Miten luovutaan kasvatusrodusta?

Kirjoitin alkusyksyllä parikin tekstiä, joissa ruodin kasvatusrodun käsitettä: mikä on kasvatusrotu, mikä on jokin muu rotu ja miten jostakin rodusta tulee kasvatusrotu (Mikä on kasvatusrotu, Ionicin kasvatusrotujen historia). Mutta se jäi käsittelemättä lähes kokonaan, että miten kasvatusrodusta hankkiudutaan eroon.

Historia-postaus kertoi selkeästi, että Ionicin pitkän taipaleen aikana kasvatusrodut ovat vaihdelleet varsin paljon. Niitä on tullut ja mennyt ja samaa tapahtuu nytkin, viimeisenä poistolistalla ovat olleet kladrubit. Tästä huolimatta en ole koskaan pysähtynyt tarkemmin miettimään sitä, että miksi jollekin rodulle käy näin ja mitä sitten tehdään.

Miksi?

Syy on yleensä yksinkertainen: ei nappaa vain enää. Jokin rotu vain lakkaa kiinnostamasta niin paljon, että sen kasvatukseen haluaisi uhrata mitenkään suuresti aikaansa. Joskus syy voi olla sekin, että kasvatus alkaa vaikeutua perinteisistä syistä: kanta on liian pieni, hevoset pitkäsukuisia ja sukua toisilleen, ja muilta harrastajilta ei löydy ainakaan sopivia yksilöitä. Kun tähän yhdistää vielä vaikkapa kuvapulan, voi melkein kuulla oven käyvän jo.

Ei se silti helppoa ole päättää luopuvansa jostakin rodusta. Kokemus on osoittanut, että motivaatio rotua kohtaan voi olla taannehtivaa. Historiasta löytyy kasoittain esimerkkejä roduista, joista luovuttiin jossain vaiheessa ja sitten ne luikertelivat taas takaisin, jos nyt oli ehtinyt edes kadota Ionicista kokonaan. Tämän huono puoli on se, että siinä eroonpääsy-vimmassa tuli helposti myytyä ja lopetettua hevosia, joista olisi ollut paljonkin iloa kun rotu taas palasi. Siksi olen hyvin varovainen tekemään mitään hätiköityjä äkkiliikkeitä.

Roduissa on myös eroja sen suhteen, että toisesta luopuminen ei tunnu missään ja toisen kohdalla taas jahkailen ja jahkailen raaskimatta tehdä päätöstä mihinkään suuntaan. Tähän on monia syitä. Kladrubien kohdalla luopumisprosessi oli pitkä ja tuskallinen, koska olin kasvattanut rotua jo melko kauan ja tallista löytyi paitsi omia sukuja, myös muiden vanhojen kasvattajien sukuja ja hevosia. Tällaisesta hevoslaumasta luopuminen tuntuu petturuudelta ja pyhäinhäväistykseltä. Onneksi löysin laumalle hyvän ostajan, se helpotti paljon ja oli iloinen yllätys. 

Ymmärrän silti todella hyvin ihmisiä, jotka jättävät hevosia "ulkomaille" roikkumaan, tuodakseen ne takaisin sitten jos alkaa taas kiinnostaa. Joskus kiusaus samaan on suuri, mutta toisaalta minua ärsyttää ja stressaa juuri tuollainen asioiden jääminen roikkumaan, ilman selkeätä loppua (tai jatkoa, jos siihen päädyn).

Friisiläisen tilanne on taas hyvin toisenlainen, vaikka siitäkin olen periaatteessa päättänyt luopua. Niitä ei ole koskaan ollut mitenkään paljon eikä niissä juurikaan ole omia sukulinjoja. Pari omaa tuontihevosta ei vielä nimittäin sukulinjaa tee. Rotu on periaatteessa kiinnostava ja kuvapulaa ei ole, mutta jotenkin vain ei silti innosta niin paljon. Toisaalta: voin ihan hyvin jättää friisiläiset roikkumaan Ioniciin. Niitä on vain muutama hevonen, ei suurta määrää lainkaan ja tarvittaessa ulkopuolelta löytyy tammoja ja oreja jalostuskäyttöön, jos haluan vielä kerran teettää varsan tai pari.

Viimeisimmän luopumisajatuksen otsikkona voisi olla "Mitä minä olen taas ajatellut", nimittäin taannoin wielkopolskeja läpi peratessani tulin miettineeksi, että mitä varten minä sitä edes olen alkanut koskaan kasvattaa. Wielkopolski on vähän kuin puoliverinen, mutta triplasti vaikeammilla nimillä. En tiedä vielä mitä aion wielkopolskien kanssa, koska kyseessä voi olla ohimenevä ajatus ja löydän sen rodun idean taas myöhemmin.

Miten?

Ihan ensimmäiseksi vedän henkeä enkä tee mitään. Kuten sanoin, motivaatiopula voi olla ohimenevää. Pari vuotta ei Ionicin kanssa tunnu vielä missään, joten sen verran ainakin katselen. Kun rotu tulee "kierrossa" seuraavan kerran kohdalle, tunnustelen fiilistä uudemman kerran: vieläkö jaksaisi, kiinnostaako sittenkin, onko kasvattilistalla jotakin kivoja varsoja tulossa, mitä jos keksin uusia hevosia tai etsin vanhoille kuvia? Löytyykö rotua muilta, voisiko niitä käyttää hyväksi jalostuksessa?

Jos vastaus kaikkiin on "ei" ja muutenkaan ei napostele, pitäisi varmaan oikeasti tehdä jotakin sen luopumisen suhteen. Historian tuntien: olen edelleen varovainen. Saatan lopettaa vanhempia hevosia, joilla on jo varsa. Saatan yrittää myydä joitain yksilöitä, mutta meidän karvapallojen kohdalla se on aina vaikeata ja jos hevosia on paljon, se on aika epätoivoista.

Myönnän, että olen todella huono lopettamaan hevosia, joilla ei ole varsoja. Orien kohdalla voi vielä vedota siihen, että pakastetta saa vaikka vuosien päästä, mutta tammoja en ole sortunut herättämään uudelleen eloon (vaikka joskus on sekin käynyt mielessä), nimittäin siinä tapauksessa että innostunkin rodusta uudestaan. Mutta aikaa myöten ne hevoset nyt vain pitää lopettaa, koska jos ne jäävät roikkumaan, tulee jossain vaiheessa kuitenkin vastustamaton halu teettää kuitenkin vielä "varsa tai pari", vaikkei niin kiinnostaisikaan.

– S

Rotuesittelyssä shagya

Tänään esittelyssä on shagya. Se on eräs suosikkiroduistani ja oletan aina kaikkien tuntevan sen ilman muuta.

© Bob Langrish

Historia

Shagya, kuten useimmat muutkin unkarilaiset rodut, on saanut nimensä kantaoriinsa mukaan: Shagya oli puhdas arabianhevonen, syntynyt 1830 Syyrian alueella ja tuotu Unkariin 1836. Se mainitaan "kermanväriseksi", tarkoittanee kimoa ja erityisen suurikokoiseksi ollakseen arabianhevonen. Se olikin lähes 160-senttinen.

Mutta varsinaisesti shagyan historia ei ala Shagyasta, on mentävä pari vuosisataa taaksepäin. Lähi-idästä tuli hevosia Unkarin ja Itävallan alueelle jo 1500-1600-luvuilla, kun osmanivaltakunta (nyk. Turkki) valloitti näitä alueita. Vuonna 1683 eurooppalaiset armeijat pystyivät ajamaan osmaanit pysyvästi Tonavan eteläpuolelle ja olot rauhoittuivat.

Bábolnan siittola perustettiin 1789 ja sitä pidetään shagyan alkukotina. Bábolnassa kasvatettiin erityisesti armeijan käyttöön sopivia hevosia. Tavoitteena oli luoda arabityylinen hevonen, joka olisi kuitenkin suurempi, voimakkaampi ja sopisi siis paremmin ratsuväen käyttöön. Pohjana käytettiin lähi-idästä tuotuja oreja, joita risteytettiin paikallisiin tammoihin. Käytetyt tammat olivat myös pitkälti arabialaissukuisia. 

Jalostusvalinta oli hyvin tarkkaa ja tiukkaa alusta lähtien ja myös kirjanpito hevosista ja niiden laadusta oli olennaista. Lähteet mainitsevat, että arabien lisäksi jalostuksessa käytettiin jonkin verran muita rotuja (täysiverinen, lipizza, mahdollisesti muitakin) parantamaan erityisesti kokoa. Kasvatus olikin menestyksekästä ja sen tuotokset olivat haluttuja ja arvostettuja ratsuväen hevosia. Kasvatustoiminta myös laajeni Bábolnasta muihin siittoloihin: Radautziin, Topolciankyyn, Mezőhegyesiin, Piberiin, Mangaliaan ja Kabijukiin.

