maanantaina, syyskuuta 27, 2021

Newforestinponien säkäkorkeudet

Kävin taannoin läpi Ionicin newforesteja ja samalla kun värkkäsin kasvateille sivuja ja mietin niiden tietoja, mieleen juolahti taas tämä säkäkorkeusasia. Minkä korkuisia Ionicin nyffit ovat? Entä mites reaalimaailma? Ja poikkeavatko nämä kovin toisistaan?

Monilla poniroduilla säkäkorkeutta on rajoitettu jommastakummasta päästä. Nyffin rotumääritelmä on suhteellisen lepsu: yläraja on 148 senttiä (minulla on jokin hämärä käsitys, että tämä olisi alunperin ollut 147 cm mutta nostettu sentillä joskus 2000-luvun puolella. En vain löydä tästä mitään lähdettä, joten saatan sekoittaa johonkin toiseen rotuun) ja alarajaa ei ole määritelty. Tosin useissa paikoissa todetaan, että harvoin jos koskaan säkäkorkeus jää alle 120 sentin. Brittein saarten poniluokissa newforestit jaetaan kahteen ryhmään korkeuden perusteella. A-ryhmään kuuluvat alle 138-senttiset ja B-ryhmään yli 138-senttiset ponit.

Tietenkin kaikki Ionicin nyffit osuvat näihin rajoihin. Ylikorkeita ei tietysti olekaan ja matalinkin on 126-senttinen. Orien keskisäkäkorkeus on 141,19 cm ja vaihteluväli 135-146 cm. Tammoilla vastaavat lukemat ovat 137,23 cm ja 126-147 cm.

Vertailun vuoksi keräsin tiedot myös Suomessa syntyneistä newforesteista. Lähteenä tässä käytin Sukupostia. Orien tilastoon keräsin vain orien korkeudet, en ruunien ja jätin pois ne ponit, joiden säkäkorkeuden yhteyteen oli merkitty "arvio". Suurimman osan tilastosta siis muodostavat kantakirjatut oriit, jotka on ainakin ktk-tilaisuudessa virallisesti mitattu. Hassu sattuma, mutta Ionicissa nf-oreja on 32 kappaletta ja näitä reaalimaailman nf-oreja korkeuksineen siunaantui tilastoon 31 kappaletta. Ja arvaattekos miltä oikeiden orien keskiarvo näyttää? Se on 141,77 senttiä! Vaihteluväli on melkein sama sekin, 134-147 senttiä, että Ionicin oriit ovat kyllä tosi realistisia tässä suhteessa.

Tammoja sen sijaan oli Sukupostissa huomattavasti enemmän ja tilastoon tuli yhteensä 301 tamman korkeudet. Niistäkin aika moni on kantakirjatamma. Tammojen säkäkorkeuden vaihteluväli oli 124-148 senttiä, mutta keskiarvo yllätti: se on 140,56 cm. Ei siis kovinkaan paljon oreja pienempi. Ionicin tammat ovat keskimäärin matalampia.

Piirrustelin näistä myös vähän graafeja, koska insinööri tykkää niistä. Tässä on ensin orien korkeudet, sinisellä Ionicin, punaisella oikeiden orien lukumäärät.

Melko yhteneväistä on. Ionicissa on tuollainen pienempi huippu 137-139 sentin kohdalla ja selkeä 144-145 sentin kohdalla. Oikeilla ponioreilla on kohtuullinen piikki 140-141 kohdilla ja sitten samoin tuolla 145 sentin kohdalla.

Ja tässä on sitten tammojen vastaava. Kannattaa tosiaan huomioida, että reaalitaammojen määrä on kymmenkertainen siihen nähden mitä Ionicissa niitä on. Suoraan käyrien vertailu on siis vaikeata.

Sen verran voidaan kuitenkin päätellä, että Ionicin tammoilla ei ole kovin kummoisia huippuja. Ehkä suurin on 135-136 kohdilla, niitä molempia on 4 kappaletta. Neljä kappaletta on myös 144-senttisiä tammoja. Oikeilla tammoilla sen sijaan korostuu selkeästi 141-143 cm, niitä on kaikkein eniten.

Minkälaisia johtopäätelmiä tästä sitten voisi tehdä? No, en tiedä, muuta kuin että jatkaa samalla tavalla, varsinkin orien suhteen. Se, että Ionicin tammat ovat keskimäärin pienempiä kuin oikeat, ei minusta ole mikään hillitön ongelma. Minä en oikeasti mieti näitä tilastoja siinä vaiheessa kun päätän yksittäisen ponin säkäkorkeuden. Siihen vaikuttavat ennen kaikkea vanhemmat, mutta olen yrittänyt välillä ajatella niiden asettamien "rajojen" ulkopuolelta ja välillä tehdä vähän pienikokoisempia, välillä suurikokoisempia jälkeläisiä.

—S

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti