Tekoälyn eettiset ongelmat

Tekstin kirjoittamisessa on käytetty apuna ChatGPT:tä, niin kornilta kuin se kuulostaakin.

Tekoäly nousi puheenaiheeksi Keskustassa taannoin ja puolesta-vastaan -keskustelu oli välillä kärjekästäkin. Se ei varsinaisesti yllättänyt ainakaan minua. 

Kirjoitin jo pari vuotta sitten tänne blogiin otsikolla Virtuaalihevoset ja tekoäly. Totesin tuossa tekstissä, että tekoäly varmasti tulee jossain muodossa uimaan virtuaalimaailmaan. Emme me elä missään umpiossa. Samoin esitin omasta puolestani vienon toiveen, ettei siitä kuitenkaan tulisi mitään suurta kahtiajakajaa, että olisi me hyvät ja fiksut ja nuo toiset tyhmät. Se olisi vahingollista virtuaalimaailmalle. En tiedä miten asiassa lopulta käy, kirjoittamishetkellä keskustelu osoittaa laantuneen.

En nyt puutu tässä tuohon keskusteluun tai tekoälyyn erityisesti virtuaalimaailmassa, vaan tekoälyn eettisiin ongelmiin yleisesti. Keskustelu nimittäin lähti kahden tekoälyyn liittyvän ongelman nimeämisestä (tekijänoikeudet ja sähkönkulutus), mutta eiväthän ongelmat niihin rajoitu. ChatGPT itse osasi listata peräti 8 eettista ongelmaa, joita tekoälyn käyttöön voi liittyä (oh the irony...):

• Vääristymät ja syrjintä
• Tietosuoja ja yksityisyys
• Väärän tiedon levittäminen ja manipulointi
• Läpinäkyvyyden ja vastuullisuuden puute
• Tekoälyn vaikutus työmarkkinoihin
• Tekoälyn käyttö asejärjestelmissä
• Ylivoimaisen tekoälyn, ts. superälyn riskit
• Eettisten sääntöjen ja lainsäädännön puute

Näiden lisäksi tunnistan itse vielä yhden eettisen ongelman: halpatyövoiman käyttö ja epäasialliset työolot tekoälyn kouluttamisessa ja koulutusmateriaalin seulonnassa. Tämäkään lista tuskin on kattava, vaan todennäköisesti asiaan liittyy muitakin ongelmia, joita en osaa ajatella itse tai jotka eivät ole vielä käyneet ilmi.

Käyn tässä läpi lyhyesti ja hyvin pintapuolisesti noita ongelmia tarkemmin. En ole mikään asiantuntija enkä varsinkaan tarjoa ratkaisuehdotuksia, koska ei minulla niitä ole. Saatan myös olla väärässä joissain asioissa. Vaikka käytinkin tuon listan kokoamiseen tekoälyä, minä en ole tekoäly. Ja voi se tekoälykin olla väärässä.

Tekijänoikeudet

ChatGPT:kin sen myönsi: tekoälyn kehityksessä ja käytössä voi syntyä tekijänoikeusrikkomuksia, ja nykyisiä tekoälymalleja, kuvageneraattoreita ja koodia tuottavia järjestelmiä on saatettu hyvinkin kouluttaa materiaalilla, joka on tekijänoikeuden suojaamaa. Jotkin tekoälymallit on toki koulutettu pelkästään avoimilla tai lisensoiduilla aineistoilla, mutta minään yleisenä käytäntönä tätä tuskin voidaan pitää.

Oikeudellisesti ei ole lainkaan selvää, onko tekijänoikeuden suojaaman materiaalin käyttö tekoälyn kouluttamisessa sallittua vai ei. Voidaan vedota USA:n ns. Fair Use -periaatteeseen, joka sallii tekijänoikeuden alaisten materiaalien rajoitetun käytön esimerkiksi tutkimuksessa ja analysoinnissa. Se, että meneekö tekoälyn kouluttaminen Fair Usen käyttötapauksiin, on kysymysmerkki. EU:ssa on oma teksti- ja datanlouhintadirektiivinsä, joka sallii tiettyjen materiaalien louhinnan tekoälyjen kouluttamiseen, mutta oikeudenhaltijat voivat erikseen kieltää sen.

Tekijänoikeuksiin liittyvät oikeudenkäynnit esimerkiksi OpenAI:ta vastaan ovat kesken, joten oikeudellista tulkintaa asioista ei vielä ole.

Ympäristövaikutukset

Tekoäly vaatii laskentatehoa, mutta en usko, että se ainakaan vielä on suurin sähkönkuluttaja ja sitä kautta hiilidioksidipäästöjen aiheuttaja ICT-alalla. Tulevaisuudessa siitä voi kyllä tulla se isoin sähkönkuluttaja. Tämä on yksi hyvä syy suosia päästöttömiä sähköntuotantotapoja.

ICT-ala vastaa 1,8-2,8 % maailman hiilidioksidipäästöistä /1/. Minulla ei ole lähdettä tähän väitteeseen, mutta olen jostain saanut sellaisen käsityksen, että suurimmat sähkösyöpöt olisivat video- ja audiostreamaus, kryptovaluuttojen louhinta ja ehkä myös internet-mainonta. Sähkönkulutuksen lisäksi suuret konesalit ja supertietokoneet vaativat vettä jäähdytykseen. /11/

Nyrkkisääntönä voidaan pitää sitä, että kaikki laskentatehoa vaativa asia, joka ei tapahdu omalla tietokoneella tai älypuhelimella, tapahtuu jossain muualla ja vie sähköä jossain muualla. Maailmassa on viitisen miljardia internetin käyttäjää, joten internetin sähkönkulutus on ihan merkittävä seikka. Jos oma sähkönkulutus huolettaa, kannattaa vilkaista Climate Impact Partnersin vähän jo vanhempi artikkeli The carbon footprint of the internet. Sieltä löytyy sähkönkulutuksen vähentämiseen käytännön vinkkejä, jotka ainakin maatiaisjärjellä kuulostavat ihan päteviltä.

Tietenkin tekoälyt kehittyvät myös tehokkaammiksi. Vastikään julkaistu DeepSeek on niin iso juttu nimenomaan siksi, että se on merkittävästi tehokkaampi kuin muut tekoälyt. Se vaatii vähemmän laskentatehoa /7/ ja pienempi laskentateho tarkoittaa pienempää sähkönkulutusta, mahdollisesti myös pienempää jäähdytystarvetta. Nimenomaan tehokkuutensa takia se on heilutellut siruvalmistaja NVidian osaketta, koska DeepSeek on toteutettu käyttäen halvempia siruja kuin NVidian parhaat. Mutta ennen kuin lähdet liputtamaan DeepSeekin puolesta, kannattaa lukaista vähän pidemmälle...

Vääristymät ja syrjintä

Tekoälyllä ei ole moraalia, sillä on vain se koulutusdatansa. Ja koska koulutusdata on peräisin ihmisten luomasta materiaalista, se sisältää erittäin todennäköisesti myös kaikki ihmisten ennakkoluulot ja syrjivät asenteet. Tämä voi johtaa eriarvoisuuden kasvuun ja suoranaiseen syrjintään. Koska toiminta ei ole läpinäkyvää, vääristymiä ja syrjintää tuskin voidaan osoittaa mitenkään. 

Tässä pelissä naiset ovat altavastaajina (eivät toki ainoita), koska karrikoidusti voidaan sanoa, että tekoälyä kehittävät miehet miehille. Teknologia nyt yleisestikin on kovin miesvaltainen ala ja se on näkynyt jo tähän mennessä useissa tapauksissa ihan ilman tekoälyäkin /8/ /9/ /10/. Tekoälyllä ei ole moraalia, muttei se ymmärrä tasa-arvostakaan mitään.

Tietosuoja ja yksityisyys

Luettelen tässä kolme otsikkoon liittyvää asiaa: koulutusmateriaalin mahdolliset yksityisyysloukkaukset, tekoälyn käyttö ihmisten valvonnassa ja tekoälylle syötetyn materiaalin tietosuoja. Lista tuskin on täydellisen kattava.

Kukaanhan ei voi taata, etteikö tekoälyn kouluttamiseen käytetty materiaali voisi sisältää henkilötietoja, kuten nimiä, osoitteita ja sähköpostiosoitteita. Näitä on todennäköisesti kerätty ilman käyttäjien suostumusta ja niiden poistaminen tekoälyjärjestelmistä voi olla hankalaa, ellei peräti mahdotonta. Miten tekoäly käyttää näitä tietoja, sitä ei tiedä kukaan.

Yritykset ja valtiot voivat käyttää ja käyttävätkin tekoälyä ihmisten seuraamiseen. On kasvojentunnistusta, työntekijöiden valvontaa, sensuuria ja muuta semmoista. Tähän ei suinkaan aina ole kysytty valvotuilta lupaa ja Kiinahan käyttää jo laajamittaista tekoälyvalvontaa kansalaisiinsa. Valvontaa on tietenkin tehty jo ennen tekoälyä, mutta se todennäköisesti tekee siitä paljon tehokkaampaa.

Tietosuoja kannattaa ottaa huomioon myös silloin, kun itse syöttää jotain tietoa tekoälylle. Siitä ei nimittäin ole minkäänlaisia takeita, mihin sisältö päätyy. Itse olen erityisen varovainen kaikenlaisten yrityksen sisäisten tietojen kanssa. Niitä ei ikinä lykätä minkään tekoälyn paranneltaviksi (ellei kyseessä ole yrityksen oma tekoäly, jonka ei ainakaan pitäisi vuotaa sinne syötettyjä tietoja yhtään mihinkään).

Väärän tiedon levittäminen, manipulointi ja propaganda

Tekoälyllä voidaan luoda helposti uskottavan näköistä sisältöä, joka ei kuitenkaan ole totta: valeuutisia, deepfake-videoita ja niin edelleen. Kun siihen lisätään sosiaalisen median algoritmit, on soppa valmis. Vaalivaikuttamistahan somessa on nähty jo /2/, tekoälyn lisääminen sekaan tekee siitä todennäköisesti entistä tehokkaampaa.

Ja nythän uutuutena on tuo kiinalainen DeepSeek, joka sensuroi itse itseään, kun kysytään Kiinan hallinnon epäkohdista /3/. Ei se toki suoraan valehtelemaan alkanut tuossa lähdeartikkelin videolla, mutta eipä sekään olisi yllättänyt sinänsä. Tekoälyhän tietää vain sen, mitä sille on kerrottu eikä se harrasta lähdekritiikkiä. 

Läpinäkyvyyden ja vastuullisuuden puute

Tekoälystä voi tulla ns. musta laatikko: se tekee päätöksiä, joiden perusteita ihmiset eivät täysin ymmärrä. Päätösten oikeudenmukaisuutta ja perusteluja ei välttämättä pystytä selvittämäänkään. Tämä on vakava asia, varsinkin yhdistyessään tuohon vääristymät ja syrjintä -kohtaan. Ja koska "vastuu" on tekoälyn, kukaan muu ei sitä vastuuta halua todennäköisesti ottaa.

Sinänsähän tässä ei ole mitään erityisen uutta, koska sama ongelma koskee jo sosiaalisen median algoritmeja. Yritykset eivät ole halukkaita avaamaan algoritmiensa toimintaa juuri millään tavoin, mutta ne vaikuttavat vahvasti siihen, mitä näemme selatessamme somea.

Tekoälyn vaikutus työmarkkinoihin

Voidaan tietysti keskustella, onko tämä varsinaisesti eettinen ongelma, mutta se nyt on tässä listassa joka tapauksessa. Asiasta on puhuttu jo kauan ja yleensä juuri pelottelu edellä: tekoäly vie työpaikkasi. Todennäköisesti työpaikkasi vie ihminen, joka osaa käyttää tekoälyä. Joka tapauksessa osaamistarpeet tulevaisuuden työelämässä voivat olla hyvin erilaiset kuin nyt ja se on tietysti aina ongelma yksilölle, mutta myös yhteiskunnalle.

Tekoälyn käyttö asejärjestelmissä

Tämä toki on mahdollisimman kaukana virtuaalimaailmasta, mutta riski joka tapauksessa. Tällä hetkellä autonomisissa asejärjestelmissä ihmisillä on edelleen päätösvalta voimankäytöstä (human in the loop -periaate), mutta sitä ei tiedä kukaan, että tuleeko näin olemaan jatkossakin. 

Kuka on vastuussa, jos tekoälyn ohjaama drooni hyökkääkin itsenäisesti jostain odottamattomasta syystä tai jonkin virheen takia? Tai jos tekoäly erehtyy kohteesta ja drooni pudottaa pomminsa oman puolen joukkojen päälle? Tai GPS-häirinnän takia drooni ei olekaan vastapuolen linjojen päällä, kuten se kuvittelee olevansa, vaan sairaalan kohdalla ja tekoäly päättää pudottaa pomminsa sinne? Jos ihmiset eivät saa kolmatta maailmansotaa aikaiseksi, tekoäly voi sen tehdäkin. Kyllä, olen välillä pessimisti.

Ylivoimainen tekoäly

Tämä saattaa kuulostaa scifi-hommilta enkä pysty ennustamaan, tuleeko siitä kenties totta joskus. Mutta mitä jos tekoälystä kehittyy tai kehitetään ihmistä huomattavasti älykkäämpi ns. superäly, ja mitä jos sen tavoitteet ovat ristiriidassa ihmiskunnan etujen kanssa? Tuleeko orjasta isäntä ja isännästä orja? Voisiko tekoäly likvidoida koko ihmiskunnan, koska eiväthän ihmiset yleisesti ottaen ole kovin viisaita? Ehkä tekoäly katsoo, etteivät nuo tohelot saa aikaiseksi kuin ongelmia (sodat, ympäristön saastuminen, ilmastonmuutos jne) eikä se välttämättä olisi edes väärässä. Ikävä tietysti meille.

Eettisten sääntöjen ja lainsäädännön puute

Tekoälyn kehitys on ollut nopeaa ja lainsäädäntö ei pysy perässä. Tätähän sivuttiin jo tuolla tekijänoikeus-kysymyksen kohdalla. Kansainvälinen sääntely on vaikeata, koska todennäköisesti aina on jokin maa, joka sallii jotain, jonka toiset kieltävät. Esimerkiksi EU ja USA saattavat päättää, että  autonomisissa asejärjestelmissä on sovellettava aina human in the loop -periaatetta (hatusta heitetty esimerkki), jolloin joku ihminen on loppukädessä vastuussa voimankäytöstä. Kiina, Venäjä tai Pohjois-Korea saattaa hyvinkin todeta, että ei koske meitä, me teemme täysin tekoälyyn perustuvia asejärjestelmiä.

Tekoälyä kehittävät yritykset ja niiden tarkoitus on tuottaa rahaa, ei tehdä hyväntekeväisyyttä, joten ne taatusti yrittävät estää tai ainakin jarruttaa kaikenlaista sellaista sääntelyn kehitystä, joka mahdollisesti pienentää tuottoja ja kehitysmahdollisuuksia. Koska näillä yrityksillä on rahaa ja valtaa, ne todennäköisesti pystyvät vaikuttamaankin lainsäädäntöön. Enkä usko, että yrityksillä on minkäänlaisia moraalisia ongelmia siirtää kehitystyötään tai myydä järjestelmiä maihin, joissa sääntely on vähäisempää tai olematonta, jos sieltä vain löytyy osaavaa työvoimaa. 

Halpatyövoiman käyttö ja epäasialliset työolot

ChatGPT:n aiempien versioiden ongelmana oli se, että se saattoi yllättäen tuottaa rasistista, väkivaltaista, seksististä tai muuta haitallista materiaalia. Tietenkin, sehän oli koulutettu internetistä poimitulla materiaalilla ja kyllä netistä tätä laatua löytyy. Kuten sanoin, tekoälyllä ei ole moraalia. Ongelman ratkaisuksi kehitettiin tekoälypohjainen mekanismi, joka tunnistaa haitallisen materiaalin ja torjuu sen /4/.

Mutta kuka sille mekanismille tarjoaa ne esimerkit, joita sen pitäisi osata tunnistaa ja torjua? Ihmiset tietysti. OpenAI ulkoisti homman kenialaiselle Sama-yritykselle. Työntekijät saivat kymmeniä tuhansia tekstinpätkiä, jotka piti lukea ja merkitä sisällön perusteella, voidaanko niitä käyttää tekoälymekanismin kouluttamiseen eli sisältävätkö ne haitallista materiaalia. Työntekijät saivat alle kahden dollarin tuntipalkan työstään.

Jo tuo tuntipalkka kuulostaa toki varsin vähäiseltä, mutta Keniassa se voi olla kohtalainen. En tiedä, mutta hyvät rahat Sama todennäköisesti kääri siitä välistä. Suurempi ongelma kuitenkin oli se, että läpikäydyt tekstit sisälsivät hyvinkin kuormittavaa materiaalia, kaikkea mitä nyt voi kuvitella löytyvän internetin pimeimmistä kolkista. Työntekijöiden henkiseen jaksamiseen ei juurikaan panostettu /5/.

Tekoälyyn liittyen tarjolla on myös uudentyyppistä alustatyötä, johon rekrytään ihmisiä Suomestakin. Esimerkiksi Outlier tarjoaa freelance-perustaista tietotyötä tekoälyn parissa. Osalla työntekijöistä palkat ovat melko alhaiset, osalla ihan hyvät, joten Outlieria ei voi suoraan syyttää halpatyövoiman käytöstä. Mutta sen kohdalla on raportoitu paljon muista ongelmista: tuntipalkka ei ollutkaan sitä mitä luvattiin, mitään ihmiskontaktia yritykseen ei ole, projekteista voidaan potkaista ulos yllättäen ilman selityksiä, valituksia ei juuri käsitellä, ohjeet voivat muuttua kesken kaiken. Hesarin artikkelissa haastatellun Outlierin työntekijän mukaan ihmiset ovat siinä yrityksessä koneiston osia ja sillä tavalla heitä myös kohdellaan /6/. 

Mitä ihmettä sitten pitäisi tehdä?

ChatGPT tarjosi näihin kaikkiin ongelmiin ratkaisuehdotuksia, mutta suurin osa ratkaisuehdotuksista perustui siihen, että pitäisi olla valvontaa, lainsäädäntöä ja halua kehittää vastuullista tekoälyä. No, eipä ole juuri näkynyt. Lainsäädäntö ja siihen liittyvä valvonta tulevat joka tapauksessa aina perässä, se kuuluu vähän niiden luonteeseen. Vastuullisuus noin yleisesti ei ole kovin muodikasta ja se jää turhan helposti taloudellisten seikkojen jalkoihin.

Me täällä virtuaalimaailmassa emme voi ratkaista näitä asioita, harmi kyllä (minulla ainakin olisi pari ideaa). Toisaalta tuntuisi vähän hullulta yrittää sulkea silmät tekoälyltä, kieltää sen käyttö kaikin tavoin ja yrittää olla kuin sitä ei olisi olemassakaan. Ei se sillä katoa. Minun ehdotukseni on se, että yritämme pysytellä kärryillä kehityksessä ja yrittää löytää ja jakaa toisillemme niitä vastuullisia tapoja käyttää tekoälyä. Jos sitä siis haluaa käyttää, pakkohan ei toki ole. Virtuaalihevosia on harrastettu yli 20 vuotta ihan ilman tekoälyä ja näin varmasti voi tehdä jatkossakin. 

Lähteet

1. Istrate, R. et al. Nature.com. The environmental sustainability of digital content consumption.

2. Wikipedia. Facebook–Cambridge Analytica data scandal.

3. Yle. Video osoittaa, kuinka sensaatioksi noussut kiinalainen tekoäly sensuroi tietoa – ja jää siitä kiinni.

4. Pulkkinen, J. HS. Chat GPT -tekoälyn taustalla halpa­työvoimaa: Työntekijät lukivat järkyttävää materiaalia alle kahden euron tunti­palkalla.

5. Perrigo, B. Time. OpenAI Used Kenyan Workers on Less Than $2 Per Hour to Make ChatGPT Less Toxic.

6. Storås, N. HS. Älykkäiden armeija. (maksumuurin takana)

7. Hukkanen, V., Mäntylä, J-M. Yle. Suomalaiset tekoälyasiantuntijat: Deepseek on yksi harppaus eteenpäin ja kohta tulee seuraava.

8. Eveleth, R. The Atlantic. How Self-Tracking Apps Exclude Women. 

9. Tatman, R. Gender and Dialect Bias in YouTube’s Automatic Captions.

10. Forman, J. et al. Automobile injury trends in the contemporary fleet: Belted occupants in frontal collisions.

11. Tekniikan maailma. Tekoälyllä on jano: jokainen 5–50 kysymyksen sarja ChatGPT:ltä kuluttaa puoli litraa vettä, tutkijat arvioivat.

Rotumääritelmä: mihin sitä tarvitaan?

Tämä postaus jatkaa viimeviikkoista teemaa eli rotumääritelmää. Mihin rotumääritelmää tarvitaan ja miksi se on niin tärkeä?

Teknisesti ottaen rotumääritelmä tarvitaan aina, kun jotakin eläintä arvostellaan. Jos halutaan, ettei rakennearvostelu ole sattumanvaraista, on oltava jokin ihanne, se määritelmän kuvaama yksilö, johon arvosteltavaa eläintä verrataan. Mitä paremmin yksilö osuu standardiin, sitä paremmat arvostelut se saa. Jos mitään määritelmää ei ole, voisi näyttelyn tulokset heittää vaikka nopalla.

Rotumääritelmien tarkkuudet eroavat kovasti toisistaan. Joillain koiraroduilla on saatettu kertoa ihan tarkasti määritellen tietyt rakenteen suhteet. Esimerkiksi bokserin kuononselän pituuden suhde kallon pituuteen tulee olla 1:2. Hevospuolella numeerisia arvoja harvemmin näkee, täällä käytetään yleensä epämääräisempiä sanamuotoja, kuten "Pää on runkoon nähden sopusuhtainen".

Vaikka rotumääritelmä on se rodun standardi, johon pitää nojata, se ei vielä tee rakennearvostelua erityisen helpoksi. Syynä on useimmiten juuri nuo epämääräisensorttiset kuvaukset. Jos kaikki, siis ihan kaikki rakennekohdat olisi ilmoitettu jotenkin mitattavissa olevina numeroina, arvostelu olisi helppoa. Sen kuin mittaisi vain ja toteaisi ihan faktana, että nyt ollaan määritelmän sallimissa rajoissa ja nyt ei. Siihen ei varsinaisesti edes tarvittaisi asiaansa perehtynyttä tuomaria. Mutta tällaista rotumääritelmään tuskin on, en ole itse ainakaan törmännyt koskaan sellaiseen. Joitain yksittäisiä rakennekohtia voidaan ilmoittaa tarkkoina numeroina, kuten tuo bokserien kuononselkä ja monien ponirotujen säkäkorkeusrajoitukset. 

Lisäksi rotumääritelmä ei yleensä ota kantaa siihen, mikä rakenneongelma on pienempi paha kuin jokin toinen. Rotumääritelmässä kuvataan vain se ideaali, mutta reaalimaailman eläimet eivät aina sitä ideaalia täytä kaikin osin. Koska niissä rotumääritelmissä on siis aina jonkin verran "ilmaa", tulkinnanvaraa, jää rakennearvostelussa jonkinlainen sija tuomarin taidolle, näkemyksille ja joskus jopa mieltymyksille. Siksi harvoin on olemassa mitään absoluuttista paremmuusjärjestystä arvosteltaville eläimille. Yksi tuomari palkitsee yhden eläimen ja toinen toisen, eikä kumpikaan ole välttämättä yhtään enemmän oikeassa kuin toinen.

Törmäsin asioita kaivellessani Suomen Snautserikerhoon, joka tarjoaa sivuillaan linkin kennelliiton viralliseen rotumääritelmään, mutta kerho on kirjoittanut myös kattavan tulkintaohjeen rotumääritelmälle. Tämä tulkintaohje on tosi perusteellinen ja siellä on oikein kuvien kanssa esitetty, mitä eri termeillä tarkoitetaan ja mikä on toivottu piirre, mikä epätoivottu piirre ja miksi. Ai että kun tämmöisiä tulkintaohjeita olisi tarjolla hevosroduillekin, arvostaisin!

Tämä on se syy, miksi rotumääritelmä on niin tärkeä. Ilman sitä ei ole olemassa pohjaa rakennearvostelulle.

Rotumääritelmä: mikä se on?

Tämä postaus sai inspiraationsa eräästä Keskustaan kirjoittamastani pitkähköstä tekstistä, jossa käsiteltiin sitä, mikä on varsinaisesti rotumääritelmä ja mikä on riittävä rotumääritelmä, kun jotakin uutta rotua halutaan lisätä VRL:n rekisteriin. Tämä blogipostaus ei käsittele nyt VRL:ää eikä sen rotulisäyskriteereitä vaan rotumääritelmää itseään. Koska minulla on asiasta paljon sanottavaa, jaan tämän postauksen muutamaan osaan, niin ette saa romaania luettavaksi kerralla.

Tässä ensimmäisessä osassa käsittelen sitä, mikä on rotumääritelmä.

Yksinkertaistetusti rotumääritelmä kuvailee rodun ihanteellisen edustajan: millainen se on ulkonäöltään, millaisia fyysisiä ominaisuuksia sillä on. Se voi sisältää myös vaatimuksia luonteesta, käytöksestä, periytymisestä, urheilusuorituksista tai jälkeläisnäytöistä. Rotumääritelmässä listataan usein myös niitä asioita, joita pidetään virheinä tai kokonaan hylkäävinä virheinä. Englanninkielinen termi "breed standard" tekee erityisen hyvin selväksi, että kyseessä on rodun standardi.

Aina rotumääritelmä ei ole pelkkä rakennekuvaus. Varsinkin koirarotujen puolella rotumääritelmä pitää yleensä sisällään lyhyen historiaosuuden. Sen tarkoitus on valottaa rodun alkuperää ja alkuperäistä käyttötarkoitusta. Koirien rotumääritelmissä kuvataan myös rodun käyttötarkoitus.

Rotumääritelmän laatii rotuyhdistys tai muu vastaava taho. Se ei ole mikään muuttumaton monoliitti, vaan sitä voidaan muuttaa vuosien saatossa, jos se nähdään tarpeelliseksi. Rotumääritelmää ei kuitenkaan lähdetä muuttamaan kevyin perustein, sillä se on tai ainakin sen pitäisi olla hyvin harkittu kaikkine sanamuotoineen. Yleensä kaiketi rodun emämaan tai vastuumaan rotuyhdistys on se, joka vastaa rotumääritelmän laatimisesta ja ylläpidosta. Joskus muiden maiden rotuyhdistykset saattavat lähteä joissain asioissa omille linjoilleen rotumääritelmän kanssa ja silloin yhdellä rodulla voi olla kaksi tai useampia toisistaan poikkeavia rotumääritelmiä.

Tästä esimerkkinä on kissarotu venäjänsininen. Se on hyväksytty rotu kaikissa kattojärjestöissä, mutta jokaisella järjestöllä on sille oma standardinsa. Nämä standardit ovat kehittyneet vuosien saatossa vähän sen mukaan, millaisia jalostuslinjoja kullakin alueella on ollut käytössä ja millainen on ollut paikallinen näkemys ja mieltymys rodusta. Tämä on sitten johtanut siihen, että venäjänsiniset jaotellaan usein kolmeen tyyppiin:

• skandinaavinen/eurooppalainen (FIFe- ja WFC-standardit)
• amerikkalainen (CFA- ja TICA-standardit)
• englantilainen (GCCF-standardi)

(lähde: Kissaliitto. Kasvatuksen tavoiteohjelma, venäjänsininen)

Tulin maininneeksi nuo tarkkaan harkitut sanamuodot. Rakennearvostelussa käytetään paljon erikoisalasanastoa ja yleensä myös rotumääritelmät ovat täynnä sitä. Tämä on tärkeätä, koska juuri näillä alan omilla termeillä pyritään mahdollisimman tarkasti kuvaamaan sitä eläimen ulkonäköä ja rakennetta.

Tämä erikoisalasanasto tekee rotumääritelmien kääntämisestä toiselle kielelle haastavaa. En tiedä, miten esimerkiksi Suomen kennelliitto tai Suomen kissaliitto ovat käännättäneet rotumääritelmiä vai onko kenties kansainvälisillä kattojärjestöillä jokin käännätyspalvelu. En usko, että  suomalaiset liitot olisivat lähteneet itse kirjoittamaan omia rotumääritelmiään alusta alkaen, vaan kyllä ne nojaavat emämaiden/vastuumaiden rotumääritelmiin.

Rotumääritelmän erikoissanasto ja tarkkuus vaatii käännökseltä paljon. Käännetty rotumääritelmä ei saa olla summittainen eikä vähän sinne päin, jos sitä on tarkoitus käyttää rodun standardina. Sen pitää olla mahdollisimman tarkka ja se taas vaatii alan erikoissanaston tuntemusta. Minä en tiedä kääntämisestä muuta kuin etten halua tietääkään siitä mitään, mutta reilu 10 vuotta sitten käänsin RBSH:n rotumääritelmän englanniksi tänne blogiin. Se oli kauhea duuni enkä välttämättä ole mitenkään ylpeä tuosta käännöksestä. Olin tuolloin nuori ja typerä, nykyään en lähtisi moista edes yrittämään. Onneksi tämä kuitenkin on virtuaalimaailmaa ja siis pelkkää leikkiä.

Connemaranponien säkäkorkeudet

Näitä eri rotujen säkäkorkeuksia ja niistä tehtyjä tilastoja olen esitellyt blogissa monta kertaa aiemminkin ja tällä kertaa vuorossa on connemaranponi.

Connemaranponin säkäkorkeus tulee reaalimaailmassa olla välillä 128-148 cm. Tätä korkeammat ponit voidaan merkitä kantakirjaluokkaan 2. Teoriassa kai myös tätä matalammat ponit voisivat kuulua samaan kantakirjaluokkaan, mutta käytännössä niitä tuskin on. Minä nimittäin katselin tuossa vähän myös reaalimaailman connemarojen säkäkorkeuksia. Mitään kattavaa tilastoa en lähtenyt Sukupostin säkäkorkeustietojen perusteella tekemään, sillä connemaroja on siellä tuhottomasti. Koostin sieltä kuitenkin jonkinlaista numerodataa, jossa oli otettu huomioon vuonna 1980 ja sen jälkeen syntyneet ponit. Näistä etsin tiettyllä säkäkorkeusvälillä olevia hevosia. 

Oreista selkeästi yli 90 % osuu välille 140-149 cm. 130-139-senttisiä on vain muutama prosentti ja tätä matalampia ei lainkaan. Ylikorkeitakin eli yli 150-senttisiä oli muutama prosentti.

Tammoista noin 77 % osuu myös välille 140-149 cm, mutta 130-139-senttisiä on noin 20 %. Alle 130-senttisiä on joitain, mutta prosenttiosuus jää alle prosenttiin. Tammoistakin löytyy prosentin verran 150-senttisiä tai sitä korkeampia.

Jos oikein ymmärsin, Yhdysvaltojen connemaranponiyhdistys on lähtenyt vähän omille teilleen säkäkorkeuden kanssa. Siellä hyväksyttävät rajat ovat n. 132-152 cm. Tosin sivuilla todetaan, että keskimääräisesti ponit osuvat haarukkaan n. 142-147 cm. Muiden maiden rotuyhdistykset noudattelevat tuota 128-148 cm rajoitusta, joka ilmeisesti on myös emäkantakirjan säkäkorkeusrajoitus.

Tässä on sitten kuvaajan muodossa Ionicin 81 connemaranponia (ponit on tilastoitu ennen kuin lähdin myymään niistä osaa pois):

Orien säkäkorkeudet vaihtelevat välillä 137-147 cm, keskiarvo on 143,69 cm. Tammojen vaihteluväli on 132-146 cm, keskiarvo 140,21 cm.

Sanoisin, että tosi realistissa arvoissa kyllä mennään Ionicissa. Ylikorkeita nyt en ole tavannut muutenkaan harrastaa, voisi tietysti joskus venyttää jostain kasvatista 148-senttinen. Paljon 140 sentin alle ei kannata mennä, nuo muutamat ponit siellä nyt ovat ja se on ihan ok niin.

—S

Rotuesittelyssä Royal Hanoverian Cream

Oikeastaan otsikko huijaa: tämä ei ole varsinainen rotuesittely vaan jonkinlainen historiakatsaus, jonka lähteisiin ei ole juurikaan luottamista, ne ovat kaikki jossain määrin epäilyttäviä. Tämä postaus perustuu pääasiassa Kathryn Kanen tekstiin (linkki lähteissä) ja oikeastaan tätä tulee lukea tarinana, jonka minä kuvittelen olevan mahdollisesti totta tai ainakin siellä päin. Lisäksi Royal Hanoverian Creamista (RHC) ei voida puhua varsinaisena rotuna vaan ehkä paras sana olisi käyttötyyppi. 

© The Library of Congress: Royal Progress, London, 1911 (LOC) (public domain)

Mikä Royal Hanoverian Cream on?

RHC oli Ison-Britannian kuninkaallisen hovin vaunuhevonen 1700-luvun alusta 1900-luvun alkuun. Se ei ollut varsinainen rotu, kuten sanoin vaan tosiaan tiettyä tarkoitusta varten kasvatettu tietynvärinen ja -tyyppinen hevonen. Sittemmin brittihovi vaihtoi vaunuhevosensa kotoperäisiin kimoihin (Windsor Grey), RHC:istä luovuttiin ja vähitellen ne katosivat. Niitä ei siis enää tiettävästi ole olemassa.

Royal-sana tuleekin sieltä: hevoset olivat nimenomaan kuningashovin hevosia. Mahdollisesti niitä toisinaan myytiin tai lahjoitettiin hovin ulkopuolelle, mutta vain ruunia. Oriit (jotka vaunuja vetivät) ja oletettavasti myös tammat (joista on todella vähän mitään tietoa) pysyivät tiukasti hovin hallussa.

Hanoverian ei tarkoita sitä, että niillä olisi mitään tekemistä nykyisen hannoverinhevosen kanssa. Ensimmäiset RHC:t tuotiin Britteinsaarille Hannoverista vuonna 1714 kun George I (suom. Yrjö I, 1660–1727), ensimmäinen Hannover-sukuinen Ison-Britannian kuningas peri valtaistuimen ja muutti Hannoverista Britanniaan.

Creamilla viitataan hevosten väriin, joka oli kuvausten mukaan kermanvaalea. Siitä puhun enemmän myöhemmin.

Historia ennen Britanniaan saapumista

Legendan mukaan Espanjan kuningatar Isabella (1451-1504) olisi lahjoittanut saksalaisille ritareille kermanvärisiä hevosia kiitoksena uskollisesta palveluksesta. Näitä hevosia pidetään todennäköisinä kantavanhempina RHC:lle ja värin puolesta se onkin uskottava väite. Palaan väriin myöhemmin. On tietenkin mahdollista, että hevosten alkuperä on jossain muualla, esimerkiksi Persian suunta mainitaan toisinaan. 

Näitä hevosia kasvatettiin vaunuhevosiksi Hannoverissa jo ennen kuin George I nousi valtaistuimelle Isossa-Britanniassa. Hannoverin vaaliruhtinatar Sofia, George I:n äiti, tiettävästi aloitti kermanväristen hevosten kasvatuksen vuonna 1653 Memsenin siittolassa. Mahdollisesti niitä kasvatettiin myös muissa siittoloissa, on mainittu mm. Herrenhausen ja Celle, joka perustettiin 1735. Tuohon aikaan vaunuhevosilla oli todellakin käyttöä ja ehkä Hannoverin hovi suosi juuri näitä erikoisemman värisiä hevosia näyttävyyden takia. Joka tapauksessa voisi kuvitella niiden olleen jonkinlainen "juttu" Hannoverissa, jos kerran Isoon-Britanniaan kuninkaaksi lähtevä George I halusi niitä mukaansa sinnekin.

Royal Hanoverian Creamit Britanniassa

RHC:t tulivat uudessa kotimaassaan heti käyttöön: tiettävästi ne vetivät kuninkaan vaunuja George I:n kruunajaisissa syksyllä 1714. Sama perinne jatkui ensimmäiseen maailmansotaan asti, mutta RHC:t eivät olleet pelkkiä kruunajaisvaunujen vetäjiä vaan niitä käytettiin muissakin tilaisuuksissa, oletettavasti myös kuninkaan ja kuningasperheen yksityisinä vaunuhevosina ja kenties ratsuinakin. Tässä vaiheessa Britanniassa oli todennäköisesti vain oreja, sillä RHC:itä kasvatettiin edelleen Hannoverissa ja hevosia tuotiin sieltä tarpeen mukaan hovin käyttöön. 

Sitten tuli Napoleon, joka 1800-luvun alun sotaretkillä, mahdollisesti vuonna 1803, alkoi uhata myös Hannoveria ja sen siittololoita (niitä oli ilmeisesti useampia). Parhaat RHC-tammat ja -oriit pelastettiin Britteinsaarille ja ne sijoitettiin ensin Cumberland Lodgeen, Windsor Parkiin ja myöhemmin Hampton Courtiiin. Napoleon mahdollisesti takavarikoi Hannoveriin jääneet creamit itselleen ja kuin iskuna vasten vihaamansa George III:n kasvoja käytti niitä omissa kruunajaisissaan. Toisten lähteiden mukaan Napoleonin ja keisarinna Joséphinen vaunuja veti kahdeksan ruunikkoa, joten tiedä sitten miten asia oli. 

Isossa-Britanniassa RHC:t olivat kuningashovin näyttävimpiä vaunuhevosia, joita käytettiin kaikissa kruunajaisissa ja muissa tilaisuuksissa, joissa valtion vaunujen eteen tarvittiin kuninkaallisten arvoiset vetohevoset. Hautajaisissa saatettiin kuitenkin käyttää mustia hevosia. RHC:istä näkee vilahduksia maalauksissa, valokuvissa ja harvoissa, mustavalkoisissa videopätkissä, joita on tehty ja otettu Ison-Britannian hovitilaisuuksista. Esimerkiksi tämän tekstin kuvituskuva on otettu George V:n kruunajaisissa vuonna 1911. YouTubesta löytyy lyhyt videopätkä kuningatar Victorian timanttiriemujuhlasta vuodelta 1897 ja kohdasta 0:32 eteenpäin videolla näkyy kuningatarta itseään vetävä valjakko: 8 vaaleata hevosta, kaikki Royal Hanoverian Creameja.

Politiikka tuhosi Royal Hanoverian Creamit – mutta oliko se ainoa syy?

RHC:n kohtaloksi Isossa-Britanniassa koitui ensimmäinen maailmansota, joka alkoi 1914, tasan 200 vuotta sen jälkeen kun George I:stä tuli saarivaltakunnan ensimmäinen Hannover-syntyinen kuningas. Maailmansota nostatti vahvaa saksalaisvihaa Britteinsaarilla ja siinä rytinässä myös kuningassuku muutti sukunimensä saksalaisperäisestä Saxe-Coburg-Gothasta peribrittiläiseksi Windsoriksi.

Koska kaikesta saksalaisesta haluttiin päästä eroon, ei ehkä nähty enää soveliaaksi että saksalaissukuiset hevoset vetäisivät hovin vaunuja. Ne päätettiin korvata Windsor Grey -hevosilla, brittiläissyntyisillä kimoilla. Vuonna 1921 hovin viimeiset RHC:t myytiin huutokaupassa ja yksilöt hajaantuivat pitkin valtakuntaa, kenties ajan mittaan pitkin maailmaakin. Ainakin Sir Garrard Tyrwhitt-Drake yritti jatkaa RHC:ien kasvatusta, mutta muutamassa vuosikymmenessä niiden määrä hiipui olemattomiin ja ne katosivat Britteinsaarilta.

Saksalaisviha ei välttämättä ollut ainoa syy RHC:ien häviämiseen. Itse asiassa se saattoi vain olla viimeinen naula RHC:n arkkuun. Koska Hannoverista ei oltu saatu uutta verta enää vuosisataan, Hampton Courtin RHC-kanta oli pieni ja sisäsiittoinen. Jalostus oli vaikeata ja hevosten laatu kärsi. Jos hevoset olivat pearl-värisiä, kuten tällä hetkellä uskottavin teoria kuuluu, se tuotti oman ongelmansa. Pearl-värien jalostaminen on hankalaa, sillä pearl-värisen hevosen risteyttäminen tumman hevosen kanssa tuottaa aina tumman varsan, joka toki kantaa pearl-geeniä piilossa, mutta tuolloin ei perinnöllisyydestä tiedetty vielä juurikaan mitään. On siis oletettavaa, että RHC:eja risteytettiin vain keskenään.

Mitä tapahtui manner-Euroopan kermanvärisille hevosille?

Tiedonmurusia kermanväristen hevosten kasvatuksesta erityisesti Saksan alueella vilahtelee siellä täällä. Ne eivät siis välttämättä olleet pelkästään Hannoverin juttu vaikka toki Hannoverista on voitu myydä, lahjoittaa tai vaihtaa hevosia muualle. Vuonna 1724 Beberbeckin siittolasta tuli hovisiittola ja siellä kasvatettiin "kultaisia hevosia", mutta ne saattoivat olla voikkovärisiä. Vuonna 1728 kermanvärinen ori Eutiner tuotiin Herrenhausenin siittolaan ja siitä muodostui ilmeisesti tärkeä siitosori.

Napoleon ei ilmeisesti takavarikoinut kaikkia kermanvärisiä hevosia Ranskaan vaan osa saattoi jäädä Hannoveriin. Joka tapauksessa ainakin Herrenhausenin siittolassa jatkui jonkinlainen kermanväristen hevosten kasvatus. Lopun niistä teki tiettävästi joko natsi-Saksan hallinto tai toisen toisen maailmansodan tuhot yleisesti.

Mahdollisesti ainakin joitakin kermanvärisiä yksilöitä säilyi hengissä Saksassa ja ehkä niitä yritettiin vielä pelastaakin, mutta kannan pienuus johti sisäsiittoisuuteen ja elinvoiman hiipumiseen. Todennäköisesti jo 60-luvulle tultaessa kaikki alkuperäiset RHC:t tai niiden kaltaiset hevoset olivat kadonneet.

Ranskaankin niitä kermanvärisiä hevosia päätyi siis Napoleonin matkassa, mutta mitä niille tapahtui ja säilyikö siellä kermanvärisiä linjoja, on täysi kysymysmerkki. Löysin yhden epämääräisen lähteen asiasta (Susanna Forrest), mutta siinä sekoitetaan iloisesti cremellot sekaan enkä tiedä mitä tuosta tulisi ajatella.

Väri

Täyttä varmuutta RHC:ien väristä saadaan tuskin koskaan, mutta niitä on hyvin syin epäilty pearleiksi. Aikalaisten kuvausten perusteella ne eivät olleet voikkovärisiä. Peitinkarvan väriä kuvattiin pääasiassa norsunluunväriseksi tai jonkinlaiseksi vaalean oranssinruskeaksi, ei niinkään keltaiseksi. Jouhet olivat tummemmat, keltaruskeat ("caramel"). Iho oli vaaleanpunertava, mikä sulkee yksinkertaiset voikkovärit pois. Silmätkin olivat vaaleat, mutta niiden varsinaisesta värisävystä on paljon erilaisia käsityksiä. Tämä kaikki istuisi pearliin paremmin kuin voikkoväreihin.

Pearlista tekee loogisen vaihtoehdon se, että sitä todistettavasti esiintyy Iberian niemimaan hevosilla ja espanjalaisista juurista RHC:n oletetaan polveutuvankin. Olisi siis ihan mahdollista pearl-värityksen tulla sieltä. Lisäksi pearlia on nyt myöhemmin löydetty irlannincobeilta ja muilta lähisukuisilta hevosilta, jotka ovat kotoisin Britteinsaarilta. Ne polveutuvat vaeltavaa elämää viettävien romanien vankkurihevosista ja on mielestäni mahdollista, että hovista poismyytyjä RHC:itä tai niiden jälkeläisiä päätyi heille.

Pearlin puolesta puhuu mahdollisesti myös se, että väritys on niin tyystin kadonnut sittemmin. Sivusin tätä perinnöllisyys-aihetta tuolla jo kertaalleen: väritys tosiaan katoaa kun hevosia risteytetään ei-pearlien kanssa. Tietenkin pearl voi tupsahtaa yllättäen uudestaan näkyviin, jos kaksi kantajaa risteytetään keskenään ja tähdet ovat sopivassa asennossa. Kannan pienuus ja hajaantuminen selittänee sen, miksi väri näyttäisi kadonneen kokonaan.

Voisivatko RHC:t olla samppanjanvärisiä? Värin kuvaukset sopisivat kyllä samppanjaväreihinkin. Jos samppanja olisi kulkeutunut jotain kautta Amerikan mantereelle ja kadonnut sittemmin Euroopasta? En sano että se aivan varmasti olisi ehdottoman mahdotonta, mutta kyllä se melkoisen epätodennäköiseltä vaikuttaa. Yhdysvalloissa ensimmäiset viitteet samppanjavärisistä hevosista ovat 1900-luvun alusta, ennen kuin brittihovi luopui RHC:istään. Tietenkin niitä olisi voinut tulla siirtolaisten mukana suoraan Saksan alueelta. 

Samppanjan olisi kuitenkin pitänyt kadota tyystin Euroopan mantereelta sittemmin. Ei sekään aivan täysi mahdottomuus olisi, koneellistuminen pudotti hevosten määrää rajusti ja samalla on voinut kadota myös värejä. Pidän silti pearlia todennäköisempänä vaihtoehtona, ainakin sille on olemassa loogisemmat perusteet.

Rakenne ja muut ominaisuudet

RHC:n ulkonäöstä puhuttaessa mainitaan lähes poikkeuksetta sen kyömy pää. Muuten niitä kuvataan melko raskastekoisiksi, kevyen kylmäverisen tyyppisiksi, voimakkaiksi mutta silti eleganteiksi hevosiksi. Lisäksi niiden jouhet on mainittu kihartuviksi ja runsaiksi. Olettaisin itse niiden olleen ainakin jossain määrin barokkihevosten tyyppisiä. Säkäkorkeus lienee ollut yleensä jossain 160 cm:n tienoilla, mutta suurempiakin yksilöitä on saattanut olla.

Luonteeltaan RHC:ien tuli olla erittäin hyväluonteisia ja rauhallisia, mikä tietenkin on loogista kun ottaa huomioon niiden tärkeimmän käyttötarkoituksen: kuninkaallisten vaunujen vetämisen seremonioiden yhteydessä.

Royal Hanoverian Creamit nykypäivänä ja virtuaalimaailmassa

RHC:t ovat kadonneet peruuttamattomasti, sille ei voi mitään. Toki Yhdysvalloissa perustettiin ilmeisesti jo 80-luvulla International Royal Hanoverian Cream Horse Registry, mutta sen rekisteröimät hevoset ovat kaiketi olleet pääasiassa samppanjavärisiä American Cream Drafteja. Niistä ei kuitenkaan tule oikeita RHC:eja vaikka niitä miten sellaisiksi väitettäisiin.

Virtuaalimaailmaan Royal Hanoverian Creamiksi nimetty hevosrotu tuli viime vuoden puolella. Se poikkeaa alkuperäisestä RHC:stä jonkin verran. Ensinnäkin sen tulisi olla samppanjanvärinen, ei välttämättä siis pearl, vaikka pearlia rodusta löytyy kyllä, kuten tosi monia muitakin diluutioita. Se on periaatteessa risteytysrotu, jonka kantarotuina ovat American Cream Draft yhdistettynä andalusianhevoseen tai lusitanoon. Muitakin barokkirotuja voitaneen käyttää jalostuksessa. Tämänhetkiset virtuaali-RHC:t ovat selkeästi barokkityyppisiä, melko raskaita sellaisia ja ne ovat myös pääasiassa ratsuja, eivät valjakkohevosia. Kenties virtuaali-RHC:iin tulevaisuudessa syntyy myös valjakkopainotteisia linjoja, mutta toistaiseksi päälajit ovat kouluratsastus ja historialliset lajit.

Lähteet

• Boniface, Katrin. Horse Power: Social Evolution in Medieval Europe. https://scholarworks.calstate.edu/downloads/qb98mg704
• Forrest, James. The Royal Mews. https://www.victorianvoices.net/ARTICLES/EM/EM1892A/EM1892A-RoyalMews.pdf
• Forrest, Susanna. The Cremellos of Versailles. https://susannaforrest.blog/2014/12/12/the-cremellos-of-versailles/
• International Champagne Horse Registry. An attempt at tracing the origins of the Champagne color gene. http://www.ichregistry.com/history.htm (täällä on valokuvia)
• Kane, Kathryn. Royal Hanoverian Creams. https://regencyredingote.wordpress.com/2010/04/30/royal-hanoverian-creams/
• Kathman, Lesli. The Equine Tapestry.
• Royal Collection Trust. State Horses. https://www.rct.uk/collection/themes/Trails/royal-mews/state-horses (hyvä vesivärityö RHC:ista)
• Royal Garden. Kasvatus. https://royalgardens.boards.net/thread/5/kasvatuksesta
• Muut määrittelemättömät lähteet

Hopea- ja hallakkovärit reaalimaailman tennesseenwalkereilla

Tennesseenwalker tunnetaan virtuaalimaailmassa värikkäänä rotuna. Siltä löytyy ainakin näitä värejä:

• Voikkovärit (sekä yksinkertaiset että kaksinkertaiset)
• Samppanjavärit
• Tobiano-kirjavuus
• Sabino SB1
• Päistärikkö
• Kimo
• Splashed white SW1
• Hallakkovärit
• Hopeavärit

Keskityn tässä noihin kahteen viimeksimainittuun, hallakko- ja hopeaväreihin. Joskus 15+ vuotta sitten niiden esiintyminen walkereilla oli mysteeri ja muistan itse pitäneeni niitä epätodennäköisinä, kenties jopa kokonaan puuttuvina väreinä. Kun ei niitä missään kuvissa tullut vastaan ikinä!

Sittemmin olen kyllä törmännyt molempiin väreihin reaalimaailmassa. Ne ovat harvinaisia, sillä molemmat tulevat ehkä vain parista kantatammasta. Tein pientä kaivelua netissä ja All Breed Databasessa ja onnistuin jäljittämään molempia värejä 1960-luvulle asti, mutta sitten jäljet päättyvät. Olettaisin että tällä hetkellä elossa olevien hallakko- tai hopeaväristen tennesseenwalkerien lukumäärä lasketaan korkeintaan kymmenissä.

Hallakkovärit

Hallakkoväreille löysin yhden selkeän kantatamman, vuonna 1966 syntyneen Midnight Adiosin. Sekään ei sinänsä ole varma, koska kuten tamman infossa lukee, se on rekisteröity ruunivoikkona, jolla on "punaiset jouhet". Tämä on tulkittu punahallakoksi. Tamman isä on merkitty mustaksi ja kuvan perusteella siltä näyttääkin. Emän värinä on ruunikko ja pidemmältä suvusta ei hallakkomerkintöjä löydy. Ei sieltä löydy ruunivoikkojakaan, joiden voitaisiin arvella olevan väärintunnistettuja ruunihallakoita. Sen sijaan jo parista seuraavasta polvesta löytyy päistärikköjä ja kimoja, joiden pohjaväristä ei aina voida sanoa varmaksi mitään, kimoilla varsinkaan.

Toinen vähemmän selkeä kantatamma on Dun Royally Blu My Chance, syntynyt 2007 ja on väriltään mustanvoikonhiirakko. Sen suvusta ei löydy sen tarkemmin mitään vihjettä hallakkoväreistä, mutta toki sen emälle ei ole tietokantaan merkitty väriä lainkaan ja isä on perlino, jonka alle voi piiloutua yhtä ja toista. Kauempaa suvusta ei löydy hallakkovärisiksi merkittyjä hevosia, mutta ruunivoikkoja kyllä ja on sielläkin päistärikköjä. Puhumattakaan nyt siitä, että punahallakon erottaminen rautiaasta voi olla joskus vaikeata eikä sitä välttämättä olla osattu edes tehdä menneinä vuosikymmeninä.

Dun Royally Blu My Chance itse on jättänyt pari hallakkoväristä varsaa, mutta punahallakosta oriista, jonka värilinjan pystyy johtamaan Midnight Adiosiin. Dun Royally Blu My Chancen väitetään kuitenkin olevan testattu Dd eli jostain se väri tulee. Midnight Adiosia suvusta ei löydy, mutta kylläkin sen isä Midnight Sun, tosin sen tuomitsin jo kertaalleen mustaksi kuvansa perusteella. Vähän mysteeritapaus tässä, mutta on sanottava, että tällaisessa kaivelussa on tosi paljon epätarkkuustekijöitä: puuttuvat värit, virheellisesti tunnistetut värit, virheelliset sukumerkinnät ja niin edelleen.

Hopeavärit

Hopeageeni on vielä hallakkoakin piilottelevampi tapaus, sehän ei näy rautiaassa sitäkään vähää kuin hallakko. Lisäksi hopeanmustat ja -ruunikot saattavat mennä rekisteriin raudikoina (muistamme tässä kohdin suomenkielisen nimityksen kanelinrautias, josta luovuttiin kun tajuttiin ettei kyseessä olekaan rautias). Kun siis mainitsin tuossa aiemmin niistä epätarkkuustekijöistä hallakoiden suhteen, niin täsmälleen samat ongelmat tulevat vastaan hopeavärienkin periytymislinjoja seuratessa.

Hopeaväreillekin löysin kaksi potentiaalista kantatammaa. Vanhempi niistä on hopeanruunikoksi väitetty Sun Dust Doll (1966), joka juurikin on tietojen perusteella rautiaaksi merkitty rekisteriin. Sen molemmat vanhemmat on merkitty rautiaiksi, mutta on tosiaan syytä olettaa että niistäkin jompikumpi on väärin tunnistettu hopeanruunikko tai hopeanmusta. Kahdesta rautiaastahan ei voi syntyä muuta kuin rautias noin muuten.

Toinen tamma on pari vuotta nuorempi, vuonna 1968 syntynyt Diamond Mine. Sekin on rekisterissä raudikkona, mutta ilmeisesti ennemmin hopeanmusta. Näillä kahdella tammalla ei ole mitään merkittävän läheisiä yhteisiä sukulaisia. Tuo hallakkovärien kohdalla mainittu musta ori Midnight Sun kyllä kummittelee molempien suvuissa, mutta jos oriilla on yli 2500 jälkeläistä, niin se on ollut aikanaan todella käytetty ja suosittu ori. En siis usko että sillä olisi mitään tekemistä hallakko- tai hopeavärien kanssa.

Näiden esiteltyjen tammojen lisäksi voi löytyä muitakin kantahevosia, en väitä kääntäneeni jokaista kiveä metsästäessäni hopeaväristen (tai hallakkoväristenkään, sen puoleen) walkereiden sukuja. 

– S

Virtuaalimaailma, eettisyys ja vastuu

Olen pohtinut tätä aihetta ja tästä kirjoittamista valehtelematta jo vuosia enkä vieläkään saa aikaiseksi muuta kuin sekavan puoli-aggressiivisen postauksen, josta on turha etsiä minkäänlaista ratkaisuehdotusta tai edes punaista lankaa. Aiheena on vaatimattomasti virtuaalimaailma ja etiikka tai sillä työnimellä aihe nyt minun päässäni on pyörinyt vaikka etiikka ei välttämättä ole se kaikkein osuvin termi tähän. Nyt kuitenkin aihepiiri on noussut esille muuallakin ja teksti on pakko saada koneesta ulos.

Ensimmäinen (muistaakseni) sysäys asiaan oli Nintsun vuonna 2018 kirjoittama blogiteksti Virtuaalikoirat ja eettinen pulma, jossa hän pohti sairaaksi jalostettuja koirarotuja ja sitä, että miten eettistä ylipäänsä on omistaa tällaisia virtuaalimaailmassakaan vaikka periaatteessa rodusta tykkäisikin ja virtuaalikoirat eivät kärsi. Kommentoin sitä jo tuolloin pääasiassa tennesseenwalkerien ja big lick -hevosten näkökulmasta, jota olin miettinyt suunnilleen kai siitä asti kun itse aloitin kirjoittamisen blogissa tekstillä Walkerit ja soring.

Alkusyksystä lusikkansa soppaan työnsi Pölhö kirjoittaessaan myös eettisestä harrastuksesta ja siitä, että jos kuvitteellisessa maailmassa tekee jotakin, onko se ja tulkitaanko se saman asian ihannoimiseksi ja tukemiseksi myös reaalimaailmassa. (Tarina-asiaan minulla on vastaus: kirjoitettuja hahmoja ei tulisi pitää autofiktiivisinä, ellei kirjoittaja erikseen kerro hahmon olevan sellainen. Jos siis hahmo lyö raipalla hevosta, se ei tarkoita että kirjoittaja tekisi niin tai edes pitäisi sitä jotenkin puolusteltuna. Itselläni on toki oma lehmä ojassa, koska oman hahmoni toiminta ei tällä hetkellä kestä päivänvaloa, tosin se ei liity hevosiin ja niiden kohteluun.)

Viimeisin naula arkkuun oli WRJ:n keskusteluketju Keskustassa, jossa kävi ilmi, että ainakin jotkut harrastajat dissaavat koko WRJ:tä tai ainakin sen karjalajeja eettisistä syistä. Tapetille nousi varsinkin calf roping, jossa vasikka lassotaan ja sen jalat sidotaan. Teoriassa vasikka ei vahingoitu tässä lajissa, mutta hurjalta se näyttää ja väkisinkin tulee mieleen myös lajin stressaavuus vasikalle. Karjalajeista cutting ja reined cow horse ovat pehmeämpiä lajeja, koska niissä nautaa vain ohjaillaan pääpiirteissään koskematta siihen. 

Tietenkin voitaisiin puhua myös siitä, että mites raviurheilu. Ei ole vielä kuukauttakaan siitä, kun uutisoitiin siitä, että tarkastuksissa yli puolella kilpailevista ravureista oli jonkinasteisia suuvaurioita (lähde). Se on aika paljon. Ravi- ja laukkamaailma myös tuottavat  paljon ns. ylijäämähevosia, niitä joista ei kilpahevosiksi ole ja joiden kohtalo on sitten pahimmillaan todella karu. Laukkapuolella raipankäyttö on edelleen melko säälimätöntä ainakin näin amatöörin silmin, vaikka sitä on kaiketi yritetty suitsia.

Eivät nämä perinteiset olympialajitkaan selviä mitenkään puhtain jaloin. Verta suussa tai kyljissä, ylikireitä turpahihnoja, rollkuria, sähkökannuksia, barringia, kovia kuolaimia, vain muutaman kiistanalaisen asian mainitakseni. Näistä moni tapahtuu toki piilossa, koska kisapaikoilla niitä ei sallita, mutta on niitä kisoista diskattujakin.

Askellaji- ja saddleseat-hevosten puolelta menin jo mainitsemaan tuon soringin, mutta eiväthän ne siihen lopu. Toisilla roduilla annetaan kavioiden kasvaa ylipitkiksi, toisilla kohotetaan häntä (en tiedä tarkalleen mitä keinoja siihen käytetään enkä ole varma haluanko tietääkään, epäilen niitä silti), niinsanottu gingering eloisan vaikutelman luomiseksi, listaa olisi varmasti enemmänkin.

Aina ei tarvita edes kilpailemista, sillä samalla tavoin kuin koirillakin, tiettyjen piirteiden jalostus hevosilla voi aiheuttaa ongelmia. Arabien äärimmäisen pieneen ja koveraksi jalostettuun päähän eivät mahdu enää kaikki hampaat ja hengitystietkin voivat olla ahtaat. Friisiläisillä esiintyy dwarfismia ja vesipäisyyttä perinnöllisenä. Miniatyyreillä esiintyy rakenteellisia ongelmia kun tavoitellaan aina vain pienempää kokoa.

Virtuaalimaailmassa nämä kaikki voitaisiin kuitata yksinkertaisesti toteamalla, että tämä on keksitty maailma ja siksi ns. täydellinen maailma. Täällä kaikki hevoset ovat terveitä, niitä käsitellään ja pidetään aina fiksusti, ne eivät loukkaannu ja kaikin puolin homma on eettistä. Tähän on ihan hyvät perusteetkin kyllä olemassa, sillä virtuaalimaailmasta puuttuu raha, joka on nähdäkseni tärkein tekijä likipitäen kaikkiin epäkohtiin. Jos virtuaalihevonen ei pärjää kisoissa, sitä ei tarvitse alkaa valmentaa epäeettisin menetelmin vaan sillä yksinkertaisesti kilpaillaan vähän enemmän että se saa täyteen tarvitun sijoitusmäärän.

Virtuaalihevoset ovat siis turvassa, mutta ei lopeteta pohdintoja vielä tähän. Jos me harrastamme täällä virtuaalimaailmassa esimerkiksi raveja, tulemmeko samalla tukeneeksi asenteita, jotka auttavat pitämään reaalimaailmassa tämän lajin ongelmia pystyssä jatkossakin? Olemmeko me niitä, jotka kiusaamista nähdessämme katsomme pois ja sanomme, että tämä ei kuulu meille? Ja mihin vedetään raja? Onko kaikki kilpaileminen hevosilla vahingollista, sillä eihän se ole luonnollista hevosille? Pitäisikö meidän siis tyytyä vain ihailemaan vapaana laukkaavia virtuaalihevoslaumoja, jotta emme tulisi tukeneeksi minkäänlaista hevosten kaltoinkohtelua?

Sitten on tietenkin kuvat, virtuaalihevostelun suola, jos minulta kysytään. Olen vuosia pyrkinyt jättämään Ionicin tennesseenwalkereilta pois ne räikeimmät big lick -hevosten kuvat, mutta joskus olen niihinkin sortunut (todiste). Tarkoittaako tuo kuva sitä, että hyväksyn ja kenties jopa ihannoin tuollaista? Haluaisin huutaa täyteen ääneen että ei, todellakaan ei, käytin kuvaa vain siksi että se nyt sattui olemaan varastossa, pyydetty yhtä aikaa monen muun kuvan kanssa ja kun se hevonen on kimo ja kimojen walkereiden kuvia ei turhan paljon ole. Onko se jokin hyvä syy?

Eivät big lick -kuvat ole ainoa ongelma. Ionicin hevosilla näkee kohotettuja häntiä, epäluonnollisen korkeita liikkeitä, pitkiä kavioita, kouluratsuja luotiviivan takana ja tässähän on listattuna vain ne muutamat asiat, jotka minä tiedän potentiaalisiksi ongelmiksi. Olenhan sanonut rakastavani erityisesti kouluratsastuskuvia ja niitä hevosilla paljon onkin, mutta toiset tahot sanovat nykymuotoisen kouluratsastuksen olevan jos nyt ei suoraan rääkkäystä, niin epäluonnollista ainakin ja ehkä heillä on pointtinsa. En ole asiantuntija, joten en voi kyseenalaistaa. Ja pahoin pelkään, että mahdollisten ongelmien lista ei ole vielä edes tässä, jos oikein tarkoin alettaisiin tonkia.

Ja sitten on näitä muitakin eläimiä meillä. Toinen kissoista on maatiais-rotukissa-mix, potentiaalista pentutehtailua ja reaalimaailmassa en pidä lainkaan tästä ideasta. Meillä on typistetty dobermanni. Mitä terveysongelmia sitten rakastamiltani vinttikoirilta löytyy, en edes tiedä. Että jos joku näkee typistetyn dobberin ja haluaa itse samanlaisen, koska näyttäähän se nyt tyylikkäältä, niin olenko minä jonkinlaisessa moraalisessa vastuussa?

Tässä on siis ongelmia ongelmien perään. Joku voisi tietysti todeta, että myrsky vesilasissa, leikki leikkinä ja mitä minä nyt tällaista edes mietin, idiootti. Tai että jos ei pannu kestä, niin lopeta koko harrastus, sillä siitä pääsee. Tai vaihda kaikkien hevosille varmasti vapaana elävien villihevosten kuvat. No, vähän menisi oudoksi Ionic. 

Toistaiseksi olen päättänyt luopua calf ropingista (vielä kun muistaisin tämän päätökseni), koska se on jo pelkkänä lajina lievän epäilyttävä vasikan kannalta. Kiitos niille, jotka asiasta sanoivat, sillä en ole varsinaisesti niin perehtynyt että olisin tajunnut itse kyseenalaistaa tuota luokkaa. Muuten olen sitten vähän umpikujassa. ARJ:ssä olen kilpaillut hyvillä mielin, ajatellen että virtuaalimaailmassa tämä laji on täysin eettinen ja humaani, kuten varmasti onkin, koska kuvittelemme sen sellaiseksi.

– S

Newforestinponien säkäkorkeudet

Kävin taannoin läpi Ionicin newforesteja ja samalla kun värkkäsin kasvateille sivuja ja mietin niiden tietoja, mieleen juolahti taas tämä säkäkorkeusasia. Minkä korkuisia Ionicin nyffit ovat? Entä mites reaalimaailma? Ja poikkeavatko nämä kovin toisistaan?

Monilla poniroduilla säkäkorkeutta on rajoitettu jommastakummasta päästä. Nyffin rotumääritelmä on suhteellisen lepsu: yläraja on 148 senttiä (minulla on jokin hämärä käsitys, että tämä olisi alunperin ollut 147 cm mutta nostettu sentillä joskus 2000-luvun puolella. En vain löydä tästä mitään lähdettä, joten saatan sekoittaa johonkin toiseen rotuun) ja alarajaa ei ole määritelty. Tosin useissa paikoissa todetaan, että harvoin jos koskaan säkäkorkeus jää alle 120 sentin. Brittein saarten poniluokissa newforestit jaetaan kahteen ryhmään korkeuden perusteella. A-ryhmään kuuluvat alle 138-senttiset ja B-ryhmään yli 138-senttiset ponit.

Tietenkin kaikki Ionicin nyffit osuvat näihin rajoihin. Ylikorkeita ei tietysti olekaan ja matalinkin on 126-senttinen. Orien keskisäkäkorkeus on 141,19 cm ja vaihteluväli 135-146 cm. Tammoilla vastaavat lukemat ovat 137,23 cm ja 126-147 cm.

Vertailun vuoksi keräsin tiedot myös Suomessa syntyneistä newforesteista. Lähteenä tässä käytin Sukupostia. Orien tilastoon keräsin vain orien korkeudet, en ruunien ja jätin pois ne ponit, joiden säkäkorkeuden yhteyteen oli merkitty "arvio". Suurimman osan tilastosta siis muodostavat kantakirjatut oriit, jotka on ainakin ktk-tilaisuudessa virallisesti mitattu. Hassu sattuma, mutta Ionicissa nf-oreja on 32 kappaletta ja näitä reaalimaailman nf-oreja korkeuksineen siunaantui tilastoon 31 kappaletta. Ja arvaattekos miltä oikeiden orien keskiarvo näyttää? Se on 141,77 senttiä! Vaihteluväli on melkein sama sekin, 134-147 senttiä, että Ionicin oriit ovat kyllä tosi realistisia tässä suhteessa.

Tammoja sen sijaan oli Sukupostissa huomattavasti enemmän ja tilastoon tuli yhteensä 301 tamman korkeudet. Niistäkin aika moni on kantakirjatamma. Tammojen säkäkorkeuden vaihteluväli oli 124-148 senttiä, mutta keskiarvo yllätti: se on 140,56 cm. Ei siis kovinkaan paljon oreja pienempi. Ionicin tammat ovat keskimäärin matalampia.

Piirrustelin näistä myös vähän graafeja, koska insinööri tykkää niistä. Tässä on ensin orien korkeudet, sinisellä Ionicin, punaisella oikeiden orien lukumäärät.

Melko yhteneväistä on. Ionicissa on tuollainen pienempi huippu 137-139 sentin kohdalla ja selkeä 144-145 sentin kohdalla. Oikeilla ponioreilla on kohtuullinen piikki 140-141 kohdilla ja sitten samoin tuolla 145 sentin kohdalla.

Ja tässä on sitten tammojen vastaava. Kannattaa tosiaan huomioida, että reaalitaammojen määrä on kymmenkertainen siihen nähden mitä Ionicissa niitä on. Suoraan käyrien vertailu on siis vaikeata.

Sen verran voidaan kuitenkin päätellä, että Ionicin tammoilla ei ole kovin kummoisia huippuja. Ehkä suurin on 135-136 kohdilla, niitä molempia on 4 kappaletta. Neljä kappaletta on myös 144-senttisiä tammoja. Oikeilla tammoilla sen sijaan korostuu selkeästi 141-143 cm, niitä on kaikkein eniten.

Minkälaisia johtopäätelmiä tästä sitten voisi tehdä? No, en tiedä, muuta kuin että jatkaa samalla tavalla, varsinkin orien suhteen. Se, että Ionicin tammat ovat keskimäärin pienempiä kuin oikeat, ei minusta ole mikään hillitön ongelma. Minä en oikeasti mieti näitä tilastoja siinä vaiheessa kun päätän yksittäisen ponin säkäkorkeuden. Siihen vaikuttavat ennen kaikkea vanhemmat, mutta olen yrittänyt välillä ajatella niiden asettamien "rajojen" ulkopuolelta ja välillä tehdä vähän pienikokoisempia, välillä suurikokoisempia jälkeläisiä.

—S

Oma domain 20v ja vähäsen Hevosmaailma.netin historiaa

Tämä postaus ei suoranaisesti käsittele virtuaalihevosia sinänsä, mutta sinne päin kuitenkin. Onhan monella harrastajalla oma domaininsa. Laskeskelin nimittäin tuossa että ensi kuussa tulee kuluneeksi 20 vuotta siitä, kun hankin hevosmaailma.net-domainin. Ja sen saman domain-nimen alla pyörii myös Ionic, kuten on tehnyt koko 17-vuotisen historiansa ajan. Silläpä ajattelin kertoa vähän miten tähän päädyttiin ja mitä 20 vuoden aikana on tapahtunut. Hevosmaailma.net-sivuston historiaakin tässä vähäsen sivuan, mutta se saattaisi tarvita oman postauksensa. Ehkä joskus.

Hevosmaailma.net tunnettiin pitkän aikaa suurimpana tai ehkä jopa ainoana suomenkielisenä hevosrotusivustona aikana ennen Wikipediaa. Se alkoi minun mielenkiinnostani hevosrotuihin ja hevosiin yleensä, mutta aloitin sen kehittämisen jo ennen hevosmaailma.net-domainia ja kevättä 2001. Alunperin keräsin tietoja hevosroduista ihan vain itselleni, ensin kirjoista, sitten netistäkin. Kun opinnoissa tuli vastaan HTML ja nettisivujen teko, päässäni välähdi idealamppunen, että hei, tässäpä mainio aihepiiri tehdä oma sivusto. Jos en väärin muista, aivan alkuperäisin hevosrotusivuston runko syntyi jonkin kurssin loppuharkkana, jonka sitten päätin siirtää nettiin ja alkaa laajentaa. 

Ennen omaa domainia sivusto vaihteli paikkaa joitain kertoja, se taisi olla Geocitiesissä tai Sunpointissa tai kenties hetken aikaa molemmissa ja sitten jonkin aikaa koulun tarjoamassa kotisivukansiossa. Mutta tosiaan toukokuussa 2001 pitkällisen hautomisen ja muutaman hyvän vinkin jälkeen hankin itselleni oman domainnimen ja webbihotellipalvelun, jonka uskollinen asiakas olen siitä lähtien ollut.

Kerrottakoon tähän väliin, että pyörittelin sivuston nimeä pitkän aikaa ja päädyin sitten hevosmaailma.netiin. Se ei kyllä ollut lopulta mikään hyvä idea, koska tuolloin oli olemassa myös Hevosmaailma-niminen lehti, muistaakseni Karprintin julkaisema. Tiedä vaikka olisi olemassa edelleenkin. Välillä ihmisille tuli väärinkäsityksiä ja sain Hevosmaailma.netin webmasterin sähköpostiin jotakin kyselyä lehtiin liittyen. Näitä piti sitten neuvoa oikeaan osoitteeseen.

Palveluntarjoajaksi valikoitui K&T Neutech ystäväni suosituksesta. Neutech oli perustettu vuonna 1997 ja se taisi olla ihan ensimmäisiä suomalaisia webhotelli-palveluiden tarjoajia. Ostamani paketin hinta oli tuolloin 600 markkaa vuodessa, opiskelijalle iso raha eikä se ollut sieltä halvimmasta päästä, mitä oli tarjolla, mutta se oli hyvä. Ja tiedättekö? Vuosimaksuni on edelleen sama, karvan vajaa 100 € vuodessa! Palvelupakettia on päivitetty vuosien mittaan useasti, tilaa ja kaistaa on lisätty, mutta hinta on pysynyt samana. Neutech myytiin muutama vuosi sitten Planeetta Internet Oylle ja nykyään Neutech on lakannut olemasta edes brändinä (se roikkui muutaman vuoden Planeetan kanssa rinnakkain, muistaakseni). Kauppakaan ei ole vaikuttanut hintaan ja mitä tuossa katselin noita hinnastoja, se on edelleen ihan kilpailukykyinen summa käyttämästäni paketista.

Tässä vuosien mittaan on usein virtuaalihevospuolella kyselty webbihotelleista suosituksia ja olen aina muistanut mainita K&T Neutechin. Se ei ehkä koskaan ole ollut se halvin palveluntarjoaja, mutta se on ollut aina ihan hillittömän hyvä. Vioista johtuvia käyttökatkoja muistan 20 vuoden ajalta ehkä pari kappaletta ja nekin korjattiin nopeasti. Asiakaspalvelu on ollut aina asiallista, suomenkielistä ja miltei valoa nopeampaa. Olen saanut vastauksia ei-kiireellisiin kysymyksiini jopa viikonloppuisin ja sen kerran kun unohdin itse maksaa laskun ja kun vihdoin sen maksoin, lähetin viestiä että kävi näin, maksoin myöhässä, anteeksi, mutta milloinkohan saisin saittini takaisin linjoille, niin siihen meni valehtelematta 4 minuuttia. Toki olen ihan perusasiakas, jolla ei ole juuri tavan HTML-sivuja kummempaa käytössä.

Planeetta Internetistä (joka muuten ei millään tavoin sponssaa tätä postausta, harmi kyllä...) tai sen asiakaspalvelusta en osaa sanoa vielä sitä enkä tätä. Domainin toiminnassa ei ole ollut tässä 4 vuoteen mitään sanomista ja kun taannoin ekaa kertaa otin yhteyttä laskutusasioiden tiimoilta asiakaspalveluun, niin se toimi yhtä lailla rivakasti kuin Neutechillä aikoinaan. Ettei se nyt ihan kauhean huonolta vaikuta.

Kyllähän minä olen mietiskellyt, että pitäisikö vaihtaa domain, kun hevosmaailma.net-sivusto on ajettu alas. Käytännössä lopetin sen ylläpidon joskus kymmenkunta vuotta sitten jo, mutta jätin sen kuitenkin näkyville ja poistin lopullisesti vasta ehkä pari vuotta sitten. Tällä hetkellä Hevosmaailma.netissä majailee oikeastaan vain Ionic ja Gin Ahaltek sekä tietenkin Pinkin rauniot. Että jos sitä muuttaisi domain-nimeä viittaamaan enemmän virtuaalihevosiin tai jotakin. Ionic.net olisi tietysti komea, mutta en ole saanut aikaiseksi. Hyödyllistä se toki on, että domain ja sitä myöten hevosten osoitteet pysyvät vuodesta toiseen samoina.

Eikun sitten vain seuraavaa 20 vuotta kohti!

— S

Kalliovuortenhevosten säkäkorkeudet

Minä olen näitä eri rotujen säkäkorkeustilastoja esitellyt jonkin verran, viimeisimpänä tammikuussa arabiristeytysrotujen säkäkorkeuksia. Tällä kertaa vuoron saa kalliovuortenhevonen, mutta tilastojen lisäksi kerron vähän tuon rodun säkäkorkeusasioista muutenkin. Kalliovuortenhevosten korkeuksien kanssa on nimittäin ollut tässä parin vuosikymmenen aikana vähän säätöä ja rotu on vaihtanut nimeäänkin siinä välissä ponista hevoseksi. 

Minä itse kuulin koko rodusta ensimmäisen kerran joskus 90-luvulla, kun sain käsiini Elwyn Hartley Edwardsin kirjan Koko maailman hevoset. Tässä suomennoksessa rotu esiteltiin nimellä kalliovuortenponi ja sille ilmoitettiin säkäkorkeus, joka osoittautui sittemmin hieman virheelliseksi. Kun 2000-luvun alussa perustin Hevosmaailma.netin, rotu meni sinne  kalliovuortenponina enkä sitä säkäkorkeuttakaan tarkistanut oikeaksi. Saattoi tosin olla, että tuolloin ei ollut vielä oikein mitään paikkaa mistä tarkistaakaan.

Koska Virginia ja minä käytimme Hevosmaailma.netiä paljon lähteenä, virheellinen säkäkorkeus ja rodun nimi valuivat sieltä virtuaalimaailmaan. Emme me olleet ainoita, sillä kalliovuortenhevonen roikkui melko pitkään NJ:n ponirotujen listalla. Sittemmin se on kyllä korjautunut kiitettävästi ympäri virtuaalimaailman ja tunnetaan hevosrotuna. Ainoastaan minä vanha kanto saatan joskus vielä lipsahtaa ainakin ajatuksissani nimittämään sitä poniksi.

Miksikö tuossa Edwardsin kirjan suomenkielisessä versiossa sitten oli väärä säkäkorkeus? Tajusin ongelman todennäköisen alkusyyn vasta kun sain käsiini alkuperäiskielisen version. Suomennoksessa säkäkorkeudeksi oli todennäköisesti ilmoitettu 140-160 (150?) cm. Alkuperäisessä versiossa korkeus oli ilmoitettu kämmenenleveyksinä 14-16 (15?) hh. Kämmenenleveys on noin 10 cm, mutta se ei ole ihan tarkka vaan oikeasti se on 4 tuumaa eli 10,16 cm. Ero on pieni, mutta 14-16 hh on sentteinä 142-163 cm (pyöristetty arvo). Jos nämä säkäkorkeusasiat kiinnostavat, siitä löytyy vanha blogiteksti: Kämmenenleveydet hevosten mittana.

Huomautan kuitenkin tässä välissä, että minulla ei ole enää kumpaakaan kirjaa saatavilla, joten en ole varma mitä siinä varsinaisesti ilmoitettiin säkäkorkeudeksi. Alunperin Hevosmaailma.netissä säkäkorkeuden yläraja oli 150 sentissä, en tiedä miksi mutta olettaisin pääasiallisena lähteenä olleen tuon suomenkielisen Edwardsin kirjan. On tietysti mahdollista, että rotuyhdistys on muuttanut säkäkorkeusrajoituksia vuosien mittaan, jolloin kirjojen tieto jää auttamatta vanhentuneeksi. Toisaalta se on voinut olla myös ihan inhimillinen virhekin, epätarkkuus tai painovirhepaholainen, sattuuhan näitä.

Toinen ongelma tuossa kirjassa ja useimmissa muissakin hevosroduista kertovissa kirjoissa oli se, että rotujen kohdalla ei välttämättä mitenkään tarkenneta sitä säkäkorkeustietoa, että onko se ehdoton raja vai jonkinlainen yksilöiden keskisäkäkorkeus vai ihannekorkeus vai jotain muuta. Toki rotuyhdistykset ja kantakirjat suhtautuvat asiaan eri tavoin ja vaihtoehtoja on monia:

• Säkäkorkeutta ei teoriassa rajoiteta mitenkään. Esimerkki: englantilainen täysiverinen, lämminveriravuri.
• Säkäkorkeutta ei teoriassa rajoiteta mitenkään, mutta on olemassa tietty ihanneväli, johon yksilöiden toivotaan osuvan. Näitä voi olla yksi yhteinen molemmille sukupuolille tai oreille ja tammoille omansa. Esimerkki: FWB.
• Säkäkorkeutta ei teoriassa rajoiteta, mutta korkeuden perusteella tehdään jonkinlaista jakoa rodun sisällä. Esimerkki: suomenhevonen.
• On olemassa ala- tai yläraja tai molemmat, mutta ne ovat hyvin väljät. Tällöin voi olla myös ihannekorkeus. Esimerkki: muistaakseni jotkin pv-kantakirjat.
• On määritelty tarkasti säkäkorkeuden ala- tai yläraja tai molemmat, jonka alittajaa/ylittäjää ei hyväksytä rekisteriin tai kantakirjaan, tai ainakin siinä voi olla rajoituksia. Raja voi olla oreille ja tammoille eri tai sama. Esimerkki: monet ponirodut.

Kalliovuortenhevonen on ymmärtääkseni aika tiukka tässä asiassa, sillä se määrittelee sekä ala- että ylärajan säkäkorkeudelle ja ilmeisesti ainakin alaraja on tiukka. Kalliovuortenhevoset kyllä rekisteröidään varsana, jolloin säkäkorkeudesta ei vielä tiedetä, mutta jonkinlainen kantakirjaus (puhutaan termillä certificate) vaatii ainakin sen, että hevonen on vähintään 14 hh.

Tämän pitkällisen sepustuksen jälkeen totean siis, että kautta aikain Ionicissa on ollut alamittaisia kalliovuortenhevosia ja meni itse asiassa aika kauan ennen kuin kumpikaan meistä edes tajusi, että se on ongelma. Itse asiassa meillä on edelleen yksi selkeästi liian matala hevonen, 138-senttinen Nevaeh Ion. Tamma on syntynyt vuonna 2010 ja sen vanhemmat ovat vuodelta 2008, molemmat hyvin matalia myös, joten siksipä Nevaehista ei kovin korkeaa tullut. Pidän kyllä huolen siitä, että tamman jälkeläiset tulevat olemaan kyllä ihan sallituissa rajoissa. Virtuaalihevosten jalostus on sitten ihanaa kun voi vain päättää että vaikka tämä nyt on vajaamittainen, niin sen varsat menevät rajoihin!

Tässä sitten se tilasto itse:

Orien keskiarvo on 151,66 cm (85 hevosta) ja tammojen 149,74 cm (99 hevosta). Kuten näkyy, tuossa 150 sentin tietämillä on tämän rodun piikki, tammoilla selkeämpi kuin oreilla. Viivadiagrammina se näkyisi ehkä selkeämmin.

Minkälaisia päätelmiä tästä nyt voitaisiin tehdä? Tuo alunperin ylärajana pidetty 150 cm taitaa edelleen jonkin verran vääristää meidän rockyjen säkäkorkeuksia. Minä ainakin Ionicin alkuvuosina pidin yli 150-senttistä kalliovuortenhevosta jotenkin kauhean isoina ja vaikka jossain vaiheessa otinkin tavoitteeksi kasvattaa rodun säkäkorkeutta, se keskisäkäkorkeus pyörii edelleen siinä 150 sentin tuntumassa, vaikka voisi olla isompikin. 160 sentin ylittäjiä ei tallissa tällä hetkellä ole ainoatakaan, tasan 160-senttisiä vain kaksi ja yli 155-senttisiäkin aika vähän.

Jatkossa voisi ehkä vieläkin enemmän kasvattaa tuota rodun kokoa, mutta ottaa enemmän käyttöön myös tuota pienempää päätä, kunhan nyt pysytään siellä 142 sentin yläpuolella. Vaihtelu tunnetusti virkistää.

– S

Puoliveriset ja sabinohässäkkä

Palaan vielä näin puoliveristen näkökulmasta tähän sabino-sekaannus-asiaan, koska aina silloin tällöin eri lähteissä tulee vastaan puoliverisiä, joilla on suuria merkkejä. Mitä niistä tiedetään ja mitä niistä perus-puoliveriharrastajan pitäisi edes tietää?

© ST (kuvan hevonen ei liity tekstiin)

Kuva vapaastikopioitava, käyttöehdot ja lisää kuvia täällä.

Puoliverisillä on kyllä merkkejä, mutta suuria merkkejä harvakseltaan ja kirjavuudelta näyttävää kuviointia vain aivan satunnaisesti. Perinteisesti suhteellisen suuretkin merkit on katsottu "vain" merkeiksi eikä pidetty niitä varsinaisena kirjavuutena. Aiemminhan ei edes tiedetty, että jotkin kirjavuutena pidetyt kuviot voivat esiintyä pelkästään suurimerkkisen näköisinä.

Varsinaisesti asialla ei ole edes väliä! Tietääkseni yksikään puoliverikantakirja ei erikseen kiellä esimerkiksi W-kuvioita tai suomenkirjavuutta. Hannoveria olen perinteisesti pitänyt tiukimpana värien suhteen, sen jalostusohjesäännössä listataan vain perusvärit ja kimo. Sen sijaan merkeistä ei ole mainintaa tuossa nimenomaisessa dokumentissa, mutta muistelisin joskus aiemmin jostakin lähteestä lukeneeni, että esimerkiksi yli etupolven/kintereen ylettyvät sukat olisivat jotenkin nou-nou. Mutta W, suomenkirjavuus tai sabino voi aiheuttaa tätä pienempiä merkkejä, joten jos tällainen merkkisääntö on olemassa, ei se välttämättä tarkoita, että hannoverista ei voisi näitä kirjavuuskuvioita teoriassa löytyä. 

Mitä näistä kuvioista sitten tiedetään, suhteessa puoliverisiin? Jotakin, mutta voi olla ettei vielä kovinkaan paljon. Puoliverikantakirjat ja -kasvattajat eivät ole todennäköisesti edes suuremmin kiinnostuneita näistä väriasioista, koska hevosen suorituskyky ja käyttöominaisuudet menevät edelle. He ovat luultavasti merkittävästi kiinnostuneempia testaamaan hevosista WFFS:ää kuin värigeenejä. 

Eurooppalaisilta puoliverisiltä on löytynyt sekä suomenkirjavuutta että W20:stä, mahdollisesti muitakin W-geenin versioita, mutten ole varma tästä. Sabinoa en tiedä löytyneen, mutta liekö sitä testatukaan. Sabinoa on kuitenkin löytynyt lipizzalta ja haflingerilta, joten sitä on ehkä esiintynyt vanhoissa eurooppalaisissa hevoskannoissa. Teoriassa ei ole mahdotonta, jos sitä löytyisi puoliverisiltäkin, tulevaisuus kuitenkin näyttää tai sitten ei. 

Kuten tiedetään, eurooppalaisten puoliveristen kantakirjat ovat varsin avoimia keskenään. Tämän vuoksi voidaan olettaa, että jos jonkin kantakirjan hevoselta löytyy jotakin erikoisväriä, ei ole mahdotonta etteikö sitä löytyisi muistakin kantakirjoista. Ainakaan sitä ei voi sulkea täysin pois. Trakehner on poikkeus tässä suhteessa, mutta siltä taas on löytynyt ihan omasta takaa SW1, saattoi olla myös W20.

Näin teoreettisesti miettien täytyy ottaa huomioon myös täysiverinen, joka on sallittu rotu varmaan kai kaikissa pv-kantakirjoissa. Täysiverisellä esiintyy framea ja näinollen olisi mahdollista, että frame tulisi sitä kautta puoliverisille. Onneksi frame kuitenkin on hyvin harvinainen täysiverisillä, joten kovin todennäköistä tämä ei ole. "Onneksi" siksi, että frame on homotsygoottina esiintyessään letaali, se aiheuttaa varsalle rajuja kehityshäiriöitä ja varsa on käytännössä elinkelvoton. Täysiveriseltä voi tulla myös joitain W-geenin muunnoksia ja ilmeisesti myös suomenkirjavuus, mahdollisesti myös sabino, mutta nämäkin ovat äärettömän harvinaisia.

Tämänhetkisen tiedon mukaan nämä erilaiset kirjavuuskuviot ovat kuitenkin hyvin harvinaisia myös puoliverisillä. Toisaalta hyvin harva hevonen edes testataan näiden värien suhteen. Kuten sanoin: se ei ole tärkeä asia. Mitä tavallisen virtuaaliharrastajan tarvitsee tietää puoliveristen kirjavuuskuvioista, niin ei välttämättä erityisesti mitään. 

– S

Joulukalenteri 15: ihmisten ja hahmojen nimet virtuaalihevosilla

Lokakuussa Oresama kirjoitti omaan blogiinsa tekstin otsikolla Ihmisten nimet virtuaalihevosilla. Pohdinnan lopputuloksena oli se, että ihmisten etunimet ovat pääasiassa ok virtuaalihevosilla. Jos hevonen on saanut nimensä jonkun oikean ihmisen mukaan, se on yleensä joku julkkis tai siitä ei tiedä kukaan muu kuin nimenantaja itse ja hänen vaikuttimistaan sitten riippuu, onko nimi annettu hyvässä tarkoituksessa vai ei. 

Sen sijaan muiden keksimien nimien kohdalla Oresama joutui painimaan omatuntonsa kanssa: voiko noin vain käyttää nimiä, joita on löytänyt kirjoista, elokuvista, sarjakuvista tai jostain muualta ja jotka eivät siis ole ns. itsekeksittyjä? Että jos löytää jostakin todella hienoja nimiä, niin sitten kaikki luulevat että nimenantaja itse on ne keksinyt. Tämä ei tunnu välttämättä oikealta ja reilulta. Sitä en tiedä mitä laki tähän sanoisi (ja mikä laki), joten en puutu tässä lakiasioihin vaan pohdin asiaa ihan noin oman fiiliksen pohjalta.

Kirjoitin Oresaman blogiin aluksi kommentin, mutta se alkoi venyä kovasti pituutta ja päätin siirtää sen tänne. Aihepiiri on mielenkiintoinen ja, hävettävää kyllä, en ole koskaan miettinyt itse asiaa vaikka nimistä, niiden keksimisestä ja inspiraationlähteistä olemme tosi paljon jauhaneet täällä blogissa. 

Yleisesti ottaen suhtautumiseni asiaa lyhykäisyydessään kuuluu näin: jos se on virtuaalihevosen nimi, ei se voi olla kellekään mikään suuri ongelma. Käyttö ei ole kaupallista eikä sitä ole tarkoitettu loukkaavaksi. Meillä on surutta käytetty kaiken maailman nimiä emmekä ole jääneet miettimään olisiko se jotenkin moraalisesti väärin. Listaan tässä vähän noita meidän käytäntöjä.

Oikeiden ihmisten etunimet

Yleisesti ottaen tämä nyt on ihan selviö: saa käyttää. Etunimi on etunimi, jotkut voivat tietenkin paheksua ihmisten nimien käyttämistä eläimillä noin ylipäänsä, mutta se on vain mielipide. Joskus nimien käyttö saa inspiraationsa oikeasta henkilöstä, jolla ehkä on erikoinen, poikkeava tai kaunis etunimi. Ionicin muinaishistoriasta tulee mieleen tamma Condoleezza Ion, joka sai nimensä USA:n ulkoministerin C. Ricen mukaan. Toki olisimme voineet löytää tuon saman nimen myös esimerkiksi Behind The Namesta.

Olen vihjaillut satunnaisesti, että osa meidän etunimellä nimetyistä hevosista on saanut nimensä jonkun ystäväni tai muun tutun mukaan. Tätä ei kukaan kuitenkaan tiedä, ellen satu sitä kertomaan ja sittenkään en kerro varsinaisesti kenen mukaan hevonen on nimetty. Nämä ihmiset eivät tiettävästi liiku virtuaalimaailmassa eivätkä tiedä "kaimoistaan" muutenkaan ja vaikka tietäisivätkin, haluaisin heidän pitävän sitä ennemminkin kunnianosoituksena, koska sellaisena se nimi on virtuaalihevoselle annettu.

Oikeiden ihmisten sukunimet

Sukunimi vertautuu osittain etunimeen: harvat sukunimet ovat sellaisia että suoraan viittaisivat johonkuhun tiettyyn henkilöön. Ionicissa käytetään jonkin verran sukunimiä, erityisesti hallitsija- ja aatelissukujen nimiä. 

Mutta on niitä henkilöönkin viittaavia sukunimiä, ainakin jos katsotaan asiayhteyttä laajemmin kuin vain pelkästään sitä yhtä tiettyä virtuaalihevosta. Ratzenberger voi nimenä olla jopa yleinen saksankielisissä maissa, mutta jos tämännimisen hevosen suvusta löytyvät myös Regazzoni, Morbidelli ja Zanardi, on ilmiselvää, että Ratzenberger viittaa F1-kuljettaja Roland Ratzenbergeriin. Monet näistä henkilöistä ovat vielä elossakin, mutta jotenkin en osaa silti nähdä tätä kauhean pahana asiana. Ei ole mitenkään outoa, jos oikeitakin hevosia nimetään julkisuuden henkilöiden mukaan.

