Näytetään tekstit, joissa on tunniste kylmäveriset. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kylmäveriset. Näytä kaikki tekstit

maanantaina, tammikuuta 12, 2026

Vanha vuonohevossuku ja muutakin vuonohevosasiaa

Viime vuonna esittelin blogissa asti erästä puoliverikasvattiani, jonka suku oli vähintäänkin mainitsemisen arvoinen eli pitkä ja vanha (Arkeologisia kaivauksia eli mihin päädyin puoliverisukua selvittäessäni). Olin tehnyt oriille kattavamman sukulistauksen sen sivuille ja olin innoissani siitä, vaikka aikaa siihen meni. Nyt tuli hankittua vuonohevonen, jolla on samanlainen suku ja myös samanlainen sukulistaus: 


Homma lähti siitä, että katselin vuonohevosiani läpi ja totesin, että jalostus ei inahdakaan eteenpäin, jos en tee jotakin. Lähdin kyselemään muilta harrastajilta ostohevosia ja tilausvarsoja. Koukkuun tarttui myös Veera, jolla oli tarjota pitkäsukuinen tamma. Minulta löytyi sille pitkäsukuinen ori ja niin Bifrost sai alkunsa.

Jo Bifrostin isä, oma kasvattini Jonens Torkjell, on isänsä puolelta jossain määrin pitkäsukuinen, mutten ollut oriille itselleen tehnyt sen pidempää sukutaulua kuin normaalin viisipolvisen. Kaivoin nyt Tjorkellinkin puolen suvun Bifrostin sivulle. Mutta se Bifrostin emän suku...! Laskeskelin, että se menisi pisimmillään 17. sukupolveen ja siellä liikutaan virtuaalimaailman esihistoriassa.

En tiedä vuonohevosista ja niiden historiasta yhtään mitään. Puoliverisistä sentään olen jossain määrin perillä ja tunnistan vanhoja hevosia ja vanhoja kasvattajia. Vuonisten kanssa liikun aivan tuntemattomalla maaperällä. Siksipä olikin kiva bongailla suvusta noita tuntemiani kasvattajatunnuksia, on Liinua, Laaksoa ja Hevosenkenkää, mutta myös Waterfallsia, Pijnboompitia ja yksittäinen Dollarinkin kasvatti. Ja tietenkin paljon sellaisia omistajia ja kasvattajia, joista en tiennyt mitään. Tämä olikin varsin hyvä oppitunti vuonohevosten historiaan.

Ehkä se olen vain minä ja minun oma kuplani, mutta oli sellainen kutina, että vuonohevosia on nykyään kovasti vähän. Se oli sinänsä positiivinen yllätys, että ostoketjuuni nyt jokunen omistaja ja kasvattaja tarttui, mutta ei niitä hevosia riesaksi asti löytynyt. 

Katselin myös VRL:n rekisteröintitilastoa (Rotu: Norjanvuonohevonen) enkä tiedä, mitä siitä pitäisi ajatella. Vuonis oli melko suosittu sieltä 2010-luvun alusta lähtien ja vuosina 2014-15 rekisteröintimäärissä oli suurikin piikki, yli 200 rekisteröityä hevosta. Sen jälkeen on tultu alaspäin, jopa alle sataan hevoseen vuodessa. 
Vuosina 2022-23 oli jälleen vähän nousua havaittavissa yli sadan hevosen vuosittaisilla rekisteröintimäärillä, mutta vuonna 2024 tehtiin taas pohjalukemat vaivaisella 41 rekisteröidyllä hevosella.

Vuonohevonen on eittämättä ollut virtuaalimaailman alkuvuosina kohtuullisen yleinen rotu, uskoisin näin. Se ei ihmetytä, koska rotu on monelle tuttu reaalimaailmastakin. Nyt myöhemmin sitä pidetään ehkä juuri historiansa ja tuttuutensa takia yleisenä rotuna, vaikkei se välttämättä ole sitä enää. Jos minun olisi pitänyt listata tietämiäni vuonohevoskasvattajia, en olisi osannut nimetä yhtään ennen tuota ostoketjuani, paitsi ehkä Adinan. Ja pelkästään vuonohevosiin keskittyviä talleja ei taida olla ainoatakaan (en ole tästä mitenkään pahoillani, enemmän rotuja on enemmän rotuja).

Itsehän olen myöhäisherännäinen vuonohevosten kanssa, sillä ensimmäinen varma tieto vuonohevosesta Ionicissa on vuodelta 2015, jolloin hankin Bifrostin isänemänisä Brynhild Oddleikin. En tiedä tai ainakaan muista, että aiemmin olisi vuonohevosia ollut lainkaan, mutta jos onkin, niin ei montaa eivätkä ne ole varsoja saaneet aikaiseksi. Bifrostin isänemä Jonens Alvekvinne taitaakin olla Ionicin ensimmäinen vuoniskasvatti, joten Bifrostin suvussa on tippanen Ionicinkin vuonishistoriaa.

Vuonohevonen on kuitenkin hyvin viehättävä rotu, kuten olen monta kertaa todennut aiemminkin. Niinpä ajattelin pitää sen Ionicin valikoimassa, vaikka se onkin viime aikoina ollut vähän unohduksissa.

maanantaina, huhtikuuta 21, 2025

Rotuesittelyssä posavinanhevonen

Tekstissä käytettyjen lähteiden käännöksissä on käytetty tekoälyä.

Tällä kertaa valitsin rotuesittelyyn hyvin tuntemattoman kylmäverirodun, nimittäin kroatialaisen posavinanhevosen. Se tunnetaan myös nimillä Posavje Horse tai hrvatski posavac. Englanninkielisessä Wikipediassa se esitellään nimellä Posavac ja muinaisessa Hevosmaailma.netissä käytin siitä suomeksi käännettyä nimeä posavjenhevonen. Myös VRL:ssä se on nimellä posavjenhevonen (tieto korjattu 21.5.2025). Tulin nyt tarkemmin kaivellen siihen tulokseen, että posavinanhevonen olisi ehkä se oikeellisin termi. Jos haksahdan käyttämään nimitystä posavjenhevonen, se johtuu tästä historiasta.


Shared under CC BY-SA 2.5 SI

Rodun historia

Posavinanhevonen katsotaan kroatialaiseksi roduksi, vaikka se taitaa kyllä olla kotoisin vähän nyky-Kroatiaa laajemmalta alueelta. Sitä pidetään kotoperäisenä rotuna myös Sloveniassa. Rodun kotialuetta on Sava-joen laakso, joka kattaa alueita Sloveniasta, Kroatiasta, Bosnia-Hertsegovinasta ja Serbiasta. Posavinanhevonenkin on levinnyt näille alueille.

Rodun historia yltää kauas, sillä se oletettavasti polveutuu illyrialaisten ja kelttiläisten heimojen hevosista. Näihin hevosiin risteytyi eteläslaavilaisten kroaattien mukanaan tuomia hevosia. Myöhemmin alueella on liikkunut paljon muitakin heimoja, gootteja, avaareja, mahdollisesti myös mongoleja. Myös ottomaanien arabialaissukuiset hevoset todennäköisesti vaikuttivat paikallisiin hevosiin. Tätä paikallista hevoskantaa nimitettiin nimellä bušak ja nimi vilahtelee vieläkin siellä täällä käytössä.

Muuten posavinanhevosen historian voi olettaa olleen hyvin tyypillinen kylmäveriselle. Se on ollut alueen olosuhteisiin sopeutunut työhevonen, vahva ja työteliäs, mutta myös taloudellinen pitää. Jalostus on ollut pääasiassa sattumanvaraista, mutta tähtäsi toki siihen, että syntyvät varsat olisivat yhtä käyttökelpoisia kuin vanhempansa, kenties parempiakin.

1960-luvulla rotua yritettiin parantaa risteyttämällä siihen suurempia ja raskaampia kylmäverisiä, kuten ardennereita. Tulkitsen lähteitä siten, että kenties juuri nämä risteytykset tekivät alkuperäisestä posavinanhevosesta harvinaisen eikä kokeilu ollut välttämättä kovin onnistunut. Myös koneellistuminen vähensi hevosten lukumäärää erityisesti maatalouskäytössä.

Tavoitteellinen puhdasrotuisten posavinanhevosten kasvatus ja ylipäänsä rodun säilymisen huomiointi alkoi ehkä vasta muutama vuosikymmen sitten. Rekisteri niille on avattu ilmeisesti 1993.

Rakenne

Posavinanhevonen on yleisesti ottaen melko tyypillinen kevyehkö kylmäverinen. Se on myös mielestäni huomattavan pienikokoinen, sillä hevosten keskikorkeus ei ole kuin 142 senttiä.

Tämä lista rodun rakennepiirteistä on oma käännökseni ja tulkintani eikä mikään virallinen rotumääritelmä.
  • Yleiskuva on keskiraskas ja voimakas kylmäverinen. Jonkinasteista jaloutta toivotaan.
  • Ihanteellinen säkäkorkeus oreille on 140-150 senttiä (145-152 cm?) ja tammoille 135-140 senttiä (135-148 cm?).
  • Sukupuolileimat ovat selkeät sekä tammoilla että oreilla.
  • Pää on pienehkö ja kuiva.
  • Otsa on leveä, profiili suora, korvat pienet, silmät ja sieraimet ovat suuret ja ulkonevat.
  • Kaula on keskipitkä, lihaksikas ja kaareva. Se liittyy lapoihin hyvin (ilmeisesti siis melko ylös).
  • Lavat ovat pitkät ja melko loivassa kulmassa.
  • Rintakehä on leveä ja syvä, kylkiluut ovat hyvin kaareutuneet.
  • Selkä on lyhyt tai keskipitkä ja leveä.
  • Takaosa on leveä, lautanen melko laskeva ja lihaksikas.
  • Yleisesti ottaen runko on kompakti ja tiivis.
  • Jalat ovat kuivat ja vahvat, nivelet hyvin erottuvat. Jalka-asennot ovat hyvät.
  • Sääret ovat lyhyet.
  • Kaviot ovat melko suuret.
  • Liikkeet ovat rytmikkäät ja säännölliset.
  • Jouhet ovat usein kihartuvat, mutta maltillisen pituiset. Vuohisissa on jonkin verran pidempää karvoitusta.
  • Ruunikko on väreistä yleisin (84 % slovenialaisessa tutkimuksessa), rautias on seuraavaksi yleisin (11 %), mustia ja kimoja on vähän (2-3 % kumpiakin). Muiden värien esiintymisestä ei ole varmuutta, vaikka kroatialainen rotujärjestö listaa kyllä voikkovärit ja lehmänkirjavat. Lehmänkirjavuus on ilmeisesti epätoivottua.


Käyttö ja muut ominaisuudet

Posavinanhevonen on tosiaan ollut työhevonen ja tunnettu vetokyvystään, vaikka onkin kooltaan melko pieni. Se on sopeutunut kotiseutunsa olosuhteisiin ja on lisäksi varhain kehittyvä ja hyvä rehunkäyttäjä. Luonteeltaan niiden tulisi olla rauhallisia, tasaisia ja ahkeria. 

Nykyään työkäyttö on vähäistä, mutta posavinanhevosia käytetään edelleen jonkin verran metsätöissä. Sen lisäksi sitä käytetään harrasteratsuna ja valjakkohevosena. Niitä kasvatetaan jonkin verran myös lihantuotantoon ja se saattaa olla tällä hetkellä tärkein käyttö. Ainakin Sloveniassa ja Kroatiassa yritetään laajentaa posavinanhevosten käyttöä eri tarkoituksiin, kuten laidunnukseen, terapiakäyttöön ja matkailukäyttöön.

Posavinanhevonen on harvinainen. Kroatiassa niitä on raportoitu olevan noin 7500-9000 yksilöä (2023) ja Sloveniassa 2162 yksilöä (2024). Serbia ja Bosnia-Hertsegovina eivät ole raportoineet FAO:lle mahdollisista posavinanhevosista ja niiden tilanteesta. Kannan pienuudesta johtuen rodun geneettinen pohja ei ole suuri ja sisäsiitoksen aiheuttamia ongelmia yritetään välttää.

Lähteet

maanantaina, heinäkuuta 22, 2024

Esittelyssä uusia tulokkaita

Esittelin Ionicin uusimpia tulokkaita viimeksi helmikuussa (Uusia tulokkaita esittelyssä), mutta vihjaisin jo tuolloin jossain alaviitteessä, että lisääkin on tulossa. Ja on myös tullut! Vanhassa postauksessa mainitsin erityisesti koulupainotteisen täysiveriset, mutta kaikenlaista muutakin olen keksinyt. Ostohevosia sen sijaan on vähemmän nyt, olen ollut vähän laiska.

Andalusianhevoset
No eihän näissä vielä paljon mitään nähtävää ole, kuvattomia ovat, pelkkiä sivuja siis. Mutta eiköhän tilanne tule muuttumaan jossain kohdin. Ja on näillekin jo varsoja suunniteltuna! 

Arabianhevoset
Kaksipolvinen ori on ihan tosi tervetullut lisä meidän arabilaumaan. Ei tässäkään vielä sen kummempaa ole kuin suku ja perustiedot, VRL:n tauon takia ei ole vielä rekisterissäkään eikä päässyt kisaamaan.

Australianponit
Pitkästä aikaa muutama suvuton aussiponikin kotiutui. Kaikille niistä on jo myös varsoja listattuna tulevaisuudessa.

Englantilaiset täysiveriset
ori Waferston GA xx ja tamma Perfect Kate GA xx sukuineen
Näistähän minä mainitsin, että koulupainotteisista täysiverisistä on huutava pula ja helmikuussa jo esittelin yhdet täysisisarukset, joilla oli kolmipolvinen, täysin tuotu suku. Tässä on nyt toiset täysisisarukset, kolmipolvinen tuontisuku niilläkin. Nyt siis kuvittelisi riittävän vähäksi aikaa noita koulupainotteisia täysiverisiä! Monelle suvun hevoselle on kaavailtu jo varsoja syntyväksi, useimmille myös muitakin rotuja kuin vain täysiverisiä: angloarabeja, RBSH:eja, cleveland huntereita yms. 
Mutta tajusin tuossa taannoin, että olisipa kiva, jos olisi uutta verta myös estepuolella...

Exmoorinponit
Exmoorinponitkin tarvitsivat uutta verta, niinpä keksaisin pari ponia ja niille kolmipolvisen suvun. Nämä ovat tulleet jo viime vuoden puolella, tiedä sitten miksi unohdin esitellä ne helmikuussa. Olisivat kyllä ansainneet sen.

Fellponit
Uutta verta tarvittiin fellponeillakin, niin että tuli nyt sinnekin uusia poneja.

Hackneyponit
Glowdalella oli kasvattimyyntiä ja tapani mukaan olisin halunnut kaikki. Nämä pari pikku-hackneyta nyt tarttuivat mukaan, muiden muassa.

Islanninhevoset
Ei siitä niin kauhean kauan ole, kun viimeksi keksin suvuttomia issikoita. Ne ovat kuitenkin niin sanotusti hommansa hoitaneet: kisattu porrastetuissa valmiiksi, tehneet kasan varsoja jokainen ja moni on jo myytykin uuteen kotiin. Niinpä ajattelin, että voisi olla aika tuoda vähän lisää verta.

Knabstrupinhevoset
ori Borgarr af Deus ja tamma Vineke af Deus sukuineen
ori Amico Mejdeby ja tamma Katrione Mejdeby sukuineen
Knabstrupien tilanne oli vähän lohduton, lyhytsukuisista oli pahasti pulaa. Niinpä sekä keksin pari ihan uutta sukua ja lähdin shoppailukierrokselle. Onnekseni ja pieneksi yllätyksekseni löysin ihan kivasti knabstrupeja muilta omistajilta. Näiden lisäksi bongailin oreja tammoilleni, sekä knabstrupeja että risteytysrotuja. Niin että jospas sitä nyt olisi kasvattaja vähän aikaa tyytyväinen.

Oldenburginhevoset
Se äsken mainittu knabstrup-shoppailu tuotti talliin myös yksipolvisen valjakko-oldenburgin.

Schwarzwaldinrautiaat
Minä joitain vuosia sitten ostin ensimmäiset schwarzwaldit ihan puhtaana heräteostoksena ja katselin niitä aikani. Jo toki, ovat ne varsojakin tehneet jo. Viime syksynä ajattelin, että voisihan niitä keksiä vähän lisääkin. Ja sitten keksin.

Shagyat
tamma Kara Zsella GA ja ori Zephyrosz GA sukuineen
Shagyoiden tilanne se vasta surkea on ollutkin, mutta nyt se on vähäsen parempi kun tuli pari hevosta ja niille kolmipolvinen suku. Niin ja pakko esitellä maailmankaikkeuden ehkä kaunein pääkuva tamma Karsavina GA:lla.

Suomenhevoset
Nämä kaksi uutta, suvutonta suokkia olivat ihan vain inspiraation tuotetta: keksin kivat nimet ja siitä se ajatus sitten lähti. Noiden sukujen kanssa taisi tulla tehtyä typeryyksiä, sillä oikeasti haluaisin itselleni hevoset nimeltä Eromuro, Unikea, Salpalinja ja Piskonväli, mutta kun ne ovat jo näiden hevosten suvuissa EVM-niminä...

Tennesseenwalkerit
Nämäkin ovat peräisin sieltä Glowdalen kasvattimyynnistä, josta mainitsin jo hackneyponien yhteydessä.

Terskinhevoset
Toistanko jo pahasti itseäni, jos totean, että terskinhevosetkin kaipasivat pientä piristysruisketta uusien sukulinjojen muodossa? Lisäksi ostin Yemenen kasvattimyynnistä myös yhden suvullisen tamman.

Trakehnerit
Kun nyt kerran keksimään ruvetaan, niin keksitään sitten. En minä muutakaan selitystä oikein keksi sille, että keksin peräti kuusitoista suvutonta trakehneria: neljä esteoria, neljä kouluoria, neljä estetammaa ja neljä koulutammaa. Nyt ihmiset tilausvarsan pyyntöön, tarjolla on taatusti uusia ja ennennäkemättömiä sukulinjoja!

Ylämaanponit
Sama laulu ylämaanponienkin kanssa: uutta verta olisi tarvis, niin keksin sitten uuden suvun.

maanantaina, helmikuuta 26, 2024

Uusia tulokkaita esittelyssä

Ioniciin on tullut taas muutama niin mielenkiintoinen tulokas, että ne ansaitsevat omat esittelynsä. Ja kun sanon muutama, tarkoitan tietenkin muutamaa kymmentä.

Kerron teille salaisuuden: olen tosi, tosi huono kieltäytymään mistään hevosesta, jota minulle ihan henkilökohtaisesti kaupataan. Sillä tavalla Superikin Ioniciin tuli. Se ei sopinut kasvattajansa vaatimuksiin ja tarvitsi uutta kotia. Sattuipa sitten kysymään minulta suoraan josko haluaisin oriin. Katselin vähän aikaa ja halusin.

Superin viisipolvinen suku ei ole ihan sataprosenttisesti täynnä tuntemattomia nimiä, sillä Erkinheimon Ylpeys löytyy yhden orikasvatin suvusta ja Siniketun Pilfink on myös jossain. Nämä tuskin kuitenkaan haittaavat, koska ne esiintyvät lyhyemmissä suvuissa. Sen sijaan mitä katselin noita pitkäsukuisia sh-tammojani, niin niiden suvuissa näitä nimiä ei ole. Super siis sopii niille superhyvin.

Milloinkas muistatte nähneenne DHH:n myynnissä? Siitä saattaa olla jokunen tovi ja kaikki eivät varmaan ole nähneet ikinä, kun ei niitä toistaiseksi Ionicistakaan ole pois myyty. Niinpä olin innoissani, kun satuin bongaamaan yhden suvuttoman tamman Miukun hevosmyynnistä. Sharmaine tulee ihan taatusti tarpeeseen, ei se meidän DHH-lauma turhan iso ole.

Lisäksi Miuku tarjosi Sharmainen lisäksi pari muutakin suvutonta DHH:ta myytäväksi ja tietenkin otin ne. Mainiota!

Budjonnyt Fedorit GA ja Perika GA + suku
Siitä on varmaan kymmenen vuotta kun olen viimeksi keksinyt suvuttomia budjonnyja Ioniciin. Oli jo korkea aika! Syy oli taas se sama vanha ja perinteinen: etsin hiki hatussa yhdelle tammalle sopivaa oria eikä löydy. Ne samat saakutin nimet kummittelevat kaikkien vähänkään pitkäsukuisempien sukutauluissa. Piti sitten tehdä jotakin ja sukutuonti on aina yksi ihan pätevä vaihtoehto.

Siihen nähden miten suuri rotu budjonny on Ionicissa ja melkoisen harvinainen muualla, olen selvinnyt tosi vähäisillä tuonneilla toistaiseksi. Budjonnyilla on ollut pari tärkeätä kasvattajaa, erityisesti Priton, mutta myös Zemniak, aiemmin myös Zeni. Näiden mainittujen lisäksi on muutama pienempi kasvattaja ollut sekä satunnaisesti sieltä täältä putkahtelevia yksittäisiä jalostus- ja myyntihevosia. Näiden turvin olen selvinnyt kohtuullisesti. Nyt en sitten tiedä mikä tilanne varsinaisesti on. Zemniak näytti vähän kuolleelta, samoin Priton. Zeni nyt on lopettanutkin jo vuosia sitten. Mutta jos jollakulla on vinkkejä budjonnyista, ihan sama millaisista, kuulisin mielelläni. Koska kyllä niitä taas tarttee.

Appaloosat Aint U Lucky GA ja Aint U Beauty GA +  suku
Sama tarina kuin budjonnyillakin, tarvitsin kiireesti uutta verta runsaasti ja keksin sitten pari hevosta ja niille kolmipolvisen suvun. Appaloosia löytyisi ehkä muiltakin talleilta ja etsiskelen niitä, mutta ei uudet sukulinjat koskaan haitaksi ole.

Ja sama juttu painteillakin... Ihmettelen tosin sitä, että mitä varten unohdin näistä tuontihevosten nimistä kokonaan GA-päätteen pois. Ne ovat vähän tylsiä, mutta vahinko on tapahtunut, en jaksa enää korjailla niitä.

En ole ihan varma, onko Fabiana ensimmäinen belgianpuoliverinen Ionicissa ikinä, mutta ensimmäinen kyllä aika pitkään aikaan. Ei niitä koskaan ole montaa ollut, siitä menen vaikka valalle. Kuten tyypillistä, Fabiana tuli FWB-jalostuksen tueksi, kiva saada belgivertakin sinne sekaan. Ei ole Ionicin FWB:issä turhan paljon sitä lajia nimittäin. Sille onkin jo pari FWB-varsaa kaavailtu syntyväksi, mutta haaveilen löytäväni jostain sopivasukuisen BWP-oriin, mistä saisi alkunsa Ionicin todennäköisesti ensimmäinen BWP-varsa.

Tämä muhkukaksikko tuli jo reilu vuosi sitten Ioniciin, mutten ole tainnut mainita asiasta täällä blogissa. Joka tapauksessa ovat hienon Halluharjan kasvatteja kumpainenkin. Enkä uskalla näidenkään kohdalla mennä väittämään, että olisivatko ihan ensimmäiset boulonnaisit Ionicissa ikinä, mutta ensimmäiset tosi pitkään aikaan joka tapauksessa. Ja kesällä 2025 syntyy näistä Ionicin ensimmäinen boulonnais-kasvatti. Garçon on onnistunut muuten pyydystämään jo muutaman näyttelypalkinnon ja taisin ilmoittaa sen kantakirjaankin.

Tuli vain tuossa vuodenvaihteen jälkeen mieliteko, että pitäisi saada enemmän lipizzoja, kun nyt aikoinaan päätin, ettei aio luopua siitä rodusta. 

Lipizzoille, varsinkin oreille, nimien keksiminen on muuten ylivoimaisesti maailman vaikeinta, sillä rodun nimeämismetodin vuoksi ne ensimmäisen sukupolven nimet jäävät elämään käytännössä ikuisesti orilinjojen niminä. Niitä pitäisi siis jaksaa katsella sukupolvesta toiseen. Pienet paineet siis!
 
Hazard vietti kymmenvuotispäiväänsä kasvattimyynnin merkeissä. Arvostan, sekä kasvattimyyntiä että kymmenvuotista taivalta. Mukaani tarttui peräti kahdeksan hazardilaista, pääasiassa amerikkalaisia rotuja. Voisin listata tässä ne kaikki, mutta valikoin nyt tämän morgan-tamman, jolla on kaksipolvinen ja ihan tuntematon suku. Olen kauhean iloinen jokaisesta uudesta tulokkaasta.

Englantilaiset täysiveriset Trigger Warning GA xx ja Clara Doll GA xx + suku
Taas lisää sukutuonteja, kun tuli kolmipolviset täysisisarukset myös täysiveritalliin. En ole tosi pitkään aikaan keksinyt uusia täysiverisiäkään ja sen kyllä huomaa. Erityisesti koulupainotteiset täysiveriset alkavat olla kaikki sukua keskenään. Pinkin ex-laukkuritkaan eivät nimenomaisesti kouluratsujen tilannetta oikein paranna, vaikka voisihan niitäkin tietysti sekoitella keskenään. Olen sitä tehnytkin. Mutta ihan alusta alkaen koulupainotteinen ratsusuku on kyllä tervetullut lisä. Tätä lajia on tulossa lisääkin kun kerran alkuun pääsin.

Semmoisia uusia tulokkaita tällä kertaa. Eihän tässä toki kaikki ostohevoset ja keksityt ole, mutta näitä viimeaikaisia ja/tai kiinnostavimpia yksilöitä.

maanantaina, joulukuuta 04, 2023

Rotuesittelyssä North American Spotted Draft Horse

Jatkan kylmäverirodulla näitä rotuesittelyitäni ja vuorossa on North American Spotted Draft Horse (NASDH). On syytä huomata, että VRL:oon rekisteröitävä Spotted Draft Horse (SDH) on todennäköisesti hieman eri asia tai on ainakin ollut. Minulla on nimittäin hatara käsitys, että kyseessä olisi virtuaalinen rotu, joka kylläkin olisi luotu aika pitkälti NASDH:n tai vastaavan pohjalta. Tavoitteena oli sama asia (kirjava kylmäverinen) ja käytössä samat keinot (risteyttää vakiintuneita kylmäverirotuja kevyempien lehmänkirjavien rotujen kanssa). Muistelen, että SDH:lle olisi ollut olemassa jonkinlainen jalostusmääritelmä ja rotumääritelmäkin, mutta ne ovat kadonneet jälkiä jättämättä. 

Tässä kuitenkin käyn läpi NASDH:n rotumääritelmää. Yhdysvalloissa on ainakin yksi toinenkin vastaava rekisteri, Spotted Draft Horse Registry, mutta sen säännöt näyttävät olevan erilaiset.

Historia
Varsinaisesti NASDH:n historia ei liene pitkä, North American Spotted Draft Horse Association (NASDHA) perustettiin 1995. Sinänsä hevostyyppi, lehmänkirjava kylmäverinen, on kyllä hyvinkin vanhaa perua.

Jalostus
NASDHA hyväksyy jalostukseen 6 puhdasta kylmäverirotua:
  • American Cream Draft
  • Belgiantyöhevonen (brabant)
  • Clydesdalenhevonen
  • Perchenhevonen
  • Shirenhevonen
  • Suffolkinhevonen
Näiden lisäksi Drum Horse -yksilöitä voidaan käyttää jalostuksessa, jos NASDHA on myöntänyt sille jonkinlaisen tunnistusasiakirjan (certification of identification). Yhdistyksen säännöistä ei suoraan selviä, mitä tämä varsinaisesti tarkoittaa ja mitä sen saamiseksi vaaditaan.

Kylmäveristen lisäksi on sallittua käyttää lämminverirotuja, joilta yleensä tulee se lehmänkirjava väritys. Näiden käyttöön on seuraavia rajoituksia:
  • Hevosen tulee olla korkeudeltaan vähintään 152 cm (15 hh).
  • Suvussa ei saa olla appaloosaa (mahdollisesti ei muitakaan tiikerinkirjavia hevosia).
  • Suvussa ei saa olla aasia tai muulia.
  • Suvussa ei saa olla erikoisaskellajirotuja eikä saddlebrediä.
  • Suvussa ei ilmeisesti saa olla ponirotuja.
  • Suvussa ei ilmeisesti saa olla Gypsy Vanneria tai Irish Tinkeriä (irlannincob).
Paintit ja pintot lienevät värinsä takia yleisimpiä risteytysrotuja. Dutsonin mukaan percheron on suosituin kylmäverirotu. Tässä kohdin on syytä muistaa, että suurin osa Yhdysvaltojen percheroneista on mustia ja kimot ovat varsin harvinaisia, toisin kuin rodun kotimaassa Ranskassa.

NASDHA rekisteröi hevosia kolmessa luokassa:
  • Premium Class: lehmänkirjava hevonen, jonka suvussa on vähintään 87,5 % (7/8) sallittua kylmäveristä.
  • Regular Class: lehmänkirjava hevonen, jonka suvussa on 50-87,5 % sallittua kylmäveristä. Tähän luokkaan voidaan rekisteröidä myös ruunat, joiden suku on tuntematon, mutta jotka täyttävät muuten rodun ulkonäkövaatimukset.
  • Breeding Stock: yksivärinen hevonen, joka sukunsa puolesta olisi kelvollinen joko Premium Classiin tai Regular Classiin ja jonka toinen vanhempi vähintään on väriltään lehmänkirjava. Tämä on avoin vain tammoille ja oreille.
Näiden lisäksi on ollut myös ns. Indexing Registry, johon on rekisteröity hevoset, jotka eivät ole täyttäneet sukuvaatimuksia, mutta jotka muuten on katsottu soveltuviksi NASDHA:n rekisteriin ja jalostuskäyttöön. Tämä rekisteri on ilmeisesti suljettu vuonna 2003.

Rakenne
NASDHA ei tarjoa kovinkaan kummoista rakennemääritelmää. Toisaalta kun katsoo jo noita jalostuksessa sallittuja kylmäverirotuja, ne ovat rakenteeltaan melko erityyppisiä keskenään. On siis mahdollista, että NASDH:ssa on olemassa erilaisia linjoja, belgialaistyyppinen linja, perche-linja jne. Usein NASDH on hieman kevyempi kuin sen kylmäveriset kantavanhemmat, koska seassa on kevyempää rotua jonkin verran.

Tavoitteena on kuitenkin selkeän kylmäverityyppinen hevonen. Rakennemääritelmä on oma käännökseni ja tulkintani eikä virallinen.
  • Pää on hyvämuotoinen.
  • Kaula on kaareva, päänliittymä suhteellisen avoin.
  • Lavat ovat usein pystyt.
  • Runko on syvä ja leveä.
  • Selkä on lyhyt, leveä ja vahva.
  • Takaosa on leveä ja takaosan tulisi olla jossain määrin tasainen. Usein se kyllä ei omien havaintojeni perusteella ole, vaan selkeästi laskeva lautanen tuntuu olevan kenties jopa tyypillinen.
  • Jalat ovat vahvat ja tukevat ja sijoittuneet hyvin rungon alle.
  • Kyynärvarsi etujaloissa ja reisi ja koipi takajaloissa ovat lihaksikkaat.
  • Jaloissa ei aina ole pitkää vuohiskarvaa, mutta oletan että joillain yksilöillä voi olla, erityisesti jos suvussa on shireä tai clydesdalea.
  • Säkäkorkeuden tulee olla yli 152 cm (15 hh). Yleensä se on välillä 162-172 cm (16-17 hh), mutta voi olla korkeampikin.
  • Hevosen rakenteessa tai ulkomuodossa yleisesti ei saa näkyä merkkejä aasi- tai muuli-perimästä tai ponista.
  • Hevonen ei saa osoittaa taipumusta erikoisaskellajeihin.

Väri
Väri tuli jo mainittua: NASDH:n tulee olla lehmänkirjava. Tobiano on kirjavuuskuvioista yleisin, mutta myös overo (frame, mahdollisesti myös sabino ja splashed white) sekä tovero hyväksytään. Kuviosta riippumatta hevosella tulee kuitenkin olla vähimmillään määrätynkokoinen valkoinen laikku jalkojen ja pään ulkopuolella. Jos hevonen on kokovalkoinen, sillä tulee olla vastaavan kokoinen tumma laikku.

Pohjaväriä ei ole rajoitettu, mutta perusvärit ovat yleisimpiä. Kimosta pohjaväristä ei ole mainintaa, joten olettaisin ettei se ole ongelma, muttei välttämättä kovin toivottukaan. Siniset silmät ovat ok. Tiikerinkirjavuuden tuntomerkkejä ei saa olla.

Käyttö
Muiden keskiraskaiden kylmäveristen tavoin NASDH on ennen kaikkea työhevonen, mutta soveltuu moneen muuhunkin käyttöön, kuten valjakkohevoseksi ja harrasteratsuksi. Luonteeltaan niiden tulisi olla rauhallisia, sitkeitä ja miellyttämisenhaluisia.

Mites virtuaalimaailma?
Virtuaalimaailmassa ei taida olla ikinä ollut varsinaista NASDH:ta, tällä rotunimikkeellä siis. Niitä SDH:eja on ollut jonkin verran, mutta kuten kirjoitin yllä, se ei välttämättä ollut ihan prikulleen sama asia kuin tämä NASDH vaan luotu virtuaalimaailman tarpeisiin. Koska jäljetkin SDH:n mahdollisista rotu- ja jalostusmääritelmistä ovat kadonneet, minusta voisimme käyttää jatkossa SDH:n määritelmänä tätä.

Lähteet
Dutson, J: 96 Horse Breeds of North America.
Lynghaug, F: The Official Horse Breeds Standards Guide.

maanantaina, marraskuuta 20, 2023

Rotuesittelyssä schwarzwaldinrautias

Tällä kertaa rotuesittelyssä on kylmäverirotu, saksalainen schwarzwaldinrautias. Katsotaan sitten, jos jatkan koko loppuvuoden rotuesittelyillä, sillä onhan maailmassa kymmenittäin kiinnostavia rotuja.

© Bob Langrish


Historia
Schwarzwaldinrautias on nimensä mukaisesti kotoisin Schwarzwaldista, metsäiseltä vuoristoalueelta lounais-Saksasta. Se on läheistä sukua eteläsaksankylmäveriselle ja joskus schwarzwaldinrautiasta on pidetty eteläsaksankylmäverisen kevyempänä tyyppinä. Niin tai näin, molemmat polveutuvat norikerista tai sen tyyppisestä kannasta ja ovat hyvinkin vanhoja rotuja, oletettavasti peräisin jo keskiajalta. 

Schwarzwaldinrautiasta on kasvatettu St. Märgenin luostarissa, mistä juontaa rodun vanha nimi St. Märgener (Fuchs). Luostari perustettiin jo 1100-luvulla. Myös muut alueen luostarit ovat ilmeisesti kasvattaneet näitä. Toisaalta paikalliset maanviljelijät tarvitsivat hevosia maa- ja metsätöihin, kuljetuksiin ja muuhun sellaiseen. Koska kaikki maanviljelijät eivät suinkaan olleet varakkaita, he tarvitsivat monikäyttöisen hevosen, joka oli sopeutunut alueen oloihin ja taloudellinen pitää.

Rotuyhdistys perustettiin 1896 ja kantakirja avattiin samana vuonna. Ilmeisesti tässä vaiheessa yritettiin rotua parantaa ja sen kokoa kasvattaa käyttämällä belgialaisia kylmäverioreja, mutta nämä eivät olleet kovin soveltuvia käyttöön. Sinänsä vieraiden hevosten, erityisesti orien, käyttö schwarzwaldinrautiaan jalostuksessa ei ollut mikään uusi asia, sitä lienee tehty aiemminkin.  Vierasta verta on käytetty myös sittemmin rodun parantamiseen, mutta paremmin tuloksin. Hevosten määrä väheni 1970-luvulle tultaessa radikaalisti ja jos tulkitsin oikein, tässä vaiheessa on rotuun tuotu harkitusti muutamia vieraita rotuja, kuten norikeria, freiberginhevosta ja schleswig-holsteininhevosta, ehkä myös tanskalaista jyllanninhevosta. Nykyään rotua kasvatetaan Marbachin siittolassa.

Rakenne
Schwarzwaldinrautias on kylmäverinen, mutta sieltä kevyemmästä päästä. Minun tekisi vähän mieli lukea se samankaltaiseksi yleishevoseksi kuin suomenhevonen on, toki schwarzwaldinrautias on suokkia raskaampi. 

Tämä rakennepiirteiden listaus on oma käännökseni ja tulkintani, joten se ei ole virallinen.
  • Yleiskuva on tiivis, voimakas ja kompakti hevonen, joka ei kuitenkaan ole liian raskas.
  • Pää on lyhyt, viehättävä ja hienostunut.
  • Otsa on leveä, mutta pää kapenee turpaa kohti.
  • Silmät ovat suuret ja ilmeikkäät.
  • Korvat ovat pienet.
  • Kaula on lyhyt ja lihaksikas, päänliittymä on kuitenkin avoin.
  • Kaula on kiinnittynyt hyvin lapoihin.
  • Säkä ei ole kovin korkea ja erottuva.
  • Lapa on viisto, voimakas ja lihaksikas.
  • Runko on leveä ja syvä.
  • Selkä on lyhyt.
  • Lautanen on laskeva ja hännänkiinnitys matala.
  • Jalat ovat vahvat.
  • Pitkää vuohiskarvoitusta ei juurikaan ole, sen sijaan jouhet ovat yleensä runsaat, kihartuvat ja pitkät.
  • Tammojen säkäkorkeus 148-156 cm, orien säkäkorkeus menee 160 cm:iin asti, yleensä välillä 150-160 cm.
  • Luonteeltaan ne ovat työteliäitä, vilkkaita ja hyväluontoisia.

Väri
Kuten nimikin kertoo, schwarzwaldinrautias on tavallisimmin rautias. Tyypillinen ja ehkä tavoitelluinkin väri on tumma rautias vaalein jouhin. Väri on toisinaan hyvin tumma, mustaa lähentelevä, kuten tämän kirjoituksen kuvituskuvassa. Päämerkit ovat yleisiä, erityisesti piirrot ja läsit. Jaloissa sen sijaan ei ole sukkia ihan niin usein, vaikkeivät ne mitään tavattomia ole. Jalostusvalinta erityisesti tähän tummaan liinakkoväritykseen aloitettiin ilmeisesti jo 1800-luvulla ennen kantakirjan avaamista.

Rodussa on satunnaisia ruunikoita yksilöitä ja kimoista ja mustistakin puhutaan, vaikka niistä en ole nähnyt kuvia kyllä missään ainakaan toistaiseksi. Marbachista löytyy pari kappaletta ruunikoita schwarzwald-oreja. Ne ovat harvinaisia värejä, väittäisin ehkä että jopa erittäin harvinaisia.

Schwarzwaldinrautiaalta on löydetty harvinaisena myös hopeageeni. Koska suurin osa hevosista on raudikoita, hopeageeni ei tietenkään näy, mutta teknisesti ottaen olisi mahdollista syntyä hopeanruunikko tai hopeanmusta schwarzwaldinrautias. Rodun tyypillinen tumma liinakkoväritys muistuttaa kyllä hopeanmustaa, mutta kyseessä on kuitenkin raudikko.

Käyttö
Kuten historia-osiossa kerroin, schwarzwaldinrautias on alunperin ollut työhevonen, niin kuin kylmäveriset yleensäkin. Nykyisin työkäyttö on toki vähäistä tai peräti olematonta. Schwarzwaldinrautias kevyehkönä, enemmänkin ehkä yleishevosen tyyppisenä rotuna soveltuu hyvin valjakkohevoseksi ja myös harrasteratsuksi.

Rodun nimet
Schwarzwaldinrautias tunnetaan kotimaassaan nimillä Schwarzwälder Kaltblutpferd (schwarzwaldinkylmäverinen) tai lyhyemmin Schwarzwälder Kaltblut tai sitten Schwarzwälder Fuchs (schwarzwaldinrautias). Tuossa yllä tuli jo mainittua myös vanhempi nimitys St. Märgener tai St. Märgener Fuchs. Näiden lisäksi Oklahoma State University listaa myös Wälderpferdin. Englanniksi rotu tunnetaan useimmiten nimellä Black Forest Horse, mutta joskus näkee käytettävän myös termejä Black Forest Coldblood tai Black Forest Chestnut.

Rotu virtuaalimaailmassa
Nyt on nostettava kädet pystyyn ja sanottava, ettei ole kyllä hajuakaan schwarzwaldinrautiaan historiasta virtuaalimaailmassa. Ennen vuotta 2011 niitä on rekisteröity VRL:oon reilu 30 kappaletta. Kerpalla oli näistä muutamia ja jokunen RDN-kasvattikin syntyi. Minulla on hämärä muistikuva, että jokin yksittäinen hevonen olisi ostettu Ioniciinkin, mutta ensinnäkään ei ole mahdotonta ettenkö sekoittaisi sitä johonkin toiseen ja eipä se ole ainakaan varsaa täällä tehnyt. Ensimmäiset Ionicin schwarzwald-varsat syntyivät 2021.

Vuoden 2010 jälkeen schwarzwaldinrautiaita on rekisteröity vain muutamia vuotta kohti ja välivuosiakin on ollut, jolloin ei ole yhtään rekisteröintiä. Nyt tänä vuonna käyrä näyttää ylöspäin, koska Ioniciin syntyi kymmenkunta kasvattia ja sen lisäksi toin kymmenen suvutonta hevostakin. Lisäksi Lavender Fieldsissä näyttäisi olevan yksi tamma.

Lähteet
Haupt- und Landgestüt Marbach: Das Schwarzwälder Kaltblut.
Hendricks, B: International Encyclopedia of Horse Breeds.
Oklahoma State University: Schwarzwälder Fuchs Horses.
Schwarzwälder Pferdezuchtgenossenschaft e.V.: Das Schwarzwälder Kaltblutpferd (St. Märgener Fuchs).
Wikipedia: Black Forest Horse.
Muut määrittelemättömät lähteet.

maanantaina, elokuuta 30, 2021

American Sugarbush Harlequin Draft ja Sendera Draft

Rotuesittelyt jatkuvat edelleen yleisön toiveilla. Tällä kertaa esittelyyn pääsevät American Sugarbush Harlequin Draft (ASHD) ja Sendera Draft (sendera). Tekstissä sivutaan myös Stonewall Sport Horsea (SSH). Nämä kaksi kylmäverirotua esitellään yhdessä siksi, että niillä on yhteinen historia ja ilmeisesti rekisterit ovat eronneet kasvattajien erimielisyyksien takia, ei niinkään siksi että hevoset olisivat kovin erilaisia.

Historia

ASHD:n varsinainen historia alkaa vasta 90-luvun lopulta. Rodun perustaja ohiolainen Everett Smith omisti The Sugarbush Hitch Companyn, ymmärtääkseni jonkinlaisen valjakkopalveluita (kärryajelut, terapia, näytökset tjsp.) tuottavan yrityksen. Alunperin hänellä oli percheroneja, mutta sitten hän tutustui Stonewall Sport Horse -tyyppiin. SSH oli Michael "Mike" Muirin kehittämä raskastyyppinen lämminverinen, joka on usein tiikerinkirjava väriltään. Muir käytti myös percheroneja jalostustyössään. Smith päätti yrittää jalostaa uuden hevostyypin, jossa yhdistyisi SSH:n väritys ja kestävyys kylmäverityyppiseen rakenteeseen.

Ensimmäisenä ASHD:nä pidetään 1999 syntynyttä oria Sugarbush Harley Quinnea. Sen emä oli puhdas percheron-tamma ja isä tiikerinkirjava 3/4-perche-ori Stonewall Rascal. Smith jatkoi kasvatusta ja toi mukaan harkiten muita hevosia. Hevostyyppi alkoi kiinnostaa muitakin ja niitä alettiin kutsua Smithin yrityksen nimellä Sugarbush Drafteiksi. Melko pian kävi selväksi tarve myös rekisteröidä näitä hevosia, joten Smith perusti Sugarbush Draft Horse Associationin (SDHR) kehittämään ja rekisteröimään rotua. Ilmeisesti nimenomaan Smith perusti myös Stonewall Studbookin (SSB), mutta tästä en ole ihan varma.

Smith vetäytyi eläkkeelle 2008 ja ongelmat yhdistyksen ja rekisterin sisällä alkoivat. Tuloksena näistä ongelmista oli lopulta se, että rotuyhdistys ja rekisteri jakautuivat kahtia vuonna 2013, American Sugarbush Harlequin Draft Associationiin (ASHDA) ja alkuperäisen nimen Sugarbush Draft Horse Registryyn. Sekaanusten välttämiseksi Sugarbush Draft Horse Registry muutti nimensä Sendera Draft Horse Registryksi vuonna 2018. SDHR ei mainitse tästä jakautumisesta mitään historia-osiossaan, ASHDA:n sivuilla sävy on kitkerä ja syyttelevä. Tämä rodun historiikki on kirjoitettu ASHDA:n historian perusteella, koska SDHR:n sivuilla tätä eroa edeltävä historiaosuus on varsin ylimalkainen. ASHDA katsoo olevansa se oikea Smithin jalostustyön jatkaja ja ehkä se onkin, sillä SDHR ei mainitse historiassaan Smithiä tai Muiria lainkaan.

Rakenne

Näillä kahdella rekisterillä on toisistaan hieman poikkeavat rotumääritelmät. Tässä on ASHDA:n rakennekuvaus, käännös ja tulkinnat ovat omiani joten tätä ei voida pitää virallisena:

  • Säkäkorkeus on n. 157-173 cm (15.2-17 hh), mutta erikseen mainitaan että korkeuden perusteella ei saa hylätä hevosta, jos se on muuten oikeata tyyppiä.
  • Pää on selväpiirteinen eikä liian pieni. Profiili on suora tai kyömy.
  • Silmät ovat suuret, hyvin sijoittuneet ja niiden ilme on ystävällinen. Silmien väri voi olla mikä tahansa.
  • Korvat ovat suurehkot mutta hienopiirteiset, tammoilla usein hieman pidemmät.
  • Pään ja kaulan liittymä on avoin.
  • Kaula on keskipituinen, kaareva, lihaksikas muttei saa olla liian paksu. Se liittyy hyvin paitsi päähän myös lapoihin.
  • Lavat ovat lihaksikkaat ja kohtalaisen viistot, jotta ne tarjoavat hyvän längensijan, mutta mahdollistavat myös lisäämisen.
  • Runko on syvä ja leveä.
  • Ylälinjan tulisi olla lyhyempi kuin alalinjan.
  • Selkä ei saa olla liian pitkä eikä notko. Se on vahva ja leveä.
  • Lanne on lyhyt ja lihaksikas.
  • Risti ei ole terävä.
  • Säkä ja risti ovat yhtä korkealla. Jos säkä on hieman korkeammalla, sitä ei katsota virheeksi. Sen sijana takakorkeus on virhe.
  • Lautaset ovat takaapäin katsottuna tasaiset, yleisesti ottaen voimakkaat ja lihaksikkaat. Sivusta katsoen ne viettävät jonkin verran, ovat pyöreämuotoiset ja melko pitkät.
  • Häntä on kiinnittynyt korkealle.
  • Etujaloissa kyynärvarsi on melko lyhyt ja lihaksikas.
  • Nivelet ovat erottuvat.
  • Etujalat ovat suorat ja sijoittuneet hyvin rungon alle.
  • Etuvuohisten kulma on suhteessa lavan kulmaan, jotta se tarjoaa tarvittavan joustavuuden askeleissa.
  • Takajaloissa reisi ja koipi ovat hyvin lihaksikkaat.
  • Kinnernivel on vahva.
  • Kintereet ovat hieman pihdissä sisäänpäin ja takakaviot osoittavat hieman ulospäin.
  • Takajalat eivät saa olla etu- tai takanojoiset.
  • Sekä etu- että takasääret ovat sivusta katsoen leveät, mutta edestä katsoen kapeammat.
  • Kaviot ovat hyvämuotoiset ja ja terveet. Kanta on avoin ja kaviot ovat melko suuret, kuitenkin suhteessa hevosen kokoon. Kapeat tai matalat kaviot eivät ole toivotut.
  • Vuohisissa on jonkin verran pitkää karvoitusta, muttei niin paljon kuin monilla muilla kylmäveriroduilla (kuten shire, clydesdale).
  • Käynnissä on hyvä yliastunta ja se on puhdasta.
  • Ravi on joustavaa, puhdasta eikä se ole liian lyhyttä.
  • Laukka on voimakasta ja sujuvaa.

Senderan rotumääritelmä on ylimalkaisempi, mutta toisaalta siinä mainitaan useita hyvinkin tarkkoja mittasuhteita ideaalille hevoselle. Esimerkiksi pään pituuden tulisi olla sama kuin lapaluun, kaulan pituuden tulisi olla 1,3-1,5 kertaa pään mitta jne.

Väri

Molemmissa rekistereissä ideaalina on tiikerinkirjava väritys, mutta väri ei varsinaisesti ola poissulkeva tekijä. On myös yksivärisiä hevosia. Lehmänkirjavuus on kiellettyä molemmissa rekistereissä, mutta ASHDA määrittelee tämän hevosen ulkoasun perusteella ja SDHR geenitestien perusteella. Senderoilla kielletään tobiano, frame, sabino (SB1), splashed whiten versiot SW2 ja SW3 sekä W-variantit W3, W5 ja W10. Hevonen tulisi testata näiden suhteen jos sen suvussa esiintyy näitä tai näihin viittaavaa kuviointia tai jos hevosella itsellään on näihin viittaavia kuvioita.

ASHDA kieltää nykyään kimot tai ainakin niiden käyttämisen risteytyksissä. Aiemmin tämä on ollut sallittua ja on olemassa kimoja ASHD:ja. Nämä ovat edelleen jalostuskelpoisia, mutta kahta kimoa ei saa risteyttää keskenään.

Käyttö

Erityisesti SDHR:n sivuilla korostetaan sitä, että tämä hevonen on kylmäveriseksi korkeintaan keskiraskas. Toisinaan tämän yhteydessä mainitaan nimitys "riding draft". Nämä eivät tosiaan ole yhtä raskaita kuin monet vanhat eurooppalaiset kylmäveriset, jotka ovat selkeästi työhevosia. Senderat ovat sopivia ratsuiksi ja valjakkohevosiksi.

ASHD:ien kohdalla sitä keveyttä ei niin mainosteta, mutta suunnilleen samankaltaiseen käyttöön nekin mainitaan sopiviksi. Samalla tavoin se näkynee myös rakenteessa, sillä nekään eivät ole mitään supermuhkuja. Jos pitäisi vertailla suomenhevoseen, niin nämä ovat kuitenkin nyky-suomenhevosia jykevämpiä.

Jalostus

SDHR otti alunperin linjakseen sen, että lähes mikä tahansa rotumääritelmän täyttävä hevonen voidaan hyväksyä rekisteriin ja jalostukseen. Näin on ollut ainakin aiemmin, mutta rekisteri työskentelee sen eteen, että se voitaisiin jonakin päivänä sulkea.

Myös ASHDA:n rekisteri on avoin, mutta siihen hyväksyttävien hevosten suku tulisi olla tiedossa ja siinä tulisi olla vain hyväksyttyjä risteytyksiä. Hyväksytyt rodut ovat:

  • Quarter-hevonen (värirajoituksia, ei saa olla tuplarekisteröity paint-rekisteriin)
  • Appaloosa
  • Knabstrupinhevonen
  • Stonewall Sport Horse, appaloosa-kylmäveri-risteytys, joka on rekisteröity SSB:ssä
  • Muu lämminverinen jolla on LP-geeni
  • Perchenhevonen
  • Clydesdalenhevonen
  • Shirenhevonen
  • Suffolkinhevonen
  • Belgiankylmäverinen (brabant)
  • (American Cream Draft,1.1.2022 lähtien ei ole enää sallittu risteytys)
ASHDA on kieltänyt 4.7.2014 jälkeen SDHR-rekisteröidyt hevoset. Myös friisiläisristeytykset kielletään yksiselitteisesti. SDHR ei ota kantaa friisiläisiin, mutta se ei ole muutenkaan listannut ainakaan nettisivuillaan hyväksyttyjä tai kiellettyjä risteytyksiä. Molemmat rekisterit saattavat vaatia risteytyksiin käytetyiltä roduilta tiettyjen geenivirheiden testejä (kuten HERDA, HYPP) tai ainakin niitä suositellaan.

Lähteet

keskiviikkona, huhtikuuta 04, 2018

YLA2-palkinto!

Tauko ei ole varsinaisesti ohi, mutta tuli nyt sen kertaluokan uutisia, että minä halkean jos en pääse leveilemään. Meidän perche-ori Gilles de Beauregard meinaan nappasi maaliskuun YLA-tilaisuudesta peräti kakkospalkinnon!

Tunnustan toki, että valmistauduin tilaisuuteen kovasti, kirjoitin historiaa ja vähän päiväkirjaakin (millaista fuskaamista kirjoittaa päiväkirjaa vuosien takaisilla päivämäärillä, mutta kun en keksinyt muutakaan!), kaivoin kisatuloksia ja viilasin luonnekuvausta. Sukuselvitys oli kuitenkin kirjoitettu jo aikaisemmin ja varsojenkin tilanne oli oikein hyvä. Kuva oli myös jo vanhastaan, vaikkei siinäkään hurraamista ole.

Gillesin pistesaalis oli 28 (18+10) - 24 (14+10) - 17 - 15 - 3 = 87p

Jos lähdetään ensin noista tekstipisteistä eli luonnekuvaus ja muut tekstit. Luonteesta tuli tuo 18/20 pistettä ja olen tosi iloinen siitä. Luonnekuvaus on kirjoitettu vuosia sitten enkä muista tarkalleen mistä sain inspiraation siihen, mutta itse olen aina tykännyt tuosta kovasti. Kiva että muutkin tykkäävät. Lisäsin YLAa varten luonnetekstiin vain viimeisen kappaleen, jossa kerrotaan hoitamisesta.

Muista teksteistä tuli 10/20 pistettä:
– Historia-osuus 2 pistettä
– Päiväkirja 4 pistettä: 4 kappaletta yli 50 mutta alle 100 sanan tekstejä, 0,5p per merkintä, omistajan kirjoittamista teksteistä saa lisää 0,5p per merkintä
– "Pitkäjänteisyys" 1 piste
– Lisäpisteet mitä ilmeisimmin sitten 3 pistettä

Jalostusosiossa suvusta tuli 14/21 pistettä. Gillesille on kirjoitettu sukuselvitystä kahdesta polvesta, kolmeen polveen asti on merkitty väri ja säkäkorkeus. Ilmeisesti sain näistä kahdesta ensimmäisestä polvesta täydet sukuselvityspisteet, koska 1. polven hevosista voi saaja 2,5p/hevonen eli yhteensä 5 ja toisen polven hevosista 2p/hevonen eli 8. Ja sitten vielä sain kahdeksasta 3. polven hevosesta 0,125p/hevonen, kun niillä tosiaan oli ne säkäkorkeudet ja värit merkitty eli yhteensä yksi piste. Tästä tulee Leinon laskuopin mukaan 14 pistettä. Yllättävää on se, että sain näinkin hyvät pisteet, vaikka sukuselvitys onkin aika tiivis eikä yhdestä hevosesta ole kerrottu mitenkään laveasti. Yhteismittaa sukuselvityksellä on 380 sanaa ja kun siinä 6 hevosta on esitelty, yhdelle hevoselle on uhrattu vain vähän yli 60 sanaa tekstiä. Minä ihan luulin että sukuselvityksissäkin lasketaan sanoja ja mitä pidempi, sen parempi (vaikka oikeasti se on ihan päinvastoin).

Varsapisteitä tuli 10/12 pistettä. Gillesillä on 4 varsaa, kaikilla on sivut, joten 4 pistettä tulee siitä. Remyllä on kuva ja sijoituksia, joten siitä sai 2 pistettä lisää. Liloulla on kuva ja varsoja, joten toiset 2 pistettä. Näistä pitäisi tulla 8 pistettä enkä ymmärrä, että mistä tuo 10 on saatu. Amédéella on kuva ja yksi sijoitus ja yksi astutus (varsaa sopii odotella syntyväksi heinäkuussa); Géraudilla ei ole kuvaa, mutta useampi astutus merkittynä. Olisiko siis tuomarilla käynyt lipsahdus ja olisi antanut Amédéesta 2 pistettä lisää vai olisiko niin että Amédéesta olisi saanut yhden pisteen ja Géraudista yhden pisteen myös. Tosin pisteytysohjeessa ei puhuta mitään siitä, että voi jakaa 2 lisäpisteen sijaan yhden pisteen. No, ei sillä, en minä valita noista lisäpisteistä.

Kisapisteet ovat 17/22. Tavallisia kisaosallistumisia on päälle 40, näistä saa 10 pistettä, ja sijoituksia 8, joilla saa jo maksimipisteet 7.

Rakennepisteitä tuli 15/20 ja niistä minä en sano mitään. Kuvan laadun ja hevosen asennon huomioonottaen pistemäärä on mielestäni vähän yläkantissa. Muuten en osaa sanoa sitä enkä tätä että onko tuo nyt hyvä- vai huonorakenteinen percheron.

Lisäpisteitä tuli 3/10. Suvulla ei luonnollisesti YLA-palkintoja ole, eikä niitä löydy varsoiltakaan, joten oletan Gillesin saaneen 2 pistettä sivujen selkeydestä ja yhden pisteen ulkoasun persoonallisuudesta (vaikka siellä just sanotaan, että persoonallinen ei ole teksti valkoisella taustalla). Kritisoin hieman tuota "persoonallisuuden" vaatimusta jo Köpin YLA-palkintoa ruotiessani ja totesin silloin, että virtuaalimaailmassa edelleen musta teksti valkoisella taustalla ja sinisillä linkeillä on varsin harvoin nähty kombinaatio ja sen takia sitä voidaan pitää persoonallisena valintana, vaikkei se räjähdäkään silmille värien ilotulituksena, mikä oli "persoonallisen" ulkoasun määritelmä joskus 15 vuotta sitten...

Mutta ulkoasun toimivuus! Gillesin sivut ovat vielä Ionicin vanhan leiskan mukaiset ja sen viritelmän, mikä Ionicin ulkoasu alunperin oli, ei olisi koskaan pitänyt päästä mihinkään julkisesti saataville. Se koodi on meinaan niin hirveää risukkoa ja koko sivun toteutus on niin tyhmä. Okei, se voi näyttää selaimessa hyvällä tsägällä ihan kivalta ja siistiltä, mutta ei se toimi. No, eipä YLA ole koskaan keskittynyt sivujen teknisiin ratkaisuihin, mutta kai minä nyt saan itsekseni vähän nauraa tuolle "toimivuudelle" ja siitä saadulle yhdelle pisteelle.

Eipä siinä, kyllähän minä ihan tosissani lähdin hakemaan palkintoa Gillesille, mutta olisin ollut siihen kolmoseenkin tyytyväinen. Ja erityisen tyytyväinen olen siitä, että Remyä lukuunottamatta kaikki jutut ovat ihan itse tekemiäni, ei ole kasvattaja kilpailuttanut enkä ole ostanut valmennuksia tai luonnekuvauksia muilta. Kyllä tämä sydäntä lämmittää ja olen oikein ylpeä itsestäni!

–S

keskiviikkona, helmikuuta 28, 2018

Ionicin perchenhevoset

Perchenhevonen on tällä hetkellä Ionicin kylmäveriroduista monilukuisin. Se ei sinänsä ole paljon sanottu, niitä on reilu parikymmentä. Eikä meiltä löydy kuin ehkä puolen tusinaa eri kylmäverirotua ja ainoastaan suomenhevosten määrä on lähelläkään percheronien määrää. Mutta on nyt kuitenkin ja pitäisin hyvin mahdollisena että olemme silti virtuaalimaailman suurin perchenhevosten omistaja sekä tietenkin suurin, mutta todennäköisesti myös ainoa kasvattaja.


© Bob Langrish

Ensimmäiset percheronit keksittiin Ioniciin niinkin varhain kuin 2008, ne olivat ori Mercure Blanc GA ja tamma Nébuleuse GA. Ihan varmaa muistikuvaa ei kyllä ole siitä, että miksi nämä keksittiin, mutta en usko meneväni pahasti metsään jos väitän ajatuskulun menneen suunnilleen näin: "Perchenhevonen olis kyllä ihan kiva rotu, mut niitä ei ole kellään. No, keksinpä pari niitä meille, kun tuossa jokunen kuvakin on..." Ensimmäinen perche-varsakin syntyi 2008, ori Blanc Brillant Ion, mutta se puolestaan ei jättänyt yhtään varsaa, kumma kyllä. Voisi tarkistaa, jos siitä vaikka löytyisi pakastetta (vihje: varmasti löytyy). Sen sijaan Blanc Brillantin pari vuotta myöhemmin syntynyt täysisisar Blanche Ion on jättänyt ihan merkittävänkin jäljen meidän percheron-jalostukseen ja siinä mielessä Blanc Brillantin käyttö ei ole erityisen välttämätöntä.

Seuraavat percheronit tulivat meille sitten vasta 2013 ja siitä se meidän perche-jalostus sitten oikeastaan saikin tuulta siipiensä alle. Toisin kuin poitoun kanssa, perchenhevosten kanssa emme ole joutuneet puuhastelemaan sataprosenttisen yksin. Vuosien mittaan Ioniciin on tullut muutama ostohevonen ja ainakin Lymiestä ja Wild Horse Ranchilta on löytynyt tammoille oreja. Nyt viimeksi perchenhevosten tilannetta peratessani totesin kuitenkin, että niitä pitää tuoda lisää, jos meinaa jalostusta jatkaa. Niinpä tässä alkuvuodesta meille tulivat täysisisarukset tamma Alestienne de la Lovignon ja ori Baladine de la Lovignon sukuineen. Näillä on kaksi polvea sukua ja sopivat siis erinomaisesti lähes kaikille meidän perchenhevosille suvun tasaisuuden puolesta.

Percheroneissa muuten muhii pieni väriongelma. Kotimaan Ranskan kantakirja hyväksyy ainoastaan mustat ja mustankimot percheronit ja vain pienet merkit sallitaan. Samaa linjaa noudattelee myös Britannian rotujärjestö, Australian rotujärjestö mainitsee että rautias voi olla mahdollinen, mutta että raudikko-oriit eivät ole kelvollisia kantakirjaan. Sen sijaan Yhdysvalloissa hyväksytään muutkin värit, rautias ja ruunikko ainakin ja päistärikkökin on mainittu ja niitäkin taitaa ihan oikeasti olla. Ruunikko on hyvin harvinainen Atlantin tuolla puolenkin. Ionicissa on toki noudateltu aina kotimaan standardia ja itse asiassa törmäsin tähän eroavaisuuteen vasta jokin aika sitten, kun Bob Langrishin galleriassa tuli vastaan rautias hevonen, jota väitettiin percheroniksi. Olin pudottaa suomut silmistäni: tiedän toki että kahdesta mustasta voi syntyä rautias varsa, jos molemmat vanhemmat ovat Ee-tyyppiä, mutta kun percheroneilla ei pitäisi. Ei niin, paitsi Yhdysvalloissa saa.

Toinen asia on se, että perchenhevosissa on kahta eri tyyppiä, tai ainakin emämaan kantakirja ne erottelee, Trait ja Diligencier. Trait on raskas työhevonen, maatöihin ja raskaaseen vetämiseen soveltuva hevonen. Sanoisin että suurin osa meidän perche-kuvista edustaa juurikin tätä tyyppiä, mutta Papillon aivan varmasti. Diligencier sen sijaan on kevyempi, korkeampi, korkeajalkaisempi. Niitä käytetään enemmänkin nopeaan vetotyöhön, ei niinkään raskaaseen, mutta niitä näkee myös valjakkohevosina ja harrasteratsuina. Meidän hevosista Baladine olisi ehkä lähellä sitä tyyppiä. Minulla on pieni perstuntuma siitä, että Yhdysvalloissa on paljon tuota Diligencier-tyyppiä, Euroopassa sitten molempia tai ehkä enemmän tuota raskasta Trait-tyyppiä. Sitä en tiedä, että miten tarkkaan Ranskassa näitä tyyppejä pidetään erillään. Meillä ne nyt ovat kaikki suloisesti sekaisin, kun ei auta kuvien kanssa hirveästi nirppailla.

Mitä tulee Ionicin perchenhevosten tilanteeseen, niin sehän on nyt hyvä, kiitos noiden tuontihevosten. En kuitenkaan panisi mitenkään pahaksi jos jostain löytyisi ostohevosia vielä vähän lisää. Suvuttomatkin kelpaavat, suvulliset olisivat kivoja myös ja jos löytyisi sukuja, joita ei Ionicissa vielä ole, olisin ikionnellinen (mutta realisti: tokkopa moisia on).

–S

sunnuntaina, helmikuuta 04, 2018

Ionicin poitounhevoset

Ionichan ei ole koskaan profiloitunut minään kylmäveritallina, Virginia tunnetusti ei ole koskaan noista raskaista kylmäverisistä erityisemmin välittänyt. Vaikka ei se ihan paikkaansa pidä, kyllä Virginiakin näistä muhkuista on kiinnostunut, se on vain se rakennearvostelu mikä on niin vaikeaa ratsuhevosiin tottuneille. Se on ihan pätevä syy sille, että jokin rotu jää vähän lapsipuolen asemaan. Harvinainen rotu on kuitenkin aina harvinainen rotu ja jo pelkän eksoottisuuden vuoksi monet raskaat kylmäveriset kiinnostavat meitä. Poitounhevonen on sieltä ehdottomasti eksoottisimmasta päästä.


© Eponimm (CC BY-SA 3.0)
Kuvan kokoa muutettu ja värejä muokattu

Poitounhevonen (tai Poitevin tai Mulassier tai Moulassier tai Poitevin Mulassier) on todellakin yksi harvinaisimmista kylmäverisistä virtuaalimaailmassa, mutta meillä niitä on kuitenkin pieni lauma, kymmenkunta yksilöä. VRL:n rekisterissä on 14, joista vain yksi ei ole meidän ja sekin on ikävästi kadonnut. Siinä melkein kaikki virtuaalimaailman poitout kautta aikojen taitavatkin sitten olla, Djoehemissa oli vuonna 2008 yksi ori (mahdollisesti enemmänkin, mutta niistä ei ole jäänyt mitään jälkiä) ja meillä on muutama vanha, aikoja sitten kuollut kasvatti, joita ei olla koskaan rekisteröity. Sitten jos muilla omistajilla on ollut joitain hajayksilöitä, niistä haluaisin kyllä kuulla! Varsinkin jos ovat vielä elossa ja mahdollisesti käytettävissä jalostukseen...

Poitoulla ei ole mitenkään erikoista historiaa Ionicissa. Ensimmäinen yksittäinen kasvatti omista tuontihevosista syntyi vuonna 2006, samana vuonna syntyivät muutenkin ensimmäiset kylmäveri-varsat meillä. Seuraava kasvatti syntyi 2008, sitten 2010, 2014 syntyi kaksi varsaa, samoin 2016 ja viime vuonna syntyi 4 varsaa. Täksi vuodeksi on kaavailtu muutama varsa myös. Nuo aikaisimmat varsat olivat kaikki tammoja, joten en ole päässyt käyttämään niitä jalostuksessa näin myöhemmin, mutta ensimmäisen tuontioriimme Le Rex Soleilin pakastetta löytyi vielä muutamalle tammalle viime vuonna.

Noin yleisesti poitounhevonen on rotuna aika poikkeuksellinen. Sen päätarkoitus oli vielä 1900-luvun alkupuolella muulien tuottaminen. Muulihan on lajiristeytys ja steriili, joten muulien kasvattaminen vaatii sitä, että on sekä hevosia että aaseja. Poitou-muuli oli voimakas työeläin, ne syntyivät poitounhevostammoista ja isänä olivat isokokoiset, pitkäkarvaiset poitounaasioriit. Poitounhevosia ei siis ole käytetty työhevosina ainakaan suuressa määrin ja jalostusvalintakaan ei ole painottanut välttämättä työominaisuuksia. Tämä näkyy edelleen tänä päivänä, Wikipedia väittää rodun olevan hitaanpuoleinen ja hieman flegmaattinen eikä välttämättä kovin kestävä. Tiedä sitten miten oikeassa Wikipedia tällä kertaa on. Muulinjalostus osiltaan johti siihen, että rotu alkoi harvinaistua jo 1800-luvun puolella, varsinkin vanha tyyppi, kun vanhan tyypin isokokoiset ja rotevat tammat varsoivat vain muulivarsoja, eivät puhdasrotuisia poitounhevosia jatkamaan sen rodun jalostusta.

Kantakirja perustettiin 1884 ja 1922 se suljettiin vain puhdasrotuisille. Tässä vaiheessa kuitenkin rodun tilanne alkoi olla jo varsin heikko, koneellistuminen vei tarpeen sekä muuleilta että työhevosilta. Poitounhevosia alettiin kasvattaa lihaksi, mutta siinäkin nopeammin kehittyvät ja suuremmaksi kasvavat rodut olivat parempia. 90-luvun alkupuolella rodun lukumäärä oli vähäisimmillään, puhtaiden yksilöiden lukumäärä oli ilmeisesti vain muutamia satoja. Nyt tilanne on vähän parantunut, mutta rotu on silti varsin harvinainen reaalimaailmassa.

Tämä lyhyt historiakatsaus kertoo syyn siihen, miksi poitounhevosen rakenne on hieman erityyppinen kuin muilla ranskalaisilla kylmäverisillä eikä välttämättä aina täysin virheetön: jalostusvalintaa ei ole määrätietoisesti tehty ajatellen hyvää rakennetta ja hyviä työominaisuuksia kun rodun pääasiallinen käyttötarkoitus on ollut jokin muu. Niinpä poitounhevosen runko on kevyenlainen verrattuna vaikkapa ardenneriin tai bretoniin. selkä tapaa olla myös pitkähkö. Lautanen sen sijaan on usein hyvinkin lyhyt ja jyrkkä. Pää ei ole jalo kuten perchenhevosella tai boulognenhevosella, poitoun pää on yleensä iso ja hivenen raskas, profiili on usein kyömy. Parhaat yksilöt ovat toki hyvinkin tasapainoisia ja lihaksikkaita ja siihen lienee nykykasvatuksen pyrkimyskin.

Väreistä varsinaisesti kiellettyjä ovat vain lehmän- ja tiikerinkirjavat. Poitou on ranskalaisista kylmäverisistä tietääkseni ainoa, jolla esiintyy hallakkovärejä, vieläpä peräti melko yleisenä. Myös päistärikköjä näkee jonkin verran, kimokaan ei ole tavaton. Voikkovärien esiintymisestä sen sijaan en tiedä, mutta tokko ne täysin mahdottomia ovat, harvinaisia kylläkin sen kuvamateriaalin perusteella mitä minä olen nähnyt. Musta- ja ruunikkopohjaiset värit ovat yleisimpiä, mutta rautias ja punahallakko eivät ole tavattomia, raudikko väritys periytyy Wikipedian mukaan breton-risteytyksiltä.

Harvinainen, hieman erilaisennäköinen kylmäverinen, jolla on melko runsaasti erikoisvärejä? Hmm... Kyllä, sorrun! Välittömästi! Minulle poitou on varmasti yksi kiinnostavimmista kylmäverisistä näiden seikkojen takia. Kuvien vähäisyyden vuoksi siitä tuskin tulee mitään jättisuurta rotua Ionicissa. Tällä hetkellä jalostus on pullonkaulassa, vielä onnistui varsojen teettäminen, mutta seuraavalla kierroksella täytyy keksiä sitten lisää hevosia. Enkä pahastuisi, jos joltakulta toiseltakin löytyisi näitä...

– S

keskiviikkona, marraskuuta 08, 2017

Ionicin pikkurotuja, osa 1

Tässä blogitekstissä on esitelty muutamia Ionicin pikkurotuja.


Vladimirintyöhevoset
Ionicin vladimirintyöhevoset

Meillä on kaksi suvutonta vladimirintyöhevosta, ori ja tamma, molemmat omia tuonteja. No, näistä saa sen varsan, pari eikä sen enempää. Ensimmäinen varsa meni jo Kadotettuun, toista odotellaan syntyväksi tänään. Mitä minä ikinä tulen tekemään näillä kahdella ja niiden varsalla? En tiedä. Rotu olisi kiinnostava, mutta kuvia uupuu, joten taitaa homma jäädä tähän. Ei ketään kiinnostaisi tuo tänään syntyvä varsa? Ei ole vielä sukupuolesta tietoa, joten siihen voi itse vaikuttaa.


Vuonohevoset
Ionicin vuonohevoset

Vuonohevostenkaan kanta ei ole mikään järin suuri: ensin tuli ori Oddleik, sen jälkeen tamma Ona, sitten on näiden kahden tammavarsa ja ori, jonka emä on vieras tamma ja isä Oddleik. Mutta vuonohevosia saa sentäs ostettua muualta, se ei ole niin hyperharvinainen rotu kuin edellä esitelty vladimir, niin että voin pitää itselläni pikkuisen lauman vuonohevosia, tarpeen tullen ostella muilta hevosia ja käyttää muiden oreja omille tammoilleni.

Sillä ovathan nuo vuonikset aivan hurmaavia! Olen saanut tai ostanut joitain vuonohevoskuvia muilta harrastajilta (kiitos!), toki niitä löytyy Bob Langrishiltäkin ja sekalaisista muista lähteistä. Erikoisvärit kiinnostelisivat, mutta kuvat ovat ongelma, luonnollisesti. On meillä sentäs yksi hiirakko ja yksi valkohallakko.


Tanskanpuoliveriset
Ionicin tanskanpuoliveriset

Tanskanpuoliverisiä meillä on oikeastaan vain FWB-jalostusta varten. Pienen lauman kantatamma on nyt jo kuollut Renate Lennstrup, jonka ilmeisesti Virginia keksi jollekin vuosia sitten ihan vain keksimisen ilosta. Vuosia myöhemmin tämä sama joku tuli kysymään, että haluaisimmeko tamman itsellemme kun hän on lopettamassa talliaan. No mutta tottahan toki otimme Renaten, suvuton puoliveritamma on aina tervetullut lisä laumaan. Renate varsoi viisi varsaa, joista kaksi oli puhtaita DWB:itä vieraista oreista.

Tällä hetkellä tilanne on siis lohduton siinä mielessä että kaikki ovat sukua keskenään, emälinjasta löytyy Renate. Eipä siinä mitään, eihän se muihin puoliverisiin yhdistellessä haittaa, mutta ei tuo DWB nyt olisi mitenkään hassumpi rotu vaikka sitä jalostaisi pienimuotoisesti puhtaanakin... Että jos on myynnissä suvullisia tai suvuttomia tanskalaisia, niin voisin vilkaista.


Shirenhevoset
Ionicin shirenhevoset

Shirenhevosista ei ole paljon kerrottavana. Meillä on tamma ja sen varsa, jonka isä on Penrosen komea ori. Ei kukaan haluaisi ostaa tuota Magnolia Ionia? Saisi kuvankin mukaan.


Shagyat
Ionicin shagyat

Kun Ionic perustettiin, shagyan piti olla yksi kasvatusrotu. Muutama ensimmäinen yksilö tulikin Marineasta, jossa Virginialla oli ollut muutamia shagyoita. Itse asiassa Ginillä oli pari shagyaa, ori Bint Amouna ja tamma Glorieta Khofo, jo ennen Marineaa ja alkuvuodesta 2002 syntyi muutama Gin-shagya. Esimerkiksi ori Gin Noirin myöhemmistä vaiheista ei ole tietoa, niin että sen voisi ns. "ottaa takaisin". Joka tapauksessa nämä vanhat nimet löytyvät ori Lukacs KTN:n suvusta, tosin hyvin kaukaa ja Luka onkin mainittu useaan otteeseen eri yhteyksissä, koska olen käyttänyt sitä anglo-trakehner- ja angloarabi-jalostuksessa arabin sijassa.

No, palataan vähäksi aikaa vielä sinne Ionicin alkuvuosiin. Shagyaa siis piti alkaa jalostaa ja muutama hevonenkin oli sitä varten. Vuonna 2004 syntyi kolme kasvattia, jotka kaikki myytiin ja sitten myytiin loputkin hevoset, kun homma ei lähtenyt lentoon. Virginia sanoi tuolloin, että kaikki shagyakuvat tarvitaan terskinhevosille, se oli osasyy siihen, miksi shagyajalostus ajettiin alas.

Mutta eihän sille mitään voi kun joku rotu polttelee. Vastustimme kiusausta vuoteen 2013, jolloin Cendarlen omistaja teki liian hyvän tarjouksen ja saimme Lukacsin. Ei meillä tosin ollut mitään aavistusta, missä sitä voisimme käyttää, kun saman rodun tammoja ei ollut eikä pitkä- mutta erisukuisia tammoja ylipäänsä löytynyt mistään. Pari vuotta myöhemmin hankin Branwenista pari lyhytsukuista tammaa ja nyt tänä vuonna syntyivät ensimmäiset shagyavarsat 13 vuoteen! Lisäksi löysin joltain vastikään aloittaneelta tallilta joitain suvuttomia oreja ja sovin jo niiden astuvan nuo meidän lyhytsukuiset tammat, niin että vähän jotain uutta verta on tulossa.

Shagya olisi kertakaikkiaan sellainen rotu, joka kiinnostaisi kovasti. Asiassa on vain pari muttaa: ensinnäkin sopivat kuvat ovat melko kiven alla ja toisaalta Gin oli oikeassa, niitä menisi terskeillekin. Toisekseen shagyoita ei ole kenelläkään, joten joutuisin puurtamaan yksin. Se sujuu muutaman sukupolven ajan, mutta sitten tulee seinä vastaan jalostuksessa tai hevosten määrässä. Älkää nyt sitten vain kysykö mitä aion näiden shagyojen kanssa tehdä. Todennäköisesti muutaman vuoden päästä itken niiden tilannetta täällä blogissa.


Ruotsinpuoliveriset
Ionicin ruotsinpuoliveriset

Ruotsinpuoliverinen on pieni pv-rotu, joka muiden tavoin on meillä pääasiassa tarkoitettu FWB-jalostukseen, mutta tässä muutaman vuoden aikana on syntynyt muutamia ihan puhtaitakin SWB-varsoja, omista tuontivanhemmista. SWB olisi kyllä kiva rotu jalostaa noin omana itsenäänkin, katsellaan nyt vähäsen aikaa miltä ruotsalaisten tilanne alkaa näyttää. En pahastu, jos tarjoat ostettavaksi näitä!

maanantaina, tammikuuta 02, 2017

Virtuaalisia suffolkinhevosia: Norton Hill Suffolks

Tänään oli taas päivä, jolloin olin pudottaa silmät päästäni nähdessäni ensiesittelyssä olevan tallin nimen: Norton Hill Suffolks. Suffolkinhevosia! Suffolkinhevoset ovat aina olleet Brittein saarten kylmäveriroduista se vähiten tunnettu, tinkereitä on suorastaan runsain mitoin niihin verrattuna ja suurelle yleisölle ovat tuttuja myös shiret ja clydesdaletkin, mutta suffolkinhevosia ei virtuaalimaailmasta löydä eikä ole koskaan löytänytkään.
Ehdin nopeasti jututtaa kävelevää historiankirjaa (tunnetaan myös nimellä Virginia) aiheesta ja hän totesi, ettei ainakaan muista koskaan törmänneensä suffolkinhevosiin muutamaa aivan satunnaista hajayksilöä lukuunottamatta, saati sitten että yksinomaan niihin keskittyvää tallia olisi nähnyt koskaan. Marineassa kuulemma oli aikoinaan yksi suffolk, suvuton ori Royal Heritage's Maximillian, mutta siitä ei koskaan mitään sen enempää tullut. Joten Norton Hill tekee kyllä historiaa rotunsa kanssa.

Koska suffolkinhevonen on listattuna meidän pitkän-pitkällä "näitä pitäisi joskus hankkia talliin" -listalla, alkoi jo pikkuisen syyhyttää että jos sitä omankin suffolkin hommaisi. Keksisi vaikka oriin ja tamman, varsan saattaisi saada kaupattua Norton Hilliin sitten.

–S

keskiviikkona, marraskuuta 16, 2016

Penrose Shires

Milloin olette viimeksi nähneet shirenhevostallin? Tai ylipäänsä mihinkään raskaisiin kylmäverisiin erikoistuneen siittolan? Niin, kunhan ei jouduttaisi menemään Aiasiin asti, jotain irlannincob-kasvattajia on saattanut olla kyllä sen jälkeenkin. Mutta nyt osui foorumeilta silmään Penrose Shires, nimensä mukaisesti shirenhevosiin keskittyvä talli.

Koska shirenhevosia on virtuaalimaailmassa kovin vähän ja nekin hajallaan, yksi siellä, toinen täällä, Penrose on aloittanut kasvatustaan pääasiassa suvuttomilla hevosilla. Muutaman suvullisenkin hevosen omistaja on talliinsa löytänyt ja yksi oma kasvatti on syntynyt jo. Siitä se alkaa, toivottavasti myös jatkuu mahdollisimman kauan, vaikka tiedän toki helpompiakin asioita kuin kasvattaa jotain rotua käytännössä yksin. Se loppuu jossain vaiheessa, joko jalostushevosten puutteeseen tai hevosmäärän räjähdykseen.

Penrosen hevosilla on aivan ihastuttavia kuvia ja siitäkös minä pidän. Törkeän hienoja ja upeita hevosia jok'ikinen. Plussaa toki on se, että meidän ainokainen shiretamma Masquerade LAC löysi sieltä itselleen sulhon, Odds Of Vengencen. Komea kaveri ja vieläpä kimo!

–S

keskiviikkona, kesäkuuta 01, 2016

Esittelyssä kuukauden valinnat

Se taas kuukausikin ehti vaihtua ilman ja sehän tarkoittaa kuukauden valintojen päättämistä ja esittelyä. Tällä kertaa teemana on jälleen omituiset otukset:
Jeannot Ion, poitou-ori
Nkechinyere, dongola-tamma
Breawa


Meidän poitou-lauma on pieni eikä siellä ole muutaman tamman lisäksi kuin kaksi oria: Jeannot ja sen isä, suvuton tuontihevonen Urate du Palais. Jotain tarttis tehdä ja tehdäänkin, kunhan keritään. Se ei toki Jeannotia haittaa, se on komea hallakko-ori, rotuisekseen mielestäni hyvinkin tiiviin ja hyvärakenteisen näköinen. On nimittäin myönnettävä, että kaikki poitout eivät ole aina yhtä kivannäköisiä.

Jeannot on jo yhden tamman astunutkit, yhden meidän suvuttomista tuontitammoista. Sukupuolta, saati nimeä ei olla päätetty vielä, mutta värien kanssa ei tarvitsei tyytyä mihinkään tavanomaiseen. Isältä löytyy siis hallakkogeeni ja emältä saisi päistärikköä. Tässä syy miksi pidän niin kovasti poitouista: erikoisemmat värit!


Nkechinyere ja sen kasvattajatalli Zen on mainittu blogissa jo ainakin pariin kertaan. Mutta nyt vasta, kun sain tammalle kuvan, se voidaan esitellä kuukauden valintana. Kuvasta voidaan kiittää Lymien omistajaa Petriä! Itsellä oli tarkoitus yrittää piirtää kuva Nkechinyerelle, mutta se on myös sillä samalla to-do-listalla kuin miljoona muutakin juttua.

En ole vieläkään pystynyt selvittämään itselleni sitä, mitä teen Nkechinyeren kanssa. Dongola ei ole sellainen rotu, jota alkaisin kasvattaa. No, tietysti muutaman varsan voi teettää, mutta mitä sitten niiden kanssa? Myyn Latulle Zeniin? Dongola ei ole sallittu minkään reaali- tai virtuaalirodun jalostuksessa ja mitään muitakaan, edes vähän järkeviä, risteytyksiä en keksi. Tai no, voisihan sitä koittaa risteyttää arabien kanssa. Tuloksena voisi olla aika mielenkiintoisen näköinen hevonen, sen nyt ainakin joutuisi itse piirtämään.


Breawan rotuvalikoima on taas se juttu, minkä vuoksi vähintään se ansaitsee kuukauden tallin tittelin. Se muistuttaa jossain määrin Ionicia: rotuja on paljon ja siellä elävät yleiset, harvinaiset ja erittäin harvinaiset rodut sopuisasti keskenään. On ravihevosta, laukkaponia, valjakkoeksperttiä, esteratsua, ja koulutuupparia. Jokaiselle löytyy siis jotakin, se on ihan varma.

Ja aika monta ionicilaistakin tai muuten vain meidän hevosta on Breawaan päätynyt. Olin ihan yllättynyt huomatessani tämän seikan. Toki muistin sen, että viime kuun tekkemyynnistä sinne löysi tiensä pari hevosta, mutta niiden lisäksi löytyy andalusia, budjonny, pari SGSH:ta ja olikohan vielä joitain muitakin. Kiva juttu!

Sen sijaan häpeällisesti täytyy tunnustaa, että meiltä ei taida yhtään Breawan kasvattia löytyä tällä hetkellä. Surkea asiaintila, joka täytyy korjata. Mutta sitäkin enemmän täytyy lähettää omistajalle mailia muutamasta (kymmenestä...) astutuksesta, Breawasta nimittäin löytyi kasapäin sopivia oreja meidän tammoille. Muutama tilausvarsakin voitaisiin laittaa tulemaan.

– S

keskiviikkona, syyskuuta 02, 2015

Esittelyssä kuukauden valinnat

Syyskuun kuukauden valinnoissa ei ole mitään erityistä teemaa, paitsi ehkä "omituiset otukset", mutta se on enemmän sääntö kuin poikkeus meidän kohdalla. Niinpä valinnat osuivat seuraaviin hevosiin: tennesseenwalker-ori License To Kill, percheron-tamma Azuré du Mimosa Ion, ja tallina Nouvion Acres.


License To Kill on kasvattajanimen puutteesta huolimatta ihan meidän oma kasvatti. Tiputan joskus kasvattajanimen pois, jos nimi on muutenkin pitkä ja/tai monimutkainen. Nimi on annettu tietenkin samannimisen Bond-elokuvan mukaan, License kuuluu aiemmin mainittuun Bond-nimiperheeseen ja sen toistaiseksi ainoa varsakin on nimeltään Dr. No Ion.

Licensen suvussa moni saattaa kiinnittää huomiota siihen, että sieltä ei juuri Ion-hevosia löydy. Isä on meidän kasvatti tosin, mutta senkin molemmat vanhemmat ovat muualta lähtöisin. Emä ja emänisä ovat kadonneen (prkl niitä omia domaineja kun ei pidetä pystyssä!) Chinet Ranchin hevosia ja emänemä Tijuanasta. Muuten suvusta löytyy sitten branwenilaisia, RDN:n kasvatteja, ja MD-hevosia sekä toki joitain muitakin. Merkillepantavaa on se, että 5. polvesta löytyy yksi Ion-walker, vuonna 2005 syntynyt tamma Satirist Ion, joka myytiin – muistaakseni hyvin nuorena – Belfalasiin ja se teki siellä ihan mainittavan uran siitostammana, jos tosin on sillä kisatuloksiakin.

Huolimatta siitä, että Licensen suvusta ei ionicilaisia löydy, ei sille tamman löytäminen ole silti mitenkään yksiselitteistä, vaikka voisi äkkiä niin kuvitella. Meidän nykyinen walker-kanta perustuu nimenomaan ostohevosille ja nuo nimet joita Licensen suvussa on, ovat kovin yleisiä muidenkin hevosten suvuissa. Tennesseenwalker kyllä kuului alkuperäisiin kasvatusrotuihin Ionicissa ja parina ekana vuonna syntyikin parikymmentä kasvattia. En ihan tarkkaan muista, minkä takia päätin/päätimme luopua walkereista tuon jälkeen, mutta silloin tuli myytyä pois kasvatteja, jotka nyt olisivat arvokkaita. Katsokaa esimerkiksi Roxygen's Nevermindin tai Setéh Sahin sukuja. Niissä olisi paljon hevosia, joita ei nykyään enää walker-suvuista löydy. Niiden lisäksi meillä oli jonkin verran myös suvuttomia jalostushevosia, jotka ovat nekin kadonneet walkerien suvuista. Please, muistuttakaa minua, mikä oli se kuningasidea, että noiden varsat piti kaikki myydä pois...


Suvuista kun tuli puhe, niin kannattaa vilkaista Azurénkin sukua: milloin viimeksi olette nähneet percheronin, jolla on kolme polvea sukua? Jep, ei toviin, jos koskaan. Azurén isä on Lymien kasvatti (Lymiehän esiteltiin kuukauden tallina muutama kuukausi sitten), emänisä on Wild Horse Ranchin suvullinen ori, ja emänemän vanhemmat ovat meidän vanhoja tuontihevosia. On siis yksinomaan sattuman kauppaa, että olen saanut tällaisen kasvatin teetettyä ja kaikki kunnia siitä kuuluu edellämainituille talleille omistajineen.

Toinen merkittävä seikka on tietenkin se, että Azuré on musta. Se ei sinänsä ole virtuaalimaailmassa harvinaista, vuosien mittaan täällä eläneiden harvalukuisten percheronien joukossa musta väri on ollut perinteisesti varsin hyvin edustettuna. Oletettavasti tämä johtuu siitä, että monella on perche-kuvia amerikkalaisista lähteistä ja Yhdysvalloissa musta on ymmärtääkseni hallitseva(mpi) väri perchenhevosilla, kun taas rodun kotimaassa Ranskassa kimo on se yleisin väri. En tiedä mikä tässä on taustalla, onko Atlantin yli vietyihin hevosiin ihan sattumalta eksynyt enemmän mustia yksilöitä kuin kimoja, vai onko Yhdysvalloissa syystä tai toisesta suosittu nimenomaan mustia percheroneja. Meillä taas on jonkin verran kuvia ranskalaisista lähteistä ja vaikka sielläkin mustia hevosia on, ovat ne vähemmistössä ja meidän perche-lauma enemmän kimopainotteista. Azurésta nyt tehtiin musta, koska sen isä on musta myös, ja emäkään ei voi olla homotsygootti kimo, koska emänisäkin on musta. Tamma saattaa hyvinkin olla ensimmäinen musta percheron Ionicissa koskaan.

Mitä jalostukseen tulee, Azuré on umpikuja. Sille ei ehkä ole olemassa sopivaa oria, ei ainakaan jos pitäisi sukua olla edes vähän, tasasukuisesta varsasta saa vain unelmoida. Meillä on tällä hetkellä yksi yksipolvinen ori, jonka suku sopii Azurélle, mutta se ei kauheasti lämmitä.


Nouvionista tuli meille loppukeväästä lauma hevosia useista eri roduista, oli knabstrupia, connemaraa, andalusiaa, ja venäjänratsuhevosta ainakin. Vastavuoroisesti meiltäkin on sinne päätynyt useampi kuin yksi kasvatti eri roduista. Tämä tietenkin paljastaa sen, että Nouvionin rotuvalikoima on laaja. Rotuja löytyy kolmisenkymmentä erilaista, ahaltekeistä irlannincobeihin ja kaikkea siltä väliltä, ponejakin muutamaa eri sorttia.

Nouvionin valintaa voi perustella tismalleen samoin kuin niin monen muunkin kuukauden tallin valintaa: kiinnostavia rotuja, hienoja kuvia, paljon hevosia, hevosten sivut ovat yksinkertaiset, niiltä löytyvät tärkeimmät asiat eikä sitten muuta, sivut ovat yleisesti ottaen siistit ja yhtenäiset, ja toki myös värien periytymiseen on kiinnitetty selkeästi huomiota. Olin iloinen löytäessäni tallista perlinon englannintäysiverisen! Itse asiassa tämä hevonen, tamma Arctic Brilliance taitaakin olla suosikkihevoseni Nouvionin laumasta, vaikka sanon kyllä, että pahoja haastajia löytyy paljon.

Ikäväkseni täytyy todeta, että Nouvion on pääsivun päivämäärän mukaan viimeksi päivitetty nelisen kuukautta sitten. Toivon kovasti, että kyseessä on vain unohdus tai kesätauko, ja että Nouvion jatkaa aktiivisena tallina vastaisuudessakin. Ei noita monen eksoottisen rodun suurtalleja niin montaa ole, etteikö Nouvioniakin tarvittaisi kipeästi.

– S

sunnuntaina, toukokuuta 10, 2015

Ionicin eka suomenhevosvarsa

Maailmankirjat on tosiaan sen verran väärässä järjestyksessä, että heinäkuun puolivälissä syntyy Ionicin ensimmäinen suomenhevosvarsa. Ikinä. No eihän se nyt mikään salaisuus ole, varsan vanhemmat (Patu ja Santra) on mainittu blogissakin useammin kuin kerran ja varsasuunnitelmistakin on puhuttu. Pari kuukautta vielä, niin se on ihan oikeasti totta.

Tämä on meidän mittapuulla jonkinasteinen merkkitapaus, koska suomenhevonen kuitenkin on yksi virtuaalimaailman yleisimmistä roduista ja kotimainen rotu ja sitten meille syntyy ensimmäinen kasvatti yli kymmenen vuoden tallinpidon jälkeen. Kyseessä on myös minun suosikkirotuni. Gin ei ole koskaan ollut suokeista niin innostunut ja siksi niitä ei aiemmin Ionicissa juuri ole ollutkaan, muutamia harvoja hajayksilöitä lukuunottamatta. Myös kuvien puute on rajoittanut näiden kanssa, mutta viime aikoina sekin tilanne on parantunut ja kirjoitushetkellä sähköpostilaatikossa makaa taas yksi tarjous ostettavista suokkikuvista. Joten kun meille on mahtunut talliin murgenhevosta ja morgania, wielkopolskia ja welshiä, niin toki sitä nyt voi muutaman suomenhevosvarsankin kasvattaa.

Kyselin tovi sitten blogin kyselyssä, että mikä lukijoiden mielestä sopisi suokkivarsalle nimeksi (myönnän ihan suoraan että suomenhevosten kohdalla suomenkieliset nimet ovat se juttu, minkä takia niitä pidän. Tosin olen kyllä vakavasti harkinnut ruotsinkielisiäkin nimiä). Ionin Esikoinen jäi uupumaan listalta, olisi toki luonnollinen valinta nimeksi, mutta vähän tylsä ehkä. Ei sitä hylätty ole vielä, minähän lopullisen päätöksen teen joka tapauksessa.

Kyselyssä annettiin 39 ääntä, niukka voittaja oli Ionin Nollavektori 8 äänellä, toiseksi tullut Ionin Luutnantti Ruoska sai 7 ääntä (pisteet kotiin sille, joka tietää mistä leffasta tuo nimi on, tarkistamatta sitä Googlesta). Viisi ääntä saivat Ionin Hopeamyntti ja Ionin Patrunessa, neljään ääneen pääsivät Ionin Kartanonherra ja Ionin Käämi Palaa (henkilökohtainen suosikkini tuon Luutnantti Ruoskan lisäksi).

Kyselystä jäi kokonaan pois erilaiset muinaisnimet, kalevalaiset ja muut sen sellaiset:
– Ionin Aikamieli
– Ionin Arijoutsi
– Ionin Ikitiera
– Ionin Vihavaino
– Ionin Ikuturso
– Ionin Kalevanpoika
– Ionin Louhi Pohjanakka
– Ionin Helkaneito
– Ionin Kaukopäivä
– Ionin Kanteletar

Oh, vielä tarvittaisiin satamäärin kuvia ja jalostushevosia, mutta nimiä olisi suomenhevoskasvateille valmiina vaikka millä mitalla!

Rehellisesti sanoen minulla ei ole kuitenkaan aavistustakaan, mikä varsan nimeksi tulee. Toisaalta se saattaa olla kyllä myynnissäkin, jos jotakuta kasvattajaa kiinnostaa erisukuinen, lyhytsukuinen varsa. Silloin se saattaa lähteä nimellä Ionin Esikoinen, sehän sopii sekä tammalle että oriille, mutta toki ostajalla on mahdollisuus esittää oma nimitoiveensa.

– S