maanantaina, lokakuuta 30, 2023

Laatuarvostelut ja niiden pisteytys

Keskustassa on ollut erinomaisen kiinnostava keskustelu tekstien merkityksestä lajikohtaisissa laatuarvosteluissa ja se jatkuu vielä. Minusta tämä keskustelu on tosi tervetullut! Heitin sinne jo omia ajatuksiani, mutta yritän tässä nyt kasata niitä ajatuksia vielä vähän lisää. 

Erityisen tervetullutta minusta on sen myöntäminen, että jo pitkään ja edelleen lajikohtaiset laatuarvostelut ja niiden arvosteluperusteet määrittävät todella vahvasti sen, mitä pidetään "laadukkaana" virtuaalihevosena. Perinteisesti siihen on kuulunut se, että hevosella itsellään on kisattu kyseisen jaoksen alaisissa kisoissa, sillä on kisatut ja mielellään palkitut vanhemmat (tai EVM-hevosella sukuselvitys), pari kisattua varsaa, luonnekuvaus, kuva tai useampi, päiväkirja ja/tai valmennustekstejä. Vuosien varrella tästä on ollut vähän erilaisia painotuksia ja lajijaoksilla on ainakin teoriassa vapaat kädet päättää omasta pisteytystavastaan, mutta yksikään jaos ei ole lähtenyt merkittävästi sooloilemaan tässä asiassa. Erot ovat lähinnä kosmeettisia.

Kun nämä asiat ja se ERJ-I/KRJ-I/jne. -rimpsu on saatu sinne hevosen sivuille, se on laadukas hevonen, muuten ei. No, ehkä kakkospalkinto on vielä ollut ihan hyväksyttävä, mutta joskus vuosikymmen sitten true-harrastajat puhuivat ainakin verhotusti säälikolmosista, joka oli heille epäonnistuminen. Minä puhun niistä edelleen, toki ironisesti, koska pääasiassa niitä minä käyn ARJ-laatiksista hakemassa hevosilleni.

Tämän mallinen pisteytys on ihan suora kopio alkuperäisestä YLAn pisteytyksestä. Virginia jos kuka sen tietää, koska hän alunperin kehitti koko YLAn idean ja sen ensimmäiset pisteytysmallit. Vuosi oli 2001 tai 2002. Tätä ennen ei ollut olemassa minkäänlaisia laatuarvosteluita tai vastaavia, joissa olisi huomioitu kuvan lisäksi sukua, tekstejä tai kisoja. Tuolloin hyvän hevosen määritelmä oli VIR MVA Ch -titteli. Siinä mielessä YLA oli aikanaan vastaisku valtavirtaharrastamiselle (kyllä, Gin oli vastarannankiiski jo silloin!) ja jotakin tosi ainutlaatuista ja uutta, mutta kyllä Virginia on sitä ideaansa katunut myöhempinä vuosina katkerasti. Sillä mistä muualta lajilaatikset olisivat tämän mallin apinoineet elleivät YLAsta? Se on tietenkin loogista, sillä alkuvuosina YLA-palkinnosta tuli arvostettu ja tavoiteltu asia. Ei siis ihme, että lajilaatikset halusivat tehdä jotain samanlaista.

Miksi Virginia nyt sitten niin katuu YLAa ja miksi minäkin puhun lajilaatiksista kuin ne olisivat pahakin asia? Koska ne ovat! Kirjoitin jo vuonna 2015 blogiin tekstin Laatuarvostelujen vaikutus virtuaalimaailmaan enkä ole vielä nähnyt yhtäkään syytä siihen, miksi tuo teksti ei pitäisi paikkaansa, olkoonkin että se on vähän karrikoitu. Koko ongelman ydin on se, että yksinomaan lajilaatikset ovat niin pitkään määränneet sen, mikä on "hyvä" ja "laadukas" hevonen ja samalla käytännössä myös sen, mikä on "oikeanlaista" harrastamista. Ja se, että harrastaa "väärin", vaatii aika paljon uskoa itseensä ja tekemiseensä sekä jonkin verran paksua nahkaa. Minä luulisin tästä asiasta jotakin tietäväni noin 18 vuoden kokemuksella.

Olen vuosikausia kyllä ollut sitä mieltä ja aina joskus sen ääneenkin sanonut, että lajilaatikset ovat tosi epäreiluja siihen nähden, että ne ovat niin merkittävässä asemassa virtuaalimaailmassa, juurikin siinä hevosen ja harrastamisen hyvyyden määrittelyssä. Niiden ei ehkä olisi koskaan pitänyt päästä näin määräävään asemaan, mutta niin nyt kävi. En tiedä miten sen olisi pystynyt estämään. Ei ehkä mitenkään, koska vaihtoehtoja ei ollut eikä niitä ole vieläkään. Siksi on hyvä käydä keskustelua siitä, että voisiko se hyvän hevosen ja harrastamisen muotti olla vähän väljempi ja ottaa huomioon laajemmin eri harrastustapoja.

Omakohtaisesti pahin laatisten epäreiluus on ehkä se, että Ionicin kohta 20 vuotta kestänyt aktiivinen jalostustoiminta kymmenien rotujen parissa on lajilaatisten näkökulmasta väärää ja tarpeetonta harrastamista. Henkilökohtaisesti palkintojen puute ei ole ongelma, vaan se että myös moni harrastaja on sitä mieltä, että Ionicin hevoset ja kasvatustoiminta eivät ole kelvollisia, koska niistä ei saa pisteitä lajilaatiksissa. 

Tässä vuosien mittaan on varmaan satoja kertoja jätetty myymättä hevosia Ioniciin, koska niillä ei tultaisi kisaamaan. Tuhansia kertoja olen jättänyt kirjoittamatta ostopyynnön kiinnostavasta hevosesta, koska niiltä on vaadittu "aktiivisuutta". Yhtä lailla varmaan tuhansia kertoja olen jättänyt kirjoittamatta myyntitarjouksen, kun joku on halunnut ostaa hevosia, joilla halutaan laatiksiin eli niillä pitää olla kisatut vanhemmat. Harvoin näitä ihan suoraan sanotaan, mutta kyllä sieltä takaa paistavat ne lajilaatisten vaatimukset. Ja Ionicin hevoset tai harrastustapa eivät niitä täytä. 

Aina jaksaa närästää myös se, että keksitty suvuton hevonen voi olla lajilaatisten silmissä arvokkaampi kuin Ionicin kasvatti. EVM-hevosten puuttuvia sukupisteitä voi korvata kirjoittamalla sukuselvityksen, mutta jos hevosella on olemassaolevat vanhemmat, ei näiden kisaamattomuutta voi korvata millään (laatiskohtaisia eroja on, mutta näin on ainakin ERJ:ssä kirjoitushetkellä, tarkistin sen). Se on nolla pistettä, tsero poäng. Toki kolmospalkinnolle on mahdollista, joskin ehkä vähän vaikeaa yltää kisaamattomilla vanhemmilla, mutta se säälikolmonen tuli jo mainittua. Kuka sellaiseen rutukoniin tyytyisi?

En minäkään ole immuuni lajilaatisten vaatimuksille, vaikka vastarannankiiski olenkin. ARJ-II -palkinnon saaminen tekstittömällä, porrastetuissa kisatulla hevosella (esimerkki) tuntuu huijaamiselta, koska mitä vaivaa minä tuonkin eteen olen nähnyt: en yhtään mitään. Kyllä sitä hyvällä hevosella pitää tekstejä olla sivuillaan (se että jossain alitajunnassa ajattelen näin, tuntuu sairaalta). Minäkin puhun naureskellen niistä säälikolmosista. Uutinen: ainakin ARJ:n laatiksessa ARJ-III -palkitusta vanhemmasta tai varsasta saa ihan yhtä paljon suku- tai varsapisteitä kuin korkeammistakin palkinnoista. Ja itsepähän en ole niitä osto- tai myyntitarjouksia kirjoittanut.

Toivon siis kovasti, että keskustelu lajilaatiksien pisteytyksestä jatkuu ja että niihin tehtäisiin ehkä radikaalejakin muutoksia. Sitä sen sijaan en odota enkä tarvitse, että joku keksisi palkintokategorian, jolla Ionicin hevosille saataisiin laatispalkintoja. Se sotisi laatisten perustarkoitusta vastaan. Lajilaatisten perustarkoitus minun mielestäni on saada ihmiset kilpailemaan kyseisen jaoksen kisoissa ja kun minä en kisaa niissä (paitsi satunnaisesti jotakin ja ARJ:ta), ei minulle palkintojakaan pidä antaman. Olisin kuitenkin tyytyväinen siihen, että lajilaatiksissa palkittaisiin nykyistä laajemmin erilaisista harrastamisen tavoista eikä kaikkien tarvitsisi olla siitä yhdestä muotista tehtyjä. Jos tämä johtaisi siihen, että nykyistä erilaisemmat hevoset miellettäisiin hyviksi ja laadukkaiksi, niin sehän ei voisi olla kuin plussaa.

maanantaina, lokakuuta 23, 2023

Väriristeytys-esimerkki: hopeanruunivoikonhallakko + musta

Vuosia sitten kirjoittelin blogiin muutamia esimerkkejä erilaisista väriyhdistelmistä ja siitä, miten niistä selvitetään, minkä värinen varsa kustakin yhdistelmästä voi tulla (esimerkiksi Kimo + kirjava). Sittemmin postausaihe unohtui, mutta nyt muistin sen taas.

Tällä kertaa tarkasteltavana on RMH-tamma Headspinner Ion, jonka isä on hopeanruunivoikonhallakko ja emä musta. Molemmille vanhemmille on merkitty värien genotyypit sivuille, isä on Ee, Aa, CCCR, Dd, Zz ja emä Ee, aa.

Jos ymmärtää genotyypeistä jotakin, näkee heti, että nyt on tarjolla runsaasti värivaihtoehtoja, kun on kolme eri diluutiogeeniä (voikko CCR, hallakko D ja hopea Z), kaikki heterotsygootteja ja pohjaväritkin ovat heterotsygootteja milloin mahdollista.

Tavallisesti menisin vaivaamaan Horse Coat Color Calculatoria (jonka ulkoasu on muuten uusiutunut aika radikaalisti siitä, mitä minä muistan, mutta sama sen väliä, toimii silti). Tällä kertaa CCC:ssä on pieni puute, sillä ainakaan minä en löydä pohjavärien listasta hakemallakaan isän väriä, englanniksi silver buckskin dun tai silver dunskin. Lista on pitkä, mutta olen selannut sen läpi useita kertoja enkä mitenkään bongaa tällaista väritermiä sieltä. Korjatkaa jos olen väärässä ja vain onnistunut missaamaan sen. Minun mielestäni hopeanruunivoikonhallakon ei pitäisi olla mikään mahdoton väri, joten liekö ihan vain inhimillinen virhe tullut, mutta se haittaa tässä tapauksessa kovasti Headspinnerin värin määritystä!

Asiaan on kuitenkin suhteellisen yksinkertainen ratkaisu: unohdetaan hetkeksi että isäoriilla on hopean ja voikon lisäksi hallakko-geeni. Lasketaan todennäköisyydet siis siten, että isän väriksi valitaan hopeanruunivoikko (silver buckskin) ja pannaan kaikki genotyypit kohdilleen sen mukaan. Emän kohdalla ei ole mitään ongelmia kun se on ihan perus-musta.

Saamme tulokseksi tällaisen listauksen:

Rautias 12,50 %
ee/aa = 3,1250 %
ee/Aa = 3,1250 %
ee/aa/nZ = 3,1250 % (hopean kantaja)
ee/Aa/nZ = 3,1250 % (hopean kantaja)

Ruunikko 9,38 %
Ee/Aa = 6,2500 %
EE/Aa = 3,1250 %

Musta 9,38 %
Ee/aa = 6,2500 %
EE/aa = 3,1250 %

Voikko 12,50 % (rautias + voikkogeeni)
ee/aa/nCr = 3,1250 %
ee/Aa/nCr = 3,1250 %
ee/aa/nCr/nZ = 3,1250 % (hopean kantaja)
ee/Aa/nCr/nZ = 3,1250 % (hopean kantaja)

Ruunivoikko 9,38 % (ruunikko + voikkogeeni)
Ee/Aa/nCr = 6,2500 %
EE/Aa/nCr = 3,1250 %

Mustanvoikko 9,38 % (musta + voikkogeeni)
Ee/aa/nCr = 6,2500 %
EE/aa/nCr = 3,1250 %

Hopeanruunikko 9,38 % (ruunikko + hopeageeni)
Ee/Aa/nZ = 6,2500 %
EE/Aa/nZ = 3,1250 %

Hopeanmusta 9,38 % (musta + hopeageeni)
Ee/aa/nZ = 6,2500 %
EE/aa/nZ = 3,1250 %

Hopeanruunivoikko 9,38 % (ruunikko + voikkogeeni + hopeageeni)
Ee/Aa/nCr/nZ = 6,2500 %
EE/Aa/nCr/nZ = 3,1250 %

Hopeanmustanvoikko 9,38 % (musta + voikkogeeni + hopeageeni)
Ee/aa/nCr/nZ = 6,2500 %
EE/aa/nCr/nZ = 3,1250 %

Sitten otamme mukaan sen hallakon. Koska ori on heterotsygootti hallakon suhteen (Dd), se voi jättää sekä hallakkovärisen varsan että ei-hallakkovärisen. Mahdolliset ei-hallakkovärit onkin jo tuossa listassa, mutta niiden lisäksi on mahdollista saada kaikki nuo värit, joihin on vielä yhdistynyt se hallakkogeeni. Niiden värien lista näyttäisi tältä:
  • Punahallakko (rautias + hallakko)
  • Ruunihallakko (ruunikko + hallakko)
  • Hiirakko (musta + hallakko)
  • Voikonhallakko (rautias + voikko + hallakko)
  • Ruunivoikonhallakko (ruunikko + voikko + hallakko)
  • Voikonhiirakko (musta + voikko + hallakko)
  • Hopeanruunihallakko (ruunikko + hallakko + hopea)
  • Hopeanhiirakko (musta + hallakko + hopea)
  • Hopeanruunivoikonhallakko (ruunikko + voikko + hallakko + hopea)
  • Hopeanvoikonhiirakko (musta + voikko + hallakko + hopea)

Yhteensä siis 20 eri väriä vaihtoehtona! Että onhan sitä siinä valinnanvaraa.

Miten sitten saadaan lasketuksi näiden värien todennäköisyysprosentit? Se on helppoa, jaetaan vain CCC:llä lasketun tuloslistan prosenttiyksiköt kahdella ja saadaan todennäköisyysprosentti sekä värille ilman hallakkoa että hallakon kanssa. Esimerkiksi voikon todennäköisyys on 6,25 % ja voikonhallakon saman verran. Genotyypitkin ovat samat kuin CCC:n tuloslistassa, hallakkoväreissä on vain se Dd siellä mukana.

Voisimme toki tehdä tämän operaation niinkin, että hallakon sijaan "unohtaisimme" joko hopean tai voikon ja merkitsisimme isäoriin väriksi ruunivoikonhallakon (dunskin) tai hopeanruunihallakon (silver bay dun). Metodi on kuitenkin sama.

PS: Myöhemmin tajusin että tähän tilanteeseen on paljon helpompikin keino kuin "unohtaa" se hallakko. "Siirretään" se hallakko emälle eli merkitään emä mustan sijaan hiirakoksi, merkitään D:n genotyypiksi Dd, niin saadaan heti suoraan valmis lista kaikkine mahdollisine genotyyppeineen ja todennäköisyysprosentteineen. Oikeastaan tämä ylläneuvottu tapa on turhan hankala tähän verrattuna, mutta kun tuli jo kirjoitettua ja kello on niin paljon su-iltana etten viitsi alkaa kirjoittaa koko tekstiä uusiksi...

maanantaina, lokakuuta 16, 2023

Tarinoita nimien takaa, osa 6

Siitä on taas pari vuotta (Tarinoita nimien takaa, osa 5) kun listasin viimeksi kasvattien nimiä, joiden takaa löytyy jokin tarina tai muu asia, jonka halusin kertoa. Että se voisi olla taas aika katsastella, miksi jotkut hevoset ovat saaneet sellaiset nimet kuin ovat.

Tämä sai inspiraatiota isän nimestä (Caboom Nax), mutta kyseessä on ruotsalaisen Roxetten albumi ja albumin nimikappale. Vuonna 1994 julkaistu albumi taisi olla se, joka ampui bändin menestykseen. Itse en kyllä ole koskaan ollut erityinen fani, mutta viis siitä, nimi istui tälle ponille.

Norfolk Royal Russet on omenalajike ja se onkin sopiva aasinsilta emän nimeen (Drake Hill Appleblossom).

En muista enää syytä, miksi nimesin tämän isän Szent István Ionin kuten nimesin. Szent István on unkarinkielinen nimi pyhälle Stefanokselle (pyhä Tapani). Ori ei ole edes syntynyt tapaninpäivänä. Pyhimysteema jatkuu varsan nimessä, se on saanut nimensä pyhän Scholastikan mukaan.

Tämän isä Norton's Equivalent Ion on mainittu vuonna 2015 blogissa (Tarinoita nimien takaa) nimensä vuoksi: kun vanhempien nimistä ei irronnut kertakaikkiaan mitään, niin piti repiä sitten jotakin jostakin. Aihepiiriksi päätyi virtapiirit, en yhtään muista mistä sen keksin. No, virtapiirien maailmasta Galvanic Isolatorkin tulee (suom. galvaaninen erotus). Ei sillä mitään tekemistä sinänsä ole Nortonin teoreeman kanssa.

Tämä on helppo: Draconidien meteoriparvi ja isä sattuu olemaan Pebblethorne Meteor. Isän varsoista löytyy myös Meteorina ja Meteor Shower samaan teemaan liittyen.

