Jos joku odottaa itsenäisyyspäivänä Suomi- tai edes suomenhevosaiheista postausta, joutuu pettymään. Tyydyn toteamaan, että onnea vain 100-vuotias Suomi, kiva et oot itsenäinen.
Päivän varsinainen epistola koskee taas tätä bloggaamista. Projectmama eli Katja Lahti kirjoitti taannoin omassa blogissaan julkaisemattomien postausten anatomiasta. Mitä pidemmälle tekstiä luin, sitä enemmän tuntui siltä, että nyt joku on käynyt minun pääni sisällä ja vakoillut siellä asioita. Tunnistan noista viidestä tekstityypistä aivan jokaisen. Minulla ei ehkä ole massiivista keskeneräisten tekstien läjää odottamassa aikoja parempia, mutta BuJosta löytyy pitkä idealista aiheista ja päässä niitä on lisää. Myönnän, että ne pitäisi sieltä päästä saada jonnekin talteen, olen toisinaan hieman hajamielinen. Ja kun sanon "hieman hajamielinen", tarkoitan sitä että pahimpina päivinä unohtaisin päänikin kotiin ellei se olisi harteilla kiinni.
Blogiaihe-listalta löytyvät ideat voi pääsääntöisesti sijoittaa yhteen tai pahimmillaan useampaan Projectmaman esittelemistä kategorioista, mutta löytyy sieltä vielä yksi omakin kategoria: "Vaatii ensin hitonmoista tiedonhankintaa". Tästä olen puhunut aiemminkin ja todennut prosessiin menevän vähintään kolme iltaa: ekana iltana kaivetaan tietoa, toisena iltana kirjoitetaan, kolmantena iltana editoidaan. Tähän kategoriaan kuuluu muun muassa kiharakarvaisuuden genetiikka, Hairless Foal Syndrome, PMU ja PMSG sekä vuosi sitten tapetilla ollut stackien ja ketjujen kielto USAn saddleseat-luokissa (viitaten soringiin), joka kuitenkaan ei nyt sitten laiksi asti ole edennyt, en tiedä miten paljon tästä on syyttäminen Trumpia. Yhdysvaltain lainsäädäntö ei ole ihan sitä alaa, josta kaikkein eniten tiedän, joten tämä aihe nyt ainakin toistaiseksi jää käsittelemättä. Harmi kyllä. Värien maailmasta olen tainnut kahlata läpi kaikki yksinkertaiset asiat, kyllähän niistä vielä löytyisi kirjoitettavaa, mutta kovin, kovin hankalista aiheista.
Yritän tällä sanoa sitä, että tässä viime aikoina on hyvät ideat olleet vähän vähissä ja vähän liian monen postauksen riviväleistä paistaa se viime hetken paniikki ainakin itselle, toivottavasti ei lukijoille ainakaan ihan häiritsevän kirkkaasti. Onneksi on olemassa noita suhteellisen helposti tehtävissä olevia pelastus-aiheita, joiden kirjoittamiseen ei tarvita maailmankaikkeuden briljanteimpia ideoita. Koska niitä nyt vain ei aina ole! Nyt kun nuo väriteoria-jutut on kokolailla paketissa, rotuesittelyt ja rakennearvostelut ovat selkeästi sellaista täytemateriaalia. Köh. Kuvittelisin (ja vähän myös toivoisin), että lukijoita ei hirveästi harmita nämä tällaiset postaukset, lienevät kuitenkin melko kiinnostavia. Korjatkaa jos olen väärässä.
Joku voisi nyt ihan oikeutetusti kysyä, että onko pakko sitten suoltaa kaksi blogitekstiä viikossa, jos ei ole ideoita. Hyvä kysymys, mutta vastaus on että kyllä, on pakko. Kirjoittamisesta tulee rutiini vain kirjoittamalla ja toisaalta pakko on ihan hyvä motivaattori. Lisäksi väitän, että välillä pakko on ihan paras inspiraation lähde. Aivan varmasti moni hyödyllinen keksintö on pälkähtänyt päähän silloin kun on ollut tilanne päällä ja on ollut pakko keksiä luovia ratkaisuja. Lisäksi jos odottaa vain sitä täydellistä ideaa ja inspiraatiota sekä täydellisiä olosuhteita, ei ikinä saa aikaiseksi yhtään mitään. Ja jos ei tee mitään, ei saa aikaan niitä helmiäkään. Toki pelkona on myös se, että jos annan itselleni siimaa tässä, muistan blogin seuraavan kerran vasta ensi toukokuussa...
Vaikka aina silloin tällöin iskee pieni kateus kun lukee muita blogeja, joiden aihepiiri ei ole niin rajattu kuin tämän. Miten helppoa olisi kirjoittaa vaikka... säästä? Tai siitä, miten tuo hemmetin ratikkatyömaa on vaarallinen jalankulkijoille. Ja että mikä siinä onkin kun sunnuntain ja maanantain välisenä yönä ei vain saa unta. Tai uusimmasta, ihanasta ja aivan liian kalliista käsilaukusta. Siitähän saisi jopa kuvia! Joo, olen taas lukenut liikaa suosikkiblogejani. Mutta ei, minulla oli vuosikaudet henkilökohtainen blogi, mutta sen pitämiseen katosi into jokunen vuosi sitten. Ei oikein kiinnosta sitä viritellä tulille uudestaan ja toisaalta tämä on ollut aina vain ja ainoastaan virtuaalihevosiin liittyvä blogi. Virtuaalihevosiin tai ylipäänsä hevosiin liittymättömät postaukset on laskettavissa yhden käden sormilla ja mielestäni se saakin olla niin.
Mutta siihen kyllä haluaisin vastauksen, että miksi tämä bloggausinspiraatio iskee aina töissä...
–S
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti