tiistaina, helmikuuta 28, 2012

Esittelyssä Gin

Sirpan esimerkin mukaan: Kuka on Gin

Nimi: Gin eli Virginia
Syntymävuosi: 1979
Sijainti: München, Saksa, tosin käytännössä minut löytää parhaiten jostain Saksa-Suomi-USA-Singapore -akselilta
Työ: yrittäjä. Koulutustausta tietoliikennetekniikan insinööri AMK.

Virtuaalihistoria: aloitin vuonna 2001 parin yksityisen voimin, sitten tuli talli, jonka lopetin. Sitten tuli Marinea, jonka omistajaa auttelin alusta lähtien ja siirryin myöhemmin kakkosomistajaksi. Marinea lopetettiin loppuvuodesta 2003 ja Ionic syntyi vähän sen raunioille alkuvuodesta 2004. Tarkemmin tietoa historiikista.
Yli kymmenessä vuodessa ehtii tunkea nenänsä yhteen jos toiseenkin paikkaan, joten minulla on aika kunniakas menneisyys virtuaalimaailmassa, jos katsotaan mitä kaikkea ole tehnyt:
- RBSH:n kehittäjä
- YLA:n kehittäjä
- Vippoksen päätoimittaja joitain aikoja
- suht ahkera Vippoksen kirjoittaja
- ktk-tuomarina toimin vähän aikaa
- VNT:n tuomarina ja tuomarikouluttajana toimin koko VNT:n olemassaoloajan

Rakkaimpia ja tärkeimpiä virtuaalihevosiani, niitä jotka muistan vielä vuosien jälkeen ovat olleet ainakin Zoom Dynamic, Wizzerria xx, White Speedster, Dopiza, Gin Gone With The Wind, Rakenlov Celeb, Abracadabra K, Dawning's Daylight ja monet, monet muut.

Roduista suurin rakkauteni on kautta vuosien ollut tunnetusti ahaltek.

Hevoselämä tietokoneen ulkopuolella: epäsäännöllinen, kunnianhimoton puskaratsastelu siellä täällä.

Perhesuhteet: aviomies (vm. -72 konetekniikan DI), kaksi kissaa ja akvaario. Veli perheineen Suomessa, samoin äiti, isä Yhdysvalloissa (syntyjään yhdysvaltalainen, minäkin olen siellä syntynyt, selittää suomalaisen korvaan eksoottiselta kalskahtavan nimeni ja puolikielisyyteni)

Asunto: 4h+k+p kerrostaloasunto, noin 110 neliötä viihtyisällä paikalla suht lähellä Münchenin keskustaa.

Muut harrastukset: tanssi, muut sekalaiset urheilumuodot, maalaus, elokuvat, musiikki, tosin nykyään ei näitä ehdi juuri harrastaa kuin satunnaisesti

Auto: mikä vuokrakiesi nyt kulloinkin on käytössä. Mieheltä löytyy pränikkä Audi.

Luonne: pikkutarkka pilkunviilaaja, todella perusteellinen kaikissa asioissa. Erityisesti sen varmaan huomaa foorumeilla, joissa en osaa sanoa mitään lyhyesti ja ytimekkäästi.

Päivitetty kesäkuussa 2014 vastaamaan nykytilannetta. –Gin

Esittelyssä S

Ht.netissä ja muilla foorumeilla säännöllisesti pyydetään ihmisiä kertomaan jotain itsestään, siis esittelemään itsensä. Koska olisi turhaa kirjoittaa samat stoorit moneen kertaan moneen eri paikkaan monessa muodossa, niin kirjoitettakoon esittely tänne blogiin, linkitettäköön sitä esittelyviestiketjuihin ja päivitettäköön tarvittaessa.

Kuka on siis S?

Nimi: S eli Sirpa
Syntymävuosi: 1979
Sijainti: Tampere
Työ: tekninen kirjoittaja, taustalla ohjelmistoinsinöörin opinnot

Virtuaalihistoria: aloitin Ionicin omistajana vuonna 2005 (muistaakseni) ja astuin silloin ns. "julkisuuteen", mutta olin toki seurannut virtuaalimaailmaa enemmän tai vähemmän aktiivisesti vuodesta 2001 lähtien, jolloin Gin tätä harrastusta aloitteli. Ionic vei sitten mukanaan ja kun Gin palasi puikkoihin, en minä kadonnut mihinkään. Hoidimme Ionicia, Gin Ahaltekiä ja Pinkkiä yhdessä noin teoriassa, mutta suunnilleen vuodesta 2013 Gin on jättäytynyt paljon pois. Nykyään omistan Ionicin ja Gin Ahaltekin ihan virallisesti yksin.
Olen vastannut jo ennen Ionicia jossain määrin tallien ja sivustojen ulkoasujen teosta ja kuvankäsittelystä. Ionicissa minun jonkinlaista vastuualuetta ovat arabit, joista ei ehkä olisi Ginin omistuksissa tullut niin valtaisaa rotua kuin se nyt on. Toinen roturyhmä, jota olen Ioniciin paljon tuonut ja kasvattanut ovat askellajihevoset.
Vuodesta 2013 lähtien olen toiminut VSN:n rakennetuomarina. Keskityn pääasiassa lämminverihevosten ja isompien ponien rakennearvosteluun.

Hevoselämä tietokoneen ulkopuolella: sitä ei ole. Tai no, kirjat, lehdet, satunnaiset messut.

Perhesuhteet: aviomies (-76, it-alan yrittäjä)
Muuhun perheeseen kuuluu sisko perheineen (sijoituspaikka Nurmijärvi), veli perheineen (sijoituspaikka pks) ja äiti (sijoituspaikka Ruokolahti).

Asunto: 4h+k+s paritalonpuolikas Vuoreksessa Tampereella, maatilanpuolikas Nurmijärvellä

Muut harrastukset: lukeminen, keräily (muistikirjat), Ingress (ENL L16-agentti Sicce), ampuminen (isopistooli, pistooli-practical), museot ja taidenäyttelyt

Auto: -04 Audi A2 1.4l TDi, tunnetaan myös nimillä "Mopoauto", "Pikkumusta" ja "Prinsessa Herne".

Luonne: introvertti hedonisti.

(Päivitetty viimeksi 03-2024)

Gin kirjoittakoon samanlaisen itsestään joutessaan.

lauantaina, helmikuuta 25, 2012

Meidän hevosten nimien taivutus ja oikeinkirjoitus

Aina silloin tällöin tulee vastaan jotain hölmösti tai suorastaan väärin taivutettuja muotoja meidän hevosten nimistä, joten lienee paikallaan kerrata, että miten ainakin meidän hevosten nimien kanssa toivoisimme meneteltävän.

1. Kasvattajatunnukset
Meidän tärkein kasvattajatunnus on Ion, joka kirjoitetaan juuri näin, eikä esimerkiksi ION. ION on seuramme lyhenne, ei kasvattajatunnus. Se taivutetaan täysin suomalaisittain, esimerkkinä "Stig Ion" on genetiivimuodossa "Stig Ionin", ei "Stig Ion:n" tai "Stig Ion'n".
Me emme ole päässeet Ginin kanssa koskaan yhteisymmärrykseen siitä, miten Ion tai edes Ionic lausutaan. Minä 100% suomalaisena ajattelen ne aina niinkuin ne kirjoitetaan eli [ion] ja [ionik]. Gin taas ajattelee ne englantilaisittain lausuttuna, tyyliin [aɪən] ja [aɪənik]. Eipä sillä että se haittaisi, harvoin jos koskaan näistä tarvitsee erikseen puhua, kirjoitettunahan eroa ei ole ja yleensä nimet toimivat molempien muotojen kanssa. Ginin käyttämä muoto on kuitenkin se alkuperäinen.

Toinen tärkeä tunnus on Gin, joka siis kirjoitetaan myös näin, ei esimerkiksi GIN tai millään muulla tavoin. Koska se on etuliite, sitä ei taivuteta, mutta jos se olisi jälkiliite, se taipuisi Ginin.
Myös tämän kanssa on lausumisongelma, minä ajattelen sen aina lausuttuna yksinkertaisesti [gin], Gin itse taas [dʒɪn]. Sehän on lyhenne Ginin nimestä Virginia, joka varsinkin Suomessa lausutaan yleensä samoin kuin kirjoitetaan (näin käsittääkseni tehdään myös Ruotsissa), mutta englanninkielisissä maissa puolestaan lausutaan [vɝˈdʒɪn.jə]. Taustaan nähden siis jälkimmäinen olisi se oikeampi, mutta toisaalta myös [virginia] on paljolti käytössä. Itse vetoan siihen, että varsinkin nykyisin Gin-tunnusta käytetään ahaltekeillä ja nimet ovat venäläistyyppisiä ja venäjän kielessä G-kirjain lausutaan ihan G:nä. Tosin jos Gin lausutaan [dʒɪn], sitä ei translitteroida venäjään Гин (Gin) vaan mitä luultavimmin Жин (Zhin). Ei saa olla liian helppoa. Jos tekisimme Gin Ahaltekista venäläisen version, joutuisimme tästä käymään verisen taistelun.

Ja kolmas toisinaan väärin kirjoitettu kasvattajatunnus on Iostream, jota on käytetty ravureilla ja peitsareilla. Jotkut ovat kirjoittaneet sen muotoon Ionstream, joka on siis virheellinen.

2. Tallien nimet
Vaikka talliemme nimet ovat ulkomaalaisperäisiä (Ionic, Gin Ahaltek ja Pink), ne taivutetaan ihan suomalaisittain: Ionicin (ei esim. Ionic'n, Ionic:n, Ionicsin, Ionickin), Gin Ahaltekin ja Pinkin. Tietyissä sijamuodoissa Pink-nimeen tulee tuplakonsonantti, että se helpommin mukautuisi suomenkieleen: Pinkkiin. Pinkiin kuulostaisi lausuttuna perinjuurin hölmöltä eikä se kirjoitettunakaan ole fiksunnäköinen.

Gin Ahaltek on sitten murheenkryyni, siitä on vuosien mittaan nähty niin monta virheellistä muotoa ettei voi olla tosikaan. No, osa virheistä johtaa juurensa siitä, että ahaltekinhevosta kutsutaan toisinaan nimellä akhal-tekke, joka on pääasiassa englanninkielisen maailman translitteraatiomuoto. Sitä näkee edelleen suomenkielisissä teksteissä, virtuaalimaailmassakin ja aiemmin sitä käytettiin yleisesti, vasta joskus vuonna 2005 tai niillä tienoilla rodun nimeä alettiin muuttaa ahaltekinhevoseksi.
No, joka tapauksessa se on siis Ahaltek; ei Akhaltek, Akhaltekke, Ahaltekes.

3. Lyhenne ja tuontitunnus GA
GA on sitten taas selkeästi kirjainlyhenne, sitä käytetään teksteissä lyhenteenä nimestä Gin Ahaltek ja toisaalta useimpien keksittyjen hevosten nimissä (Seeley Booth GA). Se kirjoitetaan aina kaksoispisteen kanssa, kuten muutkin vastaavat lyhenteet: GA:sta, Seeley Booth GA:n.

Ps. virtuaalitalli-sana taipuu monikon genetiivissä virtuaalitallien, ei virtuaalitallejen. Tuommoisesta saa kielioppinatsi vakavaa ihottumaa.

keskiviikkona, helmikuuta 22, 2012

Rakennearvostelusta

Ht.netissä käytiin taas debattia siitä, millainen pitää olla sellaisen kuvan, jolla saadaan NJ-menestystä ja mitä sitten, jos joku pärjää hyvällä kuvalla huonorakenteisesta hevosesta. Minä en ole NJ-tuomari enkä enää KTK-tuomarikaan (jos oikein muistan, minun KTK-urani taisi käsittää ainoastaan arabianhevoset) enkä mikään muukaan paitsi YLA-tuomari, mutta ajattelin kuitenkin pohtia ääneen vähän näitä rakennearvosteluasioita.

Monet näistä asioista olen sanonut ääneen eri paikoissa, todennäköisesti useammankin kerran ja ne ovat tulleet ilmi mm. useissa blogipostauksissa, joita olen eri näyttelyiden tuomaroimisesta kirjoittanut. Yritän nyt koota näistä jonkinlaisen yhtenäisen kokonaisuuden siitä, mitä rakennearvostelu oikeasti tuomarille on ja mitkä asiat siihen vaikuttavat. Tiedossa siis kymmenlukuinen romaani.

1. jokainen rakennetuomari on ihminen, ei kone. Tuomarilta vaaditaan tietysti tiettyä objektiivisuutta, mutta täydellistä objektiivisuutta ei koskaan voida saavuttaa, mieltymykset vaikuttavat aina (tästä lisää myöhemmin, miksi se on ihan sallittua). Inhimillisiä virheitä ja kirjaimellisia virhearvioita sattuu aina eikä niistäkään päästä koskaan eroon. Nämä seikat on pakko hyväksyä, koska vaihtoehtoa ei ole. Jokainen, joka kuvittelee olevansa näiden inhimillisten heikkouksien yläpuolella kouluttautukoon kipin-kapin rakennetuomariksi.

Yleensä niillä harvoilla tuomareilla on myös jonkinlainen kiire arvosteluiden kanssa. Kisajärjestäjät hengittävät niskaan ja ruinuavat tuloksia, mutta toisaalta luokat on ollut melkeinkin pakko ottaa arvosteltaviksi, koska tuomareista on yleensä huutava pula. Kiire ei ainakaan vähennä virheiden määrää.

2. jokainen tuomari on lopulta amatööri. Tai ainakaan minun tietooni ei ole tullut, että kukaan virtuaalisessa rakennearvostelussa vaikuttava ihminen olisi esimerkiksi pitkän linjan hevoskasvattaja, saati rakennetuomari. Jos tällaisia on, ilmoittautukoot jollain tavoin ja jakakoot tietotaitoaan myös muille.

Tuomari on yleensä siis vain kiinnostunut harrastaja, jolla yleensä on kohtuullisen hyvät perustiedot hevosten rakenteesta ja eri roduilta vaadittavista/toivottavista piirteistä. Siis kohtuullisen hyvät tiedot, ei täydelliset. Yksi tuomari, varsinkaan NJ-tuomari, jonka pitäisi tuntea kaikki mahdolliset rodut, ei voi tietää kaikkea kaikesta. Lisäksi monen harvinaisen rodun kohdalla mennään suorastaan mutu-tuntumalla, kun rodusta ei välttämättä ole saatavilla kattavaa suomenkielistä informaatiota tai ei välttämättä mitään informaatiota.

3. valokuva on epäkiitollinen arvostelukohde. Useimmissa valokuvissa, niissä parhaimmissakin rakennekuvissa on yleensä jotain, mikä jää vähän epäselväksi tai jonka voi tulkita useammalla kuin yhdellä eri tavalla. Valokuva harvoin kertoo koko totuutta, mutta virtuaalituomarin on siitä nyt kuitenkin arvosteltava ja sen perusteella laitettava hevoset paremmuusjärjestykseen.

Tämän takia ihanteellinen valokuva on hyvälaatuinen, riittävän iso ja selkeä, hevonen erottuu taustasta hyvin, valaistusolosuhteet ovat hyvät, ettei tule esimerkiksi mitään hämääviä varjoja. Luonnollisesti hevonen seisoo ryhdikkäästi hyvässä asennossa, suoraan sivulta kohti kameraa, pää eteenpäin, kaikki jalat näkyvillä. Ei juuri huiskauta häntää niin että kinner jää piiloon, paksu harja on toisella puolella kaulaa, että kaula ja säkä eivät jää sen alle peittoon. Ja niin edelleen. Miten paljon tällaisia rakennekuvia on? No ei nyt ihan hirveätä määrää, mutta heti kun jokin asia ei ole täydellisesti, arvostelu vaikeutuu. Se vain on fakta.

4. rakennearvostelussa on olemassa monta totuutta. Luulen että tätä monet ei-tuomarit eivät oikein sisäistä, mutta olen monta kertaa sanonut eri medioissa, että rakennearvostelu ei ole eksaktia tiedettä. Eri roduissa on erilaisia tyyppejä, joku pitää yhdestä, toinen toisesta, mutta kumpikaan tyyppi ei ole ns. väärä. Ne ovat hieman erilaisia, mutta kumpikin täysin hyväksyttyjä. Rotumääritelmä on yleensä jossain määrin ympäripyöreä ja antaa useimmiten mahdollisuuden erilaisille tyypeille rodun sisällä.

Toisinaan rodun rakennetta pyritään muuttamaan esimerkiksi paremmaksi ratsutyypiksi, jolloin osa yksilöistä on hyvärakenteisia ratsuja (toivottu tulevaisuuden tyyppi) ja osa on hyvärakenteisia, mutta esimerkiksi raskaampia (vanha perinteinen tyyppi, vakiintunut ja ns. normaalina pidetty). Viitaten nyt sitten kohtaan 2, amatöörituomarit eivät välttämättä tiedä juuri kyseisessä rodussa meneillään olevasta kehityksestä vaan arvostelevat sen vanhan, tutun tyypin mukaan. Virhe tai ei, ei sitä ainakaan ole tahallaan tehty.

5. rakennearvostelu on oikeasti mielipideasia. Erityisesti se, mihin järjestykseen hevoset sitten lopulta laitetaan. Tämä liittyy läheisesti neloskohtaan. Joku tuomari pitää esimerkiksi lyhyehköä kaulaa vakavana virheenä ratsuhevoselle, toinen puolestaan katsoo sitä hieman sormien läpi, mutta taas rokottaa huomattavasti ankarammin ei-niin-täydellisistä jalka-asennoista. Kumpi on oikeassa? No jaa, kummallakin hyvät perustelut omille ratkaisuilleen ja itse ainakin ymmärrän molempia näkökulmia. Eri ihmiset arvostavat eri asioita.

Rotumääritelmistä ei yleensä ole apua tällaisissa tilanteissa, koska rotumääritelmä kertoo millainen on rodun täydellinen yksilö. Esimerkkitapauksessa täydellinen yksilö on siis sellainen, jolla on sekä pitkä kaula että hyväasentoiset jalat, muttei puutu siihen, kumpi ominaisuuksista on toivotumpi, jos molempia ei voi saada.

6. erityisesti yleisten rotujen taso virtuaalimaailmassa on kova. Tämä liittyy myös noihin edellisiin kohtiin ja erityisesti puoliverisiin ja arabeihin, jotka ovat yleisiä rotuja virtuaalimaailmassa ja näyttelyissä on yleensä useita todella hyvätasoisia yksilöitä. Jos luokassa on vaikkapa 5 yksilöä, joissa yhdessäkään ei ole mitään vakavaa rakenteellista vikaa tuomarin silmin, miten ne voi panna absoluuttiseen paremmuusjärjestykseen? Ei mitenkään, koska absoluuttista paremmuusjärjestystä ei ole. Silloin mennään sitten hyvin pitkälle sen mukaan, mistä tuomari pitää. Jos jollain on jokin parempi tapa, kertokoon sen kaikille.

7. yksi hyvä kuva on parempi kuin monta keskinkertaista kuvaa. YLAssa on ollut alusta asti ihan sääntöihin kirjattuna se seikka, että hevonen arvostellaan yhdestä kuvasta. Tuomari valitsee sen kuvan, jossa hevonen on edustavimmillaan ja jättää muut huomiotta. Tästä tietysti voidaan tehdä poikkeuksia, jos on tarvis, mutta toisaalta YLA ei asetakaan hevosia paremmuusjärjestykseen, ne vain pisteytetään. Sama käytäntö oli aikoinaan myös VNT:ssä. NJ:n ja KTK:n tavoista en tiedä. Henkilökohtainen mielipiteeni on se, että YLAn käyttämä tapa on ainoa järkevä.

Yleensä (ei siis aina, mutta ylivoimaisesti suurimmassa osassa tapauksista) arvostelu vaikeutuu erittäin paljon, jos hevosesta on kaksi kuvaa ja se myös pitäisi arvostella niistä. Yhdessä kuvassa jokin tietty kohta näyttää hyvältä, mutta toisessa kuvassa se voi näyttää heikommalta. Tämä tekee arvostelusta entistä hajanaisempaa ja sattumanvaraisempaa, koska tuomarilla on hevosesta kaksi näkökulmaa, mutta kumpi niistä on oikea.

Se ei ole ratkaisu, että hevonen ikäänkuin pilkotaan palasiksi ja katsotaan esimerkiksi kaula siitä kuvasta, missä se näyttää parhaimmalta ja lapa toisesta kuvasta, koska se näyy siinä paremmin ja jalat vaikkapa kolmannesta kuvasta, jossa ne kaikki ovat näkyvissä, ai mutta tuossa etuvuohiset näyttävät pystyiltä ja toisessa kuvassa ne ovat ok, vaikkakin näkyvät huonommin ja sitten vaikka pää näyttää kauneimmalta siitä pääkuvassa. Se ei ole enää kokonaisuuden arvostelua, jota rakennearvostelun pitäisi edes jossain määrin olla.

Sitten tässä on tämä "toisaalta"-juttu. Jos hevosella on rakennekuva, jossa pää on eva, mutta sitten on olemassa myös pääkuva, jossa pää näkyy hyvin, niin tottahan sen pään nyt voi arvostella siitä kuvasta. Siinä ei tule ristiriitaa, koska on vain yksi kuva, jossa pää näkyy, vaikka se nyt onkin eri kuva kuin mistä loppu rakenne arvostellaan. Se on vain terveen järjen käyttöä ja pieni myönnytys sille, että niitä täydellisiä rakennekuvia nyt on kovin harvassa.

8. kuvan laatu hämää helposti. Tämä puolestaan liittyy läheisesti ykköskohtaan, tuomari on ihminen eikä voi olla välttymättä siltä ensivaikutelmalta, joka väistämättä tulee jokaisesta valokuvasta ensivilkaisulla. Isokokoinen, hyvälaatuinen ja selkeä kuva antaa paljon, paljon paremman ensivaikutelman kuin pieni ja hieman epäselvä kuva, vaikka pienen kuvan hevonen olisikin rakenteeltaan parempi.

Itsekin olen törmännyt aika ajoin esimerkiksi NJ:ssä palkittuihin hevosiin, joilla on hieno kuva, mutta hevonen itse lähemmällä tarkastelulla on osoittautunut vaatimattomaksi rakenteeltaan. En kuitenkaan lähde teilaamaan ketään tuomaria tämän perusteella, koska ihmisiä tässä vain ollaan. Ja toisaalta, eipä se minunkaan näkemys hevosesta mikään ehdoton totuus ole.

9. tuomari tuomaroi sen mitä näkee, ei sitä minkä tietää. Tästä on NJ:ssä käyty taistelua jo kymmenkunta vuotta sitten, kun jotkut ihmiset kertoivat miten heillä on kuva ihan oikeasta ktk-oriista, mutta puusilmä-tuomarit eivät osaa palkita niin hienoa oria. No ei kai, jos se ktk-ori seisoo kuvassa pää roikkuen mudan peitossa ja alamäkeen takalisto kohti kameraa.

Nyt puolestaan on syytelty sitä, että oripäiväkuvilla saadaan parempia arvosanoja kuin muilla. Miten lienee sitten, en tiedä, mutta ehkä siihenkin on syynä jokin muu kuin oripäiväkuvat. Ilman todisteita on kuitenkaan paha mennä tuomitsemaan ketään.

10. rakennekuva nyt vain on oltava. Siitä ei pääse mihinkään. Aika ajoin on joku järjen jättiläinen tullut esittämään sitä, että kyllähän nyt jostain laidunnuskuvasta pystyy rakenteen arvostelemaan ihan hyvin. Pystyy, pystyy, mutta se ei ole mitenkään luotettavaa. Rakennekuvaan nyt sentään voi luottaa sen verran, mitä nyt valokuviin yleensä voi.

Laidunnuskuvista on yleensä mahdotonta arvioida kaulan pituutta ja muotoa tai sen kiinnityskohtaa lapoihin. Usein myös päänliittymä jää arvostelematta, toisinaan myös pää kokonaan ja erityisesti sen koon suhde kaulaan ja muuhun runkoon.
Liikekuvissa saa vain haaveilla jalka-asentojen arvioinnista, toisinaan saattaa myös takaosa tai lapa tai kaula olla sellaisessa asennossa liikkeen vaiheen takia, että se näyttää ekstrahuonolta tai on mahdoton arvostella.
Ratsastuskuvissa satula peittää selän ja sään, kootun hevosen kaulan ja päänliittymän arviointi on mahdotonta.

Ja niin edelleen. Eli uskokaa nyt hyvällä, että helpotatte tuomarien oloa sillä että hevosellanne nyt on se yksi hyvälaatuinen rakennekuva. Muut voi jättää vaikka pois.

maanantaina, helmikuuta 20, 2012

Epämääräiset ©-merkinnät, luvattomat kuvat ja muuta tunnustettavaa

Ht.netissä on taas viime aikoina pyörinyt "sankareita", jotka käräyttelevät puskista muiden käyttämiä luvattomia kuvia, usein aika heikoilla perusteilla ja käyttäen mahdollisimman ikävää kieltä. Ja muutenkin tekijänoikeuksien merkinnöistä tietyt tahot jaksavat kitistä ja vinkua.

Eivät ole vielä meidän kimppuun hyökänneet ja tämän jälkeen se on turhaa, sillä minä tunnustan ihan suoraan, että kyllä, meillä on käytössä erittäin epämääräisiä tekijänoikeusmerkintöjä. Lisäksi on enemmän kuin todennäköistä, että jollekin hevoselle on lipsahtanut luvaton kuva. Näin ollen siis ei tarvitse meuhkata foorumilla viiva-nickien takaa, kun asia on tämän blogitekstin jälkeen kaikkien tiedossa.

Jos nyt lähdetään koko sopan taustoista eli siitä, että aloitin virtuaalihevosharrastuksen vuonna 2001 ja olen siitä lähtien haalinut kuvia ja niiden käyttöön lupia. Ensimmäisten vuosien lupakirjanpito oli "fiksusti" Sunpointissa, jonka ilmainen sähköpostipalvelu ainakin ajettiin alas vuosia, vuosia sitten. Ja joo, lupamailit jäivät sille tielleen. Ei se haitannut, minulla oli jonkinlaista kirjanpitoa kuvista ja niiden luvista.

Ikävä kyllä kirjanpito ei ole ollut aukotonta ja kuvakansioihin sijoitetut tekstitiedostot ovat katoavaista sorttia (on niitä kuviakin ja kokonaisia kansioitakin kadonnut ajan myötä). Tässä vuosikymmenen aikana on siirrelty materiaalia uudelle tietokoneelle välillä vähintäänkin epämääräisillä keinoilla, kun kaikki ei aina mene ihan kuin Strömsössä, kun tietotekniikasta on kyse. Varmuuskopiotkaan eivät ole osoittautuneet miksikään autuaaksi tekeväksi ratkaisuksi enkä väitä että olisin koskaan ollut erityisen ahkera varmuuskopioija. Ja toisaalta, eipä siitä kirjanpidosta ole nykyään mitään hyötyä, luvanantajien sähköpostit eivät ole toimineet vuosiin, tallit ovat vaihtaneet nimiään, osoitteitaan tai kadonneet kokonaan. Mihin silloin linkität, kun esimerkiksi waybackmachinesta ei löydy mitään?

Väitän edelleen kirkkain silmin minulla olevan lupia muutamiin kuvapaikkoihin, jotka sittemmin ovat tulleet tunnetuiksi siitä, että niistä ei kuvia koskaan saa. Koska kukaan ei tätä tietenkään usko, en käytä niitä kuvia, jotka tiedän itselleni luvallisiksi, mutta kaikki muut "tietävät" minun käyttävän niitä luvatta. Kuvaajien mielipiteet näet vaihtuvat vuosien mittaan. Päinvastaisista tapauksista mainittakoon Bob Langrish, jonka kuvia ei saanut käyttää ikinä missään vuonna 2001, mutta myöhemmin hän on avannut laajat kuvagalleriansa virtuaalihevostelijoiden käyttöön.

Sekoitetaan sitten soppaan mukaan S ja hänen kuvagalleriansa, jotka on kerätty toista tarkoitusta varten. Jo vuosia sitten selvyyden vuoksi nakitin virtuaalitalliemme kuvien hallinnan S:lle, jolla on siihen paremmat edellytykset kaikin puolin. No, valitettavasti S ei ole ihan aina ollut selvillä kaikista minun kirjanpidon metkuista (esimerkiksi siitä, että -l kansion nimessä tarkoittaa sitä että sen kansion kuvien yhteyteen täytyy panna linkki. Loogista, eikö totta?).

Sitten on sellaisia tapauksia, että olemme löytäneet kuvia, kysyneet luvat ja saaneet ne, ohjeistuksena on ollut merkitä tekijänoikeudet nimen kera ilman linkkiä tai mitään muuta. Myöhemmin sama kuvaaja on kuitenkin tehnyt julkisen kuvagallerian, josta saa kopioida kuvia linkin kera. Koska nämä meidän alunperin saamat kuvat eivät tuossa kuvagalleriassa ole, käytämme niitä edelleen vanhojen ehtojen mukaisesti eli ilman linkkiä. Tästä on joku keksinytkin jo räkyttää meille ilman nimimerkkiä, luonnollisesti.

Meidän virtuaalikuvagalleriamme on siis käytännössä kaaos. Osin tästä syystä käytämme mielellämme ja aika paljon erilaisia vapaastikopioitavia kuvia. Ne nyt ovat ainakin taatusti luvallisia. Paitsi tietenkin Slawik, jonka kuvat olivat laillisia, mutteivät ole enää olleet sitä muutamaan vuoteen. Meillä varmasti roikkuu jossain vielä Slawikin kuvia, kun niitä tuli aikoinaan käytettyä ja vaikka olemme yrittäneet juuria niitä pois, on varmasti vielä jossain joku kuollut hevonen.

Jonkinlainen osa meidän varaston kuvista on kuitenkin sellaisia, ettemme pysty aukottomasti todistamaan että olemme saaneet joskus muinoin luvat kuviin. Joukossa on varmasti sellaisiakin kansioita, joihin en ole lupaa joko kysynyt tai saanut, kunhan keräilin niitä joskus omaksi ilokseni tai mielenkiinnosta. Viitaten vanhojen sähköpostien ja nettiosoitteiden toimimattomuuteen, emme pysty varmistamaan kuvalupien tilannetta enää. Ja tuoreempienkin kansioiden joukkoon on voinut lipsahtaa sellaisia settejä, joihin lupaa ei ole tai ei ainakaan lupaa käyttää virtuaalitalleilla.

Joo, me häpeämme syvästi ja ajamme päämme kaljuiksi katumuksen merkiksi, saa tulla kivittämään.
Käytännössä jatkamme kuitenkin tällä linjalla ja nukumme lisäksi yömme hyvin. Minustakin on tullut kaiketi iän myötä sen verran pragmaattinen, etten pidä epäselviä tekijänoikeusmerkintöjä tai jopa satunnaisia, mahdollisesti luvattomia kuvia maailman suurimpana rikoksena.
Koska ei se ole. Okei, onhan se ei-toivottavaa käyttää luvattomia kuvia ja antaa huonon kuvan virtuaaliharrastuksesta ja niin edelleen, mutta joka tapauksessa käytännössä kyse on muutamista kuvista satojen joukossa ja voittoa ei sivustomme kuitenkaan tuota, lisäksi tämä tuskin aiheuttaa kellekään tulonmenetyksiä. Tietenkin poistamme kuvat, jos kuvaaja itse tulee asiasta huomauttamaan ja yritämme selvitellä kuva-asioita, jos tulee vastaan tilaisuus sellaiseen, mutta emme erityisesti vaivaa päätämme asialla.

Ja mikä tärkeintä: koska emme kilpailuta hevosiamme näyttelyissä, emme saavuta epärehellistä etua kanssaharrastelijoihin nähden käyttämällä laittomia kuvia. Jos ihan rehellisiä ollaan, niin sehän on se virtuaaliharrastajien suurin huoli: ettei toinen vain vie oman nenän edestä sitä viimeistä sertiä laittomilla kuvilla. Se vain puetaan nätisti lain jalon puolustamisen viittaan.

Tietenkin me arvostamme paljon (ihan oikeasti) sitä, että jos joku tunnistaa meidän talleilta jotkin kuvat väärillä tai puutteellisilla tekijänoikeusmerkinnöillä tai tietää, että jokin kuva on 100% varmuudella laiton, tulisi siitä sanomaan ihan suoraan. Vaikka blogikommentteihin tai vieraskirjaan, niin että kaikki näkevät, en pyydä asian piilottelua, mutta pyydän sitä että se ilmoitettaisiin sellaisessa mediassa, joka ei jää vahingossakaan meiltä huomaamatta. Ht.net ei ole tällainen media. Ja omaa nimeään saa käyttää, me emme kanna kaunaa asiallisista huomautuksista ja korjauksista. Onhan se toki meidänkin etu, että merkinnät ovat kunnossa ja luvattomia kuvia liikkeellä mahdollisimman vähän.

Muistutan myös vanhasta kirjoituksestani Tekijänoikeuslaki - mihin se antaa luvan?

torstaina, helmikuuta 16, 2012

Ikääntymisestä

Kuten tunnettua, meillä on käytetty jotakuinkin ikuisista ajoista asti VHKR-ikääntymistä. Se on tällaiselle massakasvattajalle sopivan nopea keino, varsat kasvavat vikkelästi siihen ikään, että niitä voi käyttää jalostuksessa ja toisaalta taas vanha polvi poistuu myös suht nopeasti eli kierto on aika tehokasta. Sykli onkin noin 2 IRL-vuotta eli 24 VHKR-vuotta. 24-vuotias hevonen on jo aika vanha ja yleensä viimeistään tässä vaiheessa alamme katsella sitä kriittisin silmin, onko sillä tarpeeksi jälkeläisiä, raaskiiko sen kuopata jo.

Mitä kauemmin käytän VHKR:ää, sen vähemmän merkitsee hevosen varsinainen syntymäaika. Viime vuosina olen tuijottanut lähinnä vain sitä vuosilukua ja ehkä mahdollisesti sitä, kummalla vuosipuoliskolla hevonen on syntynyt, ensimmäisellä vai jälkimmäisellä. Siitä tehdään päätelmät jalostuskäytöstä ja lopettamisesta eikä hevosen varsinaista ikää juuri enää laskeskella.

No, nythän meillä on käsissä iso lauma 2009 syntyneitä hevosia ja vielä suurempi määrä 2010 syntyneitä, jotka ovat VHKR:n mukaan ikäloppuja tai ainakin lähestymässä korkeata ikää, mutta joita ei ole käytetty jalostuksessa, kiitos lähes koko 2011 vuoden kestäneen taukomme. Niinpä päätimmekin tässä tilanteessa joustaa, katsomme että vuotta 2011 ei ole ollutkaan ja hevoset eivät ole niin vanhoja kuin ne olisivat jos menisimme tismalleen VHKR:n mukaan. Vanha totuus on se, että VHKR ei anna anteeksi taukoja.
Samalla tavallahan teimme vuosina 2006-07, kun ahaltek-puoli oli jonkin aikaa ihan jäissä Gin Ahaltekiin siirtymisen vuoksi. Käytimme silloinkin surutta vanhoja hevosia jalostukseen, jos niillä muuten ei ollut varsoja.

torstaina, helmikuuta 09, 2012

Twiit!

Kaikkea pitää kokeilla, paitsi kansantanhuja, sanoo vanha kansa (tai joku), joten mahtaakohan Ionic olla ensimmäinen suomalainen virtuaalitalli, jolla on oma twitter-tilinsä? Jos muilla talleilla on vastaavia tai tiedätte muita virtuaalihevosiin/-eläimiin liittyviä Twitter-tilejä, niin ilmiantakaa ne kaikin mokomin. Ja ilman muuta alatte tietenkin seurata meidän Twitteriä!

Idea syntyi noin 15 sekunnissa, kun mietin että eräs ajatus pitäisi jakaa muiden kesken, mutta ajatuksesta ei ole blogitekstiksi asti. Tai no, tietysti se yhden lauseenkin blogipostaus olisi teknisesti blogipostaus, mutta silti. Niinpä mieleen putkahti Twitter.
En käytä Twitteriä muuten, joten se on ihan uusi juttu minulle ja ainakin nyt aluksi tuntuu vähän siltä, ettei sitä oikein osaa käyttääkään oikein, ne kaikki risuaitamerkit sun muut, pelottavaa. Vanha koira saattaa kuitenkin oppia uusia temppuja, joten katsotaan miten tuon kanssa käy.

lauantaina, helmikuuta 04, 2012

Ionic tunnetaan - mutta mistä?

Ht.netissä kyseltiin, että mitä eri rotuja kasvattajia talleja ihmiset muistavat noin lonkalta (ketju). Jokunen siihen nyt on vastannut ja vissiin kaikki ovat listanneet Ionicin harvinaisten rotujen kasvattajaksi. Kahdeksan vuoden työ on tuottanut tulosta ja Ionic tosiaan tunnetaan harvinaisten parissa puuhaavana tallina, mutta mietin yhtä kysymystä.
Kuinka moni näistä vastanneista osaa nimetä edes yhden harvinaisen rodun, jota Ionicissa kasvatetaan?
Vai onko se vain niin, että Ionic tunnetaan geneerisenä harvinaisten rotujen siittolana, mutta että niitä rotuja nyt sitten ei oikein tiedetä? Tiedetään että siellä nyt vain on paljon harvinaisia rotuja.

Jotenkin uskon, että meidät osattaisiin yhdistää aika hyvin venäläisiin rotuihin. Luulen ja myös totisesti toivon, että ainakin minun nimeni ja siinä samalla myös Ionic osataan yhdistää ahaltekeihin (okei, ne ovat Gin Ahaltekissa, mutta luulen että aika moni käsittää GA:n Ionicin alaosastona, mikä sinänsä ei ole hirveän väärä käsitys), mutta aika moni varmaan vetää mielessään viivan minun ja RBSH:nkin välille. Joku varmaan osaa lisätä listaan myös terskit ja budjonnyt, ehkä doninhevosetkin.

Amerikkalaisia rotuja meiltä varmaan myös osataan hakea, vaikka ainoat (tällä hetkellä) suuremmassa määrin kasvatettavat amerikkalaiset ovat kalliovuortenponit ja tennesseenwalkerit. Mutta onhan meillä aikamoinen liuta muitakin: saddlebredejä, morganeita, quartereita, painteja, paso finoja ja perunpasoja. Joku varmaan muistaa saaneensa joskus meikäläiseltä ripityksen ara-appaloosien ja pintabianien veriprosenteista, joten niitäkin meillä varmasti on.

