maanantaina, toukokuuta 29, 2023

Linkkimätä ja sen aiheuttamat ongelmat

Linkkimätä (engl. link rot) tai linkkirutto taitaa nykyään olla terminä suhteellisen vähän käytetty, mutta ilmiönä harmittavan yleinen. Yksinkertaisesti se tarkoittaa sitä, että linkki ei vie sinne, minne sen piti tai että linkin osoitteesta ei löydy enää mitään. Siis jokin sivu tai muu on kadonnut.

Virtuaalimaailmassahan tämä on tuttuakin tutumpaa. Käsi pystyyn, joka ei ole koskaan törmännyt kadonneeseen virtuaalihevoseen, virtuaalitalliin, kisakutsuun tai muuhun vastaavaan. Ei tainnut yhtäkään kättä nousta. Kadonneet hevoset ovat hyvinkin yleinen mieliharmi ja siitä on ihan seurauksia harrastamisen kannalta: laatuarvosteluissa hevosen suvun tai varsan toimimattomasta linkistä seuraa se, että kyseisen hevosen pisteet jäävät saamatta. Ymmärtääkseni asian korjaamiseen ei riitä edes VRL-profiilin linkki, ainakaan perinteisten kilpailuiden kanssa, mutten ole varma tästä. Se on sitten toinen keskustelu, että onko se oikein, että laatuarvostelut tietyllä tapaa rankaisevat hevosen omistajaa pistemenetysten muodossa asiasta, johon hän ei välttämättä voi missään määrin vaikuttaa.

Lähes vuosikymmen sitten kirjoitin jo ohjeita siihen, miten voi itse edesauttaa omien hevostensa sivujen pysymistä tallessa: Näin pidät hevosen sivut tallessa. Ironista sinänsä, että tuoltakin löytyy toimimaton linkki muinaiselle Virtuaalifoorumille. Mitään varsinaista viisastenkiveä sivujen säilyttämiseen ei kuitenkaan ole olemassa. Archive on hyvä ja se on toki toiminut 90-luvulta lähtien, mutta lopulta sekin on vain yksi internet-sivusto ja samalla tavalla sekään ei välttämättä ole ikuisesti toiminnassa. Tällä hetkellä se kuitenkin on paras konsti.

Kadonnut sivu ja toimimaton osoite on tietysti harmittava asia jo sinänsä, mutta se voi saada ikävämpiäkin piirteitä. Joskus tulee vastaan linkkejä, jotka vievät irtisanotulle domainille. Jos tuloksena tulisi vain 404-virhesivu, se ei olisi suuri ongelma, mutta kun jokin taho on mainostarkoituksissa tehnyt tästä domain-osoitteesta uudelleenlinkityksen (en tiedä mikä on oikea termi tähän) ja kaikki tälle domainille osoittavat linkit ohjataan mainossivulle, jolla ei ole mitään tekemistä alkuperäisen domainin sisällön kanssa. Jokin random-mainossivu nyt vielä ehkä menisikin, mutta kun pahimmillaan vastaan saattaa tulla aikuisviihdettä. Silläkin on toki paikkansa, muttei se virtuaalimaailmaan kuulu, jos minulta kysytään.

Tuorein murhe on reocities, muinaisen Geocitiesin jonkinlainen peili-sivusto. Näitähän oli Geocitiesin kaaduttua kolme kappaletta: oocities.com, geocities.ws ja tämä reocities. Koska näistä löytyi aina vähän eri sivuja, ei voinut keskittyä käyttämään vain yhtä. Reocities lakkasi toimimasta joitain vuosia sitten jo, mutta nyt reocities-sivuilta saa ensimmäisenä vastaansa selaimen varoituksen malwarea levittävästä sivustosta, jonne ei kannattaisi mennä. 

Lisäksi Google selvästi käy näitä läpi omissa palveluissaan ja esimerkiksi minä sain taannoin ilmoituksen kadonneita ahaltekejä listaavasta blogistani, että yksi postauksista on poistettu näkyvistä, koska se rikkoo Googlen yhteisösääntöjä. Tämän tarkempaa tietoa siitä, mikä varsinainen ongelma oli, ei tarjottu, mutta pystyin päättelemään, että kyseessä oli linkki reocities-sivulle. Poistin linkin ja pyysin postauksen uudelleenarviointia ja se palautettiin takaisin näkyville. Nyt tuli samanlainen viesti julkisesti jakamastani kadonneiden hevosten taulukosta, johon oli myös eksynyt reocities-alkuinen linkki. (Ja itse asiassa tätäkään postausta ei saatu julki, kun täällä oli mainittu reocities-piste-com, vaikkei se ollut edes linkki).

Kadonneista hevosista ja muista sivuista on tietysti harmia meille, mutta pornosivustot ja haittaohjelmat alkavat todellakin käydä meikäläisen huumorintajun päälle. Valitettavasti minulla ei ole ratkaisua asiaan. Yritän tietysti poistaa noita linkkejä Ionicista ja muilta talleiltani, mutta olisi tässä muutakin tekemistä.

maanantaina, toukokuuta 22, 2023

Virtuaalihevoset ja tekoäly

Tekoäly (artificial intelligence, AI) on ollut julkisessa keskustelussa kovasti tapetilla viime marraskuun jälkeen. Silloin julkaistiin Chat GPT, tekoälyä käyttävä chatbot, joka antaa hyvin uskottavan oloisia ja useimmiten päteviä vastauksia kysymyksiin ja se toimii suomeksikin. Tekoälyn käytössä nähdään paljon mahdollisuuksia, toki myös uhkia, mutta Chat GPT:n myötä voisi sanoa tekoälyn olevan nyt täällä, kaikkien saatavilla.

© Sujo26, Pixabay

Tekoälystä on alettu keskustella myös Keskustassa, mikä on toki luonnollista: emmehän me elä missään tyhjiössä. Keskustelu taisi alkaa alunperin tekoälyn avulla luoduista hevoskuvista ja sittemmin on sivuttu sen käyttöä myös tekstien luomisessa ja nimien keksimisessä. Todennäköisesti se taipuu aika moneen muuhunkin asiaan, mutta nämä kolme seikkaa lienevät ne tärkeimmät ja selkeimmät, mihin AI voisi tarjota auttavaa kättään virtuaalihevosmaailmassa.

Itse toivottaisin tervetulleeksi eritoten kuvia generoivan tekoälyn, joka hallitsisi rotu- ja sukupuolityypilliset hevoskuvat ja varsinkin värit. Haaveilen jo automaatista, josta saisi klikkailla rodun, sukupuolen, värin, mahdollisesti kuvatyypin (rakenne, ratsastus, laidun, pää jne) ja kenties joitain muitakin määreitä, ja saisin tulokseksi oikeanlaisen, kauniin ja parhaassa tapauksessa uniikin hevoskuvan. Ai että, sitten minua ei kyllä pitelisi erikoisvärien suhteen mikään! Sellainenkin voisi olla kiva lisä, että tähän yhdistettäisiin arvontakone: saisi syöttää hevosen vanhempien värit ja tekoäly arpoisi mahdollisista väreistä jonkin ja tekisi sille valmiin kuvan sitten.

Nimigeneraattorikaan ei olisi pahasta. Yhteen olen tutustunut jo ohimennen, mutta se epäonnistui Star Trek -testissä. Chat GPT saattaa toimia tässä paremmin. Testaillessani pyysin sitä keksimään englanninkielisen nimen oriille, jonka isä on Sleepy Walking ja emä Nyota Uhura (taktisesti jätin kasvattajatunnukset pois sotkemasta). Chat GPT:n ehdotus oli Starlit Dreamwalker. Voin kyllä sanoa, että on Ionicissa huonompiakin hevosennimiä kuin tuo ja ihan meikäläisen oman korvienvälin tuotantoa.

Vaan käyttäisinkö tekoälyä luonteiden kirjoittamiseen virtuaalihevosille? No, enpä tiedä. En minä niitä luonnekuvauksia ole liki kahdenkymmenen vuoden aikana kaivannut varsinaisesti. Kirjoittelen niitä pyydettäessä tai jos inspiraatio iskee. Tietysti voisin teettää homman tekoälyllä, mutten ole oikein varma siitä, että olisiko siinä varsinaisesti pointtia. Ehkä joissain tilanteissa.

Minulla ei ole siis henkilökohtaisesti mitään tekoälyn käyttöä vastaan. Ainoa mikä mietityttää varsinaisesti ovat tekijänoikeusasiat, sillä kenelle kuuluu AI:n luomien tekstien ja kuvien tekijänoikeudet? En ole perehtynyt tähän asiaan ja siksi valikoin tämänkin blogitekstin kuvitukseen varmasti luvallisen kuvan Pixabaysta sen sijaan että olisin teettänyt jonkin robottihevosen kuvan tekoälyllä. Varmuuden vuoksi ja epävarmuuden välttämiseksi, tapasi faija sanoa. Jään siis vielä odottelemaan tähän jonkinlaista selvyyttä.

Mutta virtuaalimaailmassa muuten voi tekoälyn käyttö aiheuttaa epäilyksiä ja ihan hyvästä syystä, ehkä. Monissa laatuarvosteluissa arvioidaan tekstejä, juuri niitä luonnekuvauksia, mutta myös sukuselvityksiä, päiväkirjamerkintöjä ja valmennuskertomuksia. Sanalla sanoen arvioidaan ja pisteytetään hevosen omistajan viitsimistä ja vaivannäköä. Jos nämä on teetetty tekoälyllä, vaivannäkö on aika minimaalista. Toisaalta nytkin teetetään näitä samoja tekstejä muilla sopivaa korvausta vastaan. Siinä mielessä asia ei ole uusi eikä se minun mielestäni poikkea tekoälyn käytöstä millään tavoin. Tekstin kirjoittaa joku tai jokin muu kuin hevosen omistaja. Tämä on kuitenkin ollut ymmärtääkseni kohtuullisen pienimuotoista, loppujen lopuksi. Tekoäly voisi tehdä tästä valtavirtaa. Onko se sitten hyvä vai huono asia ja miten laatuarvostelut suhtautuvat niihin (miten ne suhtautuvat nykyään muun kuin omistajan kirjoittamiin teksteihin?), niin sitä pitää kyllä pohtia.

Se, missä Chat GPT:n kaltainen suomenkieltä osaava tekoäly voisi tarjota auttavaa kättään, on tekstien laadun parantaminen. Jos se saisi ruovittua pois ne pienet inhoittavat lyönti-, yhdyssana-, pilkku- ja muut virheet, niin sekin olisi jo hyvä juttu, mutta jos se osaa tehdä tekstistä laadullisesti parempaa, niin sehän olisi vähintäänkin mahtavaa. Törmäilen joskus talleihin ja hevosiin, joiden tekstejä tekee pahaa lukea, mutta eivät ne omat tekstitkään aina niin huippuja ole.

Kuvien kanssa saattaa käydä lopulta siten, että valokuvien ja piirroskuvien rinnalle näyttelyihin tulee kolmas kuvatyyppi: AI-kuvat eli ne, jotka eivät ole oikeita valokuvia oikeista hevosista eivätkä kenenkään ihmistaiteilijan tekemiä. Se voisikin olla reilua varsinkin virtuaalimaailman piirtäjiä kohtaan, koska tekoälyä ja sen nopeutta vastaan on muuten varmasti paha pärjätä.

Jos pitäisi ennustaa, tekoäly tulee virtuaalimaailmaan mukaan tavalla tai toisella. Miten siihen suhtaudutaan, on sitten toinen asia. Mielipiteet varmasti jakautuvat, mutta toivon, ettei siitä tule mitään suurta kahtiajakautumista. Virtuaalimaailma ei ehkä kestäisi sitä, kun piirit ovat aika pienet jo nyt. Niinpä suosittelisin olemaan avoin tekoälyn käytön suhteen. Ja voi, jos joku todella saisi aikaiseksi tuon kuvailemani hevoskuvageneraattorin...

Ps. värigenetiikka-kysymyksissä Chat GPT ei vielä ihan loista. Kannattaa mennä kyselemään Keskustan värikeskustelusta ennemmin. Vai mitä sanotte tästä:

© Chat GPT

Pps. Chat GPT:n vääristä, mutta huvittavista vastauksista hevoskysymyksiin saisi varmaan oman postauksensa niistäkin. Ei ole vielä mikään hevosekspertti se!

maanantaina, toukokuuta 15, 2023

Lavender Fields

Katariina A:n Lavender Fields on uusi ja vielä keskeneräinen talli, mutta otan silti asiakseni esitellä sen blogissa, koska se on kovasti kiinnostava. Toivon lisäksi, että talli saa ilmaa siipiensä alle ja siitä tulee pitkäikäinen, toivottavasti suorastaan ikuinen talli.

Kiinnostavinta Lavender Fieldsissä ovat tietysti rodut. Heti lähtöönsä talli painottuu harvinaisiin ja kuulemma erityisesti kylmäverisiin. Loistava yhdistelmä, sillä moni kylmäverinen onkin harvinainen ja kylmäverisiä (poislukien suomenhevoset, vuonohevoset ja issikat, jos nämä luetaan kylmäverisiksi). Ja jo nyt, keskeneräisenäkin, hevosrotujen valikoima on niin laaja, että Ionic vaikuttaa tylsältä sen rinnalla! Auxois, muraközinhevonen, dölehevonen, perunpaso, kanadanhevonen, American Walking Pony, landesinponi, vain muutamia mainitakseni.

Toki sekaan mahtuu yleisiäkin rotuja. On arabianhevosia, welshejä, ratsuponeja, FWB:itä, trakehnereita ja niitä suomenhevosia. Eli siinäkin mielessä talli muistuttaa Ionicia, on vain valikoimaltaan laajempi. Tuntuukin vähän siltä että mitä tahansa etsitkin, niin kaikkea löytyy. Ja minä sitten rakastan tällaisia talleja! Voin kuvitella mielessäni jo sen sähköpostin, jolla on pituutta kuin joulupukin parralla: kymmenittäin astutuspyyntöjä ja vähintään pari tusinaa tilausvarsaa. Ehkäpä yritän vielä post scriptumissa kaupata muutamaa omaa kasvattia tallille.

Ulkoisestikin talli miellyttää. Okei, minä olen helppo: violetti väri ja kukkakuvio, niin olen myyty (toki myös muunväriset kukat kelpaavat ja väreistä sininen). Talli on tosi yksinkertainen tai itse asiassa niin yksinkertainen, että minua alkaa vähän hävettää Ionicin ja GA:n kanssa. Mitäpä sitä muuta tarvitsee kuin hevoslistan, kasvatussivun ja pääsivun. No, ehkä jonkinlainen info, jonne voi lykätä kaiken muun, jota ei halua pitää pääsivulla ja joka ei sovi muille sivuille. Valitettavasti talli sortuu virtuaalitallien ja vähän muidenkin sivustojen helmasyntiin: linkkien väri ei vaihdu kun sivulla on käyty. Ison rotu- ja hevosmäärän kanssa se olisi aika tärkeätä nähdä, missä on käynyt jo, kun selailee.

Siitä minulla ei ole vielä tietoa, millaista käyttöä hevosille aiotaan. Nähtävästi kaikki tai ainakin miltei kaikki ovat käyneet RMP:ssä ja siihen kuulemma jalostuskin nojaa. Sitten on toki jalostuskäyttöä, jota on ainakin jo aloiteltu. Moni nähtävästi kilpailee myös porrastetuissa, mikä on tietysti ison hevosmäärän kanssa helpompi ratkaisu kuin työläät perinteiset kisat. Kuvissa ei ole lähdetty tarpeettomasti hienostelemaan, vaan käytössä on tosi paljon kaikkea vapaastikopioitavaa eikä kaikilla todellakaan ole rakennekuvaa. Sen sijaan kuvien rodunmukaisuus on erinomaisella tolalla. Eli tässäkin mielessä se noudattelee varsin samoja linjoja kuin Ionic.

Kuten sanoin, toivotan Lavender Fieldsille pitkää ikää ja mainioita vuosia harvinaisten rotujen parissa. Minä ainakin arvostan kovasti tallia jo nyt!

maanantaina, toukokuuta 08, 2023

Millä roduilla saa kilpailla ARJ:ssä ja missä luokissa?

Silloin tällöin varsinkin porrastettujen puolella on harrastajille hieman epäselvää, mitkä rodut saavat osallistua mihinkin luokkiin. Koska VRL:n porrastettujen systeemiä ei ole erityisesti tehty roturajoitettua ARJ:tä varten, ei osallistujista karsita missään vaiheessa vääränrotuisia hevosia pois ja näin vääränrotuisella hevosella on mahdollista kilpailla ARJ-porrastettuja. Kuitenkin porrastetuissa luokissa pätevät samat säännöt kuin perinteisissäkin kilpailuissa.

ARJ:llä on olemassa oma rotulista, jota tulee siis noudattaa. Rotulista ei kuitenkaan kerro ihan kaikkea vaan erityisesti erikoisaskellajiluokista suurin osa on rajattu yhdelle tai muutamalle rodulle. Nämä rajoitukset mainitaan kyllä luokan nimen yhteydessä. Porrastettujen luokkalista löytyy VRL:stä.

Lähestyn tässä listassa kuitenkin asiaa rodun näkökulmasta. Jos siis omistat rodun x hevosen, tästä näet heti, missä luokissa se saa kilpailla ARJ:ssä, joko porrastetuissa tai perinteisissä kisoissa. 

Kilpailuluokat
Koska luokkia on niin paljon, olen niputtanut niitä seuraavasti:

  • Islanninhevosluokat: 
    • Helppo töltti (isl)
    • Töltti T.1 (isl)
    • Töltti T.2 (isl)
    • Helppo 4-käynti (isl)
    • 4-käynti V.1 (isl)
    • Helppo 5-käynti (isl)
    • 5-käynti F.1 (isl)
    • Kouluratsastus FS1 (isl)
    • Passikoe PP.1 (isl)
    • 250 metrin passijuoksu P.1 (isl)
    • Speedpassi P.2 (isl)
  • SDB/NSH-luokat: 
    • 5-käynti (sdb, nsh)
    • Slow gait (sdb, nsh)
    • Rack (sdb, nsh)
  • TWH-luokat: 
    • Nelitahtikäynti (twh)
    • Juoksukäynti (twh)
    • Keinutuolilaukka (twh)
  • MFT-luokka: 
    • Foxtrot (mft)
  • RMH-luokka: 
    • Amble (rmh)
  • Platform-luokka: 
    • Platform Walk (rmh, pasot)
  • Pasoluokat: 
    • Paso Largo (pasot)
    • Paso Corto (pasot)
    • Fino Clasico (pasot)
  • Mangalarga-luokat: 
    • Marcha Picada (mangalarga)
    • Marcha Batida (mangalarga)
  • Käyntiluokat: 
    • 3-käynti 
    • 4-käynti 
    • 5-käynti
  • Saddleseat-luokat: 
    • Classic pleasure / Classic pleasure driving / Classic country combination 
    • Country pleasure / Country pleasure driving / Country combination 
    • English pleasure / English pleasure driving / Informal combination 
    • Show pleasure / Show pleasure driving / Informal show combination 
    • Park / Park harness / Formal combination
  • Ajoluokat: 
    • Roadster 
    • Fine Harness 
    • Pleasure driving
  • Hackneyponi-luokat: 
    • Cobtail (hackneyponi) 
    • Road Pony (hackneyponi) 
    • Harness Pony (hackneyponi)
Rotulista
Tähdellä on merkitty ne rodut, joita VRL ei ainakaan nykyään rekisteröi. Nimien kirjoitusasu saattaa poiketa ARJ:n listasta, ne on muokattu VRL:n käyttämiksi.
  • Aasi: ajoluokat
  • American Bashkir Curly: käyntiluokat
  • American Miniature Horse: ajoluokat
  • American Walking Pony: käyntiluokat
  • Amerikanshetlanninponi: ajoluokat
  • Andalusianhevonen: saddleseat-luokat
  • Appaloosa: saddleseat-luokat
  • Ara-appaloosa: saddleseat-luokat
  • Arabialainen täysiverinen: saddleseat-luokat, ajoluokat
  • Arabo-friesian*: saddleseat-luokat
  • Buurinponi: käyntiluokat
  • Campolina: käyntiluokat
  • Colorado Ranger: saddleseat-luokat
  • Connemaranponi: ajoluokat
  • Dutch Harness Horse: saddleseat-luokat, ajoluokat
  • Euroopan miniatyyrihevonen: ajoluokat
  • Florida Cracker: käyntiluokat
  • Friesian Sport Horse: saddleseat-luokat
  • Friisiläishevonen: saddleseat-luokat, ajoluokat
  • Galiceño: käyntiluokat
  • Gaited Baroque: käyntiluokat
  • Gaited mule*: käyntiluokat
  • Georgian Grande: saddleseat-luokat
  • Hackney: saddleseat-luokat, ajoluokat
  • Hackneyponi: saddleseat-luokat, ajoluokat
  • Hispano: saddleseat-luokat
  • Islanninhevonen: islanninhevosluokat
  • Kalliovuortenhevonen: RMH-luokka, platform-luokka, käyntiluokat, saddleseat-luokat
  • Kentucky Mountain Saddle Horse: käyntiluokat
  • Lusitano: saddleseat-luokat
  • Mangalarga: mangalarga-luokat, käyntiluokat
  • Marwarinhevonen: käyntiluokat
  • McCurdy Plantation Horse*: käyntiluokat
  • Missourinfoxtrotter: MFT-luokka, käyntiluokat, saddleseat-luokat
  • Mongolianhevonen: käyntiluokat
  • Montana Travler*: käyntiluokat
  • Morab: saddleseat-luokat, ajoluokat
  • Morganinhevonen: saddleseat-luokat, ajoluokat
  • Moriesian: saddleseat-luokat
  • Mountain Pleasure Horse*: käyntiluokat
  • Muuli/muuliaasi: ajoluokat
  • National Show Horse: SDB/NSH-luokat, saddleseat-luokat, ajoluokat
  • North American Single-Footing Horse*: käyntiluokat
  • Paso Creole: käyntiluokat, platform-luokka, pasoluokat, saddleseat-luokat
  • Paso Fino: käyntiluokat, platform-luokka, pasoluokat, saddleseat-luokat
  • Perunpaso: käyntiluokat, platform-luokka, pasoluokat, saddleseat-luokat
  • Pintabian: saddleseat-luokat
  • Pohjoisnorjanponi: käyntiluokat
  • Racking Horse*: käyntiluokat, saddleseat-luokat
  • Saddlebred: SDB/NSH-luokat, saddleseat-luokat, ajoluokat
  • Spotted Saddle Horse: käyntiluokat, saddleseat-luokat
  • Tennesseenwalker: TWH-luokat, saddleseat-luokat
  • Virginia Single-Footer*: käyntiluokat
  • Walkaloosa: käyntiluokat, saddleseat-luokat
  • Warlander: saddleseat-luokat
  • Welsh-ponit (sektiot A-D, part-bredin status epäselvä): ajoluokat

Miten tätä listaa tulee lukea? Etsi ensin listasta rotu, jolla haluat kilpailla. Sen perässä lukevat ne luokat, joihin se voi osallistua. Ylemmästä kilpailuluokat-listasta löydät kaikki ne luokat, joita kuhunkin luokkaryhmään kuuluu. 

Jos sinulla on esimerkiksi islanninhevonen, saat kilpailla sillä kaikissa islanninhevosluokissa, muttet missään muussa. Esimerkiksi käyntiluokat 3-, 4- ja 5-käyntiluokat ovat issikoilta suljettuja, vaikka ovatkin melkein samannimisiä kuin issikoiden omat 4- ja 5-käyntiluokat. 

Pleasure driving
Ajoluokista pleasure driving on poikkeus: siihen saavat osallistua kaikki rodut, vaikka muut ajoluokat eivät olekaan kaikille avoimia. Puoliverisellä, suomenhevosella ja vaikka shirenhevosella tai batakinponilla voi siis kilpailla ARJ:ssä, jos haluaa! Kunhan osallistuu vain pleasure drivingiin.

maanantaina, toukokuuta 01, 2023

Mikä on kirjava?

Kirjavista hevosista, niiden eri kirjavuuskuvioista, miltä ne voisivat teoriassa näyttää ja miltä ne näyttävät käytännössä on puhuttu paljon erityisesti Keskustan värikeskustelussa. Tämä kirjoitus nojaakin paljolti muutamiin vastauksiin ja pohdintoihini, mitä olen tuolla Keskustassa esittänyt. Olen kirjoittanut asiasta myös blogissa eri näkökulmista (esimerkiksi Suuri sabinosekaannus, osat 1-4), mutta tästä en varsinaisesti, vaikka sitä on pariinkin otteeseen kyselty siellä ja täällä. 

Mikä on kirjava hevonen ja mikä taas on yksivärinen hevonen? Mitä voidaan nimittää kirjavaksi? Yksinkertainen kysymys, mutta yksinkertaista vastausta siihen ei ole olemassa.


© Pixabay

Genetiikan kannalta vastaus on suhteellisen yksinkertainen: jos hevosella on kirjavuusgeeni, se on kirjava, muuten ei. Kirjavuusgeeneinä on "perinteisesti" pidetty näitä ("perinteisesti" on lainausmerkeissä siksi, että eihän näitä asioita ole tunnettu tai tutkittu kovinkaan kauaa):

  • Tobiano
  • Frame (overo)
  • Splashed white
  • Sabino
  • Tiikerinkirjavuuteen liittyvät LP ja PATN1
  • (Valkomerkkisyys W)

Tuo valkomerkkisyys eli tunnettu harminkappale W kymmenine eri variantteineen on vähän kysymysmerkki, sillä "perinteisesti" sitä ei ole pidetty kirjavuutena. Alkuperäinen dominanttivalkoinen väritys oli kokovalkoinen ja sitten taas yleisin ja laajimmalle levinnyt variantti eli W20 ei näytä kirjavalta yleensä. Mutta joka tapauksessa W lisää valkoista väriä hevoseen ja lisäksi se on vielä sijoittunut samaan lokukseen tobianon ja sabinon kanssa, niin että on hyviä syitä pitää sitäkin kirjavuuskuviona.

Kuitenkin tämä genetiikan sinänsä selkeä jako kirjaviin ja yksivärisiin soveltuu aika huonosti reaalimaailmaan ja sitä kautta virtuaalihevosiin. Ensinnäkin, tosi harva reaalihevonen lopulta geenitestataan. Testit eivät ole ilmaisia ja väri ei ole sinänsä merkitsevä asia. Toki selkeästi kirjavat hevoset tunnistaa kirjaviksi ilman geenitestejäkin pelkästään ulkonäön perusteella. Tähänkään ei ihan aina voi luottaa, koska voi olla olemassa hevosia, jotka näyttävät kirjavilta, mutteivät ole sitä geneettisesti. Tällaisia ovat ainakin sopivasti sattuessaan ääriharvinaiset mosaiikki- ja kimeeri-tapaukset.

Yleensä murheenkryyneinä ovatkin ne kaikki rajatapaukset eli hevoset, joilla on isoja merkkejä, muttei kuitenkaan vielä "perinteistä" kirjavuutta. Ilman geenitestausta emme voi pelkästä ulkonäöstä tietää, onko jollain suurimerkkisellä hevosella vaikkapa W20 tai SW1 tai molemmat tai jotain muita kirjavuuskuvioita. Toisaalta olen monta kertaa sanonut, että itse uskon vielä siihen, että hevosella on mahdollista olla ainakin jonkin kokoisia merkkejä ilman kirjavuutta. En tiedä olenko oikeassa tässä asiassa, mutta merkkien muodostumiseen vaikuttaa perinnöllisten tekijöiden lisäksi jossain määrin myös sattuma tämänhetkisen tiedon perusteella.

Hankalaksi tämän nimitysasian tekee myös se, että on olemassa näitä hevosia, jotka ovat geneettisesti kirjavia, mutteivät näytä siltä. Suosikkiesimerkkini on nyt jo edesmennyt suomenpienhevostamma Vieno-Kaneli, joka on tietääkseni ihan testattu SW1:ksi ja on periyttänyt sitä varsoilleenkin. Tammalla itsellään on Sukupostin mukaan vain muutama hassu sekakarva, ei edes splashille tyypillisiä herasilmiä. Voidaanko tätä nyt sitten nimittää kirjavaksi, kun ei hevosessa ole näkyvää valkoista lainkaan, kas siinä pulma!

Näitä esimerkkejä on toki enemmänkin. Russiori Zidane Zojvide on homotsygootti eli samanperintäinen SW1, mikä tarkoittaa käytännössä sitä, että sekä sen isän että emän on molempien oltava SW1-kirjavia. Sen isällä on toisessa takasessa vähän valkeaa ruununrajassa ja emällä kuonopilkku, ei varsinaisesti kovin kirjavia siis noin ulkomuodoltaan.

Sitten on olemassa aina näitä perinteitä. Isomerkkisiä suomenhevosia ei yleensä ole nimitetty kirjaviksi, koska pitkään on ollut vallalla uskomus, ettei suomenhevonen ole kirjava tai ainakin kirjavuutta on pidetty merkkinä vierasverisyydestä. Kuitenkin nykytiedon mukaan suomenhevosista on löytynyt sekä tuo mainittu SW1 että W20. Sen sijaan Paint Horseilla kirjavuus on ollut aina tavoiteltua ja tietynlainen rodun tavaramerkkikin, ja niinpä siellä on kirjaviksi nimitetty niitäkin splashed whiteja ja sabinoja, joilla ei ole ollut suuria valkoisia laikkuja vaan ne ovat muistuttaneet enemmänkin isomerkkistä hevosta.

Täällä virtuaalimaailmassa emme ole sidottuja siihen, mitä kuvissa olevat hevoset oikeasti ovat väriltään. Jos meillä on kuva isomerkkisestä hevosesta, voimme sanoa sen olevan splashed white, sabino, jokin sopiva W-variantti tai sitten todeta, että tämä on yksivärinen isoilla merkeillä. Tietysti on mahdollista merkitä jokin hevonen vain kirjavaksi ja jättää tarkemmin määrittelemättä, että mikä kirjava se on. Jos haluaa realismista pitää kiinni, voi näitä asioita kysellä tuolla Keskustan värikeskustelussa, siellä on useampia harrastajia, jotka jaksavat pohtia näitä hankaliakin kirjavuusasioita.