Gin Ahaltekin ja Ionicin yhteinen blogi. Asiaa virtuaalihevosten kasvatuksesta, omistamisesta, kilpailuttamisesta, kilpailemattomuudesta, kuvista ja ylipäänsä kaikenlaisista virtuaalimaailman ilmiöistä. Kommentoida saa.
maanantaina, tammikuuta 12, 2026
Vanha vuonohevossuku ja muutakin vuonohevosasiaa
maanantaina, huhtikuuta 21, 2025
Rotuesittelyssä posavinanhevonen
Tekstissä käytettyjen lähteiden käännöksissä on käytetty tekoälyä.
Tällä kertaa valitsin rotuesittelyyn hyvin tuntemattoman kylmäverirodun, nimittäin kroatialaisen posavinanhevosen. Se tunnetaan myös nimillä Posavje Horse tai hrvatski posavac. Englanninkielisessä Wikipediassa se esitellään nimellä Posavac ja muinaisessa Hevosmaailma.netissä käytin siitä suomeksi käännettyä nimeä posavjenhevonen. Myös VRL:ssä se on nimellä posavjenhevonen (tieto korjattu 21.5.2025). Tulin nyt tarkemmin kaivellen siihen tulokseen, että posavinanhevonen olisi ehkä se oikeellisin termi. Jos haksahdan käyttämään nimitystä posavjenhevonen, se johtuu tästä historiasta.
Rodun historia
Rakenne
- Yleiskuva on keskiraskas ja voimakas kylmäverinen. Jonkinasteista jaloutta toivotaan.
- Ihanteellinen säkäkorkeus oreille on 140-150 senttiä (145-152 cm?) ja tammoille 135-140 senttiä (135-148 cm?).
- Sukupuolileimat ovat selkeät sekä tammoilla että oreilla.
- Pää on pienehkö ja kuiva.
- Otsa on leveä, profiili suora, korvat pienet, silmät ja sieraimet ovat suuret ja ulkonevat.
- Kaula on keskipitkä, lihaksikas ja kaareva. Se liittyy lapoihin hyvin (ilmeisesti siis melko ylös).
- Lavat ovat pitkät ja melko loivassa kulmassa.
- Rintakehä on leveä ja syvä, kylkiluut ovat hyvin kaareutuneet.
- Selkä on lyhyt tai keskipitkä ja leveä.
- Takaosa on leveä, lautanen melko laskeva ja lihaksikas.
- Yleisesti ottaen runko on kompakti ja tiivis.
- Jalat ovat kuivat ja vahvat, nivelet hyvin erottuvat. Jalka-asennot ovat hyvät.
- Sääret ovat lyhyet.
- Kaviot ovat melko suuret.
- Liikkeet ovat rytmikkäät ja säännölliset.
- Jouhet ovat usein kihartuvat, mutta maltillisen pituiset. Vuohisissa on jonkin verran pidempää karvoitusta.
- Ruunikko on väreistä yleisin (84 % slovenialaisessa tutkimuksessa), rautias on seuraavaksi yleisin (11 %), mustia ja kimoja on vähän (2-3 % kumpiakin). Muiden värien esiintymisestä ei ole varmuutta, vaikka kroatialainen rotujärjestö listaa kyllä voikkovärit ja lehmänkirjavat. Lehmänkirjavuus on ilmeisesti epätoivottua.
Käyttö ja muut ominaisuudet
Lähteet
- FAO: Breed data sheet.
- Hrvatski Posavac: Hrvatski posavac - budućnost.
- Hrvatski Posavac: Hrvatski posavac - naslijeđe.
- Hrvatski Posavac: Hrvatski posavac - sadašnjost.
- Hrvatski Posavac: Karakteristike konja Hrvatski posavac.
- Hrvatski Posavac: Uzgojni standardi Hrvatskog posavca.
- Javna služba nalog genske banke v živinoreji: Posavje Horse.
- Luštrek, B., et al: A decade of implementing the preservation program in Slovenian indigenous breed Posavje horse – an overview.
- Simčič, M., et al: Analysis of conformation traits of the posavje horse in Slovenia.
- Wikipedia: Posavac.
- Muut määrittelemättömät lähteet.
maanantaina, heinäkuuta 22, 2024
Esittelyssä uusia tulokkaita
maanantaina, helmikuuta 26, 2024
Uusia tulokkaita esittelyssä
maanantaina, joulukuuta 04, 2023
Rotuesittelyssä North American Spotted Draft Horse
Tässä kuitenkin käyn läpi NASDH:n rotumääritelmää. Yhdysvalloissa on ainakin yksi toinenkin vastaava rekisteri, Spotted Draft Horse Registry, mutta sen säännöt näyttävät olevan erilaiset.
Historia
Varsinaisesti NASDH:n historia ei liene pitkä, North American Spotted Draft Horse Association (NASDHA) perustettiin 1995. Sinänsä hevostyyppi, lehmänkirjava kylmäverinen, on kyllä hyvinkin vanhaa perua.
- American Cream Draft
- Belgiantyöhevonen (brabant)
- Clydesdalenhevonen
- Perchenhevonen
- Shirenhevonen
- Suffolkinhevonen
- Hevosen tulee olla korkeudeltaan vähintään 152 cm (15 hh).
- Suvussa ei saa olla appaloosaa (mahdollisesti ei muitakaan tiikerinkirjavia hevosia).
- Suvussa ei saa olla aasia tai muulia.
- Suvussa ei saa olla erikoisaskellajirotuja eikä saddlebrediä.
- Suvussa ei ilmeisesti saa olla ponirotuja.
- Suvussa ei ilmeisesti saa olla Gypsy Vanneria tai Irish Tinkeriä (irlannincob).
- Premium Class: lehmänkirjava hevonen, jonka suvussa on vähintään 87,5 % (7/8) sallittua kylmäveristä.
- Regular Class: lehmänkirjava hevonen, jonka suvussa on 50-87,5 % sallittua kylmäveristä. Tähän luokkaan voidaan rekisteröidä myös ruunat, joiden suku on tuntematon, mutta jotka täyttävät muuten rodun ulkonäkövaatimukset.
- Breeding Stock: yksivärinen hevonen, joka sukunsa puolesta olisi kelvollinen joko Premium Classiin tai Regular Classiin ja jonka toinen vanhempi vähintään on väriltään lehmänkirjava. Tämä on avoin vain tammoille ja oreille.
- Pää on hyvämuotoinen.
- Kaula on kaareva, päänliittymä suhteellisen avoin.
- Lavat ovat usein pystyt.
- Runko on syvä ja leveä.
- Selkä on lyhyt, leveä ja vahva.
- Takaosa on leveä ja takaosan tulisi olla jossain määrin tasainen. Usein se kyllä ei omien havaintojeni perusteella ole, vaan selkeästi laskeva lautanen tuntuu olevan kenties jopa tyypillinen.
- Jalat ovat vahvat ja tukevat ja sijoittuneet hyvin rungon alle.
- Kyynärvarsi etujaloissa ja reisi ja koipi takajaloissa ovat lihaksikkaat.
- Jaloissa ei aina ole pitkää vuohiskarvaa, mutta oletan että joillain yksilöillä voi olla, erityisesti jos suvussa on shireä tai clydesdalea.
- Säkäkorkeuden tulee olla yli 152 cm (15 hh). Yleensä se on välillä 162-172 cm (16-17 hh), mutta voi olla korkeampikin.
- Hevosen rakenteessa tai ulkomuodossa yleisesti ei saa näkyä merkkejä aasi- tai muuli-perimästä tai ponista.
- Hevonen ei saa osoittaa taipumusta erikoisaskellajeihin.
maanantaina, marraskuuta 20, 2023
Rotuesittelyssä schwarzwaldinrautias
- Yleiskuva on tiivis, voimakas ja kompakti hevonen, joka ei kuitenkaan ole liian raskas.
- Pää on lyhyt, viehättävä ja hienostunut.
- Otsa on leveä, mutta pää kapenee turpaa kohti.
- Silmät ovat suuret ja ilmeikkäät.
- Korvat ovat pienet.
- Kaula on lyhyt ja lihaksikas, päänliittymä on kuitenkin avoin.
- Kaula on kiinnittynyt hyvin lapoihin.
- Säkä ei ole kovin korkea ja erottuva.
- Lapa on viisto, voimakas ja lihaksikas.
- Runko on leveä ja syvä.
- Selkä on lyhyt.
- Lautanen on laskeva ja hännänkiinnitys matala.
- Jalat ovat vahvat.
- Pitkää vuohiskarvoitusta ei juurikaan ole, sen sijaan jouhet ovat yleensä runsaat, kihartuvat ja pitkät.
- Tammojen säkäkorkeus 148-156 cm, orien säkäkorkeus menee 160 cm:iin asti, yleensä välillä 150-160 cm.
- Luonteeltaan ne ovat työteliäitä, vilkkaita ja hyväluontoisia.
maanantaina, elokuuta 30, 2021
American Sugarbush Harlequin Draft ja Sendera Draft
Rotuesittelyt jatkuvat edelleen yleisön toiveilla. Tällä kertaa esittelyyn pääsevät American Sugarbush Harlequin Draft (ASHD) ja Sendera Draft (sendera). Tekstissä sivutaan myös Stonewall Sport Horsea (SSH). Nämä kaksi kylmäverirotua esitellään yhdessä siksi, että niillä on yhteinen historia ja ilmeisesti rekisterit ovat eronneet kasvattajien erimielisyyksien takia, ei niinkään siksi että hevoset olisivat kovin erilaisia.
Historia
ASHD:n varsinainen historia alkaa vasta 90-luvun lopulta. Rodun perustaja ohiolainen Everett Smith omisti The Sugarbush Hitch Companyn, ymmärtääkseni jonkinlaisen valjakkopalveluita (kärryajelut, terapia, näytökset tjsp.) tuottavan yrityksen. Alunperin hänellä oli percheroneja, mutta sitten hän tutustui Stonewall Sport Horse -tyyppiin. SSH oli Michael "Mike" Muirin kehittämä raskastyyppinen lämminverinen, joka on usein tiikerinkirjava väriltään. Muir käytti myös percheroneja jalostustyössään. Smith päätti yrittää jalostaa uuden hevostyypin, jossa yhdistyisi SSH:n väritys ja kestävyys kylmäverityyppiseen rakenteeseen.
Ensimmäisenä ASHD:nä pidetään 1999 syntynyttä oria Sugarbush Harley Quinnea. Sen emä oli puhdas percheron-tamma ja isä tiikerinkirjava 3/4-perche-ori Stonewall Rascal. Smith jatkoi kasvatusta ja toi mukaan harkiten muita hevosia. Hevostyyppi alkoi kiinnostaa muitakin ja niitä alettiin kutsua Smithin yrityksen nimellä Sugarbush Drafteiksi. Melko pian kävi selväksi tarve myös rekisteröidä näitä hevosia, joten Smith perusti Sugarbush Draft Horse Associationin (SDHR) kehittämään ja rekisteröimään rotua. Ilmeisesti nimenomaan Smith perusti myös Stonewall Studbookin (SSB), mutta tästä en ole ihan varma.
Smith vetäytyi eläkkeelle 2008 ja ongelmat yhdistyksen ja rekisterin sisällä alkoivat. Tuloksena näistä ongelmista oli lopulta se, että rotuyhdistys ja rekisteri jakautuivat kahtia vuonna 2013, American Sugarbush Harlequin Draft Associationiin (ASHDA) ja alkuperäisen nimen Sugarbush Draft Horse Registryyn. Sekaanusten välttämiseksi Sugarbush Draft Horse Registry muutti nimensä Sendera Draft Horse Registryksi vuonna 2018. SDHR ei mainitse tästä jakautumisesta mitään historia-osiossaan, ASHDA:n sivuilla sävy on kitkerä ja syyttelevä. Tämä rodun historiikki on kirjoitettu ASHDA:n historian perusteella, koska SDHR:n sivuilla tätä eroa edeltävä historiaosuus on varsin ylimalkainen. ASHDA katsoo olevansa se oikea Smithin jalostustyön jatkaja ja ehkä se onkin, sillä SDHR ei mainitse historiassaan Smithiä tai Muiria lainkaan.
Rakenne
Näillä kahdella rekisterillä on toisistaan hieman poikkeavat rotumääritelmät. Tässä on ASHDA:n rakennekuvaus, käännös ja tulkinnat ovat omiani joten tätä ei voida pitää virallisena:
- Säkäkorkeus on n. 157-173 cm (15.2-17 hh), mutta erikseen mainitaan että korkeuden perusteella ei saa hylätä hevosta, jos se on muuten oikeata tyyppiä.
- Pää on selväpiirteinen eikä liian pieni. Profiili on suora tai kyömy.
- Silmät ovat suuret, hyvin sijoittuneet ja niiden ilme on ystävällinen. Silmien väri voi olla mikä tahansa.
- Korvat ovat suurehkot mutta hienopiirteiset, tammoilla usein hieman pidemmät.
- Pään ja kaulan liittymä on avoin.
- Kaula on keskipituinen, kaareva, lihaksikas muttei saa olla liian paksu. Se liittyy hyvin paitsi päähän myös lapoihin.
- Lavat ovat lihaksikkaat ja kohtalaisen viistot, jotta ne tarjoavat hyvän längensijan, mutta mahdollistavat myös lisäämisen.
- Runko on syvä ja leveä.
- Ylälinjan tulisi olla lyhyempi kuin alalinjan.
- Selkä ei saa olla liian pitkä eikä notko. Se on vahva ja leveä.
- Lanne on lyhyt ja lihaksikas.
- Risti ei ole terävä.
- Säkä ja risti ovat yhtä korkealla. Jos säkä on hieman korkeammalla, sitä ei katsota virheeksi. Sen sijana takakorkeus on virhe.
- Lautaset ovat takaapäin katsottuna tasaiset, yleisesti ottaen voimakkaat ja lihaksikkaat. Sivusta katsoen ne viettävät jonkin verran, ovat pyöreämuotoiset ja melko pitkät.
- Häntä on kiinnittynyt korkealle.
- Etujaloissa kyynärvarsi on melko lyhyt ja lihaksikas.
- Nivelet ovat erottuvat.
- Etujalat ovat suorat ja sijoittuneet hyvin rungon alle.
- Etuvuohisten kulma on suhteessa lavan kulmaan, jotta se tarjoaa tarvittavan joustavuuden askeleissa.
- Takajaloissa reisi ja koipi ovat hyvin lihaksikkaat.
- Kinnernivel on vahva.
- Kintereet ovat hieman pihdissä sisäänpäin ja takakaviot osoittavat hieman ulospäin.
- Takajalat eivät saa olla etu- tai takanojoiset.
- Sekä etu- että takasääret ovat sivusta katsoen leveät, mutta edestä katsoen kapeammat.
- Kaviot ovat hyvämuotoiset ja ja terveet. Kanta on avoin ja kaviot ovat melko suuret, kuitenkin suhteessa hevosen kokoon. Kapeat tai matalat kaviot eivät ole toivotut.
- Vuohisissa on jonkin verran pitkää karvoitusta, muttei niin paljon kuin monilla muilla kylmäveriroduilla (kuten shire, clydesdale).
- Käynnissä on hyvä yliastunta ja se on puhdasta.
- Ravi on joustavaa, puhdasta eikä se ole liian lyhyttä.
- Laukka on voimakasta ja sujuvaa.
Senderan rotumääritelmä on ylimalkaisempi, mutta toisaalta siinä mainitaan useita hyvinkin tarkkoja mittasuhteita ideaalille hevoselle. Esimerkiksi pään pituuden tulisi olla sama kuin lapaluun, kaulan pituuden tulisi olla 1,3-1,5 kertaa pään mitta jne.
Väri
Molemmissa rekistereissä ideaalina on tiikerinkirjava väritys, mutta väri ei varsinaisesti ola poissulkeva tekijä. On myös yksivärisiä hevosia. Lehmänkirjavuus on kiellettyä molemmissa rekistereissä, mutta ASHDA määrittelee tämän hevosen ulkoasun perusteella ja SDHR geenitestien perusteella. Senderoilla kielletään tobiano, frame, sabino (SB1), splashed whiten versiot SW2 ja SW3 sekä W-variantit W3, W5 ja W10. Hevonen tulisi testata näiden suhteen jos sen suvussa esiintyy näitä tai näihin viittaavaa kuviointia tai jos hevosella itsellään on näihin viittaavia kuvioita.
ASHDA kieltää nykyään kimot tai ainakin niiden käyttämisen risteytyksissä. Aiemmin tämä on ollut sallittua ja on olemassa kimoja ASHD:ja. Nämä ovat edelleen jalostuskelpoisia, mutta kahta kimoa ei saa risteyttää keskenään.
Käyttö
Erityisesti SDHR:n sivuilla korostetaan sitä, että tämä hevonen on kylmäveriseksi korkeintaan keskiraskas. Toisinaan tämän yhteydessä mainitaan nimitys "riding draft". Nämä eivät tosiaan ole yhtä raskaita kuin monet vanhat eurooppalaiset kylmäveriset, jotka ovat selkeästi työhevosia. Senderat ovat sopivia ratsuiksi ja valjakkohevosiksi.
ASHD:ien kohdalla sitä keveyttä ei niin mainosteta, mutta suunnilleen samankaltaiseen käyttöön nekin mainitaan sopiviksi. Samalla tavoin se näkynee myös rakenteessa, sillä nekään eivät ole mitään supermuhkuja. Jos pitäisi vertailla suomenhevoseen, niin nämä ovat kuitenkin nyky-suomenhevosia jykevämpiä.
Jalostus
SDHR otti alunperin linjakseen sen, että lähes mikä tahansa rotumääritelmän täyttävä hevonen voidaan hyväksyä rekisteriin ja jalostukseen. Näin on ollut ainakin aiemmin, mutta rekisteri työskentelee sen eteen, että se voitaisiin jonakin päivänä sulkea.
Myös ASHDA:n rekisteri on avoin, mutta siihen hyväksyttävien hevosten suku tulisi olla tiedossa ja siinä tulisi olla vain hyväksyttyjä risteytyksiä. Hyväksytyt rodut ovat:
- Quarter-hevonen (värirajoituksia, ei saa olla tuplarekisteröity paint-rekisteriin)
- Appaloosa
- Knabstrupinhevonen
- Stonewall Sport Horse, appaloosa-kylmäveri-risteytys, joka on rekisteröity SSB:ssä
- Muu lämminverinen jolla on LP-geeni
- Perchenhevonen
- Clydesdalenhevonen
- Shirenhevonen
- Suffolkinhevonen
- Belgiankylmäverinen (brabant)
- (American Cream Draft,1.1.2022 lähtien ei ole enää sallittu risteytys)
Lähteet
keskiviikkona, huhtikuuta 04, 2018
YLA2-palkinto!
Tunnustan toki, että valmistauduin tilaisuuteen kovasti, kirjoitin historiaa ja vähän päiväkirjaakin (millaista fuskaamista kirjoittaa päiväkirjaa vuosien takaisilla päivämäärillä, mutta kun en keksinyt muutakaan!), kaivoin kisatuloksia ja viilasin luonnekuvausta. Sukuselvitys oli kuitenkin kirjoitettu jo aikaisemmin ja varsojenkin tilanne oli oikein hyvä. Kuva oli myös jo vanhastaan, vaikkei siinäkään hurraamista ole.
Gillesin pistesaalis oli 28 (18+10) - 24 (14+10) - 17 - 15 - 3 = 87p
Jos lähdetään ensin noista tekstipisteistä eli luonnekuvaus ja muut tekstit. Luonteesta tuli tuo 18/20 pistettä ja olen tosi iloinen siitä. Luonnekuvaus on kirjoitettu vuosia sitten enkä muista tarkalleen mistä sain inspiraation siihen, mutta itse olen aina tykännyt tuosta kovasti. Kiva että muutkin tykkäävät. Lisäsin YLAa varten luonnetekstiin vain viimeisen kappaleen, jossa kerrotaan hoitamisesta.
Muista teksteistä tuli 10/20 pistettä:
– Historia-osuus 2 pistettä
– Päiväkirja 4 pistettä: 4 kappaletta yli 50 mutta alle 100 sanan tekstejä, 0,5p per merkintä, omistajan kirjoittamista teksteistä saa lisää 0,5p per merkintä
– "Pitkäjänteisyys" 1 piste
– Lisäpisteet mitä ilmeisimmin sitten 3 pistettä
Jalostusosiossa suvusta tuli 14/21 pistettä. Gillesille on kirjoitettu sukuselvitystä kahdesta polvesta, kolmeen polveen asti on merkitty väri ja säkäkorkeus. Ilmeisesti sain näistä kahdesta ensimmäisestä polvesta täydet sukuselvityspisteet, koska 1. polven hevosista voi saaja 2,5p/hevonen eli yhteensä 5 ja toisen polven hevosista 2p/hevonen eli 8. Ja sitten vielä sain kahdeksasta 3. polven hevosesta 0,125p/hevonen, kun niillä tosiaan oli ne säkäkorkeudet ja värit merkitty eli yhteensä yksi piste. Tästä tulee Leinon laskuopin mukaan 14 pistettä. Yllättävää on se, että sain näinkin hyvät pisteet, vaikka sukuselvitys onkin aika tiivis eikä yhdestä hevosesta ole kerrottu mitenkään laveasti. Yhteismittaa sukuselvityksellä on 380 sanaa ja kun siinä 6 hevosta on esitelty, yhdelle hevoselle on uhrattu vain vähän yli 60 sanaa tekstiä. Minä ihan luulin että sukuselvityksissäkin lasketaan sanoja ja mitä pidempi, sen parempi (vaikka oikeasti se on ihan päinvastoin).
