluilla (ei ARJ tai WRJ) saattaa olla jotakin vaateita luokkien tasoille vs. hevosen sivuilla ilmoitetulle koulutustasolle tai jotain sellaista. En tiedä näistä mitään, joten niistä joudutte hakemaan oppinne muualta.
  4. Tarkista kilpailulista:
    1. Valitse haluamasi suodattimet haulle. Jos haluat listata kaikki hevosesi, ei niihin tarvitse koskea. Klikkaa "Suodata".
    2. Klikkaa hakukenttien alla olevista painikkeista haluamasi laji. Tällöin näet kussakin lajissa kilpailevat hevosesi.
    3. Tarkista, että listalla ei ole hevosia, joiden et halua kilpailevan kyseisessä lajissa.
  5. Etsi sopiva kisa porrastettujen kalenterista.
  6. Ilmoita hevosesi sopivaan luokkaan tai useampaan, jos se on sallittua.
    • Hevonen saa osallistua oman tasonsa mukaiseen luokkeen ja yhtä tasoa ylempään luokkiin. Esimerkiksi vaikeustasolla 6 oleva hevonen voi osallistua vt. 6 ja vt. 7 luokkiin.
    • Kopioi kisaosallistuminen suoraan kisalistalta.
  7. Klikkaa "Osallistu".
    • Jos osallistuminen onnistuu, hevosesi ilmestyy kyseisen luokan osallistujalistalle.
    • Jos osallistuminen epäonnistuu, ilmoittaa sivu syyn sille. Tässä vaiheessa järjestelmä tarkistaa ainoastaan osallistumismuodon ja osallistumismäärät, ei esimerkiksi sitä, onko hevonen tasolleen sopivassa luokassa.
Ja siinäpä se oikeastaan sitten onkin! Kisapäivänä järjestelmä arpoo tulokset suoraan ja hevosesi saamat pisteet ilmestyvät sen profiiliin. Kun pisteitä on tarpeeksi, se siirtyy automaattisesti kilpailulistalla seuraavalle tasolle.

Oikeastaan et voi munata porrastettujen kilpailemista oikein millään tavoin, koska systeemi on automaattinen ja karsii virheelliset osallistumiset pois ilmoittautumisvaiheessa ja tuloksia arpoessa se tarkistaa myös hevoset ja hylkää tällöin mm. alikorkeat, liian nuoret ja väärällä tasolla olevat hevoset.

Tässä on vielä muutama vinkki:
  • Pystyt suodattamaan eri jaosten kilpailuita kirjoittamalla porrastettujen kalenterin osoitteen perään lajijaoksen numeron muodossa http://virtuaalihevoset.net/kilpailutoiminta/kilpailukalenteri/porrastetut?jaos=X
    • X:n tilalle tulee numero 1-6 tai 9.
    • 1 - ERJ
    • 2 - KRJ
    • 3 - KERJ
    • 4 - VVJ
    • 5 - WRJ
    • 6 - ARJ
    • 9 - MEJ
  • Kannattavinta on ilmoittautua vain niihin kilpailuihin, joiden VIP on kuluva päivä ja seuraavana päivänä sitten sen päivän VIP-kisoihin. Tällöin välttää mahdollisimman hyvin sen, että hevonen hylätään kisoista sen vuoksi, että sen taso on noussut korkeammaksi kuin mitä se ilmoittautumispäivänä oli.
    • Esimerkki: hevonen on tasolla 3 ja se ilmoitetaan tason 3 luokkiin 24.1., 25.1. ja 26.1. Hevonen saa kahden ensimmäisen päivän kisoista niin paljon ominaisuuspisteitä, että se siirtyy tasolle 4. Koska kisaosallistumisia ei voi perua eikä korjata, se on ilmoitettu 26.1. päivän kisoihin edelleen tason 3 luokkaan ja se hylätään, koska sen taso on liian korkea siihen.
    • Tämän takia suosisin mielelläni sitä, että ilmoitan hevosen ensisijaisesti siihen sen tasoa ylempään luokkaan. Näin edellisen esimerkin hevosta ei hylättäisi 26.1. tason 4 luokasta, koska hevosen taso ei olisi liian korkea siihen.
    • Kaikissa lajeissa tämä ei onnistu aina, koska niissä saattaa luokat olla kahden tason välein. Esim. VVJ:n luokissa tasot ovat 0, 1, 3, 5, 7 ja 9. Silloin 5-tason hevonen täytyy ilmoittaa 5-tason luokkaan, koska tasoa 6 ei ole olemassa.
  • Käytännössä pyrin ilmoittamaan korkeamman tason hevoset mukaan luokkiin ensin, jotta ne pääsevät etenemään tasolta toiselle. Tasojen vaatimat ominaisuuspistemäärät kasvavat mitä korkeammalle tasolle mennään, joten korkealle tasolle päässeet hevoset tarvitsevat enemmän kisoja noustakseen seuraavalle tasolle.
  • Hylätyksi joutuminen ei ole mikään ongelma eikä häpeä, koska sitä sattuu koko ajan kuitenkin kaikille eikä se johda mihinkään sanktioihin. Niinpä saatan itse osallistua useampien päivien kisoihin kerralla, koska en jaksa/ehdi/viitsi joka päivä raapustella kisaosallistumisia. Näin teen varsinkin ARJ:ssa, joka on se minun päälajini porrastetuissa.
  • Hevosen tulee olla tietyn ikäinen kilpaillakseen tietyllä tasolla. Jos hevonen saavuttaa jonkin tason nuorempana kuin mitä luokan minimi-ikä on, se siirtyy kilpailulistalla odottamaan ikääntymistä eikä sillä voi kilpailla (alempiin luokkiin liian korkea taso, korkeampiin luokkiin liian nuori). Se siirtyy automaattisesti takaisin kilpailulistalle, kun se ikääntyy riittävästi.
  • Hevosen saa pois kilpailulistalta poistamalla sen profiilissa rastin kohdasta "Kilpailee porrastetuissa". Tällöin se poistuu myös valmiiden hevosten tai ikääntymistä odottavien hevosten listalta. Tiedot sen saavuttamasta tasosta ja ominaisuuspisteistä toki säilyvät profiilissa.
– S

