sunnuntaina, huhtikuuta 24, 2016

Arabien rakennearvostelu

Tulinpa tuossa järjestäneeksi VSN-näyttelyt, joissa oli tarjolla luokat myös arabioreille ja -tammoille. Edellisestä arabien tuomaroinnista onkin vierähtänyt tovi, VSN:n kalenteria katsoessa voi todeta, etteivät arabien näyttelyt ole viime aikoina olleet kovassa suosiossa. En nyt ajatellut puuttua tähän seikkaan, vaan arabien rakennearvosteluun.

Arabeja on periaatteessa helppo rotu tuomaroida. Rotu on tuttu, kasvatan niitä itsekin, rotumääritelmä löytyy helposti suomeksi ja englanniksi, reaalimaailman näyttelytuloksia on saataville kuvien kera. Lisäksi niitä on kiva tuomaroida, koska se on rotuna hyvin kaunis, usein näyttäväkin ja kaikin tavoin miellyttävännäköinen, mutta sille ei aseteta niin tiukkoja tavoitteita kuin esimerkiksi puoliverisille, joilla tulee rangaista kaikesta, mikä poikkeaa ihanteellisesta ratsun rakenteesta.

Mutta toisaalta se on samalla myös hyvin haastava rotu tuomaroida. Ylivoimaisesti suurin osa arabeista on hyvin kauniita, kuten yllä jo totesin ja varsinkin jonkin puoliveriluokan jälkeen tekisi mieli antaa arabeille pelkkiä vitosia! Luoja nähköön, ovathan ne nyt nättejä! Asiaa ei helpota se, että arabeissa on erilaisia tyyppejä, yksi voi olla hyvinkin kevyt ja silti hyvärakenteinen ja tyypikäs, toinen taas on rotevampi, mutta yhtälailla rotumääritelmään sopiva ja arabiksi helposti tunnistettavissa.

Yritän tässä nyt koota ajatuksiani siitä, mitä missäkin VSN:n rakennearvostelukohdassa haluan arabeilta nähdä.

Yleisvaikutelma
Tämä on erittäin vaikea pistekohta, haluaisin yleensä antaa pelkkiä vitosia osallistujille juurikin siksi, että ne ovat kauniita ja miellyttäviä katsella. Joudun toisinaan potkimaan itseäni tästä asiasta, etten ala liian lepsuksi yleisvaikutelman kanssa.

Ehkä tärkein asia arabien yleisvaikutelmassa on sopusuhtaisuus ja jos siinä on huomautettavaa, pientäkin, rokotan siitä ainakin jonkin verran. Toinen tärkeä seikka on tietynlainen liioittelemattomuus, se tietysti liittyy osin tähän sopusuhtaisuuteen. Arabilla on tietyt omat piirteensä, siro pää, pitkä kaula, tasainen lautanen, korkealla kannettu häntä, mutta jos nämä esiintyvät liioiteltuina, pisteitä menee paitsi kyseisestä rakennekohdasta, myös yleisvaikutelmasta.

Valokuvista arvostelu tuo tähän omat haasteensa. Monilla hevosilla on näyttelyistä otetut kuvat, joissa hevonen pyritään esittämään mahdollisimman "tyypikkäänä" ja se taas menee minun silmissäni helposti liioittelun puolelle, kun häntä on selän päällä, takajalat metrin jäljessä runkoa, ja pää taivaissa, noin karrikoiden. Koska tälle nyt ei voi mitään, on asioita pakko katsoa vähän sormien läpi.

Itse en halua suosia arabeilla sellaista äärimmäisen kevyttä tyyppiä, joka on mielestäni jo liian hento ja ilmava, sanoisin hämähäkkimäinen. Niitä näkee aina joskus, kevyt pitkähkö runko ja melko pitkät jalat. Arabi on alunperin kuitenkin käyttöhevonen, ratsu, ja sen takia en pidä liian kevyistä hevosista. Mielestäni ihanteellisen arabin tulee olla jossain määrin lihaksikas, tietty atleettisuus ei ole pahasta jos se kuitenkin yhdistyy jalouteen.

Rotuleima
Rotuleima on toinen vaikea kohta, koska siitäkin tekisi mieli antaa vain vitosia. Suurin osa näyttelyihin osallistuvista arabeista menisi arabeista vaikka niistä näkisi vain pelkän pään! Tästä on kirjoitettu jo aiemmin, että joillain roduilla pelkkä pää on niin omanlaisensa (mainittu arabit ja welshit), että jo siitä tunnistaa rodun helposti. Jotta VSN-arvostelu ei rotuleiman kohdalla menisi pelkäksi vitosten jakelemiseksi, katson hevosta usein pää peitettynä, toisinaan myös kaula peitettynä. Jos runko ja jalat vielä näyttävät siltä, että kyllä tässä arabi selkeästi on, niin kyllä sillä hyvät pisteet saa. Yleensä arabit saavat rotuleimasta minulta kyllä hyvät pisteet.

