sunnuntaina, joulukuuta 31, 2017

Parhaat blogitekstit vuonna 2017

Vuoden viimeistä päivää mennään, joten lienee syytä listata kohta loppuvan vuoden parhaat palat blogista. Listahan on siis toki törkeän subjektiivinen ja omia suosikkitekstejään saa listata kommenteissa aivan vapaasti.

1. Väriteoria-sarja
Itse asiassa tämä väriteoria-sarjan uudelleenkirjoitus on leimannut koko vuoden blogitekstejä ja se alkaakin olla jotakuinkin valmis vähitellen. Itse olen tyytyväinen tuohon, vanha väriteoria-sarja oli kirjoitettu vähän miten sattuu ja suunnittelematta, tämä uusi on nyt huomattavasti kattavampi ja toivottavasti siitä on muillekin paljon iloa. Tiedostan kyllä että siellä on aika paljon tekstiä, mutta muistutan kuitenkin että lähes jokaisen värin kohdalta löytyy myös linkkejä valokuviin, joko virtuaalihevosten sivuille, Sukupostiin tai Bob Langrishin galleriaan.

2. Bullet journal virtuaalihevostelun apuna ja Uusi työskentelytapa Ionicin kanssa
Nämä eivät ehkä blogiteksteinä ole niin kummallisia, varsinkaan muille, mutta itselleni nämä kaksi asiaa ovat kyllä tuoneet varsin paljon iloa. Ionicin ylläpito on ollut viimeiset 12 vuotta melkoisen kaoottista härväämistä, olikin jo korkea aika saada siihen edes vähän jotain rotia.

3. YLA-palkittu poni, Mietiskelyä laatuarvosteluista ja Pärjäisikö rahalla laatuarvosteluissa?
Laatuarvosteluasiatkin mietityttivät taas vaihteeksi, kun kävin hakemassa YLAsta palkinnon yhdelle ponille. Ja taas tuli todettua, että nuo lajikohtaiset laatuarvostelut eivät ole meidän hevosia varten ja että vieläkin olen kokolailla sitä mieltä, että laatuarvosteluista on enemmän haittaa kuin hyötyä koko virtuaalimaailmalle. Mutta se ei ole mikään uusi asia. Lisäksi näistä laatuarvosteluasioista saatiin ihan keskusteluakin aikaiseksi!

4. Sleesianhevonen ja British Spotted Pony
Rotuesittelyt ovat aina paikallaan, sanoisin. Ne ovat itsellekin mielenkiintoisia varsinkin silloin, kun kaivaa tietoa jostain itselleen tuntemattomammasta rodusta, kuten varsinkin BSP oli. Niin että vaikka jossain postauksessa mainitsinkin näiden olevan jonkinlaista täytemateriaalia, niin eivät mielestäni lainkaan hassumpaa sellaista.

5. Venäjänratsuhevosen jalostus, osa 2
Päivitetty versio vrh:n jalostuksesta reaalimaailmassa.

6. Virtuaalimaailman byrokratia
Virginian kirjoittama teksti siitä, miksi virtuaalimaailmassa on byrokratiaa ja miksi se on ehkä hyväkin asia tai ainakin välttämätön.

7. Wienin Espanjalainen Ratsastuskoulu ja Wienin Espanjalaisen Ratsastuskoulun lyhyt historia
Näillä nyt sinänsä ei ole mitään tekemistä virtuaalihevosten kanssa, mutta onhan tuo Wienin Espanjalainen Ratsastuskoulu nyt ilmiö! Jos joku väittää että minä olisin vähän hassahtanut siihen ja noihin lipizzoihin, häntä ei pidä kuunneltaman! (Vaikka saattaisi tuossa totuuden siemen piilläkin...)

Lopuksi toivotan kaikille lukijoille hyvää uutta vuotta!

–S

sunnuntaina, joulukuuta 24, 2017

Hyvää joulua!

Jälleen kerran kuvan voimin jouluntoivotukset meiltä (klikatkaa toki suuremmaksi):

keskiviikkona, joulukuuta 20, 2017

Uudenvuodenlupaukset

Olemme tehneet täällä blogissa uudenvuodenlupauksia monena vuonna. Myönnän kyllä, että lupauslista on ollut aina lähes samannäköinen: ei suuria muutoksia toimintaan, bloggaaminen jatkuu, uusia rotuja, vanhoja hevosia jalostuskäyttöön ja sitten kuoppaan ja niin edelleen. Lupausten pitäminen on ollut välillä vähän sitä sun tätä, mutta koska lupaukset ovat olleet pääpiirteissään helponlaisia, olen yleensä voinut sanoa pitäneeni lupauksista ainakin enimmän osan, olen siis hyvä ihminen.

Ihan niinkuin vanhoissa raameissa pysyminen olisi jotenkin suurikin saavutus!

Niinpä ajattelin haastaa itseni vuonna 2018 keksimään ja tekemään jotain ihan uutta. Tietenkin aion pitää tallit ja blogin pystyssä entiseen tapaan, se on selvä eikä sitä tarvitse erikseen luvata. Kerron kyllä, jos aion lipsua. Ja sanon jo näin etukäteen että kesä tulee taas todennäköisesti olemaan haastavahkoa aikaa virtuaaliheppailun suhteen, tällä kertaa ehkä jo heti kesäkuun alusta lähtien.

Mutta ne lupaukset sitten ovat tässä:

Kuvitusta blogiin
Tämä on paha, paha! Mutta järkkyisikö maailma, jos tässä blogissa olisi kuvia vähän tiheämmin? Harva blogiteksti vaatii suoraan kuvitusta ja tietenkin on otettava tekijänoikeudet huomioon, mutta voisihan sitä jotain vähän aiheeseen liippaavaa yrittää kehitellä useimpiin postauksiin. Vaikkei sillä nyt suoraan mitään varsinaista informaatioarvoa olisikaan? Voisiko pieni silmäkarkki olla paha asia? Mitä olette mieltä, kivaa vai täysin turhaa? Mielikuvitukseni joutuu kyllä koville tämän kanssa, myönnän sen jo heti alkuunsa.

Jotain uutta blogiin
Olisi kiva keksiä jotain aivan ennennäkemätöntä tänne. En vain vielä tiedä, mitä. Jos sitä vuoden mittaan kokeilisi erilaisia ideoita, joita päähän putkahtaa. Enkä tokikaan panisi lainkaan pahakseni, jos lukijoilta tulisi vinkkejä.
Yksi mitä olen jo kauan pyöritellyt mielessä ovat henkilöhaastattelut muista virtuaaliharrastajista, täällä on noita mielenkiintoisia talleja esitelty vuosien mittaan useita, mutta mielenkiintoiset henkilöt ovat jääneet ihan unohduksiin. Ja ei, en todellakaan ole niin itserakas että kuvittelisin itseni olevan mitenkään erityisen mielenkiintoinen persoona. Mitä sanoisit, jos sinulle sattuisi tupsahtamaan haastattelukutsu minulta?

Kisojen järjestäminen
Koska kilpailen (ainakin joskus ja silloin tällöin) varsinkin ARJ:ssä ja SPC:ssä, voisin itse kokeilla kisojen järjestämistä näissä lajeissa. Jos siis varovaiseksi tavoitteeksi ottaisi järjestää ja hoitaa kunnialla loppuun vähintään yhdet kisat kummassakin ja katsoa sitten, jos sitä enemmänkin innostuisi. Mutta ainakin kokeilla pitää.
Plus että pitää kirjoittaa blogiin ylistysteksti SPC:stä. Se on sen ansainnut.

Kuvalahjoitus Alegreen
Alegreen on pyydetty kuvalahjoituksia ja koska Alegre nyt vain on kannatettava juttu, tähän pitää tarttua. Ja itse asiassa homma on aloitettu jo, mutta koska lopulta minulla onkin enemmän hevoskuvia (kun siitä laadusta ei ollut niin väliksi...) kuin muistinkaan, niiden kuvien muokkaamiseen on mennyt oma aikansa. Ja menee vielä, joten ensi vuoteen menee. Haastan samalla muut lukijat lahjoittamaan kuviaan myös!

Ilmoita hevosia ktk-tilaisuuksiin
En tiedä miksi olen unohtanut kantakirjat kokonaan. Ehkä siksi että ne haisevat liikaa laatuarvosteluilta ja kauhean tavoiteltavalta ja arvokkaana pidetyltä asialta. Virallisena vastarannankiiskenä yritän tietenkin pysytellä erossa tällaisista. Ja siis että meillä yhtään ktk-kelpoista hevosta olisi tallissa, buahhah. Vaan kuten tiedämme, luulo ei ole tiedon väärti, ennakkoluulo varsinkaan.
Sain taannoin ihan henkilökohtaisen kutsun poni-ktk-tilaisuuteen, siellä oli tarjolla osallistumismahdollisuus myös sellaisille hevosille, joilla ei ole varsinaiseen tilaisuuteen osallistumiseen vaadittavia meriittejä hankittuna. Sitten kun aloin kaivella tarkemmin, mitä varsinaisesti vaaditaan kantakirjaamiseen, niin ainakin ponipuolella riittää RCH VSN-näyttelyistä. Jaaha, voisin ilmoittaa tältä seisomalta puolet rakennekuvallisista poneista kantakirjaan heti kun vain saisin näyttelytulokset kirjattua niiden sivuille. Sitten kun piti etsiä poneja, joilla ei olisi ktk-meriitit kerättynä, homma meni vaikeaksi, kun ei niitä poneja ole. Ja siis tämän takia en ole ostanut hevosia tai astuttanut tammoja oreilla, joista sanotaan että on kantakirjattu tai ktk-kelpoinen tai tilaisuuteen menossa. Tämä minun laatis-allergiani alkaa saada vähän jo naurettavia piirteitä, joten tästä pääsemmekin kätevästi seuraavaan kohtaan...

Laatuarvostelu enkä puhu YLAsta
Toivottavasti kukaan ei pudonnut tuolilta ja satuttanut itseään ainakaan kovin pahasti. Mutta kun tallissa alkaa olla noita ARJ:ssä sijoituksia haalineita hevosia jo useampia, varsinkin saddlebredeissä, niin jos tästä jossain vaiheessa ensi vuotta saisi teetettyä varsan, jonka molemmilla vanhemmilla olisi kisatuloksia. Sitten tietenkin varsalle itselleen pitäisi niitä hankkia, kuva ja luonnekuvaus ja muut tarvittavat sitten vielä lisäksi, niin voisihan sitä käydä koittamassa onneaan, jos ARJ:n laatuarvostelu on toiminnassa. Tämä on kyllä lupauksista se, josta aion lipsua ensimmäisenä.

Mitäs te lukijat olette mieltä listasta? Puuttuuko jotakin?
Entä teidän omat listanne, mitä lupaatte ensi vuodeksi virtuaalimaailman suhteen? Vai onko liian aikaista kysyä, palaanko asiaan kun joulusta on selvitty?

– S

sunnuntaina, joulukuuta 17, 2017

Jacarandan joululahjatoiveet

Tapasimme knabstrup-tamma Jacarandan jo reilu vuosi sitten kouluratsastusohjelman yhteydessä. Noista tuomarikommenteista voi päätellä jotakin tamman luonteenpiirteistä, nyt Jacaranda sai kynän kauniisiin kavioihinsa ja pääsi kirjoittamaan lahjatoivelistaa joulupukille.


Rakas Joulupukki,

Kuten tontut varmasti tietävät, olen ollut oikein-oikein kiltti tänä vuonna. Ne parikymmentä kertaa kun ratsastaja on pudonnut selästä, no, niitä ei oikeasti ole tapahtunut. Ja lisäksi se oli joka tapauksessa ihan ratsastajan oma vika. Muuten kaikki nk. välikohtaukset ovat olleet ihan vain henkilökunnan kouluttamiseksi eivätkä niinollen kurittomuutta, pahantekoa, tottelemattomuutta tai muuta ikävää, josta joutuu mustalle listalle. Katson siis olevani oikeutettu vähintään seuraaviin lahjoihin:

Hevosnameja
Suunnilleen kaikki mitä löytyy. Maailmasta. Pitäisi riittää kevääseen asti.

Parempi eläinlääkäri
Tämä nykyinen on selkeästi ammattitaidoton. Se sohottaa neulalla kohti ja samalla vaatii, että minun pitäisi seistä rauhassa paikoillaan. Kuka tahansa koulunsa käynyt eläinlääkäri ymmärtäisi tuon jo oletusarvoisesti mahdottomaksi, tämän on pakko olla joku valelääkäri.

Uusi takki
Löytyy kuvastosta nimellä "loimi". Haluaisin vaaleanpunaisen, sellaisen nätin ja edustavan. Merkillä ei ole väliä, kunhan on luksusmerkki. Sitä vanhaa, rumanruskeaa takkia en todellakaan aio käyttää enää! Yritin kadottaa sen laitumelle, mutta ikävä kyllä henkilökunta löysi sen. Uusi takki auttaisi heitäkin varmasti ymmärtämään, millaista tyyliä sivistyneen, jaloverisen neidin sopii kantaa. Kaulakappaletta ei tarvitse, haluan että kaikki näkevät siron kaulani.

Uudet pintelit
Tarvitsisin sitten tietysti takin väriin sopivat pintelit. Mahdollisesti myös riimun, toki nykyinen musta sopii yhteen minkä tahansa värin kanssa (paitsi sen ruskean takin kanssa).

Lisää henkilökuntaa
Mieluiten sellaisia, joilla on takintaskut täynnä hevosnameja ja palveluasenne kohdillaan. Saisi olla pitkät kynnet, että voivat mukavasti rapsuttaa. Valmentajia sen sijaan ei tarvita enää lisää, itse asiassa voisin palauttaa tuon nykyisenkin. Teettää töitä ja tulee hiki, ei sellaista voi hyväksyä.

Se yksi ärsyttävä tamma puremaetäisyydelle
Tontut tietävät kyllä kenestä puhun, näkivät edellisen välikohtauksen, johon olen toki syytön. Se aloitti. Henkilökunta ikävästi vain pitää meitä kovin erillään enkä pääse opettamaan mokomalle kruununanastajalle tapoja.

