maanantaina, marraskuuta 28, 2022

Joulukalenterin paluu

Viime vuonna vietettiin joulutaukoa, toissa vuonna oli joulukalenteri ja niin on tänäkin vuonna! Sen harkintahan kuului myös uuden vuoden lupauksiin

© Larisa (Pixabay)
Kuva ei sinänsä liity mitenkään asiaan, mutta oli söpö ja jouluinen.

Tänäkään vuonna joulukalenterilla ei ole mitään erityistä teemaa vaan kirjoitan mistä sattuu (ja mitä sattuu). Toiveita saa esittää. Enhän minä mikään joulupukki ole, mutta aina voi vähän yrittää tuurata. Ja katsotaan mitä kaikkea sitä keksii.

Joitain valmiita aiheideoita on jo, kuten esimerkiksi rotuesittelyt enkä usko, että väriasioilta voi välttyä. Muutama off-topic -aihekin olisi, saa sitten nähdä viitsinkö kirjoittaa niitä. Ja joka tapauksessa vuosi 2022 alkaa olla vähitellen paketissa, joten jonkinlaista katsausta tähän vuoteen on syytä tehdä, vaikka kasvattilistaa ei ihan vielä joulukuussa suljetakaan.

Ei kommentteja: