maanantaina, huhtikuuta 24, 2023

Uudet rodut ja VRL

Huomasin taannoin VRL:n tiedotuksen, jossa käsiteltiin uusien rotujen lisäämistä VRL:oon. Se onkin tervetullut lisäys, koska vuosien mittaan käytännöt ovat vaihdelleet ja olleet välillä vähintäänkin sekavia. Nyt jos saadaan jonkinlaista järjestelmällisyyttä tähänkin hommaan, niin sehän ei voi olla kuin plussaa. 

Images: Pixabay

Silloin joskus alkuaikoina lähes mikä tahansa kelpasi rekisteriin roduksi, kuka vain viitsi mitäkin ilmoittaa jollain perusteella. Luulen, että tältä ajalta periytyy muutama rotulistan kummajainen, kuten hackneyarabi. Tuolloin myös keksityt virtuaalirodut menivät aivan sukkana VRL:n listalle. Toki niille oli hakuvaiheessa jo mahdollista tarjota jonkinlaiset rotu- ja jalostusmääritelmät ja se taisi silloin riittää. Näitä olivat ainakin SGSH vuonna 2012, ja Sim Sport Pony ja Sim Sport Horse vuonna 2014.

Jossain vaiheessa myöhemmin listalle lisättävältä rodulta odotettiin jonkinlaista linkkiä rotumääritelmään tai reaalimaailman rotuyhdistykseen. Sitten taisi tulla sellainen vaatimus, että rodusta piti olla suomenkielinen esittely olemassa. Ei sen virallinen tarvinnut olla, mutta jokin teksti jossain. Minähän olen tässä tarjoutunut auttamaan ja blogista löytyy useampikin rotuesittely, joiden avulla rotuja on VRL:oon lisätty. Ainakin Sugarbush Draft ja Kentucky Mountain Saddle Horse ovat tällaisia ja menorcanhevostakin ehkä yritettiin, mutta sitä ei VRL:stä löydy.

Virtuaalisten rotujen kohdalla on sitten ollut enemmän vaihtelua siinä, että miten ne on saatu listoille vai onko saatu lainkaan. Vuosi tai pari sitten taisi jostain suunnasta tulla ukaasi, että virtuaalisia rotuja ei VRL:oon enää oteta lainkaan ja sillä hyvä. Se närästi montaa harrastajaa, minuakin vähän, vaikka ymmärsin periaatteessa kyllä pointin, mutta toisaalta jotkin virtuaaliset rodut ovat ihan oikeasti jääneet elämään virtuaalimaailmaan, "oma" RBSH pitkäikäisimpänä esimerkkinä.

No, nyt sekin on sitten muuttunut näemmä. Tuossa VRL:n tiedotuksessa ei erotella millään tavoin oikeata rotua ja virtuaalista rotua, vaan molemmilla on samat vaatimukset. Se on hyvä! Ja minusta nuo vaatimuksetkin ovat hyvät. Suomenkielinen rotuinfo on minusta paikallaan ja voi, jos niitä kerättäisiin linkkilistaksi johonkin, niin että harrastajat pääsisivät lukemaan niitä törmätessään uuteen, outoon rotunimikkeeseen. Virtuaaliwikiä voisi toki hyödyntää tässä.

Mikä vielä parempaa, rodulta odotetaan "olemassaoloa" ennen kuin se lisätään VRL:n listalle. Rodun yksilöitä täytyy löytyä ja useammalta kuin yhdeltä omistajalta eivätkä ne saa olla mitään pikaisesti kokoon kyhättyjä täytehevosia. Tämä on mielestäni tosi hyvä juttu, koska tällä karsitaan joukosta mahdolliset pilat ja pikaistuksissa keksityt rodut, joilla ei ole sitä menneisyyttä eikä luultavasti tulevaisuuttakaan vaan ne jäisivät roikkumaan VRL:n rotulistalle pelkkinä outoina kuriositeetteina. Vähän niinkuin se mainitsemani hackneyarabi, mutta palaan siihen joskus myöhemmin vielä.

Käytännössä nämä vaatimukset varmistavat aika hyvin sen, että uudelle rodulle on aito tarve. Tilannehan on se, että reaalimaailman rotuja on VRL:n rotulistalla jo tosi kattavasti. Moni niistä ei nykypäivänä läpäisisi yhtäkään noista uusista vaatimuksista. Mutta rotu on rotu ja minun mielestäni ei ole syytä harmitella kaiken maailman guangxeja, egyptinhevosia ja tiibetinponeja. On niitä kaikkia joskus maailmanvaiheessa joitain yksilöitä rekisteröity.

Uudet tarjokkaat rotulistalle ovatkin nyt ja tulevaisuudessa todennäköisesti useimmiten keksittyjä virtuaalirotuja. On hyvä, jos niillä on mahdollisuus päästä VRL:n viralliseksi roduksi, muttei ilman tarvetta.

maanantaina, huhtikuuta 17, 2023

Arabien värit 2023

Huomasinpa tuossa, että arabianhevosten väritilastoja ei ole blogissa esitelty melkein 15 vuoteen. Ainoat tilastot ovat vuodelta 2008 (Väritilastoja) ja orien väritilasto vuodelta 2009 (Arabiorien värejä). Köh. Toisaalta, arabeja on tosi paljon ja aika iso prosentti on ilman kuvaa eli samalla myös minun kirjanpidossa ilman väriä, niin että mitä sitä vajavaisia tilastoja tekemään...

Ajattelin nyt kuitenkin laskeskella tämänhetkisten arabien värit. Siinä on pieni epäsuhta, sillä orien puolella on vain reilu 50 kuvallista hevosta, tammoja sen sijaan on satakunta. Jostain syystä nyt viime aikoina on osunut tosi paljon tammojen kuvia eteen.

© Dorota Kudyba / Pixabay

Tuossa vuoden 2008 tilastossa on mainittu suomalaisten reaalimaailman arabien värien jakauma. Lähdettä en ole merkinnyt, mutta muistelisin sen olleen SAHY:n nettisivut, joten varsin luotettavana lähteenä sitä pitäisin. Sen mukaan suomalaisista arabeista kimoja on 49 %, rautiaita 26 %, ruunikoita 24 % ja mustia sitten loput eli ehkä prosentin verran, jos sitäkään.

Tässä sitten nämä Ionicin tulokset.

  • Musta 10,37 % (oriit 10 kpl, 17,86 %, tammat 7 kpl, 6,48 %)
  • Ruunikko 23,17 % (oriit 13 kpl, 23,21 %, tammat 25 kpl, 23,15 %)
  • Rautias 20,73 % (oriit 13 kpl, 23,21 %, 21 kpl, 19,44 %)
  • Kimo 45,73 % (oriit 20 kpl, 35,71 %, tammat 55 kpl, 50,93 %)

Eivät ne nyt ihan ole samanlaiset kuin reaalimaailman osuudet, mutta vähän sinne päin kuitenkin. Mustien osuus on tosi paljon isompi kuin reaalimaailmassa, mutta koska kuvia kerran on tuon verran, niin saa minun puolestani olla. On kai se musta arabi(ori) kaikkien pienten hevostyttöjen salainen unelma, joten menköön vaikka sen piikkiin. 

Ruunikot ja rautiaat ovat Ionicin tilastossa "väärin päin", ruunikoita on enemmän kuin raudikkoja, vaikka reaalimaailmassa rautiaat päihittävät ruunikot parilla prosenttiyksiköllä. Rautias on genetiikan kannalta vähän ongelmallinen, koska kahden rautiaan varsa on aina rautias. Jos rautiaiden määrä pääsee siis kasvamaan jossain hevoskannassa, ollaan ongelmissa, ainakin jos ei tykkää kovin yksivärisestä laumasta.

Kimoja ei ole vieläkään ihan niin paljon kuin pitäisi, mutta aletaan kuitenkin olla lähellä jo. Tammoissa kimoja on jo suunnilleen puolet, oreilla vain reilu kolmannes. Virginian kimokammo alkaa vissiin olla historiaa, vihdoin. (Se, että Gin teki tuossa tekstissä ikävän teräviä havaintoja minun raudikkokammostani, ei liity mitenkään tähän asiaan...)

Kuten tunnettua, arabien maailmassa ei juuri erikoisväreillä juhlita. Niiltä on löytynyt muutamaa eri W-varianttia (W3, W15, W19, W23), mutta minä pysyttelen niistä kaukana. Yksi syy ovat kuvat, joita ei ole tarjolla ja toinen syy on se, että kaikki noista listatuista ovat peräisin yhdestä tietystä yksilöstä, jota tietysti virtuaalimaailmassa ei ole. Minusta olisi hieman vierasta omistaa virtuaalinen arabi, jolla on vaikkapa W3-geeni, mutta sen suvussa ei ole värin kantaisää R Khasperia. No, hiuksien halkomista toki, voisihan meillä olla omat kantahevosemme näille väreille eikä niiden tarvitse olla edes suvuttomia, koska satunnaisista mutaatioistahan nuokin lienevät syntyneet.

Isomerkkisiä arabeja kyllä on ainakin satunnaisesti. En ole merkinnyt niille mitään erityistä selitystä suurille merkeille, en edes W20 tai mainintaa sabinonkaltaisesta värityksestä. Niiden kohdalla pyrin ainakin osittain siihen, että merkit olisivat jossain määrin periytyneet vähintään toiselta vanhemmalta varsalle, mutta aina niin ei käy. Yksi esimerkki kuitenkin on tamma Amab Pantaleia, jonka emällä on isot merkit. Emälinjasta löytyy myös korkeasukkaiset Abia Ion ja sen isä Rikky Rikkardo. 

Myös rabicanoa Ionicin arabeista löytyy! Vanha kantatamma värille oli Oziria GA, joka on periyttänyt sitä eteenpäin. Rabicanon periytymistä ei tunneta, joten en minäkään ole keksinyt sille mitään geeniä merkkaavia kirjaimia, olen vain kirjoittanut perusvärin perään että on myös rabicano. 

Pääpiirteissään olen pyrkinyt siihen, että rabicano periytyisi dominoivasti eli näkyisi aina hevosessa (paitsi jos se on kimo, joka peittää alleen kaiken muunkin), mutta ihan aina en ole tähän päässyt. Tämmöinen on esimerkiksi ori Ozir Madani, Ozirian tammalinjaa, kuten nimestä näkyy, mutta sen ja Ozirian välillä on pari sukupolvea, joissa ei rabicanoa näy. Madani silti on itse rabicano.

Nyt on sitten uusi rabicano-linja olemassa, nimittäin viime vuoden puolella keksitty tamma Qirah Idat GA on rabicano myös (joo, sama kuva kuin Madanilla, se nyt vain tapahtui) ja vaikka sillä ei vielä ole varsoja, joilla olisi väri määritelty, niin kyllä tästäkin linjasta rabicanoa tulee syntymään.

maanantaina, huhtikuuta 10, 2023

Rotuesittelyssä hensoninhevonen

Hensoninhevonen on yksi varmasti vähiten tunnetuista roduista virtuaalimaailmassa ja väittäisin, että myös reaalimaailmassa, paitsi ehkä kotiseuduillaan pohjois-Ranskassa. Kirjalähteet eivät sitä juurikaan tunne ja kaikki tähänkin tekstiin koottu tieto on peräisin internet-lähteistä.

Hensoninhevosen historia

Hensoninhevonen sai alkunsa 1970-luvulla koillis-Ranskassa Picardiessa, tarkemmin sanoen Somme-joen suistoalueella. Sen luojina pidetään Bernard Bizet'ä ja Lionel ja Marc Berquinia. Bizet hankki itselleen muutamia vuonohevosia vuonna 1972. Hän oli tutustunut rotuun aiemmin Tanskassa ja piti sitä hyvänä valintana harrastehevoseksi erityisesti nuorille ja kestävänä alkuperäisrotuna se selvisi myös ulkona elämisestä vuoden ympäri, varsinkin Ranskassa. Ratsastusharrastus oli tuolloin kasvattanut suosiotaan Ranskassakin, erityisesti yhdistettynä luontomatkailuun. Tähän tarkoitukseen piti saada hevosia.

Bizet ei kuitenkaan astuttanut vuonotammojaan saman rodun oriilla vaan käytti niille angloarabeja. Tuloksena syntyneistä varsoista kiinnostuttiin ilmeisesti laajemmaltikin niiden käyttöominaisuuksien takia ja niitä teetettiin lisää. Angloarabien lisäksi käytettiin muitakin rotuja, mm. ravureita ja ranskanpuoliverisiä, mutta angloarabi-risteytykset todettiin parhaiksi. Risteytyksissä yhdistyi vuonohevosten hallakkoväritys, rauhallinen luonne ja kestävyys angloarabien eloisuuteen, suurempaan kokoon, keveyteen ja urheilullisuuteen.

Vuonna 1982 perustettiin Association des Cavaliers de la Baie de Somme. Sen tarkoituksena oli luoda vuonohevosristeytyksistä oma rotunsa. Nimi Henson oli keksitty jo aiemmin, mutta sen alkuperää eivät lähteet tiedä tai kerro. Vuonohevosristeytyksistä koottiin mahdollisimman laaja ja laadukas ns. ensimmäinen sukupolvi. Kantakirja suljettiin vuonna 1995 ja siihen pääsevät nykyään vain ne yksilöt, joiden molemmat vanhemmat ovat rekisteröityjä hensoninhevosia. Vuonohevosen osuus suvussa tulisi olla 25-50 %. Alkuperäisiä vuonohevosristeytyksiä ei enää tehdä.

Rakenne

Yleiskuva hensoninhevosesta muistuttaa minusta ns. yleishevosta: keskikokoinen, rakenteeltaan kompakti, jonkinasteista jaloutta on havaittavissa, mutta kuitenkin enemmän tukevammanpuoleinen kuin puoliverimäinen ratsu.

  • Säkäkorkeus on 150-160 cm.
  • Hyvärakenteinen, ei liian raskas.
  • Pää on hienostunut, ilmeikäs ja kevyt.
  • Leukaperät ovat suhteellisen isot.
  • Profiili on suora tai lievästi kovera.
  • Korvat ovat lyhyet ja sirot.
  • Silmissä on vireä, mutta rauhallinen ilme. Silmien ympäryksen iho on tummaa.
  • Kaula on riittävän pitkä eikä saa olla liian raskas. Se on kiinnittynyt hyvin lapoihin.
  • Rintakehä on leveä.
  • Lavat ovat pitkät ja loivat.
  • Runko on usein tuhti.
  • Selkä on lyhyehkö tai keskimittainen, ja leveä.
  • Takaosa on voimakas.
  • Vuohiset ovat melko lyhyet.
  • Jalat ovat yleisesti ottaen lihaksikkaat ja vahvat.
  • Kavioaines on kovaa ja sen tulee olla mustaa.
  • Hyvät, matkaavoittavat liikkeet, erityisesti takajalkojen työskentely on voimakasta.

Väritys

Tavoitelluin väri on ruunihallakko, mutta ruunikko hyväksytään myös Hevosilla tulee olla siima. Jouhet ovat joko mustat tai kaksiväriset. Valkoiset merkit eivät ole toivottuja ja niitä ei siitosoreilla sallita lainkaan. Koska kyseessä on kuitenkin varsin tuore risteytysrotu, voi valkoisia merkkejä esiintyä silloin tällöin. Myös muita värejä voi esiintyä (musta, rautias, hiirakko, punahallakko), mutta en tiedä hyväksytäänkö niitä.

Hallakkoväritys ei ole useimmissa tapauksissa niin vaalea kuin vuonohevosilla vaan tummempisävyinen. Tässä on kuitenkin vaihtelua.

Käyttö

Hensoninhevosen sanotaan olevan luonteeltaan rauhallinen ja ystävällinen, mikä luonnollisesti sopii sen tärkeimpään käyttötarkoitukseen, harrasteratsastukseen. Se on monipuolinen hevonen, joka sopii myös ajohevoseksi.

Hensoninhevosia pidetään varsinkin rodun kotialueella edelleen paljon ulkona vuoden ympäri. Ne selviytyvät hyvin karuhkossa luonnossa, joka koostuu hiekkaisesta ja paikoin soisesta maastosta. 

