maanantaina, syyskuuta 26, 2022

Hyvä kuva virtuaalihevosella 1: oikea sukupuoli, rotu ja väri

Nintsu kirjoitti tovi sitten tästä aiheesta eli siitä, millainen on virtuaalihevosen hyvä kuva hänen mielestään. Kommentoin sitä jo, mutta lyhyesti koska pidemmän tarinan kirjoitan tänne. Sanonpa vain, että oli taas sellainen teksti jota lukiessa melkein haukoin henkeäni: "No ihan totta, noin se on! Noin mäkin teen! Miksen mä ole ikinä ajatellut tätä varsinaisesti..."

Nintsu listasi 5 seikkaa, joita noudattaa hevosilleen kuvia valitessaan:

  1. Oikea sukupuoli, rotu ja väri (tai ainakin oikeasta menevä)
  2. Kuvan koko ja laatu
  3. Hevosen edustavuus
  4. Kuvan eettisyys ja hevosen ilme
  5. Hevosen asento ja näkyvyys

Näin yleisesti totean, että tosi moni noista asioista on sellainen, mitä noudatan itsekin, olen ehkä aina noudattanut ajattelematta sitä sen kummemmin. Toisaalta monista asioista kyllä luistankin, jos tarve vaatii.

Kerron tässä, miten nämä asiat vaikuttavat Ionicin ja Gin Ahaltekin hevosten kuvien valintaan. Tästä uhkasi kuitenkin tulla romaani, joten kirjoitan yhdestä asiasta kerrallaan. Nyt ensimmäisenä on luvassa tuo ykköskohta eli oikea sukupuoli, rotu ja väri, tai kuten Nintsu kirjoitti, ainakin oikeasta menevä. Tämä on aina minunkin lähtökohta kuvan valintaan, että se on realistinen sille hevoselle, jonka kuvaksi se menee. 

Kuten sanoin jo, suhtaudun näihin asioihin välillä tosi suurpiirteisesti. Monien harvinaisten rotujen ja erikoisten värien kanssa on toki pakkokin, koska oikeita kuvia oikeista roduista tai väreistä ei ole saatavilla. Joskus sitä toivoisi osaavansa piirtää niitä hevosia itse, se helpottaisi niin paljon elämää, mutta se on eri marinan aihe se. Eikä Ionicin hevosmäärä siitä välttämättä mitenkään helppoa vaihtoehtoa tekisi.

Oikea sukupuoli

Jos aloitan tästä sukupuolesta, niin se on tosiaan välillä vaikea asia. Monista kuvista näkee, että nyt on orimainen tai tammamainen, mutta monista kyllä ei. Välillä myös epäilen, että toinen näkee jotakin toista kuin minä, joka en varsinaisesti ole mikään reaalimaailman hevosharrastaja. Olen kokenut liikekuvat jollain tavoin "anteeksiantavaisemmiksi" sukupuolen suhteen kuin rakenne- tai pääkuvat. Niitä käytän vapaammin ja onpahan joskus käynyt niin että jonkin hevosen yksi kuva päätyy oriille ja toinen tammalle Ionicissa.

Eivät ne kaikki minun kuvavalintani ole aina edes uskottavia. Ei siitä niin kauaa ole, kun yksi pv-tamma hylättiin KTK-tilaisuudessa, koska sillä oli niin orimainen kuva, että tuomareilta tuli siitä ala-arvoisia pisteitä. Itse en näkisi sitä ehkä ihan niin orimaisena, että hylky olisi täysin selvä, mutta ei se minulle suunnaton ongelma ole.

Sitä voisi tietysti miettiä tuostakin esimerkistä, että kuitenkin puoliveristen, tammojenkin, rakennekuvia on saatavilla ihan hyvin, että miksi ihmeessä minä käytän pv-tammallani kuvaa, jota voidaan epäillä oriin kuvaksi. No... En minä tiedä! Joskus vain tulee tällaisia aivopieruja ja erittäin harvoin taivun vaihtamaan kuvia hevosilleni.

Oikea rotu

Olen kirjoittanut kuvien rodunmukaisuudesta aikaisemminkin ja itse asiassa aihepiiri on ollut paljon tapetilla varmaan ihan Ionicin alkuajoista lähtien. Sanotaan se nyt vielä kuitenkin ääneen: meillä ei todellakaan aina käytetä oikeanrotuisten hevosten kuvia.

Virtuaalirodut RBSH ja nykyisin SGSH ja tietyssä mielessä myös AWB ovat tietysti selviä tapauksia, että niille ei löydy reaalimaailmasta vastaavien hevosten kuvia paitsi joskus vahingossa jokin risteytys. Sitten on näitä harvinaisuuksia, kuten terskinhevonen, ukrainan- ja venäjänratsuhevoset, nonius (!) ja muutkin unkarilaiset, wielkopolski, kladrubinhevonen ja mitä kaikkia muita. Niille on etsittävä yleensä muunrotuisten hevosten kuvia, koska oikeanrotuisista hevosista on niin vähän tarjolla mitään.

Miten minä sitten etsin kuvia näille eksoottisemmille kavereille? No, ensinnäkin surffailen paljon läpi erilaisia kuvatietokantoja, kuten Sukupostia, joissa on tarjolla kuvia erirotuisista hevosista. Tämä auttaa siinä, että näen millaisia ja minkätyyppisiä hevosia kunkin rodun edustajat ovat. Kuvat ovat minulle aina parempi kuin teksti, vaikka kyllä minä toki kahlaan läpi rotumääritelmiä ja rotukuvauksia esimerkiksi Wikipediasta. Kuvia sieltäkin löytyy. Hevosrotukirjojakin selailen mielelläni, vaikka olen vuosien mittaan niin monta kertaa masentunut niiden puutteellisista ja joskus ihan virheellisistä tiedoista. 

Kuvaa valitessa pitää nähdä se hevonen siinä kuvassa. Se on vaikea laji, sillä helposti käy niin, että jos tietää kuvassa olevan puoliverisen, näkee siinä puoliverisen eikä välttämättä tule nähneeksi, että kuva voisi mennä uskottavasti jollain toisellakin rodulla. Monissa roduissa on kuitenkin jonkinlaista hajontaa rakenteessa ja tyypissä, joten niille voi mennä monentyyppisen hevosen kuvat.

Oikea väri

Koska olen värifriikki, menen kuvavalinnoissa aika usein väri edellä, siis jopa oikeasti niin, että saadakseni jonkin jännänvärisen hevosen, saatan joustaa rodun ja sukupuolen realistisuudessa. Yksi viimeaikainen esimerkki on tersk-tamma Sojuz Ionnaja, jonka kuvan hevonen ei kyllä muistuta terskinhevosta paitsi ehkä tosi hyvällä mielikuvituksella, mutta kun piti saada tuplavoikko, niin ei auta. Itsepuolustukseksi haluan kuitenkin huomauttaa, että nämä tämmöiset ovat lopulta tosi pieni vähemmistö ja teen sen aina vähän pitkin hampain.

Kyllä minä niitä värejäkin venyttelen. Yleisin on se, että tällään hevoselle mustan hevosen kuvan ja väitän sitä mustanvoikoksi. Vaikeahan niitä värejä joka tapauksessa on toisistaan erottaa. Välillä ruunivoikko ja ruunihallakko saattavat olla vähän toisin päin ja muutakin semmoista joustoa on. Vanha klassikko on tämän väittäminen tobianoksi (kato kun eihän sitä tiedä, jos se valkoinen väri menee satulan alla selkälinjan ylitse ja herasilmä nyt on muuten vain).

Tuoreempi tapaus on myös yhden quarter-hevosen kuvat, joista toinen on Up 'N Away Ionilla, joka on samppanjanruunikko ja toinen ruunivoikonhallakoksi merkityllä B West Virginian Ionilla. Valaistusolosuhteet kuvissa tekevät sen, että minusta tuo nyt riittävän uskottava molemmilla, vaikka ihan eri värit ovat kyseessä. Oikeasti kuvan hevonen lienee jokin samppanjanvärinen, mutta tarkempaa tietoa ei ole.

Muuta realismia

Haluaisin lisätä tähän kuvan realistisuuteen myös sellaisen seikan, että yritän vähän katsoa myös hevosen kokoa ja lajipainotusta, varsinkin puoliverisillä. Ionicista ei kyllä montaa koulupuokkia, jos yhtäkään, löydy, jolla olisi esteratsastuskuva tai toisin päin. Tämä on muuten todellinen harminaihe englantilaisilla täysiverisillä, sillä niille olisi tarjolla tosi paljon laukkakilpailukuvia, mutta en ole vielä taipunut käyttämään niitä ratsupuolen hevosillani! Niinpä täysiverisillä on tosi vähän kuvia tällä hetkellä... Joillain poneilla on kyllä lipsahtanut estekuva valjakkoponille tai vastaavaa ja se vähän nakertaa joka kerta kun muistan asian.

Yritän myös katsoa vähän hevosen säkäkorkeutta, että jos hevonen on vain jonkun 160 senttiä korkea, niin aikuisratsastaja ei näyttäisi ihan kääpiöltä siellä selässä. Aina ei kyllä ihan onnistu täyden kympin arvoisesti, mutta eipä Ionicissa muutenkaan niin nuukaa ole.

Tämä on taas sellainen aihe, josta on varmasti monenlaisia mielipiteitä ja lukisin niitä mielelläni. Kommenttikenttä on vapaa, mutta ohjaan myös käymään tuolla Nintsun blogissa ja kommentoimaan sinne, koska sieltä tämä oikeasti sai alkunsa.

– S

maanantaina, syyskuuta 19, 2022

Ionicin shagyat

Shagyoiden tilanne sekä Ionicissa että muualla virtuaalimaailmassa tuntuu melko lohduttomalta. Hevosia on vähän, monet niistäkin sukua keskenään. Yhtään varsinaista kasvattajaa ei taida olla tällä haavaa eikä niitä kovin montaa ole koskaan ollutkaan. Ja se on sääli, sillä shagya on oikeasti tosi hieno rotu!

© Bob Langrish

Meillä Ionicissa noita on jokunen, olen yrittänyt keräillä kaikki kohdalle osuneet yksilöt talteen joko ostamalla tai lainaamalla jalostukseen. Kantaori on pitkäsukuinen Lukacs KTN, joka on mainittu blogissa useammin kuin kerran, sillä onhan kyseessä yksi suosikkihevosiani. Lukas on shagyaksi pitkäsukuinen ja suku on myös epätasainen, kun pääosin se on vain 3 polvea, mutta sitten emälinja menee viidennen polven taakse. Mutta se emälinja oli aikoinaan se syy, miksi Lukas meille tuli: Gin Amora. Glorieta Khofo. Bint Amouna. Dahabu Amora. Gin Amora on Virginian kasvatti joskus ajalta ennen Marineaa!

Lukas on siinä mielessä myös poikkeustapaus, että se on kilpaillut vähän yhtä ja toista ja onpa tuo kantakirjattukin kakkosella. Se on myös vaikuttanut puhtaan shagyajalostuksen lisäksi myös puoliveri- ja angloarabipuolella. Shagya on nimittäin arabin, angloarabin ja englantilaisen täysiverisen ohella sallittu rotu trakehner-jalostuksessa ja Lukasilla on muutamakin anglo-trakehner-varsa. Shagyoita käytetään myös toisinaan angloarabi-jalostuksessa arabin ohella/sijasta ja ajattelin kokeilla sitä myös virtuaalimaailmassa.

Lukas alkaa olla jo ikänestori, se on syntynyt loppuvuodesta 2012 ja tuli Ioniciin heti vuodenvaihteen jälkeen. Seuraavia shagyoita saatiin odottaa nelisen vuotta. Vuonna 2015 Lukas sai pari morsmaikkua, Branwenin yksipolviset tammat Tharia BRA ja Yasit BRA. Näin harvinaisesta rodusta kun on kyse, ei haittaa tippaakaan se, jos yhdistää yksipolvisen tamman tuollaiseen sukuhirmuun kuin Lukas. Kas kun vaihtoehtoja ei ole! Yasit ja Tharia ovat molemmat melko poikkeuksellisesti merkitty suoraan matkaratsuiksi ja nyt viime vuosina ne ovat jonkin verran kilpailleetkin tässä lajissa. Molemmat ovat hyvin pienikokoisia, alle 150-senttisiä, mikä on välillä harmittanut sillä ne ovat ehkä liiankin matalia shagyoiksi ja se on ollut vähän kiusallinen asia pv- tai angloarabijalostuksessa. Sen sijaan VRP-jalostukseen ne ovat hyviä. Molemmille kantatammoille on löytynyt myös muutamia ulkopuolisia, suvuttomia oreja, joita käytän tosi mielelläni.

Tuoreimpia tulokkaita edustaa ori KF Polarion, 1,5-polvinen, HM:n kasvattama ori. Sen isä on tuttu Pomar V Yasitin suvusta, mutta emä on Yemenen kasvatti ja edustaa ihan uusia nimiä meillä. Täytyykin tehdä tehoisku Yemeneen katsomaan, millaisia shagyoita sieltä mahtaa löytyä.

Ja sitten on tietysti uus-vanha tulokas, ori Gin Noir. Se on tämmöinen ikivanha "takaisinotto", Virginian kasvatti vuodelta 2002, joka myytiin silloin aikoinaan ja se katosi jälkiä jättämättä. Sen vanhemmat ovat juurikin nuo mainitut Bint Amouna ja Glorieta Khofo, jotka Gin omisti silloin joskus vuonna 2002. Se tulee olemaan täydellinen ori Tharialle ja Yasitille.

Shagyalauma ei kuitenkaan tällä vielä kovin pitkälle pötki vaan uutta verta on saatava, ei auta. Tämä onkin siis vähän tällainen epätoivopostaus, että jos teillä on tiedossa mitään shagyoita (joita ei tiettävästi vielä ole Ionicin hevosten suvuissa), niin kertokaa toki! Ostan, astutan tammojani, kinuan tilausvarsoja. Aion kyllä keksiäkin niitä kunhan saan taas nimi-ideoiden päästä kiinni.

— S

maanantaina, syyskuuta 12, 2022

Minun nk. realismini

Pölhö kirjoitti jo keväällä oman pohdintansa aiheesta realismi virtuaalimaailmassa ja ajattelin tarttua siihen itsekin. Minä kuulun juuri siihen kategoriaan, joka venyttelee sitä realismia aina ja joka kerta kun tarvetta siihen on. Ja sitähän on, usein. Tässä on vähän listaa ja selitystä toimintatavoistani.

Noin perusperiaatteiltaan minun virtuaaliharrastamiseni on kyllä realistista: 

  • Minulla on hevosia eikä yksisarvisia.
  • Hevosilla kilpaillaan oikean elämän lajeissa eikä mungopongouinnissa.
  • Hevoset ovat väreiltään realistisia eivätkä sateenkaarenkirjavia. 
  • Tarinoihini en ole tuonut mitään mystisiä komponentteja tai vähän yritin kerran mutta jänistin sitten ja ideakin katosi kesken kaiken. 
  • Kuvien suhteen pyrin jonkinlaiseen realismiin niin että kuvassa oleva hevonen olisi edes hyvällä mielikuvituksella uskottavissa sen rotuiseksi ja väriseksi kuin miksi sitä tiedoissa väitetään. Useimmiten sukupuolikin on uskottava, mutta siitä kyllä tingin melko helposti.
  • Värien periytyminen on noin yksilötasolla useimmissa tapauksissa realistista, tässä joustan toisinaan vähän kirjavien kanssa. 
  • Nimet ovat useimmissa tapauksissa rodulle sopivia tai ainakin sinne päin. 
  • En kilpailuta rotuja sillä tavalla epärealistisesti, että arabit osallistuisivat raveihin ja holsteinit saddleseatiin. 
  • Rotujen säkäkorkeusrajoista pidän kiinni.
  • Hevoset kuolevat joskus.

Yritän vielä roikkua vanhassa VHKR:n ikääntymisessä joiltain osin. Merkitsen astutukset tapahtuneiksi varsan syntymää edeltävässä kuussa ja tammat varsovat korkeintaan kerran kuukaudessa. Odotan useimmiten sen 4 kuukautta hevosen syntymästä (ts. nelivuotiaaksi asti) ennen kuin käytän hevosta jalostuksessa, mutta tämä ei päde porrastettujen kilpailemiseen. Koska olen laiska, merkitsen hevosten ikääntymisen VRL:n rekisteriin ihan miten sattuu, yleensä copy-pastella saman mitä edellisellä rekisteriin menevällä on. Hevoseni saattavat siis pahimmillaan täyttää 3 vuotta syntymäänsä seuraavana päivänä ja vanheta 8-vuotiaaksi asti vuoden päivässä. En vain jaksa muklata niiden päivämäärien ja odottelun kanssa. Enkä minä muutenkaan ole pitänyt siitä johdonmukaisesta ikääntymisestä kiinni enää varmaan vuosikymmeneen.

Jalostus noin yleisesti on varsin epärealistista eikä sattumalla ole siinä juurikaan sijaa. Kaikki sujuu aina hyvin: oriit tiinehdyttävät 100 % astumistaan tammoista, tammat synnyttävät aina elävän varsan erinomaisesti sujuneen kantoajan jälkeen. Varsan sukupuoli määräytyy sen mukaan, mitä sattuu olemaan tarvis just silloin ja siitä yhdistelmästä. Joskus kyllä heitän kolikkoa varsan sukupuolesta, jos on sellainen tapaus että sillä ei ole oikeasti väliä.

Väriin vaikuttaa osittain kuvatilanne ja tästä yleensä johtuu ne mainitut joustot erityisten kirjavien kanssa, vaikka ylivoimaisesti suurin osa Ionicin varsoista saa värin, joka on vanhempien perusteella realistinen. Tunnettua kuitenkin on se, että tykkään suosia hävyttömästi erikoisvärejä ja dissaan välillä joitain tiettyjä värejä. Tästä olen kirjoittanut jo vuonna 2014 (Värien periytyminen - miten realistista se lopulta on?) ja olennaisilta osilta juuri mikään ei ole muuttunut 8 vuodessa.

Sitten on tietenkin se kilpaileminen, joka virtuaalimaailmassa muutenkin on yleensä varsin kaukana realismista ja niin minunkin kohdalla, vaikken tähtääkään laatuarvosteluiden vaatimiin sijoitusmääriin perinteisten puolella. Mutta eipä se porrastettujenkaan kanssa mitään realistista ole, sillä kilpailutan hevosia hyvin persoonattomasti. Kaikki osallistuvat kaikkiin mahdollisiin luokkiin, mikäli vain mahtuvat. Ainoa mistä pidän kiinni on se, että saddleseatia kilpailevilla hevosilla on vain se yksi sadse-laji, jonka luokissa ne kilpailevat porrastetuissakin.

Tarinapuolella kilpaileminen on tosi toisenlaista, tietenkin, koska siinä ne kuuluvat tarinaan enkä harrasta tarinahevosillani mitään massakisaamista edes tarinoiden ulkopuolella. Mutta jos ratsastajalla on tasan yksi hevonen ja hän lähtee sen kanssa Sveitsistä Suomeen asti ratsastamaan yhden kisaluokan, niin eihän siinä silleen järkeä ole. Tai en minä tiedä, mutta kuvittelisin ettei. Muutenkin tarinoissani paukkuu aika usein varsinkin aikataulut. Ihan hyvin voi olla kahdessa paikassa yhtä aikaa! Niin ja nuorenihan hahmoni tuossa maata vaihtaessaan 5 vuotta.

Ionicin ja Gin Ahaltekin hevosmääristä en edes aloita. Minkäs teet, kun kaikkea pitää olla niin paljon että riittää? Näistä talleista kumpikaan ei ole koskaan edes yrittänyt olla mikään "oikea" talli paitsi GA vähäsen, koska siellä on ylimalkainen ympäristökuvaus

Semmoisia epärealistisuuksia minulla! Unohdinko jonkin osa-alueen ja miten lukijat menettelevät näissä realismihommissa? Kaiveleeko jotakuta oma tai kenties toisten epärealismi? Omasta puolestani sanon, että oma epärealismi ei pahemmin häiritse ja muidenkin vain silloin, jos sen verukkeella syyllistytään joihinkin suoranaisiin sääntörikkomuksiin (kuten esimerkiksi yksi holstein porrastettujen saddleseat-luokassa). No, joskus tietysti näkertää jotkin tosi pahat stiplut värien kanssa tai rankasti vääränkorkuiset hevoset, mutta näistä voi todistetusti selvitä hengissä.

– S

maanantaina, syyskuuta 05, 2022

Rotuesittelyssä Royal Hanoverian Cream

Oikeastaan otsikko huijaa: tämä ei ole varsinainen rotuesittely vaan jonkinlainen historiakatsaus, jonka lähteisiin ei ole juurikaan luottamista, ne ovat kaikki jossain määrin epäilyttäviä. Tämä postaus perustuu pääasiassa Kathryn Kanen tekstiin (linkki lähteissä) ja oikeastaan tätä tulee lukea tarinana, jonka minä kuvittelen olevan mahdollisesti totta tai ainakin siellä päin. Lisäksi Royal Hanoverian Creamista (RHC) ei voida puhua varsinaisena rotuna vaan ehkä paras sana olisi käyttötyyppi. 


Mikä Royal Hanoverian Cream on?

RHC oli Ison-Britannian kuninkaallisen hovin vaunuhevonen 1700-luvun alusta 1900-luvun alkuun. Se ei ollut varsinainen rotu, kuten sanoin vaan tosiaan tiettyä tarkoitusta varten kasvatettu tietynvärinen ja -tyyppinen hevonen. Sittemmin brittihovi vaihtoi vaunuhevosensa kotoperäisiin kimoihin (Windsor Grey), RHC:istä luovuttiin ja vähitellen ne katosivat. Niitä ei siis enää tiettävästi ole olemassa.

Royal-sana tuleekin sieltä: hevoset olivat nimenomaan kuningashovin hevosia. Mahdollisesti niitä toisinaan myytiin tai lahjoitettiin hovin ulkopuolelle, mutta vain ruunia. Oriit (jotka vaunuja vetivät) ja oletettavasti myös tammat (joista on todella vähän mitään tietoa) pysyivät tiukasti hovin hallussa.

Hanoverian ei tarkoita sitä, että niillä olisi mitään tekemistä nykyisen hannoverinhevosen kanssa. Ensimmäiset RHC:t tuotiin Britteinsaarille Hannoverista vuonna 1714 kun George I (suom. Yrjö I, 1660–1727), ensimmäinen Hannover-sukuinen Ison-Britannian kuningas peri valtaistuimen ja muutti Hannoverista Britanniaan.

Creamilla viitataan hevosten väriin, joka oli kuvausten mukaan kermanvaalea. Siitä puhun enemmän myöhemmin.

Historia ennen Britanniaan saapumista

Legendan mukaan Espanjan kuningatar Isabella (1451-1504) olisi lahjoittanut saksalaisille ritareille kermanvärisiä hevosia kiitoksena uskollisesta palveluksesta. Näitä hevosia pidetään todennäköisinä kantavanhempina RHC:lle ja värin puolesta se onkin uskottava väite. Palaan väriin myöhemmin. On tietenkin mahdollista, että hevosten alkuperä on jossain muualla, esimerkiksi Persian suunta mainitaan toisinaan. 

Näitä hevosia kasvatettiin vaunuhevosiksi Hannoverissa jo ennen kuin George I nousi valtaistuimelle Isossa-Britanniassa. Hannoverin vaaliruhtinatar Sofia, George I:n äiti, tiettävästi aloitti kermanväristen hevosten kasvatuksen vuonna 1653 Memsenin siittolassa. Mahdollisesti niitä kasvatettiin myös muissa siittoloissa, on mainittu mm. Herrenhausen ja Celle, joka perustettiin 1735. Tuohon aikaan vaunuhevosilla oli todellakin käyttöä ja ehkä Hannoverin hovi suosi juuri näitä erikoisemman värisiä hevosia näyttävyyden takia. Joka tapauksessa voisi kuvitella niiden olleen jonkinlainen "juttu" Hannoverissa, jos kerran Isoon-Britanniaan kuninkaaksi lähtevä George I halusi niitä mukaansa sinnekin.

Royal Hanoverian Creamit Britanniassa

RHC:t tulivat uudessa kotimaassaan heti käyttöön: tiettävästi ne vetivät kuninkaan vaunuja George I:n kruunajaisissa syksyllä 1714. Sama perinne jatkui ensimmäiseen maailmansotaan asti, mutta RHC:t eivät olleet pelkkiä kruunajaisvaunujen vetäjiä vaan niitä käytettiin muissakin tilaisuuksissa, oletettavasti myös kuninkaan ja kuningasperheen yksityisinä vaunuhevosina ja kenties ratsuinakin. Tässä vaiheessa Britanniassa oli todennäköisesti vain oreja, sillä RHC:itä kasvatettiin edelleen Hannoverissa ja hevosia tuotiin sieltä tarpeen mukaan hovin käyttöön. 

Sitten tuli Napoleon, joka 1800-luvun alun sotaretkillä, mahdollisesti vuonna 1803, alkoi uhata myös Hannoveria ja sen siittololoita (niitä oli ilmeisesti useampia). Parhaat RHC-tammat ja -oriit pelastettiin Britteinsaarille ja ne sijoitettiin ensin Cumberland Lodgeen, Windsor Parkiin ja myöhemmin Hampton Courtiiin. Napoleon mahdollisesti takavarikoi Hannoveriin jääneet creamit itselleen ja kuin iskuna vasten vihaamansa George III:n kasvoja käytti niitä omissa kruunajaisissaan. Toisten lähteiden mukaan Napoleonin ja keisarinna Joséphinen vaunuja veti kahdeksan ruunikkoa, joten tiedä sitten miten asia oli. 

Isossa-Britanniassa RHC:t olivat kuningashovin näyttävimpiä vaunuhevosia, joita käytettiin kaikissa kruunajaisissa ja muissa tilaisuuksissa, joissa valtion vaunujen eteen tarvittiin kuninkaallisten arvoiset vetohevoset. Hautajaisissa saatettiin kuitenkin käyttää mustia hevosia. RHC:istä näkee vilahduksia maalauksissa, valokuvissa ja harvoissa, mustavalkoisissa videopätkissä, joita on tehty ja otettu Ison-Britannian hovitilaisuuksista. Esimerkiksi tämän tekstin kuvituskuva on otettu George V:n kruunajaisissa vuonna 1911. YouTubesta löytyy lyhyt videopätkä kuningatar Victorian timanttiriemujuhlasta vuodelta 1897 ja kohdasta 0:32 eteenpäin videolla näkyy kuningatarta itseään vetävä valjakko: 8 vaaleata hevosta, kaikki Royal Hanoverian Creameja.

Politiikka tuhosi Royal Hanoverian Creamit – mutta oliko se ainoa syy?

RHC:n kohtaloksi Isossa-Britanniassa koitui ensimmäinen maailmansota, joka alkoi 1914, tasan 200 vuotta sen jälkeen kun George I:stä tuli saarivaltakunnan ensimmäinen Hannover-syntyinen kuningas. Maailmansota nostatti vahvaa saksalaisvihaa Britteinsaarilla ja siinä rytinässä myös kuningassuku muutti sukunimensä saksalaisperäisestä Saxe-Coburg-Gothasta peribrittiläiseksi Windsoriksi.

Koska kaikesta saksalaisesta haluttiin päästä eroon, ei ehkä nähty enää soveliaaksi että saksalaissukuiset hevoset vetäisivät hovin vaunuja. Ne päätettiin korvata Windsor Grey -hevosilla, brittiläissyntyisillä kimoilla. Vuonna 1921 hovin viimeiset RHC:t myytiin huutokaupassa ja yksilöt hajaantuivat pitkin valtakuntaa, kenties ajan mittaan pitkin maailmaakin. Ainakin Sir Garrard Tyrwhitt-Drake yritti jatkaa RHC:ien kasvatusta, mutta muutamassa vuosikymmenessä niiden määrä hiipui olemattomiin ja ne katosivat Britteinsaarilta.

Saksalaisviha ei välttämättä ollut ainoa syy RHC:ien häviämiseen. Itse asiassa se saattoi vain olla viimeinen naula RHC:n arkkuun. Koska Hannoverista ei oltu saatu uutta verta enää vuosisataan, Hampton Courtin RHC-kanta oli pieni ja sisäsiittoinen. Jalostus oli vaikeata ja hevosten laatu kärsi. Jos hevoset olivat pearl-värisiä, kuten tällä hetkellä uskottavin teoria kuuluu, se tuotti oman ongelmansa. Pearl-värien jalostaminen on hankalaa, sillä pearl-värisen hevosen risteyttäminen tumman hevosen kanssa tuottaa aina tumman varsan, joka toki kantaa pearl-geeniä piilossa, mutta tuolloin ei perinnöllisyydestä tiedetty vielä juurikaan mitään. On siis oletettavaa, että RHC:eja risteytettiin vain keskenään.

Mitä tapahtui manner-Euroopan kermanvärisille hevosille?

Tiedonmurusia kermanväristen hevosten kasvatuksesta erityisesti Saksan alueella vilahtelee siellä täällä. Ne eivät siis välttämättä olleet pelkästään Hannoverin juttu vaikka toki Hannoverista on voitu myydä, lahjoittaa tai vaihtaa hevosia muualle. Vuonna 1724 Beberbeckin siittolasta tuli hovisiittola ja siellä kasvatettiin "kultaisia hevosia", mutta ne saattoivat olla voikkovärisiä. Vuonna 1728 kermanvärinen ori Eutiner tuotiin Herrenhausenin siittolaan ja siitä muodostui ilmeisesti tärkeä siitosori.

Napoleon ei ilmeisesti takavarikoinut kaikkia kermanvärisiä hevosia Ranskaan vaan osa saattoi jäädä Hannoveriin. Joka tapauksessa ainakin Herrenhausenin siittolassa jatkui jonkinlainen kermanväristen hevosten kasvatus. Lopun niistä teki tiettävästi joko natsi-Saksan hallinto tai toisen toisen maailmansodan tuhot yleisesti.

Mahdollisesti ainakin joitakin kermanvärisiä yksilöitä säilyi hengissä Saksassa ja ehkä niitä yritettiin vielä pelastaakin, mutta kannan pienuus johti sisäsiittoisuuteen ja elinvoiman hiipumiseen. Todennäköisesti jo 60-luvulle tultaessa kaikki alkuperäiset RHC:t tai niiden kaltaiset hevoset olivat kadonneet.

Ranskaankin niitä kermanvärisiä hevosia päätyi siis Napoleonin matkassa, mutta mitä niille tapahtui ja säilyikö siellä kermanvärisiä linjoja, on täysi kysymysmerkki. Löysin yhden epämääräisen lähteen asiasta (Susanna Forrest), mutta siinä sekoitetaan iloisesti cremellot sekaan enkä tiedä mitä tuosta tulisi ajatella.

Väri

Täyttä varmuutta RHC:ien väristä saadaan tuskin koskaan, mutta niitä on hyvin syin epäilty pearleiksi. Aikalaisten kuvausten perusteella ne eivät olleet voikkovärisiä. Peitinkarvan väriä kuvattiin pääasiassa norsunluunväriseksi tai jonkinlaiseksi vaalean oranssinruskeaksi, ei niinkään keltaiseksi. Jouhet olivat tummemmat, keltaruskeat ("caramel"). Iho oli vaaleanpunertava, mikä sulkee yksinkertaiset voikkovärit pois. Silmätkin olivat vaaleat, mutta niiden varsinaisesta värisävystä on paljon erilaisia käsityksiä. Tämä kaikki istuisi pearliin paremmin kuin voikkoväreihin.

Pearlista tekee loogisen vaihtoehdon se, että sitä todistettavasti esiintyy Iberian niemimaan hevosilla ja espanjalaisista juurista RHC:n oletetaan polveutuvankin. Olisi siis ihan mahdollista pearl-värityksen tulla sieltä. Lisäksi pearlia on nyt myöhemmin löydetty irlannincobeilta ja muilta lähisukuisilta hevosilta, jotka ovat kotoisin Britteinsaarilta. Ne polveutuvat vaeltavaa elämää viettävien romanien vankkurihevosista ja on mielestäni mahdollista, että hovista poismyytyjä RHC:itä tai niiden jälkeläisiä päätyi heille.

Pearlin puolesta puhuu mahdollisesti myös se, että väritys on niin tyystin kadonnut sittemmin. Sivusin tätä perinnöllisyys-aihetta tuolla jo kertaalleen: väritys tosiaan katoaa kun hevosia risteytetään ei-pearlien kanssa. Tietenkin pearl voi tupsahtaa yllättäen uudestaan näkyviin, jos kaksi kantajaa risteytetään keskenään ja tähdet ovat sopivassa asennossa. Kannan pienuus ja hajaantuminen selittänee sen, miksi väri näyttäisi kadonneen kokonaan.

Voisivatko RHC:t olla samppanjanvärisiä? Värin kuvaukset sopisivat kyllä samppanjaväreihinkin. Jos samppanja olisi kulkeutunut jotain kautta Amerikan mantereelle ja kadonnut sittemmin Euroopasta? En sano että se aivan varmasti olisi ehdottoman mahdotonta, mutta kyllä se melkoisen epätodennäköiseltä vaikuttaa. Yhdysvalloissa ensimmäiset viitteet samppanjavärisistä hevosista ovat 1900-luvun alusta, ennen kuin brittihovi luopui RHC:istään. Tietenkin niitä olisi voinut tulla siirtolaisten mukana suoraan Saksan alueelta. 

Samppanjan olisi kuitenkin pitänyt kadota tyystin Euroopan mantereelta sittemmin. Ei sekään aivan täysi mahdottomuus olisi, koneellistuminen pudotti hevosten määrää rajusti ja samalla on voinut kadota myös värejä. Pidän silti pearlia todennäköisempänä vaihtoehtona, ainakin sille on olemassa loogisemmat perusteet.

Rakenne ja muut ominaisuudet

RHC:n ulkonäöstä puhuttaessa mainitaan lähes poikkeuksetta sen kyömy pää. Muuten niitä kuvataan melko raskastekoisiksi, kevyen kylmäverisen tyyppisiksi, voimakkaiksi mutta silti eleganteiksi hevosiksi. Lisäksi niiden jouhet on mainittu kihartuviksi ja runsaiksi. Olettaisin itse niiden olleen ainakin jossain määrin barokkihevosten tyyppisiä. Säkäkorkeus lienee ollut yleensä jossain 160 cm:n tienoilla, mutta suurempiakin yksilöitä on saattanut olla.

Luonteeltaan RHC:ien tuli olla erittäin hyväluonteisia ja rauhallisia, mikä tietenkin on loogista kun ottaa huomioon niiden tärkeimmän käyttötarkoituksen: kuninkaallisten vaunujen vetämisen seremonioiden yhteydessä.

Royal Hanoverian Creamit nykypäivänä ja virtuaalimaailmassa

RHC:t ovat kadonneet peruuttamattomasti, sille ei voi mitään. Toki Yhdysvalloissa perustettiin ilmeisesti jo 80-luvulla International Royal Hanoverian Cream Horse Registry, mutta sen rekisteröimät hevoset ovat kaiketi olleet pääasiassa samppanjavärisiä American Cream Drafteja. Niistä ei kuitenkaan tule oikeita RHC:eja vaikka niitä miten sellaisiksi väitettäisiin.

Virtuaalimaailmaan Royal Hanoverian Creamiksi nimetty hevosrotu tuli viime vuoden puolella. Se poikkeaa alkuperäisestä RHC:stä jonkin verran. Ensinnäkin sen tulisi olla samppanjanvärinen, ei välttämättä siis pearl, vaikka pearlia rodusta löytyy kyllä, kuten tosi monia muitakin diluutioita. Se on periaatteessa risteytysrotu, jonka kantarotuina ovat American Cream Draft yhdistettynä andalusianhevoseen tai lusitanoon. Muitakin barokkirotuja voitaneen käyttää jalostuksessa. Tämänhetkiset virtuaali-RHC:t ovat selkeästi barokkityyppisiä, melko raskaita sellaisia ja ne ovat myös pääasiassa ratsuja, eivät valjakkohevosia. Kenties virtuaali-RHC:iin tulevaisuudessa syntyy myös valjakkopainotteisia linjoja, mutta toistaiseksi päälajit ovat kouluratsastus ja historialliset lajit.

Lähteet