Pölhö kirjoitti jo keväällä oman pohdintansa aiheesta realismi virtuaalimaailmassa ja ajattelin tarttua siihen itsekin. Minä kuulun juuri siihen kategoriaan, joka venyttelee sitä realismia aina ja joka kerta kun tarvetta siihen on. Ja sitähän on, usein. Tässä on vähän listaa ja selitystä toimintatavoistani.
Noin perusperiaatteiltaan minun virtuaaliharrastamiseni on kyllä realistista:
- Minulla on hevosia eikä yksisarvisia.
- Hevosilla kilpaillaan oikean elämän lajeissa eikä mungopongouinnissa.
- Hevoset ovat väreiltään realistisia eivätkä sateenkaarenkirjavia.
- Tarinoihini en ole tuonut mitään mystisiä komponentteja tai vähän yritin kerran mutta jänistin sitten ja ideakin katosi kesken kaiken.
- Kuvien suhteen pyrin jonkinlaiseen realismiin niin että kuvassa oleva hevonen olisi edes hyvällä mielikuvituksella uskottavissa sen rotuiseksi ja väriseksi kuin miksi sitä tiedoissa väitetään. Useimmiten sukupuolikin on uskottava, mutta siitä kyllä tingin melko helposti.
- Värien periytyminen on noin yksilötasolla useimmissa tapauksissa realistista, tässä joustan toisinaan vähän kirjavien kanssa.
- Nimet ovat useimmissa tapauksissa rodulle sopivia tai ainakin sinne päin.
- En kilpailuta rotuja sillä tavalla epärealistisesti, että arabit osallistuisivat raveihin ja holsteinit saddleseatiin.
- Rotujen säkäkorkeusrajoista pidän kiinni.
- Hevoset kuolevat joskus.
Yritän vielä roikkua vanhassa VHKR:n ikääntymisessä joiltain osin. Merkitsen astutukset tapahtuneiksi varsan syntymää edeltävässä kuussa ja tammat varsovat korkeintaan kerran kuukaudessa. Odotan useimmiten sen 4 kuukautta hevosen syntymästä (ts. nelivuotiaaksi asti) ennen kuin käytän hevosta jalostuksessa, mutta tämä ei päde porrastettujen kilpailemiseen. Koska olen laiska, merkitsen hevosten ikääntymisen VRL:n rekisteriin ihan miten sattuu, yleensä copy-pastella saman mitä edellisellä rekisteriin menevällä on. Hevoseni saattavat siis pahimmillaan täyttää 3 vuotta syntymäänsä seuraavana päivänä ja vanheta 8-vuotiaaksi asti vuoden päivässä. En vain jaksa muklata niiden päivämäärien ja odottelun kanssa. Enkä minä muutenkaan ole pitänyt siitä johdonmukaisesta ikääntymisestä kiinni enää varmaan vuosikymmeneen.
Jalostus noin yleisesti on varsin epärealistista eikä sattumalla ole siinä juurikaan sijaa. Kaikki sujuu aina hyvin: oriit tiinehdyttävät 100 % astumistaan tammoista, tammat synnyttävät aina elävän varsan erinomaisesti sujuneen kantoajan jälkeen. Varsan sukupuoli määräytyy sen mukaan, mitä sattuu olemaan tarvis just silloin ja siitä yhdistelmästä. Joskus kyllä heitän kolikkoa varsan sukupuolesta, jos on sellainen tapaus että sillä ei ole oikeasti väliä.
Väriin vaikuttaa osittain kuvatilanne ja tästä yleensä johtuu ne mainitut joustot erityisten kirjavien kanssa, vaikka ylivoimaisesti suurin osa Ionicin varsoista saa värin, joka on vanhempien perusteella realistinen. Tunnettua kuitenkin on se, että tykkään suosia hävyttömästi erikoisvärejä ja dissaan välillä joitain tiettyjä värejä. Tästä olen kirjoittanut jo vuonna 2014 (Värien periytyminen - miten realistista se lopulta on?) ja olennaisilta osilta juuri mikään ei ole muuttunut 8 vuodessa.
Sitten on tietenkin se kilpaileminen, joka virtuaalimaailmassa muutenkin on yleensä varsin kaukana realismista ja niin minunkin kohdalla, vaikken tähtääkään laatuarvosteluiden vaatimiin sijoitusmääriin perinteisten puolella. Mutta eipä se porrastettujenkaan kanssa mitään realistista ole, sillä kilpailutan hevosia hyvin persoonattomasti. Kaikki osallistuvat kaikkiin mahdollisiin luokkiin, mikäli vain mahtuvat. Ainoa mistä pidän kiinni on se, että saddleseatia kilpailevilla hevosilla on vain se yksi sadse-laji, jonka luokissa ne kilpailevat porrastetuissakin.
Tarinapuolella kilpaileminen on tosi toisenlaista, tietenkin, koska siinä ne kuuluvat tarinaan enkä harrasta tarinahevosillani mitään massakisaamista edes tarinoiden ulkopuolella. Mutta jos ratsastajalla on tasan yksi hevonen ja hän lähtee sen kanssa Sveitsistä Suomeen asti ratsastamaan yhden kisaluokan, niin eihän siinä silleen järkeä ole. Tai en minä tiedä, mutta kuvittelisin ettei. Muutenkin tarinoissani paukkuu aika usein varsinkin aikataulut. Ihan hyvin voi olla kahdessa paikassa yhtä aikaa! Niin ja nuorenihan hahmoni tuossa maata vaihtaessaan 5 vuotta.
Ionicin ja Gin Ahaltekin hevosmääristä en edes aloita. Minkäs teet, kun kaikkea pitää olla niin paljon että riittää? Näistä talleista kumpikaan ei ole koskaan edes yrittänyt olla mikään "oikea" talli paitsi GA vähäsen, koska siellä on ylimalkainen ympäristökuvaus.
Semmoisia epärealistisuuksia minulla! Unohdinko jonkin osa-alueen ja miten lukijat menettelevät näissä realismihommissa? Kaiveleeko jotakuta oma tai kenties toisten epärealismi? Omasta puolestani sanon, että oma epärealismi ei pahemmin häiritse ja muidenkin vain silloin, jos sen verukkeella syyllistytään joihinkin suoranaisiin sääntörikkomuksiin (kuten esimerkiksi yksi holstein porrastettujen saddleseat-luokassa). No, joskus tietysti näkertää jotkin tosi pahat stiplut värien kanssa tai rankasti vääränkorkuiset hevoset, mutta näistä voi todistetusti selvitä hengissä.
– S
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti