Tarinaturinat: kisatuotosten kirjoittaminen

En todellakaan väitä olevani mikään ekspertti erilaisten kisatuotosten tekemisessä, koska aika vähän olen tarinakisoihin osallistunut. Tässä on vähän sekalaista pohdintaa tekstimuotoisista kisatuotoksista ja siitä, mitä havaintoja olen itse tehnyt tuotoskisoista.

Päälimmäinen murhe kisatuotosten kanssa on niiden toisteisuus, erityisesti silloin, jos tuotokselle ei ole annettu mitään selkeästi rajattua aihetta tai muita vaatimuksia, on vain se perinteinen sanamäärävaatimus ja että tuotoksen tulee liittyä jollain tavoin niihin kisoihin. Okei, tämä on tietenkin siinä mielessä helppo, että kirjoittaja voi suoltaa miltei mitä vain, mikä nyt niihin kisoihin liittyy. Mutta liittyykö se niihin nimenomaisiin kisoihin? Kun tarpeeksi monta kisatuotosta kirjoittaa, tulee varmaan muillekin mieleen, että eipä se tämäkään teksti juuri eroa tuosta edellisestä, kilpailun järjestäjän nimen jos vaihtaa, niin menisi kyllä toisaallakin.

Toinen harmi tuotoksissa on se, että niitä ei oikein voi kirjoittaa itse kisasuorituksesta, koska sen sujumista ei vielä tiedetä kirjoitushetkellä. Minä ainakin kirjoitan tuotoksista päiväkirjamaisia ja usein lisään ne hevosten päiväkirjaan. Jos siis kirjoitan kisasuorituksesta, että menipä ihan kauheasti ja hevonen pukitti ja meidät hylättiin, ja sitten tuloksena on ykkössija, niin eipä se tuotos ja tulos ole oikein linjassa keskenään. Kisatuotosten pitääkin kertoa tapahtumista ennen sitä hetkeä, kun ratsastaa kentälle oikeasti kisaamaan. Onhan tässä monia mahdollisuuksia: valmentautumista kotona, valmistautumista reissuun lähtöön, matkan päältä, kisapaikalla ja niin edelleen, mutta... silti.

Itseäni auttaa tuotosten kirjoittamisessa se, että kisapaikka on kuvattu hyvin ja siellä on jotakin persoonallista tai jotain, mihin voi helposti tarttua. Viimeisin nyt oli hollantilaistalli Zilverkroonin Friends Cup -osakilpailu, jonka tuotoksissa mehustelin tulppaaneilla, koska kevät + Alankomaat = tulppaanit. Muutama vuosi sitten kirjoitin kai kymmenkunta tekstiä Pariisin liepeillä pidettävistä kisoista, vaikkei tuotoksilla saanut lisäarpoja lainkaan. Mutta kun jokin juttu siinä vain inspiroi niin kovin! Tosin on myönnettävä, että läheskään kaikki tekstit eivät liittyneet millään tavoin hevosiin tai kisoihin.

Kisojen järjestäjä voi jossain määrin auttaa näissä antamalla tehtävänannoksi tiettyjä aihepiirejä tai ainakin heittelemällä vinkkejä erilaisista aiheista, joista voisi kirjoittaa. Kirjoitin joskus hevosurheilulehden toimittajan haastattelemaan Sonjaa Italiassa. Se oli mainio teksti-idea, ei nyt uniikki, mutta harvemmin sellainen on itselle tullut mieleen. Tietenkin huonosti osuessaan tarkasti rajatut tehtävänannot tekevät elämästä vaikeata, jos niiden aiheet eivät osu itselle yhtään.

Siitä olen aina kiitollinen, jos ja useimmiten kun kisajärjestäjät eivät ole erityisen tiukkoja tekstien suhteen. Olen joitain kertoja joutunut kirjoittamaan tuotoksen yhteyteen kootut selitykset eli sen, että tiedostan itsekin tekstin liittyvän melko hailusti kisoihin ja ymmärrän hyvin, jos tästä ei lisäarpoja heru. Lähes poikkeuksetta nämä ovat menneet kuitenkin läpi järjestäjän seulasta. Olen tosi iloinen näistä aina, koska inspiraatio on siitä kelju otus, että se ei aina mene lainkaan siihen suuntaan kuin sen halusi menevän.

Olisi muuten tosi mielenkiintoista kuulla piirtäjiltä heidän mietteitään kisatuotosten teosta. Minä tunnetusti en osaa piirtää, joten osallistun aina teksteillä ja piirrosmaailma on muutenkin minulle tuikituntematon. Onko piirtäjillä samanlaisia haasteita?

Angloarabin jalostus, osa 2: UK, USA ja Australia

Tiedonhaussa ja lähteiden kääntämisessä on käytetty tekoälyä.

Pari viikkoa sitten aloitin tämän angloarabi-saagan Ranskasta ja ranskalaisesta angloarabi-jalostuksesta (Angloarabin jalostus, osa 1: Ranska). Tänään vuorossa ovat englanninkieliset maat UK, USA ja Australia.

Yhdistynyt kuningaskunta

UK:ssa angloarabeja rekisteröi The Arab Horse Society (AHS). Sen säännöissä sanotaan yksiselitteisesti angloarabin olevan arabi-täysiveri -risteytys. Shagyaa ei ole mainittu lainkaan, joten sitä ei liene sallittua käyttää lainkaan angloarabijalostuksessa.

AHS ei määrittele arabiveren osuutta. Muistelen erittäin hatarasti, että AHS:n kilpailuissa arabiveriprosentilla olisi ollut jokin alaraja, kenties 12,5 %, mutta en pystynyt varmistamaan tätä. Ehkä sellaista ei siis ole olemassa.

Yhdysvallat

USA:n angloarabirekisteriä pitää Arabian Horse Association (AHA). Senkään säännöissä ei mainita shagyaa, oletamme siis, että shagya sinänsä ei ole sallittu rotu käytettäväksi. Näiden kanssa on kuitenkin otettava aina huomioon se, että yleensä ainakin joidenkin ulkomaisten angloarabirekistereiden hevoset hyväksytään anglo-arabijalostukseen ja näissä ulkomaisissa hevosissa voi olla shagya-verta. Tämä koskee toki muitakin kuin vain AHAa.

AHA on ilmoittanut veriprosenttivaatimukset selvästi: angloarabissa tulee olla 25-75 % arabiverta. Jos arabiverta on enemmän, hevonen on rekisterikelpoinen half-Arabian -rekisteriin.

Australia

Australiassa angloarabeja, samoin kuin puhtaita arabeja ja useampia arabiristeytyksiä rekisteröi Arabian Horse Society of Australia (AHSA). Tämänkin ohjeissa on mainittu vain arabi ja täysiverinen, joten shagyaa ei ainakaan sinällään taideta hyväksyä.

Rekisteriohjeen sanamuoto jättää vähän epäselväksi, että mitä varsinaisesti hyväksytään angloarabiksi ja mitä ei. Käytetyt arabit ja täysiveriset on oltava rekisteröity omiin rekistereihinsä, mutta se nyt lienee oletus muissakin angloarabirekistereissä. 

Sitten on maininta, että jos elokuun 2012 jälkeen rekisteröidyn hevosen suvussa on vähemmän kuin 12,5 % arabiverta, mutta kuitenkin vähintään 12,45 %, jolloin se pyöristetään ylöspäin yhden desimaalin tarkkuuteen (eli 12,5 %:iin), hevonen voidaan rekisteröidä, jos sen molemmat vanhemmat ovat rekisteröityjä AHSA:ssa. En nyt ihan oikein ymmärrä alkuperäistä kappaletta, mutta voitaneen olettaa, että australialaisessa angloarabissa tulee olla vähintään 12,5 % arabia.

Australiassa voi olla AHSAn lisäksi myös paikallisia yhdistyksiä, jotka rekisteröivät angloarabeja. Samoin jotkin angloarabit saattavat olla tervetulleita myös puoliveri- tai karjahevosyhdistysten kilpailuihin, mahdollisesti rekisteriinkin. Näissä tapauksissa rotunimike ei välttämättä ole angloarabi, vaan jotain muuta. En ole kuitenkaan varma asiasta enkä lähtenyt näitä kaivamaan tähän kirjoitukseen.

Lähteet

AHA: Chapter 10: Rules and regulations for purebred Arabian, half-Arabian, and Anglo-Aranian registration

AHS: Rules for registration and entry

AHSA: Registry

Tarinaturinat: kun hahmosi ei yhtäkkiä tottelekaan

Tänään on luvassa maailmankaikkeuden ehkä huonoimpiin kuuluva blogipostaus, jossa rikon useampaa kuin yhtä (blogi)kirjoittamisen kultaista sääntöä. 

1. Nyt on metaa. Kirjoitan kirjoittamisesta. 
2. Nyt on myös cliffhangereita. En kerro kaikkea, vaan vihjailen vain silleen ärsyttävästi. Vetoan tosin siihen, että vielä ei ole kauheasti edes kertomista, asioita ei ole kirjoitettu, ehkä niitä ei ikinä kirjoitetakaan. Suunnitelmatkin ovat ilmassa leijuvia ajatusrepaleita ja koska asiat koskevat myös toisen kirjoittajan hahmoa, en voi tehdä päätöksiä kokonaan itse. 
3. Mutta punaista lankaa tässä ei pahemmin ole ja syy on ihan sen hahmon: sen elämä on paljon kiinnostavampaa tällä hetkellä kuin mikään muu, joten ajatteluaikaa esimerkiksi tuon angloarabijalostus-sarjan jatkamiseen ei ole löytynyt. 

Kyseessä on tietenkin Sonja. Kirjoitin hänestä ja hänen uusista kuvioistaan maaliskuussa (Uusia tuulia tarinapuolella). Vähänpä tiesin tuolloin, että miten uusia ne kuviot tulevatkaan ehkä ja mahdollisesti olemaan! Törmäsin (Sonja törmäsi) mielenkiintoiseen hahmoon, jonka kirjoittajan kanssa tässä nyt on palloteltu kaikenlaisia seikkoja hahmoistamme. Totesimme, että pintapuolisen erilaisuuden takana on yllättävän paljon samaa ja että tästä voisi löytää paljonkin mielenkiintoista kirjoitettavaa. 

Olen monta kertaa törmännyt ylläolevan kaltaisiin meemeihin. Olen hymyillyt niille vähän vinosti: hehe, ihan hauska juttu, juu, mutta kyllä minulla hahmot pysyvät ruodussa ja kiltisti menevät juuri sinne, minne haluankin niiden menevän. No, eivät mene eivätkä pysy, ruojat! Ne kaikki meemit ovat ihan totta. Yhtäkkiä tajuat kuvittelevasi hahmoa tilanteisiin, jotka eivät yhtään sovi siihen, mitä olit suunnitellut.

Ensimmäistä kertaa ikinä mukana on myös toisen hahmon kirjoittaja. Olen minä tietysti aiemminkin kysellyt muilta kirjoittajilta, että sopiiko tämmöinen ja tuommoinen kuvio, johon liittyy sinun hahmojasi, mutta ne ovat olleet lähinnä vähäisiä yksityiskohtia verrattuna tähän. Mitään tarkkoja suunnitelmia ei vielä ole pitkälle jatkoon, mutta toistaiseksi mistään mainitsemastani ajatusrepaleesta ei ole tullut kieltoa. Se on vähän pelottavaa, koska puheissa mainitut teemat ovat välillä aikas...  mielenkiintoisia, sanotaan nyt vaikka niin. Voi olla, että tämä toinen kirjoittaja miettii ihan samaa minusta.

Tämä koko juttu on ollut yksi yllätysjuonenkäänne jo itsessään. Kun Sonja lähti Hopiavuoresta, Harrista tuli päähahmo siellä ja yhtäkkiä Harri olikin se melkein jopa mielenkiintoisempi hahmo. Myönnän, että Harri on aina ollut sellainen Sonjan side-kick, ei sen ollut tarkoitus Hopiavuoreen tai hevosen selkään päätyä. Ei sekään hahmo näemmä ole aina omassa lokerossaan pysynyt. Joka tapauksessa ajattelin jättää Sonjaa kenties vähän vähemmälle, kun oli olevinaan jonkinlaista inspiraatiopulaa sen kanssa, ja että kirjoittaisin Harria enemmän. Sonja taisi kuulla tämän, koskapa ei suostu nyt tulemaan yhtään vähemmälle jätetyksi! Mokoma!

Ehkä suurin ongelma tässä on se, että nämä aivoissa pyörivät suunnitelmat Sonjan varalle liittyvät hyvin hatarasti tai eivät lainkaan hevosiin. Toki virtuaalitalleilla on spin-off -päiväkirjoja, Norlingissakin, mutta missä menee se raja, jolloin mennään hevosharrastamisesta liikaa sinne spinnareihin? Ja missä menee muu hyvän maun raja? Mietin tuossa jo yhtä tekstiä kirjoittaessani, että pitäisiköhän pyytää etukäteen hyväksyntä tallinpitäjältä. Hopiavuoressa vastaavan olisi ehkä uskaltanut julkaista, koska tunnen sen yhteisön paremmin. Norlingia en tunne vielä niin hyvin ja se on toisenlainen. On minulla onneksi varasuunnitelma olemassa, jos tekstit eivät sovellu enää muiden pitämille talleille.

 

Ja tästähän ei sitten tiedä, miten kauan tätä hulluttelua kestää. Viikko, kuukausi, vuosikymmen? Ken elää, se näkee. Tämä blogi on varmasti ensimmäinen sijaiskärsijä, kuten tästäkin huomaa. Enkä aio edes pyytää anteeksi etukäteen yhtään mitään.

Angloarabin jalostus, osa 1: Ranska

Tiedonhaussa ja lähteiden kääntämisessä on käytetty tekoälyä.

Taannoin tuli puhetta angloarabien veriprosenttivaatimuksista. Minä olen käsittänyt sen melko joustavana virtuaalimaailmassa, aina sen mukaan, mitä kukin haluaa jalostaa. Perinteisesti angloarabissa pitäisi olla 25-75 % arabiverta ja loput englantilaista täysiveristä. Myöhemmin tekstissä käytän nimityksiä arabi ja täysiverinen, joista jälkimmäinen tarkoittaa nimenomaan englantilaista täysiveristä.

Asiat eivät kuitenkaan ole ihan yksinkertaisia, mitä angloarabeihin tulee. Kirjoitan tämän useammassa osassa, koska muuten tekstistä tulisi taas romaani.

Aloitan Ranskasta, sillä Ranskaa pidetään angloarabin kotimaana. Vaikka arabia ja täysiveristä on risteytetty keskenään ympäri maailman, Ranskassa näitä risteytyksiä alettiin ensimmäisenä pitää omana rotunaan ja jalostaa sellaisena. 

Nykyään angloarabien jalostuksesta vastaa Association Nationale Anglo-Arabe (ANAA). Sen pääkantakirja jakautuu kolmeen sektioon. 

Section I

Section I on se tiukin: hevosessa saa olla vain arabia ja täysiveristä, ei mitään muuta. Shagyankin status on kyseenalainen. Arabiveren osuus tulee olla vähintään 12,5 %, jos nyt tulkitsin oikein. Se on ilmeisesti vaihdellut ja ollut joskus myös 25 %, mutta ilmeisesti nyt raja on alhaisempi. Ylärajaa ei ole ilmoitettu eikä sitä välttämättä ole lainkaan. Löysin nimittäin ANAA:n orilistoilta angloarabioriin, jonka arabiprosentiksi on merkitty 92,74 % (Calcium Artagnan).

Section II

Section II:n arabiveren minimiraja on sama 12,5 % ja sen suvun 3. polven 8:sta esivanhemmasta 7 tulee olla puhtaita täysiverisiä, arabeja tai angloarabeja (ilmeisesti sektion I hevosia, mutten ole varma tästä). Se yksi yksilö saa sitten olla jotain muuta joko kokonaan tai osittain. Se jokin muu ei kuitenkaan saa olla ponia, kylmäveristä, cobia tai vastaavaa. Cobilla tarkoitettaneen tässä tapauksessa yleisesti cob-tyyppisiä hevosia.

Section III

Section III on jo enemmän risteytysrekisteri. Arabiveren määrästä on samat vaatimukset kuin muissakin sektioissa eli minimissään 12,5 %, maksimista ei ole tietoa tämänkään kohdalla. Sen lisäksi suvusta tulee löytyä vähintään yksi täysiverinen kantavanhempi ja yleisesti Section III:n hevonen on syntynyt risteyttämällä angloarabi, täysiverinen tai arabi sellaisen hevosen kanssa, joka kuuluu johonkin seuraavista:

• WBFSH:n tunnustama kantakirja
• CIAA:n tunnustama angloarabien tai arabien puoliverirekisteri
• Shagya
• AQPS
• Anglo-normandialainen urheiluhevonen (CSAN)

Tässäkään sektiossa ei saa olla ponia, kylmäveristä, cobia tai vastaavia.

Tämä on vähän mysteeri minulle, että mitä käytännössä tarkoitetaan tuolla "vähintään yksi täysiverinen kantavanhempi". Ihan tolkuttoman pitkältä suvusta sitä ei voine kaivaa, koska muutenhan tosi iso osa esimerkiksi puoliverisistä olisi soveltuvia tähän rekisteriin. Kyllä niiltä kaikilta täysiveristä löytyy suvusta. Mietin, jos tässäkin mahtaisi olla käytössä tuo kolmen sukupolven sääntö eli kolmen sukupolven sisältä tulisi löytyä vähintään yksi puhdas täysiverinen. En tiedä, tämä on vain oma arveluni.

Lisäksi huomioitavaa näissä kaikissa kolmessa sektiossa on se, että niitä nimitetään yhtä kaikki angloarabeiksi. Ranskalaisessa angloarabissa voi siis olla jotain muitakin rotuja kuin vain täysiveristä ja arabia, ja se tekee asiat vähän hämmentäviksi.

Anglo Part-Bred APB (aiemmin Anglo-arabe de complément, AC)

Angloristeytyksessä tulee olla vähintään 3 % arabia, vähintään yksi täysiverinen esivanhempi, vähintään yksi arabialainen esivanhempi (tässä ei ainakaan voi pitää paikkaansa tuo kolmen sukupolven sääntö). Muuten toivottua on se, että angloarabityyppi näkyy hevosen ulkomuodossa. Ponia, kylmäveristä, cobia tai vastaavia ei tämänkään suvusta saa löytyä ja suvun on oltava todennettavissa.

Tämä osio kantakirjaan on ilmeisesti tullut vasta tänä vuonna, aiemmin näitä hevosia on nimitetty nimellä anglo-arabe de complément. Ja jos tulkitsin oikein lähteitä, vuonna 2022 on laskettu tuota arabiveriprosenttia 25 %:sta 12,5 %:iin, joten ne hevoset, jotka ovat syntyneet ennen tätä ja joiden arabiveriprosentti on välillä 12,5-25, on rekisteröity nimikkeellä anglo-arabe de complément.

Shagyan käyttö

Shagyasta sanotaan yksiselitteisesti, että se lasketaan 90-prosenttisesti arabiksi. Jos shagyaa käytetään arabin sijasta tai lisäksi jalostuksessa, arabiveriprosentti lasketaan sen mukaan kuin se olisi 90 % arabiverta ja loppu muuta (arabiprosentti 0). Muuta ohjetta shagyan käyttöön en löytänyt. 

Olettaisin siis, että shagyaa saa käyttää sektioiden II ja III jalostuksessa, sehän nyt mainitaankin ihan tuossa Section III:n jalostusohjeessa, ja toisaalta jos II-sektiossa saa olla arabin ja täysiverisen lisäksi vähäinen määrä jotain muuta, niin shagya varmaan kelpaa siihen ihan hyvin. Onko shagya-taustaisella angloarabilla sitten asiaa sektioon I, niin en tiedä. Ei välttämättä.

AQPS

Sitten on vielä Autre Que Pur-Sang (suomennos "muu kuin täysiverinen", englanniksi ainakin toisinaan French Chaser), joka on vähän eri asia kuin angloarabi, muttei välttämättä aina. Sehän on mainittu myös sektion III sallittujen rekisterien listassa.

AQPS on ensisijaisesti risuestelaukkoihin jalostettu hevonen, jonka suvussa on yli 87,5 %, mutta alle 100 % täysiveristä. Loppu suvusta on angloarabia tai ranskanratsuhevosta (selle francais), mahdollisesti ranskanravurikin saatetaan hyväksyä. Aikaisemmin AQPS rekisteröitiin ranskanpuoliverirekisteriin, mutta vuodesta 2005 lähtien niille on ollut oma rekisterinsä. Tämä rekisteri voi olla osin päällekkäinen APB-rekisterin tai sektion III kanssa, mutta AQPS:ssä ei ole pakko olla lainkaan arabianhevosta. Sen kohdalla ollaan kiinnostuneita vain täysiverisen määrästä.

Lähteet

ANAA: Programme de selection de la race Anglo-arabe en France

ANAA: Règlement du livre généalogique de la race anglo-arabe

ANAA: Règlement relatif au livre généalogique du cheval anglo-arabe

Wikipedia: Autre que Pur-Sang

Wikipedia: French Chaser

Onnistuneita ja vähemmän onnistuneita nimiä vuodelta 2025

Koska pääni on täynnä limaa (tunnolliset työntekijät sairastaa pääsiäisenä, prkl!) eikä varastossa ole yhtään viimeisteltyä tekstiä, päätin listata viime vuodelta kasvattien nimiä, niitä onnistuneita ja vähemmän onnistuneita.

FWB-o. Ex T-Rex Ion: Tämä on tietenkin saanut innoituksensa isältään, Tyrannosaurus Exiltä. Katsotaan, jos tästä aihepiiristä saadaan vielä muutakin kehiteltyä.

FWB-t. Break It Till You Make It: myös tämän isä on muualta tullut ori Break This Fake, joka on antanut inspiraatiota varsankin nimeen. Valitettavasti tuo kuulostaa vain ravurilta tai laukkahevoselta, ei niinkään puoliveriseltä, mutta viis minä siitä.

xx-t. Green Hell Ion xx: emä kuuluu alunperin Pinkistä lähteneisiin F1-aiheisiin nimiin ja sieltä tämäkin tulee. Green Hell -nimitystä on käytetty Nürburgringin moottoriradan metsäisestä ja haastavasta pohjoisosasta, niin sanotusta Nordschleifesta. Lisäksi Hell rimmaa vielä isän nimen (Battle Of Winterfell) kanssa!

sdb-o. Dazzzz 2702: tästä voisi käyttää nimitystä lyhyt ja iskevä! Eikä aiemmin ole tainnut olla missään nimessä ikinä neljää samaa kirjainta peräkkäin. En muista, mikä älynväläys tämä oli alkujaan.

sdb-t. Knee-Hi Stiletto 2702: tätä voi pitää ehkä vähän kyseenalaisenakin nimenä, leikitelläänhän tässä fetissikenkien terminologian kanssa. Samaan sarjaan kuuluu myös emänemä Ballet Stiletto Nite GA ja muutama muu sen jälkeläinen. 

RMH-t. Lizz In Wonderland 2702: taas yhdistelmä sekä emän että isän nimiä, Fox In Wonderland ja NFR's Mountain Lizz.

sdb-t. Never Tell Me The Odds: saddlereillä on ollut kauheasti kivoja nimiä viime vuonna, tämäkin. Suora lainaus Star Warsista, Han Solon repliikki. Ja kun emän nimi on Odds And Ends Ion, niin sehän sopii.

westf-t. La Fillette Ion: ehkä vähän turhan ranskalainen nimi saksalaiselle hevoselle, mutta olkoon minun puolestani. Westfalenit saavat nimensä alkukirjaimen reaalimaailman käytännön mukaan aina isältään, oli kyseessä sitten ori- tai tammavarsa. Tämän isältä tulee myös teema, ruusulajikkeet. Se on lähtöisin suvuttomasta tammasta Barcarole GA:sta. Kaikki tamman jälkeläiset ovat saaneet nimensä ruusujen mukaan ja aika moni myös näiden varsoista. La Fillette on jo neljän sukupolven päässä kantatammasta, mutta teema jatkuu edelleen. 

TWH-t. Pretty Little Dutch Girl 2702: Suomessa ilmeisesti tuntemattoman (lasten)loru tai -laulun nimi. Tamma sai innoituksensa isän nimestä, sillä sehän viittaa Cotton-Eyed Joe -lauluun. Tätä ei voi sanoa varsinaisesti lyhyeksi nimeksi, mutta tykkään sen rytmistä lausuttuna. Ja varsoille on helppo keksiä Pretty Little -alkuisia nimiä.

PH-t. Glitter Everywhere Ion: kuka ikinä on askarrellut irtoglitterin kanssa, tietää tämän olevan hyvin totta! Melko suora yhdistelmä vanhempien nimiä.

hann-o. The German Ion: taas vähän turhan englanninkielinen nimi saksalaishevoselle, mutta A. se noudattaa hannoverien nimeämissääntöä eli alkukirjain isäoriin mukaan, B. se yhdistää vanhempien nimiä ja C. nimi sanoo sen olevan saksalainen, niin ihan kauheasti ei voi valittaa.

trak-o. Gery Ion: en ole oikein varma, pidänkö tästä nimestä vai en. Sinänsähän se on tosi suora yhdistelmä vanhempien nimiä, toisin sanoen siis isän nimi, jossa alkukirjain on korvattu emän alkukirjaimella, koska trakien nimet alkavat aina emän kanssa samalla kirjaimella. Toisinaan tämä tällainen tekniikka toimii, mutta Gerystä en nyt ole niin varma.

SGSH-o. Shelby Mustang Ion: taas yksi tämmöinen pieni nimiperheen tapainen, joka on lähtöisin FWB-tamma Ginetta Vegasista. Urheiluautoja kaikki tai ainakin sitä liippaavia.

tersk-t. Krisamis Ionnaja: monet venäläisrotujen nimet ovat kategoriaa "ihan kiva" eli eivät aiheuta suuria tuntemuksia suuntaan tai toiseen. Joskus tulee helmiäkin, itse tykkään Krisamisin nimestä, mutten osaa analysoida syytä siihen.

sha-o. Uzzal Ion: shagyoilla käytän tätä perinteistä "oma nimi"-metodia enkä ole lähtenyt nimeämään niitä samalla tavoin kuin muita unkarilaisrotuja (lisää: Nimitestailua unkarilaisilla roduilla). Tosin en shagyojen kanssa halua  niin ankaran unkarilaisia nimiä kuin ehkä muille, vaan esimerkiksi arabitausta saa näkyä, kuten Uzzalinkin nimessä. Mutta siitä huolimatta en tykkää tuosta yhtään! 

exm-o. Ionin Tesino: vähän turhan italialainen nimi brittiponilla, mutta vetoan siihen, että niin se on isälläkin. Tiber on nimittäin joki Italiassa. Silti tuo nimi olisi ollut parempi jollain uhkealla puoliverioriilla.

Ionicin islanninhevoset – historiaa ja nykypäivää

Islanninhevosen historia Ionicissa on jossain määrin mielenkiintoinen, mutta nykyään se on vähintäänkin keskikokoinen rotu ja yksi tärkeimmistä askellajiroduista. Ajattelinkin kirjoitella lyhyen koosteen siitä, miten issikasta on tullut Ionicissa sellainen rotu kuin se nykyään on.

Ionicin ihan ensimmäinen issikka oli tamma Snotra frá Syndur, suorastaan legendaarisen Syndurin kasvatti, joka syntyi syksyllä 2007 ja tuli varmaankin aika suoraan Ioniciin. En varsinaisesti muista, miksi tamma talliin hankittiin, mutten välttämättä erehdy kovin pahasti, jos se on ollut taas jokin "ostettiin kun kerran oli myynnissä" -tyyppinen tapaus.

Snotralla kilpailtiin jonkin verran ARJ:ssä, tuolloin vielä ihan perinteisissä kisoissa, kun muitakaan ei ollut tarjolla. Sen lisäksi se varsoi peräti viisi varsaa, ensimmäiset frá Jón -issikat ikinä. Isänä näillä kaikilla oli ulkopuolinen ori, tietenkin, koska Snotra oli ainoa rotuaan meillä.

Koska yhden hevosen pohjalta on vaikea mitään jalostaa eteenpäin, ei issikkajalostus tuolloin ottanut sen enempää tuulta alleen. Kaikki Snotran varsat päätyivät myyntiin joko ennemmin tai myöhemmin. Snotra itse lopetettiin vuonna 2009.

Seuraavia issikoita saatiin odotella vuoteen 2012 asti. Silloiset tulokkaat olivat Teigaholtin kasvatit, ori Brellir frá Teigaholti ja tamma Krafla frá Teigaholti. Nämä kaksi ja varsinkin Krafla neljän varsansa kera ovat nykyisen issikkalauman kulmakiviä ja kantahevosia. Snotrankin suku palasi Ioniciin, kun ostin takaisin sen varsan, ori Vakri-Skjóni frá Jónin. Muistelen sen olleen Kerpalla RDN:ssä, mutten ole varma. 

Seuraavina vuosina issikkalauma karttui ostohevosilla, joita olivat ainakin nämä:

• t. Alvör frá Rósgarður
• o. Barón frá Ljóma
• t. Blæja frá Ljóma
• o. Brimir frá Ponipallero
• o. Draupnir frá Ljóma
• o. Eldur
• o. Farmóður frá Syndur
• o. Harkur frá Ljoma
• t. Náttfreyja frá Syndur
• t. Sokkadís frá Ljoma
• t. Sóley frá Ponipallero
• t. Svandís frá Skógur
• t. Tvenna frá Ljóma
• t. Tvista frá Daydream
• o. Ögri frá Rósgarður

Näistä osa on jo tehnyt komean uran jalostuksessa ja lopetettukin, osa on niin uusia tulokkaita, ettei niille ole vielä syntynyt varsoja. Joka tapauksessa Ionicin issikkakanta on ollut varsin pitkäsukuista, toisinaan melko vanhasukuistakin, ja aika suppeaa, vaikka tammoille toki on käytetty ulkopuolisia oreja usein.

Vuonna 2022 sain idean keksiä ihan uusia, suvuttomia tuonteja ja teinkin sen: talliin tuli 4 tammaa ja 4 oria. Ne kilpailivat itsensä valmiiksi ARJ:n porrastetuissa ja jättivät sittemmin hyvän lauman varsoja. Tästä ensimmäisestä setistä on osa hevosista myyty jo muualle, mutta osa on vielä Ionicissa. 

Vuonna 2024 keksin toisen vastaavan lauman suvuttomia issikoita. Prosessi oli sama eli ensin kisasin ne ARJ:ssä ja nyt loppuvuodesta syntyy taas melkoinen määrä yksipolvisia issikkavarsoja.

Niinpä Ionicissa on kolmea sorttia hevosia: on niitä pitkäsukuisia, vanhempia kasvatteja tai niistä polveutuvia hevosia. On jonkin verran suvuttomia hevosia ja sitten on melkoinen määrä yksipolvisia kasvatteja, niistä omista tuonneista syntyneitä. Näiden yhdistäminen keskenään on toki vielä vähän vaikeata, kun kuitenkin yritän jossain määrin pitää kiinni tasaisista suvuista tai edes sinne päin, mutta katse onkin tulevaisuudessa.

Suomenhevos-kuulumisia

Helmikuussa listasin viime vuoden suomenhevoskasvatteja ja mainitsin lopussa hankkineeni ravi-suokin, ori Liian Tosikon (Suomenhevoskasvattien nimet vuonna 2025). Suomenhevosuutiset eivät kuitenkaan lopu siihen.

Aloitan tuosta Liian Tosikosta eli Toopesta, niin se on jatkanut raviuraansa nyt nelivuotiskaudella. Ikääntyminen on ollut vissiin vähän satunnaista, mutta ajattelin ikäännyttää sitä vuoden kolmessa kuukaudessa. Se paranteli jo ennätystäänkin Karoluksen raveissa. 

Ravimaailma tuntuu kuitenkin olevan melko hiljainen. VRER ja sen kisakalenteri on lähestulkoon kuollut ja epävirallisia raveja täytyy metsästää Keskustan raviketjusta. Enkä tiedä, voiko tätä yleistää, mutta jotenkin tässä ihan jo muutaman kuukauden aikana olen törmännyt villien ravien kutsuissa monensorttiseen huolimattomuuteen. Kisapäivämäärät ovat unohtuneet viime vuodelle, ravien järjestäjää ei kutsussa mainita vaan se pitää itse suunnilleen arvata ja lähtöjen tiedoissa on epäselvyyksiä. Tietenkin nämä menevät läpi, kun mikään taho ei tarkista kutsua ennen kuin se hyväksytään kalenteriin. Minua risoo kaikki tällainen.

Mutta takaisin niihin suomenhevosiin. Totesin alkuvuodesta, että varsinkin pitkäsukuiset suomenhevoseni ovat turhan likeistä sukua toisilleen ja jalostus alkaa kompuroida. Asialle piti tehdä jotakin. Ostin pari erisukuista oria, Hiidelmän Viipotin ja Kahmon Pusuindeksin sekä tamma Pilvipellon Tulimiinan. Näissä ei sinänsä ole vielä paljon näkemistä, kun kuvatkin puuttuvat, mutta niillä on kivat suvut.

Ostohevosten lisäksi keksin muutaman suvuttoman hevosen. Olen joskus sanonut, että Ionicin tuontisuomenhevoset ovat yleensä syntyneet inspiraation tuloksena: olen keksinyt kivan nimen ja siitä se hevonen on saanut alkunsa. Nyt lähdin kuitenkin ns. lapiohommiin eli päätin keksiä neljä tammaa ja neljä oria ilman, että minulla oli nimi-ideoita olemassa. Onnistuin silti kehittelemään niille ihan mukiinmenevät nimet, ainakin jos minulta itseltäni kysytään.

Ne keksityt hevoset ovat:

• o. Kulmakunnan Kauhu
• o. Lyytikän Ikirunoja
• o. Nummenniitun Mettäpöyröö
• o. Pitkäisentuli
• t. Lumikallion Pyteriitti
• t. Mie-Romahan
• t. Syvänojan Suolakide
• t. Terrisuon Sysisara

Harmittamaan jäi Suolakiteen isä, EVM-nimi Hevi-Kehveli, joka olisi ollut tosi mainio nimi ihan oikeallekin virtuaalihevoselle. Ehkä vielä vaihdan sen tai jotain. Niin tai näin, näillä taas jatketaan jalostusta ainakin vähän aikaa eteenpäin.

Kilpailukeskus, welshien sukuarkisto ja mitä yleistä keksin sanoa tietotekniikasta

Tässä viime aikoina olen törmännyt pariin uutuuteen virtuaalimaailmassa, nimittäin Welshien sukuarkistoon (WSA) ja Tillin tekemään virtuaaliseen kilpailukeskukseen. Ensin mainittu tallentaa historiaa ja toinen tekee kilpailemisesta entistä helpompaa, joten kukaan tuskin ihmettelee sitä, miksi minä näistä olen niin innoissani. Joka tapauksessa nämä molemmat ovat minun mielestäni tosi hienoja juttuja ja siksi halusin nostaa ne ihan blogipostauksen aiheeksi.

No, oikeastihan nuo eivät ole sinänsä mitään erityisen uusia ideoita. WSA sanoo jo heti etusivullaan ottaneensa mallia Marsupienen russiarkistosta, joka sekin oli tosi hieno juttu, harmi ettei toimi enää. Virtuaalisen kilpailukeskuksen idea ei niin kovin paljon poikkea vanhasta SPC:stä ja mahtaako nykyinen laukkajaos toimia samalla tavalla. Toki näissä ei ollut tuota uuden kilpailukeskuksen automaattista kilpailuttamista ja lajivalikoimatkin ovat hyvin toisenlaiset. Vaan ei sen väliä, täysin uusien ideoiden keksiminen on perin harvinaista. Mutta vaikka pyörän keksiminen uudestaan ei kannata, pyörän parantaminen kyllä kannattaa.

Kauas on tultu niistä virtuaalimaailman alkuajoista, jolloin VRL:kin toimi käsipelillä. Silloin 20 vuotta sitten osasin kyllä haaveilla kaikenlaisesta, mutten koskaan uskonut haaveiden toteutuvan. Kehitys onneksi kehittyy ja haluan nostaa hattua jokaiselle harrastajalle, joka tällaisia projekteja kehittelee virtuaalimaailmaan.

Samalla vähän hävettää salaa. Ionicin takana on kaksi ohjelmistotekniikan insinööriä (toinen melkein valmiskin jopa, köh) ja kumpikaan meistä ei ole saanut virtuaalimaailman eteen tehtyä yhtään mitään. Tosin vetoan siihen, että meistä kumpikaan ei ole varsinaisesti koodari ammatiltaan. En kyllä tiedä, ovatko nuo muutkaan vai innokkaita harrastajia. Virginia erikoistui jo ajat sitten tietoliikennetekniikan puolelle. Minä puolestani ajauduin dokumentointihommiin. Esimerkiksi DITAsta osaisin sanoa paljonkin, mutten ole vielä keksinyt sille käyttöä virtuaalimaailmassa.

Mutta onneksi ei ole tarvinnut! Onneksi on muitakin harrastajia, joilta onnistuu tällaisten systeemien tekeminen! Ja haluan myös mainita VRL:n ja sen taustatiimin! Kiitos! 

VRL:n rekisteröintitilastot 2025, osa 3

Kävin läpi jo kaikki ne rodut, joita viime vuonna rekisteröitiin yli sata kappaletta, mutta tässä vielä katsaus siihen, mitä rotuja rekisteröitiin 50-99 kappaletta, sijat 35.-57. Näistäkin roduista nimittäin löytyi muutamia yllätyksiä.

Kuva suurenee klikkaamalla.

Paintien 97 rekisteröintiä on ehkä vähän heikonsorttinen lukema, sillä monena vuonna sen rekisteröinnit ovat olleet päälle sadan hevosen. Eihän tuo nyt vielä paljon ollut sen alle, mutta kiinnitti toki huomiota. Ennätysvuosi on toistaiseksi ollut 2023, jolloin rekisteröitiin 148 paintia.

Ranskanpuoliverinen on hyvissä lukemissa. Sen rekisteröintimäärät ovat olleet aina alle sadassa hevosessa, poikkeuksena 2018, jolloin niitä rekisteröitiin 111 kappaletta. Viimevuotinen 90 rekisteröintiä on siis hyvä suoritus ranskalaisille. Rekisteröityjä hevosia katsellessani en bongannut listasta oikein yhtään usein toistuvaa kasvattajatunnusta. Muutamia hevosia selaillessani näkyi ainakin Anarchien, Wechslerin ja Blacklaken hevosia, mutta paljon myös muita omistajia.

Samaa voisi sanoa angloarabista ja sen tuloksesta. Niidenkin vuosittainen rekisteröintimäärä on pyörinyt sadan alapuolella, joten 90 hevosta on sekin hyvä lukema. Yemenen kasvatit näyttäisivät olevan melko hyvin edustettuina, mutta on niitä muitakin.

Kalliovuortenhevosiakin rekisteröitiin 90 kappaletta ja niistä ylivoimaisesti suurin osa oli ionicilaisia. Aika usein kalliovuortenhevosten rekisteröintimäärä tuleekin paljolti Ionicista, mutta viime vuosina on näkynyt myös Namyshillin ja Hazardin kasvatteja, joten sekään rotu ei (onneksi) pelkästään Ionicin varassa makaa.

Venäjänratsuhevosella oli ennätysvuosi, niitä ei ole koskaan rekisteröity noin paljon vuodessa. Edellinen ennätys oli nimittäin niinkin vaatimaton kuin 52 hevosta vuonna 2023. Yllättävää kyllä, niin Ionicin hevosia ei ole tästä määrästä kuin reilu kolmannes, 35 hevosta, jos laskin oikein. Se taas ei ollut yllätys, että loput ovat pääasiassa namyshilliläisiä.

Vuonohevosen 88 rekisteröintiä on hieno parannus vuoteen 2024 (41 rekisteröintiä), mutta pidempää linjaa katsottuna kovin vaatimaton tulos. Niiden rekisteröintimäärät ovat olleet useimmiten yli sadassa hevosessa, 2022 lähes kahdessa sadassa. Olen vähän ihmeissäni noinkin suurista lukemista, sillä kuten taannoin vuonohevosia käsittelevässä postauksessa esitin (Vanha vuonohevossuku ja muutakin vuonohevosasiaa), minusta vuonis on vähän sellainen "yleisenä pidetty harvinaisuus" eli tuttu rotu, jota on virtuaalimaailman historian saatossa ollut paljonkin, mutta sittemmin harvinaistunut. Ei se nyt noiden lukujen perusteella niin kovin harvinainen ole ollut. Toisaalta myönnän auliisti, ettei vuonohevonen kuulu lainkaan niihin rotuihin, joista olisin mitenkään kovin hyvin perillä.

Doninhevosella sen sijaan oli kirkkaasti paras vuosi ikinä. Se on harvinainen rotu, ollut aina ja kun katselen tilastoja, viime vuosikymmenellä oli useinkin vuosia, jolloin niitä rekisteröitiin alle 10 kappaletta. Luulin jälkien johtavan Namyshilliin ja toki sinnekin on aika paljon doneja rekisteröity, mutta yemeneläisiäkin on ja ennen kaikkea Anarchyn laukkureita.

Appaloosien rekisteröintimäärä on ehkä sellainen keskivertona pidettävä. Silläkin rodulla on ollut paljon vaihtelua. Tässä 2020-luvulla on ollut parikin vuotta, kun määrä oli yli sadassa, mutta on sitten ollut heikompia vuosia.

Amerikanravureilla on myös hyvin tavanomainen vuosi. Siihen nähden, että sekin on mielestäni aika yleisenä pidetty rotu, sen rekisteröintimäärät eivät ole olleet mitään huikeita koskaan. Sadan hevosen ylittäviä vuosia on ollut kahdesti, 2018 (206 hevosta) ja 2021 (172 hevosta). Tällä mittapuulla 83 rekisteröintiä on ihan hyvä, joskaan ei poikkeuksellinen määrä. Amerikanravurin kohdalla kiinnittää huomiota myös se, että niiden kokonaisrekisteröintimäärä viime vuoden loppuun mennessä oli 2374 ja niistä lähes puolet, 1040 hevosta on rekisteröity ennen vuotta 2011. Toki ravipuoli pyörii erillään VRL:stä eikä rekisteröinti ole pakollinen asia siellä kilpailemisen kannalta. Sekin voi vaikuttaa rekisteröintimääriin. Mutta mitä kuuluu lv-ravureille noin yleisesti?

Oldenburgeilla oli vähän heikonlainen vuosi, kun jäätiin alle sataan rekisteröintiin. On sellaisia vuosia toki ollut aiemminkin, mutta vähemmässä määrin. Toisaalta laiskottelin itsekin enkä kasvattanut kuin reilun tusinan verran oldenburgeja.

Royal Hanoverian Cream ei yltänyt samanlaiseen lentoon kuin vuonna 2023, jolloin niitä rekisteröitiin 169 kappaletta. Vuonna 2024:kin niitä meni 85 kappaletta rekisteriin, mutta 78 hevosta ei ole mielestäni huono saavutus lainkaan. Olen tästä oikeastaan erityisen iloinen, sillä kysessähän on käytännössä virtuaalimaailmaan keksitty rotu, joka on minun näkökulmastani vielä erinomaisen vaikea, kun se vaatii piirroskuvat. Sen takia hurraan mielessäni jokaiselle virtuaalimaailman RCH:lle.

Turkmeeninhevonen on tämän listan superyllättäjä: 73 rekisteröityä hevosta on puolet kaikista ikinä rekisteröidyistä turkmeeneista. Ja kaikki hevoset taitavat olla Anarchyn laukkahevosia. Itselleni turkmeeninhevonen on vähän sellainen suuri tuntematon: olen pitänyt sitä kenties sukupuuttoon kuolleena rotuna tai että se olisi ainakin pääpiirteissään sulautunut nykyiseen ahaltekiin, mutta rehellisesti sanoen en tiedä, mikä sen status on. Ehkä pitäisi kaivella vähän.

Irish Sport Horsekin on hyvissä kantimissa, sen rekisteröintimäärät ovat pitkään liikkuneet siinä joidenkin kymmenien kieppeillä, joten 73 on ihan mukava lukema, joskaan ei vielä ennätys. Myös ISH on sellainen rotu, etten osaa kyllä nimetä yhtään kasvattajaa tai omistajaa. Eikä se ole mikään ihme, sillä katselin vähän noita rekisteröityjä hevosia ja tosi moni oli taas laukkahevosia. Minä puolestani olen ihan pihalla laukkamaailmasta nykyään ja sitten tulee näitä tämmöisiä ihmetyksenaiheita.

Seuraavat neljä rotua, Dutch Harness Horse, nonius, hackneyponi ja missourinfoxtrotter, tekivät kaikki vuosiennätyksensä tai ainakin melkein, ja kaikkien kohdalla se on pääasiassa Ionicin ansiota. Ilahduttavaa kuitenkin huomata, että kaikissa näissä roduissa oli muidenkin omistajien hevosia. En siis ole yksin, en edes noniuksien kanssa!

Myös shirenhevonen ylsi vuosittaiseen ennätykseensä, mutta sen asian kanssa minulla ei ole mitään tekemistä. Hevoslistaa selatessani sieltä löytyi useampia tuttuja kasvattajatunnuksia ja osoitteita, mutta myös muutama uusi talli ja kasvattajakin, joista ehkä kuulemme vielä.

Ara-appaloosillakin oli hyvä vuosi, ei ehkä mitenkään poikkeuksellinen, sillä jos katsotaan tässä vaikka tätä kuluvaa vuosikymmentä, niin 2021 niitä rekisteröitiin 68 ja vuonna 2023 55 kappaletta. Muina vuosina ollaan sitten oltu alle 20:ssä, usein alle kymmenessäkin hevosessa. Se on harvinainen rotu ja epäilen, että viime vuonnakin suurin osa noista 56:sta hevosesta oli Anarchyn tekosia. Eivät kuitenkaan kaikki, sillä bongailin hajayksilöitä muiltakin talleilta.

Pintabianin kohdalla on sama juttu, mutta sillä oli heittämällä paras vuosi ikinä. Ja Anarchy se näistäkin pääosin vastaa.

Myös criollo kuuluu varsinaisiin jättiyllätyksiin 55:llä rekisteröinnillä, sillä aiempina vuosina sen rekisteröintimäärät ovat olleet tiukasti alle 20:n, usein alle 10:n ja joinain vuosina niitä ei ole rekisteröity lainkaan. Tähän verrattuna 55 rekisteröintiä on todella suuri määrä! Sormi kääntyy tällä kertaa osoittamaan erityisesti Yemeneä, jonne on nähtävästi sekä tullut tuontihevosia että syntynyt kasvatteja. Eikä sovi unohtaa Finca de Floraciónia, joka on ensimmäinen pelkkiin criolloihin keskittyvä talli ehkä ikinä.

Listan viimeisenä on haflinger ja sen 51 rekisteröityä hevosta. Haflinger jos mikä on myös sellainen "yleisenä pidetty harvinaisuus". Sehän oli jossain vaiheessa, yli 20 vuotta sitten, varsinainen muotirotu hetken aikaa. Itse en muista tätä, jos nyt olin edes kuvioissa vielä silloin edes, mutta Virginia on kertonut. Sen jälkeen rotu on koko lailla kadonnut omasta kuplastani enkä tämänkään kohdalla osaisi nimetä yhtään kasvattajaa tai edes omistajaa. Toki osaisin mennä etsimään niistä muutamista suurtalleista, mutta nähtävästi niitä löytyy myös Anarchylta ja Krustpilsista. 

Tämä olikin sitten viimeinen tästä sarjasta. Nyt on esitelty ja jossain määrin analysoitu tai ainakin ihmetelty kaikki rodut, joita viime vuonna rekisteröitiin yli 50 kappaletta.

Uusia tuulia tarinapuolella

Tämä blogi käsittelee pääasiassa Ionicia ja Gin Ahaltekiä, silloin kun siitä on jotakin kirjoitettavaa, mutta olen aina satunnaisesti täälläkin maininnut näihin (melkein) mitenkään liittymättömän tarinahahmoni, Sonja Tähdistön. Nyt tarinapuolelle kuuluu uusia tuulia, mutta aloitan kuitenkin pienellä historiakatsauksella.

Sonjan hahmo näki päivänvalon loppukesästä 2019, kun hän ilmestyi hevosensa Salierin kanssa Hopiavuoren pihalle. Tuolloin Sonja oli siipeensä saanut kouluratsastukseen suuntautuva harrastelija. Tänä päivänä Sonja on ihan tavoitteellisesti ratsastava ja kilpaileva kouluratsastaja eikä enää yhtään niin siipeensä saanut. Salieri on mukana kuvioissa edelleen, mutta sen omistaa nykyään Sonjan miesystävä Harri Aittosalo.

Tähän lähes seitsemään vuoteen mahtuu paljon kaikenlaista: Sonja hankki toisen hevosenkin, Mortin, jonka kanssa hän lähti Sveitsiin kokeilemaan siipiään. Se loppui kuitenkin tapaturmaan ja lopulta Mortin lopetukseen. Vähän sen jälkeen hän sai ylläpitohevoseksi Aaveen eli ahaltek-ori Gin Armjaninin (tämän takia sanoin, että Sonja melkein ei liity muihin talleihini, mutta Aaveen kautta liittyy kuitenkin vähän).

Tuosta Sonjan Sveitsin-retkestä pitää kirjoittaa sananen. Hän nimittäin lähti hevosensa kanssa Royal Gardeniin asustelemaan ja valmentautumaan kesällä 2022. Minä olin niin vannonut, että Hopiavuoresta en lähde mihinkään, mutta kuitenkin mieli teki välillä lähteä vähän haistelemaan uusia tuulia. No, tämä haihattelu ei montaa kuukautta kestänyt, kun palasin takaisin Hopiavuoreen. Siitä lähtien silti on aina välillä houkuttanut heittää hahmonsa jonnekin uudelle tallille, uusiin kuvioihin, mutta kun Hopiavuorta ei raaski jättää.

Nyt keksin jonkinlaisen viisastenkiven tähän ongelmaan ja pelastajaksi tuli Harri. Harrin hahmosta ei alunperin pitänyt tulla mitään muuta kuin sivuhahmo Sonjan tarinaan, mutta aika nopeasti siitä tuli oma hahmonsa. Jossain vaiheessa olin potkaisemassa Harria ja Salieria kokonaan pois kuvioista ja vähän aikaa ne olivatkin, mutta suotta sitä hyvää hahmoa hukkaamaan. Nyt Sonja ja Harri ovat taas yhdessä, mutta Sonja lähti nimekkään valmentajan perässä etelä-Suomeen Norlingiin ja Harri hevosineen jäi Pohjanmaalle, Hopiavuoreen. Olen siis samanaikaisesti sekä Hopiavuoressa että jossain muualla!

Miksikö Hopiavuorta ei raaski jättää? Tietysti sen tallin ja monen hahmon kanssa on jo pitkä historia, mutta Hopiavuoren yhteisö on myös superkiva. Erityisesti muiden tekstien kommentointi on sellainen asia, josta pidän ja jota vaistomaisesti vähän kaipailen muualla. Hopiavuoressa kommentointi ei ole mikään pakko eivätkä kaikki tekstit koskaan saa mitään kommentteja. Tallinomistaja kyllä on uhonnut kommentoivansa kaikkea, mutta minä taidan olla silloin tällöin niin tuottelias, että joitain tekstejä pakostakin jää välistä. 

Kommentointi myös ruokkii kommentointia, uskon ainakin näin. Eiväthän ne kommentit yleensä ole mitään syvällisiä analyysejä teksteistä, mutta minusta niiden ei tarvitsekaan olla. On vain kiva tietää, että joku on lukenut tekstin ja mitä ajatuksia siitä heräsi. Eikä ole kerta tai kaksi, kun kommenteista on saanut idean kokonaan uuteen tekstiin. Itse olen myös sillä tavalla kieroonkasvanut, että pidän kovasti niistä (ehkä valitettavan) harvoista kerroista, kun Hopiavuoren "Eetu" on antanut ihan oikeata kielioppipalautetta.

Miksi nyt sitten valitsin nimenomaan Norlingin? No jaa, en varsinaisesti tiedä, mutta talli vaikutti tosi kivalta ja sellaiselta, että oli ihan realistista heittää Sonja sinne.Tarinan logiikka ei kärsinyt siitä. Kaikkein realistisinta olisi toki ollut lähteä keski-Eurooppaan, lähemmäs kisakenttiä. Sitä Sonjakin haikaili. Minulla oli haarukassa yksi etelä-Ruotsissa sijaitseva talli, mutta jostain syystä se nyt jäi vain ajatuksen asteelle. Ehkä vielä joskus sinnekin.

Norlingiin oli myös helppo tuoda hahmonsa, sillä tallista on kattavat esittelyt pohjapiirroksineen kaikkineen. Esittelyteksteihin on panostettu ja ne löytyvät kaikki helposti. Nämä auttavat itseäni kovasti, samoin hahmokuvaukset.

Erityisplussan Norling saa siitä, että kaikki hahmot eivät ole niitä just karvan päälle parinkympin pintaan olevia, nelikymppinen (minä, ei Sonja) sanoisi, että teinejä. Itse asiassa hahmoista tosi harva on niin nuori, lähinnä vain pari hoitajaa! Minä en tiedä, onko tarinatalleilla nykyään muotia hädin tuskin täysi-ikäiset hahmot tai onko koskaan ollutkaan, mutta jotenkin minulla on tällainen mielikuva ainakin ollut. Itse taas en viitsi edes yrittää kovin nuorta hahmoa luoda enkä tiedä, toimisiko homma mitenkään, jos olisi se tallin ainoa 30+-hahmo.

Kuten tavallista, mitään tarkempia suunnitelmia Norlingin suhteen ei vielä ole. Olen siellä tasan just niin kauan kuin huvittaa. Se voi olla muutama kuukausi, se voi olla viisi vuotta, seitsemän vuotta, kymmenen vuotta, kuka tietää. Hopiavuoren omistaja on sanonut ainakin pari kertaa, että kirjoittamisessa täytyy mennä inspiraatio edellä ja on aivan varmasti oikeassa siinä.