Ainahan minä yritän olla ostokannalla mitä tulee uusiin hevosiin, mutta jotenkin nyt tässä keväällä on tuntunut haaviin tarttuvan erityisen paljon kiinnostavia myyntihevosia. Niiden lisäksi olen toki keksinytkin kaikenlaista ja ajattelin, että nyt olisi hyvä hetki esitellä tuoreimpia hankintoja. Sinänsä näissä ei ole vielä mitään nähtävää (kirjaimellisesti, en ole vielä saanut edes kuvia hankittua), mutta tulevaisuuden tekijöitä ne varmasti ovat jalostuspuolella!
Arabiori Shado Ichou
Suku on epätasainen mutta hyvin mielenkiintoinen! Isä on Adinan kasvatti. Tunnen kyllä Adinan, oikein hyvinkin, mutta että arabejakin siellä on? Poneihin minä sen yleensä liitän! Emän puoli suvusta on vanhaa, emänisä Dahabu Red Baron on tyystin tuntematon nimi vaikka Dahabun hevosia olen paljon luullut tietäväni. Emänemä Cinderella ei muuten ole EVM-hevonen, vaan kadonnut. Pitääpä korjata se sukutauluun, ettei kukaan erehdy luulemaan. Mielenkiintoisinta on kuitenkin Red Baronin emälinja: sehän tulee Jasminesta! Jasmine puolestaan tunnetaan meillä oikein, oikein hyvin: siitä on lähtöisin eräs meidän vanhimmista ja tärkeimmistä tammalinjoista, nimittäin Roshnara! Se lähti liikkeelle tamma Celedith's Roshnarasta, joka tuli Marineasta Ioniciin silloin joskus aikojen alussa. On hieno saada talliin hevonen, jonka suvussa on Jasmine, muttei Roshnaraa!
Arabiori Solanka Khaled Nelis
Tämä on oma kasvatti ja ihan omista kasvateista syntynytkin. Tosin isäori on vuonna 2004 syntynyt, sittemmin muualle myyty ori. Se päätyi jotakin kautta al Qismatiin ja elää siellä edelleen. Se on hyvin vanhasukuinen, se mainittu Roshnara on sen emä ja isänisänä on aikansa huippuori Kees Nelis. Niin että kun tätä tarjottiin jalostukseen, piti vastata myöntävästi.
Arabitamma Shado Datesha
Shadosta tarttui mukaan toinenkin kasvatti, pitkäsukuinen tamma Shado Datesha. Olen tässä perkaillut noita vanhempia arabeja ja niiden sukuja ja todennut että tietyt nimet esiintyvät suvuissa liian tiheästi. Tarvitsisin paljon pitkä- ja vierassukuisia jalostushevosia. Datesha onkin yksi lupaava tulokas sillä rintamalla. Sinänsähän varsinkaan emän puolen suku ei ole mitenkään ennennäkemätöntä Ionicissa, emän isälinja tulee Prince of Sundaysta, joka on melko vahva orilinja meillä vanhan Chaths al Nathifa kautta. Mutta ei se niin vahva ole että tästä mitään haittaa olisi.
Budjonnyt Priton Bozher, Priton Ninetron ja Priton Dakovica
Ei uutuuksien esittelyä ilman Pritonin budjonnyja! Olin taas ajoissa paikalla kun pritonilaisia myytiin ja nappasin mukaani peräti kolme varsaa. Hienoja sukuja ja ainakin osittain vieraita nimiä meillä.
Täysiveriori Crayon Ring
Täysiveristen kanssa on menossa kriisi, pitkä- mutta erisukuisia kouluratsuja ei vain tunnu löytyvän! Toiseksi paras vaihtoehto onkin sitten hankkia pitkä- ja erisukuisia xx-ratsuja, ehkä niitä voi ja kehtaa yhdistellä meidän koululinjoihin. Crayon on yksi tällainen, jonka taannoin ostin vaikka ori onkin jo vanhempi.
KWPN-tamma DLHS Rozenkwarts
Delmenhorstissakin oli tovi sitten kasvattimyynti, josta nappasin useamman hevosen mukaan. Rozenkwarts on yksi niistä, kolmipolvinen estetamma tulee olemaan varmasti ihan hyödyllinen hankinta FWB-jalostuksen kannalta.
Knabstrup-tamma Factrica Rewa
Joku voisi ajatella, että tässäpä turha hankinta, epätasainen suku ja isäkin meidän oma puoliveriori. Minä puolestani näen varsin hyödyllisenä sen, että emä Wild N Furious on sellainen nimi, jota meidän knn-suvuissa esiinny, ainakaan kovin montaa kertaa. Joten kun sellaisesta tarjotaan varsaa ostettavaksi, niin tällainen sukuihin jumittanut kasvattaja hihkaisee "Hep".
Missourinfoxtrotter-ori B.B. Kid McKinney
Päädyin Birch Bark Ranchin sivuille alunperin ihan muilla asioilla, mutta niin vain kävi että hetken päästä omistajalle lähti tilausvarsapostia. Tässä yksi niistä. Olen yrittänyt kasvattaa tuota foxtrotter-laumaa kaikin mahdollisin keinoin ja tällä hetkellä rodun tilanne ei taida olla ihan toivoton.
Morganit B.B. Killikinick Nick ja B.B. New Moon
Niin, näitä morganeita minä varsinaisesti sieltä Birch Barkista metsästin ja pari kivasukuista tarttuikin matkaan. Osa BB:n morganeista on ns. Lippittejä, vanhantyyppisiä, rotevampia morganeita. En ole ihan varma siitä miten reaalimaailmassa suhtaudutaan Lippitteihin. Puhtaita morganeita ne ovat, siitä ei ole epäilystäkään, mutta että sekoitetaanko niitä mielellään tai lainkaan ei-Lippitteihin, niin sitä en tiedä. Niin tai näin, koska meidän morgan-lauma kaipaa kipeästi uutta verta, ostin nyt pari Lippitt-sukuista ja aion käyttää niitä morganien jalostuksessa.
Morgan-tamma Ravenwood's Morning Breeze
Ostin innoissani myös ravenwoodilaisen morgan-tamman, jalostukseen tietenkin, vain huomatakseni sitten myöhemmin, että meillä ei ole yhtä ainoata sille sopivaa oria, jolla olisi pitkä tai edes pitkähkö suku... Sehän ei tietysti ole tamman itsensä vika! Varsinkin emän puolella suvussa on noita hyvinkin vanhoja nimiä tarjolla, MRGN's-hevosia ja emälinjakin tulee EQ's Nuggetista.
NF-ori DLHS Desperado Bay
Myös nyffeille tarvitaan uutta verta, totesin sen taannoin myös. Yhdellä oriilla ei nyt vielä tilannetta pelasteta täysin, mutta se on hyvä alku.
NF:t Glenmoran Grey Spark GA, Imperial of Driftmoor GA, Ridgeborough Blue Comet GA, Jetset Winnie GA, Oldford Pretty Poppy GA, Upperton Muddy Rose GA ja Zoey of Driftmoor GA
Kuten sanoin, uutta verta tarvitaan nyffilaumaan ja tässä sitä nyt on, peräti 7 suvutonta tuontiponia.
Noniukset Aga Nimród GA, Cégérték GA, Bővelkedő GA, Pecsétfa GA ja Zabolátlan GA
Ei nyffi (eikä arabi eikä knabstrup eikä morgan eikä...) ole ainoa rotu, joka tarvitsee uutta verta. Nyffejä sentään löytyy ostettavaksi, noniuksia sen sijaan ei, joten piti niitäkin keksiä itse.
Paint-tamma Sheza Diamond Catcher
Newa Road Ranchillakin kävin pitkän toivelistan kanssa ja tässä yksi hankinta, yksipolvinen paint-tamma.
Poitout Quadrant Du L'Aube ja Tulipa Du Loiré
Vähän uutta verta meidän poitoulaumaan. Ja myös uusi väri, kun Tulipa on kimo. Sitä meillä ei ole vielä ollutkaan.
Quarterit Nevada Ice Star GA ja Niagara Diamonds GA sukuineen
Quartereillakin oli akuuttia tarvetta aivan tuoreista suvuista, joten päätin muun muassa keksiä uusia sukuja vähän isomman kautta taas.
Quarterit DLHS Ima Gangsta Boi ja DLHS Molly The Murderer
Mutta myös Delmenhorstista tuli kaksi suvullista quarteria meille. Ihan kiva että on meillä täysin ennennäkemättömiä sukuja, kun meillä tätä nykyä jonkin verran noita osto-quartereitakin on.
Quarterit Lone Star Cut ja Mexican Cha Cha
Newa Roadin kasvatteja nämä, yksipolvinen ori ja kolmipolvinen tamma. Tulevat olemaan tärkeitä nimiä meidän jalostuksessa (kuten kaikki muutkin vierassukuiset ostohevoset). Muutama Newa Roadin orikin astui meidän tammoja näiden ostohevosten lisäksi.
Ranskanpuoliveriset Balzac de la Etans, Dolia III GA ja Mignonne de la Etans
Tässä muutama ihan tuore sf-tuonti, tulevat käyttöön sekä sf- että FWB-jalostukseen.
Suomenhevos-ori Orikiven Valopallo
Taas oli tilaa myös uudelle, suvuttomalle sh-oriille, joten keksaisinpa joutessani sellaisen. Koska tämä on tuontihevonen, ei oma kasvatti, ei sen nimellä ole mitään tekemistä Seitsemän Veljeksen kanssa, paitsi jos oikein haluaa mutkan kautta ajatella: Orikivi on paikannimi Nurmijärvellä, josta Kivi tunnetusti on kotoisin. Ehkä pitäisi tänä vuonna keksiä toinenkin suvuton suokki, joka saisi nimekseen Nukarin Tammi...
Tennesseenwalker-tamma DLHS Trouble Seeker
Ei ne delmenhorstilaiset vielä loppuneet vaan piti sieltä yksi kaksipolvinen walkerikin hankkia. Suvusta Austin Powers kuulostaa etäisesti tutulta, muut nimet eivät.
Tennesseenwalker-tamma Suzy Q WCR
Tämä on toinen kaksipolvinen walker-tamma, mutta sen suku on hyvin erinäköinen: emä on meidän kasvatti ja isän puolelta ainakin sen emää Wenarie Suzy Marquitaa näkee joissain suvuissa meillä edelleen, tosin aika pitkällä kai. Mutta pointti tämän hankkimiseen olikin tuo emänemä, meidän tuontitamma Champagne Keeps Goin'. Se nimittäin varsoi kolme varsaa, mutta kaikki niistä lähtivät maailmalle ennen kuin ehtivät saada meillä varsoja, joten se oli kadonnut tyystin meidän suvuista. Asia piti korjata ja onneksi TK:lta löytyi tuo vanha tamma vielä.
Siinäpä ne! Melko amerikkalaispainotteisia on hankinnat olleet, mutta olen tässä viime aikoina käynyt läpi paljon noita amerikkalaisrotuja, niin on ollut tiedossa tarve uusille jalostushevosille.
– S