Shagya tosiaan astui kuvioihin 1836 ja se osoittautui hyväksi siitosoriiksi, joka periytti eteenpäin vahvasti omia ominaisuuksiaan. Se ei kuitenkaan ollut ainoa merkittävä arabiori, joita jalostuksessa käytettiin. Muita olivat ainakin Kemir, Siglavy Bagdady, Gazal/Gazlan, Mersuch, O'Bajan, Kuhaylan Zaid ja Koheilan. 

Mitä rodulle tapahtui sitten kun Itävalta-Unkari hajosi, keisarihuone luhistui, armeija koneellistui ja myöhemmin Unkaria moukaroitiin toisessa maailmansodassa, jonka jälkeen siitä tuli kommunistinen tasavalta? En tiedä ja lähteetkin ovat varsin hiljaa asiasta. Bábolnan siittola on edelleen olemassa, voinemme siis olettaa sen toimineen ainakin jossain määrin tauoitta kaikkien myllerrysten läpi. Shagya kärsi rotuna molemmista maailmansodista, se ei ole poikkeus siinä suhteessa. Se kuitenkin oli ehtinyt levitä melko laajalle ympäri keisarikuntaa ja todennäköisesti myös muualle Eurooppaan, sillä hyvillä ratsuhevosilla on aina ollut kansainväliset markkinat.

Mutta onko se arabi?

Ei. Ihan. Ei paljon puutukaan. Nykyään shagyaa pidetään omana rotunaan, joskus sitä on ehkä pidetty omana verilinjanaan, jonkinlaisena arabin "alaluokkana". 

Pitkästä historiasta huolimatta shagyasta tuli varsinainen oma rotunimikkeensä vasta 1978 (tai 1982), jolloin se sai nimensä tärkeimmän kantaoriin mukaan. Sitä ennen niitä oli nimitetty Bábolna-arabiksi tai "Araber Race" (Arabian breed) vaikka ne eivät olleetkaan puhtaita arabeja ainakaan kaikki. Osa toki oli ja sukutietokannoissa näkee joskus että arabiksi merkityn hevosen vanhemmista toinen on shagya. En varsinaisesti tiedä mistä on kyse.

Nykyisen shagyan määritelmä on se, että sekä isän että emän puolen suku täytyy pystyä johtamaan Bábolnaan, Mezőhegyesiin, Radautziin tai muihin Itävalta-Unkarin valtion- tai yksityisiin siittoloihin. Arabia saa edelleen käyttää jalostuksessa, sääntönä on se, että 4. sukupolvessa maksimissaan 9 hevosta 16:sta saa olla puhtaita arabeja, muiden 7:n on oltava shagyoja.

Käyttö muiden rotujen jalostuksessa

Koska shagyaa on vuosikymmenet ja ehkä vuosisadatkin pidetty jonkinlaisena "melkein-arabina", sitä on käytetty hevosjalostuksessa arabien tavoin ja todennäköisesti myös yhtä mielellään. Syytkin ovat samat: se toi jaloutta, kestävyyttä ja nopeutta, ja shagya ehkä arabia enemmän vielä laadukkaita askellajeja ja muita hyviä ratsun ominaisuuksia. 

Shagya on edelleen sallittu rotu trakehnerin jalostuksessa siinä missä arabi, angloarabi ja englantilainen täysiverinenkin. Harvinaisuudesta johtuen shagyoita näkee kuitenkin hyvin harvoin nyky-trakehnereiden suvuissa. Samoin se on mainittu erikseen myös itävallanpuoliverisen hyväksytyissä risteytysrekistereissä.

Aiempina vuosikymmeninä oli toisin. Esimerkiksi shagya-ori Gazal VII jätti useita poikia, jotka ovat vaikuttaneet trakehnerin lisäksi hannoveriin ja muihin saksalaisiin puoliverikantakirjoihin. Mainittava on myös angloarabiori Ramzes, jonka emä oli shagya, ei suinkaan arabi vaikka se joissain lähteissä onkin arabiksi mainittu. Lähempääkin löytyy: vuonna 1980 syntynyt shagya-ori Pamino on hyväksytty mm. SWB:n jalostukseen.

Nykyään shagya mainitaan hyvin harvan puoliverikantakirjan sallittujen risteytysten listassa, vaikka arabi edelleen löytyy monesta. Oma oletukseni on se, että syynä on shagyan harvinaisuus. Kun niitä on niin vähän, joukosta löytyy harvakseltaan huippuja, jotka kiinnittäisivät pv-kasvattajien huomiota. Jotenkin kuitenkin uskon, että jos yhtäkkiä putkahtaisi jostakin hyvärakenteinen, suhteellisen suurikokoinen, kisakentillä menestyvä shagya, se kyllä hyväksyttäisiin useampaankin kantakirjaan, jos ei muuten niin arabina. Mutta tämä on toki vain oma ajatukseni.

Saksassa shagyoita on käytetty myös angloarabijalostuksessa. Tuossahan tuo Ramzes jo mainittiin, mutta on shagyaa tuoreemmissakin angloarabisuvuissa. En ole löytänyt tähän minkäänlaista selitystä tai vahvistusta mistään, mutta niin vain on ja ilmeisesti shagyasukuiset angloarabit ovat hyväksyttyjä muissakin maissa.

Rakenne ja ominaisuudet

Shagya muistuttaa hyvin paljon arabianhevosta rakenteeltaan, mutta on hieman tätä isokokoisempi ja korkeampi. Shagyoista on melko turha myös etsiä niitä äärimmäisen jaloja näyttelyarabeja, shagya on käyttöhevonen ja se myös näkyy (en toki väitä etteivätkö nämä näyttelyarabit olisi käyttöhevosia yhtä lailla).

Shagyan tulisi olla 150-160 cm korkea. Yleensä se on väriltään kimo, mutta ruunikkoja, rautiaita ja mustiakin löytyy, samoin kuin arabeilta. Sen sijaan arabeilta löytyviä erikoisuuksia, kuten W-geenin eri variantteja en tiedä shagyoilta löytyvän, mutta periaatteessa se olisi mahdollista, jos nyky-shagyan jalostukseen käytetään erikoisvärisiä arabeja.

Virtuaalimaailma

Shagya on harvinainen näky virtuaalimaailmassa, kasvatusta ei ole tainnut olla sittemmin kun Cendarle ja Kerppa lopettivat eikä se kasvatustoiminta heilläkään kovin suurta ollut. Satunnaisia yksilöitä löytyy sieltä täältä, Ionicistakin.

Koska risteyttäminen on kivaa, olen käyttänyt meidän shagyoja sekä trakehner- että angloarabijalostuksessa. Ongelmana on vähän shagyoideni pieni koko, sillä pari tammaa on selvästi alamittaisia jopa shagyoiksi ja urheiluhevosjalostuksessa haluaisin käyttää suurikokoisia hevosia, jotta saisin suurikokoisia varsojakin. Joskus täytyy vain sulkea silmät siltä.

Trakehnereiden ja angloarabien kautta shagyat tulevat vaikuttamaan FWB-jalostukseen ja odotan sitä tietyllä tapaa innoissani. Sen sijaan RBSH:n kanssa painiskelen hieman: onko ok käyttää shagya-sukuista angloarabia RBSH-jalostuksessa? RBSH:n grand old ladylta eli Virginialta tuli tälle idealle vihreätä valoa. Angloarabi on angloarabi ja sallittu, kunhan käytetyn hevosen xx-prosentti on vähintään se määrätty 50.

— S

Lähteet

• Association Française du Cheval Arabe-Shagya: Historique
• Bábolna Nemzeti Ménesbirtok: Shagya-Arabian
• Hendricks, Bonnie: International Encyclopedia of Horse Breeds
• ISG: The history of the Shagya
• KSRubin.com: What is a Shagya
• Performance Shagya-Arabian Registry: What is a Shagya-Arabian
• Pferdezucht Austria: Zuchtbuch über den Ursprung der Rasse Österreichisches Warmblut
• Muita sekalaisia, joita en tullut merkinneeksi ylös

Kun keltanokka kisat järjesti

Aluksi: otsikko huijaa. En ole järjestänyt kisoja, tarkoitan siis jonkin VRL-jaoksen alaisia. Vielä, sillä ARJ- ja/tai WRJ-kisojen järjestäminen on yksi uudenvuodenlupauksistani. Olen tässä vähitellen lueskellut läpi ohjeita jaosten alaisten kisojen järjestämiseen ja että mitä VRL vaatii kisakutsulta ja kisojen järjestäjältä.

Otsikko huijaa siinäkin, etten pidä itseäni ihan täydellisenä keltanokkana kisamaailmassa. Olenhan vähintään pari vuotta ollut suht aktiivinen kilpailija ARJ:ssä ja WRJ:ssä. Kisakutsut, luokat, osallistumiset, tulokset ja monet muut käytännöt ovat tulleet jo melkoisen tutuiksi. Monet näistä seikoista seisovatkin VRL:n erinomaisessa yleisohjeessa, joten ei ihme että ovat tuttuja kun säännöt ne jo määräävät. 

© Bob Langrish

Kilpailuiden järjestäminen eli käytännössä kisakutsun tekeminen ja kisojen anominen ovat varsin hyvin dokumentoituja prosesseja. Olettaisin selviäväni niistä, vaikken olisi kilpaillut itse ikinä! Olin hieman jopa yllättynyt, sillä VRL ei ole aina varsinaisesti kunnostautunut selkeiden, yksinkertaisten ohjeistusten tekemisessä. Voi kuitenkin olla, että minun kannattaisi päivittää omat ajatukseni pois sieltä yli kymmenen vuoden takaisesta tilanteesta tähän päivään, sillä tuossa mainitsemani yleisohje on oikein selkeä ja muutenkin hyvin tehty. ARJ:n ja WRJ:n sivuilla on sitten näiden lajien omia ohjeita ja infoa esimerkiksi luokista.

Se, mikä varsinaisesti huolestuttaa ja mitä en pääse etukäteen tutkimaan, on kisatulosten lähettäminen. Onko se sitten millainen homma, joutuuko kopioimaan kaikki sata osallistujaa lomakkeeseen yksitellen omin pikku kätösin, jokainen luokka erikseen, pitääkö olla sijoitusnumerot merkittynä (jolloin rakastamani ol-tagin käyttäminen ampuisi pahasti jalkaan) vai täytyykö lomaketta lähettäessä kurnuttaa kuin sammakko?

Kokeilemallahan se tietenkin selviää, joten ajattelin aloittaa varovaisesti ja järjestää vain yhdet kisat nyt ensimmäiseksi. Tietenkin, eihän aloittava kisajärjestäjä kai useampia saa anoakaan ennen kuin edelliset kisat on hoidettu kunnialla. Ja jos olisin oikein fiksu, järjestäisin jotkin ihan pienet kisat ensin: vaikka yhden saddleseat-lajin kolme luokkaa, johon saisi tuoda kukin osallistuja vain 3 hevosta. Olisi sitten mahdollisimman vähän vaivaa, jos se tulosten ilmoittaminen osoittautuukin ärsyttäväksi.

Paha vain että itselleni mieluisassa kisakutsussa pitäisi olla kaikki mahdolliset luokat ja saisi tuoda maksimimäärän hevosia! Tulisiko johonkin pieneen yksittäiseen kilpailuun edes muita osallistujia kuin minä itse? Ovatko kisaosallistujat suurien könttäkutsujen pilalle hemmottelemia? KRJ:ssä ja ERJ:ssä todennäköisesti ei, koska siellä järjestetään ainakin jonkin verran hyvin pieniä kilpailuita, vain pari luokkaa (nekin ehkä samat) ja osallistujamäärä on rajattu 50:een tai ehkä jopa vain 30:een. Mutta siellä taas ei yksittäisellä kisakutsulla ole varmasti mitään väliä, pitäisi olla vähintään 10, mutta mieluummin tietysti 30. ARJ:ssä ja muissa harvinaisemmissa lajeissa taas suositaan suuria luokkamääriä ja luokkia, mikä tietenkin on ymmärrettävää, niitä on harvemmin.

Minä mietin. Myös sitä, että mihin sen kisakutsun nyt edes lykkään, kun Blogger ei ole oikein vaihtoehto. Tai ehkä Bloggeriakin voisi kokeilla, tekisi vähemmän monimutkaisen kuin mitä VSN-kutsupohjani on. Se vaatii HTML:n käpistelyä ja sekin on uudessa Bloggerissa jotenkin hankalaksi tehty. Mutta että tiedätte sitten kun kisajärjestäjänä lukee Ionic, niin ette putoa tuolilta.

— S

Arabiristeytys-rotujen säkäkorkeudet

Vajaa vuosi sitten esittelin arabien säkäkorkeuksia, sen jälkeen kun olin vuonna 2013 tehnyt samansuuntaisen laskelman ja todennut että jotakin pitäisi tehdä niille mitoille, jos meinaa pysytellä edes jotenkin päin realistisissa lukemissa. Mitenkään sataprosenttiseen realismiin ei tietenkään päästä eikä pyritä. Pystyn elämään sen tiedon kanssa, että Ionicin arabit ovat joltisestikin reaalimaailman kavereitaan korkeampia.

Arabit ja niiden säkäkorkeudet vaikuttavat moneen muuhunkin rotuun! Meillä jalostetaan useampaakin risteytysrotua, joiden kantarotuihin lukeutuu arabi:

• Angloarabi (x)
• Ara-appaloosa (aa)
• Arabian Warmblood (AWB)
• National Show Horse (NSH)
• Pintabian (pox)

Näiden lisäksi tallista löytyy muutama quarab ja samoin arabeja käytetään satunnaisesti ratsu- ja risteytysponien sekä knabstrupien jalostuksessa. Nämä olen kuitenkin jättänyt tästä tilastosta pois, lähinnä niiden pienen määrän takia ja ponit myös siksi, että ne nyt oletusarvoisesti ovat ponikokoisia.

Tein ihan mielenkiinnosta tilaston noista 5 rodusta ja niiden säkäkorkeuksista. Yksikään roduista ei ole mitenkään suuri, mutta yhteenlaskettuna hevosia oli yhteensä 94 kappaletta. Tässä ensin diagrammi kaikista roduista sukupuolen  mukaan jaoteltuna:

Tässä on sitten koottuna säkäkorkeuden mukaan:

Kuten näkyy, hajontaa on! Sehän johtuu toki siitä, että rodut ovat hyvin erityyppisiä, vaikka kaikkien jalostuksessa arabia käytetäänkin. 

Angloarabit ja AWB:t ovat suurikokoisimpia ja se on tietenkin loogista, koska ne ovat ennen kaikkea urheiluhevosia. Lisäksi muut jalostuksessa käytettävät rodut (xx, puoliveriset) ovat myös yleisesti ottaen korkeita. Puoliveriset varsinkin, täysiverisissä on enemmän hajontaa, mutta kyllä niistäkin löytyy isokokoisia yksilöitä. Hajontaa on toki myös näissä roduissa: pienin angloarabi-tamma on 153-senttinen, suurin ori 166 cm. AWB:llä vastaavat ovat 155 cm ja 168 cm.

Näiden jalostuksessa katson aina myös vähän käytettyjen arabien säkäkorkeuksia: yritän valita suht isokokoisia arabeja jalostukseen. Aina se ei tietenkään onnistu ja joskus käytän erisukuisia, pienikokoisia arabeja ihan vain siksi, että ne tuovat uutta verta vieraaseenkin rotuun. Lisäksi pyrin pitämään näiden rotujen arabiveriprosentin suhteellisen maltillisena, alle 50 %, tosin jalostuksellisista syistä joskus teetän hevosia, joilla on enemmän arabia suvussa.

NSH on urheiluhevonen myös, muttei niinkään olympialajeissa vaan saddleseatissa. Rehellisyyden nimessä en tiedä millainen hevonen parhaiten pärjäisi siellä puolella, mutta oletan että koko ei välttämättä ole mitenkään ratkaiseva tekijä vaan pienikokoisempikin hevonen voi pärjätä (tietenkin pienikokoinen hevonen voi pärjätä olympialajeissakin jos on muuten hyvä, nämä höpinät ovat ihan puhtaita yleistyksiä). NSH:n toinen kantarotu saddlebred ei ole mitenkään isokokoinen, varsinkin jos verrataan puoliverisiin, joissa suurimmat yltävät 170 sentin ylitse. 

NSH:ssa tulee olla nykysäännön mukaan vähintään 50% arabia, jotkut meidän NSH:ista eivät ihan tähän pääse, mutta ne ovatkin jalostusyksilöitä, joita sitten taas yhdistellään arabeihin tai korkeaprosenttisiin NSH:ihin.

Ara-appaloosa ja pintabian ovat sitten taas ihan erilaisia. Jo pelkästään arabiveriprosentti on niillä aivan eri luokkaa kuin näillä muilla, tavoite on 99% tai enemmän arabia. Niiden tarkoitus on olla hyvin arabityyppisiä, mutta erikoisvärisiä hevosia. Niiden jalostuksessa tuijotan käytettävien arabien väriä enemmän kuin säkäkorkeutta (kimot ovat pahasta). Ara-appaloosan ja pintabianin ei ole tarkoitus olla urheiluhevosia samaan tapaan kuin AWB ja angloarabi, vaan ne ovat arabien kaltaisia yleishevosia: kelpaavat mihin lajiin vain, mutta harvoin jos koskaan sinne korkeimmalle tasolle olympialajeissa.

– S