Sukupuolileima
Tammojen kohdalla tämä on helppo, useimmat arabitammat ovat hyvinkin feminiinisiä ja ilman muuta odotan sitä tammoilta.
Oriiden kanssa homma on haastavampi, koska lopulta kovin harva arabiori on mitenkään mielettömän maskuliininen. Ryhdikkkäitä suurin osa toki on, mutta ehkä se on se sirous ja kauneus, joka vähän hämää. Toisaalta oreilta ei ymmärtääkseni edes odoteta samanlaista maskuliinisuutta kuin vaikkapa puoliverisiltä.

Loistavana tukena sukupuolileiman kanssa painiessa toimii AHSA:n erinomainen dokumentti The STANDARD OF EXCELLENCE for the PUREBRED ARABIAN HORSE: sivulla 3 on yksinkertaiset piirroskuvat arabioriista ja -tammasta. Näistä kuvista eron näkee selkeästi ja yritän pitää tuon aina mielessäni tuomaroidessani arabeja.

Pää
Pää on seuraava hankala kohta, josta tekisi mieli jakaa vain pelkkiä vitosia. Jos olisin pelkkä arabituomari, homma voisi olla helpompaa, vaan kun en ole. Arabeilla on usein ylivertaisen kaunis pää verrattuna muihin rotuihin, eräänlainen rodun tavaramerkkihän sekin on. Vaikka puoliverisillä tai poneillakin on usein jaloja ja kauniitakin päitä, kaikki ne kalpenevat parhaiden arabien rinnalla. En toki tarkoita tällä sitä, että haluaisin nähdä puoliverisillä tai poneilla arabien päitä! Mutkun ne nyt vaan on niin nättejä...

Vaikka kyllä arabeillakin täyden vitosen saaminen päästä on suhteellisen harvinaista. Pää on merkittävä rakennekohta arabeilla ja siksi tulee helposti nipistettyä pisteitä, jos siinä ei ole kaikki asiat kohdallaan. Ihanteellinen pää on kuvattu hyvin tarkoin rotumääritelmissä ja niillä mennään.

Itse en ole fiksoitunut siihen, että arabeilla pitäisi aina olla kovera profiili. Se on toki varsin normaalia, mutta satunnaisesti näkee myös hevosia, joiden profiili on suora tai lähes suora. Suora profiili on ihan sallittua rotumääritelmien mukaan, profiilia tärkeämpiä asioita ovat jalous, kiilamainen muoto, hyvinmuodostuneet leukaperät, suuret kirkkaat silmät, pienet hienomuotoiset korvat, pieni turpa, suuret sieraimet, ja pieni koko.

Pään koon arvostelusta tekee joskus ongelmallista se, että pää saattaa vaikuttaa hentoon, pitkään kaulaan verrattuna liian isolta, varsinkin kun taas päänliittymä on usein varsin ohut (kuten sen pitäisikin olla). Se luo optisen harhan siitä, että pää on iso, vaikka ongelma on varsinaisesti kaulassa eikä sekään välttämättä ole ongelma.
Toisaalta pää ei saa olla liian pienikään, sitä asiaa on puitu enemmän vanhassa joulukalenteripostauksessa Pää rakennearvostelussa ja se pätee myös arabeihin.

Kaula
Jälleen sellainen kohta, josta useimmiten haluaisin antaa vähintään nelosta, ellei peräti vitosta. Kuitenkin myös kaula on varsin olennainen asia arabien rakenteessa, ei voi sokkona heitellä pelkkiä hyviä numeroita mille tahansa. Päänliittymä on tärkeä, sen tulisi olla ohut ja taipuissa. Pituus on myös tärkeä asia, lyhytkaulainen arabi ei ole rotumääritelmän mukainen. Kaarevuus on tavoiteltua ja yleistä. Kevytkin kaulan pitäisi olla, edes oreilla ei saa olla muhkeaa orikaulaa. Ja lisäksi sen pitäisi olla kiinnittynyt ylös lapoihin. Alakaulaisuus ei ole hyvä juttu.

Siinä on jo paljon haastavia asioita, plus että itse toivon edelleen sitä sopusuhtaisuutta, liioittelemattomuutta (varsinkin tämän kohdalla kyllä joudun tekemään paljon kompromisseja!) ja sopivasti pitäisi lihaksiakin olla. Tässä on listattu jo paljon ominaisuuksia, joita täydellisellä kaulalla pitäisi olla. Ja kuten sanoin, se kaulakin on olennainen osa arabien rakennetta ja tyyppiä, saatan olla joskus vähän liiankin kitsas jakelemaan pisteitä.

Etuosa
Arabeilta oletetaan selväpiirteistä, pitkää säkää ja pitkää, viistoa lapaa. Lapa on usein hyvä, pituudessa on joskus huomauttamista, mutta useimmilla lapa on sopivan viisto. Säkä sen sijaan on murheenkryyni, kun tuntuu siltä, että kohtuullisen suuri prosentti arabeista on melkoisen sä'ättömiä! Tai ainakin säkä on varsin matala eikä minun mielestäni mikään erityisen selväpiirteinen. Toisaalta liian erottuva, puoliverimäinen säkäkään ei oikein istu yleensä muuhun ylälinjaan nähden, niin että säkän kanssa olen antanut yleensä anteeksi sitä mataluutta.

Rotumääritelmä ei mainitse asiasta mitään, mutta viitaten itse ylläkirjoittamaani ihannekuvaan arabista, haluaisin nähdä jonkin verran syvyyttä rungossa, ettei hevonen olisi ihan rimpula.

Runko
Rungosta rotumääritelmät sanovat kovin vähän mitään. Sen pitäisi kuitenkin olla lyhyt, jotkin lähteet (jonka hukkasin juuri) mainitsevat myös ratsulle soveltuvan ylälinjan, ja lanteen pitäisi olla lyhyt ja vahva. Jos noin mutu-tuntumalta pitäisi sanoa, niin runko on yleensä se kohta, josta tulee kehnoimmin pisteitä. Pitkä ja/tai liian kevyt runko tuntuu olevan melko yleinen. Lisäksi myös lanne on toisinaan mielestäni liian pitkä.

Myös runkoon liitän toiveeni sopusuhtaisuudesta, liioittelemattomuudesta ja lihaksikkuudesta. Liian ylös vetäytyvä vatsalinja ei saa armoa minun silmissäni, ei sen paremmin pitkä selkä tai lanne. Usein ylälinjan ja lanteen arvostelua kuitenkin hankaloittaa näyttelyasento, jossa takajalat on venytetty taakse.

Takaosa
Edellä tuli jo mainittua tuo arabien tyypillinen näyttelyasento, jossa takajalat on venytetty taakse. Se tekee usein takaosankin arvostelusta helvettiä enemmän tai vähemmän arpomista. Lisäksi minua aina hämmästyttävät hevoset, joiden runko ja lautanen näyttävät olevan maahan nähden vaakasuorassa, vaikka takajalat on venytetty taakse, en voi olla miettimättä miltä hevonen näyttäisi jos se seisoisi normaalisti. Olisiko se takakorkea? Pahastikin? Se taas ei ole ihanteellista.

Lautasen tulisi olla melko tasainen, en rokota vähäisestä kulmasta rististä hännäntyveen. Lautasen tulisi olla myös sopivan pitkä, usein tasaiset lautaset ovat melko lyhyitä, mutta jos laskeva lautanen on samalla lyhyt, napsahtaa korkeintaan kolmonen. Ja jälleen pitäisi löytyä niitä lihaksia takaosastakin.

Etujalat ja takajalat
Jalat taitavat olla ainoa asia, joissa arabien kohdalla ei tarvitse ottaa huomioon mitään erityistä. Hyväasentoiset jalat ovat rotumääritelmän mukainen ihanne näilläkin. Kunpa vain jalkojen arvostelu ei noin muuten olisi niin kovin hankalaa! Ja taas se takajalkojen taaksevenytetty näyttelyasento haittaa kovin.

Pelkkiä ongelmia toisensa perään, vai mitä? No, tämä virtuaalinen rakennearvostelu on monin kohdin suhteellisen haastavaa, olen siitä maininnut aiemminkin tekstissä VSN-tuomarin kootut valitukset. Arabeilla tuo moneen kertaan mainittu näyttelyasento tuo puuhaan omat lisähaasteensa, toki muillakin roduilla sitä käytetään, joillain venytykset ovat vielä hurjempia kuin arabeilla (vilkaiskaapa vaikka tätä walkeria ja sanokaa mikä pistemäärä takasista tai takaosasta pitäisi antaa).

Ainakin kohtuullisena apuna tuomaroinnissa toimii taannoin netistä löytämäni Floridan yliopiston dokumentti Arabian Conformation, jossa käsitellään arabien rakennetta ja erityisesti listataan vakavuusjärjestyksessä mahdollisia rakennevirheitä. Osa ei toki ole sovellettavissa virtuaalimaailmaan, liikkeitähän täällä ei arvostella ja vain harvalla hevosella näkee jalkojen asennon edestä tai takaa. Saman yliopiston sivuilta löytyy muutamista muistakin roduista kaikenlaista kiinnostavaa rakenneinfoa: http://animal.ifas.ufl.edu/youth/horse/HorseJudgingInfo.shtml.

–S

keskiviikkona, huhtikuuta 13, 2016

Pintaraapaisu erikoisaskellajeista

(päivitetty 21.4.21)
Mainitsin taannoin jossain postauksessa, että eri hevosroduilla esiintyvät erikoisaskellajit ovat sellainen Pandoran lipas, etten ole tullut moneen vuoteen sitä raottaneeksi, koska luovutin jo aikoja sitten toiveet siitä, että niitä voisi joskus ymmärtää. Tässä kuitenkin pieni pintaraapaisu aiheesta, mutta aloitetaan toki ihan perusaskellajien kertaamisella.

Perusaskellajit
Hevosilla on kolme niinsanottua perusaskellajia: käynti, ravi, ja laukka. Toisinaan kiitolaukka (neli) lasketaan omaksi askellajikseen, se lukeutuu perusaskellajeihin myös. Nämä ovat ne askellajit, joita ylivoimaisesti suurin osa hevosista osaa luonnostaan ja joita hevosen tulee esittää mm. koulukilpailuissa.

Käynti on nelitahtinen askellaji, jossa ei ole liitovaihetta ja tahti on tasainen. Käynnin askeljärjestys on vtj-vej-otj-oej.
Ravi on kaksitahtinen, diagonaalinen (ts. ristikkäiset jalat liikkuvat yhtäaikaa) askellaji, siinä on liitovaihe.
Laukka on kolmitahtinen askellaji, jossa on liitovaihe. Käynnistä ja ravista poiketen laukka on epäsymmetrinen askellaji, siinä jompikumpi etujalka johtaa liikettä ja puhutaan oikeasta ja vasemmasta laukasta.
Kiitolaukka on laukkaa nopeampi ja nelitahtinen askellaji, mutta muuten samankaltainen kuin laukka.

Muut eli erikoisaskellajit
Teoriassa kaikki askellajit, jotka poikkeavat perusaskellajeista, ovat erikoisaskellajeja, rodusta ja tapauksesta riippuu ovatko ne tavoiteltavia vai eivät. Jos ne eivät ole toivottavia, puhutaan usein epäpuhtaista askellajeista. Laukkamaisia erikoisaskellajeja ei tiettävästi ole olemassa, suurinosa erikoisaskellajeista on ravimaisia, osa voi olla luettavissa käyntimäisiksikin, mutta ymmärtääkseni kaikki hevoset hallitsevat tavallisen, nelitahtisen käynnin.

Erikoisaskellajeja määritellään seuraavien ominaisuuksien perusteella:
– Diagonaalinen vai lateraalinen (ts. saman puolen jalat liikkuvat yhtäaikaa)
– Kaksitahtinen vai nelitahtinen
– Tasatahtinen (kaviot osuvat maahan tasaisin väliajoin, 1-2-3-4) vai epätasainen tahti (kaviot osuvat maahan ns. kaksi kerrallaan, tahti ei ole tasainen vaan 1-2, 3-4)
– Liitovaihe vai ei

Loputon suo eli erikoisaskellajien nimitykset
Nimitykset erilaisille erikoisaskellajeille ovat moninaisia ja luvalla sanoen sekaviakin, osa vaihtelee ihan sen mukaan mitä nimeä kullakin rodulla käytetään. Englanninkielessä puhutaan yleistermillä "gaited horse/breed" kaikista erikoisaskellajeja osaavista hevosista ja roduista. Useimmissa tapauksissa erikoisaskellajit ovat nelitahtisia, tällöin yleinen englanninkielinen termi on amble.

Fox trot: fox trot on nelitahtinen, diagonaalinen askellaji, jossa etukavio osuu maahan ennen saman puolen takakaviota. Tahti on epätasainen. Fox trot terminä viittaa tietenkin missourinfoxtrotteriin, mutta samaa askellajia esiintyy muutamilla eteläamerikkalaisilla roduilla ja sitä kutsutaan useilla eri termeillä, kuten trocha, pasitrote, ja marcha batida.

Marcha batida: katso fox trot. Termiä käytetään mangalargojen askellajista.

Marcha picada: katso rack. Termiä käytetään mangalargojen askellajista.

Pasitrote: katso fox trot. Termiä käytetään yleensä perunpasoilla, joilla tämä ei ole toivottu askellaji.

Paso: tasatahtinen, nelitahtinen, lateraalinen askellaji. Termi viittaa erityisesti paso finoon ja kolumbianpasoon. Nopeuden ja kokoamisasteen perusteella siitä käytetään kolmea alatermiä, jotka ovat hitaimmasta ja kootuimmasta alkaen classic fino/paso fino, paso corto, ja paso largo.

Paso llano (paso castellano): perunpasojen askellaji, tasatahtinen, lateraalinen, nelitahtinen askellaji. Perunpasoilla tähän liittyy etujalkojen melova liike, termino.

Passi (peitsi): passi lienee ainoa kaksitahtinen erikoisaskellaji. Se on kuin ravi, mutta lateraaliset jalat liikkuvat yhtäaikaa. Passissa on myös selkeä liitovaihe. Suomessa passi on tuttua islanninhevosilla. Virtuaalimaailmassa passi eli peitsi tulee vastaan ravipuolella peitsarilähdöissä. Peitsi on ravia hieman nopeampi askellaji ja siksi peitsarit kilpailevat omissa lähdöissään. Peitsarit ovat amerikanravureita, mutta taipumus peitsaamiseen ravin sijasta on perinnöllistä. Peitsissä pysymistä tuetaan ns. hobbles-valjailla.

Rack: lateraalinen, nelitahtinen, ja tasatahtinen askellaji. Rackissa on koko ajan maassa yksi tai kaksi jalkaa. Rack on hyvin pitkälle samanlainen kuin islanninhevosten töltti ja ihan tavallinen käynti, mutta siitä puuttuu takajalkojen yliastunta. Rack-termiä käytetään viisikäynti-saddlebredien ja Racking Horsen askellajista.

Revaal (ravaal): nelitahtinen, lateraalinen askellaji. Termiä käytetään marwarien ja kathiawarien askellajista.

Running walk: nelitahtinen askellaji, jonka askeljärjestys on sama kuin käynnissä, mutta on paljon käyntiä nopeampi. Se muistuttaa rackia, mutta siinä on selkeä yliastunta. Usein tähän liittyy myös selkeä pään liike (head nod), joka tasapainottaa hevosta.

Single-foot: käytännössä sama asia kuin rack.

Slow gait: yleistermi yleensä hitaasti esitetyistä nelitahtisista, lateraalisista askellajeista, kuten rack, single-foot, ja stepping pace.

Sobreandando: sama asia kuin stepping pace. Termiä käytetään perunpasoilla.

Stepping pace: lateraalinen ja nelitahtinen askellaji, mutta sen tahti on epätasainen, poiketen näin rackista. Takajalka osuu maahan hieman ennen saman puolen etujalkaa. Nopeahko ja tasainen askellaji, mutta sen väitetään olevan hevoselle kuluttava ja usein pyydettäessä nopeutta, stepping pace muuttuu puhtaaksi passiksi, joka taas ei ole ratsastajalle kovin mukava.

Trocha: katso fox trot. Termiä käytetään erityisesti kolumbianpasojen askellajista. Tätä voi esiintyä myös paso finoilla, mutta se ei ole toivottu askellaji.

Töltti: töltti on islanninhevosten toinen erikoisaskellaji. Se on lateraalinen, nelitahtinen ja tasatahtinen askellaji, yleensä varsin nopea ja siksi se erotetaan pasosta. Tölttiä osaavat islanninhevosten lisäksi myös ainakin osa färsaartenponeista ja pohjoisnorjanponeista.

Lähteet
Graves, Elizabeth. Gaited Horses: The Gait of Running Walk
Phoenix Rising Saddles: The gaited horse gait spectrum
Whittington, Beverly. Gaited Horses: Understanding Racking Gaits
Wikipedia: Ambling gait
Wikipedia: Horse gait
Wikipedia: Paso Fino
Wikipedia: Peruvian Paso

–S

sunnuntaina, huhtikuuta 10, 2016

Arabien, morganeiden, ja saddlebredien saddle seat-luokista

Törmäilin netissä muutamaan hyvään linkkiin arabien, morganien, ja saddlebredien erinimisistä saddle seat-luokista, jotka oikeastaan ovatkin vähän sama asia. Tässä on hyvin yksinkertaistettu pintaraapaisu asiasta. Oikeastaan fiksuinta olisi kääntää perusasiat siitä, mitä United States Equestrian Federationin (USEF) sääntökirja kustakin rodusta kertoo. Ehkä sitten joskus tulevaisuudessa.

Classic/Country Pleasure
Arabi: Country English Pleasure
Morgan: Classic Pleasure
Saddlebred: (English) Country Pleasure

Tässä luokassa ei keskitytä hevosten liikkeiden näyttävyyteen eikä hevosilla sallita pitkiä kavioita, painavia kenkiä tai muita askelia pidentäviä apuvälineitä. Arabeilla liian korkeasta askelluksesta jopa rangaistaan. Sen sijaan hevosen tulee antaa tuomareille mielikuva miellyttävästä ratsusta:
– Hevonen käyttäytyy moitteettomasti.
– Hevonen on tottelevainen.
– Askellajit ovat miellyttävän näköiset, tahdikkaat ja ratsastajalle mukavat.
– Askellajit eivät ole liian nopeat eivätkä varsinkaan hätäisen oloiset vaan rennot.
– Siirtymiset ovat sulavia ja vaivattoman näköisiä.
– Hevonen seisoo rauhallisesti paikoillaan tarvittaessa.
– Hevonen peruuttaa vastustelematta (en ole ihan varma vaaditaanko kaikissa luokissa peruutusta).

Kaikilla roduilla otetaan arvostelussa myös rakenne ja ulkonäkö huomioon tietyssä määrin, osallistuvan hevosen tulee olla yleisesti ottaen miellyttävän näköinen, vaikka mitään varsinaisia rakennenäyttelyitä nämä kilpailuluokat eivät tietenkään ole.

Arabeilta vaaditut askellajit: käynti, ravi, lisätty ravi, laukka, hand gallop (maatavoittava, mutta edelleen kolmitahtinen ja hallittu laukka)
Morganeilta vaaditut askellajit: käynti, pleasure trot (rento, joustava ravi), road trot (nopea, mutta silti tasapainoinen ravi), laukka
Saddlebredeiltä vaaditut askellajit: flat walk (maatavoittava, silti koottu, joustava käynti), ravi, lisätty ravi, laukka, viisikäyntiluokissa lisäksi slow gait ja rack

Show/English Pleasure
Arabi: English Pleasure
Morgan: English Pleasure
Saddlebred: (English) Show Pleasure

Tässä luokassa vaaditaan jo hieman enemmän liikettä kuin Classic/Country Pleasuressa, mutta edelleen osa arvostelusta nojaa hevosen käytöstapoihin. Rakenne ja ulkonäkö huomioidaan myös. Ja edelleen luokkien nimissä on sana "Pleasure", joten ihanteellisen osallistujan tulee olla samalla tavoin moitteettomasti käyttäytyvä ratsu. Liikkeiden tulee olla kuitenkin näyttävämmät, sallitaan enemmän "tulisuutta" ja kengityssäännöt ovat sallivammat kuin Classic/Country Pleasuressa. Liika vauhti ei ole toivottua. Peruuttaminen ei ilmeisesti ole pakollista, mutta se tulee esittää pyydettäessä.

Arabeilta vaaditut askellajit: samat kuin Country English Pleasuressa
Morganeilta vaaditut askellajit: samat kuin Classic Pleasuressa
Saddlebredeiltä vaaditut askellajit: flat walk, ravi, laukka, viisikäyntiluokissa lisäksi slow gait ja rack

Park
Arabi, morgan, saddlebred: Park

Tässä luokassa vain taivas on rajana sillä, miten näyttävää hevosen askelluksen tulee olla. Askellajit ovat myös nopeampia kuin pleasure-luokissa, mutta liian nopeista, hätäisistä askellajeista rangaistaan. Myös ratsukon ulkoasun tulee olla näistä luokista näyttävin, hevosilla on kohotetut hännät ja pää kannettuna korkealla. Samalla annetaan anteeksi useita pikkuasioita, joista pleasure-luokissa rangaistaisiin. Silti park-luokkien hevosten tulisi olla hyväkäytöksisiä, vaikkakin näyttäviä.

Arabeilta vaaditut askellajit: käynti, ravi, laukka
Morganeilta vaaditut askellajit: park walk (tyylikäs, koottu, eloisa, joustava käynti), park trot (eloisa, tasatahtinen, tasapainoinen, koottu ravi), laukka
Saddlebredeiltä vaaditut askellajit: flat walk tai animated walk (hyvin koottu, mutta silti eloisa käynti, tulisi olla tyylikästä, ilmavaa ja eleganttia), ravi, laukka, viisikäyntiluokissa lisäksi slow gait ja rack

Lähteet ja lisää luettavaa
Horsechannel.com: A Guide to Saddle Seat Divisions
King, Marcia. Horsechannel.com: American Saddlebred Gaits
Potter, Leslie. Horsechannel.com: Saddle Seat Divisions Decoded
Potter, Leslie. Horsechannel.com: Three-Gaited and Five-Gaited Saddlebreds
USEF: 2016 Rule Book

–S

keskiviikkona, huhtikuuta 06, 2016

Omistajatieto ja sen moninaiset muodot

Olen pyöritellyt tätä aihetta mielessäni kauan, mutten ole saanut sitä raapustetuksi ulos päästä, koska koko ajan tulee lisää materiaalia. Aihe on siis virtuaalihevoset omistaja ja miten se tieto merkitään missäkin yhteydessä.

Vuosia takaperin rutisimme Virginian kanssa VRL:n silloin uudesta säännöstä, että omistajan VRL-tunnus pitää olla mainittuna virtuaalihevosen sivulle, jotta sen saa rekisteriin. Meillä ei ollut ja omistajatietojen muuttaminen muutaman tuhannen hevosen sivuille ei kuulostanut houkuttelevalta projektilta. Onneksi vanhojen, jo rekisterissä olleiden hevosten sivuja ei tarvinnut käydä muuttamassa, mutta törmään tähän asiaan vieläkin yrittäessäni rekisteröidä joitain Ionicin muinaisia hevosia. Vaadittu "virtuaalihevonen" aika monen sivuilla jo lukeekin, mutta omistajien VRL-tunnuksia ei.

Kyseessä on toki ajatustason ongelma. Minä en omista yhtä ainutta virtuaalihevosta. Virginia ei omista yhtä ainutta virtuaalihevosta. Kaikki meidän hevoset ovat tallien omaisuutta ja me puolestamme omistamme tallit. Hiusten halkomista, ehkä, mutta näin se vain on meidän kahden omistajan talleilla. Onneksi sentään siitä ei ole tullut ongelmia ainakaan toistaiseksi, että jos minä rekisteröin hevosia omalle VRL-tunnukselleni vaikka sivuilla lukee myös Virginian olevan omistaja. Ja ratsastuskilpailuissa on toki ymmärrettävää että vain yksi tietty ratsastaja osallistuu tietyn hevosen kanssa kisoihin. Ratsastajallahan ei tarvitse olla hevoseen omistussuhdetta voidakseen kilpailla sillä.

Mutta ei VRL ole ainoa instanssi, joka vaatii tarkan omistajatiedon. Osallistuin taannoin VSN-näyttelyihin ja kirjoitin hevosen omistajaksi ihan yksinkertaisesti "Sirpa". Kaikki hevoset menivät hylkyyn, koska omistajatieto oli kuulemma väärä. Totta, minun moka, hevostemme sivuilla lukee omistajakohdassa näin: "Ionic / S VRL-00329 & Virginia VRL-02702". Siinä ei siis lue Sirpa, Sirpa on selkeästi joku pahainen virtuaalihevosvaras.

Vahingosta viisastuneena päätin alkaa käyttää VSN-osallistumisissa omaa VRL-tunnustani, se nyt sentään on yksiselitteinen. Vaan kun ei mukamas ole, eräs tuomari huomautti kerran siitä, että omistajan VRL-tunnuksesta puuttuu yksi nolla, kun olin kirjoittanut omistajaksi VRL-0329 ja sivuilla lukee VRL-00329. Bad me.

Myöhemmin ERJ:n alaisiin kisoihin osallistuttuani sain VRL:n työntekijältä palautetta puuttuvasta nollasta, että kisaosallistumisissa pitää omistajan VRL-tunnus olla 5-numeroinen, se VRL-0329 ei ole riittävä. Oliko peräti niin, että järjestelmät eivät tunnista sitä lainkaan tai jotain tällaista. Sukkana nuo kisaosallistumiset ovat menneet läpi kisojen järjestäjille, mutta ilmeisesti tulosten lähetysvaiheessa tulee sitten ongelmia.

Ja minä vastikään vasta olen oppinut käyttämään edes sitä yhtä nollaa sen VRL-tunnuksen edessä...

Mitä VSN-tuomarointiin tulee, olen itse hyvin leväperäinen omistajatietojen (tai ylipäänsä minkään muun paitsi sukupuolen, rodun ja kuvien) suhteen. En minä koskaan muista tsekata kaikkea. Enkä kyllä taida olla ainoa, kuitenkin yleensä hevoseni on arvosteltu vaikka olisinkin ilmoittanut ne mukaan Sirpan nimissä. Kai sitä nyt sen verran luottoa pitää ihmisiin olla, että he nyt sentään tietävät kenen hevosia ilmoittavat mukaan näyttelyihin.

Kerran olen törmännyt tapaukseen, että omistaja oli omissa nimissään ilmoittanut hevoset, joiden sivuilla luki omistajana tallin nimi. Huomautin tästä tuloksissa huomattuani asian, mutten hylännyt osallistumisia. Pääsyy tähän oli se, että kyseessä oli harvinaisten rotujen luokat, jotka olisivat jääneet tyngiksi tai peruttu kokonaan, jos olisin lähtenyt yhden ison omistajan hevosia hylkäämään. Ja jos jotakuta nyt närästää moinen lepsuilu, niin kyllä minä VRL:stä tarkistin, että kyseisen niminen omistaja omistaa tallin, jonka omistamia hevoset ovat. Pidän tätä riittävänä näyttönä siitä, että kyseinen ihminen todellakin omistaa mukaan ilmoittamansa hevoset vaikka tietojen merkinnässä olikin epätarkkuuksia.

–S

perjantaina, huhtikuuta 01, 2016

Esittelyssä kuukauden valinnat

Päädyin valitsemaan kuukauden teemaksi amerikkalaiset rodut ja vähän myös voikkovärit, kun oriiksi valikoitui paso fino Calero Ion, tammaksi quarter Emma Lena Ion ja talliksi Kanadan Albertaan sijoittuvan Pinerock Ranchin.


Calero on meidän tuoreimpia tuotoksia paso finojen saralla. Loppuvuodesta 2013 tehtailin suuren määrän paso fino-varsoja, periaatteella "kaikki yhdistelmät mitkä nyt vain vähänkin sopivat". No, niitä varsoja sitten tuli, mutta kun kanta on aika pieni, niin nämä ovat nyt sitten liki poikkeuksetta jotain sukua toisilleen. Tarttis tehrä jotai, kuten esimerkiksi keksiä lisää hevosia. Pasot kaipaisivat todellakin piristysruisketta. Jos jollain on myydä suvullisia pasoja, olisin kiitollinen, ainakin jos olisivat erisukuisia.

Caleron isä on vanhan, mutta – ah! – niin ihanan Amelien kasvatti Calixto AML, mutta taas sen vanhemmat ovat molemmat peräisin Branwenista. Emänemä puolestaan on kotoisin toisesta kadonneesta, harvinaisia kasvattaneesta suurtallista, Djoehemista. Viis siitä, että tallit ja hevosetkin ovat kadonneet, olen ylpeä että meiltä löytyy vielä näitä harvinaisuuksia!

Kuten sanottua, Calero on voikko ja sinänsä jonkinlainen harvinaisuus, koska meidän pasolaumassa on kovin vähän voikkovärisiä. Ja se on ihan hyvä niin, ei niitä voikkoväristen pasojen kuvia turhan paljon ole tarjolla.


Quartereiden kanssa ei tarvitse vältellä erikoisia värejä ja meiltä varsin eksoottisia eläjiä löytyykin. Emma Lena on sieltä harvinaisemmasta päästä kun on cremello (ihan totta, ei meillä Ionicissa niin kovin montaa tuplavoikkoa hevosta ole! Ahaltekit ovat sitten juttu erikseen).

Emma Lenan suku on melkoinen sillisalaatti. Sen isä on Mustangin omistama ja Belmont Farmin (ihan tuntematon nimi minulle) kasvattama ori. Todella kaunis kuva sillä, pidän siitä kovasti. Sen suku on itselleni todella vierasta, mutta sehän on vain hyvä.

Emä vanhempineen on sitten omia kasvatteja, joskin emänisä Ace Dan on myyty pois. Eie. Ace Queen GA on entinen laukkahevonen, joka kehnosti sujuneen ja siksi lyhyeksi jääneen uran jälkeen tuli Ioniciin siitostammaksi. Taisi olla quarter-puolelta ensimmäisiä "siirtohevosia". Eii. Shutter Dan GA ja eee. Tic Tac Toe GA ovat molemmat suoraan Ioniciin keksittyjä ratsupuolen quartereita. Eei. Fiftysomething on taas kerran Amelien hevosia, en tosin tiedä oliko se ostohevonen jostain muualta vai keksitty suoraan Amelieen, mutta eipä tuolla kai niin väliä.


Tässä viime aikoina on nyt ollut useampiakin näitä amerikkalaisiin rotuihin keskittyviä talleja kuukauden valintana (Hazard ja Ravenwood ainakin), mutta yrittäkää kestää. Suurin osa amerikkalaisista roduista on harvinaisia ja tietenkin ne kiinnostavat minua aina.

Ehdottomasti eniten Pinerock kiinnitti huomiotani sillä, että siellä on kanadanhevosia. Kanadanhevonen on todella hieno rotu, vähän niinkuin morganin tuhdimpi Kanadan-serkku. Harmi että kuvia on tarjolla kovin vähän eikä ole itse koskaan tullut hankittua yhtään kanadanhevosta. Tosin Virginialla oli hatara muistikuva, että Ionicissa olisi joskus ollut yksi kanadanhevonen. Koska en sitä löytänyt, voi olla että Virginia on moisen omistanut Marinean aikana, muttei sellaista nopealla haulla löytynyt Marineankaan arkistoista.

Niin tai näin, kanadanhevonen on käytännössä tuntematon rotu virtuaalimaailmassa. Joskus vuosia sitten oli yksi ihan kanadanhevosiin keskittynyt kasvattaja, Ellerie vai mikä sen nimi oli. En tiedä saiko se koskaan mitään näkyvää aikaiseksi tämän rodun kanssa. Kasvatteja kyllä syntyi muistaakseni jonkin verran, mutta ne taisivat kaikki jäädä kotiin tai sitten muuten vain katosivat. Omistajan kiinnostus taisikin lopahtaa melko nopeasti vaikka talli kyllä pysyi netissä ja ainakin nimellisesti aktiivisena hyvän aikaa. Myöhemmin on ehkä muistaakseni ollut joitain yrityksiä tuoda kanadanhevosia virtuaalimaailmaan ja kasvattaa niitä, mutta taisivat jäädä yrityksiksi.

Mutta jos en ole missannut jotain, niin siinäpä kanadanhevosen historia virtuaalimaailmassa kutakuinkin oli ja se on kyllä vähän sääli. Jos nyt Pinerock pystyy tekemään tilanteelle jotain, se on yksinomaan positiivista. Voisihan sitä toki itsekin hommata hevosen tai pari (kuuluisat viimeiset sanat).

Kanadanhevosen lisäksi Pinerockissa kasvatetaan myös quartereita ja painteja, eikä niistäkään kumpikaan ole mikään erityisen yleinen kasvatusrotu. Erittäin kiva siis nähdä niitäkin ja nimenomaan ratsulinjaisia, laukkahevosiahan meiltä löytyy itseltämmekin vaikka muille jakaa. Kaiken kaikkiaan Pinerockin hevoset ovat varsin mukavaa sakkia, joilla on kivat kuvat. Jo yksinomaan se riittää hyvin pitkälle, jos minulta kysytään, mutta erityisesti kasvatustoiminnan kanssa toivotan ja toivon pitkää ikää ja menestystä.

– S