Minulla on vähän sellainen kutina, että eurooppalaiset rodut ovat niitä, joita meiltä ei osata hakea. Puoliveriset, englannintäysiverinen ja friisiläinen eivät ole harvinaisia emmekä ole koskaan profiloituneet näiden parissa, vaikka kaikkia kyllä löytyy. Kuitenkin meiltä löytyy kaksikin isoa eurooppalaista rotua: knabstrup ja kladrub. Kaikkien aikojen kasvattien lukumäärässä knabstrupin edelle menevät vain arabi ja ahaltek ja kladrubikin keikkuu vuoden 2010 tilanteen perusteella sijalla 7. ja kun kyse on Ionicista, kasvattimäärät ovat suuria.

Ja sitten tämä hupaisa juttu: Ionicin ylivoimaisesti suurin kasvatusrotu on niinkin yleinen kuin arabianhevonen. Kasvattien määrä huitelee pitkälti yli 400 varsan ja on näiden joukossa useampia kymmeniä myytyjäkin hevosia. Harvempi kuitenkaan osaa imetä Ionicia varsinaisena arabisiittolana.

perjantaina, helmikuuta 03, 2012

Hevosten ostoa

Muutama päivä sitten laittelin ht.netiin viestin otsikolla "Myy mulle hevonen". Tarkoitus oli siis katsella, mitä ihmisillä on tarjolla ja ennakkoluulottomasti tarttua (lähes) kaikkiin tarjottuihin syötteihin. Kaikille varaamilleni hevosille ei ole vielä tehty sivuja, mutta aika monelle kuitenkin ja Ionicin jo ennestään kirjavaan hevoslaumaan on saatu pari ihan upouuttakin rotua. Kyllä, sellaisiakin rotuja on vielä, kuten gotlanninrussi ja maremmanhevonen.

Ensinmainittua rotua edustaa vanhasukuinen tamma Niamh Case, jonka suvussa on noita vanhoja nimiä, jotka minäkin jopa tunnistan, kuten Get A Me, Nice-n-Easy Thilia, Ljuvlig Antton ja Jazzman II. Ihan totta, minä en ole aivan täysi n00b russien kanssa, meillä oli Marineassa aikoinaan yksi ori, Coctails Ädelmetall (Marinean-aikaiset sivut), jonka suvussa vilisee noita ihan samoja nimiä. Tulisikohan joku hirttämään, jos väittäisin jonnekin virtuaalisen pakastimen pohjalle jääneen yhden annoksen Ädelmetallin sukusoluja ja teettäisin varsan Niamhista ja Aaposta... N.N. Lotte tulisi varsan sukuun 3+4, mutta ehkä se ei vielä ketään tappaisi. Täytyy harkita. Vakavasti.

Maremmanhevosta puolestaan edustaa suvuton tamma Bella Luna, jonka nimi kyllä kiusaa minua, koska Luna oli Liinun kasvattajatunnus. Ehkä se nyt kuitenkin menee, eipä Liinulla ollut maremmanoja. Kiusaus keksiä suvuton maremmano-ori on ylitsepääsemätön, mutta tammahan sopii myös SGSH:n jalostukseen.

Näiden lisäksi tallille löysi tiensä pari welsh mountainia ja ylämaanponia, uusia morganeita, kalliovuortenponeja ja pari tekkeäkin sekä aika iso lauma erilaisia puoliverisiä, lähinnä FWB:tä ja hannoveria, mutta myös pari hollantilaista. Nämä tulevat olemaan tärkeitä kivijalkoja sekä pv- että SGSH-jalostuksessa.

Minun täytyy harrastaa tällaista ostelua useamminkin, koska on oikeasti mielenkiintoista nähdä, mitä ihmisiltä saattaa löytyäkään. Tuo maremmatamma ja ylämaanponit olivat todellisia yllätyksiä, koska rodut ovat niin harvinaisia ja yllättävää oli myös se, miten moni puoliverikasvattaja ihan oikeasti tarjoaa hevosiaan Ioniciin, jonka omistajat tunnetaan lähinnä kisaamisen välttelystä ja äänekkäästä dissaamisesta. Uskoni puoliverikasvattajiin on palautettu.

keskiviikkona, helmikuuta 01, 2012

Virtuaaliset peitsarit

Seurailen ravimaailmaa edelleen silloin tällöin ja viimeksi lokakuussa kehuin virtuaalista peitsariyhdistystä. Syksyllä peitsarit olivat muutenkin pinnalla, meiltä ostettiin vanhan ravitallin raunioilta muutama peitsari joko siitokseen tai sitten vielä nuorennusleikkauksen jälkeen kilpailutettavaksi.

Noste ei ole kadonnut mihinkään. Pitkästä aikaa vilkaisin VRER:n kisakalenteria ja lähtöjen tilannetta. Peitsareille on tarjolla paljon lähtöjä, en edes liioittele sanoessani että suurimmassa osassa raveista on peitsareillekin tarjolla jotakin. Ja hevosia on paljon, yhtenä ravipäivänä radalla saatetaan nähdä useita kymmeniä peitsareita. Asiaa parantaa suunnattomasti se, että jotkut järjestävät eivät rajoita peitsarilähtöihin osallistumista vaan niitä saa tuoda lähtöön niin paljon kuin sielu sietää. Tämä suosii isoja omistajia, joita näyttää olevan ainakin yksi.

Muutenkin kilpailukalenteria katsellessani ravit ovat selkeästi monipuolistuneet. Useimmissa raveissa tarjotaan lähtöjä lähes kaikille ravureille, peitsareiden lisäksi siis normaalit lämminveri- ja kylmäverilähdöt, mutta varsin usein myös sekä A- että B-ponit ovat tervetulleita. Monte-lähtöjäkin näyttäisi olevan. Virtuaalisen raviurheilun voisi siis väittää olevan hyvin terveellä tolalla. Ravi-ihmiset ansaitsevat kyllä kunnon aplodit!