Uusi satula
Tuo entinen vähän kiristää tuosta mahan kohdalta. Kiellän että hevosnameilla olisi mitään tekemistä asian kanssa. Satulan pitäisi olla tummanruskea (koska katu-uskottavaa vaaleanpunaista satulaa tuskin löytyy) ja olisi kiva jos se olisi koristeltu Swarowskin kristalleilla.

Uusi kengittäjä
Vanha väittää, ettei löydy jalometallista tehtyjä kenkiä. Uskon etten ole ainoa jalosukuinen hevoskuningatar maailmassa vaikka tällä tallilla ehdottomasti olenkin, joten millä ne muut kuningattaret kengitetään, kysyn vain? Rahvaanomaisella raudalla?

Hevosnameja
Mainitsinhan jo hevosnamit?

Uudet kuolaimet
Sellainen kumilla pehmustettu, omenanmakuinen nivelkuolain puuttuu. Pitäisi lisäksi olla kullanvärinen ja, jos suinkin vain löytyy, koristeltu Swarowskin kristalleilla. Sopisi hyvin yhteen uuden satulan kanssa sitten.

Yours truly,
Jacaranda

keskiviikkona, joulukuuta 13, 2017

Swildie Highlanders (ja vähän ylämaanponien historiaa)

Swildie Highlanders kasvattaa ylämaanponeja, kuten nimestäkin voi jo päätellä. Tallilla on takanaan kymmenen vuoden taival jo tämän hienon mutta valitettavan harvinaisen skottirodun kanssa. Itse tässä taannoin kyselin Swildiestä tilausvarsoja ja astutuksia omille tammoilleni, ja nyt kun olen näille varsoille tehnyt sivuja, olen tehnyt kohtuullisen sukelluksen Swildien sukuihin. Ja sanonpa vain, että hattua täytyy nostaa!

Swildien kasvatustoiminta ei ole ollut minään vuonna mitenkään erikoisen laajaa, parhaina vuosina kasvatteja on syntynyt vähän toistakymmentä. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että kymmenen vuoden aikana Swildieen on saatu omasta kasvatuksesta vasta jotakuinkin kolmipolvisia sukutauluja, ei sen pidempiä. Toki tallissa joitain pitkäsukuisempiakin poneja on, mutta niillä on sitten yleensä taustalla muiden kasvatteja. Enpä ollutkaan tiennyt, että ylämaanponeja oli aikoinaan mm. Djoehemissa (vaikka mitä siellä ei olisi ollut) ja Bayou d'Armensissa. Kerpan RDN:n ja sen seuraajan Pijnboompitin sukulinjoja Swildiestä löytyy myös, samoin kuin vähäisissä määrin myös ionicilaisia, näitä tuoreempia nimittäin.

Yllätys ja myös ilo oli suurta, kun löysin joidenkin Swildien ponien suvuista vanhoja ionicilaisia, sieltä aivan tallin alkuvuosilta, kun rotu kuului meidän valikoimaan. Luulimme Virginian kanssa, että ne olisivat kadonneet tyystin vuosien mittaan. Ja nyt sitten saimme näitä nimiä omien ponien sukuihin! Neach-Seilge Ionilta, Pòsadh Ròs Ionilta ja Kinlochruel of Swildieltä löytyy suvusta tamma Muirne of Cornwall, joka oli Kerpan omistuksissa, mutta jonka vanhemmat ovat Gawin of Eamigh (joskus myös Gavin of Eamigh) ja Moira of Innes. Tuo Muirne of Cornwall on vähän mysteeri, sillä se ei ole Marinkan eikä Virginian kasvatti, eikä tietenkään Ionicin, koska se on syntynyt vuonna 2003, ennen Ionicin perustamista. Vanhemmat ovat kuitenkin Marinean tuontiponeja, jotka sitten siirrettiin Marinean raunioilta Ioniciin. Astutus ja syntyvä varsa oli merkitty Marinean listoille, mutta se ei koskaan saanut sivuja Marineassa, koska talli lopetti juuri varsan syntymän aikoihin. Olisikohan ollut vaikka niin että ne liisattiin jollekulle tai varsa myytiin ilman kasvattajatunnusta (Kerpan sivuilla sille on kyllä merkitty ihan joku vieras kasvattajaksi). Mene ja tiedä.

Sitten on pitkäsukuinen orivarsa Craignethan of Swildie, jonka emän suvusta löytyy tamma Ramette d'Armens. Ramette on kadonnut itse, mutta onneksi sen vanhemmat löytyivät vielä Web Archivesta. Kyllä tätäkin voi kohtuullisena yllätyksenä pitää, että sen takaa löytyi lisää vanhoja Ionicin kasvatteja ja meillä joskus asustaneita hevosia. Isä Ramiro RC:n vanhemmat ovat Murdoch Ion ja Gavina Ion, Murdochin vanhemmat ovat suvullinen ori Villiruusun Histamiini ja jostain muualta Ioniciin ostettu suvuton tamma Fell's Primrose. Gavinan isä on tuo yllämainittu Gawin of Eamigh, emä puolestaan on Ioniciin vuokrattu (ja sinne mitä ilmeisimmin myös jäänyt) tamma Sadd Gerda. Rametten emä Sicrid RC:n isä on Mystery Moller, joka ostettiin Highland Studista Ioniciin ja myytiin sieltä eteenpäin ennen kuin se ehti jättää yhtään varsaa. Sama tarina on myös emä Hould Rosella. Itse en näistä alkuaikojen poneista edes tiennyt ja Virginiakin oli unohtanut!

Mutta eihän Swildie mikään museo ole, ei suinkaan! Mikäli minä en ihan pahasti erehdy, talliin on keksitty tässä vuosien mittaan useampiakin tuontiponeja ja niitä on käytetty suhteellisen ahkerasti jalostuksessa. Niinpä Swildie voi todellakin ylpeillä ihan omilla ylämaanponi-linjoillaan. Minä puolestani olen iloinen tällaisesta tallista, sillä omat ylämaanponilinjani ovat melkoisen suppeat tällä hetkellä, mutta kaikille ongelmaponeille löytyi Swildiestä suvultaan sopiva ori tai tamma. Olisipa tällaisia talleja enemmänkin!

Sukujen lisäksi Swildiessä on parasta ponien kuvat, ne ovat aivan ihania. No tietenkin, ylämaanponihan on kertakaikkiaan suloinen rotu ja rodunomaisten ylämaanponien kuvia katselee mielellään. Väriasiatkin ovat jotakuinkin kunnossa, erikoisvärien (tässä tapauksessa kimojen ja hallakkovärien) periytymisessä ei ole mitään epämääräisyyksiä ja kuvista on väritkin tunnistettu oikein. En tiedä, voiko tallilta enää muuta toivoa?

– S

sunnuntaina, joulukuuta 10, 2017

Ionicin kuulumiset

Keksin kesällä uuden otteen tähän virtuaalihevosteluun, kerroin siitä elokuussa täällä blogissa otsikolla Uusi työskentelytapa Ionicin kanssa. Lyhyesti sanoen: keskityn vain yhteen rotuun viikossa, teen kasvattien sivuja, lopetan vanhoja hevosia, mietin astutuksia, etsin kuvia ja niin edelleen. Uusi viikko tarkoittaa uutta rotua. Tätä on tässä nyt muutama kuukausi kokeiltu, tulokset ovat rohkaisevia mutta eihän tuo mikään täydellinen tapa ole. Tai ehkä olisi, jos en olisi näin laiska ja leväperäinen virtuaaliharrastuksen suhteen.

Kun lähden puuhaamaan uuden rodun kanssa, listalla ovat seuraavat asiat suunnilleen tässä järjestyksessä:
1. Sivujen tekeminen jo suunnitelluille kasvateille
2. Vanhojen hevosten lopettaminen, jos niitä on jo käytetty riittävästi jalostuksessa
3. Varsojen suunnittelu vanhoille hevosille
4. Varsojen suunnittelu nuoremmille hevosille
5. Tarvittaessa uusien hevosten ostaminen ja/tai keksiminen
6. Kuvien etsintä kuvattomille hevosille
7. Luonnekuvausten kirjoittaminen

Eivät nämä nyt ihan aina tässä tärkeysjärjestyksessä mene, mutta sinne päin kuitenkin. Ja on tietenkin tärkeää tehdä ensin niille kasvattilistalla roikkuville varsoille sivut, jotta niitä voi sitten tarvittaessa yhdistellä vanhojen hevosten kanssa kohdassa 3. Luonnekuvauksia saa tästä huolimatta odottaa hamaan tulevaisuuteen, harvan rodun kohdalla pääsee siihen tilanteeseen, ettei oikeasti olisi loppuviikosta mitään muuta tekemistä kuin kirjoittaa luonteita. Kuvien etsiminen sen sijaan voi hypätä listalla ylemmäs ainakin toviksi, kun tuo "paperityö" pitkästyttää.

Mutta eihän siitä mihinkään pääse, että viikko on aika lyhyt aika, jos käsittelyssä on jokin iso rotu, kuten vaikka tersk tai FWB. Suunniteltuja ja jo syntyneitä FWB-varsoja roikkuu kasvattilistalla toistasataa, näistä suurin osa kaipaisi edelleen sivuja itselleen, sehän ei viikossa eikä vielä kahdessakaan onnistu. Ei varsinkaan FWB:n kohdalla, joilla on usein hyvin pitkiä sukuja ja sen sukutaulun pakertaminen vie aikaa, kun tykkään tehdä suhteellisen täydellistä työtä eli kaivaa sinne kadonneet hevoset ja niiden sivut myös. Pitkäsukuisten hevosten sivuja ehtii ja viitsii yhdessä illassa tehdä ehkä pari, kolme, sen jälkeen tulee stoppi. Vanhojen sukujen perkaaminen on kyllä ihan mielenkiintoista puuhaa, mutta siihen kuluu rutkasti aikaa eikä sitä määräänsä enempää jaksa tehdä.

Sitten jos on ns. rikkonainen viikko, se näkyy heti virtuaaliharrastuksessakin. Matkat, iltamenot, kaikki tämmöinen tietenkin vähentää sitä virtuaalihevosteluun käytettyä aikaa. Jotenkin tuntui vielä että nuo mainitut kaksi isoa rotua, terskit ja FWB:t, saivat tästä enemmän kuin oman osansa. Molempien kanssa puuhasin viikon sijasta kaksi, mutta sattui niin paljon kaikenlaista menoa näille viikoille, että lopullinen aikaansaannos jäi aika vaatimattomaksi. Siellä on edelleen niitä sivuttomia FWB-varsoja kasvattilistalla ja terskivarsoja en kovin montaa ehtinyt ja viitsinyt suunnitella. Tietenkin isojen rotujen kanssa inspiraatiota tekemiseen saattaa syödä myös epätoivo: kun pitäisi oikeasti tehdä sadalle kasvatille sivut viikossa tai suunnitella 2-3 varsaa jokaiselle 150:stä tersk-tammasta, niin onhan siinä vähän elefantin syömisen meininki. Päätin etten aio ottaa tällaisesta stressiä, mutta kyllä se vaikuttaa intoon kun tietää jo lähtöönsä, ettei tästä valmista saada. Onneksi virtuaalihevoset eivät kärsi, harmi että omistajasta ei aina voi sanoa samaa!

Tämä nyt loppuva viikko on ollut sellainen "sillisalaatti-viikko", en ole käsitellyt mitään rotua vaan tein kaikenlaista muuta, kuten esimerkiksi tein vieraiden orien varsoille sivuja, kalastelin kisatuloksia vanhoista ARJ-kisoista, tein muitakin sellaisia asioita, jotka ovat roikkuneet mailissa tai muualla vähän turhan kauan, keksin syntyneille kasvateille nimiä. Siis kaikenlaista pikkusälää, joka helposti jää jalkoihin muuten. Oikeastaan näin kävi ihan vahingossa, tällä viikolla olisi ollut SGSH:n vuoro, mutta koska en todellakaan tiedä mitä teen SGSH:n kanssa, ei oikein napannut vääntää kauhealla vaivalla niitä varsojen sivuja, kun jos ne vaikka menisivät kaupaksi tai jotain. Niinpä aloin tehdä kaikenlaista muuta hyödyllistä SGSH-sivujen sijaan tehtäväksi. Käyhän se näinkin ja voi olla, että joskus myöhemmin pidän ihan tarkoituksella näitä sillisalaatti-viikkoja.

Mutta ensi viikolla vuorossa ovat saddlebredit. Maltan tuskin odottaa!

– S

keskiviikkona, joulukuuta 06, 2017

Bloggaajan kurimus

Jos joku odottaa itsenäisyyspäivänä Suomi- tai edes suomenhevosaiheista postausta, joutuu pettymään. Tyydyn toteamaan, että onnea vain 100-vuotias Suomi, kiva et oot itsenäinen.

Päivän varsinainen epistola koskee taas tätä bloggaamista. Projectmama eli Katja Lahti kirjoitti taannoin omassa blogissaan julkaisemattomien postausten anatomiasta. Mitä pidemmälle tekstiä luin, sitä enemmän tuntui siltä, että nyt joku on käynyt minun pääni sisällä ja vakoillut siellä asioita. Tunnistan noista viidestä tekstityypistä aivan jokaisen. Minulla ei ehkä ole massiivista keskeneräisten tekstien läjää odottamassa aikoja parempia, mutta BuJosta löytyy pitkä idealista aiheista ja päässä niitä on lisää. Myönnän, että ne pitäisi sieltä päästä saada jonnekin talteen, olen toisinaan hieman hajamielinen. Ja kun sanon "hieman hajamielinen", tarkoitan sitä että pahimpina päivinä unohtaisin päänikin kotiin ellei se olisi harteilla kiinni.

Blogiaihe-listalta löytyvät ideat voi pääsääntöisesti sijoittaa yhteen tai pahimmillaan useampaan Projectmaman esittelemistä kategorioista, mutta löytyy sieltä vielä yksi omakin kategoria: "Vaatii ensin hitonmoista tiedonhankintaa". Tästä olen puhunut aiemminkin ja todennut prosessiin menevän vähintään kolme iltaa: ekana iltana kaivetaan tietoa, toisena iltana kirjoitetaan, kolmantena iltana editoidaan. Tähän kategoriaan kuuluu muun muassa kiharakarvaisuuden genetiikka, Hairless Foal Syndrome, PMU ja PMSG sekä vuosi sitten tapetilla ollut stackien ja ketjujen kielto USAn saddleseat-luokissa (viitaten soringiin), joka kuitenkaan ei nyt sitten laiksi asti ole edennyt, en tiedä miten paljon tästä on syyttäminen Trumpia. Yhdysvaltain lainsäädäntö ei ole ihan sitä alaa, josta kaikkein eniten tiedän, joten tämä aihe nyt ainakin toistaiseksi jää käsittelemättä. Harmi kyllä. Värien maailmasta olen tainnut kahlata läpi kaikki yksinkertaiset asiat, kyllähän niistä vielä löytyisi kirjoitettavaa, mutta kovin, kovin hankalista aiheista.

Yritän tällä sanoa sitä, että tässä viime aikoina on hyvät ideat olleet vähän vähissä ja vähän liian monen postauksen riviväleistä paistaa se viime hetken paniikki ainakin itselle, toivottavasti ei lukijoille ainakaan ihan häiritsevän kirkkaasti. Onneksi on olemassa noita suhteellisen helposti tehtävissä olevia pelastus-aiheita, joiden kirjoittamiseen ei tarvita maailmankaikkeuden briljanteimpia ideoita. Koska niitä nyt vain ei aina ole! Nyt kun nuo väriteoria-jutut on kokolailla paketissa, rotuesittelyt ja rakennearvostelut ovat selkeästi sellaista täytemateriaalia. Köh. Kuvittelisin (ja vähän myös toivoisin), että lukijoita ei hirveästi harmita nämä tällaiset postaukset, lienevät kuitenkin melko kiinnostavia. Korjatkaa jos olen väärässä.

Joku voisi nyt ihan oikeutetusti kysyä, että onko pakko sitten suoltaa kaksi blogitekstiä viikossa, jos ei ole ideoita. Hyvä kysymys, mutta vastaus on että kyllä, on pakko. Kirjoittamisesta tulee rutiini vain kirjoittamalla ja toisaalta pakko on ihan hyvä motivaattori. Lisäksi väitän, että välillä pakko on ihan paras inspiraation lähde. Aivan varmasti moni hyödyllinen keksintö on pälkähtänyt päähän silloin kun on ollut tilanne päällä ja on ollut pakko keksiä luovia ratkaisuja. Lisäksi jos odottaa vain sitä täydellistä ideaa ja inspiraatiota sekä täydellisiä olosuhteita, ei ikinä saa aikaiseksi yhtään mitään. Ja jos ei tee mitään, ei saa aikaan niitä helmiäkään. Toki pelkona on myös se, että jos annan itselleni siimaa tässä, muistan blogin seuraavan kerran vasta ensi toukokuussa...

Vaikka aina silloin tällöin iskee pieni kateus kun lukee muita blogeja, joiden aihepiiri ei ole niin rajattu kuin tämän. Miten helppoa olisi kirjoittaa vaikka... säästä? Tai siitä, miten tuo hemmetin ratikkatyömaa on vaarallinen jalankulkijoille. Ja että mikä siinä onkin kun sunnuntain ja maanantain välisenä yönä ei vain saa unta. Tai uusimmasta, ihanasta ja aivan liian kalliista käsilaukusta. Siitähän saisi jopa kuvia! Joo, olen taas lukenut liikaa suosikkiblogejani. Mutta ei, minulla oli vuosikaudet henkilökohtainen blogi, mutta sen pitämiseen katosi into jokunen vuosi sitten. Ei oikein kiinnosta sitä viritellä tulille uudestaan ja toisaalta tämä on ollut aina vain ja ainoastaan virtuaalihevosiin liittyvä blogi. Virtuaalihevosiin tai ylipäänsä hevosiin liittymättömät postaukset on laskettavissa yhden käden sormilla ja mielestäni se saakin olla niin.

Mutta siihen kyllä haluaisin vastauksen, että miksi tämä bloggausinspiraatio iskee aina töissä...

–S

sunnuntaina, joulukuuta 03, 2017

Rodut, joista haluaisin luopua – ehkä

Kuten varmasti tätä blogia (tai Ionicin meininkiä ylipäänsä) vähänkään pidempään seuranneet tietävät, tämä meidän rotuvalinta on melkoista rimpuilua. Rotuja on tullut ja mennyt. Ja niin tapahtuu edelleen.

Yleensä uusi rotu kotiutuu meille jommallakummalla seuraavista tavoista:
– Joku toinen harrastaja myy jonkin eksoottisen rodun edustajaa enkä pysty pakenemaan.
– Saan itse päähänpiston (hevoskirjat ovat vaarallista luettavaa) ja keksin hevosen tai pari jostain harvinaisesta rodusta.

Kummin vain, näistä alkaa useimmiten jalostustoiminta, keksin ja/tai ostan lisää saman rodun hevosia, kun ihan vain "pari varsaa" haluan kasvattaa. Jotenkin hevosen lopettaminen ilman jälkeläisiä sattuu sieluun. Kasvattaja mikä kasvattaja. Sitten niitä varsoja syntyy yksi, kaksi, muutama lisää. Pitää keksiä/ostaa muutama lisähevonen, kun tuo yksi tuossa on ilman sopivaa oria/tammaa. Joskus homma jää armeliaasti siihen yhteen varsaan, joskus taas ei, mutta aika harva tällainen uusi, eksoottinen rotu jää meille varsinaisesti valikoimaan. Se jalostus loppuu jossain kohtaa kun kaikki alkavat olla sukua keskenään, muilta ei samaa rotua löydy ja pitäisi keksiä kamalasti uusia hevosia jos haluaisi tuontihevosilla pelastaa tilanteen. Monissa tapauksissa tämä johtaa siihen, että oma kiinnostus laskee ja totean lopulta, että olisihan tuo ihan kiva rotu, mutta kun... Asioita ei helpota monen harvinaisemman rodun kohdalla kuvapula. Ja sitten itketään virtuaalikyyneliä, kun pitäisi luopua niistä viimeisistä hevosista, harvalle löytyy ostajaa, varsinkaan jos hevosia on useampia.

Listoilta kadonneiden rotujen määrä on suuri, meillä on vuosien mittaan kasvatettu yhtä ja toista. Amerikanponit kuuluivat ihan alkuperäisiin kasvatusrotuihin, mutta sittemmin ne myytiin. Ylämaanponeille kävi samoin, mutta ne tekivät taannoin paluun. Ariegenponi, bardianponi, pottok, haflinger, huzul. Don, orlov, kabardiini, altai. Azteca, perunpaso, criollo. Murge, mustangi, marwari. Se sleesianhevonen. Ja niin montaa eri risteytysrotuakin on kokeiltu, että sekoaa laskuissaan: Georgian Grande, moriesian, morab, quarab, Spotted Draft, Spanish Norman, warlander. Näiden kohdalla kuvapula on yleensä vähintäänkin massiivinen.

Tämmöistä tämä on ja mitään en ole oppinut. Ionicista löytyy tälläkin hetkellä monta sellaista rotua, joista oikeastaan tekisi mieli luopua tai luopumispäätös on tehty, mutta kun ei vaan raaskisi niitä hevosia lopettaa tai myydä. Tässä niitä, ostakaa pois vaikka tai jotain.

Doninhevoset
No, joukkotuhoa on tehty niin, että siellä on yksi ori enää jäljellä, syntynyt vuonna 2010. Sekin on astunut muutaman tamman ja jättänyt RBSH-varsoja jälkeensä, mutta jotenkin sitä ei vain saa lopetettua. No, tämä menee kyllä kuoppaan kunhan ehtii. Vaikka kyllä minä tuossa mietin, että jos muutaman doninhevosen vielä keksisi, ei voisi olla paha juttu...

Friisiläiset
Näitä on kaksi omaa kasvattia, melko pitkäsukuisia molemmat, suvut menevät sinne 4. polveen asti. Koenraadilla on joitain sijoituksia saddleseatista ja Heleentjelläkin saattaa olla. Heleentje sentään varsoi yhden tilausvarsan tässä taannoin, mutta muuten olisivat kyllä kaupan, jos jotakuta kiinnostaa. Sukufriikkien ei kuitenkaan kannata vielä pissiä innostuksesta alleen, sillä näiden suvut eivät ole meidän luomuksia vaan suvuissa on pääasiassa muuallakin käytettyjä linjoja Durenista ja Djinnistä.

Georgian Grandet
Jep, ostin vielä viime vuonna yhden vierassukuisen kasvatinkin optimismipäissäni, mutta kyllä se nyt vaan tarvitsee myöntää, että tästä rodusta ei nyt oikein riitä hupia sitten kuitenkaan. Niin että tamma HZ American Pillarista saa tilausvarsoja, muut ovat vaikka myynnissä. Ja kannattaa huomioida sellainen seikka, että näillä on ihan oikeita sijoituksia! Saddleseat-luokista! Siis muodollisesti päteviä jalostushevosia!

Lipizzanhevoset
Lipizzat olisivat kyllä muuten niin kauhean kivoja, kauniita ja kaikkea, ja viimekeväinen Wienin-reissu pahensi tilannetta vielä entisestään, mutta neljällä hevosella ei oikein tee kauheasti mitään. Myynnissä olisivat nämäkin, paitsi osto-ori Dubravo Zahra I, mutta tilausvarsojakin saa. Tarvittaessa voidaan neuvotella ratsastuskuvista (kts. Wien-postauksen alin kuva) hevosen/varsan mukaan.

Lämminveriratsut
Tässä on kaikki ne puoliveriset, joiden suvusta löytyy jotakin mikä ei ole ihan varsinaisesti FWB:n nykyisten jalostussääntöjen mukaista, yleensä RBSH:ta tai kinskyä. Osa hevosista on sellaisia, jotka kyllä menisivät FWB:istä, se RBSH suvussa on jossain 5. polven takana (eikä se poikkea reaalimaailman pv-suvuista millään tavalla) ja siellä on ihan mielenkiintoisia, vanhoja puoliverisukuja tarjolla, kuten esimerkiksi Shocker Ionin suvusta näkee. Wizzerriat ja kaikki. En nyt oikein osaa päättää että pitäisikö nämä siirtää kylmän viileästi tuonne FWB-puolelle.
Sitten on noita, joiden suvuissa on sitä kinskynhevosta, osalla vähän, osalla puolet kun ostimme aikoja sitten yhden kinsky-oriin. Kinsky tarkoittaa käytännössä sitä, että voikkoväreissä löytyy, mutta rotu itse on kokolailla sulautunut tsekinpuoliveriseen, joka taas ei ole hyväksytty ainakaan suoraan FWB-jalostuksessa. Toisaalta meillä on kyllä FWB:ssä jo voikkoja, että mitähän näillä nyt tekisi...

Mangalargat
Tsihi. Kuusi oria ja yksi tamma. Kaikki todennäköisesti sukua keskenään. Kai ne vain pitäisi lopettaa kun eivät näytä kaupaksikaan menevän vaikka olen vuosien mittaan yrittänyt tyrkyttää niitä yhdelle ja toiselle.

Moriesianit
Tasan yksi tamma, joka on onneksi jättänyt jo yhden varsan, joka puolestaan meni kaupaksi. Tämän voisi ihan vaikka lopettaa.

Quarabit
Niin siis. Minulla tuo yksi ori on ja siitäkin piti luopua, joten arvaatteko mitä menin tekemään? No totta kai astuttamaan peräti kolme arabitammaa tuolla oriilla! Että nyt on kuulkaa taas vähän lisää quarabeja tarjolla! Miten tässä aina käy näin...

Ratsuponit, welsh part-bredit, virtuaaliset ratsuponit
Nämä olisivat periaatteessa kauhean kivoja, nättejä ja kantarotuja löytyy pilvin pimein niin että jalostus ei tulisi ihan heti jumiutumaan.
Mutta jotenkin nyt sitten ei kuitenkaan innosta...
Tai ehkä sittenkin!
Tai no.
Kyllä-kyllä, jatkaa-jatkaa!
Nää...
Mutkun!
Mutkun.
En osaa päättää, mutta jos jokin noista kiinnostaisi jotakuta ostohaluista, en kieltäytyisi myymästä. Oma suosikkini on 1. polven VRP-tamma Koyaanisqatsi Ion, nf-shagya-risteytys, jossa osuu kaikki kohdalleen: suku, ulkonäkö, nimi.

SGSH:t
Tämän kanssa on myös yhtä rimpuilua, yhtenä viikkona olen tappamassa kaikkia, toisena viikkona suunnittelemassa lisää kasvatteja. Jalostusainesta piisaisi ja kuvistakaan ei ole varsinaista pulaa, kunhan käyttää vähän luovuutta. En tiedä mikä mättää.

Shirenhevoset
Tästä olikin jo puhetta joskus aiemmin syksyllä. Ei kahdella hevosella, emällä ja tyttärellä, paljon jalosteta. Magnolia Ion olisi myynnissä kuvineen, jos sattuisi kiinnostamaan.

– S

keskiviikkona, marraskuuta 29, 2017

British Spotted Pony

British Spotted Pony (BSP) on itselleni ollut jotakuinkin tuntematon rotu, joka kummittelee kuitenkin satunnaisesti: Sukupostissa, knabstrupin jalostusohjesäännössä, vähän siellä täällä. Kuitenkin vain harva lähde sen tuntee, kirjallisia lähteitä ei juuri ole. Edes Brittein saarten rotuihin keskittynyt opus ei mainitse rotua sanallakaan, ja "spotted pony" mainitaan ainoastaan kadonneiden linjojen yhteydessä, silloinkin sekoitetaan iloisesti keskenään lehmänkirjavuus, tiikerinkirjavuus ja The Tetrach täplineen. Tässä kuitenkin lyhyt esittely BSP:stä.

Historia reaalimaailmassa
Täplikkäitä hevosia ja poneja on ollut Brittein saarilla vuosisatoja, ehkä jopa vuosituhansia. Tätä ei pidä hämmästyä, tiikerinkirjavuus hevosilla on erittäin vanhaa perua. Täplikkäitä hevosia esiintyy jo Pech Merlen luolamaalauksissa, jotka on ajoitettu 25000 vuoden taakse. Se ei tietysti vielä todista mitään varsinaisesti, mutta säilyneiden hevosfossiilien geeneistä on löydetty myös viitteitä tiikerinkirjavuudesta. Ja väritystä esiintyy edelleen primitiivisellä altainhevosella, se kielii myös pitkästä historiasta, koska altainhevonen on elänyt ilmeisesti vuosituhansia hyvin eristyksissä muista hevosista.

Britanniassa säilyneissä historiallisissa dokumenteissa vilahtelee kuvia ja mainintoja täplikkäistä hevosista ja poneista monen vuosisadan ajalta. Ensimmäinen varma maininta lienee 1200-luvulta, jolloin kuningas Edward I:n (1239–1307) kerrottiin omistavan lauman täplikkäitä hevosia. Sitä kuitenkaan ei tiedetä, olivatko ensimmäiset täplikkäät hevoset ja ponit alunperin paikallista kantaa vai tuontihevosia. Muutaman vuosisadan ajan täplikkäitä poneja esiintyi maalauksissa ja muissa dokumenteissa. Yleisin tyyppi oli Hendricksin mukaan cobimainen, suurehko poni.

Tudor-hallitsijoista erityisesti Henry VIII (1491–1547) kuitenkin suosi suuria hevosia ja pienikokoisia poneja ei saanut käyttää jalostuksessa. Ponit, niin täplikkäät kuin yksivärisetkin pitkälti katosivat dokumenteista. Onneksi tuonaikainen keskushallinto oli kuitenkin varsin kehittymätön ja maaseudulla jatkettiin paikallisten ponien jalostusta kaikessa hiljaisuudessa. Osa poneistahan eli ainakin puolittain villeinä ja mitä se nyt kenellekään kuului jos villi poniori jossain syrjäisellä nummella astui tammoja... Niinpä paikalliset ponirodut säilyivät, niistähän Britannia on nykyisin kuuluisa. Tiikerinkirjava ponikanta säilyi myös, erityisesti lounais-Englannissa ja Walesissa. Toisinaan welsheistä on väitetty löytyvän kirjavuutta joskus muinoin, mutta tästä on epäselvyyttä. C-sektion ori Gwynfe Hero (s. 1916, Young Criban Welsh Flyer – Spot of Bronyglyn) on toisissa lähteissä merkitty kirjavaksi ja se esiintyy joidenkin vanhojen British Spotted Ponien suvuissa. Tiedä sitten mikä se oli väriltään.

Pienet täplikkäät ponit alkoivat tulla taas muotiin 1800-luvulla Britanniassa. Toisen maailmansodan jälkeen perustettiin British Spotted Horse and Pony Society, joka aloitti tiikerinkirjavien hevosten ja ponien rekisteröinnin. Monia hyviä yksilöitä vietiin ympäri maailmaa 60- ja 70-luvuilla (oli varmasti viety aiemminkin) ja se alkoi tuntua kotimaisessa jalostuksessa laadukkaiden eläinten puutteena. Hevosmäärät eivät muutenkaan olleet suuria ja BSP oli harvinainen. Siksi sitä ei kai niin tunnetakaan. Hevos- ja ponirekisterit erosivat 1976, hevoskorkuinen tyyppi nimettiin British Appaloosaksi, vaikkei sillä ole mitään tekemistä amerikkalaisen appaloosan kanssa, kyseessä oli kuulemma vain markkinointikikka.

Rakenne
BSP:ssä erotetaan 3 tyyppiä:
– Miniatyyri, alle 107 cm
– Ratsuponi, 107-147 cm, ratsutyyppinen
– Cob, 107-147 cm, cob-tyyppinen

Rakenne tietenkin vaihtelee tyyppien välillä, mutta tässä olevaa, vapaasti suomennettua ja siten epävirallista rotumääritelmää sovelletaan kaikkiin.
– Pää on jalo ja ponimainen.
– Silmät ovat suuret, sijoittuneet kauas toisistaan ja ilme rohkea.
– Korvat ovat pienet, hyvin sijoittuneet.
– Pään ja kaulan liittymä on ohut.
– Romuluinen pää tai kyömy profiili eivät ole suositeltuja.
– Kaula on sopivan pituinen ja hyvin kannettu.
– Tammojen kaula on sopivan siro, oreilla lihaksikkaampi orikaula. Cob-tyypillä on sallittu tukevampi kaula.
– Lavat ovat hyvät ja vahvat, loivassa kulmassa.
– Säkä on erottuva muttei liioiteltu.
– Takaosa on pitkähkö, voimakas, lihaksikas.
– Lautanen ei saa olla liian luisu.
– Häntä on kiinnittynyt korkealle.
– Etujalat ovat hyvin sijoittuneet rungon suhteen.
– Etusääret eivät saa olla liian hennot eivätkä pitkät.
– Kyynärvarsi on lihaksikas ja polvien nivelet hyvin kehittyneet.
– Takasääret ovat lyhyet ja tukevat.
– Takajalkojen nivelet ovat erottuvat.
– Kinner ei saa olla sijoittunut taaemmas kuin istuinkyhmy.
– Takaset eivät saa olla pihti- tai länkisääriset.
– Vuohiset ovat sopivassa kulmassa ja sopivan pituiset.
– Kaviot ovat hyvämuotoiset ja kavioaines tiivistä.
– Cobeilla saa olla tuhdimmat jalat, kuitenkin ilman romuluisuutta.
– Cobeilla saa olla myös pitkää, silkkistä vuohiskarvaa.
– Liikkeet ovat matalat, suorat, vapaat ja lähtevät lavoista asti. Kintereen tulee liikkua hyvin ja tulla liikkeessä selkeästi rungon alle.
– Cobeilla saa olla korkeammat liikkeet.

Väri
Kuten nimi sanoo, BSP:n tulee olla tiikerinkirjava. Lehmänkirjavuutta ei hyväksytä ja esimerkiksi kimoja ei suositella käytettäväksi jalostuksessa.

Käyttö
Kun korkeus ja tyyppi vaihtelee näinkin paljon, BSP on rotuna hyvin monipuolinen. Se on erityisesti lasten ratsu kaikissa lajeissa, mutta kelpaa erinomaisesti myös valjakkoponiksi. Suurikokoisten, cob-tyyppisten BSP:iden kvuittelisi sopivan jopa aikuisten ratsuiksi.

Virtuaalimaailma?
Olen melko varma, että olen joskus, jossain nähnyt joitain virtuaalisia BSP:itä, mutta siinä kaikki. VRL:n rekisterissä niitä on kaikkiaan 31 kappaletta, rekisteröityjä kasvattajia ei ole ainoatakaan. Olisi kiva tietää, jos lukijoilla on BSP:itä tai edes havaintoja niistä.

Lähteet
All Breed Database
British Spotted Pony Society
Equiworld: British Spotted Pony
Equus: Breed Profile: British Spotted Pony
Hendricks, B. International Encyclopedia of Horse Breeds.
Sukuposti
The Equinest: British Spotted Pony
The Fell Pony Museum: Horses and cattle in Tudor times
Wikipedia: British Spotted Pony
Wikipedia: Leopard Spotted Horses

–S

sunnuntaina, marraskuuta 26, 2017

Rakennearvostelussa RBSH-tamma

Kuten lukijat varmaan tietävät, RBSH on virtuaalinen rotu ja sen rotumääritelmä on luettavissa ainakin Virtuaaliwikissä Virginian epävirallisten (mutta hyvien) kommenttien kera. Rotumääritelmää siis sovelletaan RBSH-tamma Hyacintha Ioniin VSN:n pistejärjestelmän mukaan.

Yleisvaikutelma 4/5p
Yleisvaikutelma on vähän vaikea tämän kohdalla. Tammassa on paljon hyvää, mutta myös heikompia piirteitä. Se ei ole ihan niin sopusuhtainen kuin mielestäni voisi olla saadakseen 5 pistettä, mutta hyvä kyllä noin muuten.

Rotuleima 4,5/5p
Erinomainen, ehdottomasti. Tuo puolen pisteen miinus tulee tuosta takaosasta ja siitä että se ei ole oikein suhteessa muuhun runkoon.

Sukupuolileima 3/5p
Sukupuolileimasta ei ole mainittu RBSH:n rotumääritelmässä, mutta niin tai näin, ei tuo hirveän tammamainen ole.

Pää 4/5p
Erittäin hyvämuotoinen pää, tarvittavan jalo, sopivan kokoinen. Suuret silmät, hyvin sijoittuneet. Sieraimen kokoa ei voi arvioida oikein.

Kaula 3/5p
Kaula on periaatteessa ihan jees, siro, päänliittymä on ohut, pituuttakin on välttävästi. Lievästi alakaulainen, mutta se ei näin pienessä mitassa ole vielä ongelma, vaikkei toki toivottavaakaan. Mutta mutta... Jotenkin se ei ole riittävä suhteessa lapoihin. Se voisi olla myös lihaksikkaampi eikä pieni lisäpituus olisi pahasta.

Etuosa 4,5/5p
Etuosa on ehdottoman hyvä, säkä on erottuva (vähän kyllä tuollainen terävä näin sivusta katsoen?), lapa pitkä ja viisto, rungon syvyys on erinomainen.

Runko 3/5p
Rungon syvyys edessä tulikin jo mainittua edellisessä kohdassa ja se on erinomainen. Kuitenkin vatsalinja nousee kovasti ja syvyys takapolven edessä on vähintäänkin puutteellinen. Runko on pitkähkö, mikä ei RBSH:lle tai tammalle ole mikään suuri virhe, mutta kun tuo lanne on noin pitkä ja muutenkin tuo rungon malli muistuttaa enemmän vinttikoiraa kuin hevosta.

Takaosa 3/5p
Pieni takaosa verrattuna muuhun runkoon. Lautanen lyhyehkö, mutta kulma on ihan ok. Hännänkiinnitys ylhäällä. Kulmaukset ovat kuitenkin kelvolliset.

Etujalat 3/5p
Asennoissa ei periaatteessa moittimista, kyynärvarsi voisi olla lihaksikkaampi, mutta sääret ovat kovin pitkät ja hennot. Lievässä määrin ei ole ongelma RBSH:lla, mutta tämä kyllä jo alkaa olla.

Takajalat 3/5p
Sama juttu kuin etusossa: liikaa sääriä. Ja lihaksiakin voisi reidessä ja koivessa olla enemmän.

Yhteensä 35/50p
Kokonaispistemäärä jää siihen kohtuullisen ja hyvän välimaastoon ja on aika odotettu. Tammassa on paljon hyvää, erityisesti tyyppi, pitäisin tuota rakenteen puutteita lukuunottamatta oikein hienona RBSH:na. Mutta kun siinä rakenteessa on niitä omia ongelmiaan, niin se näkyy pisteissä.

– S

keskiviikkona, marraskuuta 22, 2017

Horse Reality ja värijalostus

Olen kesästä asti pelannut innokkaasti Horse Realitya (HR), joka on selaimella pelattava ns. MMORPG (massiivinen monen pelaajan verkkoroolipeli). Käytännössä se on siis oma suljettu virtuaalihevosmaailmansa. Peli on vasta beta-vaiheessa ja esimerkiksi rotujen määrä on varsin rajoitettu eikä kaikkia kaavailtuja toimintoja ole vielä olemassa. Tällä hetkellä se pyöriikin hyvin paljon jalostuksen ja kaupan ympärillä. En puutu tässä sen kummemmin itse pelaamiseen ja pelimekaniikkaan, vaan keskityn havaintoihini värijalostuksesta. En ole itse ihan kaikkiin asioihin edes perehtynyt kovin huolella.

Sillä HR on varsinainen värijalostajan taivas! Tarjolla olevista roduista värikkäimpiä ovat quarterit, mustangit ja Gypsy Horset, myös uudella rotutulokkaalla islanninhevosella on tarjolla kohtuullinen määrä värejä, ja pitää mainita myös andalusianhevonen, jolta löytyy kimoa, voikkoa ja pearlia. Itse olen keskittynyt lähes täysin erikoisvärisiin quartereihin, tässä tekstissä kertomani havainnot ovat siis peräisin pääasiassa quartereiden parista enkä ole ihan varma, miten hyvin ne soveltuvat muihin rotuihin.

Quarterien erikoisväreistä kiinnostavin tällä hetkellä on hopea, joka on – tai oli – erittäin harvinainen, ymmärtääkseni HR:ssä on vain yksi sukulinja, joka sitä on periyttänyt. Hopeavärisiä hevosia oli siis erittäin vähän ja niiden hinnat olivat taivaissa, jos niitä nyt ylipäänsä sattui olemaan myynnissä. Itse maksoin ensimmäisestä hopea-oriista säädyttömän summan rahaa ja sekin oli rautias hopean kantaja, ei siis hopeavärinen itse (genetiikan kannalta tietenkin merkityksetön asia). Sitten jossain vaiheessa syntyi homotsygootti hopea varsa, jonka laitoin myyntiin aivan räävittömällä hinnalla ja se meni kaupaksi nopeammin kuin ehdin kissaa sanoa. Nykyään eivät hopeaväriset varsat välttämättä mene kaupaksi edes maltillisilla hinnoilla, aikuisilla hevosilla on vähän paremmat markkinat, mutta ei niistäkään suuria summia kannata pyytää. Homotsygootit hopeat voivat olla korkeammissa hinnoissa ja varsinkin jos niihin yhdistyy yksi tai useampi muukin erikoisväri. Toki tässä vaiheessa ostajat alkavat vaatia myös hyvää rakennetta ja ominaisuuksia värin lisäksi. Aiemmin riitti se pelkkä väri, kunhan se oli hopea.

Tietenkin tämä on luonut melkoisen vääristymän quartereiden väreihin: erikoisvärit ovat erittäin yleisiä. Hopeavärejä on reaalimaailmaan verrattuna suorastaan runsaasti. En toki ole itsekään täysin syytön asiantilaan, sen verran hopeavarsoja olen HR-maailmaan saattanut, muista erikoisväreistä nyt puhumattakaan. Tällä hetkellä ei liki 50 hevoseni joukosta löydy yhtään perusväristä ruunikkoa, rautiasta tai mustaa, kaikki ovat erikoisvärisiä. Enkä taida olla ainoa. Ystäväni pelaa myös tätä peliä ja hän on enemmän erikoistunut kylmäverisiin, erityisesti shirenhevosiin. Hän on kertonut että melko harvinainen kimo väritys ei ole mitenkään erityisen suosittu shirenhevosilla, mutta voikkoväriset ja rautiaat tai edes Ee-tyyppiset shirenhevoset ovat kuumaa tavaraa. Hänen oma haaveensa on saada aikaan voikko shirenhevonen ja homma on kuulemma hyvällä mallilla, ensimmäinen rautias kasvatti syntyi taannoin, samoin pari tuplavoikkoa (valitettavasti kuitenkin EE-tyyppejä). Minä puolestani olen jaksanut hämmästellä, että noinko reaalimaailmassa on voikkoja shirenhevosia. Itse en ole onnistunut varmoja tapauksia vielä bongaamaan netistä ja suhtaudunkin asiaan hieman skeptisesti. Tosin muistutan itseäni niistä omista voikoista terskinhevosista Ionicissa, niin että kaipa se niin nuukaa ole...

Kuten sanoin, peli on vielä beta-vaiheessa ja esimerkiksi sisäsiitos ei vaikuta hevosiin mitenkään heikentävästi. Niinpä monet kasvattajat ovat linjanneet varsinkin erikoisvärejä varsin läheisesti. Itse en sitä tee, paitsi vahingossa, mutta en karsasta linjasiitettyjä hevosia mitenkään erikoisesti. Tiukka linjasiitos on tietenkin nopein keino saada aikaan homotsygootteja hevosia harvinaisista väreistä, mutta toistaiseksi olen itse onnistunut kyllä satunnaisia homotsygootteja kasvattamaan ihan ilmankin.

Tähän loppuun pari huomiota HR:stä noin yleensä:
– Hevosten valmentaminen on ehkä paras tapa kerätä itselleen XP:tä ja sitä myöden leveleitä. Valmentaminen on myös ilmaista, toisin kuin esim. kilpaileminen. Nykyään kilpailuista saa kuitenkin palkintorahoja takaisin päin, mutta ainakin alemmilla kilpailutasoilla silti jää miinuksen puolelle rahallisesti. En tiedä kasvavatko palkintorahat kilpailutasojen kasvaessa.
– Rahaa saa parhaiten levelöitymällä tai myymällä hevosia, olettaen että tallistasi löytyy jotain ostajia kiinnostavaa myytävää. Riding Schoolissa saa vähän rahaa erilaisia tallitöitä tekemällä, mutta summat jäävät mitättömiksi, ellei ole aikaa istua päiväkaudet klikkailemassa linkkiä muutaman minuutin välein.
– Hevosia kannattaa katsella aluksi markkinoilta, myynnissä saattaa olla hyviä hevosia pienellä hinnalla. Kaikki foundation-hevoset maksavat 5000 HRC:tä (HR Coin, pelin valuutta).
– Ilmaiseksi (tai lähes ilmaiseksi) hevosia saa pyydystämällä niitä villihevospuistoista, mutta rodut ovat rajoitettuja: Euroopasta saa exmooreja ja camargueita, pohjois-Amerikasta mustangeja. Muiden mantereitten villihevospuistot ovat suljettuja.
– Suurimmat hevosmarkkinat (ja harrastajamäärät) ovat Euroopassa ja pohjois-Amerikassa. Hevosen ostaminen vieraalta mantereelta maksaa hevosen hinnan lisäksi 500 HRC:tä kuljetuskustannuksina.
– Tällä hetkellä rahaa ei kannata tuhlata Universityn koulutuksiin, koska mitä ilmeisimmin vielä ei pysty perustamaan esimerkiksi lääkäriklinikkaa, josta saisi rahoja takaisin. Odotellaan mitä jatkossa seuraa.
– Viime aikoina HR on tuntunut olevan järjettömän hidas ja tahmainen.

– S

PS. Ensimmäinen tuplavoikko vuonohevonen on myös bongattu myynnistä!

sunnuntaina, marraskuuta 19, 2017

Virtuaalihevostelijoiden valtakunta

Myönnän heti etten ole missään määrin perehtynyt muihin ns. "virtuaaliharrastuksiin" kuin virtuaalihevosteluun. En yhtään tiedä millaisia yhteisöjä muiden harrastusten tiimoilta verkosta löytyy. Ingress on kuitenkin vähän eri asia.

Heräsin taannoin siihen seikkaan , että virtuaalihevostelijat ovat varsin monimuotoinen ryhmä. No sukupuolta lukuunottamatta, likipitäen kaikki ovat naisia/tyttöjä/naisoletettuja. Miehet ovat aina olleen erittäin pieni vähemmistö, niinhän se oikeassakin hevosharrastuksessa on. Mutta jo yksin ikähaarukka on suhteellisen laaja, sanoisin että nuorimmat ovat ehkä vähän toisella kymmenellä (aivan nuoria harrastajia en taida enää juuri olla, toisin kuin joskus 10+ vuotta sitten), vanhimmat – krhöm – alkavat lähennellä neljääkymppiä. Jo pelkästään tämä iso ikäskaala tekee sen, että harrastajien elämäntilanteet ovat hyvin erilaisia. Yksi hoivaa paria taaperoikäistä lastaan, toinen miettii mitä tekisi peruskoulun jälkeen, kolmas pyörittää omaa firmaa, neljäs vääntää hevosten sivujen lomassa graduaan, viides valmistautuu ylioppilaskirjoituksiin. Ja niin edelleen.

Koska tämä on nettiharrastus, ei välimatkoilla ole väliä ja vaihtelua piisaa asuinpaikoissakin. Kahlasin tässä läpi Keskustan vanhaa asuinpaikkatopikkia ja jos siitä voisi tehdä jotain johtopäätöksiä, niin ainakin sen että Tampere ja pääkaupunkiseutu ovat hyvin edustettuina, mutta porukkaa löytyy kyllä ympäri Suomen. Jokunen suomalaisharrastaja asuu tiettävästi ulkomaillakin.

Sopii muistaa vielä se, että virtuaalihevostelu ei vaadi käytännössä lainkaan rahallista panostusta, tietokone ja internet-liittymä nyt löytyvät useimpien kotoa jo ihan muiden asioiden takia. Eli taloudellinenkaan tilanne ei aseta varsinaisia esteitä virtuaaliharrastukselle.

Nämä kaikki seikat yhteenlaskien ei siis liene oikeastaan ihme että tänne on löytänyt tiensä melko sekalainen sakki ihmisiä, joita yhdistää kiinnostus hevosiin ja jonkinasteinen "nörttiys". Omasta puolestani sanon, että tämä on varsin kiva asia, muuten sitä vain tuppaa elämään omassa kuplassaan ilman suurempaa kosketusta sinne kuplan ulkopuolelle.

Virtuaalihevosmaailmassa profiloidutaan enimmäkseen tallien kautta ja se on aika jännä asia siinä mielessä, että hienon ja mieluisan tallin takana voi olla melkein millainen omistaja tahansa. Reaalimaailmassa monesti lokeroidaan ihmisiä ensitapaamisen, siis käytännössä likimain pelkän ulkomuodon perusteella. Se on inhimillistä eikä sille oikein mitään voi, vaikka se monesti onkin suhteellisen typerää, kuten useimmat muutkin ennakkoluulot. Virtuaalimaailmasta tämä puuttuu kuitenkin kokonaan, ainakin paperilla kaikki ovat täällä samalla viivalla ilman mitään ylimääräisiä painolasteja. Tämä voi olla monelle "ongelmaiselle" helppo henkireikä, virtuaalimaailmassa ei teoriassa merkitse mitään, jos jollain harrastajalla on terveysongelmia, päihdeongelmia, taloudellisia ongelmia, masennusta tai muita mielenterveysongelmia, työstressiä, mitä kaikkea ihmisillä nyt voi ollakaan. Nämä asiat voivat oikeassa elämässä leimata ihmisen jo ennen kuin edes käsipäivää on sanottu, virtuaalimaailmassa kukaan sen sijaan ei tiedä ja vaikka tietäisikin, se ei määritä ihmistä.

Käytännössä toki ihmisten välillä on eroja, jotka tulevat kyllä esiin virtuaalihevostelussakin. Esimerkiksi lukihäiriö vaikuttaa varmasti tallin ja hevosten tekemiseen sekä foorumikirjoitteluun. Oikeastaan tässä mielessä virtuaalimaailma on jokseenkin julma paikka: täällä tarvitaan taitoa tuottaa tekstiä ja harrastajan imago on melko lailla sidoksissa kirjoitustaitoon, erityisesti foorumeilla. Kaikki eivät kirjoita hyvin, mutta toki siinäkin asiassa harjoitus tekee mestarin ainakin useimmissa tapauksissa. Ja eihän kaikkien tarvitse mitään mestarikirjoittajia olla, riittää kun saa asiansa selvitettyä. Tässä syksyn mittaan olen lukenut muutamia artikkeleita siitä, miten osa peruskoulun päättävistä suomalaisnuorista lukee niin huonosti, ettei selviä arjen tilanteista. Tämä taas johtaa erityisen helposti ongelmiin jatko-opinnoissa, virallisten asioiden hoitamisessa ja työelämässä. Melkein väittäisin, että virtuaalihevostelijoista näitä ei löydy, koko tämä harrastus nojaa niin paljon teksteihin, lukemiseen ja kirjoittamiseen. Kumpi on sitten syy ja kumpi seuraus, sitä en osaa sanoa.

Virtuaalihevosmaailman hyväksi puoleksi on sanottava myös se, että tämä on yhteisönä varsin turvallinen ja mukava. Täältä puuttuu ymmärtääkseni lähes täysin vihapuhe ja erilainen ahdistelu, seksuaalinen tai muunlainen. Ht.netissä muinoin oli toki rumaakin keskustelua ja joidenkin (onneksi harvojen) kohdalla mentiin henkilökohtaisuuksiin, mutta mitenkään yleisenä ilmiönä sitä ei mielestäni voida pitää. Keskustan perustaminen ja ht.netin virtuaalipuolen lähes täydellinen kuolema ovat parantaneet tilannetta vielä entisestään.

Havahduin tähän asiaan tuossa lukiessani artikkelia kasvisruoka-blogin pitäjän saamasta tappokommentista (HS 17.11.17: ”Kuolisitpa”, toivotti kommentoija suositun vegaaniblogin pitäjälle – Vihakirjoittelu ulottuu jo ruokavaliohinkin, sanoo nettivihaan perehtynyt sosiaalipsykologi, mahdollisesti maksumuurin takana). Juttuun oli haastateltu myös vihapuhetta tutkivaa sosiaalipsykologian apulaisprofessoria, joka sanoi että lähes jokainen nettiin aktiivisesti kirjoittava saa oman osansa tästä paskasta (anteeksi sanavalinta, mutta tuo oli lievin mahdollinen termi minkä pystyin keksimään). Niin, en minä kyllä vaan ja hyvä niin. Lopulta tämä meidän virtuaalimaailma on kuitenkin varsin pieni ja tiivis yhteisö, joten ehkä pelkkä sosiaalinen paine estää enimmän perseilyn. Tai sitten me vain olemme fiksuja ihmisiä! Mielestäni virtuaalihevostelijat voivat kyllä taputella tämän asian takia itseään hartioille, paska-vapaa internet-yhteisö ei ole mikään itsestäänselvyys.

– S

keskiviikkona, marraskuuta 15, 2017

Ionicin terskinhevoset

Kuten monta kertaa blogissa on mainittu, terskinhevosia on aikas paljon. Tarkalleen ottaen niitä on 177, vaikka taannoin lopetinkin muutaman kymmenen hevosta, niitä jotka olivat tehneet jo oman osansa jalostuksessa. Hevosten suuri määrä kielii tietenkin siitä, että rodulla on pitkä historia Ionicissa, oikeastaan historia alkaa jo ennen Ionicia, kun Virginia ilmeisestikin keksi Marineaan suvuttoman tersk-ori Dopizan. Dopiza kuoli Marineassa, mutta sen varsoista Katjan (tunnemme myöhemmin Cendarlen omistajana) kasvattama ori Zenith (e. Stella) ja Kerpan kasvattama tamma Aingeal an Uabhair (e. Alexandra) päätyivät Ioniciin. Muita ensimmäisiä terskejä Ionicissa olivat seuraavat:
– o. Francišak
– o. Tšernyj
– t. Ismeralda Zeni
– t. Beautiful Adelmoed SZ
– o. Shiloh Zeni

Terskinhevosten muinaishistoriaa on Virginia avannut vähän enemmän vanhassa Vippos-artikkelissaan, joka löytyy nykyään myös blogista otsikolla Arkistojen kätköistä: terskinhevonen virtuaalimaailmassa. Jep, nuo kaikki vanhimmat kantahevoset olivat hyvin edustettuina Ionicin ensimmäisten terskien suvuissa!

Sittemmin hevosia on keksitty talliin lisää varsin suuria määriä. On ollut vähän pakko, muut tersk-kasvattajat ovat olleet harvassa, eihän niitä ole oikein ollut muita kuin Cendarle ja Kerppa. Molempien kanssa on tehty jonkin verran yhteistyötä, mutta varsin harvoja vierassukuisia ostohevosia näiltä talleilta lopulta on päätynyt Ioniciin. Näistä täytyy mainita kuitenkin ori Zephaniah KTN, joka teki ensin mittavan uran laukoissa, sitten jalostuksessa.