Oikeiden ihmisten etunimi+sukunimi

Tällaisia nimiä meillä on aika harvakseltaan ja ylivoimaisesti useimmiten kuolleiden ja yleisesti tunnettujen julkkisten nimiä. Mieleen tulevat Vivien Leigh Ion, Olivia de Havilland Ion, Al Capone Ion, Joe Johnston Ion ja Elvis Presley Ion, mutta taitaa niitä olla muitakin.

Samaan ryhmään kuuluu myös Alexander Fleming Ion, jolla on kyllä ihan tunnetun ihmisen nimi, mutta poni itse kyllä sai nimensä pionilajikkeen mukaan. Se pionilajike nyt oli nimetty Alexander Flemingin mukaan.

Tähän kategoriaan voitaneen lukea myös erinnäiset kuninkaalliset ja vastaavat, joilla ei ehkä ole sukunimeä, mutta muu vastaava siten, että nimestä tietää kyllä heti kenestä on kyse: Anna Yaroslavna, Anne The Great, Pjotr Velikij, (Pietari Suuri), Catherine The Great...

Minä en varsinaisesti näe näitäkään ongelmallisina sinänsä. Niitä käytetään oikeillakin hevosilla jonkin verran, jopa vielä elossa olevienkin ihmisten nimiä. Sukupostista löytyy mm. Barack Obama. Yleensä jonkin asian nimeäminen henkilön mukaan katsotaan kunnianosoitukseksi, kuten tuon pionilajikkeen kohdalla, joten ehkä se pätee myös virtuaalihevosiin. 

Keksittyjen hahmojen tms. nimet

Uuuh, tässä kunnostaudun! Kaivan ihan hirveästi nimiä (hahmojen, paikkojen yms) romaaneista, elokuvista, sarjoista, sarjakuvista, musiikista, mistä tahansa. Enkä ole koskaan pitänyt sitä minään ongelmana, kun en ole tullut ajatelleeksi asiaa. Onko se ongelma? 

Osa varsinkin hahmojen nimistä on suhteellisen keskinkertaisia, sellaisia jotka olisi pystynyt ehkä hyvinkin keksimään itse. Vai mitä sanotte Adam Alexanderista? Monet etunimi+sukunimi -yhdistelmänimet ovat ehkä yhdistelmänä suhteellisen uniikkeja, mutta toisaalta ne etunimet ja sukunimet eivät ole mitenkään ilmeisen harvinaisia eikä teoksen tekijä ole niitä välttämättä itse keksinyt, hän vain yhdisti ne.

Käytän enimmäkseen suhteellisen tunnettuja populaarikulttuurin lähteitä: Sormusten herra, Game of Thrones, Star Wars, Star Trek, Tuulen Viemää, James Bondit, Aku Ankka, Harry Potter jne. Näistä tuo 4 ensinmainittua varsinkin ovat sellaisia, että niissä esiintyvät nimet ovat suurelta osin uniikkeja, sinne teosten omaan maailmaan tekijän itsensä kehittämiä. 

Tunnen pienen piston omatunnossani, sillä olen kaivanut näiden teosten taustatiedoista paljonkin sellaisia nimiä, jotka eivät ole ehkä yleisesti tunnettuja. Tarkoitan siis, että jos laitan hevoselleni nimeksi Galadriel, kohtuullinen prosentti ihmisistä tietää, etten minä tuota nimeä keksinyt itse. Mutta jos laitan nimeksi Joramun, tietääkö kukaan ettei sekään ole minun tekosiani? Tämänkaltaisen tilanteen Oresamakin koki ongelmalliseksi.

Todennäköisesti hahmojen nimien käyttö ei ole mitenkään kiellettyä, sillä niitä on myös oikeilla hevosilla: Cersei Hanover, Scarlett O'Hara, Captain Picard, Gladstone Gander. Nämä kaikki löytyivät Sukupostista eikä se vielä tähän edes lopu. Joten ei aio luopua näistä nimistä, ei siihen ole nähtävästi mitään syytä. 

Johtopäätökset

En varsinaisesti näe syytä muuttaa omia nimeämiskäytäntöjäni suuresti mihinkään suuntaan tämän perusteella. Perustelen tämän sillä, että hyvin pitkälle samoin toimitaan myös reaalimaailman hevosten nimien kanssa. Jos omatuntoni kovasti kolkuttaa noista erikoisista hahmojen nimistä, voisin rauhoitella sitä merkitsemällä hevosten sivuille jollain tapaa lähteen, josta nimi on kopioitu. Sillä selviäisi siitä, ettei kukaan kuvittelisi minun keksineen jotakin hienoa ja persoonallista nimeä. Ehkä se riittää.

– S

Rotuesittelyssä gidran

Edellisessä postauksessa esittelin noiden unkarilaisrotujen tilannetta Ionicissa ja nyt puolestaan ajattelin esitellä noista kolmesta suosikkini gidranin.

Historia reaalimaailmassa
Gidranin kantaori, jolta se on nimensäkin saanut, on ori Gidran II (s. 1818, Bábolna). Sen isä oli lähi-idästä tuotu arabiori Siglavy Gidran ja emä Arogante 25, paikallinen tamma, joka oli suvultaan hyvin pitkälle espanjalaissukuinen. Gidran II päätyi Mezőhegyesin kuninkaalliseen siittolaan ja sen vaiheista siellä on hyvin vähän tietoa (ainakin kun ei osaa unkaria sanaakaan), mutta jos pitäisi esittää valistunut arvaus, niin se todennäköisesti astui siellä paljon erityyppisiä tammoja. Todennäköisesti nämä tammat olivat enimmäkseen paikallisen kasvatuksen tuotosta, mutta niiden suvuista saattoi löytää paljon kaikenlaista, arabeista espanjalaisiin ja ehkä jopa kylmäverityyppisiin hevosiin asti.

Vuoteen 1850 mennessä Mezőhegyesissä oli jo jonkinlainen kanta gidran-taustaisia hevosia, vaikkakin niiden tavoitteellinen jalostus alkoi vasta vähän myöhemmin. Näillä main kantaan sekoitettiin täysiverioreja parantamaan rakennetta, mutta Hendricksin mukaan niiden käyttö huononsi samalla luonnetta. Rotu virallistettiin 1885. Ensimmäisen maailmansodan jälkeen rotuun sekoitettiin jonkin verran arabeja (ainakin Mersuch III, Siglavy VI, Gazal III) ja kisbereitä (ainakin Maxim V, Kozma III), osin parantamaan noita luonneongelmia, osin tuomaan lisää uutta verta rotuun, jonka lukumäärä oli pienentynyt sodan aikana. Unkarin poliittinen tilanne oli kuitenkin ensimmäisen maailmansodan jälkeen epävakaa ja jonkinlaisia kahakointeja ainakin Romanian kanssa oli, näissä väitetään menetetyn paljon varsinkin gidran-tammoja Romaniaan.

Vuonna 1943 rotu järjestettiin kolmeen eri verilinjaan:
– A-linja: kantaori Gidran XXXVI (s. 1875)
– B-linja: kantaori Gidran XLII (s. 1881)
– C-linja: kantaori Gidran III (s. 1920)

Nykyään näistä verilinjoista on jäljellä ilmeisesti vain B. Toinen maailmansota oli tuolloin kuitenkin menossa ja kuten niin monet muutkin hevosrodut, gidran kärsi siitä merkittävästi. Toisen maailmansodan jälkeinen kommunistihallinto siirsi rodun pääkannan Dalmandin valtionsiittolaan vuonna 1957. Valtiojohtoisesti hoidettu hevosjalostus ei tainnut suuremmin kunnioittaa vanhoja paikallisia rotuja ja ilmeisesti gidraneitakin risteytettiin paljon muihin rotuihin, yllättäen länsi-eurooppalaisiin ja tulokset olivat sen verran hyviä, että puhtaiden gidraneiden määrä laski hälyttävän pieneksi. Vuonna 1975 oli jäljellä vain 3 puhdasta oria ja 16 tammaa.

Bulgariasta saatiin kuitenkin tuoretta verta vuonna 1977. Gidran oli ollut suosittu ratsu- ja yleishevonen Itävalta-Unkarin alueella tai ainakin siellä valtakunnan itäosissa ja gidraneita löytyi muualtakin kuin vain Unkarista. Borodpusztaan perustettiin uusi valtionsiittola, johon nämä bulgarialaiset tuontihevoset sijoitettiin ja ilmeisesti siellä aloitettiin varsin määrätietoinen jalostustoiminta puhtaan gidranin elvyttämiseksi. Borodpusztan siittola on muuttanut sijaintiaan useamman kerran ja on nyt ilmeisesti yhdistetty Pannon Equestrian Academyyn, joka puolestaan toimii Kaposvárin yliopiston alaisuudessa. Myös Dalmandin tammakanta siirrettiin tähän siittolaan 80-luvulla.

Yhtä kaikki, gidran on edelleen harvinainen rotu. Monet lähteet puhuvat noin 200 yksilöstä, mutta DAD-IS listaa siitostammoja olevan se parisataa ja siihen päälle 20-30 siitosoria, näiden lisäksi olisi tietenkin kaikki ne gidranit, joita ei käytetä jalostukseen. Muissa itä-Euroopan maissa on korkeintaan hyvin pieniä määriä gidraneita. Miten sitten onkin, ei gidraneita paljon ole ja rodulla on FAO:n riskiluokitus. Lähteet ovat jälleen vähän erimielisiä, mutta gidranin jalostuksessa saattaisi olla sallittua käyttää tietyin ehdoin ktäysiverisiä, ehkä myös kisbereitä, arabeja ja angloarabeja.

Rakenne
Hendricksin mukaan gidraneita olisi kahta tyyppiä, keskiraskas ratsutyyppi ja sitä raskaampi vaunuhevonen. Muista lähteistä en ole löytänyt vastaavaa jakoa.
Sen sijaan kaikki ovat yksimielisiä siitä, että gidran on voimakasrakenteinen hevonen, mutta siitä huolimatta vähintään kohtuullisen jalo ja elegantti.

– Pää on pienehkö, sopusuhtainen runkoon nähden ja jalo. Profiili on usein suora.
– Kaula on hieman kaareva ja lihaksikas erityisesti oreilla. Pää on kannettu korkealla ja matalalle sijoittunut tai lihakseton kaula luetaan virheeksi.
– Säkä on erottuva ja lihaksikas.
– Lapa on lihaksikas ja ratsulle hyvässä kulmassa.
– Runko on syvä, kylkiluut hyvin kaareutuneet.
– Jalat ovat lihaksikkaat, vahvaniveliset ja hyväasentoiset, sääret ovat lyhyet.
– Kaviot ovat hyvämuotoiset ja kavioaines kovaa.
– Tiedot säkäkorkeudesta vaihtelevat eri lähteissä, mutta todennäköisesti osuu välille 157-175 cm.

Väri
Tästä on nyt taas kahta tietoa liikkeellä. Toiset sanovat että ne ovat aina rautiaita, toiset sanovat että niillä esiintyy samoja värejä kuin arabeilla, ts. perusvärejä ja kimoa. Luultavasti ensinmainitut ovat oikeassa. Merkit ovat yleisiä.

Käyttö
Historiassaan gidran on ollut yleishevonen, erityisesti laadukas ratsu ja vaunuhevonen, mutta sitä on luultavasti käytetty jonkin verran myös kevyissä maatöissä. Nykyisin se on suorituskykyinen ratsu, vaikka jotkin lähteet väittävät sen hyppykykyä keskinkertaiseksi.

Virtuaalimaailma?
Luulisi, että kun kyseessä on näin harvinainen rotu, sitä löytyisi vain Ionicista. Tällä hetkellä tilanne taitaa sellainen ollakin, mutta aikaisempina vuosina gidraneita oli satunnaisesti siellä täällä. Tuossa unkarilaisten rotujen esittelyssä mainitsin Djoehemin ja Vibajan gidranit, jotka asuivat Mitar Warmbloods-nimisellä tallilla. Djoehem kasvatti aikoinaan puolen tusinaa gidrania, niistä kolme on päätynyt meille ja ne ovat ainakin VRL:n rekisterin mukaan ainoita, jotka ovat jättäneet varsoja. Mitar oli toinen kasvattaja, mutta sekin on lopettanut ja, kuten kerroin, iso osa sen hevosista päätyi meille.
Sitten voisin mainita Kalasz Sporthorsesin, joka kasvatti unkarinpuoliverisiä, mutta josta mutkan kautta päätyi meille yksi suvuton gidran-tamma. En tiedä mikä on Kalaszin rooli gidraneiden kanssa, oliko tuo tamma vain yksittäinen gidran siellä, vai oliko siellä tarkoitus kasvattaa niitä tai käyttää niitä unkarinpuoliverisen kasvatuksessa.

Tällä hetkellä tilanne kuitenkin taitaa olla vähintäänkin lohduton, jos Ionic jätetään huomiotta. Eikä meilläkään niitä niin hillitöntä määrää ole. Jos joltain löytyy jostain jotakin tietoa gidraneista (VRL:n rekisterissä on muutamia hajayksilöitä), haluaisin kuulla mielelläni.

Lähteet
FAO: Domestic Animal Diversity Information System (DAD-IS)
Hendricks, B.: International encyclopedia of Horse Breeds
Kisbéri és Gidrán Lótenyésztő Országos Egyesület: A gidrán lófajta tenyésztési programja (osittain)
Kisbéri és Gidrán Lótenyésztő Országos Egyesület: Gidrán fajtatörténet
Oklahoma State University: Gidran
Wikipedia: Gidran
Wikipedia: Gidraninhevonen


– S