maanantaina, syyskuuta 26, 2022

Hyvä kuva virtuaalihevosella 1: oikea sukupuoli, rotu ja väri

Nintsu kirjoitti tovi sitten tästä aiheesta eli siitä, millainen on virtuaalihevosen hyvä kuva hänen mielestään. Kommentoin sitä jo, mutta lyhyesti koska pidemmän tarinan kirjoitan tänne. Sanonpa vain, että oli taas sellainen teksti jota lukiessa melkein haukoin henkeäni: "No ihan totta, noin se on! Noin mäkin teen! Miksen mä ole ikinä ajatellut tätä varsinaisesti..."

Nintsu listasi 5 seikkaa, joita noudattaa hevosilleen kuvia valitessaan:

  1. Oikea sukupuoli, rotu ja väri (tai ainakin oikeasta menevä)
  2. Kuvan koko ja laatu
  3. Hevosen edustavuus
  4. Kuvan eettisyys ja hevosen ilme
  5. Hevosen asento ja näkyvyys

Näin yleisesti totean, että tosi moni noista asioista on sellainen, mitä noudatan itsekin, olen ehkä aina noudattanut ajattelematta sitä sen kummemmin. Toisaalta monista asioista kyllä luistankin, jos tarve vaatii.

Kerron tässä, miten nämä asiat vaikuttavat Ionicin ja Gin Ahaltekin hevosten kuvien valintaan. Tästä uhkasi kuitenkin tulla romaani, joten kirjoitan yhdestä asiasta kerrallaan. Nyt ensimmäisenä on luvassa tuo ykköskohta eli oikea sukupuoli, rotu ja väri, tai kuten Nintsu kirjoitti, ainakin oikeasta menevä. Tämä on aina minunkin lähtökohta kuvan valintaan, että se on realistinen sille hevoselle, jonka kuvaksi se menee. 

Kuten sanoin jo, suhtaudun näihin asioihin välillä tosi suurpiirteisesti. Monien harvinaisten rotujen ja erikoisten värien kanssa on toki pakkokin, koska oikeita kuvia oikeista roduista tai väreistä ei ole saatavilla. Joskus sitä toivoisi osaavansa piirtää niitä hevosia itse, se helpottaisi niin paljon elämää, mutta se on eri marinan aihe se. Eikä Ionicin hevosmäärä siitä välttämättä mitenkään helppoa vaihtoehtoa tekisi.

Oikea sukupuoli

Jos aloitan tästä sukupuolesta, niin se on tosiaan välillä vaikea asia. Monista kuvista näkee, että nyt on orimainen tai tammamainen, mutta monista kyllä ei. Välillä myös epäilen, että toinen näkee jotakin toista kuin minä, joka en varsinaisesti ole mikään reaalimaailman hevosharrastaja. Olen kokenut liikekuvat jollain tavoin "anteeksiantavaisemmiksi" sukupuolen suhteen kuin rakenne- tai pääkuvat. Niitä käytän vapaammin ja onpahan joskus käynyt niin että jonkin hevosen yksi kuva päätyy oriille ja toinen tammalle Ionicissa.

Eivät ne kaikki minun kuvavalintani ole aina edes uskottavia. Ei siitä niin kauaa ole, kun yksi pv-tamma hylättiin KTK-tilaisuudessa, koska sillä oli niin orimainen kuva, että tuomareilta tuli siitä ala-arvoisia pisteitä. Itse en näkisi sitä ehkä ihan niin orimaisena, että hylky olisi täysin selvä, mutta ei se minulle suunnaton ongelma ole.

Sitä voisi tietysti miettiä tuostakin esimerkistä, että kuitenkin puoliveristen, tammojenkin, rakennekuvia on saatavilla ihan hyvin, että miksi ihmeessä minä käytän pv-tammallani kuvaa, jota voidaan epäillä oriin kuvaksi. No... En minä tiedä! Joskus vain tulee tällaisia aivopieruja ja erittäin harvoin taivun vaihtamaan kuvia hevosilleni.

Oikea rotu

Olen kirjoittanut kuvien rodunmukaisuudesta aikaisemminkin ja itse asiassa aihepiiri on ollut paljon tapetilla varmaan ihan Ionicin alkuajoista lähtien. Sanotaan se nyt vielä kuitenkin ääneen: meillä ei todellakaan aina käytetä oikeanrotuisten hevosten kuvia.

Virtuaalirodut RBSH ja nykyisin SGSH ja tietyssä mielessä myös AWB ovat tietysti selviä tapauksia, että niille ei löydy reaalimaailmasta vastaavien hevosten kuvia paitsi joskus vahingossa jokin risteytys. Sitten on näitä harvinaisuuksia, kuten terskinhevonen, ukrainan- ja venäjänratsuhevoset, nonius (!) ja muutkin unkarilaiset, wielkopolski, kladrubinhevonen ja mitä kaikkia muita. Niille on etsittävä yleensä muunrotuisten hevosten kuvia, koska oikeanrotuisista hevosista on niin vähän tarjolla mitään.

Miten minä sitten etsin kuvia näille eksoottisemmille kavereille? No, ensinnäkin surffailen paljon läpi erilaisia kuvatietokantoja, kuten Sukupostia, joissa on tarjolla kuvia erirotuisista hevosista. Tämä auttaa siinä, että näen millaisia ja minkätyyppisiä hevosia kunkin rodun edustajat ovat. Kuvat ovat minulle aina parempi kuin teksti, vaikka kyllä minä toki kahlaan läpi rotumääritelmiä ja rotukuvauksia esimerkiksi Wikipediasta. Kuvia sieltäkin löytyy. Hevosrotukirjojakin selailen mielelläni, vaikka olen vuosien mittaan niin monta kertaa masentunut niiden puutteellisista ja joskus ihan virheellisistä tiedoista. 

Kuvaa valitessa pitää nähdä se hevonen siinä kuvassa. Se on vaikea laji, sillä helposti käy niin, että jos tietää kuvassa olevan puoliverisen, näkee siinä puoliverisen eikä välttämättä tule nähneeksi, että kuva voisi mennä uskottavasti jollain toisellakin rodulla. Monissa roduissa on kuitenkin jonkinlaista hajontaa rakenteessa ja tyypissä, joten niille voi mennä monentyyppisen hevosen kuvat.

Oikea väri

Koska olen värifriikki, menen kuvavalinnoissa aika usein väri edellä, siis jopa oikeasti niin, että saadakseni jonkin jännänvärisen hevosen, saatan joustaa rodun ja sukupuolen realistisuudessa. Yksi viimeaikainen esimerkki on tersk-tamma Sojuz Ionnaja, jonka kuvan hevonen ei kyllä muistuta terskinhevosta paitsi ehkä tosi hyvällä mielikuvituksella, mutta kun piti saada tuplavoikko, niin ei auta. Itsepuolustukseksi haluan kuitenkin huomauttaa, että nämä tämmöiset ovat lopulta tosi pieni vähemmistö ja teen sen aina vähän pitkin hampain.

Kyllä minä niitä värejäkin venyttelen. Yleisin on se, että tällään hevoselle mustan hevosen kuvan ja väitän sitä mustanvoikoksi. Vaikeahan niitä värejä joka tapauksessa on toisistaan erottaa. Välillä ruunivoikko ja ruunihallakko saattavat olla vähän toisin päin ja muutakin semmoista joustoa on. Vanha klassikko on tämän väittäminen tobianoksi (kato kun eihän sitä tiedä, jos se valkoinen väri menee satulan alla selkälinjan ylitse ja herasilmä nyt on muuten vain).

Tuoreempi tapaus on myös yhden quarter-hevosen kuvat, joista toinen on Up 'N Away Ionilla, joka on samppanjanruunikko ja toinen ruunivoikonhallakoksi merkityllä B West Virginian Ionilla. Valaistusolosuhteet kuvissa tekevät sen, että minusta tuo nyt riittävän uskottava molemmilla, vaikka ihan eri värit ovat kyseessä. Oikeasti kuvan hevonen lienee jokin samppanjanvärinen, mutta tarkempaa tietoa ei ole.

Muuta realismia

Haluaisin lisätä tähän kuvan realistisuuteen myös sellaisen seikan, että yritän vähän katsoa myös hevosen kokoa ja lajipainotusta, varsinkin puoliverisillä. Ionicista ei kyllä montaa koulupuokkia, jos yhtäkään, löydy, jolla olisi esteratsastuskuva tai toisin päin. Tämä on muuten todellinen harminaihe englantilaisilla täysiverisillä, sillä niille olisi tarjolla tosi paljon laukkakilpailukuvia, mutta en ole vielä taipunut käyttämään niitä ratsupuolen hevosillani! Niinpä täysiverisillä on tosi vähän kuvia tällä hetkellä... Joillain poneilla on kyllä lipsahtanut estekuva valjakkoponille tai vastaavaa ja se vähän nakertaa joka kerta kun muistan asian.

Yritän myös katsoa vähän hevosen säkäkorkeutta, että jos hevonen on vain jonkun 160 senttiä korkea, niin aikuisratsastaja ei näyttäisi ihan kääpiöltä siellä selässä. Aina ei kyllä ihan onnistu täyden kympin arvoisesti, mutta eipä Ionicissa muutenkaan niin nuukaa ole.

Tämä on taas sellainen aihe, josta on varmasti monenlaisia mielipiteitä ja lukisin niitä mielelläni. Kommenttikenttä on vapaa, mutta ohjaan myös käymään tuolla Nintsun blogissa ja kommentoimaan sinne, koska sieltä tämä oikeasti sai alkunsa.

– S

maanantaina, syyskuuta 19, 2022

Ionicin shagyat

Shagyoiden tilanne sekä Ionicissa että muualla virtuaalimaailmassa tuntuu melko lohduttomalta. Hevosia on vähän, monet niistäkin sukua keskenään. Yhtään varsinaista kasvattajaa ei taida olla tällä haavaa eikä niitä kovin montaa ole koskaan ollutkaan. Ja se on sääli, sillä shagya on oikeasti tosi hieno rotu!

© Bob Langrish

Meillä Ionicissa noita on jokunen, olen yrittänyt keräillä kaikki kohdalle osuneet yksilöt talteen joko ostamalla tai lainaamalla jalostukseen. Kantaori on pitkäsukuinen Lukacs KTN, joka on mainittu blogissa useammin kuin kerran, sillä onhan kyseessä yksi suosikkihevosiani. Lukas on shagyaksi pitkäsukuinen ja suku on myös epätasainen, kun pääosin se on vain 3 polvea, mutta sitten emälinja menee viidennen polven taakse. Mutta se emälinja oli aikoinaan se syy, miksi Lukas meille tuli: Gin Amora. Glorieta Khofo. Bint Amouna. Dahabu Amora. Gin Amora on Virginian kasvatti joskus ajalta ennen Marineaa!

Lukas on siinä mielessä myös poikkeustapaus, että se on kilpaillut vähän yhtä ja toista ja onpa tuo kantakirjattukin kakkosella. Se on myös vaikuttanut puhtaan shagyajalostuksen lisäksi myös puoliveri- ja angloarabipuolella. Shagya on nimittäin arabin, angloarabin ja englantilaisen täysiverisen ohella sallittu rotu trakehner-jalostuksessa ja Lukasilla on muutamakin anglo-trakehner-varsa. Shagyoita käytetään myös toisinaan angloarabi-jalostuksessa arabin ohella/sijasta ja ajattelin kokeilla sitä myös virtuaalimaailmassa.

Lukas alkaa olla jo ikänestori, se on syntynyt loppuvuodesta 2012 ja tuli Ioniciin heti vuodenvaihteen jälkeen. Seuraavia shagyoita saatiin odottaa nelisen vuotta. Vuonna 2015 Lukas sai pari morsmaikkua, Branwenin yksipolviset tammat Tharia BRA ja Yasit BRA. Näin harvinaisesta rodusta kun on kyse, ei haittaa tippaakaan se, jos yhdistää yksipolvisen tamman tuollaiseen sukuhirmuun kuin Lukas. Kas kun vaihtoehtoja ei ole! Yasit ja Tharia ovat molemmat melko poikkeuksellisesti merkitty suoraan matkaratsuiksi ja nyt viime vuosina ne ovat jonkin verran kilpailleetkin tässä lajissa. Molemmat ovat hyvin pienikokoisia, alle 150-senttisiä, mikä on välillä harmittanut sillä ne ovat ehkä liiankin matalia shagyoiksi ja se on ollut vähän kiusallinen asia pv- tai angloarabijalostuksessa. Sen sijaan VRP-jalostukseen ne ovat hyviä. Molemmille kantatammoille on löytynyt myös muutamia ulkopuolisia, suvuttomia oreja, joita käytän tosi mielelläni.

Tuoreimpia tulokkaita edustaa ori KF Polarion, 1,5-polvinen, HM:n kasvattama ori. Sen isä on tuttu Pomar V Yasitin suvusta, mutta emä on Yemenen kasvatti ja edustaa ihan uusia nimiä meillä. Täytyykin tehdä tehoisku Yemeneen katsomaan, millaisia shagyoita sieltä mahtaa löytyä.

Ja sitten on tietysti uus-vanha tulokas, ori Gin Noir. Se on tämmöinen ikivanha "takaisinotto", Virginian kasvatti vuodelta 2002, joka myytiin silloin aikoinaan ja se katosi jälkiä jättämättä. Sen vanhemmat ovat juurikin nuo mainitut Bint Amouna ja Glorieta Khofo, jotka Gin omisti silloin joskus vuonna 2002. Se tulee olemaan täydellinen ori Tharialle ja Yasitille.

Shagyalauma ei kuitenkaan tällä vielä kovin pitkälle pötki vaan uutta verta on saatava, ei auta. Tämä onkin siis vähän tällainen epätoivopostaus, että jos teillä on tiedossa mitään shagyoita (joita ei tiettävästi vielä ole Ionicin hevosten suvuissa), niin kertokaa toki! Ostan, astutan tammojani, kinuan tilausvarsoja. Aion kyllä keksiäkin niitä kunhan saan taas nimi-ideoiden päästä kiinni.

— S

maanantaina, syyskuuta 12, 2022

Minun nk. realismini

Pölhö kirjoitti jo keväällä oman pohdintansa aiheesta realismi virtuaalimaailmassa ja ajattelin tarttua siihen itsekin. Minä kuulun juuri siihen kategoriaan, joka venyttelee sitä realismia aina ja joka kerta kun tarvetta siihen on. Ja sitähän on, usein. Tässä on vähän listaa ja selitystä toimintatavoistani.

Noin perusperiaatteiltaan minun virtuaaliharrastamiseni on kyllä realistista: 

  • Minulla on hevosia eikä yksisarvisia.
  • Hevosilla kilpaillaan oikean elämän lajeissa eikä mungopongouinnissa.
  • Hevoset ovat väreiltään realistisia eivätkä sateenkaarenkirjavia. 
  • Tarinoihini en ole tuonut mitään mystisiä komponentteja tai vähän yritin kerran mutta jänistin sitten ja ideakin katosi kesken kaiken. 
  • Kuvien suhteen pyrin jonkinlaiseen realismiin niin että kuvassa oleva hevonen olisi edes hyvällä mielikuvituksella uskottavissa sen rotuiseksi ja väriseksi kuin miksi sitä tiedoissa väitetään. Useimmiten sukupuolikin on uskottava, mutta siitä kyllä tingin melko helposti.
  • Värien periytyminen on noin yksilötasolla useimmissa tapauksissa realistista, tässä joustan toisinaan vähän kirjavien kanssa. 
  • Nimet ovat useimmissa tapauksissa rodulle sopivia tai ainakin sinne päin. 
  • En kilpailuta rotuja sillä tavalla epärealistisesti, että arabit osallistuisivat raveihin ja holsteinit saddleseatiin. 
  • Rotujen säkäkorkeusrajoista pidän kiinni.
  • Hevoset kuolevat joskus.

Yritän vielä roikkua vanhassa VHKR:n ikääntymisessä joiltain osin. Merkitsen astutukset tapahtuneiksi varsan syntymää edeltävässä kuussa ja tammat varsovat korkeintaan kerran kuukaudessa. Odotan useimmiten sen 4 kuukautta hevosen syntymästä (ts. nelivuotiaaksi asti) ennen kuin käytän hevosta jalostuksessa, mutta tämä ei päde porrastettujen kilpailemiseen. Koska olen laiska, merkitsen hevosten ikääntymisen VRL:n rekisteriin ihan miten sattuu, yleensä copy-pastella saman mitä edellisellä rekisteriin menevällä on. Hevoseni saattavat siis pahimmillaan täyttää 3 vuotta syntymäänsä seuraavana päivänä ja vanheta 8-vuotiaaksi asti vuoden päivässä. En vain jaksa muklata niiden päivämäärien ja odottelun kanssa. Enkä minä muutenkaan ole pitänyt siitä johdonmukaisesta ikääntymisestä kiinni enää varmaan vuosikymmeneen.

Jalostus noin yleisesti on varsin epärealistista eikä sattumalla ole siinä juurikaan sijaa. Kaikki sujuu aina hyvin: oriit tiinehdyttävät 100 % astumistaan tammoista, tammat synnyttävät aina elävän varsan erinomaisesti sujuneen kantoajan jälkeen. Varsan sukupuoli määräytyy sen mukaan, mitä sattuu olemaan tarvis just silloin ja siitä yhdistelmästä. Joskus kyllä heitän kolikkoa varsan sukupuolesta, jos on sellainen tapaus että sillä ei ole oikeasti väliä.

Väriin vaikuttaa osittain kuvatilanne ja tästä yleensä johtuu ne mainitut joustot erityisten kirjavien kanssa, vaikka ylivoimaisesti suurin osa Ionicin varsoista saa värin, joka on vanhempien perusteella realistinen. Tunnettua kuitenkin on se, että tykkään suosia hävyttömästi erikoisvärejä ja dissaan välillä joitain tiettyjä värejä. Tästä olen kirjoittanut jo vuonna 2014 (Värien periytyminen - miten realistista se lopulta on?) ja olennaisilta osilta juuri mikään ei ole muuttunut 8 vuodessa.

Sitten on tietenkin se kilpaileminen, joka virtuaalimaailmassa muutenkin on yleensä varsin kaukana realismista ja niin minunkin kohdalla, vaikken tähtääkään laatuarvosteluiden vaatimiin sijoitusmääriin perinteisten puolella. Mutta eipä se porrastettujenkaan kanssa mitään realistista ole, sillä kilpailutan hevosia hyvin persoonattomasti. Kaikki osallistuvat kaikkiin mahdollisiin luokkiin, mikäli vain mahtuvat. Ainoa mistä pidän kiinni on se, että saddleseatia kilpailevilla hevosilla on vain se yksi sadse-laji, jonka luokissa ne kilpailevat porrastetuissakin.

Tarinapuolella kilpaileminen on tosi toisenlaista, tietenkin, koska siinä ne kuuluvat tarinaan enkä harrasta tarinahevosillani mitään massakisaamista edes tarinoiden ulkopuolella. Mutta jos ratsastajalla on tasan yksi hevonen ja hän lähtee sen kanssa Sveitsistä Suomeen asti ratsastamaan yhden kisaluokan, niin eihän siinä silleen järkeä ole. Tai en minä tiedä, mutta kuvittelisin ettei. Muutenkin tarinoissani paukkuu aika usein varsinkin aikataulut. Ihan hyvin voi olla kahdessa paikassa yhtä aikaa! Niin ja nuorenihan hahmoni tuossa maata vaihtaessaan 5 vuotta.

Ionicin ja Gin Ahaltekin hevosmääristä en edes aloita. Minkäs teet, kun kaikkea pitää olla niin paljon että riittää? Näistä talleista kumpikaan ei ole koskaan edes yrittänyt olla mikään "oikea" talli paitsi GA vähäsen, koska siellä on ylimalkainen ympäristökuvaus

Semmoisia epärealistisuuksia minulla! Unohdinko jonkin osa-alueen ja miten lukijat menettelevät näissä realismihommissa? Kaiveleeko jotakuta oma tai kenties toisten epärealismi? Omasta puolestani sanon, että oma epärealismi ei pahemmin häiritse ja muidenkin vain silloin, jos sen verukkeella syyllistytään joihinkin suoranaisiin sääntörikkomuksiin (kuten esimerkiksi yksi holstein porrastettujen saddleseat-luokassa). No, joskus tietysti näkertää jotkin tosi pahat stiplut värien kanssa tai rankasti vääränkorkuiset hevoset, mutta näistä voi todistetusti selvitä hengissä.

– S

maanantaina, syyskuuta 05, 2022

Rotuesittelyssä Royal Hanoverian Cream

Oikeastaan otsikko huijaa: tämä ei ole varsinainen rotuesittely vaan jonkinlainen historiakatsaus, jonka lähteisiin ei ole juurikaan luottamista, ne ovat kaikki jossain määrin epäilyttäviä. Tämä postaus perustuu pääasiassa Kathryn Kanen tekstiin (linkki lähteissä) ja oikeastaan tätä tulee lukea tarinana, jonka minä kuvittelen olevan mahdollisesti totta tai ainakin siellä päin. Lisäksi Royal Hanoverian Creamista (RHC) ei voida puhua varsinaisena rotuna vaan ehkä paras sana olisi käyttötyyppi. 


Mikä Royal Hanoverian Cream on?

RHC oli Ison-Britannian kuninkaallisen hovin vaunuhevonen 1700-luvun alusta 1900-luvun alkuun. Se ei ollut varsinainen rotu, kuten sanoin vaan tosiaan tiettyä tarkoitusta varten kasvatettu tietynvärinen ja -tyyppinen hevonen. Sittemmin brittihovi vaihtoi vaunuhevosensa kotoperäisiin kimoihin (Windsor Grey), RHC:istä luovuttiin ja vähitellen ne katosivat. Niitä ei siis enää tiettävästi ole olemassa.

Royal-sana tuleekin sieltä: hevoset olivat nimenomaan kuningashovin hevosia. Mahdollisesti niitä toisinaan myytiin tai lahjoitettiin hovin ulkopuolelle, mutta vain ruunia. Oriit (jotka vaunuja vetivät) ja oletettavasti myös tammat (joista on todella vähän mitään tietoa) pysyivät tiukasti hovin hallussa.

Hanoverian ei tarkoita sitä, että niillä olisi mitään tekemistä nykyisen hannoverinhevosen kanssa. Ensimmäiset RHC:t tuotiin Britteinsaarille Hannoverista vuonna 1714 kun George I (suom. Yrjö I, 1660–1727), ensimmäinen Hannover-sukuinen Ison-Britannian kuningas peri valtaistuimen ja muutti Hannoverista Britanniaan.

Creamilla viitataan hevosten väriin, joka oli kuvausten mukaan kermanvaalea. Siitä puhun enemmän myöhemmin.

Historia ennen Britanniaan saapumista

Legendan mukaan Espanjan kuningatar Isabella (1451-1504) olisi lahjoittanut saksalaisille ritareille kermanvärisiä hevosia kiitoksena uskollisesta palveluksesta. Näitä hevosia pidetään todennäköisinä kantavanhempina RHC:lle ja värin puolesta se onkin uskottava väite. Palaan väriin myöhemmin. On tietenkin mahdollista, että hevosten alkuperä on jossain muualla, esimerkiksi Persian suunta mainitaan toisinaan. 

Näitä hevosia kasvatettiin vaunuhevosiksi Hannoverissa jo ennen kuin George I nousi valtaistuimelle Isossa-Britanniassa. Hannoverin vaaliruhtinatar Sofia, George I:n äiti, tiettävästi aloitti kermanväristen hevosten kasvatuksen vuonna 1653 Memsenin siittolassa. Mahdollisesti niitä kasvatettiin myös muissa siittoloissa, on mainittu mm. Herrenhausen ja Celle, joka perustettiin 1735. Tuohon aikaan vaunuhevosilla oli todellakin käyttöä ja ehkä Hannoverin hovi suosi juuri näitä erikoisemman värisiä hevosia näyttävyyden takia. Joka tapauksessa voisi kuvitella niiden olleen jonkinlainen "juttu" Hannoverissa, jos kerran Isoon-Britanniaan kuninkaaksi lähtevä George I halusi niitä mukaansa sinnekin.

Royal Hanoverian Creamit Britanniassa

RHC:t tulivat uudessa kotimaassaan heti käyttöön: tiettävästi ne vetivät kuninkaan vaunuja George I:n kruunajaisissa syksyllä 1714. Sama perinne jatkui toiseen maailmansotaan asti, mutta RHC:t eivät olleet pelkkiä kruunajaisvaunujen vetäjiä vaan niitä käytettiin muissakin tilaisuuksissa, oletettavasti myös kuninkaan ja kuningasperheen yksityisinä vaunuhevosina ja kenties ratsuinakin. Tässä vaiheessa Britanniassa oli todennäköisesti vain oreja, sillä RHC:itä kasvatettiin edelleen Hannoverissa ja hevosia tuotiin sieltä tarpeen mukaan hovin käyttöön. 

Sitten tuli Napoleon, joka 1800-luvun alun sotaretkillä, mahdollisesti vuonna 1803, alkoi uhata myös Hannoveria ja sen siittololoita (niitä oli ilmeisesti useampia). Parhaat RHC-tammat ja -oriit pelastettiin Britteinsaarille ja ne sijoitettiin ensin Cumberland Lodgeen, Windsor Parkiin ja myöhemmin Hampton Courtiiin. Napoleon mahdollisesti takavarikoi Hannoveriin jääneet creamit itselleen ja kuin iskuna vasten vihaamansa George III:n kasvoja käytti niitä omissa kruunajaisissaan. Toisten lähteiden mukaan Napoleonin ja keisarinna Joséphinen vaunuja veti kahdeksan ruunikkoa, joten tiedä sitten miten asia oli. 

Isossa-Britanniassa RHC:t olivat kuningashovin näyttävimpiä vaunuhevosia, joita käytettiin kaikissa kruunajaisissa ja muissa tilaisuuksissa, joissa valtion vaunujen eteen tarvittiin kuninkaallisten arvoiset vetohevoset. Hautajaisissa saatettiin kuitenkin käyttää mustia hevosia. RHC:istä näkee vilahduksia maalauksissa, valokuvissa ja harvoissa, mustavalkoisissa videopätkissä, joita on tehty ja otettu Ison-Britannian hovitilaisuuksista. Esimerkiksi tämän tekstin kuvituskuva on otettu George V:n kruunajaisissa vuonna 1911. YouTubesta löytyy lyhyt videopätkä kuningatar Victorian timanttiriemujuhlasta vuodelta 1897 ja kohdasta 0:32 eteenpäin videolla näkyy kuningatarta itseään vetävä valjakko: 8 vaaleata hevosta, kaikki Royal Hanoverian Creameja.

Politiikka tuhosi Royal Hanoverian Creamit – mutta oliko se ainoa syy?

RHC:n kohtaloksi Isossa-Britanniassa koitui ensimmäinen maailmansota, joka alkoi 1914, tasan 200 vuotta sen jälkeen kun George I:stä tuli saarivaltakunnan ensimmäinen Hannover-syntyinen kuningas. Maailmansota nostatti vahvaa saksalaisvihaa Britteinsaarilla ja siinä rytinässä myös kuningassuku muutti sukunimensä saksalaisperäisestä Saxe-Coburg-Gothasta peribrittiläiseksi Windsoriksi.

Koska kaikesta saksalaisesta haluttiin päästä eroon, ei ehkä nähty enää soveliaaksi että saksalaissukuiset hevoset vetäisivät hovin vaunuja. Ne päätettiin korvata Windsor Grey -hevosilla, brittiläissyntyisillä kimoilla. Vuonna 1921 hovin viimeiset RHC:t myytiin huutokaupassa ja yksilöt hajaantuivat pitkin valtakuntaa, kenties ajan mittaan pitkin maailmaakin. Ainakin Sir Garrard Tyrwhitt-Drake yritti jatkaa RHC:ien kasvatusta, mutta muutamassa vuosikymmenessä niiden määrä hiipui olemattomiin ja ne katosivat Britteinsaarilta.

Saksalaisviha ei välttämättä ollut ainoa syy RHC:ien häviämiseen. Itse asiassa se saattoi vain olla viimeinen naula RHC:n arkkuun. Koska Hannoverista ei oltu saatu uutta verta enää vuosisataan, Hampton Courtin RHC-kanta oli pieni ja sisäsiittoinen. Jalostus oli vaikeata ja hevosten laatu kärsi. Jos hevoset olivat pearl-värisiä, kuten tällä hetkellä uskottavin teoria kuuluu, se tuotti oman ongelmansa. Pearl-värien jalostaminen on hankalaa, sillä pearl-värisen hevosen risteyttäminen tumman hevosen kanssa tuottaa aina tumman varsan, joka toki kantaa pearl-geeniä piilossa, mutta tuolloin ei perinnöllisyydestä tiedetty vielä juurikaan mitään. On siis oletettavaa, että RHC:eja risteytettiin vain keskenään.

Mitä tapahtui manner-Euroopan kermanvärisille hevosille?

Tiedonmurusia kermanväristen hevosten kasvatuksesta erityisesti Saksan alueella vilahtelee siellä täällä. Ne eivät siis välttämättä olleet pelkästään Hannoverin juttu vaikka toki Hannoverista on voitu myydä, lahjoittaa tai vaihtaa hevosia muualle. Vuonna 1724 Beberbeckin siittolasta tuli hovisiittola ja siellä kasvatettiin "kultaisia hevosia", mutta ne saattoivat olla voikkovärisiä. Vuonna 1728 kermanvärinen ori Eutiner tuotiin Herrenhausenin siittolaan ja siitä muodostui ilmeisesti tärkeä siitosori.

Napoleon ei ilmeisesti takavarikoinut kaikkia kermanvärisiä hevosia Ranskaan vaan osa saattoi jäädä Hannoveriin. Joka tapauksessa ainakin Herrenhausenin siittolassa jatkui jonkinlainen kermanväristen hevosten kasvatus. Lopun niistä teki tiettävästi joko natsi-Saksan hallinto tai toisen toisen maailmansodan tuhot yleisesti.

Mahdollisesti ainakin joitakin kermanvärisiä yksilöitä säilyi hengissä Saksassa ja ehkä niitä yritettiin vielä pelastaakin, mutta kannan pienuus johti sisäsiittoisuuteen ja elinvoiman hiipumiseen. Todennäköisesti jo 60-luvulle tultaessa kaikki alkuperäiset RHC:t tai niiden kaltaiset hevoset olivat kadonneet.

Ranskaankin niitä kermanvärisiä hevosia päätyi siis Napoleonin matkassa, mutta mitä niille tapahtui ja säilyikö siellä kermanvärisiä linjoja, on täysi kysymysmerkki. Löysin yhden epämääräisen lähteen asiasta (Susanna Forrest), mutta siinä sekoitetaan iloisesti cremellot sekaan enkä tiedä mitä tuosta tulisi ajatella.

Väri

Täyttä varmuutta RHC:ien väristä saadaan tuskin koskaan, mutta niitä on hyvin syin epäilty pearleiksi. Aikalaisten kuvausten perusteella ne eivät olleet voikkovärisiä. Peitinkarvan väriä kuvattiin pääasiassa norsunluunväriseksi tai jonkinlaiseksi vaalean oranssinruskeaksi, ei niinkään keltaiseksi. Jouhet olivat tummemmat, keltaruskeat ("caramel"). Iho oli vaaleanpunertava, mikä sulkee yksinkertaiset voikkovärit pois. Silmätkin olivat vaaleat, mutta niiden varsinaisesta värisävystä on paljon erilaisia käsityksiä. Tämä kaikki istuisi pearliin paremmin kuin voikkoväreihin.

Pearlista tekee loogisen vaihtoehdon se, että sitä todistettavasti esiintyy Iberian niemimaan hevosilla ja espanjalaisista juurista RHC:n oletetaan polveutuvankin. Olisi siis ihan mahdollista pearl-värityksen tulla sieltä. Lisäksi pearlia on nyt myöhemmin löydetty irlannincobeilta ja muilta lähisukuisilta hevosilta, jotka ovat kotoisin Britteinsaarilta. Ne polveutuvat vaeltavaa elämää viettävien romanien vankkurihevosista ja on mielestäni mahdollista, että hovista poismyytyjä RHC:itä tai niiden jälkeläisiä päätyi heille.

Pearlin puolesta puhuu mahdollisesti myös se, että väritys on niin tyystin kadonnut sittemmin. Sivusin tätä perinnöllisyys-aihetta tuolla jo kertaalleen: väritys tosiaan katoaa kun hevosia risteytetään ei-pearlien kanssa. Tietenkin pearl voi tupsahtaa yllättäen uudestaan näkyviin, jos kaksi kantajaa risteytetään keskenään ja tähdet ovat sopivassa asennossa. Kannan pienuus ja hajaantuminen selittänee sen, miksi väri näyttäisi kadonneen kokonaan.

Voisivatko RHC:t olla samppanjanvärisiä? Värin kuvaukset sopisivat kyllä samppanjaväreihinkin. Jos samppanja olisi kulkeutunut jotain kautta Amerikan mantereelle ja kadonnut sittemmin Euroopasta? En sano että se aivan varmasti olisi ehdottoman mahdotonta, mutta kyllä se melkoisen epätodennäköiseltä vaikuttaa. Yhdysvalloissa ensimmäiset viitteet samppanjavärisistä hevosista ovat 1900-luvun alusta, ennen kuin brittihovi luopui RHC:istään. Tietenkin niitä olisi voinut tulla siirtolaisten mukana suoraan Saksan alueelta. 

Samppanjan olisi kuitenkin pitänyt kadota tyystin Euroopan mantereelta sittemmin. Ei sekään aivan täysi mahdottomuus olisi, koneellistuminen pudotti hevosten määrää rajusti ja samalla on voinut kadota myös värejä. Pidän silti pearlia todennäköisempänä vaihtoehtona, ainakin sille on olemassa loogisemmat perusteet.

Rakenne ja muut ominaisuudet

RHC:n ulkonäöstä puhuttaessa mainitaan lähes poikkeuksetta sen kyömy pää. Muuten niitä kuvataan melko raskastekoisiksi, kevyen kylmäverisen tyyppisiksi, voimakkaiksi mutta silti eleganteiksi hevosiksi. Lisäksi niiden jouhet on mainittu kihartuviksi ja runsaiksi. Olettaisin itse niiden olleen ainakin jossain määrin barokkihevosten tyyppisiä. Säkäkorkeus lienee ollut yleensä jossain 160 cm:n tienoilla, mutta suurempiakin yksilöitä on saattanut olla.

Luonteeltaan RHC:ien tuli olla erittäin hyväluonteisia ja rauhallisia, mikä tietenkin on loogista kun ottaa huomioon niiden tärkeimmän käyttötarkoituksen: kuninkaallisten vaunujen vetämisen seremonioiden yhteydessä.

Royal Hanoverian Creamit nykypäivänä ja virtuaalimaailmassa

RHC:t ovat kadonneet peruuttamattomasti, sille ei voi mitään. Toki Yhdysvalloissa perustettiin ilmeisesti jo 80-luvulla International Royal Hanoverian Cream Horse Registry, mutta sen rekisteröimät hevoset ovat kaiketi olleet pääasiassa samppanjavärisiä American Cream Drafteja. Niistä ei kuitenkaan tule oikeita RHC:eja vaikka niitä miten sellaisiksi väitettäisiin.

Virtuaalimaailmaan Royal Hanoverian Creamiksi nimetty hevosrotu tuli viime vuoden puolella. Se poikkeaa alkuperäisestä RHC:stä jonkin verran. Ensinnäkin sen tulisi olla samppanjanvärinen, ei välttämättä siis pearl, vaikka pearlia rodusta löytyy kyllä, kuten tosi monia muitakin diluutioita. Se on periaatteessa risteytysrotu, jonka kantarotuina ovat American Cream Draft yhdistettynä andalusianhevoseen tai lusitanoon. Muitakin barokkirotuja voitaneen käyttää jalostuksessa. Tämänhetkiset virtuaali-RHC:t ovat selkeästi barokkityyppisiä, melko raskaita sellaisia ja ne ovat myös pääasiassa ratsuja, eivät valjakkohevosia. Kenties virtuaali-RHC:iin tulevaisuudessa syntyy myös valjakkopainotteisia linjoja, mutta toistaiseksi päälajit ovat kouluratsastus ja historialliset lajit.

Lähteet

maanantaina, elokuuta 29, 2022

Paluu blogin ääreen

En sano, että se olisi syksy nyt älkääkä sanoko tekään, sillä haluan vielä vähän aikaa muhia tässä itsepetoksessani eli siinä, että loppukesää tässä vietetään vasta, säästä viis. Niin tai näin, blogi palaa kesätauolta ja tarkoitus olisi taas saada jotakin tekstinpätkää julki viikoittain.


© ST

Kuten tavallista, tämä kesätauko on koskenut vain blogia ja tallit ovat pyörineet siinä missä ennenkin. Itse asiassa olen ollut vähintäänkin normaalin aktiivinen kisapuuhissa eli lähinnä ARJ-porrastettujen parissa sekä kisajärjestäjänä että kisaajana, mutta toki kisaan satunnaisesti muidenkin lajien porrastettuja. Muutama hevonen on kesän aikana käynyt myös näyttäytymässä ARJ:n laatuarvostelussa ja ovat tulleet palkintojen kanssa takaisin.

Ja kun ARJ:stä aloitin niin jatkanpa sillä aiheella. Tässä loppukesällä tuskastuin siihen, että kaikki askellajihevoset alkavat taas olla valmiiksi kisattuja ja kisoihin ei löydy osallistujia läheskään joka luokkaan. Omia kasvatteja on suunnitteilla, totta kai, ja olenkin yrittänyt saada sivuja aikaiseksi niille. Sen lisäksi olen kuitenkin keksinyt paljon uusia tuontihevosia melko tasaisesti kaikkiin askellajirotuihin. Kahdeksan suvutonta tennesseenwalkeria, kuusi uutta missourinfoxtrotteria, kuusi campolinoa, saddlebrediä, hackneyponia, täysikokoista hackneyta, DHH:ta, morgania... Nämä sitten vain nopeasti rekisteriin ja ei kun kisaamaan! 

Kisaamisen lisäksi olen hyvilläni siitä, että näistä tulee tulevaisuudessa varmasti tärkeitä jalostushevosia. Muutamat noista roduista ovat hyvin pieniä, esimerkiksi hackneyitä oli  vain pari hevosta ja DHH:eja emä ja sen kaksi varsaa. Useamman suvuttoman hevosen keksiminen on siis suorastaan räjäyttänyt näiden rotujen lukumäärän. Uskon että tämä uutinen kiinnostaa näitä rotuja kasvattavia tai muuten niistä innostuneita: uutta verta on nyt tarjolla ja tulevaisuudessa kannattaa katsella tarkalla silmällä Ionicin varsalistoja ja myynti-ilmoituksia.

Toinen asia, mitä olen paljon nyt kesän aikana tehnyt on kuvien hankinta hevosille. Ionicin hevosmäärän kanssa siitä nyt ei ikinä tule valmista, mutta parempi edes muutama kuva kuin ei yhtään. Aivan erityisesti haluan esitellä SGSH-ori Rainmaster Ionin kuvan, joka oli varsinainen napakymppi. Ensin löydän oikein hienon kuvan erikoisenvärisestä hevosesta ja sitten löydän hevosen, jolle se kuva istuu kuin nappi paitaan. Vilkaiskaapa nimittäin oriin emää ja sen väriä. Omenat ja puusta putoaminen, tiedätte.

Olen yleensä pitänyt tapanani kertoilla vähän kesäkuulumisiani virtuaalitallien ulkopuolelta ja tässä tämän kesän havaintoja:
  • Avoimen yliopiston kesäkurssi omalta alalta oli kiinnostava, mutta kesällä opiskeleminen ei ole varsinainen voittajakonsepti. Meni vähän kalkkiviivoille. Oli siihen muitakin syitä kuin kesä, siitä enemmän seuraavaksi.
  • Työpaikan vaihtaminen heinäkuussa, uhka vai mahdollisuus? Siinä on puolensa, ne hyvät ja ne huonot, jälkimmäiset ovat hallittavissa kyllä. Tämä prosessi se on vienyt aikaa ja aivokapasiteettia!
  • Helsinki on edelleen olemassa. Kuvassa todisteet.
  • Myös Tukholma on edelleen olemassa. Sinnekin oli ikävä jo.
  • Ensimmäinen (tiedossa oleva) korona-altistus ikinä ei tuonut jackpotia tai ei ainakaan jäänyt kotitestillä kiinni.
  • Punkit ovat ällöjä, varsinkin omassa nahassa. Oli siitä kyllä se hyvä puoli, että sain vihdoin ja viimein haettua punkkirokotteen.
  • Coco Jamboo on edelleen ihan ultimate bilebiisi.
Oletteko te viettäneet kesäänne virtuaalihevosilla vai ilman?

– S

maanantaina, heinäkuuta 11, 2022

Kesälukemista blogin arkistoista

Kesätauko on päällä edelleen (nyt sille on oikeasti syytäkin, palataan siihen joskus myöhemmin), mutta ajattelin silti tehdä tänne kesä-listan vanhoista ja vähän tuoreemmistakin blogipostauksista, joista on ehkä iloa ja hyötyä lukijoille. Tätä blogiahan on kirjoitettu yli 15 vuotta ja tosi paljon kaikenlaista on sanottu. Kirjoitin joskus että jos muista tuntuu siltä, että jokaiseen foorumeilla käsiteltävään aiheeseen minulta löytyy ~10 vuotta vanha blogipostaus linkitettäväksi, niin ei se mitään, minusta itsestäni tuntuu ihan samalta!


Lista on jaettu väri-asioihin ja muihin. Muuten ne ovat ihan satunnaisessa järjestyksessä.

Väri-postaukset

Tämä on ajankohtainen tänäkin päivänä: hevosen väri ei aina välttämättä ole se miltä se näyttää.

Olennaisilta osilta mikään ei ole tässäkään asiassa muuttunut.

Tämä postaus ehkä kaipaisi päivitystä. Ei niin että asiat olisivat muuttuneet, en ole ainakaan kuullut mitään uutta tietoa noki-kuvion tiimoilta, mutta kieliasua voisi hioa. 

Tätä onkin päivitetty tänä vuonna kun en enää kestänyt mainintaa siitä, että tuota epäillään sabinokuvioksi. Muuten kyllä pätee edelleen.

Linkit eivät välttämättä toimi enää, mutta asia sinänsä on edelleen ihan relevanttia. Näiden aiheuttajista ei tosin ole tietoa ja perinnöllisyydestäkin tiedetään lähinnä se, että todennäköisesti ovat jollain tavalla perinnöllisiä.

Edelleen jossain määrin ylläpidetty lista siitä, mitä värejä eri pv-kantakirjat sallivat ja mitä niillä esiintyy. En väitä että tämä olisi mitään ehdottoman varmaa jumalansanaa, koska ei se ole, asiat muuttuvat aina.

Tässä vuodelta 2014 olevassa tekstissä aletaan nyt vihdoin penkoa sitä käärmeenpesää, joka tunnetaan nimellä KIT-geeni ja W-variantit.

Koska on olemassa lempivärejä ja toisaalta jonkinasteisia inhokkejakin sekä tieto siitä, mitkä genotyypit tekevät elämän vaikeaksi varsojen väriä miettiessä, niin värien periytyminen meidän talleilla ei välttämättä ole ihan realistista noin kokonaisuutena.

Tässä on listattu ensiksikin hevosten erikoisvärejä ja sitten rotuja, joilta löytyy useampia niistä. Huomatkaa historian siipien havina: tässä puhutaan vielä ht.netistä!

Muut aiheet

Vanha teksti arvontakoneista ja niiden antamista tuloksista. En tiedä ovatko arvonnoissa käytetyt metodit päivittyneet sittemmin paremmiksi. Jos eivät, tämä on edelleen ajankohtainen kyllä.

Virginian kirjoittama teksti siltä ajalta, kun VSN-tuomaroinnissa vielä annettiin pisteet julkisesti. Pätee kuitenkin minuun edelleen, vaikka nykyään ilman pisteitä tuomaroidaankin: saa kysyä, jos oman hevosen sijoituksessa tai näyttelytuloksissa muuten on jotakin epäselvää. Tosin voin kyllä luvata, että vastaus alkaa suunnilleen näillä sanoilla: "No tämähän oli niin korkeatasoinen luokka, että mitään absoluuttista paremmuusjärjestystä ei oikeastaan taida olla olemassakaan ja kun tämän tuomaroin, niin sattui olemaan tällainen päivä että..."

Valitettavasti en tuolloin tajunnut merkitä käyttämiäni lähteitä, mutta vakuutan kuitenkin että tätä ei olla kirjoitettu ihan omasta päästä.

Jos haluat käyttää kämmenenleveyksiä (hh) säkäkorkeuden mittayksikkönä, niin tee se oikein.

Kielioppiasioita on blogissa käyty läpi melko vähän siihen nähden, että allekirjoittanut työskentelee kielen ja tekstien kanssa. Vetoan siihen, että tähän mennessä olen keskittynyt töissä englannin kielioppiin, mutta nyt sekin asia tulee muuttumaan. Ehkä tämä näkyy blogissa tulevaisuudessa.

Pitkä postaus säkäkorkeuden määräytymisestä ja siitä, miksi se on tuottanut meille ongelmia. Se tuntuu edelleen olevan vähän hankala juttu.

Jos virtuaalimaailmassa olisi ajokortti, tämän pitäisi kuulua perusoppimäärään.

Syntyjä syviä siitä, mikä oikeasti on yhteistyötä virtuaalimaailmassa.

Mitä minun mielestäni tulisi löytyä hevosen muistosivuilta.

Olen listannut omia havaintojani siitä, miten eri pv-kantakirjojen hevosia yleensä nimetään.

Virginia muisteli vanhoja aikoja ja kuva-asioita.

Koska Espanjalainen Ratsastuskoulu nyt vain on tosi hieno instituutio. Kirjoitin siitä myös lyhyen historiaesittelyn.

Ikävästi knabstrup-tamma Jacaranda tuli maallisen taipaleensa päähän tänä kesänä, mutta jäihän siitä tammavarsa, joka ehkä ja toivottavasti jatkaa arvonsa tuntevien, jaloveristen kuningattarien perinnettä.

Tällä taitaa olla jo historiallista arvoa, sillä paljon on muuttunut sitten vuoden 2009! 

– S

maanantaina, kesäkuuta 27, 2022

Kesätauko!

Kesätauko on perinne, jota noudatetaan tänäkin vuonna uskollisesti. Toivotan lukijoille oikein hyvää kesää ja palataan jossain vaiheessa syksyä takaisin asiaan. Taukohan ei varsinaisesti koske Ionicia tai Gin Ahaltekiä, ne pyörivät jotakuinkin normaalisti. Se on vain tämä blogi, joka hiljenee hetkeksi.

– S

maanantaina, kesäkuuta 20, 2022

Uudenvuodenlupausten puolivälin tsekkaus

Pääsi vuodenvaihteessa käymään sillä tavalla köpelösti, että tein kasan lupauksia myös tälle vuodelle. Nyt lienee hyvä hetki pitää pieni tsekkaus, että mitä lupauksille kuuluu.