Niin, laukat tuli mainittua. Silloin kun me kilpailutimme hevosia laukoissa, olivat mukana toki myös terskinhevoset ryhmässä 4. Ratsusukuisiahan nuo meidän kaikki hevoset ovat, mutta varsinkin kenttäsuvuista polveutuvia terskejä kokeiltiin laukoissakin. Muutamat ihan pärjäsivätkin, menestyneimmistä voisin mainita Zephaniahin lisäksi nämä:
Agathon Ion (G1, 22: 7-5-2-0)
Aktrisa Ion (G1, 9: 5-0-1-1)
Franjo Ion (G1, 19: 5-3-3-3)
Frantiz Ion (G1, 11: 5-1-1-3)
Galata Ion (G1, 14: 5-1-1-1)
Geoffroi Ion (G1, 23: 5-9-4-1)
Sheraga Ion (G1, 12: 5-2-3-1)
Urbain Ion (G1, 25: 7-5-8-3)
Ursula Ion (G1: 18: 4-1-1-5)
Zuzana Ion (G1, 18: 5-2-4-1)

Aikoinaan Ionic oli laukkapuolella suurin (usein myös ainoa) terskinhevosten kilpailuttaja, se ei ole koskaan ollut mikään järin yleinen rotu nelosryhmän lähdöissä, niitä oman muistikuvani mukaan dominoivat lähinnä ahaltekit (joita toki meilläkin oli). Nykyään ei meillä enää kisata laukoissa, joten nämä menestyneet hevoset ovat jääneet elämään lähinnä kenttä-painotteisissa sukulinjoissa. Oreista kyllä saa pakastetta, jos sattuu jotakuta kiinnostamaan hyvin pärjännyt ori tersk- tai RBSH-varsan isäksi.

Kasvatuksen nykytilasta en oikein osaa sanoa. Toisaalta se on hyvä: hevosia on paljon ja suvuissa on vaihtelua niin että tammoille on helppo löytää sopivia oreja ja toisin päin. Toisaalta tilanne on huono: hevosia on ihan liikaa ja kasvattien suunnittelu on kamalaa ja satunnaista. Näitä isojen rotujen ongelmia. Näillä nyt kuitenkin mennään, en minä toki pahakseni panisi, jos jostain putkahtaisi toinen tersk-kasvattaja, jonka kanssa voisi tehdä kunnolla yhteistyötä tämän rodun tiimoilta.

– S

sunnuntaina, marraskuuta 12, 2017

Vuosikymmen bloggaamista

Seuraavassa vähän metabloggaamista eli blogikirjoitus bloggaamisesta.

Alkuvuodesta mainittiin blogin juhlivan tänä vuonna kymmenvuotissynttäreitään, mutta unohdin koko asian tässä syksyllä. Vuosipäivä olisi ollut 17. syyskuuta. Itse toki loikkasin kelkkaan vasta helmikuussa 2008. Mutta että kymmenen vuotta. Voi herran pieksut. Kuten Virginia sanoi talvella: ei olisi arvannut että tästä näin pitkä rupeama tulee.

Bloggaamisesta on tullut kymmenessä vuodessa varsin tiivis osa harrastustani, eritoten tässä muutaman viime vuoden aikana, kun olen blogannut säännöllisesti tekstin tai yleensä pari viikossa ja pääsääntöisesti yksin Virginian imeydyttyä töihinsä. Tekstiä riittää yhä edelleen, vaikka tuhannen postauksen rajaa hätyytelläänkin jo (blogista on poistettu vanhentuneita tekstejä jonkin verran, joten lukumäärä ei ole tarkka). Eiväthän nämä kaikki tekstit toki ole mitään blogimaailmankirjallisuuden kirkkaimpia helmiä, mutta ainakin muutamasta postauksesta voin sanoa olevani itse ylpeä.

Olen tässä viime vuosina yrittänyt vähän ottaa opiksenikin asioita, lukenut vinkkejä ja neuvoja bloggaamiseen. Tämä bloggaamisen säännöllisyys oli yksi usein esille nouseva asia. Se nyt on oikeastaan itsestäänselvyys, ketäpä kiinnostaisi blogi, joka ei päivity. Moni business-bloggaamiseen tarkoitettu vinkki ei kuitenkaan sovellu ainakaan suoraan virtuaalihevos-bloggaamiseen. Tämä on vähän oma maailmansa ja toisaalta en kaipaa välttämättä suurta lukijakuntaa noin maailmanlaajuisesti, minulle riittäisi oikein hyvin se, että virtuaalihevostelijoiden joukossa olisi mahdollisimman paljon lukijoita. Muille ihmisillehän nämä tekstit ovat likipitäen täyttä soopaa, koska nämä nyt aina on konvertoitu jotenkin liittymään virtuaalimaailmaan.

Tietenkin blogitekstien aihepiirit liikkuvat hyvin paljon niissä aiheissa, mistä itse olen kiinnostunut, niin kuin nyt hevosten värit ja genetiikka, rodut, kasvatus, nimet ja kuvat. Uskon ja toivon että tämä innostukseni näihin aiheisiin välittyy lukijoillekin. Kun asiaa miettii, niin ovathan ne ainakin jossain määrin huomioonotettavia asioita kaikille harrastajille, vaikka varsinkin noissa väriasioissa mennään joskus paljon syvemmälle kuin perus-virtuaali-Viivin ikinä tarvitsee.

Enkä myös pelkää olla asioista jotakin mieltä, huonoina pitämäni asiat ovat saaneet kyllä kyytiä ja yleensä useammin kuin kerran. Toki mikään bloggausopas ei käske hymistellä ja yrittää olla kaikkien kanssa samaa mieltä. "En ole puolesta enkä vastaan, pikemminkin päinvastoin" ei koskaan toimi kovin pitkään. Jos mielipiteeni karkoittavat lukijoita, niin sille ei sitten mahda mitään. Eriäviä mielipiteitä saa toki esittää, mieluusti tietenkin perustelujen kera, varsinkin jos olen itse esittänyt omalle kannalleni perusteluita. Henkilöönmenevää pilkkaamista ja muuta perseilyä sen sijaan ei katsella, eipä niitä täällä ole juuri ollutkaan.

Vaikka kyllä sitä toisinaan tulee miettineeksi, että sitä on elämästään uhrannut satoja ja taas satoja tunteja virtuaalihevosista kirjoittamiseen. Virtuaalihevoset eivät oikeasti ole mitään, vain pelkkää mielikuvituksen tuotetta ja bittejä netissä. Toisaalta olen kyllä jo vuosia sitten lopettanut jonkinlaisen oikeutuksen tai järjen etsimisen tälle harrastukselle. Ei harrastusten tarvitse olla järkeviä! Jos oikein tarkkaan mietitään, lähes kaikki harrastukset ovat turhaa ajanhukkaa ja pahimmassa tapauksessa rahanhukkaakin. Sehän niiden idea onkin! Jos ei olisi, voisimme kaikki harrastaa työntekoa.

Tietenkin olen joskus miettinyt, jos tästä jotenkin voisi saada rahaa, edes vähän. Homma kaatuu siihen, että keinot ovat vähissä. Mainosbannereita en oikein suostu nielemään. Tuskin niistä suurta tulovirtaa edes saisi, sillä blogin kävijämäärät eivät ole kovin kummoiset, muutama kymmenen kävijää parhaina päivinä, mikäli Bloggerin omaan tilastointiin on luottamista. Eipä näillä kävijämäärillä ja näin rajatulla aihepiirillä ole mitään mahdollisuuksia ehdotella firmoille mitään sisältöyhteistyötäkään. Eri asia olisi, jos jokin firma tarjoaisi jotain virtuaalihevostelijoille räätälöityjä palveluita, mutta vaikka virtuaalihevostelijoita nyt jonkin verran onkin, ei harrastajamäärä ole todellakaan riittävä. Ja webbihotelliani Neutechia voisin mainostaa ilmaiseksikin. Niin että se siitä menestyvän bisnes-naisen urasta.

Mitä sitten seuraavaksi, seuraavalle vuosikymmenelle? Jaa-a, enpä tiedä. Ei tässä nyt mitään radikaaleja suunnitelmia ole olemassa, näillä samoilla eväillä varmaankin jatketaan niin kauan kuin kirjoitettavaa ja kiinnostusta riittää. Ehdotuksia, ideoita, kommentteja, moitittavaa, suosikkeja, inhokkeja ja kaikkea muuta otetaan lukijoilta vastaan. Mitä sinä haluaisit lukea seuraavana vuosikymmenen aikana?

– S

keskiviikkona, marraskuuta 08, 2017

Ionicin pikkurotuja, osa 1

Tässä blogitekstissä on esitelty muutamia Ionicin pikkurotuja.


Vladimirintyöhevoset
Ionicin vladimirintyöhevoset

Meillä on kaksi suvutonta vladimirintyöhevosta, ori ja tamma, molemmat omia tuonteja. No, näistä saa sen varsan, pari eikä sen enempää. Ensimmäinen varsa meni jo Kadotettuun, toista odotellaan syntyväksi tänään. Mitä minä ikinä tulen tekemään näillä kahdella ja niiden varsalla? En tiedä. Rotu olisi kiinnostava, mutta kuvia uupuu, joten taitaa homma jäädä tähän. Ei ketään kiinnostaisi tuo tänään syntyvä varsa? Ei ole vielä sukupuolesta tietoa, joten siihen voi itse vaikuttaa.


Vuonohevoset
Ionicin vuonohevoset

Vuonohevostenkaan kanta ei ole mikään järin suuri: ensin tuli ori Oddleik, sen jälkeen tamma Ona, sitten on näiden kahden tammavarsa ja ori, jonka emä on vieras tamma ja isä Oddleik. Mutta vuonohevosia saa sentäs ostettua muualta, se ei ole niin hyperharvinainen rotu kuin edellä esitelty vladimir, niin että voin pitää itselläni pikkuisen lauman vuonohevosia, tarpeen tullen ostella muilta hevosia ja käyttää muiden oreja omille tammoilleni.

Sillä ovathan nuo vuonikset aivan hurmaavia! Olen saanut tai ostanut joitain vuonohevoskuvia muilta harrastajilta (kiitos!), toki niitä löytyy Bob Langrishiltäkin ja sekalaisista muista lähteistä. Erikoisvärit kiinnostelisivat, mutta kuvat ovat ongelma, luonnollisesti. On meillä sentäs yksi hiirakko ja yksi valkohallakko.


Tanskanpuoliveriset
Ionicin tanskanpuoliveriset

Tanskanpuoliverisiä meillä on oikeastaan vain FWB-jalostusta varten. Pienen lauman kantatamma on nyt jo kuollut Renate Lennstrup, jonka ilmeisesti Virginia keksi jollekin vuosia sitten ihan vain keksimisen ilosta. Vuosia myöhemmin tämä sama joku tuli kysymään, että haluaisimmeko tamman itsellemme kun hän on lopettamassa talliaan. No mutta tottahan toki otimme Renaten, suvuton puoliveritamma on aina tervetullut lisä laumaan. Renate varsoi viisi varsaa, joista kaksi oli puhtaita DWB:itä vieraista oreista.

Tällä hetkellä tilanne on siis lohduton siinä mielessä että kaikki ovat sukua keskenään, emälinjasta löytyy Renate. Eipä siinä mitään, eihän se muihin puoliverisiin yhdistellessä haittaa, mutta ei tuo DWB nyt olisi mitenkään hassumpi rotu vaikka sitä jalostaisi pienimuotoisesti puhtaanakin... Että jos on myynnissä suvullisia tai suvuttomia tanskalaisia, niin voisin vilkaista.


Shirenhevoset
Ionicin shirenhevoset

Shirenhevosista ei ole paljon kerrottavana. Meillä on tamma ja sen varsa, jonka isä on Penrosen komea ori. Ei kukaan haluaisi ostaa tuota Magnolia Ionia? Saisi kuvankin mukaan.


Shagyat
Ionicin shagyat

Kun Ionic perustettiin, shagyan piti olla yksi kasvatusrotu. Muutama ensimmäinen yksilö tulikin Marineasta, jossa Virginialla oli ollut muutamia shagyoita. Itse asiassa Ginillä oli pari shagyaa, ori Bint Amouna ja tamma Glorieta Khofo, jo ennen Marineaa ja alkuvuodesta 2002 syntyi muutama Gin-shagya. Esimerkiksi ori Gin Noirin myöhemmistä vaiheista ei ole tietoa, niin että sen voisi ns. "ottaa takaisin". Joka tapauksessa nämä vanhat nimet löytyvät ori Lukacs KTN:n suvusta, tosin hyvin kaukaa ja Luka onkin mainittu useaan otteeseen eri yhteyksissä, koska olen käyttänyt sitä anglo-trakehner- ja angloarabi-jalostuksessa arabin sijassa.

No, palataan vähäksi aikaa vielä sinne Ionicin alkuvuosiin. Shagyaa siis piti alkaa jalostaa ja muutama hevonenkin oli sitä varten. Vuonna 2004 syntyi kolme kasvattia, jotka kaikki myytiin ja sitten myytiin loputkin hevoset, kun homma ei lähtenyt lentoon. Virginia sanoi tuolloin, että kaikki shagyakuvat tarvitaan terskinhevosille, se oli osasyy siihen, miksi shagyajalostus ajettiin alas.

Mutta eihän sille mitään voi kun joku rotu polttelee. Vastustimme kiusausta vuoteen 2013, jolloin Cendarlen omistaja teki liian hyvän tarjouksen ja saimme Lukacsin. Ei meillä tosin ollut mitään aavistusta, missä sitä voisimme käyttää, kun saman rodun tammoja ei ollut eikä pitkä- mutta erisukuisia tammoja ylipäänsä löytynyt mistään. Pari vuotta myöhemmin hankin Branwenista pari lyhytsukuista tammaa ja nyt tänä vuonna syntyivät ensimmäiset shagyavarsat 13 vuoteen! Lisäksi löysin joltain vastikään aloittaneelta tallilta joitain suvuttomia oreja ja sovin jo niiden astuvan nuo meidän lyhytsukuiset tammat, niin että vähän jotain uutta verta on tulossa.

Shagya olisi kertakaikkiaan sellainen rotu, joka kiinnostaisi kovasti. Asiassa on vain pari muttaa: ensinnäkin sopivat kuvat ovat melko kiven alla ja toisaalta Gin oli oikeassa, niitä menisi terskeillekin. Toisekseen shagyoita ei ole kenelläkään, joten joutuisin puurtamaan yksin. Se sujuu muutaman sukupolven ajan, mutta sitten tulee seinä vastaan jalostuksessa tai hevosten määrässä. Älkää nyt sitten vain kysykö mitä aion näiden shagyojen kanssa tehdä. Todennäköisesti muutaman vuoden päästä itken niiden tilannetta täällä blogissa.