Varsapisteitä tuli 10/12 pistettä. Gillesillä on 4 varsaa, kaikilla on sivut, joten 4 pistettä tulee siitä. Remyllä on kuva ja sijoituksia, joten siitä sai 2 pistettä lisää. Liloulla on kuva ja varsoja, joten toiset 2 pistettä. Näistä pitäisi tulla 8 pistettä enkä ymmärrä, että mistä tuo 10 on saatu. Amédéella on kuva ja yksi sijoitus ja yksi astutus (varsaa sopii odotella syntyväksi heinäkuussa); Géraudilla ei ole kuvaa, mutta useampi astutus merkittynä. Olisiko siis tuomarilla käynyt lipsahdus ja olisi antanut Amédéesta 2 pistettä lisää vai olisiko niin että Amédéesta olisi saanut yhden pisteen ja Géraudista yhden pisteen myös. Tosin pisteytysohjeessa ei puhuta mitään siitä, että voi jakaa 2 lisäpisteen sijaan yhden pisteen. No, ei sillä, en minä valita noista lisäpisteistä.
Kisapisteet ovat 17/22. Tavallisia kisaosallistumisia on päälle 40, näistä saa 10 pistettä, ja sijoituksia 8, joilla saa jo maksimipisteet 7.
Rakennepisteitä tuli 15/20 ja niistä minä en sano mitään. Kuvan laadun ja hevosen asennon huomioonottaen pistemäärä on mielestäni vähän yläkantissa. Muuten en osaa sanoa sitä enkä tätä että onko tuo nyt hyvä- vai huonorakenteinen percheron.
Lisäpisteitä tuli 3/10. Suvulla ei luonnollisesti YLA-palkintoja ole, eikä niitä löydy varsoiltakaan, joten oletan Gillesin saaneen 2 pistettä sivujen selkeydestä ja yhden pisteen ulkoasun persoonallisuudesta (vaikka siellä just sanotaan, että persoonallinen ei ole teksti valkoisella taustalla). Kritisoin hieman tuota "persoonallisuuden" vaatimusta jo Köpin YLA-palkintoa ruotiessani ja totesin silloin, että virtuaalimaailmassa edelleen musta teksti valkoisella taustalla ja sinisillä linkeillä on varsin harvoin nähty kombinaatio ja sen takia sitä voidaan pitää persoonallisena valintana, vaikkei se räjähdäkään silmille värien ilotulituksena, mikä oli "persoonallisen" ulkoasun määritelmä joskus 15 vuotta sitten...
Mutta ulkoasun toimivuus! Gillesin sivut ovat vielä Ionicin vanhan leiskan mukaiset ja sen viritelmän, mikä Ionicin ulkoasu alunperin oli, ei olisi koskaan pitänyt päästä mihinkään julkisesti saataville. Se koodi on meinaan niin hirveää risukkoa ja koko sivun toteutus on niin tyhmä. Okei, se voi näyttää selaimessa hyvällä tsägällä ihan kivalta ja siistiltä, mutta ei se toimi. No, eipä YLA ole koskaan keskittynyt sivujen teknisiin ratkaisuihin, mutta kai minä nyt saan itsekseni vähän nauraa tuolle "toimivuudelle" ja siitä saadulle yhdelle pisteelle.
Eipä siinä, kyllähän minä ihan tosissani lähdin hakemaan palkintoa Gillesille, mutta olisin ollut siihen kolmoseenkin tyytyväinen. Ja erityisen tyytyväinen olen siitä, että Remyä lukuunottamatta kaikki jutut ovat ihan itse tekemiäni, ei ole kasvattaja kilpailuttanut enkä ole ostanut valmennuksia tai luonnekuvauksia muilta. Kyllä tämä sydäntä lämmittää ja olen oikein ylpeä itsestäni!
–S
keskiviikkona, helmikuuta 28, 2018
Ionicin perchenhevoset
Ensimmäiset percheronit keksittiin Ioniciin niinkin varhain kuin 2008, ne olivat ori Mercure Blanc GA ja tamma Nébuleuse GA. Ihan varmaa muistikuvaa ei kyllä ole siitä, että miksi nämä keksittiin, mutta en usko meneväni pahasti metsään jos väitän ajatuskulun menneen suunnilleen näin: "Perchenhevonen olis kyllä ihan kiva rotu, mut niitä ei ole kellään. No, keksinpä pari niitä meille, kun tuossa jokunen kuvakin on..." Ensimmäinen perche-varsakin syntyi 2008, ori Blanc Brillant Ion, mutta se puolestaan ei jättänyt yhtään varsaa, kumma kyllä. Voisi tarkistaa, jos siitä vaikka löytyisi pakastetta (vihje: varmasti löytyy). Sen sijaan Blanc Brillantin pari vuotta myöhemmin syntynyt täysisisar Blanche Ion on jättänyt ihan merkittävänkin jäljen meidän percheron-jalostukseen ja siinä mielessä Blanc Brillantin käyttö ei ole erityisen välttämätöntä.
Seuraavat percheronit tulivat meille sitten vasta 2013 ja siitä se meidän perche-jalostus sitten oikeastaan saikin tuulta siipiensä alle. Toisin kuin poitoun kanssa, perchenhevosten kanssa emme ole joutuneet puuhastelemaan sataprosenttisen yksin. Vuosien mittaan Ioniciin on tullut muutama ostohevonen ja ainakin Lymiestä ja Wild Horse Ranchilta on löytynyt tammoille oreja. Nyt viimeksi perchenhevosten tilannetta peratessani totesin kuitenkin, että niitä pitää tuoda lisää, jos meinaa jalostusta jatkaa. Niinpä tässä alkuvuodesta meille tulivat täysisisarukset tamma Alestienne de la Lovignon ja ori Baladine de la Lovignon sukuineen. Näillä on kaksi polvea sukua ja sopivat siis erinomaisesti lähes kaikille meidän perchenhevosille suvun tasaisuuden puolesta.
Percheroneissa muuten muhii pieni väriongelma. Kotimaan Ranskan kantakirja hyväksyy ainoastaan mustat ja mustankimot percheronit ja vain pienet merkit sallitaan. Samaa linjaa noudattelee myös Britannian rotujärjestö, Australian rotujärjestö mainitsee että rautias voi olla mahdollinen, mutta että raudikko-oriit eivät ole kelvollisia kantakirjaan. Sen sijaan Yhdysvalloissa hyväksytään muutkin värit, rautias ja ruunikko ainakin ja päistärikkökin on mainittu ja niitäkin taitaa ihan oikeasti olla. Ruunikko on hyvin harvinainen Atlantin tuolla puolenkin. Ionicissa on toki noudateltu aina kotimaan standardia ja itse asiassa törmäsin tähän eroavaisuuteen vasta jokin aika sitten, kun Bob Langrishin galleriassa tuli vastaan rautias hevonen, jota väitettiin percheroniksi. Olin pudottaa suomut silmistäni: tiedän toki että kahdesta mustasta voi syntyä rautias varsa, jos molemmat vanhemmat ovat Ee-tyyppiä, mutta kun percheroneilla ei pitäisi. Ei niin, paitsi Yhdysvalloissa saa.
Toinen asia on se, että perchenhevosissa on kahta eri tyyppiä, tai ainakin emämaan kantakirja ne erottelee, Trait ja Diligencier. Trait on raskas työhevonen, maatöihin ja raskaaseen vetämiseen soveltuva hevonen. Sanoisin että suurin osa meidän perche-kuvista edustaa juurikin tätä tyyppiä, mutta Papillon aivan varmasti. Diligencier sen sijaan on kevyempi, korkeampi, korkeajalkaisempi. Niitä käytetään enemmänkin nopeaan vetotyöhön, ei niinkään raskaaseen, mutta niitä näkee myös valjakkohevosina ja harrasteratsuina. Meidän hevosista Baladine olisi ehkä lähellä sitä tyyppiä. Minulla on pieni perstuntuma siitä, että Yhdysvalloissa on paljon tuota Diligencier-tyyppiä, Euroopassa sitten molempia tai ehkä enemmän tuota raskasta Trait-tyyppiä. Sitä en tiedä, että miten tarkkaan Ranskassa näitä tyyppejä pidetään erillään. Meillä ne nyt ovat kaikki suloisesti sekaisin, kun ei auta kuvien kanssa hirveästi nirppailla.
