Vuosi sitten päätin ruoskia itseäni niistä itseääntoistavista uudenvuodenlupauksista, joita männävuosina on tullut annettua ja sitten tuli luvattua jotain ihan muuta kuin niitä perinteisiä. Tässä vaiheessa voinee jo katsoa lupausten kokonaistilanteen ja miettiä ensi vuodeksi uusia. Tai vanhoja, mistä noista tietää.
Ensimmäisen vuosipuolikkaan väliaikatsekkaus pidettiin elokuussa, jolloin saatoin todeta, että aika hyvältä näyttää useimpien kohdalla. Nyt tilanne näyttää melko lailla samalta:
– Kuvitusta blogiin: Tämä voidaan katsoa pääosin toteutuneeksi ja hyvin pidetyksi lupaukseksi.
– Jotain uutta blogiin: Mitään hirveän radikaalia ei nyt tullut, ainoa selkeästi uusi oli tuo perinnöllisten sairauksien esittely (WFFS, HERDA, LFS, HWSD).
– Kisojen järjestäminen: SPC:n puolella olenkin ollut tässä lajissa varsin aktiivinen, joten voidaan katsoa täytetyksi lupaukseksi.
– Kuvalahjoitus Alegreen: Sain vihdoin ja viimein myös Alegreen kuvia, joten toteutunut on myös tämä.
– Ilmoita hevosia ktk-tilaisuuksiin: Näitä listasin lokakuussa ja onhan noita ktk-hevosia jokunen jo kertynyt.
– Laatuarvostelu: Tästä sanoin jo heti ensimmäiseksi että aion luistaa, jos siltä näyttää ja niin myös tein. Tämä vuosi ei ole ollut virtuaalihevostelun kannalta se kaikkein paras, kun on ollut kovasti kaikkea muuta, joten en edes edistänyt projektia millään tavoin. Ja koska SPC on niin paljon fiksumpi systeemi kuin VRL:n alaiset kisat, en aio tätä luvata enää toistamiseen.
Mitäs sitten voisi ensi vuodeksi luvata?
Lisää aikaa virtuaalihevostelulle
Tämä on nyt ensi vuoden lupauksista se, josta aion luistaa tarpeen mukaan! Ei sitä aikaa ole tänäkään vuonna liiaksi asti ollut, mutta jos ensi vuonna meno nyt vähän rauhoittuisi. Mutta sen näkee sitten, tämä on kuitenkin harrastus, jonka takia ei kannata hankkia itselleen stressiperäistä mahahaavaa.
Ostan ja myyn
Tämä liittyy joiltain osin tuohon ylempään lupaukseen, mutta aion omalta osaltani yrittää vähän virkistää kaupankäyntiä molempiin suuntiin. Yritän itse olla mahdollisimman aktiivinen tässä asiassa, mutta toki toivon muiltakin harrastajilta sitä samaa. Tänä vuonna kannattaakin tulla suoraan tarjoamaan mahdollisesti kiinnostavia hevosia Ioniciin ja kysellä ostohevosia, sekä valmiita että tilausvarsoja!
Jatkan hyviksi osoittautuneita käytäntöjä
Tämä on vähän vanha lupaus, mutta silti lupaamisen arvoinen. Näitä aion ainakin jatkaa:
– Bloggaaminen
– Blogin kuvitus
– SPC-kisojen järjestäminen ja aktiivinen osallistuminen
– Hevosten kantakirjaaminen
– Muu yleinen aktiivisuus Ionicin kanssa
GIN AHALTEK!
Ihan siltä varalta, että joku (esimerkiksi minä itse) on unohtanut meillä olevan toinenkin talli, sille voisi tehdä jotakin ja nostella vähän enemmän aktiiviseksi. Mitäpäs jos uhraisin koko tammikuun tai ainakin kaksi ensimmäistä viikkoa yksinomaan noille hurmaaville rimppakintuille? Ja kesällä voisi ottaa toisen samanlaisen setin. Kuulostaa ihan hyvältä.
Uusi rotu
Tiedän, tämäkin on vanha lupaus ja toisaalta olen kirjoittanut tänne blogiin säännöllisesti noita hevosrotujen wishlistejä, joten jospa sitä nyt taas vaiheeksi tekisi jotakin asian eteen. Oikeastaan voisi ottaa tavoitteeksi hankkia kahta uutta rotua. Niin että huomio nyt, muut harrastajat: oivallinen tilaisuus tunkea meille esimerkiksi dalesponeja, dartmoorinponeja, kaspianponeja ja kaikenlaista muuta.
VSN-näyttelyt
Nämä ovat jääneet vähän vähille tänä vuonna, joten jospa ottaisin ensi vuonna tavoitteeksi järjestää vähintään kolmet VSN-näyttelyt! Mahdollisesti useammatkin, mutta aloitetaan nyt kolmella.
Entäs sitten te lukijat, mitä tuumitte näistä lupauksista? Tuleeko luvattua itse jotakin? Tässä on vielä vajaa viikko aikaa miettiä, joten hyvin ehtii.
– S
Gin Ahaltekin ja Ionicin yhteinen blogi. Asiaa virtuaalihevosten kasvatuksesta, omistamisesta, kilpailuttamisesta, kilpailemattomuudesta, kuvista ja ylipäänsä kaikenlaisista virtuaalimaailman ilmiöistä. Kommentoida saa.
keskiviikkona, joulukuuta 26, 2018
sunnuntai, joulukuuta 23, 2018
Kirje joulupukille
Näitä joulukirjeitähän on blogiin kirjoitettu muutamana vuonna, ensimmäinen vuonna 2013. Kun se ei mennyt ihan putkeen, sitä seurasi joulupukin kehityskeskustelu. Viimeisimpänä eräs meidän hevosista esitteli lahjalistaansa julkisesti. Nyt vuorossa on taas tallinpitäjä ihan itse.
Rakas Joulupukki,
Olen ollut tänä vuonna aivan ekstrakiltti. Tietänet varmaan että asiantila johtuu siitä että olen ollut koko vuoden niin kiireinen ettei mihinkään pahantekoon ole ollut aikaa. Se ei varmaankaan vaikuta lahjojen määrään? Eivät ne muidenkaan vaikuttimet aina niin jaloja ole. Niinpä yksi tai useampi seuraavista lahjoista olisi mielestäni ihan paikallaan.
Sisustussuunnitelma tykötarpeineen
Sinne kakkosasunnon makuuhuoneeseen pitäisi saada mahdutettua jonkinlainen työpöytä ja jotta se mahtuisi, pitäisi vähän rymsteerata. Ikävä vain minulla ei ole pienintäkään aavistusta siitä, miten sen huoneen saisi jotenkin toimivaksi, vaikka tilaahan on siis. Eli tarvitsisin hyvän suunnitelman ja sen lisäksi sen työpöydän, ison monitorin ja vaikka työtuolinkin vielä. Tämä keittiönpöytä alkaa vähän nyppiä.
Harvinaisia hevosia lisää
Parastahan olisi toki, jos ensi vuonna aloittaisi useita uusia, aktiivisia ja pitkäaikaisia kasvattajia monen eri rodun parissa. Voisin mainita ainakin australianponit, clevelandinruunikot, frederiksborgit, unkarilaiset rodut, knabstrupit, kalliovuortenhevoset, RBSH:t, morganit, missourinfoxtrotterit, saddlebredin ja NSH:n, tennesseenwalkerin, venäjänratsuhevosen... You get the point.
Paljon hyviä ideoita muille harrastajille
Kyllä, nimenomaan näitä tarvittaisiin muille harrastajille. Minulla itsellänihän ideoita riittää, mutta toteutuspuoli on aina sitten se heikko kohta. Perusluonteeltani laiskana ei tähän asiaan ole tulossa kyllä muutosta. SPC on esimerkki erinomaisesta ideasta ja sen toteutuksesta.
Arpaonnea SPC:ssä
Se SPC tuli mainittua, niin semmoinen pieni ylimääräinen arpaonni ei olisi pahitteeksi!
Arpaonnea Horse Realityssa
Koska HR palasi linjoille pari kuukautta sitten ja olen taas innoissani pelannut, voisi pieni arpaonnen lisäys sielläkin tulla kyseeseen. Muistan edelleen ne kymmenet Foundation Ticketit, jotka käytin metsästäessäni sitä kimoa brabantinhevosta, jota en koskaan saanut... Varsojen värien suhteen enemmän on enemmän, joten mahdollisimman paljon vain kaikkia erikoisvärejä ja niiden yhdistelmiä tänne, kiitos!
Perinneosasto
Nämä vanhat tutut: paljon aikaa virtuaalihevosteluun, paljon hyviä nimi-ideoita, paljon hyviä blogiteksti-ideoita ja muuta sen sellaista. Suklaata ja juustoakin voi tuoda, muttei mitään tavaraa sitten muuta, yst. terv. nimim. "Kesän muuttokuorma ei heti unohdu".
–S
Rakas Joulupukki,
Olen ollut tänä vuonna aivan ekstrakiltti. Tietänet varmaan että asiantila johtuu siitä että olen ollut koko vuoden niin kiireinen ettei mihinkään pahantekoon ole ollut aikaa. Se ei varmaankaan vaikuta lahjojen määrään? Eivät ne muidenkaan vaikuttimet aina niin jaloja ole. Niinpä yksi tai useampi seuraavista lahjoista olisi mielestäni ihan paikallaan.
Sisustussuunnitelma tykötarpeineen
Sinne kakkosasunnon makuuhuoneeseen pitäisi saada mahdutettua jonkinlainen työpöytä ja jotta se mahtuisi, pitäisi vähän rymsteerata. Ikävä vain minulla ei ole pienintäkään aavistusta siitä, miten sen huoneen saisi jotenkin toimivaksi, vaikka tilaahan on siis. Eli tarvitsisin hyvän suunnitelman ja sen lisäksi sen työpöydän, ison monitorin ja vaikka työtuolinkin vielä. Tämä keittiönpöytä alkaa vähän nyppiä.
Harvinaisia hevosia lisää
Parastahan olisi toki, jos ensi vuonna aloittaisi useita uusia, aktiivisia ja pitkäaikaisia kasvattajia monen eri rodun parissa. Voisin mainita ainakin australianponit, clevelandinruunikot, frederiksborgit, unkarilaiset rodut, knabstrupit, kalliovuortenhevoset, RBSH:t, morganit, missourinfoxtrotterit, saddlebredin ja NSH:n, tennesseenwalkerin, venäjänratsuhevosen... You get the point.
Paljon hyviä ideoita muille harrastajille
Kyllä, nimenomaan näitä tarvittaisiin muille harrastajille. Minulla itsellänihän ideoita riittää, mutta toteutuspuoli on aina sitten se heikko kohta. Perusluonteeltani laiskana ei tähän asiaan ole tulossa kyllä muutosta. SPC on esimerkki erinomaisesta ideasta ja sen toteutuksesta.
Arpaonnea SPC:ssä
Se SPC tuli mainittua, niin semmoinen pieni ylimääräinen arpaonni ei olisi pahitteeksi!
Arpaonnea Horse Realityssa
Koska HR palasi linjoille pari kuukautta sitten ja olen taas innoissani pelannut, voisi pieni arpaonnen lisäys sielläkin tulla kyseeseen. Muistan edelleen ne kymmenet Foundation Ticketit, jotka käytin metsästäessäni sitä kimoa brabantinhevosta, jota en koskaan saanut... Varsojen värien suhteen enemmän on enemmän, joten mahdollisimman paljon vain kaikkia erikoisvärejä ja niiden yhdistelmiä tänne, kiitos!
Perinneosasto
Nämä vanhat tutut: paljon aikaa virtuaalihevosteluun, paljon hyviä nimi-ideoita, paljon hyviä blogiteksti-ideoita ja muuta sen sellaista. Suklaata ja juustoakin voi tuoda, muttei mitään tavaraa sitten muuta, yst. terv. nimim. "Kesän muuttokuorma ei heti unohdu".
–S
sunnuntai, marraskuuta 25, 2018
One ring to rule them all...
Nyt ei irtoa blogitekstiä, koska tässä on vähän tällainen viikko menossa:
Ovelimmat SPC-kisaajat ovat sen varmaan jo arvanneetkin järjestämieni kisojen nimien perusteella. Yritän palata takaisin päiväjärjestykseen (ts. maanpinnan läheisyyteen) piakkoin.
– S
Ovelimmat SPC-kisaajat ovat sen varmaan jo arvanneetkin järjestämieni kisojen nimien perusteella. Yritän palata takaisin päiväjärjestykseen (ts. maanpinnan läheisyyteen) piakkoin.
– S
keskiviikkona, marraskuuta 21, 2018
Tuomarikommentit 23.10. harvinaisten ponitammojen luokasta
Ajattelin näin tuoreeltaan kirjoitella tuomarikommenttia arvostelemastani VSN-luokasta. Kyseessä on Dóchas Acresin 23.10. järjestämä näyttely, jossa tuomaroin harvinaisten ponirotujen luokat. Oriluokan arvostelin jo aikaisemmin, sen vaikutelmia en sen paremmin muista enää (tuomarikommentit pitäisi kirjoittaa heti!), mutta tammaluokasta eli luokasta 4 voisin sanoa muutaman sanasen.
Luokka oli pieni, vain 5 ponia. Sinänsä se oli tietenkin helppo tuomaroida mutta noin muuten pettymys, koska näiden monen rodun kokoelmaluokkien kanssa ei pääse isommallakaan määrällä iskemään pitkästyminen. Tälläkin kertaa oli mukana peräti kolmen rodun edustajia: fellponeja, miniatyyrejä ja yksi ylämaanponi.
Voittajaksi selviytyi laadukas, tyypikäs ja tyylikäs miniatyyritamma Wicked Wonderland. Myönnän että tällaisen hyvin jalon ja siron ponin arvosteleminen muutaman rotevan karvaturrin jälkeen on haastavaa ja saa olla varuillaan ettei ihan kokonaan häikäisty sen kauneudesta. Mutta niin tai näin, hieno tamma ja rakenteessa ei moitteen sanaa.
Toisen sijan fell-tamma on myös varsin hyvänoloinen rotuisekseen ja pidin tamman ulkonäöstä. Kolmossijan sai luokan toinen miniatyyritamma, joka oli rakenteeltaan ihan ok, mutta tyypiltään ei ihan niin hyvä kuin voittaja. Rakennepisteitä rokotti pitkähkö, hieman notko selkä ja lyhyt, luisu lautanen.
Neljäs sija meni toiselle fell-tammalle, jonka senkään rakenteessa ei ole suurempia moitteita, mutta se oli kuitenkin jollain tavoin... ei nyt varsinaisesti varsamainen, vaikka ehkä vähän lihakseton ja hieman etupainoisen oloinen. Koska en nähnyt rakenteessa mitään hirmuisen kiitettävääkään, jäi kokonaispistemäärä 34 pisteeseen, mikä ainakin minulla tarkoittaa yleensä sitä, että jätän hevosen ilman palkintoa, vaikka se ehkä sijansa perusteella olisi siihen oikeutettukin. Niin tälläkin kertaa. RCH kuitenkin jo oikeuttaa kantakirjaustilaisuuteen ja mielestäni tämä tamma ei ole ihan ktk-kelpoinen.
Luokan viimeiseksi jäi ylämaanponitamma, jonka kuva oli kovin vinosta otettu ja niinpä pisteet jäivät mataliksi. Takaosasta annoin nollan sillä perusteella että sitä ei voi arvostella, mutta monen muunkin rakennekohdan arvostelu jäi vähän hyvän mielikuvituksen varaan eikä kolmosta enempää sellaisista heru.
–S
Luokka oli pieni, vain 5 ponia. Sinänsä se oli tietenkin helppo tuomaroida mutta noin muuten pettymys, koska näiden monen rodun kokoelmaluokkien kanssa ei pääse isommallakaan määrällä iskemään pitkästyminen. Tälläkin kertaa oli mukana peräti kolmen rodun edustajia: fellponeja, miniatyyrejä ja yksi ylämaanponi.
Voittajaksi selviytyi laadukas, tyypikäs ja tyylikäs miniatyyritamma Wicked Wonderland. Myönnän että tällaisen hyvin jalon ja siron ponin arvosteleminen muutaman rotevan karvaturrin jälkeen on haastavaa ja saa olla varuillaan ettei ihan kokonaan häikäisty sen kauneudesta. Mutta niin tai näin, hieno tamma ja rakenteessa ei moitteen sanaa.
Toisen sijan fell-tamma on myös varsin hyvänoloinen rotuisekseen ja pidin tamman ulkonäöstä. Kolmossijan sai luokan toinen miniatyyritamma, joka oli rakenteeltaan ihan ok, mutta tyypiltään ei ihan niin hyvä kuin voittaja. Rakennepisteitä rokotti pitkähkö, hieman notko selkä ja lyhyt, luisu lautanen.
Neljäs sija meni toiselle fell-tammalle, jonka senkään rakenteessa ei ole suurempia moitteita, mutta se oli kuitenkin jollain tavoin... ei nyt varsinaisesti varsamainen, vaikka ehkä vähän lihakseton ja hieman etupainoisen oloinen. Koska en nähnyt rakenteessa mitään hirmuisen kiitettävääkään, jäi kokonaispistemäärä 34 pisteeseen, mikä ainakin minulla tarkoittaa yleensä sitä, että jätän hevosen ilman palkintoa, vaikka se ehkä sijansa perusteella olisi siihen oikeutettukin. Niin tälläkin kertaa. RCH kuitenkin jo oikeuttaa kantakirjaustilaisuuteen ja mielestäni tämä tamma ei ole ihan ktk-kelpoinen.
Luokan viimeiseksi jäi ylämaanponitamma, jonka kuva oli kovin vinosta otettu ja niinpä pisteet jäivät mataliksi. Takaosasta annoin nollan sillä perusteella että sitä ei voi arvostella, mutta monen muunkin rakennekohdan arvostelu jäi vähän hyvän mielikuvituksen varaan eikä kolmosta enempää sellaisista heru.
–S
sunnuntai, marraskuuta 18, 2018
Historian havinaa: "Sä oot niin pentu!"
Sirpan pyynnöstä ajattelin muistella vähän virtuaalimaailman menoa silloin aivan oman harrastukseni alkuaikoina. Eräs mieleenpainuvimmista tapauksista on ollut case Pentu.
Ah, pentu. Vuonna 2001 ei pahempaa haukkumasanaa voinut ollakaan Hevostalli.netin Nuorten Nurkassa (silloin ei ollut vielä virtuaaliharrastajille omaa foorumiaan vaan virtuaalikeskustelua käytiin NN:ssä). Se oli hirveintä ja loukkaavinta mitä toiselle saattoi sanoa. Sanan käytössä kunnostautui erityisesti nimimerkki McGarmiwa, Koululaakson ylläpitäjä. Yläasteikäisen ylemmyydellä hän pennutteli likipitäen kaikkia, jotka olivat hänen kanssaan eri mieltä. Sitä en tiedä oliko hän ihan itse pentu-termin keksinyt, ehkä olikin. Satunnaisesti muutkin kokeneemmat harrastajat taisivat yrittää pennutella nuorempia/kokemattomampia, mutta kyllä se lopulta oli McGarmiwan tavaramerkki.
Tähän väliin täytyy kertoa silloisesta virtuaalimaailmasta, jossa harrastajat jakautuivat eri seikkojen perusteella eri kasteihin. Ensiksikin se ikäasia, yläasteikäiset kuuluivat vanhimpiin harrastajiin, minä olin tuolloin todennäköisesti ainoa täysi-ikäinen ja sinänsä siis poikkeus. Varsin suuri osa porukasta oli alakoululaisia ja välillä vastakkainasettelu nuorempien ja vanhempien välillä oli varsin näkyvää.
Toinen seikka oli harrastuksen kesto. Vuonna 2001 virtuaalimaailma oli kovin uusi juttu, ensimmäiset suomalaiset virtuaalitallit oli perustettu tietääkseni vuonna 1999. McGarmiwa ilmeisesti oli mukana harrastuksessa likimain alusta lähtien, joten häntä voi pitää siinä vaiheessa pitkän linjan harrastajana. Ja jos sanoin jotakin vastakkainasettelusta nuorien ja vähän vanhempien harrastajien välillä, niin kyllä sitä oli uusien ja kokeneempien harrastajienkin välillä...
Kolmas seikka liittyy melko olennaisesti harrastusvuosiin: virtuaalimaailmassa oli muutamia erittäin suosittuja talleja, kuten Liinu, Greymask, Hepohullu, Sprietland ja mitähän muita niitä nyt oli. Koululaakso kuului näihin talleihin myös. Muistelen, että ainakin Liinun tallilla oli käytössä hoitojono jossain vaiheessa, sillä vaikka siellä olikin paljon hevosia sen ajan mittapuulla, ei kaikille halukkaille riittänyt omaa hoitohevosta ja sitä piti jonottaa! Lisäksi näiden tallien omistajat ylläpitivät aikaisimpia versioita VRL:stä, NJ:stä ja muista vastaavista. Koululaaksonhan oli alunperin tarkoitus olla jonkinlainen VRL:n koulutallialue tai vastaava.
Niin että virtuaalimaailmassa oli tuolloin ehkä 10-20 harrastajan "seurapiiri", jonka jäseniä muut harrastajat todellakin katsoivat ylöspäin. Kenties siihen oli aihettakin. Onneksi se ei kovin monelle noussut päähän pahasti. Itse muistan nimenomaan McGarmiwan varsinaisena foorumin riivinrautana, vaikka välillä muutkin harrastajat melko säälimättä sättivät nuorempia/kokemattomampia, ja toisaalta McGarmiwakin osasi kyllä keskustella kun sille päälle sattui.
No, kun tällainen harrastaja haukkuu muita pennuksi, se on epäilemättä loukkaavaa ja sellaiseksi tarkoitettuakin. Kyllä siitä paljon kahinaa syntyikin ja jossain vaiheessa se oli lähes päivittäinen keskustelunaihe NN:ssä. Muistan McGarmiwan puolustelleen pennuksi haukkumista sillä, että ensinnäkin "pentuus" ei ole kiinni iästä vaan käytöksestä. Itse kyllä räksytin hyvinkin ärhäkkäästi vastaan, silti McGarmiwa ei koskaan minua pennuksi sanonut. Ei vissiin kehdannut sitten kuitenkaan, olin niin selkeästi häntä vanhempi (vaikken lopulta kuin ehkä kuutisen vuotta, tuossa iässä sillä oli toki paljonkin merkitystä). Toinen "peruste" oli se, että teini-iässä kuulemma kehittyi mystinen asia nimeltä elegantti intelligenssi ja jos sitä ei ollut, niin sitten sai sanoa pennuksi ihan luvan kanssa. Tietenkin yläasteikäinen oli tämän elegantin intelligenssin huipentuma... On jäänyt termi päähän, niin paljon se aikoinaan nauratti.
Pentu-keskustelu laantui kokonaan viimeistään siinä vaiheessa kun McGarmiwa lopetti harrastuksensa loppuvuodesta 2002. Mielestäni hän muuttui NN:ssä melko epäaktiiviseksi jo ennen sitäkin tai ainakin väsyi pennutteluunsa, koska minusta se oli kuitenkin suhteellisen lyhyt ajanjakso, jolloin tästä väännettiin NN:ssä. Tai sitten muistan väärin, siitä kuitenkin on yli 15 vuotta aikaa. Mutta niin tai näin, ei ole ikävä ainakaan tuota ilmiötä!
–Gin
Ah, pentu. Vuonna 2001 ei pahempaa haukkumasanaa voinut ollakaan Hevostalli.netin Nuorten Nurkassa (silloin ei ollut vielä virtuaaliharrastajille omaa foorumiaan vaan virtuaalikeskustelua käytiin NN:ssä). Se oli hirveintä ja loukkaavinta mitä toiselle saattoi sanoa. Sanan käytössä kunnostautui erityisesti nimimerkki McGarmiwa, Koululaakson ylläpitäjä. Yläasteikäisen ylemmyydellä hän pennutteli likipitäen kaikkia, jotka olivat hänen kanssaan eri mieltä. Sitä en tiedä oliko hän ihan itse pentu-termin keksinyt, ehkä olikin. Satunnaisesti muutkin kokeneemmat harrastajat taisivat yrittää pennutella nuorempia/kokemattomampia, mutta kyllä se lopulta oli McGarmiwan tavaramerkki.
Tähän väliin täytyy kertoa silloisesta virtuaalimaailmasta, jossa harrastajat jakautuivat eri seikkojen perusteella eri kasteihin. Ensiksikin se ikäasia, yläasteikäiset kuuluivat vanhimpiin harrastajiin, minä olin tuolloin todennäköisesti ainoa täysi-ikäinen ja sinänsä siis poikkeus. Varsin suuri osa porukasta oli alakoululaisia ja välillä vastakkainasettelu nuorempien ja vanhempien välillä oli varsin näkyvää.
Toinen seikka oli harrastuksen kesto. Vuonna 2001 virtuaalimaailma oli kovin uusi juttu, ensimmäiset suomalaiset virtuaalitallit oli perustettu tietääkseni vuonna 1999. McGarmiwa ilmeisesti oli mukana harrastuksessa likimain alusta lähtien, joten häntä voi pitää siinä vaiheessa pitkän linjan harrastajana. Ja jos sanoin jotakin vastakkainasettelusta nuorien ja vähän vanhempien harrastajien välillä, niin kyllä sitä oli uusien ja kokeneempien harrastajienkin välillä...
Kolmas seikka liittyy melko olennaisesti harrastusvuosiin: virtuaalimaailmassa oli muutamia erittäin suosittuja talleja, kuten Liinu, Greymask, Hepohullu, Sprietland ja mitähän muita niitä nyt oli. Koululaakso kuului näihin talleihin myös. Muistelen, että ainakin Liinun tallilla oli käytössä hoitojono jossain vaiheessa, sillä vaikka siellä olikin paljon hevosia sen ajan mittapuulla, ei kaikille halukkaille riittänyt omaa hoitohevosta ja sitä piti jonottaa! Lisäksi näiden tallien omistajat ylläpitivät aikaisimpia versioita VRL:stä, NJ:stä ja muista vastaavista. Koululaaksonhan oli alunperin tarkoitus olla jonkinlainen VRL:n koulutallialue tai vastaava.
Niin että virtuaalimaailmassa oli tuolloin ehkä 10-20 harrastajan "seurapiiri", jonka jäseniä muut harrastajat todellakin katsoivat ylöspäin. Kenties siihen oli aihettakin. Onneksi se ei kovin monelle noussut päähän pahasti. Itse muistan nimenomaan McGarmiwan varsinaisena foorumin riivinrautana, vaikka välillä muutkin harrastajat melko säälimättä sättivät nuorempia/kokemattomampia, ja toisaalta McGarmiwakin osasi kyllä keskustella kun sille päälle sattui.
No, kun tällainen harrastaja haukkuu muita pennuksi, se on epäilemättä loukkaavaa ja sellaiseksi tarkoitettuakin. Kyllä siitä paljon kahinaa syntyikin ja jossain vaiheessa se oli lähes päivittäinen keskustelunaihe NN:ssä. Muistan McGarmiwan puolustelleen pennuksi haukkumista sillä, että ensinnäkin "pentuus" ei ole kiinni iästä vaan käytöksestä. Itse kyllä räksytin hyvinkin ärhäkkäästi vastaan, silti McGarmiwa ei koskaan minua pennuksi sanonut. Ei vissiin kehdannut sitten kuitenkaan, olin niin selkeästi häntä vanhempi (vaikken lopulta kuin ehkä kuutisen vuotta, tuossa iässä sillä oli toki paljonkin merkitystä). Toinen "peruste" oli se, että teini-iässä kuulemma kehittyi mystinen asia nimeltä elegantti intelligenssi ja jos sitä ei ollut, niin sitten sai sanoa pennuksi ihan luvan kanssa. Tietenkin yläasteikäinen oli tämän elegantin intelligenssin huipentuma... On jäänyt termi päähän, niin paljon se aikoinaan nauratti.
Pentu-keskustelu laantui kokonaan viimeistään siinä vaiheessa kun McGarmiwa lopetti harrastuksensa loppuvuodesta 2002. Mielestäni hän muuttui NN:ssä melko epäaktiiviseksi jo ennen sitäkin tai ainakin väsyi pennutteluunsa, koska minusta se oli kuitenkin suhteellisen lyhyt ajanjakso, jolloin tästä väännettiin NN:ssä. Tai sitten muistan väärin, siitä kuitenkin on yli 15 vuotta aikaa. Mutta niin tai näin, ei ole ikävä ainakaan tuota ilmiötä!
–Gin
sunnuntai, marraskuuta 11, 2018
Onko virtuaaliharrastuksesta mitään hyötyä?
Tulin taannoin teilanneeksi koko nykymuotoisen virtuaaliharrastuksen suorastaan kivikautiseksi jäänteeksi jostain vuodelta 2005 (teksti Virtuaalihevosmaailman tulevaisuus), joka tulee kaatumaan omaan vanhanaikaisuuteensa. Onko tämä koko pulaaminen virtuaalihevosten kanssa siis aivan turhaa ja hyödytöntä? (En nyt lähde lainkaan siihen, että suurin osa harrastuksista voidaan lukea turhiksi ja hyödyttömiksi, mutta jos ne ovat harrastajan mielestä kivoja niin niillä on paikkansa maailmassa.)
Sanoisin ettei välttämättä. Mieli tekisi huutaa: "Ei todellakaan!" Maailma muuttuu, se on ihan totta, mutta eivät kaikki virtuaalihevosharrastuksen opettamat asiat ole suinkaan tarpeettomia nykyään eivätkä oikeastaan vanhanaikaisiakaan.
Ensimmäinen asia on netiketti, käytöstavat ja muu sen sellainen. Kirjoitin tästä aiheesta jo jotakin pohdintaa vuosi sitten otsikolla Virtuaalihevostelijoiden valtakunta ja olen edelleen sitä mieltä, että meillä on täällä aika kiva yhteisö. Eivät virtuaalihevostelijat aina ole kunnostautuneet maailman kauneimmin käyttäytyvinä ihmisinä, varsinkaan ht.netin aikoina, mutta nykyään Keskustassa meno on todella siistiä (ja ht.net likipitäen kuollut). En nyt väitä tämän olevan poikkeuksellista, mutta ei joka paikassa tällaista ole. Toivon että harrastajat ottavat tästä mallia omaan käytökseensä muissakin yhteisöissä ja muistavat että netissäkin pitää olla jonkinlaiset käytöstavat.
Tätä läheltä liippaa kommunikaatio ja varsinkin hyvä ja toimiva kommunikaatio, joka ei ole mikään itsestäänselvyys. Sitäkin pitää harjoitella, ei se mikään sisäsyntyinen taito tai lahja ole. Jos nyt vaikka mietitään sitä, että joku haluaa tilausvarsan joltain toiselta, on tämä asia pystyttävä selkeästi kommunikoimaan molempiin suuntiin: millainen varsa, mihin tulee, mistä vanhemmista, milloin syntyy, millainen nimi, entä sukupuoli ja niin päin pois. En muista viimeisen vuosikymmenen aikana enää saaneeni sähköpostia, jossa lukisi lyhyesti ja ytimekkäästi: "Haluan tilausvarsan" (usein toki ilman isoa kirjainta, parin typon ja muutaman huutomerkin kera). Virtuaalimaailman alkuaikoina näitäkin tuli kyllä vastaan, Virginialla olisi varmasti muutama sananen kerrottavana ja muistan kyllä itsekin joitain tapauksia. Niitä sai sitten aina miettiä, että viitsiikö tästä nyt lähteä kyselemään tarkentavia kysymyksiä vai deletoidaanko posti suoraan ja leikitään ettei se koskaan tullut perille.
Tuossa tulevaisuus-tekstissä mainitsin että sähköposti saattaa suhteellisen outo käsite nykynuorelle. Vanha kunnon email on viimeisen viiden tai kymmenen vuoden aikana kokenut vähän inflaatiota ja kommunikaatiota on siirtynyt muihin kanaviin. Tästä on ihan omakohtaistakin kokemusta, lähetin viime kuussa henkilökohtaisesta sähköpostiosoitteestani 4 sähköpostia, joista 2 koski yhtä laskua, yhdessä oli tilitietoja siskolle asiasta joka oli jo sovittu puhelimessa ja yhdessä oli liitetiedostona artikkeli kaverille. Ei hääppöinen saldo eikä lokakuu ollut mitenkään poikkeuksellisen "vähämailinen".
Työelämässä (toki vähän alasta ja firmasta riippuen) tilanne on kuitenkin ihan toinen. Ainakin minä lähetän helposti sen 4 mailia päivässä. Eli väitän sähköpostiakin edelleen tarvittavan ja käytettävän, ja tässä on vähän sama juttu kuin yllä: ei edes ns. diginatiivien sukupolvi osaa käyttää sähköpostia syntyessään, sekin on taito jota pitää treenailla ihan siitä alkaen että otsikoi kunnolla ja kirjoita nimesi sinne loppuun. Ja virtuaalimaailmassahan treenataan! Täällä edelleen tosi paljon asioita hoidetaan nimenomaan mailitse.
Kun nyt itseeni pääsin, niin ainakin minulle on toisinaan töissä ollut suunnatonta hyötyä siitä, että koodaan HTML:ää unissani, kas kun olen sitä Ionicin ja muiden tallien kanssa treenannut kovasti jo toistakymmentä vuotta. Minä en tiedä josko HTML kuuluu nykyään johonkin peruskoulun opetusohjelmaan (olisi syytä kyllä IMHO), mutta ei se ainakaan omassa ikäluokassani välttämättä mikään perustaito ole. Kyse ei ole vain siitä, että osaan nimenomaan HTML:ää, mutta olen käyttänyt töissä todella paljon DITAa ja Docbookia, jotka ovat samankaltaisia markup-kieliä, koodi on samannäköistä, tagit vain vaihtelevat. Opetteluprosessi on ollut varsin helppo. Tokihan näihinkin on ollut tarjolla WYSIWYG-editorit, jolloin sitä koodia ei tarvitse edes nähdä, mutta sitten kun asiat menevät solmuun eikä editori tottele, on aina niin helppo käydä katsomassa että miltä koodi näyttää ja korjata asiat siellä.
Ja kyllä sitä HTML:ääkin on tarvinnut. Viimeistä edellisessä työpaikassa piti eräässä projektissa tehdä "monimutkainen" taulukko. Käytetyn työkalun varsin alkeellinen WYSIWYG-editori ei siihen taipunut, vaan se piti tehdä käsin ja nimenomaan HTML:llä. Taulukko oli lähestulkoon samanlainen kuin kaksipolvinen sukutaulu, niin että sehän tuli selkärangasta viidessä minuutissa. Kollegoilta sateli kiitoksia, kun olivat kuulemma itse räpeltäneet sen kanssa hyvän tovin.
Vähän sama koskee kuvankäsittelytaitoja, niitäkin saattaa työelämässä tarvita vaikkei varsinainen graafikko olisikaan. Se että osaa rajata kuvan, muuttaa sen kokoa ja mahdollisesti vähän parannella värejä nopeasti voi säästää hyvinkin paljon aikaa, kun sitä ei tarvitse teettää jollain toisella. Ja kun tähän lisätään virtuaalihevostelijoiden yleisesti hyvällä tasolla oleva tekijänoikeuksien tuntemus, ei tule vastaan tapauksia, joissa todetaan että joo, otin tämän ja tuon kuvan ihan vaan netistä, eikö olisi saanut. Kyllä, näitäkin on näkynyt ihan yritysten sivuilla asti.
Niin ja samaa voisin sanoa oikeastaan kirjoittamisestakin, mutta sitäkin käsittelin jo tuossa Virtuaalihevosten valtakunta-tekstissä, joten totean nyt vain että harvemmin siitäkään on haittaa, että on treenannut hyvän tekstin tuottamista, vaikka sitten virtuaalihevosilla.
Loppukaneettina voinkin sanoa, että ei tätä harrastusta niin muinaisena kannata pitää. Tai että jos vähän vanhanaikaiseksi joku tätä haukkuisikin, ei se välttämättä ole lainkaan huono asia.
–S
Sanoisin ettei välttämättä. Mieli tekisi huutaa: "Ei todellakaan!" Maailma muuttuu, se on ihan totta, mutta eivät kaikki virtuaalihevosharrastuksen opettamat asiat ole suinkaan tarpeettomia nykyään eivätkä oikeastaan vanhanaikaisiakaan.
Ensimmäinen asia on netiketti, käytöstavat ja muu sen sellainen. Kirjoitin tästä aiheesta jo jotakin pohdintaa vuosi sitten otsikolla Virtuaalihevostelijoiden valtakunta ja olen edelleen sitä mieltä, että meillä on täällä aika kiva yhteisö. Eivät virtuaalihevostelijat aina ole kunnostautuneet maailman kauneimmin käyttäytyvinä ihmisinä, varsinkaan ht.netin aikoina, mutta nykyään Keskustassa meno on todella siistiä (ja ht.net likipitäen kuollut). En nyt väitä tämän olevan poikkeuksellista, mutta ei joka paikassa tällaista ole. Toivon että harrastajat ottavat tästä mallia omaan käytökseensä muissakin yhteisöissä ja muistavat että netissäkin pitää olla jonkinlaiset käytöstavat.
Tätä läheltä liippaa kommunikaatio ja varsinkin hyvä ja toimiva kommunikaatio, joka ei ole mikään itsestäänselvyys. Sitäkin pitää harjoitella, ei se mikään sisäsyntyinen taito tai lahja ole. Jos nyt vaikka mietitään sitä, että joku haluaa tilausvarsan joltain toiselta, on tämä asia pystyttävä selkeästi kommunikoimaan molempiin suuntiin: millainen varsa, mihin tulee, mistä vanhemmista, milloin syntyy, millainen nimi, entä sukupuoli ja niin päin pois. En muista viimeisen vuosikymmenen aikana enää saaneeni sähköpostia, jossa lukisi lyhyesti ja ytimekkäästi: "Haluan tilausvarsan" (usein toki ilman isoa kirjainta, parin typon ja muutaman huutomerkin kera). Virtuaalimaailman alkuaikoina näitäkin tuli kyllä vastaan, Virginialla olisi varmasti muutama sananen kerrottavana ja muistan kyllä itsekin joitain tapauksia. Niitä sai sitten aina miettiä, että viitsiikö tästä nyt lähteä kyselemään tarkentavia kysymyksiä vai deletoidaanko posti suoraan ja leikitään ettei se koskaan tullut perille.
Tuossa tulevaisuus-tekstissä mainitsin että sähköposti saattaa suhteellisen outo käsite nykynuorelle. Vanha kunnon email on viimeisen viiden tai kymmenen vuoden aikana kokenut vähän inflaatiota ja kommunikaatiota on siirtynyt muihin kanaviin. Tästä on ihan omakohtaistakin kokemusta, lähetin viime kuussa henkilökohtaisesta sähköpostiosoitteestani 4 sähköpostia, joista 2 koski yhtä laskua, yhdessä oli tilitietoja siskolle asiasta joka oli jo sovittu puhelimessa ja yhdessä oli liitetiedostona artikkeli kaverille. Ei hääppöinen saldo eikä lokakuu ollut mitenkään poikkeuksellisen "vähämailinen".
Työelämässä (toki vähän alasta ja firmasta riippuen) tilanne on kuitenkin ihan toinen. Ainakin minä lähetän helposti sen 4 mailia päivässä. Eli väitän sähköpostiakin edelleen tarvittavan ja käytettävän, ja tässä on vähän sama juttu kuin yllä: ei edes ns. diginatiivien sukupolvi osaa käyttää sähköpostia syntyessään, sekin on taito jota pitää treenailla ihan siitä alkaen että otsikoi kunnolla ja kirjoita nimesi sinne loppuun. Ja virtuaalimaailmassahan treenataan! Täällä edelleen tosi paljon asioita hoidetaan nimenomaan mailitse.
Kun nyt itseeni pääsin, niin ainakin minulle on toisinaan töissä ollut suunnatonta hyötyä siitä, että koodaan HTML:ää unissani, kas kun olen sitä Ionicin ja muiden tallien kanssa treenannut kovasti jo toistakymmentä vuotta. Minä en tiedä josko HTML kuuluu nykyään johonkin peruskoulun opetusohjelmaan (olisi syytä kyllä IMHO), mutta ei se ainakaan omassa ikäluokassani välttämättä mikään perustaito ole. Kyse ei ole vain siitä, että osaan nimenomaan HTML:ää, mutta olen käyttänyt töissä todella paljon DITAa ja Docbookia, jotka ovat samankaltaisia markup-kieliä, koodi on samannäköistä, tagit vain vaihtelevat. Opetteluprosessi on ollut varsin helppo. Tokihan näihinkin on ollut tarjolla WYSIWYG-editorit, jolloin sitä koodia ei tarvitse edes nähdä, mutta sitten kun asiat menevät solmuun eikä editori tottele, on aina niin helppo käydä katsomassa että miltä koodi näyttää ja korjata asiat siellä.
Ja kyllä sitä HTML:ääkin on tarvinnut. Viimeistä edellisessä työpaikassa piti eräässä projektissa tehdä "monimutkainen" taulukko. Käytetyn työkalun varsin alkeellinen WYSIWYG-editori ei siihen taipunut, vaan se piti tehdä käsin ja nimenomaan HTML:llä. Taulukko oli lähestulkoon samanlainen kuin kaksipolvinen sukutaulu, niin että sehän tuli selkärangasta viidessä minuutissa. Kollegoilta sateli kiitoksia, kun olivat kuulemma itse räpeltäneet sen kanssa hyvän tovin.
Vähän sama koskee kuvankäsittelytaitoja, niitäkin saattaa työelämässä tarvita vaikkei varsinainen graafikko olisikaan. Se että osaa rajata kuvan, muuttaa sen kokoa ja mahdollisesti vähän parannella värejä nopeasti voi säästää hyvinkin paljon aikaa, kun sitä ei tarvitse teettää jollain toisella. Ja kun tähän lisätään virtuaalihevostelijoiden yleisesti hyvällä tasolla oleva tekijänoikeuksien tuntemus, ei tule vastaan tapauksia, joissa todetaan että joo, otin tämän ja tuon kuvan ihan vaan netistä, eikö olisi saanut. Kyllä, näitäkin on näkynyt ihan yritysten sivuilla asti.
Niin ja samaa voisin sanoa oikeastaan kirjoittamisestakin, mutta sitäkin käsittelin jo tuossa Virtuaalihevosten valtakunta-tekstissä, joten totean nyt vain että harvemmin siitäkään on haittaa, että on treenannut hyvän tekstin tuottamista, vaikka sitten virtuaalihevosilla.
Loppukaneettina voinkin sanoa, että ei tätä harrastusta niin muinaisena kannata pitää. Tai että jos vähän vanhanaikaiseksi joku tätä haukkuisikin, ei se välttämättä ole lainkaan huono asia.
–S
Tunnisteet:
ajattelemisen aihetta,
reaalimaailma,
sekalaiset
sunnuntai, marraskuuta 04, 2018
RL: Kavion irtoseinäisyysoireyhtymä (HWSD)
Olen esitellyt blogissa jo muutamia geenivirheistä aiheutuvia sairauksia (LFS, HERDA, WFFS), nyt on vuorossa kavion irtoseinäisyysoireyhtymä (hoof wall separation disease, HWSD).
Samoin kuin nuo muutkin esitellyt, HWSD on resessiivisen geenivirheen aiheuttama oireyhtymä. Jos hevosella on vain yksi kopio virheellisestä geenistä, se on oireyhtymän kantaja, mutta itse oireeton. HWSD-hevonen syntyy vain jos molemmilla vanhemmilla on vähintään yksi virheellinen kopio. HWSD ei ole kaikissa tapauksissa niin "tappava" kuin aiemmin esitellyt ja koska oireiden vakavuus vaihtelee, on ainakin teoriassa mahdollista että HWSD-hevonen elää sen ikäiseksi asti, että se voi saada omia jälkeläisiä. Niinpä tässä alla on esitetty periytymistaulukko eri kombinaatioille:
Kuten nimestä voi päätellä, HWSD aiheuttaa kavion irtoseinäisyyttä. Kavion ulkoseinämä ei ole kunnolla "kiinnittynyt" sisempiin kerroksiin ja se lohkeaa irti helposti. Lohjennut reuna on usein rakenteeltaan karhea ja kuitunen, kavioaines on kiillotonta. Oireyhtymä vaikuttaa kaikkiin kavioihin. Vastasyntyneellä varsalla ei ole oireita, mutta lohkeilu alkaa yleensä viimeistään puolen vuoden iässä.
Koska hevosen paino kohdistuu nimenomaan tälle kavion kovalle ulkoseinämälle, seinämän lohkeaminen aiheuttaa sen että paino kohdistuu anturaan. Vakavimmissa tapauksissa hevonen joudutaan lopettamaan erilaisten komplikaatioiden takia ja kärsimysten välttämiseksi, lievemmissä tapauksissa ja oikein hoidettuna hevonen pystyy liikkumaan ja laiduntamaan, mutta käyttöhevosiksi näistä ei tietääkseni ole. Kengitys on hankalaa ja naulat eivät yleensä pysy kiinni hauraassa kaviossa. Modernit kengitystavat, kuten kenkien liimaus tai ns. hoof bootit voivat olla parempi vaihtoehto. Ruokinnalla pystytään auttamaan näitä lieviä HWSD-tapauksia jonkin verran, lähinnä kai sen takia että kavioaines ei ainakaan puutostilojen takia mene huonommaksi. Oireyhtymä on kuitenkin parantumaton ja hoito on vain oireiden lievittämistä.
HWSD:tä on löydetty ainoastaan connemaranponeilta. Teoriassa se olisi mahdollinen myös niillä roduilla joihin saa risteyttää connemaroja, lähinnä siis ratsuponeilla, mutta tiettävästi tapauksia ei ole löydetty. HWSD:tä löytyy ympäri maailman, se ei ole ilmeisestikään sidottu mihinkään tiettyyn maahan tai sukulinjaan. Irlannin connemarakantakirja vaatii oreilta HWSD-testin, mutta HWSD-kantajia ei suljeta pois jalostuksesta jotta rodun geenipooli ei supistuisi liikaa. Tällä hetkellä kantajia on noin 15-20 prosenttia ponikannasta.
Lähteet
Animal Genetics Inc.: Hoof Wall Separation Disease (HWSD)
Connemara Pony Breeders Society: Hoof Wall Separation Disease
Connemara Pony Research Group: FINLAND: Kavion irtoseinäisyysoireyhtymä (Hoof Wall Separation Syndrome [HWSS])
Logie, S: Hoof wall separation disease
Practical Horse Genetics: Hoof wall separation disease (HWSD)
Sandman, J: Hoof wall separation disease and the genetics of it in Connemara Pony
Suomen connemarayhdistys ry: Kavion irtoseinäisyysoireyhtymä, Hoof Wall Separation Syndrome (HWSD)
Wikipedia: Hoof wall separation disease
Samoin kuin nuo muutkin esitellyt, HWSD on resessiivisen geenivirheen aiheuttama oireyhtymä. Jos hevosella on vain yksi kopio virheellisestä geenistä, se on oireyhtymän kantaja, mutta itse oireeton. HWSD-hevonen syntyy vain jos molemmilla vanhemmilla on vähintään yksi virheellinen kopio. HWSD ei ole kaikissa tapauksissa niin "tappava" kuin aiemmin esitellyt ja koska oireiden vakavuus vaihtelee, on ainakin teoriassa mahdollista että HWSD-hevonen elää sen ikäiseksi asti, että se voi saada omia jälkeläisiä. Niinpä tässä alla on esitetty periytymistaulukko eri kombinaatioille:
N/N (ei kantaja) | N/HWSD (kantaja) | HWSD/HWSD (sairastunut) | |
---|---|---|---|
N/N | N/N (100%) | N/N (50%) N/HWSD (50%) | N/HWSD (100%) |
N/HWSD | N/N (50%) N/HWSD (50%) | N/N (25%) N/HWSD (50%) HWSD/HWSD (25%) | N/HWSD (50%) HWSD/HWSD (50%) |
HWSD/HWSD | N/HWSD (100%) | N/HWSD (50%) HWSD/HWSD (50%) | HWSD/HWSD (100%) |
Kuten nimestä voi päätellä, HWSD aiheuttaa kavion irtoseinäisyyttä. Kavion ulkoseinämä ei ole kunnolla "kiinnittynyt" sisempiin kerroksiin ja se lohkeaa irti helposti. Lohjennut reuna on usein rakenteeltaan karhea ja kuitunen, kavioaines on kiillotonta. Oireyhtymä vaikuttaa kaikkiin kavioihin. Vastasyntyneellä varsalla ei ole oireita, mutta lohkeilu alkaa yleensä viimeistään puolen vuoden iässä.
Koska hevosen paino kohdistuu nimenomaan tälle kavion kovalle ulkoseinämälle, seinämän lohkeaminen aiheuttaa sen että paino kohdistuu anturaan. Vakavimmissa tapauksissa hevonen joudutaan lopettamaan erilaisten komplikaatioiden takia ja kärsimysten välttämiseksi, lievemmissä tapauksissa ja oikein hoidettuna hevonen pystyy liikkumaan ja laiduntamaan, mutta käyttöhevosiksi näistä ei tietääkseni ole. Kengitys on hankalaa ja naulat eivät yleensä pysy kiinni hauraassa kaviossa. Modernit kengitystavat, kuten kenkien liimaus tai ns. hoof bootit voivat olla parempi vaihtoehto. Ruokinnalla pystytään auttamaan näitä lieviä HWSD-tapauksia jonkin verran, lähinnä kai sen takia että kavioaines ei ainakaan puutostilojen takia mene huonommaksi. Oireyhtymä on kuitenkin parantumaton ja hoito on vain oireiden lievittämistä.
HWSD:tä on löydetty ainoastaan connemaranponeilta. Teoriassa se olisi mahdollinen myös niillä roduilla joihin saa risteyttää connemaroja, lähinnä siis ratsuponeilla, mutta tiettävästi tapauksia ei ole löydetty. HWSD:tä löytyy ympäri maailman, se ei ole ilmeisestikään sidottu mihinkään tiettyyn maahan tai sukulinjaan. Irlannin connemarakantakirja vaatii oreilta HWSD-testin, mutta HWSD-kantajia ei suljeta pois jalostuksesta jotta rodun geenipooli ei supistuisi liikaa. Tällä hetkellä kantajia on noin 15-20 prosenttia ponikannasta.
Lähteet
Animal Genetics Inc.: Hoof Wall Separation Disease (HWSD)
Connemara Pony Breeders Society: Hoof Wall Separation Disease
Connemara Pony Research Group: FINLAND: Kavion irtoseinäisyysoireyhtymä (Hoof Wall Separation Syndrome [HWSS])
Logie, S: Hoof wall separation disease
Practical Horse Genetics: Hoof wall separation disease (HWSD)
Sandman, J: Hoof wall separation disease and the genetics of it in Connemara Pony
Suomen connemarayhdistys ry: Kavion irtoseinäisyysoireyhtymä, Hoof Wall Separation Syndrome (HWSD)
Wikipedia: Hoof wall separation disease
sunnuntai, lokakuuta 28, 2018
Virtuaalihevosmaailman tulevaisuus?
Muutama vuosi sitten muistelin menneitä postauksessa Virtuaalimaailman lama – voiko sille edes tehdä mitään? Tuolloin oltiin ht.netissä (miten kivikautiselta sekin tuntuu nykyään!) huolissaan virtuaalimaailman lamasta, joka ei tuolloin kuitenkaan ollut mikään uusi asia. Olihan sitä ollut ilmassa jo vuosia. Esitin tuolloin oman mielipiteeni siitä, miksi virtuaalihevoset olivat niin suosittuja silloin 2000-luvun ensivuosikymmenellä ja miksi ne nykyään eivät ehkä niinkään. Nyt heräsin taas aiheeseen ja ajattelin pohtia ääneen miltä näyttää virtuaalihevostelun tulevaisuus.
No, ei välttämättä kovin hyvältä.
Tai ainakaan tämän meidän tunteman nykymuotoisen virtuaalihevosharrastuksen tulevaisuus ei ole mielestäni kovin ruusuinen. Sillä onhan tämä nyt aika vanhanaikaista, jos miettii. Varsinaisesti mikään ei ole radikaalisti muuttunut vajaassa 20 vuodessa, perusperiaatteiltaan virtuaalitallit ja -hevoset ja koko harrastus on hyvin samankaltaista kuin vuonna 2001. Hevosten sivut tehdään käsin, tallien sivut tehdään käsin, kisakutsut tehdään käsin, kisatulokset päivitetään hevosten sivuille käsin. Kun oikein miettii, tämä on tosi paljon käsityötä. Tai en minä tiedä muista, mutta ainakaan itse en ole hyvistä suunnitelmistani huolimatta saanut väkerrettyä minkäänlaista automatisoitua systeemiä yhtään mihinkään.
Eksyin nyt vähän sivupolulle, mutta jatketaan oikeaa asiaa. Väitänkin ettei vuonna 2001 tehty kisakutsu tai hevosen sivu eroa juurikaan vuoden 2018 samanlaisesta sivusta. Yksityiskohdissa voi olla eroja, mutta ei sen enempää. Toisaalta se ei ole välttämättä huono asia: monet asiat ovat vuosien kuluessa hioutuneet nykyiselle mallille yrityksen ja erehdyksen kautta. Harrastajat ovat huomanneet että kannattaa tehdä tämä ja tuo asia noin tai näin. Nämä asiat pitää löytyä kisakutsusta, nämä asiat hevosten sivuilta. Ei kukaan hyödy siitä, että alamme muuttaa toimivia metodeja vain muuttamisen vuoksi.
Silti tämä nykymuotoinen virtuaaliharrastus voi olla uudelle, mahdollisesti nuorelle tulokkaalle outo ja pelottavakin maailma. Sähköposti, nettisivut, aika alkaa ajaa näistä vähän ohitse. Kuten sanoin tuossa aiemmassa postauksessa, nykyään on Instagram, Twitter, YouTube, Tumblr, WhatsApp ja vaikka mitä muita palveluita, jotka ovat helpompia ja monelle varmasti luontaisempia valintoja kuin html-editori ja sähköposti. Niin että ei mikään ihme, jos ei uusia harrastajia ja varsinkaan nuorempaa polvea saada houkuteltua virtuaalihevosten pariin näillä meidän ehdoilla.
Mutta ei muuttuneet tekniikat poista sitä seikkaa, että ihmiset haluavat leikkiä, käyttää mielikuvitustaan, kirjoittaa, piirtää ja olla kiinnostuneita hevosista. Insta-talleista onkin puhuttu jo muutama vuosi, itse en ole oikein osannut niihin perehtyä (jos on vinkkejä näistä, latokaa kehiin) enkä tiedä millaisia ne oikeastaan ovat. Mahdollisesti muillakin alustoilla on vastaavia virtuaalitalleja ja -hevosia, voisin kuvitella että ainakin Tumblr voisi tarjota ainakin jonkinlaisen mahdollisuuden.
Palaako virtuaalihevosharrastus niin sanotusti juurilleen, enemmän siihen tietynlaiseen roolipelaamiseen, jossa "oikeasti" oltiin hevosen- ja tallinomistajia, oli päiväkirjaa ja vastaavaa? Ehkä. Nykyinen harrastushan on tullut monilla aika kauas tästä, harrastus on kasvattamista, kilpailemista, laatuarvosteluita, ei niinkään tallinpitoa tai hevosenhoitoa edes mielikuvitustasolla. Kyllä, puhun myös itsestäni, eihän Ionicin touhu ole mitään sellaista, millä olisi varsinaisesti edes mielikuvituksessa mitään liittymäkohtaa oikeisiin hevosiin tai tallinpitoon, se on vain kasvattamista, uusia hevosia ja uusia varsoja uusista yhdistelmistä.
Ennustan, että nykymuotoinen virtuaaliharrastus tulee kuolemaan jollain aikavälillä kokonaan. Ei ehkä kovin nopeasti, koska meitä kovaksikeitettyjä fossiileita (lue: pahoin addiktoituneita harrastajia) on edelleen paljon ja varmasti pyöritämme tätä hommaa niin kauan kuin se vain on mitenkään järkevää. Mutta väistämättä harrastajia tulee putoamaan pois ja jossain vaiheessa ehkä toteamme harrastajia ja sitä kautta hevosia olevan liian vähän että olisi mitään järkeä jatkaa enää itsekään.
Tietenkin nykymuotoisessa virtuaalihevosharrastuksessa on niitä valonpilkahduksia, ettei sen tulevaisuus välttämättä ole niin synkkä kuin esitin. SPC ja sen kisasysteemi on erinomainen esimerkki tästä. Ehkä ja toivottavasti sen tyyppisiä "palveluita" tulee virtuaalimaailmaan enemmän tulevaisuudessa ja hyvä niin, koska automatisoitu systeemi sopii tällaiselle laiskalle.
Entäs minä itse sitten? No, varmasti tulen jatkamaan Ionicin ja Gin Ahaltekin kanssa niin kauan kuin se on jotenkin kivaa. Ehkä jatkan tuon fossiilin pyörittämistä yksikseni vielä sittenkin kun muita harrastajia ei enää ole, koska onhan se aina ollut sellainen ihan vain itselle tehtävä juttu. Ja eihän sitä tiedä, jos olen pahastikin väärässä kun näin pessimistisiä ennustuksia laadin. Ennustaminen on aina vaikeaa, tulevaisuuden ennustaminen varsinkin.
– S
No, ei välttämättä kovin hyvältä.
Tai ainakaan tämän meidän tunteman nykymuotoisen virtuaalihevosharrastuksen tulevaisuus ei ole mielestäni kovin ruusuinen. Sillä onhan tämä nyt aika vanhanaikaista, jos miettii. Varsinaisesti mikään ei ole radikaalisti muuttunut vajaassa 20 vuodessa, perusperiaatteiltaan virtuaalitallit ja -hevoset ja koko harrastus on hyvin samankaltaista kuin vuonna 2001. Hevosten sivut tehdään käsin, tallien sivut tehdään käsin, kisakutsut tehdään käsin, kisatulokset päivitetään hevosten sivuille käsin. Kun oikein miettii, tämä on tosi paljon käsityötä. Tai en minä tiedä muista, mutta ainakaan itse en ole hyvistä suunnitelmistani huolimatta saanut väkerrettyä minkäänlaista automatisoitua systeemiä yhtään mihinkään.
Eksyin nyt vähän sivupolulle, mutta jatketaan oikeaa asiaa. Väitänkin ettei vuonna 2001 tehty kisakutsu tai hevosen sivu eroa juurikaan vuoden 2018 samanlaisesta sivusta. Yksityiskohdissa voi olla eroja, mutta ei sen enempää. Toisaalta se ei ole välttämättä huono asia: monet asiat ovat vuosien kuluessa hioutuneet nykyiselle mallille yrityksen ja erehdyksen kautta. Harrastajat ovat huomanneet että kannattaa tehdä tämä ja tuo asia noin tai näin. Nämä asiat pitää löytyä kisakutsusta, nämä asiat hevosten sivuilta. Ei kukaan hyödy siitä, että alamme muuttaa toimivia metodeja vain muuttamisen vuoksi.
Silti tämä nykymuotoinen virtuaaliharrastus voi olla uudelle, mahdollisesti nuorelle tulokkaalle outo ja pelottavakin maailma. Sähköposti, nettisivut, aika alkaa ajaa näistä vähän ohitse. Kuten sanoin tuossa aiemmassa postauksessa, nykyään on Instagram, Twitter, YouTube, Tumblr, WhatsApp ja vaikka mitä muita palveluita, jotka ovat helpompia ja monelle varmasti luontaisempia valintoja kuin html-editori ja sähköposti. Niin että ei mikään ihme, jos ei uusia harrastajia ja varsinkaan nuorempaa polvea saada houkuteltua virtuaalihevosten pariin näillä meidän ehdoilla.
Mutta ei muuttuneet tekniikat poista sitä seikkaa, että ihmiset haluavat leikkiä, käyttää mielikuvitustaan, kirjoittaa, piirtää ja olla kiinnostuneita hevosista. Insta-talleista onkin puhuttu jo muutama vuosi, itse en ole oikein osannut niihin perehtyä (jos on vinkkejä näistä, latokaa kehiin) enkä tiedä millaisia ne oikeastaan ovat. Mahdollisesti muillakin alustoilla on vastaavia virtuaalitalleja ja -hevosia, voisin kuvitella että ainakin Tumblr voisi tarjota ainakin jonkinlaisen mahdollisuuden.
Palaako virtuaalihevosharrastus niin sanotusti juurilleen, enemmän siihen tietynlaiseen roolipelaamiseen, jossa "oikeasti" oltiin hevosen- ja tallinomistajia, oli päiväkirjaa ja vastaavaa? Ehkä. Nykyinen harrastushan on tullut monilla aika kauas tästä, harrastus on kasvattamista, kilpailemista, laatuarvosteluita, ei niinkään tallinpitoa tai hevosenhoitoa edes mielikuvitustasolla. Kyllä, puhun myös itsestäni, eihän Ionicin touhu ole mitään sellaista, millä olisi varsinaisesti edes mielikuvituksessa mitään liittymäkohtaa oikeisiin hevosiin tai tallinpitoon, se on vain kasvattamista, uusia hevosia ja uusia varsoja uusista yhdistelmistä.
Ennustan, että nykymuotoinen virtuaaliharrastus tulee kuolemaan jollain aikavälillä kokonaan. Ei ehkä kovin nopeasti, koska meitä kovaksikeitettyjä fossiileita (lue: pahoin addiktoituneita harrastajia) on edelleen paljon ja varmasti pyöritämme tätä hommaa niin kauan kuin se vain on mitenkään järkevää. Mutta väistämättä harrastajia tulee putoamaan pois ja jossain vaiheessa ehkä toteamme harrastajia ja sitä kautta hevosia olevan liian vähän että olisi mitään järkeä jatkaa enää itsekään.
Tietenkin nykymuotoisessa virtuaalihevosharrastuksessa on niitä valonpilkahduksia, ettei sen tulevaisuus välttämättä ole niin synkkä kuin esitin. SPC ja sen kisasysteemi on erinomainen esimerkki tästä. Ehkä ja toivottavasti sen tyyppisiä "palveluita" tulee virtuaalimaailmaan enemmän tulevaisuudessa ja hyvä niin, koska automatisoitu systeemi sopii tällaiselle laiskalle.
Entäs minä itse sitten? No, varmasti tulen jatkamaan Ionicin ja Gin Ahaltekin kanssa niin kauan kuin se on jotenkin kivaa. Ehkä jatkan tuon fossiilin pyörittämistä yksikseni vielä sittenkin kun muita harrastajia ei enää ole, koska onhan se aina ollut sellainen ihan vain itselle tehtävä juttu. Ja eihän sitä tiedä, jos olen pahastikin väärässä kun näin pessimistisiä ennustuksia laadin. Ennustaminen on aina vaikeaa, tulevaisuuden ennustaminen varsinkin.
– S
sunnuntai, lokakuuta 21, 2018
Ionicin National Show Horset
Tässä postauksessa esittelen Ionicin NSH:t.
NSH:n kohtalo on toisaalta samanlainen kuin niin monen muunkin risteytysrodun: niitä on Ionicissa teetetty lähinnä sen takia, että voidaan. Että otetaan yhden rodun hevonen ja risteytetään se toisen rodun hevosella ja saadaan kolmatta rotua. Ei jalostaja koskaan voi vastustaa risteyttämistä... Mutta samalla NSH:n tilanne on kovin erilainen kuin monen muun risteytysrodun, se on tullut pysyäkseen.
Ensimmäinen NSH-kasvatti syntyi jo niinkin varhain kuin 2005 ja sen jälkeen niitä onkin syntynyt likimain vuosittain, ei suurta määrää mutta varsa tai pari. Valitettavasti niistä ensimmäisten vuosien kasvateista hankkiuduttiin eroon ja tämän hetken vanhimmat kantahevoset ovat ori Too Hot Zeal Ion (s. 2008) ja tamma Mingela Ion (s. 2009).
Koska kasvatus ei menneinä vuosina ole ollut erityisen mittavaa, tälläkin hetkellä melkoinen prosentti hevosista on ensimmäisen polven saddlebred-arabi-risteytyksiä. Lopuilla sitten onkin yleensä toinen vanhempi NSH ja toinen arabi, tai joissain tapauksissa saddlebred. Kahden NSH:n risteytyksiä ei taida olla enkä tiedä onko sellaisia ikinä tehtykään, sen verran meillä tuo kasvatus on nojannut kantarotujen käyttöön. Mutta nyt on tulossa myös ihan NSH+NSH-varsoja!
NSH:n jalostuksessa kävi pikku moka kymmenkunta vuotta sitten. Huomasin vasta vuonna 2012, että muutama vuosi sitten reaalimaailman NSH-yhdistys oli muuttanut jalostusohjesääntöä ja uuden säännön mukaan NSH:ssa tuli olla 50-99% arabiverta. Aikaisemmin vaatimus oli ollut 25-99%. Bloggasinkin tästä tuolloin otsikolla National Show Horsen jalostus. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että saddlebrediä ei voi yhdistää NSH:een, koska silloin arabiprosentti putoaa alle 50:n. Meillä sen sijaan oli tallissa hevosia, jotka olivat 3/4-saddlebredejä ja pelastin tilanteen tuolloin käyttämällä niille pelkästään arabeja. Nykyään pyrin pääasiassa teettämään veriprosentiltaan oikeita NSH:ita, yhdistän saddlebredin NSH:een vain harvoin. Teen tätä kuitenkin jonkin verran, lähinnä silloin kun itsestä tuntuu siltä että se on paras vaihtoehto. Tämä on toki vain ns. tilapäinen ratkaisu ja näiden hevosten varsat syntyvät arabeista, jolloin prosentit ovat taas kohdillaan.
NSH:lla on lieviä kuvaongelmia, koska oikeiden NSH:iden kuvia ei omista arkistoista löydy mitenkään mahdottomasti ja soveltaminen on välillä haastavahkoa. NSH on omissa mielikuvissani suorastaan äärikaunis rotu, yhdistää arabin ja saddlebredin parhaat puolet eli on siro, jalo ja näyttävä, mutta myös suoritushevonen. Etsipä siinä sitten kuvia, niin... Väriasiat eivät tee tätä yhtään helpommaksi, arabeilla ei toki erikoisvärejä ole, jos kimoa ei lasketa, saddlebredeillä sen sijaan on ainakin voikkoa ja tobianoa (olisi muitakin muttei Ionicissa).
Kuten tunnettua, NSH on askellajihevonen ja ARJ:ssa se on tervetullut saddlebredien luokkiin sekä saddleseatiin että varsinaisiin askellajiluokkiin. Meidänkin hevoset ovat jonkin verran kilpailleet ARJ:ssä ja haluankin mainita ainakin ori Too Russian Ionin, jolla on kolmisenkymmentä sijoitusta ARJ:stä. Tammoista Fatalii Ion, Aji Cristal Ion ja Too Snappy Ion ovat myös saalistaneet vähän enemmän kuin vain muutaman sijoituksen.
–S
NSH:n kohtalo on toisaalta samanlainen kuin niin monen muunkin risteytysrodun: niitä on Ionicissa teetetty lähinnä sen takia, että voidaan. Että otetaan yhden rodun hevonen ja risteytetään se toisen rodun hevosella ja saadaan kolmatta rotua. Ei jalostaja koskaan voi vastustaa risteyttämistä... Mutta samalla NSH:n tilanne on kovin erilainen kuin monen muun risteytysrodun, se on tullut pysyäkseen.
Ensimmäinen NSH-kasvatti syntyi jo niinkin varhain kuin 2005 ja sen jälkeen niitä onkin syntynyt likimain vuosittain, ei suurta määrää mutta varsa tai pari. Valitettavasti niistä ensimmäisten vuosien kasvateista hankkiuduttiin eroon ja tämän hetken vanhimmat kantahevoset ovat ori Too Hot Zeal Ion (s. 2008) ja tamma Mingela Ion (s. 2009).
Koska kasvatus ei menneinä vuosina ole ollut erityisen mittavaa, tälläkin hetkellä melkoinen prosentti hevosista on ensimmäisen polven saddlebred-arabi-risteytyksiä. Lopuilla sitten onkin yleensä toinen vanhempi NSH ja toinen arabi, tai joissain tapauksissa saddlebred. Kahden NSH:n risteytyksiä ei taida olla enkä tiedä onko sellaisia ikinä tehtykään, sen verran meillä tuo kasvatus on nojannut kantarotujen käyttöön. Mutta nyt on tulossa myös ihan NSH+NSH-varsoja!
NSH:n jalostuksessa kävi pikku moka kymmenkunta vuotta sitten. Huomasin vasta vuonna 2012, että muutama vuosi sitten reaalimaailman NSH-yhdistys oli muuttanut jalostusohjesääntöä ja uuden säännön mukaan NSH:ssa tuli olla 50-99% arabiverta. Aikaisemmin vaatimus oli ollut 25-99%. Bloggasinkin tästä tuolloin otsikolla National Show Horsen jalostus. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että saddlebrediä ei voi yhdistää NSH:een, koska silloin arabiprosentti putoaa alle 50:n. Meillä sen sijaan oli tallissa hevosia, jotka olivat 3/4-saddlebredejä ja pelastin tilanteen tuolloin käyttämällä niille pelkästään arabeja. Nykyään pyrin pääasiassa teettämään veriprosentiltaan oikeita NSH:ita, yhdistän saddlebredin NSH:een vain harvoin. Teen tätä kuitenkin jonkin verran, lähinnä silloin kun itsestä tuntuu siltä että se on paras vaihtoehto. Tämä on toki vain ns. tilapäinen ratkaisu ja näiden hevosten varsat syntyvät arabeista, jolloin prosentit ovat taas kohdillaan.
NSH:lla on lieviä kuvaongelmia, koska oikeiden NSH:iden kuvia ei omista arkistoista löydy mitenkään mahdottomasti ja soveltaminen on välillä haastavahkoa. NSH on omissa mielikuvissani suorastaan äärikaunis rotu, yhdistää arabin ja saddlebredin parhaat puolet eli on siro, jalo ja näyttävä, mutta myös suoritushevonen. Etsipä siinä sitten kuvia, niin... Väriasiat eivät tee tätä yhtään helpommaksi, arabeilla ei toki erikoisvärejä ole, jos kimoa ei lasketa, saddlebredeillä sen sijaan on ainakin voikkoa ja tobianoa (olisi muitakin muttei Ionicissa).
Kuten tunnettua, NSH on askellajihevonen ja ARJ:ssa se on tervetullut saddlebredien luokkiin sekä saddleseatiin että varsinaisiin askellajiluokkiin. Meidänkin hevoset ovat jonkin verran kilpailleet ARJ:ssä ja haluankin mainita ainakin ori Too Russian Ionin, jolla on kolmisenkymmentä sijoitusta ARJ:stä. Tammoista Fatalii Ion, Aji Cristal Ion ja Too Snappy Ion ovat myös saalistaneet vähän enemmän kuin vain muutaman sijoituksen.
–S
Tunnisteet:
amerikkalaiset rodut,
askellajiasiaa,
Ionic
sunnuntai, lokakuuta 14, 2018
Ionicin newforestinponit
Newforestinponeista on tullut Ionicissa yllättäen vähintäänkin keskikokoinen rotu, poneja on tällä hetkellä parisenkymmentä. Tosin suunnilleen puolet niistä on ihan uusia ostoksia, kun Elen myi ponejaan pois ja sorruin sitten... vähän...
Jos ihan rehellinen olen, newforest ei ole koskaan ollut rotuna sillä tavalla... kiinnostava. Nätti poni, toki, yleinen ja tunnettu, mutta lopulta virtuaalimaailmassa se ei ole ollut vuosiin mitenkään erityisen yleinen. Mielestäni se on aina vähän kärsinyt tästä "tavallisen ja yleisen rodun" leimasta, kaikki tietävät newforestinponin, kun niitä Suomessakin on paljon. Käsi ylös, joka on joskus eläissään ratsastanut nyffillä! Niin, jopa minä joudun nostamaan käteni. Ja olihan rotu ymmärtääkseni varsin yleinen näky silloin aivan 2000-luvun alussa, sitä löytyi Liinulta ja Koululaaksosta ja Greymaskistakin, oletettavasti muiltakin talleilta ja todennäköisesti ainakin silloin tällöin on ollut pelkästään tai pääasiassa nyffeihin keskittyneitä kasvattajiakin. Mutta jotenkin viime vuosina nyffejä on osunut minun tutkaani harvakseltaan, varsinaisia siittoloita ei oikeastaan lainkaan. Toki tunnustan, etten ole kovinkaan hyvin perillä ponipiireistä noin yleisesti, joten minun tietooni ei välttämättä kannata tässä asiassa luottaa. Kertokaa siis jos olen väärässä ja ihan mieluusti kuulisin nyffikasvattajista, entisistä ja nykyisistä.
Miten sitten Ioniciin tuli nyffejä? Nnoh. Ensimmäinen poni oli tuontitamma Rosett's Lucetta GA, keksitty alkuvuodesta 2012. Ihan täyttä varmuutta ei ole, että miksi sen keksin, mutta epäilen sillä olleen jotakin tekemistä tuon NF-kuvia -sivuston kanssa. Se nimittäin taidettiin perustaa joskus tuolloin, se tarjoaa virtuaaliharrastajille suurehkon määrän vapaasti kopioitavia nf-kuvia. Minä ihastuin kuviin ja sitten niitä oli tietysti pakko saada omaankin käyttöön, joten siitä vain sitten poninkeksintään.
Lucetta onkin nykyisin meidän nyffilauman varsinainen kantatamma, siitä jäi meille 4 varsaa, kaikki eri oreista. Koska yhden ponin pohjalta on mahdotonta aloittaa yhtään sen pidempää jalostustyötä, olen keksinyt ja ostanut poneja lisää. En kovin aktiivisesti, nyffi ei ole mikään suuri kasvatusrotu, mutta nyt taannoin todella tuli ostettua kymmenkunta uutta ponia, kuten aiemmin mainitsin. Tällä hetkellä lauma onkin aika kiva suvullisesti, ponit ovat hyvin lyhytsukuisia, 0-3-polvisia ja, kiitos noiden Elenin ponien, sisäsiitos ei ole uhkana ihan heti. Nyffejä on satunnaisesti käytetty myös (virtuaalisten) ratsuponien kasvatuksessa, voisi toki käyttää enemmänkin jos vain pääsisi mielensä päälle siitä, aionko jatkaa rp-kasvatusta vai en.
Kaiken kaikkiaan näyttää siltä, että nyffi on tullut Ioniciin jäädäkseen!
– S
Jos ihan rehellinen olen, newforest ei ole koskaan ollut rotuna sillä tavalla... kiinnostava. Nätti poni, toki, yleinen ja tunnettu, mutta lopulta virtuaalimaailmassa se ei ole ollut vuosiin mitenkään erityisen yleinen. Mielestäni se on aina vähän kärsinyt tästä "tavallisen ja yleisen rodun" leimasta, kaikki tietävät newforestinponin, kun niitä Suomessakin on paljon. Käsi ylös, joka on joskus eläissään ratsastanut nyffillä! Niin, jopa minä joudun nostamaan käteni. Ja olihan rotu ymmärtääkseni varsin yleinen näky silloin aivan 2000-luvun alussa, sitä löytyi Liinulta ja Koululaaksosta ja Greymaskistakin, oletettavasti muiltakin talleilta ja todennäköisesti ainakin silloin tällöin on ollut pelkästään tai pääasiassa nyffeihin keskittyneitä kasvattajiakin. Mutta jotenkin viime vuosina nyffejä on osunut minun tutkaani harvakseltaan, varsinaisia siittoloita ei oikeastaan lainkaan. Toki tunnustan, etten ole kovinkaan hyvin perillä ponipiireistä noin yleisesti, joten minun tietooni ei välttämättä kannata tässä asiassa luottaa. Kertokaa siis jos olen väärässä ja ihan mieluusti kuulisin nyffikasvattajista, entisistä ja nykyisistä.
Miten sitten Ioniciin tuli nyffejä? Nnoh. Ensimmäinen poni oli tuontitamma Rosett's Lucetta GA, keksitty alkuvuodesta 2012. Ihan täyttä varmuutta ei ole, että miksi sen keksin, mutta epäilen sillä olleen jotakin tekemistä tuon NF-kuvia -sivuston kanssa. Se nimittäin taidettiin perustaa joskus tuolloin, se tarjoaa virtuaaliharrastajille suurehkon määrän vapaasti kopioitavia nf-kuvia. Minä ihastuin kuviin ja sitten niitä oli tietysti pakko saada omaankin käyttöön, joten siitä vain sitten poninkeksintään.
Lucetta onkin nykyisin meidän nyffilauman varsinainen kantatamma, siitä jäi meille 4 varsaa, kaikki eri oreista. Koska yhden ponin pohjalta on mahdotonta aloittaa yhtään sen pidempää jalostustyötä, olen keksinyt ja ostanut poneja lisää. En kovin aktiivisesti, nyffi ei ole mikään suuri kasvatusrotu, mutta nyt taannoin todella tuli ostettua kymmenkunta uutta ponia, kuten aiemmin mainitsin. Tällä hetkellä lauma onkin aika kiva suvullisesti, ponit ovat hyvin lyhytsukuisia, 0-3-polvisia ja, kiitos noiden Elenin ponien, sisäsiitos ei ole uhkana ihan heti. Nyffejä on satunnaisesti käytetty myös (virtuaalisten) ratsuponien kasvatuksessa, voisi toki käyttää enemmänkin jos vain pääsisi mielensä päälle siitä, aionko jatkaa rp-kasvatusta vai en.
Kaiken kaikkiaan näyttää siltä, että nyffi on tullut Ioniciin jäädäkseen!
– S
keskiviikkona, lokakuuta 10, 2018
RL: Lavender Foal Syndrome (LFS)
Tämä teksti jatkaa samalla linjalla WFFS:n ja HERDA:n esittelyiden kanssa. Tällä kertaa käsittelyvuorossa on arabeilla esiintyvä lavender foal syndrome (LFS).
Kuten HERDA ja WFFS, LFS on myös perinnöllinen, yhdestä geenivirheestä aiheutuva sairaustila. Se on näiden tavoin resessiivinen, hevonen voi kantaa yksinkertaista LFS-virhettä ja on itse täysin terve, mutta jos kaksi tällaista hevosta risteytetään, varsalla on 25% todennäköisyys saada geenivirhe molemmilta vanhemmilta, jolloin sillä on LFS. Mutatoitunut geeni on MYO5A. Joskus LFS:n sijaan käytetään termiä coat color dilution lethal (CCDL).
LFS-varsan ehkä parhain tuntomerkki on sen väri: karva on usein vaaleaa, vaaleanpunertavan tai laventelin sävyistä, toisinaan hopeansävyistä tai harmahtavaa. Jotkut varsat voivat olla melko normaalin sävyisiä tai näyttää vaaleahkolta raudikolta, joten väri ei ole sataprosenttisen varma merkki LFS:stä. Pelkkä erikoinen väri ei olisi ongelma, mutta geenivirhe aiheuttaa jonkinlaisen kehitysvaurion aivoissa ja neurologisia ongelmia. Varsalla on ongelmia jaloilleen nousemisen kanssa eikä se välttämättä pysty siihen lainkaan. Lisäksi sen jalka-, selkä- ja kaulalihakset kouristelevat, kouristusten yhteydessä voi esiintyä ilmeisen hallitsemattomia jalkojen liikkeitä. Monet lähteet mainitsevat myös vaikean synnytyksen, joka voi johtua siitä että LFS-varsat ovat syntyessään melko suurikokoisia. Parannuskeinoa ei ole ja varsat lopetetaan mahdollisimman nopeasti, koska ne eivät missään tapauksessa ole elinkelpoisia.
LFS:ää esiintyy arabeilla ja arabiristeytyksillä, yleisin se on egyptiläislinjaisilla. Ensimmäiset tiedossa olevat havainnot LFS:stä ovat ilmeisestikin 50-luvulta. 2000-luvun puolella sille on onnistuttu kehittämään geenitesti, jolla pystytään selvittämään LFS:n kantajat.
Lähteet
A. Bierman, A. J. Guthrie, C. K. Harper: Lavender foal syndrome in Arabian horses is caused by a single‐base deletion in the MYO5A gene
Animal Genetics Inc: Lavender Foal Syndrome (LFS)
Arabian Horse Association: Lavender Foal Syndrome (LFS)/Coat Color Dilution Lethal (CCDL)
Wikipedia: Lavender foal syndrome
Kuten HERDA ja WFFS, LFS on myös perinnöllinen, yhdestä geenivirheestä aiheutuva sairaustila. Se on näiden tavoin resessiivinen, hevonen voi kantaa yksinkertaista LFS-virhettä ja on itse täysin terve, mutta jos kaksi tällaista hevosta risteytetään, varsalla on 25% todennäköisyys saada geenivirhe molemmilta vanhemmilta, jolloin sillä on LFS. Mutatoitunut geeni on MYO5A. Joskus LFS:n sijaan käytetään termiä coat color dilution lethal (CCDL).
LFS-varsan ehkä parhain tuntomerkki on sen väri: karva on usein vaaleaa, vaaleanpunertavan tai laventelin sävyistä, toisinaan hopeansävyistä tai harmahtavaa. Jotkut varsat voivat olla melko normaalin sävyisiä tai näyttää vaaleahkolta raudikolta, joten väri ei ole sataprosenttisen varma merkki LFS:stä. Pelkkä erikoinen väri ei olisi ongelma, mutta geenivirhe aiheuttaa jonkinlaisen kehitysvaurion aivoissa ja neurologisia ongelmia. Varsalla on ongelmia jaloilleen nousemisen kanssa eikä se välttämättä pysty siihen lainkaan. Lisäksi sen jalka-, selkä- ja kaulalihakset kouristelevat, kouristusten yhteydessä voi esiintyä ilmeisen hallitsemattomia jalkojen liikkeitä. Monet lähteet mainitsevat myös vaikean synnytyksen, joka voi johtua siitä että LFS-varsat ovat syntyessään melko suurikokoisia. Parannuskeinoa ei ole ja varsat lopetetaan mahdollisimman nopeasti, koska ne eivät missään tapauksessa ole elinkelpoisia.
LFS:ää esiintyy arabeilla ja arabiristeytyksillä, yleisin se on egyptiläislinjaisilla. Ensimmäiset tiedossa olevat havainnot LFS:stä ovat ilmeisestikin 50-luvulta. 2000-luvun puolella sille on onnistuttu kehittämään geenitesti, jolla pystytään selvittämään LFS:n kantajat.
Lähteet
A. Bierman, A. J. Guthrie, C. K. Harper: Lavender foal syndrome in Arabian horses is caused by a single‐base deletion in the MYO5A gene
Animal Genetics Inc: Lavender Foal Syndrome (LFS)
Arabian Horse Association: Lavender Foal Syndrome (LFS)/Coat Color Dilution Lethal (CCDL)
Wikipedia: Lavender foal syndrome
maanantaina, lokakuuta 08, 2018
Esittelyn arvoisia uusia tulokkaita
Siitä on reilu vuosi, kun viimeksi esittelin joitain uusia hevosia. Meille syntyy vuosittain tolkuttomasti varsoja, puhumattakaan nyt tuonti- ja ostohevosista, ja nämä kaikki ovat tietenkin aina loistavia yksilöitä, mutta syystä tai toisesta sieltä loistavien yksilöiden seasta nousee aina muutamia ihan lemppareita. Tässä pieni katsaus niihin.
ara-app-t. Romantikk Ion
Romantikkin isä Thaz Exotikk mainittiinkin jo edellisessä postauksessa, kantakirjaori ja kaikkea plus tietysti muutenkin suosikki. No, ei kai tytär voi olla mitään muuta kuin suosikki jo ihan pelkästään isänsä takia? Ikävän kuvaton vielä.
budj-t. Priton Nidalee
Tosi tuore hankinta, kaksipolvinen budjonnytamma. Tässä myös osuu kaikki kohdilleen: suku on erinomainen meille, nimi on tosi kiva ja sitten vielä koulupainotteinen, taitaa olla tällä hetkellä ainoa koulu-budjonny, muut ovat este- ja kenttäpainotteisia. Ja sitten tämän isä! Arvostelin sen taannoin VSN:ssä ja rakastuin totaalisesti. Kaula, etuosa, runko ja takaosa ovat lähestulkoon täydelliset minun silmiini, ikävä vain että etuset ovat sen verran koukussa että oli pakko antaa kakkonen niistä ja sitten en yleensä anna CH:ta tai RCH:ta. Taistelin pitkään itseni kanssa, ajattelin että jos joku tulee kyseenalaistamaan palkintopäätökseni, väitän olevani kierosilmäinen ja etten sen takia huomannut vääriä jalkoja (en kyllä ole, mutta mistäs sen muut tietää?). Mutta ei kyennyt silti. Ihan hirveät paineet löytää Nidaleelle maailman täydellisin kuva jostain.
exm-o. Cefnmoor Spike
Suvullisia exmooreja ei ole tarjolla kuin mutaa marraskuussa, joten pitäähän ne korjata talteen jos sattuu tulemaan vastaan. Spiken tapauksessa lisäviehätystä lisää myös se, että oriilla on jokaisesta SPC-lajista Supreme Champion titteli ja sitten tietysti Elite Allround.
fell-t. Nerywick Lady Stardust
Voisin oikeastaan kirjoittaa felleistäkin samalla tavoin kuin exmooreista: ei ole tarjolla kovin runsaasti. Niinpä suvullinen tamma vieraasta suvusta oli hieno löytö. Nimeä hinkattiin jonkin aikaa kasvattajan ja oriinomistajan kanssa, mutta löytyi onneksi se täydellinen.
hackneyponi-o. Bristol Ion ja t. Bridony Ion
Ja sama laulu hackneyponin kanssa! Nämä ovat omia kasvatteja omista tammoista, mutta isäori on muualta. Molemmat ovat niittäneet jo kunniaa ja ruusukkeita myös SPC:ssä.
RMH-t. Night Owl Hazard
Aivan tuore hankinta tämäkin, kiva yksipolvinen rocky-tamma. Varmasti tulee olemaan äärimmäisen tärkeä siitostamma! Ja lisäksi tuo nimi tuppaa vähän naurattamaan.
kisber-t. PP's Vivianna
Mitäpä ei Ponipallerosta löytyisi! Veeran tammasta ja meidän oriista syntyneellä kisber-tammalla on kaksi polvea sukua ja ainoastaan ii. on varsinaisesti meidän oma tuonti, muut kantavanhemmat ovat muualta.
lipizza-tammat Aquamarina ja Themidora
Joo, mä tiedän. Minun piti näistä lipizzoista luopua. Siltähän tämä näyttääkin, kun keksin kaksi suvutonta tammaa lisää...
mecklenburg-o. Berater des Ions
Ensinnäkin: valjakkopainotteinen puoliverinen. Ei mikään turhan yleinen näky Ionicissa. Sääli. Valjakkokuva vieläpä, ei niitäkään kovin paljon ole. Taisi olla ensimmäinen mecklenburg-kasvattikin ikinä. Ja jostain syystä päätin tämän kanssa käyttää virtuaalikoirille (dobermanneja oli eka pentue) keksimääni des Ions -tunnusta, en kyllä yhtään tiedä että miksi.
mft-o. Mustang's Sleepy Walking, o. Roy Creek Hurricane GA ja t. Ozark's Heartbeat Jenny
Foxtrottereiden tilanteesta olen rutissut vuosikausia, mutta viime aikoina olen rutissut vähemmän ja tehnyt enemmän asioiden parantamiseksi. Kyllähän tätä on siis suunniteltu, että lisää hevosia pitää ostaa ja keksiä, mutta olen aina sanonut ettei hyväkään suunnittelu paranna sitä tekopuolta pätkääkään. Mutta nyt siis on jotakin ihan tehty ja voin taputella itseäni harteille.
morgan-t. Sault Ste Marie Ion
Tuo suku! Tuo nimi!
sh-o. Ionin Suojeluskuntalainen
Tämä on näitä tänä vuonna syntyneitä suomenhevosia, jotka kaikki saavat nimensä sisällissota-aiheen mukaan. No, tämän nimi ei ole ehkä sieltä parhaimmasta päästä, aika ns. helppo. Mikä tästä oriista tekee merkittävän on ensiksikin tuo kuva. Voiko olla ihanampaa? Ei. Ja sitten en tiedä mikä tässä nyt oikein kävi, mutta sain päähäni ilmoittaa tämän raveihin yhden toisen kolmivuotiaan kanssa. Suojis polveutuu ihan täysin ratsusuvusta, mutta ei se kai menoa haittaa, suomenhevonenhan on tunnetusti monipuolisuusihme. Saa nähdä millainen tykki tästä radoille vielä tuleekaan.
–S
ara-app-t. Romantikk Ion
Romantikkin isä Thaz Exotikk mainittiinkin jo edellisessä postauksessa, kantakirjaori ja kaikkea plus tietysti muutenkin suosikki. No, ei kai tytär voi olla mitään muuta kuin suosikki jo ihan pelkästään isänsä takia? Ikävän kuvaton vielä.
budj-t. Priton Nidalee
Tosi tuore hankinta, kaksipolvinen budjonnytamma. Tässä myös osuu kaikki kohdilleen: suku on erinomainen meille, nimi on tosi kiva ja sitten vielä koulupainotteinen, taitaa olla tällä hetkellä ainoa koulu-budjonny, muut ovat este- ja kenttäpainotteisia. Ja sitten tämän isä! Arvostelin sen taannoin VSN:ssä ja rakastuin totaalisesti. Kaula, etuosa, runko ja takaosa ovat lähestulkoon täydelliset minun silmiini, ikävä vain että etuset ovat sen verran koukussa että oli pakko antaa kakkonen niistä ja sitten en yleensä anna CH:ta tai RCH:ta. Taistelin pitkään itseni kanssa, ajattelin että jos joku tulee kyseenalaistamaan palkintopäätökseni, väitän olevani kierosilmäinen ja etten sen takia huomannut vääriä jalkoja (en kyllä ole, mutta mistäs sen muut tietää?). Mutta ei kyennyt silti. Ihan hirveät paineet löytää Nidaleelle maailman täydellisin kuva jostain.
exm-o. Cefnmoor Spike
Suvullisia exmooreja ei ole tarjolla kuin mutaa marraskuussa, joten pitäähän ne korjata talteen jos sattuu tulemaan vastaan. Spiken tapauksessa lisäviehätystä lisää myös se, että oriilla on jokaisesta SPC-lajista Supreme Champion titteli ja sitten tietysti Elite Allround.
fell-t. Nerywick Lady Stardust
Voisin oikeastaan kirjoittaa felleistäkin samalla tavoin kuin exmooreista: ei ole tarjolla kovin runsaasti. Niinpä suvullinen tamma vieraasta suvusta oli hieno löytö. Nimeä hinkattiin jonkin aikaa kasvattajan ja oriinomistajan kanssa, mutta löytyi onneksi se täydellinen.
hackneyponi-o. Bristol Ion ja t. Bridony Ion
Ja sama laulu hackneyponin kanssa! Nämä ovat omia kasvatteja omista tammoista, mutta isäori on muualta. Molemmat ovat niittäneet jo kunniaa ja ruusukkeita myös SPC:ssä.
RMH-t. Night Owl Hazard
Aivan tuore hankinta tämäkin, kiva yksipolvinen rocky-tamma. Varmasti tulee olemaan äärimmäisen tärkeä siitostamma! Ja lisäksi tuo nimi tuppaa vähän naurattamaan.
kisber-t. PP's Vivianna
Mitäpä ei Ponipallerosta löytyisi! Veeran tammasta ja meidän oriista syntyneellä kisber-tammalla on kaksi polvea sukua ja ainoastaan ii. on varsinaisesti meidän oma tuonti, muut kantavanhemmat ovat muualta.
lipizza-tammat Aquamarina ja Themidora
Joo, mä tiedän. Minun piti näistä lipizzoista luopua. Siltähän tämä näyttääkin, kun keksin kaksi suvutonta tammaa lisää...
mecklenburg-o. Berater des Ions
Ensinnäkin: valjakkopainotteinen puoliverinen. Ei mikään turhan yleinen näky Ionicissa. Sääli. Valjakkokuva vieläpä, ei niitäkään kovin paljon ole. Taisi olla ensimmäinen mecklenburg-kasvattikin ikinä. Ja jostain syystä päätin tämän kanssa käyttää virtuaalikoirille (dobermanneja oli eka pentue) keksimääni des Ions -tunnusta, en kyllä yhtään tiedä että miksi.
mft-o. Mustang's Sleepy Walking, o. Roy Creek Hurricane GA ja t. Ozark's Heartbeat Jenny
Foxtrottereiden tilanteesta olen rutissut vuosikausia, mutta viime aikoina olen rutissut vähemmän ja tehnyt enemmän asioiden parantamiseksi. Kyllähän tätä on siis suunniteltu, että lisää hevosia pitää ostaa ja keksiä, mutta olen aina sanonut ettei hyväkään suunnittelu paranna sitä tekopuolta pätkääkään. Mutta nyt siis on jotakin ihan tehty ja voin taputella itseäni harteille.
morgan-t. Sault Ste Marie Ion
Tuo suku! Tuo nimi!
sh-o. Ionin Suojeluskuntalainen
Tämä on näitä tänä vuonna syntyneitä suomenhevosia, jotka kaikki saavat nimensä sisällissota-aiheen mukaan. No, tämän nimi ei ole ehkä sieltä parhaimmasta päästä, aika ns. helppo. Mikä tästä oriista tekee merkittävän on ensiksikin tuo kuva. Voiko olla ihanampaa? Ei. Ja sitten en tiedä mikä tässä nyt oikein kävi, mutta sain päähäni ilmoittaa tämän raveihin yhden toisen kolmivuotiaan kanssa. Suojis polveutuu ihan täysin ratsusuvusta, mutta ei se kai menoa haittaa, suomenhevonenhan on tunnetusti monipuolisuusihme. Saa nähdä millainen tykki tästä radoille vielä tuleekaan.
–S
keskiviikkona, lokakuuta 03, 2018
Meritoituneita ionicilaisia
Kun muissakin blogeissa listataan laatiksissa sun muissa pärjänneitä hevosia, niin kyllä meilläkin! Tässä siis vähän katsausta siihen, mitä kaikenlaisia palkintoja meidän hevosilta löytyy.
KANTAKIRJATUT
conn-o. Breezy Belenos, 98p. KTK-I
wC-o. Meistr Rhaglaw Ion, 80p. KTK-I
kisb-o. Lorand Ion, 77p. KTK-II
ox-o. Thaz Exotikk, 76p. KTK-II
sdb-o. Hahana Loa Ion, 75p. KTK-II
austp-t. Larrakeyah Ion, 75p. KTK-II
old-t. Valeriana Ion, 75p. KTK-II
highl-o. Suaimhneach Ion, 73p. KTK-II
sha-o. Lukacs KTN, 72p. KTK-II
twh-o. Kill Game Ion, 71p. KTK-II
kisb-t. Rozsa Ion, 70p. KTK-II
non-o. Megyesz Tamas GA, 70p. KTK-II
nf-t. Forest Creek Queenie, 64p. KTK-III
Aika tasaista kakkospalkintojen riviä! No, meillä on kyllä ihan hyvärakenteisia hevosia, joilla on ktk-meriitit kerättynä, joten voi aina valita sieltä parhaasta päästä. Kiellän että valitsisin kantakirjaan vähän harvinaisempia rotuja, vaikka tuolla nyt onkin kaikenlaista noniusta, shagyaa ja australianponia.
Pari poimintaa: Breezy Belenos, 98 pisteen kantakirja-connu! Jestas, siitä on tykätty kyllä. Ja se meni tilaisuuteen vielä ns. ktk-kelvottomana, se ei ollut näyttelyistä saanut siihen mennessä kuin yhden SA:n. Olen sitä muutaman kerran näyttelyttänyt kantakirjauksen jälkeen, tuloksena SA ja RCH eli sen perusteella ei mikään "never better"-poni. Mutta siis onhan tuo komea ori, en minä sillä.
Sitten Thaz Exotikk, ikisuosikkini. Tuo kuva on ollut jo toistakymmentä vuotta se, jonka valitsen aina kunkin ajan ehdottomasti hienoimmalle arabioriille. Exotikkin suku on 100% kuolattava, ensinnäkin rakastan tuota sen isää, Kerpan omistamaan Hib Ibn Erotikkiä. Hieno ori, hieno suku, hieno nimi (joskus tosin mietin, että miksen tehnyt tästä meidän orivarsasta Thaz Erotikkiä? Olisi linja jatkunut. Toki Exotikk on hyvin lähellä, ehkä sitten Exotikkin varsa). Ja emän suvusta löytyy kaikenlaisia vanhoja suosikkeja: Piekna Kobieta, Starline Enzo, Gajrat, Farr Dammar, Ramzes GA, Thaz Mahjal GA... Ja sitten Exotikkillä itsellään on vielä kivasti sijoituksia saddleseat-luokista. Että tässä olisi nyt sitten muodollisesti pätevä siitosori, luonnekuvauksen kirjoittelen heti kun pystyn keksimään siihen jotain muutakin kuin "Täydellinen!" Vaikea tehtävä.
SPC-tittelit
En nyt listaa tähän kaikkia, joilla on vähintään Supreme Champion jostain lajista, vain valikoituja herkkuja.
austp-o. Gold Coin’s Splendor: elite (IH), elite (D), elite (allround)
austp-t. Elegy JDB: elite (R), supreme champion (D)
austp-t. Larrakeyah Ion: elite (IH), supreme champion (R), elite (allround)
hacknp-o. Hadrian REB: elite (D), supreme champion (IH)
hacknp-t. Alayna Ion: elite (D), supreme champion (IH)
wpb-t. Neniadol Ion: supreme champion (R), supreme champion (D), champion (IH, elite (allround)
No joo, tässä on vain ihan murto-osa niistä poneista, jotka ansaitsisivat tulla listatuiksi, noita suosikkejani eli ryhmän 3 poneja. Meillä on päälle 30 ponia, joilla on elite-titteli jostain lajista tai sitten allround elite.
Mutta ehkä kaikkein huomionarvoisinta on se, että olen SPC:n omistajarankingissa sijalla 3 joka lajissa paitsi in-handissa (siinä 4.) ja samoin myös allroundissa, jossa lasketaan kaikkien lajien pisteet yhteen. Minä! Top-3 kilpailija! En olisi tätä päivää kuvitellut näkeväni.
Harvinaisten M&M-ponien laatuarvostelu
Harvinaisten M&M-ponien laatuarvostelun mainitsin jo syksyn trendejä esittelevässä postauksessa taannoin ja kyllä, tähän on tultu: meillä on laatispalkittuja poneja (ja minulla ei ole hermoromahdusta).
Premier-palkitut:
highl-t. Bhana-Phrionnsa Ion
Excellent-palkitut:
highl-o. Suaimneach Ion
highl-t. Dh'èirich Ion
exm-t. Aelinor Ion
exm-o. Alaric Ion
Jos ihan rehellisiä ollaan, meillä olisi useampikin premier, jos jaksaisin yhtään panostaa. Ja on tuonne tullut ilmoitettua sellaisiakin poneja, jotka eivät ole saaneet mitään palkintoa.
Näin, siinä meidän ns. hienoimmat hevoset. Ei kannata pelätä että voisin kovin pian kirjoittaa toisen samanlaisen listauksen, mutta uusilla hevosilla. Palataan asiaan kahden vuoden kuluttua, aikaisintaan.
– S
KANTAKIRJATUT
conn-o. Breezy Belenos, 98p. KTK-I
wC-o. Meistr Rhaglaw Ion, 80p. KTK-I
kisb-o. Lorand Ion, 77p. KTK-II
ox-o. Thaz Exotikk, 76p. KTK-II
sdb-o. Hahana Loa Ion, 75p. KTK-II
austp-t. Larrakeyah Ion, 75p. KTK-II
old-t. Valeriana Ion, 75p. KTK-II
highl-o. Suaimhneach Ion, 73p. KTK-II
sha-o. Lukacs KTN, 72p. KTK-II
twh-o. Kill Game Ion, 71p. KTK-II
kisb-t. Rozsa Ion, 70p. KTK-II
non-o. Megyesz Tamas GA, 70p. KTK-II
nf-t. Forest Creek Queenie, 64p. KTK-III
Aika tasaista kakkospalkintojen riviä! No, meillä on kyllä ihan hyvärakenteisia hevosia, joilla on ktk-meriitit kerättynä, joten voi aina valita sieltä parhaasta päästä. Kiellän että valitsisin kantakirjaan vähän harvinaisempia rotuja, vaikka tuolla nyt onkin kaikenlaista noniusta, shagyaa ja australianponia.
Pari poimintaa: Breezy Belenos, 98 pisteen kantakirja-connu! Jestas, siitä on tykätty kyllä. Ja se meni tilaisuuteen vielä ns. ktk-kelvottomana, se ei ollut näyttelyistä saanut siihen mennessä kuin yhden SA:n. Olen sitä muutaman kerran näyttelyttänyt kantakirjauksen jälkeen, tuloksena SA ja RCH eli sen perusteella ei mikään "never better"-poni. Mutta siis onhan tuo komea ori, en minä sillä.
Sitten Thaz Exotikk, ikisuosikkini. Tuo kuva on ollut jo toistakymmentä vuotta se, jonka valitsen aina kunkin ajan ehdottomasti hienoimmalle arabioriille. Exotikkin suku on 100% kuolattava, ensinnäkin rakastan tuota sen isää, Kerpan omistamaan Hib Ibn Erotikkiä. Hieno ori, hieno suku, hieno nimi (joskus tosin mietin, että miksen tehnyt tästä meidän orivarsasta Thaz Erotikkiä? Olisi linja jatkunut. Toki Exotikk on hyvin lähellä, ehkä sitten Exotikkin varsa). Ja emän suvusta löytyy kaikenlaisia vanhoja suosikkeja: Piekna Kobieta, Starline Enzo, Gajrat, Farr Dammar, Ramzes GA, Thaz Mahjal GA... Ja sitten Exotikkillä itsellään on vielä kivasti sijoituksia saddleseat-luokista. Että tässä olisi nyt sitten muodollisesti pätevä siitosori, luonnekuvauksen kirjoittelen heti kun pystyn keksimään siihen jotain muutakin kuin "Täydellinen!" Vaikea tehtävä.
SPC-tittelit
En nyt listaa tähän kaikkia, joilla on vähintään Supreme Champion jostain lajista, vain valikoituja herkkuja.
austp-o. Gold Coin’s Splendor: elite (IH), elite (D), elite (allround)
austp-t. Elegy JDB: elite (R), supreme champion (D)
austp-t. Larrakeyah Ion: elite (IH), supreme champion (R), elite (allround)
hacknp-o. Hadrian REB: elite (D), supreme champion (IH)
hacknp-t. Alayna Ion: elite (D), supreme champion (IH)
wpb-t. Neniadol Ion: supreme champion (R), supreme champion (D), champion (IH, elite (allround)
No joo, tässä on vain ihan murto-osa niistä poneista, jotka ansaitsisivat tulla listatuiksi, noita suosikkejani eli ryhmän 3 poneja. Meillä on päälle 30 ponia, joilla on elite-titteli jostain lajista tai sitten allround elite.
Mutta ehkä kaikkein huomionarvoisinta on se, että olen SPC:n omistajarankingissa sijalla 3 joka lajissa paitsi in-handissa (siinä 4.) ja samoin myös allroundissa, jossa lasketaan kaikkien lajien pisteet yhteen. Minä! Top-3 kilpailija! En olisi tätä päivää kuvitellut näkeväni.
Harvinaisten M&M-ponien laatuarvostelu
Harvinaisten M&M-ponien laatuarvostelun mainitsin jo syksyn trendejä esittelevässä postauksessa taannoin ja kyllä, tähän on tultu: meillä on laatispalkittuja poneja (ja minulla ei ole hermoromahdusta).
Premier-palkitut:
highl-t. Bhana-Phrionnsa Ion
Excellent-palkitut:
highl-o. Suaimneach Ion
highl-t. Dh'èirich Ion
exm-t. Aelinor Ion
exm-o. Alaric Ion
Jos ihan rehellisiä ollaan, meillä olisi useampikin premier, jos jaksaisin yhtään panostaa. Ja on tuonne tullut ilmoitettua sellaisiakin poneja, jotka eivät ole saaneet mitään palkintoa.
Näin, siinä meidän ns. hienoimmat hevoset. Ei kannata pelätä että voisin kovin pian kirjoittaa toisen samanlaisen listauksen, mutta uusilla hevosilla. Palataan asiaan kahden vuoden kuluttua, aikaisintaan.
– S
sunnuntai, syyskuuta 30, 2018
RL: Hereditary equine regional dermal asthenia (HERDA)
Esittelin viikko sitten WFFS:n, joka aiheuttaa iho-oireita. Tänään vuorossa on HERDA, toinen perinnöllinen sairaus, joka aiheuttaa myös iho-ongelmia.
© marty11, CC BY-NC-SA 2.0 (kuvan hevonen ei liity HERDAan mitenkään)
Kuvaa on rajattu ja värejä muokattu
WFFS:n tavoin HERDA on perinnöllinen sairaus, joka johtuu yhden geenin virheestä. Se on resessiivinen, jos hevosella on yksi virheellinen kopio, se on itse oireeton kantaja, mutta voi periyttää sitä varsoilleen. Jos molemmilla vanhemmilla on sama virheellinen geeni, varsalla on 25% todennäköisyydellä HERDA.
HERDA aiheuttaa häiriöitä kollageenin toimintaan. Yleensä ongelmat näkyvät hevosen ihossa enkä tiedä jos virheellinen geeni vaikuttaa kollageeniin kaikkialla elimistössä vai vain ihon kollageeniin. HERDA-hevosen iho on hauras ja se rikkoutuu helposti. Iho voi olla myös "irtonaista", jolloin se irtoaa alemmista kudoksista helposti. Aiheutuneet haavat ja vammat ovat vaikeasti parantuvia ja jättävät isoja arpia. HERDA vaikuttaa ennen kaikkea selän alueen ihoon ja sitä ei välttämättä huomata nuoresta varsasta vaan vasta siinä vaiheessa, kun hevosta aletaan totuttaa satulaan. Käytännössä useimmat HERDA-hevoset lopetetaan siinä vaiheessa kun HERDA varmistuu, niitä ei voi käyttää ratsuina eikä jalostukseen.
HERDAa esiintyy vain quarter-hevosilla sekä muissa rekistereissä, joissa sallitaan risteytykset quartereihin, kuten Paint Horse ja appaloosa. Geenivirheen suurin levittäjä on quarter-ori Poco Bueno (1944-69), johon lähes kaikkien nykyisten HERDA-kantajien sukilinja johtaa. Vähäpätöisempi levittäjä on ollut Poco Buenon täysiveli Old Grand Dad ja oletettavasti myös molempien orien isä King. Poco Bueno oli suosittu siitosori, sillä on nelisen sataa rekisteröityä quarter-varsaa, tilastollisesti potentiaalisia HERDA-kantajia olisi pari sataa. HERDA raportoitiin ensimmäisen kerran vuonna 1971, myöhemmin ymmärrettiin sen periytyvä luonne ja osattiin yhdistää se Poco Buenoon. Nykyään HERDAn aiheuttavaa geenivirhettä voidaan jo testata. Cutting-linjaisista quartereista lähes kolmannes kantaa HERDA-virhettä.
Lähteet
Animal Genetics Inc: Hereditary Equine Regional Dermal Asthenia (HERDA)
Movet: Herda (Hereditary Equine Regional Dermal Asthenia)
The Horse: HERDA: DNA Tests Available for Disfiguring Skin Disease
Wikipedia: Hereditary equine regional dermal asthenia
Wikipedia: Poco Bueno
© marty11, CC BY-NC-SA 2.0 (kuvan hevonen ei liity HERDAan mitenkään)
Kuvaa on rajattu ja värejä muokattu
WFFS:n tavoin HERDA on perinnöllinen sairaus, joka johtuu yhden geenin virheestä. Se on resessiivinen, jos hevosella on yksi virheellinen kopio, se on itse oireeton kantaja, mutta voi periyttää sitä varsoilleen. Jos molemmilla vanhemmilla on sama virheellinen geeni, varsalla on 25% todennäköisyydellä HERDA.
HERDA aiheuttaa häiriöitä kollageenin toimintaan. Yleensä ongelmat näkyvät hevosen ihossa enkä tiedä jos virheellinen geeni vaikuttaa kollageeniin kaikkialla elimistössä vai vain ihon kollageeniin. HERDA-hevosen iho on hauras ja se rikkoutuu helposti. Iho voi olla myös "irtonaista", jolloin se irtoaa alemmista kudoksista helposti. Aiheutuneet haavat ja vammat ovat vaikeasti parantuvia ja jättävät isoja arpia. HERDA vaikuttaa ennen kaikkea selän alueen ihoon ja sitä ei välttämättä huomata nuoresta varsasta vaan vasta siinä vaiheessa, kun hevosta aletaan totuttaa satulaan. Käytännössä useimmat HERDA-hevoset lopetetaan siinä vaiheessa kun HERDA varmistuu, niitä ei voi käyttää ratsuina eikä jalostukseen.
HERDAa esiintyy vain quarter-hevosilla sekä muissa rekistereissä, joissa sallitaan risteytykset quartereihin, kuten Paint Horse ja appaloosa. Geenivirheen suurin levittäjä on quarter-ori Poco Bueno (1944-69), johon lähes kaikkien nykyisten HERDA-kantajien sukilinja johtaa. Vähäpätöisempi levittäjä on ollut Poco Buenon täysiveli Old Grand Dad ja oletettavasti myös molempien orien isä King. Poco Bueno oli suosittu siitosori, sillä on nelisen sataa rekisteröityä quarter-varsaa, tilastollisesti potentiaalisia HERDA-kantajia olisi pari sataa. HERDA raportoitiin ensimmäisen kerran vuonna 1971, myöhemmin ymmärrettiin sen periytyvä luonne ja osattiin yhdistää se Poco Buenoon. Nykyään HERDAn aiheuttavaa geenivirhettä voidaan jo testata. Cutting-linjaisista quartereista lähes kolmannes kantaa HERDA-virhettä.
Lähteet
Animal Genetics Inc: Hereditary Equine Regional Dermal Asthenia (HERDA)
Movet: Herda (Hereditary Equine Regional Dermal Asthenia)
The Horse: HERDA: DNA Tests Available for Disfiguring Skin Disease
Wikipedia: Hereditary equine regional dermal asthenia
Wikipedia: Poco Bueno
keskiviikkona, syyskuuta 26, 2018
Rotuesittelyssä exmoorinponi
Exmoorinponi kuuluu M&M-rotuihin siinä missä aiemmin esitelty fellponikin.
Historia lyhyesti
Exmoorinponi on todennäköisesti vanhin Brittein saarten poniroduista, vaikkakaan modernin DNA-tutkimuksen perusteella se ei ole todennäköisesti sukua satojen tuhansien vuosien takaisille hevosille, joiden jäänteitä on Englannista löydetty. Oletettavasti exmoorinponit ovat kuitenkin peräisin jääkauden jälkeiseltä ajalta, jolloin Britannia oli vielä maayhteydessä manner-Eurooppaan.
Arkeologiset löydöt osoittavat, että lounais-Englannissa käytettiin kesytettyjä hevosia kuljetuksiin jo 4. vuosisadalla ennen ajanlaskun alkua. Mahdollisesti poneja oli aikaisempina vuosisatoina (ehkä vuosituhansinakin) metsästetty ruuaksi. Britannian roomalaisajalta (43-410) on olemassa jo kuvalöydöksiä, joissa esiintyy nykyisen exmoorinponin kaltainen eläin. Domesday Bookissa vuodelta 1086 on ensimmäinen säilynyt kirjallinen maininta Exmoorin alueen poneista.
Exmoorin alue oli ns. kuninkaan metsää vuoteen 1818 asti. En löytänyt tarkkaa mainintaa siitä, milloin tämä kuninkaan metsä perustettiin, se on voinut saada alkunsa useampia vuosisatoja aikaisemmin. Kuninkaan metsäalueet olivat ainoastaan kuningashuoneen käyttöön varattuja metsästysalueita, joilla eivät muut saaneet metsästää, tietynlainen suojelualue siis. Joidenkin lähteiden mukaan paikalliset maanviljelijät olisivat saaneet laiduntaa ponejaan alueella vuodesta 1700 lähtien. Joka tapauksessa Exmoorin alueella eli villiponeja, joiden määrä oli suurimmillaan tuhansissa.
Vuonna 1818 Exmoorin alue myytiin yksityiselle. Exmoorin kuninkaan metsän viimeinen vartija Sir Thomas Acland kuljetutti muutaman kymmenen ponia omille mailleen Winsfordiin, lähelle Exmooria. Nämä ponit muodostivat ns. Anchor Herdin, jonka jälkeläisiä on olemassa vieläkin. Loput villiponit myytiin, mutta jonkinlainen osa niistä päätyi paikallisille omistajille ja olettaisin, että näiden laidunnusta jatkettiin edelleen Exmoorin alueella. 1800-luvulla exmoorinponeja risteytettiin jonkin verran muihin rotuihin, jälkeläiset olivat varsin käyttökelpoisia eläimiä, mutta eivät yhtä sitkeitä kuin alkuperäisponit.
Exmoorinponien rotuyhdistys perustettiin vuonna 1921 säilyttämään puhdasrotuinen ja oikeantyyppinen exmoorinponi. Yhdistyksen pitämä kantakirja suljettiin vasta niinkin myöhään kuin 1963. Exmoorinponi kärsi pahoin varsinkin toisesta maailmansodasta ja rotu oli vaarassa kadota kokonaan. Vähimmillään puhtaita poneja oli vain viitisenkymmentä yksilöä. Yhdistys ja erityisesti paikalliset kasvattajat kuitenkin saivat nostettua rodun jaloilleen ja nykyään Exmoorin alueella vaeltaa poneja villinä.
Historia virtuaalimaailmassa
Exmoorinponi on harvinaisempi kuin fellponi enkä osaa nimetä yhtäkään vanhaa kasvattajaa. Nykyään exmooreja on Ionicin lisäksi muutamissa muissa siittoloissa, kasvatti- tai ponimäärät eivät ole suuria.
Käyttö
Pienikokoinen, mutta voimakas exmoorinponi on useimmiten lasten ratsu, mutta niitä käytetään myös valjakkoponeina. Menneinä vuosisatoina poneja käytettiin kaikkeen mahdolliseen työhön, mutta nykyään ei työkäytöstä voida tietysti enää puhua. Virtuaalimaailmassa exmoorinponi voi kilpailla SPC:ssä.
Rakenne
Tässä on rotumääritelmän vapaa ja siten epävirallinen suomennos:
– Yleisesti ottaen exmoorinponilla on selkeä ponileima.
– Pää on selväpiirteinen ja ponimainen.
– Korvat ovat lyhyet ja leveät.
– Otsa on leveä.
– Silmät ovat suuret, leveälle sijoittuneet ja ulkonevat, silmäkulmat ovat ulkonevat (ns. toad eye) ja silmänympärystän iho/karva on vaaleaa (pangare).
– Sieraimet ovat suuret, jauhokuono (pangare) on mainittu rotumääritelmässä myös.
– Päänliittymä on ohut.
– Kaula on pitkähkö ja ihanteellinen ratsulle.
– Lavat ovat loivat.
– Runko on leveä ja syvä, kylkiluut ovat hyvin kaareutuneet.
– Selkä on tasainen, leveä, myös lautaset ovat melko tasaiset. Hännänkiinnitys on suhteellisen korkealla.
– Jalat ovat kuivat, lyhyet, asettuneet leveälle. Kavioaines on tummaa.
– Takasääri muodostaa suoran linjan kintereeseen ja siitä ylös istuinkyhmyyn.
– Liikkeet ovat suorat ja pehmeät, mutta liioittelemattomat.
– Kesäkarva on ohutta ja kiiltävää.
– Talvikarva on kaksikerroksinen, alla on pehmeä eristävä karva, päällä kova, öljyinen karva joka pitää vettä.
– Jouhet ovat runsaat ja karkeat, pitkää vuohiskarvaa ei juuri ole.
– Väriltään exmoorinponit ovat ruunikoita tai tummanruunikoita, valkoisia merkkejä ei sallita rekisterissä. Pangare-merkit ovat yleensä hyvin selkeät ja se on toivottavaa. Hallakko mainitaan värinä myös, mutta itse suhtaudun tähän hieman skeptisesti.
– Ihanteellinen säkäkorkeus on oreilla 119,4-129,5 cm ja tammoilla 116,8-127 cm.
Lähteet
Equine Worl UK: Exmoor Pony Breed Profile
Everything Exmoor: Exmoor Ponies
Kym ní Dhoireann: The Horse Amongst the Celts
The Exmoor Pony Centre: History
The Exmoor Pony Society (useat sivut)
The Exmoor Pony Society: Breed standard
Wikipedia: Exmoor Pony
Wikipedia: Royal forest
– S
Historia lyhyesti
Exmoorinponi on todennäköisesti vanhin Brittein saarten poniroduista, vaikkakaan modernin DNA-tutkimuksen perusteella se ei ole todennäköisesti sukua satojen tuhansien vuosien takaisille hevosille, joiden jäänteitä on Englannista löydetty. Oletettavasti exmoorinponit ovat kuitenkin peräisin jääkauden jälkeiseltä ajalta, jolloin Britannia oli vielä maayhteydessä manner-Eurooppaan.
Arkeologiset löydöt osoittavat, että lounais-Englannissa käytettiin kesytettyjä hevosia kuljetuksiin jo 4. vuosisadalla ennen ajanlaskun alkua. Mahdollisesti poneja oli aikaisempina vuosisatoina (ehkä vuosituhansinakin) metsästetty ruuaksi. Britannian roomalaisajalta (43-410) on olemassa jo kuvalöydöksiä, joissa esiintyy nykyisen exmoorinponin kaltainen eläin. Domesday Bookissa vuodelta 1086 on ensimmäinen säilynyt kirjallinen maininta Exmoorin alueen poneista.
Exmoorin alue oli ns. kuninkaan metsää vuoteen 1818 asti. En löytänyt tarkkaa mainintaa siitä, milloin tämä kuninkaan metsä perustettiin, se on voinut saada alkunsa useampia vuosisatoja aikaisemmin. Kuninkaan metsäalueet olivat ainoastaan kuningashuoneen käyttöön varattuja metsästysalueita, joilla eivät muut saaneet metsästää, tietynlainen suojelualue siis. Joidenkin lähteiden mukaan paikalliset maanviljelijät olisivat saaneet laiduntaa ponejaan alueella vuodesta 1700 lähtien. Joka tapauksessa Exmoorin alueella eli villiponeja, joiden määrä oli suurimmillaan tuhansissa.
Vuonna 1818 Exmoorin alue myytiin yksityiselle. Exmoorin kuninkaan metsän viimeinen vartija Sir Thomas Acland kuljetutti muutaman kymmenen ponia omille mailleen Winsfordiin, lähelle Exmooria. Nämä ponit muodostivat ns. Anchor Herdin, jonka jälkeläisiä on olemassa vieläkin. Loput villiponit myytiin, mutta jonkinlainen osa niistä päätyi paikallisille omistajille ja olettaisin, että näiden laidunnusta jatkettiin edelleen Exmoorin alueella. 1800-luvulla exmoorinponeja risteytettiin jonkin verran muihin rotuihin, jälkeläiset olivat varsin käyttökelpoisia eläimiä, mutta eivät yhtä sitkeitä kuin alkuperäisponit.
Exmoorinponien rotuyhdistys perustettiin vuonna 1921 säilyttämään puhdasrotuinen ja oikeantyyppinen exmoorinponi. Yhdistyksen pitämä kantakirja suljettiin vasta niinkin myöhään kuin 1963. Exmoorinponi kärsi pahoin varsinkin toisesta maailmansodasta ja rotu oli vaarassa kadota kokonaan. Vähimmillään puhtaita poneja oli vain viitisenkymmentä yksilöä. Yhdistys ja erityisesti paikalliset kasvattajat kuitenkin saivat nostettua rodun jaloilleen ja nykyään Exmoorin alueella vaeltaa poneja villinä.
Historia virtuaalimaailmassa
Exmoorinponi on harvinaisempi kuin fellponi enkä osaa nimetä yhtäkään vanhaa kasvattajaa. Nykyään exmooreja on Ionicin lisäksi muutamissa muissa siittoloissa, kasvatti- tai ponimäärät eivät ole suuria.
Käyttö
Pienikokoinen, mutta voimakas exmoorinponi on useimmiten lasten ratsu, mutta niitä käytetään myös valjakkoponeina. Menneinä vuosisatoina poneja käytettiin kaikkeen mahdolliseen työhön, mutta nykyään ei työkäytöstä voida tietysti enää puhua. Virtuaalimaailmassa exmoorinponi voi kilpailla SPC:ssä.
Rakenne
Tässä on rotumääritelmän vapaa ja siten epävirallinen suomennos:
– Yleisesti ottaen exmoorinponilla on selkeä ponileima.
– Pää on selväpiirteinen ja ponimainen.
– Korvat ovat lyhyet ja leveät.
– Otsa on leveä.
– Silmät ovat suuret, leveälle sijoittuneet ja ulkonevat, silmäkulmat ovat ulkonevat (ns. toad eye) ja silmänympärystän iho/karva on vaaleaa (pangare).
– Sieraimet ovat suuret, jauhokuono (pangare) on mainittu rotumääritelmässä myös.
– Päänliittymä on ohut.
– Kaula on pitkähkö ja ihanteellinen ratsulle.
– Lavat ovat loivat.
– Runko on leveä ja syvä, kylkiluut ovat hyvin kaareutuneet.
– Selkä on tasainen, leveä, myös lautaset ovat melko tasaiset. Hännänkiinnitys on suhteellisen korkealla.
– Jalat ovat kuivat, lyhyet, asettuneet leveälle. Kavioaines on tummaa.
– Takasääri muodostaa suoran linjan kintereeseen ja siitä ylös istuinkyhmyyn.
– Liikkeet ovat suorat ja pehmeät, mutta liioittelemattomat.
– Kesäkarva on ohutta ja kiiltävää.
– Talvikarva on kaksikerroksinen, alla on pehmeä eristävä karva, päällä kova, öljyinen karva joka pitää vettä.
– Jouhet ovat runsaat ja karkeat, pitkää vuohiskarvaa ei juuri ole.
– Väriltään exmoorinponit ovat ruunikoita tai tummanruunikoita, valkoisia merkkejä ei sallita rekisterissä. Pangare-merkit ovat yleensä hyvin selkeät ja se on toivottavaa. Hallakko mainitaan värinä myös, mutta itse suhtaudun tähän hieman skeptisesti.
– Ihanteellinen säkäkorkeus on oreilla 119,4-129,5 cm ja tammoilla 116,8-127 cm.
Lähteet
Equine Worl UK: Exmoor Pony Breed Profile
Everything Exmoor: Exmoor Ponies
Kym ní Dhoireann: The Horse Amongst the Celts
The Exmoor Pony Centre: History
The Exmoor Pony Society (useat sivut)
The Exmoor Pony Society: Breed standard
Wikipedia: Exmoor Pony
Wikipedia: Royal forest
– S
sunnuntai, syyskuuta 23, 2018
RL: Warmblood Fragile Foal Syndrome (WFFS)
Genetiikasta on värien yhteydessä puhuttu paljonkin, mutta eihän perinnöllisyysasiat pelkkiin väreihin rajoitu. Päinvastoin, värit ovat vain yksi mitättömän pieni asia periytymisjutuissa. Yksi ikävimpiä asioita perinnöllisyydessä ovat periytyvät sairaudet ja ajattelin kirjoittaa näistä selkeästi periytyvistä sairauksista vähäsen, vaikka aihe ei varsinaisesti virtuaalihevosia kosketakaan. Täällähän kaikki ovat terveitä aina! Ja hyvä niin, koska iso osa näistä sairauksista on todella ikäviä tyyppejä.
Ensimmäisenä on lyhyt tietoisku Warmblood Fragile Foal Syndromesta (WFFS), joka on ollut tosi paljon tapetilla tänä vuonna.
WFFS on perinnöllinen, resessiivinen sairaus, jonka aiheuttaa yksittäinen LHl-geenin (tai PLOD1-geeni?) mutaatio. Resessiivinen tarkoittaa sitä, että jos hevosella on vain yksi mutatoitunut geeni, se on kantaja, mutta itse oireeton. Varsinainen WFFS-varsa syntyy vain jos sen molemmat vanhemmat ovat kantajia ja silloinkin todennäköisyys WFFS:lle on 25%. Ilmeisesti ainakin osa WFFS-alkioista abortoituu jossain vaiheessa kantoaikaa ja WFFS-varsoja syntyy harvoin. Todennäköisesti juuri siksi geenivirhe onkin pysynyt piilossa näin pitkään.
Varsinainen WFFS on ikävä tauti: varsan iho on ohutta, haurasta, se rikkoutuu ja repeytyy helposti, ja haavat tulehtuvat vaikeasti. Myös jalkojen nivelet ovat löysät ja saattavat taipua "väärään" suuntaan, varsa ei välttämättä pysty seisomaan omin avuin. Parannuskeinoa ei ole ja WFFS-varsat lopetetaan heti kun sairaus on selvinnyt. Joka tapauksessa varsa kuolisi erilaisiin komplikaatioihin varsin nuorena, joten lopetus säästää sen enemmältä kärsimykseltä. Oireet ovat jossain määrin samanlaisia kuin quartereilla ja lähisukuisilla roduilla esiintyvä HERDA, mutta kyseessä ovat kuitenkin eri sairaudet. HERDAsta lisää myöhemmin.
Toistaiseksi WFFS:n geenivirhettä on löytynyt eurooppalaisilta puoliverisiltä (myös gelderlandinhevoselta) ainakin Euroopasta ja Yhdysvalloista, mutta todennäköistä on että sitä löytyy myös muista maanosista, missä eurooppalaisperäisiä puoliverisiä on. Keväästä lähtien monia jalostusoreja on testattu kantajuuden varalta, joitain kantajia on myös vedetty kokonaan pois jalostuskäytöstä. Australiassa geenivirhettä on löydetty kuitenkin myös kotimaisista roduista ja epäilläänkin, että sitä esiintyisi myös täysiverisillä. Tällä hetkellä geenivirheen yleisyydestä ei ole tietoa, mutta mikään järjettömän yleinen se ei ole. KWPN:n kantakirjaamista oreista oli kesäkuun loppuun mennessä testattu yli 300 hevosta, kantajia oli viitisen prosenttia, se ehkä antaa jotakin osviittaa yleisyydestä.
Lähteet
Animal Genetics Inc.: Warmblood Fragile Foal Syndrome (WFFS)
Eurodressage: Mary Nuttall: "Breeders Beware of Warmblood Fragile Foal Syndrome"
Eurodressage: U.S. Breeders and Stallion Owners on Alert for Warmblood Fragile Foal Syndrome
Hippos: WFFS – Warmblood fragile foal syndrome
KWPN: Warmblood Fragile Foal Syndrome (WFFS)
Practical Horse Genetics: Fragile Foal (WFFS or FFS) update
Practical Horse Genetics: Warmblood fragile foal syndrome (FFS)
SHKL: Warmblood Fragile Foal Syndrome (WFFS) puhuttaa puoliverikasvattajia
Ensimmäisenä on lyhyt tietoisku Warmblood Fragile Foal Syndromesta (WFFS), joka on ollut tosi paljon tapetilla tänä vuonna.
WFFS on perinnöllinen, resessiivinen sairaus, jonka aiheuttaa yksittäinen LHl-geenin (tai PLOD1-geeni?) mutaatio. Resessiivinen tarkoittaa sitä, että jos hevosella on vain yksi mutatoitunut geeni, se on kantaja, mutta itse oireeton. Varsinainen WFFS-varsa syntyy vain jos sen molemmat vanhemmat ovat kantajia ja silloinkin todennäköisyys WFFS:lle on 25%. Ilmeisesti ainakin osa WFFS-alkioista abortoituu jossain vaiheessa kantoaikaa ja WFFS-varsoja syntyy harvoin. Todennäköisesti juuri siksi geenivirhe onkin pysynyt piilossa näin pitkään.
Varsinainen WFFS on ikävä tauti: varsan iho on ohutta, haurasta, se rikkoutuu ja repeytyy helposti, ja haavat tulehtuvat vaikeasti. Myös jalkojen nivelet ovat löysät ja saattavat taipua "väärään" suuntaan, varsa ei välttämättä pysty seisomaan omin avuin. Parannuskeinoa ei ole ja WFFS-varsat lopetetaan heti kun sairaus on selvinnyt. Joka tapauksessa varsa kuolisi erilaisiin komplikaatioihin varsin nuorena, joten lopetus säästää sen enemmältä kärsimykseltä. Oireet ovat jossain määrin samanlaisia kuin quartereilla ja lähisukuisilla roduilla esiintyvä HERDA, mutta kyseessä ovat kuitenkin eri sairaudet. HERDAsta lisää myöhemmin.
Toistaiseksi WFFS:n geenivirhettä on löytynyt eurooppalaisilta puoliverisiltä (myös gelderlandinhevoselta) ainakin Euroopasta ja Yhdysvalloista, mutta todennäköistä on että sitä löytyy myös muista maanosista, missä eurooppalaisperäisiä puoliverisiä on. Keväästä lähtien monia jalostusoreja on testattu kantajuuden varalta, joitain kantajia on myös vedetty kokonaan pois jalostuskäytöstä. Australiassa geenivirhettä on löydetty kuitenkin myös kotimaisista roduista ja epäilläänkin, että sitä esiintyisi myös täysiverisillä. Tällä hetkellä geenivirheen yleisyydestä ei ole tietoa, mutta mikään järjettömän yleinen se ei ole. KWPN:n kantakirjaamista oreista oli kesäkuun loppuun mennessä testattu yli 300 hevosta, kantajia oli viitisen prosenttia, se ehkä antaa jotakin osviittaa yleisyydestä.
Lähteet
Animal Genetics Inc.: Warmblood Fragile Foal Syndrome (WFFS)
Eurodressage: Mary Nuttall: "Breeders Beware of Warmblood Fragile Foal Syndrome"
Eurodressage: U.S. Breeders and Stallion Owners on Alert for Warmblood Fragile Foal Syndrome
Hippos: WFFS – Warmblood fragile foal syndrome
KWPN: Warmblood Fragile Foal Syndrome (WFFS)
Practical Horse Genetics: Fragile Foal (WFFS or FFS) update
Practical Horse Genetics: Warmblood fragile foal syndrome (FFS)
SHKL: Warmblood Fragile Foal Syndrome (WFFS) puhuttaa puoliverikasvattajia
keskiviikkona, syyskuuta 19, 2018
Mitä tallin etusivulta pitäisi olla?
Käsittelin tuossa aiemmin sitä, mitä kaikkea hevosen sivuilta olisi hyvä löytyä (perustiedot, suku ja kaikki muu). Ajattelin jatkaa vielä samaa linjaa ja pohtia ääneen sitä, mitä tallin sivuilta, erityisesti pääsivulta pitäisi löytyä.
TALLIN NIMI
Itsestäänselvyys ja äärimmäisen harvoin nykyään tulee vastaan talleja, joiden sivuilta tämä uupuu. Yleensä tämmöinen ongelma tulee vastaan silloin kun tallin nimi lukee vain otsikkokuvassa ja jostain syystä kuva nyt ei satukaan näkymään. Asia ja ongelma on sama kuin jos hevosen sivuilla nimi on vain kuvana, tätähän jo saarnasin perustieto-postauksessa.
En missään tapauksessa kiellä käyttämästä (hienoja) otsikkokuvia, käytänhän niitä itsekin, mutta kannattaa välillä katsoa miltä sivu näyttää jos kuvat jäävät syystä tai toisesta matkan varrelle. Samalla voi tsekata myös sivun toimivuuden, se on ehkä vieläkin tärkeämpi seikka! Kuvien puuttuminen on ihan relevantti ongelma, osittain siksi että varsinkaan mobiiliyhteydet eivät haja-asutusalueella ole aina mitenkään erinomaiset. Grafiikan latautuminen on hidasta HTML-koodiin verrattuna ja se voi joskus jäädä puolitiehen kun nettiyhteys ei vain suoriudu. Eikä tarvita edes heikkoa kenttää ja haja-asutusaluetta, hyväkään kuuluvuus ei auta, jos verkossa on paljon liikennettä. Toinen seikka on se, että ainakin jotkut virtuaaliharrastajat lataavat kuvansa kuvapalveluihin, Imguriin ja mitä muita näitä nyt on ja niillä tuntuu välillä olevan katkoksia tai muuten vain toimivat hitaasti.
Chromessa (versio 68, englanninkielinen) saa kuvat pois näkyvistä seuraavasti:
1. Paina menu-ikonia oikeassa yläkulmassa.
2. Valitse Settings.
3. Skrollaa alas ja valitse alhaalta Advanced.
4. Valitse Content settings.
5. Valitse Images ja klikkaa Show all (recommended) pois päältä.
6. Mene haluamallesi sivulle ja päivitä se.
YHTEYSTIEDOT
Tämä! Tämä on sellainen asia, jonka pitäisi olla prioriteettilistan ykkösasia, itsestäänselvyys ja jotakin sellaista, mistä pitäisi huolehtia erityisen tarkkaan. Siihen nähden näen aivan liikaa talleja, joiden sivuilta saa sähköpostiosoitetta metsästää kissojen ja koirien kanssa! Ja siis tarkoitan sitä, että yksikin tällainen talli on liikaa. Tätä ei saa tapahtua, piste.
