sunnuntaina, syyskuuta 28, 2014

Mitä olen tehnyt tänään

Meidän hevosrekisteröinti on vähän samanlaista kuin harrastaminen muutenkin: tehdään kun sattuu kiinnostamaan. Se ei siis ole juuri missään määrin järjestelmällistä. Tallista saattaa hyvinkin löytyä vielä vuosina 2010-2012 syntyneitä hevosia, jotka eivät ole rekisterissä, toisaalta juuri meni rekisteriin uusimpia kasvatteja ja ostoksia. Yleensä valikoin jonkin rodun ja sen hevoslistasta heitän rekisteriin ne hevoset, jotka eivät vielä ole rekisteröityjä. Tässä käykin helposti niin, että isojen rotujen kohdalla heitän hanskat tiskiin ja totean, etten viitsi alkaa käydä läpi – saati rekisteröidä – montaa sataa arabianhevosta, joten olkoon tältä erää. Rekisteröin ne sitten joskus...

Yhdessä asiassa olen kuitenkin järjestelmällinen: kasvatin vanhemmat pitää olla rekisterissä ennen kuin rekisteröin kasvatin (ainakin jos vanhemmat ovat minun omistuksissani). Koska hevosia on niin paljon, en päivitä hevosten tietoja rekisteriin ja niinollen en voi toimia niin, että rekisteröin varsan ja vasta myöhemmin sen vanhemmat, jolloin varsan sivuille pitäisi käydä päivittämässä tieto vanhemmista. Sitä ei tapahdu koskaan. Nimittäin rekisterin mukaan minulla on edelleen olevinaan useita vuonna 2005 syntyneitä hevosia elossa, vaikka yritänkin noita vanhoja hevosia merkitä kuolleeksi milloin ikinä ehdin. Yleensä tällöin päivitän myös hevosen tietoja, ainakin jos säkäkorkeus tai väri puuttuu. Mutta kun niitä hevosia on rekisterissä tällä hetkellä 1381 kappaletta (poislukien kuolleeksi merkityt), niin eipä sellaista määrää käydä läpi ja päivitetä kovinkaan nopeasti.

Välillä käy vähän sääliksi VRL:n hevosrekisterin työntekijöitä, sillä kun minä saan inspiraation rekisteröidä hevosia, sieltä tulee sitten yhdellä töräyksellä melkoinen määrä. Tänään meni viitisenkymmentä kalliovuortenhevosta rekisteriin ja läjä muita rotuja. En tiedä millainen ruuhka rekistereissä on, mutta voisin kuvitella, että kun yksi omistaja jonoon lyö satakunta hevosta, ovat hommat hetken ruuhkassa. Mutta toisaalta ruuhka ei näy minulle päin, rekisteröinnit menivät tänäänkin läpi todella nopeasti, suurin osa pääsi rekisteriin vartin sisään rekisteröinnistä.

Niin ja pakko keulia, että myös virtuaalimaailman ensimmäiset campolinat ovat nyt kirjoissa ja kansissa.

- S

perjantaina, syyskuuta 19, 2014

Off topic: sukututkimusta reaalimaailmassa

Tämä teksti ei liity yhtään millään tavalla virtuaalihevosiin eikä edes oikeisiin hevosiin. Toki virtuaalimaailmassakin tutkitaan innokkaasti hevosten sukuja, kaivellaan vanhoja sukulaisia ties mistä kivenkolosta ja etsitään niistä tietoja, mutta se on silti kovin eri maailma kuin oman suvun tutkiminen.

Olen nimittäin tässä viime aikoina tehnyt isäni suvusta sukututkimusta ja päässyt jo ihan mukavaan alkuun, kiitos Sukuhistoriallisen Seuran tarjoamien skannattujen kirkonkirja-arkistojen ja Sukututkimusseuran Hiski-hakuohjelman. Googlesta ei nimittäin ole juuri apua kun syntymäajat menevät 1800-luvun puolelle tai sitä aikaisemmille vuosisadoille. Vaikka aina toki kannattaa yrittää, voihan joskus tärpätä.

Nuo vanhat kirkonkirja-skannaukset ovat melkoista ryteikköä, ei riitä että osaa vanhaa ruotsia (latinastakaan ei olisi paikoin haittaa), ymmärtää ruotsalaisia lyhenteitä, vaan pitää osata myös tulkita vanhoja käsialoja. Ja kuten nykyisinkin, kirjoittajien käsialat vaihtelivat tuolloin, joistain saa oikein hyvin selvää, joistain ei sitten millään. Tietenkin osa kirjoista on kärsinyt ajan saatossa ja osassa skannausjälki näyttää kehnolta. Usein teksteistä pitääkin arvata ainakin osa.

Siinä mielessä tämä kyllä muistuttaa vähän vanhasukuisen virtuaalihevosen sukutaulun selvittelyä, että pienestäkin tiedonmurusesta on oltava kiitollinen ja niitä on osattava yhdistellä keskenään. Kirkonkirjoissa nimien kirjoitusasut vaihtelevat, sukunimi saattaa putkahtaa jostain ihan yhtäkkiä ja kun tietoja on käsin kirjoitettu, virheet ovat mahdollisia, jopa todennäköisiä. Isänisänisälläni esimerkiksi on kolme eri syntymäpäivää. Oletettavasti näistä se oikea on kirkonkirjaan merkitty syntymäaika 18/2/1857, mutta myöhemmin rippikirjaan on eksynyt päivämäärä 18.12.1857 (lienee tuo kautta-viiva tulkittu ykköseksi) ja hautakivessä lukee 12.10.1857 (en kyllä ymmärrä mistä tuo on kiveen tullut). Mummu muisteli äitinsä nimen olleen Aliina Tanelintytär, Hopiavuoren torpan tyttäriä. Kirkonkirjoissa lukee Alina Danielsdotter ja Hopiavuoren torpan rippikirjoista löytyi torppari nimeltä Daniel Davidsson vaimoineen ja näin päästiin taas pätkän matkaa eteenpäin.

Virtuaalihevosten kanssa joutuu joskus siihen tilanteeseen, että on pakko tunnustaa tappionsa ja todeta, että jostain hevosesta ei löydy mitään, ei sivua, ei sukua, ei tietoja. Toisaalta sukuselvitys loppuu johonkin, niihin ensimmäisiin tuontihevosiin. Omassa sukututkimuksessa ei ole loppua, aina on edellinen sukupolvi olemassa riippumatta siitä löydätkö siitä mitään tietoa vai et. Tietojen puutteeseen törmää väistämättä. Kirkonkirjoja ei ole ymmärtääkseni edes olemassa ennen 1600-luvun loppupuolta tai 1700-luvun alkua. Sitä varhaisempien sukupolvien selvittäminen on siis jotakuinkin mahdotonta, ellei jokin sukuhaara satu hyppäämään muualle Eurooppaan ja menemään siellä kuningassukuihin. Niistä löytyy tietoa esimerkiksi Directory of Royal Genealogical Data -sivustolta ja paikoin mennään 900-luvulle asti, ehkä jopa kauemmaskin. Vaan eipä tällaisia ole omasta suvusta löytynyt, joten saan tyytyä siihen 1700-lukuun. Eivätkä ne olemassaolevat kirkonkirjatkaan aukottomia ole.