Kuka on nähnyt Oopperan kummituksen, tunnistanee kyllä. Tätä voisi pitää jonkinlaisena pienenä nimiperheenä, jonka juuret ovat Pinkissä. Asia on mainittu kymmenen vuotta sitten blogissa (Pinkin nimiperheet). Nimiperheen alku ja juuri on suvuton, Pinkkiin keksitty laukkaori Opera Phantom GA xx, jolla oli muutama Oopperan kummituksen mukaan nimetty varsa. Näistä ori Pink Comte de Chagny xx päätyi Ioniciin ja se on näiden molempien emänisä. 

Tässä on toinen alunperin Pinkistä lähtöisin oleva nimiperhe, F1-radat. Se on myös mainittu tuossa edelliseen linkkaamassani postauksessa. Näiden molempien isä on Pink Hungaroring xx ja se on jättänyt muitakin formula-teeman mukaan nimettyjä varsoja, myös FWB-ori Tamburello Ionin. Jos joku ihmettelee, Tamburelloksi on nimettä eräs mutka Imolan radalla, jossa Ayrton Senna ajoi ulos ja kuoli. En tiedä tarkalleen onko mutkaa enää olemassa, ei ainakaan samanlaisena ymmärtääkseni.

Kyseessä on elokuvahahmon nimi elokuvasta The Thomas Crown Affair, jonka 1999 version voinen lukea omiin suosikkielokuviini. Tämän isä on Max Burdett Ion ja leffahahmo se sekin on eikä ole sattumaa että sekin on Pierce Brosnanin näyttelemä hahmo, samoin kuin vuoden -99 Thomas Crown. Max Burdett oli päähenkilö elokuvassa After The Sunset. Naispääosa puolestaan oli Lola Cirillo, joka taas on Max Burdettin emä... 
Lolakaan ei saanut nimeään ihan tyhjästä, sillä sen emä on CHR Gracie Hart, muistelisin että oli tilausvarsa, jonka nimen sain itse päättää joskus aikoinaan. Kyseessähän on Miss Congenialityn päähenkilö, että tämä tämmöinen leffateema jatkuu nyt jo siis neljättä sukupolvea.

Tämä kuuluu näihin Ankka-maailman nimiin, tunnetaan Suomessa yleensä neiti Näpsänä (etunimi toisinaan Sirkku). Näitä nimiä riittää walkereiden puolella, sillä nimiperheen alkusolu Goldie O'Gilt Ion oli tuottelias siitostamma ja sen varsoillakin on aika paljon jälkeläisiä. Emily Quackfaster on ehkä suurin suosikkini näistä Ankka-nimistä, mutta pahoja kilpailijoita on kyllä useita, kuten Mad Madam Mim Ion, Trudy Van Tubb Ion, Commander's Brigitta McBridge, Flintheart Glomgold Ion...

Molempien isä on ori Six-Shooter Ion, kuudestilaukeava eli revolverista joskus muinoin käytetty nimitys. Ei siis lie ihme, että varsatkin ovat saaneet nimensä aseiden mukaan. Kyseessä ovat tsekkiläisen asevalmistaja CZ:n mallit Shadow 2 ja Tactical Sport, kumpikin ysimillisiä kilpapistooleita. Ihan noin vain en nimennyt kasvatteja juuri näiden mallien mukaan, vaan kyseessä ovat omat lempiaseeni. (Olen harrastanut pistooliammuntaa muutaman vuoden, omaa kalustoa ei ole, mutta kunhan saan aikaiseksi hoitaa byrokratian, ostoslistalla olisi nimenomaan tuo Shadow 2.)

Mississauga on kaupunki Kanadassa, aivan Toronton kainalossa. Yhteys emän nimeen on selvä, kun muistaa Sarnian olevan myös kanadalainen kaupunki.

app-t. X-Wing Ion, app-o. Rebel Alliance Ion ja app-t. Podracer Ion
Nämä kaikki ovat samasta isäoriista, Star Fighter Ionista ja nimet liittyvät Star Wars -saagaan tavalla tai toisella. Starfighter on kaiketi yleisnimi kaikille pienille taistelualuksille, X-Wing on ymmärtääkseni yksi starfigher-tyyppi. Rebel Alliance on kapinaliitto, ts. Star Warsin hyvikset ja podracerit olivat yhden henkilön kilpa-aluksia (nuori Luke kilpaili tällaisella The Phantom Menacessa ja ilmeisesti niitä on ollut myös peleissä.

Taas liikutaan aseissa eikä sinänsä ihme, jos tamman emä on Beretta In My Pocket (Beretta on asevalmistaja). Tosiasiassa tämä on kuitenkin saanut inspiraationsa Skyfall-elokuvasta ja siinä eräästä Bondin repliikistä: "Only a certain kind of woman wears a backless dress with a Beretta 70 strapped to her thigh."

Tämä on taas niitä hevosia, jonka vanhempien nimistä ei saanut raavittua yhtään mitään, ei niin minkäänlaista edes hataraa ideanpoikasta. Vihaan sellaisia. Sitten piti keksiä jotakin muuta ja avasin sekalaisten, pääosin kehnojen, nimi-ideoiden listani. Sieltä löytyi Nite Train, tamperelainen yökerho jostain vuosituhannen vaihteesta. No, saa nyt luvan kelvata NSH-oriille...

maanantaina, lokakuuta 09, 2023

Rotuesittelyssä australianponi

Tällä kertaa esittelyvuorossa on australianponi, toiselta puolelta maapalloa kotoisin oleva ratsuponirotu.

Historia
Australiassa ei hevosia ollut ennen kuin eurooppalaiset siirtolaiset niitä sinne toivat. Ensimmäiset hevoset tulivat sinne vuonna 1786 ns. ensimmäisen laivaston mukana. Australianponin historian voidaan katsoa alkaneen vasta 1803, jolloin Australiaan tuotiin Indonesiasta timorinponeja. Näitä pidetään alkuperäisen ponikannan kantavanhempina. Myöhempinä vuosina Australiaan tuotiin poneja ja myös hevosia muualta, pääosin kait Isosta-Britanniasta. Tuontiponien joukossa oli paljon kaikenlaista: exmoorinponeja, hackneyponeja, shetlanninponeja, connemaroja ja niin edelleen. Tuontihevosista mainitaan erityisesti arabianhevoset ja englantilaiset täysiveriset.

Australianponi mitä oletettavammin syntyi samasta tarpeesta kuin muutkin ratsuponit: haluttiin saada urheilullinen, kevyt ja kaunispiirteinen ratsuponi lapsille. Reseptikin oli sama: risteytetään alkuperäisponeja kevyisiin hevosrotuihin, juurikin niihin arabialaisiin ja täysiverisiin. Jo 1920-luvulla alkoi australianponikanta olla jossain määrin vakiintunutta. Vuonna 1931 perustettiin ponikantakirja, joka kantakirjasi kolmea ponia: shetlanninponeja, hackneyponeja ja sitten kaikkia muita, jotka jäivät korkeudeltaan alle 142 sentin. Tämä kolmas kantakirja oli se, josta nykyiset australianponit polveutuvat.

Kantakirja ei ole ollut täysin suljettu koko tätä aikaa. Arabiristeytykset sallittiin jonkin aikaa 40-luvulla ja 60-luvulta lähtien australianponeiksi on voitu rekisteröidä myös welsh A/B-sektion ja rekisteröidyn australianponin jälkeläinen.

Rakenne
Australianponin tarkoitus on olla laadukas ratsuponi ja rotumääritelmä tähtää nimenomaan siihen. Tämä rakennekuvaus on oma käännökseni ja osittain myös oma tulkintani rotuyhdistyksen määritelmästä eikä siis varsinaisesti virallinen.
  • Yleiskuvaltaan laadukas, näyttävä ja ponimainen. Welsh-leima on yleensä melko selvä.
  • Korkeus ei saa ylittää 142 senttiä (14 hh).
  • Pää on yleiskuvaltaan jalo ja laadukas.
  • Silmät ovat suuret ja tummat.
  • Sieraimet ovat suuret.
  • Korvat ovat pienet ja pystyt.
  • Kaulanliittymä on hyvämuotoinen ja avoin.
  • Kaula on lievästi kaareva ja pitkä, se ei saa olla raskas.
  • Lavat ovat pitkät ja loivat, eivät saa olla raskaat.
  • Rintakehä ei saa olla liian leveä, muttei myöskään liian kapea.
  • Säkä on erottuva.
  • Runko on syvä.
  • Selkä ja risti ovat vahvat, liittyvät hyvin toisiinsa.
  • Takaosa on pyöreämuotoinen, sopusuhtainen ja vahva.
  • Häntä on kiinnittynyt korkealle.
  • Jalat ovat vahvat mutteivät karkeatekoiset.
  • Nivelet ovat hyvämuotoiset.
  • Sääriluut ovat lyhyet ja suorat.
  • Vuohiset ovat kohtuullisessa kulmassa ja sopivan pituiset.
  • Kaviot ovat vahvat ja hyvämuotoiset.
  • Nivelet taipuvat liikkeissä hyvin, mutta ilman liioittelua. Korkea askellus ei ole toivottua. Askellus on pitkää ja matkaavoittavaa.
Värit
Rotuyhdistys hyväksyy kaikki värit. Käytännössä yleisimmät värit ovat perusvärit ja kimo, joka on ymmärtääkseni varsin yleinen. Yksinkertaisia voikkovärejä (voikko, ruunivoikko, mustanvoikko) esiintyy myös, mutta niiden yleisyydestä en osaa sanoa mitään. Sen sijaan tuplavoikkojen status on vähän kyseenalainen, koska toisaalla rotumääritelmässä mainitaan tummat silmät ja tuplavoikoillahan silmät ovat siniset...

Welsh-risteytyksiltä on mahdollista tulla päistärikköä ja teoriassa myös hopea- ja hallakkovärejä, mutta nämä kaksi viimeistä ovat kovin harvinaisia welsheilläkin. Welsheillä olisi tarjolla myös sabino (SB1), suomenkirjavuus (SW1) ja W20. Näistä tuo suomenkirjavuus on myös vähän kyseenalainen, koska se voi aiheuttaa herasilmiä. Muiden kirjavuuskuvioiden esiintymisestä en tiedä, en muista itse koskaan törmänneeni esimerkiksi tobianokirjavaan australianponiin, mutta sehän ei tarkoita sinänsä mitään. En minä ole kaikkia maailman australianponeja nähnyt. 

Jalostus
Kuten mainitsin historia-osiossa, APSB (Australian Pony Stud Book Society) hyväksyy australianponirekisteriin sellaiset ponit, joiden toinen vanhempi on welsh A tai B ja toinen rekisteröity australianponi. Australianponi-vanhempi ei saa olla ainakaan ensimmäisen polven welsh-risteytys.

Joissain lähteissä vilahtelee kuitenkin myös termi "Traditional Australian Pony", joka luokitellaan harvinaiseksi ja jopa katoamisvaarassa olevaksi. Tässä Traditional Australian Ponyssa saa olla vierasta verta (ts. welshiä) alle 20 % eli käytännössä 3. sukupolvessa saa olla yksi puhdas welsh. Mieluiten vierasta verta ei saisi olla yhtään.

Tässä kohdin ei passaa antaa erilaisten rotunimikkeiden sekoittaa itseään, sillä Australiasta löytyy rekisterit myös sellaisille nimikkeille kuin Australian Riding Pony, APSB Riding Pony, Australian Saddle Pony, Australian Sports Pony, Waler Pony ja tiedä vielä mitä kaikkea muita. Osa näistä on ymmärtääkseni eurooppalaistyyppisiä ratsuponirekistereitä, jotkin rekisteröivät ehkä kaikkea mikä on alle ponimitan. Australianponi on kuitenkin oma rotunsa, huolimatta sallituista welsh-risteytyksistä.

Australianponit virtuaalimaailmassa
Australianponi on harvinainen näky virtuaalimaailmassa ja ollut sitä aina. Kasvattajia on ollut aina vähänlaisesti enkä tiedä valehtelenko kovin pahasti, jos sanon että ehkä ainoa vähänkään vakavammin otettava kasvattaja oli Christa W:n Jindabyne. Se kasvatti parisenkymmentä australianponivarsaa vuosikymmen sitten. Ja voi tietysti sanoa, että Ionic on toinen merkittävä kasvattaja reilulla 30 kasvatilla toistaiseksi.

Muitakin kasvattajia on kyllä ollut, mutta osaan nimetä ainoastaan pienen Rivendellin ja senkin vain siksi, että sen raunioilta meille ostettiin pari kasvattia. Knoxdalestakin on yksi kasvatti tullut ja sitten olen nähnyt australianponeja satunnaisesti vähän siellä ja täällä. Ja onneksi ovat nämä tuoreemmat suurtallit, kuten Namyshill, Halluharja, Lavender Fields, Kaukovalta ja Anarchie, joista aussiponeja löytyy.

Minun tietääkseni virtuaalimaailman jalostustavoissa ei olla toistaiseksi lähdetty lainkaan risteytyslinjalle, vaan australianponeja on jalostettu ts. traditional-mallilla: vain puhdasrotuisia poneja yhdistellään.

Lähteet

maanantaina, lokakuuta 02, 2023

VRL:oon rekisteröityjen rotujen lukumäärät vuosittain

Minähän olen muutaman postauksen tehnyt VRL:n rekisteridatan perusteella ja ne ovat itsestäni aina tosi mielenkiintoisia. Vajaa pari vuotta sitten esittelin kuvaajia ja jotakin analyysiäkin VRL:n koko siihenastisesta rekisteröintidatasta ja alkuvuodesta vuorossa oli viime vuoden rekisteröintitilastot. Kaikki datahan on näkyvillä myös taulukkomuodossa, jos kiinnostaa tarkemmin lukuja pläräillä.

Se minkä seikan olen ihan onnellisesti unohtanut noissa tilastoissa on kunakin vuonna rekisteröityjen rotujen määrä. Havahduin asiaan vasta tässä taannoin, kun katselin vähän miltä tämän vuoden tilastot alkavat näyttää (en siis mitenkään kieli pitkällä odota vuodenvaihdetta, että pääsen uusien numeroisen kimppuun...). VRL:n hevosrekisterin vuosittaiset statistiikat löytyvät Statistiikka-sivulta.

Koostin sitten kuvaajaa siitä, miten paljon rotuja on vuosittain rekisteröity:


Vuoden 2010 luvussa on mukana kaikkien edellisten vuosien rekisteröinnit, joten se ei ole sinänsä kovin hyödyllistä dataa. Se nyt kuitenkin kertoo, että vuoden 2010 loppuun mennessä oli rekisteröity yksilöitä 231 rodusta. Sen jälkeen rotumäärät ovat pyörineet melko säännönmukaisesti 150:n ja 200n välillä, noin karkeasti. Poikkeus on vuosi 2021 268:lla rodulla, mutta se vuosi oli poikkeus muutenkin. Sinä vuonna nimittäin VRL uudistui ja kaikkiin jaoksenalaisiin kilpailuihin vaadittiin VRL-tunnus hevoselle. Piikkihän näkyy myös rekisteröintidatassa.

Mutta tämä kuluva vuosi! Kolme kuukautta vuotta on vielä jäljellä ja nyt jo rekisterissä on 225 eri rotua! Joukossa on useita tosi harvinaisuuksia, sellaisiakin joita ei ole vuosikausiin rekisteröity ainoatakaan. Esimerkiksi kaikki aiemmat Spotted Draft Horset on rekisteröity vuonna 2010 tai sitä aiemmin, mutta tänä vuonna tuli nyt yksi ainakin. Mitä nyt on meneillään? Olenko missannut jotakin?

Olen vähän yrittänyt selvittää, että mistä tässä on kyse. En toki aiokaan klikkailla auki kaikkien kahdeksan tuhannen tänä vuonna rekisteröidyn hevosen sivuja ja koota niistä jotakin statistiikkaa, vaan olen katsellut sieltä täältä rekisteröityjä hevosia ja niiden tietoja. Näiden harvinaisuuksien kohdalla nousee ehkä jossain määrin esiin se, että laukkahevosia on rekisteröity aika paljon. Varsinkin laukkaponien joukossa on sitten niitä eksoottisempiakin eläjiä, kuten bosnianponi, eriskaynponi, jakutianponi ja ties mitä muuta. Näitä löytyy aivan erityisesti Anarchiesta.

Toinen vaikuttava tekijä varsinkin harvinaisten puolella on eräs yksittäinen talli ja se ei ole muuten Ionic. Ei, kyseessä on täällä keväällä esitelty Lavender Fields, jossa on reilusti toistasataa rotua tälläkin hetkellä. Ja seassa on todellakin niitä harvinaisuuksia. Vähän vähemmän esiin nousi Halluharjantila, jossa sielläkin on kaikenlaista erikoisempaa. Varmasti harvinaisia rotuja rekisteröineitä talleja ja omistajia on muitakin, nämä kolme mainittua nyt nousivat erikoisesti esille.

Se mikä tästä rekisteridatan penkomisesta on haitta, niin Ionicin reilun 70:n rodun valikoima alkaa vaikuttaa tosi mitättömältä ja tavanomaiselta, suorastaan tylsältä. Eihän minulla ole mitään erikoista siellä, ellei lasketa campolinoja! Gelderlandeja ja groningeneita voisi ja pari baskirianponia, niille saattaisi olla kuviakin. Niin ja niitä iomudeja, kustanairinhevosia ja delibozeja, jos ei muuten niin RBSH-jalostukseen. Ja miksei samalla vaikka American Walking Ponyja (olikohan ne ARJ-kelpoisia... oli varmaan), konikeja, mustangeja, daleseja, berbereitä... Unohtamatta toki joulukalenterissa esiteltyä hevosrotujen toivelistaa! Ah, tämä ei pääty hyvin.