maanantaina, marraskuuta 28, 2022

Joulukalenterin paluu

Viime vuonna vietettiin joulutaukoa, toissa vuonna oli joulukalenteri ja niin on tänäkin vuonna! Sen harkintahan kuului myös uuden vuoden lupauksiin

© Larisa (Pixabay)
Kuva ei sinänsä liity mitenkään asiaan, mutta oli söpö ja jouluinen.

Tänäkään vuonna joulukalenterilla ei ole mitään erityistä teemaa vaan kirjoitan mistä sattuu (ja mitä sattuu). Toiveita saa esittää. Enhän minä mikään joulupukki ole, mutta aina voi vähän yrittää tuurata. Ja katsotaan mitä kaikkea sitä keksii.

Joitain valmiita aiheideoita on jo, kuten esimerkiksi rotuesittelyt enkä usko, että väriasioilta voi välttyä. Muutama off-topic -aihekin olisi, saa sitten nähdä viitsinkö kirjoittaa niitä. Ja joka tapauksessa vuosi 2022 alkaa olla vähitellen paketissa, joten jonkinlaista katsausta tähän vuoteen on syytä tehdä, vaikka kasvattilistaa ei ihan vielä joulukuussa suljetakaan.

maanantaina, marraskuuta 21, 2022

Rotuesittelyssä RBSH

Virtuaalinen risteytysrotu RBSH (Russian-based Sport Horse) täytti tänä syksynä 20 vuotta! Vähän myöhässähän tämä postaus on, sillä Marinea oli tiettävästi ensimmäinen RBSH-kasvattaja ja arkiston mukaan sen ensimmäinen RBSH-kasvatti, tamma BDJ Carinella, syntyi 6.9.2002.

RBSH:n historiaa

Kuten (toivottavasti) tunnettua, RBSH on Virginian kehittämä risteytysrotu. Virginialla toki ei ollut tuossa vaiheessa omaa tallia, mutta hän toimi jo tuolloin Marinean jonkinlaisena takapiruna ja sen vuoksi Virginia ei itse ole varsinaisesti rotunsa ensimmäinen kasvattaja vaan Marinea. 

Mikä Virginian ajoi kehittämään omaa virtuaalirotua, ei ole enää tiedossa, ainakaan tarkasti. Kysyin nimittäin eikä Gin muistanut. Toki Gin oli jo tuolloin kiinnostunut venäläisistä roduista ja Marineassa oli tarkoitus aloittaa budjonnyjen kasvatus. Tallissa olikin niitä ja niiden lisäksi myös täysiverisiä ja doninhevosia. Ginillä oli tuolloin myös oma tersk-oriinsa Dopiza vai mahtoiko sekin olla Marinean nimissä varsinaisesti. Ja tietenkin Virginialla oli aina palo ahaltekien pariin. Kun tähän lisätään se, että reaalimaailmassakin Venäjällä on varmaan aina risteytetty paikallisia rotuja täysiveristen kanssa parempien ratsujen toivossa, niin ehkäpä nämä seikat yhdessä johtivat siihen, että RBSH:n rotumääritelmä näki päivänvalon.

RBSH:sta innostuttiin tuolloin laajalti ja muita kasvattajia tuli mukaan useampiakin. Aivan alkuvuosilta tiedän itse ainakin Rainy Daysin ja Angelniemen. Todennäköisesti Kerppakin niitä alkoi kasvattaa, vaikka Quiero ei ehkä ollut silloin vielä pystyssä eikä välttämättä Zenikään. 

Myöhemmin ainakin jossain määrin merkittäviä kasvattajia ovat olleet nämä:
  • Allu Express / AET
  • Confugium / La Sirène
  • Grdota/DOTA'
  • Il'ya / GTi ja Il'ya
  • Immortelle/-imm
  • Ionic / Ion, Ionnyj, Ionnaja
  • Nétts/-nétt
  • Rusviest/-rust
  • Sarga /SRG
  • Yélna/Yél
  • Yemene/Yemn
  • Zemniak/Zemniak
Näistä on erityisesti mainittava Allu Express ja Il'ya, jotka kasvattivat erityisesti laukka-RBSH:ja. Toki niitä oli Pinkissäkin aikoinaan ja joitain kasvattejakin syntyi, mutta se oli lopulta aika pientä enkä tiedä onko siitä jäänyt mitään jälkiä nykyisiin laukkahevosiin. Muutamia RBSH:ja kilpailee laukkapuolella tätä nykyä ja sieltä on mainittava myös vähintään Karma Racehorses, joka kasvattaa niitä myös.

Maininnan arvoinen on myös Nétts, joka aloitti joskus 2004-05 tienoilla erityisesti koulupainotteisten RBSH:ien kasvatuksen. Toki tallista löytyi myös muita venäläisiä ja nétt-budjonnyja käytettiin myös siinä RBSH-jalostuksessa. Jos Virginian muistikuvat pitävät paikkaansa, Nettsin erikoisuus oli sisä- ja linjasiitos, joka tuolloinkin oli harvinaista virtuaalimaailmassa. Gin muistelee, että ainakin budjonnytamma Chanétt oli usein käytetty ja linjattu tamma, samoin Marinean kasvattama RBSH-ori BDJ Yaroslav (Ledik - Wizzerria xx).

RBSH:n nykytilanne

Minun täytyy sanoa, että en tiedä missä RBSH:n kanssa nykyään mennään! Niitä tulee vastaan harvakseltaan, listaamistani kasvattajista Yemene toimii vielä ja siellä on kaikenlaista, myös niitä RBSH:ja. Laukkapuolella on tosiaan Karma ilmeisesti ainakin jossain määrin aktiivinen kasvattaja ja muutamia RBSH:ja pyörii laukkalähdöissä. Ja Ionic tietysti porskuttaa.

Niinpä haluaisin kuulla nyky-RBSH:ista ja vaikka nähdäkin niitä! Jos siis omistat tai edes tiedät joitain yksilöitä, niin esittele toki.

RBSH:n rakenne ja jalostus

RBSH:n rotumääritelmä ja jalostusohje löytyivät Virtuaaliwikistä kommentteineen, joten en puutu niihin sen enempää tässä. Aiemmin oli kuitenkin jo täällä puhetta, että rotumääritelmä kaipaisi päivitystä ja jalostusohjekin saattaisi hyötyä muutamista tarkennuksista. Ehkä se olisi syytä tehdä nyt 20-vuotis"juhlan" kunniaksi.

Lyhyesti RBSH:n ulkonäöstä voisi sanoa sen verran, että tavoitteena on kevyt tai keskiraskas urheiluhevonen. Ulkonäkö voi vaihdella aika paljonkin sen mukaan mitä rotuja on käytetty jalostuksessa ja miten paljon täysiveristä on mukana, jos lainkaan. Yleisimmistä kantaroduista venäjänratsuhevonen ja budjonny ovat melko puoliverityyppisiä, tersk muistuttaa arabia tai angloarabia, ahaltek on hyvin kevyt ja omannäköisensä rotu, ja don ja kabard puolestaan ovat raskaampia ja vaatimattomamman näköisiä hevosia. Näitä kun sitten yhdistetään täysiverisiin tai toisinaan keskenäänkin, saadaan ainakin noin teoriassa tosi erinäköisiä hevosia.

Yhteistä kaikille RBSH:ille pitäisi kuitenkin olla suorituskyky, sellainen toivottavasti erinomainen yhdistelmä täysiveristen urheilullisuutta ja nopeutta ja venäläisrotujen kestävyyttä ja yleistä käyttökelpoisuutta ja monipuolisuutta.

Muutoksia?

Mitä muutoksia RBSH:n jalostusohjeeseen ja rotumääritelmään pitäisi sitten tehdä? Ei mitään suurta, sanoisin. Ehdottomasti korjattava asia on väriosio, joka ei sillä tavalla ole varsinaisesti tärkeä. Joka tapauksessa tieto väreistä ja niiden esiintymisestä eri roduilla on karttunut tässä 20 vuodessa melko tavalla. Väriosio voitaisiin muuttaa yksinkertaisesti muotoon, että kaikki värit sallittuja, myös kirjavat, tyypistä riippumatta.

Rakenneosioon tulisi noin yleisesti lähinnä vain pieniä tarkennuksia, ei mitään suurta. Sukupuolileimasta voisi sanoa jotakin, sillä nythän sitä ei mainita lainkaan rotumääritelmässä. Gin pohti ääneen, että olisiko voinut vuosien saatossa käydä jonkinlainen kopiointivirhe ja sukupuolileima pudota pois rotumääritelmästä, koska hänellä on erittäin hatara mielikuva siitä, että sukupuolileimoista olisi sanottu jotakin ihan silloin kun RBSH kehitettiin. Jos näin on päässyt käymään, niin asian voisi korjata.

Jalostusosio eli käytännössä jalostuksessa sallittujen rotujen lista on ihan hyvä tuollaisenaan. Pohdin joskus sitä, että miten shagya-sukuinen angloarabi soveltuisi RBSH-jalostukseen ja sain Virginialta puoltavan mielipiteen. Toisaalta rotulistaa voisi supistaa, poistaa esimerkiksi turkmeeninhevosen, jonka status rotuna on kyseenalainen muutenkin sekä ääriharvinaiset kustanairinhevosen, novokirgiisin ja delibozin. Ja venäjänratsuhevosen kohdalle voisi lisätä vaatimuksen, että ns. puhtaana jalostettu kelpaa, jos on puoliveristä tai muuta (miinus täysiveriset ja muut venäläiset) seassa, niin ei kelpaa.

Mutta sitten taas toisaalta, miksi poistaa, kun listalle voisi lisätä muutamia uusia rotuja, kuten karabair (hah, tästä saataisiin ilmeisesti myös tiikerinkirjavuus kehiin, ainakin jos Hendriksiin on luottamista!) ja karachai (joka on kabardiinin muunnos). Olisi niitä potentiaalisia rotunimikkeitä muitakin, mutta nekin ovat niin harvinaisia, että ne pitäisi ensin saada VRL:n rekisteriin. Ukrainanratsuhevonen kutittelee mielessä myös ja taannoin tuli kyselyä, että mites arasier/arasier, arabin ja ahaltekin risteytys. Tällä hetkellä sitä ei mainita sallittujen rotujen listassa eikä arabiristeytyksiä sallita muutenkaan, joten se ei kelpaa RBSH-jalostukseen. Mielessä kyllä kävi että ei se nyt ehkä ihan maailman hulluin ajatus olisi lisätä arasieria mukaan. Asia on siis mietintämyssyssä, mutta voisi nyt ensin teettää itse pari arasieria, ihan vain siksi että voi.

Mitäpä ajatuksia RBSH:sta tai noista muutossuunnitelmista heräsi? Pyhäinhäväistys mennä ronkkimaan vanhaa ja hyväksi havaittua mallia vai olisivatko muutokset mahdollisesti hyväkin asia? Kiinnostaako RBSH? Miksi, miksi ei? Mitä pitäisi tehdä, että kiinnostaisi?

maanantaina, marraskuuta 14, 2022

Hyvä kuva virtuaalihevosella 4: eettisyys

Tämä postaus on neljäs osa tuohon alun perin Nintsun inspiroimaan aiheeseen: millainen on hyvä kuva virtuaalihevoselle. Olen käsitellyt jo realistisuuden, kuvan koon ja laadunhevosen edustavuuden, ja nyt on vuorossa kuvan eettisyys. Tästä oltiin saada aikaan vanhanaikaista draamaakin, kun Keskustassa oli ketju aiheesta ja se levisi ht.nettiin anonyymien reposteltavaksi.

Minä olen tätä samaa asiaa pohtinut jo vuosi sitten tekstissä Virtuaalimaailma, eettisyys ja vastuu ja tuossakin sivusin jo tätä kuva-aihetta. Nintsunkin pointti asiassa on se, että hän haluaa nähdä käyttämissään kuvissa hyvinvoivia, tyytyväisen näköisiä hevosia. Niin minäkin, mutta...

Se nyt on selvää, että loukkaantuneista hevosista en halua käyttää kuvia. Vähän niitä minun saatavillani onkaan. Flickristä saattaisi löytyä ja Bob Langrishilla on joitain, mutta vaikka olisikin, niin ei. Siinä menee ihan selkeä raja enkä ole ainoa, sillä tämän 17 vuoden aikana virtuaalimaailmassa en muista yhdelläkään hevosella tällaisia kuvia nähneeni.

Sen sijaan kaikkien kuvien hevoset eivät ole yleiskunnoltaan ihan priimaa. On lihavia tai ainakin siltä näyttäviä hevosia, on joitain turhan hoikkia hevosia, on välillä vähän pitkiä kavioita. Nämä ovat koko lailla poikkeuksia, joita yritän vältellä, mutta joskus lipsuu. En pidä sitä minään tavattomana katastrofina, mutta eivät ne mitään varsinaisia ihannekuvia ole.

Sitten päästäänkin tähän inhokkiini eli hevosurheiluun, urheiluhevosiin ja aivan erityisesti näihin korkeasti askeltaviin (pääasiassa) yhdysvaltalaisiin show-hevosiin, saddleseatiin, askellajiratsastukseen ja sen sellaiseen! Se on piikki lihassani ja sitä pohdin jo tuossa aiemmassa tekstissäni. Yritän vältellä niitä kaikkein törkeimpiä ylilyöntejä, erityisesti tennesseenwalkerien big lick -kuvia, mutta muuten kyllä käytän erilaisia kuvia melko liberaalisti. Niinpä Ionicin hevosilta löytyy yhtä ja toista, kohotettuja häntiä, pitkiä kavioita, pitkävartisia kankikuolaimia, korkeaa askellusta, muutaman mainitakseni.

Täydellisessä maailmassa minulla toki olisi (kymmeniä) tuhansia kuvia rentoita seisovista ja vapaina liikkuvista hevosista, joita voisin käyttää hevosillani eikä minun tarvitsisi tätä miettiä sen enempää. Nyt minun on käytettävä niitä mitä sattuu olemaan ja jätän pois vain selkeästi sellaiset kuvat, joista tulee paha mieli. Myönnän että muutamia kuvia on kyllä vähän siinä rajalla tälläkin hetkellä, mutta niiden kanssa nyt vain täytyy elää tai sitten nähdä se vaiva, että vaihdan kuvat.

Se mikä tekee tästä eettisyys-asiasta minulle ongelmallinen on se, etten tiedä asioista riittävästi. En tunnista kuvasta hevosen kipuilmettä, kouluratsastuskuvista osaan bongailla kyllä luotiviivan takana olevia hevosia, mutten muita ongelmia enkä varsinaisesti tiedä, onko mahdollista opettaa hevoselle korkea askellus ilman kipua aiheuttavia kepulikonsteja, vain muutaman asian mainitakseni. Ja lopulta päästään samaan asiaan, jota käsittelin tuossa edustavuus-tekstissäkin: kuvassa on aina vain se yksi silmänräpäys ikuistettuna. Se ei välttämättä kerro kaikkea tai mitään kuvan hevosen eettisestä tai epäeettisestä käsittelystä (toki joskus voi).

Jos tästä pitäisi muotoilla jokin kiva loppulause, se ehkä kuuluisi näin: käytän kuvia, joissa näkyvät asiat ovat ehkä ja toivottavasti mahdollisia toteuttaa hevosystävällisesti ja ilman kipua tai muuta epämukavuutta. Haluan uskoa parasta kuvista ja niissä näkyvien hevosten käsittelystä.

maanantaina, marraskuuta 07, 2022

Ponirotujen säkäkorkeudet

 Eri ponirodut ovat yleensä niitä, joilla on tiukimmat säkäkorkeusrajoitukset. Toisinaan väärä korkeus voi olla este jopa kantakirjaamiselle ja jalostuskäytölle. Niinpä VSN-tuomarina joudun toisinaan syynäämään myös korkeuksia, sillä rotumääritelmän vastaisuus on yksi hylkäysperuste.

© 995645/Pixabay

Kokosinkin tähän nyt jonkinlaista kokoelmaa eri ponirotujen ja vastaavien säkäkorkeusrajoituksista. Olen käyttänyt lähteinä seuraavia, lueteltu tärkeysjärjestyksessä:

  1. Suomalainen rotuyhdistys
  2. Kotimaan rotuyhdistys
  3. Muun maan rotuyhdistys
  4. Epäviralliset lähteet (erilaiset esittelysivut, Wikipedia yms.)

Joitain numeroarvoja on pyöristetty.

Amerikanminiatyyrihevonen: max. 96,52 cm (2)

Amerikanponi: 116,84 - 142,24 cm (2)

Amerikanshetlanninponi, modern ja modern pleasure: max. 116,84 cm (2)

Amerikanshetlanninponi, classic: max. 116,84 cm (2)

Amerikanshetlanninponi, foundation: max. 106,68 cm (2)

Ariegenponi: ihanne 145-155 cm (4)

Australianponi: max. 142,27 cm (2)

Connemaranponi: 128-148 cm, ylikorkeat tammat pääsevät esikantakirjaan (1)

Dalesponi: ihanne 142-146 cm (2)

Dartmoorinponi: max. 127 cm (2)

Eriskaynponi: 124-138 cm (2), ei tietoa onko kyseessä keskimääräinen korkeus, ihannekorkeus vai tarkoin rajattu korkeus

Exmoorinponi: orien ihanne 119,4 - 129,5 cm, tammojen ihanne 116,8 - 127 cm (2)

Fellponi: max. 142,2 cm (2)

Gotlanninruss: kantakirjattavat ponit 115-130 cm (1)

Hackneyponi: max. 147 cm (3, 4)

Haflinger: vaihtelee eri maissa: n. 145-152 cm, ei saa ylittää 155 cm, alaraja ehkä 137 cm (2, 3, 4)

Huzul: oriit 135-145 cm, tammat 132-143 cm (2), ei tietoa onko kyseessä keskimääräinen korkeus, ihannekorkeus vai tarkoin rajattu korkeus

Kaspianponi: keskimäärin 112-122 cm, yleensä yli 97 cm, ei mielellään yli 127 cm (3)

Kerry Bog Poni: oriit 102-117 cm, tammat 102-112 cm (2), ei tietoa onko kyseessä keskimääräinen korkeus, ihannekorkeus vai tarkoin rajattu korkeus

Konik: 130-140 cm (4), ei tietoa onko kyseessä keskimääräinen korkeus, ihannekorkeus vai tarkoin rajattu korkeus

Lewitzer: 130-148 cm, (4), ei tietoa onko kyseessä keskimääräinen korkeus, ihannekorkeus vai tarkoin rajattu korkeus

Newforestinponi: max. 148 cm (1)

Pohjoisnorjanponi: yleensä 125-145 cm (2)

Shetlanninponi: max. 107 cm (1)

Vuonohevonen: ihanne 135-150 cm, muttei varsinaisesti rajoitettu (2)

Welsh A: max. 121,9 cm (1)

Welsh B: max. 137,2 cm (1)

Welsh C: max. 137,2 cm (1)

Welsh D: min. 137,2 cm (1)

Ylämaanponi: max. 148 cm (2)