Mitä tulee Ionicin perchenhevosten tilanteeseen, niin sehän on nyt hyvä, kiitos noiden tuontihevosten. En kuitenkaan panisi mitenkään pahaksi jos jostain löytyisi ostohevosia vielä vähän lisää. Suvuttomatkin kelpaavat, suvulliset olisivat kivoja myös ja jos löytyisi sukuja, joita ei Ionicissa vielä ole, olisin ikionnellinen (mutta realisti: tokkopa moisia on).
–S
sunnuntaina, helmikuuta 04, 2018
Ionicin poitounhevoset
Poitounhevonen (tai Poitevin tai Mulassier tai Moulassier tai Poitevin Mulassier) on todellakin yksi harvinaisimmista kylmäverisistä virtuaalimaailmassa, mutta meillä niitä on kuitenkin pieni lauma, kymmenkunta yksilöä. VRL:n rekisterissä on 14, joista vain yksi ei ole meidän ja sekin on ikävästi kadonnut. Siinä melkein kaikki virtuaalimaailman poitout kautta aikojen taitavatkin sitten olla, Djoehemissa oli vuonna 2008 yksi ori (mahdollisesti enemmänkin, mutta niistä ei ole jäänyt mitään jälkiä) ja meillä on muutama vanha, aikoja sitten kuollut kasvatti, joita ei olla koskaan rekisteröity. Sitten jos muilla omistajilla on ollut joitain hajayksilöitä, niistä haluaisin kyllä kuulla! Varsinkin jos ovat vielä elossa ja mahdollisesti käytettävissä jalostukseen...
Poitoulla ei ole mitenkään erikoista historiaa Ionicissa. Ensimmäinen yksittäinen kasvatti omista tuontihevosista syntyi vuonna 2006, samana vuonna syntyivät muutenkin ensimmäiset kylmäveri-varsat meillä. Seuraava kasvatti syntyi 2008, sitten 2010, 2014 syntyi kaksi varsaa, samoin 2016 ja viime vuonna syntyi 4 varsaa. Täksi vuodeksi on kaavailtu muutama varsa myös. Nuo aikaisimmat varsat olivat kaikki tammoja, joten en ole päässyt käyttämään niitä jalostuksessa näin myöhemmin, mutta ensimmäisen tuontioriimme Le Rex Soleilin pakastetta löytyi vielä muutamalle tammalle viime vuonna.
Noin yleisesti poitounhevonen on rotuna aika poikkeuksellinen. Sen päätarkoitus oli vielä 1900-luvun alkupuolella muulien tuottaminen. Muulihan on lajiristeytys ja steriili, joten muulien kasvattaminen vaatii sitä, että on sekä hevosia että aaseja. Poitou-muuli oli voimakas työeläin, ne syntyivät poitounhevostammoista ja isänä olivat isokokoiset, pitkäkarvaiset poitounaasioriit. Poitounhevosia ei siis ole käytetty työhevosina ainakaan suuressa määrin ja jalostusvalintakaan ei ole painottanut välttämättä työominaisuuksia. Tämä näkyy edelleen tänä päivänä, Wikipedia väittää rodun olevan hitaanpuoleinen ja hieman flegmaattinen eikä välttämättä kovin kestävä. Tiedä sitten miten oikeassa Wikipedia tällä kertaa on. Muulinjalostus osiltaan johti siihen, että rotu alkoi harvinaistua jo 1800-luvun puolella, varsinkin vanha tyyppi, kun vanhan tyypin isokokoiset ja rotevat tammat varsoivat vain muulivarsoja, eivät puhdasrotuisia poitounhevosia jatkamaan sen rodun jalostusta.
Kantakirja perustettiin 1884 ja 1922 se suljettiin vain puhdasrotuisille. Tässä vaiheessa kuitenkin rodun tilanne alkoi olla jo varsin heikko, koneellistuminen vei tarpeen sekä muuleilta että työhevosilta. Poitounhevosia alettiin kasvattaa lihaksi, mutta siinäkin nopeammin kehittyvät ja suuremmaksi kasvavat rodut olivat parempia. 90-luvun alkupuolella rodun lukumäärä oli vähäisimmillään, puhtaiden yksilöiden lukumäärä oli ilmeisesti vain muutamia satoja. Nyt tilanne on vähän parantunut, mutta rotu on silti varsin harvinainen reaalimaailmassa.
Tämä lyhyt historiakatsaus kertoo syyn siihen, miksi poitounhevosen rakenne on hieman erityyppinen kuin muilla ranskalaisilla kylmäverisillä eikä välttämättä aina täysin virheetön: jalostusvalintaa ei ole määrätietoisesti tehty ajatellen hyvää rakennetta ja hyviä työominaisuuksia kun rodun pääasiallinen käyttötarkoitus on ollut jokin muu. Niinpä poitounhevosen runko on kevyenlainen verrattuna vaikkapa ardenneriin tai bretoniin. selkä tapaa olla myös pitkähkö. Lautanen sen sijaan on usein hyvinkin lyhyt ja jyrkkä. Pää ei ole jalo kuten perchenhevosella tai boulognenhevosella, poitoun pää on yleensä iso ja hivenen raskas, profiili on usein kyömy. Parhaat yksilöt ovat toki hyvinkin tasapainoisia ja lihaksikkaita ja siihen lienee nykykasvatuksen pyrkimyskin.
Väreistä varsinaisesti kiellettyjä ovat vain lehmän- ja tiikerinkirjavat. Poitou on ranskalaisista kylmäverisistä tietääkseni ainoa, jolla esiintyy hallakkovärejä, vieläpä peräti melko yleisenä. Myös päistärikköjä näkee jonkin verran, kimokaan ei ole tavaton. Voikkovärien esiintymisestä sen sijaan en tiedä, mutta tokko ne täysin mahdottomia ovat, harvinaisia kylläkin sen kuvamateriaalin perusteella mitä minä olen nähnyt. Musta- ja ruunikkopohjaiset värit ovat yleisimpiä, mutta rautias ja punahallakko eivät ole tavattomia, raudikko väritys periytyy Wikipedian mukaan breton-risteytyksiltä.
Harvinainen, hieman erilaisennäköinen kylmäverinen, jolla on melko runsaasti erikoisvärejä? Hmm... Kyllä, sorrun! Välittömästi! Minulle poitou on varmasti yksi kiinnostavimmista kylmäverisistä näiden seikkojen takia. Kuvien vähäisyyden vuoksi siitä tuskin tulee mitään jättisuurta rotua Ionicissa. Tällä hetkellä jalostus on pullonkaulassa, vielä onnistui varsojen teettäminen, mutta seuraavalla kierroksella täytyy keksiä sitten lisää hevosia. Enkä pahastuisi, jos joltakulta toiseltakin löytyisi näitä...
– S
keskiviikkona, marraskuuta 08, 2017
Ionicin pikkurotuja, osa 1
Vladimirintyöhevoset
Ionicin vladimirintyöhevoset
Meillä on kaksi suvutonta vladimirintyöhevosta, ori ja tamma, molemmat omia tuonteja. No, näistä saa sen varsan, pari eikä sen enempää. Ensimmäinen varsa meni jo Kadotettuun, toista odotellaan syntyväksi tänään. Mitä minä ikinä tulen tekemään näillä kahdella ja niiden varsalla? En tiedä. Rotu olisi kiinnostava, mutta kuvia uupuu, joten taitaa homma jäädä tähän. Ei ketään kiinnostaisi tuo tänään syntyvä varsa? Ei ole vielä sukupuolesta tietoa, joten siihen voi itse vaikuttaa.