Ruotsinpuoliveriset
Ionicin ruotsinpuoliveriset

Ruotsinpuoliverinen on pieni pv-rotu, joka muiden tavoin on meillä pääasiassa tarkoitettu FWB-jalostukseen, mutta tässä muutaman vuoden aikana on syntynyt muutamia ihan puhtaitakin SWB-varsoja, omista tuontivanhemmista. SWB olisi kyllä kiva rotu jalostaa noin omana itsenäänkin, katsellaan nyt vähäsen aikaa miltä ruotsalaisten tilanne alkaa näyttää. En pahastu, jos tarjoat ostettavaksi näitä!

sunnuntaina, marraskuuta 05, 2017

Väriteoriaa: valkomerkkisyys

Tämä postaus on osa väriteoria-sarjaa.

Taustaa
Valkomerkkisyys on itsekeksimäni termi, melko tavalla suora käännös Kathmanin käyttämästä termistä white-spotted. Tätä on aiemmin kutsuttu termillä dominant white (suom. dominanttivalkoinen), mutta nykytiedon mukaan tähän ryhmään kuuluu erilaisia kuvioita. Jotkin ovat sen vanhan dominanttivalkoisen kaltaisia kokovalkoisia hevosia, mutta osalla on tummaa väriä enemmän tai vähemmän. Siksi käytän itse tuota valkomerkkisyys-termiä, joka on varsin kuvaava nimi, vaikka itse sen sanonkin.
Valkomerkkisyys ei ole varsinaisesti uusi väri, mutta vasta äskettäin on alettu paremmin ymmärtää mitä kaikkea se saa aikaan ja miten erityyppiset kuviot liittyvät geenitasolla toisiinsa. Valkomerkkisyys voidaan käsittää yhtenä lehmänkirjavan tyyppinä.

Ulkonäkö
Valkomerkkisyyden alle kuuluu ainakin 27 eri versiota, lisääkin saattaa löytyä. Näiden eri muunnosten väritys vaihtelee, mutta ne voidaan jakaa karkeasti viiteen eri tyyppiin:

1. Kokovalkoinen
Tämä on ns. perinteinen dominanttivalkoinen. Peitinkarva on valkoinen, iho vaaleanpunainen, silmät vaaleansiniset tai -harmaat, kaviot vaaleat. Karvassa tai ihossa saattaa olla muutama pieni tumma täplä, toisinaan tämä täplä osuu silmän kohdalle. Camarillo White Horset ovat useimmiten kokovalkoisia.

2. Lähes valkoinen
Tämä on muuten kuin kokovalkoinen, mutta tummia täpliä on enemmän. Täplät ovat pieniä, mutta ne saattavat olla kerääntyneinä yhteen ja muodostaa vähän isompia epätasaisia värialueita. Arabianhevosori R Khasper on hyvä esimerkki tästä väristä.

3. Sabinonkaltainen päistärkarvainen
Tämä muistuttaa melko paljon sabinoa rikkonaisine valkoisine laikkuineen, sen lisäksi sillä on tummilla alueilla päistärkarvaisuutta ainakin jonkin verran. Puoliveritamma Colorina Von Hof ja islanninhevostamma Þokkadís vom Rosenhof ovat esimerkkejä tästä väristä.

4. Sabinonkaltainen
Tämä muistuttaa hyvin paljon sabinoa, ilman edellä esitellyn kaltaista päistärkarvaisuutta. Täysiveriori Sato edustaa tätä tyyppiä.

5. Suurimerkkinen
Edellä esitellyt tyypit ovat selkeästi kirjavia, mutta suurimerkkinen väritys muistuttaa yksiväristä hevosta, jolla on suuret tai suurehkot valkoiset merkit. Merkit voivat olla selkeäreunaisia tai rikkoreunaisia.

Mihin on mahdollista sekoittaa
Kun kuviossa on näin paljon vaihtelua, useimmat valkomerkkiset voi erittäin helposti sekoittaa johonkin muuhun, yleensä sabinoon. Useita hevosia onkin pidetty alunperin sabinoina, mutta ainakaan arabianhevosista ei ole löydetty varsinaista sabinoa, vaikka ulkoasu niin antaakin olettaa, vaan hevoset ovat olleet nimenomaan valkomerkkisiä.
Suurimerkkisiä on myös hankala tunnistaa oikein eikä se kaikkien kohdalla taida onnistua muuten kuin geenitestillä.

Esiintyminen ja yleisyys
Useimmat valkomerkkisyyden versiot ovat luultavasti satunnaisten mutaatioiden tuloksia ja niinollen erittäin harvinaisia. Rotujen kirjo on kuitenkin laaja, varsinkin suurimerkkisyyttä aiheuttavalla W20:llä, jota on toistaiseksi löydetty useista eri roduista niin Euroopasta kuin pohjois-Amerikastakin. Vanhassa blogipostauksessa olen luetellut tällä hetkellä tunnetut versiot ja niiden esiintymisen: W-geenin muunnoksia.

Lyhenteet
Virallista lyhennettä ei ole. Dominanttivalkoinen on toisinaan lyhennetty dv.

Vieraskieliset nimet
Englanti: white-spotted, dominant white, dominant spotted
Saksa: Dominant weißer Farbe

Genotyyppi
W

Huomattavaa periytymisessä
Kuten W-geenin muunnosten listassa näkyy, muunnoksia on tosiaan ainakin 27. Kaikki nämä on liitetty KIT-geeniin, samaan geeniin liittyvät myös tobiano, sabino ja päistärikkö. W on dominoiva geeni, se ei voi periytyä piilossa. Aiemmin dominanttivalkoista pidettiin homotsygoottina letaalina, nyt asiasta ei ole varmuutta kun siitä on löydetty useita eri versioita. Muutamia versioita epäillään tällä hetkellä letaaleiksi, mutta osa todennäköisesti ei sitä ole.

keskiviikkona, marraskuuta 01, 2017

Mitähän ihmiset haluaisivat ostaa...

Olen alkanut pikkuhiljaa merkitä Ionicin kasvattilistalle "myynnissä"-tekstejä niiden kasvattien kohdalle, jotka voi myydä. Aiemmin myyntikelpoisten hevosten miettiminen on ollut aina vähän hankalaa: jos myyn tämän, en voi myydä tuota, paitsi että tuota kyseltiin jo, joten en voi myydä tätä, no jos tarjoan tuota toista niin isästä jää orivarsa jo ennestään ja emä on vielä hengissä, niin että siitä saa varsan sitten. Minkäänlainen kirjanpito ei kuulu vahvuuksiini, joten muistini on hyvin treenattu, muttei vedenpitävä ja vahinkoja sattuu. Harvoin onneksi korjaamattomia, mutta kyllä niitäkin on tapahtunut joskus. Kasvattien myynnistä päättämisessä auttanee tuo listan merkintä ainakin jossain määrin.

Suvut ja niiden jatkuminen meillä on tietenkin tärkein kriteeri sille, onko jokin kasvatti myynnissä vai ei, muttei suinkaan ainoa. Mietin koko ajan myös sitä, mitä ihmiset haluaisivat ostaa. Jos sukujen perusteella päättäminen ei ole mitenkään yksinkertaista, ei sitä ole tämäkään! Itse asiassa tämä saattaa olla jopa se vaikeampi osuus, koska ei minulla ole aavistustakaan mille hevosille olisi markkinoita. Niinpä käyn usein itseni kanssa suunnilleen seuraavaa keskustelua.

– Kas, lyhytsukuinen FWB, tuon voisi tarjota myyntiin, ne tuntuvat kiinnostavan jos nyt jokin joskus kiinnostaa meidän hevosista. Ai niin, paitsi että isä on kuollut eikä siitä ole jäänyt toista oria. Ei sitten.

– Pitkäsukuinen tersk. Kuka nyt terskejä ikinä ostaisi, kun Cendarle on ollutta ja mennyttä eikä Kerppakaan enää harrasta...

– Hannover. No en kyllä myy, ei meillä niin usein omia hannover-kasvatteja synny. Ja ostovanhemmat kuitenkin, ei mitään niin ihmeellistä.

– Toinen lyhytsukuinen FWB, tämän nyt voisi myydäkin, molemmat vanhemmat kuitenkin vielä hengissä niin että jos menee kaupaksi niin uuden varsan saa kyllä.

– Pitkäsukuinen FWB, jaa. Voisihan tämän myydä, ei ole mitään ainutkertaisia sukulinjoja meillä. Jos jotakuta sattuisi kiinnostamaan nuo vanhat nimet, niin tästä saisi.

– Furioso. Buahhah. No lätkäistään sillekin myynti-teksti, ei sitä kukaan kuitenkaan osta. Mutta voinpahan sanoa että on myynnissä.

– No tämän SGSH:n laitan kyllä myyntiin, vähän sellainen rotu että ei se nyt kuitenkaan itseä nappaa ihan hirveästi ja jalostusmateriaalista ei ole varsinaista pulaa. Tokko sitä kukaan ostaa, ei sillä...

– Fellponi, no tämä on pakko pitää itse kun on emänsä ainoa varsa ja emä on lopetettu. Mitähän minä taas olen ajatellut?

– Semi-pitkäsukuinen FWB, tällä on kyllä niin kiva suku, etten ota riskiä että joku sen haluaisi.

– Täykkäri, ei tätäkään tohdi myydä, näillä on käyttöä itselläkin.

– Welsh part-bred, myyntiin suoraan. Ei kukaan tuollaista sukuhirviötä osta, mutta kai sitä yrittää voi.

– Kalliovuortenponi ja vieläpä lyhytsukuinen, ihan uusista tuontihevosista. Tämän voisi vaikka tarjota myyntiin, jos joku innostuisi. Noita pitkäsukuisia on kuitenkin turha tarjota kellekään.

– Kappas, ekan polven NSH. Tämän voi huoletta myydä, ainahan uusia saa teetettyä jos pula tulee.

– Jaa, tän morganin värivaihtoehdot ovat kyllä lievästi sanoen eksoottiset. Muuten kyllä voisi myydä, tuore isä ja emälle on kaavailtu useampia varsoja jo. No ehkä jotakuta värifriikkiä kiinnostaa.

– Missourinfoxtrotter, tätä nyt ei ainakaan voi myydä! Pakko joskus jättää jotain itsellekin.

– Trakehner. Hmm, no. Ei tuo suku nyt mitenkään poikkeuksellinen ole. Pitkä kyllä. Aika paljon täysiveristä. En tiedä kiinnostaisiko se ketään ja varsinkaan kun ei ole kisattuja vanhempia. Jos nyt kokeilen kuitenkin.

– Newforest, tämän nyt ainakin voi laittaa myyntiin.

– Tuolla on niin kiva nimi ettei siitä voi luopua!

– Nonius ja vielä omista tuontivanhemmista. Että jos joku noniuksen haluaisi, niin tämä olisi ehkä se kaikkein toivotuin, lyhytsukuinen ja kaikkea. Mutta. Kuka nyt noniuksen haluaisi? Oikeasti?

– Tennesseenwalker, jolla olisi värivaihtoehtoja vaikka millä mitalla. Isällä on kyllä aika vähän varsoja, mutta emästä on jo useampiakin. Myisiköhän tämän nyt kuitenkin? Vai ei? Mites tuo isän suku, ei mitään suuria varsamääriä. Hmm. Tuskin se kaupaksi menee, mutta sitten jos joku sen kuitenkin haluaa. Paha valinta. Myyn. En myy. Myyn. En. En myy.

– Knabstrup-ori puoliveri-isästä. Tämän voi myydäkin, isällä ei ole merkitystä kun on puoliverinen ja emästä jää tammavarsa joka tapauksessa. Vaikka tokko tätäkään kukaan ostaa.

Mites muut kasvattajat, onko teillä tällaista?

– S

sunnuntaina, lokakuuta 29, 2017

Ionicin trakehner-suvut

Kuten edellisessä postauksessa todettiin, Ionicissa kasvatettiin trakehnereita ihan alkuvuosina, sitten tuli taukoa. Kun homma pyöräytettiin käyntiin uudestaan, hankittiin kokonaan uudet jalostushevoset, käytännössä aloitimme siis aivan uudelta pohjalta, ostohevosten voimin. Tässä on nyt katsaus meidän nykyisen trakehner-jalostuksen kantahevosiin, tarkoitan tietysti siis ostettuja trakehnereita, en esimerkiksi täysiverisiä, joita on käytetty trakehner-jalostuksessa.

EVERGREYSTÄ OSTETUT
Vuonna 2010 tuli jonkinlaisen tauon jälkeen ensimmäiset "uuden aallon" trakehnerit Ioniciin nimenomaan Evergreystä, josta ostin muutaman hevosen.

o. Karate Kid SIN
Karate Kid oli puoliksi täysiverinen ja koulupainotteinen, kuten vissiin kai kaikki Evergreystä ostetut trakehnerit. En osaa arvioida sen paremmin sen sukua, ovatko nimet harvinaisia vai yleisiä muilla talleilla.

t. Fior Fresia SIN
Fresialla on kaksipolvinen suku, isä on täysiverinen, jonka emä puolestaan on pinkkiläinen ex-laukkuri End Of Ignorance GA. Muistaakseni Pinkistä myytiin useampikin täysiverinen (tammoja kaiketi) Evergreyihin jalostuksen tueksi, alla esitellyllä Palm Beach SIN:llä on emänä myös Pinkin hevonen. Eikä se paljon haitannut että olivat laukkahevosia, suurin osa ei kai edes kovin menestyneitä. Ne kaikki tulivat kuitenkin ratsujalostukseen. Sitä sitten en tiedä, miten paljon niitä käytettiin, oliko muita kuin End Of Ignorance GA ja Night On Beach GA ja mahtaisiko näitä löytyä muiltakin talleilta vielä kuin vain meiltä. Saa ilmiantaa jos tiedätte.

t. Palm Beach SIN
Palm Beach on anglo-trakehner, koulupainotteiseksi merkitty vaikka sen emä oli tosiaan Pinkistä lähtöisin oleva laukka-xx Night On Beach GA. Se tosin ei koskaan kovin kummoisesti laukoissa pärjännyt ja myytiinkin ratsuksi. Sitä en muista/tiedä, kilpailiko se laukkauransa jälkeen kouluradoilla, mutta ainakin sitä käytettiin ratsuhevosjalostuksessa. Palm Beachillakin noita varsoja kyllä on useampi kuin vain pari-kolme, sitä on käytetty monipuolisesti, koska trakehner-varsojen lisäksi sillä on paitsi FWB-varsoja, myös AWB, palomino-pv, random pv ja knabstrupikin vielä.