Vanha nurmijärveläinen sanonta kuuluu näin: "Hanki muija likiilt' ja hevonen kaukaalt'". Sitä on kyllä meidän suvussa noudatettu uskollisesti. Hevosista en tosin tiedä, mutta ei-nurmijärveläinen henkilö on harvinainen poikkeus 1700- ja 1800-luvuilla. Ja jos joku sitten onkin syntynyt jossain muualla, niin lähikunnat Tuusula, Vihti ja Hausjärvi ovat enimmäkseen edustettuina. Tuntui juhlalliselta, kun löysin erään noin 6. polven esi-isän olevan kotoisin Bromarvista, nykyisen Tammisaaren-Hangon alueelta! Toisaalta se nurkkakuntaisuus puolison hankinnassa on helpottanut juuri niiden kirkonkirjojen tutkimista, on helpompi tulkita/arvata käsinkirjoitettuja kylien ja talojen nimiä, kun on jo valmiiksi tietää mitä siinä voisi mahdollisesti lukea. Ja toisaalta on tietyllä tapaa suloista huomata, että isänäidinisänisä on syntynyt naapuritorpassa, parin kilometrin säteellä siitä talosta, jossa itse on elänyt lapsuutensa...

- S

torstaina, syyskuuta 18, 2014

Ai miten niin helppo?

Kopsahtipa tässä taannoin Ionicin sähköpostiin maili, jossa suoraan ja häpeilemättä myytiin meille hevosta. Kyseessä oli kivasukuinen otus, paljon vanhempia ionicilaisia suvussa, mutta rotu oli sellainen, josta en nyt oikein tiedä onko se meillä menossa vai tulossa. Lisäksi myyjä oli tarjonnut mukaan kaiken sivuilta löytyvän, myös ottamansa kuvat, joissa keimaili nätti tamma.

Rimpuilin irti koukusta kolme päivää. "En osta. En tee tuolla mitään. Voin kasvattaa tuommoisen itsekin. Ihan kuin meillä ei olisi hevosia jo tarpeeksi. Ja tuo rotukin on niin plääh. No okei, ei ole plääh. Nyt nainen ryhtiä, ei jokaiseen tarjoukseen pidä sortua!"

Ei siitä mitään tullut, kolmen päivän kuluttua oli pakko antaa periksi. Vastasin myyjälle, että totta kai hevonen voi meille tulla ja varsinkin jos tuon ihanan kuvankin saa vielä mukaan. Kyllä se meillä tallessa pysyy ja varmasti saa varsojakin jossain vaiheessa.

Tarinan opetus on se, että jos haluat hevosestasi eroon, tule tarjoamaan sitä suoraan ja henkilökohtaisesti minulle, ainakin jos et havittele muuta kuin loppuelämän kotia ja jalostuskäyttöä parhaassa tapauksessa. Foorumien myynti-ilmoituksia en usein lue enkä varsinkaan viitsi vastata niihin, mutta sähköposti on ihan eri asia. Kun joku näkee sen vaivan, että kirjoittaa mailia minulle, en voi sivuuttaa sitä pelkällä olankohtautuksella.

Jos pelkäät, että rotu tai suku ei ehkä kiinnosta minua, hienolla kuvalla voi auttaa asiaa varsin paljon. Eikä se tarkoita sitä, että kuvan pitäisi olla sinun ottamasi/piirtämäsi tai että minun pitäisi saada se itselleni käyttöön. Jos olen nähnyt hevosella hienon kuvan, mielikuvani koko elukasta tulee aina olemaan kuvan kaltainen. Ja kun mielikuviin jää upea hevoskuva, olen varma ettei elämäni jatku ilman sitä hevosta.

Jos ei oikein kuvaakaan löydy, viimeinen keino on kirjoittaa hevoselle napakka, mutta hauska ja/tai persoonallinen luonnekuvaus. Unohda kokonaan se kisahevosen luonteen peruskaava ja keksi jotain aivan muuta. Nelijalkainen tappaja, elämäänsä pelästynyt ressukka tai makealle perso pieni sikailija, kaikki käy. Eikä luonnekuvaustakaan tarvitse luvata antaa mukaan, kunhan saan luvan kertoa saman asian itse eri sanoin.

Tietenkin asiaa auttaa aina se, jos hevosessa on jotain erikoista, vaikkapa lajipainotus tai väri, jälkimmäisen kanssa tosin kannattaa periytymisasioiden olla kunnossa. Jos haluat olla kiero, tulet tietenkin ensin kyselemään hevosen väristä ja suvusta: "Voiko olla tämän värinen ja miten noiden vanhempien värit pitäisi olla". Sitten kun olen tarpeeksi jauhanut väreistä ja ehkä tullut maininneeksi, että teoriassa ainakin voisi olla mahdollista tämä ja tuo erikoisempi väri, tiputa seuraavassa mailissa epäsuora vihjaus siitä, että hevonen saattaisi olla myynnissä, kiinnostaisiko ehkä.

Ehkä minun kannattaisi yrittää kasvattaa itselleni selkäranka, etten olisi näin helppo nakki.

- S

torstaina, syyskuuta 04, 2014

Esittelyssä kuukauden valinnat

Melkein pääsi unohtumaan tämä kuunvaihde, mutta tässä tulevat kuukauden valinnat, teemalla keltainen: saddlebred-ori Supergiant Ion, kalliovuortenhevos-tamma Merengue Ion ja lewitzer- ja vuonis-siittola Derian.


Alkuvuodesta esiteltiin Hawa kuukauden tallina ja silloin mainittiin, että meillä on useampiakin saddlebred- ja NSH-kasvatteja, joiden isä on hawalainen ori. Supergiant on yksi niistä, sen isä on törkeän komea voikko ori HWA Champagne Supernova, 100% hawalaisesta suvusta. Emänisä puolestaan on branwenilainen, emänemänisä Tijuanan ori ja emälinja tulee meidän omasta suvuttomasta tammasta.

Lisäksi Supergiant on törkeän komea eikä asiaa yhtään haittaa erikoisväri!


Merengue on voikko myös ja kuten meillä on tapana, dominoivan värin periytymislinja on katkeamaton: se tulee iiie. Misty Springs GA:lta. Merenguella on sukua 4 polvea, lähes täysin Ionicin hevosia, ainoastaan viidennestä polvesta löytyy yksi ei-ionicilainen, Comedienne Ionin isä PDM Comedy. Isän puoli on uudempaa tuontia, mutta emän puolelta löytyy noita ihan ensimmäisiä kalliovuortenhevosia, mitä Ionicissa oli aikoinaan.

Suku on pieni ongelma, koska Merenguelle on vaikeahko löytää sopivaa oria. Monella oriilla on samoja nimiä suvussa ja sukujen tsekkaus on suht työlästä niiden pituuden eli laajuuden takia. Merengue on yhden varsan jo tehnyt kyllä, mutta lisää pitäisi, ainakin yksi tamma, että emälinja jatkuu.


Derian on itselleni uusi tuttavuus, vaikka talli on ollut pystyssä viime vuoden loppupuolelta lähtien. Minun pitäisi todella seurailla enemmän virtuaalimaailman menoa. Okei, kumpikaan Derianin kasvatusroduista ei ole sellainen, joita meiltä löytyy, mutta haloo, vuonohevosia! Minun on tunnustettava, että minulla on sydämessä yksi pieni sopukka varattuna ihan vain vuonohevosia varten, vaikkei niitä koskaan Ionicissa ole ollutkaan. Vielä, sillä Derianissa taisi olla myynnissä jotakin... Ne ovat niin suloisia, pieniä, pyöreitä ja hallakoita.

Eikä lewitzerkään ole lainkaan hassumpi rotu ja kiva, että niitäkin edelleen on. Seurailin vajaa vuosikymmen sitten Schecken toimia lewitzereiden kanssa. Vaikka siellä niitä kauan ja paljon kasvatettiinkin, olisin voinut vannoa, että lewitzerit eivät siitä lentoon lähde. Vaan ovatpa lähteneet. Eihän niitä paljon ole ja kasvattajiakin taitaa olla vain kourallinen, mutta ei rotu ole katoamaankaan päässyt. Se on hienoa.

Joka tapauksessa Derianissa on kaksi hienoa rotua ja paljon hienoja poneja. Hevosilla on kivat kuvat ja talli on rakenteeltaan hyvin yksinkertainen.

- S