tiistaina, elokuuta 19, 2008

Laukkapohdintaa: CAS vs. VHKR

Sivusin tätä asiaa jo tuossa edellisessä postauksessani, mutta kirjoitan nyt asiasta enemmän.

Suurin osa laukkahevosista ikääntyy CASin mukaan. CAS on LJ:n oma luomus ikääntymistä varten, jossa yksi virtuaalikuukausi kestää yhden reaaliviikon. Yksi CAS-vuosi kestää siis 12 viikkoa, 84 päivää tai noin suunnilleen kolme kuukautta, vähän vajaa. VHKR sen sijaan on nopeampi, yksi reaalikuukausi vastaa virtuaalivuotta. Hevonen ikääntyy siis melkein 3 kertaa nopeammin kuin CASin mukaan ja vuoden kuluttua syntymästään 12-vuotias ja 2 vuoden kuluttua jo melkein bittitaivaaseen valmis 24-vuotias. Lisäksi CASissa on huomattavaa se, että CASissa on selkeämmin määritelty, että nyt on joulukuu ja nyt on kesäkuu ja tiettynä kuukautena juostaan reaalimaailman mallin mukaan tietyt suurkilpailut jne. Esimerkiksi nyt eletään viikkoa 34 vuonna 2008, mikä CAS-kalenterin mukaan on VIII-CAS-vuoden kesäkuu. Tai näin ainakin olen asian ollut ymmärtävinäni.

CAS vaikuttanee siihen, että hevosia ei astuteta milloin ja miten sattuu vaan niin, että varsan syntymä osuu alkuvuoteen, kuten reaalimaailmassa. Luulen myös että reaalimaailman tavoin jokainen hevonen täyttää vuosia silloin vuoden alussa eikä suinkaan syntymäpäivänsä vuosipäivänä, kuten muissa ikääntymisissä on tapana. VHKR:ssä varsoja sen sijaan syntyy ympäri vuoden ainakin meillä. Lisäksi olen ollut hämärästi huomaavinani, että tiettynä aikana CAS-vuodesta on kilpailupuolella hiljaisempaa, laukkoja on hieman vähemmän ja toisaalta meidänkin laukkoihin osallistuu vähemmän hevosia.

CAS antaa kuitenkin mahdollisuuden hevoselle edetä urallaan rauhallisemmin, saada yhden vuoden aikana enemmän kisoja kalenteriinsa ja kisoja pystyy paremmin myös valikoimaan. Yhden reaalikuukauden aikana ei LJ:n kalenterissa ole tolkutonta määrää kisoja. Varsinkin harvinaisemmille roduille (venäläiset meille tärkeimpiä) on hieno saavutus, jos saa kymmenenkin kisaa yhden kuukauden ajalle (eli VHKR:n mukaan yhdelle vuodelle). CASin mukaan ikääntyvä hevonen saattaa helposti saada parikymmentä kisaa vuodelle ja sittenkin se saa vielä vietää vähän kisataukoa. Lisäksi VHKR:n mukaan ikääntyvä hevonen on edes jonkinlaisen kisamäärän saadakseen ilmoitettava likimain jokaiseen kuukauden aikana olevaan starttiin, viis siitä ovatko matkat sopivia juuri sille hevoselle. Ja se mainittu kasvamaan jättäminen ei VHKR-hevosilla onnistu, koska niiden kisaura on niin lyhyt ja hektinen. Jos hevonen rämpii esim. koko kolmivuotiskautensa maiden-lähdöissä ja vielä pitkälle nelivuotiskaudellekin, se ei ole hyvä juttu ollenkaan.

VHKR sen sijaan sopii parhaiten kaiketi kasvattajalle, jonka ei tarvitse katsella hevosensa kisauraa vuositasolla. Ravureillakin se vielä menettelee vaikka silläkin puolella jokin hitaampi ikääntyminen olisi parempi. Silloin kun me kilpailimme ravipuolella aktiivisesti, lv:lle saattoi saada VHKR-vuodessa helposti 20-30 starttia jos ei ollut kovin ronkeli matkojen suhteen tai ei halunnut erityisesti painottaa monteen. 20-30 starttia vuotta kohti on ihan hyvä määrä reaaliravurillekin.

Meillä on pidemmän aikaa ollut harkinnassa siirtyä laukkahevospuolella käyttämään CASia, mutta ongelmana on toistaiseksi ollut se, että kahden eri ikääntymismenetelmän käyttä samalla tallilla on aika hankalaa ja tekee asioista sekavia. Mitään ongelmaa ei olisi, jos voisimme siirtää kaikki hevoset käyttämään CASia, mutta se taas ei onnistu. Kasvattajana haluamme nähdä sitä VHKR:n tuomaa kasvattikiertoa ja CAS on liian hidas siihen. Suunnittelimme jo omaa laukkatallia, jonne kerättäisiin kaikki laukkahevoset ja se käyttäisi CASia ja jättäisimme Ionicin ja GA:n VHKR:ksi, mutta ihan täydellinen sekään ei ole, koska meillä ei ole mitenkään tarkasti eroteltuina laukka- ja muut hevoset vaan niitä käytetään ristiin toistensa jalostuksessa. Ihan ilman ongelmia sekään ei siis sujuisi.
CASin käytön puolesta puhuu sekin, että laukkahevosten myyminen olisi kaiketi helpompaa, jos ikääntymismenetelmä olisi sama meilläkin. Nyt törmäsin jo Rozalijaa myydessäni siihen verukkeeseen, että ei voida ostaa kun se ikääntyy väärällä tavalla ja olisi CASin mukaan vasta vaille kolmivuotias ja kuitenkin se on ehtinyt tehdä jo täyden laukkauran. Tietysti tämä on ongelma, jos haluaa orjallisesti käyttää CASia, mutta virtuaalimaailmassa se nyt ei varmastikaan olisi suuri ongelma rukata noita ikääntymisiä mieleisikseen.
Asiaa täytyy harkita.

1 kommentti:

Aavi S. (VRL-1354, KaRa) kirjoitti...

Itsekin olen taistellut noiden ikääntymisten kanssa, käyttänyt VHKR:ää joka oli oman kiireisen elämäntapani takia silloin aivan liian nopea, siirtynyt VARL:iin joka taas edelleen tuntui liian nopealta eikä muutenkaan sopinut minulle, sillä en kerennyt saamaan hevosia "valmiiksi" sitä tahtia, mitä uusia varsoja tuli. Tällä hetkellä hevosteni ikääntymiskohdassa lukee vain "oma ikääntyminen", joka tarkoittaa sitä, että ikäännytän hevosia vuodella aina muistaessani. Tarpeeksi hitaalta on tähän mennessä ainakin tuntunut. :)

Toisaalta tuohan tuo niitäkin ongelmia, että hevoset saattavat ikääntyä eri tahtiin vanhempiensa kanssa jne, tai kasvatusnäkökulmasta varsat aikuistuvat aivan liian hitaasti, mutta tähänkin on lääke; koska hevosten ikääntymisiä ei ole missään määritelty, hevoset voivat ikääntyä vuodella - parilla kun niitä jalostuskäyttöön tarvitsen. Ei välttämättä kaikkien mielestä täysin rehellinen tapa pitää virtuaalihevosia, mutta itselleni sopivin tällä hetkellä. ;)