maanantaina, toukokuuta 23, 2022

Ionicin suomenhevoset, osa 3: ostohevoset (toistaiseksi)

Viimeksi esittelin Ioniciin keksityt suomenhevoset, joten tällä kertaa vuorossa ovat Ioniciin ostetut, suvulliset hevoset. Tämä suomenhevospuoli on (vielä) niin tuore ja niin pieni, että on mahdollista listata todellakin kaikki ostohevoset. Moni niistä onkin ollut tosi tärkeä jalostushevonen meille ja siksi ne ansaitsevat oman hetkensä parrasvaloissa.

© ST

Ensimmäisiä ostohevosia oli oikeastaan kaksi, oriit Runon Jalmari (Kelmi-Jelmeri – Suvilahden Lyyra) ja Claridgen Palokärki (Paavo-Palo – Pirtinmäen Parmatar). Ne olivat molemmat yksipolvisia ratsuja poikkeuksena meidän kovin työhevospainotteiseen alkuperäislaumaan. Molemmat ovat myös varsin paljon käytettyjä jalostusoreja, ainakin meidän suht pieneen hevoskantaan nähden. Jalmarilla on viisi varsaa, joista yksi myytiin suoraan. Tikkasella on kuusi varsaa ja niistä useampi on jättänyt melkoisen varsamäärän myös, joten tällä hetkellä Tikkanen on vähän turhankin monen hevosen suvussa. Tikkanen oli voikko väriltään ja periyttänyt väriään eteenpäin useammallekin varsalle. Kyllä meille jossain maailman vaiheessa tulee tuplavoikkokin suomenhevonen, uskokaa pois!

Yksi Tikkasen varsoista on myös ostohevoseksi luettava, nimittäin tamma Viisikon Ukkoslintu (Claridgen Palokärki – Juhannuspakkanen), tilausvarsa Viisikon omistamasta tammasta. Ukkoslintukin jätti neljä varsaa ja pitää omalta osaltaan huolen siitä, ettei isä-Tikkanen pääse kovin äkkiä katoamaan.

Ukkoslinnun jälkeen tuli yksipolvinen työhevostamma Borstnejlika (Hovivirsi – Helmitinami). Sekin jätti meille melkoisen varsamäärän, peräti kuusi varsaa. Niistä suurin osa on työpainotteisia itsekin. Vain parin varsan isät ovat ratsuoreja (juurikin Jalmari ja Tikkanen) ja varsat on merkitty yleishevosiksi. Sitä en sitten tiedä, että onko tuo Borstnejlikan kuvan suomenhevonen oikeasti työhevostyyppiä nähnytkään, muttei puututa nyt siihen.

Seuraavat tulijat olivat yksipolvinen Stoorin Helmiina (Villitön Vihjaus – Helmi-Liina) ja suvuton Jouluntiuku, joka mainittiin jo noiden kantahevosten esittelyssä, koska yhdenlainen kantahevonen se meilläkin on. Ei siitä siis enempää tässä. Helmiina oli kouluratsu ja vähäsen kisannutkin sitä lajia ennen meille tuloaan. Helmiinalla on neljä varsaa ja niistä puolet on merkitty kouluratsuiksi.

Työhevosori Murisevan Mutakakun (Sisukas Sissi – Marenki) ostin ihan pelkästään sen nimen takia! Ei tuollaista voi vastustaa... Toki se yksipolvisena ja vierassukuisena oriina sopii meidän hevoslaumaan kuin nakutettu eikä siitä työpainotuksestakaan ole suinkaan haittaa. Kuvana sillä on kyllä ratsupuolelle kantakirjatun oriin kuva, mutta minusta tuo oli sen verran muhkea tapaus, että saa nyt luvan mennä. Älkää kivittäkö.

Meidän ainoa piirroskuvallinen ja pienhevoskokoinen suomenhevonen on tällä hetkellä tamma Maantiekiitäjä (Huvitutin Maantierosvo – Sotamaalauksen Epäpyhä), joka sekin on ihan nimen perusteella hankittu. Muistaakseni mainitsin siitä blogissa jo joskus aiemmin. Edelleen tuo nimi jaksaa hymyilyttää, mutta tammalle on kaavailtu aika monta varsaakin syntyväksi, joten kyllä se ihan tarpeeseen tuli noin jalostuksen kannalta. Ja hopeanmusta väri on tietenkin aina myös upea. Harmi että hopeaväristen suomenhevosten kuvia on kovin niukasti saatavilla.

Kaarnan Tunturitaika (Harlekiini – Sametti-Taika) on hankittu samoihin aikoihin Maantiekiitäjän kanssa. Se on yksipolvinen koulutamma ja sillekin on jo neljä varsaa suunnitteilla ensi vuodeksi. 

Viimeisimmät tulokkaat toistaiseksi ovat kotoisin Jeilistä, josta ostinkin peräti kolme suvullista suomenhevosta: oriit Halinallen Haamu (Helmiahon Kuka Kummittelee – Snöfink) ja Jeilin Hui Hunajameloni (Hui Hurrrjaa Jellonaa – Ananaksia) sekä tamman Jeilin Hattarankukkia (Sotamaalauksen Anteeksianto – Ku Hattaraa Söis). Haamulla on peräti jo kolme polvea sukua, lopuilla kaksi. Ne ovat vielä sen verran tuoreita, että kovin montaa varsaa ei ole syntynyt eikä vielä ehditty suunnitellakaan, mutta se korjaantuu kyllä ajan mittaan.

Näiden lisäksi olen tietysti käyttänyt jonkin verran ulkopuolisten oreja omille tammoilleni eikä tässä tosiaan ole siis vielä kaikki ei-ionicilaiset nimet, joita meidän sh-kasvattien suvuissa on. Niitä ulkopuolisia on aika paljon, joten en viitsi listata niitä erikseen. Tyydyn vain toteamaan, että jokainen on ollut tarpeen.

Jos suomenhevosten tämänhetkisestä tilanteesta pitäisi jotakin sanoa, niin tilannehan on minun nähdäkseni varsin hyvä. Hevosia on kuutisenkymmentä, ei mikään pieni rotu todellakaan enää, muttei vielä järjettömän suurikaan. Ja vaikka sanoin, että Tikkasen nimi kovin monessa suvussa esiintyy eikä se ole ainoa sellainen, niin mikään toivoton tilanne silti ei ole. Noita vierassukuisia hevosia on kuitenkin aika hyvin. Kanta on vielä melko lyhytsukuista, mutta no, sekin tulee muuttumaan. Ostetut ja keksityt hevoset ovat kuitenkin aina tervetulleita.

– S

maanantaina, toukokuuta 16, 2022

Ionicin suomenhevoset, osa 2: kantahevosten esittely

Viime viikolla kerroin niistä muutamasta suomenhevosesta, joita Ionicissa oli ennen kuin varsinainen suomenhevosten pito alkoi. Nyt siirrytään vähän tuoreempiin asioihin eli niihin suvuttomiin hevosiin, joita Ioniciin on keksitty ja joita on myös jalostuksessa käytetty.

© ST

Se ensimmäinen tuli jo mainittua, nimittäin vuonna 2013 Ioniciin saapunut (lue: keksitty) ori Raalan Patruuna. Se tuli ihan vain siksi, että minulla oli sille hyvä nimi! Ionicin perinteitä noudattaen se oli kuitenkin vähän eksoottisempi tapaus suomenhevosten seassa: väriltään hopeanmusta ja työlinjainen. Minä en sitten ota kantaa siihen, miten Patruunan kuva sopii työhevostyyppiselle suokille.

Patruuna oli alusta lähtien poikkeus muutenkin. Sillä on kilpailtu melko paljon meidän mittapuulla, sillä on jonkinlainen luonnekuvauksen tynkä, sukuselvitys ja ylipäätään sen EVM-sukua on keksitty kokonaiset kolme polvea. Tämä kaikki juoruaa siitä, että Patruuna oli vähän sellainen omistajansa kultamuru ja erikoistapaus. Myönnän: niin olikin!

Sitten kun tulee yksi ori, niin kohta tulee sille tammakin, ainakin näin meillä Ionicissa tuppaa käymään. Niin suomenhevostenkin kohdalla ja vuonna 2015 Patruuna sai morsiamekseen Periäisen Santran. Se on samalla tavalla erikoistapaus: on luonnekuvaus, kolmen polven suku jonka nimiin on oikeasti panostettu, sukuselvityksen tynkää, kisoja, työpainotus ja harvinaisempi väri. Patruuna ja Santra vastaavatkin ensimmäisestä Ionin-suomenhevosvarsasta ikinä, siitä tuli ori nimeltä Ionin Esikoinen ja se myytiin Muistoon. Valitettavasti Muisto ja sitä myötä Esikoinen ovat kadonneet sittemmin, mutta sitä sattuu.

Patruunan ja Santran jälkeen alkoi tulla lisää työsuokkeja. Tuli ori Lännen Lokari ja tamma Kullantöyrään Kinuskimansikka. Lokari on jo perus-rautias, mutta Kinuskimansikka mustanvoikko. Jonkinlaiset luonnekuvaukset on molemmilla ja Lokarilla sukuselvitystäkin.

Ensimmäinen ei-työhevostuonti oli tamma Huissan Huhu. Se on yleishevoseksi merkitty ja kisannut helpolla tasolla esteitä ja koulua, mutta toki käynyt parin sijoituksen verran myös TYH-kisoissa kokeilemassa juoksukoetta. Sellainen pieni yleissivistävä toteamus tähän väliin, että "huissa" on vanha nimitys kyläkeinulle, jotka yleensä olivat ns. aisakeinuja.

Sittemmin olen siirtynyt työhevosista enemmänkin yleishevosiin ja seuraava tuonti oli tamma Äksy-Äyriäinen. Äyriäinen onkin ykkösellä kantakirjattu ratsusuunnalle. Meillä ei montaa kantakirja-suokkia ole, Lokari ja Kinuskimansikka vain, muistaakseni ja nekin vain kolmosilla. Minä en suomenhevosten rakenteesta yleensä ymmärrä yhtään mitään, mutta sen verran osaan katsoa, että ykköspalkinto ei ollut mikään suuri yllätys.

Sitten tuli ori Orikiven Valopallo. Se on kilpaillut enimmäkseen matkaratsastuksessa, mutta on sillä muistakin lajeista muutama sijoitus. Se on myös Ionicin ensimmäinen suomenkirjava eli splashed white suomenhevonen. Itse se on tuollainen hyvin maltillisesti kuvioitu, herasilmä ja kohtuulliset merkit.

Tänä vuonna olen keksinyt jo peräti kolme uutta hevosta: oriit Koutin Ukkoherran ja Senaattori Risuparran sekä tamma Savokaidan Justiinan. Nämä kaikki on merkitty joko yleishevosiksi tai yleisratsuiksi, joten painotus on siirtymässä pois sieltä työhevospuolelta. Se johtuu ihan siitä, että kuvia on kovin vähän tarjolla. Näille ratsutyyppisille tai ylipäänsä kevyemmille tuntuu löytyvän kuvia paremmin. En edelleenkään ota kantaa siihen, miten realistisia Ionicin hevosten kuvat suhteessa painotuslajeihin ovat...

Siinäpä ne kaikki minun keksimät suomenhevoset olivat, mutta oikeastaan voisin vielä mainita tamma Jouluntiu'un, joka on kyllä ostohevonen, mutta suvuton ja niinollen kantahevoseksi laskettavissa, varsinkin kun sekin meille kolme varsaa jätti. Se on kenttäratsuksi merkitty ja sillä on ihan sijoituksiakin siitä lajista, toki edellisen omistajan kisaamia.

Se, mikä näille kaikille minun keksimilleni suomenhevosille on yhteistä, on sukutaulu. Se tuli jo mainittua, että suvuttomilla suomenhevosilla on kaikilla 3-polvinen sukutaulu, jossa on nimien lisäksi säkäkorkeudet ja värit merkittynä. Tämä on poikkeuksellista, sillä jos mihin tahansa muuhun rotuun keksin suvuttomia hevosia, niillä on tasan vanhemmat nimetty ja niidenkään nimiin ei ole juuri paljon mielikuvitusta uhrattu. 

Suomenhevosilla pyrin välttämään myös oikeiden hevosten nimien käyttöä jopa näissä sukutauluissa ja tarkistan yleensä ainakin Sukupostin hakutoiminnolla, ettei ihan just samanlaista nimeä olisi kellään. Sukupostista käyn myös utsimassa sukutauluihin säkäkorkeuksia. Jos siis säkäkorkeudet näyttävät ihan satunnaisilta ja oudoilta, niin ne ovat useimmissa tapauksissa ihan realistisia.

– S

maanantaina, toukokuuta 09, 2022

Ionicin suomenhevoset, osa 1: muinaishistoriaa

Olen tässä käynyt läpi Ionicin suomenhevosia ja se on tunnustettava, että minun pienestä hyvän mielen projektista onkin tullut ihan kohtalaisen kokoinen hevoslauma. Ajattelin kirjoitella Ionicin suomenhevosten kuulumisia, mutta siitä olisi tullut romaani. Niinpä päädyin pilkkomaan tekstin pienempiin osiin ja ensimmäiseksi käsittelen suomenhevosten historiaa Ionicissa ennen kuin siitä tuli kasvatusrotu.

© ST

Enpä tiedä onko täällä enää niin vanhoja harrastajia, jotka muistaisivat ajan kun Virginia ei tykännyt suomenhevosista ja niitä ei Ioniciin haluttu mistään hinnasta. No, ei se ihan niinkään ollut, mutta on myönnettävä, että Virginia oli aina jotenkin kovin varovainen suomenhevosten kanssa. Suomenhevonen on hyvin vanha rotu virtuaalimaailmassa ja suurin rotu myös, sillä on aina ollut vannoutuneet harrastajansa ja tunnetut sukunsa. Virginia oli suomenhevosten suhteen vähän myöhäisherännäinen eikä niinollen tuntenut näitä. Siitä varmaan se varovaisuuskin johtui ja se taisi tarttua ajan mittaan minuunkin. 

Siksi voikin tuntua yllättävältä, että Ionicissa on kyllä vuosien saatossa asustellut muutamia suomenhevosia! Ne tosin olivat vain yksittäisiä yksilöitä, jotka lähtivät meiltä eteenpäin ilman että olisivat jättäneet mitään varsinaista jälkeä Ioniciin. Ensimmäinen Ionin-suomenhevoskasvatti syntyi nimittäin vasta 2015.

Ensimmäinen oli pienhevosori LNA Domino, joka sivun tekopäivän perusteella tuli Ioniciin ihan sen aloittaessa. Voisi siis epäillä Dominon tulleen Marineasta, mutta ei sitä Marinean tiedostoista löydy. (Marineassa oli kyllä aikanaan ainakin sellainen suomenhevonen kuin Erokedon Leso-Heikki.) Poikkeuksellista kyllä, Dominolla kilpailtiin vielä sinäkin aikana kun se asui Ionicissa, mutta on syitä uskoa, että sillä kilpaili kasvattaja, ei Virginia. 

Siitä huolimatta, että Domino saattoi olla aikanaan jonkinlainen nimiori, se on ehkä kadonnut nykysuomenhevosten suvuista. Ainakaan Google ei löydä siitä juurikaan mitään. Niinpä voisin tarjota Dominon pakastetta sillä verukkeella, että totta kai sitä vanhalta omistajalta löytyy jostain typpisäiliöiden kätköistä. Epätasainenhan sen suku on ja varmasti kadonnutkin, mutta ehkä Archiven kätköistä vielä jotakin voisi löytyä linkitettäväksi.

Ionicissa asusteli jonkin aikaa myös toinen piekkariori, FNS Eepos. Virginia tiesi kertoa, että Eepos nyt ainakin oli tunnettu huippuori jo Ioniciin tullessaan, kantakirjattu, kisattu ja mitä kaikkea. Se tuli Ioniciin ns. valmiina, mutta lähti meiltä eteenpäin. Se on muuten edelleen olemassa sivuineen, jos tosin lienee unohdettu vuosia sitten ja on rekisterissäkin. En tiedä kehtaisinko tarjota tämänkin pakastetta vielä...

Ensimmäinen Ioniciin keksitty suomenhevonen oli ori Mörkö-Majuri, joka kilpaili raveissa vuonna 2006 ja sekin myytiin eteenpäin sitten. Majuri on tietääkseni vaikuttanut suomenhevosravurien jalostuksessa ainakin jonkin verran. Olisipa kiva tietää jos nykyisin löytyisi hevosia, joiden suvussa tämä olisi.

Muitakin suomenhevosia on saattanut olla, mutta minä ja Virginia emme niitä enää muista enkä millään haulla löytänyt enää muita. Se ensimmäinen nyky-suomenhevosten kantaisä sen sijaan oli ori Raalan Patruuna, joka keksittiin vuonna 2013 ja joka on jättänyt jälkeensä melkoisen määrän Ionin-varsoja.

– S

maanantaina, toukokuuta 02, 2022

Liikekuvat, rakkauteni

Hei, olen S ja olen liikekuva-addikti.

© Pixabay

Onhan siitä puhuttu blogissakin jo vuosia, että pidän tosi paljon liikekuvista. Siis ihan siihen asti, että monesta rodusta ei välttämättä löydy edes paria rakennekuvallista hevosta ilmoittaa näyttelyihin. Kun soppaan lisätään vielä se seikka, että kaikki rakennekuvatkaan eivät ole mitään maailman parhaita, niin oikeasti Ionicin hevosmäärään nähden meillä on tosi vähän sellaisia hevosia, jotka voi ilmoittaa näyttelyihin ilman että hävettää pahasti.

En minä rakennekuvia vihaa, en todellakaan! Miten voisin olla VSN-tuomari, jos niitä vihaisin? Osaan kyllä ihastella hienoja rakennekuvia varsinkin jos niissä on vielä hieno hevonenkin kuvattuna. Plussaa saa hyvälaatuisesta ja selkeästä kuvasta sekä jollain tavoin persoonallisesta hevosesta (en tietenkään jakele näitä plussia VSN-tuomarina ollessani, silloin pitäydyn rakenneseikoissa).

Monta kertaa vain on käynyt niin, että ihailen kyllä jotakin kuvaa jonkun toisen virtuaalihevosella, mutta jos käytän samaa kuvaa itse, ei se välttämättä tunnu niin hienolta ja upealta kuvalta omalla hevosella. En tiedä mikä ihme tämä ilmiö on, en minä nyt niin paljon hevosten kuvia muokkaa Ionicin sivuille. Ehkä siksi en koskaan saanut juurikaan käytettyä esimerkiksi Hippoksen kuvia omilla hevosillani. Tässä on melkoinen ero siihen, että pari vuotta sitten ostin eräältä kuvaajalta yli 70 kouluratsastuskuvaa ja tällä hetkellä niistä on käytössä tosi iso prosentti. Ja ne sentään ovat lähes pelkästään puoliveristen kuvia, kun Hippoksessa oli tarjolla rotuja monipuolisemmin.

Entäpä arvaatteko mitä tapahtui kun ihan varta vasten teetin yhden piirroskuvan dongolakasvatilleni, kun ei sille rodulle valokuviakaan löydy? Ei tullut rakennekuvaa, ei... Toki annoin taiteilijalle hyvin vapaat kädet kuvan suhteen, mutta kyllä minä muistaakseni sanoin että liikekuva sen pitää olla.

Nyt viimeisin villitys on Fee Fotografie, johon sain hankittua vihdoin ja viimein käyttöluvat. En tiedä sekoitinko sen johonkin toiseen paikkaan, mutta kuvittelin jotenkin sieltä löytyvän paljonkin rakennekuvia. Väärässä olin, sillä jos siellä jotakin on paljon, niin liikekuvia! Olin seota siihen paikkaan ja vähäsen olen sekaisin vieläkin. Olen löytänyt itselleni taivaan.

Kouluratsastuskuvat ovat ikuinen ihastukseni, mutta kyllä minun täytyy myöntää, että estekuvistakin löytyy hienoja. Ja kenttäradalta varsinkin! Lisäksi minä tykkään paljon myös erikoisemmista kuvakulmista, niinkuin vaikkapa tästä kouluratsastuskuvasta, joka on otettu edestä päin ja siinä varmaan on laukkapiruetti menossa. No, totta puhuakseni ei sen tarvitse aina olla edes ratsastuskuva, arabiori Badieh Talebanilla on myös sellainen kuva, jota varmaan harvemmin näkee virtuaalihevosmaailmassa, ainakaan ainoana kuvana.

Enpä tiedä, ehkä kyse on siitä, että rakennekuva on aina suunnilleen samanlainen, mutta liikekuvissa on miljoonia mahdollisuuksia. Vaihteluhan tunnetusti virkistää. Ajattelin kuitenkin tämän postauksen myötä tunnustaa itselleni sen, että en todellakaan edes yritä tähdätä hevosineni näyttelyihin tai kantakirjaan. Täten yritän vaientaa sen pienen äänen, joka kuiskuttelee halventavia sanoja uusista liikekuvista ja muistuttaa, että voisit sinäkin nyt käyttää kunnollisia rakennekuvia hevosillasi. Ehkä kirjoitan sen jopa Ionicin etusivulle, että täällä keskitytään omistajansa pakkomielteen vuoksi pääasiassa liikekuvallisiin hevosiin (tai siis käytännössä kuvattomiin hevosiin).

– S