Sitten minusta olisi toki kauhean kiva, jos sähköposti näkyisi sivuilla ihan tekstinä eikä vain klikattavana linkkinä. Toki nykyselaimissa sen sähköpostiosoitteen saa kopioitua mailto-linkistä suoraan vaikkei olisi määriteltynä oletussähköpostiohjelmaa. Minä vain olen sen verran vanhan koulukunnan kasvatteja, että muistan vieläkin ajan, jolloin sähköpostiosoitteita täytyi käydä sivujen lähdekoodista asti hakemassa ja saan edelleen sähköpostilinkeistä henkisiä näppylöitä.
Enemmän oikeata haittaa aiheutuu näistä "spämminkierto-tavoista", joissa sähköpostiosoitteeseen lisätään jokin POISTA-teksti tai @-merkki korvataan (a)-sarjalla. Eivät ne nyt ihan oikeasti auta mitään, jossain vaiheessa osoite kuin osoite päätyy spämmilistoille. Sen sijaan spämmi ei ole ollut käyttäjälle varsinainen ongelma enää vuosikausiin, kiitos tehokkaiden filttereiden. Tai ainakin Gmailin sähköpostin spämmifiltteri on suorastaan ääritehokas, se karsii karkean arvion mukaan 99% kaikesta spämmistä, mutta nykyään vain aniharvoin mitään oikeata postia eksyy filtteriin. (Mistähän muuten johtuu, että Ionicin sähköpostin spämmikansiosta löytyy miltei yksinomaan puolankielistä spämmiä? Sen sijaan henkilökohtaiseen sähköpostiin tulee enimmäkseen venäjänkielistä. Ei sillä että varsinaisesti ymmärtäisin kumpaakaan kieltä.)
MERKKEJÄ AKTIIVISUUDESTA
Kauhistuttava on myös talli, jonka sivut näyttävät ihan ok:lta mutta mistään ei varsinaisesti näe, onko se vielä oikeasti toiminnassa. Paras ja helpoin tapa on merkitä etusivulle viimeisen päivityksen päivämäärä. Toki sekään ei ole mikään varsinaisesti idioottivarma asia, ensinnäkin täytyy aina muistaa päivittää se päivämäärä etusivulle, unohtuu välillä itseltäkin. Välillä varsinaiset ajot palvelimelle unohtuvat, itse juuri taannoin päivitin Ionicin ekan kerran kuukauteen, vaikka olen lähes päivittäin sen kanssa jotakin pusannut mutta kun se ei mene aina näkyville asti.
Sen sijaan Ionicin Twitter-tilin päivitykset näkyvät suoraan tallin etusivulla ja pitäisi ehkä keksiä konsti, jolla saisin blogisyötteen sinne myös. Nämä kertovat ehkä päivitys-päivämäärää paremmin Ionicin tai ainakin sen omistajan olevan aktiivinen. Suosittelen tätä muillekin, jos olette aktiivisia somettajia/bloggaajia virtuaaliasioissa, mutta jos päivitätte Twitteriä tai blogia vain aniharvoin, voi niistä saada väärän kuvan tallin aktiivisuudesta.
Toki aktiivisuutta voi selvittää erilaisilla salapoliisikonsteillakin, kuten vaikka selaamalla kasvattilistaa ja miten tuoreita varsoja siellä on tai jos talli järjestää kisoja, kisojen päivämääristä ja loppuunsaattamisesta saa vinkkiä myös. Nämäkin toki toimivat vain, jos niitä pidetään kunnolla ajantasalla.
Ja sitten yksi pieni vinkki: jos jätätte tallin tauolle ja kirjoitatte pääsivulle taukoilmoituksen, merkitkää siihen vuosi! "Talli xx jää tauolle 24.12. alkaen" tai "Tallin toiminta jatkuu taas juhannuksen jälkeen" ovat huonoja taukoilmoituksia, kun aina saa miettiä että minkähän vuoden joulusta tai juhannuksesta mahtaa olla kyse. Asioita tapahtuu ja virtuaalitallit saattavat unohtua erilaisissa elämän tarjoamissa yllätyksissä, joten vaikka miten olikin tarkoitus juhannuksena 2015 palata, tauko voi venyä vuoteen 2018 tai ikuisuuteen. Ja se on hyvä, jos se tiedetään.
Unohdinko jotakin?
–S
TALLIN NIMI
Itsestäänselvyys ja äärimmäisen harvoin nykyään tulee vastaan talleja, joiden sivuilta tämä uupuu. Yleensä tämmöinen ongelma tulee vastaan silloin kun tallin nimi lukee vain otsikkokuvassa ja jostain syystä kuva nyt ei satukaan näkymään. Asia ja ongelma on sama kuin jos hevosen sivuilla nimi on vain kuvana, tätähän jo saarnasin perustieto-postauksessa.
En missään tapauksessa kiellä käyttämästä (hienoja) otsikkokuvia, käytänhän niitä itsekin, mutta kannattaa välillä katsoa miltä sivu näyttää jos kuvat jäävät syystä tai toisesta matkan varrelle. Samalla voi tsekata myös sivun toimivuuden, se on ehkä vieläkin tärkeämpi seikka! Kuvien puuttuminen on ihan relevantti ongelma, osittain siksi että varsinkaan mobiiliyhteydet eivät haja-asutusalueella ole aina mitenkään erinomaiset. Grafiikan latautuminen on hidasta HTML-koodiin verrattuna ja se voi joskus jäädä puolitiehen kun nettiyhteys ei vain suoriudu. Eikä tarvita edes heikkoa kenttää ja haja-asutusaluetta, hyväkään kuuluvuus ei auta, jos verkossa on paljon liikennettä. Toinen seikka on se, että ainakin jotkut virtuaaliharrastajat lataavat kuvansa kuvapalveluihin, Imguriin ja mitä muita näitä nyt on ja niillä tuntuu välillä olevan katkoksia tai muuten vain toimivat hitaasti.
Chromessa (versio 68, englanninkielinen) saa kuvat pois näkyvistä seuraavasti:
1. Paina menu-ikonia oikeassa yläkulmassa.
2. Valitse Settings.
3. Skrollaa alas ja valitse alhaalta Advanced.
4. Valitse Content settings.
5. Valitse Images ja klikkaa Show all (recommended) pois päältä.
6. Mene haluamallesi sivulle ja päivitä se.
YHTEYSTIEDOT
Tämä! Tämä on sellainen asia, jonka pitäisi olla prioriteettilistan ykkösasia, itsestäänselvyys ja jotakin sellaista, mistä pitäisi huolehtia erityisen tarkkaan. Siihen nähden näen aivan liikaa talleja, joiden sivuilta saa sähköpostiosoitetta metsästää kissojen ja koirien kanssa! Ja siis tarkoitan sitä, että yksikin tällainen talli on liikaa. Tätä ei saa tapahtua, piste.
Sitten minusta olisi toki kauhean kiva, jos sähköposti näkyisi sivuilla ihan tekstinä eikä vain klikattavana linkkinä. Toki nykyselaimissa sen sähköpostiosoitteen saa kopioitua mailto-linkistä suoraan vaikkei olisi määriteltynä oletussähköpostiohjelmaa. Minä vain olen sen verran vanhan koulukunnan kasvatteja, että muistan vieläkin ajan, jolloin sähköpostiosoitteita täytyi käydä sivujen lähdekoodista asti hakemassa ja saan edelleen sähköpostilinkeistä henkisiä näppylöitä.
Enemmän oikeata haittaa aiheutuu näistä "spämminkierto-tavoista", joissa sähköpostiosoitteeseen lisätään jokin POISTA-teksti tai @-merkki korvataan (a)-sarjalla. Eivät ne nyt ihan oikeasti auta mitään, jossain vaiheessa osoite kuin osoite päätyy spämmilistoille. Sen sijaan spämmi ei ole ollut käyttäjälle varsinainen ongelma enää vuosikausiin, kiitos tehokkaiden filttereiden. Tai ainakin Gmailin sähköpostin spämmifiltteri on suorastaan ääritehokas, se karsii karkean arvion mukaan 99% kaikesta spämmistä, mutta nykyään vain aniharvoin mitään oikeata postia eksyy filtteriin. (Mistähän muuten johtuu, että Ionicin sähköpostin spämmikansiosta löytyy miltei yksinomaan puolankielistä spämmiä? Sen sijaan henkilökohtaiseen sähköpostiin tulee enimmäkseen venäjänkielistä. Ei sillä että varsinaisesti ymmärtäisin kumpaakaan kieltä.)
MERKKEJÄ AKTIIVISUUDESTA
Kauhistuttava on myös talli, jonka sivut näyttävät ihan ok:lta mutta mistään ei varsinaisesti näe, onko se vielä oikeasti toiminnassa. Paras ja helpoin tapa on merkitä etusivulle viimeisen päivityksen päivämäärä. Toki sekään ei ole mikään varsinaisesti idioottivarma asia, ensinnäkin täytyy aina muistaa päivittää se päivämäärä etusivulle, unohtuu välillä itseltäkin. Välillä varsinaiset ajot palvelimelle unohtuvat, itse juuri taannoin päivitin Ionicin ekan kerran kuukauteen, vaikka olen lähes päivittäin sen kanssa jotakin pusannut mutta kun se ei mene aina näkyville asti.
Sen sijaan Ionicin Twitter-tilin päivitykset näkyvät suoraan tallin etusivulla ja pitäisi ehkä keksiä konsti, jolla saisin blogisyötteen sinne myös. Nämä kertovat ehkä päivitys-päivämäärää paremmin Ionicin tai ainakin sen omistajan olevan aktiivinen. Suosittelen tätä muillekin, jos olette aktiivisia somettajia/bloggaajia virtuaaliasioissa, mutta jos päivitätte Twitteriä tai blogia vain aniharvoin, voi niistä saada väärän kuvan tallin aktiivisuudesta.
Toki aktiivisuutta voi selvittää erilaisilla salapoliisikonsteillakin, kuten vaikka selaamalla kasvattilistaa ja miten tuoreita varsoja siellä on tai jos talli järjestää kisoja, kisojen päivämääristä ja loppuunsaattamisesta saa vinkkiä myös. Nämäkin toki toimivat vain, jos niitä pidetään kunnolla ajantasalla.
Ja sitten yksi pieni vinkki: jos jätätte tallin tauolle ja kirjoitatte pääsivulle taukoilmoituksen, merkitkää siihen vuosi! "Talli xx jää tauolle 24.12. alkaen" tai "Tallin toiminta jatkuu taas juhannuksen jälkeen" ovat huonoja taukoilmoituksia, kun aina saa miettiä että minkähän vuoden joulusta tai juhannuksesta mahtaa olla kyse. Asioita tapahtuu ja virtuaalitallit saattavat unohtua erilaisissa elämän tarjoamissa yllätyksissä, joten vaikka miten olikin tarkoitus juhannuksena 2015 palata, tauko voi venyä vuoteen 2018 tai ikuisuuteen. Ja se on hyvä, jos se tiedetään.
Unohdinko jotakin?
–S
sunnuntai, syyskuuta 16, 2018
Kun varsa ei voi olla kummankaan vanhempansa värinen
Jos ei ymmärrä mitään hevosten värigenetiikasta, mutta haluaisi silti välttää pahimmat epärealistisuudet, helpoin neuvo on se, että valitsee varsan värin jommankumman vanhemman mukaan. Tämä on varsin rajoittava neuvo, mutta useimmissa tapauksissa erinomaisen pätevä muistisääntö, jolla on vaikea mennä vikaan. Mutta milloin tämä sääntö ei päde?
Perusvärisen ja tuplavoikon risteytys on yleisin ja oikeastaan likimain ainoakin tapaus, jota virtuaalimaailmassa tulee vastaan edes silloin tällöin. Jos risteyttää perusvärisen hevosen (rautias, ruunikko, musta) tuplavoikolla (cremello, perlino, smoky cream), tuloksena on aina yksinkertainen voikkoväri (voikko, ruunivoikko, mustanvoikko).
Tämä johtuu siitä, että voikko-geeni aiheuttaa erilaisen värityksen riippuen siitä onko se eri- vai samanperintäinen. Olen tätä genetiikkaa selittänyt paremmin taulukoiden kanssa väriteoriasarjan voikkovärit-osassa, joten en puutu siihen tässä.
Voikkogeeniin liittyy todennäköisesti myös pearl. Sekin aiheuttaa erilaisen värin eri- ja samanperintäisenä sekä voikon kanssa yhdistyessään, ja joistain yhdistelmistä on tuloksena varsa, joka ei voi olla kummankaan vanhemman värinen. Pearl on kuitenkin erittäin harvinainen väri virtuaalimaailmassa, voikkoon yhdistyessään vieläkin harvinaisempi, joten tämän kanssa ei tarvitse päätään vaivata.
Sabino (siis aito SB1) on voikon tavoin epätäydellisesti dominoiva ja sen aiheuttama kuvio on erilainen riippuen siitä, onko hevosella yksi vai kaksi sabinogeeniä. Eriperintäisenä sabinogeeni aiheuttaa suuret, rikkoreunaiset merkit ja ehkä valkoisen laikun vatsan alle, mahdollisesti valkoista on muuallakin. Samanperintäinen sabino puolestaan on kokovalkoinen, lähinnä päässä saattaa olla muutama pieni tumma pilkku. Näistä on kuvia ja enemmän selitystä sabinoa käsittelevässä väriteoria-postauksessa. Jos yhdistää ei-sabinon hevosen ja tällaisen kokovalkoisen sabinon, varsasta ei tule kokonaan tummaa eikä kokovalkoista vaan sillä on suuret merkit.
Jos genetiikkaan ja genotyyppeihin mennään, on mahdollista keksiä muitakin yhdistelmiä, joissa varsan mahdollinen väri ei ole kummankaan vanhemman väri. Ensimmäisenä tulee mieleen ee-AA-tyyppinen rautias yhdistettynä ns. homotsygoottiin mustaan, EE-aa. Tällaisista vanhemmista syntyvä varsa voi olla vain ruunikko (Ee-Aa). Mutta jos harrastaja osaa miettiä genotyyppejä ja niiden risteytyksiä, hän ei enää tätä muistisääntöä tarvitse!
–S
Perusvärisen ja tuplavoikon risteytys on yleisin ja oikeastaan likimain ainoakin tapaus, jota virtuaalimaailmassa tulee vastaan edes silloin tällöin. Jos risteyttää perusvärisen hevosen (rautias, ruunikko, musta) tuplavoikolla (cremello, perlino, smoky cream), tuloksena on aina yksinkertainen voikkoväri (voikko, ruunivoikko, mustanvoikko).
Tämä johtuu siitä, että voikko-geeni aiheuttaa erilaisen värityksen riippuen siitä onko se eri- vai samanperintäinen. Olen tätä genetiikkaa selittänyt paremmin taulukoiden kanssa väriteoriasarjan voikkovärit-osassa, joten en puutu siihen tässä.
Voikkogeeniin liittyy todennäköisesti myös pearl. Sekin aiheuttaa erilaisen värin eri- ja samanperintäisenä sekä voikon kanssa yhdistyessään, ja joistain yhdistelmistä on tuloksena varsa, joka ei voi olla kummankaan vanhemman värinen. Pearl on kuitenkin erittäin harvinainen väri virtuaalimaailmassa, voikkoon yhdistyessään vieläkin harvinaisempi, joten tämän kanssa ei tarvitse päätään vaivata.
Sabino (siis aito SB1) on voikon tavoin epätäydellisesti dominoiva ja sen aiheuttama kuvio on erilainen riippuen siitä, onko hevosella yksi vai kaksi sabinogeeniä. Eriperintäisenä sabinogeeni aiheuttaa suuret, rikkoreunaiset merkit ja ehkä valkoisen laikun vatsan alle, mahdollisesti valkoista on muuallakin. Samanperintäinen sabino puolestaan on kokovalkoinen, lähinnä päässä saattaa olla muutama pieni tumma pilkku. Näistä on kuvia ja enemmän selitystä sabinoa käsittelevässä väriteoria-postauksessa. Jos yhdistää ei-sabinon hevosen ja tällaisen kokovalkoisen sabinon, varsasta ei tule kokonaan tummaa eikä kokovalkoista vaan sillä on suuret merkit.
Jos genetiikkaan ja genotyyppeihin mennään, on mahdollista keksiä muitakin yhdistelmiä, joissa varsan mahdollinen väri ei ole kummankaan vanhemman väri. Ensimmäisenä tulee mieleen ee-AA-tyyppinen rautias yhdistettynä ns. homotsygoottiin mustaan, EE-aa. Tällaisista vanhemmista syntyvä varsa voi olla vain ruunikko (Ee-Aa). Mutta jos harrastaja osaa miettiä genotyyppejä ja niiden risteytyksiä, hän ei enää tätä muistisääntöä tarvitse!
–S
keskiviikkona, syyskuuta 12, 2018
Syksyn trendit
Syksy merkitsee vähän joka paikassa uutta alkua, ainakin jonkinlaista. Koulut alkavat, työt jatkuvat, kesän rilluttelut on takana, aletaan valmistautua taas talveen ja ennen kaikkea tehdään muutoksia ja keksitään uutta. Virtuaalimaailman yleisistä trendeistä en osaa sanoa, mutta Ionicissa voin haistaa ainakin seuraavat asiat.
Kilpailut
SPC:stä olenkin jo meuhannut suu vaahdossa ja homma eikun jatkuu. Järjestän ahkerasti kisoja ja kilpailutan ponejani. Tällä hetkellä näyttää vähän siltä, että muut kisajärjestäjät eivät ole niin aktiivisia, mutta kisoissa kyllä riittää osallistujia.
SPC-kisojen lisäksi olen ihan järjettömän rakastunut Harvinaisten M&M-ponien laatuarvosteluun. Laatuarvosteluun! Minä! Mutta kyllä näin on. Ensinnäkin, tuo on mielestäni niin objektiivinen arvostelu kuin sellainen on mahdollista tehdä. Toinen syy on tietenkin se, että jopa meidän poneilla on mahdollisuus pärjätä, vaikka omistaja onkin patalaiska. Palkittujen listalta löytyy muutama ionicilainen ylämaanponi ja kaksi exmooriakin. Wuhuu! Kaikilla roduilla pitäisi olla tuollainen laatuarvostelu.
Ja sitten on toki näyttelyt ja kantakirjat. Uusimpaan hevos-ktk-tilaisuuteen meni taas muutama hevonen ja omia VSN-näyttelyitä suunnittelen juuri parhaillaan.
Ponit
Tämä liittyy läheisesti edelliseen kohtaan, koska erityisesti SPC:n ansiosta olen miettinyt oikein vakavissani jo ainakin dartmoorinponeja ja kaspianponeja, ehkä myös daleseja, ariegenponeja ja landesinponeja. Lisäksi pitäisi hankkia lisää australianponeja ja hackneyponeja.
Muut tallit
Polkaisin Keskustassa pystyyn tallikyselyn, jossa pyysin harrastajia esittelemään tallinsa. Siellä onkin jo kivasti vastauksia, vanhoja tuttuja ja uusia tulokkaita ja niitä, jotka olen periaatteessa tiennyt, mutten ole koskaan vaivautunut tutustumaan sen paremmin. Olen bongaillut sieltä jo paljon kiinnostavia talleja ja hevosia, ja aionkin lähteä kyselemään astutuksia ja tilausvarsoja.
Myyminen
Aion tässä nyt miettiä että miten saisin hevosia kaupaksi Ionicista. Kyse ei ole siitä etteikö Ioniciin hevosia mahtuisi, vaan poden taas tuskaa siitä, että kun tämä harrastaminen on vähän sellaista oman navan ympärillä pyörivää. Minun vain pitäisi keksiä jokin helppo ja tehokas tapa markkinoida noita hevosiani, harva harrastaja kuitenkin osaa ja viitsii tulla itse kyselemään meiltä myytäviä otuksia. Ideoita?
Mitäs teillä lukijoilla pyörii mielessä näin syksyn tullen?
–S
Kilpailut
SPC:stä olenkin jo meuhannut suu vaahdossa ja homma eikun jatkuu. Järjestän ahkerasti kisoja ja kilpailutan ponejani. Tällä hetkellä näyttää vähän siltä, että muut kisajärjestäjät eivät ole niin aktiivisia, mutta kisoissa kyllä riittää osallistujia.
SPC-kisojen lisäksi olen ihan järjettömän rakastunut Harvinaisten M&M-ponien laatuarvosteluun. Laatuarvosteluun! Minä! Mutta kyllä näin on. Ensinnäkin, tuo on mielestäni niin objektiivinen arvostelu kuin sellainen on mahdollista tehdä. Toinen syy on tietenkin se, että jopa meidän poneilla on mahdollisuus pärjätä, vaikka omistaja onkin patalaiska. Palkittujen listalta löytyy muutama ionicilainen ylämaanponi ja kaksi exmooriakin. Wuhuu! Kaikilla roduilla pitäisi olla tuollainen laatuarvostelu.
Ja sitten on toki näyttelyt ja kantakirjat. Uusimpaan hevos-ktk-tilaisuuteen meni taas muutama hevonen ja omia VSN-näyttelyitä suunnittelen juuri parhaillaan.
Ponit
Tämä liittyy läheisesti edelliseen kohtaan, koska erityisesti SPC:n ansiosta olen miettinyt oikein vakavissani jo ainakin dartmoorinponeja ja kaspianponeja, ehkä myös daleseja, ariegenponeja ja landesinponeja. Lisäksi pitäisi hankkia lisää australianponeja ja hackneyponeja.
Muut tallit
Polkaisin Keskustassa pystyyn tallikyselyn, jossa pyysin harrastajia esittelemään tallinsa. Siellä onkin jo kivasti vastauksia, vanhoja tuttuja ja uusia tulokkaita ja niitä, jotka olen periaatteessa tiennyt, mutten ole koskaan vaivautunut tutustumaan sen paremmin. Olen bongaillut sieltä jo paljon kiinnostavia talleja ja hevosia, ja aionkin lähteä kyselemään astutuksia ja tilausvarsoja.
Myyminen
Aion tässä nyt miettiä että miten saisin hevosia kaupaksi Ionicista. Kyse ei ole siitä etteikö Ioniciin hevosia mahtuisi, vaan poden taas tuskaa siitä, että kun tämä harrastaminen on vähän sellaista oman navan ympärillä pyörivää. Minun vain pitäisi keksiä jokin helppo ja tehokas tapa markkinoida noita hevosiani, harva harrastaja kuitenkin osaa ja viitsii tulla itse kyselemään meiltä myytäviä otuksia. Ideoita?
Mitäs teillä lukijoilla pyörii mielessä näin syksyn tullen?
–S
sunnuntai, syyskuuta 09, 2018
Rotuesittelyssä fellponi
Fellponi kuuluu perinteisiin, brittiläisiin mountain&moorland-rotuihin, mutta se ei ole koskaan ollut mitenkään erityisen yleinen näky virtuaalimaailmassa. Tässä lyhyt katsaus fellponin historiaan ja rotumääritelmään.
Historia lyhyesti
Fellponi on kotoisin pohjois-Englannista, Penniinien rinteiltä. Se on hyvin läheistä sukua dalesponeille, dalesit elivät Penniinien itäpuolella, fellit puolestaan länsipuolella ja jako kahteen eri rotuun tehtiin vasta 1900-luvun alussa. Dales ja fell muistuttavat edelleen toisiaan varsin huomattavasti.
Fellponien esi-isät olivat alkukantaisia kelttiläisponeja, jotka ymmärtääkseni muodostivat myöhempinä vuosisatoina ns. galloway-ponin. Kelttiläisponit taas lienevät saaneen alkunsa pohjois-eurooppalaisista metsähevosista, jotka vaelsivat Brittein saarille jääkauden jälkeen, ennen kuin maayhteys saarten ja mantereen välillä katkesi. Saman alkuperän jakanevat kaikki muutkin brittiläiset alkuperäisrodut.
Poneihin sekoittui oletettavasti jonkin verran tuontiverta roomalaisaikana, jolloin rakennettiin Hadrianuksen vallia pohjois-Englantiin. Roomalaisjoukot todennäköisesti toivat mukanaan hevosia mantereelta, eräissä lähteissä mainitaan tuodun erikoisesti nykyisten Alankomaiden alueelta hevosia, jotka myöhemmin muodostivat friisiläisen alkuperäiskannan. Joissain yhteyksissä fellponia mainostetaankin pienoisfriisiläisenä, mutta ei se kyllä sitä ole, vaikka onkin yhtä lailla tumma (yleensä) ja runsasjouhinen. Ei roomalaisaikana ollut olemassa vielä varsinaisia friisiläisiä ja jotkin lähteet tyrmäävät koko friisiläisteorian. Mahdollista on, että roomalaisten mukana Penniineille tuotiin hevosia, mutta niiden vaikutus ei välttämättä ole ollut mitenkään erityisen merkittävä.
Fellit olivat aikanaan erinomaisia kuormaponeja, jotka kuljettivat malmia ja maataloustuotteita tiettömiltä rinteiltä alas. Toimivat ne maatöissäkin kyntöponeina ja myös ratsuina. Monikäyttöisyyden takasi ponien varmajalkaisuus, voimakkuus ja sopeutuminen alueen oloihin, kuten alkuperäisponilta sopii odottaakin. Fellit olivat jo silloin tunnettuja myös hyvästä ravista ja nopeudestaan.
Historia virtuaalimaailmassa
Nyt nostan kädet pystyyn ja sanon, etten kyllä tiedä juurikaan mitään! Fellponeja on ollut siellä täällä, mutta harvakseltaan ja kasvatustoiminta on ollut vielä harvinaisempaa. Sen tiedän, että Koululaaksossa oli joitain poneja, arvatenkin suvuttomia tuonteja, joista ainakin osa päätyi vuotta 2002 tai sitä ennen Quieroon (tai millä nimellä Quieron edeltäjä tunnettiinkaan, Kerpan talli joka tapauksessa). Bongasin ainakin tammat Laakson Cathleen ja Laakson Katie sekä oriin Laakson Bobby. Lisäksi tuolla vilahtaa nimi Laakson Lipstick, oletettavasti tamma, mutten voi olla varma. Dollar's Farmillakin on tiettävästi pari fell-kasvattia syntynyt, Quieron kasvattamasta tammasta, mutta Quiero ja myöhemmin RDN lienevät kuitenkin kautta vuosien olleet ne ainoat tallit, joissa fellejä on edes jonkin verran ja kasvatusta myös.
Ja siinäpä se sitten olikin, mitä fellponien virtuaalihistoriasta tiedän! Ionicissa on aloiteltu pienimuotoista kasvatusta tässä muutaman viime vuoden aikana, lähinnä omista tuontiponeista. Satunnaisia yksilöitä löytyy sieltä täältä, muutaman suvullisenkin olen onnistunut löytämään Mystic Sharifasta ja Ponipallerosta. Kuulisin kuitenkin mielelläni, jos ihmisillä on fellejä enemmänkin.
Käyttö
Ihan ensimmäiseksi: fellponi M&M-rotuna on oikeutettu osallistumaan SPC-kisoihin, se kuuluu ryhmään 1 yhdessä isojen welshien, nyffin, connemaran, dalesin ja ylämaanponin kanssa! En tiedä miten paljon SPC-kisoissa fellejä on, itse olen niitä kilpailuttanut jonkin verran. Reaalimaailmassa fellit ovat tervetulleita The British Show Pony Societyn luokkiin, siellä ne esitetään alkuperäisrotujen tapaan nyppimättöminä ja letittämättöminä. Ratsastus-, valjakko- ja in hand -luokkien lisäksi fellejä voidaan esittää myös working hunter pony -luokissa.
Työkäyttö on nykyään olematonta, mutta fellponi on maailmalla tunnettu valjakkoponina, nopea ja kestävä kun on. Englannin prinssi Philip kilpaili aikoinaan valjakkoajossa fell-valjakolla. Fellponilla on muutenkin kuninkaallisia puolestapuhujia: kuningatar Elisabeth on The Fell Pony Societyn suojelija. Fellponi ei ole yhtään hullumpi ratsunakaan.
Rakenne
Tässä on rotumääritelmän vapaa suomennos:
– Pää on pieni ja hienopiirteinen, otsa leveä, turpa kapea.
– Sieraimet ovat suuret.
– Silmät ovat jonkin verran ulkonevat, suuret ja kirkkaat. Lisäksi niiden tulee kuvastaa ponien rauhallista ja älykästä luonnetta.
– Korvat ovat hyvin asettuneet, sirot ja pienet.
– Päänliittymä on ohut ja taipuisa.
– Kaula on pitkähkö ja melko kaareva, oreilla saa olla tuhdimpi orikaula, mutta sekään ei liioiteltu.
– Lavat ovat pitkät, viistot ja lihaksikkaat.
– Runko on tiivis, lyhyt, syvä ja leveä.
– Takaosa lihaksikas ja pyöreä, lanne on lyhyt ja vahva, lautaset hieman viettävät ja hännänkiinnitys on yleensä melko korkea.
– Jalat ovat hyväasentoiset, hyväluiset ja lyhytsääriset. Olkavarsi ja koipi ovat lihaksikkaat. Nivelten ovat hyvinkehittyneet.
– Kavioaines on tummaa, kaviot ovat hyvän kokoiset ja pyöreät.
– Jouhia on runsaasti, samoin vuohiskarvaa. Karvanlaadun tulisi olla hieno ja silkkinen, jouhien karkeus on moitittavaa.
– Säkäkorkeus ei saa ylittää 142,2 senttiä.
Värit
Musta on fellponien yleisin väri nykyään. Aikaisempina vuosikymmeninä rodussa esiintyi paljonkin ruunikkoa ja mustanruunikkoa, jostain syystä niiden määrät ovat vähentyneet 1900-luvulla radikaalisti samalla kun mustasta on tullut selkeästi suosituin väri. Fellponeissa on myös jonkin verran kimoja. Satunnaisesti syntyy raudikoita, mutta niitä ei hyväksyttäne rekisteriin. Aiemmin on esiintynyt jonkin verran kirjavuutta ja päistärikköä, mutta kirjavat ovat myös rekisteriin kelpaamattomia ja päistärikkö lienee kadonnut.
Valkoisia merkkejä ei erityisesti suosita, pieni tähti ja vähän valkoista vuohisen alapuolella ovat täysin ok, mutta isompia merkkejä yritetään vähän vältellä. Isomerkkiset yksilöt ovat kuitenkin rekisterikelpoisia.
– S
Historia lyhyesti
Fellponi on kotoisin pohjois-Englannista, Penniinien rinteiltä. Se on hyvin läheistä sukua dalesponeille, dalesit elivät Penniinien itäpuolella, fellit puolestaan länsipuolella ja jako kahteen eri rotuun tehtiin vasta 1900-luvun alussa. Dales ja fell muistuttavat edelleen toisiaan varsin huomattavasti.
Fellponien esi-isät olivat alkukantaisia kelttiläisponeja, jotka ymmärtääkseni muodostivat myöhempinä vuosisatoina ns. galloway-ponin. Kelttiläisponit taas lienevät saaneen alkunsa pohjois-eurooppalaisista metsähevosista, jotka vaelsivat Brittein saarille jääkauden jälkeen, ennen kuin maayhteys saarten ja mantereen välillä katkesi. Saman alkuperän jakanevat kaikki muutkin brittiläiset alkuperäisrodut.
Poneihin sekoittui oletettavasti jonkin verran tuontiverta roomalaisaikana, jolloin rakennettiin Hadrianuksen vallia pohjois-Englantiin. Roomalaisjoukot todennäköisesti toivat mukanaan hevosia mantereelta, eräissä lähteissä mainitaan tuodun erikoisesti nykyisten Alankomaiden alueelta hevosia, jotka myöhemmin muodostivat friisiläisen alkuperäiskannan. Joissain yhteyksissä fellponia mainostetaankin pienoisfriisiläisenä, mutta ei se kyllä sitä ole, vaikka onkin yhtä lailla tumma (yleensä) ja runsasjouhinen. Ei roomalaisaikana ollut olemassa vielä varsinaisia friisiläisiä ja jotkin lähteet tyrmäävät koko friisiläisteorian. Mahdollista on, että roomalaisten mukana Penniineille tuotiin hevosia, mutta niiden vaikutus ei välttämättä ole ollut mitenkään erityisen merkittävä.
Fellit olivat aikanaan erinomaisia kuormaponeja, jotka kuljettivat malmia ja maataloustuotteita tiettömiltä rinteiltä alas. Toimivat ne maatöissäkin kyntöponeina ja myös ratsuina. Monikäyttöisyyden takasi ponien varmajalkaisuus, voimakkuus ja sopeutuminen alueen oloihin, kuten alkuperäisponilta sopii odottaakin. Fellit olivat jo silloin tunnettuja myös hyvästä ravista ja nopeudestaan.
Historia virtuaalimaailmassa
Nyt nostan kädet pystyyn ja sanon, etten kyllä tiedä juurikaan mitään! Fellponeja on ollut siellä täällä, mutta harvakseltaan ja kasvatustoiminta on ollut vielä harvinaisempaa. Sen tiedän, että Koululaaksossa oli joitain poneja, arvatenkin suvuttomia tuonteja, joista ainakin osa päätyi vuotta 2002 tai sitä ennen Quieroon (tai millä nimellä Quieron edeltäjä tunnettiinkaan, Kerpan talli joka tapauksessa). Bongasin ainakin tammat Laakson Cathleen ja Laakson Katie sekä oriin Laakson Bobby. Lisäksi tuolla vilahtaa nimi Laakson Lipstick, oletettavasti tamma, mutten voi olla varma. Dollar's Farmillakin on tiettävästi pari fell-kasvattia syntynyt, Quieron kasvattamasta tammasta, mutta Quiero ja myöhemmin RDN lienevät kuitenkin kautta vuosien olleet ne ainoat tallit, joissa fellejä on edes jonkin verran ja kasvatusta myös.
Ja siinäpä se sitten olikin, mitä fellponien virtuaalihistoriasta tiedän! Ionicissa on aloiteltu pienimuotoista kasvatusta tässä muutaman viime vuoden aikana, lähinnä omista tuontiponeista. Satunnaisia yksilöitä löytyy sieltä täältä, muutaman suvullisenkin olen onnistunut löytämään Mystic Sharifasta ja Ponipallerosta. Kuulisin kuitenkin mielelläni, jos ihmisillä on fellejä enemmänkin.
Käyttö
Ihan ensimmäiseksi: fellponi M&M-rotuna on oikeutettu osallistumaan SPC-kisoihin, se kuuluu ryhmään 1 yhdessä isojen welshien, nyffin, connemaran, dalesin ja ylämaanponin kanssa! En tiedä miten paljon SPC-kisoissa fellejä on, itse olen niitä kilpailuttanut jonkin verran. Reaalimaailmassa fellit ovat tervetulleita The British Show Pony Societyn luokkiin, siellä ne esitetään alkuperäisrotujen tapaan nyppimättöminä ja letittämättöminä. Ratsastus-, valjakko- ja in hand -luokkien lisäksi fellejä voidaan esittää myös working hunter pony -luokissa.
Työkäyttö on nykyään olematonta, mutta fellponi on maailmalla tunnettu valjakkoponina, nopea ja kestävä kun on. Englannin prinssi Philip kilpaili aikoinaan valjakkoajossa fell-valjakolla. Fellponilla on muutenkin kuninkaallisia puolestapuhujia: kuningatar Elisabeth on The Fell Pony Societyn suojelija. Fellponi ei ole yhtään hullumpi ratsunakaan.
Rakenne
Tässä on rotumääritelmän vapaa suomennos:
– Pää on pieni ja hienopiirteinen, otsa leveä, turpa kapea.
– Sieraimet ovat suuret.
– Silmät ovat jonkin verran ulkonevat, suuret ja kirkkaat. Lisäksi niiden tulee kuvastaa ponien rauhallista ja älykästä luonnetta.
– Korvat ovat hyvin asettuneet, sirot ja pienet.
– Päänliittymä on ohut ja taipuisa.
– Kaula on pitkähkö ja melko kaareva, oreilla saa olla tuhdimpi orikaula, mutta sekään ei liioiteltu.
– Lavat ovat pitkät, viistot ja lihaksikkaat.
– Runko on tiivis, lyhyt, syvä ja leveä.
– Takaosa lihaksikas ja pyöreä, lanne on lyhyt ja vahva, lautaset hieman viettävät ja hännänkiinnitys on yleensä melko korkea.
– Jalat ovat hyväasentoiset, hyväluiset ja lyhytsääriset. Olkavarsi ja koipi ovat lihaksikkaat. Nivelten ovat hyvinkehittyneet.
– Kavioaines on tummaa, kaviot ovat hyvän kokoiset ja pyöreät.
– Jouhia on runsaasti, samoin vuohiskarvaa. Karvanlaadun tulisi olla hieno ja silkkinen, jouhien karkeus on moitittavaa.
– Säkäkorkeus ei saa ylittää 142,2 senttiä.
Värit
Musta on fellponien yleisin väri nykyään. Aikaisempina vuosikymmeninä rodussa esiintyi paljonkin ruunikkoa ja mustanruunikkoa, jostain syystä niiden määrät ovat vähentyneet 1900-luvulla radikaalisti samalla kun mustasta on tullut selkeästi suosituin väri. Fellponeissa on myös jonkin verran kimoja. Satunnaisesti syntyy raudikoita, mutta niitä ei hyväksyttäne rekisteriin. Aiemmin on esiintynyt jonkin verran kirjavuutta ja päistärikköä, mutta kirjavat ovat myös rekisteriin kelpaamattomia ja päistärikkö lienee kadonnut.
Valkoisia merkkejä ei erityisesti suosita, pieni tähti ja vähän valkoista vuohisen alapuolella ovat täysin ok, mutta isompia merkkejä yritetään vähän vältellä. Isomerkkiset yksilöt ovat kuitenkin rekisterikelpoisia.
– S
keskiviikkona, syyskuuta 05, 2018
Kun kilpailee ilman tavoitteita
Kilpailutan satunnaisesti hevosiani eri jaosten alaisissa kilpailuissa, pääasiassa ARJ:ssä, mutta toisinaan ihan myös perinteisissä lajeissa ja KRJ:ssä ja ERJ:ssä. En varsinaisesti tiedä miksi tätä edes teen, jo aikoja sitten olen todennut että Ionicin hevosilla ei ole mitään asiaa laatuarvosteluihin riippumatta siitä, miten paljon niillä on sijoituksia. Eikä tarkoituksena ole edes kerätä täyttä määrää sijoituksia yhdellekään hevoselle, ei edes sitä 20 sijoitusta, joka tekisi hevosesta kelvollisen laatisvarsan vanhemmaksi. Joka kerta en edes muista/jaksa/viitsi kirjata niitä muutamia sijoituksia osallistuneiden hevosten sivuille.
Onko tämä väärin?
Tietenkään se ei ole väärin, ovathan jaosten alaiset kilpailut avoimet kaikille, mutta en tarkoita nyt sitä varsinaisesti. Lähinnä ajatukseni on se, että teenko kenties väärin "varastaessani" sijoituksia turhille hevosilleni niiltä harrastajilta, jotka kilpailevat tavoitteellisesti ja joiden tähtäimessä ovat laatuarvostelut. Jokainen Ionicin hevosen saavuttama sijoitus on pois jonkin toisen sijoitusmäärästä.
Kuten tunnettua, sijoituksilla saa pisteitä laatuarvosteluissa ja niitä jaetaan kilpailuissa vain rajoitetusti, joten siinä mielessä kyseessä on rajoitettu resurssi. Voinkin siis hyvin ymmärtää jos jotakuta närästäisi tämän resurssin jakaminen sellaisen kanssa, joka ei sitä käytä hyväkseen ja jolle se ei merkitse mitään. Toisaalta kilpailuita voi järjestää (ymmärtääkseni) miten paljon vain jaksaa kisakutsuja tehdä ja hevosensa saa ilmoittaa niin moneen kilpailuun kuin ikinä ehtii, joten eivät sijoitukset varsinaisesti mikään rajallinen resurssi ole.
Jaettujen sijoitusten määrä luokkaa kohden riippuu osallistujien määrästä. Ideaalitilanne olisikin siis se, että tuon mahdollisimman paljon hevosia kilpailuihin, jotta osallistujamäärä kasvaa ja sijoituksia voi jakaa enemmän mutta että yksikään minun hevoseni ei sijoitu. Tässä tapauksessa minun kilpailemisestani olisi selkeää hyötyä muille harrastajille, ei nyt mitenkään paljon mutta edes vähän. Tulokset pitää kuitenkin arpoa puolueettomasti, niin voi hyvinkin käydä niin että minun hevoset vievät ne ylimääräiset sijoitukset muiden nenän edestä. Pieniksi jäävissä luokissa saattavat Ionicin hevoset olla hyvinkin yliedustettuina. Näin on käynyt useissa ARJ-luokissa, joihin saa yksi omistaja tuoda 10 hevosta ja sitten siellä on 10 ionicilaista ja pahimmassa tapauksessa vain muutama hevonen muilta omistajilta. KRJ:ssä ja ERJ:ssä näin toki ei käy, ne ovat niin suosittuja ja toisaalta luokat eivät ole rajoitettuja esimerkiksi rodun perusteella.
Niin tai näin, en aio menettää yöuniani sen takia että käyn satunnaisesti niistämässä muutamalta laatisharrastajalta arvokkaita sijoituksia vaikka se periaatteessa onkin "väärin". Toisaalta ymmärrän kyllä teoriassa jos jotakuta sieppaa tällainen sunnuntaikilpaileminen epätavoitteellisesti, onhan se aina pois joltakulta muulta. Käytännössä saattaisin hämmästyä, jos joku harrastaja tällaista esittäisi julkisesti, en ole koskaan uskonut siihen että täysin yksisilmäisesti pelkkiin laatuarvosteluihin tähtääviä harrastajia on olemassa.
–S
Onko tämä väärin?
Tietenkään se ei ole väärin, ovathan jaosten alaiset kilpailut avoimet kaikille, mutta en tarkoita nyt sitä varsinaisesti. Lähinnä ajatukseni on se, että teenko kenties väärin "varastaessani" sijoituksia turhille hevosilleni niiltä harrastajilta, jotka kilpailevat tavoitteellisesti ja joiden tähtäimessä ovat laatuarvostelut. Jokainen Ionicin hevosen saavuttama sijoitus on pois jonkin toisen sijoitusmäärästä.
Kuten tunnettua, sijoituksilla saa pisteitä laatuarvosteluissa ja niitä jaetaan kilpailuissa vain rajoitetusti, joten siinä mielessä kyseessä on rajoitettu resurssi. Voinkin siis hyvin ymmärtää jos jotakuta närästäisi tämän resurssin jakaminen sellaisen kanssa, joka ei sitä käytä hyväkseen ja jolle se ei merkitse mitään. Toisaalta kilpailuita voi järjestää (ymmärtääkseni) miten paljon vain jaksaa kisakutsuja tehdä ja hevosensa saa ilmoittaa niin moneen kilpailuun kuin ikinä ehtii, joten eivät sijoitukset varsinaisesti mikään rajallinen resurssi ole.
Jaettujen sijoitusten määrä luokkaa kohden riippuu osallistujien määrästä. Ideaalitilanne olisikin siis se, että tuon mahdollisimman paljon hevosia kilpailuihin, jotta osallistujamäärä kasvaa ja sijoituksia voi jakaa enemmän mutta että yksikään minun hevoseni ei sijoitu. Tässä tapauksessa minun kilpailemisestani olisi selkeää hyötyä muille harrastajille, ei nyt mitenkään paljon mutta edes vähän. Tulokset pitää kuitenkin arpoa puolueettomasti, niin voi hyvinkin käydä niin että minun hevoset vievät ne ylimääräiset sijoitukset muiden nenän edestä. Pieniksi jäävissä luokissa saattavat Ionicin hevoset olla hyvinkin yliedustettuina. Näin on käynyt useissa ARJ-luokissa, joihin saa yksi omistaja tuoda 10 hevosta ja sitten siellä on 10 ionicilaista ja pahimmassa tapauksessa vain muutama hevonen muilta omistajilta. KRJ:ssä ja ERJ:ssä näin toki ei käy, ne ovat niin suosittuja ja toisaalta luokat eivät ole rajoitettuja esimerkiksi rodun perusteella.
Niin tai näin, en aio menettää yöuniani sen takia että käyn satunnaisesti niistämässä muutamalta laatisharrastajalta arvokkaita sijoituksia vaikka se periaatteessa onkin "väärin". Toisaalta ymmärrän kyllä teoriassa jos jotakuta sieppaa tällainen sunnuntaikilpaileminen epätavoitteellisesti, onhan se aina pois joltakulta muulta. Käytännössä saattaisin hämmästyä, jos joku harrastaja tällaista esittäisi julkisesti, en ole koskaan uskonut siihen että täysin yksisilmäisesti pelkkiin laatuarvosteluihin tähtääviä harrastajia on olemassa.
–S
Tunnisteet:
ajattelemisen aihetta,
kilpaileminen
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)