Keskustassa on ollut erinomaisen kiinnostava keskustelu tekstien merkityksestä lajikohtaisissa laatuarvosteluissa ja se jatkuu vielä. Minusta tämä keskustelu on tosi tervetullut! Heitin sinne jo omia ajatuksiani, mutta yritän tässä nyt kasata niitä ajatuksia vielä vähän lisää.
Erityisen tervetullutta minusta on sen myöntäminen, että jo pitkään ja edelleen lajikohtaiset laatuarvostelut ja niiden arvosteluperusteet määrittävät todella vahvasti sen, mitä pidetään "laadukkaana" virtuaalihevosena. Perinteisesti siihen on kuulunut se, että hevosella itsellään on kisattu kyseisen jaoksen alaisissa kisoissa, sillä on kisatut ja mielellään palkitut vanhemmat (tai EVM-hevosella sukuselvitys), pari kisattua varsaa, luonnekuvaus, kuva tai useampi, päiväkirja ja/tai valmennustekstejä. Vuosien varrella tästä on ollut vähän erilaisia painotuksia ja lajijaoksilla on ainakin teoriassa vapaat kädet päättää omasta pisteytystavastaan, mutta yksikään jaos ei ole lähtenyt merkittävästi sooloilemaan tässä asiassa. Erot ovat lähinnä kosmeettisia.
Kun nämä asiat ja se ERJ-I/KRJ-I/jne. -rimpsu on saatu sinne hevosen sivuille, se on laadukas hevonen, muuten ei. No, ehkä kakkospalkinto on vielä ollut ihan hyväksyttävä, mutta joskus vuosikymmen sitten true-harrastajat puhuivat ainakin verhotusti säälikolmosista, joka oli heille epäonnistuminen. Minä puhun niistä edelleen, toki ironisesti, koska pääasiassa niitä minä käyn ARJ-laatiksista hakemassa hevosilleni.
Tämän mallinen pisteytys on ihan suora kopio alkuperäisestä YLAn pisteytyksestä. Virginia jos kuka sen tietää, koska hän alunperin kehitti koko YLAn idean ja sen ensimmäiset pisteytysmallit. Vuosi oli 2001 tai 2002. Tätä ennen ei ollut olemassa minkäänlaisia laatuarvosteluita tai vastaavia, joissa olisi huomioitu kuvan lisäksi sukua, tekstejä tai kisoja. Tuolloin hyvän hevosen määritelmä oli VIR MVA Ch -titteli. Siinä mielessä YLA oli aikanaan vastaisku valtavirtaharrastamiselle (kyllä, Gin oli vastarannankiiski jo silloin!) ja jotakin tosi ainutlaatuista ja uutta, mutta kyllä Virginia on sitä ideaansa katunut myöhempinä vuosina katkerasti. Sillä mistä muualta lajilaatikset olisivat tämän mallin apinoineet elleivät YLAsta? Se on tietenkin loogista, sillä alkuvuosina YLA-palkinnosta tuli arvostettu ja tavoiteltu asia. Ei siis ihme, että lajilaatikset halusivat tehdä jotain samanlaista.
Miksi Virginia nyt sitten niin katuu YLAa ja miksi minäkin puhun lajilaatiksista kuin ne olisivat pahakin asia? Koska ne ovat! Kirjoitin jo vuonna 2015 blogiin tekstin Laatuarvostelujen vaikutus virtuaalimaailmaan enkä ole vielä nähnyt yhtäkään syytä siihen, miksi tuo teksti ei pitäisi paikkaansa, olkoonkin että se on vähän karrikoitu. Koko ongelman ydin on se, että yksinomaan lajilaatikset ovat niin pitkään määränneet sen, mikä on "hyvä" ja "laadukas" hevonen ja samalla käytännössä myös sen, mikä on "oikeanlaista" harrastamista. Ja se, että harrastaa "väärin", vaatii aika paljon uskoa itseensä ja tekemiseensä sekä jonkin verran paksua nahkaa. Minä luulisin tästä asiasta jotakin tietäväni noin 18 vuoden kokemuksella.
Olen vuosikausia kyllä ollut sitä mieltä ja aina joskus sen ääneenkin sanonut, että lajilaatikset ovat tosi epäreiluja siihen nähden, että ne ovat niin merkittävässä asemassa virtuaalimaailmassa, juurikin siinä hevosen ja harrastamisen hyvyyden määrittelyssä. Niiden ei ehkä olisi koskaan pitänyt päästä näin määräävään asemaan, mutta niin nyt kävi. En tiedä miten sen olisi pystynyt estämään. Ei ehkä mitenkään, koska vaihtoehtoja ei ollut eikä niitä ole vieläkään. Siksi on hyvä käydä keskustelua siitä, että voisiko se hyvän hevosen ja harrastamisen muotti olla vähän väljempi ja ottaa huomioon laajemmin eri harrastustapoja.
Omakohtaisesti pahin laatisten epäreiluus on ehkä se, että Ionicin kohta 20 vuotta kestänyt aktiivinen jalostustoiminta kymmenien rotujen parissa on lajilaatisten näkökulmasta väärää ja tarpeetonta harrastamista. Henkilökohtaisesti palkintojen puute ei ole ongelma, vaan se että myös moni harrastaja on sitä mieltä, että Ionicin hevoset ja kasvatustoiminta eivät ole kelvollisia, koska niistä ei saa pisteitä lajilaatiksissa.
Tässä vuosien mittaan on varmaan satoja kertoja jätetty myymättä hevosia Ioniciin, koska niillä ei tultaisi kisaamaan. Tuhansia kertoja olen jättänyt kirjoittamatta ostopyynnön kiinnostavasta hevosesta, koska niiltä on vaadittu "aktiivisuutta". Yhtä lailla varmaan tuhansia kertoja olen jättänyt kirjoittamatta myyntitarjouksen, kun joku on halunnut ostaa hevosia, joilla halutaan laatiksiin eli niillä pitää olla kisatut vanhemmat. Harvoin näitä ihan suoraan sanotaan, mutta kyllä sieltä takaa paistavat ne lajilaatisten vaatimukset. Ja Ionicin hevoset tai harrastustapa eivät niitä täytä.
Aina jaksaa närästää myös se, että keksitty suvuton hevonen voi olla lajilaatisten silmissä arvokkaampi kuin Ionicin kasvatti. EVM-hevosten puuttuvia sukupisteitä voi korvata kirjoittamalla sukuselvityksen, mutta jos hevosella on olemassaolevat vanhemmat, ei näiden kisaamattomuutta voi korvata millään (laatiskohtaisia eroja on, mutta näin on ainakin ERJ:ssä kirjoitushetkellä, tarkistin sen). Se on nolla pistettä, tsero poäng. Toki kolmospalkinnolle on mahdollista, joskin ehkä vähän vaikeaa yltää kisaamattomilla vanhemmilla, mutta se säälikolmonen tuli jo mainittua. Kuka sellaiseen rutukoniin tyytyisi?
En minäkään ole immuuni lajilaatisten vaatimuksille, vaikka vastarannankiiski olenkin. ARJ-II -palkinnon saaminen tekstittömällä, porrastetuissa kisatulla hevosella (esimerkki) tuntuu huijaamiselta, koska mitä vaivaa minä tuonkin eteen olen nähnyt: en yhtään mitään. Kyllä sitä hyvällä hevosella pitää tekstejä olla sivuillaan (se että jossain alitajunnassa ajattelen näin, tuntuu sairaalta). Minäkin puhun naureskellen niistä säälikolmosista. Uutinen: ainakin ARJ:n laatiksessa ARJ-III -palkitusta vanhemmasta tai varsasta saa ihan yhtä paljon suku- tai varsapisteitä kuin korkeammistakin palkinnoista. Ja itsepähän en ole niitä osto- tai myyntitarjouksia kirjoittanut.
Toivon siis kovasti, että keskustelu lajilaatiksien pisteytyksestä jatkuu ja että niihin tehtäisiin ehkä radikaalejakin muutoksia. Sitä sen sijaan en odota enkä tarvitse, että joku keksisi palkintokategorian, jolla Ionicin hevosille saataisiin laatispalkintoja. Se sotisi laatisten perustarkoitusta vastaan. Lajilaatisten perustarkoitus minun mielestäni on saada ihmiset kilpailemaan kyseisen jaoksen kisoissa ja kun minä en kisaa niissä (paitsi satunnaisesti jotakin ja ARJ:ta), ei minulle palkintojakaan pidä antaman. Olisin kuitenkin tyytyväinen siihen, että lajilaatiksissa palkittaisiin nykyistä laajemmin erilaisista harrastamisen tavoista eikä kaikkien tarvitsisi olla siitä yhdestä muotista tehtyjä. Jos tämä johtaisi siihen, että nykyistä erilaisemmat hevoset miellettäisiin hyviksi ja laadukkaiksi, niin sehän ei voisi olla kuin plussaa.