Hensoninhevoset virtuaalimaailmassa

Minulla ei ole varsinaisesti tietoa virtuaalisista hensoninhevosista. VRL:n rekisterissä niitä on kirjoitushetkellä 5 kappaletta (VRL:n tilasto). Jotkut hensoneista ovat ensimmäisen polven vuonohevosristeytyksiä.

Lähteet

maanantaina, huhtikuuta 03, 2023

Merkkien lyhenteet

Joulukalenterissa listasin värien lyhenteitä, mutta nyt ajattelin tehdä kattavan listan hevosten merkeistä. Ionicissa ei hevosten merkkejä sillä tavalla listata hevosten sivuille eivätkä lyhenteet ole niin tuttuja kuin värilyhenteet. Peruslyhenteet ovat kyllä selvät ja helposti pääteltävissäkin, mutta kun niitäkin voidaan yhdistellä erilaisiin määreisiin, niin tuloksena on joskus vaikeasti hahmotettavia lyhenteitä. 

Tähän nyt yritin kasata mahdollisimman kattavan listan näitä lyhenteitä, ettei tarvitse joka kerta oudompaan lyhenteeseen törmätessä pähkiä, että mikä kumma se tämä oli. Lähteiden lisäksi olen kahlannut läpi myös Sukupostia ja etsinyt sieltä oudompia lyhenteitä. Korjauksia ja lisäyksiä otan mielelläni vastaan.

Pään merkit

Alahuuli valkea – ahv, joskus mahdollisesti myös vah
Herasilmä – hrs
Jauhokuono – jhkn
Jänispilkku – jpku
Kapea piirto – kapea pt (joskus myös kap pt)
Katkopiirto – ktpt
Kuono ja alahuuli valkea – kahv
Kuonoläsi – klsi, knlsi
Kuonopilkku – kpku
Kuonopilkun aihe – kpkua
Kuonopiirto – kpt (knpt)
Lehmänläsi – lehlsi
Läsi – lsi
Molemmat herasilmät – mhrs
Oikea herasilmä – ohrs
Otsaläsi – olsi
Otsapiirto – opt
Piirronaihe – pta
Piirto – pt (pto)
Pilkku ylähuulessa – pku, pku yh
Pilkunaihe – pkua (mahdollisesti myös pka)
Puolikuutähti – pkti
Puoliläsi – plsi
Puolipiirto – ppt
Pyrstötähti – prsti
Rengasläsi – rlsi
Rengastähti – rsti
Sekakarvoja otsassa – sek ots, ks. myös valkoisia karvoja otsassa
Tähdenaihe – tia
Tähti – ti
Tähtipiirto – tipt
Valkoisia karvoja otsassa – vkots, ks. myös sekakarvoja otsassa
Valkopää – vpää
Vasen herasilmä – vhrs
Ylähuuli valkea – yhv

Jalkojen merkit

Eturuunu valkea – erv
Juovakavio – jvko, monikko jvkot
Kavion kanta valkea – ktv
Kimosukka – kmsk
Kirjokavio – kjko, monikko kjkot
Kokosukka, korkea sukka – ksk
Puolisukka – psk
Ruunu valkea – rv
Seeprajuovat – seepr
Sisäkanta valkea – sktv
Sisäruunu valkea – srv
Sukka – sk
Särkynyt sukka – srsk
Ulkokanta valkea – uktv
Ulkoruunu valkea – urv
Valkokavio – vko, monikko vkot
Vuohissukka – psk

Muut merkit ja värimääreet

Hamppuharja – hphja
Hamppujouhet – hpjh
Kimoluomi, kimoluomia – lmi, monikko lmia, myös kmlmi
Kuloharja – klhja
Kulojouhet – kljh
Kylmäpolttomerkki – kpm
Liinahtava – lht
Liinakko – lkk (lkko)
Musta luomi – mlmi, kts. myös tumma luomi
Musta täplä – mtpl, monikko mtpliä
Papurikkokuviointia – pap
Polttomerkki – pm
Ruskea täplä – rtpl, monikko rtpliä
Ruskeanmusta täplä – rmtpl, monikko rmtpliä
Sekakarvoja – sek
Siima – sma
Siima ja aasinristi – smar
Tatuointinumero – tat n:o
Tumma luomi – mli, monikko mlia, kts. myös musta luomi
Tumma täplä – ttpl
Valkoinen luomi, valkoinen täplä – vtpl
Valkoinen läiskä – vläiskä
 

Merkkien määreet

Epäsäännöllinen (päämerkki) – e, esim. elsi (epäsäännöllinen läsi)
Etukorkea (sukka) – ek, esim. ekvsk (etukorkea vuohissukka)
Huuliin asti ulottuva, läpikäyvä (päämerkki) – l, esim. lpt (läpikäyvä piirto)
Iso (päämerkki) – i, esim. iti (iso tähti)
Kapea (päämerkki) – k, esim. kti (kapea tähti) Huom! Ei kuitenkaan kpt, koska se on kuonopiirron lyhenne. Kapea piirto lyhentyy kapea pt tai kap pt.
Katkonainen, katko- (päämerkki) – kt, esim. ktpt (katkonainen piirto)
Kimo- (päämerkki, teoriassa myös sukka) – km, esim. kmlsi (kimoläsi)
Kirjava (yleensä sukka) – krj, esim. krjvsk (kirjava vuohissukka)
Korkea (sukka) – k, esim. kpsk (korkea puolisukka)
Leveä (päämerkki) – l, esim. lpku (leveä pilkku) Huom! Sekoitettavissa läpikäyvään.
Läpikäyvä (piirto tai läsi) – l, esim. llsi (läpikäyvä läsi) Huom! Sekoitettavissa leveään.
Matala (sukka) – m, esim. mvsk (matala vuohissukka)
Pieni (päämerkki) – p, esim. pjpku (pieni jänispilkku)
Sekakarvainen – sek, esim. sekti (sekakarvainen tähti)
Sisäkorkea (sukka) – sk, esim. skpsk (sisäkorkea puolisukka)
Takakorkea (sukka) – tk, esim. tkksk (takakorkea kokosukka)
Ulkokorkea (sukka) – uk, esim. ukpsk (ulkokorkea puolisukka)
Valkoinen (yleensä päämerkki) – v, esim. vah (valkoinen alahuuli) Huom! Sekoitettavissa vinoon.
Vino (päämerkki) – v, esim. vti (vino tähti) Huom! Sekoitettavissa valkoiseen.

Paikkamääreet

Eturuunu – er
Harja – hja
Häntä – htä
Kaikki jalat – kj (joskus myös kjt, jt)
Kavio, kaviot – ko, kot
Kuono (päämerkkin yhteydessä) – k tai kn, esim. klsi/knlsi (kuonoläsi)
Molemmat etujalat – mej
Molemmat takajalat – mtj
Oikea etujalka – oej
Oikea reisi – o.reisi
Oikea satulansija – o.sat.
Oikea takajalka – otj
Otsa (paikka) – ots, esim. sek ots (sekakarvoja otsassa)
Otsa (päämerkin yhteydessä) – o, esim. olsi (otsaläsi)
Sisäruunu – sr
Takaruunu – tr
Ulkoruunu – ur
Vasen etujalka – vej
Vasen reisi – v.reisi
Vasen satulansija – v.sat.
Vasen takajalka – vtj
 

Määreiden yhdistely

Eri määreitä voidaan myös yhdistellä, jolloin tuloksena voi olla monimutkaisempia lyhenteitä. Esimerkkejä:
  • elpt (epäsäännöllinen läpikäyvä piirto)
  • esekti (epäsäännöllinen sekakarvainen tähti)
  • ikmlmi (iso kimoluomi)
  • lvah (leveälti valkoinen alahuuli)
  • mtj kjkot (molemmissa takajaloissa kirjokaviot)
  • pkmti (pieni kimotähti)
  • skmvsk (sisäkorkea matala vuohissukka) 
  • urrtpl (ulkoruunulla ruskeita täpliä)
 

Lähteet

Hevosmaailma.net (arkistoitu).
Muut määrittelemättömät lähteet.