Vuonohevoset
Ionicin vuonohevoset
Vuonohevostenkaan kanta ei ole mikään järin suuri: ensin tuli ori Oddleik, sen jälkeen tamma Ona, sitten on näiden kahden tammavarsa ja ori, jonka emä on vieras tamma ja isä Oddleik. Mutta vuonohevosia saa sentäs ostettua muualta, se ei ole niin hyperharvinainen rotu kuin edellä esitelty vladimir, niin että voin pitää itselläni pikkuisen lauman vuonohevosia, tarpeen tullen ostella muilta hevosia ja käyttää muiden oreja omille tammoilleni.
Sillä ovathan nuo vuonikset aivan hurmaavia! Olen saanut tai ostanut joitain vuonohevoskuvia muilta harrastajilta (kiitos!), toki niitä löytyy Bob Langrishiltäkin ja sekalaisista muista lähteistä. Erikoisvärit kiinnostelisivat, mutta kuvat ovat ongelma, luonnollisesti. On meillä sentäs yksi hiirakko ja yksi valkohallakko.
Tanskanpuoliveriset
Ionicin tanskanpuoliveriset
Tanskanpuoliverisiä meillä on oikeastaan vain FWB-jalostusta varten. Pienen lauman kantatamma on nyt jo kuollut Renate Lennstrup, jonka ilmeisesti Virginia keksi jollekin vuosia sitten ihan vain keksimisen ilosta. Vuosia myöhemmin tämä sama joku tuli kysymään, että haluaisimmeko tamman itsellemme kun hän on lopettamassa talliaan. No mutta tottahan toki otimme Renaten, suvuton puoliveritamma on aina tervetullut lisä laumaan. Renate varsoi viisi varsaa, joista kaksi oli puhtaita DWB:itä vieraista oreista.
Tällä hetkellä tilanne on siis lohduton siinä mielessä että kaikki ovat sukua keskenään, emälinjasta löytyy Renate. Eipä siinä mitään, eihän se muihin puoliverisiin yhdistellessä haittaa, mutta ei tuo DWB nyt olisi mitenkään hassumpi rotu vaikka sitä jalostaisi pienimuotoisesti puhtaanakin... Että jos on myynnissä suvullisia tai suvuttomia tanskalaisia, niin voisin vilkaista.
Shirenhevoset
Ionicin shirenhevoset
Shirenhevosista ei ole paljon kerrottavana. Meillä on tamma ja sen varsa, jonka isä on Penrosen komea ori. Ei kukaan haluaisi ostaa tuota Magnolia Ionia? Saisi kuvankin mukaan.
Shagyat
Ionicin shagyat
Kun Ionic perustettiin, shagyan piti olla yksi kasvatusrotu. Muutama ensimmäinen yksilö tulikin Marineasta, jossa Virginialla oli ollut muutamia shagyoita. Itse asiassa Ginillä oli pari shagyaa, ori Bint Amouna ja tamma Glorieta Khofo, jo ennen Marineaa ja alkuvuodesta 2002 syntyi muutama Gin-shagya. Esimerkiksi ori Gin Noirin myöhemmistä vaiheista ei ole tietoa, niin että sen voisi ns. "ottaa takaisin". Joka tapauksessa nämä vanhat nimet löytyvät ori Lukacs KTN:n suvusta, tosin hyvin kaukaa ja Luka onkin mainittu useaan otteeseen eri yhteyksissä, koska olen käyttänyt sitä anglo-trakehner- ja angloarabi-jalostuksessa arabin sijassa.
No, palataan vähäksi aikaa vielä sinne Ionicin alkuvuosiin. Shagyaa siis piti alkaa jalostaa ja muutama hevonenkin oli sitä varten. Vuonna 2004 syntyi kolme kasvattia, jotka kaikki myytiin ja sitten myytiin loputkin hevoset, kun homma ei lähtenyt lentoon. Virginia sanoi tuolloin, että kaikki shagyakuvat tarvitaan terskinhevosille, se oli osasyy siihen, miksi shagyajalostus ajettiin alas.
Mutta eihän sille mitään voi kun joku rotu polttelee. Vastustimme kiusausta vuoteen 2013, jolloin Cendarlen omistaja teki liian hyvän tarjouksen ja saimme Lukacsin. Ei meillä tosin ollut mitään aavistusta, missä sitä voisimme käyttää, kun saman rodun tammoja ei ollut eikä pitkä- mutta erisukuisia tammoja ylipäänsä löytynyt mistään. Pari vuotta myöhemmin hankin Branwenista pari lyhytsukuista tammaa ja nyt tänä vuonna syntyivät ensimmäiset shagyavarsat 13 vuoteen! Lisäksi löysin joltain vastikään aloittaneelta tallilta joitain suvuttomia oreja ja sovin jo niiden astuvan nuo meidän lyhytsukuiset tammat, niin että vähän jotain uutta verta on tulossa.
Shagya olisi kertakaikkiaan sellainen rotu, joka kiinnostaisi kovasti. Asiassa on vain pari muttaa: ensinnäkin sopivat kuvat ovat melko kiven alla ja toisaalta Gin oli oikeassa, niitä menisi terskeillekin. Toisekseen shagyoita ei ole kenelläkään, joten joutuisin puurtamaan yksin. Se sujuu muutaman sukupolven ajan, mutta sitten tulee seinä vastaan jalostuksessa tai hevosten määrässä. Älkää nyt sitten vain kysykö mitä aion näiden shagyojen kanssa tehdä. Todennäköisesti muutaman vuoden päästä itken niiden tilannetta täällä blogissa.
Ruotsinpuoliveriset
Ionicin ruotsinpuoliveriset
Ruotsinpuoliverinen on pieni pv-rotu, joka muiden tavoin on meillä pääasiassa tarkoitettu FWB-jalostukseen, mutta tässä muutaman vuoden aikana on syntynyt muutamia ihan puhtaitakin SWB-varsoja, omista tuontivanhemmista. SWB olisi kyllä kiva rotu jalostaa noin omana itsenäänkin, katsellaan nyt vähäsen aikaa miltä ruotsalaisten tilanne alkaa näyttää. En pahastu, jos tarjoat ostettavaksi näitä!
maanantaina, tammikuuta 02, 2017
Virtuaalisia suffolkinhevosia: Norton Hill Suffolks
Ehdin nopeasti jututtaa kävelevää historiankirjaa (tunnetaan myös nimellä Virginia) aiheesta ja hän totesi, ettei ainakaan muista koskaan törmänneensä suffolkinhevosiin muutamaa aivan satunnaista hajayksilöä lukuunottamatta, saati sitten että yksinomaan niihin keskittyvää tallia olisi nähnyt koskaan. Marineassa kuulemma oli aikoinaan yksi suffolk, suvuton ori Royal Heritage's Maximillian, mutta siitä ei koskaan mitään sen enempää tullut. Joten Norton Hill tekee kyllä historiaa rotunsa kanssa.
Koska suffolkinhevonen on listattuna meidän pitkän-pitkällä "näitä pitäisi joskus hankkia talliin" -listalla, alkoi jo pikkuisen syyhyttää että jos sitä omankin suffolkin hommaisi. Keksisi vaikka oriin ja tamman, varsan saattaisi saada kaupattua Norton Hilliin sitten.