tiistaina, marraskuuta 11, 2014

Näin pidät hevosen sivut tallessa

Me olemme Virginian kanssa jo kauan (minä varmaan siitä lähtien kun virtuaaliharrastuksen aloitin) marisseet alati katoavista nettisivuista ja niistä aukoista, joita sivujen katoaminen jättää olemassaolevien hevosten sukuihin. Tätä sattuu, aina sille ei voi mitään, mutta kyllä se yleensä harmittaa, koska iso osa täydellisistä katoamisista olisi voitu estää. Jokainen harrastaja voi tehdä tiettyjä asioita, jotka vähentävät täydellisen katoamisen riskiä. Ja jokaisen pitäisi näitä asioita tehdä!

1. Tallenna sivut Internet Archiveen
JOS ET MUUTA TEE, TEE EDES TÄMÄ!
Internet Archive on se paikka, joka yleensä pelastaa, jos mitään on pelastettavissa. Parasta siinä on se, että sinne voi itse tallentaa nettisivuja, jotka ovat olemassa:
1. Syötä Archiven pääsivun hakukenttään hevosen sivun osoite ja klikkaa "BROWSE HISTORY".
2. Jos sivu ei ole tallennettu Archiveen, saat tuloksena sivun, jossa tämä kerrotaan.
3. Tallentaaksesi sivun Archiveen, klikkaa "Save this url in the Wayback Machine". Sivu tallentuu Archiveen sillä päivämäärällä.

Archiveen voi tallentaa paitsi omien hevosten sivuja, myös muiden sivuja. Mitä enemmän sivuja tallennetaan, sen parempi.
Sitten kun sinulla on ylimääräistä rahaa, voi Archiven ylläpitoon myös lahjoittaa: Donate to the Internet Archive!. Se kuitenkin on ei-kaupallinen palvelu.

2. Rekisteröi VRL:ään
Joo, rekisteröintiprosessi on kankea, ja siinä on paljon työtä, ja muutenkin boikotoit VRL:ää. Siitä huolimatta ole niin kiltti edes muita harrastajia kohtaan ja rekisteröi hevosesi. Jos hevonen myöhemmin katoaa netistä täysin, siitä jää edes se rekisterisivu. Kkun muuta ei ole, se on parempi kuin ei mitään. VRL:n rekisterisivu varmistaa sen, että hevonen on todellakin ollut joskus olemassa. Onneksi tuon viimeisimmän blogikyselyn tulosten perusteella suurin osa lukijoista rekisteröi hevosiaan suhteellisen tunnollisesti. Kiitos teille siitä, olette fiksuja ja hyviä ihmisiä!

Ideaalitilanteessa VRL:n rekisterisivun pitäisi olla hyvin ylläpidetty ja ajan tasalla: linkki hevosen oikeaan osoitteeseen, säkäkorkeus ja väri määritelty, vanhemmat myös rekisterissä ja merkitty hevoselle, lajipainotus ja kotitalli merkitty, samoin kuin kasvattaja ja kasvattajanimi. Jälkeläislistakin pitäisi pitää ajan tasalla, ja tietenkin päivittää tieto hevosen kuolemasta tai uudesta omistajasta. Mutta ei sen väliä, jos näiden kanssa ei jaksa askarrella, tärkeintä on, että hevonen löytyy rekisteristä.

Ja sitten vain toivomme, että VRL palvelimineen toimii...

