Tämä postaus on neljäs osa tuohon alun perin Nintsun inspiroimaan aiheeseen: millainen on hyvä kuva virtuaalihevoselle. Olen käsitellyt jo realistisuuden, kuvan koon ja laadun, hevosen edustavuuden, ja nyt on vuorossa kuvan eettisyys. Tästä oltiin saada aikaan vanhanaikaista draamaakin, kun Keskustassa oli ketju aiheesta ja se levisi ht.nettiin anonyymien reposteltavaksi.
Minä olen tätä samaa asiaa pohtinut jo vuosi sitten tekstissä Virtuaalimaailma, eettisyys ja vastuu ja tuossakin sivusin jo tätä kuva-aihetta. Nintsunkin pointti asiassa on se, että hän haluaa nähdä käyttämissään kuvissa hyvinvoivia, tyytyväisen näköisiä hevosia. Niin minäkin, mutta...
Se nyt on selvää, että loukkaantuneista hevosista en halua käyttää kuvia. Vähän niitä minun saatavillani onkaan. Flickristä saattaisi löytyä ja Bob Langrishilla on joitain, mutta vaikka olisikin, niin ei. Siinä menee ihan selkeä raja enkä ole ainoa, sillä tämän 17 vuoden aikana virtuaalimaailmassa en muista yhdelläkään hevosella tällaisia kuvia nähneeni.
Sen sijaan kaikkien kuvien hevoset eivät ole yleiskunnoltaan ihan priimaa. On lihavia tai ainakin siltä näyttäviä hevosia, on joitain turhan hoikkia hevosia, on välillä vähän pitkiä kavioita. Nämä ovat koko lailla poikkeuksia, joita yritän vältellä, mutta joskus lipsuu. En pidä sitä minään tavattomana katastrofina, mutta eivät ne mitään varsinaisia ihannekuvia ole.
Sitten päästäänkin tähän inhokkiini eli hevosurheiluun, urheiluhevosiin ja aivan erityisesti näihin korkeasti askeltaviin (pääasiassa) yhdysvaltalaisiin show-hevosiin, saddleseatiin, askellajiratsastukseen ja sen sellaiseen! Se on piikki lihassani ja sitä pohdin jo tuossa aiemmassa tekstissäni. Yritän vältellä niitä kaikkein törkeimpiä ylilyöntejä, erityisesti tennesseenwalkerien big lick -kuvia, mutta muuten kyllä käytän erilaisia kuvia melko liberaalisti. Niinpä Ionicin hevosilta löytyy yhtä ja toista, kohotettuja häntiä, pitkiä kavioita, pitkävartisia kankikuolaimia, korkeaa askellusta, muutaman mainitakseni.
Täydellisessä maailmassa minulla toki olisi (kymmeniä) tuhansia kuvia rentoita seisovista ja vapaina liikkuvista hevosista, joita voisin käyttää hevosillani eikä minun tarvitsisi tätä miettiä sen enempää. Nyt minun on käytettävä niitä mitä sattuu olemaan ja jätän pois vain selkeästi sellaiset kuvat, joista tulee paha mieli. Myönnän että muutamia kuvia on kyllä vähän siinä rajalla tälläkin hetkellä, mutta niiden kanssa nyt vain täytyy elää tai sitten nähdä se vaiva, että vaihdan kuvat.
Se mikä tekee tästä eettisyys-asiasta minulle ongelmallinen on se, etten tiedä asioista riittävästi. En tunnista kuvasta hevosen kipuilmettä, kouluratsastuskuvista osaan bongailla kyllä luotiviivan takana olevia hevosia, mutten muita ongelmia enkä varsinaisesti tiedä, onko mahdollista opettaa hevoselle korkea askellus ilman kipua aiheuttavia kepulikonsteja, vain muutaman asian mainitakseni. Ja lopulta päästään samaan asiaan, jota käsittelin tuossa edustavuus-tekstissäkin: kuvassa on aina vain se yksi silmänräpäys ikuistettuna. Se ei välttämättä kerro kaikkea tai mitään kuvan hevosen eettisestä tai epäeettisestä käsittelystä (toki joskus voi).
Jos tästä pitäisi muotoilla jokin kiva loppulause, se ehkä kuuluisi näin: käytän kuvia, joissa näkyvät asiat ovat ehkä ja toivottavasti mahdollisia toteuttaa hevosystävällisesti ja ilman kipua tai muuta epämukavuutta. Haluan uskoa parasta kuvista ja niissä näkyvien hevosten käsittelystä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti