keskiviikkona, marraskuuta 08, 2017

Ionicin pikkurotuja, osa 1

Tässä blogitekstissä on esitelty muutamia Ionicin pikkurotuja.


Vladimirintyöhevoset
Ionicin vladimirintyöhevoset

Meillä on kaksi suvutonta vladimirintyöhevosta, ori ja tamma, molemmat omia tuonteja. No, näistä saa sen varsan, pari eikä sen enempää. Ensimmäinen varsa meni jo Kadotettuun, toista odotellaan syntyväksi tänään. Mitä minä ikinä tulen tekemään näillä kahdella ja niiden varsalla? En tiedä. Rotu olisi kiinnostava, mutta kuvia uupuu, joten taitaa homma jäädä tähän. Ei ketään kiinnostaisi tuo tänään syntyvä varsa? Ei ole vielä sukupuolesta tietoa, joten siihen voi itse vaikuttaa.


Vuonohevoset
Ionicin vuonohevoset

Vuonohevostenkaan kanta ei ole mikään järin suuri: ensin tuli ori Oddleik, sen jälkeen tamma Ona, sitten on näiden kahden tammavarsa ja ori, jonka emä on vieras tamma ja isä Oddleik. Mutta vuonohevosia saa sentäs ostettua muualta, se ei ole niin hyperharvinainen rotu kuin edellä esitelty vladimir, niin että voin pitää itselläni pikkuisen lauman vuonohevosia, tarpeen tullen ostella muilta hevosia ja käyttää muiden oreja omille tammoilleni.

Sillä ovathan nuo vuonikset aivan hurmaavia! Olen saanut tai ostanut joitain vuonohevoskuvia muilta harrastajilta (kiitos!), toki niitä löytyy Bob Langrishiltäkin ja sekalaisista muista lähteistä. Erikoisvärit kiinnostelisivat, mutta kuvat ovat ongelma, luonnollisesti. On meillä sentäs yksi hiirakko ja yksi valkohallakko.


Tanskanpuoliveriset
Ionicin tanskanpuoliveriset

Tanskanpuoliverisiä meillä on oikeastaan vain FWB-jalostusta varten. Pienen lauman kantatamma on nyt jo kuollut Renate Lennstrup, jonka ilmeisesti Virginia keksi jollekin vuosia sitten ihan vain keksimisen ilosta. Vuosia myöhemmin tämä sama joku tuli kysymään, että haluaisimmeko tamman itsellemme kun hän on lopettamassa talliaan. No mutta tottahan toki otimme Renaten, suvuton puoliveritamma on aina tervetullut lisä laumaan. Renate varsoi viisi varsaa, joista kaksi oli puhtaita DWB:itä vieraista oreista.

Tällä hetkellä tilanne on siis lohduton siinä mielessä että kaikki ovat sukua keskenään, emälinjasta löytyy Renate. Eipä siinä mitään, eihän se muihin puoliverisiin yhdistellessä haittaa, mutta ei tuo DWB nyt olisi mitenkään hassumpi rotu vaikka sitä jalostaisi pienimuotoisesti puhtaanakin... Että jos on myynnissä suvullisia tai suvuttomia tanskalaisia, niin voisin vilkaista.


Shirenhevoset
Ionicin shirenhevoset

Shirenhevosista ei ole paljon kerrottavana. Meillä on tamma ja sen varsa, jonka isä on Penrosen komea ori. Ei kukaan haluaisi ostaa tuota Magnolia Ionia? Saisi kuvankin mukaan.


Shagyat
Ionicin shagyat

Kun Ionic perustettiin, shagyan piti olla yksi kasvatusrotu. Muutama ensimmäinen yksilö tulikin Marineasta, jossa Virginialla oli ollut muutamia shagyoita. Itse asiassa Ginillä oli pari shagyaa, ori Bint Amouna ja tamma Glorieta Khofo, jo ennen Marineaa ja alkuvuodesta 2002 syntyi muutama Gin-shagya. Esimerkiksi ori Gin Noirin myöhemmistä vaiheista ei ole tietoa, niin että sen voisi ns. "ottaa takaisin". Joka tapauksessa nämä vanhat nimet löytyvät ori Lukacs KTN:n suvusta, tosin hyvin kaukaa ja Luka onkin mainittu useaan otteeseen eri yhteyksissä, koska olen käyttänyt sitä anglo-trakehner- ja angloarabi-jalostuksessa arabin sijassa.

No, palataan vähäksi aikaa vielä sinne Ionicin alkuvuosiin. Shagyaa siis piti alkaa jalostaa ja muutama hevonenkin oli sitä varten. Vuonna 2004 syntyi kolme kasvattia, jotka kaikki myytiin ja sitten myytiin loputkin hevoset, kun homma ei lähtenyt lentoon. Virginia sanoi tuolloin, että kaikki shagyakuvat tarvitaan terskinhevosille, se oli osasyy siihen, miksi shagyajalostus ajettiin alas.

Mutta eihän sille mitään voi kun joku rotu polttelee. Vastustimme kiusausta vuoteen 2013, jolloin Cendarlen omistaja teki liian hyvän tarjouksen ja saimme Lukacsin. Ei meillä tosin ollut mitään aavistusta, missä sitä voisimme käyttää, kun saman rodun tammoja ei ollut eikä pitkä- mutta erisukuisia tammoja ylipäänsä löytynyt mistään. Pari vuotta myöhemmin hankin Branwenista pari lyhytsukuista tammaa ja nyt tänä vuonna syntyivät ensimmäiset shagyavarsat 13 vuoteen! Lisäksi löysin joltain vastikään aloittaneelta tallilta joitain suvuttomia oreja ja sovin jo niiden astuvan nuo meidän lyhytsukuiset tammat, niin että vähän jotain uutta verta on tulossa.

Shagya olisi kertakaikkiaan sellainen rotu, joka kiinnostaisi kovasti. Asiassa on vain pari muttaa: ensinnäkin sopivat kuvat ovat melko kiven alla ja toisaalta Gin oli oikeassa, niitä menisi terskeillekin. Toisekseen shagyoita ei ole kenelläkään, joten joutuisin puurtamaan yksin. Se sujuu muutaman sukupolven ajan, mutta sitten tulee seinä vastaan jalostuksessa tai hevosten määrässä. Älkää nyt sitten vain kysykö mitä aion näiden shagyojen kanssa tehdä. Todennäköisesti muutaman vuoden päästä itken niiden tilannetta täällä blogissa.


Ruotsinpuoliveriset
Ionicin ruotsinpuoliveriset

Ruotsinpuoliverinen on pieni pv-rotu, joka muiden tavoin on meillä pääasiassa tarkoitettu FWB-jalostukseen, mutta tässä muutaman vuoden aikana on syntynyt muutamia ihan puhtaitakin SWB-varsoja, omista tuontivanhemmista. SWB olisi kyllä kiva rotu jalostaa noin omana itsenäänkin, katsellaan nyt vähäsen aikaa miltä ruotsalaisten tilanne alkaa näyttää. En pahastu, jos tarjoat ostettavaksi näitä!

1 kommentti:

Moana Part Breds kirjoitti...

Mulla olisi yksi shagya-tamma (http://keppis.net/juksula/hevoset/xendra.html), jolle toivoisin omanrotuista varsaa ennen kuin sen kuoppaan. Sen saisi teille liisaukseen jos kiinnostaa ;)