3. Mieti, ennakoi, varmista
Okei, tiedän että siinä vaiheessa kun into piukassa ollaan kyhäämässä tallia kasaan, se tuntuu juuri siltä tallilta, jonka kanssa jatkaa ikuisuuksiin. Niin pitääkin. Kokemus on kuitenkin osoittanut, että se lopetetaan tai unohdetaan kuitenkin jossain vaiheessa. Aloittamisvaiheessa pitäisi siis jo uhrata muutama ajatus sille, miten aiot hoitaa lopettamisen tyylikkäästi vaikkei se tunnukaan ajankohtaiselta. Myös tallin mahdollista siirtämistä toiseen paikkaan kannattaa miettiä (ja pyrkiä tietenkin välttämään sitä).

Eniten kannattaa ajatella sitä, minne tallisi majoitat.

Oma domain? Pysyy niin kauan (ja vain niin kauan) kuin jaksat maksaa sen vuosimaksua. Domainin hankintavaiheessa kannattaa miettiä ihan tosissaan sen nimeä, ettei tule myöhemmin kiusausta vaihtaa (lisää aiheesta). Kannattaa myös miettiä, mihin domainin alla sijoitat tallisi, suoraan juureen vai johonkin alakansioon. Itse suosin (ja useimmissa tapauksissa myös suosittelen) jälkimmäistä. Paitsi domainin, myös alakansion nimi kannattaa miettiä huolella, ettei sitä tarvitse vaihtaa myöhemmin.

Hostiin jonkun toisen domainille? Tämän kanssa pitää olla tarkka. Se kuulostaa yleensä hyvältä vaihtoehdolta, varsinkin jos hostipaikkaa tarjotaan ilmaiseksi, mutta vaaratekijöitä on paljon. Liikaa, jos minulta kysytään.
Miten kauan tallisi saa olla hostattuna?
Mitä jos domainin omistaja lopettaa itse virtuaaliharrastuksen? Jatkaako hän kuitenkin domainin ylläpitoa?
Saako domainin omistajaan yhteyden, jos domain ei jostain syystä toimi? Kysehän voi olla jostain ihan triviaalista, vaikka unohdetusta laskusta tai palveluntarjoajan konerikosta, mutta domainin omistaja on se, joka näitä ainoastaan voi selvittää. Vastaako domainin omistaja sähköpostiin? Jos sähköposti on domainin alla, mitä jos sekään ei toimi? Minusta ei ole liioiteltua hostitapauksissa vaihtaa jopa puhelinnumeroita tai ainakin olla FB:n tai muun vastaavan kautta yhteyksissä.

Ilmaispalvelin? Geocities, Expage, Sunpoint, Terrieri.net ja viimeisimpänä oikutteleva Webs ovat osoittaneet, etteivät nämäkään kovin luotettavia paikkoja ole pitkällä tähtäimellä. Kyllä ne harrastamiseen sopivat siinä kuin nuo yllä esitetyt vaihtoehdotkin, mutta ei ilmaispalvelinten käyttö tarkoita sitä, ettei tarvitsisi tehdä mitään muita toimenpiteitä sivujen säilyttämiseksi.

Varmuuskopio omasta tallista on myös tärkeä asia. Ilmaispalvelin voi hukkailla sivuja, hostidomain voidaan irtisanoa ilmoittamatta, oman domainin palveluntarjoajalla voi käydä konerikko (yleensä näillä on kyllä jonkinlainen varmuuskopiointi käytössä itsellään, mutta parempi varmuuskopioida kuin katua).

4. Linkitä uusille sivuille
Myitkö hevosen? Tai vaihtoiko se osoitetta muuten vain? Älä ihmeessä tuhoa vanhaa sivua vaan lisää sinne linkki uudelle sivulle! Iso osa hevosista on "kadonneita" juuri siksi, että ne ovat muuttaneet osoitetta ja vanha sivu on poistettu surutta. Ja todella, tarjoa linkki, älä vain uutta osoitetta, koska juuri esimerkiksi Internet Archiven robotit siirtyvät linkkejä pitkin eteenpäin etsimään ja tallentamaan seuraavia sivuja.

Minusta ei ole liioiteltua, että vanhoille sivuille jätetään myös hevosen tiedot näkyviin. Uusi sivu näet voi kadota, mutta silloin jäisi nettiin edes se vanha sivu, josta löytyy hevosen tietoja. Kun muutakaan ei ole, vanha sivu tietoineen on tyhjää parempi.

Bonus: osallistu kadonneiden etsintään
Ainakin Virtuaalifoorumilla pyörii topikki otsikolla Lista kadonneista hevosista, jonne voi listata hevosia, jotka ovat hukassa ja toisaalta etsiä ja tarjoilla linkkejä kadonneiksi ilmoitettujen hevosten sivuille. Se on ihana.

- S