–S
keskiviikkona, marraskuuta 16, 2016
Penrose Shires
Koska shirenhevosia on virtuaalimaailmassa kovin vähän ja nekin hajallaan, yksi siellä, toinen täällä, Penrose on aloittanut kasvatustaan pääasiassa suvuttomilla hevosilla. Muutaman suvullisenkin hevosen omistaja on talliinsa löytänyt ja yksi oma kasvatti on syntynyt jo. Siitä se alkaa, toivottavasti myös jatkuu mahdollisimman kauan, vaikka tiedän toki helpompiakin asioita kuin kasvattaa jotain rotua käytännössä yksin. Se loppuu jossain vaiheessa, joko jalostushevosten puutteeseen tai hevosmäärän räjähdykseen.
Penrosen hevosilla on aivan ihastuttavia kuvia ja siitäkös minä pidän. Törkeän hienoja ja upeita hevosia jok'ikinen. Plussaa toki on se, että meidän ainokainen shiretamma Masquerade LAC löysi sieltä itselleen sulhon, Odds Of Vengencen. Komea kaveri ja vieläpä kimo!
–S
keskiviikkona, kesäkuuta 01, 2016
Esittelyssä kuukauden valinnat
– Jeannot Ion, poitou-ori
– Nkechinyere, dongola-tamma
– Breawa
Meidän poitou-lauma on pieni eikä siellä ole muutaman tamman lisäksi kuin kaksi oria: Jeannot ja sen isä, suvuton tuontihevonen Urate du Palais. Jotain tarttis tehdä ja tehdäänkin, kunhan keritään. Se ei toki Jeannotia haittaa, se on komea hallakko-ori, rotuisekseen mielestäni hyvinkin tiiviin ja hyvärakenteisen näköinen. On nimittäin myönnettävä, että kaikki poitout eivät ole aina yhtä kivannäköisiä.
Jeannot on jo yhden tamman astunutkit, yhden meidän suvuttomista tuontitammoista. Sukupuolta, saati nimeä ei olla päätetty vielä, mutta värien kanssa ei tarvitsei tyytyä mihinkään tavanomaiseen. Isältä löytyy siis hallakkogeeni ja emältä saisi päistärikköä. Tässä syy miksi pidän niin kovasti poitouista: erikoisemmat värit!
Nkechinyere ja sen kasvattajatalli Zen on mainittu blogissa jo ainakin pariin kertaan. Mutta nyt vasta, kun sain tammalle kuvan, se voidaan esitellä kuukauden valintana. Kuvasta voidaan kiittää Lymien omistajaa Petriä! Itsellä oli tarkoitus yrittää piirtää kuva Nkechinyerelle, mutta se on myös sillä samalla to-do-listalla kuin miljoona muutakin juttua.
En ole vieläkään pystynyt selvittämään itselleni sitä, mitä teen Nkechinyeren kanssa. Dongola ei ole sellainen rotu, jota alkaisin kasvattaa. No, tietysti muutaman varsan voi teettää, mutta mitä sitten niiden kanssa? Myyn Latulle Zeniin? Dongola ei ole sallittu minkään reaali- tai virtuaalirodun jalostuksessa ja mitään muitakaan, edes vähän järkeviä, risteytyksiä en keksi. Tai no, voisihan sitä koittaa risteyttää arabien kanssa. Tuloksena voisi olla aika mielenkiintoisen näköinen hevonen, sen nyt ainakin joutuisi itse piirtämään.
Breawan rotuvalikoima on taas se juttu, minkä vuoksi vähintään se ansaitsee kuukauden tallin tittelin. Se muistuttaa jossain määrin Ionicia: rotuja on paljon ja siellä elävät yleiset, harvinaiset ja erittäin harvinaiset rodut sopuisasti keskenään. On ravihevosta, laukkaponia, valjakkoeksperttiä, esteratsua, ja koulutuupparia. Jokaiselle löytyy siis jotakin, se on ihan varma.
Ja aika monta ionicilaistakin tai muuten vain meidän hevosta on Breawaan päätynyt. Olin ihan yllättynyt huomatessani tämän seikan. Toki muistin sen, että viime kuun tekkemyynnistä sinne löysi tiensä pari hevosta, mutta niiden lisäksi löytyy andalusia, budjonny, pari SGSH:ta ja olikohan vielä joitain muitakin. Kiva juttu!
Sen sijaan häpeällisesti täytyy tunnustaa, että meiltä ei taida yhtään Breawan kasvattia löytyä tällä hetkellä. Surkea asiaintila, joka täytyy korjata. Mutta sitäkin enemmän täytyy lähettää omistajalle mailia muutamasta (kymmenestä...) astutuksesta, Breawasta nimittäin löytyi kasapäin sopivia oreja meidän tammoille. Muutama tilausvarsakin voitaisiin laittaa tulemaan.
– S
keskiviikkona, syyskuuta 02, 2015
Esittelyssä kuukauden valinnat
License To Kill on kasvattajanimen puutteesta huolimatta ihan meidän oma kasvatti. Tiputan joskus kasvattajanimen pois, jos nimi on muutenkin pitkä ja/tai monimutkainen. Nimi on annettu tietenkin samannimisen Bond-elokuvan mukaan, License kuuluu aiemmin mainittuun Bond-nimiperheeseen ja sen toistaiseksi ainoa varsakin on nimeltään Dr. No Ion.
Licensen suvussa moni saattaa kiinnittää huomiota siihen, että sieltä ei juuri Ion-hevosia löydy. Isä on meidän kasvatti tosin, mutta senkin molemmat vanhemmat ovat muualta lähtöisin. Emä ja emänisä ovat kadonneen (prkl niitä omia domaineja kun ei pidetä pystyssä!) Chinet Ranchin hevosia ja emänemä Tijuanasta. Muuten suvusta löytyy sitten branwenilaisia, RDN:n kasvatteja, ja MD-hevosia sekä toki joitain muitakin. Merkillepantavaa on se, että 5. polvesta löytyy yksi Ion-walker, vuonna 2005 syntynyt tamma Satirist Ion, joka myytiin – muistaakseni hyvin nuorena – Belfalasiin ja se teki siellä ihan mainittavan uran siitostammana, jos tosin on sillä kisatuloksiakin.
Huolimatta siitä, että Licensen suvusta ei ionicilaisia löydy, ei sille tamman löytäminen ole silti mitenkään yksiselitteistä, vaikka voisi äkkiä niin kuvitella. Meidän nykyinen walker-kanta perustuu nimenomaan ostohevosille ja nuo nimet joita Licensen suvussa on, ovat kovin yleisiä muidenkin hevosten suvuissa. Tennesseenwalker kyllä kuului alkuperäisiin kasvatusrotuihin Ionicissa ja parina ekana vuonna syntyikin parikymmentä kasvattia. En ihan tarkkaan muista, minkä takia päätin/päätimme luopua walkereista tuon jälkeen, mutta silloin tuli myytyä pois kasvatteja, jotka nyt olisivat arvokkaita. Katsokaa esimerkiksi Roxygen's Nevermindin tai Setéh Sahin sukuja. Niissä olisi paljon hevosia, joita ei nykyään enää walker-suvuista löydy. Niiden lisäksi meillä oli jonkin verran myös suvuttomia jalostushevosia, jotka ovat nekin kadonneet walkerien suvuista. Please, muistuttakaa minua, mikä oli se kuningasidea, että noiden varsat piti kaikki myydä pois...
Suvuista kun tuli puhe, niin kannattaa vilkaista Azurénkin sukua: milloin viimeksi olette nähneet percheronin, jolla on kolme polvea sukua? Jep, ei toviin, jos koskaan. Azurén isä on Lymien kasvatti (Lymiehän esiteltiin kuukauden tallina muutama kuukausi sitten), emänisä on Wild Horse Ranchin suvullinen ori, ja emänemän vanhemmat ovat meidän vanhoja tuontihevosia. On siis yksinomaan sattuman kauppaa, että olen saanut tällaisen kasvatin teetettyä ja kaikki kunnia siitä kuuluu edellämainituille talleille omistajineen.
Toinen merkittävä seikka on tietenkin se, että Azuré on musta. Se ei sinänsä ole virtuaalimaailmassa harvinaista, vuosien mittaan täällä eläneiden harvalukuisten percheronien joukossa musta väri on ollut perinteisesti varsin hyvin edustettuna. Oletettavasti tämä johtuu siitä, että monella on perche-kuvia amerikkalaisista lähteistä ja Yhdysvalloissa musta on ymmärtääkseni hallitseva(mpi) väri perchenhevosilla, kun taas rodun kotimaassa Ranskassa kimo on se yleisin väri. En tiedä mikä tässä on taustalla, onko Atlantin yli vietyihin hevosiin ihan sattumalta eksynyt enemmän mustia yksilöitä kuin kimoja, vai onko Yhdysvalloissa syystä tai toisesta suosittu nimenomaan mustia percheroneja. Meillä taas on jonkin verran kuvia ranskalaisista lähteistä ja vaikka sielläkin mustia hevosia on, ovat ne vähemmistössä ja meidän perche-lauma enemmän kimopainotteista. Azurésta nyt tehtiin musta, koska sen isä on musta myös, ja emäkään ei voi olla homotsygootti kimo, koska emänisäkin on musta. Tamma saattaa hyvinkin olla ensimmäinen musta percheron Ionicissa koskaan.
Mitä jalostukseen tulee, Azuré on umpikuja. Sille ei ehkä ole olemassa sopivaa oria, ei ainakaan jos pitäisi sukua olla edes vähän, tasasukuisesta varsasta saa vain unelmoida. Meillä on tällä hetkellä yksi yksipolvinen ori, jonka suku sopii Azurélle, mutta se ei kauheasti lämmitä.
Nouvionista tuli meille loppukeväästä lauma hevosia useista eri roduista, oli knabstrupia, connemaraa, andalusiaa, ja venäjänratsuhevosta ainakin. Vastavuoroisesti meiltäkin on sinne päätynyt useampi kuin yksi kasvatti eri roduista. Tämä tietenkin paljastaa sen, että Nouvionin rotuvalikoima on laaja. Rotuja löytyy kolmisenkymmentä erilaista, ahaltekeistä irlannincobeihin ja kaikkea siltä väliltä, ponejakin muutamaa eri sorttia.
Nouvionin valintaa voi perustella tismalleen samoin kuin niin monen muunkin kuukauden tallin valintaa: kiinnostavia rotuja, hienoja kuvia, paljon hevosia, hevosten sivut ovat yksinkertaiset, niiltä löytyvät tärkeimmät asiat eikä sitten muuta, sivut ovat yleisesti ottaen siistit ja yhtenäiset, ja toki myös värien periytymiseen on kiinnitetty selkeästi huomiota. Olin iloinen löytäessäni tallista perlinon englannintäysiverisen! Itse asiassa tämä hevonen, tamma Arctic Brilliance taitaakin olla suosikkihevoseni Nouvionin laumasta, vaikka sanon kyllä, että pahoja haastajia löytyy paljon.
Ikäväkseni täytyy todeta, että Nouvion on pääsivun päivämäärän mukaan viimeksi päivitetty nelisen kuukautta sitten. Toivon kovasti, että kyseessä on vain unohdus tai kesätauko, ja että Nouvion jatkaa aktiivisena tallina vastaisuudessakin. Ei noita monen eksoottisen rodun suurtalleja niin montaa ole, etteikö Nouvioniakin tarvittaisi kipeästi.
– S
sunnuntaina, toukokuuta 10, 2015
Ionicin eka suomenhevosvarsa
Tämä on meidän mittapuulla jonkinasteinen merkkitapaus, koska suomenhevonen kuitenkin on yksi virtuaalimaailman yleisimmistä roduista ja kotimainen rotu ja sitten meille syntyy ensimmäinen kasvatti yli kymmenen vuoden tallinpidon jälkeen. Kyseessä on myös minun suosikkirotuni. Gin ei ole koskaan ollut suokeista niin innostunut ja siksi niitä ei aiemmin Ionicissa juuri ole ollutkaan, muutamia harvoja hajayksilöitä lukuunottamatta. Myös kuvien puute on rajoittanut näiden kanssa, mutta viime aikoina sekin tilanne on parantunut ja kirjoitushetkellä sähköpostilaatikossa makaa taas yksi tarjous ostettavista suokkikuvista. Joten kun meille on mahtunut talliin murgenhevosta ja morgania, wielkopolskia ja welshiä, niin toki sitä nyt voi muutaman suomenhevosvarsankin kasvattaa.
Kyselin tovi sitten blogin kyselyssä, että mikä lukijoiden mielestä sopisi suokkivarsalle nimeksi (myönnän ihan suoraan että suomenhevosten kohdalla suomenkieliset nimet ovat se juttu, minkä takia niitä pidän. Tosin olen kyllä vakavasti harkinnut ruotsinkielisiäkin nimiä). Ionin Esikoinen jäi uupumaan listalta, olisi toki luonnollinen valinta nimeksi, mutta vähän tylsä ehkä. Ei sitä hylätty ole vielä, minähän lopullisen päätöksen teen joka tapauksessa.
Kyselyssä annettiin 39 ääntä, niukka voittaja oli Ionin Nollavektori 8 äänellä, toiseksi tullut Ionin Luutnantti Ruoska sai 7 ääntä (pisteet kotiin sille, joka tietää mistä leffasta tuo nimi on, tarkistamatta sitä Googlesta). Viisi ääntä saivat Ionin Hopeamyntti ja Ionin Patrunessa, neljään ääneen pääsivät Ionin Kartanonherra ja Ionin Käämi Palaa (henkilökohtainen suosikkini tuon Luutnantti Ruoskan lisäksi).
Kyselystä jäi kokonaan pois erilaiset muinaisnimet, kalevalaiset ja muut sen sellaiset:
– Ionin Aikamieli
– Ionin Arijoutsi
– Ionin Ikitiera
– Ionin Vihavaino
– Ionin Ikuturso
– Ionin Kalevanpoika
– Ionin Louhi Pohjanakka
– Ionin Helkaneito
– Ionin Kaukopäivä
– Ionin Kanteletar
Oh, vielä tarvittaisiin satamäärin kuvia ja jalostushevosia, mutta nimiä olisi suomenhevoskasvateille valmiina vaikka millä mitalla!
Rehellisesti sanoen minulla ei ole kuitenkaan aavistustakaan, mikä varsan nimeksi tulee. Toisaalta se saattaa olla kyllä myynnissäkin, jos jotakuta kasvattajaa kiinnostaa erisukuinen, lyhytsukuinen varsa. Silloin se saattaa lähteä nimellä Ionin Esikoinen, sehän sopii sekä tammalle että oriille, mutta toki ostajalla on mahdollisuus esittää oma nimitoiveensa.
– S