KERPALTA (POEM'S) OSTETUT
Vuonna 2012 Kerppa myi pois vanhoja hevosia Poem'sista ja me tietysti tartuimme tilaisuuteen saada tallille iso lauma enimmäkseen vanhasukuisia puoliverisiä, trakehnerit olivat hyvin edustettuna ostohevosten joukossa. Nimenomaan Kerpan hevosten ansiosta meillä on nykyään niinkin paljon vanhoja sukulinjoja Ionicissa ja kun sanon "vanhoja", tarkoitan todellakin vuosia 2000-2002. Brokster, Oroaq, Regina Orwill, Alté, Bellantine's Pavlova, Skyé, My Name Is Bond, Jitterbell ja niin edelleen.

t. Diablerie SIN
Diablerie tuli Kerpalta, vaikka onkin Evergreyn kasvatti. Suku on hyvin tyypillinen mitä Kerpalta meille tuli: on tunnettuja vanhoja nimiä ja on tuntemattomampia vanhoja nimiä, seassa myös vähän tuoreempia sukulinjoja.

t. Dreamie de Poemé
Dreamien suvusta löytyy useitakin vanhoja, kuuluisia nimiä, mutta näiden lisäksi suvussa on paljon myös tuntemattomampia ja harvinaisempia vanhoja nimiä. Nämä tämmöiset ovat aina erinomaisia jalostushevosia, niitä voi surutta yhdistellä tuoreempiin sukulinjoihin ja Virginia tietenkin vaipuu nostalgisiin muistoihinsa näitä katsellessaan.

t. Ivera Polka
Minulla ei ole minkäänlaista muistikuvaa tai edes mielikuvaa Iveran kasvattajasta Polka Trakehnerista, Ivera tuli meille Kerpalta. Toisaalta Iveran suku on kyllä vanhaa eikä voida mitenkään puhua siitä, että se olisi jotenkin kasvattajansa luomaa sukulinjaa. Iveran emä on Kerpan kasvatti ja isä Imperan kasvatti, vanhoista linjoista molemmat. Iveralla on suhteellisen pitkä suku ja sieltä löytyy paljon vanhoja kuuluisia nimiä sieltä virtuaalimaailman alkuajoilta. Olimme erittäin iloisia saadessamme Iveran Ioniciin, nyt kuitenkin vähän harmittaa että se ei jättänyt kuin yhden trakehner-varsan, senkin täysiveri-oriista.

t. Nobliata de Poemé
Nobliatan emänisä on meidän keksimä Zeroboik, tullut Ioniciin alkuvuodesta 2005! Nobliata onkin vanhasukuinen, ehdottomasti, mutta sen suvusta puuttuvat tyystin nämä kuuluisat isot nimet. Nobliata jätti täysiverioreista pari anglo-trakehner-varsaa, koska meillä ei ollut tarjota sille pitkäsukuista, erisukuista, este- tai edes kenttäpainotteista trakehner-oria.

o. Sioux de Poemé
Sioux'lla on pitkähkö, hieman epätasainen suku. Vanha, mutta sieltä puuttuvat nuo isot nimet. Ja lisäksi se on käytännössä puoliksi ionicilainen: isänisä on Zeroboik, emänisä meidän kasvatti Henry Ion, jonka vanhemmat Hibernion ja Petronija ovat meidän tuonteja vuodelta 2004.


SEKALAISET
Evergreyn ja Kerpan hevosten lisäksi olemme ostelleet trakehnereita sieltä sun täältä, yksittäisiä hevosia. Näiden joukossa ei kovin montaa vanhasukuista ole, koska niitä vanhasukuisia tarttui matkaan Kerpalta niin paljon. Niinpä olemme olleet kiinnostuneita uudemmista ja siis meillä harvinaisemmista sukulinjoista.

t. Adette RC
Adette on kaksipolvinen kouluratsu, peräisin Revenancesta, josta en muuta sitten tiedäkään. En tiedä miten pitkäaikainen siittola Revenance oli tai miten yleisiä nuo Adeten suvussa olevat nimet ovat. Isä Nicotinecall PB:llä on jonkin verran varsoja ja toki Skurvashin hevoset ovat suhteellisen paljon käytettyjä, jos minä mitään olen ymmärtänyt.

t. Aesar Ballencia
Kolmipolvinen, koulupainotteinen Ballencia on tuoreehko hankinta, joka on ehtinyt jo jättää pari trakehner-varsaa, yhden FWB:n ja yhden SGSH:nkin. Sen suku on siinä mielessä mielenkiintoinen, että siitä ei löydy mitään vanhoja hevosia. Ymmärtääkseni nuo kaikki ovat melkoisen tuoreita jalostushevosia ja se on ihan tärkeä pointti, koska meillä niitä vanhasukuisia trakehnereitakin löytyy määrissä.

t. Artemis Ion
Tämä nyt ei ole varsinaisesti ostohevonen, vaan oma kasvatti, mutta emä on meidän täysiveritamma ja isä vanhasukuinen trakehner-ori Royal Artemis, josta piti ihan välttämättä saada varsa aikanaan eikä sitten ollut muita tarjolla kuin täysiverisiä. Isän suku on tosiaan melko kattava läpileikkaus virtuaalimaailman alkuaikojen trakehner-jalostuksesta enkä nyt tarkoita sitä, että sukuun on eksynyt yksi Ion-hevonenkin. Vuonna 2004 aloittanut Ionic painii tässä lajissa juniorisarjassa.

t. Born This Way J
Lyhytsukuinen, estepainotteinen trakehner on ollut meillä aika eksoottinen näky, kun niin moni on pitkäsukuinen ja kouluratsastus tunnetusti omistajien lempilaji. Born This Way onkin meidän estepainotteisten trakehnerien suoranainen kantatamma ja muutenkin sitä on käytetty pv-jalostuksessa. Sillä on 10 varsaa, joista 7 on FWB:itä ja loput trakehnereita. Sen trakehner-varsoilla ei ole mitään järjettömiä varsamääriä, täytyy vähän katsoa perään, ettei sukulinja pääse katoamaan.

t. Demo's Donna Karan
Donna on pitkähkösukuinen koulutamma, jolla on kiva suku. Suku on sillai semi-vanhaa, vanhimmat sukupolvet ovat eläneet selkeästi ennen 2010-lukua, Adoronkin laskisin melko vanhaksi kasvattajanimeksi, mutta niin vanhaa suku ei ole, että sieltä löytyisi noita "nostalgianimiä". Ja sitä minä en ymmärrä, että miten saatoin mennä myymään Nonsheiniin Donnan ja Sioux'n orivarsan Dior Hommen. Nyt kun katselee, niin olisi sen voinut itselläänkin pitää...

t. Lumen Maribell
Maribellilla on kolmipolvinen, estepainotteinen suku. Sitä ei voi sanoa vanhaksi, pikemminkin päinvastoin. Lopetin Maribellin jonkin joukkosurman yhteydessä eikä se varsonut kuin yhden puhtaan trakehner-varsan. Parempi sekin tietysti kuin ei mitään ja toisaalta Maribellista jäi huippu-upealla suvulla varustettu FWB-ori, jonka isä on Vegasin sf-ori.

o. Necromancer WK
Necromancer tuli Viivuskalta. Sillä on pitkä suku, täydet viisi polvea enkä mene vannomaan meneekö jostain kohdin vielä pidemmällekin. Osittain suku on myös vanhahkoa, mutta ei niin vanhaa että sieltä löytyisi Altéa ja kumppaneita. Kaikenkaikkiaan suku oli oria hankittaessa sellaista, ettei noita nimiä meidän hevosista löytynyt, joten Necromancer oli arvokas siitosori. Se jätti useamman FWB-varsan ja pari puhdasta trakehner-varsaakin.

o. Susikallion Abellinio
Abellinio tuli meille vastikään kasvattajaltaan, se on pitkäsukuinen kouluori. Ja pääpiirteissään suku on hyvin pitkälle sellaista, jota meiltä ei löydy. Which is nice.

o. Vision CENS
Vision on toinen hyvin tuore tulokas, pitkäsukuinen sekin, mutta estepainotteinen, toisin kuin Abellinio. Suku on myös meillä varsin tuntematonta, erikoisuutena voi kai mainita sen että suvussa on jonkin verran Dark-hevosia, Dark Side Trakehnersin kasvatteja, joita meillä ei ole sinänsä koskaan ollut. Vissiin niiltä kai vaadittiin kisaamista tai kasvattajalla oli joitain muita ehtoja niin että pysyttelimme hyvin pitkälle erossa sen tallin tuotoksista.

– S

keskiviikkona, lokakuuta 25, 2017

Ionicin trakehnerit

Trakehnerilla on pitkä historia Ionicissa. Se kuului aivan alkuperäisiin kasvatusrotuihin, jossain vaiheessa aioimme luopua varsinaisesti kasvatustoiminnasta (kuten muidenkin puoliveristen osalta), mutta koska puoliverisistä ei niin vain eroon pääsekään, palasi trakehnerkin vaivihkaa takaisin valikoimaan. Sikäli kuin se nyt oli koskaan varsinaisesti poistunutkaan tallista kokonaan, kyllä Ionicissa aina joitain puoliverisiä on ollut.

Historiasta jos pitää jotain mainita, niin meidän ylpeys tuolloin alkuvuosina oli tamma Greymask's Opal, jonka sukutaulua voi kuvailla ainoastaan sanalla "legendaarinen". Aion käyttää Opalin ja Broksterin varsan Bailey Ionin pakastetta vielä jonain päivänä trakehner-tammoilleni, niin saadaan noita vanhoja nostalgiahevosia vähän lähemmäs nykyhevosten sukuihin. Lisäksi meillä oli jonkin aikaa myös trakehner-ori S.U. Cointreau (Nectar's Ganesco - Mäntysuon Thilde; Oroaq), senkin pakastetta voisi kyllä käyttää... Muuten meidän alkuaikojen trakehner-kasvatus nojasi aika paljon itse keksittyihin suvuttomiin hevosiin. Näitä olivat ainakin tammat Petronija ja Adelice, sekä oriit Hibernion ja Zeroboik.

Vuosina 2006-2009 meillä ei syntynyt lainkaan trakehner-varsoja, mutta vuonna 2010 tuli hankittua Evergreysta muutama ja vuonna 2012 syntyikin jo kymmenen varsaa. Tuona vuonna meille tuli myös isohko lauma puoliverisiä Kerpan Poem'sista, joukossa useampi vanhasukuinen trakehner. Palaan näihin nykyisen jalostuksen kantahevosiin toisessa postauksessa, ne ovat sen ansainneet. Tällöin aloimme sekoitella myös täysiveristä trakehner-sukuihin melko raskaalla kädellä. Nykyisin trakehner on toiseksi suurin puoliverirotu FWB:n jälkeen ja osin trakehner-kasvatus ruokkii myös FWB-kasvatusta: todella monella meidän kasvattamalla FWB:llä on trakehneria suvussa, usein vieläpä melkoisen iso prosentti.

Tällä hetkellä kasvatustoiminta rullaileekin eteenpäin melko mukavasti, mutta uusi veri ei tee lainkaan pahaa. Huomasin sen taannoin kun tulin ostaneeksi pari suvullista oria: ne ovat jalostuksessa nykyisin erittäin arvokkaita, vierassukuisina ne sopivat tammalle kuin tammalle. Tämä on merkki siitä, että kanta voisi olla laajempikin, mutta niinhän se aina. Kannan pienuudesta kertoo omalta osaltaan myös se, että iso osa meidän trakehnereista on meidän nimityssäännön mukaan anglo-trakehnereita, joiden suvussa on vähintään 25% englantilaista täysiveristä, angloarabia, arabia tai shagyaa, kahta viimeksimainittua harvemmin. Eli kun ei ole löytynyt sopivia oreja ja tammoja, on käytetty täysiverisiä. En kuitenkaan haluaisi trakehnereista ihan hirveän täysiveri-sukuisia, niin ostokannalla olen trakehnereidenkin suhteen. Ja anglo-trakehnereidenkin kanssa yritän pitää kiinni siitä, että sitä täyttä verta ei olisi kuin enintään 50%. Tästä onkin ollut puhetta blogissa aiemmin (Puoliveristen jalostus Ionicissa).

Jos minun pitäisi nostaa jokin hevonen meidän trakehner-laumasta erityisesti huomionarvoiseksi, se ei onnistuisi. Ensiksikin pitäisi mainita nuo kaksi uusinta osto-oria, nimittäin Susikallion Abellinio ja Vision CENS, toki myös pari vuotta sitten ostettu tamma Aesar Ballencia. Uusimpia tuontihevosia ovat ori Donaugraf GA ja tammat Felicia GA ja Scarabea GA (olen erityisen ihastunut tämän nimeen).
Sitten on tietysti tamma Wichita Ion, jonka emä on vanhasukuinen trakehner (mutta suvussa ei kuitenkaan ole näitä kaikkein tunnetuimpia nimiä) ja isä shagya (isän emälinja on erittäin huomionarvoinen, Sarika oli Marinean kasvatti, Marinea oli Ionicin edeltäjä ja Dahabu Amoran emä Gin Amora puolestaan on Virginian kasvatti jo ennen Marinean aikaa, syntynyt yli 15 vuotta sitten). Veronika Ionin isä puolestaan on arabiori, meillä käytetään arabeja varsin harvoin pv-jalostuksessa ja silloinkin varsat yleensä merkitään AWB:iksi. Isä Solanka Vladimir on puoliksi venäjänarabi. Ori Olivecreutz Ionin suvussa puolestaan on sekä täysiveristä että shagyaa! Ja niin edelleen. Olen salaa vähän rakastunut varmaan jokaiseen tämänhetkiseen trakehneriin. Ja miksen olisi? Meillä on hieno lauma!

– S