Tänä vuonna voisin nyt ottaa ne ahaltekit paremmin hoitoon.
Nooh... Olen minä jotakin tehnyt! Muistaakseni. Tämä tarvitsee kyllä enemmän paneutumista.

Arabit samoin.
Näiden kanssa olen puljannut jonkin verran ja vaikka tilanne ei ole täydellinen (esimerkiksi kirjoitushetkellä tallissa on edelleen vuonna 2010 syntyneitä arabeja, joille ei ole vielä varsoja suunnitteilla), niin paranemaan päin.

Ja terskit, jos ehdin "rotukierrossa" sinne asti.
Nämäkin kaipaavat kyllä lisähuomiota.

Ne väriartikkelit ovat edelleen tuossa hyllyssä...
Ja ovat edelleen. Tallessa ovat kuitenkin, en onnistunut viimeisimmässä siivoamis-/tonkimisoperaatiossani hukkaamaan niitä.

Voisin jatkaa rotuesittelyiden värkkäämistä blogiin. Jos taas tällekin vuodelle 3 kappaletta ja toiveita saa esittää.
Kirjoitushetkellä yksi on tehty, Kentucky Mountain Saddle Horse. Ehkä myös virtuaalisten risteytysrotujen esittelyn voisi laskea sellaiseksi. Hautumassa on ainakin reaalimaailman Royal Hanoverian Cream, tosin se tulee olemaan lähinnä historiakatsaus, ja muutama muukin. Edelleen toiveita saa esittää, harvinaisemmistakin roduista.

Kilpailen aktiivisesti VMRJ:ssä ja järjestä myös itse kilpailuita.
Hups! VMRJ on jäänyt kovasti jalkoihin, joten nyt tarttee ottaa itseään niskasta kiinni tämän kanssa.

Järjestän vähintään 3 VSN-näyttelyä nyt kun sekin taas on toiminnassa.
No vaivaiset yhdet näyttelyt olen saanut pidettyä, mutta onneksi on edelleen aikaa parantaa tapansa. Puolustaudun kyllä sillä, että olen suht aktiivisesti tuomaroinut (eikä nyt muistuteta niistä kerroista, kun tuomarointi tahtoo unohtua...).

Yritän olla mahdollisimman aktiivinen muidenkin suuntaan.
Tämä on ollut huonoa, tunnistan ja tunnustan sen. Varsinkin tässä loppukeväästä alkaen ei ole juuri huvittanut roikkua Keskustassa tai tehdä mitään muutakaan edes etäisesti sosiaalista. En aio ottaa asiasta stressiä, pyörii se virtuaalimaailma ilman että olen kommentoimassa jokaista nirskahdusta.

Perinneosasto: osta, myy ja rekisteröi.
No ainakin rekisteröintiä on tullut harrasteltua! Tässä vaiheessa vuotta olen rekisteröinyt jo yli 600 hevosta. 
Ostanutkin olen aina silloin tällöin kun on tullut vastaan jotakin kiintoisaa tai on ollut tarve. Tietysti aina voisi enemmänkin.
Mitä myymiseen tulee, alkuvuodesta täräytin Keskustaan suuren, päivittyvän myyntiketjun ja kyllä sitä kautta hevosia menikin kaupaksi kymmenittäin. Myös harvinaisempia rotuja ostettiin, mistä olen hyvin yllättynyt ja iloinen.

Sähköpostissa lojuu edelleen kasoittain kisailmoja, joiden tuloksia pitäisi saada hevosten sivuille. Jospa tänä vuonna keskittyisin erityisesti VMRJ-, WRJ-, TYH- ja näyttelytuloksiin.
Juu, siellä lojuvat edelleen. En ole kauheasti noita nyt perannut läpi, jonkin verran kuitenkin.

Kilpailutan hevosiani ahkerasti porrastetuissa, erityisesti ARJ:ssä ja WRJ:ssä.
No ARJ-kisoissa Ionicin hevoset ovat vakionäky, jos minulla vain on sopivia hevosia ilmoitettavaksi kilpailuihin. Aina ei ole, koska paljon kisaavat hevoset "valmistuvat" nopeasti ja vaikka se miten oudolta kuulostaa muiden korvissa, niin ei niitä hevosia edes Ionicissa ole rajattomasti. Ainakaan rekisteröityjä, sopivanrotuisia hevosia...
WRJ:ssä on ollut hieman hiljaisempaa, kisoja on vähemmän enkä ole saanut kauheasti hevosiakaan valmisteltua kisakuntoon, niin että tässä olisi ehkä petraamisen paikka.

Kantakirjaa hevosia.
Onhan noita tullut ilmoitettua tilaisuuksiin ja palkintojakin on napsahdellut. Pullonkaula on vain se, että kantakirjaan ei riitä, että tieto sertistä tai RCH:sta löytyy hevosen VRL-profiilista vaan se täytyy olla myös kirjattuna hevosen sivuille. Siinä tökkii minulla, toki myös siinä ettei kaikilla hevosilla edelleenkään ole linkkiä VRL-profiiliin sivuillaan.

Vie hevosia ARJ:n ja WRJ:n laatuarvosteluihin ENNEN kuin lopetat ne.
WRJ:n laatuarvosteluun ei ole toistaiseksi ollut paljon asiaa, mutta ARJ:ssa on pyörähtänyt useampikin elossa oleva ionicilainen.

Järjestän varsinkin em. jaosten porrastettuja.
No juu, varsinkin ARJ-kisoja järjestän paljon! Valitettavasti kuitenkin vastaan yleensä noin 60-75 % kaikista ARJ:n porrastetuista, muita kisajärjestäjiä on vähemmän. 

Pidän blogin pystyssä ja aktiivisena. Joulukalenteria en uskalla luvata, mutta mutta lupaan harkita sitä kuitenkin.
Tämän olen kyllä pitänyt ja aion vastakin jauhaa täällä. Toki kesätauko on taas suunnitteilla, mutta tänä vuonna se nyt ei alkanut heti suoraan toukokuussa. Katsotaan miten käy.

Semmoista. Viisitoista lupausta, joista ehkä vajaa puolet on jotenkin päin hyvällä tolalla. Onneksi tässä on vielä aikaa parantaa.
– S

maanantaina, kesäkuuta 13, 2022

Tilausvarsa ja leasing-varsa – mitä eroa näillä on?

"Käykö tilausvarsa vai haluatko tamman varsan ajaksi leasingiin?"

Näin saatan kysyä ja kysynkin siinä tilanteessa kun ostaja haluaa itselleen varsan Ionicin tai Gin Ahaltekin tammasta. En ole vaivautunut suuremmin tätä yleensä selittämään, että mitä eroa näillä käytännössä on, mutta nyt ajattelin korjata sen epäkohdan.

© Fouquier (public domain)

Selvitetään ensin termit. Tilausvarsa on nimensä mukaisesti varsa, joka teetetään ostajan tilauksesta. Sen emä on myyjän omistuksessa, isäori sen sijaan voi olla joko myyjän, ostajan tai jonkun kolmannen osapuolen omistama. Tilausvarsa syntyy myyjän kasvatiksi ja ostaja ostaa varsan sen synnyttyä.

Useimmissa tapauksissa varsatilaus lähtee siitä, että ostaja ottaa minuun yhteyttä ja esittää joko suoraan tilausvarsan teettämistä tai sitten pidemmässä keskustelussa päädymme siihen, että tilausvarsa olisi paras tai joskus jopa ainoa vaihtoehto. Joskus ostajalla on jo hyvin tarkkaan tiedossa molemmat vanhemmat, joskus vain toinen, joskus minä suosittelen joitakin ehdokkaita vanhemmiksi tai jotakin tiettyä yhdistelmää. Siitä kyllä pidän kiinni, että jos isäori on jonkun kolmannen osapuolen omistama, ostaja hoitaa astutuksen sopimisen. 

Leasing (suom. vuokraus) eli liisaus on hieman harvinaisempi tapaus ainakin minun nähdäkseni. Siinä ostaja teoriassa vuokraa minun omistaman tamman itselleen siksi aikaa, että se varsoo. Varsasta tulee suoraan ostajan kasvatti, joten se saa myös ostajan kasvattajatunnuksen, jos hän sellaista haluaa käyttää. Käytännössä se on siis sama kuin tilausvarsa, mutta siitä tulee ostajan kasvatti. Harvoin jos koskaan puhutaan sen enempää mitään mistään vuokra-ajasta tai vastaavasta.

Virtuaalimaailman alkuvuosina hevosten vuokraamista tapahtui ehkä enemmän kuin nykyään ja silloin saatettiin vuokrahevosille tehdä omat erilliset sivunsa, ns. vuokrasivut. Sinne vuokraaja merkitsi ainakin vuokra-ajan kisat ja varsat, joskus muitakin tietoja, esimerkiksi päiväkirjaa. Tällöin vuokraaminen oli yleensä kuitenkin pidempiaikainen sopimus eikä keskittynyt pelkästään yhden varsan teettämiseen. En tiedä tehdäänkö tällaista tosiaan nykyisin enää juurikaan, mutta ainakaan meillä yksinkertaisissa tamman liisaus-tapauksissa ei liisaajan tarvitse tehdä tammalle mitään väliaikaisia sivuja.

Nämä ovat kaksi hyvin samankaltaista asiaa: tammalle syntyy varsa, joka on tehty vartavasten jollekulle muulle kuin tammanomistajalle. Käytännön erot ovatkin melko mitättömät, mutta voisin silti listata tähän jotakin:

Tilausvarsa:

  • Se on Ionicin / Gin Ahaltekin kasvatti, joten se merkitään tallin kasvattilistalle ja lasketaan tallin kasvattimäärään mukaan.
  • Se merkitään emätamman sivuille, yleensä lisäkommentilla "Tilausvarsa".
  • Se merkitään myös isäoriin sivuille, jos se on Ionicin/Gin Ahaltekin omistama.
  • Se voi saada Ionicin / Gin Ahaltekin kasvattajatunnuksen. Ostajan pyynnöstä kasvattajatunnus voidaan jättää myös pois, mutta se ei saa koskaan kenenkään toisen kasvattajatunnusta.
  • Minä kasvattajana hyväksyn sen nimen, myös siinä tapauksessa että ostajalla on ehdotus varsan nimeksi.
  • Minä tammanomistajana päätän loppukädessä sopivan syntymäpäivän varsalle.
  • Ostajan pitää ilmoittaa varsan sivun osoite kun se on syntynyt.
Leasing-varsa:
  • Se ei ole Ionicin / Gin Ahaltekin kasvatti, sitä ei merkitä tallin kasvattilistalle eikä sitä lasketa mukaan tallin kasvattimäärään.
  • Se merkitään emätamman sivuille, yleensä lisäkommentilla "Liisattu varsan ajaksi" tms.
  • Se merkitään myös isäoriin sivuille, jos se on Ionicin/Gin Ahaltekin omistama. 
  • Se ei saa Ionicin / Gin Ahaltekin kasvattajatunnusta. Sen sijaan se voi saada jonkun toisen kasvattajatunnuksen, ostajan halun mukaan.
  • Minä en puutu varsan nimeämiseen paitsi jos se on selkeästi törkeä ja hyvän maun mukainen. Voin tällaisessa tilanteessa kieltäytyä merkitsemästä varsaa tamman sivuille. Tällaista ei ole kyllä koskaan tapahtunut, mutta haluan pitää takaportin auki.
  • Minä tammanomistajana päätän loppukädessä sopivan syntymäpäivän varsalle.
  • Ostajan pitää ilmoittaa varsan sivun osoite kun se on syntynyt, mutta koska tätä ei ole merkitty kasvattilistalle, en jaksa useinkaan pitää asiasta tarkempaa lukua.
– S

maanantaina, kesäkuuta 06, 2022

Ionicin suomenhevoset, osa 4: miten ne poikkeavat muista roduista?

Olen vihjaillut siitä siellä täällä, rivien välissä ja välillä ihan suoraankin. Ionicin toiminnan hyvin tunteva näkee sen suomenhevosten sivuja katsellessaan. Suomenhevonen on Ionicissa jonkinlainen poikkeus, niiden kanssa toimin eri tavalla kuin muiden rotujen suhteen. Miten ja miksi?

© ST

Minä sen jo mainitsin ensimmäisessä suomenhevosia käsittelevässä postauksessa, että alunperin se oli sellainen pieni hyvän mielen projekti. Sehän alkoi tosiaan hyvin pienestä, yhdestä oriista eikä minulla ollut minkäänlaisia suunnitelmia tai edes haaveita siitä mitä suomenhevosesta tulisi Ionicissa. 

Se ensimmäinen ori, Raalan Patruuna, oli poikkeus itsekin, sillä siihen oli panostettu hyvin eri tavalla kuin muihin suvuttomiin tuontihevosiin. Sillä oli kolmipolvinen sukutaulu tietoineen, sukuselvitys, luonnekuvaus ja kisatuloksiakin, jos tosin se ei nykyään porrastettujen aikana ole mikään järjetön harvinaisuus Ionicissa. Pari seuraavaakin suomenhevosta saivat sivuilleen tekstiä, mutta sittemmin laiskuus on iskenyt suomenhevosmäärän kasvaessa enkä nykyään juurikaan kirjoittele luonnekuvauksia edes tuontihevosille. Sukuselvityksiä pitäisi raapustella, mutta vähän nekin ovat jääneet.

Sen sijaan kaikilla nykyisilläkin hevosilla on kolmipolvinen EVM-suku, siitä olen pitänyt kiinni. On nimet, säkäkorkeudet ja värit. Nimistä mainitsinkin jo taannoin, että olen tarkistanut ne Sukupostista, ettei ainakaan ihan juuri samannimistä hevosta ole ollut olemassa. Voi olla että joskus on lipsahtanut, mutta toivottavasti ei kovin monta kertaa. Se suomenhevosten nimien keksiminen on omalla tavallaan hauskaa, vaikkakin myönnän että toisinaan hivenen työlästä, kuten nimien keksiminen aina.

Ja niistä kisatuloksista mainitsinkin jo. Meidän kylmäverirotujen valikoima on aika pieni, joten Ionicin työ-suokit ovat vakionäky TYH-kisoissa, silloin kun satun muistamaan ilmoittautua mukaan (eli eivät ne kyllä mikään vakionäky oikeastaan ole...). Suurin osa tällä hetkellä on yleishevosiksi merkittyjä ja nekin kilpailevat ainakin satunnaisesti eri lajeissa. Joukossa on muutama matkaratsastuksessakin kunnostautunut hevonen ja mietinpä tuossa, että jos sitä suomenhevosravuria yrittäisi laitella jossain vaiheessa taas. Tuoreimmat hevoset toki kilpailevat porrastetuissa, eivät kovin korkealla tasolla, mutta monipuolisesti eri lajeja.

Mutta miksi näin? Miksi juuri suomenhevonen? No, koska se on suomenhevonen! Ei siihen sen kummempaa syytä ole eikä tarvita. Vaikka minä eikä varsinkaan Virginia emme ole virtuaalimaailmassa profiloituneet minään suomenhevosten ystävinä varsinkaan silloin alkuvuosina, niin kyllä suomenhevonen on minun suosikkirotujani eikä Virginiakaan sitä missään tapauksessa vihaa. Sen rakennetta emme osaa tuomaroida, mutta kyllä rotu on muuten hieno ja monipuolinen. Asiassa auttaa myös se, että koska minulla ei ole juuri minkäänlaista historiaa eikä pahemmin edes tavoitteita suomenhevosten kanssa, sitä on ollut helppo pitää sellaisena erikoistapauksena. Lisäksi kukaan ei aikoinaan varmaan osannut ajatella Ionicia suomenhevoskasvattajana, niin ei ole ollut mitään paineitakaan